10) Hallituksen esitys eduskunnalle laik- si
maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamisesta
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kataisen—Urpilaisen hallitus
on luvannut, että niukkuutta jaettaessa ja säästöpäätöksiä tehtäessä sosiaaliturvaan
ja sen tasoon ei puututa. Käsittelyssämme on esitys,
jossa näin kuitenkin tapahtuu.
Me hyväksyimme eduskunnassa pari viikkoa sitten lain,
jossa maatalousyrittäjien ja apurahansaajien työeläkevakuutusmaksua
nostettiin, nostettiin tavalla, jota ei tehty minkään
muun väestöryhmän osalta. Kyse on maatalousyrittäjien
sosiaaliturvan leikkaamisesta, omavastuun nostamisesta.
Nyt meillä on käsittelyssä hallituksen
esitys lomituspalvelulain muuttamisesta, ja kyse on selkeästä säästölaista.
5:tä miljoonaa euroa tässä tavoitellaan.
Kenelläkään ei varmasti ole mitään
sitä vastaan, että lomituspalveluja järjestetään
mahdollisimman taloudellisesti. Toiminnan kaikkinainen tehostaminen
ja tarkoituksenmukainen järjestäminen on hyväksyttävää.
Nehän turvaavat itse toimintaa, ja tilanteessa, missä maatalouslomittajien
saatavuudessa on ainakin alueellisia vaikeuksia, niin tämänsuuntaiset
esitykset ovat kannatettavia. Mutta sitä, että hallitus
puuttuu maatalousyrittäjien lomaoikeuteen ja lisää maa-talousyrittäjien
omavastuuta sijaisavun maksun perusosaa nostamalla, me emme voi
hyväksyä, ja, arvoisa herra puhemies, me esitämme
siis, että tämä hallituksen esitys 110
näiltä valtiopäiviltä, josta
on laadittu sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 13
näiltä valtiopäiviltä, tämä lakiesitys, hylätään.
Hallituksen esittämät muutokset maatalousyrittäjien
lomituspalvelujen saatavuuteen ja hintaan eivät ole hyväksyttävissä.
Aikana, jolloin maatalouden kannattavuus on muutoinkin heikkoa ja
maatalousyrittäjien jaksamiseen pitäisi päinvastoin
investoida ja panostaa, ovat esitykset huonosti harkittuja ja näin
ollen myös perustelemattomiakin. Esitykset ovat myös
vastoin hallituksen lupauksia parantaa maatalousyrittäjien
asemaa sekä vastoin hallitusohjelman lupausta jatkaa maatalouslomituksen
kehittämistä valmistelleen työryhmän
työtä. Tällainen työryhmä oli
viime vaalikaudella koolla, ja hallitusohjelmaan on kirjattu, että tämän
työryhmän työtä jatketaan.
Lakiehdotuksessa esitetään muutettavaksi samalla
tilalla työskentelevien maatalousyrittäjien velvollisuutta
pitää vuosilomaa nykyistä enemmän
samanaikaisesti. Samanaikaisesti pidettävien vuosilomapäivien
määrää ollaan korottamassa 16:sta
20:een. Vaikka laki sinänsä jättää mahdollisuuden
jatkaa tietyin edellytyksin nykytilannetta, on silloin kuitenkin
kyse poikkeuksesta pääsääntöön.
Esitys heikentää maatalousyrittäjien
lakisääteisen loman käyttömahdollisuuksia.
Sijaisavusta perittävän tuntimaksun määräytymisperustetta
ollaan muuttamassa. Sijaisavun maksun perusosaa ollaan korottamassa
1 eurosta 3 euroon. Euromääräinen muutos
voi vaikuttaa pieneltä, mutta niin periaatteessa kuin käytännössäkin
kyse on merkittävästä asiasta. Tilanteessa,
missä maatalouden kannattavuus on monella tavoin koetuksella
ja toisaalta sijaisavun tarve esimerkiksi sairauden tai vanhempainvapaan
aikana on vain harvoin harkinnanvarainen, ei esitystä edes
säästöihin vedoten voi pitää kannatettavana.
Kuten jo, arvoisa herra puhemies, totesin, edellä olevan
perusteella me esitämme keskustan eduskuntaryhmänä,
että tämä lakiesitys hylätään.
Anu Vehviläinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan kannattaa edustaja
Rehulan juuri tekemää hylkäysesitystä ja
hyvin pitkälle samoilla perusteilla, mitä edustaja
Rehula jo edellä toi esille.
Kiinnitän huomiota siihen, että kun hallitus
on esitellyt näitä omia menosäästöjään
tälle kuluvalle vaalikaudelle, niin toistuvasti ministeri
Urpilainen on todennut sen, että tämä hallitus
ei kohdista mihinkään väestöryhmään
sosiaaliturvan heikennyksiä, ja nyt viljelijät
ovat monelta osin jo heikennysten kohteena sosiaaliturvansa osalta,
lomituksen osalta, samoin luopumistuen osalta ja sitten myös
näitten MYEL-maksujen osalta, joihin edustaja Rehula jo
edellä viittasi. Tämä yksinkertaisesti
kaventaa todellakin viljelijöiden mahdollisuutta ensinnäkin
lomituspäiviin, yksilöllisiin lomituspäiviin,
ja nostaa nämä yhteisesti pidettävät
päivät 20 päivään.
Sitten sijaisavun hinta nousee, ja kolmanneksi rajoitetaan aikuiskoulutukseen
pääsyä.
Haluan korostaa sitä, että kun paljon puhutaan työssäjaksamisesta
ja työelämässä pärjäämisestä,
niin harvoin täällä salissa kukaan kantaa
huolta viljelijöiden työssäjaksamisesta.
Nyt tässä tilanteessa, kun maatalous ja suomalainen
elintarviketuotanto on pahassa kustannuskriisissä ja on huono
satokesä ollut, tuotantokustannukset ovat korkeat ja tuottajahinnat
alhaiset, sosiaaliturvan leikkaukset eivät ollenkaan istu
tähän tilanteeseen ja ne olisi ehdottomasti tästä syystä pitänyt jättää näissä oloissa
tekemättä.
Kannatan edustaja Rehulan hylkäysesitystä.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen lähtökohtana
on säästöjen toteuttaminen maatalousyrittäjien
lomituspalvelujen kustannuksista.
Hallituksen mukaan ehtona on, että säästöt
toteutetaan heikentämättä maatalousyrittäjien
nykyisiä oikeuksia lomituspalveluihin. Kustannussäästöjä haetaan
erityisesti pakottamalla maatalousyrittäjät pitämään
entistä suurempi osa lomistaan samanaikaisesti. Maatalousyrittäjät
ovat kuitenkin painottaneet, että vuosilomaoikeus on henkilökohtainen
ja heidän tulee itse voida määritellä lomansa
ajankohta.
Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä hallituksen
esityksen mukaista samanaikaisesti pidettävien vuosilomapäivien
määrän korottamista 20:een nykyisestä 16:sta.
Myöskään sijaisavusta perittävän
tuntimaksun perusosan korottamista nykyisestä 1 eurosta
3 euroon ei voida hyväksyä, sillä maksujen
korotukset lisäävät kynnystä sijaispalvelujen
käyttämiseen. Korotuksen tuoma rasitus kohdistuu
sijaisapua eniten käyttäville tiloille eli niille,
joilla maatalousyrittäjät sairastavat tai perheessä on
pieniä lapsia. Perussuomalaiset huomauttavat, että hallituksen
esitys on myös ristiriidassa maatalousyrittäjien
työhyvinvoinnin kehittämiseen ja työurien
pidentämiseen tähtäävän
työryhmän näkemysten kanssa.
Hallituksen esitys muuttaa säännöstä aikuiskoulutuksesta
siten, että sijaisapua saisi vain maatalousyrittäjätoimintaan
liittyvästä aikuiskoulutuksesta. Näin
ollen se rajaa muun muassa työhyvinvointiin ja vaikuttamistaitoihin
liittyvät koulutukset pois, vaikka nämä voivat
olla maatalousyrittäjän työhyvinvoinnin
kannalta tärkeitä. Perussuomalaiset pitävät
tätä maatalousyrittäjien nykyisten oikeuksien
heikentämisenä.
Hallituksen esitys poistaa paikallisyksiköiltä velvoitteen
palkata riittävä ja tarkoituksenmukainen määrä maatalouslomittajia.
Näin ollen lakiin jäisi maininta vain lomituspalvelujen
joustavasta ja taloudellisesta järjestämisestä.
Tämä antaa aiheen olettaa, että lomittajien
työmäärät lisääntyvät
entisestään, jolloin vaarana on myös
lomittajien työhyvinvoinnin kärsiminen. Esitys
on tältä osin vastoin sosiaali- ja terveysvaliokunnan
aiempia näkemyksiä, joiden mukaan riittävien
lomituspalvelujen saannin turvaaminen edellyttää toimia
lomitusalan houkuttavuuden lisäämiseksi.
Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä hallituksen
esitystä, sillä se heikentää sekä maatalousyrittäjien
että lomittajien työhyvinvointia ja vaarantaa
tätä kautta myös esityksen tarkoittaman säästötavoitteen
pitkällä aikavälillä. Viitaten mietintöön
sisältyvään vastalauseeseen numero 2 esitän
lakiesitystä hylättäväksi.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Yksinkertainen totuus on, että maaseutua
ei voi tuoda, ja kun maaseudun eri alkutuotannot ovat jo nyt talousvaikeuksissa,
on mielestäni tärkeää kaikin tavoin
tukea maaseudun elossa pysymistä ja tätä kautta
esimerkiksi matkailun edistämistä ja Suomen mainetta
luontoystävällisenä ja puhtaana maana.
Maaseudun elossa pysymistä pitäisi tukea, ja tämä esitys
nyt ei mitenkään auta maatalousyrittäjien
toimintaa ja elannon hankkimista omassa kodissaan ja kotiympäristössään.
Me emme voi siis tuoda tuontituotteena maaseutua, joka on osa
Suomea. Sen takia kaikki tämmöiset hankkeet, mitkä heikentävät
entisestään maatalousyrittäjien toimintaa,
on ehdottomasti torpattava. Kannatan edustaja Elomaan tekemää hylkäysesitystä.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on
hyvää se, että esityksellä ei
vähennetä maatalousyrittäjien lomaoikeutta
tai oikeutta lomituspalveluihin. Se on oikeastaan tämän
hallituksen esityksen paras asia. Tiedämme kaikki, että säästöjä on
jostain saatava ja sitten myös tältäkin
sektorilta. Minä näen oikeastaan tämän
hyvänä asiana, että tässä on muutos,
että maatalousyrittäjät voivat pitää peräti
20 päivää yhteistä lomaa samaan
aikaan aikaisemman 16 päivän sijasta. Monesti
kuulee sitä, että maatalousyrittäjillä ei
ole riittävästi yhteistä aikaa, ei voida
lähteä yhteisille matkoille, että aina
jompikumpi on sidottu siihen yritystoimintaan, mutta tämä mahdollistaa
yhteisten lomien pitämistä.
Kyllähän tässä tietysti
on näitä lomittajiakin ajateltu: heillä on
nykyisin paljon puolipäiväisiä työpäiviä,
ja saadaan myös sitten heidän työpanostaan
käytettyä nykyistä paremmin kokopäiväisesti.
Keskustelu päättyi.