Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Esitän kysymykseni oikeusministeri Braxille.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan riitajuttujen kulut
ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Tavalliset
kansalaiset eivät useinkaan pysty vaikeuksitta selviämään
oikeudenkäynnin aiheuttamista ylimääräisistä menoista.
Oikeudenkäyntikuluista voi käytännössä riippua,
miten kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä toteutuu
tai jää toteutumatta. Jotta oikeusturva toteutuu,
kansalaisten on voitava käydä oikeutta varallisuudesta
riippumatta. Nykyisin tämä periaate ei toteudu.
Kantajien oikeudenkäyntikulut olivat Oikeuspoliittisen
tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2008 keskimäärin
6 500 euroa, vastaajien noin 5 500 euroa. Kysyisin
oikeusministeri Braxilta:
Miten ihmisten yhdenvertaisuus lain edessä saadaan
turvatuksi ja myös varakkailla kansalaisilla olisi mahdollisuus
käydä oikeutta?
Oikeusministeri Tuija Brax
Arvoisa herra puhemies! Todennäköisesti tarkoititte,
että myös varattomilla olisi mahdollisuus käydä oikeutta.
Tutkimustulokset ovat huolestuttavia, ja se on yksi syy, miksi
oikeusministeriö on tämän tutkimuksen
aikoinaan tilannut, koska tämän kaltaisia viestejä on
tullut alalla toimivilta ja kansalaisilta aika paljon. Kaikki sai
alkunsa jo muutama vaalikausi sitten tehdystä isosta periaatteellisesta uudistuksesta,
joka on lähes kaikissa muissakin eurooppalaisissa länsimaissa.
Kuluriski hävinneelle on aika suuri. Se jo osaltaan vaikeissa
asioissa, esimerkiksi hometalojutuissa, saa kansalaiset kohtuuttoman
varovaisiksi siinä, uskaltaako mennä oikeuteen
elämänsä suurimmasta kaupasta, esimerkiksi
homekauppatilanteissa, jos sitten häviää ja
joutuu maksamaan kaiken. Tässä on muistettava
silloin, että laki mahdollistaa sen, että tuomioistuin
vaikeissa tapauksissa, joissa on ollut syytä kuitenkin
käydä riita oikeudessa, voi tasapuolisesti jakaa
näitä kuluja, vaikka toinen voittaakin niin sanotusti
jutun ja toinen häviää.
Oikeusministeriössä parhaillaan pohditaan, onko
tämän pykälän tarkistamistarpeita.
(Puhemies: Minuutti!) Muilta osin olemme tehostaneet voimakkaasti
asianajajien ja tuomareiden koulutusta asioiden sovittelun puolesta.
Tuomaritkin voivat nykyään ohjata sovittelemaan,
jolloin kulut ovat selvästi alhaisemmat.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin korjaan tuon, että tarkoitin
todellakin kyllä vähävaraisia ihmisiä lain
edessä.
Viime vuonna jo neljässä riitatapauksessa kymmenestä oikeudenkäyntikulut
olivat suuremmat kuin riideltävän asian arvo.
Oikeudenkäynti on kallis ja epävarma tapa ratkoa
riitoja. Erityisesti sellaisissa jutuissa riski on suuri, joissa
kulut ovat korkeat, niin kuin äsken ministeri totesi omassa
puheenvuorossaan. Kiinteää omaisuutta käsittelevissä riita-asioissa
kulut ovat yleensä yli 10 000 euroa, ja riideltävän
osapuoli joskus joutuu maksamaan jopa yli 50 000 euroakin.
Onko mietitty, että voitaisiin käyttää muita
tapoja, esimerkiksi riitalautakunnan sovittelumenettelyä tai
tällaisia, jotka olisivat hyvin nopeita ja joissa voitaisiin
todeta, onko tässä asiassa mahdollisuutta edetä?
Oikeusministeri Tuija Brax
Arvoisa puhemies! Juuri näissä erilaisissa
sovittelumuodoissa oikeusministeriö on aktiivinen, ja ne
ovat nyt saaneet eri paikkakunnilla eri tavalla jo asianajokunnankin
lähtemään mukaan. Esimerkiksi mainituissa
hometaloriidoissa on paikkakuntia, joissa molempien parttien asianajajat
yhdessä tuomarin kanssa ovat saaneet kansalaiset vakuuttuneiksi
siitä, että on molempien osapuolten etu sovitella
vaikea riita, ja näin ollen oikeudenmukainen ratkaisu löytyy
nopeammin ja halvemmalla.
Sen lisäksi eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen
esitys jatkokäsittelyluvasta, jossa riita-asioiden osalta
lähdetään siitä, että jos ero
sen jutun osalta hovioikeuteen on aika pieni, niin lähdettäisiin
siitä, että asioita ei automaattisesti aina käsitellä hovioikeudessa.
Tältä osin lakivaliokunnalta odotetaan uudistuksia.
Mutta mitään yhtä viisasten kiveä tähän
ongelmaan kulujen noususta ei ole. On myös selvää, että on
tärkeätä, että asianajajien
ja muiden lakiavustajien valvontaa kiristetään.
Tältä osin oikeusministeriön työryhmä on
saamassa mietintönsä valmiiksi, (Puhemies: Minuutti!)
ja tarkoitus on jatkossa tarkemmin valvoa alalla toimivien ihmisten
toimintaa.