Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa herra puhemies! Valtion tuottavuusohjelman ja talouskriisin
vuoksi Tullin määrärahoja ollaan ensi vuonna
vähentämässä merkittävästi.
Tämän seurauksena keskeisiä toimipisteitä joudutaan
lakkauttamaan ja henkilökuntaa lomauttamaan ja irtisanomaan.
Lakkauttamislistalla ovat muiden muassa Lahden, Loviisan ja Vaasan
toimipisteet. Erityisesti Lahden tullin rikostorjunta on tuottanut
erinomaisia tuloksia, ja siellä on pystytty hyvin vastaamaan
järjestäytyneen ja vakavan rikollisuuden asettamiin
haasteisiin. Määrärahojen leikkaaminen
on palvelus harmaalle taloudelle ja järjestäytyneelle
rikollisuudelle, jonka toiminta helpottuu valvonnan vähentyessä.
Harmaan talouden kasvaessa myös valtion verotulot vähenevät.
Kysyn asianomaiselta valtioneuvoston jäseneltä:
Kuinka hallitus on aikonut ratkaista ongelmat, joita seuraa,
mikäli Tullin määrärahoja leikataan
suunnitelmien mukaisesti?
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi
Arvoisa puhemies! Kyse ei ole varsinaisesti Tullin määrärahojen
leikkaamisesta vaan siitä, että Tullinkin pitää samaan
tapaan kuin muiden hallinnonalojen osallistua tuottavuustalkoisiin. Mitä tulee
näihin asianomaisiin toimipaikkoihin, joista kysyitte,
niin tämä pohjaa siihen työryhmän
muistioon, joka tehtiin muutama kuukausi sitten. Mutta tämän
työryhmän työn tuloksia ei ole tarkoitus
laittaa ensi vuoden aikana täytäntöön,
vaan pitää katsoa kokonaisuutena sitä,
missä meillä se tarve näihin tullauksiin
on, ja sen mukaan sitten sijoittaa henkilökunta.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa puhemies! Tämän päivän
uutisissa kerrottiin Rajavartiolaitoksen, poliisin ja Tullin laitonta
maahantuloa vastaan suuntaamasta tehoiskusta, joka kohdistui kouvolalaiseen
liikekeskukseen China Centeriin sekä Valkealassa sijaitsevaan,
kiinalaisten pyörittämään hyvinvointikeskukseen.
Viranomaisten haaviin jäi useita henkilöitä,
joiden epäillään hankkineen kymmeniä oleskelulupia väärin
perustein. Tulijat ovat maksaneet maahan pääsemisestä suuria
summia. Tutkinnassa on noin 1 000 viisumia sekä 120
yritystoimintaan haettua oleskelulupaa.
Laiton maahantulo ja laittomien papereiden järjestäminen
ovat suuria ongelmia Euroopassa ja kasvavassa määrin
myös Suomessa. Tilanteen hallitsemiseksi tarvitaan viranomaisten
tehokasta ja toimivaa yhteistyötä. Kysynkin arvoisalta ministeriltä:
Onko sellainen tulevaisuudessa mahdollista, kun tuottavuusohjelman
mukaisesti resursseja karsitaan kovalla kädellä?
Sisäasiainministeri Anne Holmlund
Arvoisa puhemies! Tämä isku, jonka edustaja
nosti esille kysymyksessään, on mielestäni
hyvä esimerkki siitä, miten laajasti viranomaisyhteistyötä tehdään.
On tietysti aivan selvää, että yhteiset resurssit
pitää laittaa yhteen silloin, kun on kyse tällaisista
isoista kokonaisuuksista. Tässähän on ollut
mukana kaiken kaikkiaan 150 eri viranomaista, ja seurantaa on tehty
pidemmän aikaa.
Itse katson, että meidän kannattaa käyttää kaikki
voimassa olevat resurssit ja kohdentaa keskitetysti niihin kohteisiin,
joissa myös tuloksia on mahdollisimman hyvin saatavilla.
Ainakin Rajavartiolaitoksen osalta minun on todettava, että tulemme
pärjäämään näillä resursseilla, enkä näe
mitään suurta ongelmaa tällaisten iskujen
toteuttamisessa, oikeastaan päinvastoin, yhteistoiminta
auttaa saamaan parempia tuloksia.
Jouko Skinnari /sd:
Arvoisa puhemies! Tullin toiminnan tuloksena valtiolle saadaan
noin 10 miljardia euroa vuodessa. Täällä esillä olleet
alueelliset tullilaitokset, ovat ne sitten Lahdessa, Loviisassa,
Vaasassa tai Oulussa, ovat todella tärkeitä tässä 10
miljardin keräämisessä. (Ed. Tennilä:
Ja Lapissakin!) — Ja Lapissakin. — Tässä suhteessa
olisin varmistanut nyt ministeri Kiviniemeltä sen, että hän
tällä puheellaan tarkoitti sitä, että näiden
toiminnat jatkuvat ja saadaan tämä myös
henkilöstön kannalta erittäin tärkeä asia
nyt tässä vaiheessa varmistettua, että tämän
tyyppistä leikkausta ei tehdä ja vaikeuteta Tullin
toimintaa tarpeettomasti, mistä on muun muassa rikospuolella
näitä seurauksia, jotka tässä tulivat
ilmi, ja että toteutetaan myös sitten ihan alueellistamista
käytännössä järkevällä tavalla.
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi
Arvoisa puhemies! Niin kuin sanoin, todellakin on niin, että tämän
työryhmän raportin pohjalta päätöksiä ei
ole tehty. Siinä mielessä asiaa seurataan ja tehdään
päätöksiä sitten myöhemmin,
kun on tarkasteltu tätä asiaa kokonaisuutena.
Tärkeää on, että pystymme jatkossakin
Tullin osalta hoitamaan ne Tullin tehtävät sillä tavalla,
että pystytään myös sinne valtion
kassaan sitä rahaa keräämään.
Silloin pitää katsoa todellakin sitä,
missä pisteissä on henkilökunnan järkevintä sijaita,
jotta nämä toiminnot pystytään
tehokkaasti suorittamaan.
Markku Pakkanen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä eilen Kouvolassa julki
tullut tapaus laittomasta maahantulosta ja epäilys siitä osoittaa
sen, että Suomen maahanmuuttopolitiikassa on kenties jotain
parantamisen varaa. Kysyn ministeri Thorsilta:
Onko tulossa jotain uudistuksia, niin että tämän
kaltaiset tapahtumat pystyttäisiin estämään?
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
Arvoisa puhemies! Yksi tärkeä uudistus, johon
eduskunta on myöskin myötävaikuttanut,
on uusi ulkomaalaisrekisteri, jonka kautta me pystymme paremmin
tulkitsemaan täällä muun muassa todistusten
aitoutta. Tämä merkitsee sitä, ettei
niitä ole pakko tarkastaa ulkomailla, vaan voidaan käyttää koko
se asiantuntemus, mitä on Suomessa, uuden ulkomaalaisrekisterin
avulla.
Toinen asia on myöskin merkittävä pöytäkirjaan.
Tänään hallitus on hyväksynyt
ulkomaalaislain muutokset, jotka kuitenkaan eivät tähän asiaan
liity mutta jotka panevat toimeen ne asiat, jotka olivat niin sanotussa
turvapaikkaselvityksessä esillä kesän
kynnyksellä.