Pirkko Ruohonen-Lerner /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Onko Suomen julkishallinnossa rakenteellista
korruptiota? Ikävä kyllä on. Suomi tosin
sijoittuu maailmanlaajuisessa, lähes 200 maata käsittävässä korruptiolistassa
sinänsä tyydyttävästi sinne
suhteellisen vähän korruptoituneiden maiden joukkoon.
Silti meillä on parantamisen varaa, myös vaikka
vaalirahoituslainsäädännöllä on
jossakin määrin saatu kitkettyä sen sektorin
korruptiota.
Pahin jäljellä olevista rakenteellisen korruption
lajeista Suomessa on poliittiset virkanimitykset. Meillähän
on edelleen valitettavan yleistä julkisella sektorilla,
että ratkaiseva, tosiasiallinen virkanimityksen peruste
on puoluekanta eli jäsenkirja ja osoitettu puolueuskollisuus
tai vähintäänkin tiedossa oleva poliittinen
samanhenkisyys. Lisäksi vielä nämä korruptiiviset
virkavalinnat usein paketoidaan sulle—mulle-lahjakoriksi,
ja usein valinnan kohteeksi osuu hyvä veli tai hyvä sisko
tai vaikkapa uskonsisar. Tällaiset poliittiset virkanimitykset
rikkovat perustuslakia, sen 125 §:n 2 momenttia,
joka säätää yleiset virkanimitysperusteet,
ja myös rikotaan perustuslain 6 §:stä seuraavaa
suosinnan ja syrjinnän kieltoa. Valitettavasti korruptiivisten
virkanimitysten perinne meillä on valtion ja kuntien nimityksissä niin
vahvasti juurtunut, että useimmat poliittiset päättäjät
eivät edes näytä mieltävän
toimivansa korruptiivisesti ja perustuslakia rikkoen.
Arvoisa puhemies! Kutsun tänne todistajakseni hallituspuolueiden
piiristä erään etevän, korkean
laintuntijan, yli puoluerajojen arvostetun sosialidemokraatin, eduskuntamme
oikeusasiamiehenä ja Euroopan unionin oikeusasiamiehenä toimineen
Jacob Södermanin. Esitän seuraavassa lyhyesti
ydinsanoman Suomen Kuvalehden haastattelusta, joka julkistettiin
aikaisemmin tänä vuonna. Söderman katsoo,
että virkanimityksissä toistuvasti rikotaan perustuslakia:
"Tämä on tietysti jossain määrin
tulkinnanvaraista, mutta minusta kyseessä on pohjimmiltaan
rikos, koska syrjintämääräysten
rikkominen on kriminalisoitu. Perustuslain syrjintäkieltoa
ei ole oikein koskaan noudatettu, vaan käytäntö on
valunut avoimiin poliittisiin virkanimityksiin." Edelleen Söderman
jatkaa: "Oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen pitäisi tutkia
yksi tällainen nimitys perusteellisesti. Siihen heillä on
täydet mahdollisuudet. Myös perustuslakivaliokunta
voi puuttua asiaan. Uskon myös, että aika olisi
kypsä sille, että valituskielto virkanimityksissä kumottaisiin."
Arvoisa puhemies! Nyt esiteltävänä oleva,
jo kevätistuntokaudella jätetty lakialoitteeni
poliittisten virkanimitysten kieltämisestä on
100-prosenttisesti samalla kannalla kuin Jacob Södermanin
näkemykset. Nyt katoaisi tulkinnanvaraisuus ja virkanimityskorruptio
tulisi selkeästi kielletyksi. Jacob Södermanin
viisaisiin, lakia kunnioittaviin lausumiin nojautuen vetoan lopuksi
erityisesti hallituspuolueiden edustajiin ja teidän joukossanne
erityisesti sosialidemokraatteihin, että yhdessä nyt
kitkemme Suomesta rakenteellisen korruption viimeisen suuren linnakkeen.
Jari Lindström /ps:
Arvoisa herra puhemies! Aivan oikein, ketään
ei saa syrjiä eikä myöskään suosia
poliittisen suuntauksen vuoksi, mutta virkanimitys ei saa olla mikään
palkintovirka puolueen hyväksi tehdystä työstä.
Tästä kunnallisesta viranhaltijapuolesta tämän
lakiesityksen osalta ihan lyhyesti kaupunginjohtajasta: vaikkei
kaupunginjohtaja suoraan tunnustaisi mitään poliittista
väriä, niin varsin usein hänellä sellainen
kuitenkin on, ja tämä väri ei saa vaikuttaa
hänen työhönsä eikä asennoitumiseensa
eri poliittisiin ryhmiin, eli hänen tulee säilyttää se
objektiivinen asenne kaikkia kohtaan.
Hanna Mäntylä /ps:
Arvoisa puhemies! Näistä poliittisista virkanimityksistä on
useita ja hyvin räikeitäkin esimerkkejä ihan
omassakin tiedossani. Tiedän itsekin tilanteita, joissa
puoluekanta on ollut virkaan valinnan peruste tai syy, ei todellinen
hakijan niin sanottu pätevyys. Olen myös itse
kuullut aikanani, etten koskaan tulisi saamaan vakituista sosiaalityöntekijän
virkaa, vaikka muuten pätevyys ja koulutus riittäisivätkin,
ja syynä se, että edustan niin sanottua väärää puoluekantaa
näiden henkilöiden mielestä. Näinhän
asian ei tulisi olla, vaan poliittiseen aktiivisuuteen tulisi kannustaa
ja aktiiviseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen puoluekannasta tai
sen puuttumisesta huolimatta. Missään tapauksessa
virkaan valinnan peruste sen ei tule olla.
Keskustelu päättyi.