8) Hallituksen esitys laeiksi sairausvakuutuslain, tapaturmavakuutuslain
ja työttömyysturvalain 6 luvun 4 §:n
muuttamisesta
Juha Rehula /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on hallituksen
esitys laeiksi sairausvakuutuslain, tapaturmavakuutuslain ja työttömyysturvalain
6 luvun 4 §:n muuttamisesta, josta voisi käyttää selkeyttämisen
vuoksi synonyyminä sanoja prosenttilaki tai raippavero.
Tällaisiakin sanoja oletan täällä tänään
käytettävän tämän keskustelun kuluessa.
Tämän lainsäädännön
perustat ovat vuodessa 1993, josta lähtien on vuosittaisella
lainsäädännöllä väliaikaisella
lailla säädetty laskennalli-sesta vähennyksestä,
siitä, miten työntekijöiden työeläkevakuutusmaksun,
palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun ja sairausvakuutuksen päivärahamaksun
ansiotasoa alentava vaikutus otetaan huomioon päivärahojen
määrässä.
Nyt ollaan säätämässä kyseisestä asiasta
siis pysyvää lakia. Sosiaali- ja terveysvaliokunta
on toistuvasti todennut, että päivärahojen
määräytymisperusteista tulisi tilapäisen
vuosittaisen lainsäädännön sijaan
säätää pysyvästi. Sen
tiedän, ja tämä on tulkintaa, että on
ollut tuon pysyvän lainsäädännön
toiveen osalta se toive, että tätä lakia ei
tarvitsisi säätää lainkaan,
että tästä päivärahojen
tai näitten eri maksujen huomioimisesta päivärahoissa
päästäisiin luopumaan. Kysehän
on siitä, että tämä summa, jota
nyt esitetään 3,5 prosentin suuruiseksi ensi vuonna,
on leikkaajana noissa päivärahoissa, joita tämä koskee.
Työntekijämaksut eivät alenna nettoansioita täysimääräisesti,
koska maksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Nettomääräinen
maksurasitus on noin 60 prosenttia. Siis tämä tarkoittaa niitä,
joilta vähennetään ansiotuloista nämä tietyt
maksut, kun ansiot ovat tietyn suuruiset.
Palkansaajilla, kun tätä rinnastusta tehdään, niin
tämä on perusteena sille, että päivärahoissa tuo
vähennyksen suuruus olisi jatkossa 60 prosentin suuruinen
sairausvakuutuksen päivärahamaksun, työntekijän
työeläkevakuutusmaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun
yhteismäärästä.
Kun vähennys aikanaan otettiin käyttöön, tuolloin
vähennys oli puolet maksujen yhteismäärästä.
Ensi vuodelle siis esitetään, että tuon prosenttivähennyksen
määräksi tulisi 3,5 prosenttiyksikköä.
Ehdotettu vähennys pienentää sairausvakuutus-
ja vanhempainrahamenoja sekä kuntoutusrahamenoja yhteensä noin
48 miljoonalla eurolla. Työttömyyspäivärahamenot
sekä vuorotteluvapaakorvaukset pienenevät vähennyksen
johdosta yhteensä 75 miljoonalla eurolla. Vähennykset
kohdistuvat työnantajien ja palkansaajien kustannettaviksi
kuuluviin sairausvakuutuksen ja työttömyysvakuutuksen
menoihin.
Tähän valiokunnan mietintöön
on liitetty kaksi hylkyä esittävää vastalausetta,
jotka todennäköisesti vastalauseen jättäjät
tulevat täällä esittelemään.
Sikäli mielenkiintoista, että kaksi hylkyä hieman
eri perustein samassa asiassa.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja ansiokkaasti esitti
lain keskeisimmän sisällön ja myöskin
varsin relevantin historiallisen katsauksen siitä, mistä on kysymys,
siis sen ohella, että tämä pitää todella sisällään
tämmöisen mielenkiintoisen yksivuotisen lainsäädännön.
En tiedä, onko se suomalaisen lainsäädännön
historian ennätys, mutta todellakin nyt, kun tästä nyt
ollaan säätämässä pysyvästi — ja
kun sisältö on tällainen, pitää sanoa valitettavasti
pysyvästi — niin ennen tätä tämä ennätettiin
17 kertaa säätää määräaikaisena
ja kovin montaa lakia, en tiedä, onko muita lakeja, jotka
on näin monta kertaa peräkkäin säädetty. Siinä mielessä on
tietysti yleisesti myönteistä, että tämä säädetään
pysyvästi, mutta kun tämä sai tämän
sisällön, niin se ei ole hyvä ratkaisu,
ja siksi tulen esittämään tämän
hylkäämistä toisessa käsittelyssä.
Mutta yhdessä mielessä tämä on
ainakin merkittävä ja historiallinen, nimittäin
siinä mielessä, että tämä pitää sisällään
ehkä tämmöisen niin kuin huonon lakiesityksen
ansiokkaan selittelyn mallin, jota valtiotieteen opiskelijat ja
tutkijat voivat sitten myöhempinä vuosina ihmetellä.
Tätä vähennystä, jossa siis
todellakin perusetuuksia saavien etuutta pienennetään
sillä tavalla, että siitä laskennallisesta
palkkatulosta vähennetään työntekijän
eläkemaksuja ja palkansaajien työttömyysvakuutusmaksu
ja nyt sitten viimeisimpänä myöskin sairausvakuutuksen
päivärahamaksu, niin saadaan tietenkin pienempiä etuuksia,
kun se laskentapohja on matalampi.
Eli siis kyseessä alun perin oli Ahon hallituksen kuuluisia
säästölakeja. Siitä tämä puheenjohtajankin
mainitsema nimitys raippavero. Se peruste säästölaiksi
meni jo aikaa sitten. Se meni 15 vuotta sitten viimeistään,
ja oikeastaan ehkä nyt sitten tämä saattaisi
olla uudelleen ajankohtainen, kun tässä on tullut
kuunneltua puheita siitä, minkälaista leikkaustarvetta
ensi kaudella on odotettavissa, mutta toivottavasti tämmöisiin leikkauksiin
ei mennä. No, nyt tietysti mennään, koska
tässä nyt sitten tämä leikkaus
tehdään pysyväksi, mutta siitä otetaan
huomioon vain 60 prosenttia. Eli annetaan ikään
kuin 40 prosentin helpotus vallitsevaan tilanteeseen, mutta sitten
se 60 prosenttia otetaan tästä ilmeisesti iänkaikkisuuteen
ellei tätä saada ja toivottavasti saadaan tulevaisuudessa
kumotuksi.
Nimittäin tämän selittelyn ennätyksellisyys perustuu
siihen, että lain perusteluna, kuten menneinä 17
kertana aiemminkin, on se, että tällä ikään
kuin turvataan jonkinlainen solidaarisuus niiden työssä olevien,
jotka näitä etuuksia eivät tarvitse,
ja sitten näitten etuuksien saajien välillä.
Eli siis logiikka menee näissä perusteluissa niin,
että jos tätä vähennystä ei
tehtäisi, niin työssä olevat, jotka saavat
siis täyttä palkkaa työstään,
kärsisivät, ja ne, jotka nyt sitten, kun ovat joutuneet
pois työstä tai sairastuneet tai saavat lasta,
niin he ikään kuin hyötyisivät,
jos tätä vähennystä ei tehdä,
kun työssä olevilta vähennetään
nämä kyseiset maksut tai siis heiltä peritään nämä maksut.
Syntyisi tämmöinen epäoikeudenmukaisuus,
jossa siis enemmän tuloa saavat kärsivät
vähemmän tuloa saavien kustannuksella, ja tämä kammottava
epäkohta korjataan nyt sitten tällä lainsäädännöllä.
Jokainen ymmärtää, että kun
ihminen on työtön tai sairas, niin se etuus, jonka
hän saa, on vain osa siitä palkasta ja se ikään
kuin "vähennyssolidaarisuus" tulee jo sitä kautta.
Sen lisäksi nämä maksut, joita tässä käytetään
tämän vähennyksen perusteena, niin työssä olevathan
saavat vähentää ne verotuksessa, eli
se hyöty tulee siinä. Eli oikeasti tässä etuuksia
tarvitsevia rangaistaan ainakin kaksinkertaisesti, mutta tiukasti
arvioiden jopa kolminkertaisesti, että sellaista solidaarisuutta
tässä nyt edistetään ja tehdään
pysyväksi.
Arvoisa puhemies! On pakko tunnustaa, että kun näin
Sata-komitean tai itse asiassa tämän sosiaalitupon
sisällä tämän esityksen tulevan
sisällön ensimmäisen kerran, niin se
on itselleni yksi suurimmista pettymyksistä, jonka edustajaurallani
olen kokenut. Minä ihan oikeasti uskoin — ja luulen,
että en ole edes ainoa — että tämä vääryys
lopultakin 17 vuoden tempoilun jälkeen poistettaisiin.
Mitä vielä. Sitä nyt pikkuisen pienennetään,
mutta edelleen se jää voimaan ja pysyvästi.
Siksi, arvoisa puhemies, tämä lakiesitys on hylättävä.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Vastalauseita tutkiessani totesin, että kristillisdemokraatit
ovat yhtyneet tähän ed. Erkki Virtasen äsken
perustelemaan vastalauseeseen eikä sosialidemokraattien
vastalauseeseen. Sosialidemokraattien perustelu hylkäykselle
näyttää olevan ensi sijassa se, että palkansaajien
päivärahamaksuja korotetaan, kun taas meidän
näkökulmastamme painavin peruste on se, että tämä prosenttivähennyksen
käyttö leikkaa erittäin epäsolidaarisesti
työttömien, pitkäaikaissairaiden, tapaturman
uhrien ja vanhempainvapaalla lasta hoitavien toimeentuloa. Nämä ryhmät
menettävät 123 miljoonaa euroa. Eli meillä on
lähtökohta se, että on kohtuutonta tässä tilanteessa
työttömien, pitkäaikaissairaiden ja vastaavien
ryhmien rasitusta lisätä, varsinkin kun tämä on
osana tätä niin sanottua sosiaalitupoa. Nimi on
kyllä ihan kauhistus. Sosiaalitupo, ikävä kyllä,
niin paljon kuin sopimusyhteiskuntaa haluankin puolustaa, oli kyllä viime
talvena sellainen, että hyväosaiset jakoivat etuuksia
keskenään ja panivat heikoimmassa asemassa olevat
maksumiehiksi, ja se tapahtui monellakin eri tavalla. Siksi se on
pettymys.
Tämä maksu on ollut todellakin sieltä Ahon hallituksen
ajoilta voimassa. Lipposen hallitus, jossa sosialidemokraatit ja
vasemmistoliitto olivat mukana, olisi tietysti voinut tämän
jo hyvinä vuosina poistaa, mutta näin ei tapahtunut,
ja nyt sitten sitä ei poisteta, vaan tehdään
pysyväksi. Mielestämme tämä on
syytä nyt hylätä ja odotella, että saadaan
tämä Sata-komitean lopullinen malli, miten nämä asiat
on syytä pysyvästi hoitaa ja heikoimmassa asemassa
olevien turva varmistaa tänä kylmänä aikana.
Erkki Virtanen /vas:
Herra puhemies! Todellakin, näitä hylkyvastalauseitahan
on tässä kaksi. Toisen allekirjoittajat eivät
ole nyt omaansa puolustamassa, mutta kun minä olen tietysti
molemmat lukenut, niin hieman poiketen ed. Kankaanniemen näkemyksestä totean,
että kyllä kysymys on pitkälti jopa samoista
perusteluista, ja kun muistelen menneitä aikoja, niin en
ihmettele. Tekisi miltei tuosta kakkosvastalauseesta sanoa, että ikään
kuin itse olisin sen joskus kirjoittanut, mutta en nyt kuitenkaan
sano.
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa puhemies! Kun joku laki säädetään
kerran vuodessa 17 kertaa ja kun valiokunta on ainakin 10 kertaa
todennut, että tästä lain väliaikaisuudesta
pitää päästä eroon,
pitää saada aikaan pysyvä lainsäädäntö, tuohon
tilanteeseen mahtuu lähes kaikkien eduskuntapuolueitten
hallituksessaolo. Kun sen sanoo ääneen, mitä tämä lainsäädäntö näitten
maksujen huomioon ottamisesta päivärahoissa tarkoittaa,
tässähän on kyse minimietuuksiin liittyvästä leikkauksesta,
jonka arvo on 123 miljoonaa euroa tulevana vuonna. Tämä historia
on sikäli mielenkiintoinen, ja ihan tähänkin
keskuste-luun pöytäkirjoihin kirjattavaksi, että sillä on muuten
eroa, ketkä puolueet milloinkin ovat olleet hallituksessa
ja ketkä ovat olleet oppositiossa vastalauseita kirjoittamassa.
Minulla on kokemus itsellänikin olla siellä toisella
puolella ja miettiä, mitä näille asioille
tehdään.
Tietysti päätöksiä, niin
kuin tässäkin kyseisessä asiassa, pitää tehdä ajassa
ja tilanteita pitää arvioida kunkin ajankohdan
mukaan. Mutta se, että tässä esimerkiksi
sosialidemokraatit esittävät nyt hylkyä tälle
laille, on minusta mielenkiintoinen asia.
Toisekseen tämä on Sata-komitean eräs
päätös, jota ollaan viemässä lainsäädäntöön.
Ollaan tilanteessa, missä on löydetty kolmikantaisesti sopu
siitä, mitä tämän asian kanssa
pitää tehdä. Tässä työntekijäjärjestöjen
ja suuren työn puolueen, sosialidemokraattien, kannat eriytyvät.
Nimittäin ammattijärjestöt eivät
ole tämän asian käsittelyn yhteydessä tämän
lain säätämistä vastustaneet.
Tämän halusin sanoa ihan vain varmuuden vuoksi,
että on aikoja ja on tapoja. Tässä on yksi
esimerkki, miten asioita hoidetaan.
Yleiskeskustelu päättyi.