7) Hallituksen esitys laiksi ajoneuvoverolain 11 ja 69 §:n
muuttamisesta
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä lakiesityksessä on
käsittääkseni kyse niin sanotun porsaanreiän
tukkimisesta, eli hallituksen lakiesitystä perustellaan
sillä, että tämä nykyinen laki
mahdollistaa sen, että tavara-autoksi luokiteltua autoa
voidaan käyttää tosiasiallisesti aivan
kuten henkilöautoa. Eli siten tämä nykyinen
laki antaa mahdollisuuden perusteettoman veroedun tavoittelemiseen
ja saamiseen.
Lakiesitys mielestäni kuitenkin sisältää tietyn ongelman.
Tämä nykyinen lakihan on ohjannut esimerkiksi
urakoitsijan hankkimaan vaikkapa kalliin maastoauton yrityskäyttöön,
yritystarkoitukseen, jolloin hän silloin siitä saa
tämän arvonlisäveron takaisin ja hänellä on
huomattavasti halvempi tämä käyttövoimavero.
Mutta nyt tämän lakiesityksen mukaan kaikki ne,
jotka ovat saaneet tämän oikeuden, että heillä tämä käyttövoimavero
on noin yksi seitsemäsosa siitä, sanoisinko, normaalista
käyttövoimaverosta, menettävät
tämän oikeuden siitä päivästä lähtien, kun
tämä laki tulee voimaan, myös nämä,
joilla tämä oikeus on, menettävät
tämän oikeuden ja heiltä peritään
sitten tämä käyttövoimavero
täytenä. Eli tietyllä tavalla tulkitsen,
että tässä on taannehtivasta lainsäädännöstä kyse,
ja niin kuin hyvin tiedämme, sitähän
ei Suomen valtakunnassa ole kuin kerran käsittääkseni
aiemmin käytetty. Eli toivon, että tähän
asiaan kiinnitetään huomiota, kun tätä sitten
valiokunnassa käsitellään.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Edellinen pykälä ja
tämä, mikä tässä nyt
on ollut käsittelyssä, koskee tätä käyttövoimaveroa,
niin kuin tässä ed. Kähkönen
edellä totesi. Kyse on siitä, jotta yleensä verotuksessahan
pitäisi pyrkiä semmoiseen pitempijänteisyyteen
eikä poukkoilevaan käytäntöön.
Tässähän on tapahtunut sillä tavalla,
jotta tähän olisi pitänyt jo reagoida
aikaisemmin. Elikkä nyt tässä jäi
välissä mahdollisuus siihen, jotta näitä henkilöautoja
tietyissä tilanteissa voitiin nyt muuttaa, kun tavaratilaa
on riittävästi, pakettiautoiksi, eikä tarvinnut
edes perälle vaihtaa kovia penkkejä. Nyt tässä taas
palataan siihen alkutilanteeseen, joka on välillä ollut tässä auki.
Siinä mielessä tässä tulee olemaan aika
paljon ihmisiä, jotka ovat aika tyytymättömiä tähän
ratkaisuun, koska siellä on muutettu pakettiautoksi tämä auto
ja nyt lailla muutetaan takaisin tämä mahdollisuus,
niin että nyt ne ovat taas henkilöautoja. Minusta
tämän tyyppiseen takautuvuuteen ei yleensä pitäisi
lähteä, koska tämä antaa huonon
kuvan koko lainsäädännön tasosta.
Itse lähden siitä, jotta jos jonkun tilanteen on
jossakin annettu tapahtua, niin sitten aina uusista lähdettäisiin
eteenpäin, uusista perittäisiin jotain, jos otetaan
korkeampaa maksua. Tämä on siinä mielessä hassu
homma, ja toivon, että valiokunta kyllä nyt paneutuisi
tähän ihan asiallisesti ja katsoisi, onko tässä mitään
järkeä, ja jopa sillä tavalla, onko mahdollista — tämä on
koko eduskunnan asia — että koko käyttövoimaverosta luovuttaisiin
ja laitettaisiin se polttoaineen hintaan elikkä vanha dieselvero
lopetettaisiin ja laitettaisiin se ennemmin polttoaineen hintaan,
koska se olisi minusta oikeudenmukaisin tapa: ne maksavat, jotka
ajavat paljon.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Tähän lain taannehtivuuteen
totean, että kun viime keväänä käsiteltiin
perustuslakivaliokunnassa tätä vapaaehtoisten
eläkevakuutusten muutosta koskevaa lakia, niin silloin
professoritason asiantuntijat totesivat, että vain verolaissa
voidaan mennä taannehtivaan lainsäädäntöön.
Tämä saattaa nyt sitten olla mahdollista tämän
tulkinnan myötä, mutta tietysti voidaan kysyä,
koetaanko se oikeudenmukaisena.
Herra puhemies! Itse näihin kahteen lakiesitykseen
totean, että tässä kyllä ihan
terveellä tavalla pitkälti porsaanreikä tukitaan,
mutta voi olla, että siihen liittyy ongelmia. Tässä yhteydessä totean,
että meillä on toisenlaisiakin kaksikäyttöautoja
eli Suomeen on alettu viime keväänä tuoda
niin sanottuja hybridiautoja, sekä bensiinillä että sähköllä käyviä autoja.
Koska niiden hinta on korkeampi, niissä verotuskin on korkeampi,
ja niiden osalta pitäisi myös tehdä tällainen
lainmuutos niin, että niille annettaisiin määräaikainen
veronalennus, jolloin niiden käyttö ympäristösyistäkin
olisi kasvamassa nopeammin kuin nyt on tapahtumassa, koska ne ovat
turhan kalliita tällä hetkellä.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Vielä paikaltani puhun, kun äsken
ei aika riittänyt. Olen myös tietoinen siitä,
mitä asiantuntijat tosiaan viime keväänä ovat
tästä taannehtivuudesta sanoneet, mutta minusta
on kohtuutonta se, että tosiaan tämä nykyinen
laki ja sen suomat mahdollisuudet ovat tavallaan ohjanneet tietyn tyyppisen
auton hankkimiseen henkilöä ja nyt tämä etu,
jonka tämä laki on mahdollistanut, ollaankin sitten
poistamassa. Mielestäni olisi kohtuullista, että tämä laki
koskisi siitä ajankohdasta eteenpäin, jolloin
tämä laki tulee voimaan, käyttöön
otettavia ajoneuvoja.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Tietysti tässä pitää etsiä syyllistä,
ja se syyllinen sattuu olemaan tämä instituutio,
jossa tätä asiaa nyt käsitellään.
Tällaisia porsaanreikiä ei pitäisi ikimaailmassa
päästää syntymään.
Laintarkastuksen pitäisi olla sillä tasolla ja
simuloinnin pitäisi olla sillä tasolla, ettei
tämmöisiä systeemejä tule. Näillähän
ei mitään muuta kuin heikennetään
eduskunnan arvovaltaa lainsäädäntöasioissa.
Ei sitä uskota ollenkaan, ja sitten tulee ihan oma ammattikuntansa,
joka etsii porsaanreikiä. Kun järjestelmä vuotaa,
silloin tietysti tulee ihan oma reikienetsintäporukkansa.
Toinen asia, joka on paljon tärkeämpi asia,
on se, että koko tämä lainsäädäntö ei
ole ollenkaan ajan tasalla, aivan niin kuin ed. Kankaanniemi sanoi.
Meillä on hybridiautot, meillä on kaasuautot,
meillä on vetyautot, kaikki mahdolliset ovat nyt tulossa,
ja ne tulevat muualle maailmaan. Raakaöljyn hinta on kaksinkertaistunut muutamassa
kuukaudessa eikä tule tästä mihinkään
laskemaan, päinvastoin ehkä kaksin—kolminkertaistumaan
seuraavan parin vuoden aikana tästä tasosta, ja
se tarkoittaa sitä, että kaikki nämä uudet
autotyypit tulevat käyttöön. Meillä ei ole
mitään lainsäädäntöä,
joka olisi rationaalista tähän tilanteeseen.
Keskustelu päättyy.