Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kriminaalipolitiikan päätavoitteisiin kuuluu
rikosten ehkäiseminen. Suomalaiset ovat perinteisesti kunnioittaneet
lakia, oikeudenmukaisuutta ja hyvää järjestystä.
Perussuomalaiset kunnioittavat edelleen näitä kansallisia
perusarvoja ja uskaltavat myös lausua sen julki.
Viime päivinä on uutisoitu tapauksesta, jossa nuori
rikoksentekijä vapautui kärsittyään
vain kolmasosan vankeusrangaistuksestaan. Monelle on tullut yllätyksenä se,
että tämä on normaali käytäntö ja
täysin nykylain mukaista. Tilanne vaikuttaisi kansalaiskeskustelun
perusteella sotivan yleistä oikeustajua vastaan. Rikollisuuteen
ja siihen liittyviin ilmiöihin vaikuttamiseen tarvitaan
yhteiskunnallista päätöksentekoa.
Kysynkin asianomaiselta ministeriltä: millaista kriminaalipolitiikkaa
hallitus tekee, koska yleisen oikeustajun ja olemassa olevan todellisuuden
välillä ilmenee räikeä ristiriita?
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin
tärkeä kysymys. Lähdetään
ensin siitä, että en pysty ministerin ominaisuudessa
kommentoimaan yksittäistä tapausta. Sitten voidaan
todeta, että meillä on pitkään
Suomen rikosoikeusjärjestelmässä ollut systeemi,
jossa henkilö, joka on tehnyt rikoksen alle 21-vuotiaana,
on päästetty vapauteen, kun hän on suorittanut
rangaistuksestaan kolmasosan. Oikeastaan tilanne on se, että meillä on suurin
piirtein 1940-luvun jälkeen, siitä lähtien, ollut
sellainen järjestelmä, että juuri nuoret
rikoksentekijät on päästetty aikaisemmin
vapauteen. Eduskunnassa oli vuonna 2006 esitys siitä, että tähän
tehtäisiin muutos. Silloinen hallitus esitti, että nuoren
rikoksentekijän pitäisi istua puolet tästä rangaistuksesta,
mutta silloinen eduskunta päätti kuitenkin toisin.
Sen takia meillä on nykyään se järjestelmä,
mikä meillä on.
Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Arvoisa herra puhemies! Rikoslain mukaan vanki voi todellakin
päästä ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta
on suoritettu puolet, jos rikosta edeltävinä kolmena
vuotena ei ole ollut vankilassa. Ja nuorille rikoksentekijöille,
kuten ministeri toi esille, ehdonalaisuuteen pääsemisen
kynnys on vielä matalampi. Kyse on niin sanotusta ensikertalaisuusstatuksen
palautumisesta, eli ei tarvitse olla todellinen ensikertalainen
ollakseen lain edessä ensikertalainen. Taloudellisten seikkojen merkityksen
korostamisen voidaan katsoa hallitsevan suomalaista rangaistuskäytäntöä rangaistuksen
tarkoituksen sijaan. Eli siis yhteiskunnalle sinänsä kalliita
vankilapaikkoja ei haluta pitää yllä,
vaan mieluummin päästetään rikolliset
vapaaksi keskuuteemme. Ehdollinen vankeus ei toisille ole rangaistus
lainkaan. Kysynkin asianomaiselta ministeriltä: Onko hallituksen
kriminaalipolitiikassa käynyt nyt niin, että taloudelliset
seikat ovat ohittaneet halun ehkäistä rikollisuutta?
Eikö nyt viimein tarvita näitä lainsäädännöllisiä muutoksia?
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Niin kuin totesin, tämä järjestelmä on
ollut meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme jo pitkään.
Tämä ei ole mikään tämän hallituksen
keksimä järjestelmä, vaan tätä ollaan noudatettu
hyvin pitkään. Syy tähän on
ollut se, että ollaan arvioitu, että se on koko
yhteiskunnan etu, että rikoksentekijä myös
sopeutuu takaisin yhteiskuntaan ja että hänelle
annetaan se mahdollisuus tulla tavalliseksi veronmaksajaksi.
Kävin tänään Keravan vankilassa
ja tapasin muun muassa yhden vangin, joka sanoi suoraan, että hän
haluaa sitten päästä veronmaksajaksi. Mielestäni
tämä on hyvä muistutus siitä,
että totta kai rikoksentekijän pitää kärsiä rangaistuksensa,
mutta totta kai se on myös niin, että meidän järjestelmän
pitää olla sellainen, että se antaa sen mahdollisuuden
sopeutua takaisin yhteiskuntaan.
Olen kuitenkin sanonut, myös aikaisemmin tiedotusvälineille,
että mielestäni on erittäin tärkeätä,
(Puhemies koputtaa) että tästä periaatteesta
keskustellaan, ja sitä keskustelua meidän pitää jatkaa.
Arja Juvonen /ps:
Arvoisa herra puhemies! Voimassa olevan lainsäädännön
mukaan törkeästä lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä tuomio on vähintään
vuosi vankeutta, enintään 10 vuotta. Suomalaisessa
oikeuskäytännössä törkeästä lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan
kuitenkin yleensä vähimmäisrangaistuksen
mukaan. Tämä sotii vasten yleistä oikeustajua.
Teimme lakialoitteen, joka sai reilusti yli sata allekirjoitusta,
ja asiaa käsiteltiin lakivaliokunnassa, ja oikeusministeriö antoi
siitä lausuntonsa, jossa todettiin, että ei ole
syytä muuttaa rangaistuskäytäntöä.
Kuinka ihmeessä me voimme perustella tätä niille,
jotka ovat joutuneet uhreiksi, ja niille, jotka ovat tekoja tehneet,
että he voivat toimia näin ilman kunnollista rangaistusta? Missä ihmeessä on
se oikea, reilu oikeustaju? Sitä me emme ymmärrä.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Edellisellä hallituskaudella juuri
lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tehtiin
muutoksia lainsäädäntöön.
Niin kuin edustaja mainitsi, vähimmäisrangaistus
on yksi vuosi vankeutta, enimmäisrangaistus on 10 vuotta
vankeutta. Siinä, mikä teko on sellainen, että se
täyttää tämän rikosnimikkeen,
voi olla hyvin erilaisista teoista kyse. Sitä selitettiin
myös oikeusministeriön vastineessa teille, lakivaliokunnalle,
ja sen takia on mahdotonta sanoa, että nyt pitäisi
mennä sellaiseen järjestelmään,
että jos esimerkiksi toinen henkilö, joka on hyvin
nuori, syyllistyy rikokseen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön,
niin se toinen nuori pitäisi aina myös tuomita
vähintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen.
Se olisi joissakin tapauksissa kohtuutonta.
Mutta nyt täytyy muistaa myös se, että meillä tuomioistuimet
soveltavat sitä lainsäädäntöä, mitä me
täällä teemme, ja tuomioistuinten asia on
(Puhemies koputtaa) aina tapauskohtaisesti arvioida, mikä on
juuri siihen tapaukseen soveltuva rangaistus.
Eeva-Maria Maijala /kesk:
Arvoisa puhemies! Nuorten rikosten ennaltaehkäisy
on varmasti meille kaikille erittäin tärkeä asia.
Toimiessani käräjillä tuomariharjoittelussa
notaarina kohtasin tilanteen, jossa rattijuoppo sai ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Rattijuoppo lähti salista ulos nauraen: "Enpä saanut
mitään."
Olen tehnyt toimenpidealoitteen siitä, että nuorelle
rikoksentekijälle tulisi 2 viikon tämmöinen
vankilaantutustumisrangaistus. Onko tätä tai joitakin
muita vastaavia toimenpiteitä tarkoitus viedä eteenpäin
niin, että nuoret todella saisivat kokea sen, että he
saavat oikean rangaistuksen, ja että tällä olisi
vaikutusta siihen, että nuoret eivät sortuisi
rikosten teille?
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Tänään kun kävin
siinä Keravan vankilassa, niin totesin, että siellä oli
myös nuoria rikoksentekijöitä. Toisaalta
me tiedämme, että ne nuoret, jotka joutuvat vankilaan,
valitettavasti usein myös uusivat tekonsa. Meidän työmme
pitäisi olla ennaltaehkäisyä niin, että sinne
ei jouduta.
Mutta itse tähän kysymykseen: Me olemme oikeusministeriössä myös
nyt harkitsemassa sellaista järjestelmää,
että pitkiin ehdollisiin rangaistuksiin voitaisiin lisätä lyhyempi
ehdoton ajanjakso, ja tämä valmistelutyö on
ministeriössä nyt vireillä. Me mietimme
sen haittapuolia ja hyviä puolia, ja itse olen tähän
mennessä suhtautunut tähän mahdollisuuteen
positiivisesti, ja meillä on myös hallitusohjelmassa
kirjaus siitä, että tätä nyt
selvitetään tällä hallituskaudella,
ja toivon, että me pääsemme tässä asiassa
myös eteenpäin.
Ben Zyskowicz /kok:
Arvoisa herra puhemies! Viime viikkoina suomalaiset ovat median kautta
saaneet ihmetellä meidän kriminaalipolitiikkamme
kummallisuuksia: Liikekumppaninsa Tallinnassa surmannut ja paloitellut
murhamies pääsi vankilasta lomalle. Suomalaistytön
tappoon Espanjassa osallistunut nuorimies pääsi
parin vuoden jälkeen vapaaksi herjaamaan vainajaa ja tämän
omaisia. Vankiloissa vangeilla on lähes rajaton oikeus
saada tietää, ketkä vartijat ja ketkä poliisit
ovat heidän tietojaan vankirekisteristä katsoneet.
Minulla on oikeusministerille hyvin yksinkertainen kysymys:
milloin rikollisten ja rosvojen paapominen tässä maassa
loppuu? (Eduskunnasta: Hyvä! — Timo Soini: No
niin!)
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Kaikki nämä tapaukset, jotka edustaja
Zyskowicz tässä toi esille, ovat erittäin valitettavia.
Tilanne on tietenkin se, että ministeriössä vakavasti
katsotaan tätä asiaa — minkälaisia
tietoja esimerkiksi vangeilla on oikeus saada vartijoilta — ja
ollaan nyt tekemässä myös selvitystä siitä,
tarvitaanko lainsäädäntöön
nyt tältä osin muutoksia. (Oikealta: Tarvitaan!)
Ainakin on aika selvää, että käytäntöihin
tarvitaan muutoksia, ja nyt on kyse siitä, että mahdollisesti myös
tehdään lainsäädäntömuutoksia.
Tämä asia on hyvin ajankohtainen, ja toivon, että se
ratkaisu saadaan tässä muutaman viikon sisällä.
Virkamiehet tekevät tämän asian parissa
nyt paljon töitä.
Tom Packalén /ps:
Arvoisa puhemies! Erityisesti vakaviin väkivalta- ja
seksirikoksiin syyllistyneiden rikollisten istumat tuomiot ovat herättäneet
julkisuudessa paljon keskustelua. Tämä keskustelu
on ollut erittäin tervetullutta ja kuvaa hyvin kansan tuntoja — kansan,
jonka asiaa olemme eduskunnassa ajamassa. Mielestäni suurin
epäkohta liittyy vakaviin rikoksiin syyllistyneiden rikollisten
saamien tuomioiden alennuksiin nuoruuden tai ensikertalaisuuden
perusteella. Nyt julkisuudessakin olleessa paloittelumurhassa hovioikeus
muutti käräjäoikeuden elinkautisen murhatuomion
avunannoksi tappoon. Tämä tarkoittaa käytännössä 14
vuoden istumisen muuttumista 2 vuodeksi, tunnetuin seurauksin.
Arvoisa puhemies! Haluankin kysyä arvon ministereiltä:
onko hallituksella aikomuksia selvittää lainsäädännössä tältä osin
olevia mahdollisia valuvikoja, ja onko hallituksella halua tehdä siihen
tarvittavat korjaukset, jotta kansalaisten usko oikeusjärjestelmäämme
ei vaarantuisi?
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Tässä tultiin takaisin siihen alkuperäiseen
kysymykseen: miten kohdellaan nuoria rikoksentekijöitä ja
miten suhtaudutaan siihen, että meillä on sääntö,
joka mahdollistaa sen, että jos on ensikertalainen ja on
istunut puolet siitä rangaistuksesta, niin pääsee
vapaaksi. Niin kuin sanoin, toivon, että me keskustelisimme
juuri tästä, koska asia on ajankohtainen, asia on
tärkeä. Olen ajatellut vähän
sillä tavalla, että varmasti olisi paikallaan,
että me yhdessä oikeusministeriön ja
lakivaliokunnan kanssa järjestäisimme yhteisen
seminaarin, jossa valotettaisiin näitä asioita
monesta eri näkökulmasta ja käytäisiin
laajaa keskustelua siitä, mihin suuntaan halutaan mennä tulevaisuudessa.
Olen avoin sille keskustelulle.
Tuija Brax /vihr:
Arvoisa herra puhemies! Nämä oikeusministeriön
pohdinnat tästä, miten tästä eteenpäin,
olivat viisaita. Yhdessäkään hallitusneuvottelussa
viimeisen 20 vuoden aikana yksikään puolue ei
ole esittänyt näihin periaatesäännöksiin
hallitusohjelmaan muutosta, ei kertaakaan, mutta sen takia, että oikeusjärjestelmä
nauttisi
myös kansalaisten laajaa tukea, täytyy tuottaa
koko ajan kansalaisia puhuttelevista asioita tutkimustietoa. Ja
silloin, kun on esimerkiksi tämä kaikissa Pohjoismaissa
jo 40-luvulta — itse asiassa vielä vanhempi ja
myös suurimmassa osassa Euroopan maissa — oleva
käytäntö, että nuoria rikoksentekijöitä kohdellaan
eri tavalla kuin vanhoja tai uusijoita, olisi erittäin
tärkeätä, että Oikeuspoliittinen
tutkimuslaitos tai joku yliopisto tuottaisi meille kaikille kansainvälisen vertailun,
vertailun eri maiden käytänteistä ja myös
suomalaisen rikollisuustilanteen kehittymisestä. Meillä on
henkirikoksia ja varsinkin nuorten tekemiä henkirikoksia,
näitä ikäviä kouluampumistapauksia
lukuun ottamatta, onneksi vuosi vuodelta vähemmän.
Arvostaisin kovasti, jos ministeri voisi kertoa, löytyisikö oikeusministeriöltä rahoitusta
tämmöiseen kattavaan kansalaisille ja päättäjillä käytettävissä olevaan
kansainväliseen vertailututkimukseen.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Oikeuspoliittinen tutkimuskeskus on meidän
työkalumme näissä asioissa, ja sen takia
on erittäin tärkeätä, että me
pystymme turvaamaan Optulan rahoituksen tulevina vuosina. Siihen
hallitus on nyt pyrkinyt, ja mielestäni tämä asia
on juuri sellainen, että tätä kannattaisi nyt
tutkia. Meillä on hyvä pohjoismainen yhteistyö myös
tällä saralla, ja edellisessä pohjoismaitten
oikeusministereitten kokouksessa käytiin myös
keskustelua siitä, että meidän kannattaa vaihtaa
kokemuksia juuri siitä, millä tavalla rikollisuus
kehittyy, millä tavalla vankeinhoito kehittyy, mitä uusia
toimenpiteitä pitäisi ottaa mukaan ja miten muun
muassa suhtaudutaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Kaikki nämä asiat ovat erittäin tärkeitä,
ja se on varmasti niin, että meidän on syytä keskustella
myös Optulan kanssa siitä, miten he voivat meitä auttaa
tässä keskustelussa.
Tytti Tuppurainen /sd:
Arvoisa puhemies! On selvää, että rikollisia
ei pidä paapoa millään lailla ja rikoksesta
kuuluu rangaistus, mutta jos me haluamme todella satsata siihen,
että rikoksentekijä ei uusi rikostaan, niin silloin
kyllä tarvitaan myös tiettyjä pehmeitä keinoja.
Tällöin avainasemassa on se aika, jonka vanki
vankilassa viettää. Meillä pitää olla
vankilakoulutoimintaa, meillä pitää olla
mahdollista opiskella ammattiin vankila-aikana, meillä pitää olla
työllisyystoimia vapautuville vangeille ja meillä pitää olla
asuntopolitiikkaa vapautuville vangeille. Minä kysyn, oikeusministeri,
onko meillä Suomessa jotain annettavaa tähän,
koska kaikkein pahinta se on etenkin nuorelle rikoksentekijälle, että hän
lähtee vankilan portilta pelkkä muovikassi kädessään
ja palaa saman kaverijengin seuraan, mistä hän
sinne vankilaan päätyi. Meidän täytyy
ottaa huomioon myös nämä humaanit näkökulmat
kriminaalipolitiikassa.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Edustaja on ihan oikeassa siinä,
että meidän kannattaa panostaa nuorten ihmisten
kouluttamiseen, ja myös ne, jotka istuvat vankilassa, tarvitsevat
koulutusta, ehkä vielä enemmänkin kuin
kaikki muut. Se todettiin myös tänään
minun Keravan vierailuni aikana, ja siellä ainakin on erilaisia
opetusohjelmia, on myös päihdekuntoutusta ja niin
edelleen. Niin siellä kuin muissa vierailuissa, joita olen
tehnyt, on tullut esille se, kuinka tärkeä tämä nivelvaihe
on, kun vanki vapautuu ja hänen pitää löytää itsensä uudestaan
yhteiskunnasta. Siinä myös kaikkien kuntien pitäisi
ryhdistäytyä, koska kannattaa panostaa siihen,
että autetaan tätä henkilöä pääsemään
käsiksi siihen normaaliin elämään.
Tässä meillä on vielä tekemistä.
Ari Torniainen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Rikosseuraamuslaitos on toimittanut
oikeusministeriölle vuoteen 2025 ulottuvan toimitilavision
Suomen vankilaverkostosta, ja siinä on jälleen
kerran vankiloita esitetty lakkautettavaksi. Rikosseuraamuslaitoksen
vuosittaista määrärahaa on leikattu yli
5 miljoonaa euroa ja tarvittavien säästöjen
aikaansaamiseksi vuosiksi 2013—2016 on laadittu sopeuttamissuunnitelma,
joka sisältää muun muassa lähes
200 henkilötyövuoden vähennyksen jo toteutettujen
lisäksi. Arvoisa oikeusministeri, mikä on teidän
näkemyksenne, väheneekö vankiloiden tarve
ja väheneekö vankien määrä tulevaisuudessa,
vai mennäänkö päinvastaiseen
suuntaan?
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Meillä on tänä päivänä meidän
vankiloissamme runsaat 3 100 vankia. Ei ole odotettavissa,
että tämä vankimäärä lähtisi
laskuun. Se on pysynyt aika tasaisena. Voi olla, että se
hieman ehkä myös nousee.
Meillä on vankipaikkoja tänä päivänä kohtuullisen
riittävästi. Meidän ongelmamme on se, että vankilat
joiltakin osin sijoittuvat tavallaan vääriin kohtiin.
Meillä on tarve saada tänne Etelä-Suomeen
enemmän vankipaikkoja, ja se johtuu siitä, että täällä tapahtuu
enemmän rikoksia. Sen takia täällä Helsingin
seudun ja pääkaupunkiseudun vankiloissa on tungosta,
ja sen takia tarvitaan myös visioita siitä, miten
tätä vankilarakennetta kehitetään.
Ongelma on Risen osalta se, niin kuin edustaja sanoi, että määrärahat
ovat niukassa, vankiloita ei ole saatavilla avoimilla markkinoilla.
Me olemme (Puhemies koputtaa) avioliitossa Senaatti-kiinteistöjen
kanssa, ja sen takia tässä pitää yhdessä Senaatin
kanssa löytää ne ratkaisut tulevaisuudessa.