2) Hallituksen esitys laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta
maksettavista avustuksista annetun lain muuttamiseksi
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Kysymyksessä on ympäristövaliokunnan mietintö hallituksen
esitykseen 222 viime valtiopäiviltä, joka koskee
ehdotusta muuttaa eräitä Valtion asuntorahastosta
maksettavia avustuksia ja niistä annettua lakia. Esitys
liittyy köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyn
toimenpideohjelmaan, ja siinä ehdotetaan laajennettavaksi
erään asuntorahoitusmuodon käyttömahdollisuutta asunnottomuuden
vähentämiseksi. Uusien aravavuokratalojen oman
pääoman kattamiseen on myönnetty avustusta,
jos lainansaaja on sitoutunut osoittamaan omistamiaan vuokra-asuntoja asunnottomille
ja pakolaisille. Esityksen mukaan omapääoma-avustuksia
voitaisiin myöntää myös silloin,
kun mainittuun tarkoitukseen hankitaan vuokrataloja tai vuokra-asuntoja.
Arvoisa puhemies! Tämä asia on ollut ympäristövaliokunnassa
yksimielisesti, mutta ympäristövaliokunta on myös
yksimielisesti tehnyt hallituksen esitykseen kaksi keskeistä muutosta nimenomaan
niin, että on haluttu lyhentää sitä aikajaksoa,
minkä nämä asunnot ovat nimenomaan tässä erityisessä käytössä asunnottomilla tai
pakolaisilla. Se on nyt meidän esityksemme mukaan viisitoista
vuotta; hallitus olisi esittänyt kolmeakymmentä vuotta.
Valiokunnan mielestä tämä mahdollistaa
paremmin yleensä tällaisten asuntojen löytymisen
kuin hallituksen esitys, koska mitään suurta mielenkiintoa
tällaisten asuntojen hankkimiseen nimenomaan tähän
tarkoitukseen ei todellakaan ole ilmaantunut. Nyt näitä porkkanoita
pyritään hankkimaan lisää, jotta
Pääkaupunkiseudulla erityisesti oleva asunnottomuus
ja asuntopula helpottuisivat.
Toinen muutos on se, ettei osoiteta tiettyä osoitetta
mainitun laatuisen asunnon kohteeksi, vaan niin, että asunnonomistaja
voi tarvittaessa vuosien mittaan vaihtaa toisen asunnon tähän
tarkoitettuun käyttöön, jolloin pidetään
ikään kuin tiettyä poolia tämän
tyyppisistä erityiseen asunnottomuuden helpottamiseen tarkoitetuista
asunnoista. Siis asunnot muodostavat tällaisen ryppään,
jota voidaan sitten tarvittaessa kohdistaa eri osoitteisiin. Syy
tähän on se, ettei synny tiettyjä osoitteita,
joiden voitaisiin sitten katsoa edesauttavan segregaatiota yhteiskunnassa.
Puhemies! Valiokunta on pitänyt hallituksen esitystä sinänsä erittäin
tärkeänä ja myöskin toivoo,
että yleensä hallituksen esitykset asunnottomuuden
helpottamiseksi tulisivat nopeammin eduskunnan käsittelyyn.
Edelleenkin valiokunta yksimielisesti on todennut sen, että tarvitsemme lisää tehokkaita
toimenpiteitä asunnottomuuden poistamiseksi ja uusien asuntojen,
erityisesti vuokra-asuntojen saamiseksi Pääkaupunkiseudulle.
Samalla emme unohda sitä kahtiajakoa, mikä maassa
on pohjoisen, itäisen ja toisaalta kasvukeskusten välillä,
ja tähän on myös ympäristövaliokunta
kiinnittänyt useaan kertaan huomiota.
Tarja Kautto /sd:
Arvoisa puhemies! Yleisessä keskustelussa asunnottomiin
liitetään kielteisiä ennakkokäsityksiä.
Usein ajatellaan, että he ovat kaikki päihdeongelmaisia,
epäsosiaalisia miehiä. Asunnottomuuden kokonaiskuva
on kuitenkin kaikkea muuta. Vuoden 2000 lopulla Suomessa arvioitiin
olevan 10 000 yksinäistä asunnotonta ja noin 800
asunnotonta perhettä. Tänään
saamani tiedon mukaan marraskuussa 2001 oli 9 964 yksinäistä asunnotonta
ja 782 asunnotonta perhettä, joista suurin osa on Pääkaupunkiseudulta.
Tämä osoittaa ennen kaikkea sitä, että toimenpiteet
asian korjaamiseksi ovat olleet täysin riittämättömiä.
Yksinäisistä asunnottomista pääosa
on tavallisia työssäkäyviä miehiä,
jotka ovat joko itsenäistyviä tai avioeron vuoksi
asunnottomia. Yhä useampi asunnoton on nuori ja nainen.
Molempia ryhmiä on arvioitu olevan vajaat parituhatta.
Esimerkiksi Helsingissä vuonna 2000 alle 30-vuotiaiden
naisten osuus heistä oli noin kolmasosa. Toki on myönnettävä,
että yhä useammalla asunnottomalla on vähintään
niin sanotusti kaksi diagnoosia, eli he ovat usein moniongelmaisia,
minkä vuoksi he tarvitsevat myös muuta tukea asumisen
onnistumiseksi. Asunnottomat perheet keskittyvät Helsinkiin
ja Pääkaupunkiseudulle. Heidän joukossaan
on maahanmuuttajia mutta myös muualta Suomesta alueelle
muuttaneita. Osa on perheväkivallan vuoksi asunnottomia
tai nuoriapareja, joille on syntymässä lapsi.
Yhteenvetona voi sanoa, että asunnottomuus tulee yhteiskunnalle
kalliiksi. Halvempaa olisi järjestää asunto
ja välttyä monilta muilta kustannuksilta. Asunnottomista
yli puolet ja lähes kaikki perheet olivat Pääkaupunkiseudulta.
Sama ongelma tunnetaan kuitenkin myös muualla Suomessa.
Erityisesti Tampereen tilanne on vaikea.
Asiaa pohtinut työryhmä jätti ehdotuksen
tilanteen korjaamisesta vuosi sitten. Se esitti asian ratkaisemiseksi
muun muassa seuraavia keinoja: Kasvukeskusalueitten kuntien on otettava
huomioon tontin luovutuksessa asunnottomien ja erityisryhmien asuntotarve
edellyttämällä rakennettavista taloista
asuntoja edellä mainituille ryhmille; on käynnistettävä erityyppisiä muunneltavia
kerros- ja rivitalohankkeita, joiden korkeammat rakentamiskustannukset
huomioidaan Aran kustannus- ja laatuohjauksessa; yleisen asumistuen
kehittämistä; tyhjenevien laitosasuntojen hyväksi
käyttämistä; Raha-automaattiyhdistyksen
tuottojen käyttämistä palvelu- ja tukiasuntojen
hankintaan; EU:n ja muiden eurooppalaisten rahoituslähteiden
hyödyntämistä; vähintään 1 000
asunnon vuosittaista kohdentamista asunnottomille; asian huomioimista
osana syrjäytymiskehityksen estämisohjelmaa ja
saumattomien palveluketjujen luomista jne. Eli keinoja on. On kyse
siitä, halutaanko niitä käyttää.
Käsittelyssä oleva lakiesitys on myös
osa työryhmän esitystä. Työryhmä esitti
nykyisen omapääoma-avustusjärjestelmän
kehittämistä seuraavasti: Avustusvaltuuden tasoa
korotetaan nykyisestä 20 miljoonasta markasta 50 miljoonaan markkaan
vuonna 2002 ja sama taso säilytetään vuoteen
2005, mikä on jatkossa huomioitava. Samoin esitettiin avustusten
kohdentamista uudisrakentamisen lisäksi hankintaan ja sen
korottamista 25 000 markasta Helsingin seudulla 60 000 markkaan
ja 50 000 markkaan muualla maassa. Hankintalainoitusta
voidaan käyttää myös lainansaajasta
riippumatta vuokratalojen hankintaan edellyttäen, että 20—30
prosenttia asunnoista osoitetaan asunnottomille.
Tähän asti myönnettyä valtionavustusta
ovat hyödyntäneet kunnat ja kuntayhtymät
97-prosenttisesti. Yleishyödylliset yhteisöt ovat
käyttäneet vain 3:a prosenttia. Eli yksi ongelma
on ollut laajapohjaisuuden puute. Siitä huolimatta valtiovarainministeriön
toimesta oli intoa heikentää jo työryhmän
tekemää esitystä uudella 30 vuoden rajoitusajalla
perustelemalla sitä korotettavalla avustusosuudella. Valiokunta
piti yksimielisesti esitettyä rajoitusajan pidentämistä tarpeettomana,
koska koko määräraha on sinänsä jatkossakin
valtion käsissä. Rajoitusajan pidentäminen
nykyisestä 15 vuodesta olisi ollut turha myös
siksi, että omapääomarajoitusajan päättymisenkin
jälkeen vuokra-asuntoihin kohdentuvat 45 vuoden aravarajoitukset.
Aravarajoitusajan pidentäminen olisi vain ennestään
vaikeuttanut käytännössä asian
hoitamista ja halukkuutta avustuksen hakemiseen vähentäen
siten asunnottomille tarkoitettujen asuntojen tarjontaa.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssämme on siis laki,
jolla voidaan todella konkretisoida käytännön
ratkaisuiksi huoltamme asunnottomista ja segregaation kasvamisesta.
Samalla haluan kuitenkin korostaa sitä, että asunnottomat
eivät ole samana pysyvä ryhmä, vaan yhteiskuntamme tuottaa
asunnottomia lisää. Sitä ongelmaa emme pysty
ratkaisemaan muutoin kuin lisäämällä kohtuuhintaisten
vuokra-asuntojen ja tuki- ja palveluasuntojen tuotantoa ja muuttamalla
järjestelmiä niin, ettemme lisää ja
kasvata asunnottomien määrää.
Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Totean ed. Kautolle, että on
ihmeellistä asuntopolitiikkaa Suomessa, kun esimerkiksi
Kolarin kunnasta puretaan valmiita, 20 vuotta vanhoja, hyviä rivitaloasuntoja.
Taas toisaalta täällä asuntopolitiikka
on niin, että kaavoitus estää rakentamista
Etelä-Suomessa ja varsinkin Helsingissä. Otetaan
Yhdysvalloista mallia, mobiiliasunnot esimerkiksi, liikkuvat asunnot.
Näille ei edes kaavoiteta mitään lisää rakentamistilaa
Suomeen. Kolmas esimerkki: Meillä Helsingissä on
40 000 asuntoa vapaana. Eikö näitä pitäisi
meidän pyrkiä vuokraamaan valtion ja kunnan keinoin
mieluummin kuin täällä puhua puuta heinää?
Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En tiedä, oliko puheen tarkoitus se,
että säätäisimme lain, joka
estää ihmisiä liikkumasta Etelä-Suomen
alueelle tai yleensä kasvukeskuksiin, tai toisaalta, pitäisikö meidän
pakkomuuttaa täällä olevia asunnottomia
ihmisiä muualle Suomeen. Me maksamme niitä virheitä, joita
on tehty maan kokonaisen asuttamisen suhteen, mutta se, kuten kaikki
hyvin tietävät, ei ole mikään
yksiselitteinen asia.
Mitä tulee Helsingin tonttipolitiikkaan, en ole helsinkiläinen
mutta minun saamieni tietojen mukaan vaikeutena tällä hetkellä on
nimenomaan se, että ei ole riittävästi
alueita, joille voidaan nopeasti näitä kaavoittaa.
Sinänsä Helsinki on hoitanut vertailussa sangen
hyvin asunnottomien ja vuokra-asuntojen tarpeessa olevien ongelmia.
Rakel Hiltunen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! En minäkään
ymmärtänyt täysin ed. Kuosmasen puheenvuoroa.
Haluan kertoa, että Helsingissä on nyt jo 50 000
vuokra-asuntoa. Todella ongelma on siinä, että meiltä puuttuu
riittävästi kaavoituskelpoista maata. Tässä yhteydessä haluan
tuoda eduskunnalle esille sen, että Helsingille ja Pääkaupunkiseudulle
on erittäin tärkeää se, kuinka edistyy
näiden kuntien ja valtion välinen maa-alueiden
vaihto tai ostaminen ja myyminen. Toisaalta kaavoitusta hankaloittaa
nykypäivänä, uskoakseni muuallakin Suomessa,
se että kaavoitus hidastuu, koska kaikkia uusia asuntokäyttöön tulevia
kaavaehdotuksia käsitellään 2—3
vuotta, koska aina löytyy myös sellaisia tahoja,
jotka katsovat, että alueelle ei tulisi rakentaa asuntoja, eli
valitusmenettelyt hidastuttavat kaavoitustyötä.
Mielestäni tämä hallituksen lakiesitys
on erittäin hyvä. Se tähtää syrjäytymisen
ehkäisyyn osaltaan. Olen ed. Kauton kanssa aivan samaa mieltä siitä,
arvoisa puhemies, että asunnottomuus ja epäsosiaalisuus
eivät liity yhteen. Asunnottomuus koettelee hyvin helposti
näillä kovilla asuntomarkkinoilla tavallisia ihmisiä avioerotilanteiden
jälkeen ja itsenäistymisvaiheessa olevia nuoria.
Mutta on todettava myös se, että vaikka asunnottomuus
sinänsä ei ole ihmisen pääongelma, siitä saattaa
muodostua sellainen tekijä, että silloin, kun
ihmisellä muutoin on heikommat edellytykset oman elämänsä hallinnointiin,
ongelmat kasautuvat. Hyvin paljon asunnottomien joukossa on ihmisiä,
jotka kärsivät mielenterveysongelmista, ovat pitkään
olleet työttöminä tai kokeneet elämässään
kriisin. Näissä tilanteissa ihmisillä ei
ole riittävästi omia voimavaroja pärjätä näillä kovilla
asuntomarkkinoilla.
Tämä lakiehdotus sinänsä on
ehkä pieni keino tässä kokonaisuudessa,
jota ed. Kautto ansiokkaasti myös luonnehti, mutta se on
erittäin hyvä, räätälöity
keino.
Ympäristövaliokunta perehtyi asiaan syvällisesti
ja teki muutoksen hallituksen lakiehdotukseen nimenomaan rajoitusajan
korottamisen suhteen. Ympäristövaliokunnan ehdotus
on se, että 15 vuotta riittää, jotta
tämä laki saataisiin toimivaksi. Mielestäni
on myös erittäin hyvä, että yhteisöt,
muutkin kuin rakennuttajayhteisöt, voisivat tulla näihin
talkoisiin mukaan ja käyttää nimenomaan
hyväkseen sitä mahdollisuutta, jonka laki nyt
tuo, että vanhasta asuntokannasta voidaan ostaa tai hankkia
avustuksen myötä asunnottomille yksittäisiä asuntoja.
On myös hyvä, että asuntoja voidaan hankkia
eri yhtiöistä ja että yhteisön,
joka näin menettelee, ei edellytetä pitävän
sitä samaa asuntoa 15 vuoden ajan tässä käytössä,
vaan että tarvittaessa voidaan osoitetta muuttaa. Mielestäni
tämä joustavuus on erittäin hyvä.
Katson, että vaikka nyt Helsinki ja Pääkaupunkiseutu
tässä korostuvat, samoja ongelmia ilmeisesti on
muissakin kasvukeskuksissa. Helsingin tilanteesta haluan nyt kertoa
käyttäen puheenvuoroani hyväksi sen,
että meillä on asuntojonoissa lähes 10 000
ihmistä edelleen ja heistä lähes 3 600
ihmistä on todella asunnottomia. Osa asuntojonoissa olevista
on myös ihmisiä, jotka asuvat tilapäisessä asuntolamajoituksessa.
Arvoisa rouva puhemies! Se ei ole meille sivistysvaltiolle ja Suomelle
eduksi. Katson, että se on kunnan vastuulla mutta myös
yhteisesti meidän vastuullamme.
Paula Kokkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Kaksi minuuttia ei aivan taida riittää,
siksi tulin tänne korokkeelle.
Olen samaa mieltä edellä puhuneitten kanssa siitä,
että asunnottomuus on meidän yhteiskuntamme häpeäpilkku.
Nyt näyttää siltä, että siihen ollaan
vihdoin ja viimein tarttumassa aivan tosissaan. Pääministeri
on puhunut asiasta ja mobilisoinut joukkoja asunnottomuuden purkamisen taakse.
Ed. Taipaleella, kuten kaikki tiedämme, on tässä oma
vankka osuutensa.
Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajat ovat myöskin
lyöneet hynttyyt yhteen, jos niin voi sanoa, ja ovat ryhtymässä tähän
yhteiseen hankkeeseen. Raha-automaattiyhdistyksen hallituksessa asiasta
on moneen kertaan keskusteltu. Raha-automaattiyhdistys on osoittanut
jo tänä vuonna rahoja joittenkin hankkeitten tukemiseen,
joissa ryhdytään asuntoloita saneeraamaan siihen
kuntoon, että ne olisivat inhimillisempiä kuin
ne tänä päivänä ovat.
Meillä on asuntoloita esimerkiksi Pursimiehenkadulla,
joka sinänsä on siisti, mutta ei ole kovin inhimillistä,
jos ihminen joutuu vuositolkulla asumaan ehkä 18 hengen
makuusalissa. Hänellä on muovikassi, jossa hänen
omaisuutensa on, tai jokin pieni lokerikko jne. Minusta se ei ole
ihmisarvoista elämää. Sinänsä Pursimiehenkadun
asuntola on minusta hyvin hoidettu ja toimii kiitettävällä tavalla,
mutta aika on tehnyt tehtävänsä senkin
kohdalla.
Olen myöskin käynyt katsomassa Pelastusarmeijan
asuntolassa. Se on myös mielestäni erittäin
hyvin hoidettu ja toimii hyvin, mutta ei minusta voi ajatella, että ihmiset
pitkäaikaisesti asuvat tuon tyyppisissä tiloissa,
vaan jokainen kaipaa kotia, jossa voi asua sillä tavalla
kuin jokainen kodissaan asuu, jossa on saniteettitilat ja keittomahdollisuudet
jne., jotka antavat todellisen elämisen vapauden.
Hallituksen esitys on erittäin tervetullut. Tämä antaa
juuri sitä joustovaraa, jolla uskon vuokra-asuntoja, joita
nyt vapaita on mutta joita ei voida vuokrata, saatavan myöskin
käyttöön.
On vihdoin ja viimein ymmärretty, että erilaiset
ihmiset tarvitsevat erityyppisiä asuntoja. Ed. Taipale
on usein puhunut siitä, että tarvitaan tukiasunnon
tyyppisiä, ehkä pieniä asuntoja vaikka
omakotitalojen ja rivitalojen yhteyteen, joissa ihmisillä olisi
hieman sosiaalista seuraa ja ehkä sosiaalisia päällekatsojiakin
vähän. Uskon, että ihmiset tarvitsevat
myös toinen toisiansa.
Kannattaa muistaa, että ne ihmiset, jotka ovat pitkään
olleet asunnottomia, tarvitsevat kenties hyvinkin monimuotoista
tukea, kun he saavat asunnon. Asuminen on taito, jota kaikilla ei
enää ole tai ei vielä ole. Se on hyvin
vakava asia. Noin tuostansa eivät kaikki enää osaa
taikka vielä osaa asua.
Kun nyt ehkä nopeallakin aikataululla lisätään
asuntokantaa, on myös huolehdittava siitä, ettei
mielenterveysongelmaisia säilötä jonnekin omiin
gettoihinsa. He tarvitsevat tukea. Tämä tuli ilmi
esimerkiksi juuri Pelastusarmeijassa käydessäni.
He kokivat hieman sen, että nyt avohuolto toimii niin,
että potilaat on heitetty erilaisten majoitustilojen niskoille
ilman, että heitä seurattaisiin, että heillä olisi
tukihenkilö. Monelle mielenterveysongelmaiselle on katastrofaalista, jos
hänet heitetään täyteen yksinäisyyteen.
Hän ei ehkä uskalla lähteä sieltä omin
avuin minnekään.
Kuten ed. R. Hiltunen totesi, asunnottomat eivät suinkaan
ole kaikki sosiaalisesti syrjäytyneitä eivätkä rikoksen
poluilla olleita jne., vaan usein parisuhteen kariutuminen, työttömyys
ja mielenterveysongelmat suistavat ihmiset asunnottomuuteen. Silloin
meidän tehtävämme sivistysvaltiona on
huolehtia tästä asiasta niin, että me voimme
myös siitä ylpeillä maailmalla niin kuin monista
muista saavutuksistamme.
Kari Uotila /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Yhdyn ed. Kokkosen käsitykseen
siitä, että meillä edelleen vallitseva
asunnottomuus on kansallinen häpeä. On välttämätöntä,
että hallituksen tasolla, eduskunnan tasolla ja myöskin
kunkin kunnan tasolla päättäväisesti
otetaan lähtökohdaksi kerta kaikkiaan asunnottomuuden
poistaminen.
Espoossa, omassa kotikaupungissani, asunnottomuusongelma ei
ole sitä luokkaa kuin se on esimerkiksi Helsingissä,
mutta tällä hetkellä Espoossa valmisteilla
olevaan asuntostrategiaan on selkeästi kirjattu tavoitteeksi
"poistamme asunnottomuuden Espoosta". Tällainen tavoite
pitäisi asettaa jokaisen suomalaisen kunnan asuntopoliittiseen
linjaukseen ja sitoutua myöskin etsimään
ne keinot, joilla asunnottomuus poistetaan.
Asunnottomien kannalta, mielenterveyskuntoutujien, päihdekuntoutujien
kannalta tarvitaan monipuolinen valikoima toimenpiteitä ja
mahdollisuuksia. Asuntoloiden pitää olla inhimillisiä.
Niiden pitää tarjota inhimilliset elinolosuhteet,
mutta niitäkin varmasti tarvitaan ainakin jonkin aikaa.
Tarvitaan sellaisia paikkoja, joissa on, voisiko sanoa, ympärivuorokautinen
ei valvonta vaan auttaminen, ohjaaminen ja sillä tavalla
seuraavana askeleena itsenäisempi mahdollisuus asumiseen,
tukiasuntoja jne. Nyt käsittelyssä olevassa lakiehdotuksessa
on erittäin hyvä lisäys siitä,
että olemassa olevasta asuntokannasta asuntoja ostamalla
pystyttäisiin myöskin asunnottomia asuttamaan.
Mietinnössä todetaan aivan oikein, että asunnottomuuden
vähentämiseen vaikutetaan parhaiten yleisellä asuntopolitiikalla.
Tärkeintä on luoda edellytykset kohtuuhintaisten
vuokra-asuntojen tarjonnalle kasvukeskuksissa. Tämä on
ilman muuta totta. Minä muistutan, että tämä sali on
yksimielisesti hyväksyessään tämän
vuoden budjetin, valtiovarainvaliokunnan budjettimietinnön,
edellyttänyt ponnessaan, että aravalainaehtoja
korjataan, parannetaan pikaisesti niin, että ne ehdot ottavat
huomioon arava-asunnoissa olevien tulotason, mahdollistavat aravatuotannon
lisääntymisen ja mahdollistavat sen, että arava-asuntokannassa
pystytään myöskin tekemään välttämättömiä korjaustoimenpiteitä ja
pitämään sillä tavalla elinkaariajattelulla
myöskin nämä asunnot kunnossa.
Me tiedämme, että tällä hetkellä käydään
tiukkoja neuvotteluja ympäristöministeriön
ja valtiovarainministeriön välillä ara-remontista.
Minä uskon, että me olemme kaikki sitä mieltä,
että meidän on syytä odottaa ja edellyttää,
että näissä neuvotteluissa syntyy tulos,
joka johtaa niihin tavoitteisiin, mitä eduskunta on yksimielisesti
budjettimietinnössään asettanut. Minä toivon,
että valtiovarainministeriössä todella
löytyy ymmärtämystä siihen,
että tähän ongelmaan on todella tartuttava
ja siihen on myös tarvittaessa satsattava voimavaroja.
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Kokkosen ja muidenkin pitämät
puheenvuorot ovat olleet todella hyviä ja tuoneet asunnottomuuden
ongelmaa esille monipuolisesti. On muistettava, että asuminen
on kaikille perusoikeus, myös niille, joita kutsutaan niin
sanotusti epäsosiaalisiksi henkilöiksi eli joilla
on päihdeongelmia ja muita ongelmia. Eli jokaisella pitää olla
mahdollisuus asua omassa kodissa. Mutta samalla pitää kuitenkin
muistaa, että ehkäistään slummiutumisen
syntymistä.
Katsoin eilen illalla amerikkalaista elokuvaa televisiosta.
Siinä näkyi se, mihin johtaa tilanne, missä yksityinen
slummiparoni, niin kuin elokuvassa sanottiin, huolehti vuokrataloista.
Eli käytännössä hän
ei huolehtinut niistä ollenkaan. Rangaistukseksi viranomaiset
määräsivät, että slummiparonin
pojan piti asua tässä talossa. Kun poika tutustui
näihin asukkaisiin, hän huomasi ja vakuutti myös
isälleen, että kysymys on ihan tavallisista ihmisistä.
Minusta se oli hyvin opettavainen elokuva siinä mielessä,
että monta kertaa meillä suomalaisillakin on tiettyjä asenteita
toisia ihmisiä kohtaan ja kun esimerkiksi tukiasuntoja
yritetään rakentaa, alueen asukkaat nousevat vastarintaan. On
aikamoinen ongelma ympäri Suomea, mihin tukiasunnot voidaan
sijoittaa. Mielestäni parasta yhteiskuntapolitiikkaa ja
yhdyskuntapolitiikkaa kaupungeissa on se, että näitä asuntoja
sijoitellaan ympäri kaupunkia eikä muodosteta
sellaista aluetta, missä kaikki nämä ovat
yhdessä paikassa.
On myös pureuduttava asunnottomuuden syihin ja mietittävä,
mistä johtuu, että 90-luvun alkupuolella, silloin
kun lama koetteli pahiten, asunnottomuusongelma oli pienempi. Siinä minusta
on nähtävissä se, että kun asuntojen
hinnat ovat alhaisemmat, silloin myöskin pienituloisemmilla
on varaa ottaa myös vuokra-asunto yksityisiltä markkinoilta,
mutta kun hinnat alkavat kohota, silloin yksityisen puolen vuokra-asunnot karkaavat
ihmisten käsistä, ihan tavallisten palkkatyöläistenkin
käsistä.
Toinen syy on tietysti voimakas muuttoliike, jota kasvuaikana
yleensä aina tapahtuu ja joka johtaa tähän
paradoksiin, mistä ed. Kuosmanen provokatiivisesti aikaisemmin
kertoi: asuntoja jää tyhjilleen. Esimerkiksi Suomussalmella
yksi kokonainen kerrostalo on koipussissa. Kun siellä asunto-
ja ympäristöjaosto viime kesänä kävi
tutustumassa, eräs virkamies sanoi, että hän
asuu tällä hetkellä huonommassa asunnossa
kuin ne asunnot, joita käytiin katsomassa. Kysymys on 70-
ja 80-luvun taitteessa rakennetuista, kohtuullisen hyväkuntoisista
taloista, mutta voimakas muuttoliike on näistä vuokra-asunnoista
vienyt ihmiset. He ovat olleet pakotettuja muuttamaan työn
perässä kasvukeskuksiin. Tähän
tietenkin vaikutetaan parhaiten sellaisella tehokkaalla aluepolitiikalla,
jossa pystytään luomaan uusia työpaikkoja,
että ihmisten ei tarvitsisi muuttaa ainakaan pakosta minnekään
muualle.
Tällaisessa muuttoliiketilanteessa yleensä paikkakunnalla
jo olevat heikoimmassa asemassa olevat ihmiset jäävät
jalkoihin. Muuttoliikkeen perheille pitää järjestää asunto.
Tiedän kyllä monia sellaisia yksittäisiä ihmisiä,
jotka ovat joutuneet palaamaan takaisin esimerkiksi Kainuuseen sen
vuoksi, että ovat asuneet täällä monta
kuukautta jonkun sukulaisen luona. Työpaikka olisi mutta
asuntoa ei, ja on joutunut sitten palaamaan mahdollisesti työttömäksi
takaisin. Tämä on aikamoinen ongelma.
Sitten kolmannen sektorin rooli. Asunnottomuusongelmaa ei pidä jättää yksistään
kolmannen sektorin vastuulle, vaan minusta luontevaa kolmannelle
sektorille on nimenomaan tukiasuntotoiminnan järjestäminen
yhdessä kunnan kanssa.
Asuntola-asuminen on todella ongelmallista tällä hetkellä nimenomaan
sen vuoksi, että yksityisyys silloin monta kertaa on tosi
heikkoa. Olen tavannut henkilöitä, jotka joutuvat
kuljettamaan mustassa jätesäkissä omaisuutensa,
koska sitä ei voi jättää minnekään:
ei ole semmoista paikkaa, mihin sen voisi jättää.
Se ei kuulu minusta sivistysvaltioon, niin kuin ed. Kokkonenkin
aikaisemmin totesi.
Muutama vuosi sitten jotkut ehdottivat, että sosiaalinen
asuntotuotanto pitäisi lopettaa. Nyt pitää muistella,
ketkä tällaisia puheita ovat puhuneet. Toivottavasti
he ovat nyt nähneet, mihin tällaiset puheetkin
sosiaalisen asuntotuotannon vähentämisestä voivat
johtaa. Sillä on paikka yhä edelleen ja tulee
olemaan varmasti tulevaisuudessakin. Yhteiskunnan on otettava vastuu
asunnottomuuden hoitamisesta. Tämä laki on yksi
askel siihen suuntaan.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Täydennän vielä aikaisempaa
puheenvuoroani ja viittaan siihen, että osaomistusasuntojärjestelmäkin
on nyt etenemässä ainoastaan hitaasti, ja siihen
vaikuttaa myöskin muun muassa ed. Kauton ja ed. Uotilan
esiin ottama ja ympäristövaliokunnan mietinnössä selkeästi
todettu aravajärjestelmän ja aravalainaehtojen
puutteellisuus. Tuotantoa haittaavat siis vanhat aravalainaehdot,
jotka tekevät nykyiset vuokrat korkeiksi, näin
toteaa ympäristövaliokunta mietinnössään.
Liittyen kaavoitukseen, mihin ed. R. Hiltunen viittasi, näin
varmasti on, että on valituksia. Maankäyttö-
ja rakennuslaki, jonka ympäristövaliokunta eduskunnassa
käsitteli, vielä varsin uusi laki, painottaa alkupään
keskustelua ja yhteydenottoa kaavoittajan ja asukkaiden välillä.
Se ontuu vielä. Ontumisesta paljolti johtuu, ettei loppupääkään
ole kunnolla oikein edennyt. Tässä varmasti paikalliset
kaavoittajat voisivat aktivoitua lain tarkoittamalla tavalla.
Arvoisa puhemies! On hyvä, että eduskunta käy
asumisesta ja asunnottomuudesta keskustelua. Tämä varmasti
ei riitä, mikä käytiin tänään perjantaina,
mutta jatkossa lisää.
Katja Syvärinen /vas:
Arvoisa puhemies! Köyhyyden ja syrjäytymisen
vastainen työ on todella yksi hallitusohjelman keskeisistä tavoitteista,
ja edelleenkin se on juuri se osio, joka ehkä on kaikkein
heikoimmalla hoidolla, ja todella kaikki tämän
kaltaiset instrumentit, joita voidaan rakentaa poistaaksemme köyhyyttä ja
syrjäytymistä, ovat tervetulleita uudistuksia.
Asunnottomuudella todella on monenlaiset kasvot, ja tietysti
on ymmärrettävää, että täällä Pääkaupunkiseudulla
tämä on suuri ongelma, mutta asunnottomuutta,
kuten täällä on jo sanottu, on myös
muualla Suomessa. Se liittyy usein mielenterveysongelmiin, mielenterveyskuntoutujien
asunnottomuus on yleistä. Myös päihdeongelmista
kuntoutuvat ihmiset siitä kärsivät, ja myös
monenlaisten sosiaalisten ongelmien ja yhä enenevässä määrin
myös työttömyyden seurauksena on asunnottomuutta.
Pääkaupunkiseudulla on myös hyvin paljon
sellaisia ihmisiä, jotka ovat työssä,
mutta esimerkiksi osapäivätyössä tai
niin pienipalkkaisessa työssä, että kerta
kaikkiaan palkka ei tahdo siihen elämiseen riittää ja
vuokrat jäävät rästiin ja tulee
häätöjä ja tällaisia.
Myös työssä olevia ihmisiä on
asunnottomina. Tämä on erittäin valitettava
asia.
On hyvä, että valiokunta on osoittanut hyvää sosiaalista
mieltä tehdessään mietintöä ja
kiinnittää huomiota esimerkiksi tällaisen
segregaation estämiseen, siihen että ei syntyisi
slummialueita, jonne kaikki asunnottomat tultaisiin laittamaan. Sama
koskee myös pakolaisia. Se aiheuttaa helposti ketjureaktionomaisesti
myös muita ongelmia. Monissa kaupungeissa ympäri
Suomen ja myös pienemmissä kunnissa, missä pakolaisia on,
on huomattu, jälkikäteen valitettavasti usein, se
tilanne, mihin joudutaan, kun kaikki pakolaiset ja maahanmuuttajat
on laitettu samalle alueelle. Jo ihan kielen oppimisen vaikeudet
johtavat siihen, että syntyy myös muita ongelmia,
sosiaalisia ongelmia enimmäkseen.
Oli myös erittäin viisasta, että valiokunta osoittaa
sen, että myös vanhasta asuntokannasta hankittavissa
asunnoissa pitää noudattaa sitä samaa
käytäntöä kuin uustuotannossa
elikkä osoitteet voivat vaihtua. Se on ihan tärkeää.
Kyllähän se saattaa innostaa myös taloyhtiöitä käyttämään paremmin
tätä mahdollisuutta, ja se vastustus, joka ehkä asenteissa
saattaisi olla tätä työkalua kohtaan,
voi lieventyä tämän kautta.
Ihan niin kuin valiokunta toteaa tässä mietinnössään,
asunnottomuuteen vaikutetaan parhaiten yleisellä asuntopolitiikalla,
ja olenkin iloinen siitä, että hallitus on nähnyt
asuntopolitiikan nimenomaan myös itsenäisenä politiikan
lohkona. Me teemme ihan oikeasti asuntopolitiikkaa, eikä asuntopolitiikka
ole vain osa esimerkiksi aluepolitiikkaa tai työllisyyspolitiikkaa
tai sosiaalipolitiikkaa tai sivistyspolitiikkaa, niin kuin monta kertaa
on ollut. Totta kai myöskin työllisyyttä vahvistava
politiikka parantaa asuntotilannetta, mutta meidän täytyy
nähdä, että asunnottomuutta pitää hoitaa
ensi sijassa asuntopoliittisilla toimenpiteillä.
Olen sitä mieltä, että tämä esillä oleva
lakimuutos on erittäin hyvä uusi työkalu
asuntopoliittiseen työkalupakkiin.
Ilkka Taipale /sd:
Arvoisa puhemies! Suomi oli vuoteen 95 mennessä ainoa
maa Euroopassa, jossa asunnottomuus väheni. Kansainvälisen asunnottomuuden
vuonna 86 päätettiin poistaa asunnottomuus, siis
kokonaan. Se kyettiin puolittamaan 20 000:sta 10 000
asunnottomaan, joka sekin oli suuri saavutus. Tällä hetkellä asunnottomuus
on ollut lievästi nousussa, ja kyse on nyt nousun pysäyttämisestä ja
ensimmäisistä askeleista ruveta alentamaan asunnottomuutta.
Käytännössä Lipposen hallitusten
aikana asunnottomuuden määrä ei ole siis
laskenut lainkaan, jonkin verran lisääntynyt.
Tämä kevät on ensimmäinen
kerta, kun tällä hallituskokoonpanolla vakavasti
puututaan asunnottomuuteen. Olen itse pitänyt tätä hyvin
masentavana. Meidän olisi pitänyt ottaa alun perin tavoitteeksi
hallituskautena asunnottomuuden puolittaminen, kuten aikanaan otettiin
työttömyyden puolittaminen. Mutta uskon tulevaisuuteen
ja luulen, että seuraavan hallituskauden aikana asunnottomuus
saatetaan puolittaa. Se edellyttää kyllä kovempia
toimenpiteitä kuin tämä esitys.
Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon menojen kasvua voidaan selkeästi
vähentää rakenteellisella terveys- ja
sosiaalipolitiikalla. Tämä puuttui kokonaan selvitysmies
Huttusen Kansallisesta terveysohjelmasta. Siinä on ainoastaan
pohdittu sairaanhoitoa, terveyskeskuksia ja rahoitusta, mutta ei
yhteiskunnan rakenteellista uudistusta niin, että terveys
kohentuu.
Asunnottomuuteen puuttumalla voidaan vähentää myös
poliisin lisääntyviä menoja olennaisesti
ja parantaa yhteiskuntarauhaa. Se on keskeisimpiä seikkoja.
Jos pidämme kurjalistostamme, ei pelkästä köyhälistöstä,
huolta, yhteiskuntarauha paranee. Asunnottomuus jakautuu kahtia maassa
siten, että puolet on Pääkaupunkiseudulla
ja puolet muualla. Muissa kunnissa ja kaupungeissa asia on helppo
järjestää, jos halutaan. Hämeenlinnassa
on 120 vaikeasti asutettavaa, Järvenpäässä sama
määrä, Lappeenrannassa sama määrä.
Nämä eivät ole kohtuuttomia ongelmia, mutta
edellyttävät räätälin
töitä. Tampereella, mahdollisesti Turussa, Oulussa
ja erityisesti Pääkaupunkiseudulla ongelmat ovat
suurempia, eli me vaadimme seudullista ratkaisua.
Useimmiten teille selostetaan ainakin 20 menetelmää,
jotka pitää tehdä, jotta asunnottomuus poistuu,
kuten tässä hallituksen tekemässä ohjelmassa,
jossa aiottiin vähentää asunnottomuutta vain
2 000:lla. On kolme keskeistä tapaa vähentää asunnottomuutta.
Ensimmäinen on rakentaa yleensä pienasuntoja.
Helsingissä on rakennettu 20 vuoden aikana 8 prosenttia
yksiöitä koko uudisrakennuskannasta. Joka toisen
postiluukun takana on yksinäinen ihminen, yksinäinen
ruokakunta. Tämä on keskeisin pulma. Me emme voi
jättää yksinäisiä ihmisiä yleisen
asuntopolitiikan rattaisiin. Hyväksytyille yksinäisten
ryhmille eli opiskelijoille ja vanhuksille rakennetaan erityisasuntoja.
Varakkaammat yksinäiset voivat mennä ostamaan
yksiöitä, mutta tavalliset keskiluokan yksinäiset
ja köyhät yksinäiset jäävät
jalkoihin. Me tarvitsemme todella yksiöitä. Omakotitaloihin
ja rivitaloihin on saatava rakentaa pienasuntoja myöskin. Se
on käynnistettävä koko maassa.
Toiseksi: Me tarvitsemme palveluasuntoja ja valvottuja asuntoja
myös alle 65-vuotiaiden ryhmille, ei vain vanhuksille vaan
moninaisille ryhmille yksilöimättä heitä nyt
tarkemmin. Mielenterveyspotilaat tarvitsevat parituhatta asuntoa, kehitysvammaiset
saman verran ehkä, ja on muita erityisryhmiä,
joissa valvonta tai palvelut ovat ratkaiseva sana. Jos halutaan
hiukan kärjistää, voisi jokaiselta teistä kysyä:
Mikä vanhusten ohella on Suomessa suurin ryhmä,
jolla on palveluasunnot käytössä? Yksikään
ei ole kyennyt vastaamaan oikein kysymykseen. Se on nimittäin
perheelliset. Meillä on kunnon kämpät
ja ympärivuorokautinen valvonta tai palvelut. Kännykällä soitetaan,
milloin tulet kotiin, käy kaupan kautta ja osta kissalle
ruokaa. Meistä huolehditaan. Yksinäiset ihmiset
joutuvat asumaan kuin orpo piru itsekseen eikä heistä välitetä,
jos ovat omaisettomia.
Meillä on noin 70 000 takakamarin aikuista ihmistä.
Heistä on 85 prosenttia, noin 50 000, poikaa tai miestä.
Aika jättää heidän vanhemmistaan
joskus ja asuntomarkkinoille tulee painetta. Koko tästä ryhmästä ei
Suomessa ole tehty yhtä ainutta tutkimusta toistaiseksi.
Ainoa kunnon tutkimus on Oiva-Antti Mäen väitöskirja
4 000:sta noin nelikymppisestä kehitysvammaisesta,
jotka asuvat seitsemänkymppisten vanhempiensa luona. Tämän
kirjan nimi on oireellinen: Toivoisin eläväni
päivän kauemmin kuin lapseni. Tämä porukka
on asuntopolitiikassa myös otettava huomioon.
Kolmas seikka, siis yksiöiden ja palveluasuntojen jälkeen,
on, että toimet kohdistetaan selkeästi ja vain
asunnottomiin. Heille on luotava oma asuntojen jakelujärjestelmä.
He eivät pärjää yleisen jakelun
alalla. Kun meillä Helsingissä esimerkiksi on
6 000 asunnotonta, on yli tuhat sosiaali- ja terveystyöntekijäperhettä asuntojonossa.
Jos
nämä pannaan samaan jonoon, aivan hyvin tiedätte,
kumpi saa asunnon. Oma ehdotukseni olisikin, että yksi
asunto sairaanhoitajalle ja toinen hänen asiakkaalleen,
yksi asunto poliisille ja toinen poliisin asiakkaalle. Asunnottomuus
olisi poissa kättelyssä, jos edes tämäntapainen
demokratia otettaisiin varteen.
Monet ovat puhuneet täällä yleisen
asuntopolitiikan merkityksestä. Siinä on yksi
harha. Se on todistettu asuntopolitiikassa jyrkästi ja
selkeästi, esimerkiksi Markku Lankinen on tehnyt selvityksen,
ja se on niin sanottu suodattumisteoria, käsitys siitä,
että kun keskiluokka ja varakkaammat luokat rakentavat
asuntoja ja niitä tehdään hyvätuloisille,
sitten heidän aiemmat huonompikuntoiset asuntonsa valuvat
köyhemmille. Tällä tavalla ei ole kyetty
koskaan ratkaisemaan asunnottomuutta, vaan asunnottomille pitää olla
oma markkinamekanismi myöskin. Y-säätiö on
esimerkiksi edustanut tätä.
Enempää en tässä yhteydessä sano,
vaan olen erittäin iloinen, että yli ryhmien on
muodostunut vakava koalitio, sen tapainen koalitio, joka tulee varmuudella
puolittamaan asunnottomuuden, jos ei neljässä niin
seitsemässä vuodessa, varmuudella. Siihen kuuluu
Paula Kokkonen kokoomuksesta, Klaus Bremer Helikopterista ja sitten siihen
kuuluu jopa Sauri vihreistä, vaikka heillä yleensä ei
ole mitään sosiaalipolitiikkaa tähän mennessä ollut.
Hän sanoi, että hän luopuu politiikasta
vasta sitten, kun asunnottomuus on poistettu Helsingistä,
eli hän haastaa Ahasveruksen ja aikoo elää tuhat
vuotta. Siihen on liittynyt väkeä tietysti monialta
muualtakin, mutta me toivomme täsmällisiä toimenpiteitä ja
valitettavasti täsmälliset toimenpiteet ovat usein
pieniä. Niitä on Sahaajankadun slummin muuttaminen,
niitä on Nubiksen rakentaminen, niitä on yksittäisten
palveluasuntojen rakentaminen Niemenmäkeen jne.
Lopetan puheeni erittäin upeaan symboliin. Porvoossa
8.3. vihitään kansainvälisenä naisten päivänä Tellervo-koti
15 mielensairaalle. Sen ovat saaneet aikaan kaksi kovan luokan äitiä, yhtä kovan
luokan kuin sotilaiden äidit Venäjällä.
Toisen poika poltti kotinsa ja toisen poika ajoi väärää kaistaa
moottoritietä. He selviytyivät hengissä,
olivat jättäneet lääkkeet käyttämättä. Äidit suuttuivat
ja olivat niin hankalia äitejä, että kaupunginjohtajalla
ei ollut mitään mahdollisuutta päästä heistä eroon
ilman, että nämä palveluasunnot rakennettiin,
kunnon kämpät ja valvonta. Siihen rouva Tellervo
Koivisto antoi toista miljoonaa markkaa, oman kirjansa kaikki tulot. Tietysti
ympäristö valitti, kaksi vuotta kauemmin kesti
rakentaminen, mutta nykyään nämä valitukset
eivät onneksi mene läpi, eivät missään, turha
valittaa. Seuraavat tulevat sitten Raumalle, Vaasaan ja kaikkialle
muualle, viimeksi luultavasti Kellokoskelle, josta lähdin
aikanani sen takia, että äänestivät
6—5 nurin tällaisen projektin.
Timo E. Korva /kesk:
Arvoisa puhemies! Yhdyn kaikilta osin ed. Taipaleen esittämään
sosiaalipoliittiseen ja asuntopoliittiseen linjanvetoon. Siinä oli
sellaista äkshöniä, jota varmasti paitsi
asuntopolitiikassa myöskin eräissä muissa politiikan
lohkoissa täytyisi toteuttaa.
Olen siis henkilökohtaisesti sitä mieltä,
että hallituksen esitys ja myös ympäristövaliokunnan mietintö tästä asiasta
ovat erinomaisen hyviä. Tämä puheenvuoro
johtuu kuitenkin siitä, että haluan tässä yhteydessä esittää hieman
laajemmin näkemyksiä siitä, miksi tilanne
maassa on tällainen. Nimittäin asumisen edistämiseen
hallituksen ja valtion puoleltahan käytetään
vuosittain rahaa noin 15 miljardia entistä markkaa, nykyisin
noin 2,7 miljardia euroa, tämän vuoden budjetissa.
Tämä kertoo selkeästi sen, että valtion
yhteisiä varoja käytetään hirmuisen
paljon asumisen edistämiseen ja asunto-olojen parantamiseen.
Toisaalta maassa on sellainen tilanne, että Pääkaupunkiseudulla
ja kasvukeskuksissa on hirmuinen asumisen ahtaus ja kaiken muun ohella
asunnottomuus ja samaan aikaan maassa syntyy kiihtyvällä vauhdilla
tyhjiä asuntoja. Puoli vuotta sitten tehty selvitys osoittaa,
että tyhjiä asuntoja on noin 8 000 ja
se määrä tulee kasvamaan.
Eikö tästä kaikesta pitäisi
tehdä se johtopäätös, että hieman
avarrettaisiin yhteiskuntapoliittista keskustelua todellakin sillä tavalla,
että mietittäisiin, mitä meillä kannattaa
kustakin putkesta panna rahaa yhteiskunnan edistämiseen?
Eikö pitäisi ryhtyä ihan vakavasti kysymään
sitä, että sinänsä tavoitteeksi
pitäisi ottaa se, että maan alueellinen kehitys
olisi tasapainoisempaa? Se tarkoittaisi silloin sitä, että rakennettaisiin
myös erityistoimenpiteitä sen puolesta, että niin
monella ihmisellä ei olisi pakollista tarvetta muuttaa
asutuskeskuksiin, koska tällä muutolla nostetaan
maan hintaa ja asuntojen hintaa, lisätään valtion
asumistukimenoja jne. eli varmistetaan se, että on sellainen
selkeä automaatti, joka syöttää ihmisiä kasvukeskuksiin,
nostaa täällä asuntojen hintaa, lisää valtion
menoja ja aiheuttaa asunnottomuutta kuitenkin ja ihmisille ahtaan asumisen
kautta kaikenlaisia ongelmia.
Johtopäätökseni kyllä, jota
suosittelen lämpimästi aivan kaikille tämän
talon päättäjille, on se, että nakataan
jo romukoppaan se hillitön viha ja ennakkoluulo aluepolitiikka-sanaa
kohtaan ja ryhdytään todellakin miettimään
myöskin sellaisia kohtuullisesti maksavia erityistoimenpiteitä, joilla
luodaan ihmisille porkkanoita asua omilla kotiseuduillaan ja valmiissa
asunnoissaan, jotka jo ovat käytettävissä.
Puhemies:
Asian käsittely keskeytetään ja sitä jatketaan
ensi keskiviikon täysistunnossa.