Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa herra puhemies! Päiväjärjestysasioina
on yhdeksän verosopimusta yhdeksän eri maan kanssa,
ja kun nämä verosopimukset olivat esillä verojaostossa,
niin nousivat myöskin keskusteluun verosopimukset, jotka
ovat voimassa olevia verosopimuksia, muun muassa verosopimus Espanjan,
Ranskan ja Portugalin kanssa.
Tämä verosopimus on herättänyt
kyllä aina hyvin paljon huomiota siinä mielessä,
että henkilö, joka viettää suurimman
osan ajasta näissä maissa, Ranskassa, Espanjassa
tai Portugalissa, saa eläkkeensä ja myöskin
pääomatulot Suomesta verovapaasti, mikäli
eläke tulee yksityiseltä sektorilta. Jos eläke
tulee julkiselta sektorilta, silloin Suomi pystyy verottamaan, mutta
ei yksityiseltä sektorilta. Tätä on paheksuttu
ennen kaikkea sen takia, että henkilöt ovat kyllä saaneet
vähentää nämä eläkevakuutusmaksut
omassa verotuksessaan ja sitten kun siirtyvät eläkkeelle,
valtio ei pääse verottamaan.
Kysyttiin, milloin sopimus menee umpeen, milloin pääsee
uudelleen neuvottelemaan siitä, ja kävikin ilmi,
että ne eivät ole määräaikaisia,
vaan jos halutaan muutosta, ne pitää irtisanoa.
Kerrottiin myöskin, että Tanskalle tämä on
vähintään yhtä suuri ongelma
kuin Suomelle. Se on ongelma Ruotsille, se on ongelma Norjalle,
koska Pohjoismaista aika paljon kansalaisia asuu enemmän
tai vähemmän pysyvästi Espanjassa, Ranskassa
tai Portugalissa. No, Tanska irtisanoi sen yksipuolisesti, ja tiedusteltiin,
minkälaisia haittoja siitä on ollut. Tähän
me emme kuitenkaan saaneet vastausta sen takia, että virkamies
ei osannut siihen vastata.
Mutta toivon todella, että lähiaikoina selvitettäisiin,
mitä mahdollista haittaa on ollut Tanskalle tai tulee olemaan
Tanskalle siitä, että se yksipuolisesti irtisanoi
sopimuksen, ja yhteistyössä Norjan ja Ruotsin
kanssa voisimme siirtyä ihan samanlaiseen järjestelmään
eli aluksi irtisanoa, kun ei sopimusteitse päästä uuteen
sopimukseen.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Bjarne Kalliksen kanssa molemmat työskentelemme,
kuten viime viikollakin, myös Pohjoismaiden neuvostossa
ja sen Suomen valtuuskunnassa. Tässä saattaisi
olla eräs sellainen kysymys, joka voitaisiin myös
tuolla foorumilla nostaa esille. Mielestäni olisi oikeudenmukaista
se, että eläkkeensaajat olisivat samanarvoisesti
verotettuja riippumatta siitä, mikä on eläkkeen maksajataho,
yksityinen tai julkinen.
Yleiskeskustelu päättyi.