Täysistunnon pöytäkirja 117/2012 vp

PTK 117/2012 vp

117. TIISTAINA 27. MARRASKUUTA 2012 kello 14.01

tarkistettu versio 2.0

5) Hallituksen esitys eduskunnalle opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaista muuttamista sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain väliaikaista muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 97/2012 vp) täydentämisestä

 

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen täydennetty lakiesitys on tyypillinen hallituksen esitys siltä osin, että jälleen kerran on kohtaanto-ongelma hallitusohjelmaan liittyen numeraalisen ja verbaalisen osuuden kohdalla. Oppisopimusten lisäkoulutuksista leikataan 27 prosenttia tällaisena aikana, kun elämme laskusuhdanteessa, lama kolkuttaa ovella. Koulutuksesta leikkaaminen on mitä suurinta typeryyttä ja harkitsemattomuutta. On myös perustellusti kysyttävä, että kun tässä viitataan vuosiin 2013 ja 2014, saadaanko sitten kerran menetetyt volyymit joskus takaisin. Kaiken kaikkiaan oppisopimusjärjestelmä on tehokas koulutusmuoto. Se on ollut ja on sitä Suomessa puhumattakaan Keski-Euroopan maista, esimerkiksi Sveitsistä, Itävallasta ja Saksasta, joissa siihen on pitemmät perinteet. Siellä oppisopimuskoulutusjärjestelmä on osoittautunut äärimmäisen tehokkaaksi ja pedagogisesti erinomaiseksi järjestelmäksi. Ylipäätänsä, mikäli hallituksen esitys toteutuu tässä muodossa, tämä on taas yksi askelma tiellä, jolla nuoriso- ja koulutustakuuhanketta vesitetään.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä puheena oleva hallituksen esityshän on rakennettu jälleen teemalle, että kun nuorten yhteiskuntatakuuseen on pitänyt saada rahoitusta kerättyä kasaan, niin tämä oppisopimuskoulutus on yksi niistä aihealueista, joista tätä rahaa on raavittu.

Vielä tänne sisälle liittyy sellainen seikka, että oppisopimuskoulutustahan on annettu sekä nuorisolle että aikuisopiskelijoille, ja näillä sisäisillä siirroilla aiheutetaan se, että yhä useampi oppisopimuskoulutusta tarvitseva, sitä haluava jää tämän järjestelmän ulkopuolelle. Lisäksi tässä askarruttaa se, että kun meillä on kuitenkin elinkeinoelämässä tarpeita, jotka toimivat erittäin hektisesti talouselämän mukaan, ja jos nyt tällainen ratkaisu tehdään pitkällä jänteellä, niin kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu 2014, jolloin työvoimatarpeet saattavat taas olla aivan toisenlaiset pk-sektorilla ja yksityisellä puolella elikkä avoimella puolella. Sen vuoksi katson, että juuri oppisopimuskoulutuksesta leikkaaminen aiheuttaa juuri päinvastaisia reaktioita, mihin olemme Suomessa pyrkineet.

Elikkä olemme tällä kaudella pyrkineet siihen, että lisäämme kasvua ja kehitysmahdollisuuksia Suomessa nimenomaan pk-sektorin sisällä, ja kun nämä koulutusleikkaukset toteutetaan, niin emme voi vastata siihen koulutuskysyntään, mitä maakuntien alueella on. Viittaan nyt esimerkiksi Lappiin, jossa elinkeinoelämän tarpeet näyttävät aivan toisenlaisia lukuja kuin muualla Suomessa. Ja kun sieltäkin tulevat väistämättä oppisopimuspaikat vähenemään, niin kysyn, millä koulutusjärjestelmällä vastataan näihin elinkeinoelämän tarpeisiin. Elikkä erittäin tuomittavaa on myös tämä koulutuspaikkojen leikkaus niiden muiden ammatillisen koulutuksen leikkausten ohella, mitä meillä on odotettavissa tässä vuodenvaihteen aikana.

Keskustelu päättyi.