Peruspalveluministeri  Eva Biaudet

Arvoisa puhemies! Oppositio on jo toisen kerran tämän vuoden aikana tehnyt välikysymyksen terveydenhuollosta. (Hälinää — Puhemies koputtaa) Voi kysyä, miksi oppositio toistuvasti arvostelee hallituksen terveyspolitiikkaa, kun tämä hallitus on tehnyt monia päätöksiä terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi.

Kansallinen terveyshanke on edennyt vaiheeseen, jossa joka puolella Suomea rakennetaan yhteistyötä ja tehdään rakenneuudistuksia niin perusterveydenhuollon toimivuuden parantamiseksi kuin erityissairaanhoidon tehokkaaksi järjestämiseksi. Sitä tukeakseen hallitus päätti viime viikolla 25 miljoonan euron suuruisen määrärahan jaosta hoitojonojen purkamiseksi. Hallitus esitti talousarviossaan ensi vuodelle 231 miljoonan euron eli 1,3 miljardin markan lisäystä sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin.

Korkealaatuinen terveydenhuolto on meille suomalaisille hyvin tärkeä arvo. Siksi perustuslain 19 §:ään on kirjattu jokaisen oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lainsäädännön tasolla vastuu näistä palveluista on jaettu. Valtiolla on ohjaamisvastuu ja kunnilla järjestämisvastuu. Kunnallinen itsehallinto taas antaa kunnille varsin vapaat kädet järjestää palvelut, mutta samalla niiden vastuu on korostunut sen jälkeen, kun Ahon hallituksen aikana purimme valtionosuusjärjestelmästä valtion normiohjauksen. Kunta ei voi jättää sairaita hoitamatta. Jos näin tapahtuu tai näin uhkaa tapahtua, valtiovallan velvollisuutena on puuttua asiaan. Näin tapahtuikin, kun Etelä-Suomen lääninhallitus teki toissa päivänä ratkaisun Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallituksen säästöpäätöksistä.

Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä korostetaan voimakkaasti terveydenhuollon ongelmia. Suomalainen terveys on kuitenkin jatkuvasti parantunut viime vuosikymmenten aikana. Osittain tämä johtuu elintavoista ja yleisesti hyvästä elintasostamme, osittain terveydenhuollosta. Suomalaiset ovat saaneet vuosi vuodelta enemmän terveydenhoitopalveluja. Tosiasia on, että vuoteen 2001 saakka suomalaiset ovat saaneet julkisia terveyspalveluja joka vuosi edellistä vuotta enemmän ja alkuvuoden tilastojen valossa kehitys jatkuu tänäkin vuonna. Lääkärilakko tosin merkitsi tämän myönteisen kehityksen tilapäistä notkahdusta.

Erikoissairaanhoidon avohoitokäyntien määrä on noussut vuodesta 1995 vuoteen 2001 noin 9 prosentilla. Se tarkoittaa 53 000 käyntiä enemmän. Käyntien kokonaismäärä oli viime vuonna noin 6,3 miljoonaa. Sairaaloiden tarjoamat palvelut lisääntyivät kuluvan vuoden aikana tammi—huhtikuussa edelliseen vuoteen verrattuna. Suomen Kuntaliiton selvityksen mukaan hoitokäyntien määrä kasvoi 52 000:lla eli yli 3 prosenttia. Myös sairaaloiden palveluja käyttäneiden ihmisten määrä kasvoi. Esimerkiksi keskussairaaloiden palveluja käytti alkuvuonna yli 607 000 henkilöä, mikä on yli 17 000 enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Lähetteiden määrä erikoissairaanhoitoon on myös ollut kasvussa. Koko maassa lähetteiden määrä kasvoi reilulla 15 000:lla, yli 400 000:een.

Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena siis terveydenhuoltomme kehitys on myönteinen. Hallitus on kuitenkin huolestunut siitä, että eräillä potilailla ja potilasryhmillä on ongelmia saada terveyspalveluja. Esimerkiksi mielenterveyspotilaiden tilanne on noussut esiin ongelmana. Siksi jaettiin erityistä valtionavustusta erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen turvaamiseksi vuosina 2000, 2001 ja 2002. Hallitus luottaa siihen, että kunnat ensi vuonna suuntaavat riittävät määrärahat kasvavista valtionosuuksista hyvin käynnistyneen toiminnan muuttamiseksi pysyväksi.

Ongelmia siis on, ja ne ovat tiedossa. Hallitus ei kuitenkaan usko pelkästään niihin nopeisiin käytännön toimiin, joita viimekeväisessä välikysymyksessä penättiin ja joita oppositio edelleen edellyttää. Periaatepäätöksessä huhtikuussa valtioneuvosto hyväksyi linjaukset toimenpiteiksi aina vuoteen 2007 terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. Muun muassa väestön ikääntyminen asettaa terveydenhuollollemme tulevaisuudessa haasteita, joihin on nyt varauduttava pitkäjänteisesti.

Osittain on kysymys resurssien lisäyksistä, joita ensi vuoden talousarviossa esitetään 68 miljoonaa euroa kohdennettavaksi nimenomaan Kansallisen terveyshankkeen toteutukseen. Mutta yhtä lailla on kyse terveydenhuollon rakenteiden ja työtapojen kehittämisestä ja terveydenhuollon sisällön järjestämisestä ja järjestelmällisestä, pitkäjänteisestä arvioinnista. Tämän totesi myös arkkiatri Risto Pelkonen kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 23.9. Periaatepäätökseen kirjattujen linjausten lisäksi monet tärkeät valtakunnalliset ja paikalliset terveydenhuollon hankkeet jatkuvat, kuten Terveys 2015 -kansanterveysohjelman toteutus, jossa nimenomaan korostetaan terveyden edistämisen ensisijaisuutta.

Arvoisa puhemies! Haluan todeta joitakin hyvässä käynnissä olevia kehittämiskohteita. Kuten edellä mainitsin, kuluvan vuoden ensimmäiseen lisätalousarvioon sisältyi 25 miljoonan euron määräraha hoitojonojen purkamiseen. Lisäksi kunnat sijoittavat 25 miljoonaa euroa jonojen purkuun, yhteensä siis 50 miljoonaa euroa eli 300 miljoonaa markkaa. Määrärahan suuruutta kuvaa se, että sillä voitaisiin tehdä esimerkiksi 7 500 polven tai lonkan tekonivelleikkausta tai 55 000 kaihileikkausta. On ilahduttavaa, että kaikki sairaanhoitopiirit hakivat valtionavustusta jonojen purkuun. Tämä tarkoittaa, että kuntayhtymien jäsenkunnissa on myös ollut valmius lähteä lisärahoituksella purkamaan hoitojonoja. Kuntien valmius heijastaa sitä suurta yleistä kiinnostusta, joka Terveyshankkeen toimeenpanoon on ympäri Suomea.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osalta päätöksentekoa on lykätty ja pyydetty selvitys siitä, miten turvataan se, että HUSin säästöpäätökset eivät pidennä tämänhetkisiä hoitojonoja. HUS on toimittanut selvityksensä sosiaali- ja terveysministeriöön eilen.

Valtionavustuksella voidaan lyhyellä tähtäimellä lyhentää hoitojonoja. Hallitus pitää kuitenkin keskeisenä, että hoitoonpääsy muussa kuin akuutissa sairaanhoidossa voidaan myös tulevaisuudessa turvata suunnitelmallisesti ja hallitusti. Tämä on potilaan kannalta inhimillistä ja yhteiskunnan kannalta varmasti järkevää.

Sosiaali- ja terveysministeriö onkin asettanut työryhmän, joka professori Mats Brommelsin johdolla valmistelee valtakunnalliset kiireettömän hoidon ja jononhallinnan toteuttamisen ohjeet vuoden 2003 loppuun mennessä. Hoitotakuu eli oikeus hoitoonpääsyyn kohtuuajassa sisällytetään lakiin vuoteen 2005 mennessä.

Hallitus pitää riittävää ja ammattitaitoista henkilökuntaa terveydenhuollon toimivuuden edellytyksenä. Siksi toimenpiteet henkilökunnan saatavuuden, jatkokoulutuksen ja motivaation parantamiseksi sisältyvät keskeisenä osana Terveyshankkeen toimeenpanoon. Kunnallisessa perusterveydenhuollossa on tällä hetkellä täyttämättä yli 900 lääkärin virkaa eli noin 9 prosenttia viroista. Tämä on liian suuri luku, johon on puututtava, sillä tällainen vaje vaikeuttaa terveydenhoitopalvelujen saatavuutta.

Eräs syy tähän pulaan on lääkärien koulutusmäärien merkittävä vähentäminen 90-luvun puolivälissä. Koulutusmääriä onkin nyt lisätty, 50:llä vuonna 99 ja viime vuonna 70:llä. Viime vuonna 550 opiskelijaa aloitti lääkärinopintonsa. Tänä vuonna aloituspaikkoja on 600. Lisäksi terveysalan ammattikorkeakoulutusta on lisätty tänä vuonna 130 opiskelijalla. Vuonna 2003 ammattikorkeakoulut lisäävät terveysalan koulutusmääriä edelleen noin 200 opiskelijalla.

Arvoisa puhemies! Julkisen terveydenhuollon, niin terveyskeskuksen kuin sairaalan, tulee myös olla hyvä ja houkutteleva työympäristö. Riittävä henkilöstö on tietenkin perusedellytys hyvän hoidon turvaamiseksi. Täydennyskoulutus ja siten mahdollisuus kehittyä omassa työssään on keskeinen motivaatiotekijä. Hallitus haluaakin vahvistaa henkilökunnan mahdollisuuksia saada täydennyskoulutusta, ja tähän on varauduttu hankkeen resursoinnissa tulevina vuosina niin, että henkilökunnalla olisi mahdollisuus saada 3—10 päivän pituinen täydennyskoulutus vuosittain. Lisäksi vuonna 2005 käynnistetään terveydenhuollon johtamiskoulutusohjelma. Hallitus pitää tärkeänä, että johtamisen osaamista terveydenhuollon moniammatillisissa työyhteisöissä vahvistetaan.

Verkställandet av Det nationella hälsovårdsprojektet kräver alltså mångårigt och långsiktigt arbete, också över denna valperiod. På kommunfältet är arbetet i full gång och det finns en mycket positiv inställning till projektet bland alla aktörer inom hälsovården. Nu och efter riksdagsvalet behöver vi alla riksdagsgruppers medverkan för att föra vidare detta viktiga projekt.

Tämä tarkoittaa myös tulevina vuosina terveydenhuollon voimavarojen turvaamista niin valtion talousarviossa kuin kunnissa. Hallitus esittää ensi vuodelle sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuksiin 2 753 miljoonaa euroa. Tänä vuonna valtionosuudet olivat 2 552 miljoonaa euroa ja viime vuonna 2 192 miljoonaa euroa. Kahdessa vuodessa siis noin 550 miljoonan euron eli 3 miljardin markan korotus. Eikö näillä määrärahoilla ole opposition mielestä mitään merkitystä sairaiden tilanteen parantamiseksi?

Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä väitetään myös yleisemmin valtion toimenpiteiden kiristäneen kuntataloutta. Kuitenkin viime vuosi oli kuntatalouden kaikkien aikojen paras vuosi. Tämäkin vuosi on yleisesti ottaen hyvä. Niin kuntien saamat verotulot kuin valtionosuudetkin ovat viime vuosina kasvaneet nopeasti. Kunnallisveron tuotto nousi vuodesta 2000 vuoteen 2001 yli 14 prosentilla, ja kuluvana vuonna tuoton arvioidaan edelleen kasvavan, nyt tosin hidastuen siten, että lisäys on noin 4,6 prosenttia. Tämä kuluvan vuoden kasvu on kuitenkin korkeampi kuin bruttokansantuotteen kasvu.

Statsandelarna har också som helhet vuxit snabbt. År 2000 var de 4,5 miljarder euro, i år 5,3 miljarder och nästa år stiger de till 5,6 miljarder euro. Stegringen hos statsandelarna har således varit ungefär 6 procent, alltså mera än nationalproduktens tillväxt. Statsandelarnas andel av kommunernas verksamhetsutgifter stiger också från 22,3 procent år 2000 till 23,9 procent år 2003.

Hallituksen toimenpitein on myös pyritty taltuttamaan kuntien eriarvoistumiskehitystä ja siten turvaamaan myös terveyspalveluja tasapuolisesti eri puolilla Suomea. Esimerkkinä todettakoon verotulojen tasausjärjestelmän uudistus vuoden 2002 alusta siten, että tasausvähennyksen enimmäisraja poistettiin. Viimeisimpänä toteutettiin viime vuonna kuntien yhteisövero-osuuksien jakoperusteiden muutos. Nämä muutokset tehtiin täällä eduskunnassa opposition myötävaikutuksella tietoisina siitä, että ne vaikuttavat muun muassa Pääkaupunkiseudun suurten kuntien talouteen.

Lisäksi arvonlisäveroa koskevan takaisinperintäjärjestelmän uudistaminen tarkoitti noin 925 miljoonan euron uudelleenjakoa kuntatalouden sisällä. Tästä hyötyivät erityisesti pienet ja keskisuuret kunnat, ja niiden valmiudet tarjota peruspalveluja parantuivat.

Siten hallituksen toimenpiteet ovat vaikuttaneet eri tavoin eri kuntiin. Mutta eikö oppositiolla ole tiedossa missäänpäin Suomea kuntia, jotka olisivat hyötyneet hallituksen toimista ja joilla siis olisi nyt paremmat mahdollisuudet tarjota terveydenhuoltopalveluja?

Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä nostetaan esiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ongelmat sekä Helsingin terveydenhoitopalvelujen tilanne.

Hallitus on erityisesti seurannut HUSin tilannetta jo kauan. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 98 niin kutsutun Puerto-työryhmän, jossa kartoitettiin tilannetta Uudenmaan erityissairaanhoidossa ja etsittiin keinoja tilanteen korjaamiseksi. Työryhmän esitysten pohjalta lähdettiin rakentamaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä. Työryhmä totesi Pääkaupunkiseudun terveydenhuollon ongelmiksi muun muassa ylikapasiteetin ja toiminnalliset päällekkäisyydet. Muun muassa nämä vaikuttavat erityisesti Pääkaupunkiseudun kuntien korkeisiin terveydenhuollon kustannuksiin.

HUSin toiminnasta ja Helsingin terveydenhuollosta on koko syyskuun käyty erittäin vilkasta keskustelua. HUSin hallituksen päätökset 2.9. johtivat siihen, että Etelä-Suomen lääninhallitus on ratkaisussaan 23.9. katsonut HUSin toimenpiteet osittain lainvastaisiksi. Tästä syystä hallitus katsoo, että HUSin hallituksen on syytä uudelleen arvioida päätöksensä. Samoin kuntayhtymän kuntien on turvattava HUSille riittävät voimavarat tarvittavien toimenpiteiden suorittamiseksi. Lääninhallitus katsoi, että kuntayhtymän hallitus ei voi tehdä kuntakohtaisia jonoja niin, että palvelujen taso laskee alle yleisesti hyväksytyn tason. Kansalaisia ei voi asettaa hoidon saatavuuden osalta eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat. Helsinkiläisillä ja uusmaalaisilla on yhtäläinen oikeus riittäviin terveydenhuoltopalveluihin kuin kaikilla kansalaisilla.

Regeringen anser det också viktigt att Helsingfors-Nylands sjukvårdsdistrikts verksamhet bedöms mer långsiktigt. HNS har även ett viktigt riksomfattande ansvar för den högt specialiserade specialsjukvården. Det har en egen uppgift som Helsingfors universitetssjukhus samtidigt som det bär ansvar för den svenskspråkiga läkarutbildningen.

Därför har jag som omsorgsminister tillsammans med Helsingfors stad och HNS tillsatt en trepersoners utredningsgrupp. Gruppens uppgift är att bedöma hur de målsättningar som formulerades då HNS bildades har förverkligats. Gruppen skall också granska vilka åtgärder som vid verkställandet av Det nationella hälsovårdsprojektet skall vidtas i samarbete mellan Helsingfors stad och HNS. Gruppen bedömer också vilka övriga åtgärder måste vidtas för att trygga vården, förbättra förutsebarheten i ekonomin och kontrollera kostnadsutvecklingen.

Arvoisa puhemies! Korostan, että niin Helsingin kuin koko maan terveydenhuollon turvaamiseksi on välttämätöntä, että saamme toimivat perusterveydenhuollon palvelut kaikille. Terveyskeskukset, neuvolat ja kouluterveydenhuollon vastaanotto ovat ne paikat, joissa suomalaisten terveyttä edistetään ja hoidetaan pitkällä tähtäimellä. Siksi juuri perusterveydenhuollon kuntoon saattaminen on hallituksen keskeinen tavoite Kansallisessa terveyshankkeessa. Samoin yhteistyön parantaminen sosiaali- ja terveydenhuollon välillä on tärkeää palvelujärjestelmän toimivuuden parantamiseksi.

HUSin tilanne osoittaa käytännössä terveydenhuollon vastuunjaon kunnan ja valtion välillä. Tulevaisuudessa, kun peruspalvelubudjettia ja valtionosuusjärjestelmää kehitetään, hallitus pitää tärkeänä, että pohditaan tarkoin, miten ohjaussuhteet valtion ja kunnan välillä järjestetään. Valtion ja kuntien suhde on järjestettävä niin, että valtiolla on myös todelliset mahdollisuudet varmistaa kaikille oikeus riittävään ja tarpeelliseen hoitoon ja että kunnat näkevät terveydenhuollon merkityksen priorisoimalla sen erityisesti omissa talousarvioissaan.

Regeringen betonar att tillgången till vård för den enskilda medborgaren aldrig får bli beroende av pengar. Regeringen önskar att även oppositionen, då den gör sina budgetförslag, kommer ihåg grundlagens förpliktelser inför kommunerna.

Kun Kansallisen terveydenhuoltohankkeen tuloksia arvioidaan vuonna 2007, olennaista on se, tavoittavatko hyvät terveydenhuoltopalvelut niin Inarin perimmäisen mökin kuin Kontulan kerrostalon kahdeksannen kerroksen asukkaat. Se, pystyykö julkinen valta turvaamaan jokaisen oikeuden riittäviin terveydenhuoltopalveluihin, on keskeistä. Hallitus on ponnistellut ja ponnistelee tuon oikeuden turvaamiseksi yhteistyössä niin opposition kuin kuntienkin kanssa.

Peruspalveluministeri Biaudet’n vastaus on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Oppositionen framställer redan för andra gången i år en interpellation om hälso- och sjukvården. Man kan fråga sig varför oppositionen på nytt kritiserar regeringens hälsovårdspolitik, när denna regering har fattat flera beslut för tryggande av hälso- och sjukvårdens framtid.

Det nationella hälsovårdsprojektet har framskridit till ett skede där man på alla håll i Finland bygger upp ett samarbete och genomför strukturändringar både för att primärvården skall fungera bättre och för att skapa en effektiv organisation för den specialiserade sjukvården. För att stöda detta arbete fattade regeringen förra veckan ett beslut om att anvisa 25 miljoner euro till elimineringen av vårdköerna. Regeringen föreslår i budgetpropositionen för nästa år ett tillägg på 231 miljoner euro — 1,3 miljarder mark — till statsandelarna för social- och hälsovården.

En hälso- och sjukvård av hög kvalitet representerar ett stort värde för oss finländare. Därför har rätten till tillräckliga social- samt hälso- och sjukvårdstjänster skrivits in i grundlagens 19 §. På lagnivå är ansvaret för dessa tjänster delat: staten bär ansvaret för styrningen och kommunerna för ordnandet av tjänsterna. Den kommunala självstyrelsen ger kommunerna ganska fria händer när det gäller att ordna tjänsterna, men samtidigt har också kommunernas ansvar betonats efter det att vi under Ahos regering slopade statens normstyrning av statsandelssystemet. Kommunerna kan inte lämna någon utan vård. Om så hotar att ske är det statsmaktens plikt att ingripa. Det gjorde den också när länsstyrelsen i Södra Finlands län häromdagen träffade sitt avgörande om Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikts styrelses sparbeslut.

Hälso- och sjukvårdens problem understryks kraftigt i interpellationen. Finländarnas hälsa har dock hela tiden förbättrats under de senaste årtiondena. Dels beror detta på levnadssättet och på vår allmänt goda levnadsstandard, dels på hälso- och sjukvården. Finländarna har under årens lopp fått tillgång till allt fler hälsovårdstjänster. Ett faktum är att finländarna fram till 2001 varje år har fått tillgång till fler offentliga hälso- och sjukvårdstjänster än föregående år och i ljuset av statistiken från början av året fortsätter utvecklingen i år. Läkarstrejken innebar visserligen en tillfällig nedgång i den positiva utvecklingen.

Inom den specialiserade sjukvården ökade antalet besök i den öppna vården från 1995 till 2001 med cirka 9 procent, vilket betyder 53 000 fler besök. Det totala antalet besök var i fjol cirka 6,3 miljoner. De tjänster som sjukhusen erbjuder ökade under perioden januari—april i år i jämförelse med föregående år. Enligt en utredning som gjorts av Finlands Kommunförbund ökade antalet sjukhusbesök med 52 000 eller över 3 procent. Också antalet personer som utnyttjade sjukhusens tjänster ökade. T.ex. centralsjukhusens tjänster utnyttjades under början av året av över 607 000 personer, vilket är över 17 000 fler än under motsvarande tid i fjol. Antalet remisser till specialiserad sjukvård har också visat en ökande trend, i hela landet ökade antalet remisser med drygt 15 000 till över 400 000.

I det stora hela är utvecklingen inom hälso- och sjukvården positiv. Regeringen är dock bekymrad över att vissa patienter och patientgrupper har svårigheter när de behöver hälso- och sjukvårdstjänster. T.ex. mentalvårdspatienternas situation har visat sig vara ett problem. Därför anvisades ett särskilt statsunderstöd till tryggandet av mentalvårdstjänster för barn och unga under åren 2000, 2001 och 2002. Regeringen litar på att kommunerna nästa år riktar tillräckliga anslag från de växande statsandelarna till en permanentning av den verksamhet som nu har fått en god början.

Det finns alltså problem och man är medveten om dem. Men regeringen tror inte på en lösning som skulle innefatta enbart de "omedelbara åtgärder" som efterlystes i vårens interpellation och som oppositionen fortsättningsvis kräver. I ett principbeslut som fattades i april godkände statsrådet huvudlinjerna för vilka åtgärder som skall vidtas ända fram till 2007 för att trygga hälso- och sjukvårdens framtid. Bland annat den åldrande befolkningen kommer att innebära utmaningar för vår hälso- och sjukvård i framtiden, något som man måste förbereda sig för nu och på lång sikt. Delvis är det fråga om resursökningar, i budgeten för 2003 föreslås 68 miljoner euro uttryckligen till genomförandet av Det nationella hälsovårdsprojektet.

Men lika mycket är det fråga om att utveckla strukturer och arbetsmetoder, och om en systematisk, långsiktig utvärdering av hälso- och sjukvårdens innehåll. Detta konstaterade också arkiater Risto Pelkonen i Helsingin Sanomat den 23 september.

Utöver de huvudlinjer som skrevs in principbeslutet fortsätter naturligtvis genomförandet av många viktiga riksomfattande och lokala projekt, t.ex. Folkhälsoprogrammet Hälsa 2015 som betonar hälsofrämjandet som en primär verksamhet.

Jag vill nämna några utvecklingsprojekt som redan är i full gång. Som jag konstaterade tidigare ingick det i den första tilläggsbudgeten ett anslag på 25 miljoner euro till elimineringen av vårdköerna. Kommunerna satsar ytterligare 25 miljoner euro på elimineringen av köerna — alltså sammanlagt 50 miljoner euro eller 300 miljoner mark. Med en sådan summa kan t.ex. 7 500 höft- och knäledsproteser inopereras eller 55 000 starroperationer utföras.

Det är glädjande att samtliga sjukvårdsdistrikt sökte statsunderstöd till elimineringen av vårdköerna. Det betyder att samkommunernas medlemskommuner också har haft en beredskap till att med hjälp av tilläggsfinansiering ta sig an elimineringen av vårdköerna. Kommunernas beredskap speglar det stora allmänna intresse som finns för genomförandet av hälsovårdsprojektet i hela landet.

I fråga om Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt har beslutet skjutits upp. Man vill först försäkra sig om att HNS:s sparbeslut inte förlänger de nuvarande vårdköerna. HNS lämnade in sin utredning i saken till social- och hälsovårdsministeriet i går.

Med hjälp av statsunderstödet kan man på kort sikt förkorta vårdköerna. Regeringen anser det dock vara viktigt att vården också i andra fall än då det gäller akut sjukvård i framtiden kan tryggas systematiskt och kontrollerat. Detta är humant med tanke på patienten och förnuftigt ur samhällets synvinkel.

Social- och hälsovårdsministeriet har tillsatt en arbetsgrupp som under professor Mats Brommels ledning bereder riksomfattande anvisningar för icke akut vård och kontroll av köer. Anvisningarna skall vara färdiga före utgången av 2003. Vårdgarantin, dvs. rätten att få vård inom rimlig tid, skall tas in i lagen före utgången av 2005.

Regeringen anser att en tillräcklig och yrkesutbildad personal är ett villkor för att hälso- och sjukvården skall fungera. Därför ingår åtgärder som förbättrar tillgången på personal, fortbildningen och motivationen som ett viktigt element i genomförandet av hälsoprojektet. Inom kommunernas primärvård finns det för närvarande över 900 obesatta läkartjänster, vilket är cirka 9 procent av läkartjänsterna. Detta är för mycket och vi måste ingripa i situationen — underskottet är så stort att det försvårar tillgången på hälso- och sjukvårdstjänster.

En orsak till läkarbristen är den betydande minskningen i antalet studieplatser i mitten av 90-talet. Antalet har nu utökats, 1999 med 50 platser och i fjol med 70, vilket betyder att 550 blivande läkare kunde inleda sina studier 2001. I år togs 600 nya studerande in. Dessutom har yrkeshögskoleutbildningen inom hälso- och sjukvårdssektorn utökats med 130 nya studerande i år och 2003 kommer antalet studerande att ytterligare utökas med cirka 200 studerande.

Den offentliga hälso- och sjukvården, såväl hälsovårdscentralerna som sjukhusen, bör också utgöra en god och lockande arbetsmiljö. En tillräckligt stor personal är naturligtvis den grundläggande förutsättningen för att en god vård skall kunna tryggas. Fortbildning och möjlighet att därigenom utveckla sig i sitt eget arbete är en central motivationsfaktor. Regeringen vill stärka de anställdas möjligheter till fortbildning och detta har, då resurser för projektet har anvisats för de kommande åren, beaktats på ett sådant sätt att de anställda skall ha möjlighet att få en 3—10 dagars fortbildning årligen. Dessutom kommer ett utbildningsprogram för ledarskap inom hälso- och sjukvården att inledas 2005. Regeringen anser det viktigt att kompetensen när det gäller ledarskap stärks i de multiprofessionella arbetsgemenskaperna inom hälso- och sjukvården.

Verkställandet av Det nationella hälsovårdsprojektet kräver alltså mångårigt och långsiktigt arbete, också över denna valperiod. På kommunfältet är arbetet i full gång och det finns en mycket positiv inställning till projektet bland alla aktörer inom hälsovården. Nu och efter riksdagsvalet behöver vi alla riksdagsgruppers medverkan för att föra vidare detta viktiga projekt.

Detta innebär att hälso- och sjukvårdens resurser måste tryggas också de kommande åren, såväl i statsbudgeten som i kommunerna. Regeringen föreslår 2 753 miljoner euro för statsandelarna för social- och hälsovårdens driftskostnader nästa år. I år var statsandelarna 2 552 miljoner euro, och i fjol 2 192 miljoner euro. Alltså en höjning på cirka 550 miljoner euro, dvs. 3 miljarder mark, på två år. Anser oppositionen att dessa anslag inte har någon som helst betydelse när det gäller att förbättra sjuka människors situation?

I interpellationen påstås det också mera allmänt att statsmaktens beslut drabbat den kommunala ekonomin. Dock var senaste år det bästa året genom tiderna för kommunalekonomin. Innevarande år är också allmänt taget ett gott år.

Såväl kommunernas skatteintäkter som statsandelarna har ökat snabbt de senaste åren. Intäkten av kommunalskatten ökade med över 14 procent från 2000 till 2001 och beräknas öka ytterligare innevarande år, dock något långsammare, så att ökningen är cirka 4,6 procent. Ökningen innevarande år är dock större än tillväxten i bruttonationalprodukten.

Statsandelarna har också som helhet vuxit snabbt. År 2000 var de 4,5 miljarder euro, i år 5,3 miljarder och nästa år stiger de till 5,6 miljarder euro. Stegringen hos statsandelarna har således varit ungefär 6 procent, alltså mera än nationalproduktens tillväxt. Statsandelarnas andel av kommunernas verksamhetsutgifter stiger också från cirka 22,3 procent 2000 till cirka 23,9 procent 2003.

Genom åtgärder från regeringens sida har man också strävat efter att stävja den utveckling som leder till ojämlikheter mellan kommunerna och på så sätt också trygga en jämlik tillgång till hälsovårdstjänster överallt i Finland. Som exempel kan nämnas revideringen av systemet för utjämning av skatteinkomsterna vid ingången av 2002 så, att maximigränsen för utjämningsavdraget slopades. Den senaste åtgärden är ändringen av grunderna för fördelningen av kommunernas andelar av samfundsskatten. Dessa ändringar gjordes här i riksdagen med oppositionens medverkan och i vetskap om att de bl.a. påverkar ekonomin i de stora kommunerna i huvudstadsregionen.

Slopandet av det system för återkrav som gäller mervärdesskatt innebar dessutom en omfördelning av cirka 925 miljoner euro inom kommunalekonomin. I synnerhet små och medelstora kommuner drog nytta av detta och deras beredskap att tillhandahålla basservice förbättrades.

Regeringens åtgärder har således inverkat på olika sätt i olika kommuner — men känner oppositionen inte till en enda kommun någonstans i Finland som skulle ha dragit nytta av regeringens åtgärder och som således nu skulle ha bättre möjligheter att tillhandahålla hälso- och sjukvårdstjänster?

I interpellationen nämns också problemen i Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt samt läget när det gäller hälsovårdstjänsterna i Helsingfors. Regeringen har särskilt följt situationen inom HNS redan en längre tid. År 1998 tillsatte social- och hälsovårdsministeriet den s.k. Puertoarbetsgruppen, som utredde situationen inom den specialiserade sjukvården i Nyland och försökte finna metoder som kunde förbättra läget.

Utgående från arbetsgruppens förslag började man bygga upp Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt. Arbetsgruppen konstaterade att problemen inom hälso- och sjukvården i huvudstadsregionen bl.a. var överkapacitet och funktionella överlappningar. Bl.a. dessa faktorer inverkar på de höga hälso- och sjukvårdskostnaderna i synnerhet i kommunerna i huvudstadsregionen.

Hela september har en mycket livlig debatt förts om verksamheten inom HNS och om hälso- och sjukvården i Helsingfors. De beslut som HNS:s styrelse fattade den 2 september 2002 ledde till att länsstyrelsen i Södra Finlands län i sitt beslut den 23 september ansåg att HNS:s åtgärder delvis strider mot lag. Regeringen anser därför att det är skäl att HNS:s styrelse omprövar sina beslut. Likaså måste kommunerna i samkommunen trygga tillräckliga resurser för HNS för att de åtgärder som är nödvändiga skall kunna vidtas. Länsstyrelsen ansåg att samkommunens styrelse inte kan ställa upp olika långa köer i olika kommuner så, att nivån på tjänsterna sjunker under en allmänt godtagen nivå. När det gäller tillgången till vård kan medborgarna inte behandlas olika beroende på i vilken kommun de bor. Helsingforsbor och nylänningar har samma rätt till tillräckliga hälso- och sjukvårdstjänster som alla andra medborgare.

Regeringen anser det också viktigt att Helsingfors-Nylands sjukvårdsdistrikts verksamhet bedöms mer långsiktigt. HNS har även ett viktigt riksomfattande ansvar för den högt specialiserade specialsjukvården. Det har en egen uppgift som Helsingfors universitetssjukhus samtidigt som det bär ansvar för den svenskspråkiga läkarutbildningen.

Därför har jag som omsorgsminister tillsammans med Helsingfors stad och HNS tillsatt en trepersoners utredningsgrupp. Gruppens uppgift är att bedöma hur de målsättningar som formulerades då HNS bildades har förverkligats. Gruppen skall också granska vilka åtgärder som vid verkställandet av Det nationella hälsovårdsprojektet skall vidtas i samarbete mellan Helsingfors stad och HNS. Gruppen bedömer också vilka övriga åtgärder som måste vidtas för att trygga vården, förbättra förutsebarheten i ekonomin och kontrollera kostnadsutvecklingen.

Jag vill betona att när det gäller att trygga hälso- och sjukvården såväl i Helsingfors som i hela landet är det nödvändigt att vi överallt har fungerande tjänster inom primärvården. Hälsovårdscentralerna, rådgivningsbyråerna och skolhälsovårdens mottagning är de platser där finländarnas hälsa främjas och sköts på lång sikt och därför är regeringens centrala mål i Det nationella hälsovårdsprojektet att få ordning på primärvården. Ett bättre samarbete mellan socialvården och hälso- och sjukvården är likaså viktigt för att servicesystemet skall fungera bättre.

Läget inom HNS är ett bevis på hur ansvaret för hälso- och sjukvården har fördelats mellan kommunerna och staten i praktiken. I framtiden, när budgeten för basservicen samt statsandelssystemet utvecklas, anser regeringen det viktigt att man noggrant överväger hur styrförhållandena mellan staten och kommunerna skall organiseras. Förhållandet mellan staten och kommunerna måste byggas upp så, att staten också har faktiska möjligheter att säkerställa allas rätt till vård och så, att kommunerna inser hälso- och sjukvårdens betydelse genom att de särskilt prioriterar den i sina egna budgetar.

Regeringen betonar att tillgången till vård för den enskilda medborgaren aldrig får bli beroende av pengar. Regeringen önskar att även oppositionen, då den gör sina budgetförslag, kommer ihåg grundlagens förpliktelser inför kommunerna.

När resultaten av Det nationella hälsovårdsprojektet utvärderas 2007 är det väsentliga huruvida goda hälso- och sjukvårdstjänster når såväl den mest avlägsna stugan i Enare som invånarna i åttonde våningen i ett höghus i Gårdsbacka — huruvida det allmänna kan tillförsäkra var och en rätt till tillräckliga hälso- och sjukvårdstjänster. Regeringen har arbetat för att trygga denna rätt och gör det även i fortsättningen, i samarbete med såväl oppositionen som kommunerna.

Matti Vanhanen /kesk:

Rouva puhemies! 53-vuotiaalla varastoesimiehellä todettiin viime vuoden tammikuussa sepelvaltimotauti. Hänelle luvattiin ohitusleikkaus runsaan kolmen kuukauden kuluttua toukokuun alkuun. Mies joutui jäämään sairauslomalle odottamaan leikkausta, sillä töissä ei enää voinut etenevän sairauden kanssa olla. Tämän seurauksena lapsiperheen isän tulot putosivat kevään aikana parin kuukauden sairauspäiväraha-ajan jälkeen noin 70 prosenttiin entisestä. Hän jäi odottamaan leikkauspäivää pala kurkussa paitsi itse sairauden takia myös perheen taloudellisen tilan vuoksi. Kolme päivää ennen odotettua leikkausta isä sai puhelinsoiton, jossa kerrottiin, että leikkaus siirtyykin hamaan tulevaisuuteen. Puhelinsoiton tehnyt sairaanhoitaja oli saanut toimeksiannon osastonhoitajalta, joka puolestaan toteutti sairaalan hallinnon antamia priorisointimääräyksiä. Mies leikattiin lopulta vasta marraskuussa. Hän palasi työhön oltuaan tämän takia kaikkiaan 12 kuukautta sairauslomalla. Tänä aikana perheen talous romahti ja hän itse kulki omien sanojensa mukaan "koko ajan kalma kantapäillä", sillä etenevä tauti olisi odotusaikana myös voinut tappaa tämän perheenisän. Kuka tässä jonon venyttämisessä voitti ja mitä? Kuka säästi ja mitä? Miksi lykätään tarpeellista hoitoa, vaarannetaan potilas ja aiheutetaan taloudellisia menetyksiä kaikille?

Kansalaiset ovat aiheesta huolissaan viime viikkojen päätöksistä, joilla ihmisten pääsyä lääkärille on rajoitettu. Viime viikkojen keskustelu suurimman sairaanhoitopiirimme HUSin pakkosäästöistä ansaitsee myös arvokeskustelun ja selitykset päättäjiltä alhaalta ylös asti. Suomalaisten on tarvetta käydä nyt arvokeskustelu siitä, olemmeko yhdessä niiden apuna, jotka kulloinkin apua tarvitsevat. Siksi keskusta teki tämän välikysymyksen.

Ei pidä päästää valloilleen sitä Helsingin kaupunginhallituksen kokoomuslaisen puheenjohtajan lausumaa käsitystä, että olemme oman onnemme seppiä. Sitä me emme ole, tarvitsemme toistemme tukea. Valitettavasti koko muu sinipunarintama on yksimielisesti yhtynyt niihin päätöksiin, joista tämäkin kriisi on syntynyt. Tähän oman onnensa seppä -kuoroon ovat viime päivinä yhtyneet monet. Voi kysyä, mikä merkillinen epäsosiaalinen arvokumous nyt ohjaa päätöksentekoa. Keskustan kanta tähän arvokeskusteluun on selvä: rahanpuutteen takia ketään ei saa passittaa kotiin.

Monet ihmiset pyysivät meiltä keskustalaisilta, että tarttukaa ja selvittäkää, mikä on vikana, kun terveydenhuolto etenkin Pääkaupunkiseudulla ajautuu kustannuskriisiin. Ihmiset muistavat kyllä sen, että vasta keväällä teimme terveydenhuollosta välikysymyksen ja saimme silloin siihen lupauksia antavan vastauksen: Hallitus lupasi tarttua asioihin ja tekee sen Kansallisen terveysprojektin avulla. Meni vain muutama kuukausi ja kevään lupauksia rikottiin.

Tällä välikysymyksellä oppositio haluaa saada yksinkertaiselta tuntuvaan kysymykseen vastauksen: Merkitseekö perustuslaissa kansalaisille annettu oikeus saada riittäviä terveyspalveluja mitään? Voiko perustuslakia venyttämällä tehdä sellaisia ratkaisuja kuin Helsingin kaupunginhallitus ja sen seurauksena HUS ovat tehneet?

Minusta arkkiatri Risto Pelkonen tiivisti kysymyksenasettelun hyvin kirjoituksessaan tämän suuren keskustelun alla. Hän totesi seuraavasti: "Hoidon rahoituksen keskeyttäminen väärin mitoitetun talousarvion vuoksi on epäeettistä ja laillisuudeltaan kyseenalaista, sillä loppuvuodesta sairastunut saa huonomman hoidon kuin se, joka sattuu sairastumaan vuoden alussa. Kaksi asiaa on pantava merkille: hoitamisen velvoite ei riipu talousarviosta, eikä hoidon siirtäminen tuota säästöjä. Kukaan ei parane jonon hännillä, mutta hoidettava tauti saattaa pahentua ja hoitotulokset huonontua." Näin siis arkkiatri Pelkonen.

Nyt tarvitaan arvokeskustelua. Jos kaupungilla on rahasta pulaa, ei se silti jätä Kaupungintaloa lämmittämättä ja putkia jäätymään, mutta ihmisten hoitoa voidaan näemmä siirtää. Kummalla on vahvempi perustuslain suoja?

Keskusta ja muu oppositio tekivät välikysymyksen myös siksi, että vastuun pallottelu on niin räikeää: Helsinki syyttää valtiota ja HUSia; muut kunnat Helsinkiä ja HUSia; valtio lykkää vastuunsa seudun kunnille; HUS syyttää kuntia; ja HUSin sisällä vastuuta näemmä vieritetään osastoille ja potilaille. Ainoa, mikä on varmaa tässä pallottelussa, on, että potilas kärsii.

Me teimme välikysymyksen hallitukselle, koska näemme syy—seuraus-ketjun hyvin selvänä hallituksen kuntapolitiikan ja Pääkaupunkiseudun nyt tehtyjen ratkaisujen välillä. Valtiolla on aina viimekätinen vastuu perustuslain suomien oikeuksien vaalimisessa. Keskustan kritiikki hallituksen tempoilevaa kuntapolitiikkaa kohtaan on jatkunut vuosia. Sitä ei ole valitettavasti uskottu. Ehkä nyt kritiikki uskotaan, kun Valtioneuvoston linnasta pääministerin ja valtiovarainministerin työhuoneista vain kadunkulman toisella puolella olevassa Helsingin kaupungintalolla on todettu sama. Kysyn hallitukselta: Vieläkö väitätte, ettei kuntapolitiikkanne ole ollut poukkoilevaa ja vaikuta palveluihin, vai puhuuko Helsingin johto vain omiaan?

Hallitus on heilutellut kuntien valtionapuja ja kunnallis- ja yhteisöveron veroperusteita ja jako-osuuksia tavalla, joka on tuottanut yksittäisille kunnille sekä valtavia kertamenetyksiä että varmasti myös joillekin kunnille voittoja. Nyt Helsinki on laskenut rahansa ja painanut hätäjarrua tällä kertaa, minkä seurauksena HUS ajettiin paniikkisäästöihin ja valitettavasti tämän syksyn HUSin toiminnan supistukset ovat vasta alkusoittoa ensi vuodelle. Vakuuttaa hallitus vastauksessaan vaikka kuinka paljon antaneensa rahaa kunnille, niin Helsinki on tehnyt päätökset, joilla ensi vuonna HUSin toimintaa supistetaan niin, että HUS ilmoittaa, että jono venyy 10 000 potilaalla ja työntekijöitä vähennetään 850, jos nämä vaatimukset ajetaan käytäntöön.

Ensi vaalikaudella valtion ja kuntien taloussuhteet on saatettava luotettavalle, vakaalle ja ennustettavalle pohjalle. Keskustan painopisteet olivat viime viikon budjettikeskustelussa selvät, ja ne antavat vastauksen myös sairaanhoidon akuutteihin rahoitusongelmiin eri puolilla maata. Me emme paljoa budjettiin lähetekeskustelussa luvanneet, mutta teimme selväksi sen, että esitämme lisäyksenä vajaata 100:aa miljoonaa euroa juuri kuntien sosiaali- ja terveysmenoihin.

Lisäksi ilmaisimme hallitusrintamalle puoleltamme sen, että me emme osallistu huutokauppaan siitä, kuka lupaa ensi vuodelle suurimmat veronkevennykset. Meistä palveluiden ja verotuksen välistä suhdetta on tänä syksynä arvioitava niin, että aiottuja veronkevennyksiä ei rahoiteta venyttämällä sairaaloiden hoitojonoja. (Ed. Gustafsson: Tervetuloa sosialidemokraattien linjalle!)

Kolmantena osana tähän rahoituspakettiin odotamme luonnollisesti Pääkaupunkiseudun kuntiin ja muihin kuntiin päin, joissa ongelmia on, voimakasta vastaantuloa. Kaikki kunnat joutuvat aina punnitsemaan joka vuosi palvelujen ja verojen välistä suhdetta, ja kunnassa noudatettavat arvot lopulta ratkaisevat sen, mitä päätöksiä tehdään.

Kun näitä HUSin ongelmia ihmetellään, on huomattava se tosiasia, että Suomi on vähitellen pudonnut terveydenhuoltomenoissaan EU:n häntäpäähän. Käytämme vähemmän rahaa terveydenhuoltoon kuin muualla. Käytämme vähäiset varat varmasti omalla järjestelmällämme hyvin tehokkaasti, mutta niukkuus näkyy nyt jonoissa, alan palkoissa ja työmäärässä.

Keskusta on siis valmis ratkaisemaan HUSin akuutin rahoitusongelman edellä kuvaamallani tavalla. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Vaikeampi kysymys on se, miten neljännestä kansastamme palveleva HUS-piiri saadaan kuntoon. Keskusta on valmis jakamaan HUSin tarvittaessa pienemmiksi yksiköiksi, jos seudun kunnat perustellusti päätyvät sitä esittämään. Me emme ole suuruuden ekonomian kannattajia, kun puhutaan ihmisten palveluista. Suuruuden ekonomian sijasta puhumme mieluummin pienuuden läheisyydestä. Toivottavasti HUS-tapaus kertoo hallitukselle myös sen, että ei kannata ajaa väkisin myöskään muussa kunnallishallinnossa ylisuurten organisaatioiden ratkaisuja. Oman kotikuntani Nurmijärven menot HUSin toteuttamasta erikoissairaanhoidosta ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana kaksinkertaistuneet. Markat ovat valitettavasti nopeassa tahdissa muuttumassa euroiksi.

Kun Helsingin ja Uudenmaan suurta sairaanhoitopiiriä ajettiin läpi, totesi pääministeri Lipponen syyskuussa 1998 seuraavasti: "Toivoa sopii, että Uudenmaan kuntapäättäjillä riittää nyt tahtoa ratkaista jo lähes ikuisuusongelmaksi muodostunut kunnallinen erikoissairaanhoito. Saavutettavissa on vuosien kuluessa suuria kustannussäästöjä, jotka koituvat pääasiassa kuntien hyväksi. Palvelujen saatavuutta esitykset eivät järkytä." Näin pääministeri nelisen vuotta sitten. Hän uskoi suuruuden ekonomian etuihin. Näin siis hallitus puuttui silloin Pääkaupunkiseudun terveysoloihin, kun se ajoi sinipunan suuruuden ekonomian ideologiaa.

Puuttuuko se nyt? Missä siis ovat pääministerin lupaamat kuntien saamat suuret säästöt? Missä on lupaus palvelujen saatavuudesta? HUSille, kunnille ja potilaille korkeimmalta taholta tuolloin annettu tavoite ja perustelu on pettänyt muutamassa vuodessa pahasti.

Miksi HUS ajautui paniikkisäästöihin? Taustalla on varmasti Pääkaupunkiseudun terveyspalvelujen kokonaisorganisointiin liittyviä virhearvioita ja erityisongelmia. Mutta väitän, että suuri syy taustalla on sinipunahallituksen ylikorostunut pyrkimys palveluiden kustannuksella keventää tuloverotusta. Talouskasvun huipulla hallitus lupasi, että syntyy voittoisa tripla, jossa verotusta kevennetään, palveluita parannetaan ja velkaa lyhennetään. Näin ei käynyt, ja hallituksen arvoista kertoo jotain se, minkä tavoittelusta ensimmäisenä luovutaan.

Helsinki sinipunan lippulaivana on tähän asti suojellut hallituksen kuntapolitiikkaa ja on pyrkinyt vakuuttamaan, että valtion toimet eivät tunnu missään. Nyt on perälauta tullut Helsinginkin kohdalla vastaan ja se lähetti laskun takaisin, ei kuitenkaan hallitukselle, vaan HUSille. Yksi politiikka on nyt kärsinyt konkurssin, mutta potilaita ei saa laittaa sijaiskärsijöiksi.

Arvoisa puhemies! Edellä olevan perusteella ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen välikysymykseen eduskunta toteaa, että hallitus ei ole esittänyt sellaisia pikaisia toimenpiteitä, joilla kriisiytyvän terveydenhuollon ongelmat erityisesti Pääkaupunkiseudulla ja muilla ongelma-alueilla korjattaisiin ja turvattaisiin siten kansalaisille perustuslain mukaiset oikeudet riittäviin terveyspalveluihin,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Tilastot, tutkimukset ja media kertovat osatotuuden terveyspalveluiden tilasta. Ne eivät esimerkiksi kerro, kuinka hienolta tuntuu, kun saa apua ja pitkäaikaiset kivut ovat poissa.

Mutta miltä tuntuu jonottaa tuntikausia terveyskeskuksessa itkevän, sairaan lapsen kanssa? Miltä tuntuu olla parantumattomasti sairas, jos henkilökunta ei ehdi kunnolla edes pysähtyä? Moni miettii, eikö minun tai läheiseni elämä ole minkään arvoinen, eikö maksetuilla veroilla saakaan tarvitsemaansa hoitoa. Voimattomuuden tuntojen rinnalle tulee tyytymättömyys, katkeruus ja suuttumus. Jonossa olevan mieltä ei lämmitä, jos sanotaan, että Suomen terveydenhoito on korkeatasoista tai että suomalaiset ovat EU-kansalaisista tyytyväisimpiä oman maan terveyspalveluihin.

Opposition välikysymykset toistavat itseään, (Ed. Ala-Nissilä: On pakko toistaa!) mutta käsittelevät tärkeitä ongelmia. Maaliskuun välikysymyskeskustelu painottui hoitojonoihin ja laajemminkin terveydenhuollon tilanteeseen. Opposition mielestä tilanne on ilmeisesti alkuvuodesta heikentynyt. (Ed. Hyssälä: Ei ainakaan parantunut!)

Mitä viime aikoina on oikeasti tapahtunut? Lähes välittömästi kevään välikysymyksen perään julkistettiin Kansallisen terveysprojektin ehdotukset. Leikkausjonojen purkuun myönnettiin lisärahaa tälle ja ensi vuodelle. Valtionosuuksia on korotettu tuntuvasti. Kuntapäättäjät ovat suunnannäyttäjiä siinä, menevätkö terveydenhuollon rahat oikeaan osoitteeseen.

Mutta terveydenhuollon saamat lisärahat eivät ratkaise kaikkea. Miltä tuntuu lääkäristä tai hoitajasta? Joissakin työpaikoissa työilmapiiri voi olla kireä, työtaakka kohtuuton ja potilaiden ongelmat yhä vaikeampia. Henkilökunta tekee hienoa työtä, mutta usein liian pienillä resursseilla. On nostettava arvoon työoloista huolehtiminen, henkilökunnan lisäkoulutus ja niiden vaikutukset jaksamiseen.

Arvoisa puhemies! Välikysymys keskittyy paljon Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin tapahtumiin, vaikka ongelmia on toki muuallakin. Terveydenhuolto on Helsingissä kallista. Helsingin talousjohto on halunnut pudottaa HUSin potilasmenot lähemmäksi maan keskiarvoa. Tavoite on vaikea, sillä Stakesin selvitys löytää kalleuteen useita syitä.

Perusterveydenhoidon riittämättömyys on pääsyy ongelmiin. Kun terveyskeskukseen ei päästä, mennään sairaalan päivystykseen. Hoitokerta sairaalassa tulee paljon kalliimmaksi kuin käynti terveyskeskuksessa. Muitakin selityksiä Helsingin tilanteeseen löytyy. Korkeat kiinteistökustannukset, yksikköhinnat ja palkkataso aiheuttavat lisämenoja. Päällekkäinen palvelukapasiteetti on ongelma. Pääkaupungin tautitilanne on osin poikkeuksellinen. Huume- ja hiv-potilaita on enemmän kuin muualla Suomessa. Helsingin yliopistollinen keskussairaala on myös resursseiltaan maan ykkönen. Yhä vaikeammin sairastuneita pystytään hoitamaan ja parantamaan. Huippuvalmiudessa oleva päivystys, vaikeammat hoidot ja kalliimmat lääkkeet maksavat.

HUS on uusi ja iso organisaatio. Perustamisen taustalla oli useiden Uudenmaan kuntien tyytymättömyys sairaaloiden huonoon yhteistyöhön. Tehdyt selvitykset ja työnjakosuunnitelmat eivät johtaneet todellisiin parannuksiin. Nyt rakenteellisia muutoksia on tehty, mutta työ on vielä kesken. Vaatimukset HUS-organisaation purkamisesta ovat ennenaikaisia. Vaikka HUSin erikoissairaanhoito vaikuttaa Suomen vertailussa kalliilta, kansainvälisesti verrattuna hoito on halpaa ja tehokasta. Ilman HUSia kustannukset olisivat nousseet vielä enemmän.

HUS on ongelmissa, koska tämän vuoden budjetissa aliarvioitiin kustannusten nousu ja terveyspalvelujen kysyntä. Budjetti tehtiin lääkärilakkovuotena, mikä osaltaan aiheutti virhearviointia. Taloudellinen ohjaus alkaa vasta nyt vaikuttaa. Henkilökunta on joutunut työtaakan alla osin liiankin tiukoille, ja vastaavat virheet on vältettävä jatkossa. Taloustilanne on pakottanut HUSin tiukkoihin säästötoimiin. Säästökohteet on pyritty valitsemaan siten, että potilasturvallisuus ei vaarannu. Uusimman mausteen toi Etelä-Suomen lääninhallitus, joka katsoo poiketun väestön yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksesta. Lääninhallituksen kanta voi vaikuttaa muuhunkin Suomeen.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä voi hyvin kysyä, mikä on se tapa, jolla varmistetaan, että terveydenhuoltoon laitettavat lisärahat menevät kohteeseensa. Entä miten eri taloustilanteissa olevat kunnat pystyvät hoitamaan terveydenhuollon? Valtio ohjasi varsin tarkasti terveydenhuollon toimintaa 70- ja 80-luvulla. Nyt terveydenhuollossa kunnilla on päävastuu terveyspalvelujen järjestämisestä. Kuntien on pystyttävä paremmin arvioimaan terveys- ja sosiaalipalvelujen tarve sekä varattava niihin rahoitus. Kuntapainotteisuus on sekä järjestelmän heikkous että vahvuus. Sairaalatoiminta joutuu kamppailemaan kunnan rahoista samalla viivalla muun toiminnan kanssa. Järjestelmään on saatava tulevaisuudessa muutos ja valtion roolia tarvittaessa vahvistettava.

Kansainvälisissä vertailuissa olemme terveydenhuollon rahoituksessa keskiarvon alapuolella. Sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että valtion on varauduttava terveydenhuollon lisärahoittamiseen.

Hallituksella tai eduskunnalla ei ole valtaa määrätä kuntien tai kuntayhtymien toimintatavoista. Toimivat terveyspalvelut kuuluvat kaikille. Esille tulleet ongelmat on ratkaistava vaarantamatta potilasturvallisuutta. Vaatimus koskee koko Suomea, ei vain Pääkaupunkiseutua. Missään ei saa joutua tilanteeseen, jossa leikkausjonoja puretaan valtion rahoilla, mutta lisätään kuntien omilla säästöillä. Potilaiden tyytyväisyys on palvelujen paras mittari.

Arvoisa puhemies! Vaalit lähestyvät, ja sen huomaa. Kun oppositio maaliskuussa teki välikysymyksen lääkärijonoista, kysymyksen esittänyt ed. Mauri Pekkarinen ampui omaan jalkaansa. Suurin syypää lääkäripulaan on ollut Esko Ahon hallitus, jossa ed. Pekkarinen oli ministerinä. Vuonna 93 lääkärien koulutuspaikkamäärää alennettiin 500:sta 350:een. Lääkäreiden koulutusajat ovat pitkiä, enimmillään seitsemästä yhdeksään vuotta. On helppo ymmärtää, miksi meillä on nyt liian vähän lääkäreitä. Virhepäätöksiä on myöhemmin korjattu, mutta tulokset näkyvät viiveellä.

Keskustan toiminta on ristiriitaista. Keskusta on vaatinut yhteisöverotuottojen ja valtionosuuksien tasaamista tavalla, jossa otetaan etelästä ja siirretään muille alueille. Suurimpia menettäjiä olisivat olleet Helsinki, Espoo ja Vantaa. Jos keskusta on huolissaan Etelä-Suomen tilanteesta, tulisi sen huolehtia myös rahoituksesta. Miten keskusta saa oman toimintansa ja välikysymyksen vaatimukset yhteensovitetuiksi?

Vaalien lähestymisen huomaa muualtakin. Helsingin kokoomuslainen kaupunginhallituksen puheenjohtaja sanoi totuuden kokoomuksen harjoittamasta terveyspolitiikasta. Nyt kokoomuksen omatkin joukot ovat kavahtaneet esitettyjä mielipiteitä ja olemme kuulleet sarjan vaihtelevia korjausmielipiteitä. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tulee mielenkiinnolla kuuntelemaan kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron.

Maaliskuun välikysymyskeskustelussa totesimme: "Verorahoin rahoitetun julkisen terveydenhuoltojärjestelmän avulla voimme varmistaa kansalaisten oikeudenmukaisen kohtelun. Tasa-arvoinen mahdollisuus hoitoon kuuluu meidän kaikille kansalaisillemme." Maailma ei ole kuudessa kuukaudessa tältä osin muuttunut. Hyvä julkinen terveydenhoito on ykköstavoitteitamme.

Jaana  Ylä-Mononen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Keskusta on huolissaan terveydenhuollosta.

Viime keväänä keskustan eduskuntaryhmä jätti välikysymyksen terveydenhuollon ongelmista, erityisesti potilaan oikeudesta päästä hoitoon. Tuolloin hallitus vakuutti, että Kansallinen terveysprojekti ratkaisee terveydenhuollon ongelmat. Viime viikkojen tapahtumat kertovat kuitenkin jotain aivan muuta, ja tällä kertaa suurimmat otsikot nousevat Pääkaupunkiseudun terveydenhuollon ongelmista. Ensi vuonna HUSin jonoissa on 10 000 potilasta enemmän kuin tänä vuonna. Hoitohenkilökuntaa joudutaan ilmeisesti vähentämään, vaikka edessä häämöttää henkilökuntapula.

Nyt on tultu kipurajalle. Tätä eivät kestä potilaat, terveydenhuollon henkilöstö eivätkä kuntapäättäjät. Kysymys: Tällainenko on sosiaalidemokraattien hyvinvointiyhteiskunta? Kokoomuksen johto Helsingissä on tuonut esiin sen oman näkemyksensä, että kaikkia potilaita ei voida hoitaa. Tätä ilmeisen laitonta politiikkaa toteutetaan parhaillaan kokoomuksen johdolla ja koko sinipunan siunauksella HUSissa, jossa evätään helsinkiläisiltä oikeus hoitoon. Etelä-Suomen lääninhallitus onkin puuttunut tähän asiaan aivan oikealla tavalla. Samanlainen kokoomuslainen linja on kirjoitettu sisään, kun kokoomus on hallituksessa leikannut terveydenhuollon ja kuntien rahoitusta. Tätäkin ovat asiantuntijat epäilleet perustuslain vastaiseksi ja kansalaisten oikeuksia loukkaavaksi.

Puhemies! Kunta—valtio-suhde ei ole ollut tasapainossa koko Lipposen hallitusten aikana. Tällä on suora yhteys tämän päivän terveydenhuollon kriisiytymiseen. Hyvinvointipalvelut vaarantuvat poukkoilevan politiikan takia suuressa osassa maata. Keskustan eduskuntaryhmä on useaan kertaan tuonut esiin koko maan terveydenhuollon ongelmat ja vaatinut välittömiä toimenpiteitä.

Helsingin terveydenhuollon ongelmat ovat myös sisäsyntyisiä. Päättäjillä ei ole ollut riittävästi tahtoa ja halua perusterveydenhuollon kehittämiseen. On uskottu kalliiseen erikoissairaanhoitoon ja nyt ollaan todellisessa pulassa. Kokoomus ja sosialidemokraatit ovat olleet vuosikymmeniä Helsingin valtapuolueita ja kantavat ongelmista poliittisen vastuun. Odotukset siitä, että vihreiden johtama terveyslautakunta Helsingissä saisi vihdoinkin aikaan muutoksia, ne odotukset ovat kovat.

Kuvaava esimerkki on seuraava: Kirurgian suomalainen huippuyksikkö Töölön sairaala Helsingissä on täynnä helsinkiläisiä potilaita, joiden pitäisi olla perusterveydenhuollossa toipumassa. Näin ei ole, koska kaupunki ei ole järjestänyt jatkohoitopaikkaa. Kun vuodepaikat ovat täynnä, uusia potilaita ei voida ottaa sisään ja jono kasvaa. Ei ihme, että kustannukset nousevat ja potilaat kärsivät jonoissa.

On kiinnitetty huomiota Helsingin ja Uudenmaan terveydenhuollon palvelujen tuottamisen kalleuteen. Tämän eduskunnan aloittaessa työtään pääministeri Lipponen ihmetteli, miten on mahdollista, että eri puolilla Suomea ja eri kunnissa ja kaupungeissa terveydenhuollon kokonaiskustannukset vaihtelevat erittäin suuresti. Erojen taustalla eivät näytä olevan pelkästään erot sairastavuudessa vaan myöskin kuntakulttuureissa, johtamisessa ja tavassa järjestää palvelut. Nyt jäävuoren huippuna Helsinki ja HUS ovat esillä, mutta korkeat terveydenhuollon kustannukset ovat pitkään syöneet voimavaroja niin isoilla kuin pienemmillä paikkakunnilla. Usein taustalta löytyy sama syy: perusterveydenhuollon heikko resursointi. Ongelmia on siis koko maassa. On kuitenkin todettava, että on myös kuntia, joissa on onnistuttu saamaan sekä palvelut että menot terveydenhuollossa hallintaan.

Kansallinen terveysprojekti on laitettu liikkeelle, mutta eri asiantuntijatahojen mukaan toteuttamiseen tarvittava rahoitus on riittämätön. Viime keväänä oli keskustan eduskuntaryhmässäkin melko suurta luottamusta tähän hankkeeseen. Hallitus itse vesittää oman hankkeensa liian pienellä rahoituksella. Erikoissairaanhoidon akuuttien rahoitusongelmien takia keskustelu on kapea-alaista keskittyen jonoihin, aivan kuten ministerikin puheenvuorossaan, ja niiden purkamiseen. Tässä keskustelussa perusterveydenhuolto ja ennalta ehkäisevä työ eivät saa ääntään kuuluviin.

HUSin rahoituskriisi ei ole vielä huipussaan. Ensi vuodelle on budjettiraameissa 1 prosentin vähennys tietämäni mukaan. Leikkaukset siis jatkuvat, siis leikkaukset.

Nyt tarvitaan jämäkkää johtamista ja selvyys siitä, mitä kunnissa erikoissairaanhoidolta odotetaan ja mitä toimia se edellyttää sairaanhoitopiireiltä. Sairaanhoitopiireillä on asiakkainaan sekä potilaat että kunnat. Tämä on kehittämistyön lähtökohta. Kuntien ja potilaiden on voitava luottaa siihen, että palvelusopimukset kattavat oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden hoidon saamisen suhteen. HUSin alueella laadittavat palvelusopimukset ovat epätarkkoja ja suurpiirteisiä. HUSin ja kuntien välillä tulisi olla jatkuva luottamuksellinen neuvotteluyhteys, jossa päivitetään resurssien riittävyys.

Tätä työskentelytapaa Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Oulun seudulla nimitetään sopimusohjausmalliksi. Ihmettelen, ettei Pääkaupunkiseudulla ole otettu käyttöön tätä järjestelmää, jolla voidaan tuottaa kustannustehokkaasti niitä palveluja, joita kansalaiset tarvitsevat. Näin vältettäisiin kriisejä ja äkkijarrutuksia. Tähän kehittämistyöhön on apuvälineet olemassa. Stakesissa on paljon tutkittua tietoa, ja alueellisia ennusteita voidaan laatia palvelujen tarpeista.

Arvoisa puhemies! Kansalaiset ovat antaneet aiemmin hyviä arvosanoja terveydenhuollosta ja saamistaan palveluista. Suomalaiset potilaat ovat myös varsin vähään tyytyväisiä. He eivät valita pitkästä odottamisesta lääkärin vastaanotolle; eivät valita joutuessaan nukkumaan käytävillä tai liinavaatevarastoissa; eivät valita, jos hoitaja ehtii kiireensä vuoksi vasta tunnin kuluttua pyytämisestä auttamaan ylös vessanpöntöltä tai jos vuodepotilas ehditään pestä vasta illalla aamun sijaan. Suomalaiset potilaat odottavat kiltisti ja ovat tyytyväisiä, että ovat edes päässeet hoitoon.

Kansalaiset kysyvät nyt oikeuksiensa perään. Keskustan eduskuntaryhmän näkemys on, että yhdenkään ihmisen hoitoa ei voi ratkaista se, onko rahaa tai ei. Kaikkia sairauksia ei voida parantaa, mutta jokaista potilasta on hoidettava. Se, missä ja millaista hoitoa annetaan, on potilaan ja häntä hoitavan henkilöstön yhteinen asia. Keskustan eduskuntaryhmä painottaa erityisesti oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa terveydenhuollon palveluiden saatavuudessa. Tässä on selvä ideologinen ero keskustan ja kokoomuksen välillä. On eettisesti kestämätöntä, jos lääkärit on alistettu siten, että he joutuvat tekemään yksittäisen hoitopäätöksen rahaan tai sen puutteeseen vedoten.

Ajetaanko julkista terveydenhuoltoa sittenkin tarkoituksella umpikujaan? Kenelle tästä on hyötyä? Jatkuva terveyskeskusten toiminnan arvostelu muun muassa siitä, että pienempinä yksiköinä ne eivät kykenisi tarjoamaan kansan tarvitsemia palveluja, ja samanaikainen suuruuden ihannointi vaikuttavat negatiivisesti koko terveydenhuollon kentällä. Yksityinen sektori voi hyvin ja näyttää aikaisemmasta, julkista terveydenhuoltoa täydentävästä roolistaan nousevan sen rinnalle ja ohi. Kela maksaa sen, minkä julkinen sektori kuvittelee säästävänsä.

Arvoisa rouva puhemies! Lipposen hallituksessa peruspalveluministerin salkusta tehtiin alun perinkin pelkkä jakojäännös. Keskustan eduskuntaryhmän näkemyksen mukaan salkun kierrättäminen on alentanut terveydenhuollon asemaa politiikan painopisteenä ja osaltaan aiheuttanut epätyydyttävän asioiden hoidon tilan. Tässä voi yhtyä SDP:n kansanedustajan, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan Marjatta Vehkaojan eri lehdissä esittämään arvosteluun siitä, että terveydenhuolto ei ole hallituksen suosiossa.

Terveydenhuollon ongelmiin on nopeasti saatava ratkaisuja. Keskustan eduskuntaryhmä on valmis harkitsemaan omalta osaltaan verolinjaansa, jotta palvelut turvataan. Perusterveydenhuoltoa on kehitettävä voimakkaasti kaikkein ongelmallisemmilla alueilla. Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää voimavaroja koko maan ja erityisesti juuri nyt Uudenmaan välittömien ongelmien ratkaisemiseen sekä rahoitusta lisäämällä että samanaikaisesti ohjausta ja valvontaa tehostamalla. Terveydenhuollon rahoituksessa valtionosuuden lisäämistä, ohjausta ja rakenteellisia uudistuksia edellyttää myöskin sosiaali- ja terveysvaliokunta yksimielisesti tuoreessa lausunnossaan koskien hallituksen kertomusta vuodelta 2001.

Pääkaupunkiseudun perusterveydenhuollon kehittämiseen on panostettava myös hallituksen toimin. Erilaisia malleja myöskin Pohjoismaissa, esimerkiksi niin sanottu Norjan sopimuslääkäri-malli, pitää mielestämme selvittää. Keskustan eduskuntaryhmä haluaa kannustaa etsimään uusia ratkaisuja Pääkaupunkiseudun perusterveydenhuollon toteuttamiseen ja ennakkoluulottomasti. Pääkaupunkiseutu voi siirtyä 70-luvun tunnelmista suoraan 2000-luvulle, mutta se tarvitsee voimakasta valtion tukea tässä asiassa. Lipposen hallitus sulkee silmänsä siltä, että sillä ei ole otetta terveydenhuollon todellisuuteen eikä se pysty vastaamaan välittömään tarpeeseen reagoida ihmisten perusoikeuksien toteutumiseen terveydenhuollossa.

Arvoisa rouva puhemies! Voitte olla varma, että keskustan eduskuntaryhmä nostaa terveydenhuollon ongelmat esiin niin kauan, että terveydenhuollon tilaan ja potilaiden asemaan saadaan parannus.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Terveys on meille kaikille ensiarvoisen tärkeä asia. Kun se on uhattuna, on tärkeää, että apua saa. Hallitus antoi välikysymykseen osaltaan huolellisen vastauksen, josta kävi selvästi ilmi, että terveydenhuollon määrärahat ovat kuluneiden vuosien aikana lisääntyneet ja että niitä on jatkossakin tarkoitus lisätä. Kansallinen terveysprojekti on käynnistetty turvaamaan kaikille tasapuoliset terveyspalvelut.

Suomessa kunnat vastaavat terveyspalveluiden järjestämisestä. Jo pitkään on käyty keskustelua valtion ja kuntien välillä siitä, onko valtion kunnille antama raha riittävä ottaen huomioon kuntien lisääntyneet tehtävät. Ihmisten kannalta on täysin samantekevää, mikä on valtion ja kunnan välinen rahoitustasapaino. Ihmisiä kiinnostaa, saavatko he tarvitsemansa terveyspalvelut.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä julkisen vallan on huolehdittava siitä, että kaikille on tarjolla riittävät ja hyvälaatuiset, pääosin verovaroin kustannetut terveyspalvelut. Tässä mielessä Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtajan lausunnot eivät todellakaan edusta kokoomuksen linjaa.

Viimeaikaiset kohuotsikot ovat herättäneet suomalaisten keskuudessa suurta levottomuutta terveydenhuollon tilasta. Jokaisen on voitava luottaa siihen, että päättäjät suhtautuvat ongelmiin vakavasti ja että terveyspalvelut ovat saatavilla. Useat terveydenhuollossa työskentelevät tuttavani ja entiset työtoverini kertovat jatkuvan mediamyllytyksen haittaavan jo työntekoa. Tässä lähes jopa paniikkimielialaan johtaneessa tilanteessa on todellakin kyettävä tekemään hätiköimättömiä päätöksiä.

Arvoisa rouva puhemies! Välikysymyksessä todetaan, että HUSin tapauksessa erityisesti Helsingin kaupungin ottama kanta on ajanut sairaiden hoidon ahdinkotilanteeseen. Edelleen välikysymyksessä väitetään, että ihmiset supistuspäätösten johdosta jäävät kokonaan vaille hoitoa. Nämä väitteet eivät pidä paikkaansa ja osoittavat, että keskusta ei tunne Helsingin tilannetta, Pääkaupunkiseudun ihmisten asiat kun eivät koskaan ole keskustaa aidosti jaksaneet kiinnostaa.

Tosiasia on se, että Helsingin kaupunki ei tänä vuonna kohdistanut säästötoimia terveydenhuoltoon. Helsinki käyttää tänä vuonna enemmän rahaa asukkaidensa hoitoon kuin koskaan aikaisemmin siitäkin huolimatta, että Helsingin terveydenhuolto ja muu palvelutuotanto on joutunut vaikeaan asemaan valtiovallan päätösten sekä taloustilanteen muuttumisen takia. Helsinkiläisten hoidon taso on verrattain hyvä, mutta se on tuotettu kalliisti. Helsinkiläiset jonottavat terveyspalveluitaan suhteessa vähemmän kuin muista HUSin alueen kunnista tulevat henkilöt keskimäärin. Ed. Vanhanen, näin tämä asia on.

Nyt julkisuudessa käyty keskustelu terveydenhuollosta Pääkaupunkiseudulla alkoi siitä, kun HUS ei kyennyt pysymään tämän vuoden talousarviossa. Jo maaliskuussa havaittiin, että HUS ei kykene noudattamaan budjettiaan eikä Helsingin kanssa tekemäänsä palvelusopimusta. Tarvittaviin toimiin ei ryhdytty, vaan budjetin ylittämistä jatkettiin. Nyt vuoden viimeisten kuukausien aikana pyrittiin HUSissa saavuttamaan budjetissa sovittu tasapaino. Mitä on sellainen talousseuranta, joka vuoden alussa havaitsee budjetin ylittyvän eikä ryhdy minkäänlaisiin toimiin ja loppuvuodesta ryhtyy jyrkästi karsimaan palveluita? Tätä loppuvuoden paniikkijarrutusta ei olisi ollenkaan tarvittu, mikäli HUS olisi heti ryhtynyt toimiin budjetissa pysymiseksi.

Ensimmäisenä vastuun tästä asiasta kantaa HUSin hallitus sekä toimiva johto. Se on kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä epäonnistunut tehtävässään hallita kustannuksia. HUSin hallitukseen tarvitaan myös aivan toisen tyyppistä asiantuntemusta kuin siellä nyt on. Ison organisaation kehittäminen siten, että palvelujen määrää voidaan lisätä, laatua parantaa ja tuotantokustannuksia laskea, edellyttää talous- ja henkilöstöjohtamisen asiantuntemusta. Vastuu sovitussa budjetissa pysymisestä pitää ulottaa kaikille tasoille HUSin organisaatiossa. Ylipäätään johtaminen koko mammuttimaisessa HUS-organisaatiossa ei toimi. Täällä esitettyjen HUSin hajottamispuheiden sijasta on kyllä ensisijaisesti keskityttävä ongelmien ratkaisemiseen, ja totta kai Helsingillä HUSin suurimpana yksittäisenä osakkaana on oma vastuunsa ongelmista ja etenkin niiden ratkaisemisesta.

Helsingin kaupunki on sopinut, että Stakes tekee selvityksen Helsingin terveydenhuollon muuta maata kalliimmista kustannuksista. Sitä varten tehtiinkin jo Stakesissa esitutkimus, joka osoitti useita syitä Helsingin terveydenhuollon kalleuteen. Näitä syitä ovat muun muassa Helsingin ja HUSin yksiköiden rakenteista johtuva heikko tuottavuus, päällekkäinen palvelukapasiteetti, muuta maata noin 8 prosenttia korkeampi palkkataso erikoissairaanhoidossa sekä korkeat kiinteistökustannukset. On kuitenkin muistettava, että huomion kiinnittäminen vain erikoissairaanhoitoon johtaa ojasta allikkoon. Helsingin on ensi sijassa keskityttävä perusterveydenhuollon ja ennaltaehkäisyn kuntoon laittamiseen.

Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä väitetään, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on ajautunut yhä pahenevaan kriisiin. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Vakavia ongelmia toki on, ja niitä pitää päättäväisesti korjata. Myöskään täällä Pääkaupunkiseudulla ei ihan kaikki ole pielessä, vaikka keskusta näin välikysymyksessä väittääkin. Toissa päivänä julkistetun MTV3:n tekemän selvityksen mukaan kymmenen eniten potilasvahinkoja aiheuttaneen sairaalan joukossa ei ole yhtään Pääkaupunkiseudun sairaalaa. Sen sijaan kymmenen turvallisimman sairaalan joukossa on lukuisia Helsingin ja Uudenmaan sairaaloita. Ed. Vanhanen, totean teille, että kyllä täällä Uudellamaalla osataan potilaita ja sairaita hoitaa.

Suomessa on kattava kuntien järjestämä perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito. Terveydenhuollon teknologia on nykyaikaista, ja henkilöstö on hyvin koulutettua ja työhönsä sitoutunutta. Myös suomalaisten terveys on tällä hetkellä parempi kuin koskaan. Tuotamme suhteessa yhtä paljon terveyspalveluita kuin muut Pohjoismaat, ja hoitoonpääsy on hyvää pohjoismaista tasoa. Se on täällä todettava. Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on siten tehokas. Ongelma on siinä, että kustannustehokkuus perustuu merkittävältä osaltaan hoitohenkilökunnan matalampaan palkkatasoon. Tämä ei ole jatkossa kestävä tapa hakea tehokkuutta.

Hallitus otti Kansallisella terveysprojektilla aloitteen käsiinsä. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on sitoutunut projektin toimeenpanoon ja haluaa kannustaa kaikkia Suomen kuntia muuttamaan projektin ehdotukset käytännön teoiksi. Terveysprojekti antaa hyvän pohjan turvata terveyspalvelut. Tähän on kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä varattava riittävä rahoitus, kuten hallituksen vastauksessa todettiinkin.

Vaikka riittävien terveyspalveluiden turvaaminen edellyttääkin lisää rahaa, ei kaikki ole pelkästään rahasta kiinni. Rakenteiden ja toimintatapojen uudistaminen on aivan välttämätöntä. Hyvä esimerkki on Suonenjoen terveyskeskus. Siellä sairaanhoitajat huolehtivat itsenäisesti monien kansansairauksien, kuten verenpainetaudin, diabeteksen, reuman ja liikapainon, seurannasta sekä niiden hoitoon liittyvästä opastuksesta. Tämä on lyhentänyt hoitojonoja merkittävästi ja helpottanut lääkärille pääsyä. Muuallakin Suomessa on lääkäripulan vuoksi uudistettu henkilökunnan työnjakoa.

Arvoisa rouva puhemies! Terveydenhuolto onnistuu tehtävässään vain, jos henkilöstö on hyvin koulutettua ja motivoitunutta, sitoutuu työhönsä ja saa kunnollista palkkaa. Tavoitteet voidaan parhaiten saavuttaa kehittämällä hoitohenkilökunnan osaamista, parantamalla työoloja ja mitoittamalla henkilöstö oikein. Työn ilo on palautettava takaisin terveydenhuollon työpaikoille.

Arvoisa rouva puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä asettaa palveluiden kehittämisen ensi sijalle. On aivan selvää, että meidän on panostettava lisävoimavaroja terveydenhuoltoon, ja aivan yhtä selvää on, että terveyspalvelut on tuotettava siten, että käytetyllä rahalla saadaan aikaan paras mahdollinen hyöty. Samalla rahalla voidaan tarjota palveluita enemmän, jos tahtoa uudistuksiin löytyy, ja tämä koskee ihan koko Suomenmaata. Tätä tulosta mitataan vain yhdellä tavalla: Terveyspalvelut on saatava silloin, kun niitä tarvitsee, ja tästä me kaikki tämän päivän päättäjät olemme vastuussa.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon rahoitus on aina arvovalinta, niin valtakunnan kuin paikallisellakin tasolla. Käsiteltävänä oleva välikysymys on puuttunut tärkeään asiaan, terveyspalveluihin. Silti joudumme asettamaan kysymyksen, onko välikysymyksen osoite oikea, mistä ongelmat terveydenhuollossamme oikein johtuvat, onko kyse pelkästään rahasta. Vasemmistoliiton kanta on selvä: palvelut ovat tärkeämpiä kuin veronalennukset. Juuri veronalennukset ovat osittain pienentäneet kuntien tuloja, joilla rahoitetaan palveluja. Käsi sydämelle, hyvät edustajat, kumpi on teidän puolueellenne tärkeämpää?

Vasemmistoliitto on koko ajan ollut sitä mieltä, että sairastaminen on Suomessa potilaille liian kallista. Se on EU-maiden kärkipäässä, ja eräät tahot haluavat vieläkin nostaa omavastuita ja korottaa asiakasmaksuja. Onko oikein, että julkisen terveydenhuollon maksuja on korotettu, mutta samaan aikaan ei ole laskettu niin sanotun yksityisen puolen sairausvakuutuksen korvausprosenttia? Käsi sydämelle, hyvät edustajat, mikä teidän puolueenne linja on?

Keskusta lanseerasi terveyskeskusmaksun Ahon hallituksen aikaan. Uskoitteko tosiaan sillä pelastettavan terveydenhuolto? Lääkäreitä näyttää olevan vaikea saada etenkään pieniin terveyskeskuksiin, ja yksityiset keikkalääkärit vetävät suolaisen hinnan kunnilta palveluistaan. Tähän johti Ahon hallituksen aikaan leikattu lääkärikoulutus. Nyt hallitus on lisännyt koulutusta, mutta vaikutukset näkyvät vasta vuosien päästä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää perusasiana, että julkisten terveyspalveluiden hoitoketjun tulee olla kunnossa. Laadukkaan terveydenhuollon tulee olla kaikkien käytettävissä rahapussin paksuudesta riippumatta. Terveyskeskukset ovat terveydenhuollon peruspilari, ja niitä pitää vahvistaa. Jos terveyskeskus toimii hyvin, se vähentää erikoissairaanhoidon kustannuksia. Myös osaava henkilökunta kaipaa arvostusta. Suomalainen sairaanhoito on laadukasta, kun hoitoon pääsee. Eräs syöpäpotilas sanoikin: "Minun sairauttani hoidettiin erittäin hyvin mutta minua itseäni ei hoidettu, henkilökunnalla ei ollut aikaa." Tämä pohjoissuomalainen syöpäpotilas parani, mutta miten olisi käynyt kymmenen vuotta sitten?

Välikysymys ottaa esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin. Sen tilanteesta käyty keskustelu osoittaa, että vastuuta pompotellaan milloin millekin taholle. Välikysymys sysää vastuun ongelmista kuntataloutta kiristäneille ratkaisuille ja Helsingin kaupungin ottaman kannan syyksi. Jos ratkaisu olisi löydettävissä yksin niistä, se olisi kohtuullisen helppo: lisää rahaa, ja ongelmat olisivat poissa. Rahaa kyllä tarvitaan, mutta HUSin ongelmat ovat paljon monisyisempiä.

HUSissa on noin 19 000 työntekijää, ja rakennemuutosta on tehty pari vuotta. Iso laiva ei käänny helposti. Mutta onko suunta oikea? A-studiossa esiintyneiden asiantuntijoiden mukaan hallintoa on kyllä lisätty eikä päällekkäisiä toimintoja ole purettu, vaikka tavoitteet olivat juuri päinvastaisia. Perusterveydenhoidon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen väliset hoitoketjut eivät toimi riittävän hyvin. Haastetta riittää vielä johtamisjärjestelmissä, raportoinnilta kun ei näytä jäävän hoitotyölle riittävästi aikaa. Henkilökunnan mukaan suoritustason työntekijöitä ei kuunnella riittävästi.

Sen sijaan, että vastuuta pallotellaan Helsingin ja HUSin välillä, pitäisi istua saman pöydän ääreen ja miettiä, miten ongelmat ratkaistaan. Eräät tahot ovat esittäneet HUSin hajottamista ja mallin ottamista Tukholman läänistä, jossa osa sairaaloista on ulkoistettu yksityiselle sektorille. Ryhmämme mielestä HUSin hajottaminen ja yksityistäminen ei ole järkevä ratkaisu vaan hallintoa ja toimintoja on yhä enemmän kehitettävä yhteistyössä kuntien kanssa.

On myös huomattava, että HUSin sairaaloissa hoidetaan potilaita eri puolilta maata. Pääkaupunkiseudulla on myös enemmän erityistä hoitoa vaativia potilaita, joiden hoidot ovat kalliita. Siksi kustannukset ovat tältä osin luonnollisesti korkeammat kuin muissa sairaanhoitopiireissä. Lisäksi on muistettava yliopistosairaalan asema, mikä tarkoittaa opetussairaalana olemista. Se myös vaatii rahaa ja aikaa.

Vasemmistoliiton edustaja HUSin hallituksessa teki vastaehdotuksen esitetylle säästölistalle. Vastaehdotus kaatui HUSin hallituksessa äänin 10—5. Nyt lääninhallitus on siis todennut, että kuntakohtaisia jonoja ei voida pitää. Poliittisen vastuun nimissä peiliin voivat katsoa Pääkaupunkiseudun suuret puolueet sekä Helsingissä että HUSin hallituksessa. Vasemmistoliitto on johdonmukaisesti vastustanut Helsingissä terveydenhuollon palvelujen heikentämistä.

Nopeat talouden muutokset eivät saa romuttaa terveydenhuoltoamme. Niihin on haettava väliaikaisia ratkaisuja, joiksi vasemmistoliitto on Helsingissä esittänyt veroprosentin nostamista ja maltillista lainanottoa. Pitkäjänteisyyttä tarvitaan ja tehokkuutta saadaan aikaan sosiaali- ja terveydenhuollon perustoimintojen parantamisella. Korostan vielä, että rahaa tarvitaan mutta raha ei yksin ratkaise ongelmia.

Myös muualla maassa on ongelmia terveydenhuollon toimivuudessa. Yhä lisääntyvät ihmisten tarpeet, kehittyvä lääketiede, kalliit laitteet ja lääkkeet, väestörakenteen ikääntyminen ja kiristynyt talous ovat vaikea yhtälö. Monissa sairaanhoitopiireissä on jo viime vuosikymmenellä toteutettu hoidon porrastus ja kokeiltu erilaisia teknisiä ratkaisuja, kuten konsultointia videoneuvottelun avulla.

Kuntien ja sairaanhoitopiirien sopimusneuvottelut eivät ole nekään olleet helppoja, ja usein loppuvuodesta tulee lisälasku kunnille. Tilannetta on viime vuosina lisäksi vaikeuttanut lääkäripula, mikä lisää laskua entisestään. Monissa kunnissa rahasta on pulaa ja peruspalveluiden lainmukainen toteuttaminen tuottaa vaikeuksia.

Jo kolmena vuonna peräkkäin eduskunta on joutunut puuttumaan lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon surkeaan tilaan lisäämällä rahaa mielenterveyspalveluihin. Jonotusta on lisännyt erityisesti lääkärilakko, johon hallitus reagoi osoittamalla lisäbudjetissa sairaanhoitopiireille lisää rahaa jonojen purkamiseen.

Ministeri Korhosen hallituksessaolon aikana kuntien valtionosuuksia on lisätty ja verotuloja on tasattu palvelujen turvaamiseksi eri puolilla maata. Lisäksi kuntien verotulot ovat kasvaneet viime aikoihin saakka. Ryhmämme kannattaa peruspalvelubudjettia, jossa sovittaisiin kuntapalvelujen rahoituksesta kuntien ja valtion välillä.

Terveys 2015 -kansanterveysohjelmassa on korostettu ehkäisevän työn merkitystä. Viime keväänä hyväksytyssä Kansallisessa terveysohjelmassa on myös esitetty laajasti rakenneuudistuksia, joihin on esitetty ensi vuoden budjetissa myös lisärahoitusta. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on valmis neuvottelemaan budjetin eduskuntakäsittelyn aikana lisärahoituksesta Kansallisen terveysohjelman toimenpiteisiin. Hoitotakuu tuo viimeistään 2005 ihmisille oikeuden hoitoon kohtuuajassa. Hallitus ei siis ole istunut toimettomana, kuten välikysymyksestä olisi saattanut päätellä.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Suomi käyttää rahaa terveydenhuoltoon huomattavasti alle EU-maiden keskitason. Perusrahoitusta on siis lisättävä tulevina vuosina, että julkisen terveydenhuollon perusrakenteet pystyvät kehittymään modernin terveydenhuollon tarpeisiin. Samalla on arvioitava kokonaan uudelleen esimerkiksi perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon rajamaaston yhteistyötä ja suhdetta erikoissairaanhoitoon. Pitää tutkia tarkkaan, mitä on tapahtunut niissä maissa, esimerkiksi Norjassa, missä erikoissairaanhoito on siirretty valtion vastuulle, ovatko kokemukset hyviä vai huonoja. Mielenkiintoinen kokeilu on tulossa myös Kainuuseen, jossa muodostetaan sosiaali- ja terveydenhuollon piiri, jossa erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon toiminnot tulevat olemaan samassa kuntayhtymässä. Tällaisiin kokeiluihin ja kehittämishankkeisiin pitää löytyä lisärahoitusta.

Vasemmistoliiton linjaus on ollut koko ajan selkeä: Palvelut ovat ihmisille tärkeämpiä kuin muutaman euron veronalennukset. Se on ollut selkeä arvovalinta.

Pehr Löv /r:

Värderade talman, arvoisa rouva puhemies! Finland är ett välfärdsland. Värdig vård för alla är en av våra dyrbaraste grundlagsenliga rättigheter. Oberoende av var man bor, oberoende av ålder, oberoende av vilken sjukdom man har, måste rätten till god vård också förverkligas i praktiken. Gränsen för värdig vård är svår att dra. Den subjektiva upplevelsen av tillgänglighet, bemötande och vårdresultat är den viktigaste mätaren. Diskussionen om bristande resurser till vården och vårdköer leder till oro för framtiden och ångest för dem som behöver vård och måste därför tas på allvar.

Vi har brister på olika nivåer i vårt system. Speciellt bekymmersam är situationen i HNS, där sparåtgärderna också riktar sig till barnpsykiatrin och till och med planerad cancervård. De föreslagna sparåtgärderna för 2003 leder till ännu längre vårdköer. Man frågar sig, vad det är för idé att ge ett extra statsbidrag för att korta vårdköerna när kommunerna strax efter tar beslut som förlänger köerna. Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt är en koloss på lerfötter. Distriktet är så stort att dubbelfunktioner inte har kunnat undvikas och en vettig arbetsfördelning inte utvecklats. Detta är en viktig signal till övriga delar av landet: undvik stordistrikt, de kan inte administreras på ett vettigt och överskådligt sätt!

Puhemies! Keskustelu terveydenhuollon resurssien puutteesta ja hoitojonoista aiheuttaa huolta tulevaisuudesta ja ahdistusta hoitoa tarvitseville, minkä vuoksi siihen on suhtauduttava vakavasti. Järjestelmässämme on eri tasoilla puutteita.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että suuri osa terveydenhuollon perusrakenteesta on kunnossa ja että meillä on osaava henkilöstö. Paikoitellen terveydenhuolto toimii jopa varsin hyvin, mutta lääkäripula on tehnyt suuria aukkoja palveluihin monilla paikkakunnilla maassamme. Meidän onkin syytä muistuttaa mieliin, että viime vuosina tehdyt potilaskyselyt osoittavat kansalaisten enemmistön Suomessa olevan tyytyväinen saamaansa hoitoon. Potilaamme kuuluvat tyytyväisimpiin Euroopassa. Tilanne ei ole niin kurja kuin oppositio välikysymyksessään kuvailee.

Tosiasia kuitenkin on, että Suomi panostaa eurooppalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna suhteellisen vähän terveyden- ja sairaanhoitoon siitä huolimatta, että erikoissairaanhoidon kustannukset ovat nousseet voimakkaasti viime vuosina. Syynä on uusi, kallis tekniikka ja suhteellisen suuri tarjonta. Perusterveydenhuollon, jonka tehtävänä on sairauksien löytäminen ajoissa ja kasvattaminen hyvään terveyskäyttäytymiseen, on ollut pakko selvitä ilman kasvua. Tällaista tasapainoa ei voi pitää oikein terveenä. Tosiasia on myös se, että kunnissa, jotka vastaavat palveluista, on liian vähän tietoa kustannus—hyöty-analyyttisesta tutkimuksesta. Ennalta ehkäisevien toimenpiteiden toteuttaminen nyt ja esimerkiksi kuluneiden nivelten ja huonon näön ajoissa korjaaminen säästää miljoonia jo viiden vuoden tähtäyksellä.

Samanaikaisesti olemme hyvin tietoisia siitä, että budjetin on oltava tasapainossa ja että tällöin myös hoitomenoja joudutaan tarkastelemaan kriittisesti. Suurimpina syinä terveydenhuollon tehokkuuden puutteeseen ovat heikko motivaatio työpaikoilla ja huonosti toimivat hoitoketjut. Henkilöstö ei koe saavansa arvostusta, ja potilaita hoidetaan väärässä paikassa. Meidän on panostettava näiden laadun esteiden poistamiseen. Investoinnit johtamista, hoito-ohjelmia ja laaduntarkkailujärjestelmiä koskevaan tietoon ja yhteensopiviin atk-muotoisiin potilaskertomuksiin voivat nykyisillä rakenteilla tuoda suuria tehokkuussäästöjä. Kansallisen terveydenhuoltoprojektin toimenpide-ohjelma tähtää näiden osien kuntoon saamiseen. Huomattavaa rahasummaa eli 68:aa miljoonaa euroa ehdotetaan ensi vuoden talousarviossa, ja tulevina vuosina hankkeen on saatava tarpeelliset resurssit määrätietoisen panostuksen tekemiseen laadun kehittämistyössä.

Talman! För att vi skall uppnå hög kvalitet i vården behövs en ordentlig satsning på personalen. Det handlar om vidareutbildning, men det handlar också om att besätta tjänster, dvs. ha tillräckligt med personal. Alltför många inom vårdsektorn vet inte från vecka till vecka om de har jobb eller inte. Också personalen måste kunna känna trygghet för att i sin tur kunna ge god vård.

Staten har genom sin forskningsenhet Stakes och ministeriet en god uppfattning om hälsoutvecklingen i landet och bristerna i servicen. Staten förväntas göra upp planer för att optimera hälsan och korrigera brister i vårdproduktionen. Kommunförbundet och många kommuner förhåller sig skeptiska till att staten försöker styra vårdsystemens utveckling. Samtidigt måste vi också fråga oss om det finns mellansteg mellan total frihet för kommunerna och statlig styrning av pengarna. Och det är ju självklart att om en kommun bryter mot lagen så måste staten ingripa. Det har patienterna rätt att förvänta sig.

Svenska riksdagsgruppen varken tror eller hoppas på en hård planstyrning av vården, men samarbetsformerna måste förbättras. Kvalitetskriterierna i åldringsvården, psykiatrin och nu senast narkotikavården är ännu otestade instrument. Leder ministeriets kvalitetskriterier inte till verklig förbättring för patienterna måste nya styrningsmetoder övervägas.

Puhemies! Tutkimukseen ja hoitoonpääsyn odottaminen ilman asiasta saatavaa tietoa aiheuttaa sairaalle huolta ja ahdistusta. Valtioneuvosto on tämän vuoden huhtikuussa tekemässään periaatepäätöksessä ottanut kantaa hoitotakuujärjestelmän käyttöön ottamiseksi, joka parantaisi huomattavasti potilasturvallisuutta. Hoitotakuun tulee olla laissa viimeistään 1.1.2005, ja se merkitsee sairaalle oikeutta saada aika perusterveydenhuollon lääkärille kolmen päivän kuluessa ja päästä erikoislääkärin tutkimukseen kolmen viikon kuluessa sekä saada hoitoa kolmen tai viimeistään kuuden kuukauden kuluessa erikoissairaalassa. Jos kunta ei onnistu järjestämään tätä hoitoa, potilaalle on osoitettava toinen hoitopaikka ilman, että siitä koituu hänelle ylimääräisiä maksuja.

Hyvin tärkeä osa hoitotakuun periaatetta on tiedottamisvelvollisuus. Kaikkien hoitolaitosten ja yleisön tulee saada tieto hoitojonojen pituudesta pettymysten ja turhautumisen välttämiseksi. Edellytyksenä sille, että hoitotakuu toimisi käytännössä, on motivaation ja viihtyvyyden parantaminen työpaikoilla muiden ehdotettujen toimenpiteiden avulla.

Hoidon laatua nyt kehittävien työryhmien tulee saada työrauha tuloksien saamiseksi. Olemme kiistämättä murrosvaiheessa, ja ruotsalainen eduskuntaryhmä uskoo siihen, että aito yhteistyö valtion ja kuntien välillä informaatio-ohjauksella potilaan parhaaksi voi tuottaa tuloksia.

Talman! Nu måste man med riktade insatser se till att vårdköerna förkortas. Detta förpliktigar vår grundlag oss till. I följande skede kan vi med målmedvetet arbete trimma organisationen för en optimal vård.

Svenska riksdagsgruppen föreslår enkel övergång till dagordningen.

Arvoisa puhemies! Nyt on toimenpiteitä kohdistamalla huolehdittava hoitojonojen lyhentämisestä. Perustuslakimme velvoittaa meidät tähän. Seuraavassa vaiheessa voimme määrätietoisella työllä virittää organisaation antamaan optimaalista hoitoa.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ehdottaa yksinkertaista siirtymistä päiväjärjestykseen.

Rauha-Maria Mertjärvi /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Välikysymyksessä puututaan kahteen asiaan: Toisaalta se moittii Helsingin kaupungin luottamushenkilö- ja virkamiesjohdon ajaneen omalla asenteellaan alueen sairaiden hoidon ahdinkoon. Toisaalta välikysymyksessä väitetään Kansallisen terveysohjelman vesittyneen hallituksen budjettiriihessä.

Vihreä eduskuntaryhmä ei allekirjoittanut välikysymystä, koska kysymys ei mielestämme kohdistunut terveydenhuollon perusongelmiin, vaan lankesi ratsastamaan julkisuuskohun yksityiskohdilla. Vihreä eduskuntaryhmä ei myöskään päässyt vaikuttamaan välikysymyksen sisältöön.

Suomalaisen terveydenhuollon kriisi on totisinta totta, mutta kriisin taustalla on paljon laajempia kysymyksiä kuin nämä yksittäiset, välikysymyksessä esiin nostetut ongelmat antavat ymmärtää. Itse asiassa helsinkiläisten erikoissairaanhoidon ongelmien taustalla on sama ilmiö, joka uhkaa myös Kansallisen terveysohjelman toteutumista. Se on Suomen kuntien koko ajan heikentyvä talous.

Kansalliseen terveysohjelmaan varatut, korvamerkityt rahat sisältyvät pääosin hallituksen esitykseen valtion ensi vuoden budjetista, eli tältä osin Terveysprojekti ei riihessä vesittynyt. Projekti on kuitenkin uhattuna siksi, että lukuisat kunnat ovat taloudellisesti niin ahtaalla, että on vaarana, että ne eivät jatkossa pysty hoitamaan omaa osuuttaan projektista. Monilla kunnilla on jo pitkään ollut vaikeuksia selvitä kuntalaisten peruspalvelujen hoitamisesta. Meistä kansanedustajista monilla on tuntuma tähän ilmiöön omasta kotikunnastamme käsin. Nyt helsinkiläisetkin ovat yhteisöverokertymänsä romahtamisen jälkeen pudonneet kanssamme samaan veneeseen.

Vihreä eduskuntaryhmä toivoo, että tällä viikolla käytävässä välikysymyskeskustelussa keskityttäisiin oleelliseen eli terveydenhuoltopalvelujen rahoitusperustan kriisiin, jossa pohjimmiltaan on kysymys myös kuntatalouden kriisistä.

Kuntatalouden näkökulmasta erikoissairaanhoito on suuri, vaikeasti ennustettava menoerä. Monet kunnat budjetoivat vuodesta toiseen siihen liian vähän rahaa. Ainoa eettisesti kestävä keino säästää erikoissairaanhoidon menoissa on huolehtia siitä, että kuntalaisia ei turhaan ohjata erikoissairaanhoitoon. Tämä ei tarkoita sitä, että lääkäreitä kiellettäisiin kirjoittamasta lähetteitä, vaan sitä, että hoito tapahtuisi aina oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Erikoissairaanhoito sijoittuu ehdottomaan kärkeen, kun kysytään kansalaisilta julkisten palvelujen tärkeysjärjestystä. Helsingin Sanomissa oli arkkiatri Pelkosen ansiokas kirjoitus terveydenhuollon kustannussäästöjen eettisyydestä. Vihreä eduskuntaryhmä yhtyy hänen kantaansa. Hoitamisen velvoite ei riipu talousarviosta ja sen pitävyydestä.

Pienessä kunnassa terveydenhuollon menot saattavat vaihdella voimakkaastikin. Yksikin kallishoitoinen potilas voi järkyttää kunnan talouden. Jotta tilanne ei olisi näin kohtuuton, olisi syytä harkita, voisiko valtio ryhtyä huolehtimaan joidenkin kalliiden hoitojen kustannuksista tai osasta niistä. Vammaisten henkilöiden tarvitsemat kalliit apuvälineet voitaisiin tässä yhteydessä siirtää kelakorvausten piiriin, jotta niiden saamisen perusteena olisi tarve eikä taloudellinen harkinta.

Kun puhutaan terveydenhuollon kriisistä ja kansalaisten perusoikeuksien toteutumisesta terveydenhuollossa, on katseet käännettävä perusterveydenhuoltoon, ihan niin kuin täällä on tullut esille. Kunnossa oleva perusterveydenhuolto on edellytys oikea-aikaiselle ja onnistuneelle hoidon porrastukselle. Ei saa käydä niin, että kunnan oma terveyskeskussairaala ei resurssipulan vuoksi kykene vastaanottamaan toipumisvaiheessa olevia potilaita, vaan he jäävät täyttämään keskussairaaloiden kalliita vuodepaikkoja.

Väestö ikääntyy ja hoidot kallistuvat. On hyväksyttävä se tosiasia, että sekä perusterveydenhuoltoon että erikoissairaanhoitoon menee tulevaisuudessa entistä enemmän rahaa.

Mitä tulee itse HUSiin, voidaan sen organisaatiota moittia aivan aiheellisesti. On käsittämätöntä, että esimerkiksi HUSiin on palkattu toimitusjohtajan tietämättä nelisensataa ihmistä budjetin ulkopuolella. Tämä on selkeä näyttö siitä, että HUSin talousjohto- ja seurantajärjestelmät eivät toimi. Jo HUSin perustamisvaiheessa siihen liittyneillä tai liitetyillä pienemmillä kunnilla oli myös huoli siitä, miten saada äänensä kuuluviin mammuttimaisen HUSin hallinnossa, ja tämä huoli on osoittautunut aiheelliseksi.

Vihreä eduskuntaryhmä on valmis antamaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille lisäaikaa toimintojensa kuntoon saattamiseen. Ongelmat on paikallistettava ja ne on korjattava. Toisaalta tarvitaan vastaantuloa sekä valtiolta että Helsingin kaupungilta. Muutaman vuoden päästä voidaan arvioida, ovatko nyt ilmenneet ongelmat alkukankeutta. Jos osoittautuu, että HUSin kokoinen sairaanhoitopiiri on yksinkertaisesti liian suuri toimiakseen tehokkaasti ja laadukkaasti, on siitä tehtävä tarvittavat johtopäätökset.

Arvoisa rouva puhemies! Yksi Suomen kuntatalouden perusongelma on se, että valtio on ottanut tavakseen tasapainottaa omaa talouttaan käyttämällä kuntataloutta resurssinaan. Valtion toiminta tuottaa kunnille selviä kannustinongelmia ja vaikeuttaa kuntatalouden suunnittelua. Lisäksi hallituksen harjoittama veronkevennyslinja muuttaa verotuksen kokonaisprogressiota kohti tasaveroa kuntien turvautuessa omien tuloveroprosenttiensa nostoon. Tällä puolestaan on vaikutusta kuntalaisten väliseen tulonjakoon.

Pitkään ja voimakkaana jatkunut muuttoliike on toinen keskeinen syy suomalaisten kuntien taloudenpidon ongelmiin. Muuttoliike aiheuttaa kustannuksia niin muuttovoittajille kuin -häviäjillekin.

On ilmeistä, että nykyinen valtionosuusjärjestelmä ja verotulojen tasausjärjestelmä eivät pysty vastaamaan kuntien erityisongelmiin. Ylipäänsä kunnilla on epätasaisesti jakautuvia velvoitteita, jotka tulisi ottaa huomioon valtionosuusjärjestelmän laskentaperusteissa. Vihreä eduskuntaryhmä on tekemässä toimenpidealoitetta, jossa hallituksen edellytetään ryhtyvän toimiin edellä mainittujen valtionosuusjärjestelmän laskentaperusteisiin liittyvien ongelmakohtien ratkaisemiseksi.

Arvoisa puhemies! Toissa päivänä Etelä-Suomen lääninhallitus teki päätöksen, jonka mukaan HUS-piiri toimii lainvastaisesti käyttäessään kuntakohtaisia jonoja sairaanhoidossa. Tämän päätöksen tarkoituksena varmaankin oli sanoa, ettei kansalaisilta saa evätä tarpeellista terveydenhoitoa kunnan taloudelliseen tilaan vedoten, mutta esitetyssä muodossaan päätös on kummallinen. Vuosikausia Suomessa on sovellettu sopimusohjausjärjestelmää, jossa kunnat ovat sopineet sairaanhoitopiirin kanssa kuntalaisilleen tarjottavasta sairaanhoidosta. Lääninhallituksen päätös julistaa tämän pitkään jatkuneen käytännön laittomaksi. (Ed. Kautto: Aivan!) Helsingin kaupunki osoitti 100 miljoonaa markkaa lääkärilakon jälkeisten leikkausjonojen purkamiseen. Tällä rahalla sairaanhoitopiiri hoiti vain helsinkiläisiä potilaita, eikä lääninhallitus silloin pitänyt tätä käytäntöä laittomana.

Nyt Helsinki supistaa huomattavasti terveydenhoitomenojaan, mikä pakottaa HUSin supistamaan omaa toimintaansa. Heikentävätkö Helsingin supistukset esimerkiksi meidän järvenpääläisten saamaa hoitoa? Jos me haluamme antaa kuntalaisillemme parempaa hoitoa kuin muut HUSin piirin kunnat, onko se ostettava yksityissairaaloilta? (Ed. Kautto: Kyllä!) Entä sosiaali- ja terveysministeriön itsensä jakamat rahat leikkausjonojen purkamiseen? Ministeriö edellyttää, että kunnat maksavat puolet näistä menoista. Kaikki kunnat eivät ole siihen sitoutuneet. Saako tämän rahan käytössä ottaa huomioon potilaan kotikuntaa?

Arvoisa puhemies! Suomessa on syytä kiirehtiä selkeitä pelisääntöjä siitä, millaiseen hoitoon jokaisella maassa asuvalla on oikeus asuinkuntansa taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Tätä ei pidä toteuttaa kuitenkaan siten, että sopimushoitojärjestelmä romutetaan.

Edellä esitetyn perusteella vihreän eduskuntaryhmän puolesta ehdotan seuraavaa päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa:

"Eduskunta edellyttää, että hallitus turvaa kuntien talouden vakauden ja rahoituksen riittävyyden kaikkialla maassa niin, että terveyspalvelut ja muut kunnalliset palvelut voidaan turvata, selkeyttää niin sanotun sopimusohjauksen periaatteita tarvittaessa lainsäädäntöä tarkistamalla sekä nopeuttaa toimia, joilla määritellään se terveydenhoidon taso, johon kaikki Suomessa asuvat ovat oikeutettuja asuinkunnasta riippumatta,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Marja-Leena  Kemppainen  /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Terveys on yksi kansalaisten tärkeimmiksi kokemista asioista, johon ollaan valmiita satsaamaan myös veromarkkoja. Hallitus kuitenkin valitsi toisen tien ja arvojärjestyksen budjettiesityksestä päättäessään.

Suomessa on jo parin vuosikymmenen ajan eri projektien ja työryhmien avulla selvitetty terveydenhuollon ongelmakohtia. Kuitenkaan havaittuja ongelmakohtia ei ole korjattu vedoten rahan puutteeseen. Onko näin käynyt myös viimeisimmälle eli Kansalliselle terveyshankkeelle, jonka nimiin muun muassa entinen peruspalveluministeri Soininvaara vannoi viimekeväisessä välikysymyskeskustelussa?

Maamme terveydenhuollossa tapahtui oleellinen murros kansanterveyslain myötä vuonna 72. Perusterveydenhuolto sektoroitui, ja sairauden hoitaminen keskittyi. Henkilöstö erikoistui eri alueille. Perustettiin kuntayhtymiä ja erikoissairaanhoitopiirejä. Valtio alkoi siirtää omaa vastuutaan kunnille. Kustannusten nousu oli huomattava verrattuna aikaisempaan. Terveydenhuoltoon satsattiin hyvin, ja kokonaisuus oli suhteellisen toimiva.

90-luvun lamavuosien aikana tilanne muuttui oleellisesti kuntien talouden heikennyttyä. Säästötoimia tehtäessä ei katsottu tulevaisuuteen, vaan lyhytnäköisesti säästettiin, mistä oli helpointa. Henkilöstön väsyminen ja työuupuminen lisääntyivät. Perusterveydenhuoltoon keksittiin avuksi väestövastuu, joka ei kuitenkaan päässyt toteutumaan suunnitellulla tavalla. Nyt olemme tilanteessa, jossa terveyskeskuksiin ei tahdota saada lääkäreitä edes rahalla. Sama tilanne on ovella sairaanhoitajien kohdalla, koska säästöjen kotimaassa ylläpitämä työttömyys on vienyt sairaanhoitajia ulkomaille. Onko meillä todella varaa kouluttaa henkilökuntaa muita maita varten?

Terveydenhuollon palvelujen tuottamisessa henkilöstöresursseilla on oleellinen merkitys. Olemme tottuneet siihen, että meillä on saatavilla suhteellisen hyvin laadukasta, ammattinsa osaavaa terveydenhuollon henkilöstöä. Nyt lääkäreitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hoitajia on jopa työttöminä. Kuitenkin maassa on runsaasti avoimia terveydenhuollon virkoja ja toimia, etenkin lääkäreiden. Hoitajat muuttavat työnsä perässä ulkomaille, ja lääkärit löytävät haastavia ja hyväpalkkaisia tehtäviä yksityissektorilta. Tilanne on hyvin ristiriitainen, koska samaan aikaan lääkäreiden ja hoitajien työuupumus ja sairastuvuus lisääntyvät. Eläkkeelle halutaan näistäkin ammateista entistä aiemmin. Lisäksi siirrytään myös toisiin ammatteihin. Työ on todella vaativaa ja palkkaus huono.

Ryhmämme vaatimus on, että hoitoalan palkkaus korjataan seuraavissa tuponeuvotteluissa suhteessa työn vaativuuteen. On muistettava, että työvoiman puute tulee edelleen vain lisääntymään. Valtiosihteeri Sailas on arvioinut, että mikäli nykyinen hoidon taso halutaan säilyttää samanlaisena kymmenen vuoden päästä, tulisi joka kolmas opiskelija jo nyt kouluttaa hoiva-alan ammatteihin.

Arvoisa puhemies! Vaikka valtiontalouden tilanne on aivan toinen kuin laman pahimpina vuosina, on säästöpolitiikkaa jatkettu edelleen. Terveydenhuoltomme on ajautumassa vakaviin ongelmiin; puhutaan jopa kriisistä. Joudumme keskustelemaan jopa siitä, toteutuuko perustuslain edellyttämä oikeus saada riittävät peruspalvelut. Terveydenhuollon kustannuksista vastaavat valtio, kunta, Kela ja yksityiset tahot. Valtion kunnille maksamat valtionosuudet ovat pienentyneet kymmenen viime vuoden aikana reilut miljardi euroa. Lääkkeet ovat kallistuneet, asiakasmaksuja on otettu käyttöön ja hintoja korotettu, samoin asiakkaiden omavastuuosuuksia. Palveluja on karsittu tai keskitetty, mikä on lisännyt myös potilaiden matkakustannuksia.

Suomalaisten potilaiden omakustannusosuus terveydenhuollon rahoituksesta on jo nyt Oecd-maista Portugalin jälkeen toiseksi korkein. Erityisesti lääkkeet tulevat potilaille kalliiksi. Kun suomalainen potilas maksaa lääkkeistään keskimäärin 52 prosenttia, niin Ruotsissa osuus on vain 29 ja Norjassa 21 prosenttia. Suomalaiset maksavat terveyskeskuskäynneistään ja sairaanhoidoistaan jo nyt moninkertaisesti toisiin Pohjoismaihin verrattuna.

Terveydenhuoltopalveluihin kohdistuvat korotukset ja korkeat sairaanhoitokustannukset heikentävät erityisesti pienituloisten ja pitkäaikaissairaiden asemaa. Kun sairauden toteaminen ja hoito viivästyvät, kokonaiskustannukset nousevat. Pitkällä tähtäimellä säästö muuttuu lisämenoiksi. Esimerkiksi hoitamaton verenpainetauti lisää vaaraa sairastua sekä sepelvaltimotautiin että aivohalvaukseen, joiden kustannukset tulevat yhteiskunnalle hyvin kalliiksi.

Stakesin tutkija Jan Klavus on väitöskirjassaan osoittanut selvästi, että verotulojen vähentyminen ja asiakasmaksujen nousu ovat kohdistuneet erityisesti pienituloisiin kansalaisiin, jotka joutuvat rahoittamaan terveydenhuollosta nyt suhteellisesti suuremman osan. Euroopan lääkepolitiikkaa arvioivan tutkimushankkeen mukaan lääkkeiden hintojen korottamisen seurauksena ovat useat joutuneet jättämään reseptilääkkeensä hakematta. Onko tämä potilaan edun mukaista ja yhteiskunnallisesti järkevää? Yksiselitteinen vastaus on "ei ole". Lääkehoidon hintojen ja omavastuiden sekä asiakasmaksujen korotusten myötä meille on syntynyt asiakaskunta, joka ei saa riittävästi hoitoa terveydenhuoltojärjestelmästämme.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ei hyväksy hallituksen esitystä omavastuuosuuksien nostamisesta lääkekorvauksien kohdalla. Lääkkeiden omakustannusosuuden korottaminen tulevan vuoden budjetissa on selkeä virhe, minkä vuoksi ryhmämme on omassa budjettivaihtoehdossaan sitoutunut korvaustason säilyttämiseen ennallaan.

Kuntien taloudellisen tilanteen tuleva heikkeneminen valtionosuuksien täysimääräisistä indeksikorotuksista ja verohelpotuksista johtuen tulee jälleen merkitsemään sitä, että kuntien edellytykset palvelujen järjestämiseksi heikkenevät edelleen. Jo nyt ne vaihtelevat suuresti eikä kaikilla ole lainkaan edellytyksiä riittävien palvelujen tuottamiseen.

Ryhmämme vaihtoehtobudjetissa esitämme veronkevennyksistä luopumista ja näin kuntien talouden helpottamista hallituksen esitykseen nähden 98 miljoonalla eurolla. Edellytämme, että näillä varoilla kunnat toteuttavat Kansallisen terveyshankkeen toimenpiteitä sekä kehittävät omaishoitoa.

Konkreettisia esimerkkejä potilasjonoista ja potilaiden luokittelusta löytyy jo nyt runsaasti. Tilannetta kuvaava esimerkki on 70-vuotias vireä perusterve henkilö, joka sai sairaalasta kirjeen, missä sappikivileikkausaika peruttiin vedoten potilaan korkeaan ikään. Voi kysyä, onko tämä laadukasta, potilaslähtöistä erikoissairaanhoitoa, jota me suomalaiset olemme tottuneet saamaan ja jota me haluamme.

Inhimillisten kärsimysten lisäksi hoitojonot tulevat kalliiksi myös yhteiskunnalle. Kuopion yliopiston tutkimuksessa selvitettiin sairauksien kokonaiskustannuksia, kustannuksia, jotka koituvat potilaan odottaessa hoitoa, hoidon aikana ja toipumisaikana. Selkeä viesti oli, että jos kunta hoidattaa asukkaansa nopeasti, jäävät kokonaiskustannukset paljon pienemmiksi. Nykyisellään monitahoinen terveydenhuollon maksujärjestelmä kuitenkin mahdollistaa hoitojonoilla säästämisen, koska itselle tulevia maksuja pyritään sillä siirtämään muille. Kokonaisuudessaan tämä on hyvin tehoton järjestelmä, jonka kustannukset löytää edestään.

Arvoisa puhemies! Viime keväänä esitellyssä Kansallisessa terveyshankkeessa jätettiin monia tarvittavia uudistuksia avoimiksi. Tämän syksyn budjettiesityksessä muun muassa erikoissairaanhoidossa ilmenevät ja syvenevät ongelmat jäivät vaille perusteellista pohdintaa ja ratkaisuehdotuksia. Viime vuosina erikoissairaanhoidossa ilmenneiden ongelmien vuoksi on jouduttu turvautumaan korvamerkittyihin rahoituksiin muun muassa lastenpsykiatrian ja leikkausjonojen lyhentämisen osalta, jotta voitaisiin varmistaa rahan perillemeno toivottuun kohteeseen. Yhden erikoisalan tai hoitovaiheen rahoituksen varmistus ei kuitenkaan ratkaise tilannetta, sillä herkästi rahoituksen tarvetta ja hoitopaineita syntyy muille aloille. Tämä on myös hyvin lyhytnäköistä.

Hallituksen budjettiesitys on terveyspolitiikan kannalta meille kristillisdemokraateille pettymys. Suurista puheista huolimatta hallitus ei ole tarttunut Kansallisessa terveyshankkeessa esitettyihin toimenpiteisiin ennakoitavissa olevien kriisien torjumiseksi. Uudistamista kaipaisi muun muassa lääkekorvausjärjestelmä sekä terveydenhuollon erillisten rahoituskanavien, kuten Kela ja kunnat, luoma tilanne, jossa kumpikin rahoittaja pyrkii edellä kuvatun tyyppisiin näennäissäästöihin.

Erityisissä ongelmissa ovat erikoissairaanhoidon palvelut, joiden osalta päätöksenteko on kuntayhtymien ja sairaanhoitopiirien varassa. Vastuuta päätöksistä ja palvelujen kohdentamisesta eivät kanna kuntien valtuutetut eivätkä ministeriö tai kansanedustajat. Pystyvätkö siihen kuntayhtymien ja sairaanhoitopiirien luottamushallinnotkaan? Erikoissairaanhoidon palvelujen kehittäminen ja uudelleenkohdentaminen edellyttäisivät selkeämpää poliittista ohjausta ja vastuuta.

Harkinnan ja selvittämisen arvoinen vaihtoehto on ratkaisu, jossa erikoissairaanhoito on siirretty suoraan valtion alaisuuteen ja toimii suoraan budjettirahoituksen turvin. Alueen vastuullisena johtajana (Puhemies koputtaa) toimisi tällöin terveysministeri. Yleisesti ottaen koko terveydenhuoltoa, sen johtamisjärjestelmää ja päällekkäistoimintoja (Puhemies koputtaa) tulee uskaltaa tarkastella uudelleen rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.

Saanko loppulauseen vielä?

Pyydän kohteliaasti anteeksi ylittämistäni, mutta kannatan ed. Vanhasen ehdotusta päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Perussuomalainen eduskuntaryhmä allekirjoitti tämän ehdottoman aiheellisen välikysymyksen. On tärkeää, että oppositio, vihreitä nyt lukuun ottamatta, pakottaa hallituksen ottamaan kantaa tähän kansalaisia laajasti huolestuttavaan kysymykseen. Perusnäkemyksemme mukaisesti katsomme, että asioita ja epäkohtia ei nosteta esiin hallitusherrojen ja virkamiesten kiusaksi, vaan kansalaisten parhaaksi.

Terveydenhuollon suurista ongelmista huolimatta on syytä heti todeta, että hoitohenkilökunta ja lääkärit ovat ammattitaitoista ja korkeamoraalista väkeä. Joka päivä taistellaan elämän puolesta, tehdään vaativia leikkauksia, autetaan lapsia maailmaan, kipuja lievitetään ja hoivaa sekä huolenpitoa tarjotaan eri puolilla Suomea ympäri vuorokauden. Suomalainen lääke- ja hoitotieteellinen osaaminen on maailman huippuluokkaa, eikä sinänsä olemassa olevien epäkohtien ja kohtuuttomuuksien arvostelu voi eikä saa viedä pohjaa pois terveydenhuoltomme perususkottavuudelta, joka on hyvää tasoa.

Huolestuttavaa sen sijaan on, että eräiden sairaaloiden johto kehottaa ja on kehottanut lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa pudottamaan vallitsevaa hoitotasoa potilaiden kustannuksella. Terveydenhuoltomme kiistattomia epäkohtia ja joidenkin ihmisten kokemaa kohtuuttomuutta ei saa vähätellä eikä aliarvioida. Ihminen on ja hänen tulee olla se perusta, jonka pohjalle koko terveydenhuoltomme rakentuu ja jota varten se on olemassa.

Arvoisa puhemies! Perustuslaissa määritellään julkisen vallan tehtäviin kuuluvaksi vastata muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista. Lisäksi kansanterveys- ja erikoissairaanhoitolaissa on säädetty muun muassa kansalaisten sairaanhoidosta. Kuntien tehtävänä on järjestää näitä palveluja. Valtion velvollisuus on puolestaan turvata kuntien taloudelliset edellytykset tämän velvollisuuden täyttämiseksi. Säästötoimet ovat kuitenkin vakavasti aste asteelta heikentäneet kuntien edellytyksiä täyttää velvoitteitaan. Kunnille on sälytetty lisäksi koko joukko uusia tehtäviä, mutta rahaa näiden tärkeiden tehtävien hoitamiseen ei ole annettu riittävästi.

Tästä ovat sitten olleet seurauksena henkilökunnan vähentämistoimet, jotka ovat johtaneet henkilökunnan vajeeseen, ylikuormitukseen, työuupumukseen ja siitä aiheutuvaan henkilökunnan sairastavuuden kasvuun. Yhtenä merkittävänä lisäseurauksena ovat olleet pidentyneet leikkausjonot ja odotusajat erikoistutkimuksiin ja -toimenpiteisiin. Tämä on johtanut myös siihen, että kun ennen suljettuja osastoja oli vain psykiatrisissa sairaaloissa, nyt niitä tuntuu olevan lähes joka sairaalassa.

Tosiasia on, että monin paikoin odotusajat lääkärin vastaanotolle ovat muodostuneet kestämättömän pitkiksi. Espoossa, jossa viikot asun, kaupunkikin rikkoo tältä osin jatkuvasti omia sitovia tulostavoitteitaan. Pohjanmaan monessa kunnassa ja monilla muillakin Suomen syrjäalueilla terveyskeskukseen pääsy normaalin ajanvarausmenettelyn kautta kestää yli kuukauden. Joskus sinä aikana kuolemakin ehtii korjata omansa. Tällainen tilanne ei voi olla hyväksyttävä. Mikä tilanne oikein olisikaan, jollei niin moni olisi yksityisen työpaikkaterveydenhuollon piirissä, mikä osaltaan vie paljon painetta pois julkiselta terveydenhuollolta?

Arvoisa puhemies! Tuoreessa muistissamme on viime talvelta korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jossa KHO määräsi Kuopion kaupungin korvaamaan potilaalle yksityisessä sairaalassa tehdyn leikkauksen. Kaupungin katsottiin laiminlyöneen velvollisuutensa kiireellisessä hoidossa. (Ed. Rajamäki: Se sattui Ahon hallituksen aikana!) Tämä KHO:n päätös oli merkittävä ennakkotapaus ja vakava kehotus kiinnittää huomiota potilaan oikeuteen saada sairauden vaatimaa kiireellistä ja tehokasta hoitoa. Vastaavia tilanteita on eri puolilla Suomea. Merkittävää on se, että nyt on olemassa ennakkoratkaisu vastaavanlaisille tilanteille. Monet kunnat ja kaupungit voivat joutua suoranaiseen korvauskierteeseen, mikäli eivät saa tehokkaasti hoidettua julkista terveydenhuoltoa.

Etelä-Suomen lääninhallituksen tuoreessa päätöksessä katsotaan, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri toimii laittomasti, kun se rajoittaa potilaiden pääsyä hoitoon. Lääninhallitus katsoo HUSin hallituksen poikenneen väestön yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksesta. Samaan aikaan kun HUSin hallitus tekee säästöpäätöksiään, se katsoo asialliseksi tehdä satojatuhansia tapettuja markkoja maksavan tutustumismatkan Pariisiin. Vain täysin todellisuudesta vieraantunut öykkärimäinen yläluokka voi päätyä tällaiseen tekoon tällaisena ajankohtana. Peruspalveluministeri Eva Biaudet’n oma ministeritoveri ja Rkp:n puheenjohtaja Jan-Erik Enestam katsoo, että mammuttimainen HUS ei toimi. Mikä on hallituksen kanta? Samat sinipunavoimat johtavat näitä kaupunkeja kuin koko maan hallitustakin. (Ed. Pekkarinen: Näinhän se on!)

Arvoisa puhemies! Kansalaisten terveydenhuoltopalveluiden saatavuusongelmat eivät rajoitu pelkästään nuoreen ja työikäiseen väestöön. Sotiemme veteraaneilla ja kotirintamanaisilla on sodan ja ikääntymisen mukanaan tuomia lukuisia vaivoja ja sairauksia, jotka useissa tapauksissa vaativat pikaista hoitoa. Tämä ei nykytilanteessa ole kuitenkaan kaikkialla mahdollista, ja hoidon viivästyminen saattaa useassa tapauksessa aiheuttaa ihmisen kunnon lopullisen romahtamisen. Sama tilanne on täyttä totta lukuisten eläkeläisten ja laitoshoidossa olevien vanhusten ja pitkäaikaissairaiden kohdalla. Ihmiselämä on arvokas, etten sanoisi pyhä. Kukaan meistä ei haluaisi, että me itse jotuisimme tai lähiomaisemme joutuisivat sellaiseen tilanteeseen, jossa joku johtava poliittinen päättäjä sanoo, että hoitoa ei enää anneta. Näinhän Helsingissä on tapahtunut, taikka on sanottu ja tuotu esiin näitä ajatuksia.

Ilman lisärahaa nyt esillä olevat ongelmat eivät ratkea. Suomen on asetettava arvonsa tärkeysjärjestykseen. (Ed. Tennilä: Ja Helsingin!) Tämä koskee niin valtiota kuin kuntiakin. Turhista ja vähemmän tärkeistä hankkeista on luovuttava, jotta heikot, sairaat, lapset ja vanhukset saadaan hoidetuiksi. Tässä tilanteessa kansalaisilla itselläänkin on varmasti puntaroinnin paikka. Olenko antanut ääneni ja valtakirjani oikeille henkilöille ja puolueille?

Arvoisa puhemies! Näin ei voi jatkua. Mikäli lääninhallitukset eivät kaikkialla halua taikka asianomainen ministeriö ei pysty valvomaan, että voimassa olevaa lainsäädäntöä noudatetaan ja että kaikkien ihmisten tasapuolisesta kohtelusta terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa pidetään kiinni, on ylimpien laillisuusvalvojien, oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen, otettava oma-aloitteisesti nämä asiat tutkintaansa ja annettava selkeät määräykset päättäjille, ennen kuin tilanne räjähtää käsiin. Mielestäni myös ylimpien laillisuusvalvojien on noudatettava tämän talon säätämiä lakeja.

Peruspalveluministeri Eva Biaudet

Arvoisa puhemies! Pitäisi pysyä 7 minuutissa, mutta itse asiassa olen melkein sanaton. Mielestäni tämä on jollain tavalla outoa keskustelua eikä mielestäni vie kovin pitkälle ainakaan, jos ajatellaan terveyshuollon kehittämistä.

On ihan oikein ja hyvä, että hallitusherrat ovat kiinnostuneita terveyspolitiikasta, mutta olen aivan yhtä iloinen, että myöskin opposition herrat ovat kiinnostuneita terveyspolitiikasta. Se on meille kaikille hyvin tärkeä asia, ja siitä kannattaa keskustella pitempäänkin. Mutta on aika helppo puhua tyhjää ja on helppoa olla ottamatta ja kantamatta vastuuta, kun me tiedämme, että tässä on kysymys siitä, että sekä valtio että kunnat toteuttavat sitä, että kansalaiset saavat korkealaatuista terveydenhuoltoa.

Mielestäni on myöskin aika kohtuutonta, että mitä tahansa hallitus vastaakin välikysymykseen, niin viitataan yhden kokoomuslaisen edustajan lehtiartikkeleihin, ikään kuin hän olisi hallituksen edustaja. (Eduskunnasta: Mutta se rikkoo perustuslakia!) Minä tunnen Bogomoloffin erittäin hyvin, ja tämä ei ole ainoa kysymys, jossa olen hänen kanssaan eri mieltä.

Todellisuus on tietenkin sellainen, että Helsingissä on ongelmia sekä kustannusten hallinnassa että palvelujen saatavuudessa. Ongelmia on sekä HUSissa että Helsingin perusterveydenhuollossa, Helsingin terveydenhuollossa. Sen takia olen asettanut yhdessä Helsingin ja HUSin kanssa kolmikon selvittämään tilannetta, millä tavalla myös täällä kansalaiset voisivat saada sellaisia palveluja, että Kansallisen terveyshankkeen tavoitteet voisi toteutua.

On myös totta, että kun Etelä-Suomen lääninhallitus, joka on valtion alueviranomainen, on puuttunut HUSin hallituksen päätökseen, niin hallitus on myöskin tästä syystä katsonut, että HUSin hallituksen pitää arvioida uudelleen päätöksensä. Kysymys ei ole vain näistä kuntakohtaisista jonoista vaan nimenomaan siitä, että ne on tehty sillä tavalla ... Lääninhallitushan on sanonut, että niitä ei saa tehdä sillä tavalla, että palvelujen taso laskee alle yleisesti hyväksytyn tason.

Joka tapauksessa täälläkin on tapahtunut kuitenkin parannuksia samaan aikaan, kun varmasti on olemassa myös ongelmia. HUSin jonot ovat tänä vuonna pienentyneet 9 prosentilla. Helsingin sairaaloiden kohdalla ne ovat pienentyneet 12 prosentilla. Helsinkiläisten jonottaminen on pienentynyt 10 prosentilla, Peijaksen sairaalan 12:lla, ja Jorvin sairaalan jonot ovat pienentyneet 9 prosentilla. Annettuja varausaikoja lokakuulle ei ole peruttu, toisin kuin täällä uskoakseni viitattiin. Täällä on myöskin esitetty, että ulkomailla asiat olisivat paljon paremmin, ja on viitattu Osloon tai Pariisiin, en tiedä minne, mutta ymmärtääkseni luotettavaa vertailukelpoista tietoa näiden kaupunkien terveyspalveluiden kustannusvertailuista ei ole olemassa. Minun tietämykseni mukaan Oslon terveyspalvelut ovat huomattavasti kalliimpia kuin meillä. (Ed. Pulliainen: Yleinen hintataso on korkeampi!)

Kansanterveysprojektit eivät ole mitään quick fix -lupauksia. Mielestäni ei ole älyllisesti kovin korkeatasoista puhua sillä tavalla, että neljässä kuukaudessa koko projektin, koko Terveyshankkeen, olisi pitänyt toteutua. Paljon on tapahtunut. Me itse asiassa olemme olleet yllättyneitä siitä, miten suuri tarve on ollut ja miten hyvin on vastaanotettu kunnissa ja sairaanhoitopiireissä uudistushankkeet ja miten yhteistyötä esimerkiksi terveyskeskusten tai sairaanhoitopiirien välillä on lähdetty hakemaan, joten mielestäni ei millään tavoin voi sanoa, että mitään ei ole tapahtunut. Tämä vaatii kuitenkin pitkäjänteistä kehittämistä. Kysymys on terveyskeskusten välisestä yhteistyöstä, perusterveydenhuollon vahvistamisesta, yhteistyöstä sosiaalipuolen kanssa, hoitoketjujen toimimisesta, teknologian paremmasta hyväksikäytöstä, hyvän hoidon kansallisten ja alueellisten ohjeiden kehittämisestä, työnjaon kehittämisestä, vanhustenhuollon laatukriteereiden ja mielenterveyden hoidon laatukriteereiden toimeenpanosta. Kysymys ei todellakaan ole mistään hokkuspokkuskeinoista.

Hallitus on kuntien palvelujen parantamiseksi panostanut valtionosuuksien korotuksiin. Kahdessa vuodessa on näitä korotettu yli 3 miljardia markkaa, 550 miljoonaa euroa. Sen lisäksi on näitä quick fixejä, joita nimenomaan on tämä jononpurku, ja on lisätty 50 miljoonaa euroa tälle vuodelle, puolet kuntien ja puolet valtion osuutta. Terveysprojekti on tavoitteiden toteutumiseksi arvioinut, että vuoteen 2007 mennessä pitää panostaa kuntien palvelujen parantamiseen 700 miljoonaa euroa. Se edellyttää, että valtio ja kunnat pistävät ainakin saman verran panostuksia. Se tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi hyvässä kumppanuudessa lähteä kehittämään toimenpiteitä ja toimintoja alhaaltapäin, ei ylhäältäpäin, enkä näe, että olisi mitään sellaisia lainsäädäntötoimia, joilla voidaan niitä neljässä kuukaudessa toteuttaa. Jos se panostus, jonka hallitus on tähän asti rahallisesti budjettiin lisännyt, pysyy samalla tasolla, se turvaa tämän tason saavuttamisen vuoteen 2007.

Matti  Vanhanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä välikysymyshän tehtiin, jotta saadaan sellainen arvokeskustelu tällä areenalla, että tämä meno ja peli HUSin ja Helsingin välillä kerta kaikkiaan pannaan poikki. Minä uskon, että välikysymyksen tekeminen ja siihen saatu vastaus ja tämä keskustelu tulevat johtamaan siihen, että ainakin HUSin osalta sitä, mitä ollaan suunnittelemassa, täytyy vetää takaisin.

Mutta en kyllä hyväksy hallituksen vastausta siltä osin, että hallitus käyttää hyvin paljon aikaansa sen selvittämiseen, kuinka monta miljoonaa euroa se on kunnille lisännyt valtionosuuksia. Olisi rehellisempää kertoa myös se, mitä muita kuntien kokonaistalouteen vaikuttavia tekoja te olette tehneet, kuten: paljonko veroperusteiden muutokset vaikuttavat kuntien tuloihin ja kuinka paljon kunnissa kustannukset nousevat. Hallituksella itsellään on laskelmat ja paperit.

Minulla on tässä kädessä yksi, joka kertoo kuntien vuosikatteesta ensi vuonna. Siihen tulee ammottava aukko, ilmeisesti historian eräs suurimmista aukoista, mitä on koskaan syntynyt (Ed. Ala-Nissilä: Suurin aukko!) — historian suurin aukko — eikä se johdu vain näistä valtionosuuksien nousuista, joissa edes indeksikorotusta ei tehdä kustannuksia vastaavasti, (Puhemies: Ed. Vanhanen!) vaan on puolitettu, vaan suurin osa siitä aukosta syntyy veroperusteiden (Puhemies: Ed. Vanhanen, minuutti on ylittynyt!) muutoksista, ei siitä, että kunnissa kustannukset nousevat. Kertoisitte myös tämän totuuden, koska tämä vaikuttaa suoraan niihin päätöksiin, mitä kuntien päättäjät tekevät, kun he joutuvat laskemaan sen, (Puhemies koputtaa) mihin käytettävissä olevat eurot todella riittävät.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustan osalta minun ihmetyttää erityisesti se, että kun he ovat nimenomaan vaatineet, että kunnilla on valta ja vastuu, niin nyt kun se näin on, nyt sitten se ei olekaan hyvä ratkaisu, vaan koko ajan myös haluatte korostaa sitä, että pikkukunnat pidetään yllä ja nämä saavat tehdä niin kuin itse lystäävät. Kuitenkin esimerkiksi erikoissairaanhoidossa on se tilanne, että yksikin erittäin vaikea kallis potilas voi kerta kaikkiaan lyödä yhden pikkukunnan budjetin kerralla uusiksi ja vaikeuttaa kunnan kaikkea toimintaa.

Sitten haluaisin korjata muutaman asian. Kun täällä on väitetty, että HUSissa on henkilökuntaa palkattu kohtuuttomasti ja liikaa, sitä palkattiin viime talvena johtuen siitä, että muun muassa Helsinki vaati viime syksynä ja viime keväänä, että jonoja puretaan. Eivät ne herranjestas purkaannu, ellei sinne oteta henkilökuntaa, joka sen työn tekee. Samoin on väitetty, että hallintoa on kasvatettu. Sekään ei pidä paikkaansa, vaan tällä hetkellä arvioidaan, että hallinto on jopa liian kevyt ylätasolla. Eli paljon on näitä toimenpiteitä tehty, (Puhemies koputtaa) mutta Helsingin ongelma on se, että päivystyksen (Puhemies koputtaa) ja kiireellisten potilaiden osuus on 80 prosenttia kustannuksista, mutta vain 23 prosenttia potilaista.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kunnilla on todellakin vain yksi kassa, ja sieltä on otettu pois paljon enemmän kuin nyt tilalle ollaan laittamassa. Tämä on tosi.

Minä kyllä ihmettelen ministeri Biaudet’in eväitä hoitaa Uudenmaan ja Helsingin terveydenhuollon ongelmia, kun hän esittää, että on perustanut työryhmän. Sekö on se ministerin ratkaisu siihen ongelmaan, mikä täällä Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla terveydenhuollon ja ennen kaikkea erikoissairaanhoidon tämän päivän ongelmissa on: työryhmä?

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä täällä on selväksi tullut se, että keskusta ei kyllä tunne Pääkaupunkiseudun asioita eikä näytä tuntevan Kansallista terveysprojektiakaan. (Ed. Pekkarinen: Eikä mitään muutakaan!) Ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen ja ripeästi annettu hoito on edullisinta ja tehokkainta, ja se on Kansallisen terveysprojektin perusajatus. Tätäkö keskusta kritisoi, kun kritisoi Kansallista terveysprojektia? Kuuntelin tarkkaan edustajien Vanhasen ja Ylä-Monosen puheenvuorot. Kyllä hallitusta ja Kansallista terveysprojektia kritisoitiin, mutta mitään uutta ajatusta, miten tämän voisi paremmin tehdä, ei tullut.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä antaa täyden tukensa Kansalliselle terveysprojektille ja sille, että siihen taataan riittävät rahat. (Hälinää — Välihuutoja — Puhemies koputtaa) — Ne olivat ministeri Biaudet’in vastauksessa. — Toivon todella, että keskustakin tulee mukaan tähän kansalliseen projektiin, millä me haluamme turvata kaikille riittävät palvelut. Tervetuloa, ja tutustukaa vihdoin ja viimein Kansalliseen terveysprojektiin. Kehotin teitä tekemään sen jo viime välikysymyskeskustelussa. Ei näytä tulleen tehdyksi.

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ylä-Mononen sanoi, että hallitus on väittänyt, että Kansallinen terveysprojekti ratkaisee ongelmat. Ei voi olettaakaan, että neljässä kuukaudessa asiat ratkeaisivat. Tämä on paljon pitkäjänteisempää työtä, ja uskon, että lääkärinä myöskin tiedätte sen.

Kehuitte myös sopimusohjausjärjestelmää, joka on muualla maassa. Sanon myös sen, että ei se aina sekään toimi. Ehkä Savo on hyvä esimerkki siitä. Myöskin muualla on monta kertaa erikoissairaanhoito ylittänyt budjetit. Ei se ole ongelmaton ratkaisu, eivätkä myöskään ongelmattomia ole ne alueet, missä on keskustaenemmistö, ne keskustaenemmistöiset kunnat, joissa arvojärjestys on ihan jossakin muualla kuin terveydenhuollossa.

Pehr Löv /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen samaa mieltä opposition kanssa siitä, että Suomi on panostanut suhteellisen vähän terveydenhuoltoon. Opposition halu lisätä valtionosuuksia kuntiin on kuitenkin sitä luokkaa, että ilman huomattavaa verojen korottamista tämä ei onnistu. Täytyy kysyä: Mitä osia valtion velvollisuuksista oppositio, keskusta lähinnä, olisi valmis leikkaamaan pois? Koska saamme nähdä luotettavan vaihtoehtobudjetin? Myöskin sanoisin sen, että laadullisia parannuksia voi tehdä ilman suurta rahaa. Terveydenhuoltoprojekti on kyllä hyvä ja tärkeä edistysaskel.

Rauha-Maria  Mertjärvi  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Sopimusohjausjärjestelmästä kyllä sanoisin, että kyllä se pelaa hyvin muuallakin kuin Sotkamossa. Kun kunnat ovat sopineet sairaanhoitopiirin kanssa sairaanhoidosta, se on jonkin näköistä jatkuvuutta ja vakautta tuonut tilanteeseen.

Kysyisin ministeri Biaudet’ilta, kun hän vastauspuheenvuorossaan ed. Matti Vanhaselle sanoi, että lääninhallitus katsoo, että kuntayhtymän hallitus ei voi tehdä kuntakohtaisia jonoja niin, että palvelujen taso laskee alle yleisesti hyväksytyn tason. Lääninhallitushan sanoi, ettei niitä saa tehdä missään olosuhteissa. Miten ministeri tämän ristiriidan selittää?

Marja-Leena Kemppainen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustelu on erittäin mielenkiintoista ja se, että koko ajan vedotaan siihen, että kunnat päättävät, kunnat päättävät. Se on tosiasia, että ne päättävät, mutta kykenevätkö ne tällä hetkellä päättämään niistä asioista, mitkä niille kuuluvat? Minusta silloin päätöksenteko ja valvonta kuuluu nimenomaan valtiovallalle ja nimenomaan hallitukselle, jos kerta näin väitetään.

Muutama asia, joihin kiinnitin huomiota: Ministeri toi omassa puheenvuorossaan esiin sen, että lisätalousarvion kautta on jonojen purkuun muun muassa lisätty runsaasti rahaa, ja kuntien tulee omalta osuudeltaan tulla puolella vastaan. Olisin kysynyt ministeriltä: Missä määrin kunnat ovat pystyneet oman osuutensa asiasta hoitamaan, ja millä tavalla tämä asia on edennyt sairaanhoitopiireissä?

Toinen asia: Ed. Kautto toi esiin puheenvuorossaan lääkäreiden koulutuksen. On varmaan niin, että edellisten hallituskausien aikana on tehty virheitä, mutta näkisin, että ei katsottaisi niitä virheitä, vaan (Puhemies koputtaa) oltaisiin tässä tilanteessa ja mentäisiin eteenpäin. Tosiasia on, että meillä on lääkäreitä yllin kyllin, kun vain saamme heidät niihin tehtäviin, (Puhemies koputtaa) mitkä heille on tarkoitettu.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri totesi aivan oikein, että markkoja ja euroja on annettu, mutta kun vedotaan näihin projekteihin, niin minä en ole kyllä nähnyt, että projektit lyhentävät jonoja, eivätkä ne auta sairaita ihmisiä, jotka jonoissa tällä hetkellä ovat. Mutta kun sanotaan, että ei rahaa ole, niin kyllä meillä moneen turhanpäiväiseenkin riittää, eli mielestäni se on hyvin pitkälle arvostuskysymys.

Arvoisa puhemies! Eräs asia, jonka omassa puheenvuorossani toin esille, on myöskin valvontavastuu. Onko se lääninhallitusten vai ministeriön osalla, että voimassa olevaa lainsäädäntöä edes noudatettaisiin? Tämä on mielenkiintoinen kysymys sen johdosta, että olen ministeri Biaudet’in kanssa aikaisemminkin keskustellut erään toisen asian yhteydessä valvontavastuusta.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Käydyn keskustelun johdosta pidän aika paljon erilaisen puheenvuoron kuin alun perin aioin, koska on niin paljon kommentoitavaa.

Ensinnäkin Terveysprojektista.

Haluan korostaa sitä, että se on joukko hyvin monenlaisia, monen tasoisia toimenpiteitä ja eräs keskeinen toimenpidejoukko koskee sitä, että perusterveydenhuoltoa saadaan vahvistetuksi, sen houkuttelevuutta saadaan parannetuksi. Tämä juuri siksi, että painetta erikoissairaanhoitoon voidaan vähentää.

Itselläni on kokemuksia erilaisista terveyskeskuksista, joissa olen voinut vierailla. Kaksi kuntaa, joilla on samanlainen ikärakenne, samanlaiset talousongelmat, voivat poiketa suuresti toisistaan. Toisessa kaikki terveyskeskuslääkärin virat ovat täynnä. Terveystoimi on hyvin johdettu. Siellä ei ole jonoja juuri nimeksikään. Mitä tämä vaatii? Ammattitaitoa, ammattitaitoista johtamista, hyviä vuorovaikutustaitoja jne. ja myöskin hyvää yhteistyötä erikoissairaanhoidon kanssa, sitä että käytetään hyväksi konsultaatiomahdollisuuksia. Eli kysymys ei ole vain taloudesta. Kysymys on hyvin paljon muusta.

Haluaisin nostaa esille myöskin kysymyksen priorisoinnista eli siitä, että tehdään oikeaan aikaan oikeita asioita oikealla tavalla, ja myös tähän tämä Terveysprojekti antaa eväitä. Meillä on jo toteutettu niin sanotut käypä hoito -suositukset yli 30 sairausryhmässä. Niitä tehdään yhä uusia. Tämä on käytännön työkalu lääkäreille arvioida, mitä minkäkinlaisen potilaan kanssa on järkevää tehdä, mikä toimenpide on vaikuttavuudeltaan paras mahdollinen.

Tämä koskee paitsi hoitotoimenpiteitä myös lääkehuoltoa, jonka menot kasvavat vuosittain noin 10 prosenttia. Eilen oli lähetekeskustelussa Lääkehoidon kehittämiskeskuksen perustaminen. Sen keskeinen tehtävä on edistää tehokasta, turvallista, taloudellista, tarkoituksenmukaista lääkehoitoa. Siihen pyritään järkevöittämällä lääkärien käyttämää lääkevalikoimaa, parantamalla lääkkeiden uusimiskäytäntöä, lisäämällä edullisten rinnakkaisvalmisteiden käyttöä. Esimerkiksi aivan hiljan Lääkärilehdessä oli Emean eli EU-maiden lääkevalmistelulautakunnan jäsenten arvio siitä, että kehitetään esimerkiksi uusia syöpälääkkeitä, joiden hinta on monikymmenkertainen olemassa oleviin nähden ja hyöty täysin marginaalinen. Nämä ovat niitä toimenpiteitä, joita pitää tehdä, joita arvioita pitää tehdä.

Enkä malta olla viittaamatta myöskin ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon tai siihen, mitä tapahtuu terveydenhuollon ulkopuolella, elikkä terveellisiin elämäntapoihin, liikuntaan. Markku Myllykangas, joka on aika paljon puhunut juuri tästä priorisointikysymyksestä, on todennut seuraavasti: "Jos haluaa elää terveellisesti, neuvot ovat hyvin yksinkertaisia. Käytä vähemmän suolaa ja eläinrasvoja. Popsi marjoja ja vihanneksia. Älä polta tupakkaa. Juo vain kohtuullisesti viinaa. Liiku äläkä lihota itseäsi. Siinä se on, eikä maksa mitään." Eli kysymys on siitä, missä määrin tätä oppia kaikissa terveydenhuollon kontakteissa pystytään levittämään.

Sitten haluan vielä nostaa esille sen, mikä täällä tuli muun muassa ed. Huotarin puheenvuorossa esille. Hän totesi, että ei ole haluttu alentaa yksityisen terveydenhuollon korvausprosenttia. Laissa lukee, että se on 60 prosenttia. Todellisuudessa se liikkuu 30—40 prosentin välillä siitä syystä, että näitä taksoja ei ole 80-luvun puolivälin jälkeen tarkistettu. Näissä keskusteluissa usein nostetaan ikään kuin syntipukiksi vaihtoehtoinen, täydentävä järjestelmä, joka käytännössä on merkinnyt sitä, että yli kolme miljoonaa käyntiä on yksityisten lääkärien vastaanotoilla. Entäpä, jos tätä mahdollisuutta ei olisi? Jonot olisivat vielä pitemmät. Sen tähden haluaisinkin, että tästä julkisen, kolmannen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä voitaisiin puhua kiihkottomasti, hakea paras mahdollinen, tarkoituksenmukainen yhteistyömuoto muun muassa siitä syystä, että julkinen sektori voi säilyttää laatutasonsa, voi säilyttää palvelukykynsä ja iskukykynsä.

Monta kertaa asiasta keskustellaan minusta aivan väärällä tavalla. Annetaan ymmärtää, että syntyy köyhien julkiset palvelut, ja sivulauseessa, että ne olisivat vielä vähän huonommat. (Eduskunnasta: Ne ovat!) Minusta asia on juuri päinvastoin. Eli kysymys on siitä, saadaanko tähän järjestelmään sellaista rahaa, jota yksittäiset ihmiset ovat siihen valmiita laittamaan. Minusta tämä kysymys täytyy nähdä niin, että haetaan tätä yhteistyötä. En itse ole sitä mieltä enkä myöskään kokoomuksen ohjelmista löydä mitään sellaista mainintaa, että terveydenhuolto pitäisi heittää sokeasti markkinavoimille. Siinä suhteessa herra Bogomoloff saa aivan yksin rauhassa seistä häpeänurkassaan.

Matti Vanhanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tätä keskustan välikysymystä on yritetty osittain torjua sillä, että me emme tunne Helsingin asioita tai Helsingin seudun asioita. Minä olen ollut tällä seudulla kunnallisissa luottamustehtävissä vasta reilut 26 vuotta. En tiedä, oletteko paremmin perehtyneet asioihin, mutta väitän, että ihmiset kokevat tällä alueella huolen terveyspalvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta erittäin polttavana, erittäin polttavana. Tämä sama ongelma koskee koko maata. Ne ihmiset, jotka ovat julkisen sektorin terveyspalvelujen varassa, kokevat huomattavaa huolta siitä, että eivät saa samanlaisia palveluja kuin ne, joilla on varaa mennä yksityiselle sektorille.

Kyllä meidän, tämän foorumin, pitää vastata nyt siihen arvokysymykseen, pidetäänkö kiinni ja huolta julkisen sektorin terveyspalveluista. Täällä annetut vastaukset siitä, mitä rahaa valtio antaa kunnille, jotta ne selviävät tästä tehtävästä, eivät kyllä kuntakentän perusteella näytä ollenkaan riittäviltä. Minulla on tässä virallinen paperi, ed. Sarkomaa, joka kertoo, että ensi vuodelle Helsingin kaupunki on palvelusopimusneuvottelujen osalta ilmoittanut, että tämän vuoden (Puhemies koputtaa) palvelusopimuksen 345 miljoonan euron sijasta ensi vuonna HUS saa käyttää 30 miljoonaa euroa eli 200 miljoonaa markkaa vähemmän.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kuuntelin osan näistä ryhmäpuheenvuoroista HUSin päivystyspoliklinikalla, ja olosuhteet ovat, voin sanoa, siellä surkeat. Henkilöstö on erittäin kiireistä, ja sitten voin kyllä sanoa, että logistiikassa on varmasti puutteita.

On totta, että olen julkisesti vaatinut, että terveyden on tultava ensin. On totta, että olen todennut, että hallitusohjelmassa tämä ei näy, vaan hyvät toimet on aloitettu hallitusohjelmakauden loppuaikana. Hyvä niin, ja monet niistä on aloitettu erityisesti eduskunnan suunnasta tulleesta painotuksesta ja siellä erityisesti sosialidemokraattien aloittamasta painostuksesta, ja siitä meidän täytyy olla tyytyväisiä.

Arvoisa puhemies! Ihmettelen erittäin paljon ministeri Biaudet’n puheenvuoroa, jonka hän on pitänyt täällä vastatessaan välikysymykseen ja jossa hän toteaa, että valtiolla on ohjaamisvastuu ja kunnilla järjestämisvastuu terveyspalveluista. Perustuslaki puhuu mainitussa pykälässä kyllä toisella sanalla tästä (Puhemies koputtaa), nimittäin sillä lailla, että julkinen valta turvaa nämä palvelut. Nyt ministeri Biaudet käyttää eri sanoja eikä ota kantaa tähän rahoituspuoleen. Yhtä hyvin olisi voinut sitten ottaa esille vaikka tämän (Puhemies koputtaa) tilaamisvastuun, mutta minä vaadin nyt selvitystä tähän osaan tästä puheesta.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Tästä ed. Vehkaojan kysymykseen on helppo jatkaa. Olennainen kysymys on juuri siinä, mikä on valtiovallan osuus sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannuksista. Vaikka on selvä, että tämän eduskunnan vaatimuksesta hallitus on lisännyt määrärahoja ihan merkittävästi, valtion panostus ei vielä ole riittävä terveydenhuollon menoihin. Tähän me haluamme, ministeri Biaudet, teiltä vastauksen. Te erittäin rohkeasti budjettiriihessä veitte asiaa eteenpäin ettekä saanut riittävää tukea. Miksi te olette nyt muuttanut linjanne? Jatkakaa sitä samaa taistelua, jota kävitte silloin. Nyt te sanotte, että nyt te pystytte hoitamaan tämän Kansallisen terveysprojektin, mutta näinhän ei ole. Te saatte tukea eduskunnasta, kun te rohkeasti jatkatte kohti tavoitteita.

Pirjo-Riitta Antvuori /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On liikuttavaa, miten keskusta täällä kantaa huolta Helsingin ja Pääkaupunkiseudun terveydenhuollosta ja valtionosuuksista.

HUSin ja Helsingin ongelmat johtuvat pitkälti siitä, että HUSin mammuttiorganisaatio ei yksinkertaisesti toimi. Ongelmia on myös Helsingin kaupungin omassa terveydenhuollossa. Perusterveydenhuoltoon kuuluvia potilaita ohjautuu erikoissairaanhoidon päivystykseen, ja potilaita makuutetaan hoidon tarpeeseen nähden aivan liian kalliilla paikoilla. Mitä valtionosuuksiin tulee, niistä on syytä kantaa huolta, ja ne onkin ehkä nyt ensi vuoden budjettikäsittelyn yhteydessä uudelleen arvioitava ja arvioitava nimenomaan siltä pohjalta, otetaanko valtionosuuksissa tarpeeksi huomioon esimerkiksi Helsingin terveydenhuollon erityispiirteet ja erityistarpeet.

Osmo  Soininvaara  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Palaisin tähän lääninhallituksen päätökseen, koska olen vähän yllättynyt, että ministeri sitä tuki. Lääninhallituksen päätös on aivan ehdoton. Sen sanamuoto kieltää kaikki kuntakohtaiset jonot. Se kieltää myös kotikunnan huomioon ottamisen näissä ministeriön omissa määrärahoissa, jotka koskevat jonon purkamista. Siinä ei ole mitään ehtoja. Se sanoo, että kuntakohtaisia jonoja ei saa käyttää. Se on terveydenhuollon järjestämisen kannalta täysin tuhoisaa, koska se lopettaa tämän sopimusohjauskäytännön. Sen takia minusta olisi hyvä, että ministeriö ottaisi tähän jonkin kannan, miten se on, koska tuo päätös on nyt siinä aivan onnettomassa ja typerässä sanamuodossaan voimassa eikä siitä saa valittaa ja ainoa, joka siihen voi puuttua, on ministeriö, jonka pitäisi muuttaa se päätös sellaiseksi, joka ministerin omassa vastauksessa on. Tosin palvelujen tasohan ei koskaan saa laskea alle yleisesti hyväksytyn tason, riippuu se sitten kuntakohtaisista jonoista tai jostakin muusta asiasta, mutta tämä päätös pitää saada selväksi.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Oikeuskansleri totesi tässä salissa 11.9. terveyspalveluista puhuessaan, että lain mukaan "viime kädessä hallitus ja eduskunta määrittelevät hoidon saannin edellytykset ja tason" — suora lainaus oikeuskansleri Nikulan puheesta. Elikkä kyllä me täällä päätämme näistä rahoista. Hallitus tuo esityksiä. Katsotaan sitten, miten niihin suhtaudutaan.

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu myöskin lääkärikoulutuksesta, sen supistuksista. Ikävää, että paikkoja supistettiin työryhmän esityksen pohjalta 93. Mutta miksi niitä ei lisätty, kun väärä päätös oli tehty, ei lisätty 95, ei lisätty 96, ei lisätty 97, lisättiin hieman 98? Vasta nyt on 2001, 2002 lisätty, lääkärikoulutusta, aloituspaikkoja, ja se on nyt 600.

Sitten ed. Huotari (Puhemies koputtaa) täällä oli huolestunut potilasmaksujen noususta. Ne eivät olisi nousseet, ellei vasemmistoliitto olisi ollut mukana niitä hallituksessa korottamassa.

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tiedustelen ministereiltä: Miksi Kansallisen terveysprojektin yhteydessä ei tutkittu mallia, jossa terveydenhoidon hallintoa olisi yksinkertaistettu niin, että erikoissairaanhoito siirrettäisiin valtion hoidettavaksi ja kunnat voisivat samalla keskittyä täysillä perusterveydenhoitoon?

Rahoituksen perille menemiseksihän on viime vuosina joitakin hoitoja korvamerkitty, mutta itse asiassa yhden hoitomuodon tai hoitovaiheen korvamerkintä ja sen rahoituksen varmistus ei ratkaise tilannetta, sillä rahoituksen tarvetta ja jonoja herkästi syntyy muille aloille. Miksi ei sitä mallia, joka Norjassa näyttää toimivan hyvin, että koko erikoissairaanhoito ikään kuin korvamerkittäisiin, ole kunnolla Suomessa edes pohdittu tai tutkittu?

Peruspalveluministeri  Eva  Biaudet

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä kuin ed. Vanhanen, että helsinkiläisillä on aivan samat oikeudet hyviin palveluihin aivan riippumatta siitä, minkälainen talous Helsingillä on. Mutta kuntien on myös tehtävä sisäisiä priorisointeja niin Helsingissä kuin myös keskustajohtoisissa kunnissa, ja tätä varmaan kannattaisi perätä vielä enemmän.

Budjetista ja budjettiriihestä en nyt viitsisi antaa sen enempää selostusta, mutta ed. Vehkaojalle varmaan on selvinnyt, millä tavalla siellä keskusteltiin.

Ed. Soininvaaralle haluaisin sanoa, että haluaisin korostaa, että mielestäni tämä päätös on hieman monimutkainen eikä ole ihan selvää, miten he nyt määrittävät absoluuttisesti laillisuuden rajan, mutta selvää on ainakin, että silloin kun palvelutaso lasketaan alle hyväksytyn tason kuntakohtaisesti, sitä ei ainakaan voi hyväksyä, ja hallituksen kanta on, että tämä HUSin päätös tulee uudelleenarvioida. Siitä ymmärtääkseni HUSin hallitus tekee nyt sitten selvitystä ja vastausta.

Norjan tapaukseen viitaten: mielestämme olisi perin onnetonta, että vielä enemmän saisimme tällaista vastuun kiertoa ja kunnat sälyttäisivät potilaita erikoissairaanhoitoon ja päinvastoin. Nämä rajat ovat aika ongelmallisia, mutta seuraamme tietenkin asiaa erittäin tarkkaan.

Kaikki sairaanhoitopiirit ovat hakeneet jonorahoja. Kuntakohtaiset päätökset eivät ole vielä loppuun saatetut, joten me emme ihan tiedä nyt sitten kaikkia lopullisia päätöksiä, mutta yllättävän hyvä vastaanotto. En olisi huolissani juuri siitä. Kyllähän kuntien kannattaa nyt tätä rahaa käyttää.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Perusoikeuskysymyksestä: Valtion periaatepäätöksessä terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamisesta todetaan, niin kuin perustuslaissa seisoo, että perustuslain mukaan "Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä." Lainsäädännön mukaan palvelujen järjestämisvastuu on pääosin kunnilla. Edelleen todetaan, kun on haluttu tähdentää kuntien tehtävien priorisointia, että terveyspalvelujen järjestäminen kuuluu kuntien ensisijaisiin tehtäviin ja edelleen valtiolle kuuluu vastuu terveyspolitiikan ohjauksesta ja yleisistä toimintaedellytyksistä, joihin luonnollisesti kuuluu rahoitus.

Sitten kysymys erikoissairaanhoidon siirtämisestä valtiolle, johon ed. Räsänen viittasi: Mielestäni ja niiden kokemusten perusteella, mitä meillä on tiedossa, tätä ei ole syytä puoltaa sen takia, että siitä voisi syntyä samanlaista pallottelua kuin on tällä hetkellä esimerkiksi avo- ja laitoshoidossa kuntien ja Kelan välillä. Jos tämä yhteys katkeaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon väliltä eikä ole yhteistyötä eikä ole yhteisesti sovittua hoidon porrastusta, pahoin pelkään, että järjestelmästä voisi koitua terveydenhuollolle lisäkustannuksia.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tämä keskustelu osoittaa meidän parlamentaarisen keskustelumme vissinlaisen erikoisuuden. Ed. Vehkaojan, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan, puheenvuoron loppu oli mielestäni loistava. Se kiteytti tämän välikysymyksen ytimen, valtion vastuun, mihin asti se ulottuu tässä tärkeässä kysymyksessä, ihmisille niin tärkeässä kysymyksessä. Se jätti selvän viestin siitä, että hänellä on tahto toimia nykytilanteen korjaamiseksi.

Ed. Sarkomaa käytti täällä puheenvuoron, jossa hän kutsui meitä tämän syksyn aikaan toimiin, niin ymmärsin, riittävän rahoituksen saamiseksi, jotta ongelmat voidaan poistaa. Kun kansa katsoi televisiosta, sille jäi se käsitys, että johtavien puolueiden toimesta on annettu vissi lupaus siitä, että nämä ongelmat hoidetaan tämän syksyn aikaan kuntoon.

Arvoisa puhemies! Halusin sanoa tämän ääneen ja jättää odotuksen siihen syksyn hetkeen, kun tässä talossa lopullisesti päätetään tämän vuoden lisätalousarviosta ja ensi vuoden varsinaisesta budjetista, jotta silloin katsotaan, onko näillä lupauksilla lopullisesti katetta.

Kari  Rajamäki  /sd(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! 90-luvun alusta tilanteeltaan kärjistyneeseen terveydenhuoltoon tarvitaan varmasti lisää voimavaroja mutta myöskin rakenteellisia ratkaisuja. Kenties ainakin erikoissairaanhoidon osalta yliopistollisten keskussairaaloiden taloudellista vastuuta olisi ehkä enemmän syytä siirtää valtion puolelle.

Kunnilla on selkeä terveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuu, ja tätä käytännössä on aika onnettomasti hoidettu nyt tällä sopimusohjausmallilla, jossa epärealistisesti on tehty myöskin tavoitteita ja rajoja ja kattoja sairaanhoitopiirien suuntaan. Hyvin pitkälti keskustalaiset kunnat ovat tässä olleet sairaanhoitopiireille aikamoinen painajainen Pohjois-Savoa myöten, jossa on aivan kohtuuttomat vaatimukset parhaillaan pöydällä. HUS on vielä leikkiä Pohjois-Savon yliopistollisen keskussairaalan säästöpaineisiin verraten, jotka kunnat ovat aikaansaaneet, kepulaiset kunnat Pohjois-Savossa.

Minä haluan tässä korostaa sitä, että tämä sopimusohjausmalli on johtanut sellaiseen tilanteeseen, jossa tosiaan vuodenajan suhteen on jo eroja, ei kuntien välillä pelkästään. Tässä suhteessa muun muassa Varkauden ratkaisu, jossa sosialidemokraattien esityksestä avosydänkirurgian leikkausjonoja purettiin korvamerkityllä (Puhemies koputtaa) rahalla, oli eräs tapa, jolla kunta voi kantaa vastuuta. Tätä viimevuotista ratkaisua vastustivat Varkauden kepulaiset valtuutetut.

Matti  Vanhanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Onneksi ministeri Perho vastasi hallituksen puolesta kysymykseen siitä, mikä on kunnan ja valtion välinen vastuusuhde. Hallituksen varsinaisessa vastauksessa ollut toteamus, että valtiolla on ohjaamisvastuu, ei todellakaan meille riitä, vaan kyllä myös rahoituksesta valtiolla on vastuu.

SDP:n ryhmäpuheenvuorossa luvattiin, että SDP:n mielestä valtion on varauduttava lisärahoitukseen. Ymmärsin niin, että se varmasti tarkoittaa tätä syksyä. Nyt kysyn, kun hallituksen varsinaisessa vastauksessa ei tunnustettu sitä ongelmaa, että kunnilta on nyt myös rahat loppu: Onko hallitus tämän syksyn aikana valmis myös taloudellisesti arvioimaan tätä tilannetta uudelleen ja tuomaan esityksiä, joilla tähän HUSin hommaankin saadaan apua? Onko tähän valmiutta?

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Perho, en ole esittänyt niin sanotun yksityisen sektorin korvauksen poistamista. Kysyin, onko oikein, että samaan aikaan, kun terveydenhuollon maksuja on korotettu, ei ole leikattu yksityisen puolen korvausta. Toki siellä hinnat ovat nousseet ja sitä kautta korvaustaso on jäänyt alhaisemmaksi. Mutta tämä näyttää olevan kokoomukselle sellainen aihe, josta ei saa puhua. Se on tabu. Minusta ja ryhmämme mielestä on aivan oikein, että kun on kysymys vähistä rahoista, silloin pitää arvioida, pistetäänkö ne julkiseen terveydenhuoltoon vai yksityiseen.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin sanoisin erityisesti keskustapuolueelle ja koko eduskunnalle sen, että olen tehnyt 2,5 vuotta sitten eduskunnan oikeusasiamiehelle kyselyn ja kantelun, selvityspyynnön, siitä, toteutuvatko HUS-piirin alueella ne kansalaisten perusoikeudet, jotka heille lainsäädännön mukaan on turvattu. Käsittääkseni tästä on tulossa vastaus nyt muutaman viikon sisällä. Se on kestänyt jo 2,5 vuotta. Siinä saamme kaikki nyt sitten sen, mistä me täällä eniten haluamme tietoa: mikä on perusta.

Ed. Vanhaselle sanoisin, että kun teillä oli monta hyvää pointtia puheessanne, olisin kuitenkin kaivannut hyvin selkeää konkretiaa siitä, mitä tässä asiassa pitäisi tehdä, koska se on kaikkien meidän yhteinen asia joka tapauksessa.

Ed. Kautolle kommentoisin, että teidän puheessanne ei juurikaan kuulunut se, että te olette HUSin hallituksen varapuheenjohtaja. Olisi luullut, että te kantaisitte suurempaa huolta tästä asiasta.

Peruspalveluministeri  Eva  Biaudet

Arvoisa puhemies! Asiantuntija-arvioiden mukaan tarvitaan vuoteen 2007 mennessä 700 miljoonaa euroa, jotta niihin tavoitteisiin päästään, jotka Terveysprojektissa on asetettu. Se tietenkin tarkoittaa, että ongelmia korjataan mutta myöskin kehitetään järjestelmää niin, että se toimii paremmin tulevaisuudessa. Tästä valtio kantaa tietenkin myös oman vastuunsa, myöskin rahallisten mahdollisuuksien luomiseksi. Mielestäni kyllä budjetti on siihen aika hyvä vastaus. Olisi varmasti voinut jakaa tätä rahaa eri tavalla, jolloin alku olisi ollut suurempi ja loppua kohti raha olisi ollut pienempi, mutta kyllä se tälläkin tavalla kertyy. Kysymys on siitä, millä tavalla kunnat tulevat tähän mukaan. Mielestäni ei ole syytä lietsoa tällaista epätoivoa siitä, ettei sitä olisi mahdollista toteuttaa. Se on vielä mahdollista, ja paljon on tapahtunut, myöskin kepu-kunnissa.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Sairausvakuutusjärjestelmästä vielä sen verran, että lääkärikäyntien, laboratorio- ja röntgentutkimuksien korvauksiin käytetään vajaa 3 prosenttia terveydenhuollon kokonaismenoista. Tällä saadaan aikaan, niin kuin totesin, yli 3 miljoonaa käyntiä vuodessa, enkä voi uskoa, että tämän järjestelmän täydellisestä romuttamisesta olisi tälle kokonaisuudelle hyötyä. Olen halunnut tätä vaihtoehtoa ja mahdollisuutta puolustaa juuri siitä näkökulmasta, että tätä kautta terveydenhuollon kokonaisuuteen tulee runsaasti rahaa, kun osa ihmisistä kantaa tästä omaa vastuuta.

Mitä tulee sitten korvaustasoihin, muistutan siitä, että kaksi vuotta sitten nostettiin näitä omavastuita, jotka koskevat lääkärissäkäyntejä ja laboratorio- ja röntgenpalveluja.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen vastauksen olennainen osa oli kolmas kappale, joka alkaa sanoilla "Korkealaatuinen terveydenhuolto" ja käsittelee perustuslain 19 §:n perusteella annettua erityislainsäädäntöä, josta mainittiin, että valtiolla on ohjaamisvastuu.

Nyt on kysymys siitä, jos ajatellaan tätä keskustelua, että jos on sillä tavalla, että persaukiset kepulaiset kunnat eivät anna kuntayhtymään erikoissairaanhoidon laitokselle rahaa, miten ministeri Perho hoitaa tämän rahoitusasian, josta te juuri sanoitte puheenvuoronne lopussa, että tietenkin rahoitus kuuluu tähän mukaan. Miten se käytännössä toimii?

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Siitä huolimatta, että ministeri Biaudet poistui salista, haluan kyllä hieman ihmetellä sitä, että hän ihmettelee meidän kysymyksemme aikataulua ja puolustaa voimakkaasti Terveysprojektin rahoitusta. Nythän on niin, että STM esitti kuitenkin 150 miljoonaa euroa siihen ensi vuoden budjettiin ja 57 miljoonaa on. Voi kysyä, oliko ministeriön esitys väärä, oliko se liikaa. Sanotaan, että vain keskusta on kritisoinut tätä rahoitusta, mutta muun muassa professori Huttunen on sanonut Aamulehdessä pari viikkoa sitten, että tämä ei mene ollenkaan oikeaan suuntaan tämän projektin suhteen ja rahaa on aivan liian vähän.

Mitä tulee periaatepäätökseen, jonka hallitus on tehnyt vuoden 2007 rahoitukseen saakka, siitä voi todeta, että periaatepäätös aina sitoo vain istuvaa hallitusta, eli vaalien jälkeen uusi hallitus näyttää sitten, miten periaatepäätöstä viedään eteenpäin. Periaatepäätös lämmittää erittäin vähän sitä, joka tarvitsee hoitoa heti tänään.

Tuula Haatainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Puuttuisin vielä valtion ja kunnan väliseen suhteeseen ja rahoitukseen. Kyllähän tässä nyt kysymys on kuitenkin siitä, että rahoitus laahaa jäljessä ja budjetit ovat alimitoitettuja. Tästähän tässä kysymys perimmiltään on, ja erikoissairaanhoidossa on myös vaikea arvioida budjetteja. Turha kuntiakaan on loputtomiin syyttää siitä, että siellä jotenkin pahaa tahtoa olisi, vaan on hyvin vaikea etukäteen ennustaa, millaisiksi kustannukset aina tulevat.

Kysyisin ministeri Perholta hoitotakuusta. Jos se otetaan käyttöön, eikö silloin pitäisi valtion rahoitusvastuun kuitenkin lisääntyä? Jos tällainen velvoite, aikarajat, pistetään, täytyyhän silloin myös vastuun rahoituksesta olla suurempi käsittääkseni valtiolla?

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vanhanen, te peräänkuulutitte välikysymyksessä vastuuta ja syy—seuraus-suhteiden selvittämistä. Sanoitte, että teitte välikysymyksen, koska näette syy—seuraus-ketjun hyvin selvänä hallituksen kuntapolitiikan ja Pääkaupunkiseudulla nyt tehtyjen ratkaisujen välillä.

Ed. Vanhanen, vuosi sitten te vaaditte voimakkain sanakääntein, te ja kaikki puoluetoverinne täällä, Pääkaupunkiseudulta tulonsiirtoja muualle Suomeen. Nyt niitä tulonsiirtoja on toteutettu. Näettekö te omien toimienne ja puheittenne ja vaatimustenne välillä syy—seuraus-suhteen?

Matti Vanhanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kunnallisvaalien edellä hallitus vetosi, että on selvitysmies Jukka Pekkarisen selvitys kunta—valtio-suhteesta tulossa ja se ratkaisee ongelmat. Me olemme muuten kannattaneet Jukka Pekkarisen mallia. Se ei valitettavasti toteutunut. Me emme ole koskaan esittäneet — en ainakaan muista, että meiltä löytyisi ainuttakaan paperia, jossa olisi esitelty — Helsingille sellaista romautusta, jonka nyt olette tekemässä ensi vuodelle. Näin ei todellakaan tahollamme ole.

Kunta—valtio-suhde on terveydenhuollossa sillä tavalla hankala, että siihen verrattuna, kun Lipposen hallitus aloitti, kunnat maksavat nyt terveydenhuollon menoista 16 miljardia markkaa enemmän ja valtionosuudet ovat 4 miljardia markkaa vähemmän kuin silloin kahdeksan vuotta sitten. Nykyään valtio vastaa enää noin neljänneksestä terveysmenoista ja kunnat noin kolmesta neljäsosasta. On tietysti helppo asettaa valtion tasolla tavoitteita terveydenhoitoon, kun odotetaan, että kunnat maksavat sen kolme neljäsosaa. Mutta kun valtio kerää valtaosan veroista, kuntien veropotti on paljon pienempi, millä ajatellaan, että kunnat pystyvät tämän osuuden (Puhemies koputtaa) todella maksamaan? Minulla on se käsitys, että tätä jakosuhdetta on pakko muuttaa, jos yhdenvertaiset palvelut halutaan turvata.

Mikko  Kuoppa  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Miksi perusterveydenhuolto Helsingissä ei sitten toimi? Ministeri Perho totesi, että se ei ole kokoomuslainen linja, mutta eikö Helsingissä nimenomaan ole ollut kokoomuslaiset kunnallispoliitikot johdossa kaupunginjohtajasta alkaen? Täällä sitten nähdään se seuraus, kun on lyöty laimin julkinen terveydenhuolto. Täällä on ohjattu ihmiset yksityiseen terveydenhuoltoon, jota on ollut hyvin saatavissa, ja tavallinen köyhä kansa on sitten joutunut jonottamaan julkiseen terveydenhuoltoon.

Nyt onkin kysymys siitä, lähdetäänkö tasavertaisuuden perusteesta eli hoidetaanko niin, että myöskin tavalliset ihmiset saavat ilman kohtuutonta jonottamista terveydenhoitopalveluja. Tämä on tietenkin monessa muussakin paikassa ongelma eikä pelkästään Helsingissä, mutta täällä se näyttää kärjistyvän. Mitä aiotte tehdä, että perusterveydenhuolto tulee kuntoon?

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Siitä, miten tätä rahoitusta on tarkoitus jatkossa kehittää, todetaan valtioneuvoston periaatepäätöksessä nimenomaan, että toisaalta pitää näitä toimintoja ja rakenteita uudistaa. Kun tämä on käynnistynyt, kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia ja niiden prosenttiosuutta nostetaan asteittain siten, että edellä mainitut tavoitteet voidaan saavuttaa. Tämä rahoitussuunnitelmahan pitää sisällään sen, että vuoteen 2007 mennessä 700 miljoonalla eurolla terveydenhuollon rahoitusta kasvatetaan.

Valtion roolista ohjata terveydenhuoltoa: Kaikki muistavat valtionosuusuudistuksen historian. Kunnille annettiin vapaudet. Vapauksia on käytetty sekä oikein että väärin. Nyt on kysymys siitä sitten, kiristetäänkö ohjaksia. Tähän asti ainakin keskustan suunnalta on kiivaasti vastustettu tiukempaa normiohjausta mihinkään kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Tämä on yksi kysymys, johon poliittisen keskustelun kautta täytyy ottaa kantaa, otetaanko käyttöön järeämmät aseet.

Hannes  Manninen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Kun kuuntelee hallituksen vastausta ja hallituspuolueiden puheenvuoroja, niin jos saa lainata pääministeriä, voi sanoa, että voi tätä käsienpesua, voi tätä hurskastelua (Eduskunnasta: Tätä rinnan röyhistelyä!) — mitä röyhistelyä siellä tehdään. — Vasemmistoliiton edustajakin väitti korpin valkoiseksi. Sanottiin, että me olemme tätä ja tätä mieltä, ja kaikki asiat olette kuitenkin hyväksyneet hallituksessa ilman mitään suurempia mutinoita. Väitetään vihreidenkin taholta, että ei Kansallinen terveysohjelma ole millään tavalla vesittynyt. Silloin ohjelmassa on sovittu, että 104 miljoonaa euroa vuodessa pannaan rahaa valtionosuuksiin lisää valtion toimesta. Nyt pantiin reilut puolet. Eikö se ole vesittämistä jos joku?

Mitä tulee valtion vastuuseen, niin valtio on tämän kahdeksan vuoden aikana alentanut omia menojaan terveyden- ja sosiaalihuollon menoissa 4 miljardilla markalla, niin kuin ed. Pekkarinen sanoi. Kuntien osuus on kasvanut 16 miljardia. Kyllä me vastustamme sellaista normiohjausta, että (Puhemies koputtaa) rahat pois ja kunnille määrätään lisää tehtäviä. (Puhemies koputtaa) Eihän sellaista hyväksy kukaan.

Rakel  Hiltunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun tätä keskustelua olen kuunnellut, niin ajattelin, että eikö nyt alueellisen tasapainon nimissä voisi keskustapuolue tehdä seuraavan välikysymyksen tuosta ed. Rajamäen alueesta, koska tämä "konsultaatio" ja "työnohjaus" on arvokasta. Asiat tulevat kuntoon, ja ilmeisesti ei tule laskuakaan, vaikka konsultaatiossa on yleensä kalliit laskut.

Haluan vielä, ed. Vanhanen, todeta, että Helsingin kaupunki ei ole ensi vuoden talousarviotaan käsitellyt. Se asiakirja, jota luitte, on virkamiesten neuvottelutilanne tällä hetkellä. Helsingin kaupunginvaltuusto tulee aikanaan ottamaan kantaa siihen, mihinkä rahat riittävät, mitenkä voimme vastata ihmisten avuntarpeeseen.

Esko-Juhani Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Terveydenhuoltoon tarvitaan ehdottomasti lisää rahaa koko maan puitteissa. En kuitenkaan yhdy keskustan vaatimuksiin siitä, että rahaa pitäisi antaa erityisesti Helsingille, sillä täällä on kysymys arvoista. Ne eivät ole kunnossa. Kaupunkia johtaville zyskowiczeille ja bogomoloffeille on ensiviulun särötön soitto musiikkitalossa, uudessa sellaisessa, paljon tärkeämpää kuin arkikansan rutkutus tuolla terveyskeskusjonossa. Tästä Helsingissä jarraa ennen muuta. Suomessa on paljon oikeasti köyhiä kuntia, joilla arvot on kunnossa, mutta ei ole sitten todellakaan rahaa. Tästä on minusta kysymys: Rahaa tarvitaan koko maahan, mutta kyllä ne arvot pitää kunnissakin laittaa kuntoon.

Niilo  Keränen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Haluaisin vain oikaista yhden myytin, jonka tällä kertaa täällä toi esille ed. Kautto. Hänhän totesi, että lääkäripulan syy on yksiselitteisesti vuonna 93 tehdyssä ratkaisussa. (Ed. Kautto: Muun muassa!) Lääkäreitä on tällä hetkellä 19 300 ja vuonna 93 oli 15 300. Jos vuonna 93 ei olisi supistettu lääkärikoulutusta, meillä olisi nyt 600 lääkäriä enemmän, ja tehty ratkaisu ei ole varmasti pulan ainoa syy.

Samanaikaisesti yhdeksän vuoden aikana meiltä on 400 lääkäriä siirtynyt päätoimisiksi yksityislääkäreiksi lisää ja noin 600 lääkäriä lisää ulkomaille. Minä väitän, että syy on jossakin muussa. Esimerkiksi lääkärikyselyn tuloksen mukaan yli 70 prosenttia lääkäreistä katsoo, että työtahti on viime aikoina kovasti kiristynyt. Tässä olisi todellakin paikkaa sille houkuttelevuudelle, mistä ministeri Perho mainitsi.

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kysymykseen siitä, mikä on valtion rooli tässä kipeässä kysymyksessä, kun puhutaan terveydenhuollon ongelmasta, haluaisin vielä palata. Kuitenkin kun puhumme, että valtiolla on selkeä tehtävä toimintaedellytysten luomisessa ja näitten palvelujen ohjaamisessa, niin mikä esti sitten sen, kun Kansallisen terveysprojektin asiantuntijat selkeästi toivat esille sen, että nyt tässä alkupainotteisesti olisi tarvittu rahaa lisää, että emme kohdentaneet nyt tässä alkuvaiheessa, miksi hallitus ei kohdentanut alkuvaiheessa, rahaa enemmän, ja silloin olisi päästy nopeammin näihin ratkaisuihin?

Ei ole ainoastaan HUSissa ongelma erikoissairaanhoidossa, vaan niin kuin täällä on tullut esille, monissa muissa sairaanhoitopiireissä leikkausryhmiä lopetetaan ja määräaikaisia työsuhteita lopetetaan. Ongelmat ovat todella kipeitä, eikä suinkaan kysymys ole siitä, että kunnat olisivat aiheuttaneet tämän ongelman. Tiedän monia kuntia, jotka ovat lisäbudjeteilla lisänneet rahaa sairaanhoitopiireille (Puhemies koputtaa) useita kertoja vuodessa. (Puhemies koputtaa) Kysymys on siitä, miksi kustannukset nousevat näin merkittävästi. Siihen ei ole paneuduttu lainkaan.

Sari Sarkomaa  /kok(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ed. Vanhaselta näyttää hämärtyneen jopa se, missä näitä päätöksiä tehdään siitä, kuinka paljon Helsingissä rahaa käytetään. Kyllä se on tosiasia, että Helsingissä on joka vuosi annettu lisää terveydenhuoltoon, niin tänäkin vuonna. Aivan kuten ed. R. Hiltunen totesi, mitään päätöksiä vielä ei ole tehty. Me teemme sitten aikanamme ne Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Kokoomuksen ja hallituksen tavoite on kyllä turvata hyvä hoito kaikille, samalla kun se tuotetaan entistä tehokkaammin. Sitä keskustelua, mitä täällä käydään siitä, että terveydenhuoltoon tarvitaan lisää rahaa, kyllä käydään kansainvälisesti, joka maassa. Kyse ei ole ensisijaisesti siitä, mitä hallitus on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Tosiasia on se, että terveydenhuollon teknologia, väestön ikääntyminen ja maailman muuttuminen edellyttävät sitä, että lisää voimavaroja tarvitaan, mutta pelkkä raha ei ratkaise.

Tosiasia on se, että meidän täytyy keskittyä miettimään, miten nykyiset voimavarat parhaiten kohdennetaan ja miten niillä (Puhemies koputtaa) saadaan paras tulos. (Puhemies koputtaa) Tämän lisäksi tarvitaan lisää rahaa, mutta kun oppositio vaan vaatii lisää rahaa ja haluaa siirtää erikoissairaanhoitoa (Puhemies koputtaa) paikasta toiseen, niin ei sillä tätä ongelmaa ratkaista.

Markku  Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Kun täällä sekä ministeri Perho että kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käyttäjä ovat kehuneet Suonenjoen mallia, niin tulkoon nyt todettua, että syntymäkotikuntani Suonenjoen kaupungin poliittinen johto on vankasti keskustaenemmistöinen, ja näin ollen kiitokset ministerille myös tästä hyvästä havainnosta.

Projektin tarkoitus kai lienee se, että projekti alkaa ja projekti päättyy. Nyt näyttää, että tämä Kansallinen terveydenhuoltoprojekti ei edes kunnolla pääse alkamaan.

Arvoisa puhemies! Haluan lukea tähän muutaman kohdan, kun Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on joutunut tekemään supistusohjelmaa. Tässäpä tätä "kansallista terveydenhuolto-ohjelmaa" on: Kysin henkilöstön määrää vähennetään 120:lla; ihotautiosasto Puijon sairaalassa muuttuu viikko-osastoksi; Suonenjoen psykiatrian vuodeosasto lakkautetaan; synnytystoiminta Iisalmen aluesairaalasta siirretään Kysiin; toteutetaan normaalia voimakkaammat kesäsulut, toteutetaan lomarahojen vaihto (Puhemies koputtaa) vapaa-ajaksi lääkäreiden osalta Kysissä; ja tätä listaa valitettavasti jatkuu.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuunnellessani ministeri Perhoa äsken mieleeni tuli kysyä, vallitseekohan meillä kuitenkin laiton tila terveydenhuollossa. Hän nimittäin totesi, että valtiolla tosiaan on ohjaamisvastuu ja myöskin rahoitusvastuu. Mietin nimittäin sitä, mitä on tapahtunut 90-luvulla. Mitä tämä ohjausvastuu sitten on? Se on muuttunut pelkiksi suosituksiksi, mitä tulee laatuun, määriin. Ja mitä tulee rahaan, ne ovat pelkkiä suosituksia niin ikään, elikkä vaikka täällä keskustelemme sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksista, kunnat voivat vähät välittää siitä, niin kuin tiedetään, ja nimenomaan tämä, että nämä suositukset eivät sido kuntia, on tuonut nämä ikävät sävyt myöskin tähän keskusteluun. Minun mielestäni näin on.

Minä haluaisinkin nyt kysyä ministeri Perholta: Kun perustuslain uusi osa on tullut voimaan myöhemmin kuin se osuus lainsäädännöstä, jolla (Puhemies koputtaa) vapautettiin valtionosuudet (Puhemies koputtaa) kunnan harkinnan mukaiseen käyttöön, niin eikö nyt ministeri saa tästä oikein hyvän tuen tehdä sellaisia muutoksia, että palataan riittävässä määrin todelliseen ohjaukseen, sitovampaan tapaan hoitaa (Puhemies koputtaa) näitä asioita? (Puhemies koputtaa) Kyllä Norjassa naurettiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenille, kun (Puhemies koputtaa) kuulivat, että meillä jaetaan rahaa, ilman että sen perään katsotaan, mihin se menee.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kansalaisten kannalta on tärkein kysymys, saavatko he palveluja, hoitoja, pääsevätkö he leikkauttamaan vaivojaan vaiko ei. Valitettava tilanne Suomessa kaikkialla on se, että tilanne on monien sairaustyyppien suhteen hankaloitunut, leikkausjonot ovat pitkät. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä jonossa on 4 000 potilasta. Pääsy sairaanhoitopiirin leikkausjonoon on vaikeutunut. Siis leikkausjonoon pääsykin on entistä hankalampaa.

Monenlaisia kuntia on: On kuntia, jotka hoitavat vastuunsa, joissa ovat arvot kunnossa, niin kuin ed. Tennilä niitä peräänkuulutti, ja kuntia, joidenka näkökulmasta terveydenhoito on säästökohde ja erikoissairaanhoito on erityisesti säästökohde. Itse olen sitä mieltä, että lainsäädännön tasolla meidän pitää pystyä hävittämään kansanterveyslain ja erikoissairaanhoidon välinen (Puhemies koputtaa) kuilu, ja se on yksi, puhemies, ratkaisumalli.

Eero  Lämsä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Taloustutkimus Oy:llä teetetty kysely julkisesta terveydenhuollosta osoittaa, että terveydenhuollon kriisi on karua todellisuutta kansalaisille. Tämä kysely on 23. päivä julkaistu. Kyselyn mukaan lähes puolet vastaajista arvioi järjestelmän selviytyneen kahden viime vuoden aikana tehtävistään vain välttävästi. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että julkinen terveydenhuolto on vieraantunut potilaiden todellisista tarpeista. Kolmannes vastaajista on viivytellyt hoitoon hakeutumista ruuhkien ja henkilökuntapulan vuoksi. Tilanne on herättänyt myös kysymyksen kansalaisten yhdenvertaisuudesta, joka täälläkin on ollut esillä. 73 prosenttia tutkimuksen mukaan vastaajista sanoo, etteivät ihmiset saa terveyspalveluja tasapuolisesti.

Kuitenkin tutkimus osoittaa myös positiivista kehitystä, eli kaikki arvostus ei ole silti murentunut. Tutkimuksen mukaan 91 prosenttia suomalaisista pitää lääkäreitä ja hoitajia ammattitaitoisina.

Arvoisa puhemies! Kun täällä tästä käydystä keskustelusta saa sen kuvan, että tämä on hyvin tällaista HUS-keskeistä ongelmaa, näinhän ei ole. Tämä tutkimus osoittaa selvästi sen, että ongelma (Puhemies: Ed. Lämsä, minuutti on nyt ylittynyt!) on koko yhteiskunnan ongelma. Myös kun ministeri Biaudet kysyi avauksessaan, miksi oppositio toistuvasti arvostelee hallitusta näistä kysymyksistä, niin kyllä tässä joutuu kysymään, eikö todella tämä välikysymys ole ajankohtainen. Kyllä tämä tutkimus ainakin osoittaa (Puhemies koputtaa), kansalaisten tutkimus, että tämä on todella ajankohtainen, ja kun kuuntelee hallituspuolueitten edustajien näkemyksiä, niin myös puheenvuoroista voi päätellä, että tässä on kyllä (Puhemies koputtaa) keskustelun paikka. Vai oletteko, hallituspuolueitten edustajat, sitä mieltä, että tämä välikysymys ei ole ollenkaan tarpeellinen?

Virpa Puisto /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Välikysymys on varmasti tarpeellinen siltä osin, että terveydenhuollosta on todella syytä puhua. Toinen asia on se, onko tämä sali oikea paikka puhua HUSin ongelmista. Ne pitää ratkoa paikallisesti.

Mutta nyt haluan puhua terveydenhuollosta. Olen iloinen siitä, että täällä on menty perusasioihin. Ministeri Perho käytti hyvän puheenvuoron perusoikeuksien taustasta. Meillä on myös voimassa laki potilaan oikeuksista ja lukemattomat muut lait, jotka suojaavat kansalaisia ja takaavat terveydenhuollon palvelujen saannin. Kyse on rahasta, hallinnosta ja ennen kaikkea valvonnasta.

Ei voida olettaa, että valtio on äänetön maksumies kunnille, jos samanaikaisesti noustaan ylös ja sanotaan, että kunnallisen itsehallinnon nimissä ja valtionosuuslainsäädännön nimissä kukaan ei saa puuttua siihen, mihin valtionosuudet käytetään. Valtionosuuksien käytön on oltava läpinäkyvämpää ja toimia pohjoismaisen mallin mukaan. Suomi poikkeaa muista Pohjoismaista siinä, että meillä ei ole parempaa ohjantaa. Parempi ohjanta takaa kansalaisten turvallisuuden ja näiden palvelujen saannin.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on jo viitattu Terveysprojektin päävetäjän, professori Jussi Huttusen sanomalehtilausuntoon, jossa hän totesi Aamulehdessä 12.9., että kehitys kulkee täysin toiseen suuntaan kuin Terveysprojekti esitti. Rahapula uhkaa viivyttää potilaiden hoitoonpääsyä entisestään, ja Huttusen mukaan meillä käytetään liian vähän rahaa terveydenhuoltoon ja muutosvauhti Terveysprojektin etenemisessä on liian hidas. Eli on aivan selvää, että tämä ongelma ja kysymys koskee koko maata, kun terveysprojektistakaan ei pystytä pitämään kiinni.

Jos väitetään, ettei tämä asia kuuluisi tänne saliin ja tähän eduskuntaan keskusteltavaksi, totean, että ilman muuta se kuuluu. Kyllähän tässä salissa viime eduskunnassa käsiteltiin nimenomaan Uudenmaan ja Helsingin sairaanhoitopiirien yhdistämistä koskeva laki. (Ed. Puisto: Se on eri asia!) Kyllä minunkin täytyy ihmetellä tätä hallituspuolueiden kansanedustajien käsienpesua ja vastuunpakoilua. He käyttäytyvät täällä, ikään kuin eivät olisi kuulleetkaan Lipposen hallituksen päätöksistä ja varsinkaan ikään kuin eivät olisi olleet tekemässä niitä ja hyväksymässä niitä. Kyllä nämä päätökset, jotka ovat johtaneet näihin ongelmiin, ovat olleet tämän Lipposen hallituksen päätöksiä (Puheenjohtaja koputtaa), kuntien kurjistaminen.

Sosiaali- ja terveysministeri   Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Nämä eurot, jotka nyt nimenomaan tähän Terveysprojektiin on päätetty käyttää tänä vuonna ja mitä on ensi vuodelle esitetty, on ehkä syytä vaihtaa vanhoiksi markkavainaiksi, ja silloin puhutaan yli puolesta miljardista markasta kahden vuoden aikana. Ei se nyt aivan mitätöntä ole, kun vielä otetaan lisäksi huomioon se, että valtionosuuksia nostetaan ensi vuodelle 104 miljoonaa euroa. Tälle vuodelle on nostettu sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia.

Sitten on kysymys siitä, miten näitä valtionosuuksia käytetään. Nythän on menossa valtionosuusjärjestelmän ja tämän ohjausjärjestelmän uudistaminen, ja siinä yhteydessähän keskeinen selvitettävä asia on, päästäänkö niin sanottuun peruspalvelubudjettijärjestelyyn eli tietynlaiseen vakauteen tässä kysymyksessä. Niin kuin totesin, kunnat, Kuntaliitto ja myös keskusta ovat aika vahvasti vastustaneet sitä ajatusta, että siirryttäisiin tiukempaan ohjausjärjestelmään. Mitä tulee valvontaan, niin tämä kyseinen tilanne on yksi hyvä esimerkki. Valtion valvontavaltaa käyttää aluehallintoviranomaisena lääninhallitus. Se on oman ratkaisunsa tehnyt. Onko se tismalleen juridisesti oikea vai ei, sitä varmaan pohditaan ja tutkitaan, mutta joka tapauksessa asiaan on puututtu.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtion lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota myös kuntiin, jotka toimivat aivan eri tavoin terveyspalvelujen turvaamisessa. HUS ja Helsinki näyttävät kokoomusvetoisina olevan erityisen huonoja huolehtimaan näistä palveluista. HUS näyttää toimivan jopa laittomasti. Toisaalta esimerkiksi meillä Raahessa asiat on paremmin hoidettu. Jonot meillä sairaalaan ja palveluihin ovat paljon lyhyemmät kuin täällä. Taloustilanne Raahessa ei ole kuitenkaan varmasti helpompi kuin Helsingissä, päinvastoin. Meillä on korkeampi veroprosenttikin. Kysymys on täysin arvovalinnoista. Helsingissä on mielestäni luotettu liiaksi yksityissektorin palveluihin ja yksityistämiseen. Kuitenkin Helsingin seudulla, missä on eniten yksityisiä palveluja, tilanne on kaikista huonoin. Tämän jo pitäisi osoittaa, että esimerkiksi HUSin pilkkominen ja eri toimintojen yksityistäminen ei ratkaise ongelmaa. Se vain pahentaa sitä.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä salissa on keskusteltu kovasti yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välisistä aihealueista, ja ministeri Biaudet totesi puheessaan, että lähetteiden määrä erikoissairaanhoitoon on kasvussa ja syynä tähän ovat nimenomaan yksityisen sektorin lääkärit. Selityksenä hallituksen kertomuksesta löytyy, että nimenomaan tämä on se syy. Nyt kysyisinkin ministeri Perholta: Onko hallituksella linjaa yksityisen terveydenhuollon ja julkisen terveydenhuollon välillä tehtynä? Äsken ministeri Perho siihen itse vastasi omasta henkilökohtaisesta puolestaan, mutta onko hallituksessa keskusteltu tästä asiasta?

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan yleisesti sanoisin sairaanhoidon kokonaisuudesta sen, että tässä salissa unohtuu helposti se, että erikoissairaanhoidon menot ovat itse asiassa aivan pieni osa koko tämän tilanteen hoidosta. Kun ajattelette, miten kaikki alkaa oireista ja miten kaikki aikanansa päättyy, niin kyllähän oikein tehty diagnoosi ja siihen liitetty oikea hoito oikeaan aikaan oikeassa paikassa on halvin tapa hoitaa nämä asiat, vaikka se niin sanotusti maksaisi jonkun mielestä maltaita. Toisin sanoen tehokkuudestahan tässä pitäisi olla kysymys ja erittäin hyvästä yhteistyöstä kaikkien osaajatahojen kanssa, myös kolmas sektori ja yksityissektori mukaan lukien.

Pirkko  Peltomo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Jokainen meistä haluaa olla perusterve mieluummin kuin erikoissairas. Tämä välikysymyskeskustelu on osoittanut, että me tarvitsemme jatkossa oman peruspalvelubudjetin, johon ministeri Perhokin jo viittasi. On tarkoin myös pohdittava, miten valtion ja kuntien välillä ohjaussuhteet järjestetään. Valtio on joka tapauksessa lisännyt resursseja sosiaali- ja terveydenhuoltoon valtionosuuksina ja ihan selvinä euroina viime vuosina. Mutta monen puhujan mielestä ei valtion tasolla eikä kuntatasolla pystytä valvomaan, menevätkö nämä rahat siihen oikeaan osoitteeseen. (Ed. Puisto: Tässä on oikea piikki!) Perusterveydenhuollon kuntoon saattaminen säästää erikoissairaanhoidon menoja. Kansallinen terveysprojekti pyrkii juuri tähän. Projekti tarvitsee kuitenkin parikseen kansallisen sosiaalipalvelujen projektin ja siihen riittävät resurssit. Ja miksi? Siksi, että väestömme vanhenee kovalla vauhdilla.

Hannu  Aho  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On toisaalta vähän huvittavaa kuunnella tätä keskustelua, että jollakin korvamerkinnällä nyt yksistään sosiaali- ja terveydenhuollossa saataisiin asiat järjestykseen. Minusta se on täyttä utopiaa, koska kyllä kuntien täytyy muistakin palveluista pitää huolta. Tässä on se tärkein kohta. Valtio on vetänyt osuuksiaan pois kokonaisuutena niin paljon, että sieltä vedetään mattoa alta pois eivätkä rahat riitä millään siihen palvelutasoon ja hoidon tarpeeseen, mitä tässä edellytetään.

Voisi sanoa, että tässä ei mikään suuruuden ekonomia toimi. Voin ottaa oman kuntani esille pieni, 3 000 asukkaan, kunta. Meillä on kaksi lääkäriä. Me pääsemme kyllä samana päivänä lääkäriin tai viimeistään kolmen päivän sisällä. Siellä on asiat pantu järjestykseen. Mutta olemme nostaneet veroäyrin jo ajat sitten 19:ään 16,5 äyristä vajaat 20 vuotta sitten. Sieltä tulee rahaa, kun veronmaksajille nostetaan niitä tasoja ja sitä kautta hoidetaan kuntaosuutta. Mutta jos ei ole verotuloja ja valtio vetää osuuksiaan pois, eivät pienet kunnat (Puhemies koputtaa) voi näihin vastata. Siitä on kyse. Kokonaisuus pitää nähdä.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tarkoitukseni alun perin oli moittia hallitusta vähän siitä, että ehkäisevässä terveydenhuollossa, vaikka siitä mainitaan, tosiasiallisesti konkreettisia toimenpiteitä ei ole tehty. Mutta ministeri Perhon ensimmäinen puheenvuoro oli erittäin hyvä ehkäisevän terveydenhuollon kannalta. Hän sanoi siinä ydinasiat, ja nyt ministeri Perho: Milloin sosiaali- ja terveysministeriö sen sijaan, että se sanoo järjestöille, että hakekaa Raha-automaattiyhdistyksestä avustusta, todella osoittaa konkreettisia määrärahoja ehkäisevän terveydenhuollon toteuttamiseen? Järjestöt ovat mielellään mukana, ja te tiedätte, että teillä on olennaisia ehdotuksia käsiteltävänä.

Miksi siis hoidetaan aivoinfarktia, miksi hoidetaan sydäninfarktia, miksi monien ihmisten nivelet eivät kestä, miksi joudutaan jalkojen amputaatioihin, dialyysihoitoihin? Siksi, että ehkäisevä terveydenhuolto ei ole kunnossa ja perusterveydenhuolto (Puhemies koputtaa) ei ole kunnossa. Täältä me saamme ne säästöt, mitä me haemme, kun todella yhdessä lähdemme tekemään työtä.

Marja-Leena Kemppainen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on perätty vastuuta ja seurantaa, millä tavalla varat kulkevat ja millä tavalla ne kohdistuvat meidän jokaisen tarkoittamaan kohteeseen eli potilaaseen, asiakkaaseen, joka sairautensa vuoksi hoitoa hakee.

Minä peräisin edelleen keskustelua terveydenhuollon johtamisesta, ihan avointa ja rohkeaakin keskustelua siitä, mitä terveydenhuollon johtaminen on tänä päivänä, vastaako se niihin tarpeisiin ja niihin kysymyksiin, mitä me täällä esimerkiksi tällä hetkellä esitämme. Minulla on semmoinen käsitys, että me kansanedustajat, kunnanvaltuutetut ja erikoissairaanhoidon päättäjät emme kukaan oikein tiedä, miten raha kulkee esimerkiksi erikoissairaanhoidon sisällä. Toivoisin, että näistä myös voitaisiin keskustella. Meillä on päällekkäistoimintoja, rakenteita pitäisi rohkeasti käsitellä. Raha ei yksin ratkaise, mutta jossakin vaiheessa myös nämä pitää ottaa esille, jotta kokonaisuus saadaan hyväksi.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on hallituspuolueiden taholta ihmetelty sitä, että keskusta on nyt niin kiinnostunut HUSin alueesta. Totta kai, kun lähes kolmannes väestä asuu tällä alueella, se meitä kiinnostaa. Se kiinnostaa tietysti myös sen takia, että Helsingin yliopistollinen keskussairaala kuuluu HUSin alueeseen, ja sehän on valtakunnan ykkössairaala ja sen palveluja tarvitaan koko maassa erikoishoidossa. Siitä täytyy tietysti olla huolissaan, jos sen tilanne heikkenee. (Ed. Rajamäki: Avara sydän ennen vaaleja!)

Keskustalaisissa kunnissa nämä ongelmat pohjoisempana ovat samat kuin täällä. Tilanne on juuri niin kuin ed. Hannu Aho totesi, että Etelä-Pohjanmaallakin joka toisessa kunnassa on veroäyri nostettu 19 prosenttiin ja sillä on voitu hoidon porrastus järjestää niin, että terveyskeskukset toimivat hyvin. Sairaanhoitopiireillä enemmänkin on ongelmia, kustannukset nousevat siellä 8 prosentin vuosivauhdilla. Peruskunnissa pyritään pysymään nollatasossa.

Vielä oma kommenttini erikoissairaanhoidon valtiollistamiseen. (Puhemies koputtaa) Pelkään, että se johtaa juuri siihen, että potilaat lähetetään sinne ja kokonaiskustannukset tulevat yhteiskunnalle kalliimmiksi.

Susanna  Huovinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä salissa on tänäänkin ollut kovin suosittua kertoa erilaisia omakohtaisia esimerkkejä ja kerronpa minäkin omani.

Keskustan puheenvuorossa korostettiin, aivan oikein, perusterveydenhuollon kykyä vastata kansalaisten tarpeisiin. Omassa kotikunnassani Jyväskylässä erikoissairaanhoidon paikoilla, niin kuin varmasti monessa muussakin paikassa, on vanhuksia, joiden oikea hoitopaikka olisi perusterveydenhuollon puolella. Siellä ei taas ole tilaa eikä hoitajia tällä hetkellä olemassa.

Tästä on nyt tehty kaupungissamme vanhustenhuollon strategia, jossa haasteisiin koetetaan tarttua. Porvarienemmistöinen kaupunkimme, mukaan lukien siis keskusta, oli kyllä hyväksymässä tämän strategian peruslinjaukset, mutta kun tuli kysymys resursseista, siitä, paljonko euroja tähän ohjelmaan annetaan, siitä sitten äänestettiin, ja porvarienemmistö oli sitä mieltä, että euron latia ei tällaiseen touhuun tarvita. (Puhemies koputtaa) Toivon todella, että keskustan kuntapäättäjät kuulevat puoluetovereidensa huudon täältä Arkadianmäeltä. Tosin heitä istuu täälläkin salissa tällä hetkelläkin melkoinen joukko.

Marja  Tiura  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On hyvä, että terveydenhuollon tilasta käydään keskustelua. Erityisesti keskustelua tulee käydä siitä, miten jo nyt käsillä olevat akuutit ongelmat ratkaistaan, mutta myös siitä, mihin suuntaan terveydenhuoltoa jatkossa kehitetään, jotta vastaavalta vältytään tulevaisuudessa.

Yleisemmin sairaanhoitopiirien hallinto- ja johtamiskäytäntöjä tulisi tarkistaa ja organisaatioita uudistaa. Jättimäisissä organisaatioissa vuorovaikutus hallinnon ja käytännön toiminnan välillä ei toimi. Se on täällä useasta suusta jo todettu. Huomiota on kiinnitettävä myös tehottomuutta ja päällekkäisyyksiä tuottaviin rakenteisiin.

Nykytilanteen valossa ja tulevaisuutta ajatellen on syytä miettiä terveydenhuoltojärjestelmämme kokonaisuudistusta ja sitä osana Kansallista terveysprojektia, johon opposition täällä myöskin on hyvä tutustua.

Toinen, mihin on syytä tutustua, on Kansanterveyslaitoksen Terveys 2000 -tutkimus. Tällä hetkellä on syytä kysyä, vastaako kokonaisuudessaan nykyinen terveydenhuollon palvelutarjontamme enää kysyntää ja ovatko nämä rakenteet riittävän joustavia. (Puhemies koputtaa)

HUSin kaltaisissa tapauksissa mielestäni vika ei ole tahdossa eikä voimavaroissa, vaan resurssien väärin kohdentamisessa, mammuttiorganisaatioista ja myöskin (Puhemies koputtaa) kustannustason noususta.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on puhuttu kunta—valtio-suhteesta. Täällä on puhuttu myös terveydenhuollon, sairaanhoidon toimivuudesta. On unohdettu kokonaan se, että kannattaisi seurata myös panos—tuotos-suhdetta. Nimittäin tämä nykyinen meno johtaa siihen, että Kelalle joudutaan budjetin kautta maksamaan täydennystä yksistään sairauspäivärahojen kasvun osalta, puhutaan vanhoissa markoissa, reilu miljardi markkaa tämän vuoden osalta. Siis näyttää siltä, että sairauspäivärahojen kasvu on aivan huima: 1 miljardi vanhaa markkaa. Sillä saataisiin hirveästi aikaan, jos oikea-aikaisesti rahat käytettäisiin eikä käytettäisi niitä jälkikäteen tavallaan turhan maksamiseen.

Veijo  Puhjo  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Keskustelussa ei ole käynyt ilmi, mikä on se oikea Terveysprojekti, joka tulisi toteuttaa. Projektin tammikuun väliraportti oli aito yritys ratkoa ongelmia, ja sen mukaan kustannuksia kuluisi 1 100 miljoonaa euroa, jotta Suomen terveydenhuolto saataisiin keskimääräiselle eurooppalaiselle tasolle.

Kun tämä kuultiin, Raimo Sailas esiintyi tyyliin, että puhukaa te vaan Terveysprojektista, mutta rahaa siihen ei tipu. Sitten projektin asiantuntijat pelästyivät ja alkoivat vesittää ohjelmaa niin, että summa melkein puolittui, 700 miljoonaan euroon. Sitten projektin lopussa ei olla edes vuoden 1994 tasolla valtion menoissa. Ei tämä nyt oikein ole laitaa. Minun mielestäni syksyllä, kun katsotaan lisä- ja varsinaisen budjetin käsittelyä, pitäisi kyllä pohjata keskustelu enemmän sinne aitoon väliraporttiin.

Tero Rönni /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen kuunnellut mielenkiinnolla tätä keskustelua. Kun itse tulen paikasta, missä erikoissairaanhoidon menot taitavat olla maan korkeimmat, niin vertasin näitä Helsingin lukuja, mitä ed. Rakel Hiltunen minulle antoi, ja laskin niitä kynä savuten. Tulin siihen tulokseen, että täällä Helsingissä erikoissairaanhoitoon käytetään noin puolta vähemmän kuin Mäntän kaupungissa ja Vilppulan kunnassa. Kokonaisero, perusterveydenhoito mukaan laskien, on noin 100 euroa per asukas.

Meillä on veroprosentti 19. Me joudumme hoitamaan kaikki. Me hoidamme emmekä laita jonoon. On pakko vaan hoitaa. Kyllä minusta tässä on kyse arvomaailmasta eikä mistään muusta. (Ed. Rajamäki: Siellä on niin paljon demareita!) — Se on demarivetoinen kaupunki, ainoa Suomessa. — Täytyy sanoa näin, että voisi olla paras, kun helsinkiläiset menisivät katsomaan peiliin ja nostaisivat veroprosenttinsa sille mallille, että voidaan ihmiset hoitaa ja lopetettaisiin keskustelut suuremmin tästä HUSin asiasta täällä.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Jokin aika sitten ministeri Perho aivan oikein painotti ennalta ehkäisevää terveydenhuoltoa ja luetteli monia hyviä elämäntapoja ja niiden vaikutusta terveyteen. Mutta voisi sanoa tietysti, että arkkiatri Arvo Ylppö sanoi kyllä näin, että hänen pitkän ikänsä salaisuus oli se, että kaikkea kohtuullisesti. Minä kyllä epäilen, että nämä elämäntapaohjeet, kumpikaan, eivät lämmitä niitä potilaita, jotka nyt miettivät, saavatko he hoitoa ja pääsevätkö hoitoon oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan.

Toisekseen totean, että hoitotakuu on hyvä asia, jos se joskus toteutuu, mutta nyt se karkaa käsistä. Parin vuoden sisällä ei ole mahdollista saada kiinni sitä, mitä nyt menetetään, jos ei tähän akuuttiin välittömään tarpeeseen reagoida.

Siihen, mitä kokoomuksen edustajat täältä luennoivat, että pitäisi keskustan perehtyä Terveydenhuoltoprojektin sisältöön: Kyllä me olemme perehtyneet, mutta olemme myöskin varmoja, että kaikki maailman viisaus ei ole siinä sisällä.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Asia on tärkeä, mutta täytyy sanoa pirkanmaalaisena kansanedustajana, että koko tämä välikysymyksen asettelu ja keskustelu paikoin täällä on ollut niin HUS-keskeistä, että välillä on tuntunut, että istuu Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Uskon, että selväksi kaikille on tullut, että terveydenhuoltoon on panostettu rahaa ja lisää tarvitaan. Palvelutarve kasvaa koko ajan ja terveydenhuollon kulut sitä myötä myös niin kovalla vauhdilla, että siinä eivät riitä kohta kuntien eivätkä sen kummemmin valtionkaan rahat, jollei jotain tehdä eli puututa rakenteisiin. Siinä tarvitaan sitten muutakin kuin pelkkiä suosituksia, näin uskon.

Olisinkin kysynyt: Miten hallitus aikoo tässä toimia ja mitä tehdä, että näiden toimintamallien ja palvelurakenteiden uudelleenorganisoiminen lähtisi käyntiin ja esimerkiksi päällekkäisyyksiä voitaisiin poistaa? Rohkenen kysyä näin siitäkin huolimatta, että muutokset eivät liene kaikille alan toimijoille mieleisiä.

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Huotari totesi ryhmäpuheenvuorossaan, että vasemmistoliiton selkeä arvovalinta on ollut se, että palvelujen kehittäminen on tärkeämpää kuin veronalennukset. Itse asiassa samaa viestiä tuotiin kaikkien hallituspuolueiden ryhmäpuheenvuoroissa. Jopa kokoomus vakuutti, että palvelut ovat sen politiikassa etusijalla.

Jäin ihmettelemään, missä tämä selkeä arvovalinta on näkynyt, kun itse asiassa hallitus on yksimielisesti joka vuosi keventänyt tuloverotusta samaan aikaan, kun terveydenhoito on päässyt kriisiytymään. Eli valitettavasti vasemmistoliitonkin arvovalinta on ollut kyllä käytännössä päinvastainen kuin ed. Huotarin puheenvuorossa tuotiin esille.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Stenius-Kaukosen puheenvuoroon. Hän on lähtenyt tästä panostuksesta ennaltaehkäisyyn. Terveysprojektin yksi osa on toteamus siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeisiin käytetään vuosittain 30 miljoonaa euroa. Varsin hyvin näiden kehittämishankkeiden sisään mahtuvat esimerkiksi ennaltaehkäisyyn liittyvät toimenpiteet.

Ed. Peltomo totesi aivan oikein, että on tarkasteltava paitsi terveydenhuoltoa myöskin sosiaalihuollon palveluja erityisesti vanhustenhuollossa ja myös lasten ja nuorten mielenterveysongelmien hoidossa. Ministeri Biaudet’n johdolla on valmisteltu jo varsin pitkälle Sosiaalihuollon kehittämisohjelmaa, jossa on useita painopisteitä sosiaalityön kehittämisestä vanhustenhuollosta lasten asemaan jne.

Sen verran näistä HUSin paineista, että pelkästään Helsingin perusterveydenhuollon kautta on tullut lisää HUSin käyttöä noin 7 prosenttia viime vuonna, ja kyllä tässä täytyy tietenkin muistaa se, kuinka paljon tälle alueelle muuttaa uutta väkeä, eli palvelujahan on annettu vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, ja tässä kamppaillaan tietysti tämän väestörakenteen muutoksenkin kanssa.

Edelleen täällä oli kysymys siitä, miten tässä projektissa on käsitelty yksityistä ja julkista. Peruslähtökohta on edelleen sama. Julkinen terveydenhuolto on vastuussa siitä, että palveluja on saatavissa. Se käyttää ikään kuin alihankkijana tarvittaessa sitten kolmannen sektorin tai yksityissektorin palveluja. Varmasti tämä hoitotakuun toteuttaminen tietyissä tilanteissa edellyttää, jos kyseinen sairaanhoitopiiri itse ei pysty takaamaan enimmäisajassakaan hoitoonpääsyä, että silloin täytyy sitten käyttää muiden sairaanhoitopiirien, kolmannen tai yksityissektorin palveluja.

Vielä ed. Kemppaiselle tästä johtamisesta. Se on todella tärkeä asia, mutta myös siihen on puututtu tässä Terveysprojektissa, ja siellä on suunnitelmat johtamiskoulutuksen lisäämisestä, sisällyttämisestä peruskoulutukseen ja jatkokoulutukseen.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Huolimatta Kansallisesta terveysprojektista tuntuu siltä, että terveydenhuollon systemaattinen kokonaisanalyysi edelleen puuttuu. Projektihan jätti ulkopuolelle, niin kuin tiedetään, lääkehuollon ja esimerkiksi yksityisen terveydenhuollon, ja mielestäni nämä ovat ne suurimmat haasteet, mihin esimerkiksi seuraavassa hallitusohjelmassa on käytävä käsiksi. Täällä käytettiin jokunen hyvä puheenvuoro siitä juuri, että esimerkiksi nämä kelaetuudet täytyy nähdä samassa kokonaisuudessa. Muuten me emme löydä vastausta siihen, mikä on vaikutuksiltaan parasta terveydenhuoltoa. Hoitotakuun osalta voi ongelmaksi tulla se, mikä suhde ulkomailta haettavaan hoitoon on.

Sitten vielä lopuksi, arvoisa puhemies, ottaisin vähän kantaa näihin hankkeisiin. Kun nyt kaikki olemme tietoisia siitä, minkälaisessa työtilanteessa terveydenhuolto on ja resurssipulassa toimii, niin kysyttävä on myös sitä, kuinka paljon hankkeita terveydenhuolto voi kestää. Miten voidaan pyörittää jatkuvasti lisää hankkeita, (Puhemies koputtaa) kun suurin huoli on nyt siitä, että se perustyö saa riittävästi resursseja?

Matti Vanhanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selvyyden vuoksi on syytä sanoa, että välikysymyksemme ei koskenut vain Pääkaupunkiseutua, vaan toteaa selvästi, että "Pääkaupunkiseudulla ja muilla ongelma-alueilla". Näitä vaikeuksissa olevia piirejä on muuallakin, mutta on tällaisen keskustelun ja kysymyksen kannalta hyväksi se, että se konkretisoidaan johonkin todelliseen tapaukseen eikä puhuta vain yleisesti periaatteista.

Tämä keskustelu on tuonut esille muun muassa sen — ed. Sarkomaa kertoi — että loppuvuodesta tänä vuonna Helsinki vasta päättääkin, miten se tulee HUSiin suhtautumaan. Tosin HUS tällä hetkellä itse valmistautuu Helsingin antaman ilmoituksen mukaan 30 miljoonan euron kiristykseen ensi vuonna. Minusta tämäkin esimerkki antaa aika poukkoilevan kuvan siitä, millä tavalla asioita hoidetaan. Me tietysti tällä välikysymyksellä olemme halunneet estää sen, että kaupunki ei toteuta tämmöistä projektia ja että se edes loppuvuodesta muuttaa kantansa, ja toivottavasti tämä keskustelu, joka on käyty, on tähän suuntaan painostamassa.

Ed. Akaan-Penttilä kysyi aikaisemmin, mitä keskusta tekee. Alkupuheenvuorossani sanoin kolme asiaa. Kerroin sen, minkä me budjetin lähetekeskustelussa sanoimme. Itse asiassa meidän budjettitavoitteissamme ensi vuodelle kaksi kolmasosaa rahallisista tavoitteista keskittyi sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksien lisäämiseen. Toiseksi, me ilmoitimme poliittisen valmiutemme hallitusrintamalle, että me emme kilpaile veronkevennyksistä valtionverotuksessa. (Puhemies koputtaa) Me olemme valmiita arvioimaan verotuksen ja palveluiden suhdetta. Ja kolmanneksi sanoin, että kuntien on tultava vastaavasti vastaan, ja se on myös selvä viesti veropäätösten osalta näille suurimmille kaupungeille.

Esa  Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä välikysymyksessä mainitaan kolme kertaa HUS ja kolme kertaa Helsinki, mitään muuta tässä ei mainita. (Ed. Vanhanen: Ja muut ongelma-alueet, itse kysymyksessä!) Siinä mielessä, en tiedä onko tällä jotain yhtymäkohtaa puheenjohtaja Jäätteenmäen ehdokkuudelle Helsingin alueella, mutta se on sivuseikka tässä.

Tässä minulle tulee semmoinen mielikuva vain, kun tätä luin ja kuuntelin puheita, että tässä niin kuin suomalainen lehmipaimen tulee pelastamaan pienen veroprosentin kuntia. Mikä se keino on? Se on se, jotta valtion kassasta pitää ottaa lisää rahaa. Rikkailla alueilla tulotaso on huomattavasti isompi kuin keskimäärin koko maassa. Se on nimittäin 1,35 tällä hetkellä näköjään, kun katsoin tilastoja.

Siinä mielessä olisi toivonut, jotta kepu tekisi välikysymyksen siitä, miksi ei veroäyriä tällä alueella nosteta. HUSin organisaatiota on kevennettävä ja päällekkäisyyksiä purettava. Tämä veronkorotus on yksi asia, joka pitää vaikka lisäbudjetilla Pääkaupunkiseudun hoitaa, jotta saadaan tämä homma kuntoon eikä tarvitse sellaisia leikkauksia tehdä.

Matti  Kangas  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Räsänen kyseli vasemmistoliiton arvoista. Arvomme ovat edelleen ne, että me vastustamme veroaleja ja ne rahat pitää käyttää terveydenhuoltoon ja peruspalveluihin. Toteaisin myös sen, että jos kristillinen liitto ei olisi voimakkaasti ajanut Ahon hallituksessa valtionapujen korvamerkintöjen poistamista, niin tilanne olisi aivan toinen. Te olette samanlainen syyllinen tässä asiassa.

Tv-haastattelussa muutama päivä sitten eräs sairaanhoitopiirin johtaja totesi, että olisi virhe, jos nyt voimakkaasti lisättäisiin erityissairaanhoitoon rahaa. Ensin pitäisi tehdä rakennemuutokset ja sen jälkeen sitten katsoa, paljonko rahaa tarvitaan. Varmaan rahaa siellä tarvitaan, mutta nämä rakennemuutokset pitää tehdä. Kyllähän täällä Pääkaupunkiseudulla kokoomus vastaa siitä, että täällä on terveydenhoidon asiat sekaisin.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on peräänkuulutettu sitä, ovatko lisärahat menneet oikeaan osoitteeseen kunnissa. Voin todeta, että ovat menneet. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat vuodessa kasvaneet 4,3 miljardia markkaa, elikkä rahat ovat menneet aivan oikeaan osoitteeseen, juuri siihen, mihin ne ovat tarkoitetut.

Indeksien puolitus tekee ensi vuonna kunnille 78 miljoonaa euroa, huom. 78 miljoonaa euroa. Terveysprojektin rahoitus oli 57 miljoonaa euroa. Tähänkin jää jo gäppiä, elikkä onhan se aivan selvää, etteivät kunnat kykene tästä selviytymään.

Olisin kysynyt ministeri Perholta: Meillä on 1 300 keikkalääkäriä, jotka vievät monen kunnan talouden aivan perikatoon. 40 prosenttia voivat nousta kunnan palkkakulut lääkäreiden osalta tästä syystä. Mitä hallitus aikoo tehdä tämän keikkalääkäritilanteen osalta? Se on todella tuhoisaa tänä päivänä.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä tuntuvat unohtuvan faktat yhdeltä sun toiselta. Koko tämä lystihän alkoi tänä syksynä siitä, että HUS oli tammi—heinäkuun arvion perusteella 9 miljoonaa euroa ylittämässä palvelusopimusta, joka oli tehty Helsingin kanssa. Mutta täytyy muistaa, että tästä summasta noin 4,7 miljoonaa euroa muodostui niin sanotuista sakkopäivistä eli potilaista, joita hoidetaan väärässä paikassa. Eli itse asiassa tämä gäppi on suhteellisen pieni.

Kun täällä on monenlaisia totuuksia esitetty Helsingin tilanteesta, niin haluaisin todeta, että tutkimusten ja selvitysten mukaan ensinnäkin Helsingin erikoissairaanhoidon käyttö on maan keskiarvoa pienempää eikä siten selitä korkeita kustannuksia. Päivystyksessä Helsingillä on ylikäyttöä. Helsingin maksamat kustannukset HUSille ovat keskiarvoja huomattavasti korkeammat. Helsingin perusterveydenhuollossa oleva kalleus johtuu pääsääntöisesti liiasta laitosvaltaisuudesta, ja oman erityisen ryhmänsä muodostavat psykiatriset potilaat. Eli tässä on tietysti semmoisia asioita, joista olisi hyvä ottaa opiksi ja muistaa muuallakin. Siinä mielessä tietysti tämä keskustelu, joka käydään, niin ... Samoja vikoja löytyy joka puolelta.

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensin haluan todeta ed. Kankaalle, että olisi varmasti syytä nyt tarkastella näitten viimeisten vuosien, vaikka ihan viimeisten neljän tai kahdeksan vuoden tai pidemmänkin ajanjakson, kohdalta, mitä on todella tapahtunut peruspalvelujen kohdalla ja miten on päässyt tapahtumaan se tilanne, missä me nyt olemme niin kuntien kohdalla kuin terveydenhuollon palvelujen kohdallakin.

Arvoisa puhemies! Minä ihmettelen sitä, miksi nyt kyseenalaistetaan tämän välikysymyksen sisältö. Minun mielestäni tässä salissa kaikkien tulee olla todella vakavasti huolestuneita siitä, miten me hoidamme tänään ja huomenna ja tulevaisuudessa terveydenhuollon — erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon — ja siihen liittyvät, totta kai, myöskin sosiaalipalvelut.

Siinäkin mielessä ihmettelen, että kysytään tätä valtion ohjausta, mutta kyseenalaistetaan HUSista täällä keskustelu. Eikö meidän kaikkien pitäisi katsoa sitten peiliin, kuka puhuu puheenvuorossaan (Puhemies koputtaa) mitäkin? Jos nähdään, että jollakin alueella on epäkohtia, ongelmia, mielestäni valtion on puututtava, ohjeistettava jollain (Puhemies koputtaa) tavalla niin, että kansalaiset saavat perusturvan ja peruspalvelut ja perustuslakiin kirjatut oikeudet (Puhemies koputtaa) niin terveydenhuollossa kuin sairaanhoidossa.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen täällä kysyi sitä, missä on näkynyt tämä meidän arvovalintamme veronalennuksen ja palveluiden välillä. Se on näkynyt viimeksi viime budjettiriihessä. Ministeri Niinistö esitti huomattavasti suurempia veronalennuksia, ja budjettiriihessä niitä saatiin supistettua ja olisi saatu vieläkin enemmän, jos eivät kokoomus ja sosialidemokraatit olisi tehneet sopimusta siellä. (Ed. Puisto: Johan nyt menee paksuksi!) — No, kannattaa kysyä omalta ministeriltä.

Kysyisin vielä sitä, mikä on kristillisdemokraattien arvomaailma. Jos te olette menossa vaaliliittoon kokoomuksen kanssa, niin kannatatteko te niitä samoja arvoja, mitä kokoomuslaiset kunnallispoliitikot esimerkiksi Helsingissä?

Jos me haluamme siirtää tätä keskustelua paremmalle tasolle, silloin ministeriö ainakin voisi etsiä niitä sairaanhoitopiirejä, joissa asiat toimivat hyvin, ja (Puhemies koputtaa) nostaa niitä jalustalle. Silloin voisi käydä matkoilla niissä sairaanhoitopiireissä.

Virpa Puisto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On ollut mielenkiintoista kuunnella, että ne, jotka arvostelevat, että ei ole tehty mitään eikä ole laitettu riittävästi määrärahoja terveydenhuollon kohentamiseen, tuovat lääkkeinä juuri niitä asioita, joita on kirjattu Kansalliseen terveysprojektiin. Meillä on kahden viimeisen vuoden aikana lisätty terveydenhuoltoon ja niiden valtionosuuksiin määrärahoja. Nyt on saatu tämä juna liikkeelle.

On väärin antaa sellaista kuvaa, jota oppositio on antanut, että ei ole tehty mitään, kun tätä ei tänä syksynä ole kokonaan hoidettu. Ei ole tarkoituskaan. Tämä on pitkäjännitteinen projekti, johon kaikkien on sitouduttava, niiden, jotka ovat nyt hallitusvastuussa, ja niiden, jotka ovat vaalien jälkeen. Rahoituksen tulee olla myös vähintään viiden vuoden ajanjaksolle sidottu. Ei näitä hoideta yhden syksyn aikana.

Kun on arvosteltu, paljonko ensi vuodelle on rahaa varattu Kansalliseen terveysprojektiin, on myönnettävä, että saattaa olla, että sitä (Puhemies koputtaa) on liian vähän; budjetista ei ole vielä päätetty.

Marja-Leena Kemppainen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin vielä ministeriltä tarkistanut johtamiskoulutuksesta, joka liittyy Kansalliseen terveyshankkeeseen. Ymmärsin, että vasta vuonna 2005 siellä olisi sellaista suunnitteilla, jos oikein muistan ministeri Biaudet’n puheenvuoron. Kun nähdään, että on paljon ongelmia ja on kysymys isoista asioista, eikö johtaminen kuitenkin ole se asia, johon pitäisi ensiksi tarttua ja sitä korjata, ja sitten voidaan lähteä sitä kautta muita ongelmia ratkaisemaan.

Ed. Huotarille tuumaisin vain, että aina silloin, kun muut keinot ovat vähissä, mennään vaikka vaaliliittokysymyksiin ja syytetään niitä.

Hannes  Manninen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on kysytty läpinäkyvyyttä, mihin ne lisärahat ovat menneet. Tilaston mukaan 90-luvulla, silloin kun hallitus joka vuosi alensi sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia, kasvut ovat pysyneet noin 2 miljardin markan kahta puolta. Ensimmäisen kerran, kun reilusti vuodelle 2001 korotettiin valtionosuuksia miljardilla, kunnat nostivat menoja 4,3 miljardia, elikkä ne rahat ovat menneet juuri siihen tarkoitukseen, kuin on tarkoitettukin.

Mitä tulee siihen, että täällä on epäilty kovin vahvasti keskustan kuntapolitiikan ja terveydenhuollon tietämystä, vaikka itse sanon, niin kuka tahansa tässä salissa voi tulla kilpailemaan keskustalaisten kanssa kuntapolitiikan tietämyksestä.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä ruokapöydän lisäksi tarvitaan myös leikkauspöytä. Ruokasalin lisäksi, jossa on terveellisesti katettu ruokapöytä ja vaikkapa vielä hyvin keskipainoisia syöjiä sen ääressä, tarvitaan myöskin leikkaussali, jossa on henkilökuntaa ja myöskin henkilökunnalla riittävät sijaiset. Tämä tilanne ei ole tällä hetkellä kylliksi Suomessa vallalla. Kalleinta on kyllä jättää hoitamatta, ja käsittääkseni tohtori Vohlonen on Kuntaliitossa tutkinut ja laskenut hoitamatta jäämisen hintaa.

Lopuksi, puhemies, sanotaan, että terveyskeskuksista ei tule lähetteitä erikoissairaanhoitoon, mutta yksityissektorilta tulee. Olen ihan vakuuttunut siitä, että terveyskeskuksia on ohjeellistettu nimenomaan vähentämään lähetteiden lähettämistä, ja se on kyllä hoidon kannalta lääketieteellisesti epäeettistä. Potilaat etsivät sitten sen tien, jota kautta he saavat lähetteen päästääkseen leikkausarvioon, päästäkseen erikoissairaanhoitoon.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Ei hallitus ole kyseenalaistanut sitä, etteikö ole tarpeen puuttua terveydenhuollon ongelmiin. Emme kai me muuten olisi käynnistäneet tätä Terveysprojektia, Terveydenhuollon kehittämisohjelmaa. Nyt on kysymys siitä, missä järjestyksessä ja millä aikataululla mitäkin tehdään; toimenpiteet on aikataulutettu, suunnitelmat on tehty. On aivan selvää, että kun on tarkoitus muun muassa se, että sairaanhoitopiireittäin selvitetään, mikä on tarkoituksenmukaisin työnjako ja mitkä ovat terveydenhuollon hallinnolliset kokonaisuudet jne., ei tämä tapahdu sormia näpäyttämällä.

Ed. Kemppainen tiedusteli johtamiskoulutuksesta. Tässä on kaksi asiaa. Toinen on täydennyskoulutus, josta on tarkoitus saada lakisääteiset velvoitteet vuonna 2005. Terveydenhuollon koulutusohjelmiin on tarkoitus sisällyttää johtamiskoulutusta, ja se, miten nopeasti se sinne saadaan, riippuu tietysti siitä, mitä se opetuspuolella vaatii. Mutta tässä asiassa edetään niin nopeasti kuin suinkin mahdollista.

Sitten täällä tiedusteltiin keikkalääkäreistä. Eihän tätä sinänsä voi kieltää. Kysymys on kuitenkin paljon siitä, mihin viittasin aiemmassa puheenvuorossani: Voi olla terveyskeskuksia, joilla on samanlaiset toimintaedellytykset taloudellisesti, ja yhdessä paikat ovat täynnä, toisessa ei. Eli paljon on kysymys siitä, kuinka nämä asiat hoidetaan ja annetaanko tälle, sanoisinko, keikkalääkärikiristykselle periksi.

Sitten vielä hoitamatta jäämisen hinta: Sekin on yksi asia, jota kannattaa peruskunnissa pohtia, että jos nyt panostetaan vähän enemmän, otetaan vaikka pikkuisen velkaa, voidaan nähdä, että se hyödyttää kuntaa säästöinä myöhemmin, kun pannaan oikeisiin kohteisiin: ennaltaehkäisyyn, kouluterveydenhuoltoon, kasvatus- ja perheneuvolatoimintaan ja ylipäätään perusterveydenhuoltoon. Näitä laskelmia on, niitä voi käyttää, niistä voi vetää johtopäätöksiä.

Ja nyt, jos arvoisa puhemies sallii, menen oman terveydentilani vuoksi syömään, koska olen istunut tässä neljä tuntia.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Illan keskustelu on ollut hyvin värikäs, ja tuntuu, että tässä ei enää ole kovasti paljon lisättävää. Mutta yritän muutamia asioita nostaa vielä ehkä paremmin esille kuin ne ovat tähän mennessä täällä salissa esiin nousseet.

Kuten täällä on todettu, niin Suomessa satsataan rahaa terveydenhuoltoon. Lääkäreitä on enemmän kuin koskaan, ja julkinen terveydenhuoltokoneisto toteuttaa tehokkaasti ennätysmäärän erilaisia toimenpiteitä. Silti päivittäistä mediaa seuraamalla saa helposti kuvan huonosti hoidetusta, rahapulaan ajetusta järjestelmästä, josta kukaan ei ole itse asiassa edes kiinnostunut. Eli vaikka keskustan välikysymys koskee meille kaikille terveydenhuoltoa käyttäville kansalaisille tärkeää aihetta, se ikävä kyllä ja valitettavasti osaltaan myös ruokkii kielteistä kuvaa terveydenhuollostamme, jonka perusta on kaikista keskustan listaamista ongelmista huolimatta kunnossa.

Mielestäni terveydenhuollon ei pitäisi olla riitelyn kohteena. Sitä on tässä maassa kehitetty yhteistyössä yli puoluerajojen. Näin tapahtuu edelleen, ainakin muualla kuin tässä salissa. Esimerkiksi omassa sairaanhoitopiirissämme Keski-Suomessa asioita pohditaan yhdessä. Ongelmat on tiedostettu ja niihin haetaan ratkaisuja. Mielestäni ne ratkaisut parhaiten myös löydetään siellä oman piirin sisällä. Ei niitä täältä Helsingistä käsin kyetä sinne alueille antamaan. Osa solmuista alkaa vasta hiljalleen aueta Kansallisen terveydenhuoltoprojektin edetessä, eikä tämä tapahdu hetkessä, ei edes siinä puolessa vuodessa, jonka ajan oppositio malttoi odottaa edellisen välikysymyksen teosta.

Haasteista ei tulla selviämään pelkällä lisärahoituksella. Lisää eurojakin tietenkin tarvitaan, ja tämän vaatimuksen löytävät edestään kaikki ne puolueet, jotka ensi keväänä hallitusohjelmaa kirjoittavat. Terveydenhuolto ja sairaanhoito on kuitenkin ala, jonka kysyntä on lähes loputon. Ehkä tässä mielessä äsken tässä keskustelussakin esiin noussut ennalta ehkäisevä työ tulee arvoon arvaamattomaan lähitulevaisuudessa. Lääketiede harppoo aimo askelia, ja uudet tehokkaammat hoidot ovat myös aina kalliimpia. Myös suomalaisten ikääntyminen luo omat paineensa järjestelmän kyvylle huolehtia kaikista sovituista palveluista.

Suuri haaste tulevaisuudessa on varmasti myös osaavan, jaksavan henkilöstön saaminen terveydenhuollon palvelukseen. Lääkäripula on vain yksi osa tätä henkilöstökysymystä. Pelkästään palkalla ei näissä ympyröissä kilpailla, vaan kyse on isommasta kokonaisuudesta. Siksi tervehdin itse ainakin ilolla Kansallisen terveysprojektin sisältämää esitystä johtamiskoulutuksesta, jota äsken jo käsiteltiin, lääkäri kun ei ole työyhteisössään vain kliininen osaaja, vaan usein myös ihmisten johtaja. Kuitenkaan koulutus ei ole tähän päivään mennessä sisältänyt juurikaan johtamiskoulutusta.

Haasteiden lista on pitkä, ja monet niistä on tänään täällä jo listattu, joten en niitä käy tässä toistamaan. Näistä haasteista huolimatta meillä on kuitenkin kaikki mahdollisuudet pitää järjestelmämme ajanmukaisena, tehokkaana ja palvelevana. Se edellyttää yhä parempaa yhteistyötä sairaanhoitopiirien välillä, mutta myös sairaanhoitopiirien ja kuntien kesken. Kuvaan tätä tilannetta muutamalla konkreettisella esimerkillä.

Joka niemeen ja notkelmaan ei tulevaisuudessa esimerkiksi kannata hommata omia kalliita laitteistoja. Näin säästyvillä rahoilla voidaan sen sijaan palkata esimerkiksi lisää väkeä tärkeään hoitotyöhön tai vakinaistaa jatkuvasti pätkissä työskenteleviä sijaisia. Yhteistyötapoja on muitakin. Keski-Suomessa on käynnistymässä useamman kunnan yhteinen keskussairaalaan keskittyvä yöpäivystys, joka vapauttaa lääkärityövoimaa raskaasta yöpäivystyksestä päivän aikana tapahtuvaan ihmisten vastaanottoon.

Tällainen toimintojen keskittäminen halutaan usein nähdä ja on nähtykin Keski-Suomessakin jonkinlaisena mörkönä, mutta sen ei sitä välttämättä tarvitse olla. Esimerkiksi laboratoriokokeet voidaan itse asiassa viedä niin lähelle potilasta kuin mahdollista, vaikkapa kotiin saakka. Tällöin sairaan potilaan ei tarvitse liikkua, vaan näytteenottohenkilökunta liikkuu. Kallein kuluerä on kuitenkin näytteiden käsittely, koska siihen tarvittavat laitteet maksavat erittäin paljon. Testit voidaan käsitellä keskitetysti, mutta tulokset ohjata taas sähköistä tiedonvälitystä käyttäen omaan kuntaan, esimerkiksi omalääkärin vastaanotolle. Tämä toiminta edellyttää kuitenkin kuntien halua olla mukana tämmöisessä yhteisessä toiminnassa, ja tähän juuri Kansallinen projekti kannustaa eri toimijoita ryhtymään.

Arvoisa puhemies! Monet erikoissairaanhoidon ongelmat johtuvat perusterveydenhuollon kyvyttömyydestä hoitaa sille kuuluvia tehtäviä. Tämä asia, niin kuin täällä on tänään moneen kertaan todettu, kuuluu ennen kaikkea kuntien vastuulle. Tässä salissa on kovin helppoa syyttää maan hallitusta monista asioista, jotka kuitenkin voitaisiin hoitaa kuntoon myös omassa kunnassa. En puhu nyt pelkästään rahasta, vaikka tiedän, että raha on se, joka usein on aika kova konsultti, mutta kyse on myös siitä, että voidaan organisoida, tehdä kuntien välistä yhteistyötä ja tällä tavoin helpottaa tämänhetkistä tilannetta. Kannattaa siis pitää mielessä kuntien omien päätösten merkitys koko terveydenhuollon kenttää arvioitaessa.

Tähän työhön on valtion taholta tullut nyt panostusta valtionosuuksien muodossa ja myös tämän projektin kautta erilaisina kehittämisrahoina. Kunnissa on vahdittava valtionosuuksien kohdalta, että raha menee oikeaan kohteeseen. Ja kuten edellä kuvasin, kaikki ei todellakaan ole rahasta kiinni, vaan tarvitaan myös yhteistä tahtoa ja kykyä luopua totutuista toimintamalleista, vaikka ne olisivat kuinka rakkaitakin, jotta julkinen terveydenhuolto yhteisillä toimenpiteillä voidaan turvata.

Johannes  Leppänen  /kesk:

Arvoisa puhemies! En käy nyt esittelemään sitä, mitä Keski-Suomessa tapahtuu, koska olen edellisen puhujan kanssa kyllä samaa mieltä siitä, että ei pitäisi puhua HYKSin tai HUSin ongelmista eikä yhden sairaanhoitopiirin ongelmista, vaan vähän laajemmin. Yritän välttää yksittäisten paikkakuntien ongelmia nyt.

Oppositio on esittänyt hallituksen vastattavaksi välikysymyksen, joka koskee terveydenhuollon toimivuutta maassamme, ja erityispiirteenä ovat viime aikoina erityissairaanhoidossa esiintyneet ongelmat. Leikkausjonot kasvavat, kustannukset nousevat, ja huolestuttavinta on se, että ihmisten huoli riittävien terveys- ja sosiaalipalvelujen saatavuudesta lisääntyy. Samaan aikaan maamme on vauraampi kuin koskaan ennen. Samaan aikaan tekniikka ja osaaminen on maassamme parempaa kuin koskaan ennen. Kansalaisten aito oikeutettu kysymys on: Missä on vika? Kuka tästä kaikesta kehityksestä on vastuussa?

Ed. Zyskowicz mielenkiintoisella tavalla välihuudossaan sanoi, että hallitus vastaa välikysymykseen, eivät siis hallituspuolueiden kansanedustajat. Tämä on äärettömän mielenkiintoinen näköala. Toivon, että se tämän puheenvuoron kautta menee myös pöytäkirjaan.

Perustuslain 19 §:n 3 momentti kuuluu: "Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä." Siis julkiselle vallalle eli valtiolle ja kunnille on annettu tehtäväksi edellä mainittujen palveluiden järjestäminen. Sitä on sitten tarkemmin lailla säädetty kuntien järjestettäväksi, mutta valtio lainsäädännöllä määrittelee, miten se tehdään jne.

Viimekätinen vastuu kuitenkin jää aina valtiolle, siis viimekätinen vastuu. Sen voitte tutkia myös perustuslain säätämishistoriasta. Niin 94 ja 95, kun perusoikeusuudistus tehtiin, kuin myös viimeisessä perustuslakiuudistuksessa tämä näkyy, ja asiantuntijatkin ovat sitä analysoineet. Näin se vain on. Minusta meidän on turha pallotella sitä ja heittää palloa aina vuoron päältä kunnalle ja valtiolle. Kyllä meidän on nämä peruslinjaukset yhteisesti minusta nähtävä ja sovittava.

Tästä muuten tulee perustuslakivaliokuntaan verontilityslain yhteydessä mielenkiintoinen asia, kun nimenomaan perustuslakivaliokunta ensimmäisen kerran historiansa aikana tarkastelee sitä, mikä on valtion velvollisuus, että kunnallinen itsehallinto voisi toteutua. Tämä on äärettömän mielenkiintoinen syksy tässä mielessä. En halua panna sille enemmän arvolatausta kuin tarvitsee, mutta asia on mielenkiintoinen, ja toivon, että me kaikki paneutuisimme siihen suurella vakavuudella.

Miten sitten määritellään riittävä taso sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluissa? Taso muodostuu, hyvät ystävät, kollegat, kulloinkin vallassa olevan hallituksen ja sen toimintalinjaa tukevan eduskunnan enemmistön tahdosta. Tässä talossa määritellään se taso viime kädessä, koska vastuu on täällä viime kädessä. Taso ei muodostu opposition määritelmistä eikä määrittelemänä eikä opposition halukkuuden määrästä, vaan eduskunnan enemmistön tukea nauttivan hallituksen määrittelemästä tasosta, jonka eduskunnan enemmistö hyväksyy.

Tämä on myös sanottava kansalaisille, että tämä on haluttu taso, mikä meillä tänä päivänä on. Selitykset tässä asiassa eivät auta eivätkä ne mene perille. Nyt voisi tietysti kysyä, onko tämä taso sitten riittävä, toimiiko sosiaali- ja terveydenhuolto maassamme yhdenvertaisesti eri alueilla ja ovatko kansalaiset tyytyväisiä. Nimenomaan kysymykseen, ovatko kansalaiset tyytyväisiä, emme voi vastata täällä, tässä salissa. Siihen vastaavat kansalaiset ensi kevättalvella jälleen kerran vaaleissa.

Arvoisa puhemies! Joku teistä kollegoista voi kysyä mielessään, miksi kärjistän näin. Vastaukseni siihen on, että on löydyttävä vastuunkantaja. Meidän on tässä huoneessa, tässä salissa, eduskunnassa, enempi keskityttävä siihen, otammeko vastuun yhteiskunnallisista kehitysvirtauksista, otammeko me vastuun niistä yhteiskunnallisista päätöksistä, mitä me päätämme, vai emme. Ei voi olla niin, että hallituspuolueen edustajat vuoron perään moittivat hallitusta toimimattomuudesta, joskus jopa enemmän kuin konsanaan oppositio. Tämän eduskunnan enemmistön tahto on se meidän terveydenhuoltomme taso, kuten äsken sanoin jo.

Lähtökohtana voi mielestäni pitää sitä, että jos on yhteistä tahtoa terveydenhoidon asettamisesta tärkeälle sijalle, niin löytyy myös resursseja. Jos on yhteinen tahto, löytyvät myös ne toimenpiteet, jotka eivät tarvitse rahaa. Täällä on jo useammassa puheenvuorossa sanottu, että on tehtävä rakenteellisia uudistuksia. Se on aivan totta. Me tiedämme työttömyyden kohdalta, kuinka vaikeita ne ovat. Puhetta on paljon, mutta ei rakenteellisia ratkaisuja — niin äärettömän vaikeita ne ovat. Mutta niidenkin päätösten vastuu on täällä, tässä huoneessa.

Vastuun heittäminen yksinomaan kuntien harteille ei ole oikein. Silloin kun valtio lailla säätää jonkin tehtävän kuntien järjestettäväksi, on myös huolehdittava siitä, että asian vaatimat taloudelliset edellytykset ovat olemassa. Nyt voi kysyä, onko kunnilla olemassa edellytykset hoitaa sosiaali- ja terveydenhuolto. Jokainen voi vastata siihen itse.

Arvoisa puhemies! Sitten erääseen ongelmaan puutun, joka voi olla arka minulle ja monelle muullekin. Pidän nimittäin erittäin suurena ongelmana sitä, että me kansanedustajina olemme niin paljon mukana esimerkiksi nyt mainitussa HUSissa ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ja monissa sairaanhoitopiireissä. Siellä me vaadimme valtiolta lisää rahaa, ja kun tulemme tänne, täällä vaadimme, että kuntien pitää tehdä jnp. Onko vallan kolmijako-opin ja vastuun kantamisen kannalta tässä ongelmia? Minusta tässä on ongelmia ja tähän pitäisi meidän jokaisen omalta kohdaltamme puuttua, minun ja meidän kaikkien muidenkin. Pitäisi keskustella avoimesti, miksi meidän pitää olla niissä toimissa. Eikö tästä maasta löydy järkeviä ihmisiä meidän 200:n lisäksi? Minä uskon, että löytyy.

Arvoisa puhemies! Arvopohjastani lähtevä mielipiteeni on tämän keskustelun kuultuani, että kaikki hoidon tarpeessa olevat on hoidettava, ja uskon, että niin moni muukin ajattelee, vaikka asenneilmasto tuntuukin olevan kovenemassa. Toinen asia tietenkin on se, että kansanterveystyössä olisi paljon (Puhemies koputtaa) mahdollista panostaa myös ennaltaehkäisyyn.

Arvoisa puhemies! Lopuksi, koska ed. Kemppaisen kannatuspuheenvuoro jäi puhemiehen toiminnasta johtuen meiltä kuulematta, minä kannatan ed. Vanhasen esittämää päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Olen tyytyväinen siihen, että kansalaisten perusoikeuksien toteutuminen terveydenhuollossa on noussut voimakkaan keskustelun kohteeksi. Olen kiinnittänyt huomiota samaan asiaan eduskunnan oikeusasiamiehelle helmikuussa 2000, toisin sanoen kaksi ja puoli vuotta sitten, tekemässäni selvityspyynnössä ja kantelussa otsikolla "Erikoissairaanhoidon järjestelyt HUS-piirin alueella". Kantelussa pyysin oikeusasiamiestä selvittämään, toteutuvatko HUS-piirin alueella ne kansalaisten perusoikeudet, jotka heille lainsäädännön mukaan on turvattu. Lisäksi pyysin oikeusasiamiestä ottamaan kantaa tapahtuneisiin alibudjetointeihin ja niiden laillisuuteen. Kysymys oli siis resurssien lainmukaisuudesta. Vastausta kanteluuni en ole vielä saanut. Saattaa olla, että se tulee muutaman viikon sisällä. Tämähän on ollut tämän päivänkin hyvin keskeinen keskustelun aihe, ja onneksi siihen nyt tulee oikeusasiamieheltä selkeä kannanotto.

Sen sijaan, arvoisa puhemies, poliittisesti en ole ilahtunut siitä, että keskusta on tästä asiasta tehnyt välikysymyksen, kahdesta eri syystä. Ensinnäkin, sairauden hoito on ala, joka ei ole politiikkaa. Umpisuoli leikataan samoilla metodeilla sekä vasemmistoliittolaiselta että kokoomuslaiselta ja kaikilta siltä väliltä. Näin ollen päätöksenteonkin pitäisi olla kaikkien poliittisten ryhmien taholta saman suuntaista. Sairauden hoidosta ei voi eikä pidä äänestää. Toiseksi, terveydenhuollon vaikeudet ovat alkaneet hiljalleen tässä maassa, osittain jo kansanterveyslain voimaanpanon myötä, ja erikoissairaanhoitoon liittyvät ongelmat ovat olleet näkyvissä jo yli kymmenen vuoden ajan. Tässä ajassa myös keskustalla olisi ollut mahdollisuus puuttua asioihin aivan toisella tavoin. Se, että nyt vasta vaalien alla kiinnostutaan näistä asioista, on tietenkin liian läpinäkyvää. Mainittakoon myöskin, että sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö on keskustalainen, joten vaikutuskanava olisi sitäkin kautta ollut valmiina.

Espoolaisena haluan kuitenkin vähän syvällisemmin puuttua HUS-ongelmaan, koska välikysymys sivuaa sitä ja käyttää sitä myöskin esimerkkinä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri näyttää minusta olevan liian isona organisaationa tiensä päässä. Hallinto takkuilee, toisten mielestä jopa tukehtuu, ja osa potilaista jää vaille hoitoa silloin, kun se heille sopivimmin olisi osoitettava. HUSin liittohallituksen päätös syyskuun 2. päivältä tänä vuonna ja sieltä tullut säästölistahan oli tyrmistyttävä, ja se tuli julkisuuteen. Päätökset kohdistuivat ilman muuta tuolloin potilaisiin ilman, että ryhdyttäisiin todellisiin asiantuntijatalkoisiin organisaation muuttamiseksi sellaiseksi, että se olisi toimiva. Vain rajuilla muutoksilla näköjään pitkälle koulutettu henkilökunta saattaa jatkossa huolista vapaana tehdä sitä työtä, johon ovat opiskelleet ja jota parhaiten osaavat. Osastot ja muut toimitilat on saatava niille tarkoitettuun käyttöön eikä suljettava. Tämän olisi pitänyt olla HUSin hallituksen pääkysymys.

Taloushallinto on näköjään mullistettava, koska nykyinen laskutuskäytäntökään tuossa talossa ei toimi. Kysymyksiä herättää myös se, miksi kuntayhtymän omistama sairaala yleensäkään laskuttaa omia jäsenkuntiaan yksikköhinnoilla eikä esimerkiksi eri kuntien välisten suhteellisten käyttöjen mukaisesti, mikä olisi paljon helpompi laskutustapa. Tuon yksikköhinnanhan pitäisi nimittäin olla vertailukelpoinen, kilpailukykyinen ja tarkoitettu kuntayhtymän ulkopuolisia asiakkaita ja yksityissektoria varten. Sairaalan omistajan pitää saada sairaala tehokkaaseen ja taloudelliseen käyttöön eikä laskuttaa itseään upoksiin, niin kuin nyt näyttää käyvän.

Eräässä mielessä on oikein sanottu, että HUSin osalta kysymyksessä on hätätila, koska signaalit koko ajan ovat pahentuneet. Uudistusten edessä tärkeimmässä roolissa ovat minusta myöskin Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunginjohtajat henkilökohtaisesti. Tämä on luottamusmiesten ja johtavien virkamiesten yhteinen ongelma. Toimenpiteisiin täytyy ryhtyä. Pelkkä puhe ei tässä auta.

HUS-piirin hallinto näyttää elävän omaa elämäänsä eikä tuota potilaan kannalta lainkaan oikean laatuisia päätöksiä. Tilaajat ja tuottajat täytyisi todennäköisesti eriyttää toisistaan Ruotsin mallin mukaisesti ja samalla pyrkiä siihen, että varsinainen poliittinen vastuu sairaanhoidon raameista olisi kuntayhtymien tai kuntien valtuustojen ja hallitusten tasolla. Sen sijaan sairaaloiden liittohallitusten ja johtokuntien pitäisi edustaa korkeaa ammatillista johtamistaitoa, toisin sanoen talous- ja henkilöstöjohtamista sekä yleistä prosessienhallinnan taitoa, ja luonnollisesti mukana olisi myös lääketieteen ja hoitotieteen edustajia. Henkilökohtaisesti näkisin, että varsinaisten luottamushenkilöiden ja poliitikkojen ei enää tulisi osallistua sairaaloiden hallitusten työhön. Tämä voi monen mielestä tuntua aika kovalta väitteeltä, mutta suosittelen tämän asian tutkimista ja vetoan muun muassa ed. Leppäsen puheenvuoroon edellä.

Lainsäädäntöä olisi mahdollisuus ainakin liberalisoida niin, että kuntayhtymän pakkojäsenyys ei olisi enää ehdoton edellytys. Totta kai se täytyy säilyttää mahdollisuutena, mutta vapaaehtoisuuden takia olen tästä asiasta tehnyt lakialoitteen, jossa kunnalla olisi oikeus harkitessaan erota, jos antaa luotettavan selvityksen sosiaali- ja terveysministeriölle.

Kaikki asiantuntijuus ja ammattitaito olisi otettava käyttöön, myös kolmas sektori ja yksityinen sektori. Terveydenhuollon talousarvion suunnittelun ja laatimisen tulisi perustua terveysseurantaan ja asiantuntijapohjaiseen arvioon hoidon tarpeesta hoidon määrineen tai ainakin hallintolähteisiin perustuviin ennusteisiin. Vuosittain pitäisi tehdä sairaanhoitotoimista tarkasteluja ja kuvauksia, jotka yhdessä budjettikäsittelyn kanssa raamittaisivat sairaanhoidon kenttää. Mielestäni potilas, joka on oikein diagnosoitu ja oikeaan aikaan oikeassa paikassa hoidettu, on aina yhteiskunnalle halvin potilas. On isojen realististen päätösten ja muutosten aika.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Monessa kunnassa on jo vuosia todella säästetty ja säästetty myös niissä ennalta ehkäisevissä terveydenhoidon osissa, mistä tänään täällä on puhuttu, joita on painotettu Suomen Kansallisessa terveysprojektissa. Neuvoloita on lakkautettu. Nettineuvola on tullut tilalle, ei ehkä muusta syystä kuin siitä, että on ajateltu, että se on halvempaa. Voimme kaikki kuvitella, onko nettineuvola se kontaktipinta, millä voidaan esimerkiksi vanhenevan väestön terveysongelmia ratkaista.

Terveyskeskuksissa omalääkärijärjestelmät ovat varsin monessa paikoin hajonneet. Omalääkärijärjestelmä on nimenomaan sen tyyppinen hoitojärjestelmä, joka ei kestä sitä, että esimerkiksi kolmasosa lääkäreistä, sanotaan vaikka kahdestatoista neljä, on poissa. Jos virkoja ei saada täytettyä, se johtaa yleensä koko terveyskeskuksen toiminnan heikkenemiseen, lamaantumiseen. Vielä hyvin tärkeä ennalta ehkäisevä osa, kouluterveydenhoito, on erityisesti heikentynyt; tiettyjä seulontatutkimuksia ei enää tehdä jne. Tämä on todellisuutta varsin monissa paikoissa ainakin Kymenlaaksossa ja esimerkiksi erityisesti Kotkassa.

Mutta maassa on paljon erilaisia kuntia. On kuntia, jotka ovat pitäneet arvot mielessään, asettaneet oikealla tavalla ensisijaisiksi ne arvot, jotka lähtevät esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoidosta huolehtimisesta. Kunnat, joilla on resurssit siihen, ovat pystyneet toteuttamaan palveluja. On tietysti kuntia, joilla ei ole ollut taloudellisia mahdollisuuksia tehdä tätä. Meillä on 450 kuntaa ja lähes 450 erilaista toimintamallia. Esimerkkejä hyvistä kunnista niitäkin on. Esimerkiksi Savitaipale tässä suhteessa käynee hyvästä esimerkistä, pieni kunta, jossa ovat lääkärinvirat täynnä ja myöskin vuodeosasto toimii.

Mutta kuntiin, joissa työpaine on noussut ja kasvanut, on vaikea saada virkoihin lääkäreitä tai myöskään hoitohenkilökuntaa. Työpaineiden kasvu heijastuu avohoidon lisäksi myös sairaaloissa nimenomaan tällä tavalla: virkoihin ja toimiin ei ole hakijoita. Näin ollen noidankehä on valmis. Negatiiviset vaikutukset lisäävät noidankehän vauhtia.

Keikkalääkäreistä ja heidän ongelmistaan on puhuttu aivan aiheesta. On esimerkiksi keskussairaaloita, päivystyspoliklinikoita, mistä niin sanottu keikkalääkäri lähtee kahdeksan aikaan aamulla pois. Sitten kollegat tulevat ihmettelemään röntgenkuvia. Yöllä päivystänyt lääkäri ei ole paikalla, ei ole antamassa tietoja siitä, mitä yöllä on tapahtunut. Monesti sitten vielä joudutaan käyttämään lääkäreitä, jotka eivät ole edes valmistuneita tai joilla ei ole tarvittavia spesialiteettitietoja. Tämä ongelma on todella raju jo tällä hetkellä Suomessa.

Mikä on lähtökohta? Lähtökohta on usein se, että on alettu säästää esimerkiksi sijaisuuksissa. Ei ole palkattu sijaisia ja sillä tavalla on aloitettu tilanne, ettei ole kontaktia valmistuviin lääkäreihin, opiskelijoihin. Ei ole sitten myöskään mahdollisuutta myöhemmin saada vaikkapa kesäkandeja asettumaan sairaaloihin, terveyskeskuksiin, kun he sitten valmistuvat. Eli sitä saa, mitä tilaa. Tässä sitten on vielä tietysti niin, että ongelmia on ratkaistu kesäsuluilla. Lääkärit ovat pitäneet yhtä aikaa kesälomansa, ei sijaisuuksia, terveyskeskuksissa on sulut päällä. Se tietysti heijastuu myöskin diagnoosien viivästymisenä. Tietysti diagnoosien viivästymisen tuloksena on entistä kalliimpi hoito, myöskin hoidon ennusteen heikkeneminen.

Täällä on puhuttu myös yksityissektorista. Itse olen sitä mieltä, että nykyinen yksityissektori aika tavalla monessa paikoin täydentää julkisen sektorin palveluja. Mutta yksityissektori ei saa eikä sen tule kasvaa, pullistua ja paisua sen takia, että julkinen sektori voi huonosti ja heikkenee. Sellaista kehitystä on aivan selvästi etenkin Pääkaupunkiseudulla ja koetun lääkärilakon myötä nähtävissä.

Muistamme toki sen, mitä Erkki Virtanen aikoinaan esitti Tampereella puhuessaan, että 70 miljardia markkaa julkisen sektorin terveydenhoidon ja sairaanhoidon käytössä olevia rahoja pitäisi ohjata ja saada yksityiseen käyttöön; yksityissektorin pitäisi laajentua julkisen sektorin alueelle, terveydenhoidon ja sairaanhoidon alueelle, ja sillä tavalla ottaa se ikään kuin haltuunsa. Perustelut siihen lienevät ainoastaan taloudellisen liberalismin ideologiset perusteet. Mitään terveydenhoidon perusteitahan tuollaiseen ei löydä etsimälläkään.

Lopuksi, puhemies, totean, että ennaltaehkäisy on erittäin tärkeää, mutta nimenomaan ennaltaehkäisyssä ollaan jo myöhässä. Nyt täytyy syntyneet ja aikaansaadut vammat ja ongelmat hoitaa. Siihen tarvitaan apuna ehdottomasti rahaa mutta myöskin tietysti kokonaisvaltaista miettimistä, mihin kyllä Kansallinen terveysprojekti antaa hyvät eväät. Se on erittäin hyvä ohjelma, ja painotan vielä sitä, mitä aikaisemmin ed. Puhjo sanoi, että sen väliraportti on sitä aidoimmillaan, enemmän kuin myöhempi loppuraportti, joka on aika tavalla kompromissi valtiovarainministeriön kanssa.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Den ekonomiska krisen på 1990-talet ledde till att statsandelarna till kommunerna nästan halverades, även för social- och hälsovården. Det här har krävt strukturändringar i vården. Antalet vårdplatser har minskats och vård- och behandlingstiderna har förkortats medan satsningen på öppenvården har blivit på hälft. Hur mycket har inte ändrat i mentalvården och äldreomsorgen! Många olika slag av aktioner för människors hälsa har gjorts, men det har tydligen ändå inte gjorts tillräckligt och inte tillräckligt bra.

Utmaningarna är nämligen stora i hälsovården i dag. Det visar Det nationella hälsovårdsprojektets kartläggning av tillståndet och förslagen till åtgärder. Det bekräftar personalbristen, inte minst bristen på läkare. Det bekräftar sjukskrivningarna och förtidspensioneringarna i arbetslivet, den ökande användningen av läkemedel, illamåendet och drogmissbruket bland unga samt medborgarnas försämrade kondition.

Määrätietoista politiikkaa tarvitaankin sekä ennalta ehkäiseviin että nopeasti vaikuttaviin toimenpiteisiin sekä pidemmällä tähtäyksellä terveyttä edistäviin toimenpiteisiin. Tämä ei ole vain valtion ja kuntien tehtävä vaan myös itse kansalaisten ja heidän järjestöjensä tehtävä. Tärkeitä esitettäviä kysymyksiä ovat: Elämmekö terveyttä edistävässä yhteiskunnassa? Mitä teemme itse oman henkilökohtaisen terveytemme eteen? Vastaukset ovat kielteiset jonojen perusteella.

Näistä huomautuksista huolimatta mielestäni oppositio pyrkii tällä välikysymyksellä potkimaan auki jo avoimia ovia. Valtionosuuksia on pystytty korottamaan viime ja tänä vuonna ja korotetaan vielä enemmän ensi vuonna. Toinen asia sitten on, käyttävätkö kunnat varat nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tiedänkin, että monille kunnille käy vaikeaksi perustuslain mukaisten velvoitteiden täyttäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa, jos nykyinen yleinen työn- ja kustannusjako valtion ja kuntien välillä jatkuu. Mutta totta on, että erityispanostuksia on tehty lasten- ja nuorisopsykiatriaan, lääkäriksi opiskelevien sisäänpääsyä on lisätty, vanhustenhuollon laatusuositukset on otettu käyttöön ja huumeidenvastaista työtä on tehostettu ja tehostetaan edelleen.

Framför allt skall Det nationella hälsovårdsprojektet ses som ett bevis på att regeringen har startat en satsning på en bättre hälsovård. Statsministerns engagemang för projektet tycker jag att bör noteras i det här sammanhanget. Men projektet har skapat stora förväntningar och det krävs som vi vet höjda budgetanslag under flera år. Personaltillgången, arbetsvillkoren och lönefrågorna löses inte av regeringen och riksdagen, men självfallet är dessa frågor beroende av anslagen för social- och hälsovården.

Det är förståeligt att vårdköerna, framför allt till operationer, får stor uppmärksamhet, eftersom de här köerna finns och kan mätas. Men det förebyggande hälsoarbetet måste få större uppmärksamhet igen. Folkhälsolagen och nätet med hälsocentraler lade grunden för ett mycket värdefullt arbete. Den bidrog till en förbättring av folkets hälsa och en utjämning mellan människorna, men den här trenden har brutits. Primärvården och friskvården måste lyftas fram. Det är nödvändigt för att sjukvårdskostnaderna inte skall skena i väg och för att grundrättigheterna skall kunna uppfyllas. Men allra viktigaste är det förstås för den enskilde människans hälsa och välbefinnande. Vi skall veta att vi tvingas betala för försummelser i folkhälsoarbetet: livskvaliteten försämras och sjukkostnaderna ökar. I det här arbetet behövs de allmännyttiga social- och hälsoorganisationernas, föreningslivets liksom medborgarnas medverkan.

Minusta emme ole tehneet itsellemme selväksi, miten tärkeä työn ja terveyden välinen suhde on. Nykyinen tilanne, jossa on toisaalta monia työttömiä ja toisaalta monia työpaikallaan entistä kovemmin raatavia, näkyy terveydenhuollossa ja sairaanhoidon kysynnässä. Nykyisin puhutaan paljon loppuun palamisesta ja stressistä. Tämä näkyy sairauslomina ja poissaoloina, vaikka tiedämmekin, että suomalainen työntekijä taisteleekin pitkään vaikeuksiensa kanssa. Me emme ole kovin hyviä työn johtamisessa ja työilmapiirin luomisessa maassamme. Meillä on liikaa komentelua, uhkia ja turvattomuutta ja liian vähän demokratiaa ja yhteishenkeä. Mutta parannusta on tapahtumassa, ja sillä on kiire. Tätä odotettaessa on tärkeää, että loppuun palaneet saavat pelkkien lääkkeiden ja sairauslomien sijaan hoitoa ja kuntoutusohjelmia päästäkseen jälleen kuntoon.

Själv tror jag mycket på betydelsen av att kropp och själ hålls i trim och balans genom regelbundna fysiska övningar och en aktiv fritid. Det ligger mycket i påståendet att förr dog människor i förtid på grund av för tunga villkor i arbetet, men numera på grund av för bekvämt liv i fysisk mening. Rapporter berättar om hot mot folkhälsan: finländarna blir allt tyngre på grund av mat- och dryckesvanor samt avsaknaden av kroppsarbete och motion. Speciellt männen missköter sig. Skoleleverna har allt sämre kondition samt ben- och muskelstyrka. Särskilt stillasittande tonårsflickor lever farligt med tanke på osteoporos som hotar dem som äldre. Här behövs en uppryckning i skolans gymnastik och idrott. Här behövs hjälp av idrottsrörelsen, arbetsgivarna samt social- och hälsoorganisationerna.

Alltid när vi talar om hälsa och vårdbehov gäller det att komma i håg att människan är en helhet — och att se hela kedjan av åtgärder.

Lopuksi minulla on tarve kertoa Kansaneläkelaitoksella tutkijana toimivan tohtori Markku T. Hyypän tutkimustuloksista. Hän on etsinyt selitystä sille, että ruotsinkieliset suomalaiset elävät suomenkielisiä pidempään. Erityisen suuri on miesten välinen ero. Tämä pätee todistettavasti kaksikielisissä kunnissa. Hyypän mukaan selityksenä on suomenruotsalaisten elintavat ja yhteenkuuluvuus, rikas järjestöelämä ja paikallinen kulttuuri. Kyse on siis sosiaalisesta pääomasta. Yksinkertaisesti hän toteaa, että ihmisen pitää olla aktiivinen. Tieteelliset selvitykset osoittavat, että ihminen voi hyvin, kun hän on mukana useissa yhdistyksissä, laulaa ja liikkuu, keskustelee ja maalaa, osallistuu talkoisiin ja muuhun yhdistyselämään kuuluvaan. Eli panostakaamme koko väestöön sosiaalisena pääomana. Se on yksilön ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta viisasta.

Låt oss satsa på befolkningen och hela befolkningen som ett värdefullt socialt kapital. Det är till nytta för den enskilda individen och för hela samhället och dess välfärd.

Osmo  Soininvaara  /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluan aluksi kannattaa ed. Mertjärven ehdottamaa päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa.

Sitten, arvoisa puhemies, en halua ryhtyä jankuttajaksi, mutta haluaisin edelleen palata tähän kysymykseen lääninhallituksen päätöksestä kuntakohtaisesta jonojen sallimisesta, koska se sattuu olemaan aivan keskeinen asia. Jos tuo päätös tuossa muodossa jää voimaan, siitä tulee kyllä suuria vaikeuksia ei ainoastaan HUSille vaan kaikille niille sairaanhoitopiireille, joissa on ollut tämmöistä kuntien välistä sopimista sairaanhoitopiirin ja kunnan välillä tarjottavan hoidon määrästä.

Meillä on nyt kaksi kantaa asiasta: Se, mitä lääninhallitus on kirjallisessa päätöksessään sanonut, ja tuon päätöksen mukaan kaikki kuntakohtaiset jonot ovat kiellettyjä ja aivan siitä riippumatta, mitä muuta tapahtuu. Sitten meillä on ministerin kanta, jonka mukaan ne ovat kiellettyjä vain, jos ne johtavat palvelutason laskuun alle hyväksytyn tason. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa, ja nyt olisi kohtuullista saada tietää, HUSin hallitus tarvitsee tämän tiedon jo maanantaina, mikä nyt sitten on valtiovallan kanta kysymykseen: Saavatko sairaanhoitopiirit pitää kuntakohtaisia jonoja edes positiivisessa mielessä sillä tavalla, että joku kunta tilaa enemmän hoitoja kuin muut kunnat? Saako näin tehdä? Saako panna toimeen sosiaali- ja terveysministeriön omien rahojen käytön, koska HUSissa on semmoinen tilanne, että yksi kunnista, muistaakseni Porvoo, ei ole jonojen purkutalkoisiin osallistunut, ja nyt jos tämä lääninhallituksen päätös jää voimaan, me emme saa ottaa huomioon sitä, mitkä kunnat ovat näissä talkoissa mukana ja mitkä eivät?

Minusta tämä tilanne on mahdoton, ja minusta ministeriön tehtävä on selkeyttää tämä soppa ja nopeasti. Ei riitä se, että ministeri on täällä oman mielipiteensä ilmoittanut korokkeelta. Se mielipide on aivan oikea, mutta se pitäisi saada ministeriön päätökseksi, koska emme me HUSissa voi sivuuttaa lääninhallituksen päätöstä sillä perusteella, että ministeri on puheessa ilmoittanut olevansa asiasta eri mieltä.

Arvoisa rouva puhemies! Hieman välikysymyksen logiikasta. Kun HUSissa tapahtuu asioita, joita siellä nyt tapahtuu, syynä voi olla joko Helsingin kaupungin niukka budjettilinja, HUSin hallinnon ongelmat tai valtiovallan toimet, joilla se on vienyt rahaa Pääkaupunkiseudun kunnilta. Kun keskusta on tehnyt asiasta välikysymyksen hallitukselle, ei tätä voi tulkita kuin siten, että keskusta katsoo pääsyyllisen olevan maan hallitus, joka on heikentänyt Pääkaupunkiseudun kuntien taloutta kohtuuttomasti. Olen aivan samaa mieltä keskustan kanssa tästä kysymyksestä.

Sen lisäksi vikaa on myös Helsingin kaupungin budjetoinnissa, ei tänä vuonna, mutta suunnitelmissa ensi vuodelle. Ajatus, että ensi vuonna selvittäisiin yli 10 prosenttia pienemmillä erikoissairaanhoidon menoilla kuin tänä vuonna, on täysin mahdoton.

Vikaa on myös Helsingissä perusterveydenhuollon ylenkatsomisessa. Siinä saattaa olla jonkin verran aatteellistakin taustaa.

Vikaa on myös HUSin hallinnossa, joka on alkuvuodesta käyttänyt loppuvuodenkin rahoja. HUSin tämän vuoden rahoituksen piti riittää. Rahaa täällä Pääkaupunkiseudulla käytetään terveydenhuoltoon selvästi enemmän kuin muualla maassa ja terveyspalveluja käytetään ja saadaan enemmän ja jonot muuten ovat lyhyemmät.

Noin 20 000 työntekijän HUS on tässä muodossaan liian iso hallittavaksi. Sairaanhoito kannattaa järjestää eri puolilla maata vähän eri tavalla. HUSin toimialue on toisaalta kuitenkin pienempi kuin Rovaniemen maalaiskunta. HUSin piirissä voisi ajatella, että sairaanhoitopiiri ryhtyisi erikoissairaanhoidon palvelujen tilaajaksi — siis piiri ryhtyisi tilaajaksi — ja olemassa olevat sairaalat muutettaisiin itsenäisiksi tuottajiksi samaan tapaan kuin on Coxa-sairaala Tampereella. Näin hallinto kevenisi ja poliittiset päättäjät voisivat keskittyä asioihin, joita ajamaan heidät on valittu: päättämään terveydenhuollon painotuksista, ei sairaanhoidon käytännön toteuttamisesta. Jos tämä tilaajaorganisaatio pitäisi ohjat kunnolla käsissään, se pystyisi myös pitämään huolta siitä, että kustannukset eivät karkaa, koska vain siitä hoidosta maksetaan, mitä on tilattu.

On myös pohdittava, mistä voitaisiin saada lisää voimavaroja julkiseen terveydenhuoltoon, sillä se tulee vaatimaan tulevaisuudessa rahaa paljon enemmän kuin veronmaksajat ovat halukkaita maksamaan. Me voimme arvioida — se on mielestäni kyllä aika hihasta vedetty summa — että 700 miljoonaa euroa riittää seuraavan neljän vuoden aikana, mutta sen jälkeen edessä on väestön ikääntyminen. Terveydenhuollon teknologia paranee koko ajan, yhä enemmän voidaan hoitaa sairauksia, joita ei ennen voitu hoitaa, ja lääkkeet tulevat koko ajan kalliimmiksi. Sen takia olisi keksittävä tapoja, millä tämä rahoitetaan.

Tämä ei ole mikään poppakonsti, mutta eräs mahdollisuus on vuokrata iltaisin ja viikonloppuisin käyttämättä olevia julkisten sairaaloiden tiloja ja laitteita, erittäin kalliita laitteita, sairaalan lääkäreiden yksityisvastaanottoja varten. Samassa yhteydessä erikoismaksuluokkajärjestelmä toki kannattaisi sitten purkaa. Näin yksityisen terveydenhuollon rahoja kanavoitaisiin julkisen terveydenhuollon hyväksi. Tätä ovat tähän asti ikään kuin oikeistolaisittain ajattelevat ihmiset kannattaneet ja vasemmistolaisittain ajattelevat ihmiset vastustaneet. Luulen, että kun asiaa tarkemmin analysoidaan, puolet vaihtuvat: Ne, jotka ovat huolestuneita yksityissairaaloiden taloudesta, varmaan vastustavat näin ylivoimaista kilpailijaa, ja ne, jotka haluavat tukea julkista sairaanhoitoa, varmaan mielellään ottavat nämäkin rahat vastaan.

Meidän on syytä muuttaa valtionosuusjärjestelmää nykyisestä laskennallisesta osittain, ei kokonaan mutta osittain, suoritusperusteiseksi, jotta kehitysvammaiset, kalliisti valtion mielisairaaloissa olevat potilaat, huumepotilaat tai vaikkapa aids-potilaat eivät aiheuttaisi kohtuutonta vaihtelua kuntien terveydenhuoltomenoihin.

Arvoisa puhemies! Ministeri Perho jo otti esille sen, että kalliit syöpälääkkeet ovat lisäämässä erikoissairaanhoidon menoja nopeasti. Toisaalta näitä lääkkeitä niiden kalleuden vuoksi joudutaan kustannussyistä epäämään potilailta tilanteessa, jossa lääkkeen tehosta ei olla täysin vakuuttuneita. Tämä voi potilaan kannalta olla varsin kohtuutonta, koska hän kuitenkin haluaisi tähänkin oljenkorteen tarttua. Lääkeyhtiölle lääkkeen valmistaminen ei maksa juuri mitään, vaan kysymys on siitä, että lääkeyhtiö tarvitsee tuotekehittelykustannuksensa takaisin. Silloin sille on aivan sama, kuinka suuren määrän lääkkeitä se toimittaa. Tärkeintä on vain se, mikä on kokonaismyynti Suomessa. Miksi siis Kuntaliitto tai sosiaali- ja terveysministeriö ei käynnistä neuvotteluja lääkeyhtiöiden kanssa siitä, että lääkkeitä saisi julkisen terveydenhuollon käyttöön halvemmalla, mutta niitä vastaavasti käytettäisiin enemmän. Lääkeyhtiöt saisivat rahansa entiseen tapaan, ja useampi potilas saisi uusista teholääkkeistä todellisen tai kuvitellun hyödyn itselleen.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Me kaikki oletettavasti muistamme Ison Kirjan kertomuksen laupiaasta samarialaisesta, joka pelasti tienpuolesta rosvojoukon pahoinpitelemän ja ryöstämän miehen. Laupias samarialainen toimitti potilaan tuon ajan terveyskeskukseen, majataloon. Hän antoi majatalon isännälle hoitokustannuksiin terveyskeskusmaksun, 2 denaaria, joka merkitsi tuona aikana kahden päivän palkkaa. Lopuksi hän evästi isäntää sanomalla: "Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin." Päivän kysymys tänään on: Mistä löydämme laupiaan samarialaisen rahoittamaan kotimaamme terveydenhuoltokulut?

Viimeisten tilastojen mukaan terveydenhoidon kuluista 42 prosenttia maksavat kunnat; 21 prosenttia potilas itse; valtio 18 prosenttia; ja valtio osittain Kelan kautta 15 prosenttia. Hallitus ei ole halunnut investoida suomalaiseen terveyteen. Stakesin johtaja Markku Pekurinen on todennut, että valtio on seikkaperäisesti vetäytynyt terveydenhoidon rahoituksesta koko 1990-luvun. Tämä on merkinnyt kunnille hyvin suuria ongelmia, kun valtio hallituksen budjettipäätöksellä on vetäytynyt sairaanhoidosta. Kyse on todellakin poliittisesta tahdosta.

Kun kymmenen vuotta sitten satsasimme maailman neljänneksi eniten terveydenhoitoon, nyt käytämme asukasta kohti terveydenhoitoon EU:n häntäpään tason verran. Meitä vähemmän rahaa käyttävät vain Espanja, Portugali ja Kreikka. Tämä radikaali muutos on tapahtunut Lipposen ja Niinistön hallituksen aikana. On kyse todellisista arvovalinnoista.

Tässä keskustelussa paljastuu kokoomuksen linja. Se jakaa suomalaiset a- ja b-kansalaisiin, jolloin rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Tätä linjaa ovat häpeilemättömästi tukeneet sosialidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreä liitto, joka huonon omantunnon kolkuttaessa ei ehkä uskaltanut liittyä välikysymyksen tekijöiden joukkoon. Todellisia laupiaita samarialaisia ei hallituksen riveistä löydy, vain kauniita puheita.

Evan toissakeväisen tutkimuksen mukaan kansalaisten mielestä tärkein julkisen talouden kehittämiskohde on terveydenhuolto. Näin vastasi peräti 64 prosenttia kyselyyn vastanneista. Sen sijaan esimerkiksi maanpuolustukseen haluaa lisää määrärahoja vain 9 prosenttia kansalaisista. Tästä kansalaisten tahdosta huolimatta ensi vuoden valtion budjetissa suurimmat korotukset tapahtuvat Puolustusvoimien määrärahoissa. Omien laskelmieni mukaan ne lisääntyvät 200 miljoonalla eurolla eli 1,2 miljardilla mummomarkalla. Nato-intoiset haluavat panssari- ja Hornet-rivistöt kuntoon, mutta mummojen syövät, nuorten mielenterveysongelmat ja vaarien pumppuviat saavat odottaa ja pahentua entisestään.

Mikä suomalaisen terveydenhoidon on ajanut tähän jamaan? Suurin selittävä syy on hallituksen verojenalennuspolitiikka ja samanaikaiset vähennykset kuntien valtionosuuksissa. Nämä tekijät ovat ajaneet kunnat niin ahtaalle, ettei niillä riitä rahaa erikoissairaanhoidon kasvaviin kustannuksiin. Tästä kertoo HUSin tilanne, mutta yhtä hyvin Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilanne, joka yksikön tiedottajan mukaan on vielä kurjempi kuin HUS. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin vakautusohjelmaan kuuluu muun muassa 120 määräaikaisen työsuhteen lopettaminen ja useiden osastojen sulkeminen. Hurjinta Pohjois-Savon tilanteessa on, että palkkoja maksetaan pankkilainalla tämänkin vuoden lopussa.

Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava kaikille kansalaisille riittävät sosiaaliset ja terveydenhuoltopalvelut ja edistettävä terveyttä. Miten tämä perustuslain turvaama oikeus voi toteutua ahtaalle ajetuissa kunnissa? Ne voivat kohtuullisesti päättää terveydenhuollon järjestämisestä. Erikoissairaanhoidon järjestämisessä ne ovat heikkoja neuvottelijoita suurten sairaanhoitopiirien kanssa. Pikemminkin kunnat ovat seinään ajettuja maksajia, jotka laskevat, kuinka monta sairasta kunnan hupenevilla varoilla pystytään enää hoitamaan. Erityisesti tämä korostuu niissä kunnissa, joissa väestö vanhenee.

Tilastot kertovat, että kuntien tulisi lisätä vuosittain keskimäärin vähintään 1 prosentti erikoissairaanhoidon kuluja. Kun Suomen noin 450 kuntaa elää hyvin erilaisissa taloustilanteissa, kansalaiset ovat epäoikeudenmukaisessa asemassa terveydenhuoltopalvelujen saamisessa.

Arvoisa puhemies! Mitä tässä tilanteessa päättäjät voivat tehdä? Akuutit ongelmat ratkaistaan antamalla lisää määrärahoja kunnille terveyspalvelujen hoitamiseksi. Kristillisdemokraatit tulevat esittämään valtion budjettikäsittelyssä, että hallituksen esittämistä tuloveronalennuksista luovutaan. Tämä lisäisi kuntien tuloja 98 miljoonalla eurolla. Ryhmämme edellyttää, että nämä varat korvamerkitään etenkin Kansallisen terveysprojektin rahoittamiseen ja omaishoidon kehittämiseen kunnissa. Kuntien on ehdottomasti saatava lisärahoitusta, sillä potilasjonot käyvät kalliiksi, sillä niistä syntyy ylimääräisiä kustannuksia. Muun muassa meillä Pohjois-Savossa jonon pituus on tällä hetkellä 10 000 potilasta. Suomi on vauraampi kuin koskaan ennen, joten on vallan merkillistä, ettei julkisia ja yhteisiä varoja liikene nykyistä enempää terveydenhuoltoon etenkään, kun se on suomalaisten tahto.

Kestävää kehitystä terveydenhuollon järjestämisessä on, että erikoissairaanhoito siirretään täysin valtion rahoitettavaksi. Näin tietääkseni on tilanne muun muassa Norjassa. Kun vuosia kunnille on siirretty lisävelvoitteita valtiolta, on nyt aika tehdä päinvastainen toimenpide, jotta kuntien ahdinko helpottuu. Tämän ratkaisun kautta kansalaisten perustuslakiin sidottu tasa-arvo terveydenhuoltopalveluiden saatavuudessa toteutuu paremmin. Tämä on myös erittäin voimakas aluepoliittinen ratkaisu.

Oletan myös, että valtion ohjaamana ja järjestämänä erikoissairaanhoidon kuluissa tullaan säästämään. Tämä mahdollistuu palvelurakenteen kokonaistarkastelulla, päällekkäisyyksien poistamisella ja toimintakäytänteiden uudistamisella. Tässä rakenteellisessa uudistuksessa kunnille jäisi perusterveydenhuollon järjestäminen, jonka ne voisivat yhtä hyvin tai yhä paremmin hoitaa. Totuushan on, että ennalta ehkäisevän terveydenhuollon kautta syntyvät suurimmat säästöt. Tätä ovat muun muassa toimenpiteet kansalaisten liikunnan lisäämiseksi ja terveellisen ruoan nauttiminen.

Koska ed. Kemppainen ei saanut äsken puheenvuoroaan käyttää loppuun, totean, että Lipposen toinen hallitus ei kyennyt riittäviin ratkaisuihin terveydenhuollon tilan ja saavutettavuuden turvaamiseksi eikä nauti tämän vuoksi kd-eduskuntaryhmän luottamusta. Kannatan ed. Vanhasen tekemää ehdotusta perustelluksi päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon osalta on monia tekijöitä, jotka ovat nyt kärjistyneet nykyisessä tilanteessa. On muistettava, että 90-luvun alun voimakkaassa syöksykierteessä myös Ahon hallitus joutui erittäin voimakkaisiin leikkauksiin. Muistaakseni vuoden 94 osalta leikattiin 2,5 miljardia markkaa terveydenhuollon rahaa ja vielä erikoissairaanhoidosta 550 miljoonaa markkaa. Ne olivat erittäin kovia leikkauksia tilanteessa, jossa oli jo puolen miljoonan työttömän työttömyys ja kuntatalouden tilanne hyvin vaikea.

Erityisen ratkaisevaa siinä tilanteessa oli, kuten silloin pelkäsinkin, valtionosuusjärjestelmän muutos, jossa siirryttiin valtakunnallisista valtionosuusjärjestelmistä, virkojen ja hankkeiden kuntaporrastetusta valtionosuusjärjestelmästä, yleiseen asukasperusteiseen valtionosuusjärjestelmään. Se oli sinällään hyvä, enemmän tarkoituksenmukaisuutta ja tarvetta korostava muutos, kun ajatellaan sitä hyvin itäeurooppalaista suunnittelujärjestelmää, joka kansanterveystyön ja sairaanhoitolaitosten osalta siihen saakka oli ollut, mutta se tapahtui pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen eli kuntatalouden ja julkisen talouden syöksykierteen aikana. Se johti siihen, että kunnat ryhtyivät hyvin voimakkaasti leikkaamaan palveluja, kun ei ollut enää niin normitettua kriteeriä palvelujen mitoitukselle. Ennalta ehkäisevä terveydenhuolto kärsi voimakkaasti, neuvolatyö ja kouluterveydenhuolto ja moni muu. Tämä on myös erikoissairaanhoidon yhden kriisin taustakuvausta.

Joka tapauksessa tällä hetkellä kunnat ovat vastuussa erikoissairaanhoidosta, ja tämä on kyllä erikoinen järjestelmä. Minä uskoisin, että suomalaiset eivät ole ehkä keksineet maailman parasta järjestelmää. Me olemme joka tapauksessa ainoat, jotka ovat lähteneet siitä, että terveyspalvelujen järjestämisvastuu on erityisesti kunnilla. Tämän tehtävän onnistumisessa kuntien koko ja varallisuus ei selitä onnistumista. On myös arvokeskustelulle paikka. Tämä ei ole myöskään onnistunut.

Tässä suhteessa on varmasti eräs ratkaisu se, että ainakin yliopistollisten keskussairaaloiden osalta tehtäisiin erityisratkaisu, jossa voimakkaammin siirrettäisiin valtion vastuulle näiden palvelujen rahoitusta. Tilannetta on kärjistänyt myös evo. Evolla pystyttiin aika paljon yliopistollisten keskussairaaloiden tilannetta helpottamaan, mutta tällä hetkellä sitä jaetaan kaikille tutkimuksille, mikä on heikentänyt jossain määrin tilannetta.

Sosialidemokraatit puuttuivat joulukuussa 2000 budjettiryhmäpuheenvuorossaan sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuskysymykseen ja vaadimme sen korjaamista ja osuuksien nostamista. Kevään 2001 neuvotteluissa hallitusryhmät ja hallitus pääsivät tältä osin ratkaisuun 1,5 miljardin markan ja kahden vuoden ratkaisusta, jota nyt sitten ensi vuoden budjettiriihessä keskeisesti sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ja ministeriryhmän vaatimuksesta pystyttiin nostamaan 96 miljoonaa euroa.

Kunnallistalouden indeksikeskustelu käydään tietysti myös nyt vielä syksyllä hallitusryhmien kesken täällä eduskunnassa, mutta tähän liittyy se ongelma, että meillä ei ole välttämättä takeita siitä, että kuntatalouteen annettu raha automaattisesti kanavoituu kriisiytyneen terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kustannuksiin. Tältä osin esimerkiksi tässä 1,5 prosentin tarkistuksessa, joka näkyy nytkin sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuden osalta, laskentaperusteita on siis korjattu oikein ja tarkistus on siinä könttäsummassa mukana, mutta mitään takeita siitä, että kunnat kanavoivat nämä rahat erikoissairaanhoitoon, meillä ei ole.

Näistä syistä osittain johtuen olemme joutuneet hallitusryhmissä, muun muassa valtiovarainvaliokunnassa, puuttumaan tähän tilanteeseen ja korvamerkitsemään muun muassa lastenpsykiatrian rahoja eduskuntakäsittelyssä. Ehkä on selkeästi sanottava, että silloin kun kansalaisten oikeusturva ja oikeus saada sairautensa edellyttämää hoitoa vaarantuu, on kunnallisen itsehallinnon yleisesti ottaen väistyttävä ja siihen on myöskin täällä puututtava muutoin kuin vanhustenhuollon ja mielenterveystyön hoitosuositusten kautta, joihin eduskunnankin käynnistämä paine on johtanut ministeriön puolella.

Hyvin paljon tarvitaan periaatteellisia keskusteluja, joita keskusta on kiertänyt kuin kissa kuumaa puuroa. On tietysti poliittiset johtopäätökset, muun muassa kansanterveystyön ja perusterveydenhuollon laiminlyönti kunnissa ja nimenomaan valtaosassa Suomea keskustan johtamat kunnat eivät ole tätä keskustelua kunnolla käyneet. Tämä tulee maksamaan sitten hoidon porrastuksen ja erikoissairaanhoidon kautta. Toinen on sairausvakuutusjärjestelmä, joka on ideologinen ja poliittinen kysymys viimeisen päälle. Meillä on kaksi järjestelmää rinnakkain, ainut paikka koko maailmassa, jossa pelataan tällä tavalla. Toinen hana on auki, juoksee oikein kunnolla, oli lama tai satoi tai paistoi, ja toinen on varsin tiukasti kiinni, muutama pisara saadaan janoiselle julkisen terveydenhuollon, hyvinvointivaltion palvelujärjestelmälle. Tämä tilanne on pakko käydä läpi. Voiko olla kahden herran palvelijana ylipäänsä? Neljä viidestä yksityislääkäristä on julkisessa virassa, ja vaikka pidän ehdottoman tärkeänä, että meillä on terveydenhuoltojärjestelmää täydentävä sairausvakuutusjärjestelmä, murentava ja tarpeettomasti päällekkäinen järjestelmä ei voi olla järkevä.

Esimerkki törkeimmästä puolesta, miten yhteiskunnalla on ollut varaa laman yli elää, on sairausvakuutusmaksulla tukeminen laboratoriotutkimusten osalta. Yksityisten lääkärikeskusten laboratoriot ovat olleet kalevalainen sampo, jossa on kyllä osattu rahaa käyttää. Sairausvakuutuskorvaukset ovat ylittäneet jo laboratoriotyön teettämisestä aiheutuvat kustannukset, ja toisaalta henkilöltä on peritty omavastuu, joka kyllä on myös niissä kustannuksissa ollut varsin kattava. Onneksi tähän on nyt puututtu, vihdoin viimein. Mutta tämä on vain esimerkki siitä, että kyllä täällä puhetta piisaa, arvoisat keskustan edustajat, mutta te ette ole kovin paljon puuttuneet tähän kysymykseen matkan varrella. Onneksi hallituksen piirissä tähän vihdoin puututaan.

Tosiaan meillä on HUSin ohella muitakin keskussairaaloita erittäin vaikeassa tilanteessa. Aikaisemmin puutuin myös Kuopion yliopistollisen sairaalan tilanteeseen. Kuopion ja Pohjois-Savon kunnat ovat keskustajohtoisia. Erityisesti Kuopion sairaalan osalta erittäin voimakkaasti ja kaavamaisesti vuosittain kunnat ovat vaatineet 5 prosentin leikkauksia Kysin menoihin. Tämä on aiheuttanut erittäin suuria vaikeuksia, ja totta kai tarvitaan valtionosuuksien lisäystä ja korvamerkintätukea erikoissairaanhoitoon erityisesti ja varsinkin yliopistollisten keskussairaaloiden osalle tukea, mutta kyllä myöskin kuntien vastuun tältä osin pitää olla parempi. Pitää kantaa vastuuta siitä, ettei ikääntymiseen vastata niin, että me vedämme alas rakenteita myöskin alueellisen oman imagon ja kuntatyönantajan ja terveydenhuollon kilpailukyvyn näkökulmasta.

Tämä sopimusohjausjärjestelmä ja sopiminen ei ole kyllä potilaan edusta lähtevää. Se on järjestelmä, jossa pyritään saamaan kunnat kamreerilinjalla pitämään kurissa sairaanhoitopiirien kustannustasoa, niin kuin ensiapupoliklinikan käyttäjät voitaisiin ennalta päättää tai monta muuta asiaa. Tämä on ollut kyllä perustuslain kannalta järjestelmä, joka ei voi olla kunnossa. Tältä osin olen sitä mieltä, että tätäkin asiaa on syytä arvioida nyt kokonaisuudessaan uudestaan.

Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhala on tämän päivän lehtitiedon mukaan sitä mieltä, että terveydenhuollon ongelmat pahenevat ja potilasjonot pitenevät, jos työllisyyttä ei pystytä parantamaan lähivuosina. Pääjohtaja on aivan oikeassa siinä, että työttömyyden alentaminen lisää kansantalouden liikkumavaraa. Onhan arvioitu, että työttömyys maksaa joka vuosi Suomen kansantaloudelle 5—8 miljardia euroa, laskutavasta riippuen.

Ei kai kuitenkaan voi olla oikein, että hallituksen epäonnistuessa työllisyyspolitiikan hoidossa lasku kaadetaan terveydenhuollon syliin ja sairaat jätetään hoitamatta. Jos Lipposen hallitus olisi noudattanut omaa ohjelmaansa ja puolittanut työttömyyden, ei tällaisia puheita tarvittaisi. Kun hallitus ei ole lupauksistaan huolimatta onnistunut puolittamaan työttömyyttä, olisi kai kohtuullista, että se puolittaisi edes leikkausjonot.

Terveydenhuollon kriisi ei ole syntynyt hetkessä. Vakavia merkkejä tästä oli jo Lipposen viime hallituskaudella, ja teimme välikysymyksen tästä 98, jolloin peräsimme valtion rahoitusvastuuta vanhusten ja sairaiden hoidossa. Totesimme tuolloin sanatarkasti, että "hallitus lupasi aloittaessaan toimintansa, että peruspalvelut turvataan". Näin ei ole tapahtunut. Olimme jo silloin huolestuneita kuntatalouteen kohdistuvista leikkauksista ja lisärasituksista. Jo silloin kuntien vuosikate oli puolittunut ja lähes kaksi miljoonaa ihmistä asui talousvaikeuksien kunnissa. Silloin välikysymyspuheessa totesimme myöskin, että ei ole oikein, että valtiovalta pesee kätensä terveydenhuollon ongelmista eikä tunnusta niitä.

Silloin välikysymyspuheeseen vastasi hallituksen puolelta ministeri Huttu-Juntunen, joka vähätteli näitä esitettyjä huolia toteamalla, että jonotilanne on hallinnassa ja Suomen terveydenhuollon suorituskyky on pysynyt yllättävän hyvänä. Hän totesi myös, että kaiken kaikkiaan palvelujärjestelmä on toimiva ja tehokas ja hakee vertaistaan maailmassa. Näin siis ministeri totesi aikana, jolloin leikkausjonoissa oli 130 000 potilasta. Näin ollen hallitus jäi toimettomana odottelemaan, mitä tuleman pitää.

Uuden välikysymyksen teimme tämän vuoden maaliskuussa. Silloin saimme todellakin vastaukseksi, että Terveysprojekti ratkaisee näitä ongelmia ja että niihin ruvetaan puuttumaan välittömästi. Nyt on selvää, että ensi vuoden budjettiin on varattu rahaa vain noin yksi kolmasosa hankkeeseen aiemmin esitetystä. Hankkeen esitysten tarvitsemia henkilöstövoimavaroja ei myöskään ole turvattu. Projektin esittämiin rakenteellisiin ja toiminnallisiin muutoksiin on siten vain vähän mahdollisuuksia. Terveydenhuollon turvaamiseen ei kuitenkaan voi riittää pahimpien epäkohtien tarkastelu ja esimerkiksi vain potilasjonojen pienentäminen.

Parhaillaan ollaan asettamassa Sosiaalihuollon kansallista hanketta. Täytyykin ihmetellä, miksi sosiaali- ja terveydenhuolto erotettiin toisistaan jo tässä Terveysprojektissa. Miksi sosiaalihuoltoa ei silloin otettu mukaan? Miksi nyt asetetaan uutta hanketta? Meillä on yhä enemmän diagnostisoituja moniongelmaisia potilaita. Nämä tulevat selkeästi esille päihdehuollossa, vanhustenhuollossa ja mielenterveystyössä. Täällä ministeri Biaudet tänään kuulutti parempaa yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon välille. Minkä takia hän oli kuitenkin hyväksymässä hanketta, jossa ne juuri erotettiin toisistaan? Nyt tämä erillinen työ saattaa loitontaa näitä yhäti enemmän.

Silloin meille annetussa vastauksessa hallituksen pääkärki oli osoitettu Ahon hallitukselle, jonka aikana lääkärikoulutuksen aloituspaikkamäärää vähennettiin. Paikkamäärän vähentäminen perustui työryhmän mietintöön. Työryhmässä oli jäseniä Stakesista, sosiaali- ja terveysministeriöstä, opetusministeriöstä, Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta, Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta ja Suomen Lääkäriliitosta. Monipuolisesti koottu työryhmä päätyi lääkärikoulutuksen vähentämisen kannalle, joka sitten tehtiin vuonna 93.

Kummallista, että Lipposen hallituksen tullessa valtaan vuonna 95 lääkärikoulutuspaikkojen määrää ei kuitenkaan lähdetty nostamaan, vaikka se jälkeenpäin, viimeksi viime maaliskuussa välikysymyskeskustelussa, todettiin suurimmaksi syntipukiksi olemassa oleviin ongelmiin. Koulutuspaikkojen määrää ei lisätty vuonna 95, ei 96 eikä 97, vaikka olisi luullut, että niitä olisi lisätty, kun väärä päätös oli tehty. Koulutusta lisättiin vuonna 98, mutta enemmän vasta 2001 ja 2002. Nyt sisäänotto on 600. Jos olisi lisätty 95, jälkiviisaasti voisi sanoa, että nyt ne lääkärit olisivat jo valmiita ja töissä.

Kummallisilta sen sijaan tuntuvat uudet esitykset, että kokeneita terveydenhoitajia ja tehohoidon sairaanhoitajia — näin on ministeri Rask tämän ilmaissut — pitäisi viideksi vuodeksi ottaa pois siitä arvokkaasta työstä, jota he nyt tekevät, ja kouluttaa heitä lääkäreiksi. Aika kallista on tietysti henkilön kannalta kouluttautua kahteen tutkintoon. Se on kallista valtiolle, kun nyt puhutaan 50:stä, jotka kokonaan erillisenä ryhmänä muusta lääkärikoulutuksesta pitäisi kouluttaa lääkäreiksi, ja se on kallista niille potilaille, jotka nyt menettävät kokeneen työntekijän viideksi vuodeksi pois työmarkkinoilta. Tässä voisi neuvoa, että kannattaisi miettiä, että ainakin olisi halvempaa, että saataisiin ne tuhannet ulkomailla nyt olevat terveydenhuoltoalan työntekijät palaamaan takaisin Suomeen tekemään sitä työtä, johon Suomen valtio on heidät kouluttanut.

Oikeuskanslerin kertomusta käsiteltiin syyskuun alkupuolella tässä samassa salissa. Silloin oikeuskansleri totesi terveyspalveluista puhuessaan, että lain mukaan "viime kädessä hallitus ja eduskunta määrittelevät hoidon saannin (Puhemies koputtaa) edellytykset ja tason". Tämä on suora lainaus oikeuskanslerin puheesta, eli hallituksen esityksestä täällä eduskunta päättää, ja elleivät esitykset tyydytä, niin eduskunta (Puhemies koputtaa) päättää toisin.

Näin se asia vain tässä terveydenhuollossakin kulkee.

Anteeksi, arvoisa puhemies, luulin, että se on 10 minuuttia.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Jälleen kerran ed. Hyssälä antoi ymmärtää, että hallitus on täydellisesti epäonnistunut työllisyyspolitiikassa ja työllisyyden parantamisessa. Nyt ei ole kysymys suurestakaan erosta siihen tavoitteeseen, jonka hallitus asetti. Uusia työpaikkoja on syntynyt merkittävästi, työllisyys on parantunut, työttömyys on alentunut. Täytyy kuitenkin olla myös minusta oppositiossa rehellinen sen suhteen, että hallitus ei ole ainut toimija tässä työllisyyspolitiikassa eivätkä myöskään kansainväliset suhdanteet voi olla vaikuttamatta siihen tilanteeseen, miten Suomessa elinkeinoelämällä on edellytyksiä työllistää.

Mitä tulee lääkärikoulutukseen, niin tämä logiikka on todella hämmästyttävää. Jos Ahon hallituksen aikana on ensin laskettu merkittävästi aloituspaikkoja, niin nyt täällä edellytetään, että meidän olisi heti ensi töiksemme, kun meillä oli äärettömän vaikea tilanne talouden suhteen ja velan suhteen, pitänyt tehdä tämä päätös aloituspaikkojen lisäämisestä. Ollaan kiitollisia siitä, että nämä päätökset on tehty ja kahteen otteeseen aloituspaikkamäärää on jo nostettu.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Perho vie tämän keskustelun täysin väärille urille. Nyt on kysymys siitä, että me emme puhu lähinnä työllisyyspolitiikasta. Viittasin tässä Vanhalan lausuntoon. Me puhumme tässä hallituksen epäonnistumisesta terveydenhuollon suhteen. Terveydenhuolto on kriisissä, se on kaaoksessa, ihmiset eivät saa hoitoa. Hallitus levittelee käsiään ja esittelee täällä useamman ministerin suulla, että kaikki asiat ovat hyvin ja tämä on kunnossa ja että näitä hoidetaan. Näin ei vaan kansalaisen kannalta ole. Terveysprojekti pitäisi saada nyt kiireesti käyntiin, se on luvattu. Siitä puuttuu rahoitus, se on saamassa yhden kolmasosan siitä rahoituksesta, jota projekti itse on esittänyt. Henkilöstövoimavaroja ei ole turvattu, kuten sanoin, elikkä tämä hanke on vesitetty, jota kaikki olemme olleet tukemassa ja kannattamassa.

Leena  Luhtanen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! En viitsi edes miettiä enää, mikä hallitus oli silloin 90-luvun alussa päätöksiä tekemässä, (Ed. Kautto: Kyllä me sen mielellämme unohtaisimme!) mutta minusta on käsittämätöntä se, että koulutuksesta ajatellaan, kuin se olisi jokin heittopussi, ja päätökset tehdään aina senhetkisen tilanteen mukaan ja senhetkisen resurssitarpeen mukaan. Koulutus on erittäin pitkäjänteistä, ja sanon vain, olipa mikä hallitus tahansa päätöksiä tekemässä, että täysi virhe oli joka tapauksessa alentaa lääkärimäärät.

Meillä oli viisi lääketieteellistä tiedekuntaa, joitten kapasiteetti vetää yli 700 aloituspaikkaa. Ne pamautettiin minimilukemiin, lakkautettiin kaksi hammaslääketieteellistä yksikköä, ja täällä sai puhua puhumasta päästyään, että tuo on järjetöntä. Täällä vastattiin, että eihän täällä lakkauteta kuin yksi. Turku sipaistiin sen siliän tien, kun se ei tullut edes tänne eduskuntaan käsiteltäväksi. Eduskunta ei edes tiedä, mitä päätöksiä tehdään. Eiväthän meille tule tänne esimerkiksi lääkärimäärät tai vastaavat.

Kyllä nämä pitää (Puhemies koputtaa) tehdä pitkällä tähtäimellä tulevaisuuteen nähden (Puhemies koputtaa) eikä poukkoillen eikä sinne tänne sutkien. Tässähän nämä tulokset nyt ovat. Nyt sitten ollaan Turkuakin, minä kuulin ...

... uudelleen käyttöön ottamassa, hammaslääketieteen yksikköä.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen ed. Hyssälän kanssa samaa mieltä siitä, että tämä Raskin esitys kouluttaa muutenkin hoitajapulan Suomessa hoitajia lääkäreiksi on kaikin puolin huono esitys. Muusta sitten en olekaan samaa mieltä. Kyllä Kansallinen terveysprojekti tässä käynnistyy, ja siihen on todellakin voimavarat saatu siinä määrin, että projekti lähtee käyntiin. Täällä on jonottajamäärät minulla HUSin alueesta, ja täällä näyttää siltä, että Nurmijärvellä, välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan omassa kunnassa, jonotetaan pidempään HUSin palveluihin kuin Helsingissä.

Tämä kyllä kertoo siitä, että ei näytä keskusta tuntevan Uudenmaan alueen asioita, kun täällä on välikysymys siitä, että Helsinki on ajanut ahdinkoon tilanteen eikä hoida omia potilaitaan. Kyllä Vanhasen Nurmijärvellä odotellaan tämän tilaston mukaan pitempään hoitoon kuin Helsingissä. Kyllä tämä kertoo siitä, että kannattaisi ottaa keskustan selville, mitä Uudellamaalla tapahtuu, ennen kuin se lähtee aivan perusteettomasti syyttämään Helsinkiä tai muita kaupunkeja. Kyllä me haluamme potilaat täällä hoitaa. (Puhemies koputtaa) Se on kallista, mutta teemme töitä, että saisimme edullisemmin ja paremmin hoitoa kaikille uusmaalaisille.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija Perho

Arvoisa puhemies! Kyllä ed. Hyssälä on nyt oikein hämmentäjien kiistaton kuningatar. Te itse aloititte puhumalla tästä työllisyyspolitiikasta, siitä, että se on epäonnistunut. Sen jälkeen te toteatte, että täällä hallitus on antanut ymmärtää, että kaikki on hyvin. Onko teillä ollut tulpat korvissa, vai ettekö te ole kuullut, että olemme todenneet, mitä ongelmia me näemme tässä tilanteessa, ja selostaneet moneen kertaan kaikki ne toiminnat ja toimenpiteet, etuperin ja takaperin, joita hallitus on sitoutunut toteuttamaan hyvin vakavissaan juuri siksi, että tulevaisuudessa tilanne terveydenhuollossa olisi parempi?

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos hallitus olisi pystynyt hoitamaan paremmin työllisyyspolitiikkaa, niin työttömyysturvamenot ym. työllisyyden hoitoon olevat menot olisivat olleet pienemmät ja olisi voitu satsata varmastikin enemmän myös terveydenhuoltoon.

Mutta lääkärikoulutuksesta sanon sen verran, että minusta on omituista, että täällä jauhetaan tätä lääkärikoulutusasiaa aivan koko ajan. Tällä hetkellä meillä on enemmän lääkäreitä kuin koskaan ja silti pahempi lääkäripula kuin koskaan. Se on se ongelmakysymys. Haluaisin kuulla ministeri Perhon esimerkiksi vastaavan siihen, mitä te olette tehneet sen eteen, että tätä keikkalääkäritilannetta estettäisiin eikä jatkuvasti valuisi vain uusia ihmisiä sinne keikkalääkäreiksi ja reppufirmoihin? Mitä te teette, että hillitsette tätä kehitystä ja terveyskeskuksiin tulee vakituisia lääkäreitä?

Erkki Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Joissakin asioissa on hyvä, kun täällä on ollut vähän pitempään. Olen viidentoista ja puolen vuoden aikana seurannut tätä lääkärikoulutuskeskusteluakin. Totuushan on se, että Lääkäriliitto on ollut tässä keskeinen toimija. Sen työmarkkinapoliittiset kannanotot ovat vaikuttaneet opetusministereihin ja niihin ehdotuksiin, joita on tehty lääkärikoulutuksen volyymistä. Sitten se on ollut opetusministerin omasta kantista kiinni, millä tavalla on mennyt Lääkäriliiton kelkkaan. Erittäin herkkää tähän kelkkaan meno oli vuonna 93. Muistamme sen erinomaisen hyvin.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen ed. Luhtasen kanssa samaa mieltä siitä, että päätökset tehdään ajassa, ja se vuoden 93 päätös oli sen ajan päätös ja laaja työryhmä siellä takana.

Ministeri Perholle vastaisin, että ministeri Biaudet aloitti puheensa ihmetellen, minkä takia oppositio tekee toistuvasti terveydenhuollosta välikysymyksen, kun hallitus on tehnyt näitä hyviä päätöksiä ja terveydenhuollon tulevaisuus on turvattu, ihmeellistä, että oppositio tosiaankin tekee jälleen näitä kysymyksiä.

Sitten tästä projektista: Projektin päävetäjä professori Jussi Huttunen on todennut Aamulehdessä 12.9., että kehitys kulkee täysin toiseen suuntaan kuin projekti esitti. Näin esittää professori Huttunen ja toteaa, että rahapula uhkaa viivyttää potilaiden hoitoonpääsyä entisestään. Huttusen mukaan meillä käytetään liian vähän rahaa terveydenhuoltoon ja muutosvauhti projektin etenemisessä on liian hidas. Tämähän on aivan selvää puhetta, joten olemme oikeassa, kun peräänkuulutamme rahoja tähän projektiin.

Esko-Juhani Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Minun on pakko ihmetellä nyt keskustapuolueen välikysymyksen perusideaa. Te vaaditte Helsinkiin erityisesti lisää rahaa tässä välikysymystekstissänne, (Keskustan ryhmästä: Eikä!) ja kuitenkin Helsinki on varakas kaupunki selvästikin. Helsingissä kyse on arvoista. Täällä näille kaupunkia johtaville zyskowiczeille ja bogomoloffeille ensiviulun särötön soitto siellä Musiikkitalossa on paljon tärkeämpää kuin arkikansan rutkutus terveyskeskusjonossa. Täällä on rahaa, täällä eivät ole arvot kunnossa. Maassa yleensä tarvitaan lisää rahaa terveydenhoitoon. Teillä on varmasti nyt joitakin muita kuin ihan aitoja ajatuksia terveydenhoidosta Helsingissä, kun te tästä teette välikysymyksen.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Vehviläisen kysymykseen, mitä hallitus aikoo tehdä: hallitus aikoo toteuttaa oman Terveyshankkeensa toimenpiteitä.

Pirjo-Riitta Antvuori  /kok:

Arvoisa puhemies! "Hyvä elämä ja hyvä yhteiskunta rakentuvat yhteisvastuulle, realismille ja rajallisuuden myöntämiselle." Näin sanoi dosentti Martti Lindqvist kuukausi sitten puhuessaan terveydenhuollon etiikasta. "Hyvä elämä ja hyvä yhteiskunta rakentuvat yhteisvastuulle, realismille ja rajallisuuden myöntämiselle." Tässä yhdessä lauseessa on kaikkein olennaisin siitä, mistä hyvässä terveydenhuollossakin on mielestäni kysymys. Hyvä terveydenhuolto rakentuu yhteisvastuulle. Toisin sanoen, julkinen valta on vastuussa siitä, että avun tarpeessa olevat ihmiset saavat hoidon riippumatta omasta taloudellisesta tai sosiaalisesta asemastaan. Tämä tarkoittaa käytännössä yhteisin verovaroin kustannettuja terveydenhuoltopalveluja, mutta ei myöskään sulje pois muita, julkisia palveluja täydentäviä palvelutuotantomuotoja.

Hyvä terveydenhuolto rakentuu myös realismille. Päätösten pitäisi perustua todelliseen tietoon ja todellisiin olosuhteisiin, ei asenteisiin ja ennakkoluuloihin. Realismia ei myöskään ole asioiden liika kärjistäminen. On totta, että esimerkiksi terveydenhuollon monimutkaista rahoitusta koskevassa keskustelussa on pakko tehdä yksinkertaistuksia, jotta julkinen keskustelu ylipäätänsä olisi mahdollista, mutta on niinkin, että liian pitkälle menevä kärjistäminen kertoo todellisuudesta vain osia jättäen hyvinkin olennaisia asioita tarkastelun ulkopuolelle. Kärjistäminen myös loukkaa monia. Ajatelkaamme, miltä tällä hetkellä tuntuu esimerkiksi lääkäreistä ja sairaanhoitajista. He hoitavat potilaita parhaansa yrittäen, usein jaksamisensa äärirajoilla, hoitovirheitä peläten. Keskustelu, jota me poliitikot ja julkinen sana käymme, ei juuri osoita kiitoksen sanaa heidän työlleen.

Kolmanneksi dosentti Lindqvist mainitsee rajallisuuden. Hän sanoo, että hyvä yhteiskunta rakentuu sille, että myönnämme resurssien rajallisuuden. Terveydenhuollosta käytävässä keskustelussa on pahasti hämärtynyt se, että resurssien niukkuus on aina ollut tarpeisiin ja toiveisiin verrattuna tosiasia. Terveydenhuollossa ei ole koskaan voitu tyydyttää kaikkien toiveita ja tarpeita, eikä niin voida jatkossakaan tehdä, vaikka lääketiede kuinka kehittyisi. Tämä priorisoinnista käyty keskustelu on viime viikkoina ollut täynnä kärjistämistä. Ei ole todellakaan kyse siitä, että vahvemmilla olisi oikeus rahastaa heikompia tai että heikoimmat jätettäisiin hoitamatta. Resurssien rajallisuudesta ja julkisin tuotettavien palvelujen rajoista on puhuttava, jotta myös ne, joilla on hiljainen ääni, olisivat vahvoilla.

Maassamme on tilastojen mukaan tällä hetkellä enemmän lääkäreitä kuin koskaan aikaisemmin ja enemmän kuin teollisuusmaissa keskimäärin. Vaikka terveydenhuollon kokonaismenojen osuus bruttokansantuotteesta onkin viime vuosina jonkin verran vähentynyt, käytämme terveydenhuoltoon vuosi vuodelta yhä enemmän rahaa. Silti olemme tilanteessa, missä esimerkiksi helsinkiläisten potilaiden oikeutta saada hoitoa on rajoitettu. Aihe on erittäin vakava, sillä samalla kun väestö lähivuosikymmenien aikana ikääntyy ja sairaanhoidon kustannukset kasvavat, veronmaksajia on nykyistä vähemmän.

Arvoisa puhemies! Uskon, että oppositio on välikysymystä tehdessään tarkoituksella sekoittanut kunnallisen ja valtakunnallisen päätöksenteon. Maan hallitusta haetaan vastuuseen sellaisista asioista, jotka kuuluvat selvästi kunnallisen päätösvallan alaisuuteen. Yksittäisen kansalaisen kannalta on aivan yhdentekevää, miten kustannukset ja vastuut jakautuvat valtion, kunnan ja sairaanhoitopiirin kesken, kunhan hän sairastuessaan vain saa tarvitsemansa hoidon ja palvelut.

Helsingissä tämä yhtälö ei tahdo toimia. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on kuntakohtaisia jonoja asettaessaan rajoittanut helsinkiläisten hoitoonpääsyä. On vaikea ymmärtää, ettei HUSin ja sen jäsenkuntien kesken ole löydetty yhteisiä pelisääntöjä ja yhteistä kieltä ongelmien selvittämiseksi. Rakentavan keskustelun asemesta osapuolet keskittyvät kritisoimaan toinen toistaan. Tuomariksi haettiin lääninhallitus, jonka päätösten jälkeen nahistelu ja syyllisten etsiminen jatkuu nyt entistä terävämpänä.

Ottaen huomioon sen, kuinka saman tyyppisistä ongelmista Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ja Helsingin kaupungin oma terveydenhuolto kärsivät, luulisi yhteistyön olevan näiden kahden kesken helppoa. On aivan selvää, että HUS käyttää resursseja tehottomasti ja että sen tuottamat palvelut ovat selvästi keskimääräistä kalliimpia, vaikka muuta maata korkeammat palkat ja kiinteistökustannukset otettaisiinkin huomioon. HUS on yksinkertaisesti aivan liian suuri toimiakseen itse toiminnan tarkoituksen eli sairauden ihmisten hoitamisen kannalta tehokkaasti.

Aivan samalla tavoin myös Helsinki käyttää asukkaidensa terveydenhuoltoon suunnatut varat tehottomasti. Kun HUS muutama vuosi sitten perustettiin, tavoitteena oli saada erikoissairaanhoidon jatkuvasti nousevat kustannukset kuriin. Täällä Helsingissä tähän uskottiin päästävän siirtämällä toimintoja erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon. Tämä epäonnistui pahasti. Kaupungin perusterveydenhuolto ja hoidon porrastus ei toimi. Helsinkiläisille kertyy erikoissairaanhoidon päivystyskäyntejä jopa neljänneksen enemmän kuin espoolaisille ja vantaalaisille. On pakko kysyä: Tämäkö on järkevää verorahojen käyttöä?

Arvoisa puhemies! Kuntatalouden ongelmiin on tartuttava nopeasti. On aivan selvää, että vaikka tehdyt muutokset kuntataloudessa ovat vieneet kehitystä oikeaan suuntaan, ongelmia on niin verotulojen tasausjärjestelmässä, yhteisöveron kuntaosuuden pienentämisessä kuin valtionosuuden laskentaperusteissa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi muutama sana terveydenhuollon henkilökunnasta. Niin tärkeää kuin terveydenhuollosta käytävä keskustelu onkin, siinä tulisi välttämättä muistaa yksi asia. Tälläkin keskustelulla luomme vahvasti kuvaa siitä, miten terveydenhuoltomme voi, (Puhemies koputtaa) minkälainen tulevaisuus alalla on edessään ja kuinka houkuttelevaksi ammatinvalintaansa pohtivat nuoret (Puhemies koputtaa) terveyden- ja sairaanhoitoalan kokevat.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Herra puhemies! Terveydenhuoltoon käytetään Suomessa nyt selvästi liian vähän varoja. Tämä käy selvästi ilmi bkt-tilastovertailusta eri maiden välillä. Me olemme pudonneet tässä mittaamisessa aivan EU:n häntäpäähän. Vain Irlanti ja Luxemburg ovat nyt EU:ssa meitä alempana. Ne satsaavat suhteessa bkt:hensa vielä vähemmän kuin Suomi, kaikki muut enemmän. Esimerkiksi Saksa satsasi vuonna 99 terveydenhoitomenoihin 10,3 prosenttia bruttokansantuotteestaan. EU:n keskiarvo oli 7,9 prosenttia, kun Suomen osuus oli 6,9 prosenttia. Kaikkeahan prosenttimäärä ei kerro suoraan. Esimerkiksi USA satsasi tuona vuonna 12,9 prosenttia bkt:stään terveydenhoitomenoihin, mutta siellä kuitenkin osa väestöstä jää kokonaan terveydenhoitoa paitsi. Tietenkin on kyse vielä siitä, miten rahoja käytetään. Mutta jotakin tuo bkt-osuus kertoo. Tältä osin on sanottava, että Suomessa on säästetty liikaa terveydenhoitomenoissa.

En kuitenkaan voi yhtyä keskustan perusvaatimukseen siitä, että valtion tulee satsata erityisesti Pääkaupunkiseudulle terveydenhoidon ongelmien osalta, sillä Pääkaupunkiseutu, Helsingin seutu, on varsin varakas alue. Helsingillä on esimerkiksi nyt rahastoissa vähän vaille miljardi euroa käyttämätöntä riihikuivaa eurorahaa ja veroäyri on paljon alle maan keskimäärän, vain 16,5 prosenttia, entistä penniä.

Kyllä minä näen todella niin, että Helsingissä on kyse nyt hyvin paljon arvoista, mihin järjestykseen asioita laitetaan. Täällä Aleksanterinkatua tehdään lämmitetyksi, jotta Juppi-Lipponen ei lipsuisi. Tässä se arvotus näkyy. Toki tätä samaa ongelmaa on kyllä muissakin kunnissa. Ei se aina niin varma ole, mihin ne rahat menevät muidenkaan kuntien osalta.

Mutta monissa kunnissa on tasan toisenlainen tilanne: Arvot ovat kunnossa, halu laittaa terveydenhoito kuntoon on olemassa aitona ja todellisena, mutta rahat puuttuvat, rahat vain yksinkertaisesti puuttuvat. Niinpä esimerkiksi Lapissa on pakko saada lisää rahaa kunnille, jotta terveydenhoito järjestyy. Siellä ei kerta kaikkiaan mikään muu konsti päde. Meillä ei ole enää tilanne se, että voisi arvojen uudelleenjärjestelyn kautta asioita ratkaista. Meidän kunnilta puuttuu rahaa ja puuttuu kyllä henkilökuntaakin, niin kuin tiedetään.

Tältä osinkin tilanne on huonontunut. Vuonna 90 Suomessa oli 136 000 ihmistä terveydenhuollon palveluksessa, kun se putosi 99 vain 127 000:een. 10 000:lla väheni terveyspuolen työntekijöiden määrä, vaikka tarve kasvaa, mitä jo yksistään väestön ikääntyminen tarkoittaa. Selvästi pitäisi lisätä porukkaa. Parina viime vuonna on lisätty, mutta vieläkään ei olla vuoden 90 tasolla terveydenhoitohenkilöstön osalta. Tarve on selvästi kasvanut esimerkiksi juuri ikääntymisen myötä.

Tarvitaan siis tämä Terveysprojekti, joka on pantu liikkeelle, mutta tarvitaan siihen myös aivan aitoa sitoutumista. Sitä mitataan tässä salissa nyt budjettikäsittelyn aikana ja viimeistään, kun budjetista päätetään. Me lähdemme siitä, että kahteen isoon pääluokkaan pitää tulla täällä eduskunnan käsittelyssä selvästi lisää rahaa. Ne ovat juuri terveydenhoidon pääluokka ja sitten työllisyysrahat. Näihin pitää eduskunnan löytää nyt selvästi lisää euroja. Kaikki muu on sitten vain sitä keskustelua.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilälle: Emme halua satsata vain Pääkaupunkiseudulle, vaan meillä oli, että "Pääkaupunkiseudulla ja muilla ongelma-alueilla". Näin oli sanatarkasti meidän välikysymyksemme.

Mitä tulee bruttokansantuotteeseen, niin meillä käytetään nyt 6,6 prosenttia bruttokansantuotteesta terveydenhuoltoon. Pohjoismaitten kesken nämä luvut ovat hyvin vertailukelpoiset. Kaikissa muissa Pohjoismaissa käytetään yli 8 prosenttia. Jos terveydenhuoltohenkilöstön palkat nousisivat 10 prosenttia, mikä on aivan teoreettinen lähtökohta, silti osuutemme olisi vain vähän yli 7 prosenttia. Eli todellakin käytämme huomattavasti vähemmän rahaa kuin muut Pohjoismaat.

Esko-Juhani Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Bkt-mittaukset ovat tietysti hieman suhteellisia, koska bkt vaihtelee nopeasti, mutta suuntaa ne antavat. Tällä tasolla suurin piirtein olemme. Me olemme pudonneet näissä vertailuissa. Meillä satsataan aivan selvästi liian vähän terveydenhoitomenoihin. Tässä tarve on juuri toinen, koska väki ikääntyy.

Mitä tulee keskustapuolueen välikysymyksen kärkeen, niin teidän välikysymyspaperissanne sanotaan, että valtion pitää satsata erityisesti Pääkaupunkiseudun terveysongelmien ratkaisemiseen. Te olette nyt tulossa Helsinkiin. Mitä te sitä ujostelette? Mutta maakunnan kannalta se on aika erikoinen vaatimus, kun se tarkoittaa, että meiltä pitäisi ottaa vähän pois sitten.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Vi är alla oroade över situationen inom social- och hälsovården i hela landet. Alla vill vi att servicen skall fungera och att ingen skall bli tvungen att vänta länge i en vårdkö. Regeringen har tydligt visat att utvecklandet av vården är en av de viktigaste frågorna idag. Bland annat därför föreslås en förhöjning av statsandelarna till social- och hälsovården och därför har regeringen utarbetat Det nationella hälsovårdsprojektet.

I förslaget till budget för nästa år har en betydande summa reserverats för hälsoprojektet. I hälsoprojektet ingår bland annat resurser för utvecklingsprojekt. Kommunerna måste ha en möjlighet att förbättra och utveckla vidare sina arbetsmetoder och rutiner. Personalens ställning och situation inom den offentliga social- och hälsovården skall stärkas så att den offentliga sektorn uppfattas som en god och pålitlig arbetsgivare som bryr sig om sin personal. Ett stort ansvar vilar på kommunernas axlar. Kommunerna måste se till att alla får den lagstadgade social- och hälsovård som de har rätt till. Om folk blir utan vård på grund av att pengarna har tagit slut måste kommunerna se till att mera pengar kanaliseras till social- och hälsovården.

Arvoisa puhemies! Tämä hallitus on toiminut ennalta ehkäisevän sosiaali- ja terveydenhuollon vahvistamiseksi. Vuonna 99 valtioneuvosto hyväksyi Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelman vuosiksi 2000—2003. Ohjelman laati laajapohjainen edustava ryhmä valtio- ja kuntasektorilta että järjestöelämästä. Ohjelmaan sisältyy joukko tavoitteita kunnille yhdistettynä valtion toimenpiteisiin, joilla annetaan kunnille paremmat mahdollisuudet tavoitteiden saavuttamiseen. Ohjelma lähtee sosiaalisen syrjäytymisen torjumisesta ja uhanalaisten ryhmien tilanteen parantamisesta. Tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen, syrjäytymisen ennaltaehkäisy, päihdeongelmien torjuminen, sosiaalisen työn vahvistaminen ja mielenterveyspalvelujen tarjonnan parantaminen. Yksi pääperiaatteista on ongelmien ennalta ehkäiseminen ajoissa, ja monet hankkeet ovatkin käynnistyneet ohjelman seurauksena.

Kansanterveyden parantaminen on vanhenevalle väestöllemme kohtalonkysymys. Toisaalta ihmisiä säästetään inhimillisiltä kärsimyksiltä, ja lisäksi säästyy rahaa kansanterveyden parantumisen myötä. Toisaalta työvoima pidetään pidempään työelämässä, jos se voi hyvin. Tämä hallitus on toiminut aktiivisesti parantaakseen ikääntyvien jaksamista työelämässä.

Kuten kaikki tiedämme, meillä on sosiaali- ja terveydenhuollossa puutteita ja vaikeuksia. Nämä johtuvat suurelta osin siitä, että menot ovat kasvaneet enemmän kuin resurssit. Yhdeksi ongelmaksi muodostuu tällöin se, että säästetään sieltä, missä ei koeta akuuttia tarvetta, kuten esimerkiksi kehitystyöstä. Terveydenhuoltoprojektiin sisältyy niin sanottua porkkanarahaa terveydenhuollon kehittämiseksi, ja parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee hanketta sosiaalihuollon kehittämishankkeisiin kannustamiseksi. Sosiaalihuolto vastaa suuresta osasta ennalta ehkäisevää työtä, ja monet ongelmat olisivat helpommin ratkaistavissa, jos sosiaalisektorilla olisi mahdollisuus puuttua ajoissa asiaan.

Värderade talman! Oppositionen har utnyttjat den aktuella krisen inom HNS som orsak för sin interpellation. Den krisen bottnar i att organisationen HNS inte riktigt funnit sina rätta former och att kommunernas försämrade ekonomi så starkt påverkat resurstilldelningen till det gemensamma sjukvårdsdistriktet. Det verkar som om det skulle finnas brister i ledningen av distriktets verksamhet.

Jag deltog senaste lördag i ett möte som ordnades vid Lappvikens psykiatriska sjukhus, där man protesterar mot planerna på att lägga ner den enda svenskspråkiga psykiatriska avdelningen i huvudstadsregionen. På mötet fick vi bland annat höra att Esbo och Vanda fattat beslut om att inte mera i år skicka patienter till den här avdelningen på grund av inbesparingar. Det här är helt oacceptabelt, eftersom motsvarande vård på svenska inte finns på något annat sjukhus. I ett pressmeddelande säger HNS att den svenska avdelningen kommit till av språkpolitiska skäl, som om det skulle vara ett argument för att dra in den här avdelningen. Det här är nonsens. Avdelningen finns av språkliga skäl, inte språkpolitiska, eftersom språket är det viktigaste arbetsredskapet i vården av psykiskt sjuka. Enligt grundlagen har också svenskspråkiga rätt till vård på eget språk.

Den här avdelningen behövs också i undervisningssyfte för Helsingfors universitet som dessutom är det enda universitetet i Finland som utbildar svenskspråkiga läkare. I fortsättningen måste man fästa större uppmärksamhet vid att undervisningens möjligheter överlag säkras vid Helsingfors universitetssjukhus inom HNS. Nedskärningarna inom HNS får inte försvaga undervisningen och inte heller försätta patientgrupper i ojämlik situation.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon rahoituskriisin ytimen paljasti lääkärilakko, jonka synnyttämiä potilasjonoja edelleen yritetään lyhentää. Lääkärilakko toi lakossa olleille yli 10 prosentin palkkatason korotuksen. On selvää, että vähintään vastaava palkkatason korotus kuuluu myös muulle sairaanhoitohenkilökunnalle. Tähänkin menojen lisäykseen on siis varauduttava rahoitusratkaisujen yhteydessä. Mielenkiintoista, että tähän pointtiin ei ole kukaan kiinnittänyt ymmärtääkseni aikaisemmin huomiota tässä keskustelussa.

Tämänkin yhteiskunnan kipukohdan juuret ulottuvat 1980-luvun epäonnistuneeseen rahamarkkinoiden vapauttamiseen, joka tuotti vuosikymmenen lopulla holtittoman velanoton ja seuraavan vuosikymmenen alkupuolen talouslaman massatyöttömyyksineen. Kun talouskasvu ei poistanutkaan rakenteellista työttömyyttä, väki lähti liikkeelle. Edelleen jatkuva muuttoliike on ongelma sekä menettävälle että vastaanottavalle alueelle. Edellisen suurin ongelma ei ole menoja tuottava puitteiden ylikapasiteetti vaan lääkäripula. Jälkimmäisen ongelma on taas usein fyysisen kapasiteetin niukkuus yhdistettynä rahapulaan ja palveluksessa olevan ammattihenkilökunnan vajeeseen. Eräissä tapauksissa myös organisatoriset ongelmat näyttävät olevan ylitsepääsemättömiä, niin kuin lukemattomissa puheenvuoroissa on tämän iltapäivän aikana todettu.

Lääkäriliitto on kautta historiansa käyttänyt koulutuksen aloituspaikkamäärää työmarkkinapolitiikan välineenä. Eri syistä opetusministerit ovat hyväksyneet tämän. Tulos nähdään nyt lääkäripulana. Tätä politiikkaa tuki nykyinen opetusministerikin hallituskauden alussa. Myönteiset tulokset aloituspaikkamäärän äskettäisestä korottamisesta näkyvät valitettavasti vasta lähes vuosikymmenen kuluttua.

HUSin ongelmat ovat luku sinänsä. Mitään rahoitusongelmaa ei olisi, jos Pääkaupunkiseudun kunnat olisivat keränneet veronmaksajilta käyttövaroja samaan tapaan kuin esimerkiksi Oulun kaupunki ja ohjanneet niitä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tarpeisiin. Oulun veroprosentti on ollut pitkään 18, kun vastaava prosentti on Helsingissä 16,5, Kauniaisissa 15, Espoossa 17 ja Vantaalla 17,75. Helsinki jopa laski veroprosenttia vuodesta 1996 vuoteen 1997 ja on pitänyt sen sitten tuossa 16,5:ssa tähän vuoteen saakka. Helsingissä prosenttiyksikön tuotos on 95 miljoonaa euroa.

Ymmärrän, että Helsinki on tukeutunut korkeahkon kiinteistöveron tuottoon ja luottanut yhteisöveroon rahasampona. Jälkimmäisen voimakas suhdanteiden mukainen vaihtelu ei liene kuitenkaan yhdellekään helsinkiläispoliitikolle tuntematon asia. Tässä tilanteessa hyväksi on kai laskettava se, että Helsingillä ja muilla Pääkaupunkiseudun kunnilla on nyt selvää korotusvaraa tuloveroprosentissa. Jos sen käyttö hillitsisi vielä muuttoliikettä, tulos olisi mainio. Pelkään kuitenkin, ettei veroprosentin suuruus vaikuta juuri lainkaan kansalaisten muuttopäätöksiin.

Ylipäätään on syytä kehottaa Helsinkiä ja Pääkaupunkiseudun muita kuntia nojautumaan rahoitusongelmissaan omiin voimiinsa. Minusta olisi erinomainen asia, jos kaikissa nykyisissä kasvukeskuksissa olisi suurin piirtein sama kunnallinen tuloveroprosentti. Pääkaupunkiseutua valtio on tukenut jatkuvasti merkittävällä panoksella muun muassa pitämällä täällä suurta määrää hallinto- ja palveluyksiköitään. Tämä sijaintikuntaetu on lähes kokonaan suhdanteista riippumatonta tulopohjaa.

Arvoisa puhemies! Mitä sitten pitäisi ylipäätään tehdä kansalaisten oikeuksien toteutumisen varmistamiseksi terveydenhuollossa, niin kuin perustuslain 19 § velvoittaa? Yhteisöveron tuottoon tukeutuva rahoituspolitiikka olisi jatkossakin huteralla pohjalla. Niin väestöään menettävillä kuin sitä vastaanottavilla alueilla joudutaan perusrakenteita joka tapauksessa tarkistamaan. Siirtyminen tilaaja—tuottaja-malliin ratkaisisi keskeiset keskustelussa olleet ongelmat. Valtio olisi tilaaja ja kunnat/kuntayhtymät voisivat olla keskeisiä tuottajia. Tämä sama malli sopii sairaanhoitopalvelujen ohella myös koulupalveluihin. Täällä ed. Soininvaara ehdotti tilaaja—tuottaja-mallia, mutta niin, että tilaajana olisi sairaanhoidon kuntayhtymä ja sairaalat tuottajina. Oulussahan meillä on tilaaja—tuottaja-malli järjestelmän sisässä, ja se ei ole mikään ratkaisu näihin ongelmiin. Näiden täytyy olla tasolla valtio tilaaja, sitten kunnat, kuntayhtymät tuottajia keskeisellä tavalla. Tällaisessa tilaaja—tuottaja-mallissa valtio päättäisi palveluverkosta ja normeista. Jokainen vähäinenkin muutos toisi asian isoon saliin keskusteluun. Näin oli muun muassa kansakoululaissa 60-luvulla.

Siirtyminen tilaaja—tuottaja-malliin ja eduskunnan päätettävissä olevaan normitukseen toisi tämän lohkon todelliset poliittiset valinnat eduskuntaan. Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja on jyrkillä terveydenhoitolinjauksillaan vahvistanut tämän, kansliapäällikkö Kari Häkämies sen aluepoliittisilla kannanotoillaan vahvistanut. Minun mielestäni perustuslain edellyttämä yhdenvertaisuus peruspalvelujen saannissa tarkoittaa saatavuus- ja laatuvarmuutta yhtäläisesti kaikkialla koko maassa. Bogomoloffin linja poikkeaa tästä jyrkästi. Hänen puoluetoverinsa Iiro Viinanen ehdotti 90-luvun alkupuolella siirtymistä terveydenhuollossa vakuutuspohjaiseen järjestelmään Yhdysvaltain mallin mukaan. Bogomoloffin linjavalinta ei ole tämän jatke, vaan se on astuminen omaan, eettisesti varsin arveluttavaan suuntaansa.

Välikysymyksen tehneet ovat oikeassa siinä, että viime aikoina on ongelmia kuitattu liikaa erilaisten työryhmien asettamisilla. Nyt tarvitaan todellisia rakenteellisia uudistuksia. Terveydenhuolto kuuluu alueisiin, joilla niitä kipeimmin tarvitaan.

Jouko  Jääskeläinen  /kd:

Arvoisa puhemies! Välikysymyksen aihe on terveydenhuolto, mutta kiistämättä käytännössä esillä ovat nyt varsinkin Helsingin ja Uudenmaan asiat ja sairaanhoitopiiri täällä. Sen toimintahan ei ole riittävästi täyttänyt sen enempää kansalaisten kuin päättäjienkään toiveita, ja siksi on syytä arvioida tilannetta täällä, vaikka samoja ongelmia on toki nähtävissä muuallakin.

Ulkoiset tekijäthän aiheuttavat Uudellamaalla niin kuin muuallakin lisääntyvää terveydenhuollon tarvetta. Väestön ikääntymisestä pelkästään aiheutuva lisärahan tarve on maassamme arvion mukaan noin 50 miljoonaa euroa. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että tähän mennessä Kansalliseen terveysohjelmaan osoitetut uudet määrärahat eivät ole riittäviä, koska muitakin lisärahan tarpeita on. Näillä alueilla arvioitu vuosittainen erityissairaanhoidon palveluiden lisääntymistarve on jopa 7 prosenttia. Tämä korkea lisätarve johtuu siitä, että alueellamme väestön vanheneminen on siinä vaiheessa, että lisätarve kohdistuu nimenomaan erityissairaanhoitoon. Tuollainen 7 prosentin laskusääntö merkitsisi siis noin 10 prosentin lisätarvetta resursseihin, koska muitakin korotustarpeita on.

Onko meillä nämä lisäresurssit? Ei ole. Siksi kysymme: miksi? Ensimmäinen syy on tekijöiden puute; toinen syy on rahan puute. Lääkäreitä on enemmän kuin koskaan, mutta ei siltikään tarpeeksi tarpeeseen nähden. Jatkossa Pääkaupunkiseudullekin on tärkeää, että koulutuspaikkoja nostettaisiin juuri täällä. Puutteet perusterveydenhuollossa kostautuvat muussakin hoidossa.

Samassa yhteydessä on syytä myös muistuttaa, että alkavassa työiässä olevat ikäluokat ovat liian pieniä. Tässä eteemme tulevat 70-luvulla tehdyt ratkaisut, joiden vuoksi ikäluokat ovat siinä määrin pieniä, että jo parin vuoden sisällä työstä poistuu suurempi ikäluokka kuin työelämään saadaan sisään. Tämä ei voi olla radikaalisti vaikuttamatta tilanteeseen.

Myös rahan niukkuus on merkittävä tekijä. Suomalaisten potilaiden omakustannusosuus terveydenhuollon rahoituksesta on Oecd-maiden korkeimpia. Erityisesti lääkkeet tulevat potilaalle kalliiksi. Siksi kristillisdemokraatit ovat vaihtoehtobudjetissaan esittäneet rahoituskeinoja tilanteen korjaamiseksi. Esityksemme sosiaalisesti oikeudenmukaisista veronkorotuksista pörssikaupan pikavoitoissa toisivat huomattavan kohennusvaran varsinkin ja myös terveydenhuollon palveluksiin. Esityksemme on, niin kuin ryhmäpuheenvuorossamme todettiin, että lääkekustannusten omavastuuosuuksien korotuksista luovuttaisiin ja että kunnille jätettäisiin enemmän liikkumavaraa terveydenhuollon palveluiden hoitamiseksi jättämällä hallituksen esittämä sinänsä vaatimaton veronkevennys tällä kertaa väliin. Pari euroa palkkakukkarossa ei ole riittävä hinta siitä, että palveluiden tuottamisessa on selviä vaikeuksia.

Arvoisa puhemies! Paisuvien tarpeiden keskellä toimiva organisaatio joutuu sopeutumaan nopeammin kuin toiminnassa mukana olevat ehkä haluaisivat. HUS muodostuu monesta eri osasta, ja on esitetty perusteltua kritiikkiä siitä, että päällekkäisyyksiä ei ole sittenkään riittävästi poistettu. Ylipäänsä on kysytty sitä, oliko kolmen eri organisaation yhdistäminen tehdyllä tavalla sittenkään paras ratkaisu.

Eräs keino toiminnan tehostamisessa olisi järjestää se nykyistä selkeämmin tilaaja—tuottaja-mallin pohjalta, johon muutamassa aikaisemmassa puheenvuorossa on viitattu. Tällöin tekemiseen paneutuisivat terveydenhuollon ammattilaiset yhdessä talouden osaajien kanssa, ja mielestäni kuntien tehtäväksi jäisi tilata palveluita. Samalla hallittu kilpailu eri palveluntuottajien välillä mahdollistaisi sen, että toimintaketjut potilasturvallisuutta vaarantamatta tehostuisivat. Tämä ratkaisu olisi mahdollinen varsinkin Pääkaupunkiseudulla, missä vaihtoehtoja pystytään luomaan paremmin kuin pienemmissä sairaanhoitopiireissä.

Ryhmämme on väläytellyt mahdollisuutta siirtää ainakin osa erityissairaanhoidosta suoraan valtion alaisuuteen. Silloin varsinkin muun muassa teknisistä syistä kalleimmaksi tuleva osa terveydenhuollosta olisi käytännössä suoraan asianomaisen ministeriön alaisuudessa. Tämäkin vaihtoehto kannattaa selvittää, elleivät nyt asioista vastuuta kantavat saa riittävän nopeaa otetta asioiden hoitoon.

Arvoisa puhemies! Monet Kansallisen terveysprojektin tärkeät esitykset ovat edelleen odottamassa. Alan huippuosaajat halusivat ja haluaisivat selkeästi vähentää alkoholijuomien saatavuutta ja houkuttelevuutta sekä esittävät huolensa entistä vapaampien tuontirajojen vaikutuksesta EU-ajassa. Muutoinkin vaadittiin ennalta ehkäisevien toimenpiteiden tehostamista monien hyvien käytännöllisten terveydenhuollon tehostamiskeinojen ohella.

Jatkossa meidän omilla ratkaisuillamme ja elämäntavoillamme on yhä suurempi merkitys myös terveydelle. Tarvitsemme siis toiminnan tehostamista hallinnossa ja toimintaketjuissa sekä lisää rahaa terveydenhuoltoon ja järkevät keinot lisärahan hankintaan. Hallituksen on tarvittaessa oltava valmis myös vaihtoehtoisten organisatoristen esitysten tekemiseen.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! On käsittämätöntä, ettei hallitus edelleenkään ota omalta osaltaan vastuuta terveydenhuoltomme ongelmista. Hallitus pyrkii sysäämään vastuun milloin kunnille, milloin sairaanhoitopiireille ja kaiken huipuksi keskustaoppositiollekin. Erityisen omituista on myös se, ettei keskusta edes saisi olla huolissaan Pääkaupunkiseudun terveydenhuollosta. Viittaan muun muassa kokoomuksen ed. Sarkomaan puheisiin debatissa.

Entä Terveysprojektin alku, onnistuiko se tavoitteiden mukaan? Saako siitäkään puhua? Viime keväänä luotiin suuret odotukset projektin suhteen. Tavoitteena on laittaa siihen 700 miljoonaa euroa vuoteen 2007 mennessä. Hyvä niin, mutta projekti ei auta tällä hetkellä jonossa olevia. On outoa, että ministeriö esitti 150 miljoonaa euroa budjettiin mutta nyt hallituspuolueet, jopa ministeri Biaudet mukaan lukien, ovatkin tyytyväisiä budjettiesityksessä olevaan 57 miljoonan euron satsaukseen. Kysymys kuuluu: Esittikö ministeriö liian paljon rahaa?

Keskusta ei kuitenkaan ole ainoa, joka on projektin alkua kritisoinut. Projektin vetovastuullinen professori Jussi Huttunen on sanonut julki täysin saman kuin keskusta. Hänen reilu viikko sitten esittämänsä arvion mukaan kehitys kulkee nyt täysin toiseen suuntaan kuin projekti esitti; rahapula uhkaa viivyttää potilaiden hoitoonpääsyä entisestään. Huttusen mukaan meillä käytetään liian vähän rahaa terveydenhuoltoon ja muutosvauhti terveysprojektin etenemisessä on liian hidas. Näin siis Jussi Huttunen. Jos hallitus ei haluakaan kuulla keskustan kritiikkiä, kuulkoon edes terveydenhuollon asiantuntijoiden äänen.

Arvoisa puhemies! Henkilökohtaisesti voin sanoa, etten tunne HUSin toimintaa. Mutta jokainen tietämätönkin voi nähdä, että asiat eivät HUSin piirissä ole kunnossa. Hyvä kysymys kuitenkin HUSiin liittyen on: Onko tällainen mammuttisairaanhoitopiiri suomalaisissa olosuhteissa ollenkaan toimiva? Kysymys kuuluu: Voiko suuruuden ekonomia toimia hyvin? HUS-esimerkki kertoo siitä, että ei voi. Tätä kautta asia on myös arvovalinta ja osittain ideologinenkin. Kyllä tosiasia on, että erityisesti kokoomuksen ja SDP:n piiristä kuuluu useinkin vaatimuksia yksiköiden suurentamisesta muun muassa kuntien osalta. Viimeksi kokoomuslainen kansliapäällikkö Häkämies puhui tämän suuntaisia.

Tämän välikysymyksen tausta ei ole vain Pääkaupunkiseudun terveydenhuollossa. Terveyspalveluiden saanti, olipa kyse perusterveydenhuollosta tai erityissairaanhoidosta, on yhtä tärkeää riippumatta siitä, missä ihminen asuu. Itse olen erityisen huolestunut terveyskeskusten lääkäritilanteesta. Suunta ei näytä yhtään parempaan päin, vaikka meillä on tänään lääkäreitä enemmän kuin koskaan. On todella paradoksaalista, että lääkäreitä on enemmän kuin koskaan, mutta silti lääkäripula on pahempi kuin koskaan. Turha tässä on vasemmiston puolelta erityisesti Ahon hallitusta syyttää lääkärikoulutuksen vähentämisestä. Silloin asiantuntijatyöryhmä tätä esitti ja maan hallitus sitä uskoi. Olisi vasemmistokin voinut asian heti korjata, kun valtaan tuli vuonna 95.

Arvoisa puhemies! Terveyskeskuslääkäreiden työn korvaaminen niin sanotuilla keikkalääkäripalveluilla on mielestäni erityisen huolestuttavaa. Suomessa toimii lukuisa joukko yrityksiä, jotka myyvät keikkalääkäripalveluita lääkäripulasta kärsiviin kuntiin. Tuoreiden tietojen mukaan — näin tällaisen uutisen muutama viikko sitten — meillä toimii jo noin 1 300 lääkäriä näissä reppufirmoissa. Keikkalääkäreitä ostavat sekä Pääkaupunkiseudun kunnat että pohjoisen pienet kunnat. Etelä-Suomessa keikkalääkäreillä korvataan käsitykseni mukaan lähinnä päivystystä, sijaisuuksia ja muita pätkätöitä. Pienissä kunnissa keikkalääkäreiltä ostetaan usein terveyskeskuslääkäreiden päivätyötä.

Ostopalvelulääkärit tulevat kunnille huomattavasti vakituisia lääkäreitä kalliimmiksi. Myös potilaan kannalta keikkalääkäripalvelut ovat ongelmallisia. Ennalta tuntemattoman keikkalääkärin kanssa hoitosuhde ei ole samanlainen kuin omalääkärin kanssa. Keikkalääkäripalveluiden taustalla on monia syitä. Kunnat eivät ole pystyneet olemaan riittävän vetovoimaisia työnantajia lääkäreille. Lääketieteen opiskelijat ja vastavalmistuneet lääkärit eivät juuri halua töihin pieniin, syrjäisiin terveyskeskuksiin tai toisaalta suuriin kaupunkeihin. Tarjonta ja kysyntä eivät siis kohtaa.

Lääkärien koulutus on pitkäjänteistä ja kallista koulutusta, jonka veronmaksajat maksavat. On välttämätöntä, että kuntien ja valtion päätöksentekijät huolehtivat siitä, että kansalaiset saavat julkiselta puolelta kohtuuhintaisesti järjestettyjä lääkäripalveluita. Tein tästä asiasta kesällä yhdessä ed. Hyssälän kanssa myös kirjallisen kysymyksen kesän tilanteen valossa. Tästä asiasta keskusteltiin hetki sitten myös debatissa. Voin sanoa, että edelleenkään en ole tyytyväinen niihin vastauksiin, mitä hetki sitten ministeri Perho aika koppavastikin vastasi, että asia on hoidossa, hallituksen projekti hoitaa tämänkin asian.

Kesällä tähän kysymykseemme vastasi ministeri Biaudet. Hänen mukaansa sosiaali- ja terveysministeriö kaikilla ministeriön käytössä olevilla keinoilla aikoo tehdä terveyskeskuslääkärin työn houkuttelevammaksi nykyisestä. Silti jään kysymään, mitä ne keinot ovat. Hetki sitten kuulin epävirallisissa keskusteluissa, että näissä keikkalääkärifirmoissa voidaan tehdä myös erikoistumisopintoja. Se ei mielestäni esimerkiksi ole oikein. Minusta erikoistumisen pitäisi tapahtua julkisella puolella. Jäänkin ihmettelemään ja kysymään: Eikö tämä esimerkiksi ole keino, johon hallitus voisi omalla poliittisella tahdollaan puuttua?

Edelleen ministeri Biaudet silloin sanoi, että nyt ollaan uusimassa yksityisestä terveydenhuollosta annettua lakia ja tässä yhteydessä kiireellisesti erilliskysymyksenä selvitetään keikkalääkäriasia ja myös potilasta koskevat oikeudelliset ja vastuukysymykset. Jään edelleenkin kysymään, missä tämä selvitystyö on. Ainakin vastausta odotan siihen, millä aikataululla tähän asiaan aiotaan korjausta saada. En voi uskoa, että voidaan odottaa vuosikausia, että keikkalääkäripalveluja hillittäisiin ja saataisiin lääkärit terveyskeskuspuolelle. Näin ei näytä käyvän.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Keskustapuolue on koko vaalikauden ajan syyttänyt hallitusta siitä, ettei koko Suomen alueellista yhdenvertaisuutta ole muka toteutettu. Kerta toisensa jälkeen on vaadittu toimia, joilla vauraammilta alueilta otetaan pois ja annetaan heikommin menestyville kunnille.

Hallitus on nyt toiminut ja vieläpä keskustan toivomalla tavalla tai siihen suuntaan, ja seuraukset ovat nähtävissä. Nyt ajankohtaisessa, erityisesti Helsingin kaupunkia koskevassa HUSin sairaanhoidon kriisissä näyttää siltä, että pääkaupunki on valtiovallan päätöksillä velvoitettu luovuttamaan tuloistaan muulle Suomelle enemmän kuin sillä olisi ollut varaa. Keskustapuolueen jatkuvasta aluepoliittisesta napinasta on siis tullut selkeästi haitallisia seurauksia pääkaupungissa asuville kansalaisille, jotka nyt joutuvat odottamaan kohtuuttomasti vuoroaan päästä tarvitsemaansa sairaanhoitoon.

Edellisessä lauseessa totesin, että näyttää siltä, että Helsinki on luovuttanut enemmän kuin sillä on ollut varaa. Asian toinen puoli on kuitenkin se, ovatko Helsingin kaupungin luottamushenkilöt tehtäviensä tasalla nyt, kun he pitkästä aikaa joutuvat toimimaan edellisvuosia niukemmilla resursseilla. Millaisia päätöksiä muilla hallinnonaloilla Helsingissä on tehty? Ovatko kaikki investoinnit ja rahoituspäätökset olleet järkeviä tilanteessa, jossa kansalaisten peruspalvelut vievät yhä suuremman osan kaupungin budjetista?

Toisaalta tekisi mieli lausua Helsingin kaupungin luottamushenkilöille: Tervetuloa todellisuuteen! Useimmissa kunnissa kuntatalouden tasapainossa pitäminen nimittäin on joka vuosi menojen karsintaa ja tarkkaan harkittua priorisointia, jotta rahat riittäisivät välttämättömiin kansalaisten arkipäivän peruspalveluihin. Kuten kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossakin todettiin, Helsingin kaupunki ei suinkaan ole leikannut sairaanhoidon menoja, vaan HUS on ylittänyt budjettinsa. Kiistatta on kuitenkin selvää, että Helsingin kaupunki on vastuussa kaupungin asukkaiden terveydenhuollosta.

Herra puhemies! Tällä hallituskaudella on toteutettu ennätyksellisen paljon kuntien välistä yhdenvertaisuutta, tulonjakoa tasaavia toimia. Arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä luopuminen oli monille pienille ja vähävaraisille kunnille todellinen arpajaisvoitto. Toisaalta kuntayhtymät ja suuret kaupungit jäivät miinukselle. Kun tämä järjestelmä purettiin, samaan aikaan muuttuivat myös yhteisöveron jako-osuuksien perusteet. Kuntien välisen tasa-arvon nimissä on siis tehty useita toimia, jotka ovat vaikuttaneet negatiivisesti samojen kuntien, yleensä suurten kaupunkien, talouteen. Olen edelleenkin sitä mieltä, että hyvinä vuosina näillä suurilla on ollut varaakin tasata omastaan. Aluepolitiikan nimissä toteutettavaa, suuria kaupunkeja syrjivää talouskehitystä en sen sijaan hyväksy. Samalla kun Pääkaupunkiseudun verotuloihin on tehty miljoonaluokan vähennykset, olisi kuitenkin pitänyt valmistaa luottamushenkilöitä myös siihen, että päätöksenteon taustalla olevat resurssit ovat olennaisesti pienentyneet.

Paljon julkisuutta on saanut Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja hänen lausuntonsa parantumattomasti sairaiden potilaiden hoitamatta jättämisestä. Hänen mielipiteensä ovat ihmisyyttä ja ihmisarvoa loukkaavia. Mielestäni henkilö, jonka ajatusmaailmaan kyseiset kannanotot kuuluvat, ei ole sopiva luottamustehtävään. Olen pahoillani, ettei hän ole jo itse ymmärtänyt erota. Puolueen puheenjohtaja ja kokoomuksen eduskuntaryhmä ovat myös selkeästi irtisanoutuneet Bogomoloffin sairaanhoitoa koskevista ajatuksista, viimeksi tämän välikysymyskeskustelun ryhmäpuheenvuorossakin. Täysin puolueen linjasta poikkeava kanta kansalaisten kaikkein tärkeimpään perusoikeuteen, oikeuden saada hoitoa sairastuessaan, tekee mielestäni mahdottomaksi sen, että tällainen henkilö voi jatkaa puolueen mandaatilla luottamustehtävässä.

Tässä välikysymyskeskustelussa hallitus vastaa nyt keskustapuolueen kysymykseen, erityisesti Pääkaupunkiseudun terveydenhoidon ongelmiin. Hallituksen vastaus on jo saatu ja siinä on esitetty konkreettisia toimia tilanteen parantamiseksi. Sen sijaan keskustan on vastattava maaliskuussa äänestäjien kysymykseen siitä, onko oikeudenmukaista aluepolitiikan nimissä vaatia toimenpiteitä, jotka aiheuttavat sen, ettei vauraimmillakaan alueilla enää mene hyvin.

Lopuksi vielä esittäisin kysymyksen: Onko avokätinen aluepoliittinen rahanjako saanut syrjäseutujen palvelut kukoistamaan kunnissa, joissa keskustapuolueella on yksinkertainen enemmistö ja päätösvalta kunnallisessa rahanjaossa? Kun tarkastelee ed. Pekkarisen, siis keskustan ryhmäpuheenjohtajan, viimeviikkoista budjettipuheenvuoroa ja tätä välikysymystä, on vaikea nähdä mitään logiikkaa opposition linjassa. Vielä viime viikollahan budjettipuheissa jätettiin kaikki hallituksen aluepoliittiset toimet huomiotta ja valitettiin surkeasti alueellista eriarvoistumista ja vaadittiin rahaa syrjäseuduille. Nyt kysytään, miksi Pääkaupunkiseutua on näin kaltoin kohdeltu. Onko niin, että ärhäkän oppositiopolitiikan tavoitteena onkin pelkästään saada kaikki asiat Suomessa näyttämään tasapuolisesti yhtä kurjilta asuinpaikasta ja elämäntilanteesta huolimatta ja riippumatta ja tämä siksi, ettei opposition rooliin kuulukaan tunnustaa hallituksen ansioita? Kansalaisten terveyden- ja sairaanhoito on kuitenkin liian vakava asia oppositiopolitiikan pelinappulaksi.

Mauri  Salo  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Oppositio ei pelaa sosiaalipolitiikalla eikä terveydenhuollolla. Tässä on vakavasta asiasta tehty vakavassa mielessä välikysymys. Kansalaiset eivät saa oikeutta olemalla jonoissa, vaan heidät on oikea-aikaisesti hoidettava. En myöskään ymmärrä sitä, että nyt aletaan keskustaa syyttää talouspolitiikan virheistä, joita hallitus on tehnyt, koska talouskasvu on jo toista vuotta lähes nollatasossa.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Uudistan tässä kysymykseni vielä siitä, millä perusteella oppositio, keskusta erityisesti, osoittaa Helsinkiä siitä, että Helsingissä ei päästäisi HUSin hoitoon. Minulla on tässä tilasto, joka kertoo, että tämän välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan omassa kunnassa Nurmijärvellä odotetaan kyllä pidempään HUSin hoitoon kuin esimerkiksi helsinkiläiset odottavat.

On aivan selvää, että terveydenhuollossa on ongelmia, niihin on vakavasti paneuduttava. Resursseja tarvitaan lisää; kustannustehokkuutta on lisättävä; henkilöstön hyvinvoinnista on huolehdittava, työssäjaksamisesta. Kysyn todellakin, onko nyt niin, että esimerkiksi Nurmijärvestä ei sitten olla ollenkaan huolissaan, vaan erityisesti Helsingistä. Mielestäni tässä ei ole kyllä mitään logiikkaa. Tähän kysymykseen haluaisin vastauksen, ovatko nurmijärveläiset sitten ihan täällä unohdettu vai mikä tämä peruste on, miksi Helsinkiä osoitellaan.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! En ole nurmijärveläinen, mutta voisin kuvitella, että Nurmijärvellä ei ole esimerkiksi kaupunginhallituksessa käyty sellaisia keskusteluja kuin kokoomuslaisen Bogomoloffin johdolla on käyty täällä. En tiedä ainakaan sellaisesta. Voidaan olla jonoissa samoilla mitoilla, mutta ei ainakaan sen suuntaisista leikkauksista puhuta. Täällähän ed. Vanhanen totesi, että muutaman vuoden sisään Nurmijärvelläkin erikoissairaanhoidon menot ovat kaksinkertaistuneet. Jos pelkästään jonojen kokonaismääriä, ihmisten lukumääriä kokonaisuudessaan, vaan tarkastellaan, se ei kerro tietysti siitä todellisuudesta, minkälaisia potilaita siellä jonoissa on odottamassa.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:

Arvoisa puhemies! Edellisen puhujan puheenvuoron johdosta en voi olla tuomatta esiin ihmetystäni siitä, miten kokoomuslaiset edustajat puhuvat täällä salissa ja miten kokoomuksen eduskuntaryhmän edustajat toimivat sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, joka on keskeinen sosiaali- ja terveyspoliittisia asioita valmisteleva elin tässä talossa. Hallituksen vastaus keskustan välikysymykseen on vastaus, jossa myöskin tunnustetaan ongelmat, ja tämä on jäänyt oppositiolta havaitsematta. Näitä ongelmia on varsin monia.

Oli kyllä äsken televisiouutisia katsellessa varsin mielenkiintoista havaita se tilanne: Sairaanhoitopiirien johtajilta oli kysytty, minkälainen on sairaanhoitopiirin taloudellinen tilanne. Kun tuota värikarttaa näytettiin, oli kaksi kriisisairaanhoitopiiriä, HUS ja Pohjois-Savo, ja sitten oli lukuisa määrä sairaanhoitopiirejä, joissa katsottiin, että tilanne oli kohtuullinen, ja sitten sairaanhoitopiirejä, joissa tilanne oli heikko. Kun tätä värikarttaa katsoi, voi sanoa, että mitä etelämmäksi tultiin, sitä enemmän väri muuttui keltaiseksi, joka oli näitä ongelmasairaanhoitopiirejä kuvaava väri. Suurin osa oli etelässä, Pirkanmaankin eteläpuolella. Mielestäni tämä on kyllä varsin huomioon otettava seikka. Kun todella siellä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on kuunnellut kuntien edustajia vuosia, käsitys, mikä itselle on muodostunut, on se, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut eivät ole heikoimmat köyhissä kunnissa yleensä, vaan niissä kunnissa, joissa olisi enemmän varaa, mutta joissa tahtoa puuttuu. Tämäkin kartoitus mielestäni vahvisti tämän näkemyksen.

Mikä sitten olisi se ratkaisu sen sijaan, että me kinastelemme, keneltä pitää ottaa ja kenelle pitää antaa? Tosiasia on se, että meillä on tällä hetkellä myöskin köyhiä kuntia, joissa palvelut on tähän asti hoidettu hyvin, mutta joissa viime aikoina on nimenomaan taloudellisista syistä jouduttu vaikeuksiin palvelujen turvaamisessa. Miten näitä ongelmia pitäisi ratkoa? Tärkein kriteeri on se, että kansalaiset ovat samanlaisessa asemassa riippumatta siitä, missä he sattuvat asumaan. Eli nämä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut heille todella pitää turvata asuinpaikasta riippumatta.

Kun itse näitä olen miettinyt, en oikeastaan mihinkään muuhun ratkaisuun ole voinut päätyä kuin siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut pitäisi antaa uuden perustettavan sosiaali- ja terveydenhuoltopiirin vastattavaksi ja tällä tavoin pyrkiä ratkomaan niitä ongelmia. Ja mikä tämän ajatuksen vielä keskeinen ydin on, se on se, että valtion on tämä rahoitus turvattava huomattavasti nykyistä suuremmassa määrin. Voi sanoa, että valtion tulee ottaa rahoitus hoitoonsa ja tältä pohjalta pitää hakea näitä ratkaisuja.

Toinen syy siihen, miksi tällainen malli olisi mielestäni oikein; nyt on ehdotettu, että erikoissairaanhoito otettaisiin valtion haltuun. En pidä sitä ratkaisua hyvänä, koska pelkään, että se johtaa siihen, että kunnat sitten syytävät kaikki erikoissairaanhoitoon, vaikka se olennainen ongelma on terveydenhuoltopalveluissa nimenomaan se, että nämä palveluketjut eivät toimi. Tällä hetkellä erikoissairaanhoidossa hoidetaan potilaita huomattavalta osin sen vuoksi, että nämä potilaat eivät ole saaneet ajoissa riittävää valistusta ensinnäkin siitä, miten he itse voisivat ehkäistä sairauksien syntyä. Toiseksi, olennaisin syy on se, että perusterveydenhuolto ei pysty antamaan riittävän hyvää hoitoa kaikkialla maassa, ja silloin ei todellakaan kysymys ole siitä, että ne olisivat ne köyhimmät kunnat.

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluketjujen saumattoman toiminnan turvaamiseksi olisi välttämätöntä, että nämä suunniteltaisiin yhdessä, ja näissä pitää olla sosiaalipalvelut myöskin mukana, kytkettynä mukaan näihin ketjuihin. Vain tätä kautta, itse uskoisin, voitaisiin päästä sellaiseen malliin, jossa nämä palvelut tulisivat hoidetuiksi kansalaisille tasavertaisesti ja nimenomaan paitsi potilaiden terveyden kannalta hyvin niin myöskin juuri julkisen tahon tai yleensä yhteiskunnan kannalta kohtuullisesti.

Olennainen asia on kuitenkin se, että tällä hetkellä tarvitaan lisää rahaa terveydenhuollon palveluihin. Nykyinen terveydenhoidon tilanne on sellainen, mutta ennen kaikkea väestön ikärakenne on sellainen, että se väistämättä johtaa siihen, että lisää terveydenhuoltoon tarvitaan määrärahoja. Uskon kyllä vakaasti siihen, että näitä asioita voitaisiin hoitaa huomattavasti nykyistä paremmalla tavalla, joka lähtee siitä, että jokainen ihminen itse tietysti yrittää parhaalla mahdollisella tavalla huolehtia omasta terveydestään. Se ei ole mahdollista, jollei heille anneta ensinnäkin tietoa ja ellei sitten heitä tueta ja motivoida jatkuvasti siihen, että he jaksavat huolehtia itsestään.

Arvoisa puhemies! Näillä sanoilla haluan osallistua tähän keskusteluun.

Merikukka  Forsius  /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun oppositio keväällä teki välikysymyksen terveyspalvelujen turvaamisesta, vetosi hallitus valmisteilla olleeseen Kansalliseen terveysprojektiin. Sen piti olla ratkaisu muun muassa pitkiksi venähtäneiden leikkausjonojen purkamiseen, ja se herätti eduskunnassa suuria odotuksia. Hallituksen lupaukset eivät kuitenkaan aivan kantaneet budjettiriiheen asti. Budjettiesityksestä kyllä löytyy eri momenteilta rahaa Terveysprojektin toimenpiteisiin, mutta nämä varat eivät suoranaisesti kohdistu leikkausjonojen lyhentämiseen. Kuitenkin leikkausjonojen purkaminen on välttämätön, joskaan ei riittävä ehto sille, että Kansallisen terveysprojektin tavoitteet, kuten hoitotakuu, voidaan toteuttaa. Ellei jonoja pureta pois alta, ei hoitoon pääseminen kohtuullisessa ajassa voi olla mahdollista.

Viime vuoden lopussa leikkaukseen pääsyä jonotti liki 143 000 suomalaista. Sairaanhoitopiirien keväisen arvion mukaan jonojen purkamiseen tarvittaisiin lisärahaa 130 miljoonaa euroa. Leikkausjonojen lyhentämistä aloiteltiinkin kevään lisäbudjetissa myönnetyn 25 miljoonan euron valtionavustuksen turvin. Jonojen purkamista olisi kuitenkin pitänyt jatkaa myös ensi vuoden talousarviossa ja korvamerkitä siihen riittävät varat. Nyt hallitus kuitenkin sysää vastuuta jonojen lyhentämisestä seuraajalleen.

Julkisen vallan, siis kuntien ja valtion yhdessä, pitää turvata lakisääteiset terveyspalvelut. Kuntien taloudellinen tilanne on siis avainasemassa esimerkiksi Kansallisen terveysohjelman toteuttamisessa. Tässäkään mielessä hallitus ei kuitenkaan näytä ottavan Terveysprojektia tosissaan. Se pitää edelleen kuntien taloutta budjettinsa jakojäännöksenä, joka saa joustaa tarpeen mukaan.

Kuntien saamien valtionosuuksien indeksikorotukset aiotaan ensi vuonnakin puolittaa ja yhteisöveron jako-osuutta muuttaa valtion eduksi. On hämmästyttävää, että valtion budjettia tasapainotetaan vuodesta toiseen leikkaamalla niistä rahoista, joilla pitäisi turvata kansalaisille lakisääteiset peruspalvelut. Tempoilusta voitaisiin päästä eroon esimerkiksi ottamalla käyttöön peruspalvelubudjetointi. Valtio ja kunnat varmistaisivat kansalaisten peruspalvelut keskinäisellä sopimuksella, jolla tehtäisiin sitovat päätökset palvelutasosta ja rahoituksesta.

Meidän pitäisi myös oppia huomaamaan ennaltaehkäisyn merkitys. Hyvin toimivat peruspalvelut myös muualla kuin itse terveyssektorilla vähentävät painetta sairaanhoidossa. Esimerkiksi lasten osalta on koulujen rooli keskeinen. Riittävän pienet luokkakoot, toimiva tukiopetus ja kunnollinen kouluterveydenhoito ovat esimerkkejä ennalta ehkäisevästä terveyspolitiikasta. Siihen pitää suunnata lisää resursseja.

Keskustan välikysymys kohdistuu paitsi terveyspalveluiden ongelmiin yleensä myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin erityisesti. HUSissa budjetin ylitystä halutaan paikkailla rankoilla säästöpäätöksillä, jotka uhkaavat ajaa 10 000 potilasta hoitojonojen jatkoksi. Helsingiltä herui julkisen kohun jälkeen ensiapua Lasten- ja nuortensairaalan toiminnan turvaamiseen, mutta muita säästöpäätöksiä ei ole ainakaan vielä ryhdytty purkamaan. Mielestäni Lastensairaalan osalta viime kädessä valtion täytyy turvata toiminnan jatkuvuus. Sairaala vastaa vaikeimpien lastentautien hoidosta Suomessa, joten sen ahdinko ei kosketa vain Helsingin seudun kuntia.

Etelä-Suomen lääninhallitus totesi HUSin päätöksen hoitojen rajoittamisesta laittomaksi. Lääninhallituksen mukaan erikoissairaanhoidon järjestämisestä vastaava sairaanhoitopiiri ei voi muodostaa kuntakohtaisia hoitojonoja eikä kunta voi päätöksillään estää tarpeellisen erikoissairaanhoidon antamista. Hoitoonpääsyä ei voi evätä, vaikka kyseessä olisikin ei-kiireellinen sairaanhoito. Lääninhallituksen kanta vastaa kansalaisten oikeustajua. Sairaita ei saa jättää hoitamatta budjetin ylittämiseen vedoten, kuten arkkiatri Risto Pelkonen kirjoitti Helsingin Sanomissa: "Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava kaikille riittävät sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut ja edistettävä terveyttä. Rahasta ei laissa puhuta mitään. Rahat on siis jostain hankittava, jos hoidon tarve todetaan."

Mitä HUSille sitten pitäisi tehdä? Mielestäni on vastuutonta puhetta vain suoralta kädeltä esittää sairaanhoitopiirin purkamista. Suuret kaupungit ehkä pystyvätkin hoitamaan erikoissairaanhoidon omin päin, mutta pieniltä kunnilta se ei onnistu. Siksi HUS voidaan purkaa vain siinä tapauksessa, että korvaava järjestelmä on olemassa eikä vain paperilla vaan valmiina ja toimintakunnossa. Erikoissairaanhoitoon ei voi tulla taukoa hallinnollisten järjestelyjen takia.

Keskusta nostaa välikysymyksessään esille tutun vastakkainasettelun yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välillä. Välikysymyksessä kritisoidaan sitä, että osa hoitoa tarvitsevista ihmisistä ajetaan yksityiselle puolelle. Toimivat julkiset terveyspalvelut takaavat parhaiten kansalaisten tasavertaisuuden, mutta hoitojonoja kannattaisi nyt ikään kuin hätäapuna lyhentää myös yksityissektorin avulla. Jonojen purkua ei tällöin maksaisi asiakas, vaan yhteiskunta ostaisi palvelut yksityiseltä. Jonojen purkaminen yksityisen sektorin avulla tulee ennen pitkää halvemmaksi kuin niiden jättäminen purkamatta.

Arvoisa puhemies! Suomi panostaa terveydenhuoltoon bruttokansantuotteella mitattuna vähemmän kuin EU-maat keskimäärin. Täällä asiakkaat myös maksavat omasta pussistaan suuremman osan terveydenhoidon kuluista lääkekulut mukaan lukien. Nykyisen tasoisella julkisella rahoituksella emme pärjää tulevaisuudessa. Väestö vanhenee, ja saatavilla on uusia tehokkaampia, mutta myös kalliimpia hoitoja. On päivänselvää, että tarvitsemme tuntuvasti lisää julkista rahaa hyvän terveydenhoidon turvaamiseksi kaikille suomalaisille.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Se, mihin välikysymyksemme perustuu, on tietysti maamme perustuslaki, joka sääntelee kansalaistemme perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia. Ihmiset ovat tasavertaisia lain edessä. Ketään ei saa asettaa ilman hyväksyttävää perustetta esimerkiksi iän, alkuperän, kielen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella eriarvoiseen asemaan. Perustuslaissamme on niin ikään säädös oikeudesta sosiaaliturvaan kaikille niille, jotka eivät kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Lailla on haluttu ja halutaan taata myös se, että jokainen saa riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut niin, että edistetään kansalaisten terveyttä.

Julkiselle vallalle on yksiselitteisesti laissa määrätty vastuu perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteuttamisesta. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja asiakkaiden oikeuksista saada näitä palveluja on niin ikään säädetty erikseen laissa unohtamatta kansalaisten hyvää kohtelua.

Olemmeko nyt siis lainsuojattomassa tilassa vai tulkinnallisten erimielisyyksien ratkomistilanteessa? Emme ole kummassakaan. Ei ole kauan siitä, kun potilas haki oikeuksiaan tuomioistuimessa ja sai ne aivan oikein lain tulkinnan mukaisesti. Sen sijaan ideologinen valtapeli on kaarattamassa ihmisiä palvelujärjestelmään, jossa varallisuudesta huolimatta hoito maksetaan omasta pussista, olipa siellä olemista tai ei.

Maahamme on ilmaantunut uusia laintulkitsijoita, kilpailevia tuomioistuimia, jotka puhuvat priorisoinnista, poikkeustilanteesta, potilasaineksesta, materiaalista, materiaalista ilman ihmiskäsitettä. Niin pian kuin potilas muuttuu asiakkaaksi johonkin järjestelmään, hänen hoidostaan tulee toimenpide tai hinnasta tulee yksikköhinta. Olemme ojasta allikossa.

Terveydenhuollon ja -hoidon bulk-tuotanto palvelee aikamme ilmiöitä: kovia arvoja, tehokkuutta, kilpailuvaltteja, joiden seassa ihmisestä tulee linjastossa liukuva tutkimusosa, barometrin osatekijä. Pyrkimyksenä ei ole ihmisyksikön kokonaistarkastelu, vaan osien nopea vaihtaminen. Vastakkain ovat rahoituskriisi ja hoidon ideologia, jossa unohdetaan yksilöllinen tarkastelu ja hoivan kokonaisuus.

Kotitaloudet maksavat jo viidesosan terveydenhuollon kustannuksista. Pienituloiset kansalaiset sairastavat eniten. Siksi asiakasmaksujen korotukset siirtävät terveydenhuollosta aiheutuvaa rahoitusvastuuta edelleen näille samoille sairastaville ihmisille. Asiakkaan maksama osuus terveydenhuollon kokonaisrahoituksesta on maassamme Portugalin jälkeen EU-maiden toiseksi suurin. Ollaanko terveydenhuollossamme Amerikan portilla: se, joka sairastaa, maksaa, ja joka ei jaksa maksaa, ei hae hoitoa? Hoidon tarve kasautuu, pitkittyy ja vaikeutuu. Pitkittynyt sairaustapaus ei huojenna maksutaakkaa, ei potilaan sen paremmin kuin yhteiskunnankaan.

Arvoisa puhemies! Tuurilla sairaanhoito ja terveydenhuolto onnistuvat aikansa. Ohuilla jäillä liikkuminen on kuitenkin pitemmän päälle samaa kuin ihmishengillä pelaaminen. Siksi maan hallituksen on otettava ohjat käsiinsä. Hallituksen suuret puheet on muutettava teoiksi ainakin niiden, jotka kansalaisille todistelevat mediassa hyvää hallituspolitiikkaansa. Julkista rahaa on löydettävä ihmisten tasa-arvoiseen kohteluun terveydenhuollossa. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon rajaaminenkin on hoidettavissa; siitä on hyviä esimerkkejä ympäri maata. Tämä vaikuttaa osaltaan kustannustehokkuuteen, jota on myös uskallettava tarkastella. Paljon puhuttu Suomen kilpailukyky perustuu myös siihen osaan, jossa keskustellaan ihmisten ajantasaisista terveys- ja sairaanhoitopalveluista.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Keskustaopposition tekemät välikysymykset alkavat toistaa itseään, mutta kieltämättä välikysymys keskittyy tärkeään asiaan, nimittäin terveyshuollon saatavuuteen ja ongelmiin. Tämä on kuitenkin niin iso asia, ettei sitä tällaisilla välikysymyksillä hoideta kuntoon. Yhteistyötä siihen tarvitaan ja samaan hiileen puhaltamista. Teillä on enemmistö Suomen kunnista ja samalla valtava vastuu valvoa kunnissa, mihin näitä terveydenhuoltoon tarkoitettuja rahoja käytetään. Tämä on se varsinainen ongelma.

Terveydenhuolto on sellainen asia, että siihen liittyvät ongelmat pitää hoitaa kuntoon, maksoi se mitä maksoi. Terveydenhuollon toimivuus on nimenomaan se vastine, mitä ihmiset haluavat maksamilleen veroille. On jo pitempään ollut näkyvissä, että joissain kunnissa terveyshuoltoon tarkoitetut varat käytetään jäähallien ja konserttitalojen tekemiseen. (Ed. M. Salo: Helsingissä!) Näin ei voi olla. Siksi olisi hyvä, että terveyshuollon rahat korvamerkitään, ettei tule sellaisia ylilyöntejä. Samoin pitäisi olla vanhustenhuoltoon tarkoitettujen rahojen laita tai sitten on erityissairaanhoito siirrettävä valtion vastuulle.

Jossakin on vikaa, kun nykyään rahaa käytetään terveydenhuoltoon suuria summia ja lääkäreitä on paljon, mutta silti potilasjonot ovat pitkät. Tässä on turha syyttää pelkkää hallitusta, vaan pitää löytää se rakenteellinen ongelma ja tehottomuus, joka tästä systeemistä on kitkettävä pois. Muuten nämä ongelmat eivät ratkea.

Suomessa tuetaan verorahoilla yksityistä terveydenhuoltoa. Verorahat pitää käyttää yhteiskunnan menoihin ja pitää yksityinen sektori näistä menoista erillään. Kansalaiset haluavat, että julkinen hallinto toteuttaa näitä keskeisiä yhteiskunnallisia tehtäviä. Mielipidemittausten mukaan kansalaiset luottavat enemmän julkiseen terveydenhuoltoon kuin yksityiseen. Tärkeä periaate terveyspalvelujen toteutumisessa on se, että ihmisten pitää saada laadukasta hoitoa asuinpaikasta riippumatta. Bogomoloffin malli voi olla kokoomuksen malli, mutta se ei voi olla Suomen malli. Meillä pitää säilyttää julkinen terveydenhuolto ja perusturva korkeatasoisena.

Mielenkiintoista tässä välikysymyksessä on se, että keskusta tekee nyt välikysymyksen näistä asioista, mutta silloin, kun te olitte hallituksessa, te vähensitte lääkärikoulutuksen kiintiöitä ja poistitte korvamerkinnät terveydenhuollon valtionosuuksista. Miksi teitte näin?

Verorahoja pitää käyttää yhteiskunnan perusasioitten hoitoon, esimerkiksi sairaanhoitoon, eikä turhaan kerskarakentamiseen. Niinistön veroalekeskustelu on syytä lopettaa ja laittaa nämä rahat terveyshuollon kehittämiseen. Sillä alalla on paljon tehtävää, ja pitää torjua yritykset heikentää sosiaali- ja terveyspalveluja. Tällä tavalla kannetaan huolta parhaiten tämän maan tavallisten ihmisten terveydenhuollosta.

Yksi menoja lisäävä asia on erityissairaanhoidossa se, että nyt on ryhdytty teetättämään sairaanhoitajilla perushoitajien töitä. Tähän ovat perushoitajat kiinnittäneet huomiota. Muun muassa Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä näin tehdään. Tällaisilla toimenpiteillä ei tulisi kasvattaa menoja eli teetättää korkeampipalkkaisilla sellaisia töitä, joihin on koulutettu työntekijöitä, kuten perushoitajia, joita on työttöminä tälläkin hetkellä. Tämä esimerkki kertoo, että saadaan säästöjä aikaan, kun asiat hoidetaan hyvin. Toki näillä päätöksillä taikka tällaisilla säästöillä ei koko terveydenhuollon ongelmaa ratkaista, mutta ovat esimerkkinä.

Tuula  Haatainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Kaiken tämän yltäkylläisyyden keskellä tuntuu, että olemme pulassa edelleen näiden palvelujen järjestämisen kanssa, ja kuulee välillä kummallisia puheenvuoroja siitä, että meillä ei muka olisi varaa hoitaa sairaitamme. Näinhän antoi ymmärtää Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja puheenvuorossaan, joka on herättänyt varsin vilkkaan keskustelun. Onneksi palaute kansalaisilta on ollut oikeansuuntaista, joten kyllä kansaan voi vielä näissä asioissa luottaa.

Perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta kuulee jatkuvasti kritiikkiä ja kummia. Tämä keskustelu on erikoista. Muistan, että kun 60-luvulla kävin kansakoulua, siellä meillä koululla jaettiin köyhien perheiden lapsille Nokian kumisaappaita. Silti meillä koululla kävi kouluterveydenhoitaja ja koululääkäri. He kävivät tarkastamassa ja rokottamassa meidät lapset säännöllisin väliajoin, ja asiat olivat kunnossa. Nyt saamme lukea kunnista selvityksiä ja tutkimuksia siitä, miten kouluterveydenhoito on rempallaan ja lapset voivat huonosti. Eli kysymys ihan oikeutetusti kuuluu: Mistä tässä oikein on kysymys?

Täälläkin on moneen otteeseen todettu se, että jokaisella kansalaisella on perustuslain turvaama oikeus palveluihin ja erikoissairaanhoitolain mukaan kaikille on turvattava tarpeellinen hoito. Siis tässä suhteessa, lainsäädännöllisesti, asiat ovat järjestyksessä. Mutta ongelma syntyy siitä, että palvelujen järjestämisvastuu on annettu kunnille. Suomalaisilla kunnillahan on maailman mittakaavassa laajin itsehallinto ja vastuu palveluiden järjestämisestä. Kunnat ostavat sairaanhoidon palveluja sairaanhoitopiireiltä ja järjestävät itse perusterveydenhuoltoa. Samaan aikaan kun kuntien vastuu on voimakkaasti noussut, valtion osuus terveydenhuollon rahoituksessa on supistunut. Tämäkin yhtälö toimii niin kauan kuin kunnilla on riittävästi verovaroja käytettävissään. Valtionosuudet tosin voidaan käyttää siihen, mihin kunta ne haluaa panna, ja se kyllä näkyy myös käytännössä palvelutarjonnan kirjona. Aina se ei ole suoraan riippuvainen siitä, mikä kunnan varallisuus on.

Tässä välikysymyksessä puhutaan helsinkiläisten terveyspalveluista. Itse asiassa tämä keskustelu pitäisi käydä Helsingin kaupunginvaltuustossa, sillä HUSin ongelmien avaimet löytyvät Helsingin ja HUSin väliltä ja siellä tehdystä yhteistyöstä. Tässä salissa meidän pitää keskustella siitä, mikä on valtion ja kuntien vastuunjako.

Sosiaali- ja terveysministeriöltä tarvittaisiin selkeää kannanottoa siitä, miten kaikkien kansalaisten yhdenvertainen hoitoonpääsy turvataan. Kansallisen terveysprojektin mukaan ministeriössä valmistellaan niin sanottua hoitotakuukäytäntöä. Hoitotakuuhan voi olla hyvä asia, mutta vain sillä edellytyksellä, että normien asettajataho turvaa palvelujen rahoituksen.

Norjaan on viitattu täällä moneen otteeseen. Siellä aiemmin terveydenhuollon rahat annettiin valtiolta paikallistasolle. Siellä haluttiin kuitenkin tiukemmin turvata se, että terveydenhuollon varat valtiolta menevät varmasti palveluihin. Niinpä erikoissairaanhoito otettiin siellä valtion tiukempaan ohjaukseen ja rahoitus suunnataan suoraan sairaanhoitopiireille.

Pohjoismaissa on ollut käytössä monenlaisia hoitotakuumalleja. Itse jätin eilen Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Tukholmassa Pohjoismaiden neuvostolle aloitteen, jossa ehdotetaan erilaisten hoitotakuukäytäntöjen hyvien ja huonojen puolien selvittämistä pohjoismaisella tasolla. Aloitteessani ehdotetaan myös, että pohdittaisiin, mitä muita keinoja olisi olemassa kansalaisten tasa-arvoisen palvelujen saamisen turvaamiseksi.

Kansallisessa terveydenhuoltoprojektissa käynnistettiin hoitotakuujärjestelmän valmistelu. Hoitotakuu on kansalaisen tai niin sanotun kuluttajan näkökulmasta tervetullut. Hoitotakuu asettaa meille kuitenkin melkoisen rahoitusvaatimuksen, jotta velvoitteista selviydytään. Siitä syystä minusta on välttämätöntä, että tämän rahoituskysymyksen äärelle myös tämän hoitotakuukäytännön ympärillä pysähdytään.

Pari päivää sitten Etelä-Suomen lääninhallitus antoi ratkaisunsa HUSin priorisointipäätöksistä. Päätöksethän eivät olleet yksimielisiä, vaan niistä äänestettiin HUSin hallituksessa. Itse äänestin priorisointilistan esityksiä vastaan. Nyt Helsinki on myöntänyt lisää miljoona euroa lasten ja nuorten erikoissairaanhoitoon.

Tosiasiassa Helsingin terveysviraston takana on edelleen 3,5 miljoonaa euroa, jotka kuuluvat HUSille. Ne rahat suunnattiin viime vuoden päätöksillä tämän vuoden budjettiin erikoissairaanhoidon käyttöön, mutta sieltä 3,5 miljoonaa euroa yhteensä nipistettiin terveysvirastolle, jonne ne on myös jäädytetty. Näistä rahoista siis miljoona tulee nyt lasten ja nuorten palveluihin. Minusta tämä koko rahapotti kuuluisi HUSin käyttöön, koska se on sinne valtuuston budjetissa myös suunnattu.

Kuntakohtaiset jonot ovat myös oikeutetusti herättäneet keskustelun. Etelä-Suomen lääninhallituksen päätös oli, että kuntakohtaiset jonot eivät ole mahdollisia. Ne ovat nyt siis sen päätöksen mukaan laittomia. Tämä käsitys on minusta kestämätön. Jo nyt meillä on olemassa listat kuntien hoitojonoista. HUSin 32 kunnalla on jokaisella oma tilanteensa. Ed. Sarkomaa nosti esille Nurmijärven jonotilanteen, joka on hieman huonompi kuin Helsingin tilanne. Helsinkiläisethän ovat 13. sijalla hoitoihin jonottajina listalla. Eli meillä on käytännössä nämä jonotiedot olemassa, ja ne ovat kuntakohtaisia.

Etelä-Suomen lääninhallituksen ratkaisu kuntakohtaisista jonoista on minusta selvitettävä. Ei voi olla niin, että tämä asia jää yhden sairaanhoitopiirin kontolle ja kinattavaksi ja selvitettäväksi. Tästä asiasta on valtakunnassa löydyttävä yhteneväiset linjat, ja niiden mukaan pitää voida sairaanhoitopiireissä mennä eteenpäin, ja jos kunnilla on rahoitusvastuu, niin kyllä sen pitää myös silloin näkyä kuntalaisten palvelujen saannissa. Ei kai muuta käytäntöä voi kuvitella olevan olemassa.

Tarja  Kautto  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Haatainen kiinnitti huomiota erittäin tärkeään asiaan eli tähän, miten tulkitaan nyt tätä läänin päätöstä. Kun olen katsonut papereista myöskin sen, miten ministeri tulkitsi sitä tuossa aikaisemmin, niin ministerin tulkinta eroaa sanallisesti siitä, mikä on sitten tämä läänin varsinainen päätös asiasta. Eli ei siinä puhuta mistään harkinnanvaraisuudesta sen suhteen, mikä on tyydyttävää hoitoa, vaan se lääninhallituksen päätös on hyvin ehdoton. Ja on todella mieletöntä, että yksi sairaanhoitopiiri joutuu tästä vastaamaan. Kyllä siitä on pystyttävä vastaamaan niin, että sama järjestelmä on vallalla koko maassa. Siinä mielessä toivoisin, että ministeriö ryhtyisi huomenna heti siinä asiassa toimenpiteisiin ja saisi yhtäläisen päätöksen ja selkiytyksen asiaan.

Tuula  Haatainen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kautto on tässä aivan oikeassa. Kun lukee tätä ministeri Biaudet’n puhetta, niin täällä todetaan, että "Lääninhallitus katsoi, että kuntayhtymän hallitus ei voi tehdä kuntakohtaisia jonoja niin, että palvelujen taso laskee alle yleisesti hyväksytyn tason." Tässä lääninhallituksen paperissa, joka edessäni on, yksiselitteisesti sanotaan seuraavasti: "Lääninhallitus ei katso, että erikoissairaanhoidon järjestämisestä vastaava sairaanhoitopiiri voisi muodostaa kuntakohtaisia jonoja." Eli tämä on hyvin yksiselitteistä, millä tavalla Etelä-Suomen lääninhallitus tätä asiaa lähestyy. Tämä on tarkkaan käytävä läpi, koska muuten tämä on kestämätön tilanne, jos tätä ei valtakunnallisesti selvitetä.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä asia on hyvin tärkeä, mihin täällä edustajat Kautto ja Haatainen kiinnittivät huomiota, eli ministeriön kanta siihen, mitä lääninhallitus on todennut, koska tämä on kovin monimutkainen ja erittäin vaikea asia ja hieman ristiriitaista. Tässä voin todeta, että näitä kuntakohtaisia jonoja on koko ajan ollut, kun eri kunnissa päästään eri tavalla hoitoon, ja toisaalta kuntakohtaisia jonoja on sillä tavalla asetettu, että esimerkiksi Helsinki teki jononpurkuprojektin ja siinä kuntakohtaisessa jonossa purettiin erityisesti helsinkiläisten jonoja. Olivatko nämäkin laittomia? Hieman tässä kärjistän tätä asiaa, mutta tämä on erittäin tärkeä asia.

Kyllä toivon ja edellyttäisinkin, että tähän hallituksessa vielä paneuduttaisiin ja saataisiin selkeä vastaus tähän kysymykseen, koska tämä on erittäin kipeä asia, että me saamme tämän kuntoon, mikä tämä laillisuusasiakin tässä on. Muuten emme voi oikein edetä tässä asiassa täällä HUSin alueella.

Peruspalveluministeri  Eva  Biaudet

Arvoisa puhemies! Minä siteerasin lääninhallituksen en ratkaisua vaan sen ratkaisun perusteluja, niin kuin myös ymmärtääkseni ed. Haatainen. Ratkaisussa ei lue yhtään mitään jonoista, ei sanallakaan. Voin lukea sen kokonaan, puhutaan vain lainvastaisuudesta ja yhdenmukaisuudesta, mutta sitten perusteluissa on sekä se lause, jonka ed. Haatainen luki, että se, mihin minä viittaan. Tässä on tietenkin kysymys nyt vähän monimutkaisesta asiasta.

Toisaalta voi sanoa, että kun HUS elokuun alussa antoi selvityksen ministeriölle, niin se itse ainakin sanoi, että siellä ei ole kuntakohtaisia jonoja.

Niilo Keränen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Radikaali uudistus suomalaisessa terveydenhuollossa tehtiin viimeksi vuonna 1972. Huhtikuun alussa kyseisenä vuonna tuli voimaan kansanterveyslaki ja perustettiin kuntien terveyskeskukset. Vietämme siis terveyskeskusten juhlavuotta.

Vaikka vuosikymmenet ovat kuluneet, tavallisen ihmisen sairaanhoito perustuu edelleen samaan, tuolloin luotuun järjestelmään. Erikoissairaanhoidon pienet viilaukset, sairaanhoitopiirien luomien, valtionosuusjärjestelmän uudistukset tai omalääkärijärjestelmän käyttöön ottaminen on tehty toki sen jälkeen, mutta itse järjestelmä ei ole muuttunut, vaikka aika on kokonaan toinen.

Kun viime talvena kohistiin suuren Kansallisen terveysprojektin kanssa, monet meistä odottivat, että suomalaisessa terveydenhuollossa tapahtuisi vihdoin jotakin. Ajan myötä, erityisesti viime vuosien myötä, on nimittäin osoittautunut, että tänä päivänä eivät 30 vuoden takaiset reseptit enää toimi. Siitä ovat osoituksena ne ongelmat, joita tässäkin keskustelussa on tuotu esille: pitkät hoitojonot, sairaalasijojen sulkemisuhat, hoitoonpääsyn vaikeudet, lääkäripula, väistämättä lisääntyvät kustannukset, sairaala- ja terveyskeskustyöntekijöiden työpaineet sekä niistä seuraava pikkuvirheiden lisääntyminen. Mutta mitään merkittävää ei ole tapahtunut. Terveysprojektin tuloksista tullee toteutumaan kenties Käypä hoito -hankkeen hoitomenetelmien ja lääkehoidon arvioinnin tehostaminen, vuosien kuluttua ehkä myöskin tietotekniikkaan perustuva parempi tiedonsiirto. Mutta näyttää siltä, että olisikohan siinä lähes kaikki.

Arvoisa puhemies! Terveysprojektin väliraporteissa tehtiin oikea diagnoosi ongelmien syistä. Se on raha. Minusta ja myös potilaista on ihan yks hailee, onko se kunnan vai valtion rahaa. Pääasia, että sairaat saavat hoidon. Sitä paitsi rahanjaon pitäisi olla vain sopimusasia. Loppuraportissa ja ensi vuoden budjettiesityksessä tarvittavasta rahasta on kuitenkin vain roiskeet jäljellä. En kiistä sitä, etteikö terveydenhuoltoon tänä päivänä pantaisi paljon rahaa, todellakin enemmän kuin koskaan, mutta silti merkittävästi vähemmän kuin muualla Euroopassa. Muualla Euroopassa on ehkä oivallettu, että terveys ja sairauksien hoito vaatii rahaa. On oivallettu terveyden arvo väestön kokonaishyvinvoinnille. Meillä hallitus ei ole sitä tunnistanut. Muualla on kenties myös tajuttu, miksi terveydenhuolto vie tänään enemmän rahaa kuin eilen.

Siihen on kolme selvää syytä, jotka ensimmäistä kertaa itse kirjoitin paperille vuonna 96, kun panimme Koillismaalla pystyyn ensimmäistä alueellista terveysprojektia: Niitä syitä on väestön vanheneminen ja sitä myötä sairauksien lisääntyminen. Sitä on tapahtunut jo nyt eikä se tule jossain mystisessä tulevaisuudessa, ja sitä tapahtuu koko ajan. Toinen syy on lääketieteen kehittyminen: uudet hoito- ja tutkimusmenetelmät, tehokkaammat lääkkeet. Tästä voisi käyttää esimerkkinä vaikka ohitusleikkauksia. Vuonna 1972 niihin ei kulunut markkaakaan. Tänä vuonna kuluu puoli miljardia markkaa. Valtiovarainministeri ei ole sanonut, kenen sydän pitää jättää leikkaamatta. Kolmas syy on väestön tiedon tason ja vaatimusten lisääntyminen. Tänään ei 40-vuotias suostu jäämään eläkkeelle, eikä häntä toki päästettäisikään, lonkkakulumien takia, vaan hän vaatii hoitoa. Kukaan verenpainetautinen ei suostu tänään vain odottelemaan aivohalvausta vaan vaatii hoitoa.

Arvoisa puhemies! Jos rahaa ei julkiseen terveydenhuoltoon osoiteta lisää, tämä kansa jakaantuu entistä enemmän toisaalta köyhiin ja sairaisiin, toisaalta rikkaisiin ja hyvinvoiviin, jotka ostavat rahalla palvelunsa. Tästä on jo merkkejä muun muassa tuoreessa Valittujen Palojen gallupissa, jossa enemmistö ihmisistä on sitä mieltä, että terveydenhuoltojärjestelmä on vieraantunut potilaiden todellisista tarpeista. Harmi, ettei tuossa gallupissa ollut kysymystä, kuinka vieraantunut hallitus on ihmisten tarpeista. Mainitsemani kahtiajakaantuminen ei voi, korostan: ei voi, kuulua hyvinvointivaltion suunnitelmiin, mutta silti demarien ja kokoomuksen hallitus näyttää ohjaavan kehitystä siihen, siis teoillansa. Puheet toki vaalikentillä ja yleisön silmissä saattavat olla toisenlaisia.

Hallitus tarjoaa kerta toisensa jälkeen ratkaisuksi kuntien yhdistämistä ja siitä tulevia säästöjä. Tekisi mieli kysyä, mistä se säästö siinä tulee. Ihmiset tarvitsevat palvelunsa kohtuullisen lähellä asuinpaikkaansa ja kohtuukustannuksin, eikä kuntien lukumäärän vähentäminen tätä tarvetta mihinkään muuta. Luuleeko hallitus, että kuntien kulut syntyvät kunnanvirastojen pyörittämisestä? Menkääpä joskus katsomaan, montako ihmistä siellä kunnanvirastoissa on. Sosiaali- ja terveyspalveluissa ja opetuksessa ne ihmiset ovat.

Arvoisa puhemies! Lopuksi, minun tai opposition tehtäviin ei tässä tilanteessa oikeastaan kuulu opettaa hallitusta, mistä rahat terveydenhuoltoon. Tässä tilanteessa välikysymyskeskustelussa opposition tehtävä on osoittaa hallituksen kyvyttömyys hoitaa hommansa. Pieneksi vihjeeksi voisin kuitenkin sanoa, että terveet ja hoidetut ihmiset tekevät työtä ja kasvattavat kansantaloutta. Toki on totta, että terveydenhuollon menetelmiä ja järjestelmiä kannattaa ja tulee arvioida, kuten muuan muassa arkkiatri Pelkonen totesi parin päivän takaisessa Hesarin kirjoituksessaan. Ja koska rahaa nykyisen kaltaisen järjestelmän kunnolla toimimiseen ei näytä olevan, järjestelmä tulee panna uusiksi ennakkoluulottomasti, kuten ed. Ylä-Mononen vähän omassa puheenvuorossaan kaavaili. Sitähän Terveysprojektilta odotettiin.

Vielä ihan lopuksi, arvoisa puhemies, ed. Lövin ryhmäpuheenvuorossa oli todennäköisesti ja toivottavasti kielivirhe. Hän nimittäin totesi, että terveyskeskuksissa tai alan työpaikoilla vallitsee heikko työmotivaatio. Toivottavasti se oli kielivirhe, koska se ei varmasti pidä paikkaansa.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Julkiseen terveydenhuoltojärjestelmään kohdistuu lähivuosina monenlaisia paineita. Väestön ikääntyminen lisää koko ajan palveluiden tarvetta, sillä yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa vuoteen 2020 mennessä 50 prosentilla nykyisestä. Kalliit lääkkeet, joita lääketehtaat ovat innolla markkinoimassa, sekä uudet hoitomuodot ja -laitteet asettavat myös terveydenhuollon rahoituksen kovalle koetukselle. Terveyden- ja vanhustenhuollossa saattaa olla edessä myös työvoimapula, poistuuhan tällä vuosikymmenellä eläkkeelle noin 50 000 työntekijää. Kyetäänkö tilalle rekrytoimaan riittävästi uusia? Tiukat henkilöstömitoitukset ja julkisen sektorin palkkataso eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia houkuttimia. Julkisen terveydenhuollon pitääkin pystyä kohentamaan mainettaan hyvänä työympäristönä.

Mielestäni terveydenhuollon suuri ongelma on se, että vastuu hoidon järjestämisestä on jakaantunut 448:lle hyvin erikokoiselle ja taloudelliselta kantokyvyltään erilaiselle kunnalle. Lainsäädäntö asettaa kuitenkin kaikille samanlaiset velvollisuudet ja toimintamallit. Kunnat eivät aina koe erikoissairaanhoitoa omaksi toiminnakseen. Palvelujen ostoja harkitaan vain vuosi kerrallaan, ja pitkäjänteinen suunnitelmallisuus puuttuu. Tämä kylläkin osaltaan johtuu siitä, että kuntatalouden ennustettavuus ei ole ollut riittävän hyvä.

Kuntatalouden ongelma onkin epäilemättä sen arvaamattomuus. Varsinkin yhteisöverojen kuntakohtainen tuotto on saattanut heitellä runsaastikin. Joistakin kunnista tuli hetkellisesti rikkaita; seuraavana vuonna tilanne saattoi olla jo kuitenkin aivan toisin. Jatkossa meillä ei tätä ongelmaa ole, koska kuntien jako-osuus painuu yhteisöverotuotosta jo alle 20 prosentin. Sinänsä pidän hyvänä, että kuntien peruspalvelut eivät ole liiaksi suhdanneherkän yhteisöveron varassa. Rahoituksen täytyy olla vakaammalla pohjalla.

Mutta kyllä kuntatalouteen on saatava lisää pitkäjänteisyyttäkin ja ennustettavuutta. Mielestäni ei pidäkään unohtaa esimerkiksi Jukka Pekkarisen tekemää ehdotusta peruspalvelubudjetista. Valtion ja kuntien on kyettävä pitkäjänteisesti sopimaan, mitä palveluja kunnat tuottavat ja miten ne rahoitetaan. On huomattava, että lopullinen rahoitusvastuu jää aina kuitenkin veronmaksajalle, maksettiinpa verot suoraan kunnille palvelujen rahoittamiseksi tai valtiolle, josta ne valtionosuuksina tasataan kunnille. Joka tapauksessa pidän tärkeänä, että seuraavassa hallitusohjelmassa kyetään sopimaan koko hallituskauden ajaksi kuntien tehtävistä ja rahoituksesta.

Terveyspalvelujen osalta oleellinen kysymys mielestäni on, halutaanko terveyspalvelut pitää koko kansan palveluina. Jos näin on, poliittisella tasolla meidän on kyettävä ratkaisemaan, millaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa me haluamme elää. Itse näen, että terveyspalvelujen tulee jatkossakin olla pääasiassa julkisrahoitteisia, enkä myöskään hyväksy sitä, että me alamme hallitsemattomasti liukua kohti kaksia palvelumarkkinoita, julkisia ja yksityisiä.

Sinänsä on tietysti hyvä muistaa, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on kaikesta kritiikistä huolimatta halpa ja tehokas. Kuten täällä on todettu, bruttokansantuotteesta terveydenhuoltoon käytetään vain seitsemisen prosenttia, mikä kansainvälisesti vertaillen on erittäin alhainen luku. Kaikesta huolimatta suomalaisten terveys on pitkässä juoksussa parantunut. Tähän kylläkin ovat tietysti vaikuttaneet muutkin seikat kuin vain terveydenhuolto.

Mielestäni hyvän palvelujärjestelmän perusta on myös selkeä lainsäädäntö. Niinpä meidän pitäisi kyetä määrittelemään ne palvelut, joihin kansalaisilla on oikeus. Tärkeää olisi määritellä myös se, mitkä palvelut ovat maksuttomia. Koska terveydenhuollon hoitokäytäntöjen yleiset periaatteet koskevat kaikkia kansalaisia, niin suurista linjoista pitää päättää valtakunnallisella tasolla. Valtion tehtävänä on turvata palvelujen saatavuus ja laatu. Niinpä valtion ohjausta on kehitettävä sekä palvelujen kustannusten seurantaa ja laadun arviointia parannettava.

Kuntatasolla on kyettävä järkiperäistämään nykyistä pirstaleista terveyskeskusjärjestelmää, parannettava sosiaalitoimen, perusterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon yhteistyötä ja työnjakoa, otettava käyttöön uusia toimintamalleja sekä tehostettava teknologian käyttöä. Kuten ministeri Perho täällä aiemmin totesi, on osattava tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.

Herra puhemies! Mitä sitten tulee HUSin toimintaan, johon välikysymyksessäkin viitataan, niin yritän olla mestaroimatta tässä asiassa, koska en tunne tätä organisaatiota enkä sen toimintaa yksityiskohtaisesti. Kunnat ovat täälläpäin halunneet organisoida erikoissairaanhoitonsa tällä tavalla, ja tämä on ensisijaisesti mukana olevien kuntien asia niin kauan kuin ne näin haluavat.

Tähän HUS-problematiikkaan kylläkin liittyy kuntatalouden lisäksi myös eettisiä ja laillisuuskysymyksiä. Näihin arkkiatri Pelkonen, johon myös on viitattu useaan kertaan tänään, on ansiokkaasti viitannut. Myöskään minun mielestäni ei voi olla hyväksyttävää, että loppuvuodesta sairastunut saa huonomman hoidon kuin se, joka sattuu sairastumaan alkuvuodesta. Hoidon siirtäminen ei myöskään tuo säästöjä, pikemminkin päinvastoin.

Nämä ovat varteenotettavia näkökohtia, jotka ovat nousseet keskusteluun ilman opposition välikysymystäkin. Mielestäni tämä välikysymys onkin yksi turhimpia minun parlamentaarikkourani aikana ja osoittaa oppositiolta mielikuvituksen puutetta.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk:

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon kustannuspaine ei ole suinkaan vain Pääkaupunkiseudun kuntien ja sen sairaanhoitopiirin ongelma. Terveys- ja sosiaalitoimihan on kaikissa kunnissa suurin menoerä, sivistyspuoli on toiseksi suurin, ja aivan kuten ed. Keränen täällä hetki sitten totesi, kovin paljon sitä muuta väkeä ei kunnissa enää ole näiden päävastuualueiden lisäksi. Monessa kunnassa, vaikka tekninen toimi lopetettaisiin, talousongelmat eivät siitä kovin paljon parane, vaikka usein näiden päävastuualueiden välillä käydään tällaista keskustelua, että toinen puoli tuhlaa kunnan rahat, kun toinen yrittää säästää.

Koska sosiaali- ja terveystoimi on suurin menoerä, kuntien tekemät menoleikkaukset ovat viime vuosina tuntuneet eniten juuri terveydenhoidossa. Samaan aikaan ovat hoitomenetelmät kehittyneet ja kallistuneet. Ei parikymmentä vuotta sitten vielä kovinkaan paljon tekoniveliä asennettu. Myös lääkkeet syöpähoitoon ovat tehostuneet, samoin esimerkiksi diabetekseen. Lääkärit sanovat, että jos riittävän ajoissa käytetään näitä kalliita tehokkaita lääkkeitä, niin kuitenkin sitten pitkän päälle säästetään.

Kunnat ovat joutuneet meidänkin maakunnassamme kiristämään aika lailla vyötä sairaanhoidon kustannusten takia. Täällä on monissa puheenvuoroissa, varsinkin ministerien puheenvuoroissa, todettu, että sosiaali- ja terveyspuolelle on lisätty valtionosuuksia. Voin omasta kunnastani esimerkkinä todeta minimittakaavassa, että vuonna 94 valtionosuudet olivat 74 miljoonaa markkaa, mutta ne putosivat vuoteen 98 mennessä 46 miljoonaan markkaan. Nyt ne ovat taas muutamalla miljoonalla lisääntyneet juuri näiden viime vuosien pienien lisäysten ansiosta, mutta eivät lähellekään sitä tasoa, josta Lipposen hallituksen matkaan lähtiessä lähdettiin. Seurauksena on se, että veroprosenttia on jouduttu nostamaan. Lähes joka toisessa Etelä-Pohjanmaan kunnassa se on jo 19.

Kuinka tällaisesta valtionosuuksien vähentämisestä ylipäätänsä on voitu selvitä? Suurin selittäjä on se, että Ahon hallituksen aikana luotu yritysverojärjestelmä on ollut pelastus. Ne tulot ovat kunnille lisääntyneet, mutta niin kuin tiedämme, nyt sekin tulosuoni on ehtymään päin, ja sen vuoksi lähivuodet näyttävät aika pahalta.

Terveydenhoidossa keskustajohtoiset kunnat ovat tiukasta taloudesta huolimatta pystyneet säästämään hyvällä hoidon porrastuksella: omassa terveyskeskussairaalassa pyritään tekemään kaikki voitava ja näin välttämään kalliita erikoissairaanhoidon vuorokausimaksuja. Täällä on hiukan väärää kuvaa tästä yritetty antaa. Totuus on se, että tuolla Väli-Suomessa ja pohjoisempana useimmissa kunnissa perusterveydenhuolto on varsin hyvässä kunnossa.

En ole asiantuntija Pääkaupunkiseudun terveydenhoidon ongelmien ratkaisemiseen, mutta se on täälläkin keskustelussa käynyt voimakkaasti ilmi, että perusongelma on juuri hoidon porrastamisen puute täällä Pääkaupunkiseudulla. Terveyskeskusjärjestelmä ei toimi, ja ihmiset turvautuvat heti kalliiseen erikoissairaanhoitoon

HUSin jättiläissuuressa yksikössä ei ainakaan suuruuden ekonomia näytä tuottavan mitään hyötyä pienempiin sairaanhoitopiireihin verrattuna. On vaadittu, että sairaanhoitopiirejä tulisi suurentaa ja vähentää ja tällä lailla erikoissairaanhoidon kustannuksia alentaa, mutta esimerkiksi Keski-Pohjanmaa, joka taitaa olla aivan pienin sairaanhoitopiiri, tuottaa palvelunsa kaikkein halvimmalla. Myös oman maakuntani Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on varsin kustannustehokas sairaanhoitopiiri, joskin siellä kustannukset nousevat, niin kuin keskimäärin erikoissairaanhoidossa ovat nousseet, tällaista 8 prosentin vuositasoa, mutta se varmaankin johtuu juuri siitä, että nykyään hoidetaan vaikeampia tapauksia ja tavallaan tämän hoitotekniikan kehittyminen ja lääkkeiden kallistuminen nostavat kustannuksia enemmän kuin perusterveydenhoidossa.

Sairaanhoitopiireiltä tietääkseni vaaditaan ensi toukokuuhun mennessä selvitys yhteistyön lisäämisestä. Muun muassa valtiosihteeri Sailas on vaatinut sitä, että ennen kuin terveydenhuoltoon voidaan merkittävästi valtion rahaa lisätä, sairaanhoitopiirien tulee nykyisestä merkittävästi tehostaa yhteistyötä. Perusterveydenhoidossa pitää päästä 20 000 asukkaan terveyskeskuksiin. Varsin hyvin erikoissairaanhoidon yhteistyö kuitenkin toimii. Toteaisin omalta alueeltani, että esimerkiksi Vaasan sairaanhoitopiiri on erikoistunut syöpäsairauksiin, sädehoitoihin ja Seinäjoki ostaa sieltä ne palvelut. Ei ole päällekkäisiä toimintoja.

HUSin tilanteen parantamisessa omistajakunnat ja valtio ovat keskeisessä roolissa. Totta kai valtion rahaakin tähän tarvitaan, mutta kun esimerkiksi Helsingin veroäyri on 16,5 prosenttia, niin siinä olisi varaa 2 prosentilla nostaa eli 18,5:een, ja kertyisi jo 200 miljoonaa euroa vuositasolla. Sen jos ohjaa sekä perusterveydenhoitoon että erikoissairaanhoitoon HUSin kautta, asiat hoituvat paljon paremmin kuin tällä hetkellä.

Ed. Hemmilä täällä aiemmin puheenvuorossaan keskustaa syytti siitä, että keskusta on vaatinut nimenomaan Helsingiltä rahoja pois aluepolitiikan nimissä ja nyt sitten ollaan tekemässä välikysymystä, kun (Puhemies koputtaa) ei HUSin toiminta täällä pelaa. Asiahan on niin, että hallitus käytti ensin Jukka Pekkarista selvitysmiehenä. Hän esitti 1,5 miljardia lisää rahaa kuntatalouteen, mutta sitä (Puhemies koputtaa) ei ohjattu, vaan otettiin Sailaksen malli käyttöön. Hallitus otti Sailaksen mallin ja suoritti tämän sisäisen (Puhemies koputtaa) tasoituksen.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Pertti  Hemmilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ranta-Muotio totesi, että hallitus otti Sailaksen mallin, kun Pekkarisen esitys ei kelvannut, mutta nythän hallitus meni tässä kuntien eriarvoisuutta tasaavassa toiminnassaan paljon pitemmälle kuin alun perin Pekkarinen oli esittänytkään. Esimerkiksi arvonlisäveron takaisinperinnästä luopumisen osalta se teki yhteensä 5,2 miljardia markkaa kokonaisuudessaan. Pekkarinen esitti vain puolta tästä kompensaatiosta; tämä tästä mallista.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Jukka Pekkarinen esitti kuitenkin 1,5 miljardin lisärahoitusta kuntatalouteen valtiolta. Tämä on aika merkittävä ero. Hallitus ei sitä hyväksynyt, vaan lähti siitä, että pelkästään kuntien kesken suoritetaan tämä tasoitus.

Hannes  Manninen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Hemmilä muistaa väärin. Kyllä Jukka Pekkarisen esitykseen sisältyi myöskin tämä arvonlisäverojärjestelmä.

Täällä on useissa eri yhteyksissä kehotettu keskustan edustajia tutustumaan Kansalliseen terveysprojektiin ja epäilty sitä, millä kompetenssilla keskustan edustajat täällä asioista puhuvat. Minusta hallituksen olisi ollut syytä tutustua keskustan ehdotuksiin, niin asiat olisi voitu järjestää jopa ilman kansallisia terveysprojekteja ja jo paljon aiemmin.

Kunnallisvaalien edellä keskustan eduskuntaryhmälle laatimassani selvityksessä "Hätähuuto kuntapalveluiden puolesta" todetaan muun muassa seuraavaa — otan ihan suorat lainaukset siitä, mitä keskustan toimesta esitettiin kaksi vuotta sitten: "Suomen sijoittuminen Who:n terveydenhuoltovertailussa sijaluvulle 31 ja jääminen terveydenhuollon bruttokansantuoteosuudessa EU:n hännille, pahoinvoinnin ja syrjäytymiskierteen vahvistuminen sekä koulutuksen bruttokansantuoteosuuden raju pudotus uhkaavat tiputtaa Suomen hyvinvointiyhteiskuntien jälkijoukkoon."

Toimenpide-ehdotuksissa esitettiin terveydenhuollon bruttokansantuoteosuuden nostamista 1 prosenttiyksiköllä, joka olisi merkinnyt tuolloin noin 8 miljardin markan menolisäystä terveyden- ja sosiaalihuollon menoihin.

Edelleen tässä esitetään, että tasokorotus voidaan jakaa vuosille 2002—2007.

Edelleen esitetään, että asiakkaiden omavastuuosuudet terveyspalveluissa ja lääkekuluissa ovat Suomessa Euroopan korkeimpia. Erityisen suuren osuuden joudumme maksamaan hammashuollon palveluista. Pienituloisin 10 prosenttia väestöstä käyttää tuloistaan 8 prosenttia terveydenhuoltoon ja varakkain 10 prosenttia vain 3 prosenttia, mikä lisää kansalaisten välistä eriarvoisuutta. Julkisten palveluiden laadun heikentäminen johtaa siihen, että varakkaimmat ihmiset siirtyvät yksityisten palveluiden käyttöön, mikä heikentää entisestään julkisten palveluiden laatua. Tällainen palvelumarkkinoiden eriytyminen muodostuu uhkaksi kansalaisten tasa-arvolle.

Tämän jälkeen tässä esitetään sosiaali- ja terveydenhuoltoon palkattavaksi tarvetta vastaavasti 10 000 uutta työntekijää, jotka jakaantuisivat sairaaloihin, terveyskeskuksiin, vanhainkoteihin ja avohuollon palveluihin. Nykyiset määräaikaiset ja tilapäiset työsuhteet on vakinaistettava niiden osalta, joille riittää työtä ympärivuotisesti. Työntekijöiden palkkaus on saatettava asteittain koulutusta ja työn vaativuutta vastaavalle tasolle.

Lääkäreiden saatavuuden osalta esitettiin opetushenkilöstöä lisättäväksi, samoin erikoistumispaikkojen tarjontaa, jotta lääkärikoulutuksen 600 lääkärin ja erikoislääkäreiden lähes 1 000 lääkärin vajeet voidaan kuroa umpeen. Myöskin lääkäreiden työskentelyolosuhteita on parannettava kilpailukykyiselle tasolle.

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä on tehostettava ja käyttöön on otettava teknologian suomat mahdollisuudet, muun muassa telelääketieteen hyväksikäyttö. Terveydenhuollon laitteet ja välineistö on pidettävä teknisen kehityksen tasolla.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön jatko- ja täydennyskoulutus on järjestettävä säännölliseksi ja työn vaativuuden kehitystä vastaavaksi.

Vanhustenhuollon ja mielenterveystyön vakavien puutteiden, perhepalveluiden ja hammashuollon palveluiden ongelmat on huomioitava edellä mainittuja kohtia toteutettaessa. Kansalaisten tasa-arvon turvaamiseksi sairauskulujen omavastuuosuutta on asteittain alennettava ja maksut on tehtävä osittain tulosidonnaisiksi.

Siinä oli "kansallista terveysohjelmaa" kaksi vuotta sitten, joka esitettiin keskustan toimesta. Tuo ohjelma on täysin ajankohtainen, täysin nykyiseen tilanteeseen sopiva, ja voidaan sanoa, että keskusta ei ainakaan jälkiviisastele tässä asiassa. Me esitimme tämän ohjelman ennen kunnallisvaaleja. Haluaisin sanoakin tästä nyt sen verran, että kannattaisi kuunnella myöskin oppositiota joskus. Ei kaikki viisaus pesi hallituksessa, vaikka sillä monenkinlaiset asiantuntijat on käytettävissään.

Mitä tulee sitten tähän itse keskusteluun, ihan muutamaan asiaan heittäisin pienen näkemyksen.

Ed. Rajamäki ylti aikamoiseen ennätykseen, kuten kaikkien propagandistien äidille hyvin sopiikin, kun hän totesi, että perussyy näihin HUSin ongelmiin on Ahon hallituksen leikkauksissa vuonna 93. Tuolloin, kun Ahon hallitus lopetti, teki viimeisen budjetin vuodelle 95, valtio maksoi silloisista noin 50 miljardin terveydenhuollon menoista 18,7 miljardia markkaa. Vuonna 2001, kun sosiaali- ja terveydenhuollon menot olivat nousseet 72,5 miljardiin markkaan, valtio maksaa enää vain 14,7 miljardia markkaa eli 4 miljardia markkaa vähemmän ja kunnat 15,8 miljardia markkaa enemmän. Ei millään loogisella ajattelulla tai järjellä voi kyllä tällä perusteella siirtää Ahon hallituksen viaksi tätä asiaa.

Myöskin mitä tulee lääkärikoulutukseen, on tämän päivän valossa selkeästi todettava, että siinä tehtiin virhe, joka päätös tosin perustui käsitykseni mukaan yksimielisen laajapohjaisen työryhmän mietintöön. Tässäkin asiassa hallituspuolueiden taholta keksittiin syyllinen, tuotiin esiin Mauri Pekkarisen nimi. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota siihen, että esityksen ja päätöksen tästä asiasta teetätti nyt puhemiehenä istuva opetusministeri Riitta Uosukainen. Eli siinäkin syytteet menivät aivan väärään osoitteeseen.

Lopuksi, kun ed. Kallio totesi, että tämä oli hänen parlamentaarikon uransa turhin välikysymys, sen johdosta haluaisin vain todeta, että se osoitti hallituksen ja hallituspuolueiden edustajien aliarvioivaa suhdetta terveydenhuoltoon ja sen ongelmiin, sitä ylimielisyyttä ja välinpitämättömyyttä, joka on leimannut ilmapiiriä koko ajan näitä terveydenhuollon ongelmia käsiteltäessä. On päivänselvää, että ilman tätä välikysymystä ei käytäisi tällä hetkellä A-talkin keskustelua televisiossa eivätkä televisiouutiset olisi tehneet selvityksiä sairaanhoitopiirien taloudellisesta tilanteesta. Asiasta keskustellaan hyvin laajasti, ja minä ainakin uskon, että tämän keskustelun tuloksena tilanteeseen saadaan korjauksia, ja on pakko saada. Suomen kansalaiset ja Suomessa asuvat ihmiset tulevat vaatimaan, että Suomi hoitaa sairaansa, jos se aikoo sivistysvaltiona pysyä, niin kuin minä uskon, että kaikki tässä salissa haluavat sen pysyvän.

Pertti  Hemmilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustajille Manninen ja Ranta-Muotio toteaisin vain, että kun he epäilivät, ettei valtionosuuksia kunnille ole lisätty, ja peräänkuuluttivat selvitysmies Pekkarisen 1,5 miljardia, niin budjettikirjasta sivulta 450 löytyvät luvut vuodesta 2001 vuoteen 2003. Nämä valtionavut ovat nousseet yli 700 miljoonaa euroa eli rapiat 4,5 miljardia markkaa, mikä tarkoittaa sitä, että Pekkarisen 1,5 miljardia on kolminkertaistunut.

Hannes  Manninen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hemmilän puheenvuoro osoitti jälleen erittäin suurta asiantuntemattomuutta. Pekkarisen esityshän tarkoitti, että tarvitaan 1,5 miljardia markkaa verotulotäydennykseen. Näissä valtionosuuden lisäyksissä, jotka tuossa ovat, on eduskuntaryhmien tekemää sopimusta vuodessa noin 100 miljoonaa euroa, pieneltä osin puolitettuja indeksitarkistuksia, mutta pääosinhan ne ovat tulleet automaattisesti valtionosuuslainsäädännön nelivuotistarkistuksen jälkiseurauksena, joka sekin toteutettiin ajallisesti myöhästettynä. Eli ed. Hemmilä puhuu aidanseipäistä, kun pitäisi puhua aidasta.

Pertti  Hemmilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Manniselle toteaisin, että ensinnäkin arvonlisäveron takaisinperinnästä saatava noin 5,2 miljardin markan hyöty kunnille jakaantuu ensisijaisesti juuri niille vähävaraisille, köyhemmille maaseutukunnille. Toinen juttu, selvitysmies Pekkarinen siis esitti tästä 5,2 miljardista, siitä hyödystä, jaettavaksi vain puolta, mutta hallitus teki sataprosenttisen jaon.

Pekka  Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvonlisäveron takaisinperintäjärjestelmästä luopuminen ei koitunut kuntien hyväksi, vaan se kuitattiin yhteisöverotuotosta. Siinä vain takaisinperintäjärjestelmä poistui, mutta taloudellista hyötyähän siitä ei tullut.

Juha  Rehula  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Rakenneuudistukset, rationalisointi, teknologian kehittyminen ja myös taloudelliset resurssit — niitä kaikkia tärkeämpää on se, millaisilla asenteilla ja arvoilla päätöksiä tehdään. Politiikkaan kaivataan usein puolueiden välille ja ideologioille eroa: asioita joista eri puolueet tunnistettaisiin.

Kun puhumme terveydenhuollon kriisiytymisestä ja ennen kaikkea syistä tilanteeseen, jossa tänä päivänä ollaan tai johon on ajauduttu, ja siitä, millaiselta tulevaisuus näyttää ilman toimenpiteitä, on kyse nimenomaan arvoista ja ideologioista, siitä millaisen hyvinvointiyhteiskunnan me tulevaisuudessa haluamme. Käsitykseni mukaan ei ole pelkästään sattumaa se, että tänään käydään välikysymyskeskustelua terveydenhuollosta, tilanteesta, missä tänään ollaan.

Se, että kokoomusjohto on kilvan irtisanoutunut pääkaupunkimme kaupunginhallituksen puheenjohtajan mielipiteistä, ei poista sitä tosiasiaa, missä tänä päivänä kunnat ja kuntayhtymät ovat, kun kysytään, tuotetaanko palvelut julkisesti vai ajaudutaanko tilanteeseen, jossa ihmiset ovat pakotettuja yksityisen palvelutuotannon pariin. Tämä linja, josta julkista keskustelua on viime päivinä terveydenhuollon osalta käyty, on se sama linja, jota kokoomus on sosiaali- ja terveyspolitiikassaan seitsemän viime vuoden aikana eduskunnassa ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ajanut ja jonka päälauseena, otsikkona, on: Jokainen pärjätköön omillaan.

Se, että me tänään pystymme hoitamaan sairauksia, joihin aikaisemmin on menehdytty, tai se, että uusi teknologia on kalliimpaa kuin aikaisemmin, ei mielestäni poista sitä arvojen vääristymää, jos puhutaan julki puheita oman onnensa sepistä tai siitä, ettei liian sairaita pidäkään yhteisillä rahoilla hoitaa, hoivata ja huolehtia. Samoin se, että vastuu päätöksenteosta sysättäisiin lääkäreille tilanteessa, jossa poliitikkojen pitää katsoa peiliin, ei ole se suunta, johon ainakaan itse haluaisin terveydenhuoltoamme tai sen arkipäivässä työskentelevää lääkäri- ja hoitohenkilökuntaa ja sen etiikkaa ja moraalia ohjata.

Olemassa olevista akuuteista terveydenhuollon ongelmista on tullut tämän päivän ykköspuheenaiheita tilanteessa, missä ollaan täällä Pääkaupunkiseudulla nyt samassa arjessa, jota maakunnissa on koettu jo viimeisimmät kymmenen vuotta. Toisekseen Pääkaupunkiseudun ongelmien kasaantumisen tekee mielenkiintoiseksi se, että täällä on yksityinen palvelutuotanto todellinen vaihtoehto, jota se ei suinkaan läheskään kaikkialla muualla maassa ole.

Arvoisa herra puhemies! Me edustajat saamme työssämme monenlaista palautetta. Tässä yksi viime viikolla itselleni tulleista, joka minusta kertoo, myönnän, yhden totuuden, yhden näkökulman siihen, missä elävässä elämässä tällä hetkellä liikutaan ja ollaan:

"Miksi suomalaiselta on viety turvallisuudentunne? Olen viime aikoina joutunut seuraamaan aivan lähipiirissä ja myös ystäväpiirissäni sairaanhoitoa tarvitsevien taistelua hoidon puolesta. Nykyään on tilanne se, että jo sisäänkirjoitusvaiheessa sairaalassa aletaan puhua uloskirjoittamisesta, oli potilas missä kunnossa tahansa. Osastoilla on tuottavuuslaskelmansa, ja liian kauan petipaikkaa pitävä laskee tätä tuottavuutta. Potilailla on pelko selviämisestä ja epäilys asianmukaisen ja kaiken mahdollisen tietämyksen mukaisen hoidon saamisesta. Tiettyjä tutkimuksia ei tehdä, koska ne ovat liian kalliita ja kuitenkin välttämättömiä oikean diagnoosin tekemiseksi. Silloin, kun oma tietämys loppuu, ei kerrota potilaalle, että sitä olisi muualta saatavilla, koska silloin joutuu mahdollisesti kirjoittamaan maksusitoumuksen. Potilaat ja potilaiden läheiset pakotetaan taistelumielelle heidän vaatiessaan oikeuksiaan. Siinä yleensä käy niin, että joudutaan napit vastakkain -tilanteeseen hoitohenkilökunnan kanssa, jolloin potilaan luottamus oikeaan hoitoon ja omaan ihmisarvoonsa kärsii. Läheiseni sanoikin tässä mylläkässä, että sairaan pitää olla hirveän terve terveydenhoitokoneiston säästö- ja hoitopainotteisessa ilmapiirissä. Jos hän ja kaikki me ympärillä olleet emme olisi jaksaneet taistella, läheiseni ei enää eläisi. Maksusitoumus saatiin lähes epäinhimillisen taistelun tuloksena. Kuinka moni sairas edes pystyy pitämään puoliaan? Kuinka monella sairaalla on omaisia, jotka ovat pelottomia ja verbaalisesti edes kykeneviä käymään keskusteluja akateemisten lääkäreiden kanssa, joita ei enää aina ohjaa Hippokrateen vala vaan säästäminen ja sen myötä vielä priorisointi. Julmaksi ja kovaksi olette, poliitikot, maailman päästäneet. Seuraavissa vaaleissa on puhuttava ihmisen turvallisuudentunteesta, sairaiden oikeudesta hoitoon, ei ladeltava hex-liturgiaa ja tyydyttävä valtiovarainministerin yrmeään ilmeeseen ja pääministerin jumaluuteen. Kansan syyllistäminen asioissa, joihin se ei ole syyllinen, on väärin." Rakenneuudistuksia ja rationalisointia toki tarvitaan, mutta edellä olevan viestin ydin kertoo sitä kieltä, joka on tänä päivänä terveydenhuoltomme arkea.

Arvoisa puhemies! Älkäämme syyllistäkö myöskään terveydenhuollon henkilöstöä. He tekevät sitä työtä, johon heillä on paras mahdollinen koulutus ja osaaminen. Heitä ei myöskään saa asettaa tilanteisiin ja asemaan, jotka eivät heille kuulu. Olemme tilanteessa, jossa meiltä poliitikoilta edellytetään päätöksiä, edellytetään ratkaisuja, joilla orastava terveydenhuollon kriisiytyminen saadaan pysäytettyä ja pidettyä myös samalla kiinni siitä henkilöstöstä, joka meidän jokaisen kannalta asiaa tarkastellen tätä arvokasta työtä tekee. Pelkät kauniit puheet eivät juurikaan esimerkiksi henkilöstön jaksamiseen auta.

Voimme olla tyytyväisiä siihen, että mielipidetiedusteluissa ihmiset ovat tyytyväisiä terveydenhuoltomme tasoon ja meillä on ainakin se yleinen käsitys, että asiat kuitenkin niin sanotusti lopun perin ovat kunnossa. Tosin esimerkiksi pari vuotta vanha Who:n tilasto kertoo, että Suomi löytyy noin 30. sijalta, kun eri maiden terveydenhuoltoa on vertailtu, paljon jäljessä esimerkiksi Ranskaa, Italiaa tai Espanjaa. Tilanne tuskin on tästä kovinkaan paljon parantunut, semminkin kun itsekin tiedämme, miksi Kansallinen terveydenhuoltoprojekti aikanaan kovin odotuksin asetettiin, ja kun tunnemme tuon projektin etenemisen ja sen etenemisen vauhdin. Jopa me oppositiossa jossain vaiheessa uskoimme ja luotimme siihen, että Terveydenhuoltoprojekti tuo ratkaisuja niihin ongelmiin, joissa on oltu ja ollaan.

Kiistaton tosiasia on, käytetäänpä kenen tahansa tahon — sisäministeriön, valtiovarainministeriön tai Kuntaliiton — tilastoja, että kun valtionosuus kuntien palvelujen rahoitukseen on viime vuosikymmenen aikana pienentynyt, kunnat ovat selviytyneet menneestä vuosikymmenestä sillä, että valtionosuuslainsäädäntö on antanut kunnille myös mahdollisuuden omaan ajatteluun ja mahdollisuudet toimia paikalliset olosuhteet huomioiden.

Tulevaisuudesta selviytyäksemme ja kunnat selviytyäkseen palvelutuotannon rintamavastuusta tarvitsevat tulevaisuuteensa vakautta. Eräänä ratkaisumallina on esitetty — ja joillekin edustajillekin se on jo jopa päällejääneenä levynä — että valtion ohjausta tulee lisätä ja tätä kautta ongelmat ovat ratkaistavissa. Valtionosuusjärjestelmä kaipaa uudistamista. Kuntien on pystyttävä entistä paremmin keskustelemaan keskenään. Mutta se, että ohjausta lisättäisiin, ei onnistu ilman, että myös taloudellisia voimavaroja myötäjäisinä tulee mukaan.

Arvoisa herra puhemies! On erinomainen asia, että kokoomuksen suunnasta on viime aikoina lyöty näin vaalienalusaikana kortteja pöytään. Nimet Bogomoloff, Laurila ja Häkämies kertovat mielipiteistä, arvoista ja asenteista, joiden suuntaan ainakaan minä en halua olla yhteiskuntaamme kehittämässä. On totta, että useissa tapauksissa meillä jokaisella, itse kullakin, on mahdollisuutemme omilla elämäntavoillamme ja tekemisillämme vaikuttaa siihen, miten me voimme ja jaksamme, mutta me voimme minä tahansa päivänä tarvita julkista terveydenhuoltoa. Eduskunnan vastuulla on viime kädessä se, että sitä on tarvitessamme myös saatavilla.

Tärkeää on myös se, että kun edetään, voimme edetä tietoisilla päätöksillä eikä niin kuin viime vuosina on tapahtunut kunta—valtio-suhteessa tai keskustelussa julkinen palvelutuotanto — yksityinen palvelutuotanto tai keskustelussa siitä, mikä vastuu yksityiselle ihmiselle omasta terveydestään kuuluu: että näissä asioissa vain ajaudumme eteenpäin tavalla, joka kenties ei ole edes kokoomuspoliitikkojen tahdon mukaista.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ehkä vielä kymmenennen kerran totean myöskin ed. Rehulalle sen, että kyllä niistä heitoista, mitä Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja on tehnyt, niin selkeästi kokoomusjohto on irtisanoutunut, että mielestäni on lähes älyllisesti epärehellistä jatkuvasti niihin viitata.

Totean tässä, että kehotan ed. Rehulaa tutustumaan kokoomuksen periaateohjelmaan ja meidän seuraavan vaalikauden ja tämän vaalikauden tavoitteisiimme. Kyllä julkisen terveydenhuollon, pääasiassa verorahoin rahoitetun terveydenhuollon, takaaminen on kokoomuksen ykköstavoitteita. Se on myöskin kirjattu hallitusohjelmaan, ja tässä hallituksessa kokoomus on mukana. Olemme sitä mieltä, että Kansallinen terveysprojekti on juuri omiaan tukemaan sitä, että me turvaamme riittävät terveyspalvelut kaikille.

Mielestäni ed. Rehula oli täysin väärässä, kun hän kertoi, mitä mukamas kokoomuksen kannat ovat. En missään nimessä allekirjoita sitä, että meidän linjamme valiokunnassa oli se, että (Puhemies koputtaa) jokainen on oman onnensa seppä. Se ei pidä paikkaansa.

Juha  Rehula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Totuudenmukaista on muun muassa se, että Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on enemmän valtaa kuin monella kansanedustajalla tässä salissa. Hän on niin keskeisessä asemassa ja tehtävässä ja roolissa tässä kaupungissa, maan suurimmassa kunnassa.

Toisekseen, jos tämä maa olisi sen näköinen kuin eri puolueitten periaateohjelmat kertovat ja viestittävät, tämä maa ja tämän maan peruspalvelut olisivat jonkunkin verran toisen näköiset ja toisen muotoiset.

Kolmanneksi, seitsemän vuotta ei jää, ed. Sarkomaa, jälkiä jättämättä, ja me olemme, ed. Sarkomaa, teidänkin kanssanne sen verran yhteisiä kokoustunteja viettäneet, että jonkinlainen käsitys on siitä, mikä se kokoomuksen linja on. Se on kylmä ja kova silloin, kun kysytään sitä, mikä on niiden ihmisten asema ja rooli tässä yhteiskunnassa, joilla ei oma raha välttämättä kaikkiin palveluihin riitä.

Toimi  Kankaanniemi  /kd:

Herra puhemies! Ennen kuin ed. Sarkomaa ehtii poistua, toivon, että hän kuuntelee minun kysymykseni ja pohdintani siitä, mitä voi niin tavattoman tärkeässä luottamustehtävässä oleva ihminen lausua puolueen kaikkien periaateohjelmien ja julki lausuttujen tavoitteiden vastaisesti kuin Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja on lausunut, ilman että siitä olisi mitään seurauksia. Jos te olette johdonmukaisia kokoomuksessa, te kyllä varmasti ilmoitatte, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei nauti kokoomuksen luottamusta. Sen jälkeen tietysti tilanne on se, mitä olette korostaneet, että kokoomuksen linja ei ole se, että jokainen on oman onnensa seppä. Tämä tästä, en halua Helsingin kaupungin asioihin puuttua tämän enempää mutta kokoomukselle tämmöisen viestin kyllä haluan kertoa. En usko, että minun edustamassani puolueessa voisi tällaisia seurauksitta lausua.

Arvoisa puhemies! Keväällä käytiin välikysymyskeskustelu, ja viime aikoina on paljon ollut erilaisia kirjallisia ja suullisia kysymyksiä näistä terveydenhuollon kipeistä ongelmista, joiden parissa tämäkin päivä on täällä keskustellen vietetty. Varsinkin keväällä hallituksen vastaus oli aina: Kansallinen terveysprojekti. Se oli se taikasana, jolla vastattiin silloiseen välikysymykseen ja moniin muihin kysymyksiin. On aivan selvää, että kun Kansallinen terveysprojekti julkistettiin muistaakseni huhtikuun alkupuolella ja nyt elämme syyskuun loppua, ei mitään suurta ole voinut tapahtua itse projektin toteuttamisen suhteen. Toisella tavalla ajatteleminen olisi aivan kohtuutonta. Ei valtionhallinnossakaan mahdottomiin pystytä näin nopeasti.

Mutta kun hallitus vetosi voimallisesti aina tähän Kansalliseen terveysprojektiin, olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tapahtua niin, että kun hallitus kesällä ja alkusyksystä laati ensi vuoden valtion talousarvion, siinä yhteydessä Kansallinen terveysprojekti olisi otettu todella vakavasti ja sille olisi osoitettu rahoitusta ja mahdollisesti niitä erilaisia lainsäädäntöesityksiä, jotka saattavat olla tarpeen, jotta tämä erittäin vakava terveydenhuollon, sairaanhoidon tilanne saataisiin kääntymään mahdollisimman nopeasti toiseen suuntaan. Nythän se näyttää vain pahenevan päivä päivältä, niin kuin uudet uutiset aina vain kertovat eri puolilta maata. Enää ei ole kysymys vain Kehäkolmosen sisäpuolesta tai Uudestamaasta ja Helsingistä vaan myös muusta osasta maata. Siis hallituksen talousarvioesitys ensi vuodelle ei ole missään suhteessa tämän kovasti mainostetun Kansallisen terveysprojektin kanssa. Rahat puuttuvat, muutkin toimenpiteet ovat vielä viipymässä.

Täällä on käyty keskustelua paljonkin syistä ja ehkä myös syyllisistä siihen, miksi terveydenhuollon ongelmat ovat niin polttavat ja vakavat kuin ne tänä päivänä ovat. On nähty ongelmia järjestelmän hallinnossa, johtamisessa, teknologisessa kehityksessä, lääkkeiden kehityksessä ja hintakehityksessä, palkkatasossa, yhteistyön ongelmissa, koulutuksen puutteissa jne. Nämä kaikki ovat varmaan syitä, joihin on syytä hallinnossa ja ministeriössä laajasti paneutua ja perusteellisesti tutkia, mitä niissä on tehtävissä. Kaikki nämä eivät ole rahasta kiinni. Moni asia voidaan järjestää uudella tavalla tehokkaammin ja tuloksellisemmin niin, että ei tarvita rahaa lainkaan, mutta raha on kuitenkin yksi keskeinen ongelma tässä yhteydessä.

Miksi sitä rahaa ei ole, se on pitkälti kyllä tahdon kysymys. Lipposen ensimmäinen hallitus, jossa oli viisi puoluetta mukana, kaikki nykyisetkin hallituspuolueet ja vielä vihreätkin silloin, runnoi Suomea Emu-kuntoon useamman vuoden ajan ja leikkasi kaikkia valtion menoja köyhiä säästämättä. Kunnat olivat yksi voimakkaiden leikkausten kohde. Valtionosuuksia supistettiin rajusti, siis Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Tuolloin Ahon hallituksen laatima yhteisövero-, yritysverojärjestelmä oli kuntien tukena. Se tuotti. Koska talous kehittyi myönteisesti ja yritykset kasvoivat ja saivat tulosta aikaan, niin yhteisöveroa tuli reippaasti kuntienkin tileille, ja se pelasti kunnat 90-luvun loppuun asti.

Tällä hetkellä ja lähivuosina näyttää siltä, että yhteisövero ei enää tuota vaan päinvastoin sen tuotto alenee nopeaa vauhtia, ja silloin nämä Lipposen ensimmäisen hallituksen valtionosuuksien leikkauksiin nähden vajaamittaiset palautukset, joita nyt on mainostettu, eivät riitä palauttamaan kuntien talouden tasapainoa. Eli lähivuosina, ensi vuonna ja ehkä seuraavina parina kolmena vuonna, mitä nyt voi reaalisesti arvioida, tilanne näyttää erittäin huolestuttavalta.

Rahaa tarvitaan — kaikkialla kuntien hallinnossa ja kaikenlaisissakin kunnissa, koska Helsinki ja Espookin valittavat, puhumattakaan maakuntien heikoista kunnista — tarvitaan moniin eri toimintoihin, mutta yksi kaikkein keskeisimpiä on terveydenhuolto ja sairaanhoito. Eli jos hallitus haluaisi todella palauttaa luottamuksen ja palvelutason terveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon, niin se ohjaisi siihen varoja. Mutta näin ei toistaiseksi ole tapahtunut.

Arvoisa puhemies! Toinen asia rahan rinnalla, johon haluan tarttua, on tämä hallinnollinen järjestelmä. Täällä ministeri Perho tyrmäsi ajatuksen erikoissairaanhoidon siirtämisestä kokonaan valtiolle sillä, että silloin tulisi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisen rajanvedon ongelmia ja tällaista vastuun pallottelua. Voi olla, että näin tapahtuisi jossakin määrin, ainakin aluksi. Mutta sittenkin katson, että tämä peruste, joka oli ministeri Perhon ainoa peruste, oli kyllä tavattoman kevyt tyrmäämään tämän ajatuksen.

Täällä on puhuttu aika paljon valtion ohjauksen lisäämisen tarpeesta. Mielestäni on hyvin ongelmallista, kun meillä on tämä perustuslain nojalla ja lainsäädännöllä rakennettu kuntien itsehallinto, että sitä sitten ohjauksella lähdettäisiin erityisesti rajoittamaan. Parempi, yksiselitteisempi ja selkeämpi keino on mielestäni se, että selvitetään pikaisesti, miten voitaisiin siirtää erikoissairaanhoito valtion vastuulle. Uskon, että näin voitaisiin kustannuksia vähentää jopa, koska eri sairaanhoitopiirien välisiä synergiaetuja saataisiin paremmin kuin voi tapahtua kuntahallinnon puitteissa. Organisointi voitaisiin järjestää järkevämmin, ja tämä niin sanottu demokratia, joka isoissa kuntayhtymissä on, se on kyllä täysin olematonta. Itse olen joskus ollut sairaanhoitopiirin valtuustossa ja tiedän, että ei siellä muuhun vaikuteta kuin kahvinjuontiin. Vetoan kyllä siihen, että tällainen merkittävä rakenneuudistus, organisaatiouudistus, selvitettäisiin ja pyrittäisiin toteuttamaan eli siirtämään kunnalliselta puolelta erikoissairaanhoito valtiolle.

Arvoisa puhemies! Tämä tilanne sairaanhoidossa ja terveydenhuollossa on arvokysymys mitä syvimmin, ja siksi se on myös tavattoman tärkeä käydä läpi tässäkin salissa. Meillä on jo tänä päivänä niin, ja mikä tilanne onkaan jonkin ajan kuluttua, että valintoja tapahtuu, annetaanko hoitoa vai siirrytäänkö passiivisen eutanasian vai jopa bogomoloffilaisen aktiivisen eutanasian tielle. (Puhemies koputtaa) Mielestäni ihmiselämä on niin arvokas, ainutlaatuinen ja pyhä, että siitä on aina ja kaikissa tilanteissa pidettävä huoli ja vastuu kannettava ja se vastuu on kannettava yhteisesti julkisen vallan toimesta. Sitä ei voida jättää markkinavoimien vastuulle. Tässä mielessä tämä arvovalinta on yksiselitteinen: Meidän on terveydenhuolto hoidettava, ja jos se jätetään hoitamatta, siitä tulee arvaamattomat ylimääräiset kustannukset ja se on ihmisarvoa loukkaavaa. Sivistysvaltio ei kerta kaikkiaan voi jättää terveydenhuoltoa ja sairaanhoitoa rappeutumaan, niin kuin nyt uhkaa käydä.

Markku  Markkula  /kok:

Arvoisa puhemies! Jokainen ihminen itse voi tehdä yhä enemmän oman terveytensä hyväksi. Jos seuraisimme ja myös konkreettisesti mittaisimme ihmisen terveyttä läpi koko elinkaaren, niin liian usein tulokset olisivat hyvin huolestuttavat. Sairauksien poistaminen tulee todella kalliiksi. Paljon kannattavampaa niin henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kuin kustannustenkin kannalta olisi huolehtia ennalta ehkäisevästi omasta ja myös muiden, itselle läheisten, ihmisten terveydestä.

Riittävästi resursoitu ja hyvin toimiva perusterveydenhuolto on koko terveydenhuoltojärjestelmämme perusta. Ennalta ehkäisevä työ on perusterveydenhuollon keskeisimpiä tehtäviä, joka yhdessä kansalaisten omasta terveydestä kantaman vastuun ja terveiden elintapojen kanssa vähentää palvelujen kysynnän kasvua ja suuntaa palvelujen tarvetta kevyisiin avohoitopainotteisiin hoitoihin. Nämä ovat mielestäni ne periaatteet, joiden mukaisesti yhä enemmän pitäisi kansallisesti käydä keskustelua ja kannustaa kansalaisia todella menemään myös näihin perusarvokysymyksiin.

Erityisesti sairaanhoidossa haluamme ja vaadimme luonnollisesti enemmän ja myös kalliimpia palveluja kuin aiemmin. Tämä on hyvin luontevaa teknologian ja lääketieteen nopean kehityksen myötä. Sairauksia voidaan hoitaa paljon tehokkaammin kuin aiemmin. Tämä tietenkin edellyttää lisää resursseja merkittävästi. Miksi vastaavaa tuotekehityspanosta ei ole tehty sairauksien ennaltaehkäisyyn eli terveytemme ylläpitoon kuin on tehty todella monella muulla alalla? Kokonaisote liian monella terveydenhuollon alalla toimivalla on varmasti vaillinainen. Sen on tämäkin keskustelu osoittanut. Kuitenkin haluan korostaa sitä, että merkittäviä tuloksia on saavutettu hankkeilla, joissa teknologian tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen muutetaan asenteita, arvostuksia sekä hallintaa ja hoitoprosesseja.

Nyt näyttää valitettavasti siltä, että päällekaatuvat ongelmat, joista tämä välikysymyksessä ytimeksi otettu HUSin talous on pahin ilmentymä, ovat olennaisesti hidastamassa toivottua uudistuskehitystä. Emme kuitenkaan saa antaa periksi. Nyt tarvitaan mittavia sosiaalisia ja hallinnollisia investointeja niin sairaanhoidon kuin terveydenhuollonkin kentällä. Haluan korostaa sitä, että paljon mieluummin olisin nähnyt tämän päivän keskustelussa todella niitä linjauksia eteenpäin innovatiiviseen, uutta luovaan, toimintaan kuin keskustelussa on tapahtunut.

Sosiaali- ja terveyssektorin henkilökunnasta ja myös monilta muilta julkishallinnon aloilta siirtyy lähivuosina niin suuri osa eläkkeelle, että tavanomaisilla keinoilla emme kykene vajetta täyttämään. Myös tästä syystä olemme suurten linjaratkaisujen edessä. Ihminen ja jokaisen terveys on niin suuri itseisarvo, että toivottuun kehitykseen on nopeasti investoitava. Tarvitsemme myös uusia asenteita ja peräänkuuluttamiani uusia innovaatioita.

Julkisten sosiaali- ja terveyshuollon menojen kasvua voidaan hillitä vain ottamalla uudet innovaatiot, kuten uudet palvelukonseptit ja uudet palvelusektorin prosessit ja niihin kytkeytyvät teknologiset innovaatiot, käyttöön. On luontevaa, että Suomessa katsotaan myös laajemmalti kansainväliselle kentälle. Meillä on todella erittäin paljon jo nyt sellaista tämän alan osaamista, joka merkittävästi voidaan ottaa yhä laajemman vientitoiminnankin perustaksi.

Terveydenhuollon järjestelmän uudistaminen ja tehostaminen palvelee todella myös viennin edistämistä. Alalla tehtyjen arvioiden mukaan itsenäistä suoriutumista tukeva teollisuus voisi liikevaihdoltaan olla huomattavasti suurempaa kuin erikoissairaanhoidon laitteiden valmistus. Meillä on tehty paljon hyviä arvioita siitä, mitkä olisivat priorisointeja tuotekehitysmielessä myös globaaleja markkinoita ajatellen, ja näiden arvioiden perusteella tarvitaan nyt selkeitä linjapäätöksiä.

Haluan mennä vielä hieman syvemmälle tässä innovatiivisuudessa. Hyvinvointiyhteiskunnan kustannustehokkuuden parantamiseen tarjoaa suuria mahdollisuuksia Suomen hyvä teknologiaosaaminen. Erityisesti terveydenhuollon ja koulutuksen alueella voidaan uuden teknologian ja uusien organisaatiomallien ja prosessikehityksen avulla parantaa niin kaupungeissa kuin haja-asutusalueillakin palveluita ja samalla säästää kustannuksia.

Terveyspalveluiden turvaaminen edellyttää uudenlaista kuntien keskinäistä yhteistyötä sekä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin uudenlaista organisoitumista. Täällä esille nostettu tilaaja—tuottaja-malli on tietenkin linjauksena hyvä. Se on nyt entistä reippaammin ottein otettava eri puolilla käyttöön. Tarvitaan yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Tarvitaan nimenomaan yksityisen ja julkisen sektorin yhteisiä Public Private Partnership -toimenpiteitä. Näitä mahdollisuuksia, joita terveydenhuollon ja sairaanhoidon aloilla on, kokeillaan ja on luotu monissa hankkeissa viime vuosina. Aivan erityisesti haluan mainita Sitran eHealth-hankkeen ja Pieksämäen seudun Itä-Suomen sosiaalisten innovaatioiden keskus -hankkeen. Nämä ovat erinomaisia kehityshankkeita, joista myös täällä Pääkaupunkiseudulla kiistatta kannattaa ottaa opiksi.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan korostaa sitä, että kyllä tässä keskustelussa on ollut niin paljon myös populismia, että todella hirvittää. Täällä on nostettu esille sellaisia linjauksia, syyttelevää sormea, että todella sietäisi jokaisen myös mennä itseensä. Keskustan kansanedustajat ovat täällä vuodesta toiseen yrittäneet omilla puheillaan vaikuttaa asenteisiin ja tätä kautta ovat kyenneet siirtämään ehkä merkittäviäkin taloudellisia resursseja Helsingin ja Espoon ja monen muunkin kaupungin resursseista epäonnistuneen politiikan menojen katteeksi kuntiin, joissa ei ole onnistuttu tekemään tarpeellisia rakenteellisia muutoksia. Keskustan, joka tällä tavalla on vaikuttanut tähän kehitykseen kiistatta, sietäisi nyt mennä kyllä itseensä.

Jos ja kun arvioidaan, että esimerkiksi viime vuosien toimenpiteiden vaikutus Espoon tulopohjaan heikennyksenä vastaa noin 3 tuloveroprosentin tuottoa, on selvää, kun nämä toimenpiteet ovat hyvin äkkiä Helsingin ja Espoon talouteen vaikuttaneet, että eihän näiden toimenpiteiden seuraukset voi olla vaikuttamatta meidän palvelutuotantoomme. Kannattaisi todella paneutua syvällisemmin Pääkaupunkiseudun ongelmatilanteeseen ja nähdä, että täällä on monia sekä palvelusektoreita että konkreettisia, laajojakin asuinalueita, joiden peruspalvelut eivät ole edes kansallisella keskiarvotasolla. Tänne tarvitaan todella panostuksia ja tarvitaan myös positiivista arvostusta sille, mitä näiden kuntien hyvän taloudenhoidon eteen on kiistatta tehty. Tätä pitää kannustaa eikä tehdä tällaisia laajoja ja äkkipikaisia toimenpiteitä, joihin viime vuosien yhteisöveroratkaisut ovat valitettavasti täällä johtaneet.

Peruspalveluministeri   Eva  Biaudet

Arvoisa puhemies! Ed. Haatainen täällä katseli taaksepäin omaan lapsuuteensa 60-luvulle, jolloin minäkin olin lapsi, ja varmasti tuntuu tänään siltä, että kaikki oli tuolloin erittäin hyvin ja idyllistä. Mutta todellisuudessa silloin ei ainakaan saanut yhtä paljon terveyspalveluja kuin tänään; koskaan ei ole saanut yhtä paljon terveyspalveluja kuin tänään. Jopa, jos katsotaan vain 20 vuotta taaksepäin, näemme, että tilanne on todellakin kehittynyt huikeasti. Siinä mielessä on ehkä hyvä laittaa vähän suhteellisuutta tähän keskusteluun. 20 vuotta sitten yli 65-vuotiaat eivät saaneet ohitusleikkauksia jne., ikärajoitukset olivat sillä tasolla. Siinä mielessä on ehkä hyvä myös muistuttaa tästä eikä lietsoa liiaksi tuomiopäivän tunnelmaa, koska en usko, että se ketään auttaa, ei potilaita eikä niitä, jotka ovat työssä terveydenhuollossa.

Koska rahaa ei tietenkään ole rajattomasti, on sanottu, että järjestelmää tulee muuttaa. Mutta niin kuin tänään ehkä moneen kertaan on tullut esille, on kyllä kohtuutonta ja myöskin terveydenhuollon ongelmia ja haasteita aliarvioivaa, jos kuvitellaan, että kaikki ongelmat tai kaikki tulevaisuuden haasteet voidaan muuttaa neljässä kuukaudessa. Kysymys on pitkäjänteisestä työstä. Jos me haluamme, että muutetaan niin, että paikalliset olosuhteet huomioidaan, on lähdettävä niistä olosuhteista, joissa eletään. Toimintojen on paljon muututtava muutoinkin kuin vain rakenteiden osalta. Kysymys on ihmisten palvelemisesta, ja asiakas- ja potilaslähtöisyys edellyttää aika paljon muutoksia koko toimintatapaan ja asenteisiin, millä tavalla palveluja turvataan ja annetaan. Hallitushan on lähtenyt Kansallisessa terveysohjelmassaan siitä, että ohjausta lisätään. Kansanterveysohjelma on yksi tapa ohjata kehitystä samalla, kun sen keskeinen osa on, että valtion rahoitusta kuntien terveyspalveluihin lisätään ja sen tasoa nostetaan.

Terveydenhuollossahan on niin, että keskimääräisesti hyvä ei riitä. Jokaisella potilaalla on oikeus hyvään hoitoon. Suomi on yksi maailman parhaimpia maita asua, joten meillä on oikeus odottaa, että tavoitteena on kehittää meidän terveydenhuoltojärjestelmäämme niin, että se pysyisi yhtenä maailman parhaimpana terveydenhuoltojärjestelmänä ja että me saisimme hyviä palveluja.

HUSin ja Helsingin erityistilannetta on selvitettävä erikseen. Selvityskolmikko, joka koostuu sosiaali- ja terveysministeriön, HUSin ja Helsingin edustajista ja joka on aloittanut työnsä, tulee lokakuun loppuun mennessä antamaan jonkin näköistä osviittaa siitä, millä tavalla myöskin tämän alueen kansalaisille voitaisiin turvata samanlaiset ja saman arvoiset palvelut kuin tämän maan muille asukkaille.

Kun on puhuttu siitä, että resurssit ovat rajalliset, niin eduskunnassa on kuitenkin tehty tiettyjä prioriteetteja, kun puhutaan, että palveluja olisi pitänyt priorisoida. Jos katsoo tätä hallituskautta ja tätä eduskuntakautta taaksepäin, voi sanoa, että sosiaali- ja terveyshuollossa eduskunta ei ole priorisoinut palveluja. Eduskunnan päätösten kautta on suunnattu varoja ehkä jopa nelin—viisinkertaisesti enemmän tulonsiirtoihin ihmisille kuin palveluihin. Ennen tätä budjettiesitystä palveluihin oli lisätty 212 miljoonaa euroa, kun tulonsiirtoihin on lisätty melkein 900 miljoonaa euroa. Ne olivat nimenomaan eduskunnan tekemiä priorisointeja.

Kansallinen terveysprojekti on nimenomaan lähtenyt siitä, että se ei ole pelkästään hallituksen päätöksillä toteutettavissa oleva ohjelma. Se edellyttää kumppanuutta kuntien taholta. Kuntaliitto onkin sen vuoksi lähtenyt ja sitoutunut siihen mukaan erittäin vakavalla tavalla. Se lähtee siitä, että julkisen vallan vastuulla on riittävien terveyspalvelujen turvaaminen ja se on sekä valtion että kuntien asia. Se liittyy sekä resurssien riittävyyteen että ohjauksen parantumiseen. Vaikka teknologiassakin varmaan on paljon haettavaa, ja uskon, että näin varmasti on, niin kysymys ei ole mistään simppelistä insinööritaidosta, vaan kysymys on siitä, että toimintoja pitää kehittää.

Kun jonon lyhentämistä voidaan tehdä yksinkertaisellakin tavalla, että ostetaan jonot pois, niin se ei kuitenkaan pitemmällä tähtäyksellä ratkaise sitä, ettei tällaisia kohtuuttomia jonoja pääse muodostumaan. Kysymys on silloin siitä, että toimintoja pitää muuttaa niin, että jonoja ei sillä tavoin synny. Tästä syystä Terveyshankkeen puitteissa on asetettu työryhmä koostuen asiantuntijoista, jotka nimenomaan miettivät sitä, millä tavalla eri potilasryhmien kohdalla voidaan luoda sellaiset indikaattorit, että voidaan vertailla ja asettaa potilaat jonkin näköisiin kohtuullisiin jonoihin ja tietää, kuka tarvitsee enemmän, kuka tarvitsee vähemmän, mikä sairaus on minkinlainen ja millaiset edellytykset jononhallintaan on olemassa. Tämä työ on tarkoitus saada loppuun ensi vuoden loppuun mennessä. Lainsäädäntöä on sitten tarkoitus saada voimaan vuoteen 2005 mennessä. En usko, että nopeammalla aikataululla pystyttäisiin toimimaan ilman, että laatu tästä kärsisi.

Terveydenhuoltohankkeissahan on menossa huikea määrä eri kehittämissuunnitelmia. Vireillä on aluesairaaloiden liittäminen joko perusterveydenhuoltoon tai erikoissairaanhuoltoon. Kehittämishankerahoitusta voidaan hakea vuoden loppuun mennessä. Nimenomaan on pyritty lisäämään porkkanaa terveydenhuollon kehittämiseen. Perusterveydenhuollon yhteistyön muotoja etsitään joko seudulliselta pohjalta tai maakunnalliselta pohjalta. Ajatus on, että paikallisista olosuhteista lähtien löydetään parempia mahdollisuuksia tarjota hyvää perusterveydenhuoltoa kuin myös parempia mahdollisuuksia tarjota hyviä työympäristöjä, kuitenkin niin että palvelut eivät liikkuisi kauemmaksi ihmisistä.

Mielestäni olisi tärkeätä, että tätä keskustelua voitaisiin käydä substanssin kannalta eikä tällaisten pelottelumielikuvien kannalta. Tämän vuoden budjetti sisältää erityisesti terveydenhuoltohankkeeseen 70 miljoonaa suunnilleen, 68 miljoonaa euroa. Jos lähdetään siitä, että kunnat pistävät mukaan rahojaan normaalin valtionosuuden suhteessa, siis kolme neljäsosaa, se on erittäin hyvä.

Mutta jos ajattelemme realistisesti, niin ne ehkä pistävät sitten puolet, joten olemme viiden vuoden kuluttua, siis vuonna 2007, päässeet 700 miljoonan euron verran korkeammalle tasolle, eikä tämä ole mikään yksittäisrahoitus, vaan se on taso, jolle on tarkoitus jäädä. Sillä mahdollistetaan kyllä, että kuntien liikkumavara sekä terveyden edistämisessä varhaisen puuttumisen avulla että sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön paranemisena helpottuu huomattavasti. Siinä mielessä kristillisten kauhukuva siitä, että olemme jotenkin päätymässä johonkin passiiviseen eutanasiaan, on mielestäni kyllä aika lailla alta riman. En tiedä, oliko se vitsi, mutta ei kovin hyvä sellainen.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Biaudet täällä omassa puheenvuorossaan totesi, että on neljä kuukautta ollut aikaa. Kyllä tällä hallituksella on ollut seitsemän vuotta aikaa jo hoitaa näitä terveydenhoidon ongelmia. Nyt näyttää vaan siltä, että perustetaan työryhmä työryhmän jälkeen ja yritetään niitä asioita lakaista maton alle. Sitten tulee seuraava hallitus, joka saa todella suuren ongelmakentän eteensä.

Ed. Markku Markkula puheenvuorossaan antoi keskustalle erittäin suurta arvostusta nimenomaan niin, että keskustalla oppositiosta käsin olisi ollut mahdollisuus siirtää rahoja kuntien kesken. En ole kyllä itse havainnut sitä, että hallitus olisi antanut keskustaoppositiolle minkään näköistä arvoa ja minkään näköistä mahdollisuutta vaikuttaa todella tämän maan asioiden myönteiseen kehittymiseen. Jos opposition ääntä olisikin kuultu, ehkä meillä talouskasvu olisi tänä päivänä huomattavasti parempaa kuin se on nyt ja olisi myös parempi mahdollisuus suoriutua näistä haasteista, joita meillä on edessämme.

Opposition tekemä välikysymys tehtiin aivan oikea-aikaisesti. Sen osoittaa tänään hyvin laajasti käyty keskustelu ja myös täällä Pääkaupunkiseudulla vellova rankkakin sanailu siitä, kuinka asioita pitäisi hoitaa. Terveydenhuollon ongelmat ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen. Mitä se sitten tuo tullessaan? Se tuo tullessaan entistä enempi pitkiä jonoja ja ihmisten töistäpoissaoloja. Jonossa sairastaminen tulee hyvin kalliiksi. Sairasta ihmistä ei kuitenkaan saisi jättää oman onnensa nojaan.

Kun katsomme vielä sitä kansantaloudellista vaikutusta, joka tässä tulee, se tulee tietenkin kasvavien sairaudenhoidon kustannusten myötä, koska mitä pitemmälle tauti kehittyy, sitä hankalampi se on tietenkin hoitaa. Mutta sitten katsomme myös valtion kasvavaa vastuuta. Eduskunta on velvollinen täydentämään Kelan kassaa siinä vaiheessa, kun sieltä sairauspäivärahoja puuttuu. Saattaa olla aika tarkka arvio, että noin 200 miljoonaa euroa ovat pelkästään tästä viivyttelystä johtuvat kustannukset kasvaneet ja kasvavat tämän vuoden osalta, elikkä jos katsomme panos—tuotos-ajatusta, kannattaisi 100—150 miljoonaa markkaa pistää nyt jo lisää muutamien seuraavien vuosien päälle, jotta näistä ongelmista päästäisiin mahdollisimman nopeasti eroon. Todella vain hoitamalla ja tekemällä saadaan nämä asiat järjestykseen.

Voimavarojen oikea käyttö ei selviä projekteilla eikä työryhmillä, vaan tarvitaan todellista tekemistä sairaanhoitopiireistä terveyskeskuksiin saakka. Sairaanhoitopiirien toimivuutta on täällä kysytty, kyseenalaistettu ja arvosteltu. Siinä on varmaan myös arvostelemisen paikkaa. Hallinto sinänsä on hyvin laaja poliittinen hallinto, ja siinä tulee luottamusmiesten rooli hyvin näkyviin. Luottamusmiehet luottavat siihen, mitä johto esittelee. Johdon vastuu erityisesti tässä asiassa korostuu. Kun on kysymys todella isoista kokonaisuuksista, niin taloushallinnon osaaminen ja työnjohto kaikilla sektoreilla on välttämätöntä ja myös sitten se, että on tietynlainen läpinäkyvyys taloudenpidossa, jolloin voidaan tarkemmin arvioida, onko tehty asioita oikein vai väärin. Oikea-aikaiset investoinnit ovat tietenkin hyvin tärkeitä. Nyt tuntuu siltä, että investointeihin kyllä riittää rahaa, rakennuksia rakennetaan. Näin ollen käytetään kokonaisbudjetista merkittäviä määriä, jolloin sitten tulee muita leikkauskohteita.

Arvoisa puhemies! Henkilöstöstä välittäminen on parasta, mitä yrityksissä ja yhteisöissä voidaan tehdä. Sairaanhoitajat tekevät arvokasta työtä. Heidän työtään on kunnioitettava, ja heidän palkkaukseensa on myös kiinnitettävä huomiota. Erityinen huomio on kuitenkin kiinnitettävä meidän lääkärijärjestelmäämme erityisesti sairaanhoitopiireissä ja myöskin kunnallisella tasolla.

Meillä on siirrytty paljon sen laatuiseen toimintaan, että meillä on virkalääkärit ja heille kaikille annetaan yksi tai kaksi sivutoimilupaa. Jos me haluamme kehittää omia sairaanhoidon palveluita, meillä pitää olla päätoimiset lääkärit, heille pitää maksaa oikea palkka ja myös sitten mahdollistaa kuitenkin heille jatkuva kouluttautuminen niin, että he pysyvät ajan tasalla. Tämä kahden tai kolmen herran palveleminen ei kuulu tähän päivään, vaan meidän on todella katsottava niin, että ihmiset osaltaan hallitsevat oman elämänsäkin. Jos ajatellaan niin, että lääkärillä on kaksi kolme työpaikkaa päivässä, niin siinä jos missä tulee se työstä uupuminen, ja sehän on pahinta, mitä ihmiselle voi tulla.

Toimiva hoitoketju on äärettömän tärkeä potilaan turvaksi, ja se parhaimmillaan toimien mahdollistaa oikea-aikaiset, nopeat hoitotoimenpiteet, joiden jälkeen kuntoutus ja sitten taas paluu työelämään toimivat yhteiskunnan kannalta kaikkein parhaiten.

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu siitä, että sairaanhoitopiirit pitäisi ottaa valtion haltuun. Itse en kannata sitä ajatusta. Mutta sitä vastoin tänä päivänä huumausaineongelmaiset ovat kuntien vastuulla; ne haluaisin siirtää suoraan sairaanhoitopiirien vastuulle niin, että sairaanhoitopiirit saisivat täysimääräisen korvauksen huumausaineongelmaisista valtiolta, jolloin tähän asiaankin tultaisiin varmasti entistä paremmin kiinnittämään huomiota. Sairaalamenoissa ja perusturvamenoissa kuntatasolla huumausaineongelmaiset ja päihdeongelmaiset maksavat hyvin paljon, ja tämä vain on entistä suurempi ja paheneva ongelma.

Kari  Myllyniemi  /kesk:

Herra puhemies! Ed. Salon puheesta on helppo jatkaa. Hän puhui huumausaineitten käyttäjistä, joiden kustannukset pitäisi eri tavalla ottaa huomioon valtiovallan kannalta. Vankimielisairaalassa olevat henkilöt ovat kyllä pienelle kunnalle kustannus. Saattaa olla, että kaksi kolme henkilöä joutuu olemaan siellä vuosikausia, ja se tulee tiettävästi maksamaan jopa 500 000 vanhaa markkaa vuodessa. Kyllä heidänkin osaltaan pitäisi jotenkin tasoittaa. Onhan siinä jonkinlainen tasoitus olemassa, mutta merkittävin, suurin osa jää kuitenkin kyseiselle kunnalle maksettavaksi. Tämmöiset henkilöt pitäisi ottaa suoraan valtion suojeluun siinä mielessä ja kustannuksia maksaa yhteisestä kassasta.

Minä alan kyllä hiljalleen uskoa sillä tavalla, että pelkällä rahalla ei saada parannusta aikaan sairaanhoidon asioissa. Terveydenhuoltoalalla on jotakin pahasti pielessä rakenteissa. En väitä, etteivätkö sairaanhoitajat niin kuin lääkärit ja muukin henkilökunta tekisi ahkerasti töitä, mutta kysyä voidaan, tekevätkö oikeat henkilöt oikeita töitä. Jos terveyskeskuslääkäriltä kuluu 30—35 prosenttia ajasta paperitöihin, niin on jossakin jotakin pahasti vialla. On myös hämmästyttävää, ettei lääkärikuntaa saa tekemään edes kaksivuorotyötä. Ei suomalaisella paperitehtaalla ole varaa pitää kalliita koneita pysähdyksissä 17:ää tuntia vuorokaudessa, kuten sairaaloilla on tapana tällä erää. Kyllä kaikkien kalliiden laitteiden pitäisi olla jatkuvasti käytössä aamusta aina myöhäiseen iltaan saakka. Syntyisi varmasti melkoisia kustannussäästöjä, kun näin tulisi tapahtumaan.

Ja minkä verran työtehoa heikentää se, että monissa sairaaloissa sairaanhoitohenkilökuntaa, esimerkiksi sairaanhoitajia ja vastaavaa henkilökuntaa, on pätkätyössä, sadoittain saattaa olla isossa sairaalassa, ja heille jatkuvasti jatketaan työsopimusta kuukausi, kaksi, kolme kuukautta? Ei ole varmastikaan kaikista tehokkainta työvoiman käyttöä tämän tyyppinen. Niissä tapauksissa, kun virka vaatii jatkuvaa työpanosta, se pitäisi myöskin täyttää pysyvästi. Tällöin ihminen antaisi paremman työpanoksen yhteiskunnalle, kun tietäisi, että tulee saamaan tästä pysyvän työpaikan ja tulevaisuus on kunnossa.

Ed. Mauri Salo täällä kerkesi sanoa ja ed. Kankaanniemi myöskin puhui siitä, siirrettäisiinkö erikoissairaanhoito vai eikö siirrettäisi valtion hoteisiin. Minä kyllä tutkituttaisin tämän myöskin ja kysyisin, eikö se tuolla tavalla voisi tulla kaikkein edullisimmaksi. Väitetään, että silloin kunnat lähettäisivät sellaisiakin potilaita erikoissairaanhoitoon, jotka eivät missään tapauksessa sinne kuulu, mutta sehän nyt pystytään varmasti järjestämään niin, ettei näin tapahtuisi. Annettakoon kunnille vaikka kaksinkertainen lasku käteen, jos ne passittavat tällaisia potilaita erikoissairaanhoitoon. Norjassahan systeemi taitaa olla ihan alkuvaiheessaan, mutta kai sieltä ihan hyviä kokemuksia on tähän saakka saatu.

Noista rahoista vielä puheen ollen raha ei kyllä tee onnelliseksi tässä tapauksessa. Oulussa, onhan se aika suuri yksikkö kuitenkin, tänä vuonna käytetään noin 300—350 miljoonaa markkaa enemmän rahaa sosiaali- ja terveyspuolella kuin kaksi vuotta sitten. Kaksi vuotta sitten käytettiin 1 200 miljoonaa ja nyt käytetään 1 600 miljoonaa, eikä koskaan ole ollut niin suuri itku ja hampaiden kiristys kuin tällä erää, että kaikki on huonosti hoidettu: Vanhukset eivät saa hoitoa; leikkausjonot kasvavat. Kuitenkin tuolla rahalla pitää saada 1 500 virkaa, työpaikkaa, hoidettua, niin että siinä nyt on jotakin sellaista, mitä ei täysin maallikko tahdo ymmärtää. Ilmeisesti saadaan laittaa vaikka kaikki rahat tähän sairaanhoitoon eikä se tule siitä huolimatta kuntoon, ennen kuin oikein perusteellisesti tutkitaan, mikä siellä on vialla.

Helsingissä on kyllä rahaa ja tällä alueella, vaikka meidän välikysymyksemme nyt näin tässä väittääkin, että valtiovallan olisi pitänyt paremmin huolehtia Helsingistä. Sanottakoon nyt näin, että Helsinkiähän on kupattu kyllä monella muulla tapaa, mutta Helsingissä on todella vain 16,5 penniä veroäyri, ja jos nostettaisiin vaikka äyrillä tätä veroäyrin hintaa, niin tulisi ehkä 500—600 miljoonaa lisää rahaa vuosittain. Se on kyllä aika pieni raha loppujen lopuksi, kun näistä asioista puhutaan.

Näin lopuksi kauniisti, kun välikysymyksestä on kysymys: hallitus on tämän asian kuitenkin huonosti hoitanut.

Iivo Polvi /vas:

Herra puhemies! Välikysymyksellä on nostettu keskusteluun kansalaisten kannalta tärkeä ja ajankohtainen asia. Välikysymyksen kärki kohdistuu erityisesti HUSin tilanteeseen ja Helsingin kaupungin siihen ottamaan kantaan. Niinpä onkin toisaalta ymmärrettävää se, että keskustelu on painottunut HUSiin. Välillä on tullut se kuva, että läheltä pitää, ettei kuuntele HUSin yhtymävaltuuston kokousta.

Välikysymyksessä kannetaan erityistä huolta HUSin tilanteesta ja toisaalta valtion toimenpiteiden kohdistumisesta sen rahoitusmahdollisuuksiin. Valtionosuusjärjestelmän tarkistuksen ja arvonlisäveron palautusjärjestelmän muutoksen yhteydessä kuntien välistä rahanjakoa muutettiin. Muun muassa Pääkaupunkiseudun kunnilta siirrettiin rahaa heikommin kehittyneille alueille, mikä minusta oli aivan oikein ja myös perusteltua. Sitä ratkaisuahan myös välikysymyksen tekijät aikanaan kannattivat.

Järjestelmän muutosten yhteydessä useat välikysymyksen allekirjoittaneet vaativat vielä muun muassa verotulotasauksen tasausrajan nostamista nykyisen 90 prosentin sijasta 95 prosenttiin, mikä olisi merkinnyt vielä toteutettua suurempaa rahojen siirtoa. Sen vuoksi minua hieman ihmetyttää nyt opposition erityinen huolenpito Pääkaupunkiseudun kuntien ja erityisesti Helsingin mahdollisuudesta rahoittaa HUSin toimintaa. Jotenkin tuntuu siltä, että näillä ajatuksilla muokataan maaperää lähinnä puheenjohtajan ehdokkuudelle Pääkaupunkiseudulla seuraavissa vaaleissa.

Täällä on useissa aikaisemmissa puheenvuoroissa viitattu siihen, että rahankäytössä on kysymys arvovalinnoista. Helsingin osalta kokoomusta edustavan kaupunginhallituksen puheenjohtajan julkiset esiintymiset kukin on oman onnensa seppä -ajatuksineen heijastavat sellaista arvomaailmaa, joka ei tue julkiseen terveydenhuoltoon panostamista. Helsingin osaltahan se näkyy perusterveydenhuollon puutteellisena toimintana. Se johtaa siihen, että erikoissairaanhoitoa kuormittavat potilaat, joille ei löydy jatkohoitopaikkaa perusterveydenhuollossa eikä liioin sosiaalitoimen alueella. Vaikka nyt useat kokoomuksen edustajat ovat irtisanoutuneet Bogomoloffin opista, tuskin kokoomuksen linjassa kuitenkaan mitään merkittävää muutosta on tapahtunut suhteessa julkisten palvelujen rahoittamiseen ja niiden kehittämiseen, joka linja yleensä ottaen on ollut verrattain nihkeä.

Vaikka välikysymyksessä huomio on kiinnitetty erityisesti HUSin rahoituskriisiin, on syytä kuitenkin tässä yhteydessä todeta se, että monissa sairaanhoitopiireissä vaikeudet ovat suhteellisesti oleellisesti suurempia, näin muun muassa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin osalta, jonka tilanteen itse tunnen. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilanteeseen liittyen on syytä todeta se, että lääkärikoulutuksen lisääminen, joka sinänsä koko maata ajatellen on välttämätöntä, vaikeuttaa kuitenkin entisestään sairaanhoitopiirin rahoitustilannetta. Lisääntyvä lääkärikoulutus edellyttää sairaanhoitopiireiltä investointeja, joita niin sanottu evo-valtionosuus ei riitä kattamaan. Niinpä minusta niin sanottujen yliopistosairaaloiden lääkärinkoulutuksesta aiheutuvien lisäkustannusten rahoittaminen tulisi kokonaisuudessaan siirtää valtion huolehdittavaksi.

Käydyn keskustelun aikana on aivan oikein muutamissa puheenvuoroissa korostettu perusterveydenhoidon toimivuuden merkitystä sairaanhoidon kokonaiskustannuksissa. Niihin ajatuksiin on syytä yhtyä. Perusterveydenhuollon toimivuuden varmistaminen koko maassa on ensisijainen ja kaikkein kiireellisin tehtävä. Sen järjestämisellä voidaan merkittävästi vaikuttaa erikoissairaanhoidon tarpeeseen ja samalla myös sairaanhoidon kokonaiskustannusten määrään.

Valtiovallan on perustuslain mukaan huolehdittava siitä, että kunnilla on riittävät voimavarat sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamiseen. Vastuu palvelujen järjestämisestä on kuitenkin siirretty kunnille. Niinpä kuntien velvollisuus on etsiä ne keinot, joilla palvelujen saatavuus käytännössä parhaiten turvataan. Kun vastuu palvelujen järjestämisestä on kunnilla, on kuntien päättäjillä tietenkin merkittävä rooli tehtäviä järjestettäessä. Tällä hetkellä laajeneva keikkalääkärijärjestelmä ei ole ratkaisuna hyvä, joskin se näyttää olevan joissakin kunnissa välttämätön. Ajan myötä se tulee joka tapauksessa lisäämään kustannuksia merkittävästi.

Monissa puheenvuoroissa on viitattu siihen, että kuntien talous on se, mikä estää palvelujen järjestämisen. On myönnettävä se, että osassa kunnista talousvaikeudet voivat rajoittaa palvelujen järjestämistä. Monessa tapauksessa kysymys kuitenkin on käytettävissä olevan rahan jakamisen ohjaamisesta eli arvovalinnoista: mitä pidetään tärkeänä, mihin varat käytetään. Useissa kunnissa näyttää tilanne olevan niin, että terveydenhuoltoon käytettävät rahat suhteessa kokonaismenoihin ovat alentuneet eli silloin on painotettu kokonaan muita tehtäväalueita terveydenhuoltoa tärkeämpinä.

Välikysymykseen esittämässään vastauksessa ministeri Biaudet aivan oikein selosti niitä lisäpanostuksia, joita sosiaali- ja terveydenhuollossa on jo toteutettu näinä vuosina ja mitä ensi vuonna tullaan toteuttamaan. Kaikki se lisäpanostus on sinänsä myönteistä ja välttämätöntä. Sillä ei kuitenkaan kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusongelmia ratkaista. On selvä, että hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisten on saatava terveydenhuoltopalvelut kohtuullisessa ajassa. Sen vuoksi sairaaloiden toimintojen uudelleenjärjestelyyn on syytä kiinnittää huomiota.

Minusta on kuitenkin välttämätöntä, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta on lisättävä ja nostettava bruttokansantuotteeseen suhteutettuna lähemmäs Oecd-maiden keskitasoa. Lisärahoitus, joka tarvitaan, on kerättävä valtionverojärjestelmän kautta, jotta tasavertaiset palvelut maan eri alueilla kyetään turvaamaan. Veronalennuksiin ei ole lähitulevaisuudessa mahdollisuutta, vaan varat on syytä osoittaa palvelujen ylläpitämiseen ja rahoittamiseen, mitä myös kansalaiset kaikkien selvitysten mukaan arvostavat enemmän kuin veronalennuksia.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Lähes kaikki viisaus on tänään sanottu täältä puhujakorokkeelta käsin eri edustajien toimesta, mutta aina sitä jotain rakoja jäljelle jää, mitä voi vähän tilkitä.

Ed. Myllyniemi nimittäin puhui viisaita äsken. Hän totesi, jotta rahalla ei asioita välttämättä saa kuntoon. Siinä mielessä, kun tämä välikysymys kuitenkin aika pitkälle painottuu rahakysymyksiin, nyt en oikein tiedä: Jos edustajat keskustassa ovat sitä mieltä, että rahalla ei tämä homma hoidu, sitten tämä välikysymys on ilmeisesti turha. Ed. Myllyniemi kyllä totesi, jotta kuitenkin hallitus on hoitanut huonosti asiat. Se sallittakoon.

Tulee vaan mieleen kaiken kaikkiaan koko välikysymyksen tekijöiden motiivi tässä hommassa ja semmoinen takinkääntöajattelu. Nimittäin on oltu sitä mieltä jatkuvasti, tuolla maakuntien ihmiset, jotta tämä on rikasta seutua, täällä voidaan muutenkin hyvin. Keskitulo on korkea Uudellamaalla. Tarkkaan Helsingistä en tiedä, mutta Uudenmaan tilaston löysin. Kun valtakunnassa keskitulo on 100, niin täällä se on 135. Todennäköisesti Helsingissä on vähän korkeampi, koska Uusimaa on laaja alue ja tässä on huonompiakin alueita, missä on pienempi tulopohja. Kun katsomme veroäyrit, Kauniainen on 15 ja Helsinki 16,5 prosentteina ja taitaa olla korkeammat 17:ää sitten joissakin kunnissa, mikä tarkoittaa sitä, jotta tulotason, veropohjan, osalta täällä on kaikki mahdollisuudet asiat hoitaa hyvin, kun kunnallispoliitikot uskaltavat tehdä vaan ratkaisun siitä.

Sen takia kepun ja opposition tekemä välikysymys ihmetyttääkin siinä mielessä, jotta jääkö tässä maakuntiin sitten tyhjiö: Eli rahat halutaan siirtää tänne rikkaalle seudulle. Valtion kassa vaan sattuu olemaan semmoinen, että siinä on pohja, vaikka joku puhuu pohjattomasta kassasta, ja siinä on myös määrätty pintakin olemassa, että siitä ei voi rajattomasti ottaa, ja seinät ovat määrätyllä leveydellä. Siinä mielessä se on aina pois jostakin toisesta paikasta, jos johonkin toiseen pumpataan.

Minusta kepun Robin Hood -ajattelu tässä on kyllä kääntynyt päälaelleen. Elikkä nyt ollaan tekemässä semmoista ajatusta, jotta köyhiltä alueilta, joissa on 19 penniä, niin kuin ed. Hannu Ahon kunnassa, pitäisi siirtää tänne 16,5:n tai 15 entisen pennin, prosentin, Kauniaisiin vaikka niille ihmisille terveydenhuoltoon sillä tavalla, jotta siellä, missä on ennestään jo korkeat verot, ei odotettaisikaan, että valtio voisi tukea niitä alueita, vaan tuettaisiinkin tätä rikasta Uuttamaata ja Helsingin seutua. Mutta se on sinällään hyvä, koska ilmeisesti työväenliikkeelle jää enemmän tilaa, koska uskon, että työväenliikkeen ihmiset maakunnissa eivät ole mielipidettään muuttaneet, vaan ovat yhä sitä mieltä, jotta tämmöistä aluepoliittista ajattelua tarvitaan sillä tavalla, jotta köyhemmille alueille siirretään rikkaammilta alueilta veroeuroja nykyiseltä nimeltään.

Täällä on haukuttu kovasti, jotta Kansallisella terveysprojektilla ei olisi mitään tekoa. On otettava huomioon, että iisakinkirkkoa ei rakennettu päivässä. Sitä rakennettiin hirveän pitkään, ja siitä tuli suhteellisen hyvä kirkko. Mutta Kansallinen terveysprojekti on kanssa vähän saman oloinen. Ohjelmahan on useamman vuoden ohjelma, jossa on hirveän hyviä elementtejä. Joitakin asioitahan on jo toteutunut.

Lääkärikoulutuksen lisäykset — tässä on 600 aloituspaikkaa tavoitteeksi asetettu — ovat jo lähdössä käyntiin. Sitten on rahoja lisätty. Siitä voidaan aina olla eri mieltä, onko riittävästi, mutta kuitenkin on rahaa lisätty sinne. Yksi asia, mikä on lääkäreitä lisää kanssa, on ulkolaiset lääkärit, joita otetaan tänne harjoitteluun ja perehtymään. Ymmärsin, että niitäkin on tullut jo, ei varmaan vielä 200:aa, mutta enemmän kuin 100. Sieltä tulee nopeammin sitä apua tänne terveyskeskuksiin. Kansallisessa terveysprojektissa on mukana ajatus siitä, jotta tulee yhdeksän kuukauden pakollinen harjoittelu lääkärinpätevyyden saamiseksi. Minusta se on hyvä asia eikä sitä olisi koskaan pitänyt hävittääkään pois. Se tulee antamaan vähän nopeammassa aikataulussa lääkäripulaan apua.

Tässähän käydään kuitenkin näköjään lääkärilakon jälkeen erityisesti semmoista ideologista tappelua siitä, mikä on julkisen ja mikä yksityisen asema tässä suomalaisessa yhteiskunnassa. Jollakin tavalla lääkärit näköjään osaavat linnottautua aika hyvin ja muodostaa tällaisia firmoja, joilla käydään rahastamaan terveyskeskuksia. Meilläkin päin jo toista vuotta on harrastettu tätä ostopalvelua päivystyksen osalta. Se on nyt ihan pöljää hommaa.

Se ei ainakaan aluepoliittisesti ole mitenkään järkevää, koska me ostamme sillekin seutukunnalle, missä itse satun asumaan, viikonloppupäivystys Helsingistä; joku lääkäriasema se on. Täältä tulee lääkäri sinne päivystämään. Sitä en tiedä, paljonko se on päivää kohti, mutta vanhaa rahaa joku kuusi tonnia mahtaa olla yksi vuoro elikkä 1 000 euroa vuorolta liksa ja matkakorvaukset päälle. Se ei ole mitenkään halpaa puuhaa.

Mutta kyse on siitä, jotta niille seutukunnille eivät lääkärit hakeudu. Täällä lääkärikeskus tarjoaa paremmat edut ja tämmöiset ilmeisesti suhteellisen väljät työajat. Kun on iso rinki, niin voidaan järjestellä sillä tavalla, jotta aina lääkäri vaihtuu, ei koskaan samaa naamaa näe siellä, mikä tietysti on huono asia potilaan kannalta ja sen kannalta, jotta välttämättä enää ei se perusterveydenhoito hoidukaan sillä tavalla, että saadaan parasta hoitoa ja katsotaan tarkkaan, jotta kuka laitetaan erityissairaanhoitoon.

Hyvä esimerkki on reumapotilaasta, joka meni kyseiseen terveyskeskukseen hakemaan apua. Sanoi, että pitäisi kortisonipiikki saada polveen. Helsinkiläinen nuori lääkäri sanoi, että älä käy sukkia riisumaan. Hän laittaa lähetteen välittömästi keskussairaalaan. Ihminen meni sitten keskussairaalaan Joensuuhun. Eihän siitä ole matkaa kuin 80 kilometriä, taksilla hyvästi ja hienosti ajeli sinne. Kelahan siitä korvauksen maksoi, että ei se sille ihmiselle niin paljon maksanut, mutta yhteiskunta kaiken kaikkiaan maksaa. Hän odotteli aamuyöhön noin kolmeen asti, kun siellä keskussairaalassa oli pitkät jonot. Tökättiin piikki, kysyttiin, jotta eivätkö ne osaa siellä Kiteen terveyskeskuksessa tämmöistä piikkiä laittaa, kun laittoivat tänne.

Siinä voi kysyä, onko järkevää kokonaisuutta tämän tyyppinen. Siinä ei auta tämä kepun välikysymys eikä mikään. Siinä on tavallaan tämmöinen lääkäriklikkiytymä, joka osaa hoitaa taitavasti sen tilanteen, kun nyt on niukkuutta lääkäreistä. En tiedä, jatkuuko tämä siinäkin tilanteessa, kun lääkäreitä tulee enemmän, koska on mahdollista, että ei vieläkään hakeuduta terveyskeskuksiin vaan tehdään tämmöisiä yhtiöitä, joista myydään palveluita siihen hintaan kuin halutaan. (Ed. S. Lahtela: Mitä puoluetta potilas edusti?) — Ilmeisesti sitoutumaton, jos tässä vaiheessa voisi todeta.

Tämä välikysymyshän paneutuu juuri näihin HUSin ongelmiin, ja niistä ihan lopuksi muutama sana. Tänä iltana on puhuttu siitäkin hirveän viisaita asioita, mutta olen ymmärtänyt, että HUS on sinällään hyvin rankka, byrokraattinen organisaatio, jossa on paljon jäsenkuntia ja päällekkäisiä organisaatioita. Silloinhan muuta neuvoa siinä ei ole kuin että organisaatiot pitää keventää siten, jotta päätöksenteko on huomattavasti kepposempi ja nopeampi. Ja miksi kaikkien semmoisten, jotka hoitamaan pystyvät, ovat lääkäreitä, pitää olla paperihommissa ja tämmöisissä byrokraatin hommissa? Siinä pystyvät nimittäin ihan ekonomit ja muut normaalin koulun käyneet hoitamaan nämä jutut, jotta ei välttämättä tarvitse olla paperipuuhissa lääkärien, jotka on koulutettu auttamaan ihmisiä. Se on muuten kaikkiin muihinkin sairaanhoitopiireihin sama ohje, jotta siinä ei välttämättä pätevyysvaatimuksena tarvitsisi olla mikään tohtori, kirurgi tai lisensiaatti vaan joku muu.

Hannu  Aho  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tästä keskustelusta kansalaisten perusoikeuksien toteutumisesta terveydenhuollossa voisi todeta, että tässä nyt ei välttämättä kyllä ole välikysymyksen lähtökohta se, mitä tässä on yritetty vääntää, että se on vain rahansiirtoa näille rikkaille alueille, niin kuin ed. Esa Lahtela tuossa totesi. Keskustassa ollaan aidosti huolestuneita siitä, että myöskin täällä Helsingin seudulla ihmiset saisivat tämän palvelun siinä tahdissa ja niin laadukkaana, mitä edellytetään. Siitä me olemme aidosti huolissamme.

Ministeri Biaudet sanoi, että hallitus lisää terveydenhuoltoon rahoitusta, niin kuin varmasti hyvä onkin, mutta tässä on päässyt patoutunut tilanne syntymään lääkärilakosta ym. johtuen pitkällä aikavälillä, joten se ei kyllä auta tässä tilanteessa riittävästi. Tulee muistaa — meillä on kyllä tilastot hyvinkin näyttää — kuinka paljon Lipposen hallituksen aikana näitä suhteita on muutettu. Vaikka valtio on laittanut rahoitusta sinne, niin kunnat ovat panneet huomattavasti enemmän. On väitetty, että ei ole oikein osattu suunnata tätä rahoitusta, mitä valtionosuuksia on tullut, mutta on todistettu, että sen suuntaiset ajatukset ovat tuulesta temmattuja.

Voin kyllä vakuuttaa, että varmaan kaikissa kunnissa, olivat ne sitten kepujohtoisia tai ei, kyllä joudutaan hyvinkin tarkkaan rahoja katsomaan, moneenkin kertaan, mikä on se arvojärjestys, miten laitetaan, ja kuitenkin meillä velvollisuus on hoitaa myöskin terveydenhuollossa kansalaisten perusoikeudet. Väittäisin kyllä näin, että mitä pienemmästä kunnasta on kyse, sitä tarkemmin näitä arvoja laitetaan järjestykseen ja niitä todella harkitaan. Mutta kun otamme huomioon, että esimerkiksi indeksitarkistuksia vain 50-prosenttisesti kunnille korvataan, niin ei se ole silloin täysimääräinen lisä kunnalle terveydenhuoltopalveluihin, jos sinne lisätään jotakin, kun toisella kädellä vedetään mattoa jalkojen alta pois.

Minusta tärkeintä siinä, miten näitä rahoja saadaan riittämään, on se, että kunnissa pitää olla jatkuva valmius perusterveydenhuollon ylläpitoon. Jos se horjuu, niin kuin se varmasti horjuu monessa kunnassa eikä vähiten täällä Helsingissä, niin silloin meille tulee näitä kalliita kustannuksia, kun ihmiset eivät pääse monta kertaa sinä hetkenä aika pienellekin asialle lääkärin pakeille ja saa hoitoa. Jos hoitoonpääsy pitkittyy ja tilanne pahenee, silloin me olemme sitten sairaalahoidossa ja keskussairaalatason hoidossa, ja se aiheuttaa sitten vakavampiakin hoitotoimenpiteitä, jotka kyllä sitten tulevat maksamaan. Myös se maksaa, että ollaan jatkuvasti eri tutkimuksissa eikä hoideta asioita paikan päällä, mikä olisi paljon halvempi vaihtoehto.

Täällä on paljon puhuttu suuruuden ekonomiasta, miten se toimii. Minun mielestäni näyttöjen kyllä pitäisi olla täällä Helsingin seudulla kohdallaan. Kun on hyvinkin suuri määrä ihmisiä, etäisyydet ovat lyhyet, niin silloin pitäisi synergiaedun kyllä tulla ja toteutua, mutta näyttää siltä, että kaikista kalleimmasta päästä on täällä hoidot, verrattuna muihin sairaanhoitopiireihin.

Oma Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirimme on kyllä ihan edullisimpia, vaikka se on pieni, mutta emme pyrikään itse hoitamaan kaikkia asioita vaan ostamme osaamista myöskin niiltä lähialueilta, missä sitä todella on, emmekä aiokaan jatkossakaan hoitaa kaikkia Kokkolassa keskussairaalassa. Vaikka meillä on hyvä valmius moniin asioihin siellä, mutta kun kaikkeen eivät rahat riitä, niin olemme todenneet, että ostopalveluna jopa niin, että yksityisiltä klinikoilta ostamme näitä, ja olemme todenneet, että homma toimii ja hyvinkin tehokkaasti.

Täällä on hyvinkin paljon esitetty ajatusta siitä, että siellä missä on keskustajohtoiset kunnat, ne ovat kaikista huonoimmin hoitaneet näitä osa-alueita. Minusta ed. Rajamäen kepuviha kyllä meni nyt jo niin alta lipan, että sitä ei varmaan kukaan ottanut ihan todesta. Voin todeta, että omalla alueellani ja omassa kunnassanikin, joka on myös kepujohtoinen, jos sitä halutaan näin käyttää, olemme kyllä pystyneet hoitamaan niin, että meillä on vakituisesti 3 000 asukkaan kunnassa kaksi lääkäriä ja kaksi hammaslääkäriä ja he kyllä hoitavat meidät siellä minun mielestäni kohtuuhyvin ja meillä ei ole sikäli ongelmia. Voisi kysyä, mistä johtuu, että 3 000 asukkaan kunnassa haluaa olla kaksi lääkäriä ja kaksi hammaslääkäriä vakituisesti. Toinen on kyllä peräti Intiasta saakka tullut Suomeen opiskelemaan, mutta on meillä vakituisella paikalla. Voin todeta, että kyllä joskus on muu kuin rahakin yksi tekijä: On se ilmapiiri, mikä näissä pienissä terveyskeskuksissa on, ja jos se osataan hoitaa ja se on oikea, sitä päästään kehittämään. Sitä kautta tullaan kyllä oikeaan lopputulokseen.

Minusta täälläkin puhutaan, ed. E. Lahtela esimerkiksi, että heikoimmilta alueilta siirretään rahaa tänne rikkaille alueille. Sen ei tarvitse välttämättä näin olla. Uskoisin näin, että jos täälläkin jouduttaisiin sen totuuden eteen, että veroäyriä täytyy nostaa, niin monta asiaa yhdenkin pennin korotuksella hoidetaan näillä alueilla, eikä se ole sen kummempi toimenpide, kuin ottavat päättäjät asian käsittelyynsä ja valtuusto päättää, että näin tehdään. Silloin moni asia pystytään hoitamaan kuntoon. Tässä nyt voisivat näyttää esimerkkiä sitten muutkin kuin keskustalaiset, kun täällä keskustalla ei vielä ole määräämisvalta niin suuri, ei myöskään kuntasektorilla, että voisimme yksin sitä tehdä.

Mutta näkisin, että kaikista tärkeintä on se, että kunnissa toimivat avoterveydenhuolto, perusterveydenhuolto ja sosiaalihuolto yhdessä. Silloin tehdään yhdessä niitä päätöksiä, jolloin tämän hoidon porrastus tulee oikeaksi, ja arvioidaan, mitä kautta tai missä potilaat hoidetaan ja kuinka pitkään. Näkisin näin, että entistä tärkeämmäksi tämä tulee, kun vanhusväestö lisääntyy miltei joka kunnassa ja heidän hoitamisensa tulee pitempiaikaiseksi ja se tarve, että saadaan heidät hoidettua myöskin kotikunnissa, jos he eivät vaadi välttämätöntä sairaalatasoa. Sieltä saadaan säästöt aikaan, samoin kun nämä pitkäaikaissairaat kotiutetaan sairaaloista. Heille täytyy olla halvempia, mutta asiallisia hoitopaikkoja ja hyvää huolenpitoa. Siinä meillä on kehittämistä.

Minusta nämä ovat semmoisia kysymyksiä, että siellä ei ole mikään politiikka välttämätön, joka ratkaisee. Ihmisläheisyys on tärkeintä, ja siinä, että halutaan antaa kaikille saman tasoinen palvelu, meillä on kyllä haastetta. Mutta selkeästi on nähtävissä, että mitä parempi tulotaso alueella on ollut, sen kovempaa linjaa viime aikoina on vedetty, ja se myöskin näkyy täällä Helsingin seudulla ja se ei ole ainakaan meidän keskustalaisten linja. Siinä toivoisi, että järki tulisi vastaan muillakin kuin keskustalaisilla tässä asiassa.

Mikko  Kuoppa  /vas:

Arvoisa puhemies! Potilaalle on tärkeintä, että hän saa tarpeellisen korkeatasoisen hoidon nopeasti ilman kuukausien jonoja. Tämä valitettavasti ei toteudu juuri missäänpäin Suomea. Potilasjonot ovat jokapäiväisiä, jokakuukautisia ilmiöitä joka puolella, lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä. Erityisen kärjistynyt tilanne on nyt Helsingissä, ja täällähän tilanne on tietenkin siinä suhteessa päässyt näin pahaksi, koska täällä on käytetty paljon yksityistä terveydenhuoltoa ja rikkaat helsinkiläiset ovat pystyneet sitä käyttämään, mutta pienituloisimmille ihmisille yksityislääkäreitten ja yksityissairaaloiden palvelujen käyttö on usein kohtuuttoman kallista eivätkä he pysty niitä käyttämään. Sen johdosta he joutuvat turvautumaan julkiseen terveydenhuoltoon, mitä pitäisikin kehittää nykyistä enemmän. Täällä Helsingissä on nähtävissä kokoomuslaisen terveydenhoitopolitiikan tulokset: Rikkaat saavat hoitoa nopeasti, mutta pienituloisilla tavallisilla ihmisillä on suuria vaikeuksia.

Valtaosa julkisuudessa käytävässä terveydenhuoltokeskustelusta ja lehtikirjoituksista liittyy nimenomaan julkisen terveydenhuollon resursseihin ja laatuun: vanhustenhoidon tasoon, hoitoon pääsemiseen, hoidon laatuun, hoitovirheisiin, sairaaloiden poliklinikoiden ruuhkautumiseen ja henkilökunnan uupumiseen. Julkisen terveydenhuollon laadun heikentyminen ruokkii yksityistämistä. Myöskin jonot ruokkivat yksityistämistä. Samaan suuntaan vaikuttavat myöskin maksujen korotukset.

Kuten jo äsken mainitsin, suurten kaupunkien hyvätuloiset ja keskituloiset asukkaat suosivat yksityisiä palveluja, koska silloin ei tarvitse jonottaa. Suuri osa työterveydenhuollosta hoidetaan yksityisillä lääkäriasemilla. Yksityiset lääkäriasemat ja myös sairaalat mainostavat palvelujaan nykyisin aktiivisesti. Monet lääkärit ja muut ammattilaiset viihtyvät paremmin yksityisillä terveysasemilla kuin ruuhkaisissa julkisissa laitoksissa, ja ilmeisesti myöskin ansiot ovat parempia yksityisissä terveydenhoitolaitoksissa.

Kunnat ovat pakon sanelemina joutuneet ostamaan palveluja yksityisiltä terveysasemilta ja sairaaloilta, minkä nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa, mutta se tulee erittäin kalliiksi kunnille ja kuntalaisille. Tähän on jouduttu tietenkin siitä syystä, että lääkäreitä on vaikea saada syrjäseuduille ja erityisesti pieniin terveyskeskuksiin. Yksityisten palvelujen käyttö on täällä Pääkaupunkiseudulla huomattavasti yleisempää kuin muualla Suomessa. Vuonna 2000 lääkärikorvaukset asukasta kohden olivat Uudellamaalla 92 markkaa ja esimerkiksi Lapissa vain 35 markkaa. Tässä näkyy selvästi se ero, miten käynnit painottuvat.

Potilasmaksuja ja sairausvakuutusmaksun omavastuuosuuksia korotettiin reippaasti etenkin 1990-luvun alkupuolella Ahon hallituksen aikana. Korkea taso on säilynyt, ja viime vuosina korotuksia on tullut lisää. Tosin vuonna 2000 käyttöön otettu osittainen maksukatto parantaa kyllä tilannetta osaltaan. Kansainvälisen vertailun mukaan potilasmaksut ja sairausvakuutusmaksun omavastuut ovat Suomessa korkeita. Tästä huolimatta potilaat joutuvat odottamaan ja jonottamaan hoitoonpääsyä. Esimerkiksi Tanskassa sairaanhoito on ilmaista. Siitä eivät voi suomalaiset edes kunnolla uneksia. Sairaanhoito potilaalle on tänä päivänä Suomessa tavattoman kallista.

Täällä on väitetty, että raha ei ole ratkaiseva asia. Mielestäni kuitenkin terveyspolitiikan pääkysymyksenä on julkisen terveydenhuollon resurssien riittämättömyys. Niitä ei ole tarpeeksi. Saattaa olla ja onkin varmasti niin, että Helsingin kokoinen kaupunki pystyy omilla varoillaan hoitamaan tämän, mutta maan monet muut osat tarvitsevat lisää resursseja ehdottomasti terveydenhuoltoon. Jos lähtökohdaksi otetaan kansainväliset vertailut, rahaa tasokorotukseen tulisi käyttää melko runsaasti. Yksi prosentti bruttokansantuotteesta on noin 1,4 miljardia euroa, ja siihen tarvittaisiin pitkällä tähtäyksellä tämäntapaisia summia.

Näin ollen on selvää, että ilman uutta arvovalintaa siitä, mihin valtion rahoja sijoitetaan, näitä ongelmia ei pystytä ratkaisemaan. Terveydenhuolto tarvitsee lisää resursseja, se tarvitsee lisää henkilökuntaa. Suomessa on kyllä varaa, mutta Suomen valtion rahavarat tulee suunnata niin, että ne hyödyttävät parhaiten myös pienituloisia ihmisiä ja turvaavat tasavertaiset hoitomahdollisuudet asuinpaikasta, asuinkunnasta, ja ihmisen varallisuudesta riippumatta jokaiselle niitä tarvitsevalle.

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys kansalaisten perusoikeuksien toteutumisesta terveydenhuollossa on poikinut keskustelun, josta on toivon mukaan hyötyä Suomen terveydenhuollon saattamisessa asianmukaiseksi. Suomalaiset haluavat kaikkien selvitysten mukaan hyviä julkisia palveluita veroalen sijaan, aivan samalla tavoin kuin ruotsalaisetkin vaaleissaan juuri osoittivat.

Julkiset palvelut tarvitsevat parantuakseen selvää rahaa. Julkisia palveluita voidaan parantaa valtionapujen indeksitarkistusten täysimääräisellä huomioon ottamisella sekä Kansallisen terveysprojektin viime tammikuisen väliraportin mukaisen lähivuosien rahoitussuunnitelman täysimääräisellä toteutuksella, minkä mukaan Suomessa saavutettaisiin vuonna 2010 eurooppalainen keskitaso terveyspalveluissa.

Budjettiin esitetyllä indeksin puolittamisella kunnat joutuvat supistamaan palveluitaan. Samoin terveysprojektin loppuraportin lipeäminen väliraportista vesittää vahvasti koko hanketta. Vesitys on vastuutonta, koska lukuisista sairaanhoitopiireistä kiirii jatkuvasti tietoja uusista toiminnan supistuksista. Yleinen huolestuneisuus terveyspalveluiden tasosta on oikeastaan aika luonnollista, kun otamme huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon menokehityksen vuoden 1994 jälkeen. Tuolloin tilinpäätöksen mukaan valtio käytti sosiaali- ja terveydenhuollon pääluokkaan 54 miljardia markkaa. Sittemmin menot kävivät aallonpohjassaan 43 miljardissa markassa. Sen jälkeen on tilanteen toivottomuuden takia menoja nostettu tasaisesti niin, että ensi vuodeksi esitetään 8,5 miljardia euroa eli 50 miljardia markkaa.

Terveydenhuollon jatkuvien supistusten poistaminen vaatisi valtion ensi vuoden talousarvioon vielä 4 miljardia markkaa lisää sekä inflaatiotarkistukset, jotta olisimme edes vuoden 1994 tasolla. Täysimääräisellä Terveysprojektin toteuttamisella yllämme lähivuosina vuoden 1994 tasolle. Vaikka nyt lisätäänkin terveydenhuoltoon varoja, kuten mainittu — 231 miljoonan euron eli 1,3 miljardin markan valtionapulisäys sosiaali- ja terveydenhuoltomenoihin — jää tosiasiaksi, että olemme ensi vuonna edelleenkin 4 miljardia markkaa alhaisemmalla menotasolla kuin vuonna 1994. Jotta terveyspalvelut olisivat asianmukaisesti järjestetyt ja kansalaisille myös tarjolla, on Kansallinen terveysprojekti toteutettava täysimääräisesti. Se on täysin mahdollista nykyisessä taloustilanteessa. Siihen tarvitaan vain arvojen uudelleenpunnintaa.

Kansallisen terveysprojektin väliraportti tammikuulta oli aito yritys ratkoa terveyspalveluidemme ahdinkoa. Kun sen 1 130 miljoonan euron kustannusvaikutukset esitettiin, esiintyi Raimo Sailas virkansa puolesta tyyliin, että puuhastelkaa te vain Terveysprojektinne kanssa, mutta rahaa siihen ei tipu. Terveysprojektin loppuraporttia huhtikuulta ei saakaan pitää pohjana suomalaisen terveydenhuollon kehittämisessä, koska loppuraportti on hallituksen tai virkakoneiston määräämä, asiantuntijoiden kannoista piittaamaton projektin vesitys.

Mikäli me kansanedustajat haluamme saattaa suomalaisen terveydenhuollon edes eurooppalaiselle keskitasolle, tulisi meidän talousarviokäsittelyssä muuttaa talousarvioesitystä lähemmäksi tammikuista terveysprojektin väliraporttia. Samalla saisi ratkaisunsa myös lähivuosina edessä oleva sairaanhoitajien eläköitymispommi. Hoitajien lisäpalkkaamisen estäminen johtaa lähivuosina auttamatta suureen hoitajapulaan, varsinkin jos heidän palkkatasonsa pidetään muita Pohjoismaita selvästi alempana.

Arvoisa puhemies! Kun Kansallisen terveysprojektin rahoitukseen myönnetään ensi vuodeksi 68 miljoonaa euroa, jää Terveysprojektin asianmukaisesta ja suunnitelmallisesta toteuttamisesta puuttumaan 72 miljoonaa euroa. Tämä 72 miljoonan euron ero Terveysprojektin väliraportin mukaiseen vuosittain tarvittavaan 140 miljoonan euron menolisäykseen on syksyn budjettikäsittelyissä kurottava mahdollisimman pieneksi.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kun kuuntelin ed. Puhjon puheenvuoron alkua, on oikeastaan varautunut asian esittämään niin, että ed. Puhjon puheenvuoro oli kaukana köyhästä ja vähäväkisestä kansasta. Mutta kun kuuntelin puheenvuoron sisältöä vähän pidemmälle, varsinkin loppupuolesta, tuntui siltä, että ed. Puhjo on ilmeisesti vielä lähempänä vähäväkistä kansaa kuin oma näkemyksenikin tässä asiassa on olemassa. Siinä mielessä, kun tätä puheenvuoroani mietin ja rakentelin ajatuksella moittia ed. Puhjon puheenvuoroa, täytyy sanoa, että ajatusmaailma kuunnellessani loppuun ja kävellessäni tänne muuttui, että puheenvuoro oli erinomaisen hyvä, rakentava, terve ja sinänsä siinä ei mitään moitittavaa olekaan.

Mitä tulee muuten käytettyihin puheenvuoroihin, voisi todeta, että ed. Esa Lahtelan puheenvuoro kokonaisuudessaan oli myöskin myönteinen ja hyvähenkinen, mutta siinä mainittiin ainakin viidesti, kuinka keskustan vika on tämä, että terveyspalvelut ovat niin huonot. Sen poistaisin tarkkaan siitä ja joitakin muitakin asioita tarkentaisin, mutta muuten siinä oli kyllä maalaisedustajan näkemystä, aitoa ja rehellistä.

Rouva puhemies! Kaiken kaikkiaan käytyyn keskusteluun ja keskustelunaiheeseen tässä välikysymyksessä on syntynyt hallituspuolueitten rintamasta taso ja näköala, että oppositio olisi jotenkin syyllinen ja syyllistäisi näin tavallaan ennen vaaleja hallituksen tehottoman ja kylmän linjan kansan etujen ajajana tässä asiassa. Mielestäni se on näiden erityisesti kokoomuslaisten puhujien rintamasta katsottuna todella väärän suuntainen ja väärä signaali todistuksena siitä, että oppositio, niin kuin monessa puheenvuorossa on todettu, on ollut asialla usean kerran jo samassa asiassa. Siinä mielessä tämän olisi luullut myöskin tämän eduskunnan salin tavoittavan, että tämä tosiasia olisi ymmärretty ja nähty.

Se, että Suomi erinomaisen vauraana sivistysvaltiona ei pysty tarjoamaan kunniallisia terveyspalveluja kansalaisilleen, erityisesti niille kansalaisille, jotka niitä kipeimmin tarvitsevat, on suuri häpeä, mikä on tulevaisuudessa korjattava, ja mitä pikemmin, sen parempi. Täällä on monessa puheenvuorossa viitattu siihen, kuinka paljon on pantu rahaa, paljonko aiotaan laittaa ja mitä eri ohjelmat tässä asiassa tuovat. Mielestäni kansalaiset eivät ole kiinnostuneet siitä, mitä sinne on laitettu tai mitä aiotaan laittaa ja mitä ohjelmia tehdään. Kansalaisia enemmän kiinnostaa se, kuinka he pääsevät lääkäriin tai sairaalaan tai erikoissairaanhoitoon siinä vaiheessa, kun heidän terveydentilansa sitä vaatii ja tarvitsee.

Mielestäni kohtuuttoman vähälle on jäänyt myöskin se keskustelu tässä asiassa, että pitäisi päästä jo siinä vaiheessa, kun oireet ja syyt ovat selvät, eikä siirretä menoa, siirretä ja siirretä niin pitkälle, että sairaus on todella pahassa vaiheessa jo sitten, kun tämä asia tulee esille. Silloin se tulee todella vaikeaksi potilaalle ja todella kalliiksi yhteiskunnalle.

Mitä käydystä keskustelusta yhteenvetona voisi todeta, oma havaintoni on herkästi sen suuntainen näköalassa olemassa, niin kuin monessa puheenvuorossa on esitetty, että ehkä kannattaisikin tutkia enemmän näköalaa siitä, että erityisesti kallis erikoissairaanhoito siirrettäisiinkin pois kuntien vastuulta valtion vastuulle, jolloin ei voisi löytyä sellaisia syitä ja perusteita, niin kuin tällä kertaa kuntien maksukaton kautta tuntuu monessa sairaanhoitopiirissä asiassa olevan. Tällä mielestäni voitaisiin taata kansalaisten parempi ja tasa-arvoisempi kohtelu tulevaisuudessa.

Tähän asiaan yksin pelkät puheet eivät auta, tekoja tarvitaan. Nyt on Lipposen hallituksen aika näyttää kyntensä, tehdä ja toteuttaa, panna asiat sellaiseen järjestykseen, että on kansalaisille kerrottavissa jotain sellaista, mikä on konkreettista, käteen tuntuvaa ja muuttaa asioita. Pelkkä talousarviomäärärahojen lisäys tässä asiassa ei auta. Tarvitaan parempia, vahvempia tekoja, sellaisia, mihin väki voi uskoa, mistä seuraa tulevaisuutta.

Rouva puhemies! Näin myöhäisillan tuntina voisi todeta, että tämä välikysymys on ehkä koko vaalikauden aikana ollut tärkein, puuttuu kansalaisten kipeimpään ongelmaan, katsoo ja luotaa tulevaisuutta. Tässä on mielestäni haastetta nykyhallitukselle. On tekojen ja näytön paikka.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on käyty pitkä ja hyvinkin polveileva keskustelu keskustan välikysymyksestä kansalaisten perusoikeuksien toteutumisesta terveydenhuollossa. Valitettavasti ministeri Biaudet jo lähti pois eikä loppuun saakka seurannut tätä keskustelua. Aluksi kuitenkin joitakin kommentteja hänen vastauspuheenvuoroonsa.

Hän esitti näkemyksen siitä, että keskustan välikysymys ei olisi ollut tarpeellinen, koska keväällä keskusta teki samasta aiheesta välikysymyksen ja nyt hallitus on tehnyt useita päätöksiä terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. Nyt on vain valitettavasti todettava, että tämä välikysymys on tarpeellinen, koska Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tilanne ja siellä potilaiden saamien tutkimusten ja hoidon ongelma on vain pahentunut ja kärjistynyt hyvin voimakkaasti. Siellä on kuntalaiset laitettu eriarvoiseen asemaan erikoissairaanhoidon palveluissa, ja siinä mielessä tilanne antaa siltäkin taholta aiheen uudelleenarvioida tätä asiaa ja kiinnittää hallituksen huomiota tähän kiperään kysymykseen.

Toisaalta ministerin vastauksessa näkyi selvästi, että keväästä on lääkäripula pahentunut huomattavasti. Keväällä oli lääkärinvirkoja täyttämättä noin 450 eri terveyskeskuksissa, ja nyt täällä todetaan jo avoimia virkoja olevan noin 900, elikkä määrä on kaksinkertaistunut. Siinä mielessä nämä toimenpiteet, jotka hallitus on Kansallisen terveydenhuollon kehittämisprojektin osalta päättänyt muun muassa lääkärinkoulutuksen lisäämisestä, ovat kovin jälkijättöisiä eivätkä ehdi tähän hätään. Lisäksi monissa terveyskeskuksissa ja sairaanhoitopiireissä potilasjonot ovat vain pidentyneet eikä niitä lääkärilakon jälkeen ole saatu haltuun. Siinä mielessä tämä kysymys kansalaisten perusoikeuksista terveydenhuollossa on aina ajankohtainen ottaen huomioon sen, että 80 prosenttia kansalaisista asettaa terveydenhuoltopalvelut julkisina palveluina ensisijaisiksi ja toisaalta on myöskin valmiita jopa veronkorotuksiin siten, että palvelujen saatavuus olisi riittävä ja laadukas.

Toisaalta ministeri vastauksessaan viittaa hallituksen ensi vuoden talousarviossa suorittamiin lisäpanostuksiin terveydenhuoltoon. Nyt kuitenkin on todettava, että nuo lisäpanostukset merkittävältä osalta ovat neljävuotistasotarkastuksista johtuvia korotuksia, joten kysymyksessä on vain valtionosuuksien jälkeenjääneisyyden korjaaminen tapahtuneeseen kustannuskehitykseen nähden. Huolestuttavinta tässä tilanteessa on se, että kaikki tilastot kertovat siitä, että kuntatalous kokonaisuudessaan on kääntymässä ensi vuonna alijäämäiseksi. Näin tulee jatkumaan usean vuoden siitä eteenpäin, ja siinä näkökulmassa koko kuntien palvelujärjestelmä on vaarassa kriisiytyä erittäin voimakkaasti, ja nämä panostukset, joita terveydenhuoltoon tulee, eivät ole millään lailla parantamassa tilannetta, jos kuntien taloudellinen tila on niinkin heikko.

Toisaalta, kun valtio on ollut panostamassa terveydenhuollon valtionosuuksiin, toisaalla on oltu valmiit ottamaan kunnilta rahaa pois. Tässä on esimerkki siitä, että yhteisöveron jako-osuuksia on pienennetty kunnilta valtion hyväksi 3,47 prosenttia, indeksitarkistuksista maksetaan ainoastaan puolet ja toisaalta kuntia rasittavat myöskin annetut lisätehtävät, kuten esiopetus, hammashuollon laajennukset ja monet tämän kaltaiset tekijät. Merkittävää on myöskin se, että nyt, kun valtionosuuksia ollaan sosiaali- ja terveystoimessa korottamassa, valtionosuus nousee 26,8 prosenttiin, kuntien osuus on yli 73 prosenttia. Kuitenkin on tässä yhteydessä muistettava se lähtökohta, että kun 90-luvun alkupuolella maamme taloudellisen tilanteen heiketessä jouduttiin valtionosuuksien leikkauksiin, valtion vastuu terveydenhuollon palveluista oli keskimäärin noin 44 prosenttia. Siinä mielessä on käsitettävä aivan oikein se tilanne, että kunnat eivät tällä kustannustenjakokysymyksellä kykene huolehtimaan terveydenhuollon palveluista siinä laajuudessa kuin perustuslaki edellyttää.

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Biaudet viittaa myöskin vastauksessaan siihen, että valtion on voitava puuttua terveydenhuollon palveluihin silloin, kun kunta itsehallintonsa puitteissa ei ole kyennyt hoitamaan tai voinut hoitaa niitä riittävästi ja laadukkaasti. Tässä hän ottaa esimerkin Etelä-Suomen lääninhallituksen päätöksestä HUSin tapauksessa ja toteaa sen toimenpiteen olleen oikea. Näin varmasti onkin. Nyt vain on tässä muistutettava siitä, että tämä on itse asiassa seurausta siitä, mitä valtion toimenpiteet kuntataloudelle ovat merkinneet silloin, kun verotulojen jako-osuuksia on muutettu ja kuntien tulopohjaa on kavennettu.

Perustuslain 19 §:hän takaa kansalaisille sen, että julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä kansan ja väestön terveyttä. Toisaalta 22 § perustuslaissa takaa sen, että julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Tässä mielessä, kun valtio lainsäädännön puitteissa antaa kunnille tehtävän, sen on huolehdittava myöskin siitä, että kunnilla on tosiasialliset edellytykset toteuttaa nämä tehtävät. Siinä mielessä on käsittämätöntä kansliapäällikkö Häkämiehen puhe siitä, että elättäjäkunnat joutuvat hoitamaan saattohoidossa olevia kuntia ja tukemaan omien voimavarojensa ehtyessä tällaista ehtyvää kuntajoukkoa. On käsittämätöntä puhetta kuntaministeriön kansliapäälliköltä tämän kaltainen kannanotto. Mikäli lakia noudatetaan, niin se myöskin tietää sitä, että kun valtio antaa kunnille tehtävät, niihin on oltava myöskin selvät resurssit.

On ymmärrettävää, että kuntien välisiä kustannusjakoja ja kuntien tulopohjaa on tasattava. Tässä meillä on olemassa valtionosuuslainsäädäntö ja verotulojen tasausjärjestelmä, ja näiden instrumenttien kautta meidän on kyettävä tämä järjestelmä hoitamaan. Siinä mielessä keskeistä on jatkossa se, miten valtinosuusjärjestelmää ja miten verotulojen täydennysjärjestelmää tullaan kehittämään ja uusimaan. Ratkaisevaa on se, että kunnille taataan riittävä tulopohja ja että valtionosuusjärjestelmässä kuntien olosuhdetekijät otetaan riittävästi huomioon: väestön ikääntyminen, sairastavuus, lasten päivähoitotarpeet, harva asutus, pitkät etäisyydet koulutoimen puolella jne. Näillä järjestelmillä me takaamme tasapainoisen ja hyvän palvelujärjestelmän koko maahan, ja siinä kunnat toimeenpanevana elimenä.

Mitä sitten tulee, arvoisa puhemies, tähän Kansalliseen terveysprojektiin, sen puitteissa on minusta monia hyviä asioita: lääkärien koulutuksen lisääminen, terveydenhuoltohenkilöstön koulutuksen lisääminen, palvelutakuujärjestelmä jne., mutta tähän suuruuden ideologiaan en usko. Siinä mielessä näen, että pienet yksiköt erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa ovat toimivia, tehokkaita, ottavat kansalaisten tarpeet huomioon läheisyysperiaatteella, ja siinä mielessä erittäin suurella mielenkiinnolla suhtaudun siihen tilanteeseen, että kokeiltaisiin näitä terveydenhuoltopiirejä, joissa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujärjestelmiä saatetaan yhteen ja poistetaan hallinnon kuluja, mutta läheisyysperiaatteella kuitenkin järjestetään sekä perusterveydenhuollon että vaativat erikoissairaanhoidon palvelut, ja tämän järjestelmän uskon takaavan meille hyvän terveydenhuollon koko maassa.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Nyt esitetty välikysymys on paljolti toistoa viime keväältä, jolloin oppositio esitti samasta aiheesta välikysymyksen. Nyt välikysymyksen kärki suuntautuu paljolti HUSin ja Helsingin kaupungin toimiin, jotka on osoitettu jo osittain laittomiksikin. Siellähän potilaat ovat vaarassa jäädä vaille asianmukaista hoitoa. HUSin tilanne huomioiden on hyvä, että terveyspalveluihin kiinnitetään täälläkin huomiota. Ongelmia on silti muuallakin kuin HUSissa.

Hallitus on tehnyt viime kevään jälkeen monia myönteisiä ratkaisuja terveydenhuollon ongelmien ratkaisuksi. On tietenkin selvää, että toimenpiteet eivät ole riittäviä, kun tiedetään ongelmien mittasuhteet, esimerkkinä vain lääkärikoulutus, jonka lisäyksestä saamme tuloksia vasta vuosien kuluttua. Ahon hallitus teki aikoinaan pahan virheen, kun tätä koulutusta supistettiin silloin todella rajusti.

Valtiovallan lisäksi kunnat ovat myös vastuussa terveyspalvelujen saatavuuden turvaamisesta. Eri kunnat hoitavat tehtävänsä aivan eri tavalla. HUS ja Helsinki ovat erityisen huonoja huolehtimaan terveyspalveluistaan. Täällä näkyy pahiten kokoomuksen harjoittama, yksityistämiseen perustuva terveyspolitiikka. Vaikka täällä on eniten tarjolla yksityisiä terveyspalveluja, niin hoitoonpääsyn osalta täällä on kaikista huonoin tilanne tavallisilla kansalaisilla.

Monissa köyhemmissä kunnissa asiat on hoidettu paremmin. Näissä kunnissa on toki veroprosentti korkeampi kuin Helsingissä, Espoossa tai Kauniaisissa. Pääsääntöisesti kunnat tuntevat kuitenkin vastuunsa, ja muun muassa meillä Raahen seutukunnassa on terveyspalvelut voitu hoitaa huomattavasti paremmin kuin täällä Helsingissä. Hoitoonpääsy on Raahessa paljon helpompaa kuin täällä, eli kyse on siis arvovalinnoista, alennetaanko veroja, pidetäänkö veroprosentti alhaalla vai huolehditaanko kansalaisten terveydestä. Veronalennuspolitiikkaa on tehty täällä hyvin pitkälti peruspalvelujen kustannuksella.

Liian suurista palveluyksiköistä on täällä myös hyvin paljon puhuttu. Näyttää myös siltä, että ne kärjistävät tilannetta täällä Helsingin seudulla. Meillä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä toimintoja on hajautettu ja piiriä pilkottiinkin sillä tavalla, että muun muassa Raahen sairaala erotettiin suuresta sairaanhoitopiiristä joitakin vuosia sitten omaksi itsenäiseksi aluesairaalaksi, joka hoitaa erikoissairaanhoitoa ja perusterveydenhuoltoa yhdessä ja samassa yksikössä. Kokemukset Raahessa tällaisesta pienemmästä yksiköstä ovat hyvät myöskin kustannuksien osalta. Samalla myöskin erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö on voinut pelata huomattavasti paremmin kuin täällä Helsingin seudulla. HUSin johtajien kannattaisikin varmasti tutustua myös Raahen kokemuksiin. Nythän näitten herrojen matkat näyttävät kohdentuvan yksipuolisesti vain Pariisiin.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä keskustan välikysymyksestä: Ihmettelen, että keskusta vaatii hallitukselta erityisesti toimia Pääkaupunkiseudulle. Tarkoittaako tämä lisärahaa erityisesti Pääkaupunkiseudun kunnille? Olen sitä mieltä, että lisärahan tarve on suurinta pienissä ja köyhemmissä kunnissa muun muassa Pohjois- ja Itä-Suomessa, ei niinkään kasvukeskuksien kunnissa, joissa veroprosenttikin on usein paljon pienempi kuin muualla maassa. Enemmänkin näissä Pääkaupunkiseudun kunnissa pitäisi tehdä arvovalintoja terveyspalvelujen hyväksi.

Valto Koski /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Suomen keskusta on tehnyt välikysymyksen maamme terveydenhuollon tilasta esittäen huolensa hallitukselle eräistä toimenpiteistä ja epäkohdista, joita se on nähnyt terveydenhuollossa tällä hetkellä olevan. On kuitenkin välittömästi syytä todeta, ettei keskusta välikysymyksen yhteydessä juurikaan ole esittänyt omia ratkaisumallejaan tilanteen korjaamiseksi.

Välikysymyksen yhtenä pontimena näyttää olevan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tilanne, joka onkin julkisen keskustelun kohteena sellainen asia, johon on helppo tukeutua. Välikysymys on kuitenkin paljon Suomen keskustan keväällä tekemän välikysymyksen toistoa, enkä oikein tiedä, mitkä tarkoitusperät välikysymyksen ajoitukseen tämän johdosta liittyvät. Arvioita tietenkin voidaan tehdä kukin kohdaltamme.

Haluan kuitenkin rehellisesti todeta, että oli niin tai näin, joka tapauksessa on tosiasia, etteivät terveydenhuoltopalvelut ole maassamme kaikilta osin asianmukaisessa kunnossa ja se aiheuttaa huolta kansalaisten keskuudessa. Liian monet kansalaiset joutuvat jonottamaan kohtuuttoman pitkään terveydenhuollon palveluja, ja kunnat ovat vaikeuksissa yhä lisääntyvien terveydenhuoltomenojen rahoittamisessa. On syytä todella esittää tulevaisuuden suhteen kysymys: Kuka meitä oikein tulevaisuudessa hoitaa?

Mikä sitten ratkaisuksi, että tästä ahdingosta selvitään ja kansalaiset voivat turvallisin mielin katsoa tulevaisuuteen? Miten voimme yhteiskunnan toimenpitein selvitä akuuteista ongelmista? Mitä pitäisi tehdä, että voisimme ennalta ehkäistä erilaisia sairauksia ja siten säästää terveydenhuollon tulevista kustannuksista?

Haluan todeta, että sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kävi ennen syysistuntokauden alkua Vierumäen urheiluopistolla tarkoituksella tietenkin selvittää kuntotestissä oman terveytemme tilaa ja sen lisäksi saada selvitys, millä tavoin tällä hetkellä suomalainen terveydenhuolto urheiluopiston näkökulmasta on toteutumassa tai mihin suuntaan kansanterveys on menossa. Tässä yhteydessä saimmekin laajan kuvauksen siitä, mihin suuntaan kansalaisten kunto on menossa.

Voin todeta, että tiedot olivat aika hälyttäviä. Muun muassa työikäisten kansalaisten keskimääräinen kuntoindeksi on ollut jatkuvasti laskusuunnassa, joka merkitsee eittämättä lähitulevaisuudessa terveydenhuollon kustannusten lisääntymistä yhdessä monien muiden kustannuksia lisäävien tekijöiden kanssa. Oma lukunsa lienee sekin, että näyttää siltä, että myös lasten ja nuorten kokonaisvaltainen terveyskasvatus on ollut lapsenkengissä ja sen seuraukset alkavat näkyä nuorisonkin keskuudessa. Tulevaisuuden haasteet maamme terveydenhuollossa ovat siis moninaiset. Voidaan sanoa, ettei ole vain yhtä ongelmaa, vaan iso joukko erilaisia ongelmia: Väestö ikääntyy nopeasti. Kansalaisten terveyttä hoidetaan yhä kalliimmilla, tehokkaammilla lääkkeillä. Hoivajaksot pitenevät jne.

Ratkaisuja joudutaan hakemaan monin eri muodoin. On selvää, että akuutit ongelmat pitää selvittää ensi tilassa sen keinovalikoiman avulla, joka on käytettävissä, tai lisääntyvin voimavaroin. Tarvitaan sekä taloudellisia että henkisiä resursseja. Osa niistä liittyy tarvittavan henkilöstön koulutukseen, osa sellaisten toimenpiteiden purkuun, jotka pitävät vääristynyttä kustannusrakennetta terveydenhuollossamme yllä.

Voin todeta, etten ole riittävän hyvä asiantuntija sanomaan, mitä oikein pitäisi tehdä. Luulen kuitenkin, että selvitäksemme terveydenhuollon suurista haasteista pidemmällä aikavälillä on pakko puuttua terveydenhuollon nykyisiin rakenteisiin. Esimerkkinä haluan todeta, että mielestäni kuntien ylläpitämissä terveyskeskuksissa voitaisiin tehtäviä uudelleen järjestämällä saada lääkärikunnan sekä muun terveydenhuoltohenkilökunnan osalta paljon enemmän hyödyllistä aikaan. Mielestäni ei ole mitään mieltä siinä, että korkeasti koulutettu henkilökunta kirjoittelee ajokorttitodistuksia ja uusii reseptejä sen sijaan, että he voisivat tehdä toimenpiteitä, joilla nykyisin kuormitetaan erikoissairaanhoitolaitoksia.

Arvoisa puhemies! Olen sitä mieltä, että välikysymyskeskustelu sinänsä on tässä tilanteessa tarpeen. Jos sen tarkoitus on kuitenkin heittää lokaa hallituksen silmille saamattomuudesta, se ei palvele tarkoitustaan. Hallitus on omalta osaltaan toimeenpannut joukon uudistuksia, jotka aidosti tähtäävät nykyisten ongelmien poistamiseen. Tällä tiellä on syytä määrätietoisesti jatkaa käyttämällä hyväksi myös oppositiota, jos sillä on jotain lisäarvoa annettavana maamme terveydenhuollolle.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Suomen perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädetään, että "Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä". Tämä perustuslain keskeinen kohta on varmasti tämän välikysymyskeskustelun myötä useampaankin kertaan jo todettu.

Haluan kiittää ed. Valto Koskea siitä, että hän näkee välikysymyskeskustelun aiheelliseksi. On hyvä, että terveyspalveluista, kansalaisten perusoikeuksien toteutumisesta terveydenhuollossa käydään eduskunnassa keskustelu. Tämä ei ole ollenkaan aiheeton keskustelu, vaan todella käsitellään vakavaa aihetta ja yritetään etsiä toivon mukaan rakentavasti ratkaisuja. Se, että keskustan välikysymyksen eräänä kohteena on Pääkaupunkiseutu, on mielestäni konkreettinen osoitus siitä, että välikysymyksen allekirjoittajatahot haluavat kantaa vastuuta koko Suomesta.

Kun välikysymys on tehty, siihen on saatu myöskin vastaus. On hyvä, että tiettyjä pyrkimyksiä hallituksella on ollut asioitten selvittämiseksi ja helpottamiseksi. Mutta terveydenhuollon kriisi on karua todellisuutta kansalaisille, joista lähes puolet arvioi järjestelmän selviytyneen kahden viime vuoden aikana tehtävästään vain välttävästi. Tietysti jos vertaamme moniin maailman maihin, totta ihmeessä meillä Suomessa silloin ovat asiat hyvin. Jos tullaan jostakin Afrikasta, Aasiasta tai monista muista maanosista, niin meidän asiamme ovat, totta kai, hyvin. Mutta jos me tarkastelemme Euroopan unionin puitteissa tai pohjoismaalaisittain, niin silloin me voimme olla enemmän omassa seurassamme ja silloin voimme paremmin ymmärtää tuon arvosanankin, jonka kansa Taloustutkimuksen gallupin mukaan on antanut, elikkä "välttävä".

Tämä ei ole suinkaan arvosana hoitohenkilöstölle. Hoitohenkilöstö ansaitsee arvosanan "kiitettävä" 10+. Hoito- ja hoivatyötä tekevät henkilöt uurastavat työkykynsä äärirajoilla. Liian monet ovat joutuneet sairauslomille tai ennenaikaiselle eläkkeelle stressin takia. Kovin helposti myös työyhteisön ilmapiiri joutuu ongelmiin paineiden alla. Hoito- ja hoivatyössä, olipa kysymys eriasteisista hoitajista missä tahansa hoito- ja hoivatyön muodossa tai lääkäreistä niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa, tehdään kaikki voitava ja kiitosta ansaitsevalla tavalla. Ennemminkin tämä arvosana "välttävä" kohdistuu maan päättäjiin ja vastuunkantajiin. Tässä asiassa meidän on kyllä aidosti etsittävä sitä, miten asioita voitaisiin tehdä paremmin.

Yli puolet Taloustutkimus Oy:n teettämän gallup-tutkimuksen vastaajista oli sitä mieltä, että julkinen terveydenhuolto on vieraantunut potilaiden todellisista tarpeista. Kolmannes vastaajista on viivytellyt hoitoon hakeutumista ruuhkien ja henkilökuntapulan vuoksi. Kun on ruuhkia ja henkilökunta ei tahdo jaksaa, niin silloin tietysti harkitaan, kannattaako sinne mennä.

Tilanne on herättänyt myös kysymyksen kansalaisten yhdenvertaisuudesta. 73 prosenttia tuon mainitun tutkimuksen vastaajista, jonka Valitut Palat on meille edustajille tiedoksi saattanut, sanoo, etteivät ihmiset saa terveyspalveluja tasapuolisesti. Nämä ovat siis ihmisten näkemyksiä. Miten todenperäisiä ne ovat, on tietysti asia erikseen. Mutta jos ajattelemme presidentti Kekkosen sanoin, että "niin on, jos siltä näyttää", niin näin kansa asiasta ajattelee. Se, että kansan arvostus on ilmeisen oikea, on toisessa prosenttiluvussa osoitettu. Kaikki arvostus ei ole silti murentunut. 91 prosenttia suomalaisista pitää esimerkiksi lääkäreitä ja hoitajia ammattitaitoisina. Tämä on tunnustus meidän tämän alan henkilöillemme.

Vaikka koko Suomen julkinen terveydenhuolto kärsii vakavista oireista, suomalaiset haluavat säilyttää nykyisen mallin. 89 prosenttia on nykymallin kannalla, mikäli vaihtoehtona ovat kokonaan yksityiset palvelut ja vakuutukset. 48 prosenttia pitää julkista terveydenhuoltoa yhtä hyvänä tai parempana yksityiseen verrattuna. Yksityistä terveyshuoltoa pitää parempana 49 prosenttia.

Itse kommentoisin tuota viime mainittua lukemaa ehkä siten, että jonot, jotka ovat julkisen terveydenhuollon kohdalla, eivät sillä tavalla rasita yksityistä terveydenhuoltoa, jonne moni kokee pääsevänsä nopeammin, ja ehkä tästä syystä tuo luku on noinkin korkea.

Perusasia on, aivan kuten muun muassa ed. Nousiainen äskettäisessä puheenvuorossaan totesi, kysymys kuntataloudesta. Kuntien talouden kautta järjestetään terveydenhuollon palvelut niin perusterveydenhuollon kuin erikoissairaanhoidon osalle. Valtio on antanut tehtävän, mutta sen velvollisuus on antaa myös riittävät voimavarat tuon tehtävän mahdollisimman hyvään täyttämiseen. Tällä hetkellä tässä on juuri ongelma. Kuntien veroprosentteja joudutaan korottamaan tänäkin syksynä useassa kunnassa. Kunnat ovat joutuneet siirtämään lääkärien yö- ja viikonloppupäivystyksiä. Kohta miltei maakunnat alkavat olla yöpäivystyksen alueita. Onko tämä akuutissa tilanteessa mielekästä?

Keuruun—Multian terveyskeskuskuntayhtymän johtava lääkäri sanoi — kun me olemme keskittäneet, ei sen kauemmas kuin naapurikaupunkiin Mänttään — että eipä sillä säästöjä tule loppujen lopulta, mutta voidaanhan siinä paremmin järjestellä lääkärien työaikoja, että on inhimillisemmät työajat. Näin hän sanoi. Kaupunki kuitenkin kuvitteli etsivänsä säästöjä. Epäilen, että tällä me aiheutamme vain lisäkuluja. Erikoissairaanhoidon vuodepotilaita ei voida ehkä, tämä on minun epäilyäni, niin helposti siirtää terveyskeskukseen, kun tiedetään, että siellä ei yöllä lääkäriä ole. Ainakin otaksuisin, että vastuullinen keskussairaalalääkäri ajattelee, kenet hän voi siirtää vaikkapa sydänleikkauksen tai sydäninfarktin jälkeen terveyskeskukseen, kun tietää, että siellä ei lääkäriä välttämättä ole. Samaan aikaan, kun entistä enemmän vastuuta on sälytetty ensihoidolle ja sairaankuljetukselle, kunnat ovat myös vähentäneet ambulanssien yöpäivystystä.

Kysymys on kuntataloudesta. Sinne on saatava riittävät voimavarat. Jälleen kerran toistan sen, että kymmenen vuoden aikaan on mahtunut erinimisiä hallituksia, sillä ei ole nyt väliä, mutta kuntien saamat valtionosuudet ovat kutakuinkin puolittuneet. Siitä huolimatta tehtävät, vaikka veronmaksajat ovat vähentyneet kunnissa, eivät suinkaan ole vähentyneet vaan päinvastoin väestön ikääntymisen vuoksi ja muiden haasteiden vuoksi lisääntyneet. Tämän vuoksi valtion on tultava kantamaan rasitusta kuntien taloudesta, jotta kunnat voivat täyttää sen tehtävän, jonka valtio on antanut. Voi olla, että tietysti erikoissairaanhoidossa on joitakin investointeja tehty, joita olisi ollut viisasta lykätä, mutta kun ne on tehty, niin ne on maksettava, mutta jatkossa pitäisi harkita hyvin tarkkaan, mitä investointeja tarvitaan juuri nyt ja mitä voidaan siirtää.

Arvoisa rouva puhemies! Toivon, että valtiovalta tuntee vastuunsa tässä kysymyksessä ja osoittaa terveydenhuollon ja sairaanhoidon toteuttajille elikkä kunnille ja sitä kautta kuntayhtymille ne voimavarat, joilla Suomen perustuslain 19 §:n 3 momentti voidaan kansalaisten parhaaksi täyttää.

Hannu Takkula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuinka paljon hallitusta kiinnostavat terveydenhuollon kysymykset? Ehkäpä se selviää tämänkin illan kokoonpanosta. Yksi hallituspuolueen edustaja on paikalla ja hänkin omassa puheenvuorossaan lahjakkaasti sanoutui irti tämän hallituksen ohjelmasta ja sen politiikasta terveydenhuoltoon liittyen, yritti pestä kätensä siitä sopasta, mitä myös itse on ollut kehittämässä ja mitä erityisen vahvasti on ollut tukemassa. (Ed. Valpas: Minä puhuin HUSista!) Tätä on tämän päivän vastuunkanto hallituspuolueessa. Tätä se on, ja sen vuoksi keskusta on joutunut tekemään vuoden sisällä jo toisen välikysymyksen, terveydenhuollosta välikysymyksen, joka kiteytyy kysymykseen, aikooko hallitus ryhtyä pikaisiin toimiin kriisiytyvän terveydenhuollon ongelmien korjaamiseksi erityisesti Pääkaupunkiseudulla ja muilla ongelma-alueilla turvatakseen kansalaisille perustuslain mukaiset oikeudet.

Kun tätä keskustelua on kuunnellut tässä salissa, on muutamia ajatuksia noussut mieleen, ensinnäkin lähtökohtaisesti se, että hallitus on sitä mieltä, että nyt keskusta on puuttunut täysin väärään kysymykseen, täysin väärään asiaan. Terveydenhuollosta ei saisi puhua, terveydenhuollon asiat ovat kunnossa, ja tässä maassa on kaksi tahoa, keskusta ja lehdistö, jotka tätä asiaa väärentelevät, suurentelevat ja kertovat toista totuutta.

Arvoisa puhemies! Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä, etteivät lehdistön kertomat tapaukset ei vain HUSista vaan muualtakin eri puolilta Suomea kriisiytyvästä terveydenhuollosta pitäisi paikkaansa. Sen vuoksi tuntuu erikoiselta se käsienpesu, se populismi, mitä hallitusryhmät täällä harjoittavat. Uskon näin, että kansalaiset, jotka seuraavat tätä keskustelua, ihmettelevät kyllä, missä on päättäjien päätöksentekokyky, missä on päättäjien tuntuma arkielämän todellisuuteen ja onko todella näin, että vallassa olevat päätöksentekijät vasemmistoliiton vanhoista kommunisteista kokoomukseen asti eivät näe sitä uhkaa ja sitä vaaraa, mikä kriisiytyvään terveydenhuoltoon tällä hetkellä liittyy.

Jokainen ihminen on arvokas ja ainutkertainen, jokaisella on meidän perustuslakimme mukaan oikeus saada hyvä hoito. Tästä, syystä taikka toisesta, hallitus ei ole halunnut pitää kiinni, ja näyttää siltä, että hallituksessa muutkin kun äärimmäisen oikean laidan kulkijat ovat sitä mieltä, että vakuutusperusteinen yksityinen terveydenhuoltojärjestelmä on se, mikä on tulevaisuuden suunta.

Arvoisa puhemies! Minua loukkasi ministeri Biaudet’n väittämä, kun hän ivallisesti kuvasi, kuinka opposition miehet ovat täällä nyt ikään kuin puolustamassa terveydenhuoltoa, eihän se ole opposition miehiä kiinnostanut ollenkaan. Hän loi tällaista vanhakantaista ajattelumallia, jossa ikään kuin sukupuoliroolit jakaisivat ihmisten kiinnostumisen eri politiikan lohkoista, ikään kuin terveydenhuolto olisi jollakin tavalla pelkästään naisedustajien erikoisalaa ja siihen miesedustajat eivät voisi puuttua. Minä toivon, että tämmöisestä vanhakantaisesta, epätasa-arvoisesta politiikasta ja asioiden käsittelytavasta voitaisiin luopua ja nähdä niin, että me niin miehinä kuin naisina olemme täällä kansanedustajia ja koko se kenttä, mikä tähän taloon kuuluu, kuuluu jokaiselle eikä tällaista vanhakantaista jakavaa sukupuoliroolia enää omaksuta. Keskustaliike on korostanut omassa politiikassaan tasa-arvoisuutta ja tasavertaisuutta. Toivoisin sitä myöskin hallituksen ministeriltä, ministeriltä, joka vastaa hyvin keskeisestä osasta valtionhallinnossa: terveydenhuollosta.

Arvoisa puhemies! Toinen mielenkiintoinen keskustelu täällä on ollut se, että erityisesti muutamien Helsingin kaupungissa vaikuttavien kunnallispoliitikkojen nimet samoin kuin kokoomuslaisen kansliapäällikön Häkämiehen nimi on haluttu nostaa esille keskusteluun ja vierittää vastuuta ikään kuin heille nyt olemassa olevasta tilanteesta. On totta, että HUSin hallituksen puheenjohtaja on Ritva Laurila ja Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja on Harry Bogomoloff. (Ed. Valpas: Kyllä heillä on vastuuta!) Mutta siitä huolimatta Bogomoloffin syyllistäminen täällä tai Laurilan syyllistäminen ei vie tätä asiaa eteenpäin, jos ed. Valpas, te myös omalta osaltanne luette, mitä tämä keskustan välikysymys oikein kysyy: "Aikooko hallitus ryhtyä pikaisiin toimiin kriisiytyvän terveydenhuollon ongelmien korjaamiseksi erityisesti Pääkaupunkiseudulla, mutta myös muilla ongelma-alueilla?"

Tämä on hyvin halpahintaista politiikkaa. Tämä on ikään kuin sitä, että vastuuta ei haluta kantaa vaan aletaan syyttää hallituskumppania, jonka kanssa toteutetaan samaa hallitusohjelmaa. Jos te itse määrittelette tämän linjan kokoomuksen linjaksi, te voitte erkautua ja irtaantua siitä, ed. Valpas, ainoalla uskottavalla tavalla, sillä tavalla, että te äänestätte tätä politiikkaa vastaan. Tähän teille avautuu mahdollisuus tässä välikysymyskeskustelussa. Kyllä se näin on, ed. Valpas. Te tiedätte sen myöskin sydämenne sisimmässä, mutta kun jostakin syystä myös vasemmiston ajatusmaailmaan on tämä vakuutusperusteisuus ja yksityisyys pesiytynyt ja ajautunut ja se kalvaa ja syö pala palalta uutta tilaa siellä, niin minä tiedän, että te ette voi nousta rintamaan, te ette voi nousta taistelemaan heikommassa asemassa olevien ihmisten puolesta siitä, että jokaisella olisi perustuslain turvaama oikeus hyvään terveydenhuoltoon. Tässä mielessä tuntuu erikoiselta se, että hallituksen sisällä on tällainen syyttelevä ilmapiiri.

Kun itse on Suomen keskustan ryhmässä, on tullut tähän taloon vuoden 95 vaaleissa Esko Ahon hallituksen jälkeen, niin siitä huolimatta te vasemmistossa niin kuin oikeistossakin katsotte itsestäänselvänä sen asian, että myös 95:n jälkeen taloon tulleet ovat vastuussa, jos he kuuluvat keskustan ryhmään, Esko Ahon hallituksen politiikasta ja sen linjauksista. Mutta omalta kohdaltanne te istutte hallituksessa ja tuette sitä tällä hetkellä; te sanoudutte irti siitä. Ed. Valpas, onko tämä vastuunkantoa? Onko tämä linjakasta politiikkaa? Ja tätä samaa käsienpesua, tätä samaa populismia hallitus kokoomuslaisesta kommunistiin yrittää tässäkin välikysymyskeskustelussa tehdä. Kantakaa vastuu, tunnustakaa virheet, koska virheiden tunnustaminen avaa uuden mahdollisuuden alkaa rakentaa uudella lailla niin terveydenhuoltojärjestelmää kuin yhteiskuntaa.

Arvoisa puhemies! Ed. Kauton puhetta myös hiukan haluaisin kommentoida. Hän tänään puheenvuorossaan totesi täällä, että keskustalaiset ovat olleet sitä mieltä, että väkeä on liikaa sairaaloissa ja myöskin lääkäritilanne on hyvä, elikkä sen vuoksi keskustan johdolla lääkärien koulutusta aikanaan vähennettiin. Nyt täytyy palauttaa asiat mieleen. Ei tarvitse mennä kovin kauaskaan. Tuntuisi että hallituksella riittää poliittista muistia kahden viikon taakse; taitaa olla kysymys vain yhdestä viikosta: Täällä sosialidemokraattien vahva ammattiyhdistysmies — vahva ammattiyhdistysmies, alleviivaan — ed. Tero Rönni puhui omista sairaalakokemuksistaan tältä kesältä. Hän sanoi, että hoitajia oli niin paljon, että päät hoitajilla kolisivat yhteen.

Ja me yritimme keskustan ryhmässä budjettikeskustelun yhteydessä sanoa, että lisää resursointia terveydenhuoltoon tarvitaan, hoitajat uupuvat työtaakan alla ja hoitohenkilökunnan työt ovat hyvin pätkissä ja ne ovat väliaikaisia, tarvitaan lisäresursointia terveydenhuoltoon. Näin meille vastattiin päähallituspuolueen sosialidemokraatin suulla, että meidän käsityksemme asiasta on väärä. Hoitohenkilökunnan päät kolisevat yhteen. Sitä on aivan liikaa tällä hetkellä sairaalassa. Tämä on erikoista puhetta, mutta tällaista puhetta täällä on joutunut kuuntelemaan.

Esko Ahon hallituksen syyllistäminen kymmenen vuoden taakse tuntuu myöskin erikoiselta, koska ennätysmäisen talouskasvun olosuhteissa hallituksella on ollut mahdollisuus laittaa asioita kuntoon, palveluita kuntoon itsenäisyyden ajan suurimman talouslaman jälkeen. (Ed. Valpas: Oliko lääkärikoulutuksen supistaminen virhe?) — Ed. Valpas, te tunnette hyvin lääkärikoulutuksen tilanteen, uskon näin. (Ed. Valpas: Oliko virhe?) Lääkäreitä tällä hetkellä on toistatuhatta Suomessa, jotka eivät tee lääkärin työtä. (Ed. Väistö: Enemmän kuin koskaan! — Ed. Valpas: Vastatkaa kysymykseen!) Näin ollen voidaan sanoa, että muutamien kymmenien koulutuspaikkojen leikkaaminen ei ole tämän kriisin aiheuttaja. (Ed. Valpas: Oliko se virhe?) — Lääkärikoulutusta voidaan lisätä, mutta siitä tämä ei johdu. Te, ed. Valpas, tiedätte sen myöskin itse, mikäli olette lukenut hallituksen itse esittämiä tilastoja tälle eduskunnalle. — Kysymys on lääkäripulan kohdalla toisen tyyppinen. Syystä taikka toisesta lääkäreitä ei houkuta siirtyminen haja-asutusseudulle. Palkkauksessa lääkärit näkevät ongelmia ja myöskin työajoissa. Sen vuoksi merkittävä osa lääkäreistä on valinnut tutkijan työn, on siirtynyt muihin tehtäviin, ja näin ollen on syntynyt vaje.

On totta, että tämä vaje on tiedostettu ja nyt on hallituksenkin piirissä alettu hakea keinoja, millä tavalla tähän vastataan. Mahdollisesti lisäkouluttamalla voidaan saada avoimiin lääkärin virkoihin uusia viranhaltijoita, lääkäreitä. Mutta nämä ongelmat on myös hallituksen piirissä tunnustettu: Siitä huolimatta nämä haja-asutusseudut tällä hetkellä kärsivät lääkäripulasta. Valmistuvat lääkärit eivät ilmoita halukkuudestaan siirtyä sinne töihin. Tämä kasvukeskus-ajattelu, joka on sellaisena megatrendinä kulkenut läpi koko tämän Lipposen hallituksen ideologisen ajattelun, on johtanut myös siihen, että ihmiset hyvin pitkälle ovat alkaneet miettiä ja ajatella samalla tavalla, että tulevaisuuden eväät ovat vain kasvukeskuksissa. Näin ollen hallituksen puolelta alueellisen ja sosiaalisen kahtiajaon synnyttämisen jälkeen ei ole riittävästi osoitettu halukkuutta kehittää myöskin haja-asutusseutuja ja sitä kautta pitää koko Suomea ehyen ja turvatun kehityksen piirissä.

Arvoisa puhemies! Ed. Sari Sarkomaa kokoomuksesta, joka ministerin elein vastaa oppositiolle, vaikka ei häneltä kysytäkään, kertoi tänään, että keskusta ei tunne Pääkaupunkiseudun ongelmia, ja oli sitä mieltä, että keskustalla ei ole myöskään oikeutta puuttua helsinkiläisten asioihin. On melko mielenkiintoista, että tällä tavalla merkittävä kokoomuspoliitikko laittaa vastakkain Helsingin ja muun Suomen. Me keskustassa olemme koko ajan toimineet sen puolesta, että tällainen vastakkainasettelu voitaisiin purkaa ja nähdä koko maa yhtenä kokonaisuutena ja katsoa siten asioita, että Helsingin niin kuin maakuntienkin Suomen edut ovat yhteisiä.

Tietenkin voi todeta, että HUSin hallinnossa taikka Helsingin kaupunginhallituksessa ei ole keskustalaisia riittävästi. Tästä johtuen voisi olla tietenkin paikallaan, että esimerkiksi ed. Valpas Raahen seutukunnasta kertoisi hyvät kokemukset siitä, millä tavalla niissä kunnissa, missä keskustalaisia on ja missä voimavaroja on myöskin kunnallisella puolella, voidaan asioita ratkaista ja hoitaa. (Ed. Valpas: Siellä on vasemmisto hyvin vahva!) On kuitenkin muistettava se, että kuntia ei voida lähteä tässä yksin syyllistämään, emmekä mekään tällä välikysymyksellä halua syyllistää emmekä syyllistä missään vaiheessa Pääkaupunkiseutua tai Helsinkiä. Lähinnä kuulutamme sitä, että myös täällä valtiovallan on kannettava oma vastuunsa julkisesta rahoituksesta.

Me peräänkuulutamme sitä, että tässä tilanteessa, kun kansalaisten perusoikeuksista ja perustuslain suojaamasta turvasta on kysymys, valtion on kannettava vastuu ja tultava mukaan auttamaan. Minun mielestäni on enemmän kuin toivottavaa, että tällainen sosiaalisen omantunnon ääni vielä tässä eduskunnassa voi olla ja kuulua.

Arvoisa puhemies! Tietenkin täällä monessa yhteydessä hallitus on esittänyt, että no joo, mistä keskusta sitten ottaisi rahat ja millä rahalla keskusta sitten hoitaisi terveydenhuollon kuntoon. Nyt täytyy muistaa, että tämän kahdeksan vuoden ennätysmäisen kasvun, jonka tuloksena ainakin 50 miljoonaa euroa on kansantuote kasvanut, oikeanlainen sijoittaminen olisi jo näkynyt paremmissa palveluissa, jos sitä halua olisi ollut. Toisaalta on muistettava se, että jos keskustan työllistävämpi vaihtoehto olisi ollut käytössä, tällä hetkellä työttömyys Suomessa olisi pienempi ja sitä kautta myöskin uusia varoja liikenisi palvelurakenteen ja palvelujen rahoittamiseen. Näin ollen pystyttäisiin vastaamaan moniin niihin ongelmiin, mihin nyt hallitus ei ole pystynyt vastaamaan.

Hallituksen toiminnan tuloksena työttömyys on pysynyt erittäin korkeana, ja se on yksi asia, joka jatkuvasti rasittaa valtiontaloutta. Sen vuoksi keskustan esittämä työllistävämpi linja, joka on perustunut varsinkin matalapalkka-aloilla työnantajan sosiaaliturvamaksujen keventämiseen, olisi jo varovaistenkin arvioiden mukaan synnyttänyt tähän maahan 25 000—30 000 työpaikkaa, ja sitä kautta olisi varoja vapautunut muun muassa terveydenhuollon palvelujen parempaan ylläpitoon.

Arvoisa puhemies! Kansalaisten terveydenhuollon turvaaminen on iso kysymys. Se on niin iso kysymys, että keskustalla pitää olla mahdollisuus tehdä vaikka kolmas välikysymys, jos hallitus ei kovakorvaisuuttaan kuuntele kansalaisten hätää eikä näe sitä tilannetta, mikä tällä hetkellä suomalaisessa terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa on. Näiden kriisiytyvien terveydenhuollon palvelujen hätään on vastattava ja on huolehdittava siitä, että jokainen ihminen voi saada hyvän ja riittävän hoidon.

Ed. Valpas, tämä on vakava asia. Tämä ei ole naurun asia eikä hymyilyn asia, niin kuin hallituksessa on yritetty tehdä. Kysymys on ihmisten perusterveydenhuollon turvaamisesta. Täällä eduskunnassa hallituspuolueilla on huumori ja hymy herkässä ja heittoja irtoaa, mutta kun me menemme tuonne maakuntaan, siellä syyttävä sormi osoittaa toista hallituskumppania ja sanotaan, että kyllähän minä siellä eduskunnassa, mutta kun nämä muut hallituksessa.

Minä toivon, että tästä hallituksesta löytyy vastuunkantajia, jotka osaavat priorisoida, eivät omia henkilökohtaisia valtapyrkimyksiään, vaan kansalaisten hädän ensimmäiselle sijalle ja sitä kautta osoittaa, että tässä välikysymyskeskustelussa he eivät halua seistä vakuutusperusteisen, yksityistävän terveydenhuollon puolesta, vaan haluavat seistä tavallisen kansan, julkisen terveydenhuollon puolesta, puolustaa sitä ja rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa toteutuvat kansalaisten yhdenvertaisuuden periaatteet ja perusarvot.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Välikysymys on aiheellinen. Sen on tänään käyty keskustelu varsin hyvin osoittanut. On tärkeää, että tässä salissa keskustellaan kansalaisten elintärkeistä peruspalveluista ja niiden tasavertaisesta ja tasapuolisesta saatavuudesta.

Keskustassa pidetään välttämättömänä, että palvelut ovat niin täällä Pääkaupunkiseudulla kuin kautta maan kaikkien kansalaisten saatavilla. Samoin pidämme tärkeänä, että hoitojonot kyetään purkamaan, että kaikki kansalaiset saavat tarvitsemaansa hoitoa ajallaan. Terveydenhuollon kokonaismenot ovat Suomessa varsin alhaiset. Viime vuoden tilaston mukaan terveydenhuollon kokonaismenot ovat meillä vain 6,6 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä osuus on selvästi alempi kuin Oecd- ja EU-maissa keskimäärin. Arvoisa puhemies! On tärkeää siis keskustella siitä, miten yhteiskunnan voimavarat kohdennetaan, mitä palveluja kansalaisille järjestetään, miten huolehditaan siitä, että kunnilla on riittävät taloudelliset ja myös henkilöstövoimavarat terveydenhuollon järjestämiseen alueellaan.

Lipposen hallitusten aikana kuntien voimavaroja on varsin tuntuvasti vähennetty. Esimerkiksi kotikuntani Kiihtelysvaaran osalta vuoden 95 tasosta valtion taholta tulevat valtionosuudet ja yhteisöveron tuotto ovat alentuneet noin miljoona euroa eli 6 miljoonaa markkaa. Se on pienen kunnan budjetissa erittäin suuri menetys tilanteessa, jossa kunnan verotulot ovat myös pysyneet alhaisina, työttömyys on korkea, tulotaso alhainen ja ikärakenne vinoutumassa.

On siis välttämätöntä, että kunta—valtio-suhteen tarkastelu toteutetaan mahdollisimman ripeästi ja sillä tavoin, että valtio kantaa osaltaan riittävän vastuun myös terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta ja voimavarojen riittävyydestä koko maassa. Kiireisin tehtävä on luonnollisesti huolehtia näiden ahdinkoon joutuneiden kuntien taloudesta harkinnanvaraisen avustuksen kautta. Jatkossa on mahdollisimman ripeästi tarkasteltava koko valtionosuusjärjestelmä ja kunta—valtio-suhde uudelleen ja huolehdittava, että tämä järjestelmä on oikeudenmukainen ja toimiva.

Arvoisa puhemies! Viime vuosina terveydenhuollon ongelmat ovat kärjistyneet ja tilanne on osaltaan lisännyt ongelmia, tuonut lisää kustannuksia. Kaikki tiedämme, että hoitamattomat sairaudet pitkittyessään tulevat jatkossa entistä kalliimmiksi. Mitä siis tarvitaan? Tarvitaan kiireesti toimenpiteitä, joita keskusta on välikysymyksellään halunnut kiirehtiä. On välttämätöntä, että sairaat hoidetaan ajallaan ja oikeassa paikassa. On välttämätöntä, että jonot puretaan. On välttämätöntä, että lisätään ennalta ehkäisevää terveystyötä. Palokuntatyöstä on päästävä eroon, terveyden edistämiseen. Ehkäisevä sosiaali- ja terveyspolitiikka on saatava nykyistä keskeisempään asemaan ja niin, että eritoten lasten, nuorten ja eri syistä syrjäytyneiden terveysongelmiin ja niiden syihin kyetään ajoissa puuttumaan.

Meillä on monia huolestuttavasti yleistyviä kansansairauksia, esimerkkinä diabetes, joka tulee entistä kalliimmaksi myös terveydenhuollon osalta ja jonka ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin pitäisi samalla, kun hoidetaan sairastuneita, kiinnittää entistä suurempaa huomiota. Tämä niin sanottu metabolinen oireyhtymä tuo mukanaan monia muita sairauksia, myös sydänsairauksia. Sen olennainen ennalta ehkäisevä hoito liittyy liikunnan, terveellisen ruokavalion, terveiden elämäntapojen ja painonpudotuksen suuntaan. On siis välttämätöntä, että suomalaisten terveyttä hoidetaan eikä vain sairautta. Pohjois-Karjala -projekti aikanaan, muutama vuosikymmen sitten aloitettu, osoitti sen, että määrätietoisella terveystyöllä kyetään parantamaan kansakunnan terveyttä, estämään sairauksien syntyä.

Arvoisa puhemies! On välttämätöntä, että perusterveydenhuolto saadaan toimivaksi. Siitä on kysymys myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ajankohtaisessa ongelmassa: Helsingissä perusterveydenhuolto kangertelee. Tämä liittyy osaltaan siihen hallitsemattomaan aluekehitykseen, joka on nähtävissä koko maan osalta. Menettäjinä ovat sekä lähtöalueet että muuttovoittoalueet, eritoten voimakkaasti kasvava Pääkaupunkiseutu. Palvelut eivät riitä, kustannukset koko ajan kohoavat, tarve voimavarojen lisäämiseen kasvaa edellytyksiä enemmän. Tästä syystä tarvitaan siis sellaista yhteiskuntapolitiikkaa, joka tukee terveydenhuollon ja tasapainoisen alueellisen kehityksen ja kuntien voimavarojen tasapuolista kohdentamista ja koko kansakunnan terveempää selviytymistä ajankohtaisista sekä henkisistä, fyysisistä että muista epätasapainon tuomista ongelmista.

Arvoisa puhemies! Koen niin, että keskustan välikysymys on tärkeä heräte. Odotamme, että hallitus osaltaan tuo riittävät toimenpiteet mieluummin jo syksyn lisätalousarviossa. Viimeistään ensi vuoden budjetin yhteydessä eduskuntakäsittelyssä on tehtävä tarvittavat lisäykset niihin voimavaroihin, joilla kuntien edellytykset huolehtia terveydenhuollosta turvataan koko maassa.

Katri  Komi  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Korkealaatuinen terveydenhuolto on meille suomalaisille hyvin tärkeä arvo. Siksi perustuslain 19 §:ään on kirjattu jokaisen oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin." Näin vastasi eilen iltapäivällä ministeri Biaudet välikysymykseemme. Hyvinvointiyhteiskunnassa keskeisenä ideana on se, että myös heikommat saavat elää ihmisarvoista elämää. Hyvinvointiyhteiskunnassa ei leikkurin hampaisiin uhrata niitä, jotka ovat heikoimpia eivätkä siksi pärjää. Lapsilta, sairailta ja vanhuksilta pois ottaminen ei kuulu sivistyneen yhteiskunnan toimintatapoihin. Viimeaikaisten terveydenhuoltoa koskeneiden uutisten perusteella on välillä vaikea uskoa, että kaikki tahot haluaisivat säilyttää Suomen hyvinvointiyhteiskuntana.

Keskusteltaessa terveydenhuollon saatavuudesta kaikille sitä tarvitseville kyse on tärkeästä periaatteesta. Hoidon saatavuutta ei saa ohjata esimerkiksi se, satutko sairastumaan alku- vai loppuvuonna tai missäpäin Suomea sairastut tai se, onko sairautesi juuri sinä vuonna luokiteltu sellaiseksi, johon ei anneta hoitoa. Arkkiatri Risto Pelkoseen on tämän keskustelun kuluessa jo viitattu, ja niin nyt lainaan minäkin hänen kirjoitustaan Helsingin Sanomissa 23.9: "Hoitamisen velvoite ei riipu talousarviosta, eikä hoidon siirtäminen tuo säästöjä. Kukaan ei parane jonon hännillä, mutta hoidettava tauti saattaa pahentua ja hoitotulokset huonontua." Vaikka hoitamisen velvoite ei talousarviosta riipukaan, niin hoidon saatavuuteen talousarviolla kuitenkin on keskeinen vaikutus. Hoitohenkilökuntaa on turha syyttää, kun pelivälineitä piilotellaan.

Arvoisa rouva puhemies! Kuntien kannettavaksi on annettu Lipposen hallitusten aikana yhä raskaampi taakka muun muassa terveydenhuollon kustannuksia. Kun vuonna 95 kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuoltomenot olivat 56 miljardia markkaa ja kuntien osuus tästä 27,8 miljardia, ovat menot nyt markoissa yhteensä 72,5 miljardia, josta kuntien osuus 42,6 miljardia markkaa eli euroissa noin 7,3 miljardia. Valtion rahoitusosuus on siis pienentynyt 10 prosenttia kokonaismenojen samalla kasvaessa hurjasti. Toisaalta kuntien valtionosuuksien indeksikorotusten puolittaminen vuosina 2001—2003 vähentää kunnilta vuositasolla noin 204 miljoonaa euroa eli 1,2 miljardia markkaa. Kuntien veromenetykset ovat olleet merkittäviä ansiotulo- ja tulonhankkimisvähennysten korotuksen vuoksi puhumattakaan yhteisöverotulojen menetyksistä. Näillä leikkauksilla on hallituksen paljon mainostamat valtionosuuksien viime vuosien korotukset syöty. Nämä seikat kun muistamme, niin voimme kyllä todeta, että valtion ja erityisesti sen linjan edustajan, hallituksen, toimet ovat vaikuttaneet terveydenhuollonkin kenttään, nimittäin negatiivisesti.

Raha ei kuitenkaan ole ainoa ongelma. Terveydenhuollon kriisiytymiseen on syynä myös muun muassa työnjaon ja hallinnon ongelmat, mistä HUSin ongelmat ovat surullisena esimerkkinä. Muuallakinpäin Suomea on julkisella sektorilla tässä toki ongelmia. Toisaalla lääkärit uupuvat kohtuuttoman työtaakan alle henkilöpulan vuoksi, ja samalla meillä Suomessa on lääkäreitä enemmän kuin koskaan. Tämä kaikki kertoo muutosten tarpeesta.

Ratkaisumalleja tarjotaan Kansallisen terveysprojektin tuloksissa, mutta jälleen kerran on kyse tahdosta: Polkaistaanko projektin ehdotuksia käyntiin ja onko resursseja niiden toteuttamiseksi? Viitenä seuraavana vuonna lisää rahaa terveydenhuoltoon projektin esityksen mukaisesti tulisi antaa yhteensä 700 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveysministeriö budjettiriihessä ehdotti ensi vuodelle 150 miljoonaa, mutta kuinka ollakaan, se riihen temmellyksessä typistyi 57 miljoonaan euroon. Ensi vuonna tapahtuva valtionosuuksien indeksitarkistusten puolittaminen pelkästään merkitsee 80 miljoonan leikkausta, mikä on siis reippaasti enemmän kuin Terveysprojektiin samana vuonna laitettava summa. Jonojen kasvattamisessa esimerkiksi erikoissairaanhoidon rahoituksen riittämiseksi ei ole järkeä. Sairaudet kroonistuvat jonoissa, niiden hoito kallistuu ja ennen kaikkea ihmiset kärsivät. Sitä paitsi leikkausjonojen tietoinen kasvattaminen olisi epäjohdonmukaista, kun valtio on kerran luvannut sairaanhoitopiireille korotettua valtionosuutta juuri leikkausjonojen purkamiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Yksi pohjoismaisen identiteetin kaunein osa on nimeltään hyvinvointiyhteiskunta. Tutkijat sanovat, että tässä kehityksessä on ollut kolme vaihetta. Nyt olemme niistä viimeisessä ja varmasti vaikeimmassa. Ensimmäinen oli nimeltään keskitetty hyvinvointivaltio, toinen hajautettu hyvinvointivaltio ja kolmas markkinavetoinen hyvinvointivaltio. Tämähän tarkoittaa esimerkiksi käyttäjämaksuja. Pohjoismaiset läheisyysperiaatteet eivät oikein pärjää markkinavetoisten uusien hyvinvointiyhteiskunnan mallien seurassa. Kukaan ei tunnu vielä tietävän, mihin tässä kehityksessä joudumme: Euroopan reunalle, keskelle vai kaikkea yhtä aikaa.

Elämäntilanne on usein huonoin useiden sosiaalisten riskien kanssa kamppailevilla. Nuori on aikuista riippuvaisempi julkisista palveluista, mutta häneltä puuttuu usein tietoa palvelujen tarjoajasta. Väestön ikärakenteen muutos tuo omat paineensa hyvinvointivaltion toteutukseen ja rahoitukseen. Julkinen avosairaanhoito, mukaan lukien psykiatriset avopalvelut ja palveluasuminen, ei ole lisääntynyt riittävästi.

Arvoisa rouva puhemies! Terveydenhuollon priorisointi ei ole synonyymi menojen leikkauksille. Sen kautta pyritään kohdentamaan olemassa olevat voimavarat uudelleen. Tähän keskusteluun tarvittaisiin mukaan sekä kansalaiset, poliitikot ja terveydenhuollon ammattilaiset että virkamiehet. Nykyisin käytetään nimittäin priorisoinnissa epärationaalisia menetelmiä: jonoja, maksuja, kiireellisyysmääräyksiä, ikäkriteereitä, satunnaista hoitomuotojen karsintaa tai äänekkäiden väestöryhmien suosimista eli desibelidemokratiaa. Ehkä menot terveydenhuollossa eivät pienene priorisoimalla, mutta kasvupainetta voitaneen hillitä ja kohdentaa paremmin. Ei ajauduta silloin niin helposti muodin, teknologian tai markkinoiden mukaan. Ja kun kansalaiset uskovat, että verorahat kohdentuvat perustellusti, on maksumiehenkin rooli mukavampi.

Sairauksien ennaltaehkäisy syövän ja sydän- ja verisuonitautien osalta ei johda automaattisesti sairaalapäivien vähenemiseen. Tämä johtuu siitä, että lisääntynyt elinaika toisi tullessaan nykyistä enemmän sairaalahoitoa vaativia sairauksia. Tämän vuoksi ehkäisyn tulisikin kohdentua nimenomaan sellaisiin sairauksiin, joiden ehkäisy ei lisäisi välttämättä elinvuosien määrää, mutta sitä laatua. Pitäisi kiinnittää huomiota sairauksiin, jotka eivät helposti korvaudu muilla sairauksilla. Tällaisia ovat infektiot ja tapaturmat sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Hengityselinsairauksien, kuulo- ja näkövammojen sekä mielenterveyshäiriöiden ehkäisy esimerkiksi tuottaisi saman suuntaisia tuloksia. Voidaankin kysyä, onko nykyisessä terveyspolitiikassa arvostettu liikaa elinajan pituutta yksinomaan, elämästähän ei voi selvitä hengissä.

Arvoisa rouva puhemies! Keskustan näkemyksen mukaan kuntien tulisi vastaisuudessa pystyä voimakkaasti kehittämään kotihoitoa ja avopalveluja, joista omaishoitajajärjestelmän kehittäminen on yksi tärkeä osa. Myös yhdyskuntarakenteella, palvelujen läheisyydellä, hyvillä kulkuyhteyksillä ja vanhusten asuntojen peruskorjauksilla sekä apuvälineillä ja nykytekniikan hyväksikäytöllä voidaan edistää vanhusten kotona asumista ja sitä kautta säästää terveydenhuoltomenoissa.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Takkulan puheenvuoro oli todella erikoinen vuodatus, esimerkkinä vain pari kohtaa: Ed. Takkulan mielestä Helsingin ja HUSin ongelmista eivät vastaakaan kokoomuksen Bogomoloff tai Laurila, jotka istuvat hallitustensa puheenjohtajina. Tämä on minusta aika erikoista. Eivät kai maan hallitus tai vasemmistoliiton kansanedustajat vastaa HUSin tai Helsingin kaupunginhallituksen tekemistä virheistä. Minä en ymmärrä, mikä logiikka tässä hänen puheessaan oli.

Samoin ed. Takkula vaati tunnustamaan täällä tehdyt virheet ja kantamaan vastuuta niistä. Itse hän ei kuitenkaan tunnustanut virheeksi Ahon hallituksen aikana tehtyä lääkärikoulutuksen supistamista, joka minun mielestäni ja monien muidenkin mielestä oli suuri virhe. Herää kysymys, miksi ed. Takkula ei kanna vastuuta tästä virheestä, koska hän täällä kuulutti tätä vastuunkantoa niin suurella äänellä ja paatoksella.

Hannu Takkula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Valpas ajatteli niin kuin hallituksessa ajatellaan, että Pääkaupunkiseudun terveydenhuollon ongelmista vastaa HUSin hallitus, (Ed. Valpas: Vastaako vai eikö vastaa?) Sonera-ongelmista vastaa Soneran hallitus, maakunnissa olevista ongelmista vastaavat paikalliset kunnanhallitukset jne. Ja yleensä niihin on aina laitettu, että kepuvetoiset kunnanhallitukset. Mutta mistä kantaa vastuuta tämä hallitus? Kantaako tämä hallitus vastuuta mistään? Kantaako vasemmistoliitto mistään, koska te jo puheenne lopuksi sanoitte, että todellinen vastuunkantaja ja syyllinen löytyy Ahon hallituksesta ja siitä, että lääkärikoulutusta silloin pienennettiin. Kyllä tämä logiikka nyt ontuu melko pahasti.

Arvoisa puhemies! Minä toivoisin, että ed. Valpas kertoisi yhdenkin asian, mistä hallitus kantaa vastuun. Mistä te kannatte vastuuta, ja mihin hallitusohjelman kohtaan te voitte sitoutua, vai onko tosiaankin näin, että tämä on yhtä harrastelua, erilaisia projekteja ja seminaareja koko tämä Lipposen hallituksen toiminta? Yksi esimerkki, ed. Valpas, yksi esimerkki: Mistä te kannatte vastuuta? Te kaikessa vastuuttomaksi heittäydytte ja sanotte, että hallitus, hallitus, ei me, hallitus, hallitus taikka kokoomus. Te olette kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa. Te olette ed. Ben Zyskowiczin kanssa hallitustoverit. Te teette rinta rinnan työtä tämän yhteiskunnan eteen teidän molempien yhteisistä arvolähtökohdista käsin. Ja sitä toteuttaa tämä hallitus. Siitä te kannatte vastuun. Vai kuinka oikein on?

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Valpas jaksaa jatkuvasti ottaa esille lääkärikoulutuksen ja siihen liittyvät kymmenen vuoden takaiset ratkaisut. (Ed. Valpas: Koska se vaikuttaa nyt!) Tuolloin ratkaisut tehtiin silloisen parhaimman tiedon varassa ja tämän salin yksimielisin näkemyksin.

Lipposen ensimmäinen hallitus aloitti 95. Jos edellytykset tai tarpeet tuolloin näyttivät siltä, että koulutusta piti lisätä, olisi tehty jo silloin. Vasta nyt on lisätty koulutusta. (Ed. Valpas: Eikö se ole hyvä?) — Se on sinänsä hyvä.

Olennaisin kysymys, ed. Valpas, on kuitenkin se, että olette edellisen Lipposen hallituksen ja nykyisen hallituksen toimin romahduttaneet kuntien talouden. Kunnilla ei ole edellytyksiä riittävien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen. Ongelmat eivät niinkään ole lääkärien vajauksessa. Te otatte liian kapean kohdan asiassa, johon liittyvät monet muut laajemmat kysymykset. Mielestäni ongelma on myös se, että tässä talouden ahdingossa ei ole kyetty riittävästi ennalta asioita hoitamaan, ei ole kyetty riittävästi hallintoa järjestämään oikealla tavalla ja te ette myöskään hallituksen piirissä ole tähän asiaan riittävästi panostaneet. Nyt on tehty Kansallinen terveysprojekti. Sillekään ei annettu riittävästi varoja.

Hannu Takkula /kesk:

Arvoisa puhemies! Tähän on varmasti hyvä lopettaa tämä keskustelu tästä välikysymyksestä. Ed. Valpas ei kertonut meille yhtään asiaa, mistä hän ja hänen puolueensa kantaisi hallituksen vastuuta tai mistä ylipäätään tämä hallitus kantaisi vastuun. Näin vastuuton hallitus, joka ei kykene kantamaan vastuuta omista ratkaisuistaan ja omista päätöksistään, ei ole kelvollinen jatkamaan.

Uskon näin, että ainakin Suomen kansa näkee, mutta toivon mukaan sen myöskin näkevät hallituspuolueitten edustajat eivätkä oman vallanhimonsa siivittämänä täällä halua vain jatkaa työtä, vaan ymmärtävät sen, että kansanedustajan työ niin hallituspuolueissa kuin oppositiossakin on toimia todella sananmukaisesti kansan edustajana täällä, tuoda viestejä ihmisten arjen todellisuudesta, niistä kokemuksista, ja sitä kautta koettaa kehittää tätä yhteiskuntaa sellaiseksi, missä jokaisella ihmisellä varallisuuteen, ikään, sukupuoleen katsomatta on oikeus elää ehyttä ja turvattua elämää ja saada perustuslain suomat oikeudet myöskin omakohtaisesti käyttöön.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Edustajat Väistö ja Takkula eivät kumpikaan ole valmiita tunnustamaan virheeksi tätä lääkärikoulutuksen supistamista. (Ed. Väistö: Oletteko te valmiit?) Minusta se on ollut virhe. Niinhän kaikki sanovat tänä päivänä, mutta te ette sitä tunnusta virheeksi, koska ette halua kantaa siitä vastuuta. Tämä hallitushan on nyt kuitenkin korjannut tämän virheen eli lääkärikoulutusta on lisätty. Tässä on se yksi esimerkki, kun ed. Takkula kaipasi vastuunkantoa yhdestä virheestä. Tämä oli vain yksi virhe, joka on tehty terveydenhuollossa. Tämä virhe on nyt korjattu tämän hallituksen toimesta. Olkoon tämä nyt yhtenä esimerkkinä. Mielellään kuulisin, milloin ed. Takkula esimerkiksi tunnustaa virheeksi sen koulutuksen supistamisen. Sitä ette ole vielä tehnyt.