Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Tämä pohjoismainen sosiaalisopimus koskee Tanskaa, Suomea, Islantia, Norjaa ja Ruotsia. Huomionarvoista on, että nämähän ovat sellaisia maita, jotka ovat yhteiskunnalliselta kehitystilaltaan, demokratialtaan sellaisia, että meillä on paljon näiden maiden välillä yhteistä, hyvin tiivistä liikkumista ja myöskin työvoiman liikkumista yli rajojen. Näihin sopimuksiin ei kuitenkaan voida ottaa kuin osa asioista, ja ongelmallisiksi nämä sopimukset tekee se, että näillä yksittäisillä asioilla on kytkentää esimerkiksi verotulkintoihin, verohallintojen erilaisiin tulkintoihin eri puolilla rajaa, on kytkennät myöskin työmarkkinakysymyksiin, ja kun kerran työyhteiskunnassa näissä maissa eletään, niin myöskin etuudet liittyvät aika paljon siihen, mitä työelämässä tapahtuu.

Pari esimerkkiä siitä, mihin pitäisi kiinnittää huomiota erityisen paljon. Jos henkilö, joka on työskennellyt työuransa aikana sekä Suomessa että Ruotsissa, pääsee Suomessa työkyvyttömyyseläkkeelle, niin hän ei kuitenkaan pääse Ruotsissa. Ruotsissa ensisijainen vaihtoehto on kuntoutus. Kaikissa tilanteissa itse asiassa työkyvyttömyyseläkettä ollaan ajamassa alas, jos ei se sitten ole jo lopetettu. Aika mielenkiintoinen on tilanne, että henkilöllä on ihmeparantuminen tai ihmesairastuminen sen mukaan, meneekö Ruotsista Suomeen vai Suomesta Ruotsiin. Kuitenkin toisessa valtiossa hän on etuuden piirissä, toisessa ei.

Sitten Norjan suuntaan on vielä tämä trygdeavgift, joka koskee rajatyöntekijöitä, sitä, että nämä Suomesta Norjaan menevät henkilöt joutuvat maksamaan 10 prosentin suuruisen veron, joka vain osaksi hyvitetään suomalaisessa verokäytännössä. Silloin, jos molemmat perheen vanhemmista ovat rajatyöntekijöitä, se menetys on aikamoinen.