Täysistunnon pöytäkirja 111/2004 vp

PTK 111/2004 vp

111. TORSTAINA 21. LOKAKUUTA 2004 kello 16.30 (16.37)

Tarkistettu versio 2.0

5) Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 §:n muuttamisesta

 

Jukka Vihriälä /kesk(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Aikaisemmasta lainsäädännön muutoksesta huolimatta yrittäjyys elinkeinona kärsii edelleen monista yrittäjien sosiaaliturvaan liittyvistä puutteista. Ne ovat merkittävä este yritystoiminnan yleistymiselle ja samalla ne hidastavat myös hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelman toteuttamista. Yrittäjällä on tällä hetkellä oikeus lasten kotihoidon tukeen samoin kuin sairausvakuutuslain mukaisiin äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaan sekä osittaiseen vanhempainrahaan. Oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen osittaiseen vanhempainrahaan yrittäjällä on silloin, kun omassa yrityksessä tehty työ vähenee 40—60 prosenttiin aiemmasta vähintään kahden kuukauden ajaksi.

Osittaisena hoitorahana suoritettavat etuudet kustannetaan yleisin verovaroin, joiden maksamiseen myös yrittäjät osallistuvat. Hallituksen esityksessä sairausvakuutuslain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta vuodelta 2002, jonka pohjalta osittaisesta vanhempainrahasta säädettiin, on edellytetty yrittäjävanhemman esittävän luotettavan selvityksen yrittäjänä tehdyn työn vähenemisestä. Samanlaista selvitystä voitaisiin edellyttää osittaista hoitorahaa hakevalta yrittäjävanhemmalta.

Osittaiseen hoitorahaan ovat tällä hetkellä oikeutettuja vain virka- ja työsuhteessa olevat vanhemmat. Yrittäjät sen sijaan eivät ole oikeutettuja osittaiseen hoitorahaan. Mikäli yrittäjä haluaa palata hoitovapaan jälkeen työelämään lyhennetyllä työajalla lapsiensa hyvinvointia ajatellen, hän ei ole oikeutettu osittaiseen kotihoidon tukeen kuten julkisella sektorilla työskentelevä.

Herra puhemies! Ministeri Sinikka Mönkäre vastasi ed. Hemmingin yrittäjien sosiaaliturvasta tekemään kirjalliseen kysymykseen 172/2004 perustellen asiaa seuraavasti: "Asiaa koskevaa lakia säädettäessä lähtökohtana oli, että osittaiseen kotihoidon tukeen (nykyisin osittainen hoitoraha) ei ole oikeutettu perhe, jossa vanhempi tai muu huoltaja ei ole virka- tai työsuhteessa tai kun vanhempi opiskelun johdosta tekee lyhennettyä työaikaa. Osittaista hoitorahaa ei liioin suoriteta perheelle, jossa vanhempi tai huoltaja itsenäisenä yrittäjänä lyhentää tai on lyhentänyt työaikaansa." Näin varmasti on, mutta jos lähtökohta lainsäädäntötyössä osoittautuu huonoksi ja perustelu epätasa-arvoiseksi, on lakia voitava korjata, tässä tapauksessa vielä helpostikin, sillä kysymys on lähinnä selkiyttävästä teknisestä lain pykälän tarkentamisesta.

Hallitusohjelman yrittäjyyden politiikkaohjelmaan on kirjattu tavoitteena muun muassa yrittäjyyden edellytysten parantaminen ja vanhemmuuden sekä yrittäjyyden parempi yhteensovittaminen. Tämä lakimuutos on nyt mahdollisuus ottaa yksi iso askel parempaan suuntaan myöskin yrittäjiä ajatellen.

Herra puhemies! Tämä laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 §:n muuttamisesta tukisi juuri näitä näkökohtia, ja sitä esitänkin tässä lakimuutoksessa.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Odotus on palkittu. Ed. Vihriälä on omassa aloitteessaan esittänyt lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 §:n muuttamista siten, että sellaisella yrittäjällä, jonka omassa yrityksessään tekemä työ vähenee lapsen hoidon vuoksi 40—60 prosenttiin aiemmasta, on oikeus osittaiseen hoitorahaan.

Arvoisa herra puhemies! Pidän tätä hyvin tärkeänä aloitteena. Kannatan ed. Vihriälän aloitetta, koska se asettaa työntekijät ja yrittäjät samaan asemaan, minkä pitäisi olla kaiken lainsäädännön tarkoitus.

Keskustelu päättyy.