Ministeri  Suvi-Anne Siimes

Arvoisa puhemies! Nykyisin voimassa olevassa maankäyttö- ja rakennuslaissa on selviä puutteita kunnan ja maanomistajan välisen kustannusvastuun kohdentumisen osalta. Näitä puutteita on usein korvattu sopimusmenettelyllä kunnan ja maanomistajan kesken, siis vapaaehtoisella menettelyllä. Tämä onkin monissa tapauksissa ollut toimiva ratkaisu, mutta sopimusmenettelyn käytössä on usein havaittu myös oikeudellista epävarmuutta ja toisaalta maankäyttösopimuksiin liittyvää menettelyä on pidetty uhkana vuorovaikutteisen kaavoitusmenettelyn sujuvuudelle ja sen on pelätty jopa kokonaan syrjäyttävän tämän vuorovaikutteisen menettelyn. Vapaaehtoisten maankäyttösopimusten kautta ei ole myöskään voitu taata tasapuolisuutta eri maanomistajien kesken saman kunnan alueella.

Kunnallisteknisten kustannusten kattaminen ja siinä esiintyvät ongelmat ovat olleet ja ovat keskeinen este tonttituotannolle ja sille, että tonttituotanto voisi vastata kysyntään erityisesti kasvukeskuksissa. Tästä aiheesta on olemassa muun muassa melko tuore Kuntaliiton selvitys.

Eduskunta edellytti taannoin maankäyttö- ja rakennuslain käsittelyn hyväksymisen yhteydessä, että tätä kaavojen toteuttamiseen liittyvää kustannusvastuuasiaa selvitetään hallituksen toimesta ja että asiasta annetaan tarpeen mukaan hallituksen esitys. Nyt esitys on tässä lähetekeskustelussa, ja se perustuu pitkälti asiaa selvittäneen toimikunnan työhön.

Mikä sitten on nyt käsillä olevan esityksen keskeinen sisältö? Ensinnäkin se, että lailla ehdotetaan luotavaksi järjestelmä, jossa asemakaavasta merkittävää hyötyä saavat maanomistajat osallistuvat kaavan toteuttamisesta kunnalle aiheutuviin kustannuksiin. Käytäntönä olisi edelleen ajateltuna se, että maanomistajan osallistumisesta kustannuksiin pyrittäisiin ensisijaisesti sopimaan, mutta maankäyttösopimusten suhdetta kaavoitukseen selvennetään ehdotuksessa niin, että kaavoituksen ensisijaisuus ja riippumattomuus suhteessa maankäyttösopimuksiin turvataan. Samalla kaavoitusmenettelyyn osallisten tiedonsaantia tällaisista maankäyttösopimuksista parannetaan. Tällä halutaan poistaa niitä uhkia, joita maankäyttösopimusmenettelyssä nähdään suhteessa vuorovaikutteiseen kaavoitusprosessiin, ja halutaan vahvistaa nimenomaan viimeksi mainittua.

Uutta on se, että jollei vapaaehtoista sopimusta maanomistajan osallistumisesta kaavan toteuttamisen kustannuksiin synny, kunta voisi hallituksen esityksen mukaan periä yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi erityistä kehittämiskorvausta niiltä maanomistajilta, jotka saavat toteutettavasta asemakaavasta merkittävää hyötyä. Tämä kehittämiskorvaus määräytyy kaavan toteuttamisesta aiheutuvien kustannusten mukaan, mutta se ei kuitenkaan voisi olla enempää kuin 60 prosenttia kaavan tuomasta tontin arvonnoususta. Kehittämiskorvausta ei hallituksen esityksen mukaan voitaisi kuitenkaan periä maanomistajalta, jonka omistamalle alueelle on kaavassa osoitettu rakennusoikeutta vain asuntorakentamiseen eikä rakennusoikeuden tai sen lisäyksen määrä ylitä 400:aa kerrosneliömetriä. Kehittämiskorvauksen perimisen edellytyksenä olevaa merkittävää hyötyä tuskin voidaan katsoa syntyvän pelkässä asuntorakentamisessa edes alle 500 kerrosneliömetrin rakennusoikeudesta, mikä on todettu hallituksen esityksen perusteluissa.

Kehittämiskorvauksen määrääminen ja siitä päättäminen kytkeytyy hallituksen esityksen mukaan ajallisesti hyvin tiiviisti asemakaavan laatimiseen ja siitä päättämiseen, sillä päätös kehittämiskorvauksen perimisestä täytyy lakiesityksen mukaan tehdä viipymättä kaavan hyväksymisen jälkeen. Kehittämiskorvauksen määrittämisessä ja siitä päättämisprosessissa maaomistajia tulee kuulla.

Arvoisa puhemies! Mitkä sitten ovat nyt esitettävän uudistuksen hyödyt? Mielestäni ensinnäkin se, että kehittämiskorvaukseen perustuva ajattelu ja menettely lisää tasapuolisuutta eri maanomistajien välillä ja toisaalta lisää myös oikeudenmukaisuutta kaavasta merkittävää hyötyä saavien maanomistajien ja muiden kuntalaisten välillä, ja tässä suhteessa se on mielestäni erittäin tervetullut ja hyvä toimenpide.

Toisekseen hallituksen esitys lisää kuntien mahdollisuuksia kaavoittaa yksityistä maata ja parantaa näin ollen kuntien edellytyksiä riittävään tonttituotantoon, millä saattaa olla myönteistä vaikutusta paitsi tonttituotantoon sinänsä myös tonttien ja niille rakennettavien asuntojen hintoihin. Tätä vaikutusta pidän erityisesti kasvukeskusten näkökulmasta tärkeänä.

Kolmas selkeä hyöty uudistuksesta on se, että se luo nykyistä parempia edellytyksiä tarkoituksenmukaiselle yhdyskuntarakenteelle ja hyvälle ympäristölle, kun kunnissa kaavoitusta voidaan suunnata maanomistuksesta ja maanomistajien sopimishalukkuudesta riippumatta niille alueille, jotka ovat yhdyskuntarakenteen eheyden ja esimerkiksi liikenteen ym. muiden asioiden ja palvelurakenteen toimivuuden kannalta hyviä.

Näillä saatesanoilla, arvoisa puhemies, jään kiinnostuneena kuuntelemaan aiheesta käytävää keskustelua.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Vaikka tässä keskustelijat näyttävät jo kuihtuneen aika vähiin, toivottavasti se on vain osoitus siitä, että tällä lakiesityksellä on nyt niin paljon kannattajia, ettei tämä herätä mitään erityisiä intohimoja.

Mielestäni sinänsä tämä esitys on erittäin tervetullut. Tämä on nimenomaan omiaan selkeyttämään kunnan ja maanomistajien suhdetta keskenään. Nykyinen käytäntö on ollut estämässä järkevää maankäyttöä. Maankäytön ongelmat ovat tietysti korostuneet erityisesti kasvupaikkakunnilla.

Tietysti täytyy sanoa myös se, että kuntien maanomistustilanne on ollut hyvin erilainen, mutta esimerkiksi sellaisessa kasvavassa kunnassa kuin kotikuntani Vantaa nimenomaan maanomistukseen liittyvät kysymykset ovat paljolti estäneet järkevää yhdyskuntakehitystä. Yhtenä omana tekijänään tässä on ollut meidän tavallaan historiallinen kehityksemme siinä mielessä, että kun 70-luku toi voimakkaan muuttoliikkeen ja rakentamisen tullessaan, se toi mukanaan myös sen ilmiön, että rakennuttajat hankkivat suuria maaomistuksia silloin itselleen, jolloin kunnalla ei ollut taas siihen omasta taloudellisesta tilanteestaan johtuen mahdollisuuksia. Se on sitten heijastunut myöskin siihen, miten me olemme voineet kaupunkia rakentaa ja kehittää sen jälkeen. Toisaalta sitten tiettyjen alueiden pienmaanomistus eli se, että on hyvin pieniä maa-alueita, joiden hinta sitten nousee niin voimakkaasti, että niitä ei ole voitu hankkia yhteiskunnan omistukseen, on vaikeuttanut kehittämistä.

Minusta tämä suomalainen suhtautuminen yleensä maankäyttöön ja maanomistukseen on ollut hyvin erikoinen siten, että tuntuu, että meillä ei ole oikeastaan täysin tiedostettu sitä merkitystä, mikä maanomistuksella ja maankäytöllä on yhteiskunnan ja kaupunkirakenteen toimivuuteen. Toivon, että tähän saadaan nyt muutosta siinäkin mielessä, että tämä ei ole mikään Pääkaupunkiseudun ongelma enää, vaan se on tulevaisuudessa yhä enemmän kehittyvien maakuntakeskuksien ongelma. Toivoisi, etteivät ne joutuisi tekemään saman tyylisiä virheitä, mitä on tapahtunut esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla ja eräissä muissa nopeasti kehittyneissä ja asukasrakenteeltaan muuttuneissa yhteisöissä.

Toivoisi todella, että meillä paremmin pystyttäisiin osoittamaan yhdyskuntarakenteen täydentymisen, täydennysrakentamisen, taloudellisetkin edut verrattuna taas yhdyskuntarakenteen hajauttamiseen. Toivon, että niitä pystyttäisiin paremmin todentamaan, puhumattakaan siitä, mitä vaikutuksia näillä rakenne-eroilla on ympäristökysymyksissä, liikennekysymyksissä, turvallisuuskysymyksissä jne.

Silloin kun nyt voimassa olevaa maankäyttö- ja rakennuslakia uusittiin, näiden omistus- ja käyttöönottoasioiden osalta käytiin pitkään keskustelua. Silloin oli jo valmiutta siihen, että näihin pitäisi saada muutoksia, mutta siinä yhteydessä jouduimme toteamaan, että emme halunneet vaarantaa kokonaisuudistusta, ja sen pohjalta asetettiin vaatimukset jatkotyölle tämän asian selkeyttämisessä. Jo silloin totesimme, että koko kaavoitusprosessi tarvitsee selkeyttämistä nimenomaan avoimuuden ja julkisuuden osalta. Esimerkkinä käytettiin joissain aluerakentamissopimuksissa olleita heikkouksia ja mahdollisia väärinkäytöksiä, mitä niissä on joskus aikanaan ilmennyt. Todettiin, että sopimukset sinänsä eivät ole pahasta, vaan niillä voidaan saada hyvää aikaan ja toivottavaa rakentamista, mutta että lainsäädäntö ei antanut mahdollisuuksia tehdä näitä sopimuksia oikeassa järjestyksessä ja avoimesti ja myöskin heijastaen sitä, mitkä olisivat maanomistajien ja tulevien asukkaiden edut ja oikeudet. Mielestäni tällä lailla siihen voidaan nyt puuttua.

Minusta on hyvä, että lähdetään myös siitä ajatuksesta, että maanomistajalla on velvollisuuksia, ei vain etuja. Täytyy muistaa, että kuitenkin sopimustie on aina sopimista eikä suinkaan pakkoa. Kaavoituksesta on etua, jonka maanomistaja voi hyödyntää, ja on aivan kohtuullista lähteä siitä, että yhteiskunnan satsaukset myöskin otetaan tässä vaiheessa huomioon.

Sinänsä se, että laissa ei ole tarkempia säännöksiä sopimuksen sisällöstä, on minun mielestäni hyvä siinä mielessä, että se voi mahdollistaa käytännössä erilaisia tarpeita ja erilaisia järjestelyjä. Pidän myös hyvänä sitä, että tässä on niin sanotut kateusnäkökannat otettu huomioon, eli kehittämiskorvaussäännöksillä voidaan hoitaa maanomistajien tasapuolista kohtelua. Ehkä hyvänä osoituksena tästä on myös se, että valtiota kohdellaan samoin. Minä jään kyllä kiinnostuneena seuraamaan sitä, miten valtion omistamien maa-alueiden käy, koska sinänsä valtiolla on taas tietynlaisia muita sanktioita tai keinoja, joita voi kohdentaa joillakin muillakin sektoreilla kuntiin.

Lisäksi minusta määritelmä siitä, että maanomistajan velvollisuus osallistua toteutuskustannuksiin kasvaa vain silloin, kun hyödyt ovat merkittäviä, on hyvä. On myös oikein, että tässä on asuntorakennusoikeuden määrä 400 kerrosneliömetriä rajauksena, koska tällä voidaan estää se, että tämmöiset tyypilliset omakotitalot ja näihin liittyvät eivät joudu tämän piiriin. Samoin kehittämiskorvauksien ylärajan määrittely on hyvä, mutta vielä sekin, että kunta voi siihen tarvittaessa vaikuttaa, on hyvä asia.

Minä toivon, että tämä lakiesitys mahdollistaa tosiaan rakennustonttien saamista yhä paremmin käyttöön myös tämmöisten pientonttien osalta, koska kyllä se tosi on, että suomalaisten unelma omakoti- tai pientalosta on edelleen vahva sana. Uskon, että jos tämä saadaan hyvin toimimaan, tällä voi olla vaikutusta myös tonttien hintoihin siten, että ne alentuvat, ja ihmisille, jotka haluavat itselleen tämän tyyppistä asumista, sillä olisi vaikutuksia.

Itse jäin miettimään vielä sitä, miksi voimaantulo on laitettu vasta heinäkuun alkuun ensi vuonna. Pelkään sitä, että siirtäminen sinne tavallaan tuo tässä nyt semmoisen jääkauden eteen, jolloin ei tapahdu tällä rintamalla mitään.

Samalla toivon myöskin, että olisi jollakin tavalla tämän lain yhteydessä otettu huomioon myös kuntien nykyistä parempi keskinäinen yhteistyö. Sanon tästä huonosta asumiseen liittyvästä yhteistyöstä esimerkiksi kyllä Pääkaupunkiseudun, jossa jotkin kunnat harrastavat rusinoiden poimintaa. Näen, että se kokonaisuudessaan johtaa vaikeuksiin, jotka aiheuttavat hallitsemattomia tai ennakoimattomia taloudellisiakin toimenpiteitä, kun joudutaan muuttamaan asukasrakenteesta johtuvia palvelurakenteita.

Eli toivon, että tämä lainsäädäntö kypsyttää suomalaista yhteiskuntaa parempaan yhdyskuntasuunnitteluun.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Edellisestä maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksestahan oli kulunut 40 vuotta, kun saatiin tämä kokonaisuudistus aikaan. 40 vuotta sitä yritettiin. Vuonna 94—95 aika pitkällä olivat hankkeet, mutta silloin eduskunta kuitenkin asian pysähdytti, ja sitten se lähti uudelleen valmisteluun niin, että vuonna 99 saatiin tuo aikaan.

Todellakin, tämä on positiivinen asia. Onnittelen ympäristöministeriä, asuntoministeriä ja kaavoituksesta vastaavaa ministeriä siitä, että tämä hallituksen esitys 167 on nyt täällä. Tässä on ikään kuin laadullisesti uuden tyyppinen positiivinen asia.

Yksi erittäin tärkeä kohta tässä esityksen pääasiallisessa sisällössä on se, että maankäyttösopimusten ja kaavoitusmenettelyn suhteeseen sillä tavalla puututaan, että kaavoituksen riippumattomuutta suhteessa sopimusmenettelyyn korostetaan. Tämähän on asia, josta Tampereen yliopistossa on valmistunut muun muassa väitöskirjatutkimus, että kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa kaavoitukseen heikkenee, jos on hyvin pitkälle vietyjä kaavoitussopimuksia. Etukäteen ikään kuin sovitaan, että näin kaavoitetaan ja sillä siisti, ja sitten kansalaisille se ikään kuin tuodaan valmiiksi ajateltuna pöytään ja päätettynäkin.