Täysistunnon pöytäkirja 105/2013 vp

PTK 105/2013 vp

105. TORSTAINA 24. LOKAKUUTA 2013 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

Hyvätuloisten verotus

Tuomo  Puumala  /kesk:

Herra puhemies! Työttömyys pahenee, palvelut rapautuvat, velkaantuminen kiihtyy. Tästähän me olemme puhuneet, mutta tämän kaiken lisäksi tässä taloustilanteessa on erittäin suuri vaara, että kuilu eliitin ja toisaalta kansan välillä repeää ja kasvaa suureksi. Jos näin tapahtuisi, niin Suomi ei enää olisi se sama Suomi. Tarvitaan siis oikeudenmukaisia päätöksiä.

Hallitus on tehnyt rakennepaketin, jonka pitäisi olla isoin ja kauaskatseisin päätös. 27.9. ministeri Arhinmäki, toinen vasemmiston johtaja, kommentoi sitä näin: "Talouden eliittiä se ei kosketa, koska rakenteisiin tehtävät muutokset eivät juuri tunnu siellä."

Valtiovarainministeri Urpilainen, te olette johtanut tätä valmistelua. Kun rakennepaketti ei siis kosketa hyvätuloisia, ministeri Arhinmäen sanoin, niin mitä te olette tästä mieltä? Oletteko näiden epäonnistumisten jälkeen valmiita ottamaan käyttöön yli 60 000 euroa tienaavien hyvätuloisten korkeamman tuloverotuksen, kuten keskusta eilen täällä salissa esitti?

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Edustaja Puumala on siinä oikeassa, että Suomen talouden tilanne on hyvin vaikea. Me emme ole pelkästään vaikeassa suhdannetilanteessa, vaan me elämme myöskin poikkeuksellista rakennemuutoksen aikakautta ennen kaikkea teollisuudessa, mikä näkyy suurina työpaikkamenetyksinä. Sen lisäksi meillä on myöskin ikääntymisen haaste, joka toisaalta on johtamassa siihen, että tulot ja menot pitkällä aikavälillä eivät ole tasapainossa. Julkiseen talouteen on syntynyt kestävyysvaje, ja tämän takia myöskin meidän pitää tehdä hyvin vaikeita ja kipeitä päätöksiä.

Oma arvioni on, että rakennepaketti, jota hallitus on huolella virkamiesten kanssa valmistellut ja josta myöskin päätökset on tehty, koskee kaikkia suomalaisia. Minä olen myöskin sitä mieltä, että kaikkien suomalaisten pitää näihin talkoisiin osallistua.

Me olemme laittaneet suomalaiset hyvätuloiset osallistumaan lamatalkoisiin jo aikaisemmin suuremmalla panoksella muun muassa luomalla solidaarisuusveron yli 100 000 euroa vuodessa ansaitseville tuloverotukseen. Me olemme myöskin kiristäneet pääomatuloverotusta ja sitä kautta olemme luoneet oikeudenmukaista verotusta. Mutta olen sitä mieltä, (Puhemies koputtaa) että jatkossakin ennen kaikkea hyvätuloisten, mutta kaikkien suomalaisten, tulee olla lamatalkoissa mukana.

Tuomo  Puumala  /kesk:

Herra puhemies! Aivan noin helpolla ei voi valtiovarainministeriä kyllä tästä tilanteesta päästää. Te vastustitte tasaverojen nostoa erittäin voimakkaasti viime eduskuntavaalien alla. Rohkenen sanoa, että jopa julistitte, että tasaverojen korottaminen loppuu. Muistan sen hyvin, koska keskustelimme siitä myös maakuntalehtemme palstoilla erittäin voimakkaasti.

Mitä nyt sitten on tapahtunut? Energiaverot ovat nousseet, bensa- ja dieselverot nousevat, arvonlisävero nousee. Valtionosuusleikkausten myötä, epäoikeudenmukaisten leikkausten myötä, myös kunnallisverot nousevat rajusti, ja tuo arvonlisäveron nosto oli ensityö, mitä hallitus teki. Tavallinen kansa joutuu tavallista ja nykyistä ahtaammalle. Joku voisi kysyä jo kuluttajansuojankin perään.

Valtiovarainministeri Urpilainen, nyt aivan suora kysymys, johon me kaikki kaipaamme vastausta: Arvonlisäveron nostoa piti hyvittää 40 miljoonalla eurolla pienituloisille. Mihin ihmeeseen nuo rahat ovat hävinneet? On käsittämätöntä, että tästäkin asiasta on olemassa ja ilmassa aivan erilaisia vastauksia.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Keskustajohtoinen hallitus jätti tälle hallitukselle 8 miljardin euron valtiontalouden alijäämän. (Naurua — Välihuutoja keskustan ryhmästä) — Näin se vain on, edustaja Puumala. Näin se vain on, edustaja Puumala. — 8 miljardin euron valtiontalouden alijäämä oli perintö tälle hallitukselle, ja sitä tämä hallitus on yrittänyt hoitaa hyvin vaikeilla poliittisilla päätöksillä. (Mauri Pekkarinen: Kuinka monta miljardia euroa tuli ylijäämää meidän hallitusten aikana?) Me olemme joutuneet nostamaan veroja, (Puhemies koputtaa) me olemme joutuneet leikkaamaan menoja, jotta me voimme toisaalta hillitä velkaantumista ja sitä kautta huolehtia tästä hyvinvointivaltiosta. Mutta mikä tärkeintä, me olemme tehneet nuo päätökset niin, että itse asiassa tuloerot Suomessa ovat hieman kaventuneet, ja minusta se on myöskin omalta osaltaan osoitus siitä, että oikeudenmukaisuutta tältä hallitukselta on kyllä löytynyt.

Mitä tulee sitten tuohon 40 miljoonaan, niin itse asiassa sen jo eilen salissa korjasin. Tiedotusvälineetkin ovat sen jo korjanneet. Hallitus on tehnyt täysimääräisen indeksikorotuksen, niin kuin me lupasimme budjettiriihen yhteydessä, ja tuo korotus on myöskin tehty.

Mika  Lintilä  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tasaverotus on kehittynyt tällä kaudella. Energiaverot on siitä ehkä tyyppiesimerkki, koskee jokaista kansalaista samalla tavalla, ja se, että hallitus on siirtänyt vastuun kunnille kuntaveron puolelle, joka on tasavero ja koskettaa ihan yhtä tavalla kaikkia.

Mutta tällä kaudella oikeastaan suomalainen verolainsäädäntö on tullut tällaiseksi verolainsäädännön koelaboratorioksi. Verotuksen keskeisiä periaatteita ovat ennustettavuus ja yhdenvertaisuus. Te teitte yhteisöveroratkaisun, joka kohtelee eri yritysmuotoja eri tavalla. Viime viikolla tuli esille, että olette valmistelleet osuuskuntien verotusta koskevan uuden verotuksen lainsäädännön. Se tulee mahdollisesti romuttamaan totaalisesti osuuskuntien toimintamahdollisuuksia. Osuuskunnalliset elintarviketeollisuuden yritykset työllistävät tällä hetkellä noin 7 000—8 000 ihmistä. (Puhemies koputtaa) On sanottu, että se on tapahtunut virkamiestyönä. Tämän lain tulos on suomalaisen ruuan hinnan nouseminen...

Puhemies Eero Heinäluoma:

Edustaja, nyt kysymys.

Puhuja

...elintarviketeollisuuden työpaikkojen vähentyminen. Kuka on vastannut tämän lain valmistelusta?

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Kuntavero ei ole puhdas tasavero — me molemmat edustaja Lintilän kanssa tiedämme sen — koska siitä voi tehdä erilaisia vähennyksiä. (Mauri Pekkarinen: No, kyllä se vain on suurin piirtein tasavero!) Minä voin toimittaa teille valtiovarainministeriön vero-osastolta erilaisia taulukoita, joista tämä asia ilmenee erittäin selvästi.

Mitä tulee sitten osuuskuntien veronkiristykseen, itse asiassa tämän hankkeen taustalla on osuuskuntalaki, joka on uudistumassa 1.1.2014. Tämän verotuksen uudistamisen taustalla on muitakin tekijöitä, kuten esimerkiksi osinkoverouudistus ja yhteisöverouudistus, mutta se ehkä perimmäinen syy, minkä takia valtiovarainministeriössä on virkatyönä lähdetty valmistelemaan uutta verotusta, on nimenomaan uusi osuuskuntalaki. Nyt tuo esitys on lausuntokierroksella. Se on virkamiesten toimesta virkatyönä valmisteltu, niin kuin kaikki lainsäädäntö Suomessa, ja eri asiantuntijat ja myöskin sidosryhmät ovat nyt oikeutettuja ottamaan siihen kantaa, antamaan lausuntonsa, ja sen jälkeen sitten hallitus tekee esityksestä lopullisen päätöksen.

Mauri Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kunnallisvero ei ole tasavero, sanoo Jutta Urpilainen, valtiovarainministeri, tässä salissa nyt. Kuka muistaa, mitä Jutta Urpilainen viime vaalikaudella sanoi samasta asiasta, kunnallisverosta? Se oli silloin tasavero. Arvoisa ministeri, te ette ole tehnyt sitten viime vaalikauden mitään sellaista ratkaisevaa muutosta, (Välihuutoja) jolla tuon kunnallisveron luonne viime vaalikaudesta olisi muuttunut tähän vaalikauteen. Sen sijaan te olette tehnyt monia toimenpiteitä, jotka täällä kerrotusti edistävät nimenomaan tasaverotusta, ja ennen kaikkea puuttunut ihmisten jokapäiväisen elämän kannalta siihen kaikista herkimpäänkin asiaan, myös ruokaan ja sen verotukseen, sen nostamiseen. Se oli teille vaikea juttu, kun edellinen hallitus laski ruuan verotusta. Ja kun te pääsitte valtaan, siinä te olitte johdonmukainen, että te rokotitte heti takaisin ja rokotatte niiltä ihmisiltä, jotka tarvitsevat jokapäiväisen leivän mahdollisimman edullisella tavalla.

Arvoisa puhemies! Nyt kysyn ministeriltä: miten nuo teidän (Puhemies koputtaa) aiemmat puheenne ja nyt tällä hetkellä puhumanne sopivat teidän omasta mielestänne johdonmukaisuuden kyltin alle?

Puhemies Eero Heinäluoma:

Minuutin aikarajoitus koskee kaikkia. Ministeri Urpilainen, olkaa hyvä.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Hyvä edustaja Pekkarinen, tämän hallituksen toimesta on nostettu sekä perusvähennystä että myöskin työtulovähennystä. (Mauri Pekkarinen: Muutama kymmenen euroa!)

Minä ymmärrän, että edustaja Pekkarista vaivaa huono omatunto. Minuakin vaivaisi, jos minä jättäisin seuraavalle hallitukselle (Välihuutoja) 8 miljardin euron valtiontalouden alijäämän. Valitettavasti yksi keskeinen syy siihen, minkä takia tuo alijäämä jätettiin, oli se, että ansiotuloverotusta kevennettiin niin merkittävästi. Kaikista suurituloisimpien suomalaisten ansiotuloverotusta kevennettiin itse asiassa keskustan johdolla, (Välihuutoja) ja nyt keskusta täällä puhuu, että eliitin pitää osallistua lamatalkoisiin. Edustaja Pekkarinen, ymmärrän tunnontuskanne. (Hälinää)

Mauri Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ministeri kutitteli edustaja Pekkarisen omaatuntoa — voi olla, että sielläkin on politiikan vuosien aikaan ollut jotain sellaista, että kaikki ei ole mennyt kohdalleen niin kuin olisi halunnut — mutta te ette lainkaan vastannut nyt siihen kysymykseen, minkä minä teille äsken kerroin, ette lainkaan vastannut. Kun te sanotte, että jäi 8 miljardia, ministeri, olkaa nyt vähän johdonmukainen siinäkin. Muistelkaa, kuinka monen vuoden aikana kuinka monta miljardia Vanhasen hallitukset kerkesivät saada ylijäämää vuosittaiseen budjettiin, ja sitten kun talous romahti Lehman Brothersin jälkeen, totta kai siihen tilanteeseen, sen aukon täyttämiseen, tarvittiin — mieluummin kuin että ihmiset olisivat jääneet työttömäksi — valtion toimenpiteitä, ja näin toimittiin. Mutta nyt on tilanne toinen, nyt on kysymys oikeudenmukaisuudesta, ja sitä te turmelette monella tavalla. Vastatkaa nyt vähäsen tarkemmin, miten teidän edelliset puheenne ja tämän (Puhemies koputtaa) vaalikauden puheenne ovat yhtä puuta.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Jatkan mielelläni jossain vaiheessa edustaja Pekkarisen kanssa keskustelua Vanhasen hallituksen politiikasta. Kyllä niitä arvovalintoja, edustaja Pekkarinen, tehtiin vuosina 2008 ja 2009:nkin. Silloin valittiin keinoja, millä taloutta elvytetään. En kiistä sitä, etteikö Suomen bkt olisi romahtanut erittäin voimakkaasti kansainvälisestä finanssikriisistä johtuen, se on totta, se on fakta, mutta se keino, jolla tuohon päätettiin reagoida ja puuttua ja elvyttää taloutta, oli ansiotuloveron kevennykset, joista hyötyivät kaikista eniten suurituloisimmat ihmiset tässä maassa. Elvytyskeinoja olisi ollut myöskin muita käytettävissä. Yleensä, edustaja Pekkarinen, elvytys on täsmäelvytystä, se on määräaikaista, mutta toinen keino, jonka edellinen hallitus valitsi, oli pysyvät ansiotuloveron kevennykset.

Sampsa  Kataja  /kok:

Arvoisa puhemies! Voin jatkaa tuosta ministeri Urpilaisen vastauksesta edustaja Pekkariselle: Erona edelliseen on kunnallisverotuksessa tämän hallituksen aikana tehty se, että kunnallisveron progressioraja on nostettu 110 000 eurosta 130 000 euroon. Kunnallisvero on siis progressiivinen vero aina 130 000 euron tienesteihin saakka. Lisäksi kunnallisverotuksessa on pienituloisten vähennyksiä merkittävästi lisätty, ja tämä on lisännyt sitä progressiota nimenomaan kuntaverotuksen puolella.

Mitä tulee sitten tähän edustaja Puumalan alkuperäiseen kysymykseen, niin punainen lanka tässä hallituksen veropolitiikassa on ollut se, että sellaista verotusta voidaan korottaa, jossa vaikutukset kasvuun, suomalaiseen työllisyyteen ovat mahdollisimman pienet. Veroja, joissa nämä vaikutukset eivät juuri tunnu, voidaan edelleen (Puhemies koputtaa) korottaa. Työn verotusta sen sijaan ei pidä korottaa. Kiinteistöverotusta...

Puhemies Eero Heinäluoma:

Jaha, nyt aika on täynnä. Oliko kysymystä?

Puhuja

...on nyt juuri korotettu, voidaan edelleen korottaa. Kysyn edustaja Urpilaiselta: aiotteko jatkaa tätä punaisen langan (Naurua) ylläpitämistä edelleen?

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Edustaja Kataja hyvin ansiokkaasti kuvasi hallituksen tekemiä veropäätöksiä, ja hän toimii eduskunnan verojaoston puheenjohtajana, joten tuntee myös yksityiskohdat erittäin hyvin. Se on juuri näin: kun joudutaan nostamaan veroja, kun tarvitaan lisää tuloja valtiolle, niin me olemme pyrkineet etsimään sen kaltaisia verolajeja, joihin jokainen ihminen voi myöskin omalla kulutuksellaan vaikuttaa. Alkoholivero, tupakkavero ovat muun muassa niitä veroja. Jokainen meistä voi omassa arjessaan vaikuttaa ja tehdä arvovalintoja, haluaako muun muassa näitä päihdeaineita käyttää ja sitä kautta sitten maksaa hieman korkeampia veroja.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ikivanha hyvä periaate on se, että verot määrätään maksukyvyn mukaan. Perussuomalaiset ovat esittäneet vaihtoehtobudjetissa sitä, että suurituloisten progressiota lisätään valtion verotuksessa, olemme esittäneet, että varallisuusvero palautetaan Suomen rikkaimmille kansalaisille, olemme esittäneet, että suursäätiöt, jotka elävät tavallaan suomalaisessa veroparatiisissa, pantaisiin verolle.

Nyt, arvoisa ministeri Urpilainen, asumista olette rokottamassa oikein roimasti näillä energiaverojen korotuksilla. Kun kiinteistöverojen korotuksia tulee kahteen kertaan, hallitus esittää, että kiinteistöjen verotusarvoja tuplataan joissakin tapauksissa, ja toinen korotus tulee kuntien kautta, kun kunnat sitten korottavat kiinteistöveroprosentteja. Onko tämä teistä oikeudenmukaista verotusta, että kaikki asuminen pistetään kovan verotuksen alaiseksi, myös pienituloiset eläkeläiset, työttömät joutuvat maksamaan huomattavasti enemmän asumisesta tulevaisuudessa?

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! En usko, että niin me täällä eduskunnassa tai hallituksessa valtiontaloudesta vastaavat poliitikot, päättäjät kuin myöskään kuntapäättäjätkään kovin kevyin mielin ovat ylipäänsä kiristämässä verotusta, (Pentti Kettunen: Niinhän te teette!) koska me kaikki tiedämme, että totta kai verotuksen kiristämisellä on aina vaikutuksia myöskin ihmisten arjen käyttäytymiseen ja toimeentuloon.

Mutta tässä taloudellisessa tilanteessa, jossa me olemme Suomessa tällä hetkellä, meidän on pakko valitettavasti kiristää verotusta, (Pertti Virtanen: Niillä isoimmilla olisi rahaa!) jotta me saamme lisää tuloa valtiolle, ja valitettavasti myöskin kunnissa tarvitaan lisää tuloja kunnille. Sen takia olen kanssanne samaa mieltä siitä periaatteesta, että oikeudenmukaisuuden pitää olla ohjenuorana verotuksessa, ja se hyvä suomalainen viisas ajattelutapa, että mitä enemmän tienaat, sen enemmän myöskin maksat veroja, eli progression kiristäminen, ja niin kuin täällä aikaisemmin kuultiin, se on myöskin tämän hallituksen politiikassa näkynyt.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Puumala käynnisti keskustelun tärkeästä näkökulmasta, ettei kansan ja eliitin tuloero ja muu kasva. Huomenna on merkittävä päivä. Huomenna selviää se, saadaanko työmarkkinajärjestöt yhdessä tämän hallituksen peräämän kokonaisratkaisun taakse. Korostaisin tässä yhteydessä nyt sitä, että hallitus on luvannut tulla vastaan ensi vuonna inflaatiotarkistuksilla, jotta tämä, uskaltaisin sanoa, varsin matala, maltillinen palkkaratkaisu saadaan aikaiseksi, 20 euroa kuukaudessa kaikille palkansaajille, pienempituloisille ja isompituloisille. Pitäisin yhteiskunnan vakaan talouskehityksen kannalta tosi tärkeänä, että huomenna olisi hyvä päivä.

Kysyn työministeri Ihalaiselta, jonka tiedän tehneen myöskin taustalla työtä, että saadaan aikaiseksi tällainen kokonaisratkaisu, joka olisi isänmaalle hyväksi: miltä se nyt, työministeri, näyttää, (Naurua) kun tunnit kuluvat, voimmeko huomenna yhdessä vaikka vähän juhlistaa tätä hyvää tulosta?

Työministeri Lauri Ihalainen

Arvoisa puhemies! Niin kuin varmaan tämän päivän uutisista olette voineet lukea, nyt erittäin merkittävä osa näistä liittotason sopimuksista on saatu aikaan. Vielä on töitä tehtävänä palvelualoilla, lähinnä kaupan sopimuksessa, logistiikassa koskien Finnairia, koskien kuljetusalaa, eräitä lohkoja erikseen, mutta ehkä ne suurimmat pulmat sopimuksenteon kannalta ovat näillä alueilla, ja myöskin postilogistiikan alueella on vielä työmaata, koska sillä alalla on aika huono tilanne Itellan osalta työllisyysnäkökohtia huomioon ottaen. Kaikki edellytykset siihen, että huomenna voitaisiin tämä ratkaisu allekirjoittaa, ovat toki olemassa, mutta parempi nyt odottaa huomiseen, ja tehdään kovasti töitä, että tämä ratkaisu saadaan aikaan. Tämähän liittyy pohjimmiltaan siihen superviikon ja vastuunkannon ja Suomen tervehdyttämisen neljään asiaan: järkevä budjettiesitys ensi vuodelle, työllisyyspaketti, rakenneohjelma, joka on meidän (Puhemies koputtaa) kestävyysvajeemme kannalta tärkeä ja työmarkkinaratkaisut. Tästä muodostuu semmoinen vahva, uskottava kokonaisuus siitä, että Suomi lähtee paremman talouden ja työllisyyden kehitykseen.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa puhemies! Minä kuuluin aluksi siihen joukkoon, jonka mielestä kunnallisvero on osittain progressiivinen. Kaikki eläkeläiset sen tietävät, puhutaan efektiivisestä veroprosentista.

Mutta tähän varsinaiseen kysymykseen, alkuperäiseen kysymykseen eliitin ja kansalaisten välisistä eroista. Tänä päivänä monien laskelmien mukaan Suomessa on yli 400 000 työtöntä. Työttömien asema on viimeisten 15 vuoden aikana heikentynyt merkittävästi. Peruspäiväraha on jäänyt jälkeen 25 prosenttia ja toimeentulotuki 30 prosenttia ansiotason kehityksestä. Arvoisa ministeri, onko mitään tehtävissä, ja jos on, niin mitä, myöskin näitten työttömien aseman parantamiseksi?

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puheenjohtaja! Itse asiassa perusturvaahan on parannettu tämän hallituksen aikana. Se oli tämän hallituksen ensimmäisiä päätöksiä, jossa lähdimme siitä, että 100 euron kuukausikorotus tehdään perusturvaan ja sitä kautta pyritään myöskin auttamaan niitä ihmisiä, jotka ovat olleet pitkään työttöminä, ja sitä kautta heidän toimeentulonsa on myöskin heikentynyt.

Mutta mikä tärkeintä, Suomi tarvitsee lisää työtä. Sehän se on se keskeinen kysymys. Mitä useampi suomalainen tekee työtä, sen paremmin myöskin Suomen taloudella menee. Tästä syystä meidän täytyy myöskin käyttää kaikki ne keinot, jotka meillä on käytettävissä, jotta me voimme valtiovaltana, yhteiskuntana tukea myöskin yrityksiä synnyttämään uusia työpaikkoja ja palkkaamaan uusia työntekijöitä töihin ja sitä kautta saada myöskin talouden rattaat pyörimään. Uskon, että tämä on meidän yhteinen tavoite.

Mitä tulee sitten eliitin ja tavallisen kansan väliseen kuiluun, minusta olisi hyvin arvokasta, että tässä tilanteessa ennen kaikkea talouseliitti, yritysjohtajat myöskin pidättäytyisivät palkankorotuksista, koska jos tavallinen palkansaaja saa 20 euroa kuukaudessa lisää palkkaa, niin olisi tärkeää, että samankaltainen maltin viesti ja kohtuullisuuden viesti tulisi myöskin (Puhemies koputtaa) yritysjohdolta, ja toivon sitä, että tätä viestiä myöskin kuunnellaan.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! Kun tämä hallitus aloitti, sillä oli talouden tasapainottamishaaste, mutta se halusi tehdä sen sillä tavalla, että tuloerot eivät kasva, vaan ne kääntyvät päinvastoin laskuun. Se on ihan erilainen linja kuin oli edellisillä hallituksilla. (Mauri Pekkarinen: Oi, oi, oi!) Mitä tulee verotuksen progressioon, niin budjettikirjan sivulta 41 voitte todeta, että lähes miljardi lisää on kerätty progressiivisella tuloverotuksella ja suuruusluokkana puoli miljardia pääomaverolla, joka on myöskin progressiivinen sillä tavalla, että suurista pääomaveroista menee enemmän kuin pienistä.

Mutta mitä tulee siihen, kun pääministeri Katainenkin on viestittänyt, että on mahdollista, että kevään kehysriihessä joudutaan uusiin sopeutustoimiin: minusta niistä ei pitäisi vielä puhua, mutta kun pääministeri on tällaisen keskustelun avannut, niin haluan varmistaa valtiovarainministeriltä äskeiseen puheenvuoroon viitaten, että jos tällaiseen sopeutukseen joudutaan, niin silloin ovat pelilaudalla myöskin ne hyvätuloisiin, suuriin omistuksiin ja suuriin tuloihin kohdistuvat lisäpäätökset — lisää solidaarisuusveroa, lisää pääomaveron korottamista ja lisää progressiota pääomaverotukseen — ettei mennä sille keskustan hallitusten tuloeroja kasvattavalle tielle.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Kukaan ei voi vielä tietää, pitääkö hallituksen tehdä lisää sopeutuspäätöksiä eli lisää veronkorotus- ja menoleikkauspäätöksiä. Me oikeastaan pystymme sen tietämään vasta vuodenvaihteessa, kun meillä on jonkinlainen ennuste olemassa ensi vuoden osalta. Me olemme kuitenkin valtiovarainministeriössä, niin kuin ovat monet muutkin ennustelaitokset, nähneet, että taloudessa voisi tapahtua tässä loppuvuodesta käänne ja sitä kautta talous kasvaisi ensi vuonna. Tuleeko näin tapahtumaan, sitä ei kukaan tiedä, ja siitä riippuu paljon myöskin se, päästäänkö valtion velkasuhteen taittamistavoitteeseen vuonna 2015 ilman lisäsopeutusta. Jos sitten sopeutukseen joudutaan menemään, niin varmasti kaikki asiat ovat pöydällä niin kuin tähänkin asti.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Palaisin alkuperäiseen kysymykseen ja siinä esitettyyn väitteeseen eliitin ja tavallisen kansan tai kaikista surkeimmassa asemassa olevien eroista. On käsittääkseni kuitenkin kiistatonta, että talouden romahdus tai tämän kestävyysvajeen kasvattaminen on kaikista heikoimmassa asemassa olevien kannalta kaikista huonoin vaihtoehto. Se olisi nimenomaan eliitin suosimista ja kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hylkäämistä.

Tästä näkökulmasta kysyisinkin hallitukselta: Hallitus on saanut ulkomailta todella paljon kiitosta siitä, että samaan aikaan tähdätään heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseen sillä, että kestävyysvajeprobleemi hoidetaan pitkällä tähtäimellä uskottavasti, mutta samalla tuloerot eivät pääse kasvamaan. Voiko hallitus tuottaa eduskunnalle kansainvälistä vertailua sekä 90-luvun lamasta että nyt tästä valitettavasti päällä olevasta taloudellisesta kriisistä ja tästä kuviosta, millä ohjelmalla parhaiten pitkällä tähtäimellä pidetään huolta kaikista heikoimmassa asemassa olevista? Käsittääkseni (Puhemies koputtaa) Suomen hallituksen rekordi kestää tämän vertailun.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Edustaja Brax on aivan oikeassa. Itse asiassa tällä hetkellä kansainvälisesti sekä tutkijoiden keskuudessa että myöskin talouden asiantuntijoiden keskuudessa ollaan erittäin huolestuneita eriarvoisuuden kasvusta. Se on yksi kansainvälinen megatrendi, josta kannetaan huolta ei pelkästään kehitysmaissa vaan myöskin teollisuusmaissa ja länsimaissa.

Minusta näissä yhteyksissä, kun olen kansainvälisissä kokouksissa myöskin Suomen hallituksen toimia esitellyt, on ollut erittäin hyvä kertoa hallituksen politiikasta: siitä, että me kannamme huolta tulevaisuuden, talouden kestävyydestä, me teemme vaikeitakin päätöksiä, joilla me taitamme velkaantumista, ja ennen kaikkea vastaamme myöskin tähän kestävyysvajeeseen eli saamme tulot ja menot tasapainoon pitkällä aikavälillä, mutta tästä vaikeasta taloustilanteesta huolimatta emme kuitenkaan unohda heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, vaan pyrimme tukemaan heidän tilannettaan sekä palveluiden että myöskin tulonsiirtojen kautta. Se on mielestäni tärkeä oikeudenmukaisuuden linja.

Kimmo Tiilikainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ministeri Urpilainen, te ette todellakaan ole unohtaneet heikommassa asemassa olevia. Te olette korottaneet heidän veroja, tasaveroja, energiaveroja, arvonlisäveroja. Te olette myös leikanneet kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten palveluista nyysimällä kunnilta palveluitten rahoitusta miljarditolkulla. Äsken te sanoitte, että työtä tarvitaan. Eilen esitimme järeitä uudistuksia työn lisäämiseksi ja tässä ja nyt -toimenpiteitä. Eivät ne teitä eilen kiinnostaneet. Tänään taas olette avoin kaikille ehdotuksille. Te olette aiemminkin muuttanut mieltänne yhdessä yössä. Niinpä emme ole yllättyneitä, että verokantanne ja kantanne valtionosuuksiin ovat muuttuneet. Mutta te olette ollut ministeri yli 850 päivää: voisitteko lopettaa edellisen hallituksen syyttelyn ja vastata nyt, (Puhemies koputtaa) kun olette hyvän tiedon lähteellä, jätättekö te 15, 25 vai 30 miljardin velkataakan kasvun tulevan hallituksen niskoille?

Puhemies Eero Heinäluoma:

Nyt, arvoisa edustaja, aika on täynnä, ja sitten ministeri Urpilainen, olkaa hyvä.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Minä vastaan tämän hallituksen politiikasta, ja edustaja Tiilikainen vastaa edellisen hallituksen politiikasta, koska hän oli edellisen hallituksen ministeri. Mutta se, mitä tämä hallitus on tehnyt, on se, että me olemme itse asiassa keventäneet pienituloisten ihmisten verotusta, edustaja Tiilikainen. Näin se on. Samaan aikaan me olemme myöskin parantaneet perusturvaa. Me emme ole leikanneet perusturvaa, me olemme parantaneet sitä. Eli kyllä me olemme, niin kuin edustaja Brax täällä aikaisemmin totesi, kantaneet todella paljon huolta heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä, ja se on mielestäni oikein. Niin meidän pitääkin tehdä, koska meidän täytyy säilyttää tässä yhteiskunnassa keskinäinen kunnioitus ja keskinäinen luottamus. Meidän täytyy säilyttää tämä yhteiskunta eheänä, koska se on se pohjoismainen hyvinvointimalli, jonka uskon olevan jatkossakin maailman kilpailukykyisin ja parhain yhteiskuntamalli, ja sen puolesta kannattaa tehdä työtä.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Tämä kysymys on tällä erää, tällä kyselytunnilla, käsitelty.