Minna Sirnö /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! En muista eläkkeiden lisäksi toista asiaa, josta tämä eduskunta olisi niin paljon puhunut kuin omaisista ja omaishoidon tuesta.

Itse istun toista kautta, ja ministerit ovat saattaneet ehkä vaihtua, mutta aina se puolustuspuheenvuoro hallituksen suunnalta on ollut, että ratkaisut ja parannusehdotukset ovat ihan nurkan takana odottamassa, kunhan joku komitea saa työnsä valmiiksi. Niinpä myös vuonna 2007 akuuttiin omaishoitajatilanteeseen vastattiin, että omaiset haudataan Sata-komiteaan odottamaan aikaansa. Jokainen meistä tietää, että vaikka Sata-komitea nyt saisikin syksyn aikana työnsä omaishoitajien osalta valmiiksi, niin siihen, että ne parannukset ja teot tulisivat a) ensiksi laiksi ja b) konkretiaksi omaisten elämässä, menee ainakin pari vuotta lisää aikaa, joten siis omaisten tilanne on käytännössä jäädytetty vuosiksi vielä eteenpäin näillä ratkaisuilla.

Sata-komitea elää omassa suljetussa maailmassaan ja omaa suljettua elämäänsä, mutta täällä elävässä elämässä tämä syksy on ollut paha syksy omaisille. Kun varsinaisesti parannuksia ei ole kuulunut, niin tietenkään ei olisi toivonut, että myöskään heikennyksiä tulee toimimattomuuden seurauksena, mutta näin valitettavasti on käynyt. Viimeistään nimittäin tämän syksyn aikana hallituksen jäsentenkin on myönnettävä, että omaishoitopolitiikassa on ihan rehellisesti sanottuna epäonnistuttu moneltakin osin. Näyttää siltä, että hallitus ja eduskunnan enemmistö ovat kyllä kuulleet omaisten hädän mutta eivät ole kuunnelleet, sillä mitään muuta johtopäätöstä ei voi tehdä siitä, että hallitus ja hallituspuolueitten edustajat tietyissä kunnissa ovat hiljaisuudella siunanneet sen tosiasian, että tänä syksynä omaisten tilannetta on rajusti heikennetty.

Näin on tapahtunut monessa sellaisessa kunnassa, jossa itse asiassa hallituspuolueitten edustajat ovat niin sanotusti määräysvallassa. Osa näistä kunnista on suorastaan hallituspuolueitten edustajien hyppysissä. Esimerkiksi Vantaalla, rikkaassa Espoossa, Porvoossa, Tuusulassa, Mäntsälässä ja Kokemäellä säästösyihin vedoten leikattiin omaishoidon tuesta kesken kautta ja omaiset pakotettiin uusiin sopimuksiin ja osa jo aiemmin omaishoidon tukea saaneista omaisista heitettiin roskakoriin ilman, että kerrottiin, mitkä ovat ne muut tukipalvelut, mitkä sitten edes tämän omaishoitajasopimuksen tai omaishoidon tuen kautta olisivat heille tulleet.

Monessa kunnassa myös on tuen saamisen kriteerejä ankarasti kiristetty tänä syksynä ja ei tarpeen, ei tehokkuuden, ei toiminnan perusteella, vaan siksi, että kunnat ovat hoksanneet, että se on hyvä kohta säästää, kun siihen ei ole määritelty laissa vankkoja kriteerejä. Tämän seurauksena tänä syksynä iso joukko uusia omaishoitajia on syrjäytetty tuen piiristä eikä heille todellakaan ole tarjottu myöskään vastaavasti mitään korvaavia palveluita. Osa tästä omaishoitajien heikosta ja heikentyneestä tilanteesta tietysti selittyy sillä, että samaan aikaan kuntien oma talous on heikentynyt ja ylipäätänsä kuntien tarjoamat palvelut ja mahdollisuudet tarjota palveluita ovat heikentyneet, mutta osa on mielestäni myös sitä välinpitämättömyyttä, mikä liittyy omaishoitajien elämäntilanteeseen.

Nimittäin näyttää siltä, ja varsinkin näen itsekin omaisen näkökulmasta, että liian usein omaisille roolitetaan sellainen tukihenkilörooli, että hänen elämäntehtävänsä on olla vain tukena sille kuntoutujalle. Näinhän tietysti omaishoidon määritelmän mukaan on, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että henkilön, joka on omaishoitaja, kohdalla pitäisi unohtaa kaikki tämän henkilön omat tarpeet ja ennen kaikkea omat erillisen tuen tarpeet niissä kriisitilanteissa, mitä omaishoitajuuteen liittyy. Sitä paitsi mielestäni omaishoitajat myös ansaitsevat aidosti oikeuden hyvään arkeen, tavalliseen elämään, normaaliin maanantaihin, tiistaihin, keskiviikkoon, torstaihin. Omaiset ansaitsevat myös sen tunteen, että kun he ovat vapaalla, he ovat vapaalla eikä heidän tarvitse miettiä, mitä sille hoidettavalle kuuluu tai miten se hoidettavan väliaikainen hoitaja siellä arjessa pärjää. Lisäksi mielestäni tämä, että omaiset on typistetty vain tukihenkilöiksi, unohtaa sen tosiasian, että nämä omaiset ovat ihan oikeasti isiä, äitejä, puolisoita, lapsia ja siskoja ja veljiä. Mielestäni näitä oikeuksia, oikeuksia normaaleihin perhesuhteisiin, normaaliin tunteeseen, mikä kuuluu perheessä olemiseen, pitäisi myös pystyä tukemaan.

Arvoisa puhemies! Lailla taataan tällä hetkellä omaisille tiettyjä palveluita ja tiettyä toimeentuloa ja tiettyjä vapaapäiviä. Yksikään näistä lain suomista etuuksista ei valitettavasti toteudu yhdenkään omaisen kohdalla täysipainoisesti. Aina on jostakin kohdasta krakausta; jos palvelut pelaavat jotenkuten, toimeentulosta tai vapaapäivistä ei ole tietoakaan, tai päinvastoin.

Kun ajattelee sitä ketjua, miten paljon yhteiskunta säästää itse asiassa sillä, minkälainen iso joukko ihmisiä meillä on tällä hetkellä omaisten hoidettavana, niin jos sen saman väen laittaisi laitoksiin, kustannukset yhteiskunnalle olisivat huomattavasti korkeampia. Niinpä minun mielestäni pitäisi muistaa se logiikka, että niin kauan kuin se omaishoidettavan hoitaja voi hyvin, niin kauan kuin omaishoitajan hyvinvoinnista myös toimeentulon, palveluiden ja vaikkapa niitten mielekkäitten vapaapäivien kautta myös huolehditaan siten, että se on myös sille hoidettavalle mielekäs päivä, niin omainen voi hyvin. Ja kun omainen voi hyvin, niin puolestaan se automaattisesti heijastuu myös sen hoidettavan arkeen.

Tällä hetkellä Suomessa on 300 000 omaista. Valitettavasti tämä on arvioluku, koska kukaan ei ole nähnyt tarpeelliseksi selvittää aidosti omaishoitajien määrää. 300 000 omaista, se tarkoittaa vähintään siis 600 000:ta ihmistä, jos otetaan myös hoidettavat laskuun. Kuitenkin tästä joukosta vain joka kymmenes saa tällä hetkellä kunnallista omaishoidon tukea, ja useimpien kohdalla henkilökohtainen palvelutarve sekä tämän hoidettavan että omaishoitajan kohdalla on täysin laiminlyöty. Omaishoitajuus ei ole väliaikainen tila. Ikääntyneiden omaisilla tämä hoitosuhde jatkuu useimmiten vuodesta viiteen vuoteen, ja kun kyse on pitkäaikaissairaiden, mielenterveyskuntoutujien ja vammaisten omaisista, niin omaishoitajuus voi jatkua kymmeniä vuosia, jopa puoli vuosisataa, kun kyse on omasta lapsesta. Kyse on siis pitkäaikaisesta työsarasta ja tästä upeasta työstä, josta juhlapuheissa aina muistetaan kertoa, miten upeata työtä omaiset tekevät, mutta valitettavasti näyttää siltä, että yhteiskuntana emme ole valmiita antamaan omaishoitajille sinne arkeen niitä työvälineitä, joita he tarvitsisivat.

Niinpä tämä käsitteillä oleva lakialoite esittää neljää yksityiskohtaa parannettavaksi omaishoitajan arjessa. Emme tässä kohdassa esitä siirtoa Kelaan omaishoidon tuen osalta, mutta toivehan on, että tämä kuuluisa Sata-komitea nyt siihen tämän syksyn aikana päätyisi.

Sen sijaan esitämme lakiin kirjauksen siitä, että myös mielenterveyskuntoutujan omaiset ovat omaisia. Vaikka laki näin olettaakin, valitettavasti kuntakohtaiset kriteerit on usein laadittu niin, että ne unohtavat kokonaan mielenterveyskuntoutujan omaisten tilanteen ja vain 3 prosenttia tuen saajista on mielenterveyskuntoutujien omaisia, vaikka itse asiassa tietojen mukaan noin joka kymmenennellä suomalaisella on mielenterveysongelmia. Eli kun heidän omaisensa ottaa laskuun mukaan, niin pitäisi olla huomattavasti isommasta joukkueesta kyse. Mielenterveyskuntoutujan omaisen huomioiminen omaisena on tarpeen myös sen takia, että valitettavasti mielenterveyskuntoutujan omaisella itsellään on moninkertainen riski sairastua masennukseen verrattuna normaaliin väestöön yleensä. Tällainen itsetunnon kohotus, että hyväksytään, että on omaishoitaja omaishoitajien joukkueessa, ettei tarvitse esittää, minkä takia somaattisten sairauksien omaishoitajilla on omaishoitajuuteen ja siitä saatavaan tukeen matalammat kynnykset kuin psyykkisten sairaitten omaisilla on, olisi jo sellainen parannus näitten omaisten arjessa. Valitettavasti tällä hetkellä, paitsi että meillä ei ole tarkkaa tietoa omaisten määrästä, ei myöskään ole laadittu yhtään sellaista kansallista ohjelmaa tai suunnitelmaa, jossa tunnistettaisiin mielenterveyskuntoutujan omaisten työn kuormittavuus, mitä kautta sitten pystyttäisiin laatimaan myös sellaiset kuntakohtaiset kriteerit, jotka huomioisivat myös mielenterveyskuntoutujien omaishoitajien tarpeet.

Toisena ehdotamme työterveyspalveluiden ulottamista omaishoitajille. Omaishoitajuus on fyysisesti ja psyykkisesti raskasta hoiva- ja hoitotyötä, se on ympärivuorokautista työtä ja useimmiten ympärivuotista työtä sen lisäksi. Näemme, että kun kunnat joka tapauksessa pitkälti huolehtivat sekä omaishoidettaville annettavista palveluista että niistä muista tukitoimista, olisi luontevaa, että julkinen kunnallinen työterveys olisi se työterveysmuoto, joka taattaisiin näille käytännössä aidosti arjessa työtä tekeville ihmisille.

Kolmanneksi esitämme, että omaishoidon tuki tehdään etuoikeutetuksi tueksi. Tällä hetkellä omaishoidon tuki leikkaa muita etuuksia ja muun muassa ansiotyön ja omaishoitajuuden yhteensovittaminen on käytännössä monelta osin tehty täysin mahdottomaksi, mikä mielestäni on ristiriidassa hallituksen linjausten kanssa muun muassa perheen ja työn yhteensovittamisesta. Omaishoitajuudessahan on juuri kyse tästä. Omaishoitajilla pitäisi olla mahdollisuus saada työttömyysturvaa, jos he ovat työmarkkinoitten käytettävissä. Tällä hetkellä tätä mahdollisuutta ei ole. Lisäksi verotus on sellainen, että se leikkaa eläkkeensaajilta ja työttömiltä muita tuloja siinä määrin, että yhteensovittaminen on mahdotonta.

Neljäntenä kohtana esitämme, että omaishoitosopimuksista siirrytään kokonaisvaltaisiin hoito- ja palvelusuunnitelmiin. Tällöin näissä hoito- ja palvelusuunnitelmissa tulisi huomioida myös omaishoitajan omat hoito- ja palvelutarpeet, joilla tuetaan omaishoitajia tässä arvokkaassa työssä.

Arvoisa puhemies! Omaishoitajien tuki, omaiset ansaitsevat muutakin kuin kauniita juhlapuheita ja jonotusta Sata-komitean jonossa. Toivon, että tämä aloite omalta osaltaan edistäisi sitä työtä, jota eduskunta on varmasti valmis tekemään omaishoitajien hyväksi.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti. Ed. Sirnö toi erittäin hyviä näkökohtia esille, joille toivon huomioon ottamista Sata-komitean työskentelyssä. Omaishoitajat tekevät todella arvokasta työtä, ja tämän merkitys vain kasvaa väestön keski-iän noustessa. Omaishoidolle tulee luoda niitä puitteita ja edellytyksiä, että kaikkialla siellä, missä tähän on mahdollisuutta ja missä sitä tahdotaan tehdä, myöskin nuo mahdollisuudet annetaan. Kysymys on osaltaan myös inhimillisyydestä elämän eri vaiheissa.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Sirnön aloite on erittäin hyvä omaishoitajien aseman parantamisesta ja sisältää hyvin paljon samojakin ajatuksia kuin ed. Anneli Kiljusen aloite, joka oli hiljattain myös täällä käsittelyssä. Todella on niin, että nyt on erityisiä ongelmia siinä, että käytännöt eri kunnissa vaihtelevat omaishoidon tuen osalta kovin paljon. Juuri nyt kyllä myös säästöjä on tänne sektorille aika monessa kunnassa ohjattu, aivan kuten ed. Sirnö tuossa viittasi, ja tämä on kyllä todella huolestuttavaa. Oikeusasiamieshän tällä hetkellä selvittää tätä tilannetta, ja on hyvä, että koetetaan tähän asiaan tarttua.

Ed. Sirnön aloitteessa on monia tärkeitä seikkoja: tämä työterveyshuollon ulottaminen omaishoitajille, mielenterveyskuntoutujien omaishoidon vahvistaminen ja sitten se, että omaishoidon tuki tehtäisiin etuoikeutetuksi tuloksi, ja sitten tämä hoito- ja palvelusuunnitelmien tekeminen. Tarttuisin tähän viimeiseen eli hoito- ja palvelusuunnitelmien tekoon. Nimittäin se on kyllä äärimmäisen tärkeää, että heti kun hoitosuhde syntyy, kerrottaisiin niistä oikeuksista, minkälaisiin tukipalveluihin hoitajat ovat oikeutettuja, jotta he jaksaisivat siinä työssä mahdollisimman pitkään. Se olisi koko yhteiskunnan edun mukaista, ja tässä olisi kyllä paljon petrattavaa.

Mutta myös monia muita asioita kyllä tarvitaan: omaishoidon tuen tason parantamista ja ennen kaikkea verotuksen vapautusta. Kyllä omaishoidon tuen pitäisi olla verovapaata tuloa. Sen tässä haluan nostaa vielä esiin. Myös tuo Kelalle siirto on kyllä tärkeä seikka. Ylipäätänsäkin Elli Aaltosen raportissa, mikä viime kaudella tehtiin, oli monia kehittämistoimenpiteitä, ja todella toivon, että jokaiseen budjettiin saataisiin niitä aina vietyä ja päästyä näin eteenpäin.

Esko  Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Väestö Suomessa ikääntyy nopeasti. 1960-luvulla vähän yli 50-vuotiaalla miehellä oli keskimäärin elinikää jäljellä noin 15—16 vuotta elikkä miehet elivät 66—67-vuotiaaksi. Nyt 2000-luvun alkupuolella 65—67-vuotiaalla miehellä on keskimäärin elinikää jäljellä vielä 16 vuotta, elikkä 40 vuodessa keski-ikä miehillä on noussut 16 vuodella, naisilla hiukan enemmän.

Tästä johtuen kunnat tulevaisuudessa painivat yhä enemmän perusterveydenhuollon ja peruspalveluitten ongelmien kanssa. Olen useassa yhteydessä todennut sen, kun olen kuntavierailuja tehnyt, että kun omaishoidon keskimääräinen tuki tänä päivänä kuukaudessa on noin 300 euroa elikkä vajaat 2000 vanhaa markkaa ja kun ajatellaan sitä, että laitospaikka maksaa keskimäärin 150—170 euroa vuorokaudessa, niin tällä omaishoidon tuella, mikä maksetaan omaishoidosta, voidaan hoitaa omaista laitospaikalla noin 2 vuorokautta. Tässä on ongelman ratkaisu meillä kunnissa, ja tätä asiaa pitää pohtia.

Jokainenhan meistä eri ikäluokista haluaa mahdollisimman pitkään asua kotona. Kodinomainen asuminen on kaikkein paras vaihtoehto. Jos ajatellaan henkisesti ja psyykkisesti sitä asiaa, niin sehän tuo sen turvallisuuden ennen kaikkea, mutta meidän pitää vain katsoa sitä, että tämä omaishoitaja myös jaksaa tässä raskaassa ja arvokkaassa työssään.

Arvoisa herra puhemies! Tästä syystä laitoshoidolle on etsittävä vaihtoehtoja kodinomaisesta hoidosta, ja omaishoitoa on ennen kaikkea edistettävä. Vaativaa hoitotyötä tekevien omaishoitajien jaksamista on jatkossa tuettava, ja heidän on saatava työstään kelpo korvaus. Olen esittänyt tämän palkkion maksamisen siirtämistä kunnilta Kelalle ihan sen takia, että saataisiin tasavertainen systeemi kattamaan koko Suomi, ja toisaalta myös omaishoitajavähennys verotuksessa omalta osaltaan auttaisi merkittävästi tätä asiaa.

Heikki A. Ollila /kok:

Arvoisa puhemies! Kuten ed. Sirnö totesi, 300 000 omaista on tavattoman suuri luku. Se tarkoittaa sitä, että joka kymmenes suomalainen on joko omaisena tai hoidettavana. Tarkkaa lukua on tietysti mahdoton sanoakaan, koska tällaisia määritelmällisiä tapauksia on, jotka hoitavat, mutta ovatko varsinaisesti sitten omaishoitajia — miten kategorisoidaan, siitä on vain kysymys.

Säästöähän näistä tulee todellakin, niin kuin ed. Ahonen viittasi tähän laitoshoitoon, siltä vältytään paljolti tässä. Mutta kyllä tässä nyt ongelmaksi tulee se, että jos tämä kerroin on 300 000, tai vaikka se olisi vain 200 000, niin kyllähän tämän asian hintalappu nousee miljardiluokkaan. Siinä mielessä tässä on hyvä esittää näitä tarpeita ja puutteita ja kehittämistä, mutta kyllä tämäkin puoli tässä asiassa täytyy valitettavasti muistaa. Se on ongelma monessa kunnassa, niin kuin täällä on todettu. Monet kunnat ovat tehneet leikkauksia, mutta ei se ongelma sitten siitäkään parane, että se maksatus siirretään muualle. Samaa rahaa se on sekin.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tästä verovapaudesta. Ed. Merja Kyllönen teki vasemmistoliiton tähän liittyvän täyden verovapausesityksen viime vuonna. Se on lakialoite 108/2008, ja se on siis osa tätä samaa pakettia, mihin itse asiassa tämäkin liittyy.

Tuen tasosta. Kun omaishoitajien järjestöjä kuuntelee ja omaishoitajia itseänsä, niin itse asiassa tuen tasoakin tärkeämpää on ensinnäkin saada tunnustus siitä, että on omainen, että tunnistetaan se omaisena olemisen asema. Mutta vielä tärkeämpiä ovat ne palvelut, joita tarjotaan sekä tälle hoidettavalle että omaiselle. Jos omaiset voisivat laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, niin ykkösenä tärkeysjärjestyksessä olisivat ne kunnolliset palvelut, saatavilla olevat palvelut sekä tälle hoidettavalle että omaiselle, kakkosena olisi toki se toimeentulo, koska se toimeentulo vaikuttaa myös siihen henkiseen hyvinvointiin monellakin tapaa, ja sitten itse asiassa vasta kolmantena olisivat ne vapaapäivät, joita käytännössä aika monella omaisella on, ja vaikka laki niin sallisi ja jopa olisi niitä kultaisia kuntia, jotka niitä mahdollisuuksia tarjoaisivat, niin aika monelle omaiselle siitä huolimatta saattaa olla henkisesti vaikeaa ottaa näitä vapaapäiviä.

Ed. Ahoselle: On totta, että laitoshoitoa tarvitaan, mutta esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien osalta se on aivan kaoottinen tilanne, että hallitus on linjannut, että laitospaikoista siirrytään kotihoitoon samaan aikaan, kun mielenterveyskuntoutujien omaisia ei edes tunnisteta kotona hoitaviksi omaisiksi ja niitä avopalveluita ei ole olemassa. Ihmisen onni ei ole elää vuosikausia laitoksessa, mutta ihmisen onni ei myöskään ole elää heitteillä vuosikausia. Siitä pitää huolehtia, että se kotona tapahtuva hoiva myös on rahallisesti arvokasta.

Ed. Ollila, jokaisella asialla on hintalappu, on totta näin, mutta väittäisin, että kalliimmaksi omaishoitajien kohdalla tulee se, että emme tee jotakin näitten asioitten eteen emmekä nyt satsaa rahallisesti niihin. Minun mielestäni lyhytnäköistä talouspolitiikkaa ja rahapolitiikkaa on se, että jätämme tänään tekemättä säästösyistä jotakin, mikä huomenna maksaa meille sata-, jopa tuhatkertaisesti.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Olen aivan samaa mieltä kuin ed. Sirnö siitä, että palvelut ovat kyllä äärimmäisen tärkeitä, ja siihen jo tuossa edellä viittasin. Nyt kun kaikki olemme aika yksimielisiä siitä, että tämän tasapuolisen omaishoidon tuen suuruuden ja maksatuskäytäntöjen vuoksi on kannatettavaa, että omaishoidon tuki siirrettäisiin Kelalle maksettavaksi, niin samassa yhteydessä kyllä pitää kiinnittää erityistä huomiota juuri siihen, että myös tämä kytkös näihin kunnallisiin palveluihin säilyy ja sitä ennemminkin vahvistettaisiin ja että ihan aidosti hoitajalle ja hoidettavalle, kun se omaishoitosuhde syntyy, kerrottaisiin, mihin tukipalveluihin on oikeutettu, jotta sen hoidettavan olisi mahdollisimman hyvä olla ja myös sitten hoitaja jaksaisi siinä tehtävässään.

Mitä sitten tulee näihin vapaapäiviin, se on kyllä toinen tärkeä kysymys. Siinä kyllä pitäisi kehittää tätä intervallihoitoa niin, että silloin kun hoitaja pitää näitä vapaapäiviä, oikeasti hoidettava saisi kuntouttavaa hoitoa. Tällä hetkellä intervallihoitopaikat eivät aina ole kovin laadukkaita, ja sekin estää sitten vapaapäivien pitämistä, ei haluta hoidettavaa viedä ei-niin-laadukkaisiin vuorohoitopaikkoihin. Tässäkin Elli Aaltonen esitti ihan mukavia ajatuksia siitä, että voitaisiin kehittää omaishoidettavien perhepäivähoitoa tai olisi kiertäviä hoitajia. Nämä kaikki mallit, ajatukset, uudenlaiset ideat olivat minun mielestäni kovin kannatettavia. Niitä kannattaisi tässä rinnalla viedä samalla, kun kehitetään tätä perinteisempää intervallihoidon laatua.

Vielä lopuksi: Kyllä on juuri näin, että omaishoidon tuki on kuitenkin taloudellisestikin hyvin järkevä ratkaisu verrattuna juuri siihen, mitä sitten ne muut vaihtoehdot maksaisivat. Siihen nähden tämä on edullinen, niin kuin tässä ed. Ahonen toi edellä esiin.

Esko Ahonen /kesk:

Herra puhemies! On todella totta, mitä ed. Sirnö sanoi mielenterveyskuntoutujien osalta, että siellä meillä on myös olemassa sellainen aukko, joka vaatii kyllä tarkastelua lähitulevaisuudessa hyvinkin voimakkaasti.

Mutta ed. Ollilan puheenvuoro kirvoitti minut pyytämään vielä yhden puheenvuoron lisää tähän asiaan, kun hän pohdiskeli hyvin analyyttisesti tuossa tuota 300 000 omaishoitajan määrää — taikka jos vaikka olisi 200 000:kin. No, he joka tapauksessa hoitavat saman määrän näitä omaisia. Minä vain esitän kysymyksen, että ellei heitä olisi, niin missä he olisivat sitten. He olisivat laitospaikalla. Eli siinä mielessä meidän pitää lähteä arvostamaan omaishoitoa yli poliittisten kenttien. He ovat aikamme sankareita, jotka tekevät erittäin arvokasta työtä. Niin mekin ikäännymme täällä jokainen päivä päivältä ja toivottavasti saamme asua mahdollisimman pitkään kodinomaisissa, turvallisissa olosuhteissa.

Heikki A. Ollila /kok:

Arvoisa puhemies! Juuri näin, ed. Ahonen, olette aivan oikeassa, emmekä me tästä ole eri mieltä, etteivätkö he ole arjen sankareita. Mutta kuten totesin, tämän hintalapun on meillä syytä olla tiedossa. Aloin tuossa vaan miettiä sitä, että on myös tärkeää, että päätökset omaishoidon tuesta tehdään siinä samassa paikassa, missä sitten myös jouduttaisiin maksamaan ne laitoshoidon kustannukset, jotta tätä vertailua osataan tehdä. Tässä mielessä pidän tärkeänä, että tämä oikeus tähän päätöksentekoon jää kuitenkin kunnille. Kyllä siellä osataan sitten tämä vertailu tehdä ja toivottavasti myös katsoa tarpeeksi pitkällä aikavälillä näitä laitoshoidon eteen tulevia kustannuksia. Se on ihan selvää, että nämä vanhukset meille tulevat maksamaan.

Kuten ed. Ahonen totesi, ikää on tullut ihmisille lisää. Onneksi tietysti tämä hoidettava aika ei ole lisääntynyt yhtä paljon sentään, vaan se hoito alkaa sitten monella keskimäärin myöhemmin.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Itse asiassa omaishoitajista valtaosa on yli 65-vuotiaita, niin että tietysti ikä alkaa heilläkin olla kohta vastassa. On myös kysymys siitä, miten me voimme yhteiskuntana odottaa, että he orjatyönä meille tekevät työtä, kun kyse on myös todella siitä, niin kuin sanottua, että omaishoitajuuden kautta myös korvataan paljon sellaista työtä, joka muissa olosuhteissa tulisi joka tapauksessa yhteiskunnan maksatettavaksi.

Unohdin sanoa muutaman asian aikaisemmissa puheenvuoroissani. Yksi on se, että juuri siitä roolista, kun omainen useimmiten mielletään vain tukihenkilöksi, unohdetaan, että hänellä on myös oikeus osallistua maailmaan, ja tällä hetkellä esimerkiksi omaishoitajien mahdollisuus harrastaa on käytännössä nolla, jos se harrastus on kodin ulkopuolella, tai vaikkapa osallistua yhteiskunnallisesti. Harva omaishoitaja on edustettuna kaupunkien tai kuntien valtuustoissa tai lautakunnissa johtuen juuri siitä, että yksinkertaisesti ei pysty saamaan siksi ajaksi, jonka tämä yhteiskunnallisiin tehtäviin osallistuminen edellyttäisi, sitä tukea sinne kotiin sille hoidettavalle.

Toinen on se, että minä vetoaisin täällä paikalla oleviin hallituspuolueitten edustajiin, että mielestäni on aika kummallinen tilanne, että todellakaan yhdessäkään tulevassakaan ohjelmassa, jota tällä hetkellä terveydenhuollon puolella tai sosiaalipuolella mietitään, ei ole mietitty sitä, mikä on mielenterveyskuntoutujien omaisten työn rasittavuus. Siitä saataisiin niitä arvokkaita kriteereitä, jotta sitten, olipa jatkossa se rahanjako siellä Kelassa tai kunnissa, saataisiin niitä yhtenäisiä kriteereitä siihen, miten ne kriteerit huomioivat myös sen seikan, että aina se sairaus ei näy ulospäin.