Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa puhemies! Voidaanko sanoa, että lastentunti alkaa?

Hallituksen selonteko lasten ja nuorten hyvinvoinnista on yksi tärkeimpiä papereita tämän hallituskauden aikana, ja tällä vakavuudella myöskin sosiaali- ja terveysvaliokunta työhönsä ryhtyi antaessaan vastausta hallituksen selontekoon. Selonteossa, kuten meidän vastauksessammekin, oikeastaan käsitellään koko yhteiskuntaa lasten ja nuorten näkökulmasta. Näin ollen se tarjoaa toivottavasti vastauksia vähän joka lähtöön. Paljon on ehditty kysyä sitä, miten yhteiskuntamme on kehittynyt lasten ja nuorten näkökulmasta nähtynä, ja asiaa on tutkittu myöskin perinpohjin. Me tiedämme tänään huomattavan paljon paremmin kuin koskaan ennen sen, mitä meidän lapsillemme ja nuorillemme kuuluu.

Tarkastelujaksosta riippuen voimme tehdä erilaisia johtopäätöksiä. Jos mietimme, mitä on tapahtunut yhden sukupolven aikana perhepolitiikan puolella ja lapsille ja nuorillemme, voimme sanoa, että erittäin paljon myönteistä. Palvelupuolella on kehitetty tietysti kokonaisia suuria uusia järjestelmiä peruskoulusta alkaen, päivähoidosta, kansanterveystyöstä alkaen. Jos ajatellaan ihan perhepolitiikkaa pelkästään, reaaliarvoltaan perhepolitiikkaan uhrataan tänään yhteiskunnan varoja seitsemän kahdeksan kertaa enemmän kuin uhrattiin silloin, kun minun lapseni olivat pieniä, eli edistysaskel tällaisessa sukupolven mitassa on erittäin pitkä ja hyvä.

Tarkastelujaksoksi voidaan ottaa myös hallituskausi, ja valiokuntamme on aika tarkasti myöskin arvioinut asiaa tältä kannalta. Me näemme, että työllisyyden kohentuminen ylipäätään on parantanut monien lapsiperheiden asemaa, korkojen alentuminen on myöskin helpottanut velkaisten lapsiperheiden taloutta. Alle kouluikäisten lasten päivähoitopaikka on tullut subjektiiviseksi oikeudeksi, ja esiopetus on lähtenyt käyntiin. Koulujen voimavaroja on lisätty, iltapäivähoito on kehitteillä. On paljon muita toimenpiteitä lasten hyväksi välillisemminkin suoritettu, esimerkiksi valtionosuuskysymys sosiaali- ja terveydenhuollossa on saanut uutta potkua, nämä valtionosuudet. Sitten olemme myöskin trimmanneet lainsäädäntömme itse asiassa yllättävän hyväänkin kuntoon siltä osin, että perheillä on sen puolesta paljonkin mahdollisuuksia tehdä itse päätöksiä yrittäessään sovittaa esimerkiksi perhe- ja työelämää yhteen.

Kolmas tapa tarkastella olisi tietenkin ajatella, mitä yhden vuoden sisällä ehditään. Nyt kun esillä on tämän hallituskauden viimeiset puoli vuotta, ei tietenkään ole oikeudenmukaista ladata kaikkia niitä toiveita, mitä tiedossamme kuitenkin on kehittämisen puolelta, tähän puolen vuoden aikaan pelkästään. Tämän näkökulman on myös sosiaali- ja terveysvaliokunta ottanut, kun se on mietintönsä tehnyt. Itse asiassa rakenteellisesti voidaan ajatella niin, että valiokunnan enemmistö linjasi esimerkiksi ponsiosaston sillä tavalla, että sinne ei otettu sellaisia aineksia, jotka nyt ovat suoraan hallituksen esitysten muodossa eduskunnan käsittelyssä muutoinkin. Viittaan tässä budjettilakeihin, joissa meillä on erikseen mahdollisuus kuhunkin niistä ottaa kantaa. Sen sijaan olemme kyllä mietinnön tekstipuolella käyneet hyvinkin kattavasti läpi sitä, mitä tulossa on ja mitä myöskin pitemmälle tulevaisuuteen kuin vain ensi vuonna toivotaan näistä asioista.

Arvoisa puhemies! Ensimmäinen hyvin tärkeä alue, jota valiokuntamme käsitteli, oli luonnollisesti vanhemmuuden vahvistaminen ja perhe- ja työelämän yhteensovittaminen. Kuten jo äsken lyhykäisesti mainitsin, meillä on esimerkiksi osittaisen hoitorahan mahdollisuudet periaatteessa olemassa. On kysyttävä, miksi sitä käytetään niin vähän; mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Meillä on myöskin lainsäädännön puolella mahdollisuus lyhentää työaikaa siihen saakka, kunnes lapsi menee kouluun, siis ensimmäisen syyslukukauden loppuun saakka. Myöskään tätä mahdollisuutta yhteensovittaa perhe- ja työelämää ei kovin paljon käytetä. Silloin kysymys kuuluu tietenkin tämän tyyppisissä asioissa, voiko tämä sali tehdäkään niitä päätöksiä vai onko tässä hyvä esimerkki siitä, että työnjako tässäkin vastuumielessä kuitenkin johonkin kohtaan on piirrettävä. Jossakin loppuu eduskunnan toimivalta ja vastuu, ja jossakin alkaa perheitten päätöksenteon hetki ja vastuu siitä, miten ne haluavat nähdä nämä kysymykset.

Totta kai on niin, että meidän aikaamme hyvin paljon kuuluu se, että hyvinvointiakin tarkastellaan helposti vain markkojen ja nyt eurojen valossa, mutta olemme valiokunnan mietinnössä pyrkineet aika paljon valottamaan hyvinvoinnin muitakin puolia. Toivomme, että täältä löytyisi myös virikkeitä perheille tueksi, kun ne tekevät päätöksiään. Asian käsittelyn kestäessä olemme saaneet viestejä työmarkkinajärjestöiltä, että tuponeuvotteluissa mahdollisesti perhe- ja työelämän yhteensovittamiskysymykset ovat nyt nousemassa aivan uudella tavalla esiin, ja sitä on syytä tervehtiä ilolla.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden toimeentulon osalta meillä on, niin kuin monen muunkin osalta, tietysti tilanne, jossa havaitsemme eriytyvää kehitystä. Köyhyysrajan alapuolella olevien lapsiperheitten osuus lapsiperheistä on kaksinkertaistunut 90-luvulla, ja se on ehdottomasti meidän yhteinen huolenaiheemme ja vaatii toimenpiteitä. Suurimpana syynä moiseen kehitykseen varmastikin ovat pätkätyöt tai työttömyys. Pätkätyöt tuottavat myös pätkäelämää ja jo sinällään rakenteellisesti luovat turvattomuutta lapsiperheitten sisälle. Olemme käyneet läpi perhepoliittiset tukimuodot ja kantanamme myöskin esittäneet, että vaikka nyt hallitus onkin ensi vuodelle tekemässä vähimmäispäivärahoihin korotusta, olemme sitä mieltä, että vähimmäispäivärahat, äitiys- ja vanhempainpäivärahat, olisi jatkossa tuotava työttömyysturvan peruspäivärahan tasolle.

Toimeentulotuki on viimesijainen tuki ja aivan liian monelle lapsiperheelle pitkäaikainen tukimuoto. Siinä toivomme, että hallitus ryhtyy selvittämään, millä toimenpiteillä toimeentulotukea saavien lapsiperheiden asemaa voitaisiin parantaa. Yhtenä esimerkkinä valiokunnan keskusteluissa tuotiin esille esimerkiksi kolmannentoista kuukauden toimeentulotuen maksaminen niissä tapauksissa, kun toimeentulotuki on jatkunut pitkään, koska nimenomaan pitkäaikainen pienituloisuus on syrjäytymisen kannalta suuri uhka.

Saimme tietoon myöskin näiden selvitysten perusteella, että aika monet niistä uudistuksista, mitkä tässä talossa on hyvässä tarkoituksessa tehty, ovat kuitenkin ikään kuin pyörittäneet rahaa joko kuntien ja valtion järjestelmien kesken tai ylipäätään järjestelmien kesken eikä ole aina pystytty varmistamaan sitä, että köyhien henkilöiden käteenjäävä tulo näiden uudistuksen seurauksena myöskin paranisi. Tässä suhteessa juoksua on kyllä jatkossa parannettava. Lainsäätäjällä täytyy olla tarkempi tieto siitä, miten loppusaajalle käy.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden palveluista on puhuttu erittäin paljon, ja me halusimme valiokunnassa nostaa nyt kaiken tämän hyvän kehityksen päälle ehkäisevän toiminnan, ennalta ehkäisevät palvelut, ja siinä erityisesti kiinnittää huomiota kotipalvelujen merkitykseen. Kotipalvelut, sellaisina kuin me tunnemme ne, on melkein lopetettu lapsiperheiltä. Täytyy olla hyvin suurissa vaikeuksissa oleva perhe, että se pääsee tämmöisen perhetyön piiriin kotipalvelussa.

Mutta sitten on toinen alue kotikäyntejä, ei niinkään kotipalveluja vaan kotikäyntejä, jotka halusimme erikseen mainita. Näemme, että synnytysten jälkeen, päivähoidon alkaessa ja peruskoulun alkaessa voisi olla erittäin hyödyllistä, että kaikkien lasten kotona käytäisiin. Näin tutustuttaisiin silmin ja korvin niihin kotiolosuhteisiin, joista lapsemme ponnistavat elontielle yhteiskuntaan. Nämä kotikäynnit varmaan maksaisivat itsensä monin verroin takaisin. Ei voida ajatella niin, että näihin kaikkiin toimintatapojen muutoksiin tarvitaan lisää rahaa, vaan yksi kotikäynti voi kuitata viisi käyntiä toimistossa, jos hyvin käy, eli kysymys on työtapojen sisäisestäkin muutoksesta.

Arvoisa puhemies! Lasten päivähoidon puolella meillä on se tilanne, että 60 prosenttia alle 3-vuotiaista lapsista on kotihoidon tuen piirissä. Viestit ovat sellaiset, että perheet kokevat, että valintamahdollisuuksia ei ole riittävästi. Tähän varmasti jatkossa pitää kiinnittää huomiota. Olemme valiokunnassa erittäin huolestuneita henkilökunnan vaihtuvuudesta päivähoidossa. Haluaisinkin haastaa sellaisen selvityksen tekemiseen, jossa laskettaisiin, mitä pätkätöiden teettäminen tässä yhteiskunnassa oikeasti maksaa, mitä maksaa se, että kaikki verkostot täytyy pystyttää aina uudelleen henkilöiden vaihtaessa tehtäviä. Osaisimme sen kautta antaa arvon jatkuville työsuhteille.

Koululaisten iltapäivähoidossa on, niin kuin sanottu, toimet jo aloitettu ja niitä pitää jatkaa, koska siinä on kysymys koululaistemme koko päivän turvallisuudesta. Kouluopetuksen puolelle emme työnjaon takia sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kovin menneet, mutta puhuimme paljon mahdollisuudesta saada esimerkiksi pysyvä oma luokka takaisin. Sillä saattaisi olla paljonkin merkitystä lasten hyvinvoinnille tulevaisuudessa.

Lasten terveydenhuollossa on jo kauan puhuttu siitä, että me tarvitsemme ehdottomasti lisää painotusta neuvolapalveluihin ja kouluterveydenhuoltoon ja erityisesti kouluterveydenhuoltoon, koska sillä on nuorten luottamus.

Pitkäaikaissairaitten lasten asemasta tietysti puhuimme, samoin kuin lastensuojelun tilanteesta ja avioerojen dramaattisesta vaikutuksesta lapsiimme, isovanhemmuudesta, nuorten asemasta ylipäätään yhteiskunnassamme ja sitten lapsista ja mediasta, mikä voi varmaan tänäänkin kiinnostaa mediaa.

Kyllä tutkijat, joita kuulimme, ovat kovasti sitä mieltä, että nyt täytyisi pystyä lapsillemme antamaan keinot suojautua medialta ja arvioida sen antamia viestejä kriittisesti. Tämän mediatulvan keskellä faktat ja fiktiot menevät helposti sekaisin, ja tämä aiheuttaa myöskin suuria vaikeuksia monille lapsille heidän sosiaalisessa ja psyykkisessä kehityksessään. Väkivalta on tietenkin asia erikseen, joka saattaa tarttua myöskin medioista lasten ja nuorten mieliin.

Päihteiden käytön ehkäiseminen tänä päivänä olisi todella tärkeä asia, mutta me olemme nyt, hyvät kollegat, siinä tilanteessa, jossa on aika vaikea löytää keinoja, kotimaisia keinoja, alkoholihaittojen ehkäisyyn, samanaikaisesti kun verotuksessa ja myöskin alkoholin saatavuudessa on liberaali linjaus lähtenyt käyntiin lähinnä EU-jäsenyytemme johdosta.

Liikuntakasvatus ja ravitsemusneuvonta olivat myöskin meillä hyvin esillä.

Kaiken kaikkiaan todella monipuolinen läpikäynti näissä lasten asioissa suoritettiin. Yhtenä käytännön ehdotuksena olemme tuoneet esiin, että perustettaisiin lapsiväestön hyvinvointia selvittelevä korkean tason neuvottelukunta, joka olisi pysyvä elin ottamaan kantaa laaja-alaisesti lapsia ja nuoria koskeviin kysymyksiin.

Arvoisa puhemies! Valiokunta päätyi kahteen erilliseen lausumaehdotukseen, joista toinen koskee lapsiperheiden toimeentulon tukemista sitomalla lapsilisät indeksiin niiden ostovoiman turvaamiseksi. Toinen ponsikokonaisuus koskettaa palveluja. Siinä vaadimme lisävoimavaroja "kouluterveydenhuoltoon, neuvolatoimintaan ja niiden moniammatillisen osaamisen vahvistamiseen sekä ohjaamalla valtakunnallisilla laatusuosituksilla neuvoloita kotikäyntien suorittamiseen ja kouluterveydenhuoltoa lääkärintarkastusten lisäämiseen, lapsiperheiden kotipalveluiden lisäämiseen sekä palveluohjauksen kattavaan järjestämiseen pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten perheiden tukemiseksi".

Arvoisa puhemies! Tähän mietintöön liittyy kolme vastalausetta, ja varmasti niitä täällä esitellään vielä erikseen.

Totean kuitenkin vain lyhykäisesti, että keskustan allekirjoittama vastalause näkyy poikkeavan valiokunnan enemmistön kannasta lähinnä siinä, että se keskittyy tulonsiirtoihin ja esittää siltä osin enemmän vaatimuksia ponnen muodossa kuin valiokunta esitti.

Vihreiden vastalauseessa puututaan yhteen ainoaan seikkaan ponnen tasolla, nimittäin syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten tarvitsemiin palveluihin varattaviin rahoihin.

Kolmannessa vastalauseessa, kristillisten vastalauseessa, sen sijaan on käsitelty erittäin monipuolisesti perheen ja työelämän yhteistyötä ja muutenkin tällaista moraalista tai eettis-moraalista viestiä perheillemme tueksi arkisessa elämässä. Lisäksi siinäkin on muutama tulonsiirtoihin liittyvä kohta.

Arvoisa puhemies! Näillä sanoilla toivon, että tulee hedelmällinen ja hyvä keskustelu.

Pia  Viitanen  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Sosialidemokraatit painottavat palveluiden tärkeyttä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on samalla tärkeällä asialla. Mietintö nostaa esille koulujen ja neuvoloiden terveydenhuollon, lapsiperheiden kotipalvelut sekä pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten tarpeet. Linja on oikea. Hyvät lapsiperheiden palvelut ovat paras tapa ehkäistä lasten ongelmia.

Arvoisa puhemies! Työelämässä vallitsee liian usein perheettömyyden ihanne. Työpaineet, ylityöt, työuupumus ja kohtuuton kiire leimaavat perheen arkea. Yksi ääripää löytyy palvelualalta. Esimerkiksi majoitus- ja ravitsemuspuolella lähes puolet työntekijöistä on määrä- ja osa-aikaisia. Erilaiset pätkätyöt tuovat epävarmuutta elämään ja vaikeuttavat perheen perustamista.

Budjetin lähetekeskustelussa porvarileiristä vaadittiin työelämän lisäjoustoja. Mitä porvarit näillä joustoilla tarkoittavat? Onko työntekijöiden joustettava lisää, vai onko työpaikkojen paremmin huomioitava lasten ja perheen tarpeet? Liian usein näillä perinteisillä porvarillisten puolueiden joustoilla on tosiasiassa tarkoitettu työsuhdeturvan heikentämistä ja pätkätöiden lisäämistä, vaikkei sitä suoraan ole uskallettukaan sanoa. Tällaiseen kylmään ja laskelmoivaan, sanoisinko, kaappithatcherismiin tai työreformiajatteluun ei nyt todellakaan ole varaa. (Ed. Antvuori: Voi taivas!) Lapsi tarvitsee vanhempien aikaa, yhdessäoloa ja välittämistä. Lapsiperheet on nykyisessä työelämässä pistetty aivan liian tiukoille. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä on välttämätöntä helpottaa perheen ja työelämän yhteensovittamista.

Yhteiskunnallisen tasa-arvon kannalta on tärkeää mahdollistaa myös naisten työssäkäynti. Siksi esimerkiksi lapsen oikeus laadukkaaseen päivähoitoon ja maksuton esiopetus ovat olleet meille tärkeitä uudistuksia. Nyt on ajankohtaista oikeus ilta- ja aamupäivähoitoon. Mielestämme tätäkin asiaa on tarkasteltava ensisijaisesti lapsen näkövinkkelistä lapsen oikeutena turvalliseen ympäristöön. Iltapäivätoiminnan järjestäminen on saatava lakisääteiselle pohjalle.

Sosialidemokraateille on tärkeää myös perheiden valinnanvapaus. Tällä hetkellä tätä toteuttaa päivähoitojärjestelmä, yksityisen hoidon tuki sekä kotihoidontukijärjestelmä. Tähän valikkoon on kuuluttava jatkossa myös perhepäivähoidon. Valiokunta toteaa, että perhepäivähoito on vähentynyt viidessä vuodessa yli 10 prosenttia. Tähän ei voi olla vaikuttamatta muun muassa ongelmat perhepäivähoitajien palkkaus- ja kulukorvausjärjestelmässä. Sosialidemokraattien mielestä on tärkeää hakea ratkaisuja, joilla perhepäivähoidon toimintaedellytyksiä parannetaan.

Arvoisa puhemies! Selonteossa painotettiin syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten palveluita sekä varhaista puuttumista ongelmiin. Kasvatus- ja perheneuvoloille sekä päivähoidossa erityistä tukea tarvitseville lapsille on esitetty lisävoimavaroja. Sosialidemokraattien mielestä tämä on keskeistä selonteon linjavalinnan osalta: Syrjäytymisuhan alla olevat lapset ensin. Eduskuntakäsittelyssä on varmistuttava siitä, että näille palveluille on riittävät resurssit olemassa.

Nuorten osalta (Ed. Ala-Nissilän välihuuto) — tullaan siihen myöhemmin — yleistilanne näyttää sekä hyvältä että huolestuttavalta. Suurin osa nuorista löytää reitin koulutukseen ja työelämään ilman hankaluuksia. Nuorten osallistuminen koulutukseen on kansainvälisesti huippuluokkaa, ja valtaosa perusopetuksen päättäneistä siirtyy sujuvasti toiselle asteelle. Jatko-opintojen ulkopuolelle jää kuitenkin noin 7 prosenttia ikäluokasta. Mitä pidemmäksi nuorten siirtymäaika perusopetuksesta toiselle asteelle tai jatko-opintoihin muodostuu, sitä ongelmallisempaa jatko-opintojen aloittaminen ja niiden loppuun saattaminen on. Ilman koulutusta ja ammattitaitoa nuoren on vaikea työllistyä.

Nuorten työttömyyden hoito ja syrjäytymisen ehkäisy ovat mitä parhainta tulevaisuuspolitiikkaa. On tärkeää, että ammatillisen ja oppisopimuskoulutuksen paikkoja on työllisyyden edistämiseksi lisätty. Vaikeasti työllistyviä ryhmiä on autettava esimerkiksi tukemalla vammaisten nuorten työllisyyttä edistäviä hankkeita.

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä on olennaista, että nuori löytää peruskoulun jälkeisen koulutuspaikan. Tärkeää on, että perusopetuksen ja toisen asteen välivaiheessa tehostetaan muun muassa opinto-ohjausta niin, ettei kukaan jäisi tyhjän päälle kuljeskelemaan yksikseen. Samoin on tehostettava niitä toimia, joilla estetään koulutuksen keskeyttämistä.

Keskeisiä toimijoita nuorten osallisuuden lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi ovat lähiyhteisöt. Hyvän elämän taustalta löytyvät usein hyvät harrastukset. Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksistä on pidettävä entistäkin parempaa huolta. Yhteistoimintaan tarvitaan valtion ja kuntien ohella koulu, koti, harrastepiirit, nuoriso- ja liikuntajärjestöt, seurakunnat ja muut lähiyhteisöt. Yhteisvastuu nuorista pitää nostaa nykyistä keskeisempään asemaan. Pääministeri Paavo Lipposen asettama nuorten osallisuutta edistävä hanke puuttuu juuri edellä kuvattuihin asioihin. Osallisuus-hankkeeseen kuuluva kokeilu alkaa noin 30 kunnassa tämän syksyn aikana.

Arvoisa puhemies! Roope Ankan rahasäiliö on löytynyt. Kuten Ankkalinnassakin, rahasäiliöön on pääsy vain harvoilla ja valituilla, tässä tapauksessa tietenkin Suomen keskustalla. Sosialidemokraattien mielestä lapsilisien ostovoiman kehitys on tulevaisuudessa turvattava. Samaa sanoo valiokunta. Mutta mitä tekee keskusta? Vastalauseessa on iso joukko myös muita vaatimuksia, jotka tässä ja nyt tarkoittavat jälleen miljoonien eurojen lisämenoja.

Asiat ovat tärkeitä, ja ne ovat tavoittelemisen arvoisia, mutta keskustan tapa antaa katteettomia lupauksia on vastuuton. Seitsemän vuotta on kello käynyt, mutta mitään rahoitustapaa keskusta ei ole lupauksilleen esittänyt. Keskusta suurimpana oppositiopuolueena ei ole pystynyt tekemään varjobudjettia. Sen sijaan keskusta lupaa yhä enemmän ja kovaäänisemmin kaikkea kaikille ja kaikille yhteiskuntaryhmille, kaikille tulonsaajaryhmille, muillekin kuin lapsiperheille. Me kysymme taas: Missä on se rahasäiliö, josta keskustan mammona jaetaan kaikille yhteiskunnan sektoreille ja kaikille tulonsaajaryhmille?

Arvoisa puhemies! Lasten ja nuorten hyvinvointi on riippuvainen monesta asiasta. Kyseessä on iso kokonaisuus, joka on niin päivähoito- koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluja kuin tulonsiirtojakin. Se on myös työllisyyspolitiikkaa, asunto-, ympäristö-, kaavoituspolitiikkaa sekä yleistä talouspolitiikkaa, sitäkin. Se on lastenkulttuuria, lähikirjastoja, liikuntaa, harrastuksia ja nuorisotyötä. Se on demokratiaa, lasten ja nuorten osallisuuden ja osallistumisen edistämistä. Se on myös arjen elämistä, jokaisen meidän vastuulla olevaa välittämistä, rakastamista, huolenpitoa, rajojen asettamista. Tässä kaikessa vanhemmilla on päävastuu.

Viime vuosina olemme saaneet paljon aikaan. Moni vanhempi on saanut töitä, kun työllisyystilanne on parantunut. Korkojen alentuminen on helpottanut velkaisten lapsiperheiden elämää tuhansilla euroilla vuodessa. Maksuton esiopetus on vähentänyt perheiden päivähoitomaksuja. Sosiaali- ja terveyspalveluiden valtionosuutta on korotettu painopisteenä lasten ja nuorten hyvinvointi. Työmarkkinatuen lapsikorotusta on nostettu. Tässä ihan vain muutamia esimerkkejä. Toki paljon työsarkaakin on jäljellä.

Kaikkeen emme voi täällä vaikuttaa. Sen suhteen, mihin voimme, ovat sosialidemokraatit asettaneet vahvat tulevaisuustavoitteet. Olemme linjanneet muun muassa lapsiasiainvaltuutetun viran perustamisen, iltapäivähoidon järjestämisen sekä lapsilisien ostovoiman vahvistamisen puolesta. Pääministeri Paavo Lipposen eilen esittämät lapsilisäuudistukset ovat askel oikeaan suuntaan. Olemme myös linjanneet työelämän kehittämisen puolesta lapsiperheiden palveluiden ensisijaisuutta unohtamatta. Tämä kaikki todellisiin voimavaroihin sopeutettuna. Me emme aseta etusijalle veronkevennyksiä. Asetamme etusijalle hyvinvointiyhteiskunnan, joka on lapsiperheiden hyvä kaveri.

Arvoisa puhemies! Me toivomme, että jokainen meistä täälläkin voisi entistä useammin katsoa maailmaa lapsen ja nuorten silmillä. Aloittaa voisimme sen tosiseikan miettimisestä, että päivähoitoikäisiltä lapsilta kysyttäessä termi kansanedustaja määriteltiin perin mielenkiintoisella tavalla: "Se voi olla joko ihminen tai eläin."

Niilo Keränen /kesk:

Arvoisa puhemies! Lainaus erään viime kesän puoluekokouksen kannanotosta: "Useiden selvitysten mukaan erityisesti pienimmille lapsille koti tai kodinomaiset olosuhteet ovat parhaat. Tämän vuoksi on perusteltua nykyistä enemmän tukea kotona tapahtuvaa pienten lasten hoitoa niin, että se olisi entistä kilpailukykyisempi vaihtoehto perheelle. Kokoomus kannattaa alle 3-vuotiaitten lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen tason korottamista." Oliko kannanotto pelkkää retoriikkaa? Kun sosiaali- ja terveysvaliokunta laati mietintöä lapsipoliittisesta selonteosta, keskusta esitti jokseenkin saman sisältöistä lausumaa. Kokoomus unohti kannattaa sitä ja äänesti vastaan, varmaankin epähuomiossa. Kokoomus voi toki korjata tämän erehdyksensä, kun budjetista äänestetään.

Vaalien ja lapsipoliittisen palautekeskustelun lähestyessä pääministeri sanoi eilen, että lapsilisäjärjestelmä on kokonaisuudessaan uudistettava niin, että sen ostovoima vahvistuu. Jos tämä on esitetty tosissaan, avaus on tervetullut. SDP ei ole tähän saakka puolustanut näkyvästi pienten lasten kotihoitoa, sitä eilinen pääministerin vaaliavauskaan ei tee. SDP:n linjahan on ollut, että päivähoitoon vaan. Lasten hoitaminen kotona ei ole arvokasta työtä. Päivähoitopaikassa se on, riippumatta siitä, mikä tutkimusten mukaan on lapselle parasta. Jos joku demari vielä kysyy, jotta mikä se on se lapsen paras, sitä kannattaa kysyä kokoomukselta.

Arvoisa puhemies! Tähän lapsipoliittisen selonteon palautekeskusteluun on julkisuudessa osallistunut myös vihreiden ryhmäpuheenjohtaja Andersson toivomalla, että keskusta voisi yhdessä vihreitten kanssa priorisoida lapsiperheiden aseman parantamista. Vihreiden listalla ovat muun muassa kotihoidon tuki sekä minimiäitiyspäiväraha. Nämä ovat olleet vihreiden kuin myös kokoomuksen, SDP:n ja vasemmistoliiton listalla jo vuonna 96, jolloin ne kaikki yhdessä leikkasivat niin lapsilisiä, kotihoidon tukea kuin myöskin pienintä äitiyspäivärahaa. Keskusta vastusti leikkauksia silloin ja on toistuvasti esittänyt näiden asioitten korjaamista. Kuvaavaa nykyiselle julkisuudelle on, että vihreiden esittäminä korotusesitykset ovat uutisia, keskustan esittäminä eivät. Jos vihreät tosissaan tarkoittavat, mitä nyt sanovat, ehkä tulevaisuudessa kannattaa miettiä, kenen kanssa sitä perhepolitiikkaa kannattaa yhdessä tehdä.

Jos joku, vaikkapa minä nyt, uskaltaa puolustaa pienten lasten kotihoitoa, koska se on tutkimusten mukaan sitä lapsen parasta, silloin nousee ministeri Siimes ja toteaa, että keskusta sortaa naisia. Asiasta tehdään tasa-arvon keppihevonen, ja tämä niin kutsuttu tasa-arvo on tämän päivän siimeksille huomattavasti tärkeämpää ja modernimpaa kuin lasten ja nuorten hyvinvointi. Ja huomatkaa: vihreät eivät sorra naisia, vaikka esittävät samaa, ei myöskään kokoomus, mutta sehän tekeekin vain kannanottoja.

Arvoisa ministeri Siimes, vaikka ette täällä paikalla olekaan, niin kysyn silti: Kun 90-luvun puolivälissä äitien pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi rajusti, mitä te teitte silloin tasa-arvon hyväksi? Olitte puolueenne mukana leikkaamassa kotihoidon tukia, lapsilisiä, sairaus- ja äitiyspäivärahoja. Sekö paransi tasa-arvoa?

Ministeri Siimes puhuu julkisuudessa pilkallisesti 50-luvun naiskuvasta. Minä kunnioitan 50-luvun naisia. He tekivät miesten rinnalla töitä sahoilla, satamissa, tehtaissa, navetoissa, pelloilla, jälleenrakensivat tämän maan sotien jäljiltä ja siinä sivussa kasvattivat suuret ikäluokat yhteiskuntakelpoisiksi. (Ed. Manninen: Siimes ei ollut vielä syntynyt!) — Aivan oikein, ministeri Siimes puhuu asioista, joista ei tiedä. — Ei siinä kuvassa mitään pilkkaamista ole. Eikö ministeri todellakaan arvosta lasten kasvatustyötä? Onko se vähempiarvoista kuin muut työt? Minusta lasten kasvatustyö on maailman tärkeintä ja tulevaisuuden kannalta kaikkein merkityksellisintä työtä, jonka rinnalla jotkut leipomispuuhat kyllä jäävät toiseksi. (Ed. Tiusanen: Pitäähän lasten syödä! — Ed. Huotari: Lasten kanssa voi leipoa yhdessä!) — Aivan oikein, mutta onko sitä näkynyt mainoksissa?

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden toimeentuloa käsitellessään valiokunta toteaa: "- - köyhyysrajan alapuolella elävien lapsiperheiden osuus kaikista lapsiperheistä on 1990-luvulla kaksinkertaistunut - -." Valiokunta toteaa myös: "Useat vanhemmat kokevat kuitenkin, ettei hoitomuotojen valinnan mahdollisuus ole todellinen muun muassa kotihoidon tuen riittämättömyyden vuoksi." Näistä lähtökohdista valiokunta tekee kuitenkin vain yhden selkeän korjausesityksen: lapsilisät on sidottava indeksiin.

Keskusta esittää mietintöön liittyvässä vastalauseessa, että lapsilisien lisäksi indeksiin on sidottava myös kotihoidon tuki ja pienin äitiyspäiväraha. Keskusta esittää myös, että pienin äitiys- ja vanhempainraha nostetaan työttömyysturvan peruspäivärahan tasolle. Lapsiperheiden toimeentuloon liittyen, arvoisa ed. Viitanen, keskusta esittää, että päivähoidon todellisen valinnanvapauden aikaansaamiseksi maksupolitiikka on uudistettava ja kotihoidon tuen tasoa on korotettava, jotta se olisi todellinen vaihtoehto. Nyt se ei sitä ole, vaikka ministeri Soininvaara niin väittikin vastatessaan vuosi sitten keskustan välikysymykseen. Tässä ei todellakaan ole kysymys pelkästään ensi vuoden budjetista, vaan pitkän aikavälin suunnitelmasta.

Lapsiperheiden toimeentulo muodostuu kokonaisuudesta, jossa syntyy helposti väliinputoamisia. Siksi keskusta esittää myös, että eri maksujen, tukimuotojen ja verotuksen yhteisvaikutukset on kunnolla selvitettävä ja yhden huoltajan perheiden verotukselliset epäkohdat korjattava.

Haluan, arvoisa puhemies, erityisesti korostaa, että lapsiperheiden toimeentuloloukut ovat syntyneet 90-luvun puolivälin tulonsiirtoleikkausten seurauksena. Lapsiperheiden kohdalla sitä eivät ole korjanneet veronalennukset, kuten toimeentulo- ja köyhyystilastoista on nähtävissä. Erityisesti valtiovarainministeriö on toistuvasti vedonnut veronalennuksiin tyrmätessään pienetkin parannusehdotukset lapsiperheiden toimeentuloon.

Arvoisa puhemies! Mietintöteksti toteaa, että lasten ja nuorten lisääntyvään pahoinvointiin tulee puuttua. Yksi keino tähän on palvelujen riittävyys. Näiltä osin valiokunta esittää lausumaa, jossa edellytetään lisäresursseja kouluterveydenhuoltoon, neuvolatyöhön, lapsiperheiden kotipalveluihin sekä palveluohjauksen kattavaan järjestämiseen. Keskusta on samaa mieltä ja esittää lisäksi, että neuvolatoimintaa kehitetään nykyistä enemmän perheneuvolatuen suuntaan.

"Lapset tarvitsevat jokapäiväistä läsnäolevaa suhdetta äitiin, isään ja muihin aikuisiin ihmisiin, jotka kykenevät jakamaan lapsen iloja ja murheita sekä opastamaan lasten maailman ymmärtämisessä - -." Näin sanotaan mietinnössä. Ajatus on ihan oikea. Lasten ja nuorten pahoinvointi ei ole seurausta toki yksin leikkauksista, vaikka ne ovatkin siihen merkittävästi vaikuttaneet. Se ei ole seurausta yksin kouluterveydenhuollon, neuvolatoiminnan, kotipalveluiden tai terveyspalvelujen supistuksista, vaikka nekin ovat vaikuttaneet. Pahoinvointi ei myöskään ole yksinomaan suurentuneiden opetus- tai päivähoitoryhmien seurausta, vaikka niilläkin on merkityksensä.

Tulevien lasten ja nuorten pahoinvointia ei estetä pelkästään lisäresursseilla. Jo valtioneuvoston selonteossa todetaan lapsikielteisten asenteiden lisääntyminen yhteiskunnassamme. Valiokunta toteaa: "Työelämässä on liian usein vallalla nykyisin perheettömyyden ihanne. Niinikään julkisuudessa vallitsee aikuisen viihtymisen ja pärjäämisen ihanne - -". Mietintö toteaa myös, että mediasta on tullut yhä suurempi osa lasten ja nuorten arkea, ja vielä: "Median esikuvat tuottavat usein paineita nuorille, koska media korostaa toimintaa, vauhtia ja elämyksiä."

Arvoisa puhemies! Väitän, että näistä virkkeistä löytyy tämän selontekokäsittelyn tulevaisuuden kannalta tärkein sisältö. Meidän jokaisen on nähtävä, millaisia malleja me itse ja meidän ylläpitämämme yhteisö annamme lapsille. Verinen kilpailu yhä paremmasta menestymisestä, paremmista työpaikoista, julkisuuden ja repäisevien tempausten ja yhä erikoisempien elämysten ihannointi, historiallisestikin ylivertainen itsekkyyden ja oman pärjäämisen korostaminen — siinäkö on maailma, jota me rakennamme lapsillemme? Asenteiden on muututtava huomattavasti lapsimyönteisemmiksi, meidän on uskallettava kasvattaa, uskallettava asettaa kasvatuksessa rajoja, jotka pohjautuvat sellaisiin perusarvoihin, joihin myös itse uskomme. Nykyisten asenteittemme sekä palvelujen ja toimeentulon laiminlyönnit näkyvät jo lisääntyneinä kustannuksina.

Selontekokäsittelyltä, arvoisa puhemies, olisimme odottaneet enemmän korjauksia edes tärkeimpiin perhe-etuuksiin ja lapsiperheiden talouteen. Se aika olisi nyt, ennen kuin pakolliset korjaustoimet vievät kaiken rahan. Lapsi- ja nuorisopolitiikan tulevaisuudennäkymät ansaitsisivat oman selontekonsa.

Lopuksi, arvoisa puhemies, ehdotan, että eduskunta hyväksyisi valiokunnan mietinnössä olevan 1. lausumaehdotuksen sijasta vastalauseessa 1 olevan 1. lausumaehdotuksen sekä mietinnössä olevan 2. lausumaehdotuksen lisäksi vastalauseen lausumaehdotukset 2, 3 ja 4, joiden sisällön olen jo käynyt edellä läpi.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Mitä lapset odottavat elämältään? Mitä he toivovat vanhemmiltaan? He odottavat yhdessäoloa omien vanhempiensa kanssa, isänsä ja äitinsä. Aikuisten ajan puute lapsilleen on tullut esiin useissa lasten omia mielipiteitä kartoittaneissa tutkimuksissa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä vanhemmuuden vahvistaminen on avainkysymys koko perheen ja lasten hyvinvoinnin kannalta. Äidin ja isän lapsensa kanssa viettämä aika, läsnäolo ja keskustelu edistävät lapsen myönteistä kasvua ja kehitystä. Läheiset äiti—lapsi- ja isä—lapsi-suhteet luovat pohjan perusturvallisuudelle ja suojaavat lasta ja ehkäisevät ongelmia. Ensisijainen vastuu lapsesta ja hänen kasvatuksestaan kuuluu lapsen vanhemmille.

Tilastokeskuksen tekemän työvoimatutkimuksen mukaan pienten lasten vanhemmat tekevät yhä pidempiä työpäiviä. 90-luvulla työn tuottavuus Suomessa nousi merkittävästi. Se tapahtui vääjäämättä myös lasten kustannuksella. Selvitysten mukaan esimerkiksi 15 prosenttia ylemmistä toimihenkilöistä tekee säännöllisesti töitä yli 50 tuntia viikossa. Työ edellyttää nykyään yhä useammalta pitkiä päiviä ja täydellistä keskittymistä. Perheissä on tehtävä urakehitystä koskevia ratkaisuja, joissa lapset otetaan huomioon.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä on erinomaista, että hallituksen budjettiin sisältyy esitys isyysloman pidentämisestä kahdella viikolla. Ongelma on kuitenkin siinä, että lain jo nykyisin tarjoamista mahdollisuuksista huolimatta miehet harvoin täysimittaisesti käyttävät oikeuttaan isyyslomaan. Ilmapiiri suomalaisilla työpaikoilla pitää luoda sellaiseksi, että miehet voivat enemmän käyttää isyysvapaita. Ongelma on siinä, että nykyiset työpaikat eivät kannusta miehiä tähän.

Isien vanhempana olemisen mahdollisuuksia on vahvistettava, koska se on usein avainkysymys työn ja perheen yhteensovittamisessa niin lasten hyvinvoinnin kuin tasa-arvonkin kannalta. Molempien vanhempien mahdollisuutta huolehtia vanhemmuuden asettamista velvoitteista on tuettava myös silloin, kun vanhemmat asuvat erillään. Kokoomuksen eduskuntaryhmä ehdottaa, että vanhempien oikeutta palkattomaan lyhennettyyn työpäivään eli oikeutta osittaiseen hoitovapaaseen pidennetään nykyisestä ensimmäisen luokan syyslukukaudesta koskemaan kahta ensimmäistä lukuvuotta kokonaisuudessaan.

Kokoomuksen kantana haluan kuitenkin tässä ryhmäpuheenvuorossa tuoda painokkaasti esille sen, että valtaosa lapsista ja nuorista voi hyvin ja suhtautuu luottavasti tulevaisuuteen. Tänään nuorisoasiain neuvottelukunnan toimesta julkaistun nuorisobarometrin mukaan nuorten tyytyväisyys omaan elämäänsä on lisääntynyt. Se on asteittain kasvanut koko 90-luvun loppupuolen ajan.

Vakavin ongelma on kuitenkin hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen. Viime keväänä julkistetun sosiaalibarometrin mukaan pahimmat ongelmat ovat päihteet ja mielenterveysongelmat sekä haluttomuus kouluttautua.

Nykyisen hallituspohjan aikana toteutetut palkansaajien tuloverotuksen keventäminen, tuporatkaisujen mukaiset palkankorotukset sekä talouden kehitystä seurannut korkotason lasku ovat tuoneet helpotusta erityisesti lapsiperheiden arkeen.

Otetaanpa esimerkiksi perhe Viljanen, jossa on kaksi töissä olevaa vanhempaa ja kaksi lasta. Perheellä on asuntovelkaa puolen miljoonan markan verran. Vuonna 95 molemmat vanhemmat ansaitsivat 12 000 markkaa kuukaudessa, mikä tuolloin oli keskipalkka. Tänä vuonna Viljasten perheen käytettävissä olevat tulot ovat 5 000 markkaa kuukaudessa korkeammat kuin vuonna 95. Tämä johtuu palkan normaaleista tupokorotuksista, tuloverotuksen keventymisestä sekä ennen kaikkea korkotason laskusta. Tosin Pääkaupunkiseudulla osa lisätuloista kuluu kohonneisiin asumiskustannuksiin. Tällaisia Viljasen perheitä Suomi on täynnä: rehellisiä, työtä tekeviä perheitä.

Sen sijaan lapsiperheiden tulonsiirtoja jouduttiin leikkaamaan laman seurauksena vuonna 95 ja 96. Tulonsiirtojen perusrakenne on säilynyt leikkauksista huolimatta ennallaan, mutta tehtyjä leikkauksia tulonsiirtoihin ei esimerkiksi lapsilisien tai kotihoidon tuen osalta ole korjattu. Tämän vuoksi kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee valiokunnan mietinnössä esitettyä pontta, jonka mukaan lapsilisien ostovoiman säilyttämiseksi lapsilisät sidotaan indeksiin.

Arvoisa puhemies! Syrjäytyneiden määrän kasvu on merkittävä ongelma, jota ei ratkaista perhepoliittisten tulonsiirtojen lisäämisellä. Tarvitaan aivan toisen tyyppisiä toimenpiteitä. Perheissä ongelmat kasaantuvat, kun vanhemmilla ei ole työtä tai sitä on liikaa. Mikäli vanhemmat ovat pitkäaikaistyöttömiä ja heille on kasaantunut muitakin vaikeuksia, on todennäköistä, etteivät lapsetkaan voi hyvin. Toisaalta lasten tilanne ei ole hyvä niissäkään perheissä, joissa lapsi menettää vanhempansa ylitöille.

Mikäli pienen lapsen vuorovaikutussuhde vanhempiensa kanssa häiriintyy, voi tästä jatkossa aiheutua suuria ongelmia lapsen kehitykselle. Tutkimuksissa on todettu, että lapsi myöhemmin voi kärsiä tunneongelmista, yliaktiivisuudesta sekä lyhyestä keskittymiskyvystä. Siksi varhainen puuttuminen on oleellista jo äitiys- ja lastenneuvoloissa. Tämä ei kuitenkaan aina ole helppoa. Lapsen vanhemmat saattavat kieltää ongelmien olemassaolon. Tällöin viranomaisten tehtävä on vaikea.

Alle kouluikäisistä joka toisen pääasiallinen hoitomuoto on kotihoito. Kotihoito on sitä yleisempää, mitä enemmän perheessä on päivähoitoikäisiä lapsia. Yksityisen hoidon tukea saavien määrä on kasvanut tasaisesti. Useat vanhemmat kokevat kuitenkin, ettei hoitomuotojen valinnanmahdollisuus ole todellinen muun muassa kotihoidon tuen riittämättömyyden vuoksi. Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää hyvänä sitä, että valiokunnan mietinnössä esitetään päivähoitojärjestelmän kehittämistä edelleen siten, että perheille taataan mahdollisuus valita lapsen kotona hoitamisen sekä kunnallisen ja yksityisen päivähoidon välillä. Mielestämme vanhemmilla tulee olla nykyistä selvästi paremmat mahdollisuudet itse valita lapselleen sopiva hoitomuoto. Erityisesti pienempien, alle 3-vuotiaiden, lasten osalta on perusteltua järjestää hoito lapsen omassa kodissa toisen vanhemman tai oman hoitajan toimesta. Seuraavalla vaalikaudella on kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen tasoja nostettava.

Arvoisa puhemies! Iltapäivätoiminnan järjestäminen kouluikäisille on tärkeää. Kunnat, seurakunnat, urheiluseurat ja muut kolmannen sektorin järjestöt ovat hyvässä yhteistyössä järjestäneet tätä toimintaa, jonka koordinointi sopii parhaiten kunnan vastuulle. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä kunnille ei tule säätää velvollisuutta järjestää kaikille koululaisille jokapäiväistä usean tunnin kestävää kerhotoimintaa. Kerhotoiminnan idea on vapaaehtoisen osallistumisen periaate. Tarjolla pitäisi olla virikkeellistä toimintaa niille, jotka sitä haluavat. Toiminnan rahoitukseen tulee edelleenkin käyttää esimerkiksi Raha-automaattiyhdistyksen tai vanhempien maksamia kohtuullisia kerhomaksuja. Tärkeää on, että kerho-ohjaajien pätevyydestä alalle huolehditaan. Heillä tulee olla alan koulutusta ja kokemusta toimimisesta lapsiryhmän kanssa.

Arvoisa puhemies! Meidän päättäjien tehtävä on luoda sellaiset olosuhteet Suomeen, että pienten lasten vanhemmilla on nykyistä huomattavasti paremmat mahdollisuudet yhdessäoloon lastensa kanssa. Tätä lapsetkin toivovat.

Katja Syvärinen /vas:

Arvoisa puhemies! Jokaisella lapsella tulee olla oikeus syntyä toivottuna ja kasvaa rakastettuna. Vasemmistoliiton mielestä hyvän lapsuuden ja nuoruuden eväät tulevat ensisijaisesti kotoa. Yhteiskunnan tehtävänä on tukea vanhempia arjen kasvatustyössä muun muassa sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluilla. Vasemmistoliitto on pitänyt oikeana sitä, että hallitus on painottanut nimenomaan lapsiperheiden palvelujen kehittämistä, kuten jokaisen lapsen oikeutta päivähoitoon ja maksutonta esiopetusta. Ryhmämme pitää tärkeänä, että yhteiskunta vastakin varautuu parantamaan lapsiperheiden palveluita. Tässä mielessä valiokunnan tätä koskeva lausumaehdotus on hyvä velvoite myös tuleville hallituksille.

Jokaisen lapsen oikeus päivähoitoon on vasemmistoliiton mielestä ehdottomasti säilytettävä. Päivähoito ei korvaa vanhemmuutta, päivähoito tukee vanhemmuutta. Se on myös osa ehkäisevää lastensuojelua, mitä ei pidä vähätellä. Maahanmuuttajalapsille se on kielen oppimisen takia erityisen tärkeää. Päivähoito antaa myös miehille ja naisille tasa-arvoisemman mahdollisuuden osallistua työelämään.

Palveluihin panostamisen lisäksi hallitusyhteistyön tuloksena on voitu kohdennetusti parantaa heikoimmassa asemassa olevien etuuksia. Ensi vuoden talousarvioesityksessä korotetaan vihdoin minimiäitiyspäivärahaa, samoin kuin sairausvakuutuksen vähimmäispäivärahaa, ja samalla parannetaan vanhempainrahan määräytymisperusteita työttömien osalta. Vasemmistoliitto pitää valiokunnan tavoin tärkeänä, että vähimmäispäivärahat korotetaan työttömyysturvan peruspäivärahan tasolle. Minimipäivärahan korotus on tärkeää nimenomaan köyhyysnäkökulmasta.

Valiokunta on ehdottanut lapsilisän sitomista indeksiin. Vasemmistoliitto kannattaa sitä ja katsoo, että lapsilisän parantaminen on otettava veronkevennysvarasta. Köyhät lapsiperheet ovat usein monilapsisia. Myös yksinhuoltajaperheissä köyhyyttä on enemmän. Pääministeri Lipposen esitys lapsilisien korotuksista vain yksi- ja kaksilapsisille perheille ei vastaa todellisia tarpeita. Veronkevennyksistä on osoitettava osa kaikkien lapsiperheiden toimeentulon tukemiseen lapsilisiä korottamalla.

Väestöliiton tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset perheet haluavat enemmän lapsia kuin todellisuudessa hankkivat. Perhekoon kasvattaminen nykyisestään olisi suomalaisen yhteiskunnan kannalta toivottavaa. Jos halutaan, että suomalaiset hankkivat lisää lapsia, tarvitaan muutakin kuin lapsilisää.

Perheen toimeentulon keskeinen lähde on vanhempien työ. Pätkätyöt, määräaikaiset työsuhteet ja yleensä epävarmuus huomisesta ovat liiankin tehokkaita "ehkäisyvälineitä". Työelämä toisaalta asettaa suuria vaatimuksia ja toisaalta synnyttää pätkätöineen myös epävarmuutta. Ylitöitä tekevät eniten pienten lasten vanhemmat, eikä pätkätyöläisellä ole varaa kieltäytyä. Työelämässä hallitsevat yhä enemmän talouselämän kovat tavoitteet. Vasemmistoliitto korostaa, että yhteiskunnan on asetettava rajoja talouden toiminnalle.

Ensi vuoden budjettiesityksessä isyysvapaata pidennettäisiin 12 arkipäivällä ja vanhemmat voisivat pitää vapaata myös osittaisena. Mutta tarvitaan muutakin. Valtiovallan ja työmarkkinajärjestöjen on yhdessä edelleen tehtävä määrätietoisesti töitä perheen ja työelämän paremmaksi yhteensovittamiseksi. Päätökset työajoista ja vanhempainvapaista tehdään tupo-pöydässä. Tällä kierroksella on esillä alle 12-vuotiaiden lasten vanhempien lyhennetty työaika. Tuemme sitä ehdottomasti. Työpaikoilla tehdään sitten ratkaisut vapaiden käyttämisestä. Siellä nähdään käytännössä, antaako työympäristö todella mahdollisuuden valintoihin. Mistä löytyy työnantaja, joka tarjoaa lapsimyönteistä työpaikkaa?

Arvoisa puhemies! Yhteiskunnassa on valitettavasti vallalla arvomaailma, jossa omaa etua saa tavoitella keinoja kaihtamatta. Siinä maailmassa hyökkäävyys ja häikäilemättömyys ovat hyveitä ja toiset ihmiset vastustajia. Lapset opetetaan pärjäämään kovassa maailmassa — jopa lyömään takaisin. Onneksi kaikki eivät ajattele näin.

Vasemmistoliiton mielestä vanhemmuus on arvokas ja mukava tehtävä. Politiikalla luodaan pohja sille, että aikuiset pystyvät ja osaavat itse kasvaa aikuisuuteen ja vanhemmuuteen, sekä sille, että lapsille kertyy monipuoliset valmiudet elämässä selviytymiseksi. Haluamme rohkaista ihmisiä yhteisöllisyyteen ja jakamaan kokemuksiaan sekä sitä kautta kehittämään lasten ja nuorten elinoloja ja lapsille ja nuorille tärkeitä palveluita.

Silloin, kun vanhemmilla ei ole riittäviä voimavaroja huolehtia lapsista ja nuorista, on lapsen edun mukaista, että hän saa yhteiskunnan monipuolisen tuen. Nuorten tarpeet eivät synny sektoreittain, ja siksi palvelujärjestelmien yhteistyön on oltava saumatonta. Erityisen tärkeä on varmistaa, että riittävästi huomiota voidaan kohdistaa varhaisessa vaiheessa niihin lapsiin ja nuoriin, jotka ovat suurimmassa syrjäytymisvaarassa, tarvitsevat lastensuojelun erityistoimenpiteitä, tai niihin nuoriin, joita uhkaa luisuminen työttömyyteen tai päihdekierteeseen.

Keinoksi ongelmanuorten kohdalla ei kuitenkaan kelpaa lasten rikosvastuun ikärajan alentaminen. Yhteiskunnassa on valitettavasti monia, jotka luottavat yhteiskuntapolitiikan tehokeinoina enemmän poliisiin, tuomariin ja vankilaan kuin sosiaalityöhön. Jos ne keinoina todella tehoaisivat, niin Yhdysvallat ja Venäjä olisivat liki kymmenen kertaa Suomea turvallisempia ja lapset niissä voisivat paljon paremmin. Meidän on haettava ratkaisua lapsia ja nuoria tukevista palveluista.

Lapset tarvitsevat muutakin kuin palveluja — lapset tarvitsevat vanhempia, vanhempien aikaa. Hyvään vanhemmuuteen kuuluu lasten hoitamisen lisäksi myös läsnäolo. Aikaa ja kiireetöntä yhdessä olemista on vanhempienkin opittava uudelleen arvostamaan. Nuorten mielestä vanhempien kuuluukin vähän motkottaa, olla tiukkapipoisia ja pitää huolta kotiintuloajoista. Ei vanhempien tarvitse mitään erityistä tehdä, riittää, kun olisivat läsnä.

Vasemmistoliiton mielestä suomalaisen vanhemmuuden suurin haaste on kohdella lapsia ja nuoria tasavertaisesti ja reilusti, mutta silti heidän ikänsä ja kehitystasonsa huomioiden. Lapselle ei tule asettaa vastuuta enempää kuin hän kykenee kantamaan. Vanhempien ja aikuisten roolia ja asenteita lapsiin ja nuoriin on siksi todella tarkasteltava ja arvioitava arjen teoissa joka päivä.

Lasten ja nuorten tasavertaiseen kohteluun kuuluu se, että heidän kansalaisuutensa otetaan vakavasti. Lapsia ja nuoria ei saa nähdä pelkkinä aikuisten toiminnan ja toimenpiteiden kohteina, vaan heille on annettava kotona ja yhteiskunnassa tilaa myös aktiivisina toimijoina ja kokonaisina ihmisinä. Osallisuus on myös lasten ja nuorten oikeus.

Vasemmistoliitto haluaa vahvistaa lasten ja nuorten omia harrastus- ja toimintamahdollisuuksia ja lasten ja nuorten näkymistä ja kuulumista yhteiskunnassa ylipäätään. Lapsia ja nuoria ei pidä nähdä vain passiivisina vastaanottajina. Me haluamme myös, että lapset ja nuoret otetaan nykyistä vahvemmin mukaan päätöksentekoon kuulemalla heidän näkemyksiään ja tarpeitaan heidän elämäänsä vaikuttavien päätösten valmistelussa. Lapset ja nuoret ovat yhteiskunnan voimavara.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto haluaa kehittää edelleen vanhemmuuden arkisia tukijärjestelmiä: neuvolatoimintaa, kotipalvelua, päivähoitoa, peruskoulua ja kouluterveydenhoitoa. Kaikki ne osaltaan auttavat vanhempia kasvatustyössä.

Pehr  Löv  /r:

Värderade fru talman, arvoisa rouva puhemies! Barnen är vår framtid. Många barn lyckas och har enorma möjligheter i kunskapssamhället med öppna gränser till hela världen. Men, alla barn mår inte bra och har inte en lycklig framtid. En gemensam nämnare för barn som misslyckats är ett bristande vuxenstöd. Får ett barn inte uppskattning och upplever det inte tillit redan under de två första levnadsåren kan framtiden vara spolierad. Barndomen är en snabbt passerande livsfas och politiska beslut grundar sig inte tillräckligt ofta på analyser av konsekvenserna.

Barnen har inte en tillräckligt hög prioritet i den politiska diskussionen helt enkelt. Barnen och ungdomarna diskuteras ofta som grupp utan att man definierar eller problematiserar de individuella behoven. Vi politiker måste tillsammans med de professionella fostrarna få ut ett tydligare budskap om behovet att ge mera utrymme åt barnen i vårt samhälle. Vi har de facto mycket stora förväntningar på att barnen skall klara sig ensamma, men skapar ändå inte tillräckligt barnvänliga miljöer.

Föräldrarna måste få mera tid för barnen! De unga föräldrarna arbetar mest av alla grupper i samhället. Papporna är inte alltid motiverade att delta i barnomsorg och uppfostran. Mammorna orkar inte ensamma bära ansvaret. Stress, psykisk sjukdom och missbruk försämrar ytterligare förutsättningarna i många familjer. Samhället måste erbjuda kompenserande åtgärder i form av god välfärdsservice. Föräldrarna behöver mera stöd för att klara sin fostrargärning. Barnen behöver en bättre miljö på alla arenor, dvs. i hemmet, i dagvården och i skolan. En harmonisk familj utgör den bästa grunden för en god utveckling till trygghet och mognad. Med aktiv hjälp av far- och morföräldrar finns det naturliga nätverk, som enligt forskningen visat sig ge de mest framgångsrika ungdomarna. På grund av flyttningsrörelsen och globaliseringen saknar unga föräldrar ofta sociala skyddsnät.

Arvoisa puhemies! Mannerheimin Lastensuojeluliitto teki vuonna 2001 Lapsen ääni -tutkimuksen, jonka mukaan kaksi kolmesta 5—12-vuotiaasta lapsesta toivoi voivansa viettää enemmän aikaa vanhempiensa kanssa. Tulos, jonka mukaan isillä oli vähemmän aikaa lapsille kuin äideillä, ei ollut mitenkään yllättävä. Kompensaatiota haetaan järjestämällä ylettömästi vapaa-ajan toimintaa lapsille heidän myötäillessään. Nämä lapset ovat itse asiassa stressaantuneita, mutta he eivät huomaa sitä itse. Asiantuntijoiden mukaan tämä stressityyppi on vaarallinen, sillä se tuottaa käyttäytymismuutoksia aggressiivisuutena, turhautumisena, pelkona ja huolena johtaen suuriin kansantauteihin, kuten diabetekseen, astmaan ja sydän- ja verisuonitauteihin. Ruotsissa on jopa tavattu lapsia, joilla on havaittu alkavaa verisuonten kalkkeutumista. Mittaamalla stressihormonipitoisuuksia lasten virtsasta on pystytty tieteellisesti osoittamaan lasten stressistä johtuvat sairaudet.

Oli vahva kokemus tutustua neljänkymmenen asiantuntijan lausuntoihin lasten elinehdoista. Tämän päivän asiantuntemus katsoo vapaan kasvatuksen olevan pahasta. Vanhempien ja lasten ei pidä olla yhdenvertaisia. Lapsille tyrkytetään yhdenvertaisuutta aivan liian nopeasti, vaikka he eivät ole siihen kypsiä, ja he eivät totu neuvojen vastaanottamiseen. Aikaisemmin myös opettajilla oli auktoriteettia. Nykyisin he ovat yhdenvertaisia tovereita, ja tämä johtaa ylimieliseen käytökseen myös muita aikuisia kohtaan. Professori Arnstberg Ruotsista kirjoittaa muun muassa seuraavasti: "Kun aikuisten säännöt puuttuvat ja kun lapset joutuvat itse keksimään sääntöjä, heikommat joutuvat aina kärsimään."

Talman! Vad kan då göras för att ge barnen bättre vuxenstöd? För det första: arbetsliv och familj måste anpassas till varandra på ett bättre sätt. Nu hamnar många barn att tillbringa mycket långa pass utanför hemmet. Välutbildade kvinnor har mycket starka krav på sig och hör enligt undersökningar till den grupp som upplever stor stress. Det är hög tid att vi får en värdediskussion på arbetsplatserna och hos arbetsmarknadsorganisationerna om större flexibilitet. Det bör i princip gälla en möjlighet till deltid för unga föräldrar utan större ekonomiska förluster. Speciellt pappornas möjlighet att vara hemma med sina barn och dela på vårdansvaret skulle vara ägnat att minska stressen i familjerna. Införandet av pappamånaden nästa år är en åtgärd i rätt riktning. Dagvården måste också visa stor flexibilitet. Det borde utvecklas en större smidighet i valet mellan offentlig eller privat dagvård, så att man också kan göra en mix av de här dagvårdsformerna för en anpassning till familjens livsstil och arbetstider.

Vi behöver också vidta andra åtgärder för att höja nativiteten i landet. En färsk undersökning visar att finländarna vill ha betydligt fler barn än de i verkligheten får. Det är en verklig utmaning att forma samhället så att önskemål och verklighet närmar sig varandra.

Pensionsrättighet för mammor, som valt att stanna hemma och sköta sina barn kommer att få en lösning i kommande pensionsreform. Nivån verkar ändå bli låg till en början och måste korrigeras efter hand för att systemet skall upplevas som fullt jämlikt. Barnbidraget har inte höjts på många år och är inte indexbundet så dess köpkraft har minskat kraftigt.

Jag är glad att utskottet i sitt betänkande tydligt säger detta i en kläm. Svenska riksdagsgruppen har länge påtalat behovet av en utveckling av barnbidragsnivån och minister Biaudet försökte driva detta vid budgetmanglingen utan att lyckas. Också hemvårdsstödets nivå upplevs idag som lågt och när ekonomiskt utrymme finns är det en åtgärd för barnets bästa om vi kan höja på nivån.

Puhemies! Mainitsin jo aikaisemmin lasten vanhempien suuresta tuen tarpeesta, ja tällöin neuvolatoiminta on erityisen tärkeä. Nyt toimintaa tulisikin suunnata psykososiaaliseen tukeen ongelmatilanteiden varhaiseksi havaitsemiseksi perheissä. Kotikäyntejä ja työtä vanhempainryhmissä tulisi lisätä. Kouluterveydenhuolto on valitettavalla tavalla joutunut kärsimään 90-luvun säästöistä, eikä sen tilaa ole sen jälkeen kohennettu uudelleen. Kouluterveydenhoitaja muodostaa yhdessä lääkärin ja kuraattorin kanssa ammattimaisen tiimin vaikeassa tilanteessa olevia oppilaita varten. Tällainen investointi on kannattava investointi tulevaisuuteen.

Koululaisten iltapäivähoito on myös saanut sille kuuluvaa tilaa mietinnössämme. Asiantuntijat ovat olleet liikuttavan yksimielisiä lasten kokemasta turvattomuudesta silloin, kun aikuistukeen syntyy aukko ennen koulupäivää ja/tai koulupäivän jälkeen. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on jo pitkään pitänyt tätä priorisoituna alueena, ja toivonkin tätä koskevien kirjausten voivan sisältyä seuraavaan hallitusohjelmaan.

Koulun ja päivähoidon suuret ryhmäkoot aiheuttavat merkittävästi stressiä oppilaille ja päiväkotilapsille. Varsinkin heikot, henkilökohtaista tukea tarvitsevat oppilaat joutuvat kärsimään. Avustajan tuella opetukseen integroitavien vammaisten oppilaiden tilanne ei ole kaikissa kunnissa hyvä. Avustajat vaihtuvat, ja jatkuvuuden puuttuminen aiheuttaa turvattomuutta.

Talman! Jag önskar ännu lyfta fram behovet av skolgymnastik och näringsfostran i skolan. Televisionen och datorspelen fångar barn och ungdomar till den grad att deras fysiska kondition är i uselt skick och en amerikanisering av matvanorna har gjort att fetman utgör ett stort hälsoproblem redan i ung ålder i Finland. Här finns mycket att vinna i ett kort tidsperspektiv! Allas deltagande i daglig gymnastik utan tävlingsprestationskrav vore en stor hälsopolitisk åtgärd i skolan.

Intressant var det också att ta del av forskningen om mediernas betydelse för barnens beteende. Barn har inte förmåga att skydda sig mot medierna och bedöma budskapen kritiskt. Medieförebilderna framhäver ofta aktion, fart och upplevelser. De adb-baserade nya medierna betonar våldsamma lösningsmodeller och svartvita konfliktlösningar. Barnen kan inte skilja på fakta och fiktion och anammar omdömeslösa sätt att lösa problemsituationer. Forskningen tyder på att underhållning som är våldsbetonad skapar nya våldsamma beteendemodeller för barnen. Mediafostran i hemmen, daghemmen och skolan är därför idag mycket viktig för barn och unga.

Det är oerhört viktigt att barnets behov beaktas i samband med beslutsfattandet inom andra sektorer. Närmast handlar det om beslut beträffande städernas trafikplanering och markanvändning. Stadsplaneringen måste utgå ifrån att städer inte bara är ekonomiska enheter, utan också en boendemiljö för både äldre och barn. Saker som påverkar barn behöver inte alls vara "barnpolitiska" i ordets traditionella bemärkelse.

Merikukka Forsius /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Vihreä eduskuntaryhmä piti jo kevään lähetekeskustelussa lapsipoliittisen selonteon esityksiä aika laimeina. Hallitus onnistui kuitenkin budjettiriihessä laimentamaan niitä entisestään. Syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten tarvitsemiin palveluihin selonteossa sivulla 37 luvatut 15 miljoonaa euroa kutistuivat riihessä kolmannekseen. Nyt lapsille olisi siis luvassa vain 5 miljoonaa euroa.

Tämä vedätystaktiikka alkaa olla jo kovin tuttu: Ensin hallitus lipsuu antamistaan lupauksista, sen jälkeen eduskunta kovan tappelun jälkeen onnistuu palauttamaan hallituksen ruotuun. Ulospäin ratkaisu näyttää eduskunnan voitolta ja lehtiin saadaan suuria otsikoita, vaikka alkuperäiseen tilanteeseen verrattuna tulos on plus miinus nolla.

Tämä kymmenen miljoonan leikkaus oli siis hallituksen panostus lapsiperheiden palveluihin. Julkisen vallan panostuksissa syrjäytymistä ehkäisevät palveluthan ovat ensisijaisia tulonsiirtoihin nähden. Näin kertoi pääministeri Lipponen maanantaina puhuessaan nuorten syrjäytymisestä. Hallituksen panostus tulonsiirtoihin — sekin selonteon yhteydessä luvattu — oli pienimmän äitiys- ja vanhempainpäivärahan tarkistaminen, nimenomaan tarkistaminen, sillä nostosta ei kai juuri voi puhua, jos minimirahaa korotetaan 1,3 eurolla. Se jää edelleenkin alle puoleen työttömän peruspäivärahasta. Minimiäitiyspäivärahan minimaalisuus ei ole mikään marginaalinen ongelma, sillä useampi kuin joka neljäs äiti saa pienintä päivärahaa. Vähimmäisrahan saajien osuus on viime vuosikymmeneltä lähtien yli nelinkertaistunut.

Minimirahan saajien määrän nousu on vain yksi indikaattori siitä, että lapsiperheiden toimeentulon kehitys on jäänyt muista väestöryhmistä jälkeen. Erityisesti näin on käynyt yksinhuoltajien kohdalla. Tulonsiirtoja leikattiin laman aikana moneen otteeseen huonon taloustilanteen perusteella, eikä leikkauksia ole kompensoitu tilanteen muututtua. Samanaikaisesti lapsiperheiden toimeentulon heikkenemisen kanssa lasten määrä on vähentynyt, ja se vähenee edelleen. Vuoteen 2010 mennessä lasten määrä pienenee 76 000:lla. Tulonsiirtoihin kuluu siis entistä vähemmän rahaa, koska lapsia on vähemmän. Näin säästyneet rahat ovat menneet muihin tarkoituksiin. Ne olisi pitänyt ohjata lapsiperheille.

Vihreä eduskuntaryhmä haluaa vauhdittaa lamaleikkausten korjaamista. Esitämme varjobudjetissamme pienimmän äitiyspäivärahan korottamista työttömän peruspäivärahan tasolle sekä kotihoidon tuen korottamista. Nämä panostukset vahvistaisivat lapsiperheiden toimeentuloa ja antaisivat perheille todelliset mahdollisuudet hoitaa halutessaan lapset kotona.

Esimerkiksi moni kokoomuslainen, viimeksi ryhmäpuheenvuoron käyttänyt ed. Vahasalo, on korostanut tulonsiirtojen sijaan sitä, että ihmisten pitäisi tulla toimeen omillaan. Kuitenkin tosiasia on, etteivät elämän edellytykset ole kaikilla yhtä ruusuiset. Moni lapsiperhe joutuu tulemaan toimeen tulonsiirtojen varassa, jos esimerkiksi töitä ei ole. Siksi myös tulonsiirtoja pitää vahvistaa.

Hallitus on linjannut palvelut tulonsiirtoja tärkeämmiksi. Lasten ja lapsiperheiden tarvitsemien palveluiden taso ja saatavuus ovat kuitenkin pitkälti kiinni kuntien taloudellisesta tilanteesta. Valtionosuuksien leikkaukset ja yhteisöveron tuotosta nipistäminen ovat kaventaneet kuntien mahdollisuuksia tarjota riittävät palvelut. Kuntien kehno taloustilanne sattuu ennen muuta köyhimpiin lapsiperheisiin, jotka ovat riippuvaisia kunnallisista palveluista. Kun valtio tasapainottaa omaa budjettiaan kunnilta leikkaamalla, joutuvat monet kunnat nostamaan veroprosenttiaan. Myös tämä kirpaisee kipeimmin pienituloisia, sillä näinhän verotuksen painopiste siirtyy progressiivisesta kohti tasaveroa.

Kun kunnissa on leikattu palvelutasoa, ovat erityisesti ennalta ehkäisevät palvelut päässeet heikentymään. Hallitus korostaa selonteossaan, että erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien lasten tarvitsemia palveluja on kohennettava, vaikka tätä ei budjettiesityksestä kyllä huomaakaan. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä on tärkeää nähdä yhteys peruspalveluiden ohentumisen ja lasten ongelmien lisääntymisen välillä. Samanaikaisesti on panostettava sekä syrjäytyvien lasten auttamiseen että ennalta ehkäisevään työhön ja peruspalveluihin, jotta vältytään uusilta syrjäytyneiltä.

Ennaltaehkäisyn unohtumista kunnissa selittää lastensuojelun osalta lastensuojelun suurten kustannusten tasausjärjestelmä ongelmineen. Järjestelmä ei ole tuonut resurssilisäystä kuntien lastensuojelutyöhön, sillä kuntien järjestelmästä saamat rahat vähennetään sosiaali- ja terveyshuollon valtionosuuksista eli ikään kuin peittoa jatketaan toisesta päästä. Tasausjärjestelmä on tarkoitettu kunnille vakuutukseksi yllättävien ja suurten lastensuojelukulujen varalta. Kuitenkin monessa kunnassa maksetut tasausrahat ovat poissa oman sosiaalitoimen, erityisesti avohuollon rahoituksesta. Järjestelmää pitäisikin uudistaa, koska se nykyisellään on monelle kunnalle kohtuuton.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä lasten ja perheiden näkökulma tulee ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa, ei vain silloin, kun niin sanotusti tehdään lapsipolitiikkaa. Esimerkiksi käy työttömyyden kitkeminen. Lapsiperheissäkin tavallisin köyhyyden syy on pitkäaikaistyöttömyys. Hallitus ei ole kuitenkaan halunnut tosissaan käydä työttömyyden kimppuun, vaan esimerkiksi budjettiesityksen perusteluissa vain todetaan työttömyyden nousevan ensi vuonna. Työttömyyteen puuttumiseksi tarvitaan vaikuttavia toimia. Esimerkiksi aikuiskoulutusta pitää tehostaa. Köyhyysrajan alittavissa lapsiperheissä on kaksi kertaa enemmän vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa olevia muihin lapsiperheisiin verrattuna. Myös nuorisotyöttömyyden keskeinen syy on koulutuksen puute.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on nykyisin entistä vaikeampaa. Kiristyvä kilpailu pakottaa vanhemmat tekemään pitkää päivää ja esimerkiksi viemään lapsia yö- tai vuorohoitoon. Vihreä eduskuntaryhmä kannustaa työmarkkinajärjestöjä kantamaan tosissaan vastuuta työn ja perheen yhteensovittamisesta. Tupopöydän ääreen istuvilta herroilta on tultava selkeästi viestiä esimerkiksi siitä, että pienten lasten vanhempien perhetilanne otetaan työpaikoilla huomioon.

Nykyistä koulumaailmaa luonnehtivat luokattomuus, valinnaisuus ja erikoistuminen. Ryhmään kuulumisesta syntyvä yhteisöllisyyden tunne laimenee, kun oppilaat sukkuloivat jopa ala-asteella luokasta toiseen ja opettajat vaihtuvat. Jos lapsella ei ole kotona pysyviä, turvallisia aikuiskontakteja, koulun pitäisi pystyä niitä tarjoamaan.

Vaikka selonteossa korostetaan varhaisen puuttumisen merkitystä, on käytännössä viime vuosina tehty aivan toisenlaista politiikkaa. Kunnissa on säästetty esimerkiksi kouluterveydenhoitajista ja koulupsykologeista, jotka ovat avainasemassa ongelmien varhaisessa havaitsemisessa ja siten myös varhaisessa puuttumisessa. Myös riittävän pienet ryhmäkoot sekä tuki- ja erityisopetuksen saatavuus tukevat tätä tavoitetta. Esimerkiksi varhain havaittu tukiopetuksen tarve voi oppilaan kannalta saada aikaan sen, että tuen tarve muodostuu vain väliaikaiseksi.

Koulun roolia oppilaiden siirtymisessä jatko-opintoihin tulisi vahvistaa. Siirtymävaihe peruskoulusta jatko-opintoihin on nuorten syrjäytymiskehityksen kannalta kaikkein riskialttein. Myös opintojen keskeyttäminen on uhka. Työministeri Filatov esitti keväällä, että esimerkiksi opinto-ohjaaja voisi seurata, mitä nuoret peruskoulun päätyttyä tekevät. Unohtiko ministeri tämän hyvän ajatuksensa, vai onko asia edistynyt? On osoitettava selkeästi, kuka ottaa vastuun peruskoulun päättävien nuorten ohjaamisesta jatko-opintoihin.

Eduskunta on myöntänyt useana vuonna korvamerkittyä lisärahaa lasten- ja nuortenpsykiatriaan. Lisävaroista huolimatta jonot psykiatriseen hoitoon ovat edelleen kestämättömän pitkät. Joissakin kunnissa hoitoa joutuu odottamaan jopa yli vuoden. Lasten mielenterveyteen vaikuttavat myös vanhempien mielenterveysongelmat. Stakesin tutkimuksen mukaan esimerkiksi masentuneiden vanhempien lapsista 60 prosenttia sairastuu itsekin 25 ikävuoteen mennessä. Onkin tärkeää hoitaa sekä lasten että vanhempien mielenterveysongelmat.

Arvoisa puhemies! Vihreä eduskuntaryhmä luottaa siihen, että eduskunta auttaa hallitusta pitämään kiinni lupauksistaan. Siksi ehdotan hyväksyttäväksi vastalauseen 2 mukaista pontta, jossa hallitus velvoitetaan osoittamaan viipymättä riittävät resurssit syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten palveluihin. Ponsi sisältää siis velvoitteen palauttaa budjettiin siitä leikatut 10 miljoonaa euroa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Suomalaiset haaveilevat tuoreen Väestöliiton perhebarometrin mukaan suuremmasta lapsikatraasta kuin he todellisuudessa tulevat saamaan. Suurperheitä haluaville suomalaisille on viime vuosina tullut liikaa negatiivisia signaaleja. Kansalaiset eivät pysty riittävästi luottamaan, että perheiden ja lasten hyvinvoinnin kannalta yhteiskunnan kehitys on ennustettavaa ja johdonmukaista.

Pääministeri Lipponen antoi omassa vaaliavauksessaan yhden positiivisen signaalin, ehdotuksen lapsilisien korottamiseksi, mutta tavalla, joka herättää kysymyksen, onko pääministeri sisäistänyt lapsilisien perimmäisen tarkoituksen. Hän ehdotti korotuksen kohdistamista vain yksi- ja kaksilapsisiin perheisiin. Eikö perheen kolmas tai neljäs lapsi ole yhtä arvokas kuin esikoinenkin? (Ed. Puisto: Se on aikaisemmin otettu huomioon!) Lapsilisien tarkoitus on korvata lapsista aiheutuvia kuluja, ja mitä useampia lapsia perheessä on, sitä vähemmän vanhempien muista tuloista jää yhtä lasta kohti jaettavaa.

Lapsilisien nouseva porrastus lapsilukumäärän mukaan asettaa kaikki lapset perhekoosta riippumatta tasavertaiseen asemaan. Porrastusta on Lipposen hallitusten aikana jo loivennettu, minkä seurauksena näemme toimeentulo-ongelmien kasautumisen juuri monilapsisiin perheisiin. Tämä on yksi syy siihen, että suomalaiset eivät uskalla hankkia niin suuria perheitä kuin haluaisivat, ja valitettavasti pääministeri Lipponen vaaliohjelmassaan edistäisi edelleen tätä kehitystä.

Lipposen ensimmäinen hallitus ensi töikseen leikkasi lapsilisiä, ja lapsilisät ovat leikkaantuneet reaaliarvoltaan vuosi vuodelta, koska niitä ei ole sidottu indeksiin. Valiokunnan mietintöön sisältyvä ponsi tarjoaa rakentavamman esityksen, lapsilisien sitomisen indeksiin, jolloin vaikutus kohdentuisi paremmin myös monilapsisiin perheisiin.

Suomalaisessa yhteiskunnassa työ ja perhe eivät näytä mahtuvan kitkattomasti samoihin raameihin. Perhetukijärjestelmää on kehitetty ennen muuta työelämän, ei niinkään lasten ehdoilla. Lähes kaikista muista Euroopan maista poiketen Suomessa ei verotuksessa huomioida elatusvastuuta tai kotona tehtävää hoivatyötä. Kotihoidon tuki on leikattu niin alhaiseksi, että lapsen hoito kotona ei ole kaikille perheille taloudellisesti mahdollista. Väestöliiton edellisen perhebarometrin mukaan yli 40 prosenttia päiväkotilasten vanhemmista haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.

Työelämä vaatii vanhemmilta eniten juuri silloin, kun lapset tarvitsisivat kipeimmin vanhempiensa aikaa. Lapsiperheiden keskimääräinen yhteenlaskettu viikkotyöaika on merkittävästi suurempi kuin työikäisten lapsettomien parien. Muissa Pohjoismaissa on selvästi yleisempää, että pienten lasten vanhemmat tekevät osapäivätyötä.

Vanhempien, etenkin äidin, työuupumuksen on todettu ennakoivan lapsen psyykkistä pahoinvointia, etenkin masennusta ja itsemurha-alttiutta. Suomalainen lapsi potee vanhemman antaman ajan nälkää.

Vanhemmat ovat oikeutettuja työajan lyhentämiseen lapsen ensimmäisen kouluvuoden syyslukukauden päättymiseen saakka. Osittaista hoitorahaa menetettyjen ansioiden korvaamiseksi voivat saada vain alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmat. Sekä osittaisen hoitorahan saaminen että työajan lyhentämisen mahdollisuus tulisi ulottaa myös isompien peruskoululaisten vanhemmille. Vanhemmilla tulisi olla mahdollisuuksia ajan antamiseen lapsille silloin, kun se perheen omasta näkökulmasta tuntuu tarpeelliselta. Monen murrosikää lähestyvän peruskoululaisen syrjäytyminen voitaisiin estää, jos kotona olisi koulupäivän jälkeen aikuinen, joka katsoisi perään ja huolehtisi lapsen ajankäytöstä.

Selonteossa ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota pysyvien aikuissuhteiden merkitykseen lapsen kannalta, ja tämä jos mikä on kysymys, jossa liikutaan arvomurroksen kanssa, jota peräänkuulutettiin siinä ponnessa, jonka pohjalta tämä selonteko tehtiin. Lapsen perusturvallisuuden kivijalka on luottamus äidin ja isän pysyvyyteen lapsen arjessa. Omien vanhempien avioliitto on lapsen henkinen koti. Avioeron vaikutukset lapsen elämään ovat huomattavasti vakavammat kuin yleisesti luullaan.

Lapsiperheen hajoaminen ei ole enää kahden kauppa. Kun sovittelusta avioeron ehtona luovuttiin vuonna 88, avioerojen määrä kasvoi 30 prosentilla. Vapaaehtoiseenkin sovitteluun on vaikea päästä, koska palveluja on niukasti. Tutkimusten mukaan noin 30 prosenttia eronneista katuu eroaan kolmen vuoden kuluttua. Avioerojen vähentäminen tulisi nostaa poliittiseksi tavoitteeksi ja nähdä se osana ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä. Tarpeettomien avioerojen ehkäisemiseksi ja erityisesti lasten näkökulman huomioimiseksi perheasiain sovittelupalveluiden resursseja tulisi lisätä ja samalla pitäisi selvittää mahdollisuudet palauttaa sovittelu avioeron ehdoksi lapsiperheiden kohdalla.

Viime vuosisadalla lasten terveyden edistämisessä ansioitunutta äitiys- ja lastenneuvolajärjestelmää tulisi kehittää tämän ajan tarpeita palvelevaksi perheneuvolaksi. Nykylapsen hyvinvointia ei uhkaa ensisijaisesti enää riisitauti vaan vanhempien kasvatustaitojen puute, päihdeongelmat ja voimavaroja nielevät perheiden kriisit. Äidin päihteidenkäyttö on jo merkittävin synnynnäisen kehitysvammaisuuden aiheuttaja. Näiden lasten hoito ja kuntoutus on moninkertaisesti kalliimpaa kuin olisi päihdeongelmaisten naisten raskaudenaikainen tehokas hoito.

Voimassa oleva päihdehuoltolaki on päihteidenkäyttäjän profiilin muuttuessa osoittautunut käytännössä vanhentuneeksi. Muun muassa päihdehuoltolain tahdosta riippumattoman hoidon määräykset soveltuvat lähinnä torjumaan alkoholistimiesten itselleen ja ympäristölleen aiheuttamia haittoja. Sen sijaan esimerkiksi huumeita käyttävän raskaana olevan naisen tapauksessa niistä ei ole hyötyä lapsen kannalta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi lapsipoliittisesta selonteosta antamassaan mietinnössä vuonna 96, että on ryhdyttävä toimenpiteisiin päihdehuoltolain muuttamiseksi sikiönsuojelun paremmin huomioon ottavaksi. Tilanne on edelleen pahentunut, mutta mitään muutosehdotuksia hallitus ei ole saanut aikaan.

Samoin päihdehuoltolain tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon muiden päihteiden kuin alkoholin vieroitushoidon vaatimukset. Alaikäisten huumevieroitushoidon säädökset kaipaisivat pikaista tarkistamista. Ei voi olla oikein, että 12-vuotiaalla katsotaan olevan oikeus tuhota halutessaan elämänsä huumeilla.

Vapaaehtoisuuteen pohjautuvan päihdekuntoutuksen tulee olla ensi sijalla, ja päihdeäideille tulisikin järjestää kattavasti laadukkaita vain naisille tarkoitettuja vieroituspalveluja, mutta äärimmäisessä tapauksessa tulisi olla myös mahdollisuus tahdosta riippumattomaan hoitoon syntymättömän lapsen suojelemiseksi. Muutama kuukausi pakkoraittiutta on pieni hinta toisen ihmisen läpi elämän kestävien vammojen ehkäisystä.

Yhteiskuntaa rakentavien ja lasten kehitystä tukevien arvojen murtuminen on tehnyt kasvatustyöstä meille kaikille vanhemmille entistä vaativamman. Kun lapsi päättää peruskoulun, hän on tutkimusten mukaan keskimäärin istunut television äärellä pidempään kuin koululuokassa. Media on lyhentänyt lapsuutta. Aikuisuuteen kuuluvat asiat tunkeutuvat lapsen mieleen liian varhain. Väkivaltaviihteellä on kiistaton yhteys lasten ja nuorten väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Tästä huolimatta hallitus vei läpi esityksensä kuvaohjelmalaista, joka poisti väkivaltaisten ja pornografisten videoiden ja elokuvien ennakkotarkastuksen. Näin kova porno ja raaka väkivalta saivat uuden myyntiympäristön. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä esittää K18-haittaveroa laajentamaan saastuttaja maksaa -periaatteen myös kuvaohjelmien vaikutuksiin.

Arvoisa rouva puhemies! Ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi kaksi vastalauseeseen 3 sisältyvää pontta ja kannatan myös ed. Forsiuksen tekemää ponsiehdotusta.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Perhepolitiikkaa on Suomessa hoidettu kymmenen viime vuoden aikana kuin tulevien sukupolvien elämällä ei olisi meille mitään merkitystä. Laman aikana ja sen varjolla leikattiin kaikkein eniten sieltä, mistä voitiin luottaa tulevan vähiten järjestäytynyttä vastarintaa. Tämä väestöryhmä oli lapsiperheet ja heidän elämäänsä saumattomasti liittyvät koulutus, päivähoito ja kasvatustyö. Vähiten koskettiin niiden etuuksiin, joilla edunvalvonta on tehokkaita — eli hyvin palkatut alat ja elinkeinoelämä, varsinkin vientiteollisuus.

Lapsiperheiltä vietiin suurimerkityksiset verotuksen lapsivähennykset, niiden korvauksena korotetut lapsilisät lähes puolitettiin, ja lasten kotihoidon tuen taso aleni olennaisesti. Valiokunta toteaa mietinnössään, että tulonsiirtojen perusrakenne säilyi ennallaan leikkauksista huolimatta. Se ei paljon lohduta. Lopputulos on sama kuin jos nälkäiselle annettaisiin vain murunen ruokaa, jonka perusrakenne olisi oikea: Hän kuolisi vähitellen nälkään oikeasta ruokituksesta huolimatta.

Hallituksen selonteossa todettiin, että suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä oli rakennettu ennen lamaa korkean työllisyysasteen ja tasaisen kasvun lähtökohdista ja siksi sitä jouduttiin uudelleen muotoilemaan. Paine hoivayhteiskunnan alasajoon lapsiperheiden osalta ei johtunut pelkästään lamasta. Osa siitä oli Suomen kaikkea poliittista ja taloudellista toimintaa ohjanneessa Emu-sopeutuksessa. Meidän tuli olla hovikelpoisia EU:n rahavallan edessä hinnalla millä hyvänsä. Suurimman hinnan tästä sopeutuksesta maksoivat juuri lapsiperheet ja työttömät. Esimerkiksi Ruotsissa, joka viisaasti jäi Emu-alueen ulkopuolelle, ei vastaavaa sosiaaliturvaverkon silmäkoon suurentamista ole tarvittu. Valtaosa suomalaisistakin tinkisi mieluummin veronkevennyk-sistään kuin purkaisi sosiaaliturvaamme, mutta valitettavasti suuren rahan myötäjuoksijat kokoomus ja SDP tukijoineen ovat viis välittäneet tavallisten kansalaisten ja pienituloisten lapsiperheiden asemasta. Kilpaillaan vaan EU-herrojen, pääomapiirien ja hyvätuloisten suosiosta. Heitä veronkevennykset ovat hyödyttäneet, ja lapsiperheet ja työttömät ovat maksaneet viulut.

Kuten valiokunnan mietinnössä todetaan, lapsiperheiden toimeentulo on jäänyt jälkeen muun väestön kehityksestä, aivan kuten edellä esitin. Lama loppui jo vuosia sitten, ja kansantaloutemme kehitys oli Euroopan nopeimpia. Siitä huolimatta lapsiperheiden elintaso on syvimmän laman aikaisella tasolla juuri tulonsiirtojen korjaamatta jättämisen ja hyvätuloisia ja rikkaita pääomapiirejä suosineen politiikan takia. Tätä elintason jälkeenjääneisyyttä ovat omalta osaltaan lisänneet kohtuuttomalle tasolle kohonneet vuokrat ja Ruuhka-Suomen asuntojen hinnat sekä nousseet päivähoitomaksut ja terveydenhuollon omavastuut. Lopputulos ei voi kaikesta tästä olla muu kuin valiokunnan mietintöönsäkin kirjaama tosiseikka, että lapsiperheistä köyhyysrajan alapuolella olevien osuus on kohonnut 1990-luvulla 5:stä 10 prosenttiin. Jos kokoomus ja muut rikkaita suosivat saavat jatkaa nykyistä linjaansa, kehitys tulee jatkumaan edelleen.

Arvoisa puhemies! Tästä pääsemmekin lasten ja lapsiperheiden aseman parantamistoimiin. Valiokunta on mietinnössään katsonut, että vanhemmuuden arvostusta on yhteiskunnassamme vahvistettava ja kehitettävä äitien ja isien mahdollisuuksia olla enemmän lastensa kanssa. Erittäin hyviä ja kannatettavia tavoitteita, ja kuten tutkimukset osoittavat, varmasti lasten ja nuorten pahoinvointia vähentäviä asioita. Onhan luonnollista, että lapsi on mieluiten omien vanhempiensa seurassa. Tätä perussuomalaiset ovat koko ajan yrittäneet selittää vaatiessaan kotihoidon tuen nostamista ja näin vanhempien todellisen valinnanvapauden lastensa hoidosta lisäämistä. Joudun kuitenkin pettyneenä toteamaan, että valiokunta on ollut tukevasti jalat irti maasta miettiessään keinoja tavoitteen toteuttamiseksi.

Pienten lasten vanhempien lyhennetty työaika, joustavat työjärjestelyt, osa-aikainen työssäkäynti, osittainen vanhempain- ja hoitoraha ja molempien vanhempien yhtäaikainen kotonaolo ovat hienoja asioita, joita kukaan ei varmaan vastusta, mutta valitettavasti ne ovat täysin utopistisia suurimmalle osalle lapsiperheitä. Juuri kenelläkään ei ole varaa toteuttaa näitä hyviä, lasten turvallisuutta lisääviä keinoja. Yhtälö on nykytulonsiirroilla täysin mahdoton, kun lasten ollessa pieniä vanhemmilla on huolenaan opinto- ja asuntolainojen lyhennykset, korkeimmat elantokulut, lasten päivähoitokustannukset ja pienimmillään olevat palkat sekä pätkätyöt ja nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys. Tarvitaan ylitöitä, lisäansioita, ahdasta asumista ja kaikessa säästämistä ja niiden seurauksena stressiä. Tulemmekin jälleen sen tosiseikan eteen, ettei mikään voi korjaantua lasten ja lapsiperheiden kohdalla, jos yhteiskunta ei muuta asennettaan ja lisää lapsiperheiden tulonsiirtoja. Korjaus tarvitaan pian, se tarvitaan nyt heti.

Selonteossa kannetaan huolta syntyvyyden alenemisesta nyt ja tulevaisuudessa. Huoli on aiheellinen ja vakava asia. Tuskin voimme ratkaisevasti vaikuttaa siihen, että lapsettomien perheiden ja lapsettomien naisten osuus nousee myös jatkossa, mutta edellä esiin ottamiini asioihin viitaten uskon, että toisen ja kolmannen lapsen hankkiminen voisi jälleen yleistyä, jos lapsiperheiden toimeentulokuilua pienennettäisiin ja asuntolainoissa päästäisiin nykyistä loppupainotteisempaan ja pidempään järjestelmään. Muistutan vielä, että vaikka vanhemmilla on lopullinen vastuu lasten kasvattamisesta ja heistä huolehtimisesta, on yhteiskunnalla lopullinen vastuu siitä, että heillä on siihen taloudelliset edellytykset.

Arvoisa puhemies! Esille ovat viime vuosina nousseet rajusti selonteossakin käsitellyt lasten ja nuorten pahoinvointi mielenterveysongelmineen, nuorisorikollisuuden kasvu, vanhemmuuden taidon katoaminen sekä sosiaalisen turvaverkon puuttuminen nyky-yhteiskunnassa. Suuri osa ongelmista selittyy ja on seurausta edellä käsittelemistäni lapsiperheiden jokapäiväiseen elämään liittyvistä käytännön ongelmista.

Nykyvanhempien neuvottomuus äiteinä ja isinä oloon liittyy puolestaan siihen, ettei ole enää olemassa aikaisempien sukupolvien tapaista suku- ja lähiyhteisöverkkoa. Se on jäänyt muuttotappioalueille kärsimään yksinäisestä vanhuudesta ja karsituista hoivapalveluista sen sijaan, että vanhemmat sukupolvet voisivat olla ohjaamassa ja kasvattamassa lapsia ja nuoria elämään ihmisiksi, niin kuin tavataan sanoa. Yhteiskunnan kehitys on johtanut tähän vääristyneeseen tilanteeseen. Se on korvattava yhteiskunnan riittävällä panostuksella lasten ja nuorten kasvatukseen ja kaikinpuoliseen hoitoon. Tarvitaan lisää varoja ja henkilökuntaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä kouluihin.

Arvoisa puhemies! Lopuksi täytyy asiaan liittyen vielä todeta, etten kuitenkaan usko siihen, että nuorisorikollisuutta vähennettäisiin rikosten seuraamuksia lieventämällä. Vanhempien kasvatusvastuun osaksi sopisi mielestäni edelleenkin omalta kohdaltani hyvin toiminut koivuniemen herra. Vankiloihin en ole ainakaan toistaiseksi joutunut tutustumaan kuin virkatehtävissä.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Hyvin monessa puheenvuorossa aivan aiheellisesti nostettiin esille perhe- ja työelämän yhteensovittaminen. Tämä kysymys on aivan olennainen, ja siinä tietysti on kysymys paitsi olemassa olevasta työ- ja työaikalainsäädännöstä ennen kaikkea asenteista ja halusta käyttää niitä mahdollisuuksia, joita tänä päivänä on. Usean ministeriön yhteisessä Työssäjaksamisen tutkimus- ja toimenpidehankkeessa työssäjaksamisen olennaiseksi osaksi on otettu työelämän joustaminen perheiden ehdoilla. Itsekin hyvin monessa yhteydessä olen korostanut tämän välttämättömyyttä, ja perhevapaauudistus, joka täällä eduskunnassa on käsittelyssä, on yksi askel tällä tiellä.

Ed. Viitanen SDP:n ryhmäpuheenvuorossa minusta aika ikävällä tavalla käytti sinänsä taitavaa retoriikkaa esittämällä väitteen ja sitten kumoamalla ja tuomitsemalla tämän väitteen sisällön, kun hän väitti, että kokoomuksen politiikka tässä suhteessa olisi kaappithatcherismia. Minusta tällainen on hyvin loukkaavaa ja halpahintaista.

Sitten täällä ed. Forsius otti esille äitiyspäivärahakysymyksen. Muistuttaisin nyt siitä, että se olennaisin epäkohta, joka nykyjärjestelmässä on, poistuu sen jälkeen, kun äitiyspäiväraha työttömän äidin kohdalla perustuu tähän etuuteen eikä, niin kuin aikaisemmin, ole minimiäitiyspäiväraha.

Vielä ed. Forsius totesi, että hallitus on epäonnistunut työllisyyspolitiikassaan, koska budjetti perustuu tietylle olettamalle työttömyyden kasvusta. Mietin, että jos olisi toisin päin, jos hallitus olisi epärealistisesti arvioinut työttömyyskehityksen eikä olisi siihen varautunut työllisyyspolitiikassa ja muulla tavoin, täällä varmasti kritisoitaisiin siitä, että hallitus tässä asiassa yrittää johtaa eduskuntaa harhaan. Minusta on parempi olla rehellinen ja varautua siihen, mikä on näköpiirissä, eikä antaa asioista virheellistä kuvaa.

Peruspalveluministeri Eva Biaudet

Arvoisa puhemies! Tulonsiirrot ovat hyvin keskeisesti olleet tässä keskustelussa. Mielestäni kuitenkin selonteossa ja myöskin valiokunnan käsittelyssä hyvin tärkeä osa on sillä, millaisen maailman muuten rakennamme lasten ympärille. Ei suinkaan se, kun puhutaan lasten huonovointisuudesta, ole pelkästään tulonjakokysymys. Siinä on tietenkin sitä myös, mutta ei suinkaan ole pelkästään.

Pääministeri Lipponen on esittänyt lapsilisien korottamista nimenomaan ensimmäisen ja toisen lapsen kohdalla. Mielestäni on ihan mahdollista katsastaa ja tarkastaa tätä rakennetta, jos siihen voidaan lisätä resursseja, mutta ei siirtämällä kolmannen, neljännen tai viidennen lapsen lapsilisiä ensimmäiselle ja toiselle. Samoin se työryhmä, joka on tarkastellut lapsilisiä aikaisemmin, on nimenomaan huomioinut sen, että kaikkein suurin puute on ehkä se 17-vuotiaiden tilanne.

Täällä on mielestäni puhuttu myös palveluista, ja siinä mielessä oppositio on samalla linjalla kuin hallitus, että palveluiden vahvistaminen on keskeisesti ollut hallituksen linja. Paljon on tapahtunut ja paljon tapahtuu jatkuvasti tällä saralla. Muun muassa lastenneuvolatoiminnan kehittäminen on kesken ja on asetettu asiantuntijaryhmä, jonka on tarkoitus antaa suosituksensa vuoden loppuun mennessä. Kouluterveydenhuollossa on annettu uusi opas, jossa nimenomaan moniammatillista yhteistyötä lasten ympärillä vahvistetaan. Varhaiskasvatuksessa on annettu valtakunnalliset linjaukset. Varhainen puuttumisen kehittämishanke on koko maassa käynnissä. On koulutettu huomattavasti enemmän sekä neuvola- että päivähoidon henkilökuntaa huomaamaan ja tunnistamaan, milloin lasten elämä edellyttää asiantuntijoiden puuttumista. Paljon tapahtuu, ja mielestäni olisikin tärkeää muistaa, että tämän keskustelun anti on ehkä se, että lasten asema on noussut ihan eri tavalla politiikan keskiöön, kuin mitä se on ollut pitkään aikaan.

Pia Viitanen /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kaappithatcherismilla puheessani viittasin porvarilliseen ideologiaan ja niihin toimiin, mitä täällä vuosien aikana keskusteluissa työelämästä on tullut esiin. Mielestäni koko porvarillisella puolella on korostettu sitä, että kun puhutaan joustoista, niin ne joustot liian usein ovat olleet joustoja työehtoihin. Ne ovat olleet joustoja siihen suuntaan, että työntekijä voitaisiin irtisanoa helpommin, tai joustoja siihen suuntaan, että palkkaa voitaisiin maksaa pikkuisen vähemmän. Eli tätä tarkoitin sillä sanalla, koska nykyäänhän kuitenkin on hyvin vaikea ääneen sanoa, että tällaista tosiasiassa tavoitellaan.

Muistan, että kun viime kaudella pyrimme esimerkiksi pätkätöiden työsuhdeturvallisuuden parantamiseen, se oli joillekin niin kova paikka, että vielä valiokuntavaiheessakin esimerkiksi kokoomus äänesteli tyhjää, vaikka kyseessä oli hallituksen esitys työsuhdeturvallisuuden parantamisesta. Samassa yhteydessä viittasin tähän työreformiajatteluun, ja siinä mielessä varmasti on totta, kun ministeri Perho tulkitsi, että kohdistin tämän kaappithatcherismin vain ja ainoastaan kokoomukseen, (Puhemies koputtaa) koska työreformihan sinänsä ei voi olla enää kaapissa, koska siinä ihan avoimesti nämä uusliberalismin ...

... tuulet puhalsivat kovasti esiin.

Niilo  Keränen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Toteaisin ministeri Biaudet’lle, joka sanoi, että oppositio on palvelujen vahvistamisessa hallituksen linjalla, että me olemme hyväksymässä tässä valiokunnan mietinnössä olevaa kakkoslausumaa, mutta sen lisäksi ja ensisijaisesti meillä on myöskin nämä tulonsiirtojen tason tarkistukset mukana omassa vastalauseessamme.

Ed. Syväriselle toteaisin, että olen hyvin onnellinen siitä, että hän uskalsi esittää vasemmistoliiton kantana, että pienintä äitiyspäivärahaa on korotettava pienimmän työmarkkinaperuspäivärahan tasolle. (Ed. Vehkaoja: Se lukee valiokunnan mietinnössä!) — Mutta se ei ole pontena siellä. — Tämä sisältyy keskustan kakkosponteen, ja minä todella mielenkiinnolla seuraan, miten vasemmistoliitto tässä äänestää.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Viitaselle: Kun itse määrittelee asiat ja itse tulkitsee asiat, niin varmasti menee pieleen, ja nyt meni todella metsään se, mitä puhuitte kokoomuksesta ja työelämän joustoista, aivan metsään.

Ed. Forsiukselle pitää antaa esimerkiksi tukiopetusta, koska hän ei yhtään kuunnellut, mitä kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa sanottiin.

Vielä haluaisin todeta tähän perheen ja työn yhteensovittamiseen, että kun se hyvin onnistuu, niin on tutkittu ja todettu, että työilmapiiri paranee, työn laatu paranee, työn tuottavuus paranee. Totta kai tämä on hyvä asia ja työmarkkinaosapuolet sen hyväksyvät.

Vielä tähän lasten hyvinvointiin: Kaikkein tärkein asia on varhainen puuttuminen, ja sen täytyy olla ja tapahtua jo äitiys- ja lastenneuvolassa. Varhainen vuorovaikutus on se, (Puhemies koputtaa) mistä on saatu hyviä tuloksia muun muassa Vantaalla ja Kirkkonummella.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustapuolue oli todella puheenvuorossaan harvinaisen avoin. Ryhmäpuheenvuorossa ihaillaan 50-luvun perhekäsitystä, jossa naiset miesten rinnalla olivat työelämässä ja "siinä sivussa kasvattivat suuret ikäluokat yhteiskuntakelpoisiksi", siis naiset kasvattivat. Eihän tässä mitään pilkkaamista ole, mutta ei mitään tavoiteltavaakaan. 50-luvulla ei ollut päivähoitoa ja sosiaaliturva oli nykyiseen verrattuna aivan toisella tasolla. Tätäkö keskusta ihailee?

Toinen asia: Keskusta vaahtosi puheessaan kotihoidon tuesta, mutta vastalauseessaan ei kyllä esitä tukeen indeksejä suurempaa korotusta. Kokoomuskin oli reippaampi ja esitti sentään aikataulua.

Ed. Keräselle vielä: Minimiäitiyspäivärahan osalta tähän valiokunnan mietintöön on aivan helppo ja hyvä yhtyä.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Viitaselle huomauttaisin, että paljastitte juuri itsenne. Te ette ole koskaan työreformia lukenutkaan.

Toiseksi, tänään me puhumme selonteosta, ja selonteon tarkoitus on tehdä pitkän linjan tavoitteita perhepolitiikalle. Me emme puhu ensi vuoden budjetista. Ne ponnet, joita meillä on, on — aivan samalla lailla kuin nämä hallituksen kaksi pontta — tarkoitus toteuttaa tulevaisuudessa, joskin paljastaisin teille, ed. Viitanen, että tuo Roope Ankan rahasäiliö onkin näköjään ollut piilossa pääministeri Lipposella. Hän on sitä piilotellut 7,5 vuotta, ja nyt hän sitten tulee tällä lapsilisien indeksitarkistuksella peliin mukaan näin vaalivuotena. Mutta me äänestämme näistä vielä ennen joulua, ja silloinhan me näemme, kuinka moni sanojensa takana seisoo.

Merikukka  Forsius  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Viitanen kysyi eri etuuksien rahoituksesta, kylläkin keskustalta, ja sanoi samalla, että sosialidemokraatit eivät pidä etusijalla veronkevennyksiä. Kuitenkin veronkevennykset tehtiin, ja olisin ottanut esille lapsilisien indeksitarkistuksen, 2 prosentin inflaatiolla laskettuna 22,3 miljoonaa; kotihoidon tuki 25 miljoonaa euroa; korotus minimiäitiyspäivärahaan työttömän peruspäivärahan tasolle 55 miljoonaa; ja syrjäytymisraha 10 miljoonaa. Tämä on yhteensä 112,3 miljoonaa euroa, ja veronkevennykset olivat 315 miljoonaa euroa eli alle puolet siitä.

Pehr Löv /r (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minulla oli vastauspuheenvuoro lähinnä ed. Räsäselle, mutta hän ei ole nyt paikalla. Kuitenkin otan asian esille: Päihteitä käyttävän, raskaana olevan naisen hoito on ongelmallinen. Ed. Räsänen puhuu pakkohoidon puolesta, vaikkei hän selvästi sano sitä ponnessaan. Minäkin olen ollut sitä mieltä, mutta keskusteluissani ammattilaisten kanssa olen tullut siihen tulokseen, että riski joutua pakkohoitoon pitäisi naiset tehokkaasti pois neuvolatoiminnasta. Siis se on suuri vahinko ajatellen sikiön hyvinvointia. (Ed. Puisto: Ammattilaisen puhetta, viisas puheenvuoro!) Valmiuksia ohjata vapaaehtoiseen hoitoon pitää sen sijaan parantaa, totta kai.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä keskustapuolueen näkemykset nyt pelottavat. Kun katselee vastalauseen tekstiä, siinä todella keskitytään pelkästään tulonsiirtoihin. Täällä on esitetty täysin katteettomia väitteitä siitä, etteikö nimenomaan valiokunnan mietintö pitäisi sisällään erittäin paljon pitkän aikavälin ajatuksia siitä, miten lasten ja nuorten hyvinvointia maassa voidaan edistää. Juuri siitä siinä tekstissä on kysymys. Kun siihen tutustuu, niin pääsee perille.

Olen vähän huolissani tästä huutokaupan hengestä, mikä nyt näköjään kohdistuu nimenomaan tulonsiirtojen puolelle tänään tässä salissa, ja on siteerattu eilisiäkin puheita sieltä ja täältä. Minun mielestäni ainoa rehellinen, oikea, suora tapa suhtautua tähän kysymykseen — jokaisen meidän, jotka aiomme olla eduskunnassa ensi vaalikaudellakin — on todeta, että koko perhepolitiikkaa täytyy nyt tutkia yhtenä kokonaisuutena ja tehdä siitä hyvin pätevä ehdotus hallitusohjelmaan, kun sen aika jo kuuden kuukauden jälkeen koittaa. (Puhemies koputtaa) Eivät tällaiset irtiotot ole mistään kotoisin.

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! SDP:n kysymyksiä herättävä perhepoliittinen linja kyllä tuli eilen illalla esille. Tuli sellainen vaikutelma, että ehdokas Lipponen kolkuttaa pääministeri Lipposen omaatuntoa. Onko tämä tiedän mielestänne uskottavaa? Hänellä olisi ollut seitsemän budjettia aikaa tehdä tämä korjaus lapsilisiin. Meillä on tieto siitä, että budjettiriihessä elokuussa hän vastusti jyrkin sanoin — täällä löytyy varmasti todistajia — vastusti sitä, että lapsilisiin olisi laitettu indeksikorotukset vuoden 2004 alusta, ei edes ensi vuoden budjetissa, vaan vuoden 2004 alusta. Tämän vuoksi minun mielestäni herää erittäin suuri kysymys siitä, missä SDP menee perhepolitiikan osalta. Mitä mieltä te olette?

Pia Viitanen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensin ed. Karpelalle: Valitettavasti, valitettavasti työreformin sisältö on minulle kyllä tuttu, ja siksi olen onnellinen, kun te jossain vaiheessa olitte sen haudanneet, mutta en tiedä, oletteko haudanneet vai ette, kun sitä heräsitte puolustamaan.

Mutta itse asiassa minä lähtisin ed. Vehviläiselle myös sanomaan sitä, että minun mielestäni SDP:n perhepoliittinen linja on tässä suhteessa hyvin looginen ja paljon uskottavampi kuin teidän vastaavanne. Me olemme hoitaneet ja painottaneet ensi sijassa palveluja. Me olemme nimenomaan puhuneet palvelujen puolesta. Mutta kun palveluita on pystytty rahoittamaan lisää, jossain vaiheessa tulee myös tulonsiirtopuoli kysymykseen. Siinä me olemme nostaneet lapsilisien ostovoiman turvaamisen ja vahvistamisen tärkeälle sijalle. Olemme myös puhuneet tulevaisuuspainotteisesti. Nyt olemme puhuneet palveluista. Ensi hallitusohjelmassa on sitten varmasti pohdittavana tulonsiirtopuoli.

Juha  Rehula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Viitanen käytti varsinaisen puheenvuoronsa ja nyt vastauspuheenvuoronsakin pohjalta, joka oli hyvin valmisteltu, esittämällä itse väitteitä ja vastaten niihin haluamallaan tavalla. (Ed. Viitanen: Ottanut mallia keskustalta!) Ed. Viitasellekaan ei olisi pahitteeksi se, että ymmärtäisi sen tekstin, jonka joku on jossakin aikaisemmin kirjoittanut. Perheet tarvitsevat ja kaipaavat tulevaisuutensa suunnitteluun ennakoitavuutta, ja meidän vastuullisina päättäjinä pitäisi luoda niitä edellytyksiä, joilla pienten ja vähän isompien lasten kanssa arjessa pärjätään.

Kokonaan toinen asia on se, olivatko ed. Viitasen käyttämä poliittinen retoriikka ja iskusanat vakavasti otettaviksi tarkoitettujakaan.

Pia  Viitanen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Minä en kyllä oikein ymmärrä tuota ed. Rehulan kritiikkiä siitä, että tavallaan ryhmäpuheessamme tai jossain muissa linjoissamme olisi jonkinlaista ristiriitaa. Mielestämme me olemme olleet hyvin johdonmukaisia, hyvin loogisia, panostaneet palvelupuolelle, vaatineet valtionosuuksien korotuksia nimenomaan sosiaali- ja terveyspuolelle lasten ja nuorten hyvinvointiin. Olemme saaneet tässä suhteessa tuloksia aikaan. Nyt olemme saaneet tuloksia aikaan, me tiedämme, että paljon on vielä tehtävää, tässä budjetissa on tehtävää, ja linjasimme niiden asioiden puolesta ja myös katsoimme tulevaisuuteen.

Emme sortuneet siihen, mihin keskusta omilla rahasäiliölupauksillaan jatkuvasti sortuu: Luvataan kaikille kaikkea. Valitettavasti, ed. Rehula, lapsiperheet eivät ole niitä ainoita, kenelle te olette jo luvanneet kaikki maan mammonat. Te olette luvanneet kaikille muillekin hyvin paljon. Mielestäni esimerkiksi ed. Zyskowicz, jonka kanssa tässä yhteydessä olen samaa mieltä, on tehnyt ihan hyvän linjauksen sen suhteen, että lupauksenne ovat ainakin 20 miljardissa.

Juha  Rehula  /kesk (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Viitanen, te tuomitsitte voimakkainkin sanakääntein keskustan perhepoliittiset linjaukset ja esitykset. Etsitte sitä Ankkalinnan rahasäiliötä, jolla tämä kaikki rahoitetaan. Oleellista tässä on se, että te jatkoitte sen jälkeen, kun olitte keskustan esitykset tuominnut, pitkällä listalla, niin kuin äsken vastauspuheenvuorossannekin, niistä asioista, joita tulevaisuudessa hoidetaan, sitten kun kaikki on paremmin kuin tänään.

Keskustan esitykset ovat realistisia. Voitte esimerkiksi lukea eilen jättämistämme tulevan vuoden 2003 talousarvioaloitteista, mitä me perhepolitiikassa haluamme painottaa. Te löydätte sieltä ne maltilliset, asialliset esitykset, miten me haluamme asioita eteenpäin viedä.

Outi Ojala  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tiedä, minkälainen vaalikuume keskustan on vallannut, mutta jotenkin asiallisuutta ja asiassa pysymistä sentään ryhmäpuheenvuoroissa on totuttu kunnioittamaan eduskuntakeskustelussa. Mutta nyt näyttää siltä, että ammutaan joka suuntaan ja puhutaan ihan palturia.

Arvoisa puhemies! Se, mitä ed. Keräsen ryhmäpuheenvuorossa todetaan ministeri Siimeksen ilmaisseen, ei pidä paikkaansa. Minä, ed. Keränen, odottaisin, että keskustan ryhmän puolelta tullaan tämän asian osalta esittämään anteeksipyyntö. Ei pidä puhua asiattomia sentään. (Ed. Karpela: Hah, hah!)

Siihen, mitä ministeri on sanonut, myös jo ed. Karpela on reagoinut, mutta ministeri nimenomaan totesi, että keskustan naiskuva näyttää olevan tässä mielessä jo vanhentunut, koska se yhteisverotusajatus, jota te olette ajamassa, merkitsisi kyllä sitä, että naisten asema heikkenisi siitä, mitä se on tähän asti ollut. (Ed. Karpela: Ei!) — Kyllä ed. Karpela tietää erittäin hyvin sen, kun keskustan ryhmästä aika moni teki kirjallisen kysymyksen ministerille, kirjallinen kysymys n:o 503 tältä vuodelta, (Puhemies koputtaa) ja vastaus siihen kertoo, mihin teidän esityksenne johtaisi.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Hieman ihmettelen ed. Viitasen puheita siitä, mikä on kokoomuksen kanta työelämän joustoihin. Kyllä me olemme vahvasti ajaneet työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, mahdollisuutta sellaisiin joustaviin ratkaisuihin, joissa sekä työntekijä että työnantaja hyötyisivät. Kokoomus ajaa esimerkiksi työaikapankkimallin eteenpäinviemistä niin, että perheet voisivat säästää vapaa-aikaa ja käyttää sen sitten omana aikana niin, että työnantaja ja myöskin perhe siitä hyötyisivät.

Kun täällä on porvareiden näkemyksiä ihmetelty, niin kyllä minun täytyy ihmetellä sitä, että vasemmistossa aika usein puheista kuvastuu se, että ne vaihtoehdot, joita meidän pitäisi täällä eduskunnassa tarjota perheille, olisivat jotenkin vanhakantaisia. Kyllä nyt, veljet ja sisaret siellä vasemmalla, pitäisi tulla nykypäivään ja nähdä se, että eduskunnan tehtävä on luoda edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Perheet ovat erilaisia. Ei ole eduskunnan tehtävä päättää, mitä palveluita perheet käyttävät. Hallituksen painopiste palveluihin on hyvä, mutta sitä voisin kritisoida, että näiden vaihtoehtojen edistämisessä emme ole riittävästi edenneet. Toivottavasti tämä selontekokeskustelu antaa siihen pontta.

Virpa Puisto /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Räsäsen puheenvuoroon: Oli masentavaa taas kerran kuulla päihdeäitien osalta, että rankaisu on ainoa keino. Yhdyn ed. Lövin ammatillisesti pätevään puheenvuoroon tältä osin. Ed. Räsäsen ja kristillisten kannattaa tutustua tämän päivän päihdeäitien hoitojärjestelmään, jota kehitetään kaiken aikaa maassamme. Vuosittain lisätään eri puolilla maata näitä hoitolaitoksia.

Sen sijaan tähän kaappithatcherismiin: Se on mielenkiintoinen asia, kun tämä Bogomoloff on herra, josta tässä salissa aina toistuvasti kokoomus sanoutuu irti, mutta ei sano häntä irti, josta syystä uusliberalismi tulee varmasti keräämään 10 000 ääntä Helsingissä. (Ed. Antvuori: Ei tarvitse pelätä!) Samanaikaisesti ne, jotka ovat niin sanottuja sosiaalikokoomuslaisia, sanoutuvat täällä irti. Osoittakaa, että olette eri mieltä.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Puolueita on syytetty ideologioiden puutteesta, mutta yksi asia on kyllä varma: Vasemmisto ei katso, että kotona tehtävä hoitotyö olisi niin arvokasta, että sitä kannattaisi tulla mitenkään vastaan. Päinvastoin kotona hoitotyötä tekevän sosiaaliturvaa on leikattu, muun muassa sairauspäiväraha on poistettu eikä ole palautettu siihen, mitä se oli aikaisemmin.

Mietinnössä todetaan, että köyhät lapsiperheet ovat monilapsisempia ja että nämä lapsiperheet ovat huomattavasti riippuvaisempia tulonsiirroista. Tämän mietinnön kanssa on kyllä ristiriidassa pääministerin esitys, että tehtäisiin korotuksia lapsilisiin ensimmäisen ja toisen lapsen osalta. Jos ajateltaisiin mietintöä, silloin korotusten pitäisi kyllä tulla nimenomaan monilapsisille perheille, jotta ne pääsisivät köyhyysloukusta pois.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Keränen syytti ministeri Siimestä siitä, että hän ei kannata kotihoidon tukea. Minä kysyn ed. Keräseltä: Missä tällainen Siimeksen lausunto on ollut? Voitte kai yksilöidä, mitä siinä on myöskin sanottu, koska sellaista lausuntoa ei ole muun muassa niissä lehdissä, joita todennäköisesti siteeraatte, vaan hän on lausunut nimenomaan yhden tulonsaajan perheiden verotuksesta.

Muun muassa ed. Karpelan ja ed. Kiviniemen ja monen muunkin edustajan allekirjoitukset ovat tässä kirjallisessa kysymyksessä, jossa halutaan palata yhteisverotuksen tyyliseen verotukseen eli käytännössä naiset kotiin -tyyppiseen ajatteluun. Ja yllätys, yllätys, samassa Turun Sanomat -lehdessä vihreä liitto ehdottaa keskustalle yhteistyötä oppositiopolitiikassa ja lapsipolitiikassa. Olen yllättynyt siitä, että vihreät ovat siirtyneet myös tälle naiset kotiin -linjalle. (Puhemies koputtaa) Olen kyllä todella yllättynyt.

Niilo  Keränen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puheessani totesin, että jos joku uskaltaa puolustaa lasten kotihoitoa, silloin sanotaan, että keskusta sortaa naisia. Minun puheeni kärki ministeri Siimeksen kohdalla suuntautui siihen, että hän väittää keskustan ajavan naisia kotiin. Minusta lasten kotona hoitaminen on niin arvokas ja tärkeä asia, että kyllä sitä uskaltaa puolustaa.

Pia Viitanen /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Myös minä olen jonkin verran huolestunut keskustan päivähoitolinjoista. Samalla tavallahan keskusta ryhmäpuheessaan kävi demareiden päivähoitolinjausten kimppuun, koska me olemme korostaneet sitä, että on oltava vaihtoehtoja. Toinen vaihtoehto kotihoidon lisäksi on myös päivähoito. Olemme puhuneet laadukkaan päivähoidon puolesta, lasten oikeudesta päivähoitoon ja esiopetuksen puolesta. Tämä on tulkittu ajatuksella, että demarit ovat sitä mieltä aina, että päivähoitoon vaan. Minä haluaisin tietää, onko keskusta tehnyt joitakin tutkimuksia, joilla osoitetaan, että päivähoito olisi jollakin tavalla vahingoksi lapselle. Koska jatkuvasti on tällaisia heittoja, että "päivähoitoon vaan" ja "päivähoito olisi huono tapa", niin onko tämä nyt tulkittava niin, että keskustalla itsellään ei ole kuin yksi vaihtoehto, joka on se kotihoito, joka on se hyvä? Jos joku puhuu päivähoidon puolesta, niin sitä mollataan täällä sitten. Mielestäni palvelut ovat tärkeitä myös lasten osalta.

Christina  Gestrin  /r(vastauspuheenvuoro):

Fru talman! Riksdagsledamot Viitanen tog upp den här frågan som statsminister Lipponen lyfte fram igår om att ändra på hela barnbidragssystemet. Det är synd att inte statsministern själv är här på plats nu. Det skulle vara intressant att höra om hans modell.

Haluaisin nimittäin saada varmistuksen siitä, ettei Lipposen malli merkitse, että lapsilisät vähenisivät monilapsisissa perheissä. Kannatan ensimmäisen ja toisen lapsen lapsilisien tason korotusta, kunhan se ei merkitse sitä, että kolmannen tai neljännen lapsen lapsilisät vastaavasti pienenevät. Tähän pääministeri ei ainakaan eilen antanut mitään vastausta. En näe mitään syytä vaikeuttaa suurperheiden tilannetta.

Rauha-Maria  Mertjärvi  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Keskustan ryhmäpuheenvuorossa vihreät saivat myös vähän satikutia: emme ole saaneet hallituksessa mitään aikaan. Kuitenkin vihreät ovat koko ajan ajaneet hallituksessa niitä samoja lapsipoliittisia asioita, joita täällä on vähän joka puheenvuorossa tuotu esille, ja esimerkiksi meidän varjobudjetissamme ne näkyvät. Oli ilo kuulla ed. Syväriseltä kannatusta tälle meidän ajatuksellemme minimiäitiyspäivärahan korottamisesta.

Ed. Vehviläisen kanssa minulla kyllä muisti pelaa aivan samalla lailla, että lapsilisiä ei pääministeri halunnut korottaa edes vuonna 2004, joten kyllä siinä mielessä ed. Viitasen puhetta oli kiva kuunnella, kun tuntuu, että hallitus on mieltänsä muuttamassa lapsiystävällisempään suuntaan tässäkin suhteessa, vaikkakin kauhulla ajattelee sitä, että se 15 miljoonaa syrjäytyneiden lasten hoitoon, joka piti vihreiden Osmo Soininvaaran ajamana viedä läpi, supistui siihen 5 miljoonaan.

Ed. Huotari, (Puhemies koputtaa) vielä ihmettelen ...

Anteeksi. Otetaan toinen puheenvuoro.

Pirjo-Riitta Antvuori /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta valiokunnan mietintö on varsin hyvä. Siinä on otettu tosi tärkeitä asioita esille, ja se on hyvin laajakantainen. Usein kuitenkin asiantuntijoiden kuulemisessa on tullut esiin se toive, että entistä enemmän nimenomaan lasten asioissa käytettäisiin normiohjausta. Sitä olisin jäänyt kaipaamaan valiokunnan mietinnöstä, onko sitä käsitelty ja minkälaista kantaa siihen otetaan, koska erityisesti päiväkotien ja koulujen ryhmäkokojen suhteen kaipaisi valtion ja kuntien ohjaus- ja valvontasuhteiden merkitystä. Itse olen ruvennut ajattelemaan niin, että juuri näissä päiväkotien ja koulujen ryhmäkokoasioissa tarvittaisiin jonkin näköistä ohjausjärjestelmää, (Puhemies koputtaa) ehkä juuri normiohjausta.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun kuunteli SDP:n ryhmäpuheenvuoroa, niin sen retoriikka ja vertaukset olivat kyllä aivan saman tyyppisiä kuin Metalliliiton Putkosen tekemässä keskustan nälvintäpaperissa. Voi vain kysyä, oliko tuo ed. Viitasenkin puheenvuoro kirjoitettu siellä Putkosen putiikissa.

Mutta tosiasia on, että hallitukselle ei voi antaa perhepolitiikasta edes välttävää arvosanaa, ja siksi tämä puhe pitääkin kääntää varjobudjettiin ja kaikenlaisiin epäolennaisuuksiin. Lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt Lipposen hallitusten aikana ja myöskin palveluiden taso lapsiperheillä on huonontunut. Puhe siitä, että on palveluihin panostettu, ei sekään pidä paikkaansa.

Pirkko  Peltomo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Me sosialidemokraatit kannamme huolta muita heikommassa asemassa olevista lapsista ja nuorista. He tarvitsevat apua nopeasti, ja heidän elinolosuhteisiinsa ja tulevaisuuden mahdollisuuksiinsa pitää vaikuttaa välittömästi. Tähän me voimme palata budjettikäsittelyn yhteydessä. Raha-automaattiyhdistyksen jakamattomasta potista voidaan lohkaista hyvällä omallatunnolla 10 miljoonaa euroa nimenomaan juuri heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto kannattaa kotihoidon tukea vaihtoehtona. Tämän me olemme sanoneet selkeästi meidän erilaisissa ohjelmissamme. Mutta emme kannata sitä, että kotihoidon tukea korotetaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden, kaikkien lasten päivähoito-oikeuden, kustannuksella, jollaisia puheenvuoroja myöskin kuuluu. On oikein, että päivähoitoon on satsattu; on satsattu maksuttomaan esiopetukseen; lapsiperheiden palvelut ovat parantuneet. Tämä puolisoiden yhteisverotusajatus, johon hyvin monet keskustan kansanedustajat ovat täällä nimensä laittaneet lakialoitteessa, (Ed. Ala-Nissilä: Meillähän on yhteisverotus!) se jos mikä on nimenomaan perheiden kannalta naisten työssäkäyntiä heikentävä asia.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on ed. Vehkaojan puheenvuoro varsin hyvin todistanut sen, että tällä hallituksella ei ole ollut perhepoliittista linjaa, koska hän seuraavaan hallitusneuvotteluun nyt sitten haluaa asian viedä. Tämä hallitus on seitsemän vuotta ollut vallassa, ja se nähdään: perhepoliittinen tulos on varsin häkellyttävä. Meillä moniongelmaisten lasten määrä kaiken aikaa lisääntyy. Meillä ei käydä avointa keskustelua perhepolitiikasta, ei haluta myöskään käydä vanhemmuudesta, vaan perustetaan työryhmiä ja halutaan siirtää ongelmat tulevaisuuteen. Lasten ongelmat eivät poistu pelkissä työryhmissä, vaan tarvitaan hallitukselta aitoja tekoja, jotta perheiden ja erityisesti lasten, äitien ja isien olotila tulee paremmaksi niin, (Puhemies koputtaa) että myöskin henkinen tasapaino voidaan säilyttää.

Marjukka Karttunen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen hieman huolissani käsityksestämme kaiken kaikkiaan tämän talon ulkopuolisesta elämästä. Nimittäin liian monissa salipuheissa perheellä edelleenkin tarkoitetaan onnellista ydinperhettä, vaikka yhä useampi perhe tänä päivänä on kuitenkin yksinhuoltajaperhe. Tosiasia on se, että pienten lasten vanhemmat tekevät yhä pidempää työpäivää, mutta kääntöpuoli on työttömyys. Kun perheessä on vain yksi vanhempi, taloudelliset ongelmat, työelämän ja perheen yhteensovittaminen, vastuun kantaminen yksin, vapaa-ajan vähäisyys ja yksinäisyys voivat muodostua todella raskaiksi. Jos maassamme työttömyys on keskimäärin hieman alle 10 prosenttia, yksinhuoltajaperheissä työttömyyden osuus on 13 prosenttia suunnilleen eli huomattavasti korkeampi. Tämä on sellainen asia, mikä mielestäni tulee selvittää, koska se vaikuttaa suoraan näiden lasten hyvinvointiin.

Kari  Rajamäki  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meidän on löydettävä tässä tilanteessa sellaisia ratkaisuja, joissa taloudellisesti kestävällä tavalla pelivaraa käytetään sosiaalisesti oikeudenmukaisesti ja vaikeimmassa asemassa olevien lapsiperheiden auttamiseen. Tämä koskee palvelujen suuntaamista, mutta se pitäisi tuoda mukaan myös lapsilisäkeskusteluun. On siis aika kohtuutonta, että täällä erityisesti keskusta ampuu haulikolla rahaa koko ajan tuosta noin vain ottamatta ollenkaan huomioon sitä tarvetta, köyhyyttä, työttömyyttä, mitä monissa lapsiperheissä on. Pienet indeksitarkistuksetkaan eivät auta tässä tilanteessa. Tämän takia tätä keskustelua tarvitaan enemmän. Se koskee myös tulonsiirtoja, joissa asumistukien ym. ja verotuksen yhteensovittamisessa syntyy todellisia loukkuja, joissa köyhät perheet, köyhät vanhemmat, aikaansaavat todella lapsille lastensuojelu- ym. ongelmia. Kyllä tässä pitäisi pikkuisen tasajaon sijasta ruveta katsomaan tarvetta ja kohdentumistakin.

Riitta Korhonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä ihmettelen sitä, että vallan hybriksessään aikanaan keskustan Eeva Kuuskoski ja demareiden Vappu Taipale vapauttivat lapset tarhattaviksi. (Ed. Ojala: Kyllä menee pitkälle, todella törkeätä!) Kokoomus on koko ajan nähnyt, että vanhemmat ovat lapsen edun parhaita asiantuntijoita. Tätä tarhauslaskua me nyt maksamme.

Arvoisa puhemies! Lapsella on vanhemmat. Se ei tarkoita sitä, että kaadetaan äidin työssäolemisen mahdollisuus, jos haetaan vaihtoehtoja siihen, niin kuin nämä nuoret äidit, jotka muodostavat yli tuhannen naisen tasarahaverkon tuolla verkossa. Heillä on yhdistys, joka ajaa sitä, että heillä olisi oikeus valita vanhempina, kuinka he hoitavat lapsensa, että heillä olisi mahdollisuus jäädä kotiin aivan oikeasti. He ovat äitejä, he ovat naisia, jotka ajavat tätä vaihtoehtoa. Tätä ei kukaan halua kuulla, eivät erityisesti sisaret ja veljet vasemmalla tai vihreissä tai ruotsalaisissa. He ovat olleet jyrkästi vastaan sitä, että kotihoidosta tehtäisiin oikea, tasa-arvoinen vaihtoehto lasten tarhaamiselle. (Puhemies koputtaa) Se on taivahan tosi.

Sitten täällä ed. Viitanen puheenvuorossaan nimitteli yrittäjiä. Minä väitän, että pk-sektori ...

Kari  Myllyniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lapsilisistä on puhuttu useankin edustajan toimesta. On hyvä, että lapsilisien nostamista harkitaan, hyvä niin, mutta jospa harkittaisiin, että lapsiperheille hyväksyttäisiin verotuksessa niin sanottu lapsivähennys, kuten ennen hyvään aikaan. Monimutkaista asiaa ehkä. Sillä kun verottajalta jotakin saa takaisin, se tuntuu erikoisen hyvältä, paremmalta oikeastaan kuin lapsilisien korotus.

Outi  Ojala  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä tässä salissa nyt olisi syytä varmaan jäitä hattuun laittaa ainakin ed. Korhoselle. Että hän kehtaa sanoa, arvoisa puhemies, että aikoinaan ministerien Taipaleen ja Kuuskosken esitys olisi ollut lapsien tarhaamista. Silloin sovittiin nimenomaan siitä, että kotihoidon tuki otetaan käyttöön, ja luotiin nykyinen päivähoitojärjestelmä. Siinä nimenomaan luotiin valintamahdollisuus. Kyllä minusta jotenkin asiallisesti pitäisi täällä käyttäytyä.

Sitten haluaisin sanoa sen verran, arvoisa puhemies, että jos keskustassa ja muualla kannetaan huolta yksinhuoltajaperheistä, niin kuin varmaan on syytä kantaa enemmän, niin kyllä vasemmistoliitossa me olemme valmiit tukemaan yksinhuoltajien lapsilisän korotusta. Me olemme olleet sen kannalla aikaisemminkin. Mutta kun salin oikealta laidalta väitetään, että me emme olisi valinnanmahdollisuuksien puolesta, se ei pidä paikkaansa. Me kannatamme, että perheellä on valintaoikeus: kotihoidon tuki tai päivähoitopaikka. Me olemme myöskin sitä mieltä ja olisimme olleet valmiita budjettiriihessä jo menemään siihen, että lapsilisät sidottaisiin indeksiin. Sitähän sosiaali- ja terveysministeriö esitti, mutta se ei valitettavasti (Puhemies koputtaa) vielä onnistunut. Toivottavasti onnistuu tulevaisuudessa.

Virpa Puisto /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkan siitä, mihin ed. Ojala lopetti. Vuosina 83—87 ministerit Taipale ja Kuuskoski tässä talossa pääsivät yhteisymmärrykseen eivät tarhauksesta vaan lasten päivähoidosta. Kun viime kaudella saimme vihdoinkin subjektiivisen päivähoito-oikeuden, muistan ed. Korhosen olleen samppanjalasi kädessä eturivissä sanomassa, että se oli saavutus. (Ed. R. Korhonen: Ei pidä paikkaansa!) Se oli kansainvälisesti arvostettu saavutus. Valitettavasti tänä päivänä kuulee, että muun muassa ed. Karpela ja kumppanit ovat taustalla tätä subjektiivista oikeutta purkamassa, mutta julkisuudessa sitä kannustamassa.

Olavi Ala-Nissilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Verotus ei oikeastaan enää huomioi elatusvastuuta eikä perheiden erilaisia elämänolosuhteita. Keskustahan ei ole esittänyt yhteisverotukseen siirtymistä ja erillisverotuksesta luopumista. Sen sijaan olemme kyllä tehneet kirjallisen kysymyksen ministeri Siimekselle yhden tulonsaajan perheiden ongelmista. Tällaisia perheitähän on muun muassa työttömyyden tai avioeron tai puolison kuoleman takia.

Jos kaksi ihmistä tienaavat 100 000 markkaa tai yksi henkilö tienaa saman summan, verotuksen progressio on erilainen. Mutta, arvoisa puhemies, perusongelma on siinä, että kun verotettavan tulon alaraja, joka on valtionverotuksessa 60 000 markkaa, 10 000 euroa nykyään, ja kunnallisverotuksessa merkittävä, sitä ei yhden tulonsaajan perhe saa ollenkaan hyväksi sen toisen puolen osalta. (Ed. Huotari: Jos on erittäin korkeat tulot toisella osapuolella!) Kiistatta on tilanne se, että yhden tulonsaajan perheiden äidin esimerkiksi on vaikea omalla työllään parantaa perheensä toimeentulomahdollisuuksia verotuksen takia. (Ed. Huotari: Miksi äidin?) Tässä on epäkohta. Sitä voitaisiin yhteisverotukseen siirtymättä ottaa verotuksessa huomioon jotenkin, (Puhemies koputtaa) jos halutaan. Pitäisi ainakin selvittää ja sitä ministeri Siimekseltä kysyin, mutta vastaus oli, arvoisa puhemies, varsin tyrmäävä.

Timo  Ihamäki  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Salolle haluaisin vastata, kun hän valitti äskeisessä puheessaan, että Suomessa ei käydä avointa keskustelua lapsi- ja nuorisopolitiikasta. Kysyn, mitä tämä nyt sitten on. (Ed. M. Salo: Ei tämä ole avoin, kun tämä on suljettu!)

Täällä on pidetty hyviäkin puheenvuoroja. Ed. Keränen innostui oleellisimmasta tyylistään poiketen vähän tökkimään muita retorisin keinoin, mutta onhan hänellä vanhastaan kirjallista tuntemusta ja draaman tajua. Haluan kuitenkin sanoa, että kokoomus oli tässä vaiheessa lapsilisien indeksisidonnaisuuden takana, koska on parempi edetä yksimielisyyden vallassa askel askeleelta ja se on tärkeä asia.

Kun kuuntelee näitä puheenvuoroja, niin kyllä meillä on suuresti ongelmia ja niitä tuntuu olevan niin paljon, että pian unohtuu, että suurin osa Suomen nuorisosta voi hyvin. Tutkimusten mukaan 80 prosenttia voi hyvin, mutta se ei poista sitä, että 20 prosentilla on ongelmia (Puhemies koputtaa) ja nekin on toki hoidettava.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Korhosen ja hänen puolueystäviensä puheet todellisista vaihtoehtovalinnoista olisivat paljon uskottavampia, jos he toimisivat aktiivisemmin sen puolesta, että perheet voisivat saada kohtuuhintaisen asunnon. Tosiasiassa suuressa osassa perheistä joutuu äiti menemään töihin aivan pakosta siinä mielessä, koska ei selvitä asuntokustannuksista.

Mitä sitten tulee keskustan linjaukseen, niin täällä juuri viime viikolla oli itku ja hammasten kiristys siitä, että terveydenhuoltoalalle ei saada palkattua henkilökuntaa. Nyt jos teidän linjanne on se, että kaikki äidit mahdollisimman paljon jäävät kotiin, mistä ihmeestä te kuvittelette, että löytyy sitten henkilökuntaa terveysalalle puhumattakaan sosiaali- ja koulutoimesta?

Pekka Vilkuna /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun kuuntelin ed. Viitasen puheenvuoroa, jossa hän mainitsi, mihin kaikkeen lapsella täytyy olla oikeus, minua jäi ihmetyttämään, kun siitä luettelosta puuttui oikeus vanhempiin. Kyllä siitä paatoksellisesta luettelosta puuttui ehdottomasti se, ja onhan se merkki siitä, että ei todellista vaihtoehtoa haluta tuoda esillekään. Minimiäitiyspäiväraha on puolet työmarkkinatuen päivärahasta, ja kotihoidon tuki on huomattavasti pienempi kuin yhteiskunnalle koituva kustannus päivähoidosta. Onhan se silloin merkki siitä, että on halukin tarhata.

Tässäkin keskustelussa on käynyt selvästi esille se, että tasa-arvoasia, niin hyvä kuin se itse ajatuksena länsimaissa ja sivistysmaissa onkin, mutta kun näyttää siltä, että tasa-arvo on monessa tapauksessa tärkeämpi kuin lapsen hyvinvointi. Kun molemmilla vanhemmilla (Puhemies koputtaa) täytyy olla oikeus tasa-arvon nimissä ottaa molempien vanhempien paheet, (Puhemies koputtaa) niin se menee jo liian pitkälle.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Minunkin on pakko todeta päivähoitoasiasta, että aikanaan olen osana naisverkostoa ollut tekemässä täällä työtä sen puolesta, että Suomessa saadaan päivähoitojärjestelmä kuntoon ja kattavaksi, niin että perheet voivat valita kunnallisen päivähoidon, perhepäivähoidon, kotihoidon tai yksityisen päivähoidon. Minusta tämä on tärkeä ja suuri vahvuus suomalaisessa yhteiskunnassa ja suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa. Aivan käytännön kysymys on sitten se, ovatko nämä vaihtoehdot todellisia. Mutta edelleenkin täytyy muistaa se, että noin puolet alle 3-vuotiaista lapsista hoidetaan kotona kotihoidon tuen turvin. Jos tätä voidaan vahvistaa, hyvä niin.

Täällä ovat tavattomasti korostuneet erilaiset vastakkainasettelut, mutta mielelläni kääntäisin asian niinpäin, mistä me olemme yhtä mieltä. Minusta mietinnön sivulla 13 viimeinen kappale ennen päätösehdotusta on sellainen lapsi- ja perhepolitiikan huoneentaulu, joka sopii seuraavan hallitusohjelman lähtökohdaksi samoin kuin edelleenkin se ajatus, että kaikki lapsiperheiden peruspalvelut: neuvola-, päivähoito-, kouluterveydenhuolto-, perheneuvolatoiminta, voisivat kehittyä ja vahvistua niin, että ne voivat käytännössä toteuttaa varhaisen puuttumisen ideaa. Tätä varten on menossa esimerkiksi neuvolatoiminnan kehittämistyö, josta on jo kokeiluna hyviä kokemuksia, palveluohjauksesta ajatellen vaikeavammaisia ja pitkäaikaissairaita lapsia on kokeilu käynnissä jne. Tätä kehittämistyötä tehdään koko ajan.

Totta kai kunnissa täytyy taas kerran miettiä, kun budjetit tehdään, mikä on todellista säästöä, jos säästää pitää: sekö, että viedään se viimeinenkin kouluterveydenhoitaja, vai sekö, (Puhemies koputtaa) että maksetaan sinne raskaaseen psykiatriseen hoitoon. Eli kyllä voidaan tehdä hyviä valintoja, kun mietitään asiat loppuun asti.

Marjatta Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On mieluisaa puhua ministerin jälkeen. Nimittäin minua huolestuttaa tässä keskustelussa se, että palveluja pidetään näköjään niin itsestäänselvyytenä, että ne eivät ole mitään, ei ole saatukaan mitään, kun on pantu palveluja pystyyn. Ne ovat ilmaisia, eikä huomata, että ne ovat todella suuri osa tätä samaa perhepolitiikkaa. Vain sillä näyttää olevan merkitystä, mitä saa omaan taskuun. Tämä on todella heikkoa, jos näin ajatellaan.

Itse haluaisin ehkä odotuksista poiketen puheenvuoroni kuitenkin suunnata myös moraaliseen koodiin, jonka tästä salista pitäisi mennä perheille. Meidän yhteiskunnassamme pitäisi olla varaa siihen, että emme enää vaadi pienten lasten molemmilta vanhemmilta kokopäivätyötä silloin, kun lapset ovat kaikkein pienimpiä, puhumattakaan ylitöitä, töitä, jossa on pakko tehdä ylitöitä. Pitää olla mahdollisuus hieman hidastaa vauhtia työelämässä sinä aikana, kun lapset ovat pieniä. (Puhemies koputtaa) Meillä on joitakin systeemejä jo olemassa, niin kuin puheenvuorossani sanoin, (Puhemies koputtaa) mutta sillä puolella minusta voitaisiin vielä parantaa vauhtia.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Korhonen paljasti kokoomuksen erään laidan jyrkän näkemyksen, ja ed. Karpela on aikaisemmin sanonut, että hallitus ei ole tehnyt mitään. Muistutan, että subjektiivinen päivähoito-oikeus on lapsille erittäin tärkeä asia ja myös lapsiperheille. Muistan hyvin sen ajan, kun sitä ei ollut. Keskituloisella perheellä ei ollut mitään mahdollisuuksia saada lapselle päivähoitopaikkaa. Erään ystäväni lapsella 3-vuotiaana oli ollut 20 eri yksityistä hoitajaa. Onko se lapselle hyvä, kysyn minä. Nyt ed. Riitta Korhonen haluaa palata tähän yhteiskuntaan, sellaiseen, missä subjektiivista päivähoito-oikeutta ei ollut. Pyydän muistamaan nyt, että tämä on ollut erittäin tärkeä asia lapsiperheille, niin tärkeä, että sitä ei ehkä enää tosiaankaan huomaa.

Riitta   Korhonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä uskon kuullun ymmärtämiseen, en luulemiseen. Minä puhuin tasarahamallista. Minä puhuin oikeasta valinnanvapaudesta perheille päivähoidon suhteen. Lapsilla täytyy olla subjektiivinen hoito-oikeus johonkin, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikille sopii päiväkoti. (Ed. Puisto: Tarhauksesta te puhuitte!) — Kyllä. Tarhaus, 12 tuntia. Kuka teistä työntekijänä suostuu siihen, että te olette 12 tuntia vaihtuvan työnjohdon alla töissä? Sitä se tarkoittaa. — Eli pitää olla mahdollisuus siihen, että vanhemmat voivat hoitaa itse tai palkata hoitajan kotiin. Te olette ampuneet itse alas piikalakina sen, että kodeilla olisi oikeus palkata työntekijä kotiin hoitamaan lapsia. (Ed. Puisto: Tämä on sitä kaappithatcherismia!) Eli minä puhuin tasavertaisista valinnanmahdollisuuksista. Se on aivan eri asia kuin se, mitä te olette minun suuhuni täällä panemassa.

Siksi toisekseen täällä pantiin suuhun sitä, että (Puhemies koputtaa) yrittäjät ovat työntekijöitten oikeutta vastaan. Yrittäjälle on etu se, että työaikoja voidaan sovitella. Hyvinvoiva työntekijä on aina yrittäjän etu.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskusta ei ole asettamassa tulonsiirtoja tai palveluita vastakkain. On nähtävä, että ne täydentävät toisiaan ja tuovat niitä eri vaihtoehtoja perheille. Perheet ovat vain joutuneet elämään sellaisessa nollalinjassa jo seitsemän ja puoli vuotta.

Mitä tulee verotukseen, uskon, että yhteisverotus varmasti auttaisi joitakin perheitä, mutta en usko, että se on riittävä. Sitä pitää selvittää ja kehittää. On kehitettävä verotusta niin, että se ulotetaan myös auttamaan yksinhuoltajia. Kun myös itse olen yksinhuoltaja, varmasti kannatan subjektiivista oikeutta.

Te, ed. Puisto, ette ansaitse kommenttia moisilla valheillanne. Te olette minulle anteeksipyynnön velkaa. Ymmärrän ed. R. Korhosta täysin, jos vasemmiston linja on tämä, että tämmöisiä valheita syötetään. Kun olisi paikka ja aika keskustella perhepoliittisista linjauksista, lapsen eduista, niin tuollaiset kommentit eivät todellakaan ansaitse minkään näköistä vastausta. Valheita kaikki tyynni.

Rakel  Hiltunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä salissa keskustelussa on nyt vähän sellainen ilmapiiri, joka voisi panna ajattelemaan, että tämä porukka on sotaan lähdössä, (Ed. Antvuori: Vaaleihin!) ja kuitenkin, eikö niin, yhteinen pyrkimys on tuoda esille sitä rakkautta ja yhteisvastuuta, jolla suomalaisia lapsia ja perheitä tuetaan eteenpäin ja uskossa tulevaisuuteen.

Yhden asian minä heitän meille yhteiseksi haasteeksi, ja se on lastensuojelutyö ja lastensuojelutoimenpiteiden kohteena olevat lapset. Yksin Helsingissä heitä on yli 8 000, ja yli 2 300 lapsen vanhemmuuden on yksin yhdessä kaupungissa yhteiskunta ottanut itselleen. Eli levätään vähän aikaa tästä aggressiosta ja otetaan joitakin myönteisiä, yhteisiä asioita esiin.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vaikka vastakkainasettelua tässäkin keskustelussa on ollut, kun vertaan selonteon keväiseen lähetekeskusteluun, ainakin ryhmäpuheenvuorojen osalta minusta ne olivat kyllä avarampia eikä palvelujen kehittämistä ja perhetukia pantu niin selvästi vastakkain.

Mutta yhdyn ed. Rakel Hiltusen näkemykseen. Minua kauhistuttaa se malli, minkä tämä keskustelu antaa suomalaisille lapsille ja nuorille aikuisten kyvystä sivistyneesti ja kypsästi käsitellä asioita, vaikka niistä oltaisiin vähän eri mieltä. Minusta tämä keskustelu on siinä suhteessa aivan ala-arvoista.

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minusta ilmapiiri täällä eduskunnassa muistuttaa hyvin paljon tämän keskustelun osalta Venäjän duumaa. Tämä keskustelu sopisi minun mielestäni sinne. Jokainen meistä edustajista tietää, kuinka hyvin suomalainen yhteiskunta on aina huolehtinut lapsiperheistä. Sodan jälkeen nuori lääkäri Arvo Ylppö perusti esimerkiksi neuvolaketjun Suomeen joka kylään. Siitä saakka suomalaiset lapset ja niiden terveydenhuolto on ollut ajan tasalla. Lapsista on hyvin huolehdittu, äideistä on hyvin huolehdittu ja sillä tavalla tätä yhteiskuntaa on viety eteenpäin.

Tänä päivänä on tilanne se, että hallituksen perhepoliittinen linja minun mielestäni on ollut aivan oikea. Kukaan täällä lapsiperheistä tai lapsista ja nuorista ei ole heitteillä ainakaan hallituksen perhepoliittisen linjan takia. Kaikista pidetään erittäin hyvä huoli. Meidän vanhempien pitää aina muistaa kuitenkin lasten kasvattajina, että kukaan lasten kasvatuksesta meistä ei kymppiä saa.

Niilo  Keränen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vehkaoja puuttui äsken palveluasioihin. On ihan tosiasia, että lamavuosina ja vielä laman jälkeenkin kunnissa on ollut tiukkaa ja palvelut ovat rapistuneet siellä kunnissa. Minusta on täysin oikein se valiokunnan linjaus, minkä me yksimielisesti siellä teimme, että näihin palveluihin on panostettava.

Raija Vahasalo  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustelu täällä osoittaa sen, että näissä asioissa linjauksia löytyy eri puolueitten välillä. On ihan hyvä kansalaisten kuulla, että eroja löytyy puolueiden sisällä ja myöskin välillä. Minua hämmästyttää se, että täällä on myöskin tämmöistä putkiajattelua. Keskusta puhuu yksinomaan kotihoidon puolesta, vasemmistopuoli yksinomaan laitoshoidon puolesta, (Välihuutoja vasemmalta: Ei, ei!) — Äsken kyllä tosiaan kuulin, miten ed. Outi Ojala puhui kotihoidon tuen puolesta. Se oli kyllä hieno juttu. — Mutta kokoomus kannattaa vaihtoehtoja. Kaikki päivähoitomuodot: yksityinen, julkinen, perhepäivä-, päiväkoti-, kotihoito, pitää asettaa samalle viivalle vanhempien valita. Se on myöskin taloudellisesti kaikkein halvinta meidän yhteiskunnallemme. Tällä hetkellä ongelma on se, että nykylaissa ne eivät (Puhemies koputtaa) ole tasavertaisia vaihtoehtoja.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Emme ole puhuneet täällä pelkästään lasten laitoshoidon puolesta emmekä tarhauksesta. Kysymys on lasten subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, johon koko eduskunta, koko sen naisverkosto yhdessä sitoutui. Lasten päivähoito on tärkeä yksi vaihtoehto. Olemme tiukasti sen kannalla. Tulemme olemaankin sen kannalla.

Mutta jos ed. Vahasalo kuunteli ryhmäpuheenvuoroamme, kuunteli debattia täällä, niin olemme todella korostaneet, että kannatamme vaihtoehtoja, emme kuitenkaan päivähoito-oikeuden kustannuksella.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Jos sallitte, tässä vielä, ennen kuin ministeri Perho poistuu salista, kysyn: Kun päivähoitomaksuista päätettiin, siinä yhteydessä sovittiin, että piti selvittää eri vaihtoehtojen mahdollisuudet. Sitä olisin ministeri Biaudetlta odottanut, että selvitys olisi tullut. Myöskin siinä samassa yhteydessä päätettiin, että selvitettäisiin vähän sitä, minkälaisia kannustinloukkuja lapsiperheillä on olemassa. Olen juuri tavannut Yksinhuoltajien- ja yhteishuoltajien liiton edustajia, samoin lapsiperheiden edustajia, ja kyllä sieltä selkeä viesti tulee, että on hyvä, että lapsilisää korotetaan, on hyvä, että palveluita parannetaan. Mutta kyllä selkeä viesti myöskin on se, että nämä kannustinloukut, se että työ ei kannata, rassaavat lapsiperheitä. Kysyisin, onko tämän tiimoilta ministeriössä selvitystä.

Haluaisin kyllä sanoa, että kyllä tässä menee lapsi pesuveden mukana, jos me täällä näin kovasti kiistelemme. Kokoomuksen kanta on se, että kaikkia päivähoitovaihtoehtoja täytyy tasapuolisesti kehittää. Keskustalle vielä toteaisin, että kyllä minua hieman ihmetyttää tuo teidän (Puhemies koputtaa) painopisteenne pelkkiin tulonsiirtoihin. Kyllä tosiaan lapsiperheitä muutkin asiat askarruttavat.

Sosiaali- ja terveysministeri   Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Tämä kannustinloukkuongelma, siltä osin kuin sitä on jäljellä, sitähän on pystytty lieventämään, on usean asian summa. Siinä on kaksi olennaista tekijää: päivähoitomaksut tietyissä tuloluokissa ja asumistuki eli tilanne, jossa asumistuki leikkaantuu pois tietyn tulotason jälkeen. Näitä laskelmiahan sinänsä tehtiin hyvin runsaasti silloin, kun viimeksi päivähoitomaksuja tarkistettiin ja nostettiin tätä korkeimpaa maksua osittain siitä syystä, että se sitten lievensi tätä niin sanottua progressiota keskituloisten kohdalla. Eli kysymys ei ole siitä, etteikö olisi laskelmia, vaan siitä, missä yhteydessä näitä päätöksiä sitten tehdään.

Tuija Brax /vihr (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olisin tähän yksinhuoltajien kannustusloukkuasiaan, jonka ed. Sarkomaa otti esille, tuonut esiin kuitenkin sen, että kaikkien tutkimusten mukaan juuri laman ajan, kahden viimeisen hallituksen ajan, suhteellisesti eniten on heikentynyt yksinhuoltajaperheiden asema. Samaan aikaan on kuitenkin myös totta se, mitä ed. Sarkomaa sanoi siitä, että kannustinloukkuja on siellä paljon. Mutta ne naiset taas ovat valinneet, pääsääntöisesti naiset, siitä huolimatta mennä töihin, koska se on monessa suhteessa erittäin järkevä elämänhallinnan valinta. Jos puhutaan silloin yksinhuoltajien, näiden, joiden asema on suhteellisesti heikentynyt eniten, kannustinloukkujen purkamisesta, niin toivoisin, että samaan henkeen tehtäisiin selväksi, että ainakin tämän ryhmän osalta kannustinloukkujen purkaminen ei voi tarkoittaa etuuksien heikentämistä. Se nimittäin monessa yhteydessä tarkoittaa juuri etuuksien heikentämisistä, ja heidän etuuksiaan on heikennetty suhteessa eniten kaikista.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Karpela, te syytitte valehtelusta. Tiedätte varmaan, mitä se tässä salissa tarkoittaa. Teidän pitää yksilöidä ja perustella, mihin tuo lause perustui. Te sanoitte Iltalehden haastattelussa, että hallitus ei ole tehnyt mitään parannuksia lapsipolitiikkaan. Te heititte kaikki heikennykset sinne, mutta ette sanonut mitään parannuksia. Hallitus, Lipposen ykköshallitus, on tehnyt subjektiivisen päivähoito-oikeuden kaikille. Muistan sen tarkkaan, koska se oli ensimmäisiä päätöksiä, mitä tässä salissa olen saanut olla tekemässä, ja olen siitä erittäin ylpeä. Minä kysyn, mihin syytöksenne perustuu, koska se oli aika kova syytös tässä salissa. Niin kuin tiedätte, sitä sanaa ei saa tässä salissa käyttää.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olette aivan oikeassa, ed. Huotari. Kun äsken puhuin, minun olisi pitänyt käyttää sanoja "muunneltu totuus" eikä sanaa "valehtelu". Pyydän sitä anteeksi, että tätä valehtelu-sanaa käytin, ja minun pitää myöntää, että ensimmäisen kauden kansanedustajana en tiennyt, ettei tuota sanaa pidä käyttää. Minun olisi pitänyt ehdottomasti käyttää termiä "muunneltu totuus". Tätä termiä minun olisi pitänyt käyttää. Sitä pyydän anteeksi ed. Puistolta.

Sillä muunnellulla totuudella tarkoitin subjektiivista päivähoito-oikeutta. En ymmärtänyt tuota väitettä, kun väititte, että minä olisin jollakin tavalla ollut purkamassa tuota subjektiivista päivähoito-oikeutta. Yksinhuoltajana ja kansanedustajana en käsitä, mistä tuo väite tulee, mistä aloitteesta tai kirjallisesta kysymyksestä tai teosta tai sanasta tai mistä tuo tulee. Mielelläni tuon kuulisin, koska en minä tuollaisia periaatteita ole todellakaan ajanut.

Mutta siinä olette oikeassa, että minun todellakin olisi pitänyt käyttää tuota ilmaisua "muunneltu totuus", enkä sitä tiennyt.

Virpa Puisto /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minun käsitykseni perustui siihen, että lukuisissa tiedotusvälineissä ed. Karpela on ilmoittautunut keskustapuolueen lapsi- ja perhepolitiikan veturiksi, asiantuntijaksi ja ykköseksi. Totta kai luotan, että te olette asiantuntija myös silloin keskustan politiikasta ja johdatte sitä perhepolitiikkaa, kuten olette julkisuudessa ilmoittanut. Koska esimerkiksi muun muassa naisjärjestöjen risteilyllä keskustan perhepolitiikkaa esiteltäessä on ilmoitettu, että subjektiivinen päivähoito-oikeus on purettava, totta kai kuvittelin, kun täällä kotihoidon tukea perustelette, että tämä on teidän linjanne. Pahoittelen; nyt tiedän, että te ette olekaan keskustan perhepolitiikan johtotähti.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiitän ed. Puistoa siitä, että sain tietää, mistä tällainen väite tulee. En tiedä, kuka mahdollisesti tätä laivalla on esittänyt, (Ed. Puisto: Sirkka-Liisa Anttila muun muassa ja Eeva Kuuskoski!) — aha, kiitoksia tiedosta — mutta tuo perhetyöryhmä, jota minä vedän, jonka puheenjohtajana toimin, me emme todellakaan ole esittäneet emmekä tule esittämään subjektiivisen päivähoidon purkamista millään tavalla. Nyt kun ymmärrämme toisiamme, toivon, että tämä meidän keskustelumme jatkuu rakentavassa mielessä, ja siinä mielessä, jos vasemmiston perhepolitiikkaan...

Edelleen jatkaisin tuota puheenvuoroa, mitä tuli verotukseen, niin kyllä minä uskon — tuo kirjallinen kysymys — että se yhteisverotus joitakin perheitä auttaa, mutta minä uskon myöskin ja olen teidän kanssanne siinä mielessä samaa mieltä, että se ei todellakaan auta niitä pienituloisia ja yksinhuoltajaperheitä. Mielestäni meidän pitäisi yhdessä lähteä selvittämään (Puhemies koputtaa) ja parantamaan verotusta siihen suuntaan, että saadaan nuo yksinhuoltajat ja pienituloiset perheet (Puhemies koputtaa) mukaan tuohon verohelpotukseen.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun täällä kannetaan huolta lasten hyvinvoinnista ja työvoimapulasta ja monesta muustakin asiasta, haluan muistuttaa siitä, että kuitenkin tänä päivänä joka viides nainen on jäämässä lapsettomaksi. Tämä johtuu epävarmasta tulevaisuudesta, opiskelusta, urahuolista. Keskimäärin suomalaisten haaveena on saada 2,4 lasta, mutta tämä todellisuudessa jää 1,8 lapseen. Kokoomuksen kantana on kyllä työelämän kehittäminen perheen ehdoilla, ja nämä ehdot tulivat esille ed. Vahasalon puheenvuorossa.

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minun täytyy kyllä ihmetellä tätä vasemmistoliiton naisten hyökkäystä keskustaa kohtaan ja keskustan naisia kohtaan erityisesti. Se on minusta hyvin omituista, ja tämä teidän väitteenne ja ajatuksenjuoksunne, että keskusta ajaa naisia kotiin, minä en ymmärrä, mistä se todellakin kumpuaa. Kannattaisi kuunnella niitä keskusteluja täällä eikä luottaa siihen informaatioon, mitä laivoilla puhutaan.

Mutta sitten jatkaisin tästä edelleenkin, mitä tässä mietinnössä on: Jos koko valiokunta, kaikki hallituspuolueet SDP mukaan lukien, olisitte todellakin myös tämän kotona tapahtuvan hoidon takana, niin olisin toivonut, että olisi ollut voimakas ponsi tästä asiasta. Kun palveluista on oikea ponsi, se on erittäin hyvä. Minkä takia ei ole esimerkiksi kotihoidon tuen korottamisesta selkeää pontta? Miksi, ed. Vehkaoja?

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eihän keskustankaan ponnessa ole selkeää esitystä kotihoidon tuesta. Siinä puhutaan kyllä indeksistä, mutta ei ole mitään selkeää korotusesitystä. Siinä puhutaan ostovoiman säilyttämisestä, ei parantamisesta. Jos näitä sanamuotoja katsoo, niin näin se on.

Me emme ole mielestäni hyökänneet keskustan naisia vaan tätä ryhmäpuheenvuoroa kohtaan, jonka käytti ed. Keränen.

Vielä lopuksi: Tämä keskustelu on todella ollut hyvin paljon naisten käymää keskustelua, ja ehkä se indikoi sitä meidän yhteiskuntaa, jossa lapset ja nuoret edelleenkin suureksi osaksi ovat naisten vastuulla. Toivoisinkin, että miehet aktiivisemmin osallistuisivat myös tähän keskusteluun, kantaisivat silläkin tavalla vastuuta lapsista ja nuorista.

Pirkko  Peltomo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meidän pitäisi keskustella lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Erittäin huonosti tähän sopivat sanat "tarhaus" ja "sotaanlähtö". Itse toivoisin enempi rakentavaa keskustelua ja lisävaihtoehtojakin, miten voimme lapsistamme paremmin huolehtia. Koska täällä on jonkin verran arvosteltu sosialidemokraattien linjauksia työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta, niin haluaisin tuoda esille tähän vielä yhden vaihtoehdon. Nimittäin tällä hetkellä voitaisiin esimerkiksi pienten koululaisten yksinolon vähentämiseksi taata oikeus osa-aikatyöhön, laajentaa sitä siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kymmenen vuotta. Tällöin joko isä tai äiti voisi olla hoitamassa omia pieniä lapsiaan aamupäivisin tai iltapäivisin.

Pirjo-Riitta Antvuori  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä tunteiden purkauksen taso ei ole ihan oikeassa suhteessa tähän asiaan ja tähän tilanteeseen. Kuten sanoin, tämä mietintö on ihan hyvä ja suurin osa suomalaisista lapsista onneksi voi aika hyvin, mutta sitten se 20 prosenttia voi huonosti, ja voi itse asiassa hyvinkin huonosti.

Se mihin me voisimme eduskunnassa vaikuttaa ja mikä minusta olisi tärkeää, olisi se, että kiinnitettäisiin huomiota näihin ennalta ehkäiseviin rakenteisiin, ja silloin puhun nimenomaan päiväkotien ja koulujen ryhmäkoosta ja siitä, että lapsilla olisi pysyvät ihmissuhteet. Siinä suhteessa pätkätyöt niin opettajilla kouluissa kuin päiväkodeissa ovat erittäin haitallisia, eli nämä ovat ne asiat, joihin nyt kannattaisi keskittyä, ja vähän vähemmän tunnetta tähän keskusteluun.

Liisa Hyssälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu verotuksesta, ja on todettava, että meillähän on Euroopassa selkeitä yhteisverotuksen maita, kuten Espanja, Ranska ja Saksa, joissa yhden tulonsaajan perheen verojärjestelmän kautta saadut perhetuet ovat suuremmat kuin kahden tulonsaajan. Sitten on myöskin muita malleja, esimerkiksi Belgiassa, Itävallassa, Norjassa ja Tanskassa, joissa tuki yhden tulonsaajan perheille verotuksen kautta on suurempi kuin kahden tulonsaajan perheille. Mielestäni tällaiset Pohjoismaat kuin Norja ja Tanska, joissa on toimiva päivähoitojärjestelmä ja silti yhden tulonsaajan perheen tuki suurempi kuin kahden tulonsaajan, voivat toimia esimerkkinä meille. Ei siellä ole naisia alistettu kotiin, vaan siellä verotuksen kautta ohjataan perhetukea, ja näitä on myöskin muita malleja Euroopassa. Ei tarvitse ihan mekaanisesti mennä näihin malleihin, voi myöskin tehdä suomalaisen sovelluksen näistä malleista. Niitä on useampia vaihtoehtoja verotuksen kautta tukea.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli ihan hyvä, että ed. Antvuori puheenvuorossaan vielä palautti keskustelua myös sen lähtökohtiin, lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tämä keskustelu helposti menee keskusteluksi tulonsiirroista ja palveluista sinänsä, kun tämä erinomainen mietintö kuitenkin sisältää paljon myös muita asioita, esimerkiksi median suhde, perheiden ajankäyttö, erilaiset tuet, koulun kehittäminen jne. On erittäin hyvä, että nämä asiat kuitenkin mietinnössä ovat nousseet esiin, vaikka ne debatissa ehkä jäävät toiselle sijalle.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä myöskin haluan palata alkulähteelle eli kysymykseen, miten voimme parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia. Vastaus siihen on meillä kaikilla varhainen puuttuminen. Kuitenkaan emme ole täällä käsitelleet paljonkaan sitä, miksi varhainen puuttuminen on niin vaikeaa, mikä siinä mättää. Olemme puhuneet täällä vähän niin kuin aidan seipäistäkin välillä. Varhaiseen puuttumiseen vaaditaan hyvät työkalut, hyvät toimintamallit, ja niihin pitäisi satsata ja niitä kehittää. Lastenneuvolat ja äitiysneuvolatoiminta ovat tässä avainasemassa.

Niilo  Keränen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos luette tätä meidän vastalauseeseemme sisältyvää lausumaa, siinä ei todellakaan puhuta mitään siitä, että nyt olisi korotettava kotihoidon tuen tasoa. Meidän pontemme on lähtökohdiltaan päivähoitojärjestelmän kehittämisponsi, ja korostettakoon tässä vielä, että keskusta ei ole esittänyt eikä tule esittämään sitä, että subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta luovuttaisiin.

Se, miten ensi vuonna teemme kotihoidon tuen kanssa, on esitetty meidän talousarvioaloitteessamme.

Pia Viitanen  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluan kyllä tässä yhteydessä myöskin palauttaa mieleen sen, että varmasti tärkeää tässä selonteossa on nimenomaan palvelupainotteisuus: lastensuojelutoimenpiteet, varhainen puuttuminen, erityistä tukea tarvitsevat päikkylapset, perheneuvolat, näiden resursointi. Siitä on pidettävä kiinni, ja on harmillista, että nämä kaikki tässä debatissa piiloutuivat näennäisten väärinymmärrysten ja vastakkaisasettelujen taakse.

Puhemies! Haluaisin vastata aikoja sitten esitettyyn kysymykseen. Ed. Christina Gestrin kysyi, mikä Lipposen malli on lapsilisistä. Hän on itse todennut, että tämä tarkoittaa sitä, että kaikissa lapsiperheissä kaiken kaikkiaan lapsilisien ostovoima vahvistuu, eli mistään toisesta päästä leikkausmallista ei ole kysymys.

Lopuksi totean ed. Kiviniemelle, että ei se, että käyttää värikästä kieltä, poissulje sitä tosiasiaa, että keskustalla kuitenkaan ei ole varjobudjettia.

Marjatta Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täällä keskustelun kuluessa kysyttiin, onko valiokunta pohtinut normiohjauksen lisäämistä esimerkiksi päivähoidon ryhmien pienentämiseksi. Voin kertoa, että tästä keskusteltiin valiokunnassa. Toisen pontemme muotoilussa kuitenkaan — voin sen sanoa, kun kysyjä oli kokoomuksesta — kokoomusta emme saaneet mukaan hyväksymään sitä, että nimenomaan lainsäädännöllisiä toimia lähdettäisiin hakemaan palveluponnen tueksi. Sen takia se ei tässä yhteydessä tullut paremmin esille. Mutta budjetin yhteydessä, kun annamme siitä lausunnon, varmasti palaamme tähän normiohjaukseen. Siitä on jo valiokunnassa keskusteltu.

Sitten, arvoisa puhemies, vielä kysyttiin, miksi meidän toimeentuloa koskevassa ponnessamme on ainoastaan lapsilisien indeksi. Voin todeta siinäkin, että enempään emme hallituspuolueiden kesken kompromississa päässeet, mutta tärkeämpää on todeta se, että me kaikki tiedämme, (Puhemies koputtaa) että tarvitaan laajempi selvitys koko perhepolitiikan suuntaamisesta jatkovuosille, mistä syystä tällä ei ole niin fataalia merkitystä, että siihen jäi vain tämä yksi osasto jäljelle.

Valto Koski  /sd:

Arvoisa puhemies! On kai syytä tämän kolmituntisen odottelun jälkeen ensimmäiseksi todeta, että ei taida eduskunnan naisverkosto tämän keskustelun perusteella olla kovin vahvoilla. Voi todeta jatkoksi, että me miespuoliset kansanedustajat voimme nukkua yömme aika rauhassa. (Välihuutoja)

Mitä sitten tulee suomalaisten perheiden ja lasten hyvinvointiin, voi olla niin, että on ollut onni, että tätä keskustelua ei ole välitetty suomalaisten olohuoneisiin, ettei ole tullut väärää kuvaa siitä, mitä tässä talossa pitäisi tehdä.

Haluan todeta, että nyt käsittelyssä oleva Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle lasten ja nuorten hyvinvoinnista on jatkoa vuoden 96 selonteolle. Sen käsittelyn yhteydessä, kuten nytkin, sosiaali- ja terveysvaliokunta oli keskeisessä asemassa. Jos näin on, on syytä kysyä, mitä valiokunnan silloinen kannanotto piti sisällään, mikä oli sen sanoma lapsipolitiikan tulevaisuudesta ja miten se on otettu huomioon siinä politiikassa, joka on kohdistettu tuon jälkeen suomalaisiin lapsiin ja lapsiperheisiin. Haluan myös kysyä, kuinka moni meistä edustajista on siihen tutustunut selvittääkseen, mitä asioita silloin pidettiin tärkeinä lapsi- ja perhepolitiikassa.

Yhdyn niihin mielipiteisiin, niin kuin alussakin totesin, että tämä keskustelu ei kaikilta osin ole ollut tähän taloon kuuluvaa arvovallaltaan.

Minusta kuitenkin kirkon perheasiain neuvottelukunnan lausunnossa sosiaali- ja terveysvaliokunnalle on osuvasti todettu: "Lapsiperhe on Suomen valtion tärkein yhteistyökumppani. Perheissä on paljon resursseja, joita mikään yhteiskunnassa ei voi suorittaa eikä korvata. Perhe on nähtävä toiminnan subjektiksi, ei objektiksi, kohteeksi, kuten niin usein tapahtuu." Voisiko sen paremmin ilmaista.

Mitä sitten selonteon sisältöön tulee, valiokunnassa käytiin pitkä keskustelu itse selonteon sisällöstä ja annista. Haluan tässä yhteydessä lainata tutkimusprofessori Matti Rimpelän kannanottoa, jossa hän toteaa: "Kuulun niihin, joiden huoli kasvaa koko ajan, kun lukee tuota eduskunnalle tehtyä selontekoa lasten hyvinvoinnista. Pidän sitä pinnallisena, sektoroituneena ja monin osin vanhan ajattelun kertaamisena. Tulevaisuuteen uutta avaavia esityksiä on vähän."

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen selonteosta oli kuitenkin varsin laaja. Sen perusteella voidaan sanoa, että ongelmat maamme lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilasta, tai pitääkö sanoa päinvastoin: pahoinvoinnin tilasta, tulivat hyvin kartoitettua. Selontekokuulemisen johdosta onkin syytä todeta, vaikka se osoittaa ongelmiakin olevan, että suomalaisen yhteiskunnan perusrakenne lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden turvaamiseksi on edelleen toimintakuntoinen. Enemmistö suomalaisista lapsista ja nuorista voi hyvin.

Valiokunta on liittänyt mietintöönsä kaksi lausumaa, joita en käy toistamaan. Haluan kuitenkin todeta, että olisi aivan liian pinnallista, jos keskustelu maamme lasten ja nuorten hyvinvoinnista rajattaisiin vain näihin kahteen lausumaan, varsinkin jos keinovalikoimaksi jää vain lapsilisien sitominen indeksiin tai niiden tason korottaminen muilla keinoin. Ennemminkin tulee kiinnittää huomiota lasten ja lapsiperheiden kokonaisvaltaiseen huolenpitoon, jolloin koko palvelujärjestelmä on otettava uudelleen tarkasteltavaksi. Tällöin korostuvat ne toimenpiteet, jotka liittyvät kuntien sisäiseen hallintoon.

Lainaan edelleen tutkimusprofessori Rimpelän tekstiä, jossa hän toteaa: "Keskustelu perhe- ja kasvatusneuvoloiden tulevaisuudesta kuvaa hyvin tilannetta. Vaikka Suomessa on hyvinkin toimivia perhe- ja kasvatusneuvoloita, tämä instituutio vaatii nopeasti vakavaa uudelleenharkintaa ja kehittämistä 2000-luvun haasteisiin vastaamaan. Suurimmassa osassa kuntia joudutaan selviämään ilman toimintakykyisen perhe- ja kasvatusneuvolan tukea. Perhe- ja kasvatusneuvolan toiminta-ajatus valtakunnallisessa mittakaavassa on auttamattomasti vanhentunut."

Kysymys kuuluu: Olisiko löydettävissä sellaisia menettelyjä, joilla esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvolatyö, päivähoito, esiopetus ja alkuopetus muodostaisivat yhden saman kokonaisuuden? Tällöin näyttää olevan esteenä kaksi vastakkaista tyylisuuntaa: ne, jotka korostavat päivähoidon pitämistä eri hallinnossa kuin alkuopetus, ja ne, jotka pitävät tärkeänä, että kunnat siirtyisivät yhä enemmän järjestelyihin, joissa lasten ja lapsiperheiden asiat ovat yhdessä kokonaisuudessa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan todeta, että meidän ei tule yhtään väheksyä niitä monia toimenpiteitä, joita nykyisen hallituksen taholta perhepoliittisesti on toteutettu. Tosiasia kuitenkin näyttää olevan, johon useat tutkimuksetkin viittaavat, että perhepolitiikka on jäänyt yhteiskunnallisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle kuin se olisi ansainnut, erityisesti niiden ongelmien selvittäminen, jotka ovat viimeisen vuosikymmenen aikana vaikuttaneet perheiden asemaan ja lasten hyvinvointiin. Ongelmia siis on. Onneksi, kuten jo aikaisemmin totesin, suomalaisen yhteiskunnan perusrakenne lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden turvaamiseksi on kuitenkin edelleen toimintakuntoinen.

Nyt on siis aika nähdä ongelmat ja ryhtyä toimenpiteisiin niiden purkamiseksi. Tätä ongelmaa voidaan nyt purkaa, jos selontekokeskustelu tuo jotain uutta tulevaa päätöksentekoa varten. Näenkin tämän selontekokeskustelun tärkeimmäksi anniksi selvittää, mitkä ovat ne ongelmat, joihin lapsi- ja perhepoliittiset toimenpiteet tulee ensisijaisesti lähitulevaisuudessa kohdistaa. Tässä mielessä sekä selonteko että sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö yhdessä antanevat mahdollisuuksia.

Tarja  Kautto  /sd:

Arvoisa puhemies! Pari päivää sitten luimme uutisotsikoista, miten 11- ja 15-vuotiaat nuoret ryöstivät kioskin ja kaahasivat autolla pakoon tulittaen poliisia. Meidän olisi aika havahtua todellisuuteen ja ottaa vakavasti ne muutokset ja haasteet, jotka uhkaavat lasten ja nuorten hyvinvointia. Ongelmat eivät ratkea vain päivähoitojärjestelyillä tai lapsilisän suuruudella.

Vanhempien päihteidenkäyttö, perheväkivalta ja parisuhteen vaikeudet näkyvät lasten kasvaneina psyykkisinä ongelmina. Lasten ja nuorten elinoloihin ja turvallisuuteen sekä perheiden selviämisen edistämiseen on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota. Vaikka vastuu lasten kasvattamisesta kuuluu vanhemmille, tarvitsevat lapset laajan ja hyvän ihmissuhteiden verkoston. Päivähoito, koulu, naapurusto, suku, ystäväpiiri ja isovanhemmat lisäävät turvallista verkostoa. Yhteiskunnan on tuettava niitä lapsia ja nuoria, joilta tällainen ihmissuhdeverkosto puuttuu esimerkiksi muuttoliikkeen seurauksena. Tarvitaan myös monia muita toimijoita, kuten kuntia ja järjestöjä, tuottamaan yhteisiä tukitoimia ja palveluita.

Arvoisa puhemies! Hallituksen selonteossa on selvitetty lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Selonteossa todetaan, että enemmistö suomalaislapsista voi hyvin ja että suomalaisen yhteiskunnan perusrakenne lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden turvaamiseksi on edelleen toimintakuntoinen mutta valitettavasti myös lasten psyykkinen pahoinvointi on lisääntynyt huolestuttavasti. Sen taustalla on useita syitä. Tiivistettynä voisi sanoa, että lapset voivat hyvin, jos aikuiset voivat hyvin. Vanhempien tilanne heijastuu lasten kasvuoloihin, kun taas lasten ongelmat heijastavat vanhempien ongelmia.

Perheiden rakenne on muuttunut, avioerojen määrä lisääntynyt ja yksinhuoltaja-, avo- sekä uusperheiden määrä on kasvanut. Taloudellisesti heikoimmin menestyvät yksin elävät, yksinhuoltajat sekä parit, joilla on alle kouluikäisiä lapsia. Yksinhuoltajatalouksien tulokehitys on ollut vaatimatonta. Työttömyys on ongelma, joka aiheuttaa perheessä toimeentulon heikkenemisen lisäksi epävarmuutta tulevasta, elämänpiirin kaventumista sekä syrjäytymisen uhkaa. Siksi se työvoimapolitiikkaa, mitä on harjoitettu, on ollut perheiden kannalta hyvä. Kasvukeskuksissa päivähoitoikäisten lasten perheiden taakkana ovat lisäksi kohonneet asumiskustannukset. Kohtuuhintaisten asuntojen tarjonnan lisääminen, perheiden asumisväljyyden kasvattaminen ja asumistuen lisääminen ovatkin mielestäni lapsiperheiden kannalta keskeisiä tavoitteita.

Arvoisa puhemies! Suomalainen päivähoito on kansainvälisesti verrattuna erinomaista. Sen puutteita on kuitenkin erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevien lasten huomioiminen. Syrjäytyvien lasten kysymys on lapsipolitiikkamme keskeinen ongelma. Monissa kunnissa ei ole pystytty järjestämään heidän tarvitsemiaan tukitoimia. On syytä pohtia myös lastensuojelulakia ja lastensuojelun käytäntöjä siltä pohjalta, miten nykyistä paremmin otettaisiin huomioon lapsen oikeus turvallisiin ja vakaisiin kasvuolosuhteisiin myös silloin, kun biologisten vanhempien tilanne on vaikea. Äitiys- ja lastenneuvolat ovat avainasemassa päihdeongelmaisten perheiden havaitsemisessa, ja neuvoloiden asemaa tulisikin vahvistaa myös tällä saralla, kuten valiokunnan mietinnössä todetaan.

Lasta, kuten myöskään nuorta, ei saa jättää yksin. Nuoret, jotka syyllistyvät rikoksiin, ovat usein myös itse rikoksen uhreja. He tarvitsevat enemmän välittämistä ja läsnäoloa, jota ei voi korvata rahalla tai tavaralla. Kouluyhteisö on avainasemassa kodin lisäksi. Nuoret eivät saa joutua kotihelvetistä kouluhelvettiin. Ensi- ja turvakotien liiton mukaan 17 prosenttia alle 18-vuotiaista on altistunut väkivallalle omassa kodissaan. Tämä luku on peräisin vuodelta 98. Väkivalta on valitettavasti vain yksi ongelma muiden perheongelmien keskuudessa. Siksi palveluja suunniteltaessa olisi pyrittävä mahdollisimman laaja-alaiseen verkostoon sekä jatkuvuuteen. Perheväkivallan erityispalvelut ovat edelleen vain vapaaehtoisten järjestelmien varassa. Koko hoitopalveluketju tulisi asettaa tarkastelun kohteeksi. Ennalta ehkäisevä työ tulee aina yhteiskunnalle edullisemmaksi kaikin tavoin.

Arvoisa puhemies! Vuonna 1989 YK:n yleiskokous hyväksyi Lasten oikeuksien sopimuksen. Siinä määritellään ne minimivaatimukset, joiden tulee vallita, jotta lasten elämä olisi ihmismäistä. Sopimus määrittää lapset oikeuksien kantajina, subjekteina, ja vaatii, että he voivat toimijoina käyttää myös oikeuksia. Se haastaa perinteisen näkemyksen, jonka mukaan lapset ovat alempiarvoisia aikuisiin nähden. Meidän tulisi ottaa huomioon lapsen etu päätöksenteossa. Lasten ja nuorten ongelmat vaativat yhä enemmän osaavaa tukea ja hoitoa sekä ammattilaisten entistä syvempää osaamista. Yhteiskunnan palvelurakenteen ja investointien tehtävänä on tukea lasten ja nuorten kasvua.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! Lähestyn tätä asiaa en pelkästään pitkäaikaisena kansanedustajana vaan myös viisitoista vuotta lastensuojelulaitoksen: hoitokodin, ensikodin, turvakodin ja nuorisokodin sekä päiväkodin johtajana toimineena ja edelleen Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana, joten katson käytännönläheisesti, mikä tässä maassa on lapsilla hätänä.

Täällä on viitattu Stakesin julkaisuun, joka yhdessä selonteon kanssa julkaistiin keväällä nimellä Huono ennuste. Tämä raportti vahvistaa sen, joka on todettu useaan kertaan tässä salissa, että valtaosa suomalaisista lapsista voi aivan hyvin, elää normaalia perhe-elämää. Sen sijaan jakauma hyvä- ja huono-osaisten välillä syvenee sekä Suomessa että kautta Euroopan, ja tämä ero ja kuilu on todella nähtävissä myös päivittäin julkisuudessa, kuten esimerkiksi ed. Kautto puheenvuoronsa aloitti.

Tämä tilanne ei ole ollut aina näin. Heikkeneminen alkoi 90-luvun alussa, jolloin se ei perustunut pahansuopaisuuteen tai pahaa tarkoittavaan toimintaan tässä salissa vaan maatamme kohdanneeseen lamaan. Laman aikana jouduttiin alas ajamaan sekä tulonsiirtoja että julkisia palveluja. Tulonsiirtojen ja toimeentulon eri muotojen yhteensovittaminen erityisesti lapsiperheiden osalta alkoi porvarihallituksen aikana, ja sitä jouduttiin erityisesti Lipposen ykköshallituksen aikana jatkamaan. Sitä on korjattu kakkoshallituksen aikana. Tulonsiirrot eivät ole ensisijainen, ensisijainen sosialidemokraattien näkökulmasta on palvelut, perheiden tukimuodot. Yhä enemmän perheet tarvitsevat päivittäin selvitäkseen arjesta tukitoimia, neuvoa ja konkreettista jopa kasvatuksen ja kodinhoidon apua. 90-luvun alussa alasajettua perheneuvola-, kasvatusneuvola-, kotipalvelu- ja neuvolaverkostoakaan ei valitettavasti ole korjattu, vaikka näin oli tarkoituksena välittömästi, kun talous on saatu tervehtymään. Tästä ei ole löytynyt poliittista yhteisymmärrystä.

Kun näitä leikkauksia 90-luvulla tehtiin, tässä salissa erittäin monet sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, kokeneet perheiden kasvattajat ja kansanedustajat, toivat julki sen, että nämä leikkaukset tulevat johtamaan perhepoliittisiin ongelmiin, lasten häiriökäyttäytymiseen ja sen tyyppiseen poikkeavaan lasten väkivaltakäyttäytymiseen, joka on tällä hetkellä nähtävissä. Tiedetään, että viisi vuotta hoitamatonta lastensuojelutyötä jättää korjaamattoman jäljen. Näin on nyt käynyt. Tätä ei silloin uskottu eikä tunnu uskottavan vieläkään.

Tämän tilanteen korjaamiseksi eduskunta on joutunut hallinnollisesti huonoihin toimenpiteisiin korvamerkitessään lastensuojelun kalliiden hoitotoimenpiteiden tasausrahastoon rahaa sekä lasten psykiatriseen hoitoon. Nämä ovat olleet pakkotoimia, mutta valitettavasti, vaikka hallituksen myönteisenä toimenpiteenä tälle vuodelle sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia on lisätty 800 miljoonaa silloista markkaa ja ensi vuoden budjetissa on noin 100 miljoonaa euroa erityismaininnalla perheiden- ja lastensuojelun toimenpiteet, nämä eivät kuitenkaan näy kuntien toimenpiteinä, joten tämän syksyn aikana joudumme pohtimaan myös suositusta vahvempaa menettelyä rahojen ohjannassa. Toivottavasti tähän löytyy yhteistyökumppani myös keskustan piiristä, jossa herkästi esitetään vaateita kuntien talouden osalta ja valtion toimenpiteille mutta ohjantaa ja valvontaa kuntiin ei hyväksytä. Valtaosa kunnistahan on yksioikoisesti keskustan hallussa.

Arvoisa puhemies! Parilla sanalla haluan vielä kommentoida joitakin ei sinänsä — yhdyn siihen — kovin korkeatasoisessa debatissa esiin tulleita asioita. Ensinnäkin ed. Räsänen puheenvuorossaan puuttui voimakkaasti avioerojen määrään ja itse asiassa kehotti, että parien ei pidä erota. Siihen on tietysti helppo yhtyä, mutta mitä keinoja on olemassa sen ehkäisemiseksi? Perheet tarvitsevat tukimuotoja ja varhaista tukea ensimmäisten ongelmien ilmetessä matalalla kynnyksellä. Valitettavasti esimerkiksi laman aikana, kun kunnat eivät enää kyenneet ostopalveluina ostamaan kirkon perheneuvolan toimintoja, ne ajettiin alas juuri sillä hetkellä, kun kriisi oli syntymässä ja perheet eniten tarvitsivat apua. Niitä ei ole kokonaan lopetettu mutta esimerkiksi Turun kaupungissa niitä ajettiin alas. Se ei liene ollut avioeroja ehkäisevää toimintaa.

Samanaikaisesti hän ponnessaan vaatii päihdehuollon pakkohoitoa. Kehotan ed. Räsästä ja hänen eduskuntaryhmäänsä tutustumaan sosiaali- ja terveysministeriön ja Raha-automaattiyhdistyksen yhteistyönä Ensi- ja turvakotien liiton toimesta toteutettuun päihdeäitien hoitoon, joka kattaa pian koko maan.

Riitta  Korhonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Lapsi oppii mallien kautta. Nuorin pidätetty juopunut Pohjois-Suomessa on 7-vuotias. Nuoret tytöt ovat aggressiivisempia ja itsetuhoisempia ja suurempi erityishoidon tarpeessa oleva ryhmä kuin samanikäiset pojat. Missä on naisen malli? Missä pieni tyttö oppii naisen ja miehen välisestä kestävästä suhteesta, pätkäsuhteiden maailmastako vai tv:n Sinkkuelämästä?

Arvoisa puhemies! Minulle ei tuota ongelmia yhtyä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössään esittämiin toteamuksiin siitä, että lasten hyvin- ja pahoinvointiin vaikuttavat yksinkertaiset ja ajattomat perusseikat. Lapset tarvitsevat jokapäiväistä läsnäolevaa suhdetta vanhempiin ja muihin aikuisiin ihmisiin. Aikamme kova arvomaailma ja suoritusvaatimusten kasvu ovat heijastuneet kielteisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Minullakin on unelma, on haave siitä, että perustuslakiimme lisättäisiin pykälä, jolla taattaisiin jokaiselle lapselle oikeus hyvään vanhemmuuteen ja lapsuuteen ja jossa säädettäisiin jokaiselle vanhemmalle oikeus ensisijaisesti antaa se. Omasta kasvuympäristöstään lapsi saa oman elämänsä eväät, sosiaalisen pääoman eli arvot ja normit, yhteisön tuen eli sosiaaliset verkot sekä luottamuksen. Luottamus on kaikkein tärkeintä.

Monen lapsen arjesta jää puuttumaan aikuisten riittävää läsnäoloa ja kiireetöntä yhdessäoloa vanhempien kanssa, sillä näistä eväistä rakentuu hyvä elämä, ja vain sellainen perhepolitiikka, joka antaa mahdollisuuden lapsen ja vanhempien elintärkeään tunnesidokseen sekä vanhemmuuden vastuun syntymiseen ja säilymiseen, auttaa lasten tervettä kasvua sekä luo hyvinvointia. Vanhemmat eivät saa unohtaa sitä, että ihmisyyden, ihmiseksi kasvamisen, fotosynteesi syntyy vain läsnäolon kautta, eli ole lapsesi maailma. Vain tätä kautta on mahdollista luoda pohja perusturvallisuuden tunteelle sekä tuottaa kypsiä, vastuuntuntoisia nuoria, sellaisia nuoria, jotka pystyvät ottamaan paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa työntekijöinä ja veronmaksajina. Vain täten meillä on edes pieni mahdollisuus selvitä ikääntyvän väestön aiheuttamista haasteista. Senioreiden Suomella ei ole varaa menettää ensimmäistäkään lapsistaan.

Arvoisa puhemies! On edelleen pyrittävä tekoihin, ei vain sanoihin, työn ja perhe-elämän aidon yhteensovittamisen mahdollistamiseksi. Lasten ja nuorten syrjäytymiseen liittyvät ongelmat kasautuvat sellaisissa tilanteissa, joissa vanhemmilla on liikaa työtä tai ei työtä lainkaan. Mutta on myös muistettava, ettei enempää laki- kuin budjettikirjallakaan ole löydettävissä kaikkiin ongelmiin ratkaisua. Vuoden 2003 talousarvioon sisältyvä vanhempainrahan vähimmäismäärän korotus on osaltaan tervetullut lisä, joskin sellaisenaan riittämätön, poistamaan sitä erikoista tilannetta, että työttömyysperuspäiväraha on yhä korotuksen jälkeenkin korkeammalla tasolla.

Talousarvion saavutuksiin on laskettava myös isyysrahakauden pidentäminen sekä perhevapaiden käytön joustavoittaminen. Välineitä on olemassa, mutta kuten myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä todetaan, tarvitaan työyhteisöjen sisäistä arvokeskustelua ja vanhempien nykyistä suurempia valmiuksia tasa-arvoon niin perhe-elämässä kuin työmarkkinoilla. Perheissä on tehtävä urakehitystä koskevia ratkaisuja, joissa lapset otetaan huomioon. Jos vanhemmat eivät käytä lainsäädännöllä turvattuja perhepoliittisia ratkaisuja huolehtiakseen lastensa tasapainoisesta kehityksestä, se ei suinkaan ole yhteiskunnan vika. Lapsista huolehtimisesta on tehtävä tärkeää ja arvokasta työtä.

Suomalaista perhepäivähoitojärjestelmää on kehitettävä varmasti edelleen, kuten myös valiokunta on mietinnössään todennut. Ylisuuret ryhmät lisäävät lasten sairastavuutta, eikä vaihtuva, riittämätön henkilökunta yksinkertaisesti pysty kiinnittämään huomiota ja vastaamaan erilaisten lasten tarpeisiin. Toisaalta pienten lasten vanhemmilla tulee olla nykyistä selvästi paremmat mahdollisuudet itse valita lapselleen sopiva hoitomuoto. Erityisesti pienempien, alle 3-vuotiaiden, lasten osalta on perusteltua järjestää hoito lapsen omassa kodissa toisen vanhemman tai oman hoitajan toimesta. Nykyjärjestelmässä kunnallisen päivähoidon saama subventio on moninkertainen yksityisen hoidon tukeen tai kotihoidon tukeen verrattuna. Siksi yli tuhannen nuoren äidin verkkoyhteisön tasarahamallivaihtoehto olisi syytä ottaa vakavasti ja ottaa se todellisen arvioinnin kohteeksi. Me puhumme täällä kansalaisyhteiskunnasta ja kansalaisten oikeudesta vaikuttaa. Siinä on malli, joka on lähtöisin kentältä, kansalaisista, nuorista äideistä. Eikö meidän tulisi suhtautua edes sen verran vakavasti, että mallin todelliset mahdollisuudet selvitettäisiin?

Arvoisa puhemies! Lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavat myös koulutukseen ja oppimiseen liittyvät tekijät. Yleisesti ottaen laadukkaasta koulutusjärjestelmästämme huolimatta oppimis- ja käyttäytymishäiriöt sekä näistä johtuva erityistoimenpiteiden tarve on todellisuutta, johon on pystyttävä vastaamaan. Työnantajat tarvitsevat entistä koulutetumpia nuoria. Ilman koulutusta, ammattitaitoa tai työkokemusta työllistyminen tulee jatkossa olemaan entistä vaikeampaa. Runsaalla 10 000:llä elokuussa 2002 työttömänä olleella nuorella oli koulutuspohjana pelkkä peruskoulu. He ja luonnollisesti peruskoulun keskeyttäneet nuoret ovat hyvin suuressa vaarassa syrjäytyä.

Ensi vuoden talousarviossa ohjataan kunnille syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten palvelujen vahvistamiseen 5 miljoonaa euroa valtionosuutena. Määrärahalla tuetaan lasten ja nuorten ongelmien ennaltaehkäisemistä ja varhaista puuttumista ongelmiin. Tavoitteena on myös vahvistaa lapsen kasvun ja perheiden hyvinvoinnin tukiverkostoa sekä moniammatillista yhteistyötä. Tällaiset panostukset eivät saisi jäädä koskaan kertaluontoisiksi, vaan hyväksi osoittautuneet projektit on vakinaistettava ja toisaalta epäonnistumisistakin on pyrittävä oppimaan. On elintärkeää, että nuoret kiinnittyvät yhteiskuntaan niin kodin ja lähiyhteisön tuella kuin myös koulutuksen ja työn kautta.

Arvoisa puhemies! Huomisen Suomen näkökulmasta tuskin on tärkeämpää asiaa kuin se, mistä me täällä tänään olemme keskustelleet ja jopa debatoineet ylisanoinkin: lasten ja nuorten hyvinvointi. On kuitenkin syytä muistaa, että valtaosa lapsistamme ja nuoristamme voi hyvin ja suhtautuu luottavaisin mielin tulevaisuuteensa. Mutta tilastojen 20 prosentille ei pidä antaa periksi. Yhtäkään lasta meillä ei ole varaa hukata.

Lopuksi evääksi matkalle: Minusta äitiyden kulut on jyvitettävä kaikille palkansaajille toisin sanoen on puhuttava vanhemmuuden vakuutusmaksusta vavasta sen rinnalla, kun meillä on sava. Sitä kautta annamme myöskin mahdollisuuden nuorille naisille äitiyteen ja perheille vanhemmuuteen.

Hanna  Markkula-Kivisilta  /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on aikaisemmissa puheenvuoroissa nostettu esiin runsaasti ansiokkaaseen mietintöön kirjattuja asioita. Omassa puheenvuorossani ajattelin keskittyä vain kahteen mietinnön alaotsikkoon. Ensimmäinen niistä liittyy lapsiperheiden palveluihin.

Mietinnössä kirjoitetaan, että kotipalveluiden saaminen on jatkuvasti vaikeutunut. Jos ja kun näin on, hämmästelen suuresti sitä, että vieläkään ei mahdollisteta paremmin perheiden keinoja hankkia itse itselleen apua arjen helpottamiseen.

Viime keväänä tein toimenpidealoitteen kotitalousvähennyksen laajentamisesta siten, että se mahdollistaisi kokoaikaisen henkilön palkkaamisen kotiin. Aloitteen pohjalta tekemiini lehtikirjoituksiin olen saanut runsaasti myönteistä palautetta, ja kaikesta huomaa, että perheet todella toivovat, että verotuksen keinoin mahdollistettaisiin perheen omaehtoinen avun palkkaaminen. Nykyisin voimassa oleva kotitalousvähennys on ollut hyvä avaus ja askel oikeaan suuntaan. Se on mahdollistanut monelle perheelle viikkosiivouksen tai pienen remontin teettämisen, mutta ongelmana on vähennyksen nykyinen katto, jonka seurauksena kokopäiväisen henkilön palkkaaminen edes keskituloa selkeästi suuremmilla tuloilla ei ole taloudellisesti mahdollista.

Kotitalousvähennystä tulisi kehittää niin, että palkattavan henkilön palkan ja sivukulut saisi kokonaisuudessaan vähentää suoraan palkanmaksajan bruttotuloista. Tällöin palkkaaminen olisi realistinen mahdollisuus yhä useammalle perheelle ja maahan syntyisi, uskallan veikata, ainakin satoja, jos ei tuhansia, uusia työpaikkoja. Tätä sinällään kauan keskustelussa ollutta mallia on yleensä vastustettu vedoten sen kalleuteen, mutta kukaan ei ole koskaan esittänyt laskelmia siitä, ja niinpä tein ne itse ja varmemmaksi vakuudeksi tarkistutin ne valtiovarainministeriön vero-osastolla.

Täytyy sanoa, että itsekin hieman yllätyin, kun jouduin toteamaan, että kalleimmillaan malli vähentäisi valtion ja kunnan verotuloja yhteensä noin 350 euroa kuukaudessa, mutta mikäli palkattava henkilö olisi työtön, muuttuisi yhteiskunta nettosaajaksi noin 50 euron verran kuukaudessa, sillä verovähennyksen seurauksena menetetty verotulo on pienempi kuin maksamatta jäänyt työttömyyskorvaus. Laskelmissa on huomioitu kaikki maksut ja verot niin palkkaajan, palkatun kuin valtion ja kunnankin kannalta. Sen sijaan säästyneitä laitospaikkakustannuksia ei ole huomioitu, ja nämähän muuttavat mallin vielä entistäkin edullisemmaksi yhteiskunnan kannalta.

Kun on totta, että kunnilla ei ole mahdollisuutta tarjota riittävästi kotipalveluja sen enempää lapsiperheille kuin vanhuksillekaan, olisi kohtuullista mahdollistaa avun hankkiminen omatoimisesti. Näin helpotettaisiin monen perheen arkea, luotaisiin uusia työpaikkoja, kitkettäisiin harmaata taloutta, helpotettaisiin päivähoidon ja iltapäivähoidon paineita sekä lisättäisiin vanhusten mahdollisuuksia elää omassa kodissaan kauemmin. Edes hakemalla en osaa keksiä mitään negatiivista vaikutusta siitä, että kotitalouksien palkkaamisedellytyksiä lisättäisiin nykyisestään.

Arvoisa puhemies! Sitten siihen toiseen aiheeseen, kouluun.

Keskusteltaessa koulutuksen merkityksestä ja sen tason säilyttämisestä keskitytään usein puhumaan yliopistojen ja korkeakoulujen tai ammattikorkeakoulujen resursseista. Itse haluaisin kiinnittää huomiota peruskouluun ja sen toimintaedellytyksiin, sillä totuushan on, että mikäli peruskoulun asiat eivät toimi, putoaa suurelta osin pohja pois niiltä edellytyksiltä, joita korkeatasoiseen toisen ja kolmannen asteen koulutukseen vaaditaan. Kun puhutaan peruskoulun resursseista tai oikeammin niihin liittyvistä ongelmista, on pakko puhua luokkakoosta, epäpätevistä opettajista, sijaisten ja koulunkäyntiavustajien puutteesta, erityisopetuksen ja kerhotoiminnan vähyydestä, ainakin näin aluksi nämä.

Peruskoulu on se paikka, jossa luodaan pohjaa myöhemmälle koulutukselle, mutta samalla koko elämälle. Ongelmat koulussa ennustavat usein ongelmia myöhemmässä elämässä. Syrjäytymisen siemen kylvetään liian usein jo ensimmäisten kouluvuosien aikana. Huomiotta tai ainakin avutta jääneet erilaiset oppimisongelmat kertautuvat vuosi vuodelta. Onnistumisen elämyksiä ei synny, koulu ei maistu, ja edellytykset suuremmille ongelmille ovat kuin tarjottimella.

Erityisopetuksesta ja koulunkäyntiavustajien palkkauksesta säästäminen on erittäin lyhytnäköistä eikä yleensä oikeastaan edes todellista säästöä. Monelta myöhemmän iän kustannukselta voitaisiin säästyä, mikäli oppimisvaikeudet havaittaisiin ja niihin puututtaisiin ajoissa. Viimeisimpien selvitysten mukaan esimerkiksi vankiloissa on erityisen paljon sellaisia henkilöitä, joilla on jo koulussa ollut erilaisia keskittymis- tai oppimiseen liittyviä ongelmia. Oikeanlaisella ja mahdollisimman varhain annetulla avulla syrjäytymisen vaaraa voitaisiin merkittävästi vähentää ja siten säästää paitsi inhimillistä kärsimystä myös silkkaa rahaa.

Arvoisa puhemies! Kuten hyvin tiedämme, voi valtaosa lapsista ja nuorista hyvin, mutta samalla pahoinvoivien lasten ja nuorten määrä on kasvussa ja heidän pahoinvointinsa ainakin vaikuttaa aiempaa voimakkaammalta. Paljon heidän auttamisekseen voidaan tehdä rahalla, jonkun verran lainsäädännölläkin, mutta ennen kaikkea tarvitaan asenteiden ja arvojen muutosta. Jatkuvasti voimistuva rahan ja tehokkuuden arvostaminen sekä itsekkyyden lisääntyminen eivät ole omiaan vahvistamaan perheiden asemaa tai antamaan vanhemmille tukea kasvatustyössä. Monta kertaa tulee mieleen, onko tämä taloudellisen hyvinvoinnin tavoittelu todella järkevää, kun se aiheuttaa niin suurta henkistä pahoinvointia. Lastemme todellinen hyvinvointi ei ole kiinni siitä, että on mahdollisimman paljon leluja, viimeisimmän muodin mukaiset lasketteluvälineet tai maailman tehokkain pc, sillä viimetalvisen tv-kampanjan sanoin: nykyajan lapsilla on yllin kyllin kaikkea paitsi vanhempien kanssa vietettyä aikaa.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi haluan antaa kannatukseni ed. Keräsen ehdottamille vastalauseen 1 mukaisille lausumille.

Tuosta äskeisestä debatista haluan hieman ironisesti todeta, että kun kuuntelin hallituspuolueiden, vasemmiston ja kokoomuksen, välistä debatointia, minulle tuli kyllä mieleen, että tällä hallituksella ei ole yhteistä perhepolitiikkaa, ellei siksi katsota sitä, mitä ne vanhat leikkaukset siellä ovat, mutta jokainen teistä haluaa niistäkin irtisanoutua, mutta yhteistä linjaa ei ollut kyllä havaittavissa.

Huhtikuussa, kun tämä selonteko oli lähetekeskustelussa, useissa puheenvuoroissa luonnehdittiin selontekotekstiä ongelmat tiedostavaksi, mutta vähän poliittisia kannanottoja sisältäväksi asiakirjaksi. Nyt selonteko on käynyt läpi valiokuntakäsittelyn ja valiokunta on omalta osaltaan kuullut lukuisan joukon asiantuntijoita ja omassa mietinnössään kiinnittää useassa kohdin varsin oikeisiin asioihin huomiota. Sen sijaan valiokunnan yhteiset vahvemmat poliittiset kannanotot eli siis lausumat ja ponsiesitykset jäävät varsin valjuiksi verrattuna itse mietintötekstin huomioihin.

Valiokunnalta on puuttunut poliittinen rohkeus ottaa kantaa erityisesti Lipposen hallituksen vuonna 95 tekemiin superleikkauksiin koskien muun muassa minimiäitiyspäivärahaa, kotihoidon tukea ja lapsilisiä. Tässä debatissakin käytiin minimiäitiysrahasta keskustelua todeten, että selonteko otti siihen jo kantaa ja että se on tärkein ja kiireellisin. Sitten valiokunta omassa tekstissään "pitää myönteisenä" ja "pitää tärkeänä", että sitä korotetaan. Mutta minun mielestäni tämä asia on kaikista näistä perhepoliittisista tuista ehdottomasti tärkein. Sen takia olisin odottanut, että koko valiokunta olisi halunnut ottaa tähän asiaan ponnessaan oikein todella kantaa.

Sitten tosiaankin olisin toivonut, että kotihoidon tuesta ja lapsilisistä myös olisi vahvemmin siellä sitten sanottu. Lapsilisistä sanotaan, mutta tosiaankaan kotihoidon tuesta ei sanota.

Valiokunnan mietinnössä on myös muita hyviä ponsia. Minusta on oikein, että lapsiperheiden palveluista, mukaan lukien kotipalvelut, sekä neuvola- ja kouluterveydenhuollosta on ponnet. Valiokunta nostaa myös esiin pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten tilanteen. Nämäkin ovat oikeita kannanottoja.

Mutta kuten debatissa yritin viestittää, kun palveluista on aivan oikea ja vahva kannanotto, että sinne pitää tulla lisää rahoitusta, olisin odottanut, että myös vaihtoehtoisista päivähoidon muodoista, ja tässä viittaan kyllä kotihoidon tukeen, olisi myös ollut vankka yhteinen kannanotto. Se olisi ollut vahva viesti valiokunnalta tälle ja myös tulevalle hallitukselle.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden tuet, päivähoidon eri mahdollisuudet, lasten peruspalvelut ja kodin ja työelämän viidakko ovat se yhteiskunnan luoma raami, jonka sisällä äidit ja isät lastensa kanssa arkea viettävät. Näissä kokonaisraameissa tapahtuu se paljon puhuttu kasvatus. On vanhanaikaista asettaa eri elementtejä vastakkain tyyliin tuet tai palvelut. Toisille perheille tuilla ei ole mitään merkitystä, mutta sen sijaan toimivalla päivähoidolla on.

Vaikka onnistunut perhepolitiikka on aina kokonaisuus, silti emme saa täällä väheksyä perheiden toimeentulon merkitystä. On ihan selvää, että mitä enemmän lapsia on huollettavana, sitä suurempi vastuu vanhemmilla on perheen toimeentulosta ja hyvinvoinnista. Sen sijaan että alkaisimme täällä enää kiistellä kuten joskus aiemmin — taisi olla viime talvena, kun kiisteltiin siitä, kuka on köyhä tai kuka ei — meidän tulisi selvittää, kuten keskusta ponnessaan edellyttää, pikaisesti lapsiperheiden taloudelliseen tilanteeseen vaikuttavat seikat ottaen huomioon eri tukien, maksujen ja verotuksen yhteisvaikutukset sekä erityisesti väliinputoamistilanteet. Käsitykseni mukaan tästä on myös valiokunnassa äänestetty. En ymmärrä, miksi tällaisen selvityksen kirjaaminen ponteen ei ole hallituspuolueiden edustajille kelvannut.

Kuluneet kaksi vaalikautta ovat olleet lapsiperheille kovaa aikaa. Vaikka talouskasvu on ollut ennennäkemättömän voimakasta, silti näitä suuria leikkauksia ei ole korjattu eikä näy ensi vuoden budjetissakaan korjattavan. Sen sijaan puheet kyllä lapsiperheiden puolesta ovat voimistuneet. Kuten jo sanoin, pääministerikin on oman vaalikampanjansa pääteemaksi ottanut lapsiperheet ja lapsilisät. Näyttää siltä, että todellakin ehdokas Lipponen kolkuttelee pääministeri Lipposen poliittista omaatuntoa, vaikka Lipposella olisi ollut täydet mahdollisuudet, hänellä jos kellä, käydä näihin lapsilisien korjauksiin käsiksi useamman budjetin aikana.

Arvoisa puhemies! Realismia on, että ensi vuoden budjetti ei korjaa lapsiperheille tehtyjä aiempia leikkauksia. Realismia on katsoa yli vaalien ja siellä hallitusneuvotteluihin. Itse pitäisin tärkeänä, että hallitusneuvotteluissa lapsiperheitä ei sysättäisi lämpimien puheiden jälkeen sivustakatsojan rooliin, vaan että vaalien jälkeinen hallitus sitoutuisi hallitusohjelmassaan tiukasti lapsiperheiden kokonaistilanteen parantamiseen. Jotta lapsimyönteisyys saisi tulevan hallituksen ohjelmassa riittävästi painoa, tulisi tulevaan hallitukseen perustaa perheministerin salkku. Perheministerille tulisi keskittää hallituksen perheasiat. Hänen tehtävänään olisi koordinoida lainsäädäntöä ja kehittämistoimintaa eri ministeriöiden välillä. Näin lapsiperheiden asioiden kokonaisuus olisi yksissä käsissä.

Toivon, että tästä perheministerin salkkuasiasta voitaisiin täällä ruveta käymään keskustelua tulevina viikkoina ja miksei vaikka tänä iltana, mutta kun hallitusta muodostetaan, sen pitäisi olla yhtenä keskustelun aiheena. Tällöin olisi selvää, mitkä asiat kuuluvat kenellekin ministerille. Huomaan itsekin toisen kauden edustajana monta kertaa täälläkin edelleen pohtivani, onko tämä asia ministeri Perhon vai onko tämä ministeri Biaudet’n asia, enkä varmasti ole yksin. Jos olisi selvä osoite, kenelle lapsiperheiden asiat kuuluvat, se olisi silloin oikein.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Vårt land måste ha en klar målsättning för sin barn- och ungdomspolitik: Finland skall vara ett barnvänligt samhälle. Det här är i första hand av omtanke om barnen, men även om den åldrande befolkningen. Generationerna har här definitivt gemensamma intressen. Jag tänker på barnens rätt till en trygg och bra start i livet. Vi vet att de socioekonomiska faktorerna har stor betydelse. Utbildning, ekonomi och hälsa tenderar fortfarande att gå i arv. Jag tänker även på åldersstrukturen i vårt land, arbetsmarknaden och äldreomsorgen. Barnen är grunden för allt och de är en sinande resurs.

Haasteet ovat suuria, ja niiden pitää näkyä lapsi- ja perhepolitiikassa. Väestöliiton lapsibarometri "Saako haikara tulla käymään" osoitti suomalaisten valvovan mielellään enemmän lapsia. Samanaikaisesti tiedämme vanhemmuuteen liittyvän paljon vastuuta. Psykologi Tommy Hellsten väittää, että yhteiskunnalle siirtyy vastuuta, jota yhteiskunta ei voi ottaa, ja että yhteiskunta kasvattaa vanhempia, jotka eivät kykene olemaan vanhempia. Tällä suorapuheisuudellaan hän tarkoittaa sitä, että asenteiden on muututtava. Vanhempien on otettava vastuu, kun he hankkivat lapsia. Heidän on välitettävä totuus ja osoitettava rakkautta lapsilleen, mihin instituutiot eivät pysty. Heidän on annettava säännöt ja mallit. Tämä on liitettävä työelämään ja elinehtoihin yhteiskunnassa, muutoin vaarannetaan lasten hyvinvointi ja yhteiskunnan turvallisuus, Hellsten katsoo.

Föräldrarna måste göra klart för sig vad deras egna barn behöver för ett lyckligt liv som vuxen. Naturligtvis har föräldrarna och hemmen huvudansvaret. Föräldraskapet måste därför få en positivare värdering. Till någon del sker det som bäst: Pappamånaden kommer att införas, den lägsta moderskapspenningen kommer att höjas och tiden hemma med barn skall börja berättiga till pension så småningom. De här är steg i rätt riktning som måste fortsätta.

Det behövs dock en mångfald åtgärder för att förbättra barnens uppväxtmiljö, eftersom barnfamiljernas behov och problem är så olika, individuella och beroende på familjens livssituation. Typiskt i dag är längre studietid, hårdare konkurrens och större osäkerhet på arbetsmarknaden. Ju mera gränsen mellan arbetsliv och fritid suddas ut desto svårare blir det att bilda familj och skaffa barn.

Nuorten lapsiperheiden työpäivät ovat pitkiä, selvästi pidempiä kuin lapsettomien perheiden. Tutkimukset osoittavat nuorten isien tekevän eniten ylityötä työpaikoillaan. Nuoret äidit puolestaan joutuvat yhdistämään ansiotyön tekemiseen miehiä enemmän kotityötä, varsinkin lastenhoitoa. Ovatko pitkät työpäivät sittenkin yllättäviä? Tähän on ilmeiset syynsä. Työelämän aloittaminen vaatii täysipainoista panostusta ja tässä vaiheessa on hankittava asunto ja auto ja lapsia. Tähän tarvitaan rahaa ja paljon rahaa, jota saadaan vain työtä tekemällä. Elämänvaiheet eivät yksinkertaisesti käy samaa vauhtia talouden vaiheiden kanssa. Näihin syihin on vaikutettava, jotta vanhemmat saisivat enemmän aikaa lapsilleen. Tämä asettaa suuria odotuksia työmarkkinaosapuolille ja varsinkin työnantajille. Perhe- ja työelämän yhteensovittaminen on äärimmäisen tärkeää. Tällaisten laadullisten kysymysten on saatava sijaa työehtosopimuksia koskevissa ratkaisuissa. Työmarkkinaosapuolten intressissä on lapsiystävällisen ilmapiirin edistäminen.

Tiedämme lapsista aiheutuvan kustannuksia. Lapsiperheiden taloudellinen kehitys on ollut heikko viime vuosikymmenellä ja yhteiskunnan taloudellisesta lisätuesta riippuvainen ryhmä onkin kasvanut. Lapsi- ja perhepolitiikasta käytävässä keskustelussa on myös tarkasteltava esimerkiksi ensimmäisen asunnon rahoitusehtoja ja autoveroakin. Tätä taustaa vasten on olemassa kaikki syyt lapsilisien tarkistamiseen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa jatkossa indeksitarkistusta, kun taas pääministeri puhuu ensimmäistä ja toista lasta koskevasta tasokorotuksesta. Tämä on tärkeä tehtävä seuraavalle hallitukselle.

Fortsättningsvis efterlyser jag en barnombudsman som en särskild institution, som skulle bidra till att barnperspektivet förstärks i samhället så att barndomen och uppväxtvillkoren ses ur barnens synvinkel. Det behövs ett särskilt ombud som arbetar på bred front, framför allt i förebyggande syfte. Ett naturligt resultat av den här redogörelsen borde vara inrättandet av en barnombudsmannatjänst.

Den kraftiga flyttningsrörelsen sätter sina spår i barnens uppväxtvillkor. Jag tänker inte bara på de höga bostadspriserna på de stora tillväxtorterna, utan på alla de utmaningar som inflyttade möter på nya hemorter, långt ifrån mor- och farföräldrar, släktingar och naturliga sociala nätverk, som unga föräldrar och barn skulle behöva. Barns behov av tillgång till vuxenresurser är stort och relationen mellan generationerna skall inte underskattas. Just rotlösheten och ensamheten är en förklaring till att många misslyckas i den nya miljön och att utslagningen är så stor på de största tillväxtorterna. Med rätta påtalas i social- och hälsovårdsutskottets betänkande behovet av satsning på mångsidigt utrustade stadsdelar.

Med tanke på barnens hälsa, alla barns hälsa, är satsningen på basservicen i kommunerna avgörande viktig. Jag tänker på en bra barnomsorg, en bra skola, en bra skolhälsovård och primärvård och fritidstjänster för alla. Stora grupper i barndagvården och skolan är definitivt ett hot mot barnens hälsa, men det är mångas vardag idag. Gruppen får inte vara större än att alla syns och uppmärksammas.

Lasten käytös on aina ärsyttänyt vanhempia ihmisiä, vaikka se on ollutkin viattomampaa kuin mitä nykyisistä otsikoista on pääteltävissä. Ajattelen tämän päivän väkivaltaa, tuhoamista, väärinkäyttöä ja epäkunnioittavaa käytöstä. Poikkeuksellisen harvat nuoret ovat vastuussa tästä, mutta heitäkin on pelottavan paljon ja heidän määränsä kasvaa. Tätä on pidettävä avunhuutona.

Tässä tilanteessa yhteiskunnan on ehdottomasti tultava mukaan ja puututtava asiaan lasten joutuessa kärsimään ennalta ehkäisevän työn puutteista. Lastenneuvoloilla ja koulun terveydenhuollolla on oltava resurssit puuttua asioihin ajoissa. Kyse on kouluterveydenhoitajien, kuraattorien ja psykologien saatavuudesta, lasten- ja nuortenpsykiatriasta, nuorten väärinkäyttäjien hoidosta ja paljon muusta. Kyse on vaikeista ja kustannuksia vaativista tehtävistä lasten ja nuorten auttamiseksi, jotka ovat aikuisten maailman epäonnistumisen uhreja.

Värderade talman! Regeringen har med den här redogörelsen engagerat oss politiker och många, många andra för barnens och de ungas situation. Det ligger verkligen i samhällets intresse att alla barn får en bra uppväxt och det behövs ändrade attityder i samhället, hos statsmakten, kommunerna, arbetsgivarna och inte minst hos befolkningen.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Befolkningsstrukturen håller på att förändras i hela västvärlden. Befolkningen åldras och de yngre generationernas andel minskar i förhållande till de äldre. Barn har inte rösträtt. Barnfamiljernas antal minskar också. Den här trenden är oroväckande, eftersom den kan leda till att barnfamiljernas och barnens intressebevakning minskar. Jag vill inte ställa generationer mot varandra, men jag tror ändå att det är ett problem för barnen att deras andel av hela befolkningen minskar. En del kan se det som en inbesparing för kommunen eller staten. Färre barn betyder mindre utgifter för barnbidrag och skolor. Men på sikt vet vi att räkningen blir hög, mycket högre än om vi hade en balanserad befolkningspyramid som säkrar ett sunt försörjningsförhållande på lång sikt. En del av de inbesparingar som nu sker för att barnkullarna minskar bör därför återinvesteras i barnen.

Jag anser att våra barn skulle vara förtjänta av en barnombudsman med uppgift att bevaka barnens och de ungas intressen, däribland de ekonomiska intressena.

Arvoisa puhemies! Valtion ja kuntien lapsille ja lapsiperheille tarjoamat palvelut ovat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kulmakiviä. Peruspalvelut, kuten opetus, päivähoito, neuvola ja ennaltaehkäisevä hoito ja terveydenhuolto, ovat edellytyksiä yhteiskunnalle, jossa yksilöiden oikeudet ovat keskeisiä.

Naisten osallistuminen työelämään Suomessa on maailman korkeimpia. On niitä, jotka katsovat, että tämä osuus voisi vielä kasvaa, sillä lisää työvoimaa tarvitaan. Samanaikaisesti toiset varoittavat siitä, että pienten lasten vanhemmat tekevät liikaa työtä ja ettei heillä ole aikaa lapsilleen. Tämä yhtälö meidän on ratkaistava. Jos pienten lasten vanhempia syytetään siitä, että he eivät ota vastuuta lapsistaan, emme samanaikaisesti voi edellyttää pienten lasten sekä äitien että isien osallistumista työelämään. Mielestäni vanhempainlomaa tulisi entisestään pidentää siten, että vanhemmat voisivat hoitaa lapsiaan kotona ainakin siihen saakka, kun lapset täyttävät yhden vuoden. Tämä on lyhyt aika elämässä ja tärkeää aikaa lapselle. Osa-aikatyötä tulisi myös helpottaa ja vuorotteluvapaamallia voitaisiin myös kokeilla koulunkäynnin aloittavien lasten vanhempiin.

On tärkeää analysoida syitä siihen, että niin monet lapset ja nuoret voivat huonosti yhteiskunnassamme. Johtuuko tämä siitä, että vanhemmat eivät välitä lapsistaan, vai onko siihen jokin muu syy? Miten lasten vanhemmat voivat? Miten lapsiin vaikuttaa vanhempien huoli liian suurista päivähoitoryhmistä, määräaikaisista työsopimuksista ja irtisanomisuhasta ja liian kireäksi kiristetystä työtahdista? Ovatko äitiys- ja vanhempainlomat riittävän pitkiä, ja ottavatko työnantajat vastuuta tukemalla niitä vanhempia, jotka haluavat lyhentää työpäiväänsä, tehdä osa-aikatyötä tai olla hoitovapaalla? Ei, yleisesti ottaen pienten lasten vanhemmat eivät koe saavansa riittävää tukea ja kannustusta työnantajilta. Se tosiasia, että määräaikaisessa työsuhteessa hedelmällisessä iässä olevien naisten osuus on miehiä suurempi, osoittaa syrjivät asenteet työelämässä.

Värderade talman! Rådgivningen är en omsorgsform som vi kan vara stolta över. Största delen av alla väntande mödrar besöker regelbundet rådgivningen. Barnens uppgifter förs smidigt över från rådgivningen till skolhälsovården och i bästa fall kan det t.o.m. vara samma hälsovårdare som vårdar barnet på rådgivningen och i skolhälsovården. Rådgivningen når barnet och mamman bra, men den svaga länken är pappan. Rådgivningen borde därför utvecklas vidare så att blivande pappor kunde träffas i pappagrupper, dvs. grupper för män ledda av män. Bland annat i Sverige och på Åland har man kommit ganska långt med den här verksamheten. Föräldraskapet är en lika stor händelse för bägge föräldrarna och pappans roll i familjeförberedelsen är underordnad idag. Förväntningarna på papporna har däremot ökat. Vi förväntar oss att papporna skall ta ett större ansvar för sina barn än tidigare. Papporna och mammorna är lika viktiga för barnen och det finns ingenting biologiskt som säger att mamman vårdar barnet bättre än pappan. Papporna borde kräva att få ta ett större ansvar för sina barn. De borde kräva sin rätt att vara pappalediga och att få rådgivning som förbereder dem för papparollen.

Eftersom både kvinnor och män behövs i arbetslivet måste dagvården vara så högklassig att barnen garanterat mår bra. Gruppstorlekarna får inte vara för stora och personalen borde inte få byta hela tiden. Utrymmena måste vara mögelfria, hälsosamma och trygga. Hela befolkningen ansvarar för att tillräckliga resurser reserveras så att barnens välbefinnande säkras.

Familjedagvård är en populär vårdform för små barn, men den har som sagt minskat som vårdform under de senaste åren. Hemmamiljön och en liten grupp känns för många som ett tryggt alternativ. Familjedagvårdarna gör ett värdefullt arbete mot en förhållandevis låg ersättning. Därför borde det vara möjligt för familjedagvårdarna att dra av en del av hyreskostnaderna för bostäderna i beskattningen. I många yrken får man avdra kostnader för inkomstens förvärvande, så varför inte för dagvårdare?

Värderade talman! Jag är övertygad om att vi alla som idag talar om barnen här stöder tanken på att barnen och barnfamiljerna skall få det bättre ställt. Min fromma förhoppning är att det här också skall märkas, såväl i år som under kommande år då vi fattar beslut om budgeten, och att det här skall vara en av prioriteringarna också för den kommande regeringen.

Tuula  Haatainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Pelkällä rahalla tai kotihoidon tuella kaikki lapset eivät saa turvallista arkipäivää. Sen luovat ja turvaavat kattavat palvelut, kuten päivähoito, pienten koululaisten iltapäivähoito ja riittävät tukipalvelut. (Ed. Hemmilä: Eikö perhe ole mitään?) Nämä kaikki palvelut ovat lasten turvasaarekkeita elämässä. Meillä ei ole varaa säästöjen nimissä viedä tai heikentää näitä palveluja. On hölmöläisen hommaa säästää nyt ja maksaa paljon myöhemmin, kun lasten häiriökäyttäytyminen lisääntyy.

Lasten ja perheiden pahoinvointi näkyy muun muassa lastensuojelutoimenpiteiden tarpeen kasvuna. Lastensuojelun avohuollon piirissä vuonna 93 oli 36 800 lasta ja viime vuonna 49 600 lasta. Nyt on korkea aika etsiä keinoja, joilla vahvistetaan vanhempien jaksamista. Nuorilla perheillä on usein ongelmia työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Pienten lasten isät tekevät kaikkein eniten ylitöitä. Nuorten äitien ongelmana ovat määräaikaiset työsuhteet ja työsuhteiden epävarmuus. Erityishuomiota pitää myös kiinnittää yksinhuoltajiin, joiden ongelmista ja työttömyydestä tulee nyt hälyttäviä tietoja. Lapsi- ja perhetyössä tarvitaan sekä perustason palveluiden että erityispalveluiden kehittämistä. Mielenterveystyön tilannetta on kohennettu eduskunnan päätöksillä, mutta tilanne on edelleen monissa paikoissa kehno. Avohuoltoon on yksinkertaisesti saatava lisää resursseja.

Olen kerännyt omissa katugallupeissani kansalaisten mielipiteitä palveluista. Valtaosa vastaajista, 75 prosenttia, vastaa, että ennemmin veroja kuin sitä, että meidän yhteisiä palvelujamme heikennetään. Olen myös pyytänyt ihmisiä antamaan Helsingissä kouluarvosanan keskeisimmille palveluille. Peruskoulu ja päivähoito saivat molemmat kohtalaisen hyvä arvosanan: kahdeksikon. Pienten koululaisten iltapäivähoito sen sijaan painii samassa sarjassa vanhustenhuollon kanssa: arvosanaksi tuli vain kuusi ja puoli. Kattava aamu- ja iltapäivähoito onkin nyt asia, joka seuraavaksi palvelujen osalta pitää pistää kuntoon.

Kun viime ajat on keskitytty alle kouluikäisten lasten hoidon järjestämiseen, niin yhä suurempi huoli on kasvanut näiden pienten koululaisten todellisuudesta. Ekaluokkalaisten koulupäiväthän ovat hyvin lyhyitä, 3—4 tunnin mittaisia. Aamuisin ja iltaisin lapset ovat mikä missäkin. Kun oma lapseni meni kouluun, niin ihmettelin käsitettä pehmeä lasku. Koulupäivä alkoi 10:ltä ja päättyi puolenpäivän aikaan. Oli siis lyhyt koulupäivä, ja sitä pidettiin pehmeänä. Odotin eniten sitä, että pehmeä lasku loppuu ja koulupäivä alkaa 8:lta, jolloin voitiin mennä samaa matkaa töihin ja kouluun ja järjestettäväksi jäi vain se iltapäiväosuus.

Meillä Suomessa on seurattu suomalaisnuorten nukkumistottumuksia ja todettu, että yöuni on lyhentynyt ja nuoret ovat väsyneempiä koulussa kuin aiemmin. Tähänkin tarvittiin tutkimusta toteamaan tämä tosiasia. Sitten esitettiin keinona, että murrosikäisten koulu voisi alkaa 9:ltä tai 10:ltä. Sekin kuulostaisi varsin järkevältä ratkaisulta taas tämän ikäluokan kohdalla. Koulun toimintaotteessahan on tapahtunut hyvin paljon myönteistä, mutta silti koulu ei vieläkään kaikissa tilanteissa pysty tarjoamaan riittävän joustavaa opetusta esimerkiksi silloin, kun lapsi tarvitsee erityisjärjestelyjä. Sairaan lapsen hoidon osana ovat sairaalakoulut äärimmäisen tärkeitä. Perusopetuksen osalta voi sanoa, että ne toimivatkin kohtalaisen hyvin, mutta toisen asteen opetuksen kohdalla on suuria ongelmia.

Kaikki tietävät, että Helsingissä veroäyriä esitetään nyt nostettavaksi yhdellä prosenttiyksiköllä. Tiedämme myös, mistä nämä ongelmat Helsingin verotuoton osalta johtuvat. Olisi myös hyvin tärkeä nähdä täälläkin se todellisuus, jossa lapsiperheet Helsingissä elävät. On laskettu, että korkeammat asumiskustannukset merkitsevät veroäyrillä mitaten yli 3 prosenttiyksikön suuruista lisäkustannusta perheille muuhun maahan verrattuna. Tästä syystä huomion kiinnittäminen asumiskustannuksiin on äärimmäisen tärkeä myös perhepolitiikassa.

Kaupungin palvelujen järjestämisnäkökulmasta Helsinki joutuu suurkaupunkina vastaamaan muun muassa maahanmuuttajalasten koulutustarpeista, päivähoidosta, suurkaupunkiin maalta muuttavien perheiden palveluista ja asunnoista. Suurkaupunkiin kasaantuu myös monenlaisia ongelmia, kuten päihteiden ja huumeiden käyttöä niin lasten ja nuorten osalta kuin myös vanhempien osalta. Vastikään julkaistu nuorisobarometri osoittaa, että Pääkaupunkiseudun nuoret pitävät huumeita ja päihteitä viikonloppuihin liittyvänä huvimuotona paljon useammin kuin muualla maassa nuoret tekevät. Jotta Helsinki pystyisi selviytymään kaikista näistä asukkaiden erityistarpeista, on välttämätöntä, että kun mietitään Helsingin verotusratkaisuja suhteessa valtioon, niin tunnustetaan nämä erityispiirteet, joita tänne myös kasaantuu. Siitä syystä valtionosuuksia määriteltäessä pitää myös nähdä nämä erityispiirteet.

Mitä sitten olisi tehtävissä lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi? Keväällä julkistin viiden kohdan listani toimenpiteistä, jotka toistan tässäkin: Pienten koululaisten iltapäivähoito on saatava lakisääteiseksi Ruotsin malliin. Kouluterveydenhoito ja koulun tukipalvelut on pantava kuntoon, kuten mietinnön ponnessa myös todetaan. Tarvitaan lisää oppilashuoltoa, koulukuraattoreita ja koulupsykologeja. Kouluterveydenhuolto on saatava toimivaksi, kaikille samanlaiset terveystarkastukset läpi Suomenmaan. Koulujen ja päiväkotien ryhmät on saatava pienemmiksi. Vanhempainvapaita pitää kehittää ja työn ja perheen yhteensovittamista lisätä. Isäkuukausi on otettava nopeasti käyttöön, siitähän esitys on nyt valiokuntakäsittelyssä, ja vanhempainvapaajärjestelmään on saatava lisää joustavuutta, josta myös on tullut hallituksen esitys, osa-aikaisesta vanhempainrahan käytön mahdollisuudesta. Nopeitten toimenpiteiden listalla on myös saada lisää resursseja ennalta ehkäisevään ja etsivään nuorisotyöhön.

Suomessa lasten erilaisessa auttamistyössä työskentelee 200 000 työntekijää 53 eri ammatissa. Ongelmana on ollut se, että nämä eri sektorit eivät tee riittävästi yhteistyötä. Kehitystäkin tapahtuu. Neuvoloiden toimintaa ollaan kehittämässä asiantuntijoiden voimin enemmän koko perhettä tukevaksi ja myös isät paremmin huomioivaksi. Nuorten syrjäytymistä pohtivassa työryhmässä on (Puhemies koputtaa) pohdittu peruskoulun viime luokkien oppilaiden syrjään joutumisen ehkäisyä.

Arvoisa puhemies! Haluan korostaa (Puhemies koputtaa) sitä, että kaikki keskeiset toimenpiteet pitää suunnata myös ennalta ehkäisevään toimintaan, ei pelkästään korjaaviin toimiin.

Tuija  Nurmi  /kok:

Arvoisa puhemies! Selonteossa lasten ja nuorten hyvinvoinnista kiinnitetään huomiota olennaisiin asioihin, kuten työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Suomalainen työelämä oirehtii enenevästi. Varhainen työelämästä poistuminen, väestökehitys sekä työilmapiirimittausten osoittamat kuormittuneisuusluvut tuovat meille haasteita. Hallituksen tarkoituksena on edistää työkykyä ja ylläpitää hyvinvointia työpaikoilla. Yhteiskunnan intresseissä on vähentää poissaoloista syntyviä kustannuksia. STM:n työsuojeluosaston ja STTK:n laskelmien mukaan poissaolopäivän kustannusvaikutus työnantajalle on noin 168 euroa. Huonontunut työkyky aiheuttaa kaikkiaan noin 17 miljardin euron menetykset vuosittain.

Paljonko kustannuksia syntyy yhteiskunnalle siitä, että vanhemmat ovat poissa perheistä? Ihmisten töissä jaksamiseen voidaan vaikuttaa muun muassa uudenlaisilla, joustavammilla työn jakamisen malleilla. Ei voi olla järkevää, että esimerkiksi sairaanhoitajaäidin on herätettävä lapsensa kello 5 aamulla, jotta ehtii viemään lapsen hoitoon ennen työhön menoaan kello 7:ksi. Eikö tämä sairaanhoitajaäiti voisi mennä töihin myöhempään? Työtä on pystyttävä rohkeammin muokkaamaan kunkin elämänkaaren mukaisesti. Kahden työn hoitaminen käy raskaaksi, ja silloin sekä ansiotyö että kotityöt kärsivät ajan ja voimien puutteesta.

Työnantajien tulee ymmärtää perheen merkitys työntekijälle. Onhan selvää, että hyvinvoivassa perheessä elävä työntekijä pystyy todennäköisesti parempaan tulokseen kuin stressaavassa tilanteessa oleva. Melkein 96 prosenttia EU-maiden asukkaista asettaa perheen ensimmäiselle sijalle sosiaalisessa hierarkiassa. Käytännössä perheen etu voidaan harvoin nostaa tärkeimmäksi. Kuten ryhmäpuheenvuorossamme todettiin, pienten lasten vanhemmat tekevät yhä pidempiä työpäiviä.

Suomalainen perhe-elämä oireilee vakavasti. Suomi johtaa Euroopan avioerotilastoja. Keskimäärin Suomessa 480 avioliittoa tuhannesta päättyy eroon, kun luku muualla Euroopassa on 380. Noin 30 000 suomalaislasta vuodessa kokee vanhempiensa eron, ja on arvioitu, että tämän vuosikymmenen lopulla jopa enemmistöllä suomalaislapsista on kokemus vanhempiensa avioerosta. Avioero on monesti oikea ratkaisu. Silti tarvitaan enemmän yrittämistä säilyttää tavallinen perhe-elämä. Siihen tarvitaan kaikkien osapuolten panosta: yhteiskunnan, lainsäädännön, työnantajien, vanhempien jne.

Yhteiskuntamme on rakentunut sen pohjalle, että molemmat vanhemmat käyvät töissä. Työelämän ovet avautuivat naisille 1960-luvulla, mutta pohja sille oli luotu jo aiemmin. Professori Kaari Utrio on todennut, että suomalaiset naiset ovat työhirmuja. Ilman naisten panosta kansakuntamme ei olisi lähelläkään nykyistä hyvinvointia. Rehellisesti on myönnettävä, että naisten on ollut pakko tehdä töitä tasavertaisesti miesten rinnalla. Tämä perinne on seurausta maamme vähäväkisyydestä ja karuista olosuhteista. Työtä ihannoivan kulttuurin jalkoihin ovat jääneet pehmeämmät arvot, kuten esimerkiksi kotielämä. Meidän on kehitettävä yhteiskuntaamme kohti inhimillistä hyvinvointia ja toistemme huomioon ottamista.

Suomessa naiset ovat korkeasti koulutettuja, mutta silti monet heistä haluavat hoitaa lapsensa itse kotona. Kotiin jääminen lapsen kanssa voi tarjota heille hengähdystauon työelämän paineista. Sen jälkeen he voivat palata virkistyneinä takaisin töihin, ehkä entistä kokonaisempina, kun ovat saaneet toteuttaa äitiyttään ja keskittyä perheeseen ilman työn samanaikaisesti vaatimaa huomiota. Tähän voi lisätä, että muistamme lapsuudesta ja nuoruudesta parhaiten ihan tavallisia, arkipäiväisiä asioita. Perheelle on yhteiskunnassa löydyttävä lisää aikaa olla perhe tai ainakin se mahdollisuus, että isä tai äiti voivat viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Tämä vaatii työnantajilta ja yhteiskunnalta sitä, että vanhempien työajat voivat entistä enemmän joustaa ja osa-aikatyötä käytetään enemmän. Verotusta on kehitettävä siihen suuntaan, että perheellä on realistinen mahdollisuus tulla toimeen yhden työssäkäyvän tuloilla.

Kotikasvatuksen arvo on esille nostettava teema. Lasten kasvatus on eräs maailman vaikeimmista tehtävistä. Lapsen vanhemmat ovat yleensä parhaita kasvattajia, ja lapsen kannalta on hyvä, jos oma isä tai äiti voi jäädä hoitamaan lasta kotiin. Tällä hetkellä se on taloudellisista syistä monille hankalaa. Siksi olen vuodesta 1995 lähtien toiminut sen puolesta, että kotiäideille tai -isille kertyisi eläkettä lapsen kotihoidon ajalta. Näin on esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Koti on se perusyksikkö, jossa opitaan elämän arvot, oikea ja väärä. Vanhemmilla on oltava aikaa, jotta he pystyvät käytännössä osoittamaan opettamansa arvot. Lapset ja nuoret uskovat vasta, kun näkevät. Esimerkin tuoma opetus on tehokkainta.

Vaikka enemmistö lapsista ja nuorista voi hyvin, ovat syrjäytyminen ja sen tuomat ongelmat lisääntyneet. Mielestäni lasten ja vanhempien yhteisen ajan lisääminen tuo apua, ja tähän pitää antaa mahdollisuus. Yhteiskunta tukee alle 3-vuotiaiden hoidossa, mutta siitä eteenpäin tuki loppuu ja harva äiti tai isä voi luopua työstä ja jäädä kotiin. Hallitusohjelman mukaan vastuullista vanhemmuutta ja turvallista kasvuympäristöä halutaan tukea. On ryhdyttävä toimenpiteisiin näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Perheille on taattava mahdollisuus valita niille sopiva hoitomuoto. Kotihoitoa on tuettava todellisena vaihtoehtona. Tärkeä näkökohta asiassa on, että kotiin jäävän henkilön työpaikka vapautuu jollekin toiselle. Tämä tuo työn kiertoa, joka tukee puolestaan työllisyyttä. Samalla syntyy säästöjä päivähoidon kustannuksista.

Kotitalouksien verovähennysoikeuden vakinaistaminen on ollut hyvä päätös. Kotitöiden teettäminen ulkopuolisilla on lisääntynyt merkittävästi. Tällä on saatu ihmisille töitä ja perheille mahdollisuus esimerkiksi yhteiseen lisäaikaan. Kotitalouksiin palkatun henkilön palkkauksen pitää kokonaisuudessaan olla verovähennyskelpoinen. Olen tehnyt asiasta aloitteita ja toiminut asian puolesta vuodesta 1995 alkaen.

Yhteiskunnassamme vallitseva tehokkuuden vaatimus näkyy myös liikuntaharrastusten parissa. Loppuun sana liikunnan merkityksestä lasten ja nuorten hyvinvoinnille.

On tärkeä saada lapset liikkumaan, kokeilemaan eri lajeja ja nauttimaan liikunnasta. Fyysinen hyvinvointi säteilee henkiseenkin hyvinvointiin. Liikunnan kautta lapsi oppii monia taitoja niin itsestään kuin ryhmässä olosta. Yliluutnantti Jari Malinen on Sotilasurheilu-lehdessä huolissaan siitä, että lapset laitetaan liian varhain kilpailemaan ja valitsemaan oma lajinsa. Tämän seurauksena monen nuoren kipinä liikuntaan sammuu 12—13-vuotiaina.

Selonteossa todetaan, että suomalaisnuorten kunnossa on havaittavissa huononemista. Puolustusvoimien tilastojen mukaan palvelukseen astuneiden nuorten kestävyyskunnon keskiarvo on kaikkien aikojen surkein. Lihaskuntopuolella 42 prosenttia alokkaista oli lihaskunnoltaan luokasta hyvä, kun 14 vuotta sitten (Puhemies koputtaa) noin 70 prosenttia pystyi vähintään arvosanaan hyvä. Myös perusliikuntataidot, esimerkiksi hiihto ja uinti, ovat entisestään heikentyneet. (Puhemies koputtaa)

Lopuksi, herra puhemies: Kaiken kaikkiaan suomalaisnuoret ovat hyvinvoivia ja kunnollisia. (Puhemies koputtaa) Kuitenkin perheettä ja perheessä tehtävää työtä on arvostettava. Perheessä tehdylle työlle on löydyttävä hinta. Vain näin voimme taata perheille hyvinvointia, joka heijastuu myös lasten ja yhteiskunnan hyvinvointina.

Inkeri  Kerola  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Puhuttaessa lasten ja nuorten hyvinvoinnin huolehtimisesta yhteiskunnan varoin on ensiarvoisen tärkeää miettiä, sijoitetaanko rahat ongelmien ennaltaehkäisyyn vai jo syntyneiden ongelmien hoitoon. Mielestäni juuri lapsilisät olisivat panostus ongelmien ennaltaehkäisyyn. Lapsilisät ovat erinomainen keino tukea lapsen tasapainoista kehitystä edistämällä yhteiskunnan perussolun, perheen, hyvinvointia. Perheen hyvinvointi ja pahoinvointi heijastuvat suoran lapsen elämään. Lapsilisien korotus tukisi suoraan perheiden taloutta ollen näin ollen yksi keino hillitä vanhempien ylenmääräistä työntekoa ja kannustaa heitä viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa. Tämä on tärkeä seikka, kun muistetaan useiden eri tutkimusten osoittavan, että lapsen tasapainoisen kasvun kulmakivi on yhdessä vietetty aika turvallisessa ympäristössä perheen keskellä.

Toisaalta lapsilisän tarkoitus on rohkaista ja tukea suomalaisia synnyttämään lapsia. Nykyisin puhutaan usein huolestuneina aina vain pienenevästä syntyvyydestä ikärakenteen vanhenemista silmällä pitäen. On hyvä huomata, että syntyvyyden kasvu ja useampilapsiset perheet olisivat myös itsessään tukemassa lasten ja nuorten hyvinvointia. Mikä onkaan rakentavampaa lapselle kuin leikkiminen ja sosiaalisten taitojen opetteleminen perheessä olevien muiden lasten kanssa? Se on ongelmien ehkäisyä parhaimmillaan.

Lasten kotihoito tulee tehdä taloudellisesti tasavertaiseksi vaihtoehdoksi kunnallisen päivähoidon rinnalle. Tässä odottaisi jo tekoja sanojen sijaan. Tuki tulee nostaa tasolle, joka antaa vanhemmille todellisen mahdollisuuden hoitaa lasta kotona ja löytää näin enemmän aikaa perheen yhdessäololle.

Jos elämänkaaren eri vaiheissa halutaan taata lapsille ja lapsiperheille turvattu ja taloudellisesti huolettomampi elämä, on uskallettava puuttua myös perheiden asumisesta ja liikenteestä aiheutuvien menojen, monesti, kriisiin. Verojen ja lapsilisien sekä lapsia tukevan taloudellisen avun on kompensoitava kustannustason nousu vuositasolla. Päättäjien tulee sallia kulukorvausluontoiset edut ilman priorisointia lapsiperheille. Tulevaisuutta on turha suunnitella yhteiskuntapoliittisestikaan, ellei Suomeen synny lapsia. Kenelle hallituspuolueiden peräänkuuluttamia palveluita tällöin mitoitetaan?

Arvoisa puhemies! Kaikille perheille raha ei ole ratkaisu. Hyvin toimeentulevissa perheissä on yhä enemmän ongelmia. Mekaaniset ja tekniset avut eivät toimi isäkuukaudellakaan lisättynä silloin, kun vanhemmilta puuttuu aito kiinnostus ja rakkaus lapseen. Tämäkin on perheen sisäistä priorisointia.

Liisa  Hyssälä  /kesk:

Arvoisa puhemies! Mietinnössä lapsipoliittisesta selonteosta todetaan, että "köyhät lapsiperheet ovat monilapsisempia ja niissä on selvästi useammin alle kouluikäisiä lapsia kuin muissa lapsiperheissä. Nämä perheet ovat huomattavasti enemmän riippuvaisia tulonsiirroista". Näin siis tässä todetaan.

Tätä taustaa vasten kritisoin pääministeri Lipposen vaalikampanjansa avaustilaisuudessa esittämää korotusta lapsilisään ensimmäisen ja toisen lapsen osalta. Hänen mielestään on otettava pontevampi ote perheiden ja lasten asioihin ja lapsilisäjärjestelmää uudistettava siten, että ostovoima vahvistuu. Lipposen mukaan tällä tehtäisiin oikeutta tavallisille kahden ja kolmen lapsen perheille tekemättä vääryyttä monilapsisille perheille. No, tällä matematiikan tajulla, joka itselläni on, tehdään nimenomaan vääryyttä monilapsisille perheille. Jos on yksi tai kaksi lasta, silloinhan korotus on 100 prosenttia, mutta jos on viisi lasta, silloinhan korotus on kaksi viidesosaa eli 40 prosenttia. Silloin aina monilapsisen perheen suhteellinen asema yhden ja kahden lapsen perheeseen verrattuna heikkenee. Eli aina suhteellisesti monilapsiset ovat sitten heikommassa asemassa, kun tällä logiikalla korotukset tehdään. Se on ristiriidassa mietinnön lauselman kanssa.

Sitten on hallituspuolueiden taholta tuotu esiin esimerkiksi perhe, jonka molemmat puolisot ansaitsevat 12 000 markkaa kuukaudessa — tässä puhutaan nyt markoista — ja joilla on puoli miljoonaa markkaa asuntolainaa, että he ovat hyötyneet veronalennusten johdosta 5 000 markkaa vuodessa. Näin esimerkiksi Ville Itälä Lauantaiseurassa. Jos tällä perheellä on kuitenkin kolme lapsilisäikäistä lasta, alle 17-vuotiasta, ovat he vastaavasti menettäneet yksinomaan lapsilisinä jo 3 000 markkaa vuodessa. Muut perhe-etuuksien heikennykset huomioon ottaen perhe on voinut jäädä jopa tappiolle. Eli tämä hallituksen perhepolitiikka ei ole parantanut lapsiperheiden asemaa tässä katsantokannassa.

Vihreiden puheenjohtaja haastoi edellisenä viikonloppuna keskustan tukemaan lapsiperheitä ja toivoi, että voitaisiin priorisoida lapsiperheiden aseman parantamista. Vihreiden keskeisiä vaatimuksia on korottaa kotihoidon tukea sekä minimiäitiyspäivärahaa. Me olemme nimenomaan esittäneet näitä toimenpiteitä perhepoliittisessa välikysymyksessä, jonka Soininvaara ministerinä ollessaan tyrmäsi, nimenomaan nämä vaatimukset. On hienoa, jos vihreät ovat nyt tulleet keskustan linjoille. Ainoan kerran viime vuosikymmeninä on lapsilisiä leikattu juuri silloin, kun vihreät aloittivat hallitustaipaleen, ja vihreiden perhepoliittinen tilinpäätös hallituksessaoloajalta ei mairittele. Haluamme uskoa kuitenkin, että hekin ovat havainneet virheensä ja että linja on muuttunut. Toistaiseksi ei ole näyttöjä uusista perhepoliittisista linjauksista.

Arvoisa puhemies! Täällä salissa on tänään keskusteltu veroministeri Siimeksen lausunnoista, joita hän on julkisuudessa esittänyt ja joissa hän on nimenomaan moittinut keskustaa siitä, että keskusta kannustaa naisia kotiin. Ministeri Siimes näyttää unohtaneen, että meillä on naisia kotona jo nyt tekemässä hoitotyötä hyvin paljon. Omaishoitajia on 300 000, joista pääosa on naisia. Vain 22 000 heistä saa omaishoidon tukea, ja loput tekevät tätä hoitotyötä, joka on hyvin raskasta. Jos esimerkiksi vammaista lasta hoitaa kotona jompikumpi vanhemmista, siis useimmiten nainen, vaimo, äiti, se on hyvin raskasta hoitotyötä. Minä en ymmärrä, minkä takia ministeri Siimes ikään kuin vähättelee, että tämä olisi jotenkin tasa-arvon vastaista, niinhän me olemme kuulleet, että tämä olisi sitä jollakin tavalla, kun esitetään helpotuksia verotuksen tai muun tulonsiirron kautta tällaisille perheille. Näin olen ymmärtänyt. Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin. (Ed. Viitanen: On korjattu jo moneen kertaan!) Näin oli kuitenkin lehdessä ministeri Siimestä siteerattu.

Vanhusten, vammaisten ja sairaiden hoito kotona yleistyy valitettavasti. Tässä raskaassa hoitotyössä on hyvin paljon naisia ilman sosiaaliturvaa, ilman yhden tulonsaajan perheen verohelpotuksia, joita esimerkiksi maksetaan Belgiassa, Itävallassa, Norjassa ja Tanskassa, jotka eivät varmaan sen kummemmin alista naisia kotiin. Toivon, että tässä tapahtuu asennemuutos, että arvostetaan kotona tehtävää hoitotyötä, että sitä kannattaa tukea ja että siitä myöskin kannattaa maksaa sosiaaliturvaa. Ikävää, että tämän hallituksen aikana minimisairauspäiväraha poistettiin; palautettiin, mutta ei palautettu entiselleen, tuli pitkä karenssi. Nämä ovat sellaisia heikennyksiä, joita kautta linjan on tapahtunut. Jos ajatellaan muita todella epäsosiaalisia heikennyksiä, oli kansaneläkkeen lapsikorotusten poistaminen, ja siitäkin palautettiin vain puolet. Nämä ovat todella köyhiä perheitä, että ei tätä perhepolitiikkaa turhaan ole nostettu keskustelun ytimeen. Kyllä paljon pahaa on tapahtunut tämän hallituksen aikana. Täytyy todeta, että lamankaan olosuhteissa vähimmäisturvaa ei leikattu. Sitä leikattiin vasta laman jälkeen nousun alkaessa 95—96 eniten.

Arvoisa puhemies! Täällä on vasemmiston ja hallituksen taholta korostettu, että olemme parantaneet palveluja, olemme satsanneet palveluihin. Ikävä sanoa, että palvelut ovat koko ajan heikentyneet. Lapsiperheitten palvelut sinä aikana, kun te olette satsanneet, ovat heikentyneet koko ajan. Kuinka paljon ne olisivatkaan heikentyneet ilman näitä satsauksia? Nyt ne ovat jo todella ohuet: neuvolapalvelut, kouluterveydenhuolto jne.

Sakari Smeds  /kd:

Arvoisa puhemies! Vuoden 99 lopulla tein valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaostossa esityksen lapsipoliittista selontekoa vaativasta ponnesta. Esitys muokattuna eteni yksimielisesti ja tuli osaksi valiokunnan budjettimietintöä. Ajatus tuolloin oli, että hallitus ja eduskunta erityisesti pysähtyisivät pohtimaan yhteiskunnassa ja arvomaailmassa tapahtuvia lastemme hyvinvointia uhkaavia muutoksia. Tältä osin toiveet selonteon sisällöstä poikkesivat aiemmista lapsipoliittisista selonteoista. Käytännön toimenpiteitä peräänkuulutettiin muun muassa kotien hoivatyön, vanhemmuuden ja lähiyhteisöjen kasvatusvastuun tukemisen suhteen.

Monelta osin selonteko ja nyt käsittelyssä oleva mietintö ovatkin täyttäneet ponnen alkuperäisen ajatuksen. Hyvällä tavalla painoarvoa on annettu julkisille palveluille. On nähty niiden merkitys pyrittäessä ennalta ehkäisemään ja tunnistamaan lasten ongelmia. Arvomaailman muuttuminen ja sen tuomat uhat on mielestäni sen sijaan sivuutettu varsin vähällä. Miksi niin monet lapset turvautuvat väkivaltaan? Miksi niin monet lapsista kärsivät mielenterveysongelmista? Miksi niin monet perheet hajoavat? Miksi rahan arvo on nostettu arvoista ykköseksi? Miksi käsitys oikeasta ja väärästä on hämärtynyt? Näiden kysymysten ääreen selonteko ja mietintö vain vähän pysähtyvät. Toki on sanottava, että ponnen heittämä haaste oli suuri ja laaja-alainen.

Koen, että juuri arvomaailman muutosten sivuuttaminen on johtanut siihen, että pääpaino toimenpide-esitysten suhteen ei ole esimerkiksi kotien hoivatyön kehittämisessä ja kasvatusvastuun tukemisessa. Perhepolitiikan pääpaino on viime vuosien ajan ollut pitkälle työelämän ehdoilla toteutetuissa muutoksissa ja lapsen edun etsiminen on mielestäni ollut vähemmällä. Tästä esimerkkinä käyvät päivähoitojärjestelmämme kokonaisuuteen tehdyt muutokset, joissa kotihoidon tukea on selvästi leikattu ja näin säästyneitä varoja kohdennettu sinänsä hyvin tarpeelliseen kunnalliseen päivähoitopaikkajärjestelmään, mutta heikennettiin vaihtoehtoa, joka tukisi kotien hoivatyötä.

Mietintö esittää monia tärkeitä julkisia palveluja koskevia kehittämistoimenpiteitä. Valiokunta on sitä mieltä, että kouluterveydenhuoltoon ja neuvoloihin pitäisi osoittaa lisää voimavaroja. Nuorille esitetään räätälöityjä opintosuunnitelmia ja työpajatoiminnan toiminnan vakiinnuttamista. Esikoululaisten oikeudet erityisiin opetusjärjestelyihin tulisi mietinnön mukaan nostaa peruskoululaisten kanssa yhdenmukaiselle tasolle ja kuljetukset tulisi taata. Koulunkäyntiavustajia ja vammaisten henkilökohtaisia avustajia tulisi lisätä. Koululaisille halutaan lisää tuki- ja erityisopetusta. Oikeita tavoitteita, varsinkin kun toimet kohdistuisivat moniin suuren syrjäytymisriskin omaaviin lapsiin ja nuoriin.

Miten hallituksen käytännön toimet sitten tukevat näitä hyviä, julkisia palveluita arvostavia päämääriä? Valiokunta aivan oikein toteaa mietinnössään, että yleinen talouspolitiikka on keskeisessä asemassa pyrittäessä luomaan kulttuuri- ja mielipideilmasto, jossa lapsista huolehtiminen on arvostettua. Kunnista tulevat päivittäiset ja viikoittaiset viestit kyllä kertovat, että hallitus on tässä yleisessä talouspolitiikassaan monin osin epäonnistunut. Palveluissa on puutteita ja verojen korotuspaineita on edelleen monin paikoin. Kaiken tämän tietäen hallitus leikkaa jälleen kerran kolmantena vuotena peräkkäin kuntien valtionosuuksien indeksikorotuksiakin.

Kristillisdemokraattien esittämä vaihtoehto on julkisten palveluiden kannalta parempi kuin hallituksen esittämä vaihtoehto. Turvaisihan kristillisdemokraattien vaihtoehto vahvemman rahoituspohjan kuin mitä hallitus on kyennyt esittämään.

Selonteon ja mietinnön suuri puute on mielestäni sen vähättelevä asenne kotien hoivatyön merkityksen suhteen, vaikka jokunen kaunis sana valiokunnalta tähänkin riittää. Ed. Räsäsen vastalauseessa ongelma on kiteytetty aika hyvin. Lähes kaikista muista Euroopan maista poiketen Suomessa ei verotuksessa huomioida elatusvastuuta tai kotona tehtävää hoivatyötä. Verotuksessa puolisoita käsitellään kahtena yksikkönä, mutta monia sosiaalisia etuuksia määriteltäessä perhe onkin yksi yksikkö. Tämä on johtanut siihen, että saman tulotason omaavista perheistä se, jossa toinen puolisoista on valinnut kotityön lasten edun nimissä, tulee yhteiskunnan ja verottajan taholta kohdelluksi kovalla kädellä.

Median ja viihdeteollisuuden lieveilmiöiden torjumiseen mietinnön keinot rajoittuvat vain ajatukseen mediakasvatuksen roolin tärkeydestä. Tiedotusvälineiltä valiokunta toivoo vastuuntuntoa nuorten tasapainoisen kasvun turvaamiseksi. Näinkö todella on, että väkivaltaa, pornoa ja epäeettistä ohjelmatarjontaa ei muilla keinoin voida rajata? Vai onko kyse sittenkin siitä, että muihin keinoihin ei haluta turvautua? Tällä vaalikaudellahan hallituspuolueet valitsivat yhden askeleen vastuuttoman vapauden suuntaan säätämällä maahamme kuvatallennelain, joka heikensi kuvatallenteiden ennakkotarkastusta.

Arvoisa puhemies! Selonteon valmistuminen viivästyi siitä, mitä valtiovarainvaliokunta oli aikoinaan edellyttänyt, mutta ehkä näin oli hyvä. Mietintö on nyt käsittelyssä muutama kuukausi ennen tulevia hallitusneuvotteluja, ja tämä ja tässä annetut lupaukset ovat varmasti näissä neuvotteluissa esillä. Pääministerikin jo väläytteli lapsilisien korottamista ja mietintö lapsilisien sitomisesta indeksiin. Nämä lupaukset olisi syytä pitää.

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Räsäsen tekemiä lausumaehdotuksia.

Pirkko Peltomo /sd:

Arvoisa puhemies! Olisiko jo lasten aika? Väestöliiton tuore Perhebarometri 2002 -tutkimus kertoo karua kieltään nuorten perheiden elämästä. Lasten hankintaa lykätään muun muassa opintojen, epävarman talouden, pätkätöiden tai huonon asuntotilanteen takia. Syyt pieneen lapsimäärään tai lapsettomuuteen ovat konkreettisia ja rationaalisia. Ei olekaan mikään ihme, että nykyisin jo 15 prosenttia naisista jää lapsettomiksi. Onhan luonnollista, että ihminen haluaa elättää itse lapsena. Pätkätöiden maailmassa se on melko vaikeaa.

Barometrin tulokset eivät lupaa hyvää suomalaiselle väestörakenteelle. Pienten lasten vanhemmat ovat työn ja perheen yhteensovittamisessa puun ja kuoren välissä. Läheltä seuranneena tiedän, että lähes jokaiselta töitä hakevalta kolmikymppiseltä naiselta tivataan työhönottohaastattelussa lapsentekoaikeita. Viesti on selkeä: jos haluat töitä, et hanki lapsia. Opiskeluaikana lapset eivät ole sen toivotumpia, patistetaanhan opiskelijoita taloudellisinkin sanktioin valmistumaan yhä nopeammin. Myös opintotuen lapsikorotukset poistettiin 1990-luvun alussa. Satunnaistuloja edellisen puolen vuoden ajalta ei lasketa opiskelijan vanhempainrahan hyväksi kuten muille ryhmille. Lasten hankkiminen opiskeluaikana kiristää monin tavoin niin kalenterin kuin kukkaronkin äärimmilleen. Lapset taas tarvitsevat vanhempien kanssa vietetyn turvallisen lapsuuden. Yhtälö on mahdoton.

Lasten perusoikeus olla yhdessä vanhempiensa kanssa on tutkimusten mukaan heikentynyt. Tämä ei ole vain perheiden ongelma, vaan koko yhteiskunnan ongelma. Päiväkodeissa ja kouluissa on yhä enemmän tunne-elämältään kypsymättömiä lapsia, jotka osaavat kyllä käyttää tietokoneita, mutta jotka eivät tule toimeen toisten eivätkä itsensä kanssa. Myös tiedon korostaminen on osittain syrjäyttänyt tunne-elämän kehityksen ja sosiaalisen kasvun.

Kaikkea ei ratkaista perhepolitiikalla. Vanhempien pitää itsekin pohtia asioiden tärkeysjärjestystä. Perheen arkielämään nykyisin vahvasti vaikuttaviin päivähoitoon, kouluun ja työelämään voi kuitenkin vaikuttaa, juuri niihin asioihin, jotka ratkaisevat, hankitaanko lapset ajallaan vai vasta vähän alle nelikymppisinä, jos lapsia sitten enää syntyykään. Tuoreen perhebarometrin mukaan lapsettomiin pareihin tuntuisivat purevan erityisesti työelämään liittyvät toimet, kuten joustavien työaikojen lisääminen ja mahdollisuus osa-aikatyöhön perheen tarpeista lähtien.

Puhemies! Hallitus on lapsipoliittisessa selonteossaan luvannut suunnata lisävoimavaroja lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, kouluterveydenhuoltoon ja koululaisten iltapäivähoidon järjestämiseen. Myös työelämän kehittämistä työn ja perhe-elämän helpottamiseksi sekä työn kuormittavuuden vähentämiseksi on luvattu jatkaa. Esimerkiksi ensi vuoden budjettiesityksessä isyysrahakautta pidennetään kahdella viikolla.

Onnistunut työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen edellyttää ennen kaikkea asenteiden ja toimintatapojen muutosta työpaikoilla. Lasten ollessa pieniä turvallinen osa-aikajärjestely olisi monen vanhemman mieleen. Tästä syystä osittaista hoitorahaa olisi nostettava ja se olisi ulotettava koskemaan koko osittaisen hoitovapaan aikaa. Pienten koululaisten yksinolon vähentämiseksi oikeutta osa-aikatyöhön tulisi laajentaa siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kymmenen vuotta. Olen tehnyt asiasta lakialoitteen.

Puhemies! Päivähoitojärjestelmän osana perhepäivähoito on ollut erinomainen ratkaisu useille perheille, kuten ryhmäpuheenvuorossamme otettiin esille. Perhepäivähoitajien määrä on valitettavasti vähentynyt viime vuosina. Ongelmia on ratkaisematta sekä perhepäivähoitajien palkkaus- että kulukorvausjärjestelmässä. Perhepäivähoidon toimintaedellytyksiä on parannettava, jotta se on todellinen vaihtoehto myös jatkossa. Päiväkotien ryhmäkokojen kontrolloimisesta tuntuu tulleen lähes ikuisuuskysymys. Päiväkotien ryhmäkoot on saatava kaikissa kunnissa sellaiselle tasolle, että päiväkodilla on edellytykset toimia lapsen yksilöllistä kehitystä tukevana turvallisena kasvuympäristönä ja että lapset ovat tasa-arvoisessa asemassa riippumatta päiväkodista, lapsiryhmästä tai kunnasta.

Arto  Seppälä  /sd:

Arvoisa puhemies! Vastuu lapsen kasvatuksesta kuuluu lasten vanhemmille. Meidän päättäjien tehtävänä on luoda edellytykset sen vastuun kantamiselle. Jotta lapsen vanhempi olisi aidosti vastuussa lapsen kasvatuksesta, hänellä tulisi olla hyvä keskusteluyhteys kaikkiin niihin aikuisiin, jotka lapsen elämään kuuluvat. Päivähoito- ja koulutusjärjestelmämme ovat perusteiltaan kunnossa. Niissä tekevät työtään kymmenettuhannet työlleen omistautuneet kasvatuksen ammattilaiset. On huomattava, että työuupumus koskettaa usein juuri näiden alojen työntekijöitä, sillä liian suuret lapsiryhmät tai liian vaikeat tapaukset ilman erityisapua ryhmässä eivät jätä riittävästi henkilökohtaista aikaa jokaiselle lapselle. Tästä seuraa riittämättömyyden tunne ja turhautuminen, joka johtaa uupumukseen.

Päiväkodeissa ja kouluissa lasten kanssa työskentelevillä tulisi olla turvallinen työsuhde ja hyvät työskentelyolosuhteet. Kun työolot ovat kunnossa, työntekijällä on riittävästi aikaa jokaiselle lapselle ja hänen vanhemmilleen. Valiokunta hyvästä syystä kiinnitti huomiota siihen, että lasten kanssa työskentelevien työsuhteiden tulisi olla vakinaisia. Lapset tarvitsevat ympärilleen pitkäaikaisia, turvallisia ihmissuhteita. Jos alle kouluikäisen lapsen vanhemmat käyvät työssä, se useimmiten tarkoittaa sitä, että lapsi viettää suurimman osan valveillaoloajastaan päiväkodissa. Siksi ei ole ollenkaan yhdentekevää se, kuinka suuri tai pieni työntekijöiden vaihtuvuus on.

Suurempien lasten kohdalla ongelma näyttäytyy hieman toisenlaisena. Peruskoulun alaluokilla oppilaalla on sama tuttu opettaja lähes joka tunnilla. Mutta koulupäivä on lyhyt, ja jos tarjolla ei ole iltapäivätoimintaa tai päivähoitoa, niin lapsi saattaa olla useita tunteja yksin. Mitä ylemmälle luokalle siirrytään, sitä useampia opettajia lapsi kohtaa päivittäin. Jos nämä opettajat vielä vaihtuvat vuodesta toiseen, lapsen olo on varmasti turvaton. Lisäksi opettajien vaihtuminen aiheuttaa sen, että luokassa on lähes aina menossa niin sanottu testaus, joka aiheuttaa rauhattomuutta.

Kokopäiväkoulu toisi alempien luokkien koululaisten päivään kevennystä harrastusten muodossa. Varsinaiset oppitunnit jakautuisivat kevyemmin päiville, ja ruokailulle voitaisiin varata enemmän aikaa. Lisäksi vanhempien ja lasten yhteinen aika arki-iltaisin lisääntyisi, kun harrastukset siirtyisivät aikaisemmaksi koulupäivän yhteyteen. Myös joustava aamu ja ilta helpottaisi perheen elämää. Olenkin ilolla pannut merkille, että kokopäiväkoulukokeiluja on nyt muutama käynnistetty.

Kokopäiväkoulun ja iltapäivätoiminnan yksi selkeä etu nykyiseen verrattuna olisi se, että liikunnan osuutta lasten päivässä voitaisiin lisätä. Jo pitkään on oltu hyvin huolissaan lasten fyysisen kunnon heikentymisestä luonnollisen arkiliikunnan ja koululiikunnan vähentyessä koko ajan. Nimenomaan mukava harrastusliikunta on se, mitä meidän pitää lapsille tarjota. Kilpailulliset tavoitteet eivät ole perusteltuja. Tavoitteena tulisi olla liikunnan ilon välittäminen ja se, että liikunta olisi luonteva osa arkea läpi koko elämän.

Tällä hetkellä iltapäivätoiminta on lähinnä liikunta- ja muiden järjestöjen hoidossa. Sen järjestämis- ja koordinointivastuu tulisi, aivan kuten valiokunta huomauttaa, selkiyttää. Toiminnan ollessa täysin erilaisen vapaaehtoistoiminnan varassa vaara uupumisesta on suuri. Lisäksi ongelmia voi tulla aktiivisten toimijoiden muuttuessa tai muuten jäädessä pois toiminnasta.

Arvoisa puhemies! Me tarvitsemme lisää keinoja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Valiokunnan aloite siitä, että näitä asioita otettaisiin esille, on tulopoliittisissa neuvotteluissa hyvä asia. Esimerkiksi vanhempien todellisia mahdollisuuksia valita itselleen sopiva työpäivän pituus, saada lapselleen päivähoitoa tarvitsemanaan aikana tai halutessaan hoitaa lasta kotona pitää edistää. Valinnanmahdollisuutta parannetaan muun muassa muokkaamalla asenteita sekä kehittämällä lapsiperheiden palveluja ja tulonsiirtoja.

Valiokunnan lausumaehdotuksen mukaisesti meidän tulee edellyttää lapsiperheiden toimeentulon parantamista turvaamalla lapsilisien ostovoima sitomalla ne indeksiin. Viime vuosikymmenellä lapsilisiin tehtiin pariinkin otteeseen leikkauksia niin sanotusti pakon edessä. Ajat ovat jo parantuneet, mutta esimerkiksi köyhien lapsiperheiden määrä on kaksinkertaistunut.

Syntyvyyden pienentymisestä on laajalti kannettu huolta. Viime viikolla julkaistu tutkimus puhui karua kieltään. Lapsia tehdään vähemmän kuin haluttaisiin, ja suuri syy tähän on erityisesti toisen ja kolmannen lapsen kohdalla yhteiskunnan liian vähäinen tuki lapsiperheille. Huomattavaa on myös se, että ensimmäinen lapsi hankitaan yhä myöhemmin. Yksi syy tähän on pitkä koulutusaika, mutta myös vakituisten työsuhteiden puute siirtää lasten hankintaa. Verrattuna Euroopan muihin maihin syntyvyytemme on kuitenkin vielä kohtuullisen korkealla tasolla. Se johtunee ensisijaisesti peruspalvelujemme laajuudesta ja hyvästä saatavuudesta.

Arvoisa puhemies! Nuorten työpajatoiminnan tulokset tunnustetaan laajalti, ja ne ovat tutkitusti hyviä. Nuorten työttömyyden käännyttyä jälleen lievään nousuun työpajojen tarve kasvaa entisestään. Nuorten työttömyys on suurinta peruskoulun keskeyttäneiden ja opintonsa peruskoulussa päättäneiden keskuudessa. Peruskoulun päättötodistuksen puuttuminen aiheuttaa lisäksi sen, että nuorella ei myöhemminkään ole mahdollisuutta päästä opiskelemaan. Pajakouluissa näille nuorille tarjotaan mahdollisuus suorittaa peruskoulu loppuun ja samalla tutustua joihinkin ammattialoihin. Peruskoulun loppuun suorittaneille nuorille, jotka eivät ole hakeutuneet koulutukseen, nuorten työpaja tarjoaa mahdollisuuden miettiä omaa tulevaisuuttaan ja samalla hankkia työkokemusta. Nuorten työpajat ovat tehokas tapa katkaista työttömyys. Työpajat toimivat lähinnä projekti- ja lisärahoituksen turvin, usein tietämättä tulevaisuudestaan ensi vuotta pidemmälle. Työpajojen vakinaistamisen tarpeesta on puhuttu jo vuosia. Jostain syystä asia ei kuitenkaan etene toivotulla tavalla. Vakinaistaminen tarkoittaisi rahoituksen turvaamista, joka muun muassa mahdollistaisi pajaohjaajien työsuhteiden vakinaistamisen ja lisäisi motivaatiota kehittämään toimintaa.

Osallistuminen työhön on yksi osa nuorten osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Tärkeää olisi saada nuoret mukaan myös päätöksentekoon. Demokratiakasvatuksessa meillä on paljon opittavaa. Lasten pitäisi jo päiväkodista alkaen olla mukana tekemässä päätöksiä, jotka koskevat heidän elämäänsä. Lapsi oppii vaikuttamaan parhaiten, jos häntä kuunnellaan pienestä pitäen. Erilaisia nuorisovaltuustoja ja muita nuorten yhteiskunnalliseen osallistumiseen tähtääviä hankkeita tulee edelleen kehittää.

Arvoisa puhemies! Hallitus on ottanut vastaan haasteen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisestä ja ryhtynyt tarmokkaisiin toimiin. Osoituksena tästä voin mainita esimerkiksi lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin suunnatut lisäresurssit sekä ensi vuoden budjetissa olevan valtionosuuden syrjäytymisuhan alaisten lasten ja nuorten palveluihin. Kaikkein huonoimmassa asemassa olevien lapsiperheiden asemaa on parannettu korottamalla työmarkkinatuen lapsikorotusta sekä palauttamalla kansaneläkkeen lapsikorotus.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Pertti  Hemmilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Viime viikolla vietettiin Väestöliiton kodin viikkoa, jonka teemana oli Vahvuutta vanhemmuuteen. Tähän teemaan on onnistuttu löytämään olennainen asia, joka monilta vanhemmilta puuttuu, nimittäin lujuus kasvattaa ja omalla esimerkillään opettaa lapsia, miten kohdata arki ja kanssaihmiset.

Valiokunnan lapsipoliittista selontekoa koskevasta mietinnöstä tämä näkökohta on lähes tyystin jäänyt puuttumaan. Mietinnön lopussa toki todetaan, vähän ylevästikin: "- - lasten hyvin- ja pahoinvointiin vaikuttavat keskeisesti yksinkertaiset ja ajattomat perusseikat. Lapset tarvitsevat jokapäiväistä läsnäolevaa suhdetta äitiin, isään ja muihin aikuisiin ihmisiin, jotka kykenevät jakamaan lapsen iloja ja murheita sekä opastamaan lasta maailman ymmärtämisessä, sekä kotona, päivähoidossa ja koulussa." Tätä loppulausetta lukuun ottamatta mietintö tarkasteli kuitenkin lasten ja nuorten hyvinvointia lähes pelkästään materiaalisesta näkökohdasta. Ratkaisuksi haettiin lisää rahaa sinne ja rahaa tänne. Erityisen voimakkaasti esillä olivat todella tulonsiirrot.

Ensi vuoden talousarvioesityksen lähetekeskustelussa jo kritisoin ajatusta siitä, että tulonsiirrot, erityisesti toimeentulotuki, nähdään yksittäisen perheen pitkäaikaisena elättäjänä. Tulonsiirrot ovat tarkoitetut tasaamaan ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa niistä johtuvia vaikeuksia tai suuria kustannuksia. Ainoastaan työllistämällä ja tukemalla ihmisten omatoimista työllistymistä voimme aidosti parantaa köyhyysrajan alapuolella olevien perheiden toimeentuloa ja hyvinvointia.

Valiokunnan mietinnössä jäi lähes toteamuksen asteelle myös se, että monet tämän päivän vanhemmat kaipaavat oikeasti opastusta vanhemmuuteen. Liian moni koululainen, jopa leikki-ikäinen, on kodissaan todellinen itsevaltias. He haluavat rajoja ja kokeilevat niitä yhä rajummin, kokeilevat, mikä tempaus saisi vanhemmat laittamaan heidät järjestykseen. Ongelma on kyllä tiedostettu, siitä on paljon puhuttu, mutta mistä johtuu se, ettei esimerkiksi lastenneuvolassa ole resursseja tai halua mennä pintaa syvemmälle perheessä vallitseviin käskysuhteisiin ja mahdollisiin ongelmiin jopa järjestyksenpidossa siellä perheen sisällä? Panostetaanko vain siihen, että mekaaniset taidot sekä pituus ja paino pysyvät lapsen ikää vastaavalla tasolla?

Päiväkodeissa ja kerhoissa opettajat ja ohjaajat varmasti huomaavat, missä perheissä kasvatuksen pallo on hukassa, ja toisaalta myös ne tapaukset, joissa lapsia pidetään tarpeettomankin ankarassa kurissa. Miksi näillä ammattiauttajilla ei ole oikeutta ja mahdollisuutta puuttua riittävästi ja selkeästi havaittavissa oleviin ongelmiin?

Herra puhemies! Suomi on projektien luvattu maa. Täällä on työryhmää ja toimikuntaa joka lähtöön, myös sosiaalitoimessa ja kasvatusalalla. Valitettavan moni kallis ja useita henkilöitä työllistäväkin projekti kuitenkin tuottaa pelkkää paperia mappeihin ja tiedostoja kovalevylle ilman, että niistä on koskaan todellista hyötyä kenellekään. Kun projekti on ohi, siihen osallistuneetkin unohtavat tehokkaasti, mitä tuli puuhasteltua. Jos jokaista työryhmää ja toimikuntaa asetettaessa pidettäisiin lähtökohtana konkreettinen hyöty ja jätettäisiin turhat projektit ja kokoukset perustamatta ja pitämättä, meillä olisi huomattavan paljon enemmän taloudellisia resursseja suunnata käytännön työhön. Tämän uskalla sanoa myös kokemuksesta ja uskon, että tässä salissa löytyy aika monta samanmielistä edustajaa.

Kunnallisen kotipalvelun puute lapsiperheille oli voimakkaasti esillä valiokunnan mietinnössä. Kotiapua ongelmaisiin perheisiin kaivattaisiin kiistatta lisää mutta ei tekemään kaikkea valmiiksi perheen puolesta vaan opettamaan kaikkia perheenjäseniä kantamaan itse vastuunsa kodin viihtyisyydestä, myös kotitaloustöistä. Sosiaalityössä on yksittäisen perheen kohdalla onnistuttu vasta silloin, kun se on tehnyt itsensä tarpeettomaksi. Samoin ennalta ehkäisevän toiminnan tarkoituksena on se, ettei varsinaisia tukitoimia jouduttaisikaan ottamaan käyttöön. Onko tämä näkökulma nyky-yhteiskunnassamme hämärtynyt?

Valiokunnan mietinnössä kuten useissa puheenvuoroissakin täällä on korostettu vanhempien välistä tasa-arvoisuutta. Vanhemmuus on tasa-arvoista, mutta se ei ole sukupuolineutraalia. Lapsella on nimittäin varmasti biologisesti ja myös vaistonvaraisesti erilainen suhde isäänsä ja toisaalta äitiinsä. Julkista keskustelua seuratessaan saa sen käsityksen, että useat äidit ovat kadottaneet äitiyden ilon, ylpeyden siitä, että heillä on ollut etuoikeus biologisesti saattaa lapsi maailmaan. Isyyden korostaminen on tapahtunut jopa äitiyden kustannuksella. Vahva vanhemmuus sallii sen, että äiti on perheessä luonnollinen arjen hoivan antaja pienelle lapselle ja isä puolestaan se, joka kuvaannollisesti sanottuna suojelee koko perhettä ja kantaa raskaimman vastuun perheensä hyvinvoinnista. Keinotekoinen tasa-arvoisuuden tavoittelu ja kotitöiden neuroottinen tasajako vie pohjan siltä, että kumpikin vanhempi voisi vapaasti toteuttaa sukupuolelleen ominaista vanhemmuutta. Tasa-arvoisessa parisuhteessa toteutuu myös luontaisesti se, että kumpikin vanhempi tekee niitä yhteiseen kotiin liittyviä tehtäviä, jotka heille kumpaisellekin luontaisesti ja luontevasti parhaiten soveltuvat.

Kuinka moni tämän päivän lapsista ja nuorista enää oppii huolehtimaan arkisista perusasioista? Olemme viime vuosina huolestuttavassa määrin siirtyneet yhä valmiimpaan maailmaan siinä mielessä, että kaiken voi ostaa valmiina, kaikki toimii koneellisesti. Kodista ja lähiympäristöstä huolehtiminen on perinteisesti ollut tärkeä osa suomalaista vapaa-aikaa, mutta nyt sen voi ostaa tai hoitaa koneella.

Mitä on sitten tullut kotiin liittyvien tehtävien tilalle? Keskimääräinen työaikamme ei ainakaan ole pidentynyt. Ajankäyttötutkimusten mukaan vapaa-aikamme on lisääntynyt tunnin viikossa 1990-luvulla. Tällä tarkoitetaan ansiotyöstä vapaata aikaa, joten todellinen vapaa-aika on lisääntynyt vielä tätäkin enemmän, koska koneellistuminenhan on vähentänyt kotiin liittyviä askareita ja tehtäviä ja niihin käytettävää aikaa.

Perheenjäsenten välinen luonteva yhdessäolo ja yhdessä tekeminen on korvautunut kaikkien perheenjäsenten mitä moninaisimmalla harrastamisella. Päiväkoti-ikäisestä lähtien harrastetaan. Vanhemmille luodaan mielikuvia siitä, että niin sanottuun hyvään vanhemmuuteen kuuluu se, että kannustaa lasta harrastamaan ja myös itse ylläpitää omaa hyvinvointiaan harrastamalla. Tiettyyn rajaan asti tämä pitääkin kiistatta paikkansa. Tuntuu vain siltä, että tämä raja on valitettavan usein hämärtynyt: harrastuksesta on tullut liian tärkeä osa elämää ja joskus jopa itsetarkoitus.

Hyvää vanhemmuutta on ennen kaikkea se, että osaa rauhoittua ja rauhoittaa aikaa sille, että perhe on yhdessä kotona ilman mitään erityistä ohjelmaa ja ohjelmointia, parasta olisi, että jopa ilman televisiota, edes pari iltaa perhe viettäisi ilman harrastuksia tai television katsomista. Television katselu on tasaisesti lisääntynyt vuosi vuodelta, ja tällä hetkellä television ääressä vietetään perheessä laskennallisesti jopa jo kolmasosa koko vapaa-ajasta. Yli 20 vuotta poliisin työtä tehneenä voin omastakin kokemusta kertoa, että lapset ja nuoret ovat muuttuneet huolestuttavankin välinpitämättömiksi. Raha ja harrastaminen eivät takaa lapselle onnellista ja tasapainoista tulevaisuutta.

Talouskasvu on maassamme ollut jopa maailmanennätysvauhdikasta 1990-luvun lopulla. Suomalaisten aineellinen hyvinvointi on tilastollisesti lisääntynyt vuosi vuodelta. Samaan aikaan lapset ja nuoret ovat ensimmäistä kertaa voineet huonommin kuin edellisen sukupolven nuoriso. Tässä on yksiselitteinen vastaus siihen, että lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa raha on huono konsultti. Rahalla ei voi antaa lapselle sitä turvallisuutta ja niitä rajoja, joita lapsi tarvitsee voidakseen oppia tuntemaan itsensä ja kasvamaan vastuuntuntoiseksi.

Anne  Holmlund  /kok:

Arvoisa puhemies! Vanhemmuuden tukemisesta on tullut uudenlainen mantra, tosin positiivinen sellainen. Lienee päivänselvää, että vastuu lapsesta ja kasvatuksesta kuuluu ensisijaisesti vanhemmille. Yhteiskunnan lapsiperheille tarjoamat palvelut ovat kuitenkin tärkeä tekijä perheiden hyvinvoinnin kannalta, ja niiden laadusta ja riittävyydestä on ehdottomasti huolehdittava. Samalla on kuitenkin ennakkoluulottomasti uskallettava etsiä uusia malleja, joiden avulla vanhemmat yhä paremmin pystyvät selviytymään kasvatustehtävästään. Yhteiskunnallisten päättäjien tulee herkällä korvalla kuunnella niitä viestejä, joita lapsiperheiltä saamme.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on suuri haaste. Lapselle on löydettävä hänelle itseoikeutetusti kuuluva tila sekä perheessä että yhteiskunnassa. On kuitenkin muistettava, että kaikesta ei sentään voi syyttää työelämää. Pitkälti kyseessä ovat myös yksilön omaksumat arvot.

Kuten valtioneuvoston selonteossa todetaan, suurin osa suomalaisista lapsiperheistä voi kuitenkin hyvin, onneksi. On kuitenkin erittäin huolestuttavaa, että samanaikaisesti lastensuojelulliset ongelmat ovat lisääntyneet merkittävästi. Huostaanottojen määrä on kasvanut ja lastensuojeluun liittyvät asiat ovat vaikeutuneet. Lastensuojelutyö on käytännössä lähes pelkästään korjaavaa työtä, vaikka samalla tiedostetaan, että ennalta ehkäisevään työhön ja toimenpiteisiin pitäisi pyrkiä.

Suomen yhteiskuntarakenne on kokenut rajuja muutoksia viime vuosikymmeninä. Negatiivisimmillaan muutos näkyy turvallisten yhteisöjen ja sitä kautta myös tukiverkostojen hajoamisena sekä toisaalta arvomaailman yleisenä muuttumisena. Monisukupolvisten perheyhteisöjen hajoamisesta ovat eniten joutuneet kärsimään kaikkein heikoimmat: vanhukset ja lapset. Suvun ja perheen tarjoamien turvaverkkojen puuttuessa on vastuu sosiaalisissa kysymyksissä siirtynyt yhteiskunnalle. Yhteiskuntarakenteen muutoksen myötä yhteisvastuu on lähes kadonnut. Vaikka sananlasku siitä, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, pitää edelleen paikkansa, on myönnettävä, että välittävää ja huolehtivaa yhteisöä, kylää, ei enää ole.

On todettu, että pitkittynyt työttömyys ja huono-osaisuus kasaantuvat. Lapsiperheissä tämä on erityisen merkittävä tekijä lapsen syrjäytymiskehityksessä. Vanhempien jaksamiseen liittyvät ongelmat näkyvät viiveellä lasten pahoinvointina, mikä puolestaan näkyy monenlaisena häiriökäyttäytymisenä. Suomessa on avohuollon tukitoimien piirissä olevien ja oman kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä kasvanut 1990-luvulla 20 000:sta lähes 50 000:een. Tutkijoiden mukaan lasten ja nuorten ongelmat ovat aiempaa monitahoisempia, vakavampia ja pitkäaikaisempia ja ongelmien ratkaiseminen on entistä vaikeampaa.

Arvoisa puhemies! Kun puhumme perheille suunnatuista palveluista, on syytä muistaa, että riittävien, laadukkaiden ja tarpeiden mukaan joustavien palveluiden tarjoaminen on kuntien vastuulla. Mitä ahtaammalla kunnat ovat, sitä vaikeampaa niiden on vastata lapsiperheiden tarpeisiin. Taloudellisessa ahdingossaan ovat kunnat leikanneet monia sellaisia kaikille lapsille tarkoitettuja palveluita, joilla on merkittävä ennalta ehkäisevä vaikutus lasten syrjäytymiseen. Suuret kuntatalouden menosektorit, kuten koulu ja sosiaalitoimi, ovat joutuneet luopumaan ennalta ehkäisevistä toiminnoista, jotta lakisääteiset palvelut on pystytty toteuttamaan. Ennalta ehkäisevien toimien puuttuessa lasten pahoinvointi on lisääntynyt entisestään, vaikeudet ovat pitkittyneet ja raskaiden lastensuojelutoimien tarve on koko ajan kasvanut. Riittävä syrjäytymisuhan tunnistaminen ja mahdollisimman varhainen puuttuminen ovat lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisyssä olennaisen tärkeitä kysymyksiä.

Oma kotikaupunkini Ulvila on valinnut tärkeimmäksi painopistealueekseen lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtimisen. Painopiste on haluttu ulottaa läpäisyperiaatteella kaikkiin hallintokuntiin, yhteisöjä ja järjestöjä unohtamatta. Kylä-käsite on muotoiltu uudelleen. Samalla on kehitetty työskentelymalleja sellaisiksi, että jokaisella lapsen kanssa työskentelevällä työntekijällä olisi tietoa ja taitoa tukea lapsen kehitystä ja puuttua tarvittaessa oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaisella tavalla lapsen tilanteeseen.

Kantavia ajatuksia ovat verkostoituminen ja yhteistyö eri toimijatahojen kesken, eri ammattiryhmien yhteiskoulutus sekä varhaisen tehokkaan puuttumisen toimenpidemalli, johon liittyy ongelmien varhaista tunnistamista helpottava huolilomake. Varhaiseen puuttumiseen on oltava keinoja; muuten kauniit puheet jäävät vaille sisältöä. Yksilön tietosuoja ei saa olla esteenä sille, että oireilevan lapsen tilanteeseen ei pystytä puuttumaan tarpeeksi varhaisessa vaiheessa ja riittävän vaikuttavin toimenpitein.

Ed. Vehkaoja esitti puheenvuorossaan ajatuksen siitä, että jokaisen lapsen kotona vierailisi asiantuntija selvittämässä, millaisissa olosuhteissa lapsi elää. Ainakin minun korvaani tämä kuulosti lähinnä hätävarjelun liioittelulta. Sinällään hyvää tarkoittava ajatus saisi monet vanhemmat tuntemaan itsensä aivan turhaan kytätyiksi. Emme voi lähteä siitä perusolettamuksesta, että kaikki lasten vanhemmat olisivat uusavuttomia eivätkä ymmärtäisi oman lapsensa parasta. Yhteiskunnan toimenpiteet pitää kohdentaa sinne, missä niille on todellinen tarve.

Lastensuojelulain tulee turvata riittävät keinot ja mahdollisuudet puuttua lapsen ja nuoren elämään silloin, kun tarve on aivan ilmeinen. Lastensuojelulaitoksille on lapsen edun niin vaatiessa taattava lakiin perustuva oikeus velvoittaa huollettava huumetestiin ja samalla riittävät oikeudet rajoittaa lapsen ja nuoren liikkumista silloin, kun se kiistattomasti koituu hänen omaksi edukseen.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan siteerata, tosin hieman mukaillen, kirkon Yhteisvastuukeräyksen ajatuksia lapsista, joiden eväät elämään eivät ole aivan sellaisia kuin niiden tulisi olla: "Maailmassa on paljon lapsia, joita elämä kohtelee kaltoin; joita heidän vanhempansa, isänsä ja äitinsä, pahoinpitelevät; lapsia, joita kätketään ja jotka kätkeytyvät häpeän ja epätoivon varjoihin; lapsia, jotka syntyvät valmiiksi rikkinäisinä; jotka ovat jo syntyessään humalassa; joiden kasvoilta näkyvät heidän vanhempiensa synnit; lapsia, joiden vanhemmat ovat jauhautuneet rikki työelämän myllynkivissä; lapsia, jotka odottavat nenä ikkunassa ilta illan jälkeen vanhempiansa turhaan kotiin; lapsia, joiden vanhemmat eivät itse ole saaneet osakseen rakkautta, jotka ovat imeneet itseensä vanhempiensa toivottomuuden, joista tuli vanhempia liian varhain; lapsia, jotka syntyvät olosuhteisiin, joissa eivät edes kasvit kasva."

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Vaikka suurin osa suomalaislapsista voi hyvin, niin lasten psyykkinen pahoinvointi on kuitenkin huolestuttavasti lisääntynyt. Käsiteltävänä oleva mietintö käsittelee myös lasten psyykkisiin ongelmiin johtavia syitä, joten en puutu tässä puheenvuorossani niihin. Käsittelen seuraavassa ainoastaan lastensuojelun rahoitusta ja kuntien lastensuojelutyötä, asioita, joita en ole tänään puheenvuoroissa kuullut käsiteltävän.

Ensiksikin, Lastensuojelun suurten kustannusten tasausrahastosta: Valiokunta pitää mietinnössään tarpeellisena sitä, että lastensuojelun rahoitukseen liittyvien epäkohtien korjaamiseen ryhdytään välittömästi. Tähän mielipiteeseen on helppo yhtyä. Korvausten hakeminen on kunnille erittäin työlästä. Epäilen, että kuntien kohdalla hakemisen työläys ja korvausperusteiden vaikeaselkoisuus on johtanut siihen, että joissakin tapauksissa jää todennäköisesti valtion rahoitusta hakematta.

Toiseksi, korvauksiin ollaan oikeutettuja vasta sitten, kun kulut ovat todella suuret yksittäisen perheen kohdalla. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä kunnalle erittäin kallista ammatillista perhekotisijoitusta. Siellä kustannukset ovat, puhun markoista, 700—1 500 markkaa vuorokaudelta. Kysynkin, onko tämä ristiriidassa lastensuojelulain hengen kanssa. Lastensuojelulakihan velvoittaa kuntaa tukemaan lastensuojeluperheitä aina ensin mahdollisimman pitkälle avohuollon tukitoimin. Monet lastensuojeluperheet tarvitsevat todella intensiivistä ja pitkäaikaistakin avohuollon tukea ja perhekuntoutusta, jotta huostaanotto ja lapsen sijoitus voidaan ehkäistä.

Riittävät avohuollon tukitoimet aiheuttavat varsinkin sellaisille kunnille, joissa on paljon lastensuojeluperheitä, suuria taloudellisia kustannuksia. Kustannukset eivät kuitenkaan monesti ole riittävän suuria, jotta kunta pystyisi saamaan niistä korvauksia Tasausrahaston kautta. Korvaukseen oikeuttavat kriteerit ohjaavat kuntia tällöin joissakin yksittäistapauksissa kalliiseen, käytän sanaa, "laitoshoitoon", toisin sanoen lasten sijoittamiseen sijaisperheisiin. Se on kustannuksiltaan kyllä huomattavasti halvempi kuin perhekoti. Näissä sijaisperheissä kustannukset ovat noin 4 000 markkaa kuukausi. Toisena vaihtoehtona ovat sitten perhekodit. Tämä on täysin järjetöntä. Se on myös epäoikeudenmukaista lasta kohtaan. Avohoitoon kuuluva lapsi joutuu erilleen vanhemmistaan vain sen vuoksi, että kunnalle kokonaistaloudellisesti on edullisempaa menetellä edellä kuvatulla tavalla.

Toki on myönnettävä, että kuntien kohdalla on oletettavasti suuria eroja siinä, missä kohdin perhe kirjautuu lastensuojeluasiakkuuteen, mitä tukitoimia pystytään tarjoamaan ja mitkä ovat niitä kriteereitä, joiden vallitessa päädytään lapsen huostaanottoon ja joko sijaisperheeseen tai ammatilliseen perhekotiin sijoitukseen. Sinänsä hyvän ja kunnille tuiki tarpeellisen Lastensuojelun tasausrahaston epäkohdat on korjattava. Mietinnössä järjestelmän muita puutteita on omalta osaltaan käsitelty, joten en käy niitäkään toistamaan.

Lopuksi kuntien lastensuojelutyöstä. Olen samaa mieltä siitä, että kuntien lastensuojelutyö on rankkaa ja kuluttavaa, joten ei ole mikään ihme, ettei hinkua näihin virkoihin välttämättä ole. Eräs merkittävä kuormitusta aiheuttava tekijä ovat työntekijöiden kokemukset siitä, ettei käytettävissä olevilla resursseilla pystytä likimainkaan vastaamaan yhtäältä vallitsevaan tarpeeseen ja toisaalta lain ja suositusten työlle asettamiin laatuvaatimuksiin. Työstä saatu palkka on tietysti yksi houkutin, mutta se ei pitkään lämmitä, jos koko ajan on päällä riittämättömyyden tunne. Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on siis pula, monilla paikkakunnilla jopa huutava pula. Olen kuullut, että moni sosiaalityöntekijä kunnissa kyselee, mikä on sitä oikeaa sosiaalityötä, kun aika menee suurimmaksi osaksi laskujen ja raha-asioiden pyörittelyyn.

Mielestäni on ehdottoman tärkeää, että kunnissa tietyt työntekijät keskittyvät hoitamaan yksinomaan lastensuojeluasioita. Luulisin, että mikäli kunnissa pystyttäisiin järjestelemään työtehtäviä sillä tavoin, että todelliselle sosiaalityölle tulee entistä parempia toimintaedellytyksiä, myös pätevien ja sopivien työntekijöiden saaminen olisi nykyistä helpompaa, ja vielä parempi, jos jotain helpotusta ja selkeyttä löytyisi nykyiseen tukiviidakkoon. Se auttaisi kohdentamaan myös kuntien työntekijäresursseja nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla tavalla.

Arvoisa puhemies! Kuten puheenvuoroni alkuosassa mainitsin, oletan kunnissa tehtävän lastensuojelutyön ajoituksen, määrän ja laadun vaihtelevan huomattavasti eri kuntien välillä. Mitenkä paljon mahtaa jäädä tekemättä esimerkiksi sellaisia huostaanottoja, joille olisi todella kriteerit ja jotka olisivat selkeästi lapsen edun mukaisia ratkaisuja? Milloinkahan tulee ensimmäinen oikeuskäsittely, jossa asiakas lähtee hakemaan kunnalta korvauksia sillä perusteella, että häntä ei ole otettu alaikäisenä huostaan, vaikka siihen olisi ollut olemassa perusteet? Tästä muistutti minua se tapaus, jossa koulukiusaamista ja siihen liittyvää kunnan vastuuta puitiin hiljattain oikeudessa.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Maamme tulevaisuus rakennetaan huolehtimalla lasten ja perheiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Muuttuvassa maailmassamme onkin erityinen tarve selkeälle ja kattavalle lapsi- ja perhepolitiikalle, jolla luodaan edellytykset lasten ja perheiden tasapainoiselle elämälle. Nämä lapsi- ja perhepolitiikan toimenpiteet ulottuvat perheiden palveluihin ja tulonsiirtoihin, koulun, lastensuojelun ja nuorisotoimen kehittämiseen sekä työmarkkinoiden kehitykseen, yhdyskuntasuunnitteluun ja asuntopolitiikkaan.

Vanhemmuuden ja vanhempien kasvatustehtävän tukeminen auttaa turvaamaan hyvän lapsuuden. Lasten kasvatuksen pitäisikin perustua rauhalliseen yhdessäoloon ja pitkäjänteisiin ihmissuhteisiin. Tänään aivan liian monen lapsen arjesta puuttuu aikuisten riittävää läsnäoloa ja kiireetöntä yhdessäoloa vanhempien kanssa. Koti on se ankkuripaikka, jonka tehtävänä on antaa nuorelle läheisyyttä ja hyväksyntää. Tärkeää on myös kyetä antamaan lapsille ja nuorille oikeat arvot ja kasvatus, ja tässä vastuu on meillä kaikilla. Lasta ja nuorta ei saa jättää yksin. Tätä muun muassa piispa Huovinen pari päivää sitten korosti. Hänen mielestään elämän tärkein kysymys on: "Ook sä mun kaa?"

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista on helpotettava lastenhoito- ym. palveluilla. Työelämässä vanhemmuus onkin otettava nykyistä paremmin huomioon; työelämän rooli ja se, mitä työpaikoilla päivittäin tapahtuu, ovat nimittäin perheiden elämässä todella tärkeitä asioita. Erityisesti työnantajapuolen on tarpeen kiinnittää huomiota työntekijöiden toiveisiin ja tarpeisiin. Onkin tärkeää, että nämä asiat nostetaan nykyistä näkyvämmin esiin tulopoliittisissa neuvotteluissa. Työelämässäkin pitää muistaa, että ihmisillä on muutakin elämää kuin työ.

Mielestäni onnistunut työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen edellyttää ennen kaikkea asenteiden ja toimintatapojen muutosta työpaikoilla. Esimerkiksi pienten lasten vanhempien tarpeet puoltavat mahdollisimman säännöllistä päivätyötä. Jatkuva ylitöiden tekeminen tai epämukavat työajat puolestaan vaikeuttavat perheiden elämää. Valiokunta peräänkuuluttaakin mietinnössään mielestäni aivan oikein sellaisia lainsäädännöllisiä ratkaisuja, jotka nykyistä paremmin mahdollistavat omaehtoisen, osa-aikaisen työssäkäynnin ja lastenhoidon yhdistämisen.

Erityinen työelämään liittyvä ongelma on pätkätöiden yleistyminen. Pätkätöiden yleisyys osaltaan vaikuttaa lapsiperheiden toimeentulon niukkuuteen, mutta määräaikaiset työsuhteet alkavat näkyä myös syntyvyyden laskuna. Erityisesti korkeasti koulutetut pätkätyöllistetyt naiset lykkäävät lasten hankintaa.

Työelämän vaatimukset sekä epävarmuus työn jatkuvuudesta luovatkin rankan kuvion perheen perustamisiässä olevalle ihmiselle. Tärkeätä onkin lasten ja nuorten vanhempien varmuus työstä ja toimeentulosta. Tässä mielessä ei kannatakaan unohtaa sitä, että viime vuosien aikana yhä useampi vanhempi on saanut työtä, kun työllisyystilanne on parantunut. Myös talouden vakauden lisääntyminen ja korkojen alentuminen ovat helpottaneet monien lapsiperheiden taloutta.

On myös muistettava, että puutteistaan huolimatta Suomi on pienten lasten hoidon tukemisessa kansainvälisesti edelläkävijämaa. Meillä on aivan pienten lasten kotihoitoa tukeva pitkä äitiys-, isyys- ja vanhempainloma. Vuoden 1990 alusta perhe on voinut valita alle 3-vuotiaalle lapselleen joko kunnallisen päivähoitopaikan tai kotihoidon tuen. Pienten lasten hoitolainsäädäntö onkin ollut yksi tärkeistä yhteiskuntamme panostuksista lapsiin. Se on antanut alle 3-vuotiaan vanhemmille valinnanvapauden. Seuraava askel oli, kun eduskunta päätti alle kouluikäisten oikeudesta saada päivähoito vuoden 1996 alusta. Se toteutti vihdoin pitkäaikaisen tavoitteen taata jokaiselle alle kouluikäiselle turvallinen päivähoito. Vuoden 2000 aikana toteutettiin maksuton esiopetus.

Monia muitakin parannuksia on voimavarojen puitteissa tehty. Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen valtionosuutta korotetaan tänä ja ensi vuonna ja rahoitusta kohdistetaan erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin, kouluterveydenhuoltoon sekä koulujen iltapäivätoimintaan. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen määrärahoja on lisätty ja oikeutta hoitoon on parannettu. Työn ja perheen yhteensovittamista on helpotettu vuorotteluvapaajärjestelmän jatkamisella jne., vain muutamia asioita mainitakseni.

Arvoisa rouva puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää mietinnössään lausumaa lapsilisien ostovoiman turvaamiseksi sitomalla lapsilisät indeksiin. Tämä on mielestäni ihan kannatettava ajatus, samoin lapsilisien ulottaminen myös 17-vuotiaisiin, edellyttäen, että näiden toimien rahoitus ei tapahdu kaikkein huonoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten kustannuksella.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin nostaa esille joitain näkökulmia selonteon palautekeskusteluun. Tänään on yritetty puheenvuoroissa pureutua siihen, mistä syntyy lasten ja nuorten hyvinvointi. Se on monien osien summa, joissa kovin monella osapuolella on oma roolinsa.

Sivistysvaliokunta on kuullut lukuisan joukon asiantuntijoita liittyen koulupoliittiseen selontekoon, jonka mietintö valmistunee huomenna. Kovinkaan suuri yllätys sivistysvaliokunnassa ei ollut, että asiantuntijakuulemisessa kodin ja koulun välinen yhteistyö on noussut arvoon. Hyvällä yhteistyöllä kyetään ennalta ehkäisemään monia asioita, jotka edesauttavat nuorten syrjäytymistä, olipa kysymys esimerkiksi päihdeongelmista, heikoista oppimistuloksista tai vaikkapa koulukiusaamisesta.

Ensi viikolla vietetään laatuaan ensimmäistä Euroopan vanhempien ja koulun päivää. On hyvä asia, että asiasta näin päivän merkeissä muistutetaan ja herätetään keskustelua ja entistä enemmän paneudutaan kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Nuorten pahoinvoinnin yksi tärkeä syy on perheiden pahoinvointi, ja tällöin perheelle on syytä antaa kaikki mahdollinen tuki. Tiiviillä yhteistyöllä voidaan havaita ne kodit, joissa lasten ja nuorten kasvun tukeminen ei ole vahvalla pohjalla. Tällaisia perheitä tulee koulun turvaverkoston, kuraattorien, terveydenhoitajien ja opettajien avulla tukea. Niissä kunnissa, joissa lasten ja nuorten iltapäivätoimintaa järjestetään yhteistyössä kunnan nuorisotoimen kanssa, tukea ja apua voidaan usein antaa ajoissa. Koulutuksen saanut nuorisotyöntekijä havaitsee lapsen tai nuoren ongelmat, ja yhteistyössä kerhon vetäjän kanssa nuoren ongelmaa voidaan lähteä analysoimaan.

Nuorisotyön painopiste on viime vuosina siirtynyt vapaa-ajan harrastustoiminnan järjestämisestä ennalta ehkäisevään nuorisotyöhön. Kunnan nuorisotyöntekijöillä on oivallinen mahdollisuus toimia nuorten tukihenkilöinä antaen ja etsien nuoren kanssa vastauksia moniin kysymyksiin. Valitettavasti sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä kovin vähän sivutaan nuorisotyön roolia ja nuorisotyön mahdollisuuksia toimia lasten ja nuorten kasvua tukevassa verkostossa. Liian moni kunta on laman merkeissä leikannut kunnallisesta nuorisotyöstä ja näin poistanut tärkeän lenkin siitä ketjusta, jossa ammattiosaajien verkostona pyritään tarttumaan syrjäytyvään nuoreen. Ensi viikolla käymme palautekeskustelun koulupoliittisesta selonteosta. Siinä yhteydessä tulemme varmaankin paneutumaan syvällisemmin myös koulun rooliin nuoren kasvussa.

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Räsänen viittasi kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuorossa lakiin kuvaohjelmien tarkastamisesta. Mielestäni on kovin naiivia kuvitella, että siinä ympäristössä, jossa tämän päivän nuori toimii, voitaisiin sensuroinnilla estää vääränlaisten kuvaohjelmien esittäminen. Ennen lainmuutosta televisio näytti laillisesti elokuvia, jotka olivat videolevityksessä kiellettyjä. Internetin ja satelliittien kautta olohuoneisiin tulee jo nyt ohjelmia, joiden katsominen tuskin tukee nuoren hyvää kasvua. Ennemmin kuin haikailla sensuurin perään, joka ei kuitenkaan onnistuisi, pitää miettiä keinoja, joilla lasten ja nuorten kasvua voidaan tukea myös tilanteissa, joissa nuoren päiväohjelmaan kuluu useita hetkiä tietokonepelien ja television ääressä. Televisioyhtiöt huolehtivat siitä, että ei-sopivaa viihdettä ei esitetä lasten valveillaoloaikana, ja kodin tehtävä on huolehtia siitä, että lapset ovat nukkumassa silloin, kun pitääkin olla.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että hyvin toteutettu mediakasvatus toimii kodeissa, päiväkodeissa, harrastusryhmissä ja kouluissa rokotteena median riskejä vastaan ja kannustaa aktiiviseksi median käyttäjäksi. Mielestäni on huolehdittava, että kasvattajilla on myös taito antaa mediakasvatusta niin päiväkodeissa kuin ennen kaikkea kouluissa. Valitettavasti vain vielä tällä hetkellä tämä asia on kovin lapsenkengissä, ja tähän on syytä mitä pikimmiten paneutua.

Leena-Kaisa Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Lapselle hyvä arki merkitsee aikuisen kiireetöntä läsnäoloa. Läheiset suhteet vanhempiin muodostavat sen perustan, jolta lapsi ponnistaa tasapainoiseen aikuisuuteen. Liian monen lapsen ja nuoren elämästä puuttuu kuitenkin nykyään kypsän ja vastuullisen aikuisen malli.

Yhteiskunta elää nopean ja lyhytjänteisen syklin tahdissa, jossa aikuiset sukkuloivat työelämän ja harrastusten välillä. Yksilökeskeinen kulttuuri on itse asiassa itsekkyyden kulttuuria. Eletään illuusiossa: kyllä päiväkoti huolehtii, kyllä koulu kasvattaa. Kasvatusvastuu valuu enemmän ja enemmän julkiselle sektorille.

Keskustelu lasten ja nuorten hyvinvoinnista on jälleen kerran keskittymässä tulonsiirtoihin, siis rahan ympärille. Jos me päättäjät olemme huolissamme siitä suunnasta, mihin nyky-yhteiskunnan arvomaailma on kulkemassa, olemme myös itse siitä vastuussa omilla painotuksillamme. Vastuullinen vanhemmuus, perheen yhdessäolo ja läheisyys ovat ne perustekijät, jotka takaavat lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Ne antavat lapselle eväät selviytyä ympäristön hektisyydestä, myös siitä median luomasta, valitettavan usein raa’asta maailmankuvasta, johon valiokunta mietinnössään viittaa.

Lapsen ensisijaisia kasvattajia ja ohjaajia ovat vanhemmat, joiden tekemää vaativaa työtä muiden aikuisten jatkuvasti tulee omalla toiminnallaan tukea. Kannatan toimenpiteitä, joilla tuetaan aktiivista vanhemmuutta ja yhteisöllisyyden kehittämistä. Olisi tarpeellista kehittää erilaisia poikkihallinnollisia hankkeita, joissa tuetaan parisuhdetta ja vanhemmuutta ja korostetaan perhekeskeisyyttä ja lapsilähtöistä näkökulmaa. Toimintakulttuurien uudistamiseen tarvitaan erilaista vanhempaintoimintaa sekä koulutusta, joka on suunnattu niin vanhemmille kuin eri viranomaisille, vapaaehtoistoimijoille ja muille lasten parissa työskenteleville.

Valtaosa suomalaisista lapsista ja nuorista voi hyvin, kuten useasti olemme tänään jo kuulleet. Syrjäytymisuhkaa torjutaan parhaiten turvaamalla peruspalvelut. Neuvolatoiminta ja kouluterveydenhuolto ovat avainasemassa, kun ohjataan lapsen kasvua ja kehitystä. Niiden toimintaa tulisi tukea ja koordinoida nykyistä paremmin, kuten valiokunnan mietinnössä todetaan.

Lasten- ja nuortenpsykiatrisiin palveluihin tulee edelleen suunnata lisävoimavaroja. Hoitojonojen purkamiseen ja lääkäripulan helpottamiseen tarvitaan kiireellisesti lisää resursseja. Suurena huolenaiheena on myös se, että ongelmaisen lapsen tarpeisiin ei pystytä vastaamaan ruohonjuuritasolla eli päiväkodeissa ja kouluissa. Moniammatilliseen osaamiseen ja yhteistyöhön eri tahojen välillä tulisi satsata ja etsiä uusia toimintatapoja. Ohjaajat ja opettajat tarvitsevat lisäkoulutusta erityisesti ongelmatilanteiden selvittämiseen ja lapsen tukemiseen. Oppilashuollon merkitys tulee tulevaisuudessa entisestään korostumaan ja sitä täytyykin siis tukea nykyistä enemmän. Lapsi- ja nuorisotyön painopisteen tulisi olla nimenomaan ennalta ehkäisevässä työssä, tällä hetkellä kun keskitytään pääasiassa tulipalojen sammuttamiseen.

Arvoisa puhemies! Valiokunta toteaa, että päivähoitojärjestelmää tulisi edelleen kehittää siten, että perheelle taataan mahdollisuus valita lapsen kotona hoitamisen sekä kunnallisen ja yksityisen päivähoidon välillä. Näiden hoitomuotojen sisällä erilaisia hoitoaikoja olisi käytettävissä joustavasti. Pidän tätä erittäin kannatettavana. Päivähoidon konkreettinen kehitystyö onkin aloitettava pikaisesti. Eräs mahdollinen ratkaisu olisi palveluseteli, joka maksettaisiin jokaisesta alle kouluikäisestä lapsesta. Setelin perhe voisi käyttää haluamallaan tavalla kunnalliseen tai yksityiseen päivähoitomaksuun tai kotivanhemman palkkaan.

Kotitalousvähennystä on myös kehitettävä kokopäivätoimisen henkilön palkkaamisen mahdollistamiseksi. Tämän kokopäivätoimisen lastenhoitajan palkkaaminen olisi käytännössä mahdollista, jos kotitalousvähennystä muutettaisiin niin, että palkattavan henkilön palkka ja palkan sivukulut saisi verotuksessa vähentää suoraan palkanmaksajan bruttotuloista.

Koulupäivän päätteeksi järjestettävän iltapäivätoiminnan on oltava nykyistä tehokkaampaa ja koordinoidummin järjestettyä. Päävastuu iltapäivätoiminnan koordinoinnista sopii kunnille eli koulutuksen järjestäjille. En kuitenkaan tarkoita, että kunnan pitäisi itse tuottaa palvelu, vaan kunta voi tilata iltapäivätoimintaa esimerkiksi urheiluseuralta, seurakunnalta ja eri järjestöiltä. Tärkeimpiä iltapäivätoimintaan liittyviä asioita, jotka on pikaisesti ratkaistava, ovat toiminnan järjestämisen vastuukysymykset, toiminnan jatkuvuuden turvaaminen, iltapäivätoiminnan taloudelliset resurssit sekä sille asetettavat laatuvaatimukset ja niiden seuranta.

Vielä lopuksi liikunnan merkityksestä lasten ja nuorten hyvinvoinnille: On löydettävä keinoja, joilla lapset ja nuoret saataisiin hakemaan raittiita elämyksiä ja kokemuksia. Liikuntajärjestöt ja -seurat sekä muut yhdistykset tekevät tässä äärettömän arvokasta, usein vapaaehtoisvoimin ylläpidettävää työtä. Koululiikunnan merkitystä lasten ja nuorten kehityksessä ja liikunnallisten valmiuksien lisäämisessä on korostettava. On kestämätön kehityksen suunta, että koululiikuntaa on vähennetty suomalaiskouluissa. Liikuntatunteja on peruskoulun ja lukion aikana keskimäärin 1,7 tuntia viikossa, mikä on eurooppalaisessakin vertailussa vähän. Liikunnan positiivisten vaikutusten lisäksi harrastustoiminta aktivoi lasta ja nuorta sekä auttaa ehkäisemään syrjäytymistä.

Juha  Rehula  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valiokunnan mietinnön eräs lause on sama, jonka esimerkiksi ed. Arto Seppälä omassa puheenvuorossaan totesi: "Ensisijainen vastuu lapsista on kaikissa tapauksissa lapsen vanhemmilla." Kyse on vastuusta, jota ei voi siirtää. Kyse on vastuusta, jota ei voi jakaa. Kyse on vastuusta, jota ei voi vaihtaa esimerkiksi rahaan tai kavereihin. Kyse on vastuusta, jonka jokainen isä ja äiti hoitaa omalla tavallaan, omalla huolenpidollaan, omilla kyvyillään ja osaamisellaan.

Valitettavan usein ollaan tilanteessa, jossa tuo vastuun käsite on hämärtynyt: ei ole henkisiä tai taloudellisia edellytyksiä toimia oman lapsen parhaaksi ja eduksi; ei ole omasta elämäntilanteesta johtuen kykyä selviytyä isyydestä ja äitiydestä. Siksi me tarvitsemme hyvinvointiyhteiskuntamme perusteita noudattaen palvelutarjonnan, joka niin toisaalta vastaa ongelmatilanteisiin kuin toisaalta mahdollistaa vanhempien mahdollisuudet huolehtia omasta perheestään. Lapsi tarvitsee aikuisen läsnäoloa ja vakiintuneita aikuissuhteita. Tähän olisi annettava mahdollisuus vanhemmille ja oikeus lapsille.

Ensisijainen vastuu lapsista on siis lapsen omilla vanhemmilla. Me poliitikot, ja myös työmarkkinajärjestöt, luomme ne raamit, joiden sisällä perhe tulevaisuuttaan suunnittelee ja omat päätöksensä tekee. Meidän vastuullamme on se, että perhepolitiikka on koordinoitua ja ennen kaikkea, tärkeimpänä, ennakoitavissa. Meidän vastuullamme ovat ne arvot ja arvostukset, joihin perheiden päätöksenteko voi pohjata. Arvostammeko me todella sitä, mitä kodeissa tapahtuu, miten ja millä tavoilla lapsille annetaan tulevaisuuden ohjeet ja se arvopohja, jolle he omaa elämäänsä rakentavat?

Me päättäjät tänäänkin useissa puheenvuoroissa kuulluilla tavoilla puhumme mielellämme siitä, että perheille tulee luoda enemmän aikaa. Kysymyksen voi asettaa myös niinpäin, annammeko me päättäjät riittävästi tälle tärkeälle asialle arvoa, käytämmekö me omaa aikaamme ja resurssejamme kantaaksemme aitoa huolta perheistä, lapsista ja nuorista, kun kuitenkin kyse on koko yhteiskunnankin kuumemittariksi mainitusta asiasta, siitä, millaisessa arjessa lapsemme ja nuoremme elävät ja millaisen tulevaisuuden kuvan ja suunnitelman he itselleen rakentavat. Arvoilla ja arvostuksilla on merkitystä. Kyse ei aina ole edes rahasta. Sekin on hyvä muistaa.

Arvoisa rouva puhemies! Moni ja yhä useampi lapsi onneksemme yhteiskunnassamme on elämäntilanteeltaan paremmassa tilanteessa kuin maassamme on koskaan aikaisemmin oltu. Tämä on kiistaton tosiasia.

Valiokunta on kahlannut läpi perhepolitiikan eri lohkoja ja lapsille suunnattujen ja lapsiperheille suunnattujen palvelujen nykytilaa ja -tilannetta. Valiokuntakin omalla mietinnöllään osoittaa muun muassa sen, että palvelujärjestelmämme perusteet ovat kunnossa. Kysyn kuitenkin, luoko meidän nykyinen järjestelmämme ja toimintamallimme mahdollisuuden ongelmien tunnistamiseen riittävän aikaisessa vaiheessa, ja toisaalta, olemmeko me päättäjät kenties liiankin tyytyväisiä siihen, että olemme saaneet aikaiseksi jonkin järjestelmän, ellei se sitten kykene tunnistamaan niitä ongelmia, joissa lapset tänä päivänä ovat ja oireilevat. Onhan tilanteita, joissa terveen aikuisuuden edellytykset tulevat syödyiksi jo ennen murrosikää.

Toisekseen, olemme tekemisissä asiaryhmän kanssa, jossa korjaavatkaan toimenpiteet ja muutokset eivät tapahdu kovin nopeasti. On toki välttämätöntä paikata jo tapahtunutta ja ratkoa niitä ongelmia, jotka akuutteja ovat, mutta samalla meidän on pystyttävä näkemään tulevaisuuteen niin, että tekemillämme päätöksillä perheet aidosti pystyvät ennakoimaan oman tulevaisuutensa. Esimerkkinä tästä tarkoitan muun muassa sitä, että on hyvä, että perhe-elämän ja työn yhteensovittaminen on tämän päivän poliittisella agendalla niinkin korkealla sijalla kuin se on. Tästä luonnollisena jatkumona on varsinaisen selonteonkin esiin nostama ja toteuttamisvaiheessaan jo oleva isyysvapaan lisääminen. Mutta ellei perheen ja työelämän yhteensovittaminen ole kärkisijoilla myös tulevan syksyn ja talven aikana käytävissä tulopoliittisissa neuvotteluissa ja kolmikannassa tapahtuvassa sopimisessa, merkittävät muutokset näiltä osin todennäköisesti ja valitettavasti lykkääntyvät.

Toisaalta me poliitikot voimme osaltamme viestittää sitä, miten me arvostamme omien lapsiemme hoitamisen. Siksi me keskustalaiset olisimme toivoneet, että valiokunta olisi voinut muotoilla oman mietintönsä tekstiä niin, että erilaiset hoitomuodot ja niitten kilpailukykyisyys olisi voitu nykyistä paremmin turvata ja antaa myös taloudelliset mahdollisuudet aitoihin valintoihin. Tälle esityksellemme emme keskustassa riittävästi tukea saaneet ja jouduimme tilanteeseen, joka ei tällaisten selontekojen yhteydessä yleensä ole kovinkaan tavanomainen, eli vastalauseen jättämiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Meidän vastuullamme ovat myös tulonsiirtojen taso ja sen säilyminen kustannustason nousua ja muutoksia vastaavana. En lähde tässä yhteydessä osaltani historiaa toistamaan, mutta tänäänkin on moneen kertaan kuultu se hokema, milloin keskusta omat vaihtoehtonsa esittää ja mistä se rahasäiliö löytyy, jolla kaikki tavoitteemme ja toiveemme toteutamme. Vaikken mikään yhteenvedon tekijä tässä keskustelussa olekaan, kyllä nämä listat näyttävät melkoisen pitkiä kullakin eduskuntaryhmällä olevan, ja minusta se osoittaa sitä, että meidän vastalauseessammekin mainitut asiat vähimmäistoimeentulon turvaamisesta ja lapsilisien tasosta, indeksiin sitomisesta, ovat ainakin poliittisten päättäjien puheissa näin ennen vaaleja. Toivon mukaan myös päätöksiä näiltä pohjilta syntyy. Meillä on keskustassa selkeät esitykset. Olemme omasta mielestämme laittaneet hyvinkin tarkan prioriteetin pilkkujakin viilaten. Se on sitten aikanaan joittenkin muitten kuin kollegojen tehtävä arvioida, olemmeko me asioissa onnistuneet. Tulee laatia kokonaisselvitys lapsiperheiden taloudellisesta tilanteesta, ja tällöin tulee ottaa huomioon muun muassa päivähoitomaksut, verotus jne.

Arvoisa rouva puhemies! Emme elä 50- emmekä 60-lukua. Perhe ei ole tänä päivänä isä, äiti, tyttö ja poika. Vanhemmat eivät käy työssä kahdeksasta neljään. Meidän päättäjienkin olisi pikkuhiljaa hyvä alkaa tunnistaa perheiden erilaisuus ja hyvinkin erilaiset tarpeet ja vaatimukset. Tänäänkin kuullun keskustelun jälkeen jää kysymään ainakin osalta puheenvuorojen käyttäjiä sitä, kuinka kaukana menneisyydessä me oikeastaan päättäjinä elämmekään. Joutuu nimittäin kysymään, taipuuko tämä meidän korkeastikin arvostamamme palvelujärjestelmä niihin vaatimuksiin, jotka ovat 2000-luvulla arkea ja elävää elämää. Taisteluja on käyty menneinä vuosikymmeninä lapsiperheiden puolesta, ja ne taistelut hyvin todennäköisesti jatkuvat. Perhepolitiikan tärkein tehtävä ja tavoite on vahvistaa vanhemmuutta ja luoda niin taloudelliset kuin henkisetkin edellytykset perheiden hyvinvoinnille ja selviytymiselle.

Aivan lopuksi: Ketä varten on tehty lapsipoliittinen selonteko, ketä varten on kuultu kymmeniä asiantuntijoita ja ketä varten on tämäkin monipolvinen keskustelu käyty? Me emme saa unohtaa missään tilanteessa lasta ja lapsen omaa näkökulmaa. Pienikin lapsi pystyy ilmaisemaan omia käsityksiään asioista. Jo pienikin lapsi huolehtii ja murehtii. Hän kokee, mitä hän arjessaan näkee ja minkä kanssa hän joutuu elämään. Lapsella on oltava oikeus omiin vanhempiinsa, subjektiivinen oikeus omiin vanhempiinsa, ja meillä vanhemmilla tulee olla vastuu omista lapsistamme. Jääkin kysymään, pitäisikö meidän säätää laki vanhempien ajasta lapsille ja lapsien subjektiivisesta oikeudesta vanhempiinsa.

Katri  Komi  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin parantaakseen lapsiperheiden palveluja osoittamalla lisävoimavaroja kouluterveydenhuoltoon, neuvolatoimintaan ja niiden moniammatillisen osaamisen vahvistamiseen sekä ohjaamalla valtakunnallisilla laatusuosituksilla neuvoloita kotikäyntien suorittamiseen ja kouluterveydenhuoltoa lääkärintarkastusten lisäämiseen, lapsiperheiden kotipalveluiden lisäämiseen sekä palveluohjauksen kattavaan järjestämiseen pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten perheiden tukemiseksi." Tämä on ihan hyvä osa mietintöä, valiokunnan lausumaehdotus, mutta olen myös samaa mieltä kuin ed. Rehula tuossa edellä, että keskustan vastalauseen mukaisesti tämä ei kuitenkaan riitä.

Arvoisa rouva puhemies! Nuoruus ei ole tiedetysti helppoa aikaa, mutta harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka todella ristiriitaisten odotusten ja vaatimusten paineessa esimerkiksi murrosikäiset tytöt joutuvat luovimaan. Poikien paha olo sentään näkyy monesti uloskin päin. Erityisesti tytöt ovat hyvin herkkiä aistimaan ympäristön odotuksia ja pyrkivät toimimaan näiden mukaisesti. Silloin kun tämä tuntuu vaikealta, tytöt usein syyttävät hiljaa itseään ja pyrkivät muuttamaan toimintaansa vaihtuvien tilanteiden mukaan. Mutta miten olla luontevasti yhtä aikaa esimerkiksi siveellinen ja tiukan itsekurin alainen ja toisaalta ulkoisesti täydellinen seksisymboli? Sillä juuri näitä vaaditaan. Mediassa tiukkauumaiset, mutta toisaalta naisellisen pyöreät teinitähdet hyppäävät silmäämme niin katumainoksissa kuin television kautta olohuoneissamme. He eivät pyri peittelemään seksuaalisuuttaan ja "alistuvat mutkattoman ylpeästi katseen kohteeksi". Miten tämän kokee omassa muutosvaiheessaan oleva tyttö, jonka elämänkokemus ei todellakaan ole vielä kummoinen?

Jokaisella on oikeus omaan kehoonsa. Jokaisella tulisi olla myös oikeus totutella ja kasvaa siihen rauhassa. Kuten lastenpsykiatri Raisa Cacciatore sanoo: seksuaalisuus ei ole pelkkää toimintaa. Seksuaalisuuteen liittyvää riskikäyttäytymistä ehkäistään hänen mukaansa positiivisen minäkuvan ja tiedon avulla. Tällä hetkellä erityisesti tiedon jakamisessa yhteiskunnan tulee astua entistä voimakkaammin kuvaan. Myös aikuisten on pysyttävä aikuisina. Vaikka 13-kesäinen lapsi näyttäisi meikeissään miltei täysi-ikäiseltä keimaillessaan, ei aikuisen tule lähteä leikkiin mukaan.

Erityisesti nuorten seksuaaliterveys parani jatkuvasti 90-luvun puoleenväliin asti. Tästä alkoi alamäki, joka yhä jatkuu. Taustaa ilmiölle löytyy 90-luvulta, jolloin muun muassa jokaisen koulun, kunnan ja sairaalan tuli itse suunnitella toimintansa. Järkeistäminen ja välittömän näytön vaatimus johtivat ennalta ehkäisevän ja kasvatuksellisen puolen säästöihin. Nykyään olemme siis tilanteessa, jossa vanhemmat kuvittelevat, että koulu hoitaa seksuaalivalistuksen, koulussa luullaan kouluterveydenhuollon hoitavan asian, mutta kouluterveydenhuolto on säästösyistä kutistettu ja jätetty olemattomiin. Tuloksena on lisääntynyt sukupuolitautien ja nuorten aborttien määrä, joita nyt yritetään hoitaa vapauttamalla esimerkiksi katumuspillerien kauppaa. Ei auta paljoa sen sanominen, että asiaintila olisi voitu välttää säilyttämällä nuorten seksuaalivalistus ja tukipalvelut. Sen sijaan auttaisi se, että ne palautettaisiin. On hulluutta syyllistää tyttöjä, joilta toisaalta mielikuvissa vaaditaan mahdottomia, mutta toisaalta ei anneta tietoja ja keinoja hoitaa asiat "kunnialla" läpi.

Poikiin kohdistuvaa seksuaalivalistusta ei tietysti tule vähätellä sitäkään. Tiedon tulisi vain saavuttaa lapsi, tyttö tai poika, siinä iässä, kun ollaan vastaanottavaisia aiheelle. Tytöillä korostuvaan anoreksiaan, itsensä viiltelyyn ja masennukseen auttaisi myös kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että lähellä olisi positiivisia malleja. Tällainen voi olla yksikin luotettava aikuinen, joka kertoisi, miten on sallittua olla oman itsensä herra, miten on sallittua päättää omasta kehostaan, miten on mahdollista laittaa ympäristön vaatimuksia tärkeysjärjestykseen tai olla välittämättä niistä. Lapset tarvitsevat vanhempia vastuullisina aikuisina, ei kaverina kavereiden joukossa. Miten sitten saada takaisin aikuiset lasten ja nuorten maailmaan työelämän ja uraputken tai päihteitten pauloista, se onkin jo vaikeampi kysymys.

Arvoisa rouva puhemies! Meillä on pikkuhiljaa huomattu, että alkoholipolitiikan vapauttaminen ja huumeongelma alkavat näkyä pienimmilläkin paikkakunnilla. Kuten eräs entinen ministerimme totesi, päihdeasioissa sukupuolten tasa-arvo ei toteudu: juoppo isä on lapselle riski, juoppo äiti painajainen. Nyt jo joka kymmenes lapsi syntyy päihdeongelmaiselle äidille. Äidin huumeidenkäyttö vie sen tärkeän perusturvallisuuden lapselta, ja alkoholihan vaurioittaa jo sikiöaikana. Myös tv- ja tietokonepeliväkivalta on riskitekijä, sanotaan mitä sanotaan, varsinkin heikommille. Ovatko sananvapaus ynnä muut ylevät oikeutemme niin tärkeitä, että raakuuksia ja tappamista on näytettävä tiuhaan tahtiin joka päivä lapsillemme?

Jari Sinkkonen kysyy kirjassaan: Onko Suomessa omaksuttu laiminlyövä hoivakulttuuri? Vai miten muuten on mahdollista, että niin sanottujen normaaliperheiden lapset syövät huonosti, valvovat liikaa, viettävät paljon aikaa yksin eivätkä huolehdi hygieniastaan? Miksi lapset kuljeksivat keskellä yötä kaupungilla umpikännissä?

Arvoisa rouva puhemies! Lapsen etu tuntuu olevan niin uusi asia aikuisten edun ja oikeuksien rinnalla, että sitä hätkähdetään vieläkin, ministeriöissäkin. Tuntuu siltä, että aikuisten tarpeet niin huoltajuusriidoissa kuin päivähoitokysymyksissäkin ajavat lasten oikeuksien ohi. Kuitenkin on todistettu, että lasten hoivakokemukset muokkaavat myös lapsen keskushermostollista kehitystä ja lapsen kokemukset laiminlyönnistä tai pahoinpitelystä ovat yhteydessä myöhempiin käyttäytymishäiriöihin.

Lasten hyvinvoinnissa on ennalta ehkäisevää toimintaa todellakin korostettava. Sen perustana ovat toimivat peruspalvelut, kuten kouluterveydenhuolto, neuvolatoiminta, työterveyshuolto, nuorisotyö ja opetuspalvelut sekä toimiva sosiaalityö. Luulen, että lasten ja nuorten pahoinvointi liittyy myös kaupungistumisen, muuttoliikkeen ja avioerojen sekä median aiheuttamiin riski- ja stressitekijöihin.

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni on hyvä, että työn ja perheen yhteensovittamisesta on tullut uusi mantramme. Lasten hyvinvoinnin takaamiseksi pitääkin löytyä uusi kolmikanta: perhe, yhteiskunta ja työmarkkinat. Mikään näistä yksin ei pysty toteuttamaan tasapainoista lähtökohtaa lapsille ja perheille. Työpaikoilla asian eteen voidaan tehdä jo varsin paljon, jos asenneilmapiiri sen vain sallii. Lakisääteisiä perhevapaitahan ei käytetä tätä nykyä täysimääräisesti. Suomalaisessa työelämässä on tyypillistä ajattelu, että perheasiat eivät kuulu työpaikalle. Kuitenkin ihminen on kokonaisuus, ja perhe voi antaa voimavaroja myös työpanokseen. Työ vie monen aikuisen ajan ja aiheuttaa huonoa omaatuntoa, koska puoliso, lapset ja vanhemmat sekä ystävät jäävät vähälle huomiolle. Perhe tarvitsisi enemmän aikaa, mutta samalla rahahuolet ajavat molemmat työelämään. Monilla työ on myös haastavaa ja palkitsevaa, ja siihen sitoudutaan siksikin vahvasti.

Vanhemmuuden ei voi kuitenkaan sanoa olevan hukassa. Joillakin se on, mutta yleisesti ottaen vanhemmuuteen suhtaudutaan vakavasti, kun sitten joskus lapsia hankitaan, kuten viimeaikaiset tutkimuksetkin ovat osoittaneet: sitten kun joskus. Määräaikaistyöt ja projektit siirtävät usein perheen perustamista, tai esteenä koetaan olevan se, ettei toinen puolisoista onnistu saamaan työtä samalta paikkakunnalta, ja niin lapset tehdään entistä varttuneempana, jos niitä onnistutaan yleensäkään sitten saamaan.

Alle kouluikäisten lasten isistä kolme neljännestä tekee ylitöitä ainakin joskus ja äideistäkin yli puolet. Pienet lapset tarvitsevat vanhempiansa kuitenkin joka päivä, vanhemmuuttahan ei voi jemmata. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme vanhan kliseisen sanonnan mukaan, ja sen takia perheitten hyvinvointi on tärkeä asia. Kun puhutaan lasten ja nuorten hyvinvoinnista, niin tahtoisin sen vuoksi juuri korostaa perheiden hyvinvointia. Tasa-arvon toteutuminen myös sukupolvien yli on oltava meidän tavoitteemme.

Arvoisa rouva puhemies! Tulin juuri tänään Mielenterveyden kulmakivet -konsensuskokouksesta kuntatalolta, jossa kolme päivää pohdittiin mielenterveyden kulmakiviä. Siellä yhtenä viidestä kulmakivestä oli lasten ja nuorten turvallisen kasvun ja kehityksen turvaaminen. Konsensuspaneeli, jossa itsekin olin mukana, päätyi antamaan kolme suositusta. Toki pohjapapereissa asiantuntijat, jotka ovat keskustelleet yli vuoden työryhmissä, perustelivat ja antoivat useampiakin suosituksia, mutta muutama nostettiin nyt lopulta esille. Nämä kolme suositusta ovat: 1) Turvattava lapsiperheen taloudellinen toimeentulo; 2) Tuettava vanhemmuuden taitoja ja voimavaroja; ja 3) Yhteensovitettava perhe- ja työelämä perhe-elämää tukevalla tavalla.

Nämä kaikki osoittavat sen, että perhe on se tärkeä yksikkö myös lapsen ja nuoren turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Toki muissa kulmakivissä tuli mukaan yhteisöllisyys, kasvattajat, ympäristö jne. Mutta nämä olivat siis ne kulmakivi ykkösen toimenpidesuositukset. Toivottavasti näitä lähdetään myös toteuttamaan niin valtion, kunnan, järjestöjen kuin yksityisten kansalaistenkin taholla.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden taloudellisen tilanteen kohentaminen on tullut hyvin keskustelussa esiin. Keskustan tavoitteet tässä suhteessa ovat olleet ja ovat selkeät: me pidämme välttämättömänä, että lapsilisiä kyetään jatkossa tarkistamaan, niiden tasoakin korottamaan; pidämme välttämättömänä, että kotihoidon tuki tarjoaa perheen elämäntilanteen mukaisesti vaihtoehdon, todellisen vaihtoehdon, lasten kotona hoidolle; ja pidämme tärkeänä, että myös äitiyttä ja sen taloudellisia edellytyksiä parannetaan pienintä äitiysrahaa nostamalla. On siis monia asioita, jotka taloudellisessa mielessä ovat tärkeitä. Tähän liittyvät vielä verotukselliset ratkaisut, joilla kohennetaan erityisesti yhden tulonsaajan perheiden taloudellista tilannetta.

Arvoisa puhemies! Tämän päivän avainsanoja yhteiskunnassamme ovat muutos ja sopeutuminen. Elämää leimaa kiireen ja malttamattomuuden tuntu. On myös monenlaista turvattomuutta ja pirstaleisuutta. Työelämä on muuttunut, se vaatii entistä enemmän. Työ- ja asuinpaikkaa joudutaan usein myös muuttamaan ja tähän on jouduttu sopeutumaan. Enemmän tai vähemmän kuitenkin vaurioita on ilmennyt, kuten selonteossa ja keskustelussakin on tullut hyvin esille. On puhuttu perheiden pahoinvoinnista, eri syistä johtuvasta. Perheitä on hajonnut, luontaisia yhteyksiä katkennut, turvattomuus lisääntynyt monella tavalla. Sanotaankin, että vaikeinta on nopea muutos, joka repii ihmisen, pienen tai suuren, irti luonnollisista yhteyksistään. Uuden verkoston rakentaminen vie aikuiseltakin paljon aikaa. Ehkä lapsi monessa mielessä on sopeutuvampi, jos on turvallinen kotiympäristö, turvalliset ihmissuhteet.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja ed. Vehkaoja toi puheenvuorossaan esille sen, että koulua aloittavan lapsen luona perheissä käytäisiin jokaisen lapsen kotona. Mielestäni tämä asia pitäisi ulottaa jo päiväkotilasten tilanteeseen. On tärkeää tuntea lapset, on tärkeää tuntea heidän perheensä, taustansa. Se on varmaan ennalta estävän työnkin näkökulmasta hyvä lähtökohta. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun ihmissuhteet ja hoitopaikat vaihtuvat, samoin kun koulu varsinkin alakoulussa olevien osalta vaihtuu, kun tulee uusi lapsi luokkaan, kouluyhteisöön.

Entä voitaisiinko jotain elämän kivijalkaa rakennettaessa tehdä myös yhteiskunnallisin päätöksin, että ei aina oltaisi muutoksessa, lisääntyvässä sopeutumistarpeessa? Varmaan paljonkin voidaan tehdä, itse kukin. Tänään keskustelin erään nuoren kanssa ja kysyin, miten hän arvioi lasten ja nuorten hyvinvointia, mitä asioita tässä on tärkeää. Empimättä tämä nuori vastasi, että lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmat ovat keskeisellä sijalla. Erityisen tärkeää on siis paneutua näihin kysymyksiin tämän nuoren mielestä. Se on varmasti monen muunkin mielestä tärkeää. Erityisen tärkeää on pohtia niitä syitä, mitä näiden oireiden ja sairastumisten takana on, miten niitä voitaisiin korjata, miten voitaisiin ehkäistä ennakolta.

Arvoisa puhemies! Vanhempien kiire, arkipäivää varjostava epävarmuus ja elämän pirstaleisuus ovat, kuten totesin, ajallemme ominaisia. Varmaan yksinkertaisia lääkkeitä tähän ovat pysyvät ihmissuhteet, jatkuvuus, se että meillä on juuret jossakin ja että meillä on myös siivet, joiden varassa voimme edetä. Tarvitsemme siis historiaa, menneisyyttä ja perinteitä, kuvia myös itsestämme. Aikuisten sanotaan odottavan, ja miksei myös aikuistuvien nuorten, nopeita ja yksiselitteisiä ratkaisuja eteen tuleviin ongelmatilanteisiin. Monesti nämä ratkaisut aikuisten osalta liittyvät myös ihmissuhteisiin. Epätyydyttäväksi koettu liitto hajoaa, ei harkita, mitä siitä seuraa mahdollisesti lasten ja nuorten näkökulmasta. Tarvittaisiin enemmän siis perinteisiä hyveitä, pysähtymistä asioita miettimään, malttia, harkintaa ja levollisuuttakin. Pirstaleisuuden sijaan tarvitaan kokonaisuuksia. Ne olisivat tärkeitä myös lapsille, joita usein vaivaa keskittymiskyvyn puute ja rauhattomuus.

Sanotaan, että yhteinen sukunimi kokoaa perheen. Yhteiset ateriat ja vaikkapa sunnuntaiset kirkossakäynnit ovat varmasti myös tämänlaisia kokonaisuutta vahvistavia kokemuksia. Kodin ja perinteiden säilyttäminen arvokkaana, niihin yhteisiin tapahtumiin käytetty aika, on varmasti palkitsevaa myös lasten ja nuorten ja koko perheen hyvinvoinnin näkökulmasta. On tärkeää, että näihin perheiden hyvinvointiin liittyviin asioihin kiinnitetään huomiota, ja kiinnitetään huomiota siihen, että kyettäisiin yhdessä rakentamaan lapsille ja nuorille turvallisen elämän perusta myös taloudellisesti, mutta ennen muuta henkisesti.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko n:o 4/2002 vp lasten ja nuorten hyvinvoinnista on synnyttänyt vilkkaan keskustelun. Keskustelun alkutiimellyksessä olivat hyvin voimakkaasti esillä taloudelliset kysymykset, mutta keskustelun edetessä nyt tähän vaiheeseen, nähdään asioita tämän ohella myös muistakin näkökulmista.

Henkilökohtaisesti haluan kiittää ed. Väistöä niistä näkökohdista, joita juuri kuulin, ja haluan niihin omalta osaltani myös yhtyä. On asioita, jotka eivät sinällään maksa mitään, jotka ovat tahdosta kiinni. Näitä asioita on loppujen lopuksi hyvin paljon, ja näillä ehkä vaikutetaan kaikkein ratkaisevimmin lasten ja nuorten hyvinvointiin. Juuri tällaiset henkiset asiat: arvot, turvallisuus, läheisyys, ovat loppujen lopuksi niitä asioita, jotka ovat sittenkin tärkeämpiä kuin raha ja talous, vaikka nekin ovat välttämättömiä. Mutta elämässä tulisi nähdä myös sellaisia asioita, jotka on mahdollista jokaisen ainakin koettaa saavuttaa.

Voi olla, että sitä taloudellista tilannetta ei ole niin helppo löytää, mutta juuri tällaisia asioita kuin ed. Väistö toi esille, vaikkapa perheen yhteinen kirkossakäynti, perheen yhteinen aika, olkoon se kalareissu, marjamatka, sienireissu, hiihtomatka luontoon, ei minnekään kauas, vaan siihen ihan lähelle riittää; lasten kanssa ei tarvitse mennä kauas, vaan aivan siihen lähituntumaankin riittää. Näihin ei tarvita euroja välttämättä, vaan sitä, että halutaan olla yhdessä, luoda läheisyyttä ja turvallisuutta.

Meiltä on ehkä tässä kiireisessä ajassa juuri, sanoisinko, perisuomalainen läheisyys unohtunut. Samoin meillä on liian paljon unohtunut yli sukupolvien ulottuva yhteys. Perinteisessä suomalaisessa yhteisössä menneitten vuosikymmenten aikana eri sukupolvet olivat yhdessä. Siellä isovanhempien panos suvun perinteen ja arvojen kasvatuksessa lapsille on ollut korvaamattoman suuri asia. Kun tänä aikana eri sukupolvet ovat aivan liian paljon vieraantuneet toisistaan, on myös jäänyt sellaisia henkisiä peruslähtökohtia välittymättä lapsille ja nuorille, jotka olisivat elämässä hyvin tärkeitä. Jos lapsi tai nuori ei voi äidille tai isälle luottavasti kertoa, niin hän saattaa sen tehdä mummulle tai papalle, ja se on tavattoman hyvä asia.

Meidän tulisi luoda yhteiskuntaan läheisyyden ihanne aivan siihen lähipiiriin, tietysti koskien naapurustoa ja koko lähituntumaa. Meidän pitäisi jotenkin eheyttää yhteiskuntaa. Meillä on liian paljon asioita, jotka repivät ja raatelevat tätä yhteiskuntaa. Ehkä joukkoviestimien ohjelmat ovat osaltaan siihen vaikuttaneet. Vastuuta olisi paljon annettava yhteiskunnan eheyttämisestä myöskin medialle, joka voisi paljon edesauttaa siinä, että perheissäkin luotaisiin yhteyttä. Vaikkapa jokin television Pikku Kakkonen, kyllä se on osaltaan, näin minulla on käsitys, eheyttävä ja perhettä tukeva asia. Esimerkiksi se, mutta niitä voisi olla paljon muita. Aina voisi tehdä parempaa ja etsiä jotain semmoista, mikä kokoaa ja luo turvallisuutta.

Nämä asiat ovat mahdollisia, ja niin kuin totesin, niihin ei paljon tarvita rahaa. Ne ovat jokaisen kohdalla, jos tahtotilaa löytyy, mahdollisia. Samoin kouluyhteisöstä, jossa lapset ja nuoret ovat työssä, näin voisi sanoa, pitäisi luoda myös tuttu ja turvallinen. Tämä on helppo sanoa, mutta tavoitteena ja ihanteena sen tulisi olla silloinkin, kun sitä voi olla vaikea saavuttaa. Se, että meillä koululuokat ovat monellakin paikkakunnalla ylisuuret, kun kunnat ovat joutuneet supistamaan menojaan, on epäkohta, joka näkyy lasten mutta myös nuorison pahoinvointina. Pitäisi luoda sellaista turvallista eheyttävää ympäristöä niin koteihin, harrastustoimintaan kuin myöskin kouluun. Tällaisten lähtökohtien tulisi olla ihanteina.

Täällä eräs kansanedustaja aiemmin viittasi siihen ongelmaan, minkä avioero tuo lapsille. Saattaa olla varmasti niin ja onkin varmasti, että ehkä liian helposti tehdään ratkaisu avioerosta, joka ratkaisu sitten eronneitten toimesta myöhemmin saattaa näyttää hätiköidyltä ja epäonnistuneelta. Kyllä silloin sovittelua pitäisi olla nykyistä enemmän, kun perheessä on lapsi tai lapsia. Hän on osapuoli, jota tämä kysymys koskettaa.

Jotta en aivan jäisi näihin arvokysymyksiin, henkisiin kysymyksiin, niin tietysti täytyy myös tuoda näitä taloudellisia kysymyksiä esille, joita täällä on päivän mittaan runsaasti tuotu esille. Onhan niilläkin tietysti myös oma merkityksensä, mutta sittenkin vain välinearvo. Kyllä köyhissäkin oloissa ja nimenomaan siellä voi olla onnellinen perhe, ihmissuhteet voivat olla hyvät ja elämä onnellista. Ei elämän onnellisuus riipu rahasta, mutta tietysti yhteiskunnan tulisi pitää huoli siitä, että ei myöskään olisi köyhyyttä, ei puutetta toimeentulossa. Tästähän tietysti valtiovallan on ennen muuta kannettava vastuu.

Täällä on tuotu esille se epäkohta, kuinka pienimmät äitiyspäivärahat ovat todella pieniä. Erään isän kanssa eilen keskustelin. Hän kertoi, että hänen vaimonsa, joka on akateemisen oppiarvon suorittanut, ei ole vielä työelämässä juurikaan ehtinyt olla, on sitten hoitanut lapsia kotona. Hänen tulonsa ovat siinä 10 euroa päivässä. Nämä pienimmät äitiyspäivärahat ovat todellakin pienempiä kuin työttömän päiväraha. Työtön tarvitsee toki päivärahansa, mutta niin tarvitsisi kunnon toimeentulon äiti, joka jää kotiin hoitamaan lapsiaan. Tarkoitan kotihoidolla myöskin sitä mahdollisuutta, että isä voisi jossakin tapauksessa olla tuo kotona hoitava vanhempi, mutta biologinen tosiasiahan on se, että vain nainen voi tulla raskaaksi, nainen voi synnyttää ja vain nainen voi imettää. Tämä erilaisuus miehen ja naisen välillä on ja ilmeisesti pysyy, jotenka vaikka on tasa-arvoisuus, niin erilaisuus miehen ja naisen välillä onneksi on. Siksi haluan korostaa äidin vastuuta, mutta myös isän vastuuta siitä lähtökohdasta, minkä ihmisolennolle sukupuolisuus antaa.

Eli yhteiskunnassa meidän tulisi luoda edellytyksiä, että perheet voisivat taloudellista uhkaa pelkäämättä tehdä ratkaisuja lasten hankkimisesta. Osaltaan on kysymys arvoista, arvostuksista, mutta jos talous on esteenä sille, että lapsia ei hankita, niin silloin on myös epäkohta, joka on korjattava. Kotihoidon tukea on lisättävä, lapsilisät kaipaisivat korotusta. Kun suuret ikäluokat, joihin itsekin kuulun, olimme lapsia, Suomessa oli maksettava sotakorvaukset, rakennettava, raivattava maa. Valtio tahtoi myös sinä aikana sijoittaa lapsilisiin lasten parhaaksi, rakensi kyläkouluja. Tänä aikana meidän tulisi myös katsoa päivän ongelmista kauemmaksi, ja se voidaan tehdä katsomalla lasten ja nuorten parasta.

Pia Viitanen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on pidetty paljon hyviä puheenvuoroja. Jokainen edustaja on omasta arvomaailmastaan lähtien tutkiskellut hyvinkin syvällisesti niitä ongelmia, mitä tänä päivänä on lapsilla, nuorilla perheillä, ja pohdiskellut niihin myös ratkaisumalleja jnp. Tämä tunnelma on kuin yö ja päivä sen kanssa, mitä täällä oli ehkä poikkeuksellisenkin hurjassa debatissa muutama tunti sitten. Silloin todellakaan ei olisi uskonut, että täällä käytetään sellaisia termejä enää koskaan kuin "raha ei ratkaise kaikkea" ja "jotain muutakin on olemassa kuin nämä rahakysymykset", siinä määrin toistemme tukassa olimme varmaan debatissa kiinni ja puhuimme oikeastaan lähinnä juuri tästä maallisesta mammonasta keskittyen siihen ja siihen, mikä olisi se oikea muoto ja mitä kaikkea on tehty väärin ja mikä olisi ollut oikein ja mistä kaikesta sitten kukakin halusi pöllyttää ja ketäkin.

Koska ei ollut mahdollisuutta tässä sitten näiden useiden hyvien puheenvuorojen aikana oikeastaan niihin kommentoida tai vastata, niin laitoin itselleni muutaman asian ylös. Omalta osaltani haluaisin ihan yhteenvedonomaisesti kommentoida muutamaa asiaa. Jos lähdetään siitä vähän poliittisemmasta asiasta.

Loppuvaiheessa ei kauheasti politiikkaa näissä puheenvuoroissa ollut, mutta jossain vaiheessa oli. Siellä sitten puhuttiin taloudellisista ratkaisuista ja siitä, mihin rahat riittävät jnp. Kun olen tätä keskustelua seurannut — ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun täällä keskustellaan lapsista ja perheistä: täällä on keskusteltu lähetekeskustelu, täällä on keskusteltu välikysymyskeskustelut ja kaikista näistä teema-alueista — kyllä mielestäni täällä vähän turhankin paljon keskustelussa on korostettu nimenomaan tätä taloudellista puolta.

Täällä minusta on ollut aika outoakin lähinnä juuri opposition puolelta se, että on keskitytty siihen, että on tultu tänne puhujakorokkeelle ja lueteltu kaikki se paha, mitä leikkauksia vuonna 95 on jouduttu tekemään lapsiperheille jnp. Okei, niitä on jouduttu tekemään taloudellisen pakon nimissä. Ne eivät välttämättä todellakaan mitään hyviä juttuja ole olleet, mutta voimmehan me kaivella tietenkin myös ratkaisuja ennen vuotta 95. Ei tarvitse mennä kuin vuosi takaperin, niin siellä on ollut ihan toisen värinen hallitus. Kyllä silloinkin valitettavasti tehtiin perheiden kannalta huonoja ratkaisuja. Silloin esimerkiksi tehtiin perhetukiuudistus, jossa silloinen hallitus — minun puolueeni oli oppositiossa — esitti 700 miljoonaa leikkauksia perhetukiuudistuksessaan. Eduskunta muutti sen sitten 400 miljoonaksi, kun vähän antoi armoa jnp. Rehellisyyden nimissä toivoisin, ettei keskustelu olisi tällaista pelkkää syyttelyä vuosien taakse. Kaikilla varmaan on omat syntinsä kannettavana, ja sanotaan, että pata kattilaa soimaa.

Olen usein sanonut, jo seitsemän vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran pääsi tänne puhujakorokkeelle jotain sanomaan, että täällä varmaan kukaan ei ansaitse sulkaa yksipuolisesti hattuunsa siitä, että olisi tehty vain ja ainoastaan hyviä ratkaisuja. Ongelmia on ollut, ja niitä on jouduttu hoitamaan, puhumattakaan tosiaan siitä, mikä mielestäni viime vuosina kuitenkin perheidenkin kannalta on ollut se suuri kertomus, jos puhutaan ihan näistä ratkaisuista, joita eduskunnan tasolla on voitu tehdä. Se on kuitenkin se, että painopisteenä on ollut työllisyys, että isät ja äidit todellakin työllistyisivät ja sitä kautta perhe saisi paremmat mahdollisuudet elämään, koska valiokunnan mietinnössä joka paikassa todetaan yksiselitteisesti, että lapsiperheiden suurin ongelma tänä päivänä, suurin syy köyhyyteen, on työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys. Tätä ei varmaan kukaan täällä olijoista, ainakaan tällä hetkellä tässä salissa olijoista, kiistä. Samoin siihen suureen kertomukseen kuuluu talouspolitiikka eli se, että on saatu kuitenkin vähän mallilleen tätä kehitystä. Kyllä minäkin haluan korostaa, että velkaiselle lapsiperheelle esimerkiksi korkojen lasku on ollut monia tuhansia markkoja vuodessa. Ei mikään tukimuoto olisi tuonut niin suurta apua. Ei lapsilisiä olisi varmaan millään voitu korottaa niin paljon, että olisi pystytty saamaan tämmöisiä etuja, joita saivat velkaantuneet lapsiperheet koronlaskun ja tällaisten myötä. Toivoisin, että nämä tosiaan tunnustettaisiin täällä.

Haluaisin kysyä myös sitä, kuinka ihmeessä silloin joskus vuonna 95, jota vuotta täällä aina silloin tällöin muistellaan todella paljon, jos me tosiaan velkaannuimme silloin 60 miljardin markan vuositahtia, joku porukka olisi selvinnyt niin, ettei leikkauksia olisi tehty ensinkään, olisi parannettu päinvastoin etuuksien tasoa ja parannettu vielä palveluitakin? Väitän, että kukaan ei olisi tällaista yhtälöä pystynyt ihan oikeasti silloin ratkaisemaan.

Meitä sosialidemokraatteja ja hallituspuolueiden jäseniä on moitittu siitä, että me olemme tehneet sitten niitä valintoja, koska valintoja joudutaan tekemään silloin, kun niukkuudessa eletään. Me valitsimme palvelut. Meitä oikeastaan moitittiin siitä, että palvelut on valittu, koska silloin ovat jääneet valitsematta tulonsiirrot esimerkiksi. Kuten tiedämme, niitä ei ole voitu korottaa. Palvelut valitsemalla on kuitenkin onneksi saatu muutamia hyviä asioita. On saatu, kuten täällä on todettu, lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus, esiopetusuudistus, joka on todellakin tuonut lapsiperheille jopa mammonaa käteen, kun päivähoitomaksut ovat jääneet kuusivuotiailta pois. Samoin on onnistuttu nostamaan koulupuolen valtionosuuksia ja sosiaali- ja terveyspuolen valtionosuuksia. Tässäkin valtionosuuksien nostossa painotettiin lasten ja nuorten hyvinvointia. Kyllä valintoja on pystytty onneksi tekemään myös lasten suuntaan, mutta varmasti allekirjoitan sen niin kuin moni täälläkin, että nyt on ehkä vielä enemmän lasten aika tulevaisuudessa, täytyy olla, koska on myös asetettu edelle joitakin muita uudistuksia ja sen takia lapsiperheiden ja nuorten hyväksi ei ole vielä kaikkia tavoitteita saavutettu.

Minusta seuraava iso asia palvelupuolella on tietenkin iltapäivähoito mutta on myös näiden palveluiden vahvistaminen, jotka ovat syrjäytymisuhan alla oleville lapsille ja nuorille tärkeitä. Minä olen huolissani siitä, jos ei kukaan jaksa huutaa ja huolehtia sen nuoren perään, joka on se 11-vuotias, joka on siellä ja ryöstää sen kioskin, kuljeskelee kaduilla, on ärsyttävä, sylkee ja kiroilee ja on selvästi hukassa. Niistä nuoristahan meidän täytyy olla täällä ensisijaisesti huolissamme eli niistä ennalta ehkäisevistä toimista, jotka lähtevät jo pienestä lapsesta ja päätyvät kouluun ja siitä eteenpäin, että kaikkialla näillä sektoreilla, joilla ennalta ehkäisevää ja myös ongelmiin puuttuvaa työtä tehdään, täytyy olla voimavaroja. Ne ovat mielettömän tärkeitä asioita. Mielestäni me emme ole tehneet virheitä, kun olemme valinneet tämän linjan, että nämä tulevat ensin. Siksi esimerkiksi oma puolueeni painottaa kovasti sitä, että myös eduskuntakäsittelyssä näihin rahoihin on voitava palata vielä.

Arvoisa puhemies! Kotihoidon tuesta: En kiellä ollenkaan, ettei sitä tarvitse kehittää jatkossa. Varmasti sitäkin tarvitsee, mutta haluan yhden asian todeta entistä ministeri Soininvaaraa oikeastaan siteeraten. Kun täällä aikaisemmin on keskusteltu lapsipolitiikasta, hän useaan otteeseen sanoi sitä, että kun täällä salissa kuuntelee keskustelua, tulee hieman väärä kuva siitä, että tällä hetkellä kotihoidon tuki ei olisi mikään vaihtoehto, että se ei kerta kaikkiaan olisi vaihtoehto. Kuitenkin samaan aikaan yli 50 prosenttia perheistä käyttää kotihoidon tukea. Näistä perheistä suurin osa on suhteellisesti pienempituloisia perheitä. Kyllähän se jonkin asteinen vaihtoehto tälläkin hetkellä on ja tietenkin ainutlaatuinen Euroopassa, Norjassa vain lisäksi. Mutta tässä tosiaan on se pointti, että ei nyt ihan sitä voi sanoa, ettei meillä minkäänlaista vaihtoehtoa olisi. Varmasti se jonkinlainen on.

Sitten, arvoisa puhemies: Jotkut aggressiot minua pelottavat täällä, ne aggressiot päivähoitojärjestelmää kohtaan. Täällä on ollut paljon fiksuja naisten käyttämiä puheenvuoroja siitä, kuinka tärkeää on subjektiivinen päivähoito eikä sitä pidä romuttaa, ja samaa mieltä tässä ollaan, totta kai. Mutta sitten on myös silloin tällöin tullut sellaisia puheenvuoroja, joissa lähdetään siitä, että ikään kuin tämä olisi huono järjestelmä, ja mieluummin siirrettäisiin voimavaroja selkeästi poliittisilla valinnoilla johonkin muuhun suuntaan kuin päivähoidon puolelle. Minun mielestäni tämä ei ole oikea linja.

Oikeastaan semmoinen kommentti on ihan pakko sanoa, kun ed. Hemmilä käytti puheenvuoron, jossa hän totesi, että mies luontevasti huolehtii perheestä, on hyvin luonnollista, että mies näin tekee ja nainen on vähän enemmän kotona jnp. Kyllä minulle ensimmäinen ajatus tuli siinä mieleen, että me emme kerta kaikkiaan enää elä siinä vaiheessa evoluutioteoriaa, että mies menee metsään ja pyydystää riistaa ja kantaa riistan kotiluolaan naiselle, joka on lasten kanssa luolassa, vaan mielestäni tästä luolamiesideologiasta pitäisi viimeistään näin vuonna 2002 päästä jo eroon ja tunnustaa se tosiasia, että ei ole mitään näennäistä tasa-arvoa se, niin kuin hän antoi ymmärtää, että tunnustamme sen, että naisella on oikeus myös työelämään, ja tästä oikeudesta on varmasti tasa-arvoisesti erittäin hyvä pitää kiinni. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että tämä olisi vastakohta millekään kotihoidon tuelle. Näitä ei saa laittaa vastakkain. Minä en voi ymmärtää sitä suurta taidetta, millä ne tänään pistettiin debatissa vastakkain. Oli suorastaan taidetta pistää nämä kaksi asiaa vastakkain. Sitä ne eivät todellakaan ole.

Puhemies! Nuorisopuheesta haluan sanoa, Osallisuus-projektista, kun vihreiden puheenvuorossa mainittiin, että ikään kuin ministeri Filatov olisi unohtanut koulutuksen nivelkohtien tukemisen tai sen, että estetään, ettei nuori keskeyttäisi vaikka ammatillisia opintoja. Sitä ei ole unohdettu. Juuri on valmistunut työryhmän mietintö, jossa tätä osallisuutta ja samat pylpyrät käydään läpi. Jatkotyö siitä on edennyt. Se on mennyt askelia eteenpäin. Sitä ruvetaan toteuttamaan. Juuri esimerkiksi 30 kunnassa toteutettava kokeilu on yksi osa tätä kokeilua. (10 minuuttia — Puhemies koputtaa) Sitä ei todellakaan ole unohdettu. Kaikkea hyvää ei unohdettu siinä vaiheessa, kun vihreät lähtivät pois hallituksesta.

Ihan lyhyesti, puhemies, tähän loppuun kuvaohjelmalaista. Asia on juuri niin kuin ed. Suvi Lindén aiemmin totesi. Eihän tällä lailla lisätty väkivaltaviihdettä tai pornoa tai mitään muutakaan, vaan kyse oli siis ennakkosensuurista ja siitä, että jos K18-materiaalia jatkossa halutaan näyttää, se pitää rekisteröidä, siitä ei siis mitään villiä tavaraa tehdä. Olennaista on se, että jos elokuvia tästä eteenpäinkin halutaan näyttää alle 18-vuotiaille lapsille, kyllä ne elokuvat sitten täytyy ennakkotarkastaa eli ne ennakkotarkastetaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Kyse oli lähinnä myös siitä, että sitten K18-videoita saa laillisesti esimerkiksi videoliikkeissä levittää, kun aikaisemmin niitä sai laillisesti levittää vain telkkarissa ja kaikkialla muualla muttei videoliikkeissä. Muun muassa poliisin taholta toivottiin tätä uudistusta, että heillä vapautuisi voimavaroja oikeaan työhön eikä näennäissysteemien valvontaan. Tämä lyhyesti. Tästä käytiin pitkä keskustelu silloin jokin aika sitten eduskunnassa.

Minunkin mielestäni lapsilla täytyy olla muutakin tekemistä kuin tietsikkapelit, ja sen vuoksi olin oikein iloinen, että sivistysvaliokunnan mietintö korosti esimerkiksi lastenkulttuurin merkitystä ja, mikä parasta, esimerkiksi lähikirjastojen merkitystä. Nimittäin lastenkulttuuri, kirjasto ja lukeminen ovat mitä parasta, että ei muuta kuin jokainen meistä kannustamaan niitä pikkuisia lukemaan niin paljon kuin lähtee. Siinä saa myös kivaa sisältöä elämään ja mielikuvitus kasvaa jnp. Tällaisia terveisiä!

Katja  Syvärinen  /vas:

Arvoisa puhemies! Aloitan omalta kohdaltani tämän toisen kierroksen korjaamalla ryhmäpuheenvuorossa esille tuomani asian, jossa ryhmämme piti pääministeri Lipposen lapsilisäesitystä huonona. Sanoimme puheenvuorossa, että pääministeri Lipponen olisi esittänyt lapsilisien korotuksia vain yksi- ja kaksilapsisille perheille, ja näinhän se hänen esityksessään ei ollut, vaan kysymyksessä oli lapsilisä ensimmäisestä ja toisesta lapsesta, joka on tietysti eri asia mutta ei poista sitä, että lapsilisäjärjestelmää on katsottava kokonaisuudessaan ja katsottava, millä tavalla se oikeudenmukaisesti toteutetaan. Kyllä tässä progressiossa, mikä lapsilisissä tällä hetkellä on, eli useammasta lapsesta tulee vähän enemmän eli kolmannesta, neljännestä, viidennestä lapsesta saa enemmän, oma vissi, harkittu peränsä on ja oma logiikkansa.

Minä olen syntynyt vuonna 71, ja poliittinen muistini ulottuu jonnekin 50- ja 60-luvun taitteisiin, ei ihan suoraan henkilökohtaisesti vaan lähinnä poliittisesti aktiivisen isoäitini kautta, joka ajoi Eurassa päivähoito-oikeutta Kauttuan työläisnaisten piirissä ja on edelleenkin kovin ylpeä siitä, että tästä aloitteesta saatiin kunnallinen päivähoito. Tämä keskustelu, jota täällä on käyty myöskin päivähoidosta ja subjektiivisesta päivähoidosta tai kotihoidon tuesta, käydään aika ajoin, ja se on syytäkin käydä. Todellakin tämä hurja vastakkainasettelu, joka täällä oli, varmasti tulee vielä jatkumaan, kun vaaleihin päin mennään. Nämä kokoomuksen puheenvuorot jatkuvat varmasti edelleenkin. Tämä keskustelu tuskin oli viimeinen, vaikkakin varsin mielenkiintoinen.

Vaikka keskusteltiin paljon tulonsiirroista, politiikka onneksi on muutakin kuin talouspolitiikkaa ja onneksi voimme keskustella täällä myös muusta. Tämä keskustelu, niin kuin ed. Pia Viitanen edellä totesi, oli kyllä varsin laadukasta edetessään, keskusteltiin muustakin kuin ihan parista tulonsiirrosta. Lasten ja nuorten hyvinvointi syntyy paljon muustakin kuin pelkistä perheiden saamista taloudellisista etuuksista.

Puhuttiin myös nuorisotyön merkityksestä ja itse asiassa kuitenkin paljon vähemmän kuin lasten ja lapsiperheiden asiasta. Ehkä voimme siitä keskustella vielä joskus lisääkin. Vähän ehkä harmittaa, että se jäi niin pienelle osalle.

Tänään on julkaistu uusi nuorisobarometri. On ollut erittäin mielenkiintoista kuulla sen osana uutisoitua asiaa siitä, minkälaiset arvot nuorilla on. Tutkimuksessa oli vähän tällainen lama-ajan retorinen lähtökohta siitä, mitä nuoret ajattelevat, mistä asioista pitäisi säästää. Tämä kysymys liittyy tietysti enemmän Pääkaupunkiseudun viime päivien keskusteluun arvovalinnoista tai arvokeskustelun puutteesta. Joka tapauksessa kolme asiaa, joista nuoret eivät ole valmiita säästämään, olivat järjestyksessä: tärkeimpänä terveyspalvelut, toisena vanhustenhoito ja kolmantena lapsiperheiden etuudet.

Todella se, että nuoret ovat niin solidaarisia ja epäitsekkäitä, ei ehkä vastaa sitä kuvaa, joka usein nuoriin liittyvässä keskustelussa tuodaan esiin. Ne muutamien nuorten suuret ongelmat nousevat kaikkein kärjistyneimmin esille. Totta kai niihin asioihin pitää puuttua, mutta nuoret itse kyllä katsovat valoisasti omaa tulevaisuuttaan ja pitävät huolta myös muista, ja se on hieno asia.

Kaikkein valmiimpia nuoret olivat säästämään kulttuuripalveluista. Tietysti sitä miettii, että siinä kohtaa ollaan todella epäitsekkäitä. Nuoret kuitenkin ovat aika suuria kulttuuripalvelujen käyttäjiä. Mutta ehkä he mieltävät kulttuurin enemmän konserteiksi, jonne itse ostetaan omat liput, ja ajatellaan, että se ei julkista tukea tarvitse samalla tavalla kuin ooppera ja teatteri, tällainen laitosteatteri. Näitä nuoret vähemmän toisaalta ehkä kuluttavat ja varsinkaan eivät itse näitä tee. Nuoret itse tekevät paljon kulttuuria, mutta kokevat, että ei se niin kamalasti rahaa tarvitse, vaikka sitäkin tietysti täällä painotamme, että nuorten tekemään kulttuuriin myös meidän täällä eduskunnassa pitää satsata.

Yhteen asiaan vielä eli koululaisten iltapäivähoitoon, arvoisa puhemies: Tästä keskusteltiin täällä aika paljon. Minä itse esitin jo yli kaksi vuotta sitten silloiselle sosiaaliministerille Osmo Soininvaaralle, että ministeriö yhdessä Stakesin kanssa alkaisi selvittää aamu- ja iltapäivähoidon villiä viidakkoa ja kerätä kunnista parhaita käytäntöjä siitä, miten eri puolilla Suomea aamu- ja iltapäivähoito on hoidettu, koska se todella on valtavan kirjavasti toteutettu.

Valiokunnan mietinnössä vaaditaan iltapäivähoidon järjestämisvastuun selkeyttämistä ja valitetaan koordinaation puutetta, mutta varsinaista konkreettista esitystä tuossa ei ole, millä tavalla siihen koordinaatioon sitten lähdettäisiin. Mielestäni olisi kyllä todella syytä nopeasti ryhtyä keräämään kunnista näitä hyviä ja huonoja kokemuksia aamu- ja iltapäivähoidosta, jotta myös eduskunta voisi sanansa sanoa siihen, millä tavalla tätä lähdettäisiin mahdollisesti ohjatusti, myöskin taloudellisesti tuetusti ehkä, viemään eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Keskustelu on ollut antoisa ja varsinkin pitkä. Oma lapseni ehti jo mennä nukkumaan, mutta huomenna menemme Venlan kanssa sirkukseen.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä nostaa esille asian, joka koskee uutta arpajaislakia. Se antaa toiveita nuorille ja nuorisotyötä tekeville tahoille. Sen täytäntöönpanossa ei siis sopisi viivytellä.

En voi olla toistamatta sitä, minkä olen jo aiemmin täällä salissa sanonut: Yhteiskunta ei omin varoin ja voimin pystyisi järjestämään kansalaisjärjestöjen tuottamaa toimintaa sillä rahalla, millä se nyt järjestöjä tukee. Erittäin tehokas tapa lisätä lapsille ja nuorille suunnattuja vapaa-ajan ja muita palveluja on lisätä järjestöjen saamia valtionapuja.

On totta, että tänä iltana isät ovat olleet alkuillasta hyvin huonoja perheen vastuunkantajia. Mutta uskon, että tulevaisuudessa varmasti yhteiskunnan ja työnantajien suhtautuminen tulee muuttumaan ja tällainen ohjaus ja tuki muuttaa isien asennetta.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Selonteko on mainio keino arvioida sekä mennyttä että erityisesti linjata tulevaa. Erityispiirre tämänkertaisessa selonteossa on se, että siinä voidaan esittää toiveita seuraavaan hallitusohjelmaan, koska eduskuntavaalit ovat niin lähellä. Kyllä niitä toiveita on sitten eri puolueista tänään esitettykin. Jotenkin alkaa tuntua taas siltä, että ihmisillä on myöskin aika paljon odotuksia siitä, että nämä toiveet tulevat toteutumaan.

Mielestäni ed. Viitasen aiemmin päivällä esittämä kaappithatcherismi oli oikein hyvä ilmaus siitä, että täällä salissa kyllä mielellään puhutaan hyvien asioiden puolesta, mutta kun kabineteissa pitäisi tehdä päätöksiä, silloin arvot ovatkin toisessa järjestyksessä, ainakin meidän mielestämme joillakin muilla puolueilla eri järjestyksessä kuin pitäisi olla. Tämä tietysti harmittaa kovasti, että täällä ovat nyt kaikki olleet näitten hyvien asioitten puolesta. Olisi reilumpaa tulla kaapista ulos ja kertoa se todellinen minä.

Ed. Sarkomaa sen kyllä sitten aika reilusti kertoikin, koska hän sanoi, että täytyy muistaa kuitenkin kannustinloukkujen purkaminen ja se, että lapsiperheillehän niitä tulee. Hän kertoi sen, mikä on ollut yksi syy niihin leikkauksiin, joita esimerkiksi Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana on tehty. Kaikkia leikkauksiahan ei tehty sen vuoksi, että oli taloudellinen pakko ja että ne oli mainittu hallitusohjelmassa, vaan osa liittyi silloisen ministerin Arja Alhon vetämän kannustinloukkutyöryhmän johtopäätöksiin, joiden perusteella muun muassa toimeentulotuen lapsiosuuksia leikattiin. Se oli tietysti tietty arvovalinta. Emme voineet ehkäistä sitä kokonaan, mutta se vaikuttaa vielä tänäkin päivänä.

Sen olen huomannut tämän päivän keskusteluista, että, ikävä kyllä, monetkaan puolueet eivät näitä leikkauksia ole halunneet palauttaa, vaikka ne koskevat juuri kaikista pienituloisimpia ihmisiä, jotka joutuvat olemaan toimeentulotuen armoilla. Kannustinloukuista on todettu kyllä sekin myöhemmin — muun muassa työministeriön virkamies Harri Skog sanoi, en muista hänen titteliään — että ehkä tällaisilla turvan leikkaustoimilla ei enää saadakaan pitkäaikaistyöttömiä töihin, vaan hänkin on todennut jo sen, että parempi keino on löytää tämmöisiä tukitoimia kuin keppilinjaus. Siitä olen iloinen, että näin merkittävä virkamies on tullut myös tälle linjalle. Silloin pitäisi ehkä miettiä sitä, olivatko ne leikkaukset, esimerkiksi asumistuen omavastuun tuominen toimeentulotukeen, sellainen ratkaisu, joka pitää pitää vielä voimassa.

Lasten hyvinvointi on tärkein asia. Sen pitäisi olla sitä myös täällä poliittisessa päätöksenteossa ja asioiden valmistelussa. Mutta jotenkin näyttää siltä, että kunnissakaan ei kyetä riittävästi arvioimaan päätösten vaikutusta tulevaisuuteen, ja sen vuoksi sitten neuvolatoiminnasta ja kouluterveydenhuollosta ja monista muistakin asioista on vuosien aikana leikattu. Nyt siitä maksetaan aika kovaa hintaa. Se näkyy lastensuojeluna, koulukotipäivien lisääntyneenä käyttönä ja monenlaisena muuna ongelmana. Nyt sitten näitten jälkien korjaaminen on erittäin kallista, ja sitä laskua saamme maksaa sekä terveydenhuollossa että lapsi- ja nuorisopuolella.

Olen kyllä sitä mieltä, että meillä suurin osa lapsista voi hyvin, ja on aivan normaalia se, että esimerkiksi nuoriso kiukuttelee ja näyttää vanhemmilleen pahaa tuulta, ja siinä mielessä vanhemmat ovatkin vähän hukassa, kun eivät aina tiedä, milloin on se raja ylitetty, milloin tarvittaisiin asiantuntija-apua. Tiedän, että monessa perheessä tätä keskustelua sitten vanhempien kesken myös käydään, ja joskus se raja on ylitetty jo aikaisemmin ja vanhemmat eivät ole sitä huomanneet. Eli tähän ei ole olemassa mitään yhtä lääkettä. Nyt onneksi kouluissa on vanhempainilloissa ruvettu hyvinkin paljon puhumaan näistä asioista, ja se on erittäin tärkeää. Eli pelkästään syyllistäminen sillä, että vanhemmuus on hukassa, minusta on aika kohtuutonta vanhempia kohtaan, koska ei se nyt ihan helppo tehtävä ole vanhempanakaan oleminen tänä päivänä.

Sitten on pakko kommentoida myös ed. Keräsen täällä esittämää keskustan ryhmäpuheenvuoroa, jossa hän yllättäen — minun mielestäni yllättäen, koska tunnen ed. Keräsen sympaattisena ihmisenä — käyttikin oikeastaan melkein puolet puheenvuorostaan siihen, että arvosteli muita puolueita ja vasemmistoliitosta ministeri Siimestä erityisesti vielä nimellä. Kun kysyin häneltä, mihin hän perustaa nämä väitteensä, niin ei hän pystynyt sitä konkretisoimaan, koska ilmeisesti puhe oli kirjoitettu ryhmäkansliassa ja joidenkin lehtiartikkeleiden perusteella. Yllättävää oli se, että siellä sanottiin suoraan, että jos joku uskaltaa puolustaa pienten lasten kotihoitoa, niin silloin esimerkiksi ministeri Siimes nousee ja toteaa, että keskusta sortaa naisia ja että tasa-arvosta tehdään keppihevonen. Nyt näyttää siltä, että keskusta ei ole oikein tutustunut ministeri Siimeksen mielipiteeseen.

Nimittäin Siimeshän vastasi lehtikirjoituksessa nimenomaan siihen, että keskusta ajaa yhteisverotusta eikä lapsiperheille yhteisverotusta, vaan kaikille yhteisverotusta.

Siimes on vastannut tähän keskustan kirjalliseen kysymykseen, jossa allekirjoittajina ovat muun muassa seuraavat naishenkilöt: ed. Jäätteenmäki, ed. Hyssälä, ed. Kerola, ed. Komi, ed. Ylä-Mononen, ed. Ryynänen ja ed. Karpela. Hän vastaa näin "Suorana tukimuotona kotihoidon tuki voidaan ohjata täsmällisesti haluttuun tarkoitukseen ja näin pitää yhteiskunnalliset kustannukset kohtuullisina."

Eli nimenomaan Siimes pitää tärkeämpänä ja järkevämpänä kotihoidon tuen kehittämistä kuin yhteisverotukseen siirtymistä, jossa erituloisten puolisoiden tuloa pyritään tasaamaan, ei niin, että pyrittäisiin nostamaan naisten palkkoja miesten palkkojen tasalle, vaan verotuksen keinoin hyväksymällä se, että naisilla on pienemmät palkat. Tämä on se olennainen asia, joka tässä pitäisi huomata, mutta jota keskustan edustajat eivät täällä ole kovinkaan paljon kommentoineet. Ministeri Siimestä syytettiin nimenomaan kotihoidon vastustamisesta, ja hän esittää ratkaisuksi mieluummin kotihoidon tukea eli lapsiperheille kohdistettua tukea kuin yleistä veroalennusta kaikille niille puolisoille, joiden tuloerot perheiden sisällä ovat suuret. Minusta tämä on olennainen ero. Toivon kyllä, että keskustassakin mietitään, onko tämä todellakin keskustan linja: veropolitiikalla tasoittaa miesten ja naisten välisiä palkkaeroja. Varmaankin joskus vielä saan siihen vastauksen.

Sitten jotkut ovat mielellään näkemässä, niin kuin ed. Riitta Korhonen on täällä jo esittänytkin, että tämä lasten tarhaaminen pitäisi lopettaa ja antaa vanhemmille vaihtoehto. Olen sitä mieltä, että subjektiivinen päivähoito-oikeus pitää ehdottomasti säilyttää. (10 minuuttia — Puhemies koputtaa) Jos haluamme, että lapset ovat lyhyemmän aikaa päivähoidossa, silloin pitää tehdä sellaisia ratkaisuja, että päivähoitomaksuja muutetaan niin, että ne kannustavat hakemaan lapset aikaisemmin pois päivähoidosta. Silloin jokainen perhe joutuu miettimään myös sitä, kannattaako tehdä ylitöitä, jos pitemmästä päivästä tulee isompi maksu kuin lyhyemmästä päivästä.

Tämänhetkinen päivähoitomaksujärjestelmä kannustaa pitämään lapsia pitempään päivähoidossa tavallaan, koska muutaman päivän poissaoloista esimerkiksi ei saa mitään taloudellista hyötyä. Pitää olla jopa kymmenen päivää pois, että se päivähoitomaksu vähänkään pienenisi. Kunnathan ovat tässä avainasemassa, koska kunnilla on täysi mahdollisuus tällä hetkellä pienentää lasten päivähoitomaksuja. Minä en tiedä, kaataisiko se yhtään kuntaa tässä valtakunnassa, jos joku kunta olisikin niin lapsiystävällinen, että tekisi tämän.

Tässä yhteydessä vielä lopuksi, arvoisa puhemies, haluan muistuttaa siitä, että Väestöliitto palkitsi tänä vuonna kunniamaininnalla Vaasan erityispäivähoidon, siis kunnan erityispäivähoidon, ja se oli todella hieno kunnianosoitus kunnalliselle päivähoidolle. Siinä kerrottiin, miten hyvää työtä erityispäivähoidossa on tehty, ehkäisty lasten syrjäytymistä ja vaikeita tilanteita.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden hyvinvoinnin keskeinen edellytys on se, että lapsiperheiden toimeentulo on turvattu. Nyt kaikki puolueet ovat ilmoittautuneet palveluiden kannattajiksi. Se on ollut nimenomaan vasemmiston tavoite jo vuosikymmeniä: palveluiden pitää olla turvattuja. Tietysti me pidämme tästä kiinni ja olemme iloisia, että myöskin kokoomuksessa on palvelujen tärkeys perheidenkin kannalta, yleensä kansalaisten kannalta, havaittu, mutta (Ed. Huotari: Osa heistä on havainnut!) — osa, tämä täsmennys oli varmasti paikallaan, kiitos ed. Huotari — on selvästi havaittavissa, että kokoomus käyttää lyömäaseena toimeentuloturvaa vastaan sitä, että palvelut ovat ensisijaisia. Tällaista vastakkainasettelua ei voi missään tapauksessa hyväksyä, koska taloudellinen ahdinko aiheuttaa perheille tavattoman paljon turhaa painolastia, ahdistusta ja hätää, ja niin kuin valiokunta mietinnössään toteaa, vanhempien taloudellinen ahdinko lisää lasten oireilua ja vaikeuksia ja johtaa myöskin siihen, että ei haluta hankkia lapsia. Usein perheissä, joissa lapsia on, nämä taloudelliset vaikeudet aiheuttavat valtavan paljon aivan turhaa painolastia perheen elämään ja aiheuttavat myöskin osaltaan sitten sairastumista ja lisää vaikeuksia, ehkäisevät sitä, että perheet voisivat pitää paremmin huolta toimeentulostaan, kun päästetään tilanne niin heikoksi, että jatkuvasti joudutaan miettimään, mistä rahat seuraavan laskun maksamiseen löydetään.

Haluan tässä myöskin muistuttaa Who:n tutkimuksista, jotka kertoivat, että Euroopassa edelleen köyhyys on suurin terveydellisten ongelmien syy. Kyllä se pitää myös Suomen osalta selkeästi paikkansa. Tästä puhuin edellisessä välikysymyskeskustelussa. Se on mielestäni yksi olennainen tekijä.

Sen vuoksi yleensä lapsiperheiden toimeentulo on turvattava ja lapsilisien korotuksista huolehdittava. Nimenomaan verohelpotuksista osa olisi pitänyt suunnata joka vuosi lapsilisien korotuksiin, koska aikanaan verovähennykset korvattiin lapsilisillä, (Ed. Kankaanniemi: Miksi olitte hyväksymässä sen?) mikä mielestäni ja meidän vasemmistoliiton mielestä oli silloin oikea toimenpide. Mutta emme me mitenkään voineet kuvitella, että siitä seuraa, että melkein kymmenen vuotta on oltu tilanteessa, jossa korotuksia ei ole tehty ollenkaan. Tämä on mitä suurimmassa määrin myöskin arvokysymys siitä, miten lapsiperheitä arvostetaan.

On aivan selvää, että niiden perheiden, jotka ovat suurimmissa vaikeuksissa, toimeentulo pitää turvata erillisin toimenpitein, ja silloin tietysti nämä minimipäiväraha-asiat ovat keskeiset. On hyvä, että on päästy edes pieneen korotukseen nyt, mutta tämä työmarkkinatuen tai työttömyysturvan peruspäivärahan taso vähimmäistasona myöskin vanhempainrahoissa, äitiysrahoissa ja sairauspäivärahoissa on ehdoton tavoite, joka olisi pitänyt jo toteuttaa, mutta pitää toteuttaa. On hyvä, että se on saatu sanotuksi valiokunnan mietinnössä, ja tarkoitushan valiokunnalla on, että vielä täsmällisemmin otamme kantaa siinä vaiheessa, kun käsittelemme tätä koskevaa lakiehdotusta. Toivottavasti silloin löytyy kokoomuksesta valmiutta tehdä selkeitä tavoiteasetteluja.

Valiokunta totesi sen, mistä täälläkin on puhuttu lyhyesti, ja haluan tätä korostaa, että toimeentulotukea saavien perheiden tilanne ei ole parantunut lainkaan, koska kaikki korotukset, ovat ne sitten tulleet lapsikorotuksiin, työmarkkinatukeen tai muuhun, eivät ole niiden tilannetta auttaneet, koska ne alentavat toimeentulotukea. Kun vielä lapsilisät sitä alentavat, niin on paikallaan vaatimus siitä, että lapsilisien toimeentulotukea alentava vaikutus pitää poistaa.

Yhtä lailla kuin perustoimeentulo on turvattava, on keskeinen tavoite se, että peruspalvelut tulee taata kaikille, koska se on parasta ehkäisyä.

Sitten haluaisin käsitellä terveydenhuoltoon ja vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten asemaan liittyviä kysymyksiä.

Terveydenhuolto-kohdassa olisi tietysti ollut tärkeää puhua myöskin perusterveydenhuollon palveluista. Se jäi mielestäni liian vähäiselle osalle, mutta erittäin tärkeää on se, että neuvolatoiminta ja kouluterveydenhuolto on nostettu keskeiseen asemaan. Tässä yhteydessä, kun kävin välillä Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa, iloisena asiana voin todeta, että hyvinvointineuvolaa ollaan perustamassa, eli juuri niillä periaatteilla, mitä nyt tässäkin on esitetty, siitä tehdään päätös tänä syksynä. Ensimmäinen hyvinvointineuvola perustetaan, ja vähäinen ansio ei ole sillä, että professori Matti Rimpelä sattuu olemaan tamperelainen professori.

Toinen hyvä asia: Kun puhuin äsken kouluterveydenhuollosta, voisin puhua myöskin koulusairaaloista, joita valiokunta painottaa. Viime perjantaina ministeri Biaudet oli muuraamassa peruskiveä lastenpsykiatrian uuteen sairaalaan Tampereen yliopistollisen sairaalan kupeessa, ja siihen uuteen sairaalaan tulee myöskin lasten sairaalakoulu, joka on erittäin tärkeä ja jota eduskunnassa niin sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuin sivistysvaliokunnan toimesta on moneen kertaan korostettu lasten tasa-arvon turvaamiseksi.

Mutta sitten: Valtuuston kokouksessa lyötiin käteen karsintalista. Helsingistä tunnutaan haluavan ottaa mallia, ja siihen ei ole mitään tarvetta. En rupea tätä listaa tarkemmin lukemaan, mutta kun muistetaan kaikki ne tavoitteet, jotka me täällä eduskunnassa jopa yksimielisesti kokoomuksenkin kanssa olemme asettaneet ja joiden osalta olemme saaneet myöskin tuloksia, että kuntien valtionosuuksia selkeästi lisätään ensi vuonna, niin vastaus kunnissa, nimenomaan hyvin toimeentulevissa kunnissa, on se, että lyödään eteen karsintalista, jossa, voi sanoa, kaikkia niitä kipeitä asioita, joihin täällä yritetään löytää korjausta, halutaan leikata.

Meillä on ollut sairaan lapsen kotihoidon tuen kuntalisä pitkäaikaissairaille ja vammaisille lapsille. Se on aivan harvinainen tässä maassa; en tiedä, löytyykö paljon muita kuntia, missä tämmöinen on ollut. Tätä on esimerkkinä esitelty, ja karsintalistassa muun muassa yhtenä on juuri, että lopetetaan tämä. Mutta voi sanoa, että ehkä tämä on koepallo, valtuusto ei varmasti tällaisia esityksiä hyväksy.

Tässä tilanteessa, missä Suomen talous tällä hetkellä on, Helsingin ratkaisut, joista Tampereella on tunnuttu ottavan esimerkkiä ainakin esityksissä, toivottavasti ei päätöksissä, ovat omiaan luomaan lisää ongelmia ja vaikeuksia juuri niiden asioiden hoitamiseen, joista täällä eduskunnassa on paljon puhuttu ja joiden korjaamiseen on yritetty löytää keinoja.

Pitkäaikaissairaita lapsia on 100 000. Meillä on reilu miljoona alaikäistä lasta, ja yli 100 000:lla heistä on pitkäaikainen sairaus taikka vamma. Näiden pitkäaikaissairaiden lasten asemaa haluttiin hallitusohjelmassa jo parantaa ihan käytännön arkielämän ongelmista selviytymiseksi siten, että esitettiin, että pitkäaikaissairaita ja vammaisia lapsia koskevat säädökset tulisi koota erillislainsäädäntöön. Valitettavasti tämä ei ole edennyt. Pidän sitä tarpeellisena, kun nytkin tämän asian käsittelyn yhteydessä ne tiedot, luettelot ja listat niistä tahoista, joiden kanssa lapsiperheet joutuvat tekemään yhteistyötä silloin, kun perheessä on vammainen tai pitkäaikaissairas lapsi, ovat sellaisia, joihin tarvitaan nopeaa helpotusta. Myöskin sitä, että saimme palveluohjaajista ponteen asti kannanoton, pidän tärkeänä.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietinnössä on paljon tärkeitä asioita, ja sen voin sanoa suoraan, että olisimme vasemmistoliiton ryhmässä toivoneet, että olisimme voineet enemmän ja konkreettisempia ponsiesityksiä saada huomattavasti suuremman luokan asioista. Nämä ovat tärkeitä asioita kaikki, mutta eivät riitä korjaamaan lapsiperheiden asemaa. Siksi tämä korkean tason neuvottelukunta, jota valiokunta esittää, on tärkeää nopeasti toteuttaa hallituksen toimesta.

Toimi  Kankaanniemi  /kd:

Herra puhemies! Sali on melko tyhjä, puheenvuoroja on käytetty runsaasti, mutta vielä on syytä ehkä kerrata joitakin asioita, joita keskustelussa on toki jo paljon esille monipuolisesti otettu.

Eilen heräsi pääministeri Lipponen, aloitti vaalityötä, ja nosti esille lapsilisien korottamisen. On todella hyvä, että näin tapahtui. Ehkäpä tämä nostaa lapsiperheet ja lapset vaalityössäkin, vaalitaistelussakin, siihen asemaan, mihin ne pitäisi nostaa. Mutta on tietysti se vaara, että käy samalla tavalla kuin työllisyydelle kävi kahdeksan vuotta sitten ja neljä vuotta sitten. Nykyisillä hallituspuolueilla ja pääministeri Lipposella oli vahvimpana teemana työttömyyden puolittaminen ja alasajo, mutta vasta pari viikkoa sitten pääministeri siihen heräsi niin, että asetti työllisyysryhmän miettimään keinoja työllisyyden parantamiseksi. Seitsemän vuotta meni, ennen kuin lähdettiin todella liikkeelle. On selvää, että enää ei ole mitään tehtävissä tällä vaalikaudella.

Toivottavasti tälle lapsilisä- ja lapsiperheiden asialle ei käy samalla tavalla, että se on nyt vain vaalitemppu, joka sitten haudataan vuosiksi ja otetaan ehkä seuraavien vaalien edellä esille, niin kuin työttömyysasiassa on nyt käynyt.

Suomi ajautui runsas kymmenen vuotta sitten syvään lamaan monista eri syistä, joita ei tässä ole syytä sen enempää kerrata. Kaikki ne tietävät ja jos eivät tiedä, kannattaa lukea esimerkiksi Jukka Pekkarisen ja Pekka Sutelan kirja Kansantaloustiede, siellä on syyt ja tapahtumat kerrottu tieteellisesti tutkimusten pohjalta. (Ed. Stenius-Kaukonen: Ei kannata yrittää puolustella, ed. Kankaanniemi!) — No niin, Neuvostoliitto romahti, reaalisosialismi romahti ja se aiheutti meille aika suuret ongelmat, jotka tietysti jatkuvat vielä vuosikymmeniä. Suomikin oli elänyt yli varojensa ja rahamarkkinat vapautettiin hallitsemattomasti jne. — Ajauduttiin syvään kriisiin (Ed. Stenius-Kaukonen: Edustaja puhuu vain 10 minuuttia lapsipolitiikasta!) ja laman aikana jouduttiin leikkaamaan monia etuuksia. Tässä salissa niistä päätettiin ja vuonna 94 saatiin asiat siihen malliin, että talous lähti nopeaan kasvuun.

Sitten vuonna 95 tuli Lipposen hallitus valtaan ja sen Lipposen ensimmäisen hallituksen hallitusohjelman liitteeksi otettiin pitkä lista leikkauksia. Ne käsittivät kaikki lapsipoliittiset etuudet, jotka siis sisältyivät siihen leikkauslistaan, jonka vasemmistoliittokin silloin hyväksyi. Sitten niitä ministeri Huttu-Juntunen vei itkien eteenpäin, (Ed. Huotari: Se on totta, ne olivat hänellekin vaikeita!) mutta niin ne vaan menivät läpi siinä tilanteessa, jossa talous oli jo voimakkaassa kasvussa. Toki tietysti Emuun piti pyrkiä ja päästä ja se edellytti rankkaa talouskuuria. Niin sinne sitten päästiinkin ja tänä päivänä ollaan mallikelpoisin Emu- ja EU-maa tässä maailmassa.

Näin siis tapahtui, että Lipposen ensimmäinen hallitus leikkasi kaikkia lapsipoliittisia etuuksia, lapsikorotukset suunnilleen kaikista etuuksista jopa kokonaan pois. Lapsilisiä leikattiin ja kaikkein raskaimmin lasten kotihoidon tukea. Vieläkään ei näitä ole juurikaan palautettu. (Ed. Stenius-Kaukonen: Lapsikorotukset on palautettu!) — Osittain on palautettu, mutta lähellekään kaikkia ei ole palautettu, eikä mitään entiselle tasolle, vaikka talous on kasvanut vuosien mittaan hurjaa vauhtia. Näin on tapahtunut, että Suomessa on laiminlyöty näiden palauttaminen.

Ruotsissa sosialidemokraatit menettelivät täysin toisin. Siellä palautettiin ensi töiksi nämä etuudet ja palvelut, jotka lapsiperheille ovat keskeisen tärkeitä. Vaaleissa tietysti sitten sosialidemokraatit menestyivätkin, kun olivat näin harjoittaneet sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa. Suomessa näin ei ole tapahtunut. On kevennetty verotusta, nimenomaan hyvätuloisten verotusta. No, sielläkin on tietysti lapsiperheitä mukana, mutta eniten se on koskenut kuitenkin hyvätuloisia, ehkä vähemmän lapsia omaavia perheitä ja tulonsaajia.

Veronkevennykset ovat ajaneet vuosien ajan tulonsiirtojen ja palvelujen kehittämisen edelle hallituksen politiikassa, ja se näkyy tämän päivän lapsiperheiden vaikeassa asemassa. Meillä on köyhyysongelma tässä maassa edelleen varsin suuri. Meillä on noin 200 000 ihmistä, jotka elävät köyhyydessä. Se on häpeällinen luku sivistysvaltiolle.

Tulonsiirtoja siis tarvitaan lapsiperheille nykyistä enemmän. Siinä mielessä pääministeri Lipposen eilinen avaus oli hyvä. Tulonsiirtoja pitää, niin kuin verotuksen kehittämistäkin, kohdentaa siten, että lapsiperheet ja kaikkein pienituloisimmat lapsiperheet niistä todella hyötyvät, eikä niitä saa leikata pois sairauskuluja korottamalla, omavastuita kiristämällä, päivähoitomaksuja lisäämällä jne., niin kuin nyt on tapahtunut. Tämä on ollut kohtuutonta politiikkaa.

Tulonsiirtojen ja verotuksen rinnalla tarvitaan lapsiperheille hyviä ja korkeatasoisia palveluja. Päivähoito-, terveyspalvelut ja koulupalvelut ovat hyvin keskeisiä. Sen lisäksi erityisryhmät, joita ed. Stenius-Kaukonenkin totesi — 100 000 sairasta lasta jne. — tarvitsevat hyviä palveluja. Niihin on todella kiinnitettävä nyt jatkossa paljon enemmän huomiota, eikä vain kiinnitettävä huomiota, vaan tehtävä uudelleensuuntaus tässä suhteessa.

Kun näin ei ole nyt tehty viime vuosina, meillä on avioerojen määrä — siihen on varmasti monia syistä — kasvanut huikeasti. Täällä todetaan, että vuosittain 30 000 lasta kokee avioeron. Se on ikävä ja vakava määrä. Kun vuodessa syntyy vajaa 60 000 lasta, niin 30 000 on siihenkin nähden — tietysti he ovat useampivuotisia lapsia — se on valtava määrä, joka kärsii vuosittain enemmän tai vähemmän avioerosta. Huostaanotettujen lasten määrä on voimakkaassa kasvussa. Sijaiskoteja tarvitaan ja erilaisia tällaisia toimenpiteitä, joiden kohteena on entistä enemmän lapsia, tarvitaan entistä runsaammin. Se on vakava merkki siitä, että meidän yhteiskuntamme on lasten osalta vakavasti väärällä uralla. Me tarvitsemme todella muutoksia ja politiikan suunnan tarkistamista. (Ed. Huotari: Kd hoitaa!)

Yksi vakava kysymys ovat päihteet, jotka mietinnössäkin on nostettu vahvasti esille. Hyvä, että näin on tehty. En löytänyt ponsilausumaa mistään, jossa olisi siihen puoleen kiinnitetty huomiota. On selvää, että siinä meillä ei ole hirveän paljon tehtävissäkään. EU vaatii vuoden 2004 alusta alkoholin tuontirajoituksien rajua lieventämistä, käytännössä poistamista. Jos Viro tulee EU:hun, niin kuin näyttää, tilanne muuttuu hyvin drastillisesti toisenlaiseksi kuin tänä päivänä. Siihen tarvittaisiin hallitukselta nopea ohjelma, miten järjestetään päihdeasiat tässä maassa niin, että emme huku viinaan niin sanotusti. Tilanne voi muuttua vajaan puolentoista vuoden kuluttua todella voimakkaasti. Silloin lapset ja nuoret ovat kaikkein vaarallisimmassa asemassa, kun päihteiden saatavuus ja hinta putoavat yhtä aikaa molemmat ja voimakkaasti. Vakava kysymys.

Syntyvyys on pudonnut hyvin alhaiseksi. Meillä tietysti, sanoisiko, hedelmällisyysiässä olevat ikäluokat ovat pienentyneet, ja siitä seuraa, että kun on synnyttäjiä vähemmän, on syntyviäkin vähemmän. Joudumme toteamaan, että tämä linja jatkuu varmasti jatkossa ehkä vielä kiihtyvällä määrällä. Se johtaa myös hyvin hankaliin tulevaisuudennäkymiin ihan työllisyyden, työvoimapulan ja muun johdosta, ja kun vielä osa näistä pienistä ikäluokista (10 minuuttia — Puhemies koputtaa) tuhoaa elämänsä jo lapsena joko vanhemmista johtuvista syistä, alkoholista, huumeista johtuvista syistä tai monista muista tekijöistä johtuen, tilanne on todella vakava.

Me tarvitsemme kyllä heti seuraavan vaalikauden aikana erityisen lapsipoliittisen toteuttamisohjelman. Tällaiset mietinnöt eivät riitä, vaan tarvitaan konkreettinen ohjelma, joka olisi hyvä luoda jo hallitusohjelman yhteydessä. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää yhtenä kaikkein tärkeimmistä painopisteistä lapsi- ja perhepolitiikkaa. Toivon, että siihen muutkin lähtevät vakavasti mukaan.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Selontekoa käsittelevässä mietinnössä kiinnitetään huomiota siihen, että Suomessa on maailman pienimpiin kuuluva lapsikuolleisuus. Samoin todetaan, että meillä lapset syntyvät kansainvälisesti verrattuna terveimpinä maailmassa. Tämä on hieno tilanne. Se on osaltaan seurausta tietysti meidän hyvästä neuvolajärjestelmästämme. Valitettavasti monissa asioissa kuitenkin kehitys on edennyt huonompaan suuntaan. Ed. Kankaanniemi kiinnitti aivan oikein huomiota sekä aikuisväestön ja odottavien äitien alkoholi- ja huumeasiaan että toisaalta myös yhä nuorempien lasten ja nuorten alkoholin ja huumeiden käyttöön.

Tässä mielessä, herra puhemies, on välttämätöntä, että me kiinnitämme tähän vakavaa huomiota enenevästi koko yhteiskunnassa, pyrimme löytämään niitä ennalta estäviä toimenpiteitä, joilla varmistetaan tässä suhteessa lasten ja nuorten terveys, huolehditaan siitä, että edellytykset terveen elämän perustalle ovat jo lapsilla, ovat nuorilla, ja että heidän osaltaan niin päiväkoti- kuin myös kouluiässä kiinnitetään huomiota entistä enemmän näihin terveyttä edistäviin ja varmistaviin asioihin ja myös liikuntaan.

Anne  Huotari  /vas:

Arvoisa puhemies! Vaikka tämä selonteosta tehty mietintö on hyvin laaja ja siinä on otettu paljon asioita huomioon, sieltä puuttuu minusta yksi arviointi, mikä vaikuttaa lapsiin aika paljon. Se on muuttoliikkeen vaikutukset. Olen kyllä törmännyt aika monta kertaa sellaiseen tilanteeseen, että kun perhe joutuu myymään esimerkiksi omakotitalonsa pienemmästä kaupungista tai pienemmältä paikkakunnalta, niin he joutuvat muuttamaan täällä Pääkaupunkiseudulla tai kasvukeskuksissa joko kaksioon tai hyvin paljon pienempään asuntoon kuin missä ovat aikaisemmin olleet. Sitten kun siinä on vanhemmilla omaa sopeutumista työpaikalle ja kaikkiin palveluihin ja kaikkeen muuhun, saattaa olla, että lapset hyvin helposti jäävät tavallaan oman onnensa nojaan.

Sellainenkin aika pieneltä tuntuva asia kuin kieli, siis se, että puhutaan erilaista murretta, on lapselle aika kova paikka. Saattaa olla, että välttämättä lapsi ei uskalla puhua pitkään aikaan yhtään mitään, kun pelkää sanovansa väärin sanoja. Tiedän, että se voi olla lapselle aika isokin asia. Luin erittäin hyvän kirjan tästä asiasta nyt kesällä. Vaikka se olikin romaani, niin se kuitenkin kertoo siitä. Oppilas oli ollut hyvä koulussa, mutta sitten isommalle paikkakunnalle muutettuaan hän ei uskaltanut avata suutaan koko vuonna koulussa. Tuntui kyllä hyvin uskottavalta, että tällaisia tilanteita voi tulla.

Matti  Väistö  /kesk:

Herra puhemies! Ed. Huotari otti esille tärkeän asian, joka liittyy yhteiskunnan kokonaisuuteen ja yhteiskuntapolitiikan linjauksiin, alueellisen kehittämisen tärkeyteen ja siihen, että ihmisillä säilyisivät turvallisen elämän edellytykset.

Omassa puheenvuorossani, herra puhemies, kiinnitin huomiota siihen, että meidän yhteiskuntamme keskeisiä kysymyksiä ovat muutos ja sopeutuminen. Kun perhe ja erityisesti lapset ja nuoret joutuvat irti luonnollisista yhteyksistään, niin ihmissuhteista kuin muusta heille tutusta ympäristöstä, seurauksena usein on eri tasoista sisäänpäinvetäytymistä, myös sairastumista eikä vähiten yhä yleistyvää psyykkistä sairautta. Se voi ilmetä monella tavalla, kuten ed. Huotari hyvin kuvasi. Mielestäni tämä kysymys kaipaisi kyllä perusteellisempaa arviointia ja tarkastelua yhteiskunnassa. Kaikkinensa, kun me pirstaloimme elämän kokonaisuuteen liittyviä asioita sektoreihin, meidän pitäisi nykyistä enemmän arvioida ja tarkastella yhteiskunnan ja ihmisen elämän ja perheiden elämän kokonaisuuksia ja myös poliittisin päätöksin vaikuttaa niihin.