Valto Koski /sd(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Minulla on kurkku semmoisessa kunnossa, että en tiedä, pystynkö kokonaan tämän esittelypuheenvuoron käyttämään, mutta koetan sinnikkäästi kuitenkin kertoa niin pitkälle kuin kurkku kestää.

Tässähän on kysymys nimenomaan asiasta, josta on jo pitkän aikaa käyty yhteiskuntapoliittista keskustelua ja joka on monessa mielessä erityisen tärkeä ja ajankohtainen. Sen takia haluan nyt todeta, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on jo aiemmin katsonut omaishoidon asianmukaisen järjestämisen tarpeelliseksi ja edellyttänyt, että omaishoidon asemaa kuntien palvelujärjestelmässä vahvistetaan ja että omaishoitajien asemassa oleviin puutteisiin etsitään ratkaisut. Tähän asiaan on sosiaali- ja terveysvaliokunta ottanut kantaa lausunnossaan 5/2001 vp sekä mietinnössään 26/2001 vp.

Omaishoidon edellytysten parantaminen vaatii omaishoitoa koskevan lainsäädännön kehittämistä. Nyt ehdotetut lainmuutokset, jotka perustuvat pitkälti sosiaali- ja terveysministeriön asettaman selvityshenkilön, sosiaalineuvos Elli Aaltosen, raporttiin, STM:n työryhmämuistio 3/2004, ovat tärkeä askel valiokunnan aiemmin esittämään suuntaan. Valiokunta korostaa, että omaishoidon tarkoituksenmukaisen toteuttamisen kannalta on keskeistä, että kunnat varaavat tähän toimintaan riittävästi voimavaroja. Näinhän asianlaita ei ole ollut, ja tämä huomio on syytä ottaa vakavasti.

Omaishoidosta on tarkoitus tehdä sopimus hoitajan ja kunnan välillä, ja sopimukseen tulee liittää hoito- ja palvelusuunnitelma. Selvitysten mukaan palvelusuunnitelmat ovat olleet puutteellisia esimerkiksi omaishoitajien vapaiden aikana annettavien palveluiden suhteen. Valiokunta toteaakin, että lakiehdotuksen 7 §:n mukainen palvelu- ja hoitosuunnitelma, joka sisältää myös omaishoitajan hoitopalkkion ja hänen tehtäviään tukevien palvelujen kirjaamisen, parantaa hoidettavien vaikuttamismahdollisuuksia ja heidän itsemääräämisoikeutensa toteutumista.

Palvelusuunnitelman laadinnan yhteydessä tulee arvioida myös omaishoitajan terveydelliset ja muut mahdollisuudet selviytyä vaativasta hoitotyöstä. Tämä on erityisen tärkeä asia sen takia, että he ovat melko iäkkäitä henkilöitä, jotka toista iäkästä henkilöä omaishoitajana hoitavat, eikä ole aina itsestäänselvää, että tämän hoitojakson aikana terveys säilyy. Sen takia on tarkoitus ja tarpeellista erityisesti kiinnittää huomio myöskin omaishoitajan terveydelliseen asemaan ja muihin mahdollisuuksiin selviytyä tästä vaativasta hoitotyöstä.

Huolellisesti laadittu hoito- ja palvelusuunnitelma antaa myös tarpeelliset tiedot omaishoidon tuloksellisuuden, vaikuttavuuden ja laadun seurantaa varten, mitä on myöskin pidettävä erittäin merkittävänä. Tässä seurannassa voidaan myös sopia hoitajan työn vähentämisestä tai lisäämisestä, palvelujen lisäämisestä tai vähentämisestä ja palkkion tarkistamisesta näitä taustoja vasten.

Omaishoitajat kaipaavat tutkimusten mukaan nykyistä enemmän tukea hoitotyölleen. Omaishoitajat tarvitsevat paitsi taloudellista tukea myös koti- ja tukipalveluja sekä koulutuksellista ja henkistä tukea. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää iäkkäiden hoitajien selviytymiseen ja tukemiseen. Julkisen palvelujärjestelmän ei koeta riittävästi opastavan ja tukevan hoitajaa raskaassa työssään, mikä tulee ottaa kehittämistyössä vakavasti huomioon. Valiokunta korostaakin, että omaishoito on nähtävä yhtenä osana kotihoidon palvelukokonaisuutta, johon liittyvät kaikki kotiin annettavat palvelut, kuten kotisairaanhoito ja kotisairaalatoiminta, samoin kuin päiväkeskustoiminta ja sijaishoito.

Tässä keskeisempiä asioita, joita valiokunta mietinnössään korostaa.

Sen lisäksi haluan todeta, että valiokunta korostaa myös sitä, että vähimmäismäärää pienemmästä palkkiosta sopimisen tulee olla hoitajalle vapaaehtoista. Hoitopalkkioiden vähimmäismäärien korottaminen ja sitominen indeksiin samoin kuin vähimmäispalkkion alittamisen edellytysten säätäminen laissa ovat valiokunnan käsityksen mukaan omiaan edistämään asiakkaiden yhdenvertaisuutta.

Ensimmäiseen lakiin on 1 §:ään lisätty, niin kuin tuosta aineistosta käy selville, loppuosaan teksti "ja omaishoitajan työn tukeminen".

Toisen lain 17 § on kirjoitettu yhdessä kohdin uudelleen ja muilta osin on pidetty tämä asia hallituksen esityksen mukaisessa muodossaan.

Asiaan liittyy vastalause, jota en käy tarkemmin selvittelemään. Uskon sen tulevan esitellyksi ilmankin tässä salissa.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! On mukava päivä, kun voimme käsitellä sellaisia lakeja, joita on pitkään odotettu. Ja jos jotain, niin omaishoitoa määrittävää lakia on odotettu. Vuodelta 93 on ensimmäinen sosiaalihuoltolakiin tehty asetusmuutos, ja 95 sitä on korjattu vapaapäivien osalta, ja tämä on ensimmäinen lakisääteiselle tasolle saatettu omaishoitoa koskeva esitys. Pitkään omaishoitotyössä ja sitä kehittävissä organisaatioissa toimineena voisin sanoa äärimmillään, että hyvä, vaikkei olisi kuin otsikko, niin että sitä voidaan lähteä kehittämään.

Niihin tavoitteisiin nähden, jotka olivat jo lukemattomista korjaustarpeista karsitut selvitysmies Elli Aaltosen esityksissä, tämä ei ole paljon otsikkoa parempi, mutta oleellista on kuitenkin se, että on esitetty, että vähimmäishoitopalkkiota korotetaan 66 eurolla. On otettu uutena saattohoito, kriisitilanne, jossa voidaan maksaa 600 euron kuukausikorvaus. Todellisuudessa kukaan ei voi jäädä pois töistä sillä rahalla, mutta se on enemmän kuin ei mitään.

Se, mikä on surullista, on se, että me puhumme ensinnäkin 300 000 omaishoitajasta, kun voin vilpittömästi sanoa, että kukaan ei tiedä, että se olisi oikea luku. Se on johtamani liiton toimesta annettu luku 90-luvun alussa oletuksena ja perustuen tietysti olemassa oleviin tietoihinkin, mutta sitä lukua käyttää myös sosiaali- ja terveysministeriö ikään kuin faktana. Tällä hetkellä istuu sellainen työryhmä, jossa on STM:n, Stakesin, Kelan, Väestörekisterin, Tilastokeskuksen ja Kuntaliiton edustajat, ja he pyrkivät tämän vuoden aikana vielä saamaan selville sellaisen luvun, joka olisi oikea mittasuhde. Veikkaan, että se on puolen miljoonan luokkaa.

Elli Aaltonen esitti, että omaishoidon tuen piirissä olevien määrä, joka nyt on 27 000, ehkä vähän poikkeaa tämä luku, olisi vähintään kaksinkertaistettu ja lisätty siihen se tarvittava määräraha. Näin ei ole tehty, joten tämä tarkoittaa sitä, että kun — hyvä — on nostettu alimman hoitopalkkion rajaa, yhä harvempi pääsee tuen piiriin, tai pahimmillaan sitä, että erittäin sitovaa hoitotyötä tekevien korkeampaa hoitopalkkiota lasketaan eli kurjuutta jaetaan useammalle.

Hyvää on se, erittäin hyvää, että vapaapäiviin käytettävien intervallipaikkojen kattohinta on asetettu 9 euroon. Sen sijaan valitettavaa on se, että ohjeistusta kuntiin ei voi tältä osin tiukentaa. Niitä hoitopaikkoja, joista hoidettava tulisi saman kuntoisena kotiin kuin on sinne lähtenyt, on liian vähän, ja kun kunta kilpailuttaa niitä, niiden laatu on heikko, jos otetaan halvimman tarjouksen perusteella.

Hyvää on se, että vieras omaishoito -käsite on saatu pois. Surullista olisi, jos vaikeasta naapurista tulisi dementoiduttuasi omaishoitajasi. Se on ollut mahdollista, enää ei.

Samoin on myönteinen asia, että omaishoitosopimuksen kesto on toistaiseksi.

Sen sijaan asioita, jotka ovat vaarallisia, on esimerkiksi 2 §:n 3 kohta, jossa määritellään, mitä tässä laissa omaishoitajalla tarkoitetaan. Tässä laissa tarkoitetaan omaishoitajalla "hoidettavan omaista tai muuta hoidettavalle läheistä henkilöä, joka on tehnyt omaishoitosopimuksen". Jos tämä tulkitaan niin, että se tarkoittaa niitä 27 000:ta, jotka ovat tehneet omaishoitosopimuksen ja saavat omaishoidon tukea, mitä nämä 300 000—400 000 muuta ovat? Meneekö heiltä tämän tulkinnan myötä oikeus saada kotihoitoon tukea, saada vapaapäivät, saada hoitosuunnitelma ja saada myös apua siihen lain mahdollistamaan virkistyspäivään?

Arvoisa puhemies! Palaan myöhemmin tänään vielä uudelleen siihen, että me tiedämme, että kunnat ovat jo omaishoitoa säätelevää asetusta tulkinneet paikallisesti ja törkeästi. Rahaa ei ole varattu riittävästi, ja omaishoidon kriteerien arviointi on ollut hyvin kirjavaa ja palkkioiden määrittäminen kirjavaa, vapaapäivien järjestelystä puhumattakaan. Jotta voitaisiin taata tasavertainen omaishoidon tuen kriteerien hyväksyntä ja tuen tarpeen arviointi ja taata se, että kaikki saavat sen silloin, kun ovat siihen oikeutettuja, omaishoidon tuen maksatus tulisi siirtää seuraavan eduskuntakauden alusta Kelalle ehkä yhdessä toimeentulotuen maksatuksen kanssa. Toivon, että ne, jotka ovat käsittelemässä seuraavan hallituksen ohjelmaa, ottavat tämän erittäin vakavasti. Silloin kunnille jää aikaa ja mahdollisuus ja varoja järjestää omaishoitajan lukemattomia muita tukipalveluja kuin tämä rahallinen korvaus. Palaan siihen lakialoitteeni yhteydessä.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa herra puhemies! Laki omaishoidosta on todella odotettu, ja voidaan sanoa, että ei pelkästään varmaan tälle salille vaan nimenomaan näille omaishoitajille se merkitsee hyvin paljon. Mutta niin kuin täällä on tullut esille, myös tässä salissa, eduskunnassa, olemme jo useamman vuoden ajan nostaneet tätä esille ja se on esimerkiksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnöissä, niin kuin täällä valiokunnan puheenjohtaja toi esille, nostettu vahvasti sellaiseksi asiaksi, jota pitää kehittää ja viedä eteenpäin.

Näin alkuun haluan sanoa, että tässä vastalauseessa, joka tämän mietinnön yhteydessä on, olemme nostaneet esiin niitä asioita, joiden katsomme vielä parantavan tätä omaishoidon tukea ja vievän juuri niitä asioita eteenpäin, joita omaishoitajilta itseltään on tullut. Sanonkin sen ihan tässä alussa, että ehdotan, että otettaisiin tämän lain käsittelyn yhteydessä tämä vastalause käsittelyn pohjaksi.

Myös alkuun haluan tässä sanoa, että työskentely valiokunnassa tämän lain yhteydessä oli erittäin miellyttävää ja valiokunnan kaikki jäsenet tekivät työtä sillä vakavuudella, mitä tämä asia edellyttää. Varmasti kaikki halusimme osoittaa sitä, että arvostamme sitä työtä, mitä omaishoitajat tekevät. Mutta tietenkin reunaehdot ovat olemassa, ja ehkä se kipu oli monella, että olisi haluttu tästä varmasti yhteisesti vielä parempaa. Erittäin hienona asiana haluan todeta tässä myös sen, että valiokunta muutti tätä 1 §:ää, johon pykälään nostettiin myös tämä omaishoitajan työn tukeminen, joka on nimenomaan tämän lain tarkoitus, siis mitä sillä halutaan. Se varmasti myös omaishoitajien kohdalla tunnistetaan ja otetaan mielihyvin vastaan, että heidän työtään tällä tavalla arvostetaan.

Niin kuin täällä on tullut esille, kunnissa vallitsee hyvinkin kirjava käytäntö siinä, kuka on oikeutettu saamaan omaishoidon tukea, ja siksi omaishoito vaatii määrittelyä ja selkeyttämistä. Tässä laissa on siihen kiinnitetty huomiota, miten nämä sopimukset tehdään, mitkä ovat ne edellytykset, ja valiokunta sitten tämän lisäksi toi esille, että näin on hyvä, mutta valiokuntakin totesi sen, että kunnissa ei ole riittävästi taloudellisia resursseja edelleenkään varattu tai ehkä tulla edes varaamaan tätä työtä varten. Se on se ongelma. Kunnissa usein varat ovat tähän tarkoitukseen loppuneet jo alkuvuodesta.

Erityisesti on tärkeää se, mitä ed. Puisto tässä toi esiin, että nyt kun tässä nostetaan tämä alin määrä 300:ksi, ehkä olisi pitänyt vielä voimakkaammin valiokunnassa tuoda esiin, että se ei saa merkitä sitä, että entistä harvempi, entistä pienempi määrä hoitajia saa tätä rahaa sitten, ja myöskin on tärkeää, että nämä myöntämiset eivät vain jää siihen alimpaan luokkaan tai tasoon, vaan käytetään kaikkia niitä kolmea eri tasoa, luokkaa, mitä Elli Aaltosen raportissa nostetaan esiin, 600—1 000, niin että sen mukaan, mikä hoidon vaativuus on, todella se täyttyy. Tämä tietenkin nyt jää nähtäväksi, miten tulevaisuudessa tämän kohdalla käy.

Ehkä juuri tähänkin liittyen toivon, että ei käytettäisi minimaalista määrää ja myöskin tämä kattavuus saavutettaisiin mahdollisimman sataprosenttisesti, ettei olisi edes tavoite johonkin 80:een tai 90:een, vaan kaikki ne, jotka kriteerit täyttävät, kun tarpeen arviointi tehdään, pääsisivät tämän omaishoidon tuen piiriin. Se on minusta se lähtökohta, ja sen olisi pitänyt olla tässä hallituksen esityksessäkin jo hyvin selkeästi mukana. Kun sitä nyt ei ole, niin sen vuoksi tässä vastalauseessa olemme nostaneet esiin, että 1 §:n lisäksi tulisi uusi 1 a §, ja sitten myös 3 §:ssä tuen myöntämisedellytykset. Niillä muutoksilla, joita tässä vastalauseessa esitämme, haluamme korostaa sitä, että todella omaishoidon tukea saavat ne kaikki, jotka sitä tarvitsevat.

Puhutaan sitten subjektiivisesta oikeudesta, mutta en uskalla tässä sanoa sitä, koska se käsite monella tavalla ehkä herättää ärsytystä. Mielestäni nimenomaan kysymys on oikeudenmukaisesta palvelun ja tuen jakamisesta niin, että kaikki ne, jotka tarvitsevat, saisivat sitä eikä mennä siihen, onko se sitten subjektiivinen oikeus vai muu. Myös jos ajatellaan, mitä Stakes on korostanut, niin Stakeshan on korostanut nimenomaan palvelutarpeen arvioinnin merkitystä omaishoidon tuen myöntämisessä ja sitä, että tämä tarpeen arviointi sitten, kun sitä tehdään, perustuu toimintakyvyn ja voimavarojen kartoitukseen hyvin laaja-alaisesti. Koko se fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, kognitiivinen toiminta, mitä ihmisessä on, otettaisiin huomioon eikä pelkästään niitä tarpeita, mitä on sillä yksilöllä, hoidettavalla, vaan myös ne koko kodin sekä lähiympäristön muutostarpeet, että ne tässä palvelutarpeen arvioinnissa otettaisiin huomioon.

Näitä asioita myös Elli Aaltonen selvitysraporttia tehdessään korosti, ja siellähän on hänen raportissaan kuusitoista eri kohtaa, ja tämä omaishoidon tuki, mitä koskevaa lakia nyt tässä käsittelemme, on oikeastaan alku. Haluan tässä hyvin voimakkaasti korostaa sitä, että tämä ei nyt jäisi sellaiseksi, ikään kuin nyt olisi hoidettu tämä omaishoitajien asema tässä yhteiskunnassa ja heidän tukensa ja työnsä arvostus, vaan nimenomaan jatkettaisiin niitä muitakin asioita nostaen esille.

Tietysti toivoisi, että tämä laki mahdollistaisi sen, että kun nyt on tämä alin summa määritelty 300:ksi, se ainakin voisi nyt sitten muuttaa nykytilanteen. Jos näitä kuntien maksamia omaishoitajan palkkioita on arvioitu, mitä ne tähän saakka ovat olleet, niin nehän ovat todella olleet hyvin minimaalisia, jopa 30 euroa, joka ei oikeastaan ole mitään, ja sitten ilmeisesti yli 1 000 euroa korkein, mutta toivottavasti vaihtelevuuteen saataisiin vakautta ja varmuutta ja myös kunnille tämän lain myötä, kun edellytykset on lakipykälissä nyt määritelty, saataisiin myös semmoista määrätietoisuutta tämän kohdalla. Kaikki tämähän vaatii ohjeistusta kunnille ja muutakin. Tämän myötä ei tehdä asetusta, vaan nimenomaan nyt tämä edellyttää kunnille ohjeistusta, ja toivon, että se toteutuu.

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry käydessään asiantuntijana valiokunnassa totesi mielestäni hyvin oikeutetusti sen, että vaikka myöntämiskriteereitä tarkennetaan uudessa laissa, pysyy tosiasiana se, ettei uudistus ole perustuslain 6 §:n eli kansalaisten tasa-arvon ja 19 §:n eli sosiaalisten oikeuksien mukainen, vaan tuen myöntäminen perustuu edelleenkin kuntien määrärahasidonnaiseen harkintaan. Tähän tällä lailla nyt emme tietysti muutosta saa, mutta valiokunta mietinnössä lauseella ilmaisee tämän huolen. On tietysti hyvä, että se valiokunnassa oli esillä.

Arvoisa puhemies! Oikeastaan ihan lopuksi vielä haluan todeta niin kuin valiokuntakin, että nämä taloudelliset tekijät eivät saisi nyt ohjata tätä omaishoidon tuen käyttöä, ja näin vastalauseessa on tämä luonne. Samoin omaishoitajien jaksamisen parantamiseksi tulee tehdä kaikki mahdollinen. Sen vuoksi tässä omassa vastalauseessamme on sitten myös tämä vapaapäivien lisääminen. Kaiken kaikkiaan toivon, että kiinnitettäisiin huomiota omaishoitajien hyvinvointiin, kaikkeen siihen, mitä he tarvitsevat, ei pelkästään vapaapäivänä, vaan myös muuna työtukena. (Puhemies koputtaa) Omaishoitajien työn tukeminenkin on siis otettava monimuotoisena palveluna kaiken kaikkiaan mukaan. Ehkä vielä lopuksi ihan viimeiseksi toivon, että heidän yksilölliset toiveensa olisivat se lähtökohta, ei raha eikä kunnan arvio yleisesti, vaan jokainen omaishoitaja itse saisi arvioida sen.

Valto  Koski  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti kommentoin jo täällä edellä esitettyä. Tietysti kaikki, jotka täällä nyt ovat asiantuntijoina puhuneet, tietävät, että Elli Aaltosen työryhmän ehdotuksesta on tässä hyvin pieni osa. 16 kohdan ehdotus olisi ollut kustannuksiltaan jotain 400 miljoonan euron luokkaa vuositasolla, ja se olisi koskenut vaan 6:ta prosenttia 75-vuotiaasta väestöstä, jolloin tietysti pitää arvioida tätä asiaa siltä pohjaltakin.

Ongelmat ovat kuntakohtaisessa päätöksenteossa, ja ne rajaavat tätä rahoitusjärjestelmän kautta. Sen lisäksi täytyy todeta, ettei asiantuntijakuulemisessa nyt ihan niin synkkää kuvaa tullut kuin ehkä joistakin puheenvuoroista voidaan päätellä, koska meille esitettiin, että tapauskohtaisesti kunnat maksavat jopa 1 200 euroa kuukaudessa. Tällaisten kuntien toimintaa täytyy pitää malliesimerkkinä, ja toivon, että tältäkin osin tämä toiminta jatkuu.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella näin on, että eri kunnissa on jo hyviä käytäntöjä. Haluan, ettei jää väärää kuvaa. Valiokunnan puheenjohtaja nosti hyvin esille asian, mitä hän puheenvuorossaan mainitsi. Tampereella, josta itse olen kotoisin, meillähän on tähän saakka jo maksettu 300, ettei ole käytetty alinta summaa. Kunnat ovat pyrkineet katsomaan, mikä olisi se kohtuus ja hyvä näin varmasti. Mutta jokin kuitenkin se oikeudenmukaisuus ja kattavuus tulee olla, tasa-arvoisuus, millä kaikki saavat. Rahoituksen osalta todella ed. Puiston lakialoite ymmärtääkseni on, että tämä rahoitusjärjestelmä uusittaisiin. Siitä, mitä se todella tulisi maksamaan kaiken kaikkiaan, eivät kunnat selviä, jos ei tehdä jotakin muutosta.

Virpa Puisto  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Halusin tarkentaa sen, että nämä sosiaalivaliokunnan puheenjohtajan Valto Kosken esiin tuomat korkeammat hoitomaksut tai omaishoidon tuet edellyttävät jo sitä, että hoidetaan todella vaikeasti vammaista tai pitkäaikaissairasta, joka vaatii ympärivuorokautista, tiukkaa hoitoa, hoidettavuusaste on todella korkea silloin ja sitovuusaste.

Toinen asia, joka tuli tässä esiin ja jonka haluan sanoa: kun olen toistakymmentä vuotta näitä kuntien kauhutarinoita näistä myös valitettavasti lukenut, niin olen pahoillani siitä, että kun tässä hyvää tarkoittaen on kirjoitettu "omaishoitajan työn tukeminen", se on hyvä ajatus, mutta nyt, kun on lakiin kirjoitettu omaishoidon työn tukeminen, niin periaatteessa arpajaislain mukaan ei saisi antaa järjestöille vertaistukeen ja avohuollollisiin tukitoimiin, jotka ovat työn tukemista, rahaa, kun se on nyt lakisääteinen toimenpide.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Täällä ovat sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet käyttäneet sekä ed. Puisto erittäin asiantuntevia puheenvuoroja. Täytyy todeta myös, ikään kuin tuolta kentältä kun katsoo, miten kunnat, esimerkiksi oma kotikaupunkini, hoitavat näitä sosiaali- ja terveysasioita, että kyllä omaishoitajat ovat sellainen tuki, että jos sitä ei olisi, niin eivät kunnat selviäisi omista velvoitteistaan.

Luonnollisesti läheisyys ja humanismi ja se, että se on omainen, jota hoidetaan, helpottavat tätä asiaa, mutta kovalla nämä hoitajat ovat ja todella se on ympärivuorokautista työtä yhä enemmän; on muistisairauksia, ja yhä intensiivisempää hoitoa, yhä sitovampaa hoitoa, annetaan kotona. Kuntien talouden tilanne on huonompi kuin aikaisemmin, huononee edelleen — se on näköala tällä hetkellä — jolloin kuntien mahdollisuus todellakin toteuttaa parempaa omaishoidon tukea ei ole realiteetti. Esimerkiksi Kotkassa loppuvat säännöllisesti jo ennen syyskuuta rahat uusien mahdollisten omaishoitajien palkkaamiseen, ja tuo 300 000 ihmisen, voi sanoa, armeija, joka tukee omaistaan, hoitaa häntä kotona, kuitenkin mahdollistaa, että kunnat yleensä selviytyvät tästä asiasta. Tässä on todella ristiriitainen tilanne, joka ratkeaa vain valtion tukien lisäämisellä.

Paula  Risikko  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Omaishoitajien asemaa ja omaishoidon tukea koskeva laki on todella tervetullut. Omaishoidon tuki on ollut lakisääteinen sosiaalipalvelu vuodesta 1993. Tuki keskittyy yhä enemmän yli 65-vuotiaisiin ikäihmisiin, mutta myös työikäisiin sekä lapsiin ja nuoriin. Aika usein, kun me puhumme omaishoitajista, me miellämme, että he ovat vanhusten hoitajia, vaikka yhä enenevässä määrin nämä omaishoitajat hoitavat lastaan tai muuta läheistään, joka on todella ihan työikäinen tai nuori. Tiedän hyvin monia semmoisia, joilla on hoidettavana nuori dementoitunut henkilö. Esimerkiksi alkoholivauriot ja huumevauriot aikaansaavat dementiaa, ja tämä on yksi tulevaisuuden alue, millä omaishoitajia tullaan tarvitsemaan.

Omaishoidon tukea annetaan yleisimmin rahana ja palveluina, muun muassa kotipalveluna ja ateriapalveluna. Omaishoidon tuen avulla vähennetään kalliin laitoshoidon tarvetta. Suomessa on kaikkiaan, näin arvellaan — kuten äsken täällä ed. Puisto totesi, täysin varmaa lukuahan meillä ei ole saatavilla siitä, kuinka paljon omaishoitajia on — jopa 320 000. Tässä meidän mietinnössämme ja lakiesityksessä on tuo 300 000, mutta olen nähnyt myöskin laskelmia siitä, että on jopa 320 000 omaishoitajaa. Lakisääteistä omaishoidon tukea saa yhteiskunnassamme vain noin 27 000 henkilöä. Myöskin sellaisen laskelman olen nähnyt, että he hoitavat noin 60 000:ta semmoista läheistään, jotka muuten olisivat laitoshoidossa.

Kunnissa viranomaiset päättävät siitä, millä kriteereillä tukea myönnetään. Eri kunnissa käytetään erilaisia arviointiasteikkoja, jotka ottavat hyvin eri tavoin huomioon hoidettavien fyysisen ja psyykkisen avun tarpeen. Tästä taas seuraa, että hoitajat ja hoidettavat ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat. Sosiaali- ja terveydenhuollon menojen hallinnassa yksi parhaimmista keinoista on mielestäni ennaltaehkäisy. Toinen tehokas keino kunnissa on omaishoitajien monipuolinen tukeminen.

Olen täällä istuntosalissa aikaisemminkin jo todennut, että jotta saataisiin enemmän yhdenvertaisuutta, tulisi hoitopalkkioiden määrittelyyn luoda selkeämpi ja tasapuolisempi tuen tarpeen arviointijärjestelmä ja myöskin että enemmän hoitoa tarvitsevien tulisi saada enemmän hoitopalkkioita. Tarkoitan tasavertaisuudella myöskin sitä, että ei todellakaan olisi siitä kiinni, missä kunnassa satut asumaan, se, pääsetkö omaishoidon tuen piiriin vai et, eli tällainen valtakunnallinen yhteinen arviointiasteikkohan meidän pitäisi saada luotua. Kysyin sitä valiokuntakäsittelyssä, ja asiantuntijat totesivat, että on kyllä erittäin vaikea tämmöistä saada toteutumaan, koska kunnissa on niin eri määrä varattu rahaa, koska tämä ei ole subjektiivinen oikeus ja tämä on harkinnanvaraista tukea.

Toinen asia, mistä olen jo aikaisemmin myöskin puhunut, on se, että meillä pitäisi olla kaiken kaikkiaan enemmän rahaa omaishoidon tukeen elikkä suuremmalle määrälle pitäisi voida antaa tukea joko palkkiona tai sitten yhdistettynä palveluihin. Myös omaishoitajien vapaasta on huolehdittava ja monipuolisesta tuesta myöskin. Tässä yhtenä esimerkkinä tällaisesta monipuolisesta tuesta nostaisin hyvin monesti vähälle huomiolle jääneen koulutuksellisen tuen. Ed. Virpa Puisto ansiokkaasti johtaa Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry:tä, ja tiedän, että se on hyvin paljon antanut koulutuksellista tukea omaishoitajille. Liitto on ymmärtänyt sen, että ei pelkkä henkinen tukikaan auta sellaisessa tilanteessa, kun yhtäkkiä joudut omaishoitajaksi ja sinulta puuttuu valmiudet, koska omaishoitajaltahan vaaditaan todella paljon. Siinä tarvitaan sairaanhoidollisia valmiuksia, tarvitaan monta kertaa sosiaalityöntekijän valmiuksia. Sitten siinä on vielä sen läheisen ja omaisen tunnesiteet, ja siinä mielessä se on vieläkin vaativampaa hoitoa kuin ammattihenkilöiden antama hoito monestikin, koska siinä se tunneside on niin vahva ja voimakas.

Olen itse pohtinut, miten voitaisiin auttaa tätä koulutuksellista puolta. Itse kun olen toiminut tuolla terveydenhuollon koulutuksen puolella, toivoisin, että kun meillä on Suomenmaassa hyvin kattava verkko terveysalan yksiköitä, entisiä terveydenhuolto-oppilaitoksia, ne lähtisivät yhdessä tuumin kuntien kanssa kouluttamaan omaishoitajia, antamaan sitä koulutuksellista tukea. Kunta olisi siinä tietysti se maksaja, koska tämä koulutus, mitä siihen satsattaisiin taloudellisia resursseja, minä sanoisin, hintansa haukkuu, koska se antaa valmiuksia omaishoitajille ja omaishoitajien jaksaminen lisääntyisi ja uupuminen vähenisi, joten näin kyllä kannattaisi tehdä ja satsata myös siihen. Enpä vaan tiedä yhtään kuntaa, joka olisi tehnyt oppilaitoksen kanssa sopimusta, että näin tehtäisiin, mutta olenkin ehdottanut ed. Puistolle, että voisimme kehitellä jotain mallia sellaisille paikkakunnille, missä ei Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry ole mahdollisesti resurssien puutteen vuoksi pystynyt järjestämään koulutusta.

Arvoisa herra puhemies! Tämä laki on yksi askel muun muassa selvityshenkilö Aaltosen esittämien omaishoidon kehittämiseen tähtäävien ehdotusten toteuttamisessa. Nyt vaan täytyy huolehtia siitä, että kunnat lisäävät ensi vuoden budjettiin omaishoitajille tarkoitettua määrärahaa, sillä muuten tässä todella käy pahimmassa tapauksessa niin, koska täällä nousee tämä palkkio ja sitten on myöskin mahdollisuus saattohoitojärjestelyihin 600 euron kuukausipalkkiolla lyhytaikaisissa tapauksissa, että entistä vähemmän ihmisiä on omaishoidon tuen piirissä, ja se olisi kyllä aika surullista. Tämä on hyvää tarkoittava laki, ja jos kävisikin niin, että se kääntyisi tätä itse asiaa vastaan, se olisi kyllä katastrofaalisinta, mitä omaishoitajien tukemiseksi voidaan tehdä.

Toivon, että kunnat nyt ymmärtävät tämän asian. Tiedän, että kun täälläkin salissa — he eivät ole paikallakaan kaikki, valitettavan harvaa tämä asia nyt kiinnostaa — on paljon kunnallispäättäjiä, niin minä vetoan kaikkiin kollegoihin, että nyt siellä kuntakentällä huolehtikaa omaishoidon tuesta.

Erkki  Virtanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Vanha työmarkkinaneuvottelutotuus muistaakseni kuuluu: kun neuvottelijat sanovat, että kyse on periaatteesta eikä rahasta, niin kyse on rahasta. Tässä tämä vanha totuus nyt toimii vähän toisin päin. Me olemme nyt kyllä hyväksyneet tällä lailla, tai ikään kuin saattaneet nyt ainakin otsikkotasolle — lainaan ed. Puistoa — nämä periaatteet, joista me kaikki olemme sekä täällä että muistini mukaan myöskin tuolla vaalikentillä vielä vahvemmin olleet täysin yksimielisiä.

Mutta sitten syntyy tietenkin se ongelma, vähän kyynisesti pelkään niin, että kun tähän kunnissa tarvitaan rahaa, niin itse asiassa tämän lain hyvien periaatteitten ja osittain jopa käytännönkin toteutuminen on sitten kiinni siitä, mitä me täällä myöhemmin päätämme esimerkiksi kuntien valtionosuuksista budjetin käsittelyn yhteydessä tai muista kuntien talouteen ratkaisevasti vaikuttavista määrärahoista.

Tästä syystä olisi tietenkin ollut välttämätöntä, että tässä yhteydessä olisi voitu nyt ainakin säätää tämä ed. Rauhalan kammoksumaksi subjektiiviseksi oikeudeksi, mieluummin ehkä käyttäisin itse nimitystä objektiiviseksi oikeudeksi, jolloin olisi tullut ainakin velvoite kunnille tehdä se, mitä ed. Risikko tuossa hartaasti pyyteli meitä kaikkia kunnallispäättäjiä nyt sitten jatkossa omissa kunnissamme tekemään.

Minä nyt esitän erityisesti hallituspuolueitten edustajille, että tehdään se nyt jo täällä tässä syksyn kuluessa, parannetaan kuntien edellytyksiä toteuttaa tämä laki, koska jos nyt veikata pitää, kyllä tässä huonosti käy, kun on kuunnellut tämän syksyn esimerkiksi nyt Kuopionkin budjettipuheita. Joka tapauksessa hyvästä asiasta tässä on kysymys, mutta valitettavasti tässä otettava askel, kuten täällä jo aiemmin edellä on esitetty, on kovin lyhyt.

Tästä syystä kannatan ed. Rauhalan tekemää ehdotusta siitä, että vastalause otettaisiin käsittelyn pohjaksi, että saisimme nyt edes vähän lisää potkua siihen, mitä hallitus ja valiokunnan enemmistö ovat tässä asiassa tarjoamassa.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelmassa todetaan, että omaishoitajien asemaa parannetaan sekä selvitetään, kuinka omaishoitoa voidaan kehittää lainsäädännöllisesti osana palvelujärjestelmän kokonaisuutta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kiinnitetään erityistä huomiota omaishoidon tuen perusteisiin, määrään, omaishoitajien vapaajärjestelyjen kehittämiseen.

Nyt käsittelyssä oleva laki omaishoidon tuesta on merkittävä saavutus. Omaishoito saadaan lopultakin asetuksen ja säädöksen sijasta lain tasolle. Omaishoidon merkitys on kiistaton. Useimmiten omaishoidolla korvataan laitoshoito, ja kotona tapahtuva hoito on myös ihmisen kannalta inhimillisempi vaihtoehto. Lisäksi yhteiskunnan talouden kannalta saadaan aikaiseksi toivottuja säästöjä. Toisaalta tällä hallituksen esityksellä on selkeä väestöpoliittinen tavoite, jolla varaudutaan väestön ikääntymiseen.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä kuvataan oivallisesti lukuina suomalaisissa kodeissa tehtävää omaishoitotyötä. On arvioitu, että Suomessa omaisten hoitamista henkilöistä noin 60 000 olisi ilman omaishoitajaa pysyvästi tai ajoittain laitoshoidossa. Selvitysmies Elli Aaltosen viime vuonna julkistetussa raportissa arvioidaan, että 11 400 omaishoitajaa tuo yhteiskunnalle 237 miljoonan euron säästöt.

Arvoisa puhemies! Tällä lailla ei poisteta sitä ongelmaa, joka liittyy kuntien määrärahojen riittämättömyyteen. Useassa kunnassa määrärahat valitettavasti loppuvat kesken vuotta, ja tämä aiheuttaa epävarmuutta omaishoitajille eikä ihmisten tasa-arvoinen kohtelu toteudu näiltä osin. Mielestäni tavoitteena tulee olla, että jokainen omaishoidon tukeen oikeutettu henkilö saa tuen riippumatta kunnan sen hetkisestä taloudellisesta tilanteesta.

Tämä on ennen kaikkea, ed. Virtanen, kuntapäättäjien tehtävä. On varattava riittävä rahoitus jokavuotisessa talousarviokäsittelyssä. Kuntatalouden kannalta on kuitenkin kyse kohtuullisen pienestä panostuksesta, joka näkyy varmasti muun muassa laitoshoidon kevennyksenä. Kovin varovasti suhtautuisin opposition esitykseen, jossa vaaditaan omaishoidon tukea subjektiiviseksi oikeudeksi. Jos tehdään varovaisia arvioita, mikä tuon esityksen kustannusvaikutus olisi, voidaan puhua jopa miljardeista euroista.

Valiokuntakäsittelyssä pientä huolta aiheutti lain voimaantulon ajankohta. Jotta uudistukset siirtyvät käytäntöön, edellyttää tämä kuntien omaishoitosopimusten sekä hoito- ja palvelusuunnitelmien uusimista. Joiltakin osin kunnat ovat tämän työn jo aloittaneet, ja onkin toivottavaa, että siinä onnistutaan hoitajien asemaa heikentämättä.

Arvoisa puhemies! Omaishoito vaatii jatkuvaa kehittämistä, ja toivonkin, että Vanhasen hallitus jatkaa määrätietoista työtä omaishoitajien puolesta, sillä selvitysmies Elli Aaltosen listaa on vielä jäljellä.

Arto  Satonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Vaikka en olekaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, niin uskallan tulla oikein puhujakorokkeelta tähän asiaan tarttumaan, toisaalta siksi, että olen lapsena ollut perheessä, jossa on hoidettu kehitysvammaista kotona. Siihen aikaan ei puhuttu omaishoidosta, mutta tiedän kyllä, mitä se käytännössä merkitsi ja mitä se tarkoitti meidän perhe-elämällemme ja mitä siinä myöskin tehtiin, kun sitä asiaa kotona hoidettiin, toisaalta siksi, että tämä asia on tullut hyvin läheiseksi monissa yhteyksissä. On lukuisia kansalaisjärjestöjä ja ihmisiä Pirkanmaalla, jotka ovat tässä asiassa minua lähestyneet, kuten varmaan kaikkia kansanedustajia on tässä asiassa lähestytty, ja he ovat kyllä hyvinkin oikealla asialla.

Nyt kun puhutaan tämän asian taloudellisesta puolesta, jos mennään siihen ensin, kun luulen, että tälle itse asialle me kaikki olemme myönteisiä, en kyllä pysty ymmärtämään sitä, millä välineellä oikein on laskettu, kun on todettu, että jos omaishoitoon enemmän panostetaan, se johtaa valtaviin kustannuksiin. Ainakin niiden osalta, joille vaihtoehtona on laitoshoito, omaishoito on varmasti yhteiskunnalle halvempi ratkaisu, aivan varmasti.

Kun omassa kunnassani Vammalassa tehtiin budjettia, niin oman valtuustoryhmäni puheenjohtajana toin esille tapauksen, jossa ei ollut myönnetty oikeutta omaishoitokorvaukseen, koska määrärahat olivat loppuneet, ja se oli johtanut siihen, että henkilö oli pistetty laitoshoitoon. Toin esille, että tämän täytyy olla laitimmainen kerta. Siinä ei kerta kaikkiaan ole kunnan näkökulmasta eikä tietenkään ennen kaikkea tämän omaishoidettavan eikä hänen hoitajansa näkökulmasta minkäänlaista järkeä. Sen ymmärrän, että siellä omaishoidettavien joukossa on toki niitäkin tapauksia, joissa omaishoito on äärimmäisen arvokasta työtä, mutta kuitenkaan hoidettava ei ole sillä tasolla, että laitoshoito on se vaihtoehto. Silloin tilanne on hieman toinen, mutta nimenomaan kun täällä ovat ed. Moilanen-Savolainen ja monet muut jo puhuneet, että ainakin 60 000 ihmistä on sellaisia, jotka tarvitsisivat joko kokonaan tai osittain laitoshoitoa, niin kyllä minä ihmettelen sitä, jos näiden osaltakaan ei päästä sen korkeammalle kuin tähän 300 euroon.

Ed. Puistoa, jonka tiedän tässä asiassa aktiivisesti toimineen, lohduttaisin kyllä seuraavia hallitusneuvotteluja silmällä pitäen, vaikka en tiedäkään, onko siellä edustamani puolue paikalla, että en usko, että yhteiskunnalla on varaa olla tätä asiaa hoitamatta. Se toimii niin päin, että kun väestö tässä ikääntyy, niin jos tämä voimavara jätetään hyödyntämättä ja näitä ihmisiä ei riittävästi tueta, jotka omaishoitoa tekevät, niin mistä löytyvät ne rahat, että voidaan tarjota laitoshoito niille kaikille ihmisille, jotka nämä omaishoitajat hoitavat? Sitä en kerta kaikkiaan käsitä. Sen suhteen henkilökohtaisesti toivoisin sitä, että olisi menty pitemmälle, kuten tässä vastalauseessa on esitetty. Mutta toki haluan myöskin korostaa sitä, että jo se, että on päästy tähänkin asti, on ollut merkittävä päänavaus, mutta tämä tulee nähdä nimenomaan välivaiheena.

Tätä asiaa pitää viedä eteenpäin, sitä pitää viedä eteenpäin omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa takia, mutta sitä pitää viedä eteenpäin myöskin sen takia, että on yhteiskunnalle kokonaistaloudellisesti järkevintä kannustaa omaishoitoon ja tukea niiden ihmisten työtä ja jaksamista, jotka hoitavat. Toivon, että tässä ei nyt tule sellaisia kommervenkkeja, joihin ed. Puisto viittasi, että vertaistukityöhön ja sen tukemiseen tulisi ongelmia, koska tiedän hyvin, että se on erittäin merkittävä asia ja ne rahat, mitkä nämä järjestöt saavat, ovat pieniä suhteessa siihen hyötyyn, mitä niillä rahoilla saadaan aikaiseksi viitaten koulutukseen ja muuhun, mistä ed. Risikko puhui, ja ylipäätään siihen, että on toisia henkilöitä, joiden kanssa voivat keskustella ne, jotka ovat keskenään samanlaisessa tilanteessa ja saada sitä jaksamista toiselta. Todella toivon, että tässä asiassa mennään vielä entistä rivakammin eteenpäin jatkossa.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Ihan lyhyesti pari huomiota ed. Satosen puheenvuoroon.

Tähän saakka kunnat ovat myöskin ratsastaneet nimenomaan sillä, että kysymyksessä on läheinen omainen, jota hoidetaan. Siinä silloin kiintymys, rakkaus jne. ovat niitä voimavaroja, joita käytetään, eivätkä niinkään eurot. Tämä sama tilanne tulee olemaan myös jatkossa siitä huolimatta, että sekä hoitaja että hoidettava vanhenevat.

Kun ed. Moilanen-Savolainen puhui, että se on kunnan hoidettava tämä asia, niin kunnat ovat vähentäneet jatkuvasti aktiivisesti monia muita hoitovastuitaan, sysäävät niitä muualle, alentavat laatua ja määrää, viittaavat taloudelliseen tilanteeseensa. Se on tämän hetken tosiasia. Tulevaisuus näyttää samanlaiselta. Kyllä tässä tarvitaan (Puhemies koputtaa) valtakunnallista ratkaisua, jolloinka nimenomaan valtion budjetin sosiaali- ja terveysosuuksia pitää nostaa entisestään. Tämä on ainut pitemmän tähtäimen tie ainakin esimerkiksi kaakkoisessa Suomessa. Oulu saattaa olla niin rikas, että siellä tämä asia hoituu ihan Oulun kaupungin toimesta.

Mutta edelleenkin, ketä hoidetaan? Esimerkiksi reumatoidia artriittia sairastavia, joka on juveniili, siis synnynnäinen sairaus, on paljon nuoria, keski-ikäisiä ihmisiä, joita hoidetaan, ja ongelma on myöskin kuntoutuksessa. Silloin kun tulee tietty ikä saavutettua, 65 vuotta, niin Kelan kuntoutusvelvollisuus häviää, ja silloin ne kotihoidossa, omaishoidossa olevat esimerkiksi reumaattista niveltulehdusta eli reumaattista artriittia sairastavat potilaat joutuvat todella huonoon asemaan. Silloin monesti kotihoito, omaishoito ei enää riitä heille.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Olen tuolla työhuoneessa kuunnellut tätä hyvää keskustelua, ja mieleeni kyllä palautui samanlainen keskustelu lähes kuusi vuotta sitten edellisellä eduskuntakaudella, ja muistan ainakin edustajat Puisto ja Rauhala, jotka olivat salissa, ja oli tällainen iltamyöhä. Meitä oli muutama muu ja muun muassa nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Hyssälä. Silloin oli ihan samanlainen tahtotila, ja mitä olemme saaneet aikaiseksi? Näitä osauudistuksia, ja onhan hyvä, että on olemassa tämä Elli Aaltosen työ, jonka pohjalta sitten edetään. Mutta kuten ed. Valto Koski totesi, se on huikea summa, mikä tarvitaan yhteiskunnan panostusta. Mutta kyllä on asiakin niin tärkeä, että sekä valtion että kuntien yhteiset talkoot pitää saada aikaiseksi. Minä olen erittäin huolissani niistä ihmisistä, jotka ovat, suurin osa omaishoitajista, kaiken tämän sopimusjärjestelmän ulkopuolella. Kuten täällä on käynyt esille, jos 300 000 omaishoitajaa on laskettu olevan, niin vajaa 10 prosenttia on tällä hetkellä tuen piirissä. Tämä koskee Helsinkiä niin kuin muitakin kuntia.

Sitten eräs huolenaihe, joka kuntien budjetteihin liittyy, on juuri tämä, että ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa, koska kesken vuotta saattavat nuo määrärahat loppua. Nyt Helsingissä on tässä otettu kyllä kurinpalautus ja päätetty, että ne eivät saa loppua kesken, koska se on ihan perustuslain vastaista.

Sitten vielä se kysymys, kuinka omaishoitajat jaksavat, ei ole pelkästään nyt tämän rahankaan puitteissa järjestettävissä, vaan tarvitaan tahtotila siihen, että ihmiset saavat tätä sosiaalityön tukea siihen jaksamiseen. On se tietenkin sosiaalityön resursseista kiinni, mutta tarvitaan hyvin monia keinoja, ja vielä lisäksi tarvitaan tuo kuukaudessa tulevan kahden vapaapäivän järjestäminen joustavalla tavalla omaishoitajaa ja hoidettavaa kunnioittaen.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Pidän tätä käsittelyssä olevaa omaishoitolakia erittäin positiivisena, mutta en voi oikopäätä kannattaa opposition vastalausetta siitä, että siitä tulisi lähes subjektiivinen oikeus, sillä silloin puhumme todella miljardiluokan kustannuksista, kuten valiokuntamme puheenjohtaja sanoi, ja siihen ei todellakaan kunnilla ole vielä ensi vuonna varaa. Mutta olen hyvin iloinen Virpa Puiston lakialoitteesta, joka tulee kohta esille, että saisimme Elli Aaltosen esityksen mukaisesti tämän omaishoidon Kelan korvattavaksi, ja silloinhan tietysti valtio olisi se suuri maksaja tässä. Ehkä voimme toteuttaa tämän ensi hallituskaudella.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan vielä oikaista muutaman asian, mitä täällä ed. Tiusanen esitti Oulun kaupungin osalta. Kuntatalouden tilanne on siellä ihan samanlainen, ja syyttävää sormea voin osoittaa myös itseäni kohtaan, kun omaishoitajien tuki valitettavasti on loppunut melkeinpä joka vuosi, ja näitä epäoikeudenmukaisuuksia tapahtuu. Mutta yritin omassa puheenvuorossani selventää, että nimenomaanhan nyt kannattaisi kuntapäättäjien ryhdistäytyä asiassa, koska ne laitospaikat, nehän ne juuri kalliita ovat. Se säästö kyllä ennemmin tai myöhemmin sinne kuntien kukkarollekin käy.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa puhemies! Tuosta ed. Riikka Moilanen-Savolaisen puheenvuorosta on helppo jatkaa. Minusta sävy meidän vastalauseessammehan on se, että nimenomaan ei tarvitsisi niitten, jotka nyt ovat omaishoidon piirissä, siirtyä laitoshoitoon, vaan omaishoitajia tuettaisiin, että he jaksaisivat tehdä sitä, mitä he itse kyllä haluavatkin tehdä, ja tehdä sitä sillä rakkaudella ja sillä osaamisella. Jos me tässä yhteydessä otamme esiin sen, että nämä kaikki olisivat laitoshoidossa, niin silloinhan ne kustannukset nousevat miljardeihin, eivät pelkästään siinä yhteydessä, jos me kaikille omaishoitajille luomme sen omaishoidon tuen, mitä he tarvitsevat. Mieluummin minun mielestäni pitää puhua siitä, mistä muusta tulee niitä miljardiluokan kustannuksia, eikä siitä, että omaishoitajia tuetaan, kaikkia niitä, jotka sen tarvitsevat.