Markus Mustajärvi /vr:
Arvoisa puhemies! Viime perjantain täysistuntokäsittelyssä jo
viittasin siihen, että samantyyppisiä esityksiä liikkuu tälläkin
hetkellä useampia ja aiemmin on liikkunut myöskin.
Tämä sopimushan koskee varsin laajaa toimi-aluetta,
ulko-, puolustus-, turvallisuus-, poliisi-, tiede- ja yritysasioita.
Kun tänään on kakkoskäsittelyssä vastaava
sopimus Naton kanssa, niin täytyy muistaa, että sitä ennen
oli sopimus Israelin kanssa tehtävästä asekaupasta,
eikä ainoastaan asekaupasta vaan sen asekaupan salaamisesta
niin, että kun Israel laittaa salainen-leiman asiakirjaan,
se velvoittaa myöskin suomalaisia toimimaan samalla tapaa,
ja niin tässä sopimuksessa kuin sitten tähän
Nato-sopimukseenkin liittyen täytyy muistaa suhde perusoikeuksiin,
ihmisoikeuksiin. On tullut valitettavan paljon esimerkkejä siitä,
kuinka tämmöisillä kahdenvälisillä sopimuksilla
mennään yli siitä, mitkä ovat
ihmisoikeudet, ja Euroopan unioni on myöskin päätöslauselmassaan
puuttunut siihen, kuinka näitä ihmisoikeuksia,
perusoikeuksia pitäisi kaikissa tilanteissa kunnioittaa
ja että näillä sopimuksilla ei voida
tällaisten oikeuksien yli kävellä.
Olisi ollut mukava, jos täällä olisi
ollut puolustusministeri ja olisi voinut kysyä, liittyykö tämä salaamissopimus,
ennen kaikkea tämä Yhdysvaltojen kanssa tehtävä sopimus
ja Naton kanssa tehtävä sopimus, johonkin suurempaan kokonaisuuteen,
ovatko ne jonkun isomman päätöksen ehtona.
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys jatkaa tietojen
salaamiseen tähtäävien muodollisten voimaantulolakien
sarjaa. Tämä esitys on laaja-alaisempi kuin toisessa käsittelyssä oleva
Suomen ja Naton tietojen vaihtoa ja tietojen salaamista koskeva
hallinnollinen järjestely.
Tämä esitys ei valitettavasti sisällä taloudellisia,
poliittisia, turvallisuuspoliittisia arviointeja eikä myöskään
kansainvälisoikeudellisia ja ihmisoikeuksiin liittyviä arviointeja.
Kuitenkin tietojen salaamissopimuksessa on myös aina kysymys
avoimuudesta ja siitä, miten se käytännössä toimii.
Euroopan parlamentti asetti omassa päätöslauselmassaan
syyskuussa pitkän vaatimuslistan Yhdysvalloille koskien
ihmisoikeuksia ja vaati kaikilta osin lainsäädännön
aukkojen tukkimista, vaati sotilasoikeudenkäyntien lopettamista, vaati
kattavasti rikosoikeutta terrorismista epäillyille ja tarkastelemaan
uudelleen vangitsemisia ja vaati myös oikeudenmukaisia
oikeudenkäyntejä, kidutuskieltoa ja syrjimättömyyden
periaatteen noudattamista, siis erittäin pitkä lista
vaatimuksia ja toiveita Yhdysvalloille.
Nyt käsittelyssä oleva tietojen vaihtoa, luovuttamista
ja salaamista koskevan sopimuksen voimaansaattamislakiesitys kytkeytyy
suoraan hallitusohjelman kirjaukseen, jossa todetaan, että hallitus
syventää transatlanttista yhteistyötä kahdenvälisesti
ja EU:n kautta. Hallituksen esityksen valiokuntakäsittelyssä toivon,
että eduskuntaryhmillä on rohkeutta nostaa keskusteluun
Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten väärinkäytökset, ihmisoikeusloukkaukset,
systemaattiset kidutukset ym., joihin on syyllistytty CIA:n ohjelman
toteutuksessa.
Miten on mahdollista, että liittolaisten välisin sopimuksin
on synnytetty demokraattisen valvonnan ja päätöksenteon
ulottumattomiin laittomien operaatioiden järjestelmällinen
salailu, salaiset pidätyskeskukset, viranomaisten harhauttaminen vankikuljetuksissa
käytetyissä lentokuljetuksissa jne.? Suomesta
toki löytyy riittävästi asiantuntemusta
tämän likaisen vyyhdin avaamiseen.
On uskallettava kysyä, miksi sopimuskumppanimaa, jonka
tärkeä vientituote kautta maailman on ollut demokratia,
kieltäytyy kumoamasta lakia, jonka nojalla on mahdollista
pidättää määräämättömäksi
ajaksi henkilöitä, joita epäillään
terroriteosta Yhdysvalloissa. On kysyttävä, miksi
Guantanamoa ei ole vielä suljettu, miksi vankien asiat
käsitellään edelleen sotilastuomioistuimissa,
joissa syytetyillä on varsin vähän mahdollisuuksia
saada oikeudenmukainen ja puolueeton oikeudenkäynti.
On tärkeää, että valiokuntakäsittelyssä avataan
myös Euroopan unionin näkökantoja edellä todettuihin
ihmisoikeusloukkauksiin.
Täällä puhemies kertoi suunnitelmasta,
miten asiaa käsitellään eri valiokunnissa,
ja olisin kyllä toivonut, että tätä sopimusta
olisi käsitelty useammassa kuin yhdessä valiokunnassa,
ainakin puolustusvaliokunnassa ja mielellään myöskin perustuslakivaliokunnassa,
mutta tältä osin en tee erityisesti esitystä.
Keskustelu päättyi.