Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Toimiva, tasa-arvoinen ja koko maan kattava
terveydenhuollon verkosto on yksi hyvinvointivaltion kulmakivistä.
Perusterveydenhuollon tulee olla kaikkien oikeus varallisuuteen
tai asuinpaikkaan katsomatta. Hallituksen sote-uudistus on kaatamassa
valtion tehtäviä kuntien maksettaviksi.
Eilen kuulimme huolestuttavia uutisia siitä, että sosiaali-
ja terveysministeriössä suunnitellaan maamme lääkärihelikopterien
ylläpidon siirtoa valtiolta kunnille osana peruspalveluiden valtionosuusjärjestelmää.
Kuuden lääkärihelikopterin ylläpito
maksaa vuosittain noin 27 miljoonaa euroa. Tällä rahalla
tavoitetaan lähes 4 miljoonaa suomalaista, joista sadat
ovat pelastuneet niillä 15 000 vuosittaisella
lennolla, joita kopterit tekevät. Kysyn sosiaali- ja terveysministeriltä:
Aiotteko todella siirtää myös helikopterien
ylläpidon kunnille? Eikö kuntien tehtäviä ja sitä kautta
menoja pitänyt nimenomaan vähentää osana
sote-uudistusta?
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen
Arvoisa puhemies! Aivan niin kuin kysyjä toteaa, laadukas
ja hyvä, osaava terveydenhuolto on totta kai kaikille kansalaisille äärimmäisen
tärkeä asia. Siihen hallitus nimenomaan pyrkii
tekemällä nyt tätä isoa uudistusta,
jossa pyritään siihen, että voisimme
vahvistaa palveluita, turvata niitä eri puolilla Suomea
ja myöskin parantaa sote-integraatiota ja näin
saada aikaan ennalta ehkäisevää työtä siten,
että välttyisimme tulevaisuudessa isommilta kustannuksilta.
Tämä on tärkeä tavoite, ja siihen
pyrimme.
Mitä sitten tulee tähän pelastushelikopterikysymykseen,
joka kysymyksessä mainittiin, on selvää,
että osaavaan ja laadukkaaseen ensihoitoon kuuluu se, että pystymme
auttamaan ihmisiä myöskin poikkeuksellisessa tilanteessa
ja sellaisessa tilanteessa, jossa vaaditaan nopeaa reagointia. Ehkä vähän
päinvastoin kuin tässä kysymyksessä esitettiin,
hallitus on näiden osalta ottanut huolen vakavasti, ja
muun muassa talousarviossa on mukana näiden pelastushelikopterei-den
investointeihin lisää rahoitusta.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Jos näin merkittävä osa
suomalaista pelastustointa aiotaan siirtää kuntien
rahoitettavaksi, mitähän muita suunnitelmia hallituksella
on mietittynä tai mietinnän alaisena juuri nyt?
Ettei vain olisi niin, että jatkossa Kelan kautta maksettavat
avustukset ja korvaukset siirretään täysimääräisinä ja
lyhentämättöminä kuntien tehtävälistalle
tai että opetustoimen saamat valtionavut leikataan pois, nekin
kuntien rasitteeksi. Kun vain ei nyt kävisi niin, että törmätään
Suomen lakiin tai peräti perustuslakiin, kuten kuntauudistuksessa
on jo tapahtunut. Siksi kysyn oikeusministeriltä: millaisina
nämä tehtävien siirrot valtiolta kunnille näyttäytyvät
Suomen lain kannalta katsottuna?
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Meillä on aika tarkka lainsäädäntö siitä,
mitä kuuluu valtiolle ja mitä kunnille, ja se
lainsäädäntö on säädetty
tässä talossa. Elikkä eduskunnalla on
valta päättää siitä ja eduskunta
viime kädessä myös päättää siitä,
minkälainen perustuslaki meillä on.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa puhemies! Julkisuudessa on kuultu ihmisten kokemuksia
siitä, miten maaseudulla voi joutua odottamaan esimerkiksi
ambulanssia tuntikaupalla. Joissakin kylissä on alettu
itse parantaa turvallisuutta muun muassa ensiapukurssien avulla. Ambulanssin
lisäksi poliisi ja palokunta ovat usein liian kaukana.
Pohjois-Karjalan kyläasiamies on jokin aika sitten todennut
julkisuudessa, kuinka julkinen valta on siirtämässä palvelujen tuottamisvastuuta
kolmannelle sektorille. Hänen mukaansa tämän
kaltainen toiminta vaatii vahvaa kyläyhteisöä,
jota kaikkialla ei ole. Kysynkin asianomaiselta ministeriltä:
mikä kokonaistilanne on valtakunnallisesti, ja korvataanko
tulevaisuudessa haja-asutusalueilla asuville kansalaisille heidän
itse tuottamistaan peruspalveluista jotain, jos he ovat niistä tulevaisuudessa
yhä enemmän itse vastuussa?
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen
Arvoisa puhemies! Emme me tietenkään voi jättää meidän
terveydenhuoltopalveluitamme vapaaehtoisin voimin tehtäväksi.
Kyllä tämä on nyt ja myös jatkossa
meidän kuntien ihan sitä perustehtävää,
ja luotan kyllä tässä siihen, että myös kunnissa
nähdään tämän toiminnan
tärkeys.
Meillä on ensihoitoon liittyen tehty uudistuksia, ja
kyllä uskon siihen, että näillä uudistuksilla on
voitu parantaa sitä toimintaa monilta osin, mutta on selvää,
että tässä on varmasti haasteita ja maan
eri osissakin varmasti vielä vaihtelua. Mutta en usko tällaiseen
näkymään, mikä tässä maalattiin
meidän silmiemme eteen, että vapaaehtoisvoimin
näitä kunnille ja myöskin osin valtiolle
kuuluvia tehtäviä voitaisiin tulevaisuudessa hoitaa.
Kyllä nämä kuuluvat siihen hyvinvointiyhteiskunnan
kokonaispalettiin, josta me olemme varmaan kaikki valmiita pitämään
huolta.
Hanna Mäntylä /ps:
Arvoisa puhemies! Lapissa toimii pelastushelikopteri Aslak,
jonka toimintaa ylläpitää aatteellinen
ja voittoa tavoittelematon tukiyhdistys. Aslak on Lapin pelastuslaitoksen
sopimusyksikkö.
Huolestuttavia tietoja Aslakin käytöstä on
ollut mediassakin. Ilmeisesti Aslakin apu ei kelpaa joillekin viranomaisille,
sillä Aslakin tehokas hyödyntäminen edellyttäisi
sopimusten täydentämistä ja hätäkeskuksen
ohjeistamista. Nyt tilanne on se, että äkillisesti
sairastuneen avunsaantia on huomattavasti viivästytetty,
vaikka Aslak olisi vieressä. Aslakin tarkoitus ei ole korvata
viranomaisten palveluja vaan täydentää niitä.
Kysynkin asianomaiselta ministeriltä: miksi kolmannen
sektorin palveluna tarjottavaa pelastushelikopteria ei voida ottaa
täydentämään sairaanhoitoa Lapissa,
ja miksi Aslakin koko kapasiteettia ei hyödynnetä?
Lisäksi kysyn: miten näette, ovatko nämä ihmisten
terveyspalvelut syrjäseuduilla yhä enemmän
ja enemmän niin sanottuja omantunnon kysymyksiä,
kuten lastensairaala, kun valtio siirtää vastuita
yhä enemmän kunnille ja yksityisille rahoittajille?
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen
Arvoisa puhemies! Aivan ensiksi tuohon viimeksi mainittuun kommenttiin
tästä lastensairaalahankkeesta. Vaikka siinä on
menossa iso kansalaiskeräys, niin on varmaan kaikille meille
selvää, että myös valtiovalta
osallistuu erittäin merkittävällä panoksella
tuon tärkeän hankkeen edistämiseen.
Mitä sitten tulee tähän pelastushelikopteritoimintaan,
niin tämähän kuuluu terveydenhuoltolain
mukaisesti sairaanhoitopiirien vastuulle ja sairaanhoitopiireissä katsotaan
sitten tätä koskevia yksityiskohtia. Sitten meillä on
lisäksi erityisvastuualueet, jotka koordinoivat tätä tehtävää siten,
että tämä toiminta pystytään
järkevällä, tehokkaalla ja myöskin
potilaan kannalta mahdollisimman hyvällä tavalla
toteuttamaan. Tässä mielessä myöskin
siellä sairaanhoitopiireissä eli alueilla on varsin
paljon päätäntävaltaa ja osaamista
tässä asiassa.
Anu Vehviläinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ihmisten kannalta kaikista tärkeintä on
nopea lääkärille pääsy
ja se, että se ambulanssi tulee nopeasti. Nyt tässä koko
tämän vaalikauden ajan te olette hallituksen puolelta
mutkitellen yrittäneet tehdä sosiaali- ja terveyspalveluiden
järjestämisestä uudistamista. Kytkitte
sen tähän kuntarakenneasiaan, eli ensin pitää saada
kuntaliitoksia, ja sitten vastuukunnille eli niille maakuntakeskuksille
tulisivat nämä sairaanhoito- ja sosiaalipalvelutehtävät.
Tämä on muun muassa tällä viikolla
ollut esillä, että todennäköistä on,
että perustuslaillisia ongelmia on tulossa.
Kysyisin teiltä, ministeri Huovinen: eikö olisi tärkeää,
että te ottaisitte nyt järjen käteen
ettekä väkisin yrittäisi viedä eteenpäin
tätä sosiaali- ja terveyspalveluitten uudistamista
vastuukuntamallilla vaan ottaisitte siihen tilalle nykyisten sairaanhoitopiirien
pohjalta järjestettävät sosiaali- ja
terveyspiirit?
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen
Arvoisa puhemies! Kyllä tässä hallituksella
on ihan järki kädessä. Me teemme tätä valmistelua rauhallisesti
ja viemme tätä hanketta eteenpäin juuri
niin kuin on suunniteltu. Tämä on aivan aikataulussa,
ja niin kuin julkisuudessa on ollut tietoja, tämä järjestämislakia
pohtiva työryhmä on jo etukäteen pyrkinyt
selvittämään niitä mahdollisia
ongelmakohtia. Näin myös tehdään.
Olen aivan vakuuttunut siitä, että me pysymme
tässä tiukassa, haastavassa aikataulussa ja pystymme tuon
esityksen saamaan valmiiksi vuoden loppuun mennessä, aivan
niin kuin olemme etukäteen aikataulullisesti sanoneet.
Mitä sitten tulee tämän uudistuksen
tavoitteisiin, niin hallitukselle on ollut tärkeää,
ehkä toisin kuin joillekin toisille, se, että me
pystymme pitämään mukana tässä myöskin
sen ennaltaehkäisyn roolin, joka on tavattoman tärkeä,
jotta pystymme tulevaisuudessa kustannuksia karsimaan ja myös
potilaiden oikea-aikaista apua ja auttamista ja hoitoa tekemään.
Ja silloin tulee merkitykselliseksi myöskin sellainen työ,
jota tehdään esimerkiksi kunnassa muualla kuin
sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä. Silloin tulee merkitykselliseksi
se, miten pystymme kannustamaan (Puhemies koputtaa) ihmisiä liikkumaan ja
edistämään terveyttään
ja niin edelleen, ja sen takia näissä meidän
näkemyksissämme on ehkä hieman eroja,
ainakin toistaiseksi.
Lenita Toivakka /kok:
Arvoisa puhemies! Pelastushelikopterien toiminta haja-asutusalueilla
on erittäin tärkeää mutta niin
on myös terveyskeskusten. Meillä Suomessa on ongelmana
se, että meillä on pitkät hoitojonot
terveyskeskuksiin ja toisaalta samaan aikaan terveyserot ihmisten
välillä kasvavat, ja onkin tärkeää,
että sote-uudistus nyt, niin kuin hallitus on linjannut,
etenee.
Terveyskeskuksiin on nimenomaan enemmän saatava tätä ennalta
ehkäisevää toimintaa, mutta myöskin
kysyisin ministeriltä siitä, kun Ruotsissa on
otettu käyttöön tämmöinen
valinnanvapaus, joka mahdollistaa sen, että julkisen
toimijan rinnalla on myös yksityisiä toimijoita,
mikä on siellä muun muassa lisännyt terveyskeskusten
määrää ja lyhentänyt
näitä hoitojonoja. Miten suhtaudutte, voisiko
tämä olla yksi asia, jolla myös näitä ongelmia
voitaisiin poistaa? (Välihuutoja vasemmalta)
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen
Arvoisa puhemies! On totta, että terveyserot ovat yksi
aivan keskeinen asia tässä taustalla, kun olemme
näihin uudistushankkeisiin lähteneet. Ja varmasti
kukaan tässä salissa ei voi olla tyytyväinen
siihen tilanteeseen, että kun 2000-luvun aikana me olemme
kaikissa hallitusohjelmissa ja varmaankin kaikissa kunnissa laittaneet
aivan keskeiseksi tavoitteeksi terveyserojen kaventamisen, niin
itse asiassa tuo tavoite on koko ajan vain luisunut meiltä kauemmaksi.
Juuri sen vuoksi me tarvitsemme nyt näitä rakenteellisiakin
uudistuksia, joita tässä ollaan tekemässä.
Mitä sitten tulee tähän niin sanottuun
Ruotsin malliin, mielestäni me tarvitsemme keskustelua erilaisista
malleista. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että pystyisimme
suoraan siirtämään jonkun muun maan mallin
Suomeen, vaan meidän pitää tehdä näitä asioita
omalta pohjaltamme. Mutta se kysymys minulle on kyllä herännyt,
kenen valinnanvapautta silloin korostetaan. Olen itse hiukan huolissani
siitä, koska esimerkiksi Ruotsissakin on esimerkkejä,
että se on nimenomaan hyvin toimeentulevien ja korkeasti
koulutettujen mahdollisuutta valita. Mitä tapahtuu sitten
niille monisairaille ihmisille, jotka joutuvat kuitenkin myös
paljon käyttämään näitä palveluita?
Tässäkin mallissa on haasteita.
Anne Kalmari /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Olen täysin samaa mieltä ministeri
Huovisen kanssa siitä, että ambulanssin tehtäviä ei
toki voi vapaaehtoistoiminnalla hoitaa, tai siitä, että ruumisauto
ei riitä kivijärvisille, ja kun sairaanhoitopiiri
alkoi tätä organisoida, saimme lyhyemmät
ambulanssimatkat, mikä on erittäin tervetullutta.
Siksi ihmettelenkin, että tämä sama
toimintamalli ei kelpaisi terveydenhuoltoon. Meitä suoraan
sanottuna pelottaa isäntäkuntamalli, kun esimerkiksi
kaupunginjohtaja Andersson on jo todennut ääneen,
että ei ole tarkoituskaan säilyttää kaikkia
terveyskeskuksia. On odotettavissa terveyskeskusten keskittämistä,
ja matkakustannukset tulevat niiden kannettavaksi, jotka sieltä kaukaa
niitä palveluita joutuvat hakemaan. Samaan aikaan Kelan
omavastuuosuudet ovat nousseet. Kysynkin asianomaiselta ministeriltä: tullaanko
edes näissä Kela-korvauksissa toiseen suuntaan
vastaan?
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko
Arvoisa puhemies! Täällähän
on yleensäkin näistä Kela-korvauksista
hyvin paljon keskusteltu siitä syystä, että me
olemme joutuneet näistä Kela-korvauksista säästösyistä vähentämään.
Meillähän edelleen Kela korvaa näistä sairaankuljetuksista
tulevia kustannuksia. Meillä on käyty keskustelua
myös siitä, miten me voisimme auttaa nimenomaan
Kela-korvausten avulla sairaankuljetusta siinä mielessä,
että nythän maksetaan tällä hetkellä siitä kuljettamisesta, kun
ensihoitohan on muuttunut hyvin pitkälle siihen, että paikalla
hoidetaan eikä kuljeteta välttämättä.
Tätä keskustelua me käymme nyt edelleen,
voisiko tässä tehdä muutosta siihen,
että nimenomaan sitä paikallahoitoakin korvattaisiin, ettei
tarvitsisi siitä syystä lähteä kuljettamaan
potilasta, että siitä saa korvauksen, koska eihän
se ole tätä päivääkään.
Mutta tämä sairaankuljetusasiakin kyllä meillä keskusteluttaa
tällä hetkellä.
Kari Rajamäki /sd:
Arvoisa puhemies! Pelastushelikopteritoimintahan luotiin hyvin
pitkälti tukiyhdistysten toimesta, muun muassa Itä-Suomen
pelastushelikopteri Ilmari aloitti 1997 Raha-automaattiyhdistyksen
operaattorikustannuksiin tulevilla avustuksilla, ja suoraan sanoen koko
pelastushelikopteritoiminta oli pitkälti kerjuun varassa.
Kyseessä on kuitenkin hyvin tärkeä toiminta, jossa ensihoito saadaan nopeas- ti
onnettomuuspaikalle, sydänkohtauksiin ynnä muuhun
nopeasti apua.
Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana sisäministeriön
johdollahan valmisteltiin pelastushelikopteritoiminnan siirtämistä yhteiskunnan toiminnan
osaksi, ja olen hyvin iloinen siitä, että muun
muassa ministeri Risikon toimesta tämä asia sitten
lopulta eteni niin, että sairaanhoitopiirien ensihoidon
osaksi tämä järjestelmä tuli,
ja hallitusohjelmaan, kuten ministeri Huovinen sanoi, tämä kirjattiin.
Tämä on erittäin tärkeää pitkien
etäisyyksien maassa, että meillä pystytään muun
muassa Saimaan alueella ja pohjoisessa varmistamaan tämä turvallisuuslisä.
Toivon, että hallitus tältä osin hyvin
varovasti käsittelee asiaa, jolla on ollut monta vaikeata
vaihetta.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen
Arvoisa puhemies! Voin vain yhtyä näihin kokemuksiin,
joita tässä vuosien varrelta kerrottiin, koska
ei ole ollut aivan yksinkertaista eikä näin hyvin
toimivaa aina tämä helikopteritoiminta. Sillä tavalla
on hyvä mielestäni, että hallitus on myöskin
nyt satsannut ja satsaamassa rahaa näitten kopterien investointiavustuksiin
sillä tavalla, että ne saadaan oikeasti myös
pysymään ilmassa, auttamaan ihmisiä,
koska näissä tukikohdissa on ollut selkeitä puutteita
ja osassa kaupunkeja esimerkiksi kaupunkien kaavoitussuunnitelmat ovat
viemässä näiltä koptereilta
tämänhetkiset tilat.
Lisäksi korostaisin kyllä vielä tätä,
että meillähän on erityisvastuualueella
nimenomaan tarkoitus tämän ensihoitokeskuksen
kautta saada tämä toiminta sujuvaksi ja sillä tavalla
toimivaksi, että kaikki saavat sen avun mahdollisimman
pian. Mielestäni tässä on liikuttu hyvään
suuntaan, mutta on aivan selvää, että edelleen
on varmasti kehittämistarpeita, ja niistä mielelläni
otan terveisiä vastaan.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puheenjohtaja! Ministeri! Kun aina vaaditaan läpinäkyvyyttä ja sitä ei
saada, niin tässähän näkee tyhminkin
läpi sen, että tässä ajetaan
kuntia pakkoliitokseen. Aina vain lisää, lisää sysätään
tässä helikopteriasiassakin kunnille, aivan kuten
kaikkia koulukuraattoreita ja muita, ja rahaa ei tule mistään, jolloin
sitten maailman yksinkertaisin ratkaisu on tällä hallituksella:
liittykää, kunnat, yhteen, niin sitten raha riittää.
Mediakin julistaa, että sitten raha riittää.
Mutta todellisuudessa tämä on vain yksi lenkki
tähän kahleeseen, jolla pakotetaan kunnat yksinkertaisesti
pakkoliitoksiin, vai mistä, ministeri, ne rahat tulevat?
Mistä te nyt löydätte sitten uutena ministerinä,
onko hallitus keksinyt jonkun uuden tämmöisen
sammon, jolla sitten ilman näitä pakkoliitoksia
saadaan ilman näennäisyyksiä juttu toimimaan?
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen
Arvoisa puhemies! Nyt en ehkä ihan saanut kiinni tuosta
kysymyksen juonnosta, (Naurua) miten tämä nyt
siihen pakkoliitosasiaan sitten liittyi, kun mielestäni
tämän sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteen
pitää olla se, että pystymme takaamaan
kaikille kansalaisille asianmukaisen ja laadukkaan hoidon ja hoivan.
Sitä tässä tämä hallitus
ainakin yrittää edistää. On
totta, että meillä on tällä hetkellä näitä taloudellisia
haasteita, jotka ovat kuntataloudessa varsin kovia, mutta minä ainakin
luotan suomalaisiin kuntapäättäjiin siinä,
että myös nämä terveyteen liittyvät
asiat nähdään niin tärkeiksi,
että niihin kannattaa todella satsata. Meillä on
tästä hyviä esimerkkejä eri puolilta
Suomea myöskin sosiaalihuollon puolelta. Sen takia on tietenkin
hyvä, että tätä keskustelua
käydään, mutta en ole sitä mieltä,
että tässä tällä uudistamishankkeella,
jota sosiaali- ja terveydenhuollon puolella tehdään,
nyt tavoiteltaisiin näitä pakkoliitoksia. Tämä meni
nyt hieman ehkä ohi. (Pertti Virtanen: Mitäs se
sitten on?)