8) Hallituksen esitys konkurssilainsäädännön
uudistamiseksi
Tuija Brax /vihr (esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Voimassa oleva konkurssisääntö on
alun perin vuodelta 1868. Olemme harvinaisen vanhan lainsäädännön
uudistamisen kanssa tekemisissä, missä yhteydessä en
malta olla kertomatta vanhaa tarinaa siitä, kuinka sortovuosien
aikana laillisuuslinja ja isänmaallinen linja vetosivat
mahtipontisesti tunnettuun runoon: "Laki, ennen mua syntynyt, myös
jälkeheni jää." Näissä muun
muassa, ja vielä viime vuosikymmenillä saatoimme
sanoa saman rikoslaista, asia kääntyi sitten nuorempien
juristisukupolvien suussa muotoon: "Laki ennen mua syntynyt, se
yhä enemmän ajastaan jälkeen jää."
On siis todellakin tervetullutta ja hyvää, että konkurssilaki
muutetaan, ja lakivaliokunta yksimielisesti on ollut hyvin tyytyväinen
ministeriön esityksiin.
Vaikka nykyinen konkurssisääntö on
joiltain osin ollut voimassa jo 130 vuotta, tosiasiassa sitä on
osittaisuudistuksilla tässä matkan varrella uudistettu,
erityisen paljon 90-luvulla. Sen lisäksi lainsäädännön
rinnalla ovat alan toimijat yhdessä käyvän
konkurssitavan myötä käytännössä edistäneet
ja yhtenäistäneet ja nykyaikaistaneet konkurssikäytäntöä hyvin
pitkälle ja hyvin toimivaksi. Se on osaltaan helpottanut
varmastikin tätä lainsäädäntötyötä,
koska käytännössä tässä hallituksen
esityksessä on hyvin pitkälle kyse myös siitä,
että jo omaksutut käytännöt
kodifioidaan uudeksi lainsäädännöksi.
Se on varmasti myös osasyy siihen, minkä takia
valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä vain
muutamilla mietinnössä näkyvillä muutoksilla,
joista muutamaa tässä kommentoin.
Sitä ennen kuitenkin kerron, mitkä asiat valiokunnassa
ja asiantuntijakuulemisessa ehkä suurina linjoina eniten
puhuttivat, ennen kuin päädyimme siihen, että hallitus
on loppujen lopuksi punninnut nämä asiat hyvin
tasapainoisella tavalla.
Toinen näistä asioista on se, että velkojien päätösvallan
käyttämistä koskevissa säännöksissä on
päädytty säilyttämään
nykytila, jossa panttivelkojat osallistuvat kaikkeen päätöksentekoon.
Pantittomat velkojat kokivat, että tämä on epätasapainoinen
ja epäreilu tilanne, jossa usein käytännössä isot
institutionaaliset velkojat, jotka eivät ole siis julkisvelkojia — käytännössä siis
pankit — pääsevät
pantittomien velkojien mielestä sanelemaan konkurssipesän
hoidon ja yksin nimeämään myös
konkurssin hoitajan. Vastaavasti taas luottolaitokset kokivat, että heille tuleva
kuittauskielto, joka on siis uusi ja perustuu näkemykseen,
että nykyinen rajoittamaton kuittausoikeus merkitsee pankeille
etua muihin velkojiin verrattuna, on heitä kohtaan epäreilu
ja epätasapainossa.
Kun kaikkia näitä eri aspekteja valiokunta punnitsi,
tulimme siihen tulokseen, että valmistelussa on laitettu
kirkko keskelle kylää. Siltä osin on
syytä nähdä, että on oikein
toisaalta tuoda kuittauskielto, jota ilman muun muassa käyttötileillä olleet
varat ovat voineet olla pankkivelkojan käytettävissä muiden
velkojien jäädessä niiltä osin
niin sanotusti nuolemaan näppejään.
Valiokunta moneen otteeseen pohti myös lain yhteyksiä harmaan
talouden ja suorastaan laittoman talouden, konkurssirikollisuuden
tai talousrikollisuuden, torjuntaan ja siinä yhteydessä pitkään
mietti sitä, onko aiheellista se, mitä hallitus esittää,
että toisin kuin tänä päivänä pääsääntöisesti
vain, jos pesänhoitaja niin erikseen vaatii, pesäluettelo
vahvistetaan tuomioistuimessa ja siis silloin niin sanotusti vannotaan
pesä oikeaksi. Muun muassa keskusrikospoliisin taholta
esitettiin näkemyksiä, että täytyisi
olla myös mahdollisuus, että syyttäjä tai
konkurssiasiamies voisi tarvittaessa sitä vaatia. Päädyimme
kuitenkin tässä yhteydessä lähinnä sen
takia, että käytännössä syyttäjien
ja konkurssiasiamiehen resurssit ovat niin tiukoilla, siihen, että vaadimme,
että erityisesti seurataan käytännössä,
onko mahdollista, että se, että vain pesänhoitaja
voi vaatia asian tuomioistuimeen viemistä, siis pesäluettelon vahvistamista
ja vannomista, on omiaan edistämään mahdollisesti
harmaata taloutta taikka epäselvää konkurssipesän
hoitoa.
Konkursseja tulee jatkossa todennäköisesti
tämän lain myötä raukeamaan
entistä enemmän, mikä johtuu siitä,
että tarkoitus on aivan turhaa selvitystyötä vähentää,
jos on nähtävissä, että pesästä ei
riitä jaettavaa tai että korkeintaan jaettavaa
riittää pesänhoidon kustannuksiin, mutta
ei varsinaisesti velkojille. Toisaalta entistä suurempi
joukko pesiä joutuu tai lain mukaan pääsee
julkiseen selvittämiseen, mikä taas palvelee nimenomaan
harmaan talouden selvittämisintressiä. Valiokunta
pitää näitä molempia asioita
erittäin perusteltuina, mutta julkisselvitys käytännössä — ja
tästä valiokunta on yksimielinen ja esittää sen
takia asiaa koskevaa ponttakin — ei tule auttamaan julkista
intressiä selvittää pesiä ja
myöskään valvoa talousrikollisuutta,
jos ei Konkurssiasiamiehen toimistoon saada lisää väkeä.
Ensi vuodelle valtion budjetissa ei ole tätä varten
varattu lainkaan rahaa, ja se käytännössä tarkoittaa, koska
Konkurssiasiamiehen toimisto on jo nyt hyvin työllistynyt,
että näitä julkisselvityksiä ei todennäköisesti
päästä tekemään alkuunkaan niin
paljon kuin tämän lain ratio ja perustelut vaatisivat.
Julkisselvityksellä olisi siis tarkoitus tutkia myös
niitä pesiä, jotka nykyään raukeavat ja
jotka jäävät ikään
kuin selvittämättä, onko siellä sittenkin
ollut epäasiallista tai peräti laitonta toimintaa.
Siksi valiokunta esittää lausumaa, jonka mukaan
eduskunta edellyttää, että Konkurssiasiamiehen
toimistolle varataan viimeistään vuoden 2005 talousarvioesityksessä uuden julkisselvityssäännöstön
käytännön toteuttamista varten tarpeelliset
ja riittävät määrärahat.
Arvoisa puhemies! Saatavan selvittämisestä ovat
viime vuosina, itse asiassa koko 90-luvun järkyttävän
velkaantumisen, ylivelkaantumisen ja talouslaman jälkeen,
velkaantuneiden järjestöt ja yksittäiset
aktiiviset konkurssin läpikäyneet rehelliset yrittäjät
hyvin paljon ottaneet yhteyttä meistä varmaan
kaikkiin. Käytännössä on ollut oikeustapauksiakin
varsinkin 90-luvun alkupuolella, joissa todistustaakka on niin omituisesti
tutkittu ja lainsäädäntökin
on ollut hiukan epäselvää, että velallinen
ei ole pystynyt kääntämään velkojalle
velvollisuutta todistamaan velkahistoriaa: mitä kaikkea
on lyhennetty ja varsinkin, mihin lyhennys on käytetty,
onko sitä käytetty pääomaan
vai korkoihin. Tämä asia on ollut erittäin akuutti
ja on yhä varsinkin ulosottotilanteissa ja niissä tilanteissa,
kun suuri määrä velkoja on myyty eteenpäin
perintään, varsinkin jos sitten velallinen omalta
osaltaan on esimerkiksi mielenterveys- tai muiden vaikeuksien kautta
hävittänyt oman kirjanpitonsa tai ei pysty enää sitä löytämään.
Konkurssilain osalta asian pitäisi nyt olla selvä,
ja valiokunta on informatiivisista syistä sen vielä mietintöön
kertonut. Jo pesänselvityksen yhteydessä velkahistoria
pitää huolellisen pesänselvittäjän
selvittää, mutta viime kädessä on
aina myös mahdollista, että velallinen riitauttaa
tai pesä riitauttaa saatavan, ja siinä oikeudenkäynnissä viimeistään
todistustaakka velkahistoriasta ja saatavan koko synnystä ja
oikeellisuudesta siirtyy vaatijalle, velkojalle. Näin ollen
katsomme, että tämän lain osalta asia
on kunnossa. Sen sijaan on todennäköistä,
että ulosottolain yhteydessä, kun se uudistus
tulee, asiaan pitää siellä puolella vielä kiinnittää erityistä huomiota erikseen.
Talousvaliokunta lausunnossaan meille kiinnitti huomiota samaan
tärkeään asiaan, josta myös
hallituksen esityksessä puhuttiin ja joka puhutti myös
lakivaliokuntaa hyvin paljon, nimittäin yrittäjyyden
edistämiseen ja konkurssin vääränlaisen
leimaamisen poistamiseen. Konkurssi voi tulla ja tuleekin usein
aivan rehellisen yrittämisen jälkeen. Meillä suomalaisessa
vieläkin yrittäjyydelle ei niin kannustavassa
ilmapiirissä on erityiseksi ongelmaksi koettu ajatus siitä,
että on suuri häpeä epäonnistua
ja joutua konkurssiin. Osana tätä ongelmaa on
myös se, että Suomen lainsäädäntö ei
toistaiseksi tunne henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuutta,
mikä taas aiheuttaa sen, että monet yrittäjäksi
ryhtyvät tai sitä miettivät pelkäävät
loppuiän velkataakkaa ja toisena, mihin myös talousvaliokunta
kiinnitti huomiota, oman kodin menettämistä. Näiltä osin
lakivaliokunta yhtyy sekä talousvaliokunnan että hallituksen
esityksenkin näkymiin ja pitää erittäin
tärkeänä, että ensi keväänä selvitetään
tämä asia. Toivomme vilpittömästi,
että siinä selvityksessä saadaan aikaan
konkreettisia esityksiä yrittäjän asemaa
helpottamaan. Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen, ja pitää olla
rehellinen myös sen suhteen, että niiden ratkaisujen täytyy
olla semmoisia, että ne eivät samalla tosiasiallisesti
nosta rahoituksen hintaa tai vaikeuta yrittäjien saamaa
rahoitusta. Sen takia toivotamme onnea ja haluamme osaltamme auttaa
asian valmistelijoita.
Perustuslakivaliokunnan lausunnosta seurasi muutamia muutoksia.
Ensinnäkin lain 4 luvun 4 §:ää "Velallisille
tulleet viestit ja muut lähetykset" lakivaliokunta on päättänyt
selventää niin, että siitä varmasti
käy selville, että pesänhoitajan oikeus
kirjeenvaihtoon ja muuhun postiin koskee vain sitä kirjeliikennettä,
joka on välttämätöntä pesän
hoitamisen kannalta, ei yksityistä kirjeenvaihtoa.
Perustuslakivaliokunta myös katsoi, että pakkokeinoissa
olisi ollut ainakin vakavasti syytä harkita perusoikeusnäkökulmasta
sitä, että kuuden kuukauden mahdollinen painostusvankeus on
liian pitkä. Lakivaliokunta päätyi kuitenkin siihen,
että koska samalla tässä yhteydessä poistuu
mahdollisuus tuomita niin sanotusta niskoittelusta kahdeksi vuodeksi
vankeuteen, jos velallinen ei halua auttaa pesänselvittämistä,
niin tässä yhteydessä on syytä pitää hallituksen
esittämä mahdollisuus kuuteen kuukauteen, semminkin kun
kaikkien selvitysten mukaan käytännössä painostusvankeus
yleensä kestää vain muutamia päiviä eikä suinkaan
kovin pitkää aikaa, mutta talousrikollisuuden
vastaisen taistelun takia halusimme pitää sen
mahdollisuuden. Mutta pidimme perustuslakivaliokunnan lausuntoa
siinä määrin painavana, että katsoimme,
että siinä vaiheessa, kun tulee myös
todistajia koskeva painostusvankeusasia käsittelyyn, on
samassa yhteydessä yhteismitallisesti arvioitava
näitä molempia painostusvankeuksia perustuslakivaliokunnan
lausunnossa ilmenevien seikkojen kautta, ja mahdollisesti siinä yhteydessä myös
sitten tiedetään paremmin, mitä on vaikuttanut,
kun poistetaan tämä kahden vuoden mahdollisuus.
Näillä sanoilla toivon, että asia
hyväksyttäisiin valiokuntamme esittämässä muodossa.
Arja Alho /sd:
Arvoisa puhemies! Konkurssilainsäädännön
uudistaminen on todella tarpeellista, ja valmistelu on ollut huolellista
ja erinomaista monessa mielessä. Kysymys on hyvin monimutkaisesta
kokonaisuudesta, jossa on ollut paljon eri vuosikymmeneltä tullutta
ainesta. Perustuslakivaliokunnan näkökulmasta
puheenjohtaja Brax jo viittasikin muutamaan asiaan. Mehän
tarkastelimme asiaa perustuslakivaliokunnassa sekä omaisuuden
suojan, henkilökohtaisen vapauden ja muun muassa luottamuksellisen
viestin näkökulmasta. Tässä yhteydessä ajattelin
kuitenkin vielä muutaman sanan sanoa tästä painostusvankeudesta.
Se ei mielestäni nyt ole tietenkään tämän
kokonaisuuden kannalta mikään kovin merkittävä asia,
mutta kylläkin perustuslakivaliokunnan asiantuntijakuulemisen
näkökulmasta ja ihmisoikeusnäkökulmasta
erittäinkin pulmallinen.
Meillähän on uusi perustuslaki, joka lähtee
oikeudesta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, ja Euroopan
ihmisoikeussopimus ja sen tulkinnat. Nyt kysymys on, että tässä painostusvankeus,
joka on oikeastaan vanhaa lastia ja perua, tulee mukaan ja että nykyinen
kahden kuukauden painostusvankeus nousee kuuteen kuukauteen. Sitä perustellaan
sillä, että oikeudenkäyntikaari vuodelta
48 sallii tällaisen menettelyn todistajan kohdalta. Toivonkin,
että oikeusministeriössä selvitettäisiin
nyt koko painostusvankeuden hyödyllisyys ja järkevyys,
koska on varmaankin niin, että jos tällä todella
halutaan puuttua konkurssirikollisuuteen, niin silloin ehkä painostusvankeus
ei ole se oikea tapa, vaan mieluumminkin sitten pitää säätää rangaistavaksi
se, että pesää ei suostu vannomaan oikeaksi.
Näiltä osin haluaisin siis korostaa sitä,
että työtä pitäisi vielä tältä osin
tehdä. Muutoinhan ilman muuta tämä laki
merkitsee sitä, että konkurssin voi tehdä ja
sen jälkeen yrittäjällä on elämää,
niin kuin pitää ollakin, tässä mielessä ehdotus
auttaa tässä modernin, uuden kulttuurin luomisessa.
Martin Saarikangas /kok:
Arvoisa herra puhemies! Lakivaliokunnan hyvän mietinnön
liitteenä olevassa talousvaliokunnan lausunnossa todetaan
tärkeäksi, että kyseinen uusi konkurssilainsäädäntö saatetaan
voimaan viivyttelemättä. En toista niitä yksityiskohtia,
jotka sisältyvät meidän lausuntoomme,
vaan haluan kiinnittää huomiotanne siihen, että tätä lakia
tulee täydentää joillakin uusilla pykälillä,
joilla parannetaan yrittäjien asemaa ja luodaan kannustimia
yrittäjyydelle.
Varsin moni yrittäjä päätyy
Suomessa konkurssiin syistä, joihin hän itse ei
välttämättä ole syypää.
Niin kuin täällä on jo moneen kertaan
todettu, kerran konkurssiin joutuneena hänellä on ikuinen
leima otsassaan, eikä tämä nyt käsittelyssä oleva
laki tuo siihen oleellista muutosta. Yhdysvalloissa, jossa yritteliäisyyttä arvostetaan
ja kunnioitetaan, on ymmärretty, että yrittäjä voi epäonnistua,
mutta siitä ei pidä lannistua vaan tulee yrittää uudelleen.
Tehdyistä virheistä on saatu oppia, ja valtaosa
näistä uudelleenyrittäjistä pärjää sitten
toisella kerralla. Edellytykset tähän löytyvät
Yhdysvaltain konkurssilainsäädännön luvuista
7 ja 13.
Tässä kohdassa en malta olla toteamatta, että vuosina
87—89 jouduin Yhdysvalloissa hoitamaan suurta konkurssitapausta,
jossa olivat vastakkain amerikkalainen yritys ja suomalainen teollisuusyhtiö.
USA:n konkurssilainsäädäntö tuli
silloin varsin tutuksi, etenkin sen 11 luku, mutta myös
7 ja 13 luku, joihin myös talousvaliokunnan mietinnössä viitataan.
Nämä ovat sellaisia, jotka tulevat joka päivä vastaan
siellä ja joiden pohjalta luodaan uutta yritteliäisyyttä.
Täällä todettiin, että jos tämäntapaisiin
lakeihin mentäisiin Suomessa, ehkä rahan hinta
nousisi. Ei se ainakaan Yhdysvalloissa mihinkään
noussut, eivätkä siellä vakuudet ole
loppuneet. Uskon, että Suomessakin voidaan toimia varsin
hyvin, jos tämäntapaisiin lakeihin täällä päädytään.
Kun aikoinaan sitten vuonna 89 perustin Masa-Yardsin Meriteollisuuden
konkurssin jälkeen, olikin luonnollista soveltaa juuri
tämän 11 luvun oppeja Suomeen, jossa lainsäädäntö tältä osin
oli kotoisin ja on edelleen osittain vuodelta 1868, kuten ed. Brax
omassa erittäin hyvässä esityksessään
totesi. Yritys onnistui, kuten ehkä joku teistä tietää,
ja tältä pohjalta syntyi sitten vuonna 93 osittain
korjattu lainsäädäntö tältä osin.
Nyt esitetty lakiehdotus tuo tähän tilanteeseen
paljon uutta, mutta ei välttämättä ratkaise
sitä.
Arvoisa herra puhemies! Kuten valiokunnan mietinnössä ja
valiokunnassa, painotan nytkin sitä, että hallitus
ryhtyisi kiireellisiin toimenpiteisiin tämän kohdan
selvittämiseksi ja toisi esityksen eduskunnalle mahdollisimman
pikaisesti. Tarkoitan tässä näitä pienen
yrittäjän ja yksityishenkilön konkurssia
koskevia lukuja 7 ja 13, koska me kaikki tiedämme, että yrittäjyyttä pitää kannustaa
ja tämä on eräs kohta, joka estää yrittäjiä yrittämästä sen
pelossa, että jos ei onnistu, jos epäonnistuu,
ikuinen luuserin leima on otsassa eikä mitään
mahdollisuutta ole yrittää uudestaan.
Juhani Sjöblom /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys todella
ei tuo mitään radikaalia uutta, mutta se tuo yksiin
kansiin pääosan tästä lainsäädännöstä.
Kaikki yritystoiminta hiipuu jossain vaiheessa. Sillä on
ihan selkeä elinkaari, ja konkurssi on yksi sen päättymismuoto.
Korostaisin tässä talousvaliokunnan yksimielistä kannanottoa,
että tämä laki tarvitsee jatkoa. Heti,
kun hallitus saa keväällä 2004 selvityksensä,
toivon, että siitä tehdään esitykset
eduskunnan käsittelyyn.
Siinä on minusta kolme asiaa, jotka pitää selvittää:
fresh start -oppi, sen soveltamismahdollisuudet; henkilökohtaisen
konkurssin mahdollisuus; ja sitten tulee selvittää oman
asunnon suojaosuus, miten se voisi käytännössä toimia.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Puutun kahteen asiaan tässä.
Ensittäinkin tämä saatavan määrän
selvittäminen: Siitä ovat, niin kuin ed. Brax
totesi, monet kansalaiset ottaneet yhteyttä, ja itselläkin
on lukemattomia esimerkkejä, joissa on käynyt
sillä tavalla, jotta edes tuomioistuimessa ei ole selvitetty
saatavan suuruutta, jolloin voi vain kuvitella, mitä se
tarkoittaa oikeustajun ja luottamuksen kannalta siihen, mitä suomalainen
lainsäädäntö pitää sisällään.
Sen takia minusta tässä on nyt hyvä lisäys
kuitenkin, joka muuttaa tämän tilanteen sillä tavalla,
jotta velallinen voi riitauttaa sen asian. Silloin se muuttuu oikeaan
järjestykseen, että sen, joka on saamapuolella,
pitää näyttää toteen
paperilla, mitä tämä oikeasti on, mitä on
tapahtunut, paljonko on nostettu, mitä on lyhennetty, mihin
rahat ovat menneet. Tämä on se ongelma, joka esimerkkitapauksessa
ei ole toteutunut. Osa niistä varmaan on nyt jo vanhentunut, ei
niitä enää pysty penkomaankaan, mutta
toivon mukaan tämä nyt jatkossa saadaan oikealle
tolalle.
Toinen oli tämä mahdollisuus, että voi
säilyttää oman asunnon tässä tilanteessa.
Minusta tämä on sillä tavalla tärkeää,
kun eletään kuitenkin näissä pohjoisissa
olosuhteissa, jotta pitää olla kuitenkin pesä.
Suomessa ei pysty teltassa asumaan ja vaaditaan suhtkoht hyvät
asunnot. Minusta tämä pitäisi jotenkin
saada järjestettyä sillä tavalla, että oma
asunto jäisi kuitenkin turvapaikaksi viime kädessä,
vaikka olisi epäonni kohdannut yritystoiminnassa. Sehän
edellyttää sitä, että meidän
pitäisi löytää muita rahoitusjärjestelyjä.
Nythän käytetään asuntoa vakuutena,
mikä tarkoittaa sitä, että se heikentää tavallaan
mahdollisuuksia, jos ei löydetä muita vakuuskeinoja. Sen
takia odotan, että tulevaisuudessa saadaan tämä oikeisiin
puihin ja oma asunto säilymään näissä tilanteissa.
Jari Leppä /kesk:
Herra puhemies! Tässä konkurssilainsäädännön
uudistamisessa kiinnittäisin huomiota siihen, että hallitusohjelmassa
ja myös oikeusministeriössä on luvattu
tehdä selvityksiä ja selvitysten perusteella sitten
valmistella myöskin tälle nyt hyväksyttävälle
lakiuudistukselle jatkoa. Täällä ovat
useat edustajat jo viitanneet niihin linjauksiin, joita jo valiokunnan
puheenjohtaja ed. Braxkin toi esille ja myös talousvaliokunnan
jäsenet. Myös itse haluan niitä kiirehtiä.
Maksukyvyttömyysmenettelyn on oltava joustavaa ja tehokasta
ja nopeaa. Näin voidaan tarpeettomia kustannuksia välttää ja
myös turvata kaikkien osapuolten edut ja oikeudet. Toimintakelpoisuuden
rajoituksia ei kannata yhtään sen enempää pitää voimassa
kuin suinkin tarpeen on ja konkurssipesän selvittämisen
kannalta voidaan pitää riittävinä.
Näin ei vaikeuteta sitten toimeentuloa eikä työllä ja
ammatilla elävien tai elinkeinoa harjoittavien asemaa.
Samoin selvitykset oman asunnon suojaosuuksien osalta ovat toivon
mukaan pikaisesti eduskunnalle esiteltävissä,
ja myöskin pitää pohtia sitä Yhdysvaltojen tyyppistä konkurssimenettelyä henkilökohtaisen
konkurssin
muodossa.
Tästä tullaan siihen, mitä täällä jo
ainakin ed. Sjöblom mainitsi tästä fresh
startista, uuden alun opista, jotta yritystoimintaa pystytään
edelleenkin kehittämään ja kannustamaan
niin, että se ilmapiiri myöskin Suomessa muodostuisi
hieman toisenlaiseksi kuin mitä tällä hetkellä asianlaita on,
jotta sitä konkurssin käynyttä ei myöskään sitten
henkisellä puolella, mentaalipuolella, rangaista sillä tavalla.
Siellä on paljon oppia ja työllistämispotentiaalia
edelleen olemassa, ja se meidän yhteiskuntamme pitää saada
käyttöön.
Jan Vapaavuori /kok:
Arvoisa herra puhemies! Lakivaliokuntamme armas puheenjohtaja ed.
Brax kävi täällä jo pitämässä erinomaisen esittelypuheenvuoron,
johon sinänsä ei ole mitään
olennaista lisättävää. Ajattelinkin
vain lyhyesti puuttua kolmeen asiaan, joihin jo ed. Brax ja eräät
muut ovat kiinnittäneet huomiota.
Kun täällä ed. Saarikangas kävi
kehumassa lakivaliokunnan hyvää mietintöä,
niin omalta puoleltani haluaisin kiittää talousvaliokuntaa
hyvästä lausunnosta, erittäin paljon
lisäarvoa tuovasta lausunnosta, joka korostaa yrittäjyyden
merkitystä tässä yhteiskunnassa.
On sanottu hieman kärjistäen, että kun
Suomessa jokainen konkurssin tehnyt yrittäjä on epäonnistunut,
niin Yhdysvalloissa sellainen yrittäjä, joka ei
ole tehnyt konkurssia, ei vielä ymmärrä elinkeinoelämästä paljoakaan.
Tämä on tietenkin kärjistettyä,
mutta tosiasia on, että valtaenemmistö kaikista
konkursseista on rehellisiä. Se yleinen asenneilmapiiri,
joka Suomessa tämän suhteen vallitsee, on yrittäjyyttä ja
sen uutta syntymistä heikentävää ja
hidastavaa ja siinä mielessä hyvin ongelmallista.
Talousvaliokunta on kiinnittänyt tähän
huomiota, ja tässä salissa on jo tähän
mennessä käytetty monia erittäin hyviä puheenvuoroja
tästä. Pitää edelleen muistaa,
että yrittämiseen liittyy määritelmänomaisesti
riski. Jos siitä riskistä tehdään
sen kaltainen, että se toimii vain toiseen suuntaan ja
toinen suunta tehdään liian kielteiseksi eikä sitä tässä yhteiskunnassa
oikealla tavalla ymmärretä eikä arvosteta
niitäkin, jotka ovat yrittäneet, mutta eivät
ole onnistuneet, on varmaa, että siitä koko yhteiskunta
kärsii.
Toinen asia liittyy julkisselvitykseen. Tämän lain
myötä raukeavien konkurssien määrä tulee lisääntymään,
kuten täällä on jo todettu. Siihen saattaa
liittyä se riski, että konkursseihin liittyvien
väärinkäytösten valvonta heikkenee,
mikä tältä osin saattaa lisätä talousrikollisuutta
ja harmaata taloutta. Käytän tässä sanaa
"saattaa", koska asiantuntijat lakivaliokunnassakin olivat tästä erimielisiä,
mutta joka tapauksessa tämmöistä riskiä pidettiin
kohtuullisen yleisesti olemassa olevana. Tätä lisääntyvää raukeavien
konkurssien määrää kompensoidaan
tässä lakiesityksessä julkisselvitysinstituutiolla,
mutta kuten lakivaliokunnan mietinnössä todetaan,
julkisselvityksestä on hyötyä vain, jos
varataan riittävät resurssit julkisselvitysten
tekemiseen Konkurssiasiamiehen toimistossa. Siinä mielessä yhdyn
jälleen kerran mielelläni täällä jo
käytettyihin puheenvuoroihin ja lakivaliokunnan yksimieliseen kantaan
siitä, että tämä resursointi
on otettava vakavasti. Tässäkin mielessä on
erinomaisen miellyttävää havaita, että oikeusministeri
itse haluaa olla täällä paikalla kuuntelemassa
tätä keskustelua.
Kolmas näkökohta liittyy kysymykseen painostusvankeudesta,
jota täällä on jo käsitelty
ja jota varsinkin ed. Alho hieman kritisoi. Tämä liittyy
perustuslakivaliokunnan lausuntoon, josta haluan nyt muutamin osin
täältä siteerata. Perustuslakivaliokunnan
lausunnossa todetaan sanatarkasti ensinnäkin: "Ehdotetuille
säännöksille painostusvankeudesta on
perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät
perusteet". Hieman myöhemmin todetaan, ja tämä on
ehkä se perustuslakivaliokunnan lausunnon keskeisin kohta: "Valiokunnan
mielestä onkin aiheellista vielä arvioida, onko
painostusvankeuden enimmäisajan pidentäminen kahdesta
kuuteen kuukauteen tarpeen. Ehdotettua lyhyempi painostusvankeusaika
olisi selvästi paremmin sopusoinnussa perusoikeusjärjestelmän
kanssa."
Tässä on kaksi lausetta, jotka minun mielestäni
pitää ja voi lukea vain yhdessä. On ilman
muuta selvää, että lyhyempi painostusvankeusaika olisi
selvästi paremmin sopusoinnussa perusoikeusjärjestelmän
kanssa, eikä tästä peruslähtökohdasta
vallinnut lakivaliokunnassa erimielisyyttä. Tätä ennen
kuitenkin perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että on
aiheellista arvioida, onko sen pidentäminen tarpeen, eli tämä pitää sisällään
sen mahdollisuuden, että mikäli se katsotaan tarpeelliseksi,
niin se on täysin mahdollista. Kun lakivaliokunta tätä asiaa
arvioi, niin minulle syntyneen mielikuvan mukaan ainakin seuraavat
asiat vaikuttivat siihen, että lakivaliokunta pitäytyi
tässä hallituksen esityksessä.
Tilanne tällä hetkellä on se, että painostusvankeuden
maksimiaika on kaksi kuukautta, mutta sen lisäksi niskoitteleva
velallinen voidaan tuomita jopa kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Eli
tämän hetken tilanne on se, että maksimiaika
noin teoriassa on kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Nyt tämä kahden
vuoden vankeusmahdollisuus poistuu kokonaan ja sitä tavallaan
kompensoi se, että painostusvankeus pidentyy kuuteen kuukauteen, eli
ei voi lähteä vain siitä, että painostusvankeus pidentyy,
koska pitää ottaa huomioon myös tämä toinen
elementti tässä.
Toinen näkökohta, joka otettiin huomioon,
on se, jota myös oikeusministeri on painottanut, että harmaan
talouden vastaisessa taistelussa pelotteiden on oltava riittäviä.
Kyse on todennäköisesti äärimmäisen
harvoista tapauksista, kun on kyse niskoittelevasta velallisesta,
mutta tietyllä todennäköisyydellä voi
olla kyse talousrikollisesta, voi olla kyse isoista talousrikoksista,
ja silloin sen pelotteen pitää olla riittävä.
Kolmas perustelu oli se, että voimassa olevan lainsäädännön
mukaan niskoitteleva todistaja voidaan määrätä kuuden
kuukauden painostusvankeuteen. Tässä mielessä olisi
syntynyt tietty epäsuhta, jos konkurssivelallisen painostusvankeuden
maksimiaika olisi ollut kaksi kuukautta, mutta todistajan painostusvankeuden
maksimiaika kuusi kuukautta.
Neljäs perustelu, joka on mainittu valiokunnan mietinnössä,
on oikeusvertailu. Painostusvankeus on käytössä useissa
meitä lähellä olevissa, järjestelmältään
meidän kaltaisissamme maissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa,
ja näistä vain Ruotsissa se maksimiaika on pienempi
kuin Suomessa.
Sitten ehkä viimeisenä asiana vielä punnintaamme
vaikutti se, että myös oikeusministeriö sen
jälkeen, kun perustuslakivaliokunnan lausunto oli tiedossa,
edelleen tuki alkuperäistä kantaansa siitä,
että kuuden kuukauden painostusvankeusaikaa ei pitäisi
lyhentää.
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Herra puhemies! Kiitoksia asiallisesta keskustelusta, joka tämän
lakivaliokunnan mietinnön ja siihen liitettyjen perustuslakivaliokunnan
ja talousvaliokunnan lausuntojen perusteella on ollut käynnissä.
Olen iloinen siitä, että tämä asian
laajuuteen nähden kuitenkin kohtuullisessa ajassa saatiin
eduskunnassa käsitellyksi. Tarve konkurssisäännöstön
modernisoimiseen on ollut jo vuosikymmeniä, ja nyt tämä iso
hanke sitten lopulta on saatu valmiiksi asti. Lakivaliokunnan esittämät pykälämuutokset
ovat perusteltuja ja ne ovat yhdessä oikeusministeriön
kanssa fiilattuja. Myöskin nämä lausumissa
esillä olevat asiat ovat sitten jatkotehtäviksi
soveliaita.
Kommentoisin lähinnä tätä julkisselvityksen organisoimista
ja sitten näitä tulevia lainsäädäntöhankkeita.
Meillähän tällä hetkellä Konkurssiasiamiehen toimistossa
on konkurssiasiamiehen lisäksi toimistopäällikkö,
viisi konkurssiylitarkastajaa ja kaksi sihteeriä, eli aika
pieni miehitys. Yksi konkurssiylitarkastaja toimii Tampereella ja
yksi Turussa. On katsottu, että on järkevää olla
lähellä niitä tarkastettavia pesiä valvonnan
tehokkaaksi järjestämiseksi. Nythän tulevan
vuoden budjettiin sisältyy vain yhden asiantuntijan taikka
valmistelijan palkkaaminen lisää Konkurssiasiamiehen
toimistoon. Varmasti jatkossa tarvitaan lisää,
niin kuin lausumassa todetaan, näin siitä huolimatta,
että vain osaksi Konkurssiasiamiehen toimistossa näitä julkisselvityksiä tehtäisiin.
Pääosinhan
niitä annettaisiin sitten toimeksiantoina asianajajille.
Tällainen seulontavaihe on joka tapauksessa järkevää hoitaa
Konkurssiasiamiehen toimistossa.
Jos arvioidaan näistä luvuista, että meillä on 3 000
konkurssia suunnilleen vuosittain, niin kun aika iso osa peruutetaan
ja aloitetuista konkursseista jopa puolet raukeaa, niin päädytään
siihen, että joitakin satoja pesiä vuosittain
on sellaisia, joissa tällainen ainakin alustava seulonta
pitää tehdä, katsoa, onko sellaisia syitä,
että pitäisi lähteä julkisselvitystä tekemään,
ja sitä varten ottaa esimerkiksi yhteyksiä päävelkojiin
ja selvittää pesän tausta. Sen ohella
tietysti pesänhoitaja on se keskeinen myöskin
tällaisessa aloitetun konkurssipesän tapauksessa,
jolta näitä lisätietoja saadaan. Joka
tapauksessa tämä työmäärä on
kevyenkin seulonnan osalta sen kaltainen, että se useampia
henkilötyövuosia sitten jatkossa vaatii.
Konkurssien määrä sinänsä on
vaihdellut aika lailla suhdanteiden mukaan ja on ollut alenemassa
viime aikoina. Toivottuahan oli silloin, kun yrityssaneerauslaki
säädettiin, että meillä melkoisen
iso osa konkursseista pystyttäisiin välttämään
yrityssaneerauksen kautta. Ensimmäisen huuman jälkeen
tämä yrityssaneerausten määrä on
jäänyt kohtuullisen pieneksi. Osaltaan tähän liittyy
se, että nykyisin ennen kaikkea aloittavat yritykset lähtevät
hyvin pienellä pääomalla liikkeelle.
Ei ole varoja juurikaan, on liisattua, vuokrattua välineistöä,
tiloja, joiden varassa toimitaan. Silloin myöskin tämä yrityksen
kaatuminen on helpompaa ja kevyempää kuin silloin,
jos sitten pystyttäisiin osoittamaan velkojat ja kannattaisi
lähteä yrityssaneerauksen kautta pelastamaan yritystä pidemmälle.
Onnistuneesta yrityssaneerauksesta on paljon esimerkkejä ed.
Saarikankaan mainitseman ison tapauksen ohella myös pienemmästä ja
keskisuuresta yritystoiminnasta. Tämän yrityssaneerauksen
käyttöä pitäisi kyetä jonkun
verran nähdäkseni lisäämään.
Mitä sitten tulee näihin lainsäädäntöhankkeisiin,
niin tämä vertailu Yhdysvaltoihin on sikäli hankalaa,
että siellä tämän peruskehikon
lisäksi on hyvin isoja osavaltiokohtaisia eroja. Itse yleisliittolaisesta
USA:n konkurssilainsäädännöstä voidaan
todeta, että siellä sisällä olevat
menettelyt, joihin ed. Saarikangas viittasi, vastaavat aika lailla
sitä, mikä meillä konkurssisäännön
sijasta kirjoitettiin erillisiksi laeiksi: yrityssaneerauslaiksi
ja velkajärjestelylaiksi. Myöskin henkilökohtaista
konkurssia hyvin lähelle tulee velkajärjestely
varsinkin niiden muutosten jälkeen, joita pari vuotta sitten
tehtiin, joiden mukaan on mahdollista lyhentää maksuohjelman
kestoa ja kynnystä saada velkajärjestely alennettiin
olennaisesti. Yhdysvalloissa näille henkilökohtaisille konkursseille
on tyypillistä se, että esimerkiksi sellaista
oman asunnon suojaa ei ole järjestetty kuin Suomen velkajärjestelyssä elikkä tyypillisessä
tapauksessa
kaikki omaisuus realisoidaan hyvin nopeasti ja sen jälkeen
pääsee kylläkin pikemmin sitten veloista
vapaaksi kuin meidän velkajärjestelymme kanssa
asianlaita on. Toisessa mallissa sitten taas, missä peritään
tulevista tuloista velkoja, nämä suojaosuudet
ovat pienempiä kuin Suomen ulosotto- ja velkajärjestelynormeissa,
eli kyllä tuommoinen kokonaistarkastelu tuo nämä meidän
mallimme aika edistyksellisiksi kansainvälisessä vertailussa.
Mutta näitä kansainvälisiä vertailuja
täydennetään juuri tulevan kevään
selvityksissä, joissa katsotaan sitten myöskin
uudempia eri maiden normeja, onko löydetty esimerkiksi
sellaisia käypiä malleja, jotka toimivat juuri
tämän fresh start -ideologian mukaisesti, että helpotetaan
yritystoiminnan käynnistämistä uudelleen,
mutta jotka eivät sitten vaaranna yritysten rahoituksen
saamista tai nosta rahoituksen hintaa aloittavilla yrityksillä kohtuuttoman
kovaksi.
Nämä kaikki kysymykset, joita esimerkiksi ed.
Sjöblom totesi, tulevat esille tässä kevätkauden
selvittelyssä, myöskin siis oman asunnon suojan
järjestäminen, onko haettavissa sellaista rajaa
luototuksessa, miten voitaisiin estää tai ehkäistä sitä oman
asunnon käyttöä panttina yritystoimintaa
käynnistettäessä. Se on vaan kovin vaikeata.
Varmasti tehokkainta tässä on juuri neuvonta ja
myöskin tällaisten riskirahoitusmallien kehittäminen
aloittaville yrityksille. Olisi aika holhoavaa sekin, että kielletään
panemasta pantiksi omaa asuntoa yritystoiminnan rahoittamiseksi,
kun me sallimme sen käyttämisen vaikka vedonlyöntiin
taikka mihin tahansa henkilökohtaiseen velkaantumiseen.
Pantin suojaahan ei missään maassa tai näissä järjestelyissä ole
purettu. Silloin kun omaa omaisuutta annetaan velan vakuudeksi,
niin silloin annetaan, ja siitä sitten taas velkoja saa
realisoida saatavansa, ennen kuin sieltä mitään
velalliselle palaa.
Tällaisiin ongelmiin tässä jatkossakin
tullaan, mutta nämä ovat aivan oikeita asioita,
joihin noissa lausumissa on kiinnitetty huomiota. Myöskin
hallitusohjelman ja tämän uuden Vanhasen hallituksen
yrittäjyysohjelman puitteissa on sitouduttu nämä selvitykset
tekemään.
Petri Salo /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä oli ehkä tämän
uuden eduskunnan lakivaliokunnan ensimmäinen niin sanottu
suuri puristus. Mehän aloitimme jo keväällä asiantuntijakuulemisen, joka
valitettavasti keskeytyi aika pitkäksi aikaa, niin että moni
joutui kerta kaikkiaan päivittämään
tavallaan pitkän ajanjakson osalta asiantuntijalausunnot
uudelleen, mutta siitä huolimatta olen kyllä tähän
lopputulokseen aivan tyytyväinen. Kiitokset siitä kuuluvat
myöskin meidän valiokuntamme puheenjohtajalle
ed. Braxille, joka on ehkä muuttanut aika paljonkin lakivaliokunnan
toimintatapoja siitä, mitä ne ovat joskus aikaisemmin
olleet. Tarkoitan, että keskitytään olennaisiin
asioihin, pystytään nopeaan päätöksentekoon
ja ymmärretään epäolennaisen
ja olennaisen asian erot.
Näistä asioista, joihin ministerikin äsken
puuttui ja joihin edustajat Saarikangas ja Sjöblom ottivat
oivasti kantaa, minulle jäi kumminkin kuva oikeusministerin äskeisestä puheenvuorosta,
että hän suhtautui todella vakavasti lakivaliokunnan yksimieliseen
mietintöön ja myöskin talousvaliokunnan
lausuntoon, niin että ensi vuoden aikana saatamme odottaa
jo jonkinlaista keskustelua tämän problemaattisen
lainsäädännön tuomiseksi tänne
eduskuntaan, jotta me saamme kaikki ne yhteiskunnan yrittäjävoimat
mukaan, joita on edelleenkin tällä hetkellä aivan
liian paljon sellaisessa pinteessä, että uuden
yrittämisen mahdollisuudet ovat edelleen rajoitetut. Ymmärrän kyllä ne
problemaattiset asiat esimerkiksi pantista ja oman asunnon panttaamisesta,
kuten kerroitte. Näitä asioita me mielellämme
kumminkin haluaisimme lakivaliokunnassa pohtia. Meillä on siihen
valmiutta ja halua viedä se vaikea lainsäädäntö läpi.
Toivon, että saamme siitä mahdollisimman pian
hallituksen esityksen.
Klaus Pentti /kesk:
Herra puhemies! Tämä hallituksen esitys konkurssilainsäädännön
uudistamisesta parantaa yrittämisen edellytyksiä,
ja tässä mielessä tämän
lain valmistelussa on tehty kyllä hyvää työtä.
Lakivaliokunnan esittelyssä kuulimme, että edelleenkin
on tarkoitus kehittää tätä meidän
konkurssilainsäädäntöämme
niin, että se kannustaa yrittäjyyteen, ja jatkossa
ehkä entistä enemmänkin pitäisi
painottaa rehellisen yrittämisen mahdollisuuksia ja rehellisen
yrittäjän asemaa.
Tätä valmistelua on tehty myös, niin
kuin tässä kävi ilmi, perustuslakivaliokunnassa
ja talousvaliokunnassa. Talousvaliokunnassa erityisesti yrittäjyyden
näkökulmasta tähän asiaan paneuduttiin,
ja tässä ed. Saarikangaskin viittasi, niin kuin
talousvaliokunnan lausunnossakin viitataan, Yhdysvaltain konkurssilainsäädäntöön.
Siellä on
kyllä hyviä kokemuksia. Minä ymmärsin
oikeusministerin puheenvuorosta, että tarkoitus on edelleen
kehittää tosiaan tätä lainsäädäntöä,
ja se on kyllä tärkeä tehtävä,
jotta me voimme näitä yrittämisen edellytyksiä parantaa.
Perustuslakivaliokunnassa tämä painostusvankeus,
niin kuin täällä jo kuultiinkin, herätti keskustelua.
Itse koen, että painostusvankeus on kyllä tärkeä väline
nimenomaan taisteltaessa harmaata taloutta vastaan, ja se ei varmastikaan
koske rehellistä yrittäjää.
Näen, että painostusvankeuden tehtävä on
myös sitten turvata näitten rehellisten osapuolten
asemaa konkurssitilanteessa epärehellisen yrittäjän
toimenpiteitä vastaan.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Tässä yhteiskunnassa pitäisi
tehdä kaikki mahdollinen sen hyväksi, että yrittäminen
tulisi entistä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Tiedän,
että ongelma on myöskin jossain määrin
asenteissa. Toimin itse aikaisemmin ammattikorkeakoulun opettajana
ja kysyin kaikilta oppilailtani, oletteko ajatelleet ryhtyä yrittäjäksi
tai ajatteletteko sitä yhtenä potentiaalisena
vaihtoehtona. Kun liiketaloustieteen opiskelijoistakin kaksi kolmasosaa
vastaa, että missään nimessä en
ajattele ryhtyä yrittäjäksi, niin kyllä sillä asenteellisella
puolellakin on tehtävää.
Mutta kyse ei pelkästään ole asenteista,
vaan kyse on myöskin siitä, että kun
ihminen toimii rationaalisesti — näin ainakin
voidaan olettaa — ja vertailee niitä riskejä,
joita yrittäjänä toimiessa on suhteessa
palkansaajana toimimiseen, niin on hyvinkin ymmärrettävää se,
että arkuutta tähän yrittämiseen
on. Siinä suhteessa yhdyn niihin puheenvuoroihin, jotka
täällä on käytetty, että tämä lakiesitys
on sinällänsä ihan oikean suuntainen, mutta
se tarvitsee vielä rinnalleen niitä toimia, jotka
nimenomaan houkuttelevat yrittäjyyteen ryhtymiseen.
Siinä tämä kysymys oman asunnon suojaamisen
mahdollisuudesta, joka on jo useissa puheenvuoroissa tullut esille,
on aivan keskeinen. Tätä myöskin tutkimustulokset
nimenomaan Yhdysvalloista tukevat. Kun ministeri aikaisemmin sanoi,
että meillä näiden velkajärjestelyjen
kautta itse asiassa velallisen asema on turvattu ehkä samalla
tavalla tai ehkä jopa paremminkin kuin mahdollisesti Yhdysvalloissa
ainakin joissakin osavaltioissa, niin tässä puhutaan
nyt kahdesta hiukan eri asiasta siinä mielessä,
että kun ihminen ajattelee sitä, ryhtyykö hän
yrittäjäksi, hän ei ensimmäisenä kyllä ajattele
sitä asiaa, minkälainen on velkajärjestelylaki,
ikään kuin niin pitkälle ei ajatusmaailma
ei mene, vaan ajatellaan ensinnäkin sitä, onko
minulla nyt kaikki pelissä vai onko mahdollista, että tässä olisi
edes oma asunto mahdollista säilyttää.
Luulen, että psykologiallakin on tässä merkitystä.
Siinä mielessä on erittäin tärkeää,
että tätä asiaa selvitetään.
Uskon niin, että joka tapauksessa, vaikka vakuusjärjestelyjen
puolella saattaisikin olla pieniä vaikeuksia tulla vastaan,
kun omaa asuntoa ei panttaa, siellä olisi mahdollista tuoda
uusia yrittäjiä tähän suomalaiseen
yhteiskuntaan.
Mitä tähän lakiin tulee, tässä on
tietysti sellainen ongelma, että konkurssin tehneitä on
monenlaisia. Valtaosa heistä on rehellisiä, ja
pitäisi tietysti erilaisin toimenpitein tukea sitä,
että nämä rehellisen konkurssin tehneet
yrittäjät aloittaisivat uudelleen ja sitä kautta
hyödyttäisivät yhteiskuntaa ja ennen
kaikkea pääsisivät myös itse
uudelleen elämään kiinni. Toinen puoli
on se, että on myöskin niitä yrittäjiä,
tai en tiedä, voiko heitä edes yrittäjiksi
kutsua, mutta ainakin sellaisia henkilöitä, jotka
jo yrityksen perustaessaan tietävät, että yritys
menee konkurssiin. Tämän lähtökohtaisesti
epärehellisen liiketoiminnan porsaanreiät pitää lainsäädännöin
myös tukkia. Siinä mielessä tietysti,
kun konkurssilakia tehdään, ollaan ikään
kuin näiden kahden ulottuvuuden välillä.
Tähän liittyy myös kysymys painostusvankeudesta,
joka, kuten täällä on todettu, perustuslakivaliokunnassa
herätti varsin paljon keskustelua. Siellä hyvin
monissa asiantuntijalausunnoissa viitattiin siihen, että kun
tätä painostusvankeutta ei tähän
asti ole tarvinnut käyttää kuin muutamia päiviä tai
muutamia viikkoja, niin onko tämä kuusi kuukautta
liian pitkä aika. Mutta toisaalta se kertoo juuri siitä,
että painostusvankeus on nimenomaan silloin toiminut, kun
nämä tiedot on ikään kuin saatu
puserrettua ennen kuin painostusvankeusaikaa on tarvinnut maksimissaan käyttää.
Ei painostusvankeusaikaa voi pistää sille tasolle,
mikä on keskimääräinen aika
tai edes vähän sen yli, vaan siinä pitää olla
reilu ero, jotta se vastaa sitä tarkoitusta, mikä siinä on.
Yhteen vedettynä totean, että tämä lakiesitys kaikkinensa
on ihan positiivinen asia, on erittäin tärkeää,
että konkurssilainsäädäntö myös
tulee tälle vuosituhannelle, mutta tämä kaipaa
jatkokseen sellaisia toimia, jotka entistä enemmän
kannustavat ihmisiä ryhtymään yrittäjiksi
Suomessa.
Juhani Sjöblom /kok:
Arvoisa puhemies! Todella tämä laki tarvitsee
jakoa, koska eihän nykyinen yrityssaneerauslaki ole kovin
laajassa käytössä. Henkilökohtainen
velkajärjestely ei toimi yrittäjän konkurssissa,
jos on tavoite aloittaa yritystoiminta uudelleen.
Kun on tuosta rahan hinnasta puhuttu, niin ainakaan Yhdysvalloissa
saatujen kokemusten perusteella henkilökohtaisen konkurssin
ja yrityssaneerauksen myötä lainarahan hinnat
eivät ole merkittävästi kasvaneet. Myöskään
maksumoraali ei ole romahtanut. Sen sijaan Yhdysvaltojen ja osin
Englannin ja Belgian esimerkit osoittavat, että hakeudutaan
entistä nopeammin ja ajoissa saneeraukseen tai konkurssiin,
ja se jos mikä tervehdyttää toimintatapoja
ja edistää yrittäjyyttä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys konkurssilainsäädännön
uudistamiseksi on lakivaliokunnassa, jossa itsekin työskentelen,
ollut todella paljon työllistävä, vaativa
suoritus kuluneen syyskauden aikana. Kyseinen lainsäädäntö on
myöskin erittäin monimutkainen ja vaativa, ja
tätä se on varmasti myöskin kaikille
yrittäjille.
Meillä Suomessa on jo pitkään, 90-luvun
puolivälistä lähtien, haluttu rohkaista
kansalaisia yrittäjiksi. Kuntien elinkeino-ohjelmissa on
tavoitteena niin ja niin monta uutta yritystä. Näin on
myös maakunnallisilla liitoilla jne. Tänä päivänä yrittäjä nähdään
yhteiskuntaa eteenpäin vievänä voimavarana.
Näin on hyvä. Mutta samalla täytyy muistaa
myös suuri riski, mikä liittyy yrittäjyyteen,
yrittäjänä toimimiseen. Jos meillä on tämä hallituksen
tavoite, 90 000 uutta yrittäjää, niin
täytyy muistaa kova todellisuus, että jotta 90 000
uutta yrittäjää saadaan, tarvitaan 180 000 yrittäjää,
jos konkurssiriski on 50 prosenttia. Tämä on se
kova todellisuus. Tarvitaan 180 000 yrittäjää,
joista 90 000 joutuu konkurssiin ja lähipiirin
ja kansalaisten silmissä rikollisiksi. Edelleenkin tämä asenne
on, ja osaltaan pieni joukko pilaa muittenkin epäonnistuneitten
yrittäjien maineen valitettavasti.
Jos lähdetään siitä, että meillä pitää olla
nuo 90 000 yrittäjää, tässä tarvitaan
rahoitusta 50—90 miljardia euroa. Kun sitten tulee
nämä 90 000 konkurssia, tämä tietää 90 000
velkaloukkuun ja ongelmiin ajautunutta yrittäjää,
jos hän on yksin yrityksessä mukana. Jos on vaikkapa puoliso
siinä mukana, joukko silloin jo tuplaantuu. Kun pankit
eivät anna yleensä enää lainaa kahdella
takaajalla vaan pitää olla neljä takaajaa, tämä tietää 90 000:lle
konkurssiin joutuvalle yritykselle 360 000:ta takaajaa.
Silloin on 90 000 plus 360 000 ihmistä eli
450 000 ihmistä velkavankeudessa, velkaorjuudessa,
jonne kätkeytyy paljon henkilökohtaisia ongelmia.
Tästä seuraa itsemurhia, psyykkistä sairautta
ja myöskin elämänuskon menetystä,
että ei jakseta lähteä yrittäjiksi.
Kun tämä elämän raadollinen
kova puoli on todellisuudessa tätä, meidän
tulisi luoda sellainen konkurssilainsäädäntö,
joka auttaa epäonnistumisesta kunnialla rehellistä yrittäjää eteenpäin.
Joka vilpillisin keinoin toimii, häntä tietysti
ei tulekaan rohkaista yrittäjäksi, vaan konnat on
saatava koukkuun. Silloin tällaisen yrittäjän yrittäjätaival
tulisi voida pysäyttää.
Kun tarkastelee konkurssilakia, jonka parissa on tehty paljon
työtä, on hyvä, että lainsäädäntöä on
uudistettu ja pyritään tähän
päivään tärkeässä lainsäädännössä.
Näkisin, että lainsäädännössä tulisi
pyrkiä tulevaisuudessa entistä enemmän huomioimaan
takaajien asema ja myöskin syyttömien osapuolien
asema, jotka ovat osaltaan vaikka liikekumppaneita konkurssiin joutuneille yrityksille
ja jotka menettävät sitten konkurssissa käytännössä saamisensa.
Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, joihin
ei ole suoraviivaisia ratkaisuja.
Näkisin, että olisi tarpeen päästä siihen,
että konkurssiin joutuvat yrittäjät ja
velkavankeuteen joutuvat henkilöt voisivat tietää tarkoin,
mitkä velat heillä on, mistä heitä velotaan,
ja että sitten nämä olisivat myöskin
kiistattomat, jotta ei tulisi oikeusmurhia näissä asioissa.
Velkaongelmiin joutuneet ihmiset, Suomen syrjäytyneitten
edustajat, ovat muun muassa minulle usein sanoneet, että pitäisi
saada selkeä sana lakiin: tuomioistuimessa todetaan velan
oikea määrä. Tässä laissa
emme tällaista lisäystä vielä tuonne
lakiin saaneet, mutta toivon, että tämä velan
oikea määrä voitaisiin niissä puitteissa,
niin kuin meille on asiantuntijakuulemisissa ja valiokuntakäsittelyssä todettu,
mitä tämä laki mahdollistaa, mahdollisimman
oikein todeta.
Arvoisa herra puhemies! Koska yrittäjän elämä on
kovin ankaraa ja raadollista, toivon, että konkurssilain
soveltaminen voisi olla mahdollisimman oikeudenmukaista. Emme turhaan
houkuttaisi ihmisiä yrittäjäksi, vaan
rehellisesti kannustaisimme ja kertoisimme myöskin kansalaiskasvatuksessa
yrittämiseen liittyvät riskit sellaisina, kuin
ne ovat.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Oinonen ansioituneesti kiinnitti
huomiota erityisesti takaajan asemaan ja niihin ongelmiin, mitä siitä syntyy
ja tulee. Mutta ed. Oinosen puheenvuorossa myöskin paistoi
se palava halu suomalaisesta yrittäjyydestä, mitä pitkälti
kansanedustajaksi pääsy ja olo ja vaikuttaminen
on olemassa. Yhden lajin yrittäjyyttä se on sekin
olemassa. Tosin riski epäonnistua siinä yrityksessään
tulla eduskuntaan on vielä suurempi kuin suomalaiselle
yrittäjälle.
Tältä osin täytyy sanoa, että kiitoksia.
Lakivaliokunta on tehnyt erinomaisen hyvää työtä. Edelliset
hallitukset eivät aikaiseksi saaneet yhtään
mitään. Todettiin, että lakivaliokuntaan
hautautuu. Tässä varmasti puheenjohtajan ja valiokunnan
jäsenten vaihdoksen myötä on syntynyt hyvä näköala
ja hyvä tuntuma tähän asiaan, että on
saatu näin hyvä mietintö. Ihmettelen
sitä, että kun täällä todetaan
asunnon säilyttäminen, henkilökohtainen
konkurssi, siihen liittyviä ongelmia, niin viitataan useasti
tähän yrityssaneeraukseen taikka velkasaneeraukseen.
Nehän eivät ole mitään ratkaisuja
tälle asialle olemassa, vaikka niin on annettu ymmärtääkin
ja nähty, että niillä toimii ja pelaa.
Tässä on koko keskustelun aikana ollut hyvin nähtävissä,
että oikeusministeri on jaksanut seurata tätä keskustelua.
Uskon, että joku porkkana taikka siemen on täältäkin
itämään jäänyt. Nyt kun
tämä monessa puheenvuorossa hyvin kehuttu hyvä hallitus
saa aikaiseksi — ei sitä voi tässä asiassa
hyväksi sanoa, ennen kuin esityksiä tulee ja syntyy — että tämä kokonaisuudistus
viedään niin loppuun, että oikeat yrittäjät
pärjäävät ja semmoiset, jotka
eivät pärjää, eivät
edes yrittäjäksi lähde, silloin on päästy
eteenpäin, silloin voi sanoa, että hallitus on
tässäkin asiassa onnistunut. Tällä kertaa
tämä asia on vielä alkutekijöillään,
sanoisin, että korkeintaan puoliteissään.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Lahtelalle vaan totean, että minulla
on kyllä sellainen tieto, että tätä on
valmisteltu useamman vuoden ajan. Tämä lakikokonaisuus
on ollut kyllä valmiina jo edellisen hallituksen aikana,
niin että ministeri Koskinen katsoi, että nyt
hallitusohjelman jälkeen varmasti on oikea aika tuoda se nimenomaan
nyt sisälle, kun se sopii myöskin tähän
meidän yhteiseen ohjelmaamme.
Mutta, ed. Oinonen, nyt en päässyt kyllä teidän
ajatuksenjuoksustanne valitettavasti kiinni. Siellä vilahteli
semmoisia lukuja kuin 90 000 konkurssia, 450 000
ihmistä velkavankeudessa. Ei se maailma onneksi ihan niin
pahalta näytä. Teillä oli pilkkuvirheitä.
Ihan voitte parikin kymmenystä siirtää niitä lukuja
pienemmiksi, niin siltikin on vielä tilanne Suomessa aivan
riittävän paha. Minä toivoisin nyt ihan
optimismia vaan, ed. Oinonen. Te olette ollut tekemässä tätä mietintöä.
En minä ainakaan ole kuullut tuon tyyppisiä lukemia
missään, mitä äsken esititte,
joten vähän positiivisemmalla asenteella sinne
maakuntaan, niin yrittäjät jaksavat myöskin
elää.
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Herra puhemies! Kiinnitin samaan huomiota, että ehkä ed.
Oinosella oli vähän laveammat näköalat
tässä tarkastelussaan. Suomessa on saatu vähenemään
kyllä näitten todella ylivelkaisten määrää,
mutta edelleen on tietysti paha ongelma. Voidaan ehkä kymmenistätuhansista
perheistä edelleenkin puhua, vähän arviointitavasta
riippuen. Kahden—kolmenkymmenentuhannen tienoilla voisi
olla aika luotettava arvio.
Varsinaisesti kommentoin ed. Seppo Lahtelaa, joka sanoi, että tällä velkajärjestelylailla
ei olisi mitään tekemistä henkilökohtaisen
konkurssin kanssa, että olisi kysymys kokonaan toisesta lainsäädännöstä.
Niin kuin puheessani aikaisemmin viittasin, velkajärjestely
kaikessa olennaisessa vastaa hyvin pitkälle sitä,
mitä henkilökohtaisella konkurssilla tarkoitetaan.
Velkajärjestelykin päättyy siihen, että velat
kuitataan maksetuiksi sen maksuohjelman ja siihen liittyvien suoritusten
kautta. Sehän on henkilökohtaisen konkurssin sisältö,
että ne häipyvät ne velat, ja siihen
juuri velkajärjestelykin päättyy. Velkajärjestelyssä on
sitten se sosiaalinen puoli, että siinä kiinnitetään
ehkä enemmän kuin näissä henkilökohtaisen
konkurssin malleissa huomiota siihen maksukykyyn ja siihen, miten
paljon sen seuranta-ajan aikana pystyy kohtuudella suorittamaan velkojille,
ja sen jälkeen on sitten lopuista veloista vapaa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Aivan kuten arvoisa ministeri — jonka
läsnäolosta lausun myös kiitokset, että hän
on jaksanut näin illan myöhäisinä hetkinä olla
läsnä täällä ja aktiivisesti
osallistua ministerinä keskusteluun — arveli,
minulla on todella tässä ollut pikkuisen tuommoisia
laajempia, osin ehkä hypoteettisia näköaloja.
Lähtien siitä, että jos joka toinen yrittäjä joutuu
konkurssiin, niin silloin 90 000 menestyvän yrityksen
saamiseksi pitää olla lähteviä yrityksiä 180 000
eli 90 000 ajautuu henkilöinä konkurssiin
ilman, että olisi ollut puoliso vielä mukana,
ja sitten jos on neljä takaajaa jokaisella, niin neljä kertaa
90 0000 on 360 000 ja nämä yhteen
ynnättynä on 450 000, elikkä kyllä aikamoiset
riskit liittyvät tähän yrittämiseen. Mieluummin
suosittelen ihmisiä ryhtymään palkannauttijoiksi
kuin yrittäjiksi. Siitä huolimatta me tarvitsemme
yrittäjiä. He vievät eteenpäin,
ja sillä tavalla voi olla sitten palkannauttijoitakin. Tarvitaan
molempia. Ei muuta kuin menestystä matkaan, mutta vaarat
sillä tiellä on.
Juhani Sjöblom /kok:
Arvoisa puhemies! Viime talvenahan oikeusministeri esitteli
näitä lukuja, mitä on ulosotossa, ja
silloin niitä oli 292 000 henkilöä ulosotossa
ja vajaa 40 000 yritystä tai toiminimeä.
Ulosotossa oli silloin noin yksi kolmasosa pankkituen määrästä oleva
euromäärä.
Yleiskeskustelu päättyy.