Mauri Pekkarinen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin alkusanoikseni sanoisin, että kysymys on aika isosta kokonaisuudesta. Koko eurooppalainen finanssijärjestelmä, sen valvonta, sen kunnon seuranta, sen kriisien tunnistaminen, ne viranomaiset, jotka ovat toimivaltaisia, kun kriisi havaitaan, ryhtyvät toimenpiteisiin, ne yhtenäiset varautumisjärjestelmät siihen, kun kriisi on havaittu, ne rahoitusresurssit, millä tavalla kriisiä hoidetaan: kaikki nämä uudistuvat tällä järjestelmällä, mitä Eurooppa nyt rakentaa ja johon liittyen Suomen lainsäädäntöä nyt ollaan rakentamassa. Kysymys on 18 erillisen lain isosta paketista, jotka muuttavat dramaattisesti myös suomalaisen luotto- ja sijoituspalvelusektorin roolia ja niiden valvontaa, toiminnan seurantaa ja syntyneitten kriisien hoitamista. Siitä tässä kokonaisuudessa on pohjimmiltaan kysymys.

Arvoisa puhemies! Minä teen niin, että minä yritän omin sanoin selostaa vähän tarkemmin vielä sen, mitä tämä kaikki, tämä järjestely tarkoittaa. Taustallahan on maailmanlaajuinen finanssikriisi, sen aivan erityinen eurooppalainen luonne, joka johtuu paljossa siitä, mitä euro on, sen heikkouksista, koko eurojärjestelmän heikkouksista. Kriisi on edelleen menossa, mutta yhteisin toimin nyt ollaan rakentamassa pankkiunionia, jonka tavallaan rakenteessa ovat nyt nuo äsken sanotut menettelyt, viranomaiset ja resurssit, joilla ongelmia hoidetaan. Pankkiunionin tavallaan raameissa nämä kaikki nyt sitten ovat sisällä.

Tähän saakka on jo tehty se, että yhteisin toimin on sovittu, että eurooppalaiset pankit läpivalaistaan, tehdään stressitestit, ja 4.11. tänä vuonna pankkiunionin ensimmäinen vaihe astui voimaan. Ensimmäisessä vaiheessa siirryttiin yhteiseen valvontajärjestelmään. Jo nyt meillä on meneillään järjestely, jossa eurooppalaisia pankkeja, niiden kuntoa ja iskukykyä, valvotaan yhtei-sin menettelytavoin.

Tällä lainsäädäntökokonaisuudella, mikä nyt on tässä kysymyksessä, astutaan seuraavaan vaiheeseen pankkiunionissa, jonka eurooppalainen viitekehys on BRRD, Bank Recovery and Resolution Directive. Tämän direktiivin kansallisesta sovelluksesta on tässä kysymys. Tällä menettelyllä nyt luodaan yhteiset eurooppalaiset pelisäännöt. Sitten jos nuo testit ja valvonta osoittavat, että pankkien kunto joissakin mukana olevissa maissa — siis kaikki Euroopan unionin jäsenmaat ovat mukana tässä menettelyssä — jos pankkien kunto ei täytä niitä vaateita, mitä pankin tulee täyttää, niin sitten lainsäädännön mukaan määritellään pelisäännöt — nyt tässä tapauksessa siis myöskin Suomessa — mitkä viranomaiset ovat toimivaltaisia puuttumaan tilanteeseen ja minkälaisin keinoin nuo viranomaiset voivat tässä tilanteessa sitten ongelmaa ryhtyä hoitamaan.

Lainsäädännössä päätetään siitä, että meille rakennetaan tällainen erityinen rahoitusvakausvirasto, jonka tehtävänä on viranomaistoimin vastata kaikesta äsken sanotusta. Tämä virasto lähtisi siis liikkeelle ensi vuoden ensimmäisenä päivänä.

Ensi vuoden ensimmäisestä päivästä lukien pitäisi sitten panna pystyyn myöskin tällainen rahoitusvakausrahasto, erillinen rahasto, jota siinä tilanteessa, kun ongelmia havaitaan — ja kun sijoittajien omavastuu on ensin otettu käyttöön ja jos sekään ei vielä riitä pelastamaan pankkia, saamaan tuota pankkia kestävän kehityksen uralle — voitaisiin käyttää ja siitä rahoittaa kansallisesti ongelmiin joutuneen pankin tilannetta.

Tähän samaan rahoitusvakausrahastoon, sen sisään, siirrettäisiin myöskin nykyinen talletussuojarahasto. Nykyinen talletussuojarahasto on tällä hetkellä finanssisektorin itsensä perustama ja itsensä ylläpitämä. Mutta tässä lainsäädännössä esitetään, että tämän saman yhtenäisen rahoitusvakausrahaston sisään tulee sekä tämä krii-sien hoitoon tarvittava rahasto että myöskin talletussuojarahasto niin, että näiden välillä on palomuuri, mutta niillä on kuitenkin yhteinen hallinto sen takia, että nämä rahat niin sanotusti eivät sotkeennu.

Arvoisa puhemies! Tämä on se, mihinkä tässä tähdätään ensi vuoden alusta lähtien:

Laissa määritellään viranomaiset, jotka ovat toimivaltaisia puuttumaan tilanteeseen, jos ongelmia tulee.

Erityinen rahoitusvakausrahasto, jossa, vielä kertaalleen, on kaksi osaa — talletussuojarahasto, josta hoidetaan tallettajien saamiset, jos ongelmia tulee, ja kriisirahasto, jolla pääomitetaan pankkia tai luottolaitosta, jos luottolaitoksen omat varat ja sijoittajien vastuu eivät riitä noitten ongelmien hoitamiseen.

Arvoisa puhemies! Sitten tämän tarinan seuraava vaihe koskee vuoden 2016 ensimmäistä päivää. Tarkoitus on, että Euroopan johtajien viime kesänä tekemän päätöksen mukaan siirrytään vuoden 16 alusta lähtien yhteiseen eurooppalaiseen kriisinhallintajärjestelmään. Se käytännössä tarkoittaa sitä, että vuodesta 2016 lähtien tulee yhteinen eurooppalainen viranomainen, joka päättää yhteisesti eurooppalaisista toimista, ja yhteinen eurooppalainen kriisirahasto, jonka suuruus tulee olemaan 55 miljardia euroa ja johon siirretään kansallisista rahastoista asteittain vuodesta 2016 lähtien meidän tapauksessamme 1 prosentti suojattujen talletusten kokonaismäärästä, joka tarkoittaa noin 1—1,5 miljardia euroa.

Siis kotimaiseksi, kansalliseksi rakennettava rahasto on tosiasiassa kansallinen rahasto vain vuoden ajan, ja 2016 vuoden alusta lähtien se asteittain siirtyy osaksi yhteistä, yleistä eurooppalaista kriisirahastoa. Niinpä suomalaiset pankit ovat sitten ne, jotka sen rahoittavat. Asteittain suomalaiset luottolaitokset joutuvat siirtämään rahaa tuohon yhteiseen rahastoon, vuodesta 2016 lähtien etupainoisesti: ensimmäisenä vuonna 40 prosenttia siitä runsaasta miljardista, seuraavana vuonna se nousee 60 prosenttiin ja siitä asteittain siis 100 prosenttiin niin, että vuonna 24 meillä on täysimittainen kriisirahasto, noin 55 miljardia euroa.

Niin kuin tässä hallituksen esityksessä sanotaan, nyt irrotetaan veronmaksajat vastuusta hoitaa yhteiseurooppalaisten pankkien tai luottolaitosten ongelmia. Mutta samalla kun eurooppalaiset veronmaksajat irrotetaan tästä vastuusta, se vastuu siirtyy eurooppalaisille pankeille. Ne joutuvat osallistumaan yhteisen kriisirahaston kartuttamiseen, ja siitä, vielä kertaalleen, Suomen osuus on runsaat miljardi euroa. Tämän kriisirahaston arkkitehtuuri on rakennettu niin, että jos jossakin vaiheessa sitä rahastoa joudutaan sitten käyttämään, siitä 55 miljardista esimerkiksi 30 miljardia euroa joudutaan käyttämään jonnekin, niin käytännössä se pitää uudestaan pääomittaa. Eli käytännössä se on rahasto, jossa ei pohjaa pohjimmiltaan ole.

Arvoisa puhemies! Tähän liittyykin sellainen erityinen piirre, jossa toivoakseni voin pienen hetken vielä viivähtää. Tästä eurooppalaisesta kriisirahastosta on tosiasiassa päätetty yhdessä Euroopan johtajien kokouksessa, ja se on jo toimeenpantu ja voimaansaatettu yhteisellä asetuksella. Se asetus tuli voimaan elokuussa tänä vuonna. Tältä salilta, tältä eduskunnalta kukaan ei ole koskaan kysynyt, hyväksyykö Suomen eduskunta tässä kokoonpanossa, missä me tässä nyt olemme, sen, että Suomi osallistuu tuolla äsken sanotulla summalla tämän eurooppalaisen kriisirahaston kartuttamiseen. Suuri valiokunta on toki asiasta antanut lausuntonsa, mutta koko eduskunta ei ole koskaan päässyt määrittelemään omaa kantaansa siihen, miten tämän asian kanssa menetellään. Asetus on tullut sellaisenaan voimaan, ja sen kanssa nyt sitten kerta kaikkiaan on elettävä. Kun vielä otetaan huomioon, että periaatteessa — vaikka nyt kysymys on runsaan miljardin euron siirtämisestä tuohon yhteiseen rahastoon — jos sen rahaston varat eivät riitä, ei ole mitään takarajaa, mitään perälautaa, kuinka paljon sinne jatkossa siirretään.

Arvoisa puhemies! Mikä johtopäätökseni tästä on? Nyt tämä liittyy isoon periaatteelliseen kysymykseen. Minusta pitäisi Suomen menettelytapoja tämäntapaisissa asioissa muuttaa silloin, kun eurooppalainen asetus tulee voimaan, mikä käytännössä merkitsee valtavia vastuita Suomen kansantaloudelle. Hallituksen, mikä hallitus kulloinkin sattuisi maassa olemaan, velvollisuus pitäisi olla tuoda se asia, ei vain suuren valiokunnan päätettäväksi, vaan koko tämän salin päätettäväksi. Sen hallitus voisi tehdä sillä tavalla, että se mittauttaa luottamuksensa sillä, että onko eduskunta valmis hyväksymään sen, että hallitus tämmöiseen esitykseen sitoutuu.

Arvoisa puhemies! Olen vienyt aikaa jo rutkasti yli sen ajan, mikä näitten asioitten esittelyyn on varattu. Arvoisa puhemies, vielä ihan vain puoli minuuttia. Tämä kriisirahasto siis on yhteinen. Se irrottaa todellakin veronmaksajan nyt vastuusta. Mutta käytännössä se merkitsee sitä, että kun tähän saakka pienituloinen veronmaksaja, mummo Pihtiputaalla, jolta ei peritä veroa, ei ole osallistunut lainkaan kriisien rahoittamiseen, niin mummo on kuitenkin jonkun pankin asiakas, jos ei muuten, niin hänen eläkkeensä tulee jonkun pankin kautta, ja nyt tätä kautta pankkien asiakkaat ovat ne, jotka todellisuudessa maksavat tämän laskun, koska pankkien omistajat eri maissa todennäköisesti edelleenkin edellyttävät, että yhtä suuri tuotto heidän pitää saada sijoitetusta pääomasta kuin tähän saakkakin on saatu.

Arvoisa puhemies! Minä jatkan kohta, vielä toisen kerran, pyydän saada siihen mahdollisuuden, koska mielelläni sitten vielä sen keskustan eriävän mielipiteen tähän asiaan liittyvänä selostan.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Hienoa, että edustaja Pekkarinen on paikalla talousasiantuntemuksensa kanssa. Siinä mielessä osittain näitä kysymyksiä esitänkin talousvaliokunnan puheenjohtajalle, koska ministeri ei ole vastaamassa paikalla.

Arvoisa puhemies! Tässä on erittäin isosta hallituksen esityksestä kysymys, ja kirjankin paksuutta voidaan vain kuvata sivujen määrällä: sivuja on lähes 400. Haluan kuitenkin täältä nostaa yhden mielestäni erittäin tärkeän asian. Tärkeää varmasti olisi puhua myös Euroopan vakausmekanismin pääomasta, jossa Suomi meni takaamaan 11,1 miljardia euroa ja antoi rahaa 1,44 miljardia euroa, ja me tiedämme, miten niiden rahojen suhteen on käymässä. (Mauri Pekkarinen: Ei tässä ole siitä kysymys!) — Tässä hallituksen esityksessä on kuitenkin viitattu ja käyty tämä vakausmekanismi läpi, ja se on myös sisällä täällä.

Mutta tämä laki väliaikaisesta pankkiverosta, tämä on se iso asia. Väliaikaista pankkiveroa alettiin keräämään vuonna 2013, ja tämä on se nytten purettava laki, jota ei jatkettaisi tämän kolmen vuoden keräyksen jälkeen. Tätähän perusteltiin siten, että säätelyn taustalla oli tarve varautua etukäteen luottolaitosten mahdollisten kriisien rahoittamiseen ja rajata veronmaksajien vastuuta. Tämä lukee myös tässä hallituksen esityksessä.

Nyt kun me tiedämme, että täällä hallituksen esityksen kirjassakin lukee sivulla 69, että kun tämä väliaikainen pankkiverosta annettu laki kumotaan, niin nämä kerätyt rahat siirretään eteenpäin, niitähän on 266 miljoonaa euroa arviolta tässä. Pankkiverona kerätyt varat ehdotetaan siirrettäväksi osin perustettavaan kriisinratkaisurahastoon ja osin tuloutettavaksi valtion talousarvioon.

Sivulla 81 lukee näin: "Pankkiveron tuoton käytön määrärahoista yhteensä 266 miljoonaa euroa siirrettäisiin rahoitusvakausrahastoon 166 miljoonaa euroa ja 100 miljoonaa euroa tuloutettaisiin valtion talousarvioon." Ja vielä yksi lai-naus: "Rahastoon siirrettävä 166 miljoonaa euroa siirrettäisiin edelleen EU:n yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuonna 2016."

Elikkä, arvoisa puhemies, asiani ydin on se, että kun meillä silloinen valtiovarainministeri täällä vakuutti eduskunnalle, että nyt laitetaan suurpankit vastuuseen holtittomasta luotonannosta ja heille laitetaan vero, nyt tätä veroa sitten kannetaan tämä 266 miljoonaa suoraan pankkien asiakkailta. Eiväthän tässä pankit maksaneet ensimmäistäkään euroa tästä kerättävästä pankkiverosta. Pankit onnistuivat huijaamaan asiakkaita tänä aikana erittäin hyvin, nimittäin ne vetosivat tähän pankkiveroon ja nostivat ensin asiakasmaksuja ja lainamarginaaleja. Lisäksi ne myös sulkivat konttoreita ja laittoivat ihmiset internetin taakse hoitamaan pankkiasioita.

Tämän lisäksi ne laskuttivat veronsa suoraan asiakkailtaan. Esimerkiksi Sampo Pankki lähetti asiakkaille kirjeen, jonka itsekin sain, jossa luki näin: "Riskipainotettuja saatavia ovat mm. kaikki pankin asiakkailleen myöntämät luotot. Sopimustemme ehtojen mukaan pankki on oikeutettu perimään velalliselta kustannusten nousun tai tuottojen menetykset, jotka aiheutuvat pankille lainsäädännön tai viranomaispäätöksen johdosta. Liitteenä olevassa laskussa..." ja niin edespäin. Pankki lähetti suoraan minulle kotiin laskun 2013, ja se tulee 2014, ellei se sitten ole tullut jo ja se on maksettu, en ole huomannut sitä katsoa, mutta se tulee myös 2015. Pankit saivat moninkertaisen hyödyn tästä verosta, ja meillä kehdattiin eduskunnassa väittää, että pankit nämä kustannukset maksavat.

Arvoisa puhemies! Ei tässä nyt vielä mitään, mutta nytten kun näitä rahoja ruvetaan tulouttamaan jonnekin muualle kuin sinne, minne ne alkuperäisesti kerättiin, niin hallituksen esityksessä sanotaan, että 100 miljoonaa euroa tuloutetaan valtion talousarvioon ja 166 miljoonaa siirretään edelleen EU:n yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuonna 2016. Ensinnäkin, eikö nämä 100 miljoonaa euroa pitäisi palauttaa pankkien asiakkaille, koska tämä on käytännössä ollut vero, jolla valtio on kartuttanut omaa kassaansa? Toisekseen, en ikinä tule ymmärtämään, miksi tämä 166 miljoonaa siirretään EU:n yhteiseen kriisinratkaisurahastoon. No, toki minä tiedän, että siitä on yhteinen sopimus, mutta hyödyttääkö se suomalaisia pankkeja tai suomalaisia veronmaksajia? Ei varmasti hyödytä. Suomen pankit eivät tule näitä rahoja tarvitsemaan, vaan nämä menevät taas jonkin Etelä-Euroopan pankin pohjattomaan kirstuun.

Arvoisa puhemies! Siinä mielessä tämä on moraalinen ongelma, mikäli tämä hallitus johtaa harhaan kansanedustajia ja kansaa siten, että sanoo, että kerätään varoja pankeilta, ja ne kerätään veronmaksajilta ja loppujen lopuksi osa niistä päätyy valtion kirstuun. Eikö tämä olisi korjattava ja ohjattava nämä varat takaisin niille, jotka ovat sen maksaneet?

Arvoisa puhemies! Kiitos.

Teuvo Hakkarainen /ps:

Arvoisa puhemies! Kiitos ensinnäkin edustaja Pekkariselle erinomaisesta esittelystä. Minä annan tässä muutaman esimerkin tästä touhusta, mikä täällä nyt menee.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle ensi vuoden talousarvioesityksen täydentämisestä löytyy kohta "EU ja kansainväliset järjestöt". Esityksen mukaan siirtoon rahoitusvakausrahastoon myönnetään 170,5 miljoonaa euroa. Näitä rahoja valtio on kerännyt pankkiveroina, ja nyt ne siis siirretään EU:n rahoitusvakausrahastoon.

Esitys, josta nyt keskustelemme, aiheuttaisi sen, ettei näistä Suomen EU:lle maksamista, alati kasvavista rahavirroista enää edes voitaisi keskustella täällä eduskunnan suuressa salissa. Rahat siirrettäisiin suoraan Suomen kansallisesta rahastosta yhteiseen kriisirahastoon. Päätöksenteko kaikkoaisi yhä kauemmaksi Brysselin pohjattomaan kitaan, sen byrokratiaan ja rattaisiin — ja rahat samaa tietä.

Arvoisa puhemies! Samaan aikaan, kun me täällä keskustelemme yhteisestä kriisinratkaisurahastosta, rahasto-osuuksien yhdistämisestä ja sen sellaisesta, tuolla oikeassa elämässä yhä kasvava joukko suomalaisia on vähintään huolissaan toimeentulostaan. Minä annan esimerkin, kuinka hallitus toimii. Eilen Yle uutisoi, että Venäjän pakotteet ja EU:n ohjelmakauden muutoksissa leikkautuvat tuet ja maksatusjärjestelmän muutos ovat ajamassa maitotilat ensi vuonna käytännössä talkootöihin. 7 euron tuntipalkka on putoamassa pahimmillaan noin 1,5 euroon. Maatilojen ahdinko säteilee laajalle alueelle, esimerkiksi kuntien verotuloihin, koska siellä on suuri liikevaihto nykyään, ne eivät ole pikkutiloja enää. Monikohan palkansaaja tuommoisilla ehdoilla olisi töissä?

Keski-Suomen MTK:n toimitusjohtaja Anja Kettunen murehti Ylelle, että tiukimmalle joutuvat tulevaisuuteen uskoneet eli investoineet tilat. Tilakohtaiset erot ovat suuria, ja tilan ahdingon suuruuteen vaikuttaa investointien määrä. Hyvin tiukalle rakennettu talous investointien kuolettamisajaksi tuo hankaluuksia. Jos tuloja on laskettu vaikka 40 sentin maitolitran tuottajahinnalla ja hinta siitä vielä putoaa, niin sitten voidaan olla jo niin vaikeassa tilanteessa, että sellainen harvinaisuus kuin maatilan konkurssi voi olla edessä.

Arvoisa puhemies! Monikaan ei varmasti ajatellut, että se maitotila siellä haja-asutusalueella, syvällä maaseudulla, on vientiyritys, josta on tullut vientieuroja kansantalouteen, Kettunen totesi.

Arvoisa puhemies! Minä en kyllä sitä lähesty, minä annoin vain esimerkin tuosta. Kyllä sanoin tuolla, että minä menen nyt kauas, koska olen maaseudun ihminen, puhun maaseudun elinkeinosta ja siitä, että täytyyhän sielläkin kuitenkin elää, ja on täällä puhuttu, että koko maa pidetään asuttuna. Annoin vain esimerkin, mihinkä sitä rahaa niin ollaan antamassa. Ei sitä tuonne päin tule. Että ihan vain esimerkkinä siitä, ja huolissani olen todella tästä tilanteesta, missä nyt mennään. Ehkä keskustapuolueen edustajat ovat tähän vielä perehtyneet tarkemmin ja voivat antaa parempaa infoa myös puhemiehelle. — Kiitos.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Tosiaan yhdyn siihen, että valiokunnan puheenjohtaja Pekkarinen esitteli tämän laajan lakipakettiesityksen todella hyvin.

Täytyy sanoa, että tämän lakiesityspaketin voimaan tultua mikään ei finanssialalla todellakaan ole niin kuin ennen. Tässähän on se iso asia, että ennen tämän kriisinratkaisulainsäädännön voimaansaamista voitot olivat pelaamisesta yksityiset ja tappiot olivat kansalliset ja veronmaksajien kontolla. Nythän siihen tulee muutos, mutta kuten Pekkarinen totesi, sinne 55 miljardiin asti, ja sen jälkeen voi olla tahti toinen. Tämä koko paketti on äärimmäisen laaja ja vaikea, ja valiokunta teki hartiavoimin sen eteen töitä. Toivottavasti nämä stressitestit, jotka nyt pankeille tehtiin ja jotka julkistettiin, ovat niin sanotusti vedenpitävät, että sitä kautta ei sitten tule yllätyksiä, kuten edellisten stressitestien jälkeen tuli.

En puutu muihin yksityiskohtiin kuin tähän talletussuoja-asiaan, ja itse asiassa valiokunta viimeisenä asiana pyöritti pitkäänkin sitä talletussuoja-asiaa. Kyse oli viime kädessä siitä, että jos Suomeen tulee joku ulkolainen pankki, joka aggressiivisesti tarjoaa 4—5 prosenttia talletuskorkoa, saa asiakkaita ja rahoja ja sitten meneekin nurin narin, niin miten sitten käy niitten henkilöitten talletussuojan, kun se pankki ei ole kerennyt maksaa käytännössä yhtään. Mutta siihenkin löytyi ratkaisu. En yksityiskohtiin mene, mutta valiokunta lisäsi kaksi pykälänkohtaa sinne, 11 ja 12, ja näin se asia on jossakin ojennuksessa.

Pekkarinen manasi esiin tätä, että asetus pitää aina tuoda eduskuntaan. Olen harvinaisen samaa mieltä, että kyllä tämä laitos ansaitsee sen, että se pääsee asiasta päättämään. Tämä väliaikainen pankkivero ei suinkaan minun mielestäni ollut se iso asia. Kyllä siinä ovat nämä fundamentaaliset asiat, eli tämä 55 miljardia on se juttu, tai oikeastaan se, jos se jossain tilanteessa joudutaan ylittämään, että ennen kuin kaikki kaatuu päälle. Se on se iso asia, ja siihen kannattaa kyllä meidän kaikkien käyttää energiaa, että se sitten pystytään oikein ratkaisemaan.

Tämä on todella laaja ja iso paketti. Mikään ei ole enää niin kuin ennen.

Eero Lehti /kok:

Arvoisa herra puhemies! Sentapaisia kriisejä, joista voisi kuvitella seurauksena tämän nyt esitetyn asian avuksi tulemista, voisi arvioida olevan ehkä 5—10 kertaa sadassa vuodessa joissain kyseisissä maissa. Pidän todennäköisempänä sitä, että tätä käytetään, kuin sitä, että se jää kuolleeksi kirjaimeksi.

Sitten tullaan semmoiseen periaatteelliseen kysymykseen. Otetaan nyt Kreikka, joka tässä salissakin on moneen kertaan käsitelty. Siellä valtio väärensi kirjanpitonsa, siis valtion keskeisiä asiakirjoja, tieten tahtoen tarkoituksella voidakseen velkaantua, ja jos ajatellaan, että tässä on itse asiassa tietyntyyppisestä vakuutustoiminnasta kyse, niin se, joka polttaa tahallaan autonsa, joko ei saa ollenkaan vakuutusta tai sille määrätään korkeampi vakuutusmaksu. Minä hyvin ymmärrän, että tämä on niin monimutkainen asia, että sellaisen vakuutusmaksun korotuksen kohteeksi joutuva maa olisi aika kiusallisessa asemassa, mutta kyllä tässä alkaa miettiä, että kuinkahan monta kertaa todennäköisempää on, että joku muu maa on se, joka saa nämä rahat, kuin Suomi. Mutta ei Suomikaan tässä välttämättä ole ainoa puhdas pulmunen. Kyllä 90-luvulla, kun rahamarkkinat sitä ennen 80-luvun lopussa olivat vapautuneet, valuuttalainat otettiin aika helposti ja myönnettiin loppuvaiheessa myös yhtiöille ja yksityishenkilöillekin, joilla ei ollut lainkaan vientituloja.

Mutta tämän asian laajuus on kyllä sellainen, että olisin toivonut, että tämä olisi saanut vähän toisenlaisen käsittelyn täällä eduskunnassa. Täällä on saanut joku 65-vuotiaiden kalastusmaksusta luopuminen ymmärtääkseni enemmän puheenvuoroja, ja nämä asiat ovat kyllä täysin eri planeetoilta. (Erkki Virtasen välihuuto)

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Olen tietysti vähän niin kuin jäävi. Äkkiä tulee sellainen käsitys, että nyt kun olemme talousvaliokunnan jäseniä aika monet meistä, jotka olemme käyttäneet puheenvuoron, niin tässä vain määimme sen perään, että talousvaliokunnan pitäisi saada enemmän huomiota. Se fiilis äkkiä tietysti tulee edustaja Lehden ja vähän minunkin puheenvuoroistani ja Kärnän ja kumppaneiden, mutta on kyllä kysymys todella fundamentaalisesta uudistuksesta.

Siis ensiksi me perustimme yhden, yhteisen valuuttaunionin, johonka me menimme mukaan, ja meiltä meni oma keskuspankki, me olemme osa yhteistä keskuspankkijärjestelmää tällä hetkellä, eikä ole omaa valuuttaa. Mutta ne ongelmat, jotka jos finanssisektorille tulivat, jäivät siinä vanhassa systeemissä aina jokaisen maan omien järjestelmien ja omien lainsäädäntöjen hoidettavaksi, mutta nyt tässä astutaan kokonaan vielä pitkä askel eteenpäin. Nyt on yhtenäiset metodit, miten tämän koko yhteisen eurooppalaisen finanssijärjestelmän pystyssä pysymistä taikka toimivuutta arvioidaan, testataan, tarkastellaan, miten ryhdytään toimiin, jos ongelmia sattuu, ja sitten ennen kaikkea päätetään myöskin siitä, miten ongelmat rahoitetaan. Kun ongelmien rahoituksen viimekätisenä lähteenä on yhteisvastuullinen järjestelmä, pankkien kautta yhteisvastuullinen järjestelmä, se tarkoittaa sitä, arvoisa puhemies, että tämän jälkeen, kun tämä kaikki on hyväksytty, me olemme totaalisesti yhtä eurooppalaista rahoitusjärjestelmää, finanssijärjestelmää. Me olemme niin monin sitein siihen sidottu, että kun aikoinaan oikein vaikeita aikoja oli tuon euron kanssa, moni varmaan mietti, että pitäisi tuosta eurosta pois lähteä, mutta minä en kyllä enää tiedä tämän jälkeen, pystyykö eurostakaan lähtemään pois, vaikka haluaisikin lähteä ja niin poispäin. Tämä tästä.

Toinen huomio, arvoisa puhemies, liittyy siihen, että kun tällainen juttu täällä käsitellään, jossa suoraan rahaa menee toista miljardia euroa, ja sitten vielä ei ole päätetty asetuksella sen menemisestä, ja jossa piikki jää auki periaatteessa — sen runsaan miljardin sijasta se voi olla vaikka 100 miljardia, jos niikseen sattuu huonosti käymään — niin kyllä tällaisen lakiesityksen käsittelyssä, joko sen esittelyssä tai ensimmäisessä käsittelyssä tai edes sitten toisessa käsittelyssä, jos edes yksi ministeri malliksi, vaikkei hän tuntisikaan asiaa, näyttäytyisi täällä, kyllä se mukava olisi, arvoisa puhemies! Nyt vaikka tämä on parodiaa, mitä tässä heitän, kyllä näitten parodian rivien välistä löytyy aika paljon sitten myöskin todellista pohjaa.

Nyt, arvoisa puhemies, lopuksi vain sanon, että keskustan eduskuntaryhmä ei hyväksy tätä esitystä kaikin osin. Me hyväksymme valvonnan, me hyväksymme testit, me hyväksymme yhteisen eurooppalaisen direktiivin kansallisen toimeenpanon, siis BRRD:n, me hyväksymme kaikki sen, mikä siihen liittyy: ne instituutiot, ne viranomaistoimet, ne yhteiset varautumiset, yhteisen kansallisen kriisirahaston, yhteisen kansallisen talletussuojajärjestelmän. Kansallisina toimina me hyväksymme.

Mutta siitä vaiheesta, kun alkavat toimet, joissa valtiosopimuksella nyt aiotaan siirtää Suomesta ne rahat tuonne yhteiseen eurooppalaiseen kriisirahastoon, me emme hyväksy, siis tätä valtiosopimusta, jolla ne siirretään. Tämähän on erikoinen konstruktio: Siis asetuksella päätetään, että tämmöinen 55 miljardin euron rahasto pannaan pystyyn. Mutta sitten johtajat totesivat, että taitaa oikeusperusta, jolla eri maista siirretään ne rahat siihen yhteiseen rahastoon, olla riittämätön. Ja kun oli epäilyä, että se oikeusperusta voi olla riittämätön, sitten keksittiin, että hoidetaan se homma valtiosopimuksella. Ja nyt osa tätä pakettia on valtiosopimus.

Arvoisa puhemies! Keskusta esittää tämän valtiosopimuksen hylkäämistä. Sen jutun hylkäämistä, jolla kansallisista järjestelyistä, jotka me siis hyväksymme, rahat siirretään yhteiseen eurooppalaiseen järjestelyyn.

Ihan vihonviimeinen juttu: Mitä tämä käytännössä merkitsee? Minä otan yhden esimerkin vielä. Äsken puhuin pihtiputaan mummosta. Nyt käy käytännössä niin, että jos portugalilainen pankki joutuu ongelmiin, ensin katsotaan, miten se pankki itse voi hommaa hoitaa, miten sitä voidaan tervehdyttää, sitten katsotaan sikäläisen pankin sijoittajia ja omistajia, mihin asti niitten rahat riittää, siinä on se 8 prosentin sääntö, ja jos ei se riitä, kuka sen jälkeen on vastuussa? Portugalilainenko veronmaksaja? Ei ole, ei ole portugalilainen veronmaksaja, vaan sen jälkeen vastuussa ovat kaikkien tähän järjestelyyn mukaan tulevien maiden pankkien asiakkaat. Ennen kuin portugalilainen veronmaksaja maksaa senttiäkään siitä, se pihtiputaan mummo osallistuu tämän homman hoitamiseen. Näin tämä järjestely menee tämän uudistuksen myötä, ja keskusta tästä syystä ei näitten siirtoa hyväksy, vaan me olemme sillä kannalla, jolla Saksa oli pitkään: kansalliset varautumisjärjestelmät niin isoiksi, että kunkin maan alueella olevan luottolaitosinstituution mahdolliset roskat, mitä sieltä päälle voi joku päivä tulla, pystytään kansallisin järjestelyin hoitamaan. Se oli keskustan käsitys, ja siitä syystä me tätä valtiosopimusta äänestämme hylkyyn.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Haluan jatkaa hiukan siitä, mitä edellinen puheenvuoroni koski, tästä pankkien tavasta kerätä pankkiveroa asiakkailtaan.

Koska meidän silloinen valtiovarainministerimme tiesi, että tämä pankkivero lankeaa lainanottajan kontolle ilman minkäänlaista neuvottelumahdollisuutta, niin hän on mielestäni johtanut kansaa tältä osin harhaan. Luulisi, että nämä asunto- ja muut velalliset olisivat voineet varautua tämänkaltaiseen toimenpiteeseen, kuten neuvottelemalla sopimuksensa uudelleen, jos tästä olisi tiedetty edeltä käsin. Pankithan tästä hyötyvät ennen kaikkea, ja nytten Suomen valtio, koska kuten aikaisemmin sanoin, niin 100 miljoonaa niistä kerätyistä rahoista siirtyy valtion kassaan. Tämä on taas yksi osoitus valtion tavasta piiloverottaa kansalaisiaan.

Mutta, arvoisa puhemies, perussuomalaisten edustajat ovat talousvaliokunnan mietinnössä esittäneet vastalauseen myös tästä hallituksen esityksestä, ja tulemme toisessa käsittelyssä esittämään tämän hylkäämistä. Perusteluna on se, että me emme voi hyväksyä nykyisen kaltaista, yhteistä kriisienratkaisurahastoa.

Suomen osuus tässä rahaston pääomassa on arviolta 1,2 miljardia euroa. Rahaston yhteisvastuullisuus merkitsee sitä, että tulevaisuudessa suomalaisetkin pääsevät tuolla summalla osallistumaan muiden maiden pankkien kriisien kustannuksiin. Lisäksi, kun me tiedämme vielä sen, että tämä rahasto, mihin tämä raha kerätään, on suuruudeltaan vain noin 55 miljardia euroa, se on aivan riittämätön euroalueen pankkisektorin kokoon nähden, joka on 34 000 miljardia euroa. Onkin ilmiselvää, että rahasto ei riitä alkuunkaan pankkikriisin iskiessä.

Kun lisäksi tiedetään, että on sovittu, että myös Euroopan vakausmekanismin elikkä EVM:n varoja voitaisiin käyttää kriisipankkien suoraan tukemiseen, niin herää suuri huoli siitä, kuinka kallis lasku tästä tulevaisuudessa suomalaisille veronmaksajille tulee.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset toisessa käsittelyssä esittää tämän hallituksen esityksen hylkäämistä ja toivoo hallitukselta toisenlaista esitystä. — Kiitos.

Eero Lehti /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihan niin kuin edustaja Niikko tässä totesi, niin 55 miljardia siinä tilanteessa, jossa on laaja pankkikriisi, on täysin riittämätön, ja tuskin tässä on ajateltukaan, että tällä summalla sellaista hoidettaisiin.

Mielenkiintoinen nyanssi on oikeastaan se tilanne, jossa tätä rahastoa sitten käytetään. Mikä se rahaston ja pankin välinen omistussuhde on? Muuttuuko se, katsotaanko se lahjoitukseksi, katsotaanko se osittain tai kokonaan takaisin maksettavaksi? Koska jos tämä kriisirahasto onnistuu ylläpitämään pankin toimintakykyisenä, pankki jatkaa toimintaansa, todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin kannattavana. Tässä on lievä sellainen sivumaku, että jatkossa kannattaa ottaa riskejä, jos ei siitä ole sanktiota.

Niin kuin täällä todettiin jo aikaisemmassa puheenvuorossa, islantilaiset pankit, jotka tulivat Suomen markkinoille, käyttivät erittäin aggressiivisesti korkoa saadakseen talletuksia ja ehkä arvioivat tilanteen väärin. Ja siinä mielessä tämä asetelma Suomen kannalta nyt ei ole kovin hyvä. Minun mielestäni olisi parempi, jos se todella voisi olla sellainen, että se omistusoikeus syntyisi siihen pankkiin, jota tuetaan tämän rahaston kautta ja joka sitten voitaisiin markkinoilla aikanaan myydä edelleen, jos ei siitä haluta pitää kiinni.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä on käyty mielenkiintoista keskustelua, johon taas olen päässyt niin kuin vahingossa osalliseksi sen vuoksi, että tulin tänne muista syistä kun osallistuakseni nimenomaan tähän keskusteluun.

Mutta ottamatta enempää kantaa tähän itse lakiehdotukseen ja esitykseen ja talousvaliokunnan siitä antamaan mietintöön, niin syntyy kyllä kysymys tästä eduskunnan työstä ylipäätään. Kun huusin välihuudon, että tämähän tietenkin testataan siellä Keravan torilla Keravan torin mummojen ja pihtiputaan mummojen keskuudessa, että kuinka kiinnostava tämä juuri vaalien alla edustajien kannalta on, niin kun arvostamani edustajat Pekkarinen ja Lehti ovat täällä saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että tässähän on todella vakavasta asiasta kysymys, niin tietysti on mielenkiintoista nähdä, että täällä on suunnilleen 12 edustajaa, joista hallituspuolueiden edustajia on tasan kaksi, eikä yhtään ministeriäkään paikalla.

Tulee kysyneeksi, että kenen sitten pitäisi olla huolissaan tästä osallistumisesta. Miten täällä pitäisi käydä keskustelua näin vakavasta asiasta niin, että voisimme uskoa, että se palaute, joka täältä syntyy vaiheessa, jossa mietintö on kuitenkin hyväksytty — en tiedä, kenen äänin, luultavasti hallituspuolueitten äänin — miten sen pitäisi vaikuttaa sitten esimerkiksi hallitukseen, joka ei ole täällä edustettuna? Kyllä me kaikki tiedämme, että ministereillä tuppaa olemaan kiirettä, mutta merkittävissä — muissakin merkittävissä asioissa kuin pilkkimistä koskevissa — asioissa ehkä valtioneuvoston kanta olisi hyvä saada kuuluviin vielä tässä. Ehkäpä seuraavalla eduskuntakaudella tähänkin asiaan saadaan parannus, kuten aina ennenkin on toivottu saatavan juuri vaalien alla.