Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Varsin monet suomalaiset kodit ovat järkyttyneet
siitä tiedosta, jonka he näkivät Ylen
ohjelmassa eilen, ohjelmassa, joka on kuvattu suomalaisilla turkistarhoilla,
ohjelmassa, joka paljasti eläinten kärsimyksen.
Aivan toisin kuin kansanedustajille on kerrottu, nämä eläimet
eivät elä sellaisissa olosuhteissa, joita voi
pitää humaaneina, ihmisen toiminnan kannalta hyväksyttävissä olevissa
olosuhteissa, vaan ahtautta, selvää kärsimystä,
puremisjälkiä, vammautumista oli näkyvissä tässä dokumentissa.
Kysymykseni kuuluu maa- ja metsätalousministeriölle:
Onko jälleen kerran valvonta epäonnistunut?
Johanna Sumuvuori /vihr:
Arvoisa puhemies! Oma kysymykseni liittyy tähän
samaan asiaan. Ministeri Anttila totesi uutisoinnissa, joka koski
näitä turkistarhojen laiminlyöntejä, että ministeri
ei voi vastata siitä, jos joku ei hoida eläimiään.
Ministeri voi kuitenkin vastata eläinsuojelulainsäädännön
ajanmukaisuudesta ja siitä, että sen toteutumista
valvotaan riittävästi. Suomessa on noin 1 200
turkistarhaa, ja se järkyttävä kuvamateriaali,
joka nyt on tullut julkisuuteen, on kuvattu ainoastaan satunnaisesti
valituilta 30 tilalta. Nyt Evira eli Elintarviketurvallisuusvirasto
aikoo tarkastuttaa ne tarhat, joilta on kerätty kuvamateriaalia.
Eviran mukaan tiloilla on kuvien perusteella syyllistytty törkeisiin laiminlyönteihin.
Me emme voi saada varmuutta siitä, millaiset olosuhteet
niillä muilla yli tuhannella turkistarhalla Suomessa on.
Kysynkin ministeri Anttilalta:
Millaisia konkreettisia muutoksia turkistarhoja koskeviin säädöksiin
aiotaan tehdä, jotta näin törkeät
laiminlyönnit ja ongelmat, joita nyt on nähty,
estyisivät?
Thomas Blomqvist /r:
Värderade herr talman! Enligt uppgifter i pressen
har arbetsminister Sinnemäki ansett att pälsnäringen
som näring bör förbjudas i Finland. Det är
ju en näring som sysselsätter ungefär
22 000 personer, och dessutom en näring som exporterar
sina produkter. Jag förstår att minister Sinnemäkis
ståndpunkt säkert baserar sig på de här
problemen som nu har uppdagats.
Lehtitietojen perusteella olen kuullut, että ministeri
Sinnemäki haluaa kieltää turkistarhauksen,
elinkeinon, joka työllistää runsaat 20 000 henkilöä.
Eläinten hyvinvoinnista täytyy tietysti pitää huolta,
eikä eläinrääkkäystä voi
missään olosuhteissa hyväksyä.
Kaikki parannusehdotukset eläinsuojelulakiin ovat tervetulleita,
mutta haluaisin kuitenkin kysyä pääministeri
Vanhaselta:
Onko hallituksen linja ja mielipide sama kuin ministeri Sinnemäen,
onko tarhauksen kieltäminen ratkaisu näihin ongelmiin?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Jos ensin tähän yleiseen
kysymykseen: huomasin, että ministeri Sinnemäki
puolueensa puheenjohtajana ilmoitti sen puolueensa kannan, joka
heillä on perinteisesti ollut, ja tähtäsi
seuraavaan vaalikauteen. Tällainen poliittinen keskustelu
on totta kai luonnollista ja sallittua. Hallituksen silmissä turkistarhaus
on laillinen elinkeino, se työllistää paljon,
sillä on merkitystä. Eläimet pitää hoitaa
lain ja säännösten mukaisesti, kärsimystä ei
saa tulla. Jos eläin sairastuu, sitä hoidetaan.
Jos sairastuu pahasti, se pitää lopettaa.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin eläinten huonoa
hoitoa ja huonoa kohtelua ei pidä hyväksyä missään
tapauksessa. Sitä varten meillä on nämä valvontajärjestelmät
ja sitä varten meillä on eläinlääkintähuoltolaki
tullut juuri viime vuonna voimaan, jonka mukana me saamme 15 uutta
läänineläinlääkärin
virkaa, jotka ovat parhaillaan täytettävinä,
ja nämä virat keskittyvät yksinomaan
eläinten hyvinvointiin ja eläinsuojelutehtävien
valvontaan.
Kaiken kaikkiaan turkisalalla on tehty tarkastuksia, ja viime
vuosien kehitys on ollut se, että siellä on tehty
tällaista laatutyötä, joka on selkeästi
parantanut eläinten hyvinvointia. Mutta nyt nämä tilat,
jotka näytettiin ja joita on kuvattu, tullaan kaikki tarkastamaan.
Evira on pistänyt tarkastukset liikkeelle, ja läänineläinlääkäreiden johdolla
niitä käytännössä tehdään.
Jokainen tapaus, joka viittaa siihen, että siellä on
tapahtunut rikos, ilman muuta viedään poliisille
eteenpäin.
Ensinnäkään eläimiä ei
saa pitää niin, että ne kärsivät,
ja kärsivät eläimet pitää lopettaa.
Eilisen illan videoissa nimenomaan oli kysymys eläimistä,
jotka olisi pitänyt lopettaa jo aikaisemmin.
Sitten kysymys siitä, mitä me olemme tekemässä eläinsuojelulainsäädännön
kanssa. Hyvinvointineuvottelukunta, jonka viime vuonna asetin, parhaillaan
draftaa niitä muutostarpeita, joita eläinsuojelulainsäädäntöön
tarvitaan, jotta eläinten hyvinvointia vielä voidaan
parantaa. Odotan tältä neuvottelukunnalta nyt
kevään kuluessa esitystä, ja sen jälkeen
eläinsuojelulainsäädäntöön ja
asetuksiin tarvittavat muutokset tullaan tekemään.
Sitten muistutan vielä siitä, että Eläinten
hyvinvointikeskus on aloittanut toimintansa. Eli me olemme lainsäädäntöpuolella
tehneet paljon töitä, ja yksi asia on vielä tulossa
ihan lähiviikkoina, ja se liittyy rakentamiseen. Eläinten
hyvinvointimääräyksiä tullaan
kiristämään tuetussa rakentamisessa,
jotta emme tue sellaista rakentamista, joka ei täytä korkeita
eläinten hyvinvointivaatimuksia.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Pääasia on, mikä on
tilanne tällä hetkellä, arvoisa ministeri
ja hallitus. Hallitus ei ole pystynyt eläinsuojelusta pitämään
huolta. Tuotantoeläinten kohdalla sikatiloilla tilanne
oli vastikään esillä. Nyt on turkiseläinten
kohdalla. Kysymys on huonosta hallinnosta, ja siitä vastaa
koko hallitus, ei ainoastaan maa- ja metsätalousministeri, joka
kyllä aika pontevasti aina puolustelee nykytilannetta sillä,
että tulevaisuudessa on paremmin, mutta tämä tulevaisuudenusko
ei riitä. Nyt osa näistä tiloista oli
sertifioituja tiloja, ja Oikeutta Eläimille -järjestön
mukaan myös yksi tila kuului Suomen Turkiseläinten
Kasvattajain Liiton hallituksen puheenjohtajalle, jotenka mistään
sellaisista rajatapaustiloista ei ole voinut olla kysymys, vaan
käytännöstä, joka hyväksytään
ja joka hiljaisesti hyväksyy myös selvät eläinsuojelurikokset.
Koko tätä elinkeinoa pitäisi katsoa eettisten
silmälasien läpi, onko se hyväksyttävää.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Sikatilojen kohdallahan teimme sellaisen ratkaisun
joulun alla ja tammikuussa, kun koko ketju kokoontui aina tuottajasta
teollisuuteen, tutkijat mukaan lukien, eläinten hyvinvoinnista
vastaavat mukaan lukien, että koko ketju ja erityisesti
teurastamot vastaavat siitä, että kun sinne tuodaan
teuraaksi eläimiä, niitä ei otetakaan
vastaan, jos ne eivät ole hyvän eläinten
kohtelun tuloksena tuotettuja eläimiä. Eli teollisuus
nyt on ottanut suuren vastuun siitä, että jatkossa
sikatiloilta ei tule teuraaksi muita kuin sellaisia eläimiä,
jotka täyttävät nämä säädökset.
Minusta tämä on äärettömän
suuri edistysaskel, koska siellähän se parhaiten
nähdään, kun eläin tulee teuraaksi,
missä kunnossa eläimet ovat. Silloin siihen voidaan
puuttua, ja tähän teollisuus on sitoutunut.
Sertifioiduista tiloista sanon sen, että jos sertifioidulta
tilalta löytyy tällainen, niin ilman muuta se
sertifikaatti pitää kiireesti purkaa, koska sen sertifikaatin
tarkoitus on turvata ja taata tietyt asiat, ja jos ei niin ole,
niin ei ole oikeutta käyttää sertifikaattia.
Tämä on päivänselvä asia.
Johanna Sumuvuori /vihr:
Arvoisa puhemies! Toivon, että nämä kaksi
perättäistä ikävää tapausta,
kuvamateriaali sikatiloilta ja turkistarhoilta, eivät ole
vain jäävuoren huippu, vaan me tarkastelemme laajemminkin,
millaisia tiukennuksia ja parannuksia eläinsuojelulainsäädäntö Suomessa
tarvitsee.
Olin ilahtunut kuullessani, että työryhmä pohtii
mahdollista tiukempaa lainsäädäntöä tämän kevään
mittaan. Siitä varmasti tulemme keskustelemaan enemmänkin.
Mutta olisin vielä lisäkysymyksen esittänyt:
Katsooko ministeri Anttila, että on riittävää,
että Evira tarkastaa vain nämä 30 nyt
esille tullutta tarhaa, vai olisiko syytä laajentaa tarkastuksia,
sillä Suomessa on yli 1 200 turkistarhaa?
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin eläinsuojelulainsäädännön
ja -asetuksen muutostarpeet. Eläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta
tulee draftaamaan, katsomaan, missä ne kehittämistarpeet
ovat, ja sieltä odotan esitystä, niin kuin sanoin,
kevään aikana.
Sitten kysymys siitä, kuinka paljon tarkastetaan. Jo
Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan täydentävien
ehtojen kautta tullaan varmasti tarkastamaan niin kuin on tarkastettu
nyt vuonna 2008 esimerkiksi lähes sata tilaa, mutta me
nyt katsomme, onko syytä sitten vielä lisätäkin
sitä. Tästä me tulemme pitämään
yhteistyössä palaverit. Sen jälkeen,
kun nämä tarkastukset ovat ohi, niin voitte olla
varmoja, että itse perehdyn hyvin tarkkaan, mitä sieltä on
löydetty, niin kuin tein sikatilojenkin kohdalla.
Marjaana Koskinen /sd:
Arvoisa puhemies! Viime vuosien aikana kymmenen Euroopan maata
on lopettanut tai rajoittanut voimakkaasti turkistarhausta, ja Suomi
on edelleen niitten maitten joukossa Puolan kanssa, joissa tämä tarhaus
on hyvin sallittua, ja vuodenvaihteessa me teimme lainsäädännön,
jossa lisättiin tarhaajien lomituspalveluita. Tässä eilisessä A-studion ohjelmassa,
jossa taas kerran käsiteltiin räikyviä eläinsuojelurikkomuksia,
oli silmättömiä kettuja, tulehtuneita
suita, kuolleita pentuja häkeissään,
ja sitten kaksi kuukautta siitä, oli 30 sikatilaa samanlaisessa
tilanteessa. Viime viikolla me tapasimme eduskunnan eläinsuojeluryhmässä ministeri
Sirkka-Liisa Anttilan, ja hän kertoi, että Suomessa
ja EU:ssa eläinsuojeluasiat ovat menossa parempaan suuntaan.
Minun mielestäni näin ei nyt vaan tapahdu. Meillä on
koko ajan näitä hälyttäviä esimerkkejä siitä,
että nämä tilat ovat ihan hunningolla.
Siellä ei hoideta eläimiä. Meidän
täytyy muistaa, että eläimet ovat alisteisia
ihmisiin nähden, eli se hyvä hoito tulee ihmisten
kautta, jotka pitävät näitä tiloja.
Miten aiotaan tätä Eviran organisaatiota nyt lähteä katsomaan
ja eläinlääkintäjärjestelmää? Tämähän
ei toimi nyt ollenkaan. Jo silloin aikoinaan, kun Anja Eerikäinen
Varsinais-Suomessa kierteli tiloja, tuntui, että asiat
olivat paremmin kuin tällä hetkellä.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Evirallahan on vastuu kokonaisuudessaan
tästä tarkastustoiminnasta, mutta käytännön
tarkastuksethan tehdään aluehallintovirastojen,
läänineläinlääkäreiden
johdolla yhteistyössä kunnaneläinlääkäreiden
kanssa. Nyt on menossa se vaihe parhaillaan, että pitäisi
kuntiin palkata lisää eläinlääkäreitä,
jotta nämä eläinsuojelutarkastukset voitaisiin
tehdä. Nyt on käymässä kuitenkin
niin, että aika hitaasti palkataan niitä, ja siksi
olen viime viikolla sanonut, että jos tämä ei
kunnissa ala toimia, niin tulen selvittämään
aika kiireestikin, että se homma valtiollistetaan, jolloin
se saadaan sitten käytännössä turvatuksi.
Nämä 15 läänineläinlääkäriä,
jotka nyt ovat uusi resurssi viime vuonna hyväksytyn eläinlääkintähuoltolain
mukaan, tulevat varmasti merkittävästi parantamaan
tätä tilannetta. Sen sijaan, että nyt
on löytynyt yksittäisiä tapauksia, joita
ei saa löytyä, niin ei sillä pidä kuitenkaan
kokonaisuudessaan sitä alaa leimata. Meillä on
hyvin helposti semmoinen tilanne, että me ajattelemme,
että jos yksi ajaa kännissä, niin kaikki
ajaa kännissä. Näin se ei kuitenkaan
ole.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa herra puhemies! Kyllä minä ihmettelen,
että on sellaisia moraalittomia henkilöitä,
jotka tällaista sallivat omassa tarhassaan, mutta tällaista
on aina ollut ja valitettavasti tulee myöskin aina esiintymään.
Mutta olen aivan vakuuttunut siitä, että tämä tilanne
parantaa pitkässä juoksussa tilannetta tarhoissa.
Pidän erittäin pahana, että yleistetään.
Minäkin olen satunnaisesti käynyt kymmenissä tarhoissa enkä ole
missään nähnyt mitään
vastaavaa. Minä kysyn ministeriltä:
Kun te nyt paneudutte tähän asiaan, niin olisi erittäin
tärkeää, että tulisi myöskin
meidän kaikkien tietoon, minkälainen on se todellinen
tilanne tarhoissa, ettei jää sellaista kuvaa,
että kaikissa tarhoissa vallitsee tämmöisiä epäkohtia.
Siis selkeät tiedot siitä, kuinka monta prosenttia
tarhoista täyttää asiallisesti ne kriteerit.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Näin varmasti tullaan tekemään
sen jälkeen, kun Eviran johdolla nämä tarkastukset
on käytännössä toteutettu. Totta
kai ne tiedot julkistetaan. Aivan samalla tavallahan me teimme joulun
alla: 29 sikatilaa tarkastettiin, 14:stä löytyi
huomautettavaa, mutta yhdessäkään ei
sellaista, mikä olisi vaatinut välittömiä toimenpiteitä.
Ne ovat poliisitutkinnassa nyt siltä osin kuin on tarpeen.
Tullaan kertomaan varmasti, mikä on tilanne. Evira tulee
siitä pitämään huolen.
Raimo Vistbacka /ps:
Herra puhemies! Eläinten huonoa kohtelua ei pidä missään
nimessä hyväksyä, mutta itse olen, niin
kuin ed. Kalliskin, vieraillut monella turkistarhalla ja sanoisin näin,
että vastuulliset tarhaajat pitävät niitä eläimiä kuin
kukkaa kämmenellä. Se näkyy heidän tuloissaan
heti silloin, kun turkishuutokaupoissa ollaan, että eläimiä on
pidetty hyvin. Kaikki olemme tienneet sen, että vihreät
vastustavat turkistarhausta, mutta mielenkiintoista on se, että vasemmistoliitto
puheenjohtajansa suulla nyt ilmoitti, että turkistarhaus
on ikään kuin laitonta eli se pitää lopettaa.
Minun mielestäni Pohjanmaalla mielenkiintoinen viesti.
Arvoisa puhemies! Kysyisin asianomaiselta ministeriltä:
Nyt, kun lainsäädäntö mahdollistaa
eläintenpitokiellon, pyrkiikö ministeri ministeriön
ohjauksella siihen, että nämä laiminlyöjät
joutuvat vastuuseen siitä ja mahdollistetaan se, että tällaisilla
henkilöillä ei olisi oikeutta harjoittaa turkistarhausta?
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Herra puhemies! Ensinnäkin, nämähän ovat
poliisiasioita sen jälkeen, kun siellä tilalla on
käyty, jos siihen on aihetta. Ja sitten sen jälkeen,
kun asia menee oikeuteen, niin oikeus tekee oman tehtävänsä,
ja sen tiedän, että hallituksen piirissä oikeusministeriössä ollaan
kiristämässä näitä eläinsuojelurikoksista
annettavia tuomioita. Sitä kautta sitten selviää,
onko siellä sellaisia tapauksia, joissa tarvitaan sitten
se eläintenpitokielto, mutta se on oikeusistuimen asia, enkä halua
mennä yhtään pidemmälle sitä pohtimaan.
Jari Leppä /kesk:
Herra puhemies! On aivan selvää, että eläinten
hyvinvoinnin laiminlyönneissä meillä pitää olla
nollatoleranssi, siitä ei saa tinkiä. Yhtä selvää on
myös se, että turkistarhaus on meillä laillinen
elinkeino. Ja kolmanneksi yhtä selvää on
se, että jos meiltä kiellettäisiin turkistarhaus,
se siirtyisi johonkin muualle. Miten me sitten voisimme kontrolloida,
miten eläimet voivat? Eli paljon parempi on meillä kohentaa
näitä olosuhteita, tiloja ja myöskin
lainsäädäntöä kuin
antaa niiden siirtyä muihin maihin. Neljäs asia,
mikä on yhtä selvää: vain hyvinvoiva
eläin on tuottava eläin. Se on aivan päivänselvää myöskin.
Puhemies! Kysyn, että nyt kun ollaan aivan oikeutetusti
ja tarpeeseen muuttamassa myös lainsäädäntöä,
huolehditaanko samaan aikaan myös siitä, että kun
eläinten hyvinvointia oikeutetusti parannetaan, niin myöskin
yrittäjien, tuottajien, viljelijöiden oikeusturvaa
parannetaan saman tien. Siinä on ollut erittäin
paljon puutteita monessa muussakin asiassa, niin myös tässä.
Onko varma, että myös tämä asia
tulee yhtä aikaa hoidettua?
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Eilen Evira järjesti eläinten
hyvinvointiseminaarin, jossa tätä kysymystä pohdittiin.
Pohdin sitä myöskin omassa puheenvuorossani. Tämä asia
viime kädessä luonnollisesti kuuluu oikeusministeriön
sektorille, mutta pidän erittäin tärkeänä sitä,
että eläinten omistajien ja hoitajien oikeusturvasta
huolehditaan niin, että he tarkkaan tietävät,
mitä heiltä edellytetään, mitkä ovat
ne viime säädökset, jotka ovat voimassa.
Sen takia esimerkiksi nämä sertifikaatit, samoin
kuin eläinten terveydenhuoltosopimukset, ovat niitä keinoja,
joilla me huolehdimme siitä, että tilalla tiedetään,
mitä siltä vaaditaan, ja siksi eläinlääkintähuoltolain
yhteydessä tavoitteeksi asetin nimenomaan eläinten
terveydenhuoltosopimuksen. Sen sopimuksen sisältöä me
olemme nyt jo niin kehittäneet, että se vastaa
jatkossa niihin vaatimuksiin, että niillä tiloilla,
joilla on sopimus, eläimiä pitää hoitaa
hyvin taikka sitten tulee sanktio.
Sari Sarkomaa /kok:
Arvoisa puhemies! Tosiaan tämä on nyt eläinten
osalta, eläinten kaltoinkohtelussa, kolmas kohu, ja kyllä täytyy
sanoa se tosiasia, että Suomessa eläinten suojelu, valvonta
ja kohtelu eivät tällä hetkellä ole
sellaisella tolalla kuin niiden pitäisi olla. Tosiaan eduskunnan
eläinsuojeluryhmä tapasi ministeri Anttilan ja
hän lupasi pikaisia toimia. Mutta kyllä nyt tässä haluan
sanoa, kun näin ministeri Anni Sinnemäen kannanoton,
jossa hän ehdotti toimia tulevalle vaalikaudelle, että haluaa
nyt sinivihreää hallitusta kannustaa, että vaikka
koko hallitus istuisi alas, kun toimia ei odoteta pelkästään
ministeri Anttilalta vaan myöskin ministeri Braxilta, mahdollisesti
myöskin eläinlääkärien
koulutusta tarvitaan ja muuta, että hallitus istuisi nyt tämän
eläinsuojeluasian kanssa alas ja tekisi toimet, talkoot,
että tällä vaalikaudella nämä asiat saataisiin
eteenpäin, ettei enää hallituksen piiristä tulisi
heittoja, että vasta seuraavalla vaalikaudella, ministeri
Sinnemäki. Mutta kysyn vielä, ministeri Anttila,
teiltä:
Onko tosiaan niin, että eläintensuojeluun
liittyvissä asioissa ja ennen kaikkea valvonnassa on riittävät
resurssit, koska Evirasta tulee (Puhemies: Nyt minuutti on ylitetty!)
koko ajan viestiä siitä, että heillä ei
ole riittävästi voimavaroja. Kertooko tämä tilanne
siitä?
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Arvoisa puhemies! Se on aivan totta, että meiltä puuttuu
noin 200 eläinlääkäriä.
Se on ihan kylmä tosiasia, ja se jarruttaa sitä,
että meillä olisi riittävästi
niitä resursseja siellä kuntatasolla. Tämä on
koulutuspolitiikkaa. Sitä eläinlääkärikoulutusta
olisi jo viime vaalikaudella ollut syytä lisätä.
Mutta sitten kun hallitus vaihtui ja ministeri vaihtui, niin saatiin
koulutuspaikkoja lisää. Se kestää nyt
kuitenkin 4 vuotta, kun he ovat 2 vuotta sitten aloittaneet, ennen
kuin sieltä saadaan valmistuneita. Resurssipula on todellinen.