9) Laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta
annetun lain muuttamisesta
Pekka Kuosmanen /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Lakialoitteeni koskee nestemäisten
polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamista. Tosiasia
on, ettei polttoaineverotuksessa pieniä ja suuria yrityksiä kohdella
yhdenvertaisesti. Energiaintensiivisille yrityksille tarkoitetusta
energiakustannusten kohtuullistamismenettelystä ei ole
koskaan apua pienille yrityksille lakiin sisältyvän
täysin mahdottoman omavastuun vaatimuksen vuoksi. Räikein epäkohta
polttoaineverotuksessa on niin sanotun välittömän
ensikäyttöperiaatteen soveltaminen. Toiset yritykset
pääsevät osallisiksi sen mukaisesta verottomuudesta,
mutta toiset eivät, vaikka prosessit olisivat aivan samanlaiset.
Valmisteverotus kuuluu valtiovarainministeriön alaisen
Tullilaitoksen toimialaan. Eräs virheellisin perustein
ensikäyttöperiaatteen mukaisesta verottomuudesta
osalliseksi pääsevä toimiala on esimerkiksi
paperiteollisuus. Paperin valmistuksessa prosessi on täsmälleen
samanlainen kuin eräässä lähellä alkutuotantoa
olevassa pienyrityksessä, jonka valituksen korkein hallinto-oikeus
hylkäsi 3.12.2003 antamassaan päätöksessä.
Perusteluissa oikeus lausui: "Paperin valmistuksessa käytettävässä leijukuivaimessa
polttoaineen palaessa syntyvät palokaasut johdetaan kuivattavaan
paperiin. Samoin selluloosan valmistuksen yhteydessä soodakattilassa
polttoaineen palaessa syntyvä liekki koskettaa valmistettavaa tuotetta
eli mustalipeää. Suodatinkattilan ylösajoa,
jolloin mustalipeää ei synny, ei hyväksytä ensikäytöksi."
Missään tiedossa olevassa paperitehtaassa
paperia ei kuivata edellä mainitulla tavalla, vaan kuivaus
tapahtuu samoin kuin edellä tarkoitetussa pienyrityksessä valmistettavien
tuotteiden kuivaus. Liekki ja savukaasut nimittäin pilaisivat
paperin. Miten hallinto-oikeus on saattanut kirjoittaa päätöksensä perusteluihin
mainitut soodakattilaa koskevat viisaudet? Vastaus on, että lausuma
on kopioitu Tullihallituksen lausunnosta. Perusasiat olisi voitu
selvittää Tullihallituksen lisäksi myös
kysymällä esimerkiksi Jaakko Pöyry Oyj:n
insinööritoimistosta tätä asiaa.
Suomessa on paljon pienten yritysten harjoittamaa hyvin energiaintensiivistä liiketoimintaa,
jossa
käytettävät polttoaineet katsotaan verollisiksi.
Veromääriin viime vuosina tehtyjen tarkistusten
jälkeen valmisteverosta on tullut erittäin merkittävä kustannustekijä ja
siten samalla myös merkittävä kilpailuhaitta
ulkomaisiin kilpailijoihin verrattuna. Valmisteverojen osuus raskaan polttoöljyn
arvonlisäverottomasta hinnasta on Suomessa tällä hetkellä noin
neljännes. Alankomaissa valmistevero on noin puolet, Belgiassa runsas
viidennes ja Saksassa vajaa puolet Suomen verosta.
Tilanne on hankala monille pienyrityksille. Tiedossani on pari
tapausta, jossa syntynyt tilanne saattaa pian osaltaan aiheuttaa
teollisen tuotannon siirtymisen pois Suomesta. Ruotsissa teollisuuden
käyttämä raskaan polttoöljyn
valmistevero on jonkin verran Suomen veroa alhaisempi. Siellä kaikkia
yrityksiä kohdellaan verotuksessa yhdenvertaisesti. Yleisen
kohtuullistamismenettelyn tuloksena energiaintensiivisille yrityksille,
joihin lukeutuu teollisuus, maatalous, kasvituotanto ja eräissä tapauksissa
myös lämpötuotanto, palautetaan valmisteverosta
se osa, joka ylittää 0,8 prosenttia myynnin arvosta.
Euroopan unionin jäsenmaat ovat päässeet
sopimukseen uudesta energiatuotteiden ja sähkön verotusta
koskevasta direktiivistä. Siihen on sisällytetty
periaatteet energiaintensiivisen liiketoiminnan energiakustannusten
kohtuullistamisesta. Edellytyksenä on, että energiahyödykkeiden,
esimerkiksi polttoöljyn ja sähkön, ostojen määrä on
vähintään 3 prosenttia tuotannon arvosta
tai että maksettujen energiaverojen määrä on vähintään
0,5 prosenttia arvonlisäverosta.
Edellä tarkoitetussa pienyrityksessä polttoöljyn
ostot olivat viime tilikaudella runsaat 1 500 tonnia. Polttoöljyn
ja sähkön ostot olivat yhdessä noin 15
prosenttia liikevaihdosta ja energian osuus oli noin 8 prosenttia
jalostusarvosta. Direktiivin tunnusluvut tulivat ylitetyiksi 5-
ja 16-kertaisesti. Palautusta yritykselle ei Suomessa maksettu euroakaan,
koska palautettava määrä jäi
laissa säädetyn omavastuun määrää pienemmäksi.
Ruotsissa lopullisesti maksettavaksi olisi tullut veroa noin neljäsosa
siitä, mitä yritys maksoi siitä Suomessa.
Tämän alan tärkeimmistä kilpailijamaista
Belgiassa vero olisi jäänyt vielä sitäkin
pienemmäksi.
Arvoisa herra puhemies! Nykyinen valmisteverolainsäädäntö muun
muassa monine epäselvyyksineen ei täytä hyvälle
lainsäädännölle asetettavia
vaatimuksia. Olisi mielestäni luontevaa korvata koukeroiset
ja summittaisesti kohdentuvat edut kaikkia alalla toimivia yrityksiä tasapuolisesti
kohtelevilla järjestelyillä.
Toinen, tätä kiireellisempi asia olisi pienten yritysten
harjoittaman energiaintensiivisen liiketoiminnan energiakustannusten
kohtuullistaminen. Toimivan mallin tähän tarjoaa
Euroopan unionin tuleva energiatuotteitten ja sähkön
verotusta koskeva direktiivi. Jättämäni
lakialoite on laadittu nimenomaan sen mukaisesti ja vieläpä siten,
että tähän liiketoimintaan käytetystä polttoöljystä yritykselle
lopullisesti maksettavaksi jäisivät ainoastaan
direktiivin mukaiset määrät.
Hallitus on paljon puhunut pienten ja keskisuurten yritysten
aseman parantamisesta. Nyt teillä olisi tilaisuus sanoista
tekoihin.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Kuosmanen on aina hakenut omasta puheenvuorostani,
onko mitään näkemystä asiassa.
Tässä voisi todeta, että ed. Kuosmanen
tämän näkemyksen perusteella, mitä nyt
yritän esittää, on lähtenyt
harvinaisen hyvin ja ymmärtäväisellä linjalla
tukemaan nimenomaan pientä ja liiketoimintaa harjoittavaa
teollisuutta ja pienyrittäjyyttä. Ed. Kuosmanen
tunnetaan suurena yrittäjänä ja menestyvänä liikemiehenä,
mutta sitä, että ed. Kuosmanen näkee
näin myöskin tämän pienen yrittäjyyden
aseman ja sen kehittämisen tärkeänä,
pidän erikoisen hyvänä ja myönteisenä.
Siitä olen pettynyt, että ed. Kuosmanen on
jättänyt tämän lakialoitteen
yksin omissa nimissään eikä ole ketään
kumppania tähän matkaan ottanut. Mutta ehkä voi
olla niin, että ed. Kuosmanen on katsonut, että täällä ei
ole niin luotettavaa kumppania, jonka nimen tähän
voisi mukaan ottaa. En ole pahoillani tästä asiasta,
mutta mielelläni olisin laittanut matkaan ja liittynyt
joukkoon, jos se olisi ollut mahdollista.
Näin maalaismiehen näköalasta tämä energiaintensiivinen
liiketoiminta ei ole vielä minulle auennut, mutta ehkä se
tämän lähetekeskustelun aikana joskus
aukeaa. Siitä huolimatta näen tämän
erinomaisen hyvänä ja toivon, että tämä todella
menestyy tuolla valiokuntakäsittelyssä, ja jos
ei menesty, niin hallitus pikapuoliin ottaa asiakseen hoitaa myöskin
tämän alan yrittäjien ongelmat ja niitten
tulevaisuuden toimeentulon turvaamisen.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Tässähän
käy sillä tavalla, niin kuin monissa muissakin,
että jos veroja alennetaan, niin sehän maksaa
yhteiskunnalle. Minä näkisin kyllä niinpäin
tämän jutun, jotta tässä pitäisi
tehdä niin, jotta nekin varat käytettäisiin
puuenergian käytön edistämiseen. Annettaisiin
investointitukia ja sillä puolen edistettäisiin
sitä toimintaa sekä kehitettäisiin niitä mekanismeja
ja näitä systeemejä, jotta hakepuuta
saataisiin mahdollisimman edullisesti metsästä talteen.
Nimittäin sitä tuolla metsissä riittää ja
se on uusiutuva energiavaranto.
Ei niinkään paljon öljypuoleen enää hirveästi satsattaisi,
näihin ajatuksiin, vaan mahdollisimman nopeasti uusiutuvien
energiamuotojen käyttöön myös
paljon energiaa käyttävissä yrityksissä,
jos suomeksi sanotaan. Sen takia odottaisi, jotta ed. Kuosmanen
paneutuisi kanssa tähän puoleen, samaten biokaasumahdollisuuksiin, mitkä ovat
tänäkin päivänä jo
olemassa, ja se tekniikka kehittyy. Tämän tyyppiseen
ajatteluun lähdettäisiin satsaamaan niitä varoja
eikä elätettäisi öljysheikkejä niin
paljon kuin tällä hetkellä tehdään.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti: Ne esimerkit, mitkä ed.
Kuosmanen tässä esitteli, ymmärtääkseni
ovat vientiteollisuusaloja ja suhteellisen hyvin kannattavia vielä nykyisellään.
Sitä vielä edesauttaa se, että energian
suhteellinen hinta Suomessa näihin keskeisiin kilpailijamaihin
nähden, otetaan nyt vaikka Saksa esimerkiksi, on erittäin
edullinen tällä hetkellä.
Minua kiinnostaa vaan tässä se, arvoisa puhemies,
onko ed. Kuosmanen testannut tämän asian esimerkiksi
valtiovarainministeriössä; koska tämä asia
tuli tällä tavalla esille, tuliko tämä Lipposen
hallitusten aikaan, kun oltiin näitä asioita käsittelemässä;
oliko se siinä paletissa mukana, jota silloin Teirin ja
kumppaneiden johdolla, siis valtiovarainministeriön virkamiehen
Teirin johdolla, katsottiin.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Luotan, että ed. Kuosmasen aloite
saa hyvän käsittelyn valiokunnassa.
Mutta ed. Esa Lahtela toi bioenergian käytön edistämisen
hienosti esille. Haluan yhtyä niihin ajatuksiin, että meidän
pitäisi nopeasti bioenergian käyttöä edistää. Äänestin
ydinvoiman puolesta ja sen tekisin nytkin, mutta katson, että bioenergian
käytön edistäminen, nimenomaan puun polttaminen
eri muodoissaan, on se, mitä tulisi välittömästi
ja nopeasti edistää niin lämmön- kuin
sähköntuotannossakin.
Keskustelu päättyy.