Täysistunnon pöytäkirja 10/2010 vp

PTK 10/2010 vp

10. TORSTAINA 18. HELMIKUUTA 2010 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

Hoiva-avustajan tutkinnon luominen

Tarja Tallqvist /kd:

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysalan tehtäviin ollaan vahvasti lisäämässä lyhyttä avustajakoulutusta nimikkeillä hoiva-avustaja, lähiavustaja, hoitaja-avustaja jne. Näin ollaan luomassa uutta matalapalkka-alaa, kun samanaikaisesti noin 30 000 koulutettua alan työntekijää, myös matalapalkkaisia ammattihenkilöitä, sairaanhoitajia ja lähihoitajia, on muiden alojen tehtävissä, myös ulkomailla. Hoiva-avustajatutkinnon esiin nostamisessa on kyse yhteiskunnallisista arvoista ja päätöksenteosta, jossa ei arvosteta ihmisten hyvää hoitoa, potilasturvallisuutta eikä koulutettua, ammattitaitoista ja osaavaa henkilökuntaa. Kysynkin ministeriltä:

Onko hallitusohjelman mukaista generoida sosiaali- ja terveysalalle koulutusrakenteeseen uusi taso olemassa olevien ammatillisten toisen asteen ja amk-tutkintojen lisäksi?

Opetusministeri Henna Virkkunen

Arvoisa puhemies! Tarkoitus ei ole tuoda uusia tällaisia välimallin tutkintoja, vaan nythän suomalaisessa ammatillisessa koulutuksessakin on linjana ollut se, että nämä ovat myös jatko-opintokelpoisuuden antavia tutkintoja, ja niiden laajuus on mitoitettu sen mukaan.

Sen sijaan nimenomaan sosiaali- ja terveysalan kanssa on käyty keskustelua siitä, että muun muassa vanhuspalveluissa on paljon sellaisia työtehtäviä, jotka eivät välttämättä edellyttäisi aivan näin pitkää monivuotista koulutusta, ja sen johdosta pyrimme paremmin hyväksikäyttämään sitä mahdollisuutta, joka jo nyt on, että ammatillisia koulutuksia voi suorittaa moduuleittain. Ei ole välttämätöntä suorittaa sitä kokonaista kolmen vuoden tutkintoa, vaan voi tehdä osatutkintoja. Ja käymme keskustelua siitä, mikä voisi olla se malli, minkä tyyppiset osiot pitäisi olla suoritettuina, että voi tietyntyyppisiä avustavia tehtäviä suorittaa, mutta tästä meillä on peruspalveluministerin kanssa edelleen keskustelut kesken, ja tätä työtä parhaillaan teemme.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.