Merja Kyllönen /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kyseessä olevassa lakialoitteessa ehdotetaan työmarkkinatuen tarveharkinnan poistamista kokonaan. Aloite on vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ehdottamaa toimeentuloturvan vähimmäisetuuksien yhtenäistämistä ja tuloköyhyyden vähentämiseen tähtäävää sosiaalipoliittista linjausta. Olemme saaneet kuulla, että hallitus on siinä suhteessa tullut opposition linjoille, että työmarkkinatuen osalta tulorajoja ollaan nostamassa, jotta kaikkein köyhimpien asemaa hiukan parannettaisiin. Mutta edelleen sinne jää loukku, joka synnyttää erittäin vaikean kannustinongelman, sillä perheet, joissa joku perheenjäsenistä saa työmarkkinatukea, saavat usein myös asumis- ja toimeentulotukea. Asumistuki ja toimeentulotuki ovat niin ikään tarveharkintaisia ja tulosidonnaisia. Tarveharkinnan voimakas päällekkäisvaikutus syntyy korkeiden asumiskustannusten alueella ja siellä erityisesti lapsiperheissä.

Tämä nykyinen lainsäädäntö ei myöskään sovi yhteen yksilöllisen perusoikeuden kanssa. Puolisoiden tuloihin sidottu tarveharkinta ei sovi yhteen työttömyysturvan yksilöllistä perusoikeutta turvaavan ja korostavan luonteen kanssa. Tuen leikkaaminen työmarkkinatukea saavan omien pääomatulojen perusteella kohtelee työmarkkinatuen saajia ansiosidonnaisella turvalla olevia ankarammin. Ansiosidonnaisella turvalla olevien etuutta ei leikata päivärahan saajan omien pääomatulojen perusteella.

Tällä lainsäädännöllä nykytilassaan on hyvin kielteiset vaikutukset parisuhteisiin. Negatiiviset kannustimet eivät siis liity vain työssäkäyntiin ja lyhyen tai osa-aikaisen työn vastaanottamiseen. Tarveharkinta hankaloittaa työttömien parisuhteiden solmimista, koska yhteen muuttamisen jälkeen työttömän kumppanin tulot voivat pudota nollaan. Järjestelmä olettaa juuri yhteen muuttaneiden ihmisten elävän samasta lompakosta, vaikka todellisuus on usein aivan toinen. Tämä on myös merkittävä tasa-arvokysymys ja loukkaa naisten oikeuksia, koska tutkimusten perusteella esimerkiksi vuoden 2008 aikana tarveharkinta pienensi työmarkkinatukea yhteensä 14 352 henkilöllä, ja heistä 68 prosenttia oli naisia. Kotoutumistuessa tarveharkinta vähensi 1 725 henkilön tukea, ja heistä 70 prosenttia oli naisia.

Lähes puolet tarveharkinnan kohteeksi joutuneista elää avoliitossa ja jää siksi ilman lakisääteistä oikeutta elatukseen. Tarveharkinnan kohteeksi joutuneista lähes puolet on keskituloisia, elikkä tämä ei ole pelkästään enää pienituloisten perheiden ongelma. Aloitteen kustannuksiksi ilman verotulojen vastaavaa lisäystä on arvioitu noin 30 miljoonaa euroa. Eli kyseessä ei ole mikään mahdoton summa eikä mahdoton asia hoitaa varsinkin, kun sillä kannustetaan kansalaisia myös ottamaan töitä vastaan. Tänä päivänä näyttää siltä, että meidän kannustinjärjestelmämme on siihen suuntaan kenollaan, että se kannustaa ihmisiä enemmän olemaan toimettomana ja vailla aktiivitoimia. Valitettavasti parisuhteessa usein käy niin, että kun rahat loppuvat, kyllä se rakkauskin jossakin vaiheessa lentää ulos ikkunasta kartanolle. Ja silloin on tilanne kyllä sellainen, että siinä voi hyvin kysellä, kuka mitäkin maksaa tai on maksamatta. Toivon, että kokonaisuutena tämä työmarkkinatuen tarveharkinta puretaan tai siihen löydetään ainakin sellainen järkevä systeemi, että pieni- ja keskituloiset ihmiset aidosti eivät joudu tuloloukkuun tämän lainsäädännön takia.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Pitkäaikaistyöttömyys ja työmarkkinatuen tarveharkinta ovat tutkitusti räikeimpiä köyhyyttä synnyttäviä ja syventäviä tekijöitä Suomessa. Lisäksi työmarkkinatuen tarveharkinta on selvä loukkaus ihmisten itsemääräämisoikeutta kohtaan. Naisten oikeus omiin tuloihinsa tunnustettiin lain tasolla Suomessa jo 1800-luvun lopulla. Työmarkkinatuen tarveharkinta onkin outo jäänne tuota lakia edeltäneeltä ajalta, ja sen ei enää luulisi kuuluvan 2000-luvun Suomeen. Hallitus on myös myöntänyt, että tarveharkinta tältä osin on vähintäänkin outo tehdessään ratkaisun korottaa 23 prosentilla tarveharkinnan tulorajoja. Hallituksen päätös korottaa tulorajoja on ehkä oikeansuuntainen mutta ei todellisuudessa poista tätä yhdenvertaisuusongelmaa eikä myöskään poista sitä tosiasiaa, että tarveharkinta tämän jälkeenkin aiheuttaa köyhyyttä. Siksi kannatan mielelläni ed. Kyllösen tekemää lakiesitystä.