Marjatta Vehkaoja  /sd:

Arvoisa puhemies! Olen tämän vaalikauden aikana tehnyt lakialoitteita varsin säästeliäästi sen johdosta, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana näen, että sitä alaa koskevia lakialoitteita olisi vaikea puolueettomasti käsitellä, jos olisin kovin aktiivinen tässä toimessani. Tämä lakialoite, jonka nyt olen tehnyt, vaikka se koskettaakin sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä ja palvelujen tarpeessa olevia henkilöitä, tulee käsitellyksi tässä talossa hallintovaliokunnassa. Sen takia olen nyt tässä matkassa.

Kysymyksessä on kotikuntalain muuttaminen. Vuonna 93, kun kotikuntalakia (Ed. Väistön välihuuto) säädettiin, hallintovaliokunta muutti mietinnössään kotikuntalain 3 §:n 2 kohdan muotoon, jonka perusteella henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa.

Olen tämän paperinipun käynyt läpi tuolta vuodelta. Kaikki asiantuntijalausunnotkin kävin läpi tätä aloitetta tehdessäni, ja on aivan totta, kuten ed. Väistö sanoi, että sosiaali- ja terveysvaliokunta tuolloin tämän mukaisesti toivoi asiassa meneteltävän. Katsoin myöskin, miksi näin oli. Vastaus löytyy asiantuntijalausunnoista, joita sosiaali- ja terveysvaliokunta silloin kuuli, mahdollisesti myös hallintovaliokunta samoja asiantuntijoita käytti. Suurimpina kantoina kaskessa tämän asian hoitamisessa mielestäni perustuslaillisesti tyydyttävään kuntoon olivat eräät vammaisjärjestöt, jotka pelkäsivät — heillä oli siihen sitten ilmeisesti syynsä — että heidän omistamissaan palvelutaloissa asuvat vammaiset jäisivät vaille riittävää huolenpitoa, mikäli annettaisiin vammaisille samanlainen vapaus valita kotikuntansa kuin kaikilla muilla Suomen kansalaisilla on. Toisin sanoen, haluttiin kuulla näitä asiantuntijoita ja antaa heidän silloiselle mielipiteelleen täysi arvo ja näin lakiin jäi tämä poikkeus. On muistettava, että esimerkiksi opiskelijat tuossa yhteydessä vapautettiin päättämään omasta kotikunnastaan oman tahtonsa mukaisesti, mutta ainoastaan henkilöt, joilla on hoidollista tai huollollista tarvetta, jätettiin tuon vapauden ulkopuolelle.

Nyt on tullut esiin näiden lähes kymmenen vuoden aikana, että on ilmennyt puutteita, jotka on syytä todellakin korjata. Ei ole tullut esiin perusteluja, että tämä säännös olisi, kuinka sanoisi, pelkästään turvaava seikka. Päinvastoin nyt on käynyt ilmi, että kun tätä tulkitaan niin tiukasti, myöskin henkilöitä, jotka eivät ole laitoshoidon tarpeessa, vaan ovat avohuollollisten tai -hoidollisten toimenpiteitten tarpeessa, esimerkiksi kotipalvelun tarpeessa olevia vanhuksia ja vammaisia, estetään vaihtamasta kotikuntaansa, esimerkiksi muuttamasta lastensa asuinpaikkakunnille ja näin saamasta sitä huolenpitoa, mitä sitten julkisten palvelujen lisäksi lapset ja niiden perheet voivat antaa. Itsellenikin on tullut lukuisia tällaisia esimerkkejä nyt esille.

Olen kyllä päätynyt sille puolelle tässä asiassa, että meidän on aika vapauttaa myöskin vammaiset ja muut henkilöt, jotka ovat hoidon ja huollon tarpeessa, valitsemaan kotipaikkansa samojen perusteiden mukaan kuin muu väestö. On lohdutonta katsella riitoja, joissa pompotellaan näissä kysymyksissä. Haluaisin, että tämä vaihe nyt voisi jäädä historiaan ja uskaltaisimme tämän muutoksen tehdä. Minä haluan tässä erityisesti perustella tätä muutoksen välttämättömyyttä vammaisen ja avun tarpeessa olevan henkilön kokonaishyvinvoinnilla ja hänen perustuslaillisilla oikeuksillaan ja näillä esiin tulleilla monilla käytännön ongelmilla.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Marjatta Vehkaojan ja useiden muiden allekirjoittama lakialoite kotikuntalain 3 §:n 2 kohdan kumoamisesta näyttää saavan aikaan vilkkaan keskustelun. Asia sinällään on toki tärkeä, mutta siihen liittyy monia näkökohtia. En näe, että tällä momentin kumoamisella saavutetaan paras tulos.

On syytä, arvoisa puhemies, kerrata hieman, millä tavoin aikanaan tämä asia käsiteltiin hallintovaliokunnassa, jolle lausunnon antoivat sekä sosiaali- ja terveysvaliokunta että perustuslakivaliokunta. Pulmaksi toki jäi, että perustuslakivaliokunnan lausunto koski hallituksen esittämää muotoilua, joka kuului kyseisen momentin kohdalta näin: "Henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta sairaalassa tai muussa sellaisessa laitoksessa." Tämä oli siis hallituksen esittämä muotoilu kyseiselle momentille. Sosiaali- ja terveysvaliokunta antoi oman lausuntonsa ja muotoili asian juuri niin kuin se on tämän hetken kotikuntalaissa. Laki siis tuli muotoon: "Henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta ja huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa." Sekä sosiaali- ja terveysvaliokunta että hallintovaliokunta kuulivat mittavan joukon, kuten ed. Vehkaoja oikein totesi, asiantuntijoita.

Tähän kysymykseen, arvoisa puhemies, on syyskuun alun lehtikirjoittelussa aivan oikein kiinnitetty huomiota. Helsingin Sanomissa Kalle Könkkölä valtakunnallisen vammaisneuvoston pääsihteerinä kirjoitti otsikolla "Kotikuntalaki rajoittaa ihmisoikeuksia", ja saman lehden syyskuun 6. päivän numerossa kirjoitti Pieksämäen henkikirjoittaja Heikki Pasanen "Kotikuntalaki rajoittaa ihmisten oikeuksia" -otsikolla.

Hallintovaliokunnassa asiasta on käyty keskustelu syyskuun alun kirjoittelun jälkeen, ja olemme pyytäneet ministeriön selvityksen kotikunnan muuttamista koskevista eräistä rajoituksista, siis tällä otsikolla. Saamme tämän selvityksen valiokunnalle lokakuun 8. päivänä.

Pääsäännön mukaanhan henkilön kotikunta määräytyy tosiasiallisen asumisen perusteella. 3 §:ssä säädetään sitten näistä rajoituksista. Ongelma liittyy juuri tähän kohtaan, jota lakialoitteessa esitetään kohdan 2 osalta muutettavaksi niin, että se poistettaisiin.

Kun hallintovaliokunta käsitteli kotikuntalain säätämiseen johtanutta hallituksen esitystä, valiokunta katsoi, että uudistuksen keskeisin tavoite on kyetä määrittelemään henkilön kotikunta siten, että se vastaa mahdollisimman tarkoin aineellista, tosiasiallista totuutta eli tosiasiallista asumista tietyssä kunnassa. Tämä on siis se pääsääntö ja pitää olla se keskeinen pääsääntö myös perustuslain mukaan.

Valiokunnan mietinnössä todettiin, että tässä suhteessa, kuten ed. Vehkaoja myös totesi, lakiehdotus parantaa muun muassa opiskelijoiden asemaa. Sen sijaan laitoksissa asuvien vammaisten ja muista eri syistä annettavan hoidon tai huollon vuoksi tosiasiallista kotikuntaa vaihtaneiden henkilöiden osalta uudistuksen keskeisin tavoite jää toteutumatta tässä yhteydessä. Tämän vuoksi valiokunta katsoi mietinnössään, että tulevaisuudessa olisi viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvien asemaa koskevaa muuta lainsäädäntöä tarpeen korjata siten, etteivät asuinpaikkaan liittyvät taloudelliset seikat tosiasiallisesti rajoittaisi uudistuksen päätavoitteen toteutumista. Näitä tosiasiallisia seikkoja sosiaali- ja terveysvaliokunta kirjasi lausuntoonsa näin, että lakiehdotus synnyttää sosiaali- ja terveystoimessa eräiltä keskeisiltä osiltaan kunnallistaloudellisia ongelmia. Tämä korostuu erityisesti sellaisissa pienissä kunnissa, joissa on suurehkoja laitoksia. Vastaava ilmiö koskee myös kielivähemmistöjä, joille saattaa jonkin alan palvelu olla järjestetty koko maassa keskitetysti. Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi edelleen, että sen esittämä muotoilu antaa enemmän harkinnanvaraa kotikunnan valinnan rajoittamiselle hallituksen esitykseen verrattuna sen lisäksi, että asetuksella on valiokunnan käsityksen mukaan välttämätöntä tarkentaa lain säännöksiä tilapäisen asumisen muodoista.

Arvoisa puhemies! Ongelma on siis tiedostettu, ongelma on olemassa, ja olemme odottaneet, että valtioneuvosto olisi oma-aloitteisesti tähän asiaan, johon hallintovaliokunta mietinnössään jo tuolloinkin kiinnitti huomiota, tarttunut. Näin ei ole käynyt, ja me olemme asiaa nyt kiirehtineet hallintovaliokunnan toimesta pyytämällä siis ministeriön selvityksen niistä lainmuutoksista, joita tässä tarvitaan, jotta tosiasiallinen asuminen ja vapaus valita kotikunta mahdollisimman hyvin toteutuisivat.

Pirkko  Peltomo  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Olen tehnyt kirjallisen kysymyksen kotikuntalain 3 §:n 2 kohdan poistamisesta ja olen saanut tähän sisäministeriön alue- ja kuntaministeri Martti Korhosen vastauksen, joka on varsin tuore, päivätty 27. syyskuuta 2002. Tässä vastauksessa sanotaan, että "kotikuntalain 3 §:n 2 kohdan poistamisella olisi merkittäviä vaikutuksia kuntien velvollisuutena olevan palveluiden järjestämis- ja rahoitusvastuun kannalta. Sairaiden ja vammaisten henkilöiden kotikunnan muuttumisen rajoittamiseen liittyviä ongelmia ei ole mahdollista poistaa yksittäisellä kotikuntalain säännöksen muutoksella, vaan tarvittavat lainsäädännön muutokset on selvitettävä kokonaisuutena ja laaja-alaisessa yhteistyössä eri intressitahojen kanssa".

Arvoisa puhemies! Tähän työhön on ryhdyttävä välittömästi, jotta vanhuksilla ja vammaisilla on aidosti mahdollisuus valita kotikuntansa.

Puhemies! Kannatan ed. Vehkaojan lakiesitystä ja toivon, että hallintovaliokunta pikaisesti hoitaa tämän asian kuntoon.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä kuultiin ministeri Korhosen vastaus, joka vaikuttaa kyllä hirveän eriskummalliselta, koska tässä keskustelussa on pidettävä mielessä se, että jos vammainen tai hoidon ja huollon tarpeessa oleva henkilö saa vapaasti valita kotikuntansa, eihän se tarkoita sitten, että kaikki siirtyvät, ihan niin kuin vaihtoehtona olisi se, että kaikki ikään kuin pakotettaisiin vaihtamaan kotikuntaansa. Ei, vaan heille tulisi samanlainen vapaus kuin tällä hetkellä on kaikilla muillakin.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Peltomo luki kirjalliseen kysymykseen saamaansa vastausta, joka edelleen toistaa paljolti sitä, mitä hallintovaliokunta mietinnössään jo totesi. Olemme odottaneet valtioneuvoston asiaa koskevaa selvitystä ja niitä ehdotuksia, joita lainsäädännön osalta tässä tarvittaisiin nyt, kun kotikuntalaki on ollut jo kahdeksan vuotta voimassa.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Hallintovaliokunnan puheenjohtajan puheenvuoro ja myöskin täällä kuultu kuntaministerin vastaus ed. Peltomon kysymykseen omalla tavallaan selkeyttivät minulle tätä kysymystä kotikuntalain muuttamisesta, mutta kun allekirjoitin tämän lainmuutosesityksen, niin keskeisenä perusteena oli se ja on edelleen, että kun esimerkiksi vanhusten palvelutaloihin tai vammaisten palvelukoteihin henkilö muuttaa paikkakunnalta a paikkakunnalle b, niin hän jää kuitenkin sinne vanhaan kotikuntaansa. Tätä on tulkittu monessa tapauksessa näin, ja ainakaan minun järkeeni se ei sovi, vaan täytyy olla ihmisellä vapaus muuttaa ja valita kotipaikkansa. Kun hän palveluja tarvitsee, niin se on tullut tulkinnalliseksi esteeksi, että hän ei voisi muuttaa paikkakuntaa. Minä en jaksa sitä ymmärtää, että tilanne on tällainen, vaan kyllähän tämä pitää nyt korjata joko tällä lakialoitteella tai sitten hallitus tuo todella esitykset, että tämä muutetaan. (Välihuuto) — Jos ei lakialoitteella voi, niin sitten hallituksen pitää tuoda uusi esitys. — Kyllä tässä kansalaisten perusoikeuksiin puututaan sellaisella tavalla, joka ei kuulu tähän päivään.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin osaltani pidän ed. Vehkaojan ja useamman muun kansanedustajan allekirjoittamaa lakialoitetta erittäin hyvänä, ja jos olisin silloin kerinnyt virkamatkalta palata ajoissa, olisin sen itsekin allekirjoittanut.

Kalle Könkkölä, valtakunnallisen vammaisneuvoston pääsihteeri, aivan niin kuin täällä jo aikaisemminkin puhuttiin, kirjoitti tästä asiasta syyskuussa muun muassa Helsingin Sanomiin. Hän on erillisellä yksityisellä kirjeellä valottanut asiaa minulle ystävällisesti hiukan lisääkin.

Jo täällä mainittujen seikkojen lisäksi minua juristina kiinnosti kovasti se, että korkein hallinto-oikeus on sittemmin valitusten perusteella tarkentanut tätä tarkastelua, minne palveluja tarvitseva — siis pääsääntöisesti vammainen tai vanhus — saa muuttaa, niin, että silloin jos muuton syynä ei ole varsinainen hoito, kotipaikkaa on voinut vaihtaa. Sitten Kalle Könkkölä jatkaa, että käytännössä tätä tietoa ei tarkoituksellisesti ole aina muuttohalukkaille ihmisille kerrottu. Olen saanut vahvistuksen tähän muutakin kautta, että tämä todella pitää paikkansa. Kunnat eivät kustannusten pelossa, eivät vastaanottavat kunnat ainakaan, mielellään kerro, mitkä ovat ihmisten lailliset oikeudet.

Tältä osin on kyse, paitsi lainsäädännön muutostarpeesta, hyvin paljon myös ihan hyvän hallinnon periaatteiden noudattamistarpeesta. Nizzan huippukokouksen kautta myös Suomi on sitoutunut EU:n perusoikeusasiakirjaan, joka on julistus, mutta kuitenkin artikla hyvästä hallinnosta velvoittaa. Me olemme myös hyvin monissa muissa, muun muassa Euroopan neuvoston, foorumeissa paitsi ajaneet sitä myös sitoutuneet siihen, että nimenomaan hallinto on ihmisiä varten ja takaamassa heidän oikeuksiaan eikä salaamassa niitä. Senkin takia sekä tämä lakialoite että se, miten hallintovaliokunta on jo valmistelemassa asiaa, kuten kuulimme, ovat tervetulleita ja tarpeellisia.

Muutama seikka vielä tästä koko muutoksen tarpeesta. Täytyy varmasti samassa yhteydessä todella, niin kuin täälläkin on katsottu, paitsi sallia ihmisoikeudet kaikille — se on itse asiassa koko ihmisoikeuksien ajatus — ja muutto-oikeus, myös todella ottaa huomioon varsinkin nykyisen muuttoliikkeen aikana se, että laitokseen joutuva haluaa läheistensä lähelle. Monissa taudeissa ihan kiistatonta näyttöä siitä, että ihminen, joka saa läheiset lähelleen, vierailemaan, voi paremmin ja paranee nopeammin. Kysymyksessä on ihan raadollisesti jopa meidän veronmaksajien etu, puhumattakaan inhimillisistä asioista.

Samassa yhteydessä meidän kyllä täytyy katsoa sitä, miten rahat liikkuvat kuntien osalta, ettei niitä syitä enää olisi, minkä takia tähän mielestäni ihmisoikeuksien vastaiseen järjestelyyn on todennäköisesti aikoinaan päädytty. Niitä keinoja voisi olla kaksi: Toinen voisi olla se, mitä muun muassa vihreä eduskuntaryhmä on viime aikoina pitänyt esillä, että ainakin kalliit erikoissairaanhoitopalvelut jatkossa kustantaisi valtio. Valtio tilaa ne tilaaja—tuottaja-mallina. Tai sitten valtionosuusjärjestelmää muutetaan niin, että nämä kalliit hoidot, vaikeavammaiset tai pitkäaikaishoitoa tarvitsevat ihmiset, huomioidaan valtionosuusjärjestelmissä huomattavasti nykyistä paremmin.

Samassa yhteydessä olisi myös katsottava paitsi nämä kalliit sairashoidot myös sosiaalipuolella semmoiset huutavat vääryydet kuin se, että kunnat kilpaa ohjaavat väärillä neuvoillakin esimerkiksi vankilasta palaavat, elämänsä uudelleen aloittamaan yrittävät nuoret toisiin kuntiin. (Ed. Vehkaoja: Ja romanit!) — Ja romanit, aivan kuten ed. Vehkaoja huusi, ja samaa tulemme näkemään ilmeisesti maahanmuuttajaryhmienkin osalta jatkossa entistä enemmän, kun sopeuttamisrahaa kunta ei enää saakaan.

Näiden kaikkien osalta on ihan selvää, että meidän pitäisi katsoa se, että toisaalta kunnille pitää tehdä velvollisuus puhua totta ja tiedottaa oikein, mikä mielestäni niillä kyllä jo kansainvälisten sopimustenkin takia on ja mitä meidänkin hallintolainsäädännössämme velvoitetaan, mutta myös nämä rahanliikkeet on tehtävä sellaiseksi, että ihmisiä ei syrjitä tosiasiassa.

Marjatta  Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Braxin puhe oli erittäin hyvä, mutta yhtä kohtaa nyt ihmettelen. Se on huoli kustannusten jakautumisesta eri kuntien kesken, nimittäin minusta tässä on myöskin hyvin herkullinen ja tärkeä kohta mietittäväksi.

Suomessa on asumiseen perustuva sosiaaliturva. Me olemme suhteessa muihin maihin, siis ilman ongelmia, hyväksyneet sen, että ihminen saa sosiaaliturvansa asumisen perusteella Suomessa. Nyt on kummallista, jos me emme hyväksy kuntiemme kesken tätä samaa prinsiippiä. Minusta se on vähin, mitä meidän pitää tehdä. Me olemme hyväksyneet sen Euroopan unionin sisäisessä muuttoliikkeessä täysin. Nyt on paikka huoltaa asia kuntoon myös meidän sisäisen muuttoliikkeemme yhteydessä.

Erkki  Kanerva  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Braxin peräänkuuluttamaa kalliin hoidon tasausjärjestelmää varmasti tässäkin asiassa saatetaan tarvita, mutta erikoissairaanhoidon siirtäminen valtion kustannettavaksi toisi sitten muita ongelmia tullessaan. Siitä saattaisi seurata se, että kunnat ajaisivat alas perusterveydenhuoltonsa, jolloin erikoissairaanhoidon tarve entisestään kasvaisi, ja se erikoissairaanhoito maksaa ihan sen saman, tuotti se sitten kunta tai valtio. Mutta jonkinlaisia tasausjärjestelmiä tähän ongelmaan kenties tarvittaisiin. Tämä nyt vallitseva tilanne saattaa ohjata jopa kuntien asuntopolitiikkaa.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kanervalle: Olen aivan samaa mieltä ja sanoinkin "kalleimpien erikoissairaanhoitojen", en suinkaan tarkoittanut koko järjestelmää. Nimenomaan varsinkin pienten kuntien näkökulmasta poikkeuksellisten kalliiden hoitojen osalta tämä tasausjärjestelmä, taikka suoranainen lainmuutos, on tarpeellinen.

Ed. Vehkaojalle: Selvyyden vuoksi tarkoitin, että on tietysti päivänselvää ja välttämätöntä välittömästi muuttaa tätä ihmisoikeusjärjestelmää polkevaa järjestelmää, mutta se ei anna meille oikeutta olla katsomatta, että sillä on myös tosiasiallisia taloudellisia vaikutuksia, jotka saattavat olla hyvin epäoikeudenmukaisia eri kunnille. Ne on sitten erikseen järjestettävä myös.

Iivo Polvi /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Väistö puheenvuorossaan selvitti tätä 93 säädetyn kotikuntalain sisältöä ja silloin tehtyyn ratkaisuun vaikuttavia näkemyksiä ja perusteita.

Tuo lakialoitteessa tehty muutosesitys, jonka aloitteen myös olen allekirjoittanut, johtaa kuitenkin merkittävään muutokseen erityisesti kuntien palvelujen järjestämisvastuun ja -velvollisuuden osalta, mihin täällä äsken muun muassa viitattiin. Sen vuoksi pelkästään tämän esityksen hyväksyminen sinänsä ei ratkaise koko ongelmaa; se ratkaisee sen tietenkin asuinpaikan valinnan osalta.

Kaiken kaikkiaan voi todeta, että vuonna 93 säädetyn lain sisällön osalta hallituksen alkuperäinen esitys olisi näköjään toiminut paljon paremmin kuin se muotoilu, mikä laille annettiin. Ongelmanhan oikeastaan aiheuttaa tuon 3 §:n 2 kohdan loppuosa: "- - hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa". Tämä loppuosa on nimenomaan se, joka ongelman aiheuttaa.

Joka tapauksessa toivon, että tämä lakialoite johtaa siihen, että asia saa vauhtia, se selvitellään ja oikaistaan.

Timo Ihamäki /kok:

Arvoisa puhemies! Kotikuntalaki säädettiin kahdeksan vuotta sitten eli vuonna 1994. Kotikuntalakia kohtaan on sen jälkeen esitetty usein kritiikkiä ja siinä on todettu olevan paljon puutteita. Näiden korjaamiseksi on muun muassa täällä tehty monia lakialoitteita. Olen itsekin tehnyt lakialoitteen kotikuntalain muuttamisesta, eikä ole tarkoituksenmukaista kerrata nyt näitä puutteita, mitkä omassa lakialoitteessani esitin, koska se on nyt hallintovaliokunnassa käsittelyä odottamassa.

Toivoisin, että hallintovaliokunta, niin kuin nyt vähän kuulin puheenjohtajan äsken kertovan, ottaa esille näitä kotikuntalain puutteita. Toivoisin, että se voisi viedä käsittelyn loppuun ja tehdä korjauksia kotikuntalakiin. Siellä on useita lakialoitteita, ja ne kaikki nipussa hyväksyen päästäisiin eteenpäin.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa puhemies! Kannatan lämpimästi ed. Marjatta Vehkaojan tekemää aloitetta erityisesti siitä syystä, mitä hän on perusteluina maininnut. Kysymys on ihmisen kokonaishyvinvoinnista ja perustuslaillisesta oikeudesta, sen vahvistamisesta. Tämähän nousee hyvin selvästi käytännön tuntemuksesta, mitä varmasti ed. Vehkaojalla on näiden asioiden hoitamisesta.

Itsekin yhdyn niihin ihmettelyihin, joissa kysyttiin ministeri Martti Korhosen vastausta, koska sen sisältöhän selkeästi osoittaa tietenkin, että näkökulma on toinen kuin tässä lakialoitteessa. Näkökulma on kunnan rahoitusnäkökulma, ja silloin kunnallistaloudellisista ongelmista käsin tätä tarkastellaan.

Toivoisin, että me voisimme lakeja tehdä myös inhimillisestä näkökulmasta, niin kuin tässä on tarkoitus hyvin vahvasti. Jos ei tämä ratkaise kaikkia ongelmia, niin kuin täällä on tullut esille, kuitenkin tähän suuntaan meidän on edettävä, hyvin selkeästi sellaisiin, joilla on suurempi vaikutus ihmisen hyvinvointiin nimenomaan siinä, että ne voivat ehkäistä ehkä ihmisen suuremman palvelutarpeen, kun hän saa hyvää hoitoa ja voi olla omaistensa lähellä ja turvallisissa olosuhteissa.

Todella kannatan tätä lämpimästi ja toivon, että pikaisesti hallintovaliokunnan selvitykset tuottavat tulosta.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan aluksi kannatan ed. Ihamäen ajatusta siitä, jotta tämä pitäisi ehdottomasti nyt hallintovaliokunnan ottaa käsittelyyn, koska siellä on aloitteita. Viedään tässä nyt nippu aloitteita eli yksi asia läpi sen nipun myötä. Siinä mielessä odotan pikaista käsittelyä, koska tässä ovat ne monet elementit, mitkä on todettu puheenvuoroissa: syrjintä monessa mielessä, tässä on ikärasismia olemassa, ja vammaisen ihmisen siirtymistä voidaan rajoittaa toisesta paikasta toiseen. Ollaan elävinään vapaassa Suomessa ja vapaassa Euroopassa, jossa pitäisi ihmisten saada liikkua, mutta meillä Suomessa on tehty keinotekoiset rajat, että ihmiset eivät voi siirtyä edes maan sisälläkään paikasta toiseen. Sen takia odotan, että tämä menisi läpi.

Tähän liittyy tietysti tämä ongelma, joka on tullut esiin, millä tavalla kustannuksia voidaan tasata. Minusta ed. Brax käytti hyvän puheenvuoron. Ymmärsin, että siihen sisältyi myös tämmöinen ajatus, että jos on vanhempi ihminen, siitä tulee enemmän valtionosuutta. Eli meillä Itä-Suomessa ennen kaikkea, kun katsoo kuntien ikärakennetta, se myös korjaisi hyvin paljon niitä tilanteita, koska se luonnostaan, kun ikääntyy, tuo enemmän hoidon ja hoivauksen tarvetta. Silloin pitäisi muuttaa näitä painoarvokertoimia, niitähän on jo sillä tavalla vähän korotettukin, kun enemmän on ikää, mutta yhä tehokkaammin ja vahvemmin. Se antaisi myös sitä valtionosuutta siltä osin näille pienille kunnille.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Näin erityisliikuntaneuvoston puheenjohtajana sanoisin kuitenkin, että kaikki tutkimukset näyttävät, että vanhuus sinänsä ei korreloi terveydentilaan, tulevaisuudessa vielä vähemmän: meillä tulee olemaan varsinkin seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana paljon vanhuksia, jotka ovat hyvin terveitä, hyvässä kunnossa ja vielä vauraita ja aktiivisiakin. Täytyy erottaa vanhusväestön määrä hoidon tarpeesta, koska vanhusväestö tulee olemaan hyvin erilaista keskenään.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vehkaojan lakialoite on lähtökohtaisesti ja inhimillisesti oikealla linjalla, mutta tässä muodossa, että kotikuntalain 3 §:n 2 kohta kokonaisuudessaan kumottaisiin, se ei ole mielestäni hyväksyttävissä.

Olen itsekin tehnyt viime vuonna kirjallisen kysymyksen vammaisen oikeudesta valita asuinpaikkansa ja esittänyt siinä, että samalla kun vaikeavammaisille, esimerkiksi niille, joilla on subjektiivinen oikeus hoitoon, tämä oikeus valita asuinpaikkansa hyväksyttäisiin, siinä yhteydessä vastuu vaikeavammaisten hoidon kustannuksista siirrettäisiin Kansaneläkelaitoksen tehtäväksi.

Tässä on mielestäni syytä jaotella, mitä tämä kotikuntalain muutos kaiken kaikkiaan merkitsee. Tämä esityshän tällaisenaan käytännössä tarkoittaisi, että esimerkiksi jokainen mielisairaalaan pysyvästi sijoitettu henkilö (Ed. Vehkaoja: Ei sellaisia ole enää!) — no, käytännössä on aika pitkälle vankimielisairaaloissa ainakin — voisi halutessaan muuttaa kotipaikkaa. Kaikki entisissä kehitysvammalaitoksissa, nykyisissä erityishuoltolaitoksissa, olevat asiakkaat voisivat muuttaa kotikuntaansa, jolloinka kustannusvelvollisuus siirtyy. Kaikki invalidien palvelutaloissa asuvat voisivat muuttaa kotikuntaansa niin halutessaan, ja varmasti heidän entisillä kotikunnillaan olisi intressiä pyrkiä vaikuttamaan siihen, että näin myöskin käytännössä tapahtuisi.

Näin ollen lähtökohdaksi täytyy ottaa se, että kustannusvastuujärjestelmä on kokonaan suunniteltava uudelta pohjalta. Eikä se riitä, että valtionosuutta annetaan 25 prosenttia, koska yhden tällaisen henkilön vuosikustannus voi olla noin 50 000 euroa suurin piirtein. Jos näin meneteltäisiin, ei mikään kunta suostuisi enää vastaanottamaan alueelleen tällaisia laitoksia. Kysymys on selkeästä taloudellisesta realiteetista, joka muuttaisi täysin kustannustenjakosuhteet. Tästä kärsisivät tietysti maakuntakeskukset, Pääkaupunkiseudun suuret kunnat ja muut, joissa tällaiset yhteisesti kustannettavat laitokset ovat. Enkä minä pidä tarkoituksenmukaisena, että näille keskuksille, jotka ovat tällaisia laitoksia ottaneet, lisättäisiin tällainen kustannusrasitus.

Minusta ed. Polvi kunnallishallinnon ja -talouden hyvin tuntevana kiinnitti aivan oikeaan asiaan huomiota, kun hän totesi, että tämä loppuosa on nimenomaan se, joka aiheuttaa ongelmia. Kysymys on sellaisista vanhuksista, jotka ostavat palvelutalossa normaaleja pieniä palveluksia tai jotka ovat tiettyjen kotipalveluiden piirissä. Näistä on syntynyt erimielisyyksiä ja riitoja kuntien välillä, ja se on täysin tarpeetonta ja tuomittavaa. Mutta sen sijaan pysyvässä laitoshoidossa olevien osalta minusta on oikein, että esimerkiksi vammaisilla pitäisi olla oikeus valita. Mutta silloin on kyllä lähdettävä siitä, että valtio tai jokin sen laitos, kuten Kansaneläkelaitos, vastaa näistä kustannuksista, muutoin tämä järjestelmä ei tule käytännössä toimimaan millään tavalla.

Eli inhimillinen näkökulma on tässä oikea, mutta sitä ei voida ratkaista vain poistamalla tämä pykälä, vaan sen lisäksi, että pykälään tehdään muutoksia, koko meidän kustannusjärjestelmäämmekin on tehtävä merkittäviä muutoksia. Siinä mielessä on oikein, että tämä aloite herättää keskustelua. Toivottavasti valtioneuvosto paneutuu tähän asiaan ja saattaa lainsäädäntömme ihmisoikeuksien vaatimalle tasolle, mutta samalla myöskin hoitaa siitä aiheutuvat kustannusseuraamukset niin, että tämä järjestelmä ei kokonaan romahda, mikä meillä tänä päivänä on.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minun mielestäni ed. Mannisen puheenvuorossa oli vähän asennevammaa — jos sallitaan tämmöinen sana — sikäli, että hän otti juuri sen näkökulman, että ikään kuin kaikki muuttaisivat, ja siitähän ei ole kysymys. Uskon, että tämä ihmisryhmä, josta tässä on kysymys, olisi melko pieni, itse asiassa tämä muutos tulisi koskettamaan aika harvoja. Tällä tavalla maalaamalla pirua esiin, että kaikki tekisivät tämän, voidaan tällaisiakin johtopäätöksiä tehdä kuin ed. Manninen sanoi, mutta minusta se ei tässä yhteydessä ollut ollenkaan paikallaan.

Haluan myös kiinnittää huomiota siihen, että kun laitoshoidosta on kysymys, niin kuntien palvelut ovat siinä määrin ohentuneet, että laitoshoidossa tarvitaan tänä päivänä mitä kipeimmin omaisten apua. Ne suorastaan rukoilevat omaisia paikalle syöttämään näitä vanhuksia, kun siellä ei muuten tätä apua voida kohta antaa.

Muutenkin laitos- ja avohoidon raja sosiaali- ja terveydenhuollossa alkaa olla erittäin hämärä. Mielestäni se pitäisi jopa poistaa, koska näitä käytetään joustavasti tänä päivänä, joten on vanhanaikaista etsiä sieltä ratkaisua tähän kohtaan tämän pykälän muotoilussa. Toimintayksikkö on myöskin palvelutalo tänä päivänä, ei ainoastaan laitokseksi luokiteltu.

Todellakin toivon, että tämä kysymys nyt saa tuulta allensa. Olen sitä mieltä ja suostun totta kai siihen, että sitten voidaan tasata kuntien kesken sen mukaan, mitä näitä muuttajia on. Se voidaan tehdä. Meillä on malli tähän; (Puhemies koputtaa) Lastensuojelun tasausrahasto on keksitty, vastaava voidaan keksiä. Kela-mallia en (Puhemies koputtaa) tässä ottaisi, koska se hämmentäisi ja tekisi samasta asiasta kahta rinnakkaista systeemiä. Se ei ole toivottava tapa.

Timo  Ihamäki  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Manninen otti tärkeän näkökulman esille tässä keskustelussa, vaikka se onkin toisenlainen lakialoitteeseen verrattuna. Ed. Mannisen ehdotus, että kotikunnan vaihtuessa vaikeavammaisten hoito ja kustannukset siirtyisivät Kelalle, kuulostaa aluksi tietysti kohtuullisen hyvältä, mutta jos kustannusjakosuhteet näin muuttuisivat, meidän olisi kyllä täällä huolehdittava myöskin siitä, että Kelalle järjestetään rahoitus, millä se maksaa nämä kaikki kulut.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Mannisen arvio siitä, että tätä muuttoliikettä olisi todella paljon ja varsinkin niissä pienissä kunnissa, joissa on isoja hoitolaitoksia, vaatisi kyllä jonkin verran tutkimusta ja haastattelua enemmän, ennen kuin siihen voi uskoa. En usko, että ihmiset pilanpäiten, vain siitä ilosta, että saa muuttaa, yhtäkkiä muuttaisivat juuri siihen köyhään kuntaan, joka ei muiltakaan osin pysty kuntalaisiaan kovin paljon palvelemaan.

Sitten muistuttaisin siitä, että meillä on yleisesti oikeusjärjestelmässämme shikaaniluonteisten toimien kielto. Jos ainoana motiivina on selvästikin kiusanteko, jonkin muun kunnan rasittaminen, niin meiltä löytyvät kyllä juridiikasta oppirakennelmat ja oikeustapauksia semmoisten toimien kumoamiseen, ja painostamisen kielto meillä varsinkin on. Olisi ennenkuulumatonta, jos jotkut kunnat rupeaisivat laitoksissa olevia ihmisiä tai heidän sukulaisiaan painostamaan ja siirtämään kirjat kuntaan, jossa hoidon tarvetta omaavalla ihmisellä ei ole mitään yhteyksiä. Näiden osalta luulen, että ed. Mannisen ongelmaan on löydettävissä ratkaisuja.

Hannes  Manninen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta nämä puheenvuorot osoittavat, että te ette tunne käytännön elämää. Se asia on sillä tavalla, että tämähän koskee jo kaikkia olemassa olevia myöskin sen jälkeen. On päivänselvää, että jos henkilö Lapissakin joutuu yli sadan kilometrin päähän kotikunnastaan, koska lähempänä tämmöisiä erikoislaitoksia ei ole, niin hänen muiden asioidensa hoitohan vaikeutuu aivan oleellisesti, kun kotikunta jää sinne. Totta kai on järkevää muuttaa se kotikunta sille paikkakunnalle, missä tämä laitos on. On päivänselvää, että tämä aiheuttaa aivan räjähdysmäiset muutokset.

Myöskin ed. Ihamäki oli täysin oikeassa. Minä en tarkoita, että vain kotikuntaa vaihtavien osalta muutettaisiin, vaan kaikkien niiden vaikeavammaisten osalta, joilla tämä subjektiivinen oikeus on, pitäisi muuttaa kustannusvastuu. Totta kai, kun kunnilta vähennetään tämä rasitus, niin valtiohan ottaa rahat pois vastaavasti ja ohjaa ne Kelalle tai kenelle tämä vastuu sitten kulloinkin annetaan.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Käyty keskustelu on hyvää evästystä asiaan. Korostan vielä sitä, että lain päätavoite on, että henkilöllä on vapaus valita kotikuntansa ja että kotikunta määräytyy tosiasiallisen asumisen perusteella. Tämä on siis pääsääntö. Toisaalta tähän liittyy ja juuri lakialoitteen aihepiiriin liittyy se, että yhteiskunnan on kyettävä turvaamaan myös sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus kaikille kansalaisille. Näiden asioiden yhteensovittaminen ei korjaannu yksin sillä, että me poistamme tämän lakialoitteessa ehdotetun 3 §:n kohdan.

Tästä syystä, arvoisa puhemies, mielestäni on välttämätöntä, että hallitus vastuullisesti ja ripeästi valmistelisi esityksen, jossa otetaan huomioon myös se, että kaikilla kunnilla säilyvät jatkossakin taloudelliset edellytykset huolehtia kuntalaistensa sosiaali- ja terveyspalveluista ja muista palveluista ja että se ei sitten ole rajoitteena ja ohjaamassa kotikunnan valintaa. Ilman tällaista kokonaisvalmistelua tästä ei voi tulla hyvä, ja mielestäni eduskunnan tehtävä on huolehtia siitä, että säädettävät lait, olivatpa ne lakiehdotusten tai hallitusten esitysten pohjalta, ovat mahdollisimman huolella punnittuja.

On syytä vielä todeta, että ehdotettu muotoilu perustuu täsmälleen sosiaali- ja terveysvaliokunnan tuolloin antamaan lausuntoon. Ed. Vehkaoja ei ollut silloin kyseisen valiokunnan puheenjohtaja.

Iivo Polvi /vas:

Herra puhemies! Oli oikeastaan myönteistä se, että ed. Manninen kävi analysoimassa ja erittelemässä tämän vaikutuksia, mikäli pelkästään kumotaan tämä pykälä, mitä lakialoitteessa esitetään. Sen vuoksi myös omassa puheenvuorossani totesin sen, että vaikka olin allekirjoittanut tämän lakiesityksen, lähden siitä, että tämä antaa impulssin siihen, että tämä vyyhti kokonaisuudessaan selvitetään. Jos pelkästään kumotaan tämä säännös, se johtaa väistämättä mittavaan kustannusten siirtoon.

Minusta täällä keskustelussa on näköjään vähän liian ideaalinen lähtökohta ja ajattelu tämän asian käsittelyn yhteydessä. Itsellänikin on ollut mahdollisuus useiden kymmenien kuntien toimintaa tutkiessani tehdä havaintoja, millä tavalla pyritään vaikuttamaan tiettyjen henkilöiden muuttamiseen toisen kunnan alueelle, ja tämähän johtaisi väistämättä sen paineen lisääntymiseen. Kunnat pyrkivät edullisempiin ratkaisuihin oman taloutensa kannalta. Monella varmaan on tiedossaan esimerkkejä siitä, että tiettyjen väestöryhmien saamiseksi jonkin toisen kunnan alueelle kunnat ovat nähneet suuriakin vaivoja nimenomaan sen takia, että saadaan kustannusrasitusta siirtymään pois omasta kunnasta.

Leea Hiltunen /kd:

Herra puhemies! En ole allekirjoittanut ed. Vehkaojan lakialoitetta mutta kyllä todella toivoisin, että tämä nyt saisi sen kaltaisen käsittelyn, ettei juututtaisi siihen, että eihän tällä kaikkia asioita voidakaan ratkaista, mutta kyllä aivan todellinen kysymys tässä on taustalla.

Niin kuin täällä sanotaan, meillä on tiedossa vanhuksia, jotka eivät ole voineet muuttaa aikuisen lapsensa kotipaikkakunnalle. Ajattelen taas näin, että eiväthän kuntien taloudelliset edellytykset tästä nyt suinkaan lähde horjumaan. Siellä on tietty yhteiskuntarakenne kuntaan niin laitospaikkojen osalta kuin avohuollon paikkojenkin osalta varmasti strategiassa suunniteltu, enkä usko, että siellä lähdetään nyt laitoksia rakentamaan sen perusteella, jos sinne paineita tulee sitten näitten muuttojen osalta. On todella pienestä ryhmästä kysymys ja ennen kaikkea siitä, että nämä perheet voivat hoitaa verkottuneesti omaisiaan. Ihmettelen tätä, ettei korosteta vapautta valita kotipaikkakuntaa myöskin tässä kohdassa, kun vanhus tarvitsee hoivaa ja huoltoa ja yhteyttä omaisiinsa ja perheisiinsä. Ei varmastikaan kuntien budjetteja lähdetä kasvattamaan sillä perusteella, että oletetaan, että meidän paikkakunnallemme nyt tulee muuttojen takia sitten merkittävästi näitä vanhuksia. Tuskinpa näitä sitten heikossa taloudellisessa asemassa oleville paikkakunnille edes omaisetkaan haluavat. Jos sosiaali- ja terveyspalvelut ovat heikosti hoidetut, tuskin silloin edes päädytään tällaiseen ratkaisuun.

Hannes  Manninen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Näyttää siltä, että tässä puhutaan aivan yhdestä pienestä siivusta, vanhusten muuttamisesta. Siitähän me olemme herttaisen yksimielisiä, että totta kai siltä osin täytyy selventää, eikä se aiheuta kustannuksia. Kustannuksia aiheuttavat erikoishoitolaitoksissa olevat potilaat. Siis, jos kaikkein ääritapaus olisi, esimerkiksi Lapin läänissä tämähän voisi tarkoittaa sitä, että Rovaniemen kaupunki maksaisi kaikki erityishuoltopiirin laitoshoidon kustannukset jatkossa, koska missään muussa kunnassa Lapissa ei ole näitä paikkoja. Eivät nämä tule heikoille paikkakunnille vaan maakuntakeskuksiin, isoihin kaupunkeihin, ja se on niin mittava rasitus sielläkin, että minä en halua sellaista tehdä muutoin kuin siten, että kustannustenjako pannaan uusiksi. Olen sitä mieltä, että pitäisi olla oikeus valita, mutta silloin se edellyttää, että kustannusvastuut määritellään ihan uudelta pohjalta.

Matti  Väistö  /kesk:

Herra puhemies! On ehkä syytä vielä jatkaa ed. Mannisen hyvin esille nostamasta asiasta, mitä kyseisessä lainkohdassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköillä tarkoitetaan. Kattavasti lueteltuina: sairaalat, vanhustenhuoltolaitokset, vanhainkodit, hoitokodit, hoivakodit, vanhusten palveluasumisyksiköt, vammaishuollon laitokset, vammaishuollon asumispalveluyksiköt, vammaisten palvelutalot, kehitysvammaisten asuntolat, ryhmäkodit, perhekodit, päihdeongelmaisten asumispalveluyksiköt, mielenterveyspotilaiden asumispalveluyksiköt, lasten ja nuorten huollon laitokset mukaan lukien lastenkodit, erityislastenkodit, koulukodit ja nuorisokodit sekä rintamaveteraanien ja sotainvalidien palveluasumisyksiköt ja vastaavat. Muutoin vastaavilla olosuhteilla tarkoitetaan esimerkiksi perhehoitoa, jota laajimmin toteutetaan lastensuojelussa ja kehitysvammahuollossa.

Siis kaikkia näitä, herra puhemies, tällä sanamuodolla tarkoitetaan. Tähän liittyy juuri se taloudellisen ongelman kokonaisuus näiden kuntien osalta, joka pitää ensin ratkaista. Jos kyseinen kohta laista kumotaan, se ei ratkaise tätä taloudellista puolta yhtään. Siitä syystä, herra puhemies, en ole valmis siihen, että ripeästi vietäisiin, kuten monet ovat sanoneet, nyt käsittelyssä oleva lakialoite eteenpäin. Ei sillä ratkaista näitä suuria kysymyksiä. Tämä vaatii vastuullista, huolellista valmistelua ja sitä, että kannetaan todella vastuu myös siitä, että jatkossakin on edellytykset paitsi vapaaseen kotikunnan valintaan myös toisen perusoikeuden, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden, toteutumiseen kaikille.

Esa Lahtela /sd:

Herra puhemies! Ed. Polvi totesi näistä ongelmista kanssa. On kieltämättä niin, että varmasti tulee tuonkin tyyppisiä ongelmia olemaan, mutta en usko, että niin isossa mittakaavassa, jotta tässä hirveä katastrofi syntyisi, koska onhan kyse siitäkin, jotta tällä hetkellä monet laitokset näistä, olen ymmärtänyt, koko maassa ovat sillä lailla ylikuormitettuja, että jos laitoshoidosta halutaan siirtää toiseen laitoshoitoon toisen kunnan puolelle, ei sinne välttämättä heti pääsekään, sinne on määrätty jonotus. Ennen kuin pääsee kotikuntaan ja sen voi nimetä, kyllä kai siellä pitää olla jo valmis paikka olemassa, johon siirretään, näin olen ymmärtänyt. Ei voi tyhjän päälle siirtyä. Se ajattelu, mitä ed. Vehkaoja esittää, jotta omaiset haluavat vanhuksensa lähelle siihen ja siihen kuntaan, se on toinen juttu, jos he ottavat luokseen asumaan ja sieltä kautta jonoon hakeutumaan.

Siinä mielessä kuitenkin isompi lähtökohta on yksilön oikeus, ja minusta yksilön oikeus menee kaikkien ohi ja meidän pitää hoitaa tavalla tai toisella kustannuspuoli siinä ja ottaa valtionosuuksissa huomioon, mutta ei sillä saa tyrmätä sitä, että yksilön oikeus on sillä tavalla syrjivä niin kuin tällä hetkellä on olemassa.

Petri Salo  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kun kuuntelee tätä keskustelua, kyllä oma mielipide alkaa kumminkin kääntyä ihan näitten kokeneitten kunnallismiesten puolelle. Ensinnäkin ongelma mielestäni on se, niin kuin on täällä puhuttu, että laitoshoidon ja avohoidon raja on hyvin häilyvä.

Muistan oman kotikuntani eräästä tapauksesta, jossa riitelimme naapurikunnan kanssa lääninoikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden kautta hyvin pitkään jopa viiden vuoden mittavista kustannuksista, mikä on laitoshoidossa tai avohoidossa olleen henkilön tosiasiallinen kotipaikka, miten vaikutti hänen oma muuttoilmoituksensa, oliko se tehty täydessä ymmärryksessä, kun oli psykiatrinen henkilö, jne. Lääninoikeus teki sitten ratkaisunsa, että tosiasiallinen muutto oli tapahtunut, koska hänen oma myötävaikutuksensa oli ollut siinä mukana ja katsottiin, ettei kyseessä ole laitoshoito. Tämä riita oli hinnaltaan noin 2—3 miljoonaa markkaa. Yhden ainoan ihmisen kotipaikan vaikutus taloudellisesti oli 2—3 miljoonaa markkaa.

Kun tässä puhutaan, ettei tällä ole kovinkaan suurta merkitystä, väitän, että näillä on erittäin suuret taloudelliset merkitykset ja nämä vaikuttavat kuntien keskinäisiin suhteisiin erittäin merkittävällä tavalla. Tämän johdosta me joudumme hallintovaliokunnassa miettimään hyvin tarkkaan, lähdemmekö tätä muutosta tekemään.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Viime aikoina on terveydenhuollon yhteydessä puhuttu, että 1,5 miljardia vanhaa markkaa pantiin kuntien kesken uusjakoon, ja osoittautui, kun yleiset taloudelliset suhdanteet muuttuivat, että Helsinki joutuu vaikeuksiin. Tämä on paljon suurempi kysymys. Tässä on useiden miljardien markkojen uusjaosta kysymys.

Ed. Lahtela, ei ole kysymys siitä, että siirretään henkilöitä toiseen kuntaan. Hehän ovat jo siellä toisessa kunnassa. Kaikki vaikeammin hoidettavien suuret sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt, laitokset, on keskitetty maakunnissa yhteen kuntaan. Nyt kotikunnat maksavat, mutta jos tämän perusteella nyt poistetaan tämä, jokainen asiakas, joka muuttaa kotikunnaksi keskuskunnan, siirtyy keskuskunnan maksettavaksi. Emmehän me tällaista esitystä voi noin vain hyväksyä. Minusta on päivänselvää ja olen itsekin vaatinut, että esimerkiksi vammaisella pitää olla oikeus valita, vanhuksista puhumattakaan. Mutta kustannusvastuujärjestelmiä on samanaikaisesti kehitettävä ja katsottava, että emme aivan sekoita nykyistä järjestelmää, jonka olemme vuosikymmenien kuluessa luoneet.

Iivo Polvi /vas:

Herra puhemies! On syytä korostaa aivan oikein, kuten on puheenvuoroissa tehtykin, kunkin valintaoikeutta omaan kotikuntaansa. Sen on tietenkin oltava lähtökohta. Jos tämä lakialoite johtaisi vain siihen tulokseen, millä tätä muutosta perustellaan, pitäisin sitä hyväksyttävänä, mutta kun tiedän, mikä sen kokonaisvaikutus on, jos tuo säännös kumotaan, en voi sitä puoltaa. Sen vuoksi jo ensimmäisessä puheenvuorossani kerroin sen, että olen allekirjoittanut tämän lakialoitteen siitä syystä, että toivottavasti se antaa vauhtia tämän asian kokonaisselvittelylle, koska siihen on selvästi tarvetta olemassa.

Timo Ihamäki /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Manninen ja ed. Väistö hallintovaliokunnan puheenjohtajana puhuivat tämän asian suhteen asiantuntevasti. Totean kuitenkin, että hallintovaliokunnalla on runsaasti lakialoitteita kotikuntalain korjaamiseksi, niitä on kertynyt tämänkin kauden aikana muitakin kuin tämä nyt esillä oleva. Toivoisin niitten nopeahkoa käsittelyä, ja jos ja kun ei valmistelukoneisto valiokuntatasolla riitä, kootaan nämä ongelmakohdat paperille ja lähetetään ministeriöön kirje, jossa toivotaan, että hallitus ryhtyy mahdollisimman pikaisiin toimenpiteisiin kotikuntalain korjaamiseksi.

Anne  Holmlund  /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Manninen otti mielestäni esiin hyvin tärkeän seikan ja samoin ed. Salo mainitessaan muun muassa ristiriidoista ja oikeustapauksista, mitä on eri kunnissa ollut, kun kotikuntaa on muutettu. Tuntuu, että tässä keskustelussa on hieman välillä menneet puurot ja vellit sekaisin. Meidän pitää kuitenkin muistaa, että kyse on nimenomaan niistä henkilöistä, jotka ovat nyt jo sijoitettuina tiettyyn laitokseen ja pelkästään paperilla kotikunta muuttuu, ei suinkaan kyseisen henkilön fyysinen olinpaikka tai sijainti.

Niin kuin tämän keskustelun kuluessa on tullut monta kertaa esille, niin aloite sinänsä on hyvä, mutta se vaatii kokonaistarkastelua ja myös tarkastelua siltä osin, mitä tämä merkitsee kuntien välisessä kustannusjaossa, millaisia vaikutuksia sillä tulee olemaan.

Tuskinpa suuri määrä henkilöitä paikkaa kuitenkaan vaihtaa, mutta emme me täällä voi myöskään tuudittautua siihen, että tässä tapahtuisi vain muutamia muutoksia, vaan huomioon on otettava sekin mahdollisuus, että suurempikin joukko kuitenkin tähän lakiin perustuen tämän jälkeen vaihtaisi kotipaikkaansa.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tietenkin mitalilla on toinenkin puoli, kun ajattelee näitä köyhiä pieniä kuntia, esimerkiksi köyhässä kunnassa olevaa asukasta, jonka oikea paikka olisi koulukoti, mutta kustannussyistä kunta ei anna maksusitoumusta, koska se tulisi aivan liian kalliiksi. 350 000 markkaa vuodessa sille pienelle kunnalle voi merkitä, jos nyt ei konkurssia, niin joka tapauksessa suuria taloudellisia ongelmia.

Sitten tietenkin täytyy myöskin kysyä, että jos tämä lakialoite hyväksyttäisiin, olisiko seuraus sitten se, että siinä köyhässä pienessä kunnassa huolehdittaisiin siitä, että kaikki, jotka tarvitsevat erikoiskäsittelyä tai erikoishoitoa jossakin laitoksessa, tavalla taikka toisella muuttavat kotikuntaa, niin että se kunta vapautuu noista maksuista. Sekin on väärin. Useimmiten on yhdentekevää, miten menetellään, se pieni kunta kärsii aina. Se pieni ja köyhä kunta kärsii aina. Mielestäni tämä nykyjärjestelmä on saatettu paremmaksi, kun on tämä — miksi sitä nyt sanotaan — tasausrahasto, jolla voidaan näitä epäkohtia jonkin verran korjata.