10) Hallituksen esitys laiksi ajoneuvoverolain muuttamisesta annetun
lain 10 §:n muuttamisesta
Heli Paasio /sd:
Arvoisa puhemies! Osittain tänään
kiinteistöverokeskustelussa on sivuttu jo tämän
kaltaista veroa, kun puhuttiin myös siitä, huomioiko
tämä veronmaksukyvyn vai ei. Mutta niin kuin sanottu,
autoilu ei ole välttämättömyys, asuminen
on.
Mutta kun mennään itse asiaan, niin täällähän tehtiin
henkilöautojen osalta taannoin päätös
siitä, että ajoneuvovero perustuu päästöihin.
Tässä kohtaa pakettiautot otetaan mukaan tähän
sääntelyyn. Tämä on oikea suunta,
ja hyvä näin. Mutta tässä laissa
on yksi erityinen ongelma, matkailuautot.
Matkailuautot tullaan verottamaan tästä lähtien
kokonaismassan mukaan, koska niistä ei ole saatavilla minkäänmoisia
päästötietoja. Pakettiautoista on tehtailla
mitattu tämmöiset samanlaiset laboratorio-olosuhteissa
tehdyt tekniset päästömitat kuin henkilöautoista,
jolloinka vero voidaan määrittää sen
mukaan. Matkailuautojen osalta tämä olisi vähintään
hyväksyttävä, jos ja kun halutaan vedota
ekologisuuteen ja todellisten päästöjen
mukaiseen verotukseen. Mutta tässä hallituksen
esityksessä ei ole lainkaan huomioitu sitä, että matkailuauton
hankkijalla ei ole minkäänmoista mahdollisuutta
edes valita vähempipäästöistä autoa,
kun niitä päästötietoja ei ole,
ja jos mennään massan mukaan, niin silloin taas
tämä tietty ekologisuus ei välttämättä toteudu,
koska samanmassainen auto, on se sitten uudempi tai vanhempi, joka
todennäköisesti päästää enemmän,
tulee verotetuksi samalta pohjalta.
Yritettiin sitten löytää ratkaisua
valiokunnan asiantuntijakuulemisessa, ja itselleni tuli alkuun mieleen,
että kun katsastuksessa autoille on pakolliset päästömittaukset,
miksi näitä mittauksia ei hyödynnetä.
Katsastusasemalta kerrotaan, että näitä päästöjä mitataan,
mutta niissä ei kyetä erottamaan hiilidioksidipäästöjä,
mihin päästöperusteeseen siis tämä vero
perustuu, niin tarkkaan, että sillä olisi yhtäläistä luotettavaa
tai vastaavaa merkitystä kuin laboratorio-olosuhteissa tehdyillä mittauksilla,
mihin taas muiden autojen verotus perustuu. Siellä mitataan
enemmän muita myrkkyjä.
Mennään askel eteenpäin. Ruotsissa
kuulemma on, en tiedä, mutta kuulin siitä, mahdollisuus tietyssä systeemissä mennä
mittauttamaan
vaikka juuri matkailuauton päästöt todistettavasti juuri
tällaisissa vastaavissa teknisissä laboratorio-olosuhteissa,
jolloinka kykenee todentamaan sen, mikä on auton todellisten
päästöjen suuruus. Sitten sen todentamisen
jälkeen saa sen verotuksen sille tasolle, mille se kuuluu
näiden muiden säännösten mukaan.
Suomessa tällaista vaihtoehtoa ei ole.
Kaikkein järkevintä olisi ollut ottaa siirtymäaika
matkailuautojen osalta ja miettiä, millä tavalla
tätä tulee kehittää. Ratkaisujahan
siis on. Suomessa ilmeisesti on Vtt ainoa mahdollinen, joka kykenisi
tekemään vastaavia mittauksia ja josta saataisiin
todelliset tiedot ja jälleen se todellinen perusta sille,
miltä pohjalta verotetaan matkailuautoja. Matkailuautoja
rakennetaan monesti pakettiautojen pohjalle, alle 3 500-kiloisia
ainakin, ja näistä pakettiautoista taas on saatavilla päästötiedot.
Mietitään sitä, mitä matkailuauton varustelu
massan lisäämisen mukana tuo kenties lisäpäästöjä.
Siinä voi olla osa, mikä niitä aiheuttaa,
mutta miksi silloin pakettiautopohjien, joihin matkailuautot rakennetaan,
verotietoja ei oteta pohjaksi ja sitä vaikka koroteta tietyllä kertoimella,
olkoot se 1.1, 1.2, mikä tahansa, koroteta tietyllä kertoimella,
jolloinka se perusoikeudenmukaisuus tulisi jälleen kerran
siihen, mihin tämä lakiesityskin pyrkii, eli siihen
ekologiseen päästöperusteisuuteen. Tämän
tyyppisenä esityksenä vaan ei ole mitään
järkeä siinä, että meillä on
yksi ajoneuvotyyppi, jota tietoisesti ei haluta alkaa edes määrittää päästötietojen
pohjalta eikä haluttu kehittää tätä mallia
siihen suuntaan. Ratkaisuja löytyy, kun niitä vain
haluttaisiin tehdä.
Sitten vielä täytyy muistaa se, että vastauksena
on sanottu, että matkailuautot ovat käytössä vain
osan vuotta, ne voi ottaa pois käytöstä ja
sitten taas käyttöön uudestaan. Näinä aikoina
tämän käytöstä poistamisen
joutuu tekemään fyysisesti katsastusasemalla ja
se ihminen, jonka nimissä se auto on, maksaa — kuulin
tuossa viimeisiä lukemia — taisi olla 12 euroa,
kun poistaa, ja kun menee uudelleen ottamaan käyttöön, maksu
on uudet 12 euroa. Jälleen veron lisäksi vielä tulee
tiettyjä maksuja, hallinnollisia kustannuksia, mitä tässä joutuu
maksamaan, ennen kuin saadaan sähköiset järjestelmät
toimimaan, mitä kautta kenties nämä poistamiset
ja jälleen käyttöön ottamiset
myös helpottuvat.
Sosialidemokraatit esittävät omassa vastalauseessaan
10 §:n niin, että se menee muuten hallituksen
esityksen mukaan, mutta siellä on 1 momentin viimeisenä lauseena:
"Matkailuauton perusveron määrä päivää kohden
on kuitenkin 35 senttiä." Eli se on se määrä,
mikä se on nyt. Tulee myös kehittää jatkossa
sitä, miten matkailuautot saadaan todella tähän
päästöperusteiseen verotukseen, eikä niin,
että tämä kokonaismassa ratkaisee. Käytännössä se
tahtoo sanoa, että matkailuautojen vero tulee nousemaan
lähes kolminkertaiseksi. (Ed. Saarinen: Kohtuutonta!) Se
on niin suuri summa, että mietitään myös,
mikä mahtaa olla sen vaikutus matkailuelinkeinolle Suomenmaassa,
missä matkailuautoilijat monesti kiertävät
sekä kesäisin että talvisin.
Mikko Kuoppa /vas:
Herra puhemies! Pakettiautojen verotuksen muuttaminen päästöihin
perustuvaksi on oikea suunta, johon aikaisemmin on siirrytty henkilöautojen
osalta. Tämä on tietenkin ekologisesti aivan oikea.
Tässä on kyllä se ongelma, jonka ed.
Paasio jo tuossa kuvasi, matkailuautojen osalta. Tämä ongelma
mielestäni olisi voitu ratkaista kyllä jo tässäkin
yhteydessä. Täytyy muistaa, että nämä matkailuautot
rakennetaan pakettiautojen alustoille, ja tietenkin se kuorma, se
massan paino, lisää polttoaineen kulutusta, mutta
missään tapauksessa se ei kaksinkertaista tai
kolminkertaista sitä polttoaineen kulutusta. Sen verran
minäkin olen autoja ja erilaisia koneita ajanut, että tiedän,
mitä kuorma merkitsee. Se lisää polttoaineen
kulutusta. Jos polttoaineen kulutus on noin kahdeksan litraa ja
siihen pannaan tupla päälle kuormaa, niin se nousee ehkä kahdella
kolmella litralla se polttoaineen kulutus, mutta ei missään
tapauksessa niin paljon kuin nyt tämä vero tässä kohoaa.
Myöskin vanhempien pakettiautojen kohdalla tämä veron
nousu, kun se perustuu painoon, on aika kova, ja tietenkin se tulee
aiheuttamaan sen, että kuljetuskustannukset, jotka nousevat,
tullaan siirtämään hintoihin. Siinä mielessä ei
ole kovin hyvä, että hinnat tässä vaiheessa
nousevat. Mutta erityinen ongelma tämä on sitten
vielä niille ihmisille, jotka käyttävät
matkailuautoa keikkatyössä väliaikaisena
asuntona. Elikkä kun työpaikat vaihtelevat hyvin
usein, niin monet käyttävät matkailuautoa
asumiseen, ja siinä suhteessa vielä nämä keikkatyön
ongelmat lisääntyvät, koska kustannukset
kasvavat tätä kautta.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! En käy toistamaan niitä asioita,
mitä kahdessa edellisessä puheenvuorossa oli,
mutta lainaan sanatarkasti tämän lakiesityksen
perusteluja sen viimeisestä kappaleesta, jossa todetaan
ensinnäkin tämän veron kohoaminen, nämä eurosummat: "Valiokunta
ei kuitenkaan pidä perusteltuna perusveron alentamista
erikseen matkailuautojen osalta. Matkailuautojen käyttö keskittyy
lämpimiin vuodenaikoihin ja ilmoittamalla ajoneuvorekisterikeskukseen
auton väliaikaisesta poistamisesta liikennekäytöstä omistaja
voi vaikuttaa perusveron vuotuiseen määrään."
Tämä perustelu ei ole kestävä,
niin kuin näissä puheenvuoroissa on todettu. Todella
näitten käyttö on nykyään
ympärivuotista, ja niin kuin ed. Paasio toi myös
esille, ensinnäkin tällainen jatkuva menettely,
että käyttökertojen mukaan joko otetaan
pois liikenteestä ja taas sitten uudelleen käyttöön,
ei ole millään tavalla mielekästä. Se
todella aiheuttaa myös paitsi nämä maksut, kun
se matkailuauto otetaan liikenteestä pois ja takaisin uudelleen
käyttöön, ne maksut tulevat, mutta toki
myös se on hyvin paljon vaivaa ja aikaa vievää,
että käydään tämä toimenpide
suorittamassa. Eli tältä osin sosialidemokraattien
esitys on perusteltu, että tässä olisi
siirtymäaika ja tällaista kohtuutonta korotusta
ei tässä vaiheessa tehtäisi. Eli vastalause
1 on perusteltu.
Matti Saarinen /sd:
Herra puhemies! Aivan niin kuin ed. Paasio täällä hyvässä puheenvuorossaan
kuvasi tätä ongelmaa liittyen matkailuautojen
kohtuuttomaan verotukseen, kannatan ensinnäkin kaikkea
sitä, mitä hän siinä esitti.
Se on kerta kaikkiaan kohtuuton, verrataan sitä mihin tahansa
tähän aihepiiriin liittyvään
veronkorotusmäärään. Ja myöskin,
puhutaan ihan prosenteista tai euroista, tämä tulee
vaikuttamaan varmasti kielteisellä tavalla meidän
matkailutaseeseemme. Siihen perusteeseen, että voihan auton
sitten poistaa rekisteristä, poistaa käytöstä, joksikin
aikaa, että käyttää sitä vaan
osan vuotta: Ei se verotus siitä muutu, se on suhteessa käyttöpäiviin
edelleen ihan yhtä kohtuuton. Eihän se verokohtelu
siinä muutu miksikään, käyttipä matkailuautoa
sitten osa-aikaisesti tai ympärivuotisesti.
Se on epäkohta, joka tässä yhteydessä jostakin
syystä on hallituksen esityksessä jäänyt
hoitamatta, eikä eduskunnan hallituspuolueiltakaan löytynyt
siihen halua eikä tahtoa. Tässä ei ole
kysymys suurista rahasummista valtion kannalta, mutta yksittäisen
perheen, yksittäisen matkailuautolla matkustavan kannalta
tämä on erittäin merkittävä ja,
niin kuin sanoin, kohtuuton veronkorotus etenkin tällaisena
aikana. Eikä tällaista korotusta voi minään
aikana perustella tällaisilla kertoimilla. Olisin toivonut,
että tässä olisi voitu löytää tällainen
inhimillisempi ratkaisu. Tämän vuoksi tulemme
sitten äänestämään
sillä tavalla, kuin vastalauseessa on esitetty, ja kannatan
ed. Heli Paasion tekemää vastalausetta.
Heli Paasio /sd:
Arvoisa puhemies! Unohdin tuossa omassa puheenvuorossani sanoa
sen, että silloin kun tätä asiaa käsiteltiin
valiokunnassa tai oli mietintö saatu ulos, Hufvudstadsbladetin
toimittaja soitti minulle ja kyseli juuri näitä perusteita,
kun jätimme vastalauseen, ja kertoi itse sen, että juuri
jollain teknisellä tavalla mitattuna, kun katsotaan auton
massan mukaista veroa, miten se suhteutuu, auton massan mukainen
vero tarkoittaisi, että autolla olisi päästöjä noin
350 grammaa, ja kun katsottiin, mitattiin ne auton päästöt todellisissa
olosuhteissa, ne olivat 250. Kysymys on 100 yksikön erosta,
ja silloin se tarkoittaa myös sitä, että se
on rahallisesti paljon. Ja siihen oikeudenmukaisuuteen viitaten,
mitä tässäkin pyritään
hakemaan ja niitten todellisten päästöjen
mukaan verottamaan, tässä kohtaa huomaa sen, että tässä ei
ollut hallituspuolueilla edes halua lähteä etsimään
sitä todellista ratkaisua. Tämä ongelma
on ollut tiedossa, ja useat asiantuntijat viittasivat tähän.
Mutta tämä esimerkki kuvastaa hyvin sitä räikeätä epäkohtaa,
mikä tähän hallituksen esitykseen sisältyy.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Auto ja auton käyttö ovat
tänä aikana hyvin monille välttämättömyyksiä.
Niin paljon kuin kannatankin yleistä julkista liikennettä ja
esitän, että sen arvonlisävero saataisiin
poistettua, niin välttämätöntä on,
että ihmisillä on myös autoja. Silloin
todellakin tämän verotuksen pitäisi olla
todellisten perusteitten mukaan määräytyvää ja
ottaa huomioon myös ne inhimilliset tekijät, mihinkä täällä on
viitattu. Toivon, että jatkossa voitaisiin saada näissä asioissa
korjausta aikaan.
Yleiskeskustelu päättyi.