Sari Sarkomaa /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Lakialoitteessani ehdotetaan, että oikeus
osittaiseen hoitorahaan ulotetaan myös yrittäjille.
Säännöksen soveltaminen on nykytilan
mukaisesti sidottu työ- tai virkasuhteeseen, eikä yrittäjällä siten
ole oikeutta osittaiseen hoitorahaan.
Tämä lakialoitteeni liittyy itse asiassa asiaan, joka
oli aivan muutama päivä sitten täällä salissa käsittelyssä,
osittaisen hoitorahan lakiesitykseen, joka oli sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Silloin
me kokoomuksen edustajat jätimme saman sisältöisen
vastalauseen. Vaikka silloin tämä esityksemme
torjuttiin, ei tätä osittaisen hoitorahan ulottamista
yrittäjiin voi pitää sellaisena asiana,
että sitä nyt ei tässä heti
kannattaisi nostaa esille, koska hallituksella on yrittäjyyshanke.
Siinä yrittäjyyshankkeessa on tarkoitus erityisesti
nostaa naisyrittäjyys esille, ja yksi keskeinen este sille,
että me emme saa uusia yrittäjiä, naisyrittäjiä,
naisia, jotka ovat perheenperustamisvaiheessa, on juuri se, että nämä työn
ja perhe-elämän yhteensovittamisen asiat on tehty
yrittäjille niin hankaliksi. Toivon todellakin, että hallitus
muistaa yrittäjyyden politiikkaohjelmassaan entistä voimakkaammin
juuri nämä naisyrittäjyyden edistämisasiat.
Tämän asian eteenpäinvieminen, tämän
lakialoitteen hyväksyminen, olisi hyvä askel sillä tiellä.
Tämän osittaisen hoitorahan tarkoituksena
on helpottaa pienten lasten vanhempien työn ja perhe-elämän
yhteensovittamista. Epäkohta tässä salissa
olleessa lakiesityksessä on todellakin se, että tämä ei
koske yrittäjiä. Se on kovin kummallista, miksi
se ei koske yrittäjiä, koska osittainen hoitoraha
on ainoa etuus, joka ei koske yrittäjiä. Kaikki
muut lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain
mukaiset etuudet koskevat yrittäjiä. Yrittäjä voi
siis saada hoitorahaa ja hoitolisää sekä sairausvakuutuslain
mukaisia perhepoliittisia etuuksia mutta ei tätä osittaista hoitorahaa.
Tämä on hyvin epäloogista, eikä tähän
ole mitään perusteluja. Toivon todellakin, että lakialoitteeni
suuntainen hallituksen esitys saadaan mahdollisimman pian eduskuntaan.
Oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen osittaiseen vanhempainrahaan
yrittäjillä on silloin, kun omassa yrityksessä tehty
työ vähenee 40—60 prosenttiin aiemmasta
vähintään kahden kuukauden ajaksi. Tällöin
edellytetään, että yrittäjävanhempi
esittää luotettavan selvityksen yrittäjänä tehdyn
työn vähenemisestä.
Arvoisa herra puhemies! Samanlaista selvitystä voitaisiin
edellyttää osittaista hoitorahaa hakevalta yrittäjävanhemmalta.
Tällä selvityksellä pystyttäisiin
karsimaan mahdolliset väärinkäytökset,
joita mitä ilmeisimmin tässä on pelätty, kun
tätä etuutta ei yrittäjille ole ulotettu.
Se on sikäli hyvin epäoikeudenmukaista, koska
nämä etuudet maksetaan veroista ja yrittäjät
maksavat samalla tavalla veroja kuin palkansaajat.
Yrittäjän työaika ei ole samalla
tavoin sopimuskysymys kuin palkansaajan, eikä yrittäjä voi jäädä työsopimuslain
mukaiselle osittaiselle hoitovapaalle. Työn ja perhe-elämän
yhteensovittaminen on yrittäjälle usein palkansaajaa
paljon hankalampaa, ja se vaikuttaa myös nuorten ihmisten
halukkuuteen ryhtyä yrittäjäksi, minkä aiemmin
mainitsinkin. Vakavasti vetoan täällä salissa
oleviin hallituspuolueiden edustajiin. Jos todellakin hallitus aikoo
ne 100 000 uutta työpaikkaa saada, silloin ei
ole varaa menettää niitä potentiaalisia
naisyrittäjiä, joita menetetään,
kun nämä perhe-etuudet ovat tällä hetkellä hieman puutteelliset.
Erityisen hankalaksi yrittäjävanhempien perhe-
ja työelämän yhteensovittamisen tekee
se, että todellakin yrittäjän työaika
on säännönmukaisesti palkansaajan työaikaa
pidempi ja työtä tehdään usein
tavanomaisten työaikojen ulkopuolella. Työ on
siis hyvin epäsäännöllistä.
Yrittäjäksi myös ryhdytään
myöhemmin kuin palkansaajaksi, ja syy on todellakin nämä sosiaalisten
etuuksien puutteet, jotka koskevat juuri yrittäjiä.
Haluan tässä sanoa, että ehdoton lähtökohta,
kun yrittäjän sosiaaliturvaa kehitetään — ja sitähän
on luvattu tällä vaalikaudella kehittää — pitäisi
olla se, että yrittäjän sosiaaliturva
ei poikkeaisi palkansaajan sosiaaliturvasta silloin, kun sille ei
ole yritystoiminnan luonteesta tai siihen liittyvistä riskeistä johtuvia
perusteita. Tämän etuuden kohdalla näitä perusteita
ei ole, ja siksi tämä etuus pitäisi yrittäjille
ulottaa.
Arvoisa puhemies! Totean lopuksi, että toivon todellakin,
että tällä hallituskaudella otetaan reippaita
askelia yrittäjän sosiaaliturvan kehittämisessä,
ja aivan erityisesti kiinnitän huomiota näihin
työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisasioihin.
Uskon, että se kyllä kannattaa ja sillä tavalla
me saamme nuoria naisyrittäjiä myöskin yrittäjäkenttään
ja sitä kautta niitä uusia työpaikkoja,
joita suomalainen yhteiskunta kipeästi tarvitsee.
Keskustelu päättyy.