Täysistunnon pöytäkirja 112/2006 vp

PTK 112/2006 vp

112. TORSTAINA 9. MARRASKUUTA 2006 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

9) Laki opintotukilain 19 §:n muuttamisesta

 

Paula Risikko /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Kumpula-Natri on tehnyt erinomaisen lakialoitteen liittyen opintotukilakiin. Mehän olemme täällä hyvin paljon keskustelleet tämän syksyn aikana opiskelijoiden taloudellisesta toimeentulosta, mutta se on kyllä koskenut aika paljon korkeakouluopiskelijoita. Tässä yhteydessä otetaan kantaa toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen.

Toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevien nuorten opintotuessa on useita epäkohtia, jotka on korjattava nopeasti. Esimerkiksi 17-vuotiaat itsenäisesti asuvat toisen asteen opiskelijat ovat täysin kohtuuttomassa asemassa. Heidän opintorahansa on korkeimmillaan vain runsaat 80 euroa kuukaudessa. Sillä summalla ei missään päin Suomessa elä eikä 17-vuotias saa enää apuja edes lapsilisistä. Myös vanhempien tulojen ja opintorahan kytkös tulee purkaa. Vanhempien tulot voivat pienentää opintorahaa tai estää sen myöntämisen kokonaan. Automaattinen kytkentä vanhempien tuloihin on epäoikeudenmukaista, koska suuri osa vanhemmista ei käytännössä pysty rahoittamaan nuorensa opintoja. Siksi tulorajat olisi poistettava kokonaan alle 20-vuotiailta itsenäisesti asuvilta toisen asteen opiskelijoilta ja kohdeltava heitä samalla tavalla kuin korkeakouluopiskelijoitakin. Kannatan tehtyä lakialoitetta mielelläni.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Oikeastaan voi sanoa näin, että ed. Risikko käytti aika pitkälti sen puheenvuoron, minkä olin itse miettinyt käyttäväni tässä yhteydessä. Mutta todellakin, se on aivan totta, että nyt tänä syksynä täällä eduskunnassa on hyvin paljon keskusteltu tästä opintorahasta ja sen suuruudesta nimenomaan koskien korkeakouluopiskelijoita. Mutta tämä alle 20-vuotiaita toisen asteen opiskelijoita koskeva opintorahakeskustelu on jäänyt vähäisempään asemaan. Täytyy sanoa, että tämä on aivan oikea tämä ed. Mia-Petra Kumpula-Natrin tekemä lakialoite. Toivon, että jos ei muuten, niin ainakin käytäisiin valiokunnassa keskustelua tämän lakialoitteen pohjalta. On aivan totta, että meillä täysi-ikäisyyden raja on muutenkin 18 vuotta tällä hetkellä ja jos ajatellaan, että eiväthän vanhemmat enää yli 18 vuotta täyttäneen kohdalla ole muutenkaan elatusvelvollisia, niin täytyy sanoa, että tämä aiheuttaa kyllä opiskelijoiden kohdalla aivan kohtuuttomia tilanteita tällä hetkellä.

Mutta kaiken kaikkiaan uskon, että opintoraha ja opintososiaaliset etuudet tulevat olemaan varmastikin seuraavan hallitusohjelman ja seuraavan hallituksen keskuudessa käytäviä keskusteluja. En usko, että näihin mitään suuria linjavetoja tullaan tekemään tämän hallituskauden osalta enää nyt ajan puutteen vuoksi, valitettavasti.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Pahoittelen, mutta en oikein ymmärrä ed. Kumpula-Natrin aloiteideaa. Jos sillä halutaan lisätä ammattiin opiskelevien nuorten opintososiaalista tukea, on aloitteen vaikutus kovin pieni. Jos ihan oikeasti haluamme tukea ammattiin opiskelevia, niin nostamme heidän opintotukensa korkeakouluopiskelijoiden tasolle niin, että vanhempien tuloja ei oteta huomioon.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Edustajien Risikon ja Tiuran puheenvuoroihin viitaten olen varsin samaa mieltä, mitä tulee tähän lakialoitteeseen, ja sitä lämpimästi kannatan. Nyt on myös muistettava se, että kyllä ne kulut toisen asteen opiskelijoilla monessakin paikassa ovat lähes samanlaiset kuin korkeakouluopiskelijoilla. Tällä hetkellä muistaakseni tämä ero kuukaudessa tässä opintotuessa on noin 100 euroa, siis melkoinen ero. Ja niin kuin ed. Tiura viittasi myös näitten tarkistamiseen, samalla tavalla itse en usko, että suuria muutoksia tällä vaalikaudella tapahtuu, mutta varmasti sitten kun puolueet neuvottelevat tulevasta hallitusohjelmasta, keskeisenä on myös opiskelijoitten aseman parantaminen. Ei se tarkoita sitä, etteikö joitakin parannuksia ole tehty, ja varmaan myös, kun valtiovarainvaliokunta antaa mietintönsä, tulee parannuksia. Mutta ennen kaikkea toisen asteen opiskelijoitten kohdalla on tämä tässäkin lakialoitteessa tuotu epäkohta melkoinen.

Keskustelu päättyy.