Täysistunnon pöytäkirja 111/2004 vp

PTK 111/2004 vp

111. TORSTAINA 21. LOKAKUUTA 2004 kello 16.30 (16.37)

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki kuntalain muuttamisesta

 

Toimi Kankaanniemi /kd(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Kolme päivää on aikaa siihen, kun kunnallisvaalien tulos alkaa selvitä, joten on ajankohtaista keskustella vähän kunnallishallinnosta. Olen tehnyt lakialoitteen kuntalain muuttamisesta siten, että laissa suoraan mahdollistettaisiin kunnille oikeus siirtyä pormestarijärjestelmään eli vaihtoehtoisesti kunnat voisivat tämän lakialoitteen mukaan valita joko päätoimisena luottamushenkilönä toimivan pormestarin tai sitten nykyiseen tapaan pysyä viranhaltijana toimivan kunnanjohtajan järjestelmässä. Olisi siis vaihtoehto ja kuntakohtainen vapaus valita, kumpi malli kunnassa koetaan parhaimmaksi.

Eilen television vaalikeskustelussa näyttivät likipitäen kaikki puoluejohtajat kannattavan ainakin kokeilunomaisesti pormestarimallin käyttöönottoa ja näin hankkia siitä kokemuksia. Nykyinen laki ei suoraan sitä mahdollista. Kun kuntalakia vuonna 95 säädettiin, niin eduskunta lisäsi hallintovaliokunnan esityksestä lain 24 §:ään uuden 2 momentin, ja se mahdollistaa sen, että kuntaan voidaan valita määräaikainen, valtuuston toimikaudeksi valittu kunnanjohtaja kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Mutta varsinaista pormestarimallia tuo muutos ei tarkoita ja tietääkseni yksikään kunta ei ole tuota 24 §:n 2 momentin mukaista menettelyä toteuttanut. Vain Leivonmäen kunnassa jonkin aikaa oli tämäntapainen järjestely. Mikäli kunta nyt haluaa valita luottamushenkilönä toimivan pormestarin, niin siihen ymmärtääkseni pitää saada lääninhallituksen lupa, koska laki lähtee siitä, että jokaisessa kunnassa on oltava kunnanjohtajan virka. Siitä ei voida kunnan omalla päätöksellä poiketa.

Tässä esityksessä ei siis lähdetä siitä, että olisi kansanvaalilla valittava pormestari, mikä toisi ongelmia, kun valtuuston rinnalle tulisi toinen suoraan kuntalaisilta valtuutuksensa saava toimielin, pormestari. Siitä voisi olla hankaliakin kokemuksia, tai miksei jossakin voitaisi kokeilla, mutta se on isompi muutos.

Tässä lakialoitteessa on lähdetty siitä, että pormestari valittaisiin valtuutettujen keskuudesta ja valtuuston toimesta ja valtuuston toimikauden ajaksi. Esimerkiksi nyt, kun Turussa, Suomen vanhassa pääkaupungissa, on kaupunginjohtajan paikka tulossa hakuun, niin jos tämä lakialoite saataisiin pikaisesti voimaan, niin esimerkiksi numerolla 271 Turun kaupunginvaltuuston vaaleissa oleva ehdokas voitaisiinkin, kun hän varmasti tulee valituksi valtuustoon, valita myös pormestariksi. Se olisi hienoa. Mutta ikävää siinä mielessä, että menettäisimme eduskunnassa varapuhemiehen. Mutta tämä mahdollistuisi tätä kautta ja vahvistaisi sitä luottamushenkilöpohjaista hallintoa, johon kunnissa pitäisi nykyistä vahvemmin päästä. Tänä päivänä kunnat ovat melko lailla virkamiesjohtoisia. Järjestelmä on siihen suuntaan kehittynyt vähän kuin salakavalasti ja ikään kuin vahingossa. Olisi syytä mahdollistaa kunnalle oikeus siirtyä myös tällaiseen luottamushenkilöpohjaiseen, välillisesti selvemmin kuntalaisilta tulevaan valtuutukseen nojaavaan järjestelmään, jonka tällainen luottamushenkilöpohjainen pormestarimalli mahdollistaisi.

Monissa maissa on tällainen malli käytössä, ja siten vielä, että tuo hallituksen puheenjohtajuus, niin kuin tässäkin esitetään, tai hallitusta vastaavan toimielimen puheenjohtajuus, on annettu pormestarille. Tässä siis lähdetään siitä, että pormestari olisi aina kunnanhallituksen puheenjohtaja, mutta tähän myös sisältyy se mahdollisuus, että kunta voisi päättää niinkin pitkälle, että pormestari olisi myös valtuuston puheenjohtaja, kun hän on valtuutettu vaalien perusteella.

Herra puhemies! Tämä kysymys ja aihe ovat aiheuttaneet tietysti keskustelua, ja on syytäkin sellaista käydä, mutta en näe mitään ongelmaa siinä, että eduskunta päättäisi, että tällainen mahdollistettaisiin. Se ei varmastikaan vie mihinkään tuhoon, vaan päinvastoin antaisi kuntien itsehallinnolliselle perustalle vahvistusta, kun näinkin voitaisiin kunnan hallintoa johtaa. Toivon, että tämä lakialoite saisi myönteisen käsittelyn ja mahdollisimman nopeasti, jotta jo seuraava valtuusto voisi päästä tällä tiellä eteenpäin.

Keskustelu päättyy.