Sirpa  Pietikäinen  /kok:

Arvoisa puhemies! Taide on yksilölle tietämisen, selittämisen ja kommunikoinnin keino. Kuvan ja äänen lukemisen taito, luovuus ja oivaltavuus sekä taiteesta saatava oman identiteetin tiedollinen sekä tunne-elämän vahvistuminen on henkisen kasvun, osallisuuden, menestymisen ja, voi jopa väittää, onnellisuuden kulmakivi. Siksi se on jokaisen perusoikeus. Taide on puolestaan yhteisölle voimavara sekä yksilöidensä kykyjen että yhteisön taidepanostusten kautta. Se rakentaa yhteisön omaa käsitystä itsestään ja luovuudessaan on myös perusta, josta yhteisön muut toiminnot saavat voimaa. Taide on yhteisölle luovaa, sosiaalista, alueellista ja taloudellista pääomaa. Se parantaa ihmisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia, lisää alueellista vetovoimaa ja innovatiivisuutta ja toimii taloudellisen menestyksen lähteenä suoraan ja välillisesti tieteen tavoin. Siksi se on luovan hyvinvointiyhteiskunnan perusta.

Taide on kokonaisuudessa koulutukseen ja tieteeseen rinnasteinen pitkävaikutteinen pääoma ja investointi. Se on erottamaton osa henkilökohtaista sekä yhteiskunnan sivistystä yhdessä koulutuksen ja tieteen kanssa. Sen merkitys korostuu yksilön ja yhteisön kannalta nykyisessä globalisoituvassa, monimutkaistuvassa ja nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Sen, kuten tieteen ja koulutuksenkin, perusrahoitus on ensisijaisesti julkisen vallan vastuulla. Markkinat voivat merkittävästi tukea näiden toimintaedellytyksiä, mutta ne eivät yksin kykene niitä luomaan. Mitä eduskunnan ja hallituksen tulisi sitten tehdä tämän kansallisen pääoman säilyttämiseksi ja kartuttamiseksi?

Ensiksi, taiteen ja kulttuurin merkitys tulisi hahmottaa nykyistä paremmin. Eri taiteenalojen tutkimuksia ja yhteyksiä on syytä lisätä sekä keskenään että myöskin muissa yliopistoissa tehtävän taidetta koskevan tutkimuksen kanssa. Tätä osaamisvoimavaraa on käytettävä yhdessä tulevaisuudentutkimuksen ja yhteiskuntasuunnittelun kanssa kulttuurivaikutusten arvioimiseksi ja uusien toimintamallien löytämiseksi. Paikallaan on myös, että hallitus antaa seuraavan tulevaisuuspoliittisen selontekonsa taiteen ja kulttuurin merkityksestä.

Toiseksi, taideopetuksen sekä lasten kulttuurin laadusta ja määrästä on pidettävä huolta, koska perusvalmiudet luodaan taidekasvatuksella ja virikkeellisellä kulttuuriympäristöllä lapsuudessa ja nuoruudessa. Tämä tarkoittaa taideaineiden opetuksen turvaamista kaikilla peruskoulun luokka-asteilla kaikille yhteisenä oppiaineena ja panostusta lasten kulttuuriin Lasten kulttuuripoliittisen ohjelman mukaisesti niin kulttuurin saatavuuden kannalta kuin myöskin lasten ja nuorten omien tekemisen mahdollisuuksien osalta.

Kolmanneksi, taiteen voimavaroja on vahvistettava. Valtion kulttuuribudjetista noin 70 prosenttia on veikkausvoittovarojen varassa, ja melkein 90 prosenttia rahoituksesta menee infrastruktuurin ylläpitoon. Huutavin pula on aivan taiteen luonteen mukaisesti kehittämis- ja kokeilurahoituksessa. Nykyisellä rahoituspohjalla, ja kun viimepäiväiset keskustelut ovat osoittaneet uhkia jopa pienenevästä rahoituspohjasta, tämä ei ole mahdollista, koska taidelaitokset ovat kärsineet toiminta- ja rahoitusvaikeuksista jo pitkään. Nykyisellä, hieman runsaalla 300 miljoonan euron kulttuuribudjetin mitoituksella on vaarana taiteen perusrakenteiden maanlaajuisen taidelaitoskentän rapautuminen. Uusiutumisen ja innovatiivisuuden kannalta on välttämätöntä kyetä sekä huolehtimaan perusrakenteista että samalla reagoimaan joustavasti muuttuviin tarpeisiin.

Taiteen valtionrahoitukseen tuo ylimääräistä epävarmuutta dramaattinen riippuvuus veikkausvoittovaroista. Taidelaitosten lakisääteisiä valtionosuuksia tulee siirtää budjettivaroin katettavaksi. Koska taide on kansalaisen perusoikeus ja julkinen hyödyke, sen rahoituksen tulee pääsääntöisesti myös tulla normaalin budjettirahoituksen sisältä ja veikkausvoittovarat on suunnattava painotetusti kehitystoimintaa palveleviin hankkeisiin taidelaitoksissa ja vapaassa taidekentässä sekä uusiin yhteistyömuotoihin.

Valtion lisäpanostukset luovuuden ja innovatiivisuuden toiseen peruspilariin, tieteeseen ja tutkimukseen, ovat, kuten tiedämme, tuottaneet hyviä tuloksia. Näin tapahtuu myös taiteessa, kun resursseja lisätään. Valtion kulttuuribudjetin kehittämistavoitteiksi tulee asettaa 0,4 prosentin osuus bruttokansantuotteesta, kun osuus on tällä hetkellä 0,2 prosenttia.

Neljänneksi, taiteilijoiden toimintaedellytyksiä on kohennettava, sillä taide syntyy taiteilijoista. Taiteilijoiden toimintaedellytykset tulee saattaa verrannollisiksi tieteenharjoittajien edellytysten kanssa. Taiteellisen työn erityisluonteesta johtuen joutuu taiteilija usein lainsäädännön, sosiaaliturvan, eläketurva mukaan lukien, ja hallinnon suhteen väliinputoajan asemaan. Nämä epäkohdat tulee korjata. Kaiken taide- ja kulttuuripoliittisen kehittämistyön tulee luonnollisesti lähteä taiteellisen toiminnan sisältöihin puuttumattomuuden ja vahvan tekijänoikeussuojan periaatteista.

Viidenneksi, perusoikeus taiteeseen edellyttää myös hyvää ja viihtyisää elinympäristöä, jonka suunnitteluun asukkaat voivat osallistua, sekä taidepalveluiden saatavuutta. Palveluiden saatavuuden alueelliseen etäisyyteen, taloudellisiin tekijöihin, vähemmistöasemaan, liikkumis- tai toimintaesteisiin ja muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai elämäntilanteeseen liittyviä esteitä on pyrittävä poistamaan.

Kuudenneksi, taiteen mahdollisuudet laajentavat yhteiskunnan innovaatioperustaa, kun taiteen, yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja kansainvälisen kulttuurin kohtaamista lisätään. Taiteen soveltavaa käyttöä tulee lisätä taloudellisessa toiminnassa, alueellisessa ja paikallisessa kehittämisessä, työelämän hyvinvoinnin hankkeessa, sosiaali- ja terveystoimessa sekä muissa yhteiskunnan palveluissa. Hallinto on politiikan väline, jota tulee kehittää ja hienosäätää palvelemaan mahdollisimman hyvin politiikalle asetettuja tavoitteita. (Puhemies koputtaa) Siksi alueelliset taidetoimikunnat henkilöstöineen tulee liittää toiminnallisesti sekä myös hallinnollisesti kiinteämmin koko valtion taidetoimikuntajärjestelmään.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto on määritellyt taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelman tavoitteeksi luovan toiminnan edistämisen. Tavoite on hyvä, mutta sen kanssa täydellisessä ristiriidassa ovat olleet kulttuuribudjetin (Puhemies koputtaa) ja politiikan valmistelun eri vaiheissa esitetyt valtiovarainministeriön asenteelliset kannanotot. Eduskunnan tehtävänä on nyt ottaa kantaa taiteen ja kulttuurin merkitykseen suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen voimavaroihin. Valittavana on joko henkisen köyhtymisen tai luovan hyvinvointiyhteiskunnan tie.

Kulttuuriministeri Kaarina Dromberg

Arvoisa puhemies! Tämä eduskunnan keskustelu osuu oikeaan aikaan kahdestakin syystä. Ensinnäkin, kulttuuriresurssit ovat olleet vahvasti esillä hallituksen lisätalousarviokeskusteluissa, kuten kuulimme. Toiseksi, hallituksen iltakoulu on eilen päättänyt puoltaa jatkovalmisteluun ministeriössämme valmisteltua ehdotusta valtioneuvoston taide- ja taiteilijapoliittiseksi periaatepäätökseksi. Eduskunnalla on nyt tämän keskustelun kautta paikka vaikuttaa tähän jatkovalmisteluun.

Työmme pohjana on ollut se sama ohjelmaesitys, joka teillä on tänään käsissänne ja josta toimikunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Pietikäinen juuri puhui. Mutta mihin oikeastaan tarvitaan taidepoliittisia ohjelmia?

Hyvän taideteoksen tuntee siitä, että se pohtii ja valaisee yleisinhimillisiä ja siinä mielessä ajattomia olemassaolon kysymyksiä, myös silloin, kun se käsittelee oman aikansa asioita. Taidepolitiikka ei ole samalla tavalla ajatonta, vaan sen tehtävä on reagoida muuttuviin toimintaympäristön haasteisiin. Mikä sitten on muuttunut taiteen toimintaympäristössä? Ehkäpä asian voi kiteyttää yhteen sanomalla, että luovuudesta ja innovatiivisuudesta, jota taide jos mikä edustaa, on tullut tekijä, jonka perään huudetaan yhä enemmän.

Kun ennen pidettiin kehityksen avaimina aineellisia varantoja ja fyysistä työtä, nyt tärkeiksi ovat tulleet henkiset varannot, kulttuuriperintö ja luovuus. Sieltä löytyvät yhä enemmän sekä kansakuntien menestyksen että hyvinvoinnin avaimet. Sen lisäksi, että taide- ja kulttuuri ovat arvoja sinänsä, niillä on mitä laajin vaikutuksensa elämään ja yhteiskuntaan. Tässä tarkoituksessa taide- ja taiteilijapoliittisessa ohjelmaehdotuksessa puhutaan tarpeesta laajentaa kansallista innovaatioperustaamme. Jos termi innovaatiopolitiikka tuntuu taiteen yhteydessä oudolta, sanoisin suomeksi, että kyse on kansallisen osaamisen, luovuutta tukevan kykyisyytemme tunnistamisesta ja parantamisesta.

Kaikki lähtee omasta arvostuksesta. Jos tunnistamme sen, mitä meillä kulttuurissamme jo on olemassa, ja todella arvostamme sitä, meidän on helpompi nähdä myös siihen sisältyvät uudet mahdollisuudet. Jos nämä mahdollisuudet nähdään, niin varmaan silloin ymmärretään myös sen perusresurssitarpeet.

Taide ja kulttuuri on mahdollisuus meille jokaiselle. Mahdollisuudet on oivallettava ja tunnistettava, ja yhdessä on myös tehtävä työtä näiden mahdollisuuksien realisoimiseksi. Tänään tämä haaste esitetään tässä salissa. Olemme lähteneet myös siitä, että taide on sivistyksellinen perusoikeus. Kaikilla on oltava mahdollisuus nauttia taiteen ja kulttuurin hedelmistä. Vaikka emme halua pakottaa ketään taiteeseen, sivistysyhteiskunnassa on tarjottava mahdollisuus sekä siitä nauttimiseen että myöskin sen tekemiseen.

Perusoikeusteesin koetinkivi ovat käytännössä kulttuuriset palvelut. Onko niitä tarjolla tasavertaisesti kaikille, kaikkialla maassa? Tässä suhteessa on keskeisessä asemassa paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen kokonaisuuden ja erityisesti maamme taide- ja kulttuurilaitosten tukeminen ja kehittäminen.

Luovuuden ytimessä ovat taiteilijat itse. Kyseessä on myös taiteilijapoliittinen ohjelma. Ohjelmateksti toteaa asian, jota ehkä harvemmin tulemme näin ajatelleeksi. Myös taiteilijoilla on oikeus taiteeseen. Heidän kohdallaan oikeus merkitsee oikeutta koulutukseen, työhön, yhteiskunnallisiin palveluksiin ja etuuksiin. Taiteilijoilla on siis oltava oikeus tehdä taiteellista työtään vähintään kohtuullisissa, mielellään suotuisissa oloissa. Heidän on saatava esimerkiksi sosiaaliturvaa ja verotusta koskevin järjestelyin mahdollisimman tasavertainen kohtelu muunlaisten töiden tekijöiden kanssa siitä huolimatta, että taiteellisen työn luonne on omanlaisensa.

Taiteellisen työn erityisluonne ei saa merkitä heitteille jättämistä. Esimerkiksi taiteilijoiden eläketurva on edelleen kovin puutteellinen. Vuosittain keskimäärin vain 10—15 prosenttia ylimääräisen taiteilijaeläkkeen hakijoista saa eläkkeen täysimääräisenä tai osa-aikaeläkkeenä.

Kulttuuriteollisuus ja sisältötuotanto ovat olleet viime vuosina paljon esillä. Siinä on viime kädessä kyse siitä, että kulttuurinen osaaminen saadaan yhdistymään hedelmällisellä tavalla teknologiseen osaamiseen ja ne molemmat yhdessä vaikuttamaan myönteisesti Suomen menestymiseen.

Tärkeänä pidän myös lisätä muutoinkin yritysmaailman ja taiteen välistä yhteistyötä. Erityistä huomiota ja panostusta tarvitaan taiteen alan välittäjäportaaseen, manageri-, agentti- ym. toimintaan, joka toimii muun muassa uusien taiteellisten kykyjen etsijänä ja esiin nostajana sekä yksityisen ja julkisen rahoituksen hankkijana. Tästä välittäjäportaasta voi tulla tärkeä sillanrakentaja taidemaailmasta muille yhteiskunnallisen toiminnan alueille, myös taiteen yleisöpohjan laajentamiseen.

Keskeisten tekijänoikeusalojen jalostusarvon bkt-osuus kasvoi maassamme vuodesta 1988 vuoteen 1997 kaksi kertaa nopeammin kuin talous keskimäärin. Valtion taide- ja kulttuurimenot olivat vuonna 2000 noin 0,2 prosenttia bkt:stä. Tätä osuutta ohjelmassa ehdotetaan asteittain nostettavaksi 0,4 prosenttiin. Olen sanonut, että tämä tavoitetaso on kova mutta hyvä. Se voidaan saavuttaa vain sillä, että siihen sitoutuu useampi hallitus ja eduskunta.

Jukka  Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! Lausun iloni ja tyytyväisyyteni mielenosoituksesta, jonka taiteilijat — taisi olla 1 000—1 500 — pitivät Eduskuntatalon edessä. Vaikka siellä oli suomeksi sanottuna, uskallan sanoa nyt, kun puhumme kulttuurista, pirun kylmä, ohjelman sisältö ja asia lämmittivät.

Sieltä kävi kuitenkin selvästi ilmi se, että Suomeen tarvitaan nykyistä määrätietoisempi taidepoliittinen ohjelma, joka edistäisi taiteen ja yhteiskunnan vuorovaikutusta. Ajattelen niin, että edessä olevissa hallitusneuvotteluissa, jos sosialidemokraatit ovat niissä mukana, nyt kansanedustaja S. Pietikäisen johdolla valmistellun ohjelman helmet tulee voida kirjata sitovasti hallitusohjelmaan.

Taide ja taiteilijat luovat suomalaista identiteettiä. Mielestäni kulttuuri- ja taidepalvelut ovat rinnastettavissa peruspalveluihin. Monipuolinen ja moniarvoinen kulttuurielämä on ihmisen henkisen kasvun ja vireänä pysymisen edellytyksiä. Mielestäni erityisesti lasten ja nuorten kulttuurin kehittämisen tulee olla yhteiskunnan silmäterä. Tämä täytyy huomioida myös nykyistä vahvemmin voimavaroja ja rahaa osoitettaessa taiteilijoille ja eri järjestöille.

Taiteen ammattimaisen luomisen edellytyksiä tulee parantaa. Pidän henkilökohtaisesti esimerkiksi hyvin tarpeellisena tuoda meidän kouluihimme, myös lukioon ja ammatillisiin oppilaitoksiin, nykyistä enemmän taiteentekijöitä mukaan niin tuntiopettajina kuin kerhojen vetäjinä. Erityisesti musiikin ja kuvataiteen kohdalta näin voisi tapahtua paljon nykyistä mittavammin ja kunnianhimoisemmin, taide kun on elämän äidinkieli, aivan niin kuin banderollissa todettiin.

Näen niin, että yleissivistävän koulun tehtävä on olla nimenomaan kulttuurinen. Sen vuoksi siellä filosofia, musiikki, kuvataiteet toimivat myöskin kasvatuksellisina instrumentteina. Kun olen voinut tutustua muiden maiden koulujen ohjelmiin, nämä ovat siellä vahvemmin mukana kuin meillä. Tähän liittyy se, että koulun kasvattava merkitys sivistysmielessä tähtää nimenomaan ihmisten kasvattamiseen, (Puhemies koputtaa) ei kuluttajien, ei työntekijöiden, ei taloudellisten yksiköiden. Ihmisten, lasten ja nuorten on pystyttävä (Puhemies koputtaa) luomaan uutta silloinkin, kun läsnä oleva taloudellinen rakenne ei enää päde.

Arvoisa puhemies! Naputteletteko te? (Naurua)

Eli aikaa on vielä.

No, se ei käy nyt.

Tytti  Isohookana-Asunmaa  /kesk:

Puhemies! Sivistyksen ja henkisten arvojen kehittäminen on kuulunut sivistysyhteisöjen elämään kautta vuosituhansien. Tämä arvomaailma on aina ollut myös keskustalaista ajattelua. Pienestä kansakunnastamme on yli sadan vuoden ajan noussut lukuisia taiteen kansainvälisiä osaajia. Korkea professionaalinen jatkuvuus on säilynyt näihin päiviin, koska maassamme on ollut laajat, hajautetut ja yhtäläiset mahdollisuudet kasvaa taiteen tekemiseen ja kuluttamiseen. Näitä perusrakenteita ei esillä olevassa ohjelmassa kuitenkaan jostain syystä analysoida.

Kulttuuripolitiikastamme puuttuvat tällä hetkellä vahvat rakenteet niin organisaation kuin rahoituksenkin osalta. Hallitus asettaa kyllä työryhmiä, mutta kokonaisvisiota siitä, mihin olemme menossa, ei tunnu kenelläkään olevan, ei myöskään nyt ehdotuksensa jättäneellä toimikunnalla. Ei taiteen edistäminen niin vaikeaa ja monimutkaista ole. Taide ja taidepolitiikka eivät alistu tiukkaan hallintoon eivätkä mihinkään byrokraattisiin arviointikaavakkeisiin, kuten nyt ehdotetaan. Tarvitaan uskottavia, pysyviä ja kattavia taiteen edistämisen perusrakenteita, esimerkiksi yleinen kirjastolaitos, joiden rahoitus tulee turvata valtion budjetissa.

Kuluttajat eivät voi yksin vastata taiteilijoiden elinkustannuksista. Ihmetyttääkin, että taiteen julkinen rahoitus on edelleen lamavuosien tasolla, vaikka olemme sen jälkeen eläneet monta lihavaa kasvun vuotta.

Toimikunnan mukaan peruskouluikäisistä vain 11 prosenttia on kymmenen vuotta sitten lakisääteistetyn taiteen perusopetuksen piirissä eikä kaikilla aloilla ole vieläkään opetussuunnitelmaa. Esityksessä korostetaan tasa-arvoisen taidekasvatuksen merkitystä, mutta aitoa halua sen toteuttamiseen ei opetusministeriössä tunnu olevan.

Tuntijakokeskustelun yhteydessä ministeri Rask totesi, että peruskoulun taide- ja taitoaineet ovat harrastamista, jonka tulee antaa tilaa ruisleivälle eli tietopohjaisille aineille. Tästä olen eri mieltä. Taiteen yleissivistävä ja kasvatuksellinen vaikutus tuntuukin unohtuneen. Eihän kaikista taideopiskelijoista tarvitse tulla kuvataiteilijoita tai konserttimuusikoita. Useimmista kasvaa aktiivisia taiteen kuluttajia ja kasvattajia ja harrastajia. Itsearvonsa lisäksi taide tarjoaa mittaamattoman arvokkaita sosiaalisia elämyksiä ja työkaluja kasvaa yhteisön jäseneksi. Kysynkin, olisiko meillä kiiteltyä Kuhmon, Porin tai Kaustisen henkeä, jollei taiteen tekemisen pohja olisi ollut kymmeniä vuosia niin vahva, laaja ja laadukas.

Puhemies! Paikallisuuden ja monikulttuurisuuden on arvioitu vahvistuvan globaalissa yhteiskunnassa. Kaikilla aloilla käynnissä oleva Lipposen hallitusten masinoima keskittäminen on tämän kehityksen uhka. Paikallisen kulttuurin pitää tarkoittaa muutakin kuin eräiden kasvukeskusten (Puhemies koputtaa) vetovoiman vahvistamista. Taide ja kulttuuri ovat erinomaisia välineitä kasvussa kohti monimuotoisia yhteisöjä (Puhemies koputtaa) joka puolella maatamme. Mielestäni meillä ei ole varaa vaarantaa tämän tasa-arvoista toteutumista, kuten esimerkiksi nyt tiukka kuntien talous tekee.

Suvi  Lindén  /kok:

Arvoisa puhemies! Tämän vuosikymmenen tärkein kansallinen taidepoliittinen linjapaperi odottaa käsittelyään valtioneuvostossa. Samanaikaisesti suomalaisen taiteen rahoitus on hauraammalla pohjalla kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Taiteeseen käytettävät yhteiskunnan resurssit sammotaan lähes kokonaan Veikkauksen pelien kautta. Suomalaisten peli-into on tähän saakka taannut myös kulttuurin rahoitukselle kohtuullisen vahvan perustan.

Viime vuosien aikana peliyhtiömme omistaja valtio on tietoisesti ylibudjetoinut Veikkauksen tuottovaateen, ja nyt näyttää tilanne karkaavan käsistä. Hallitus on päättänyt Veikkauksen tämän vuoden alijäämän, noin 40 miljoonaa euroa, kattaa budjettirahoituksella, mutta ensi vuoden alijäämä, kokoluokaltaan varmaankin noin 30 miljoonaa euroa, uhkaa rapauttaa kulttuurin ja taiteen rahoituksen. Näin ei voi jatkua. On mielestäni häpeällistä, että vuodesta toiseen tietyillä toimialoilla joudutaan elämään päivä kerrallaan. Tämähän on ollut valtiovarainministeriön kehotus Veikkauksen voittovarojen edunsaajien suhteen.

Käymme keskustelua taiteen ja taiteilijoidemme tulevaisuudesta hetkellä, jolloin perusrahoitus on kriisissä. Mielestäni on kulttuuripoliittinen skandaali, jos eduskunta ei selvästi ilmaise tahtoaan, että taiteen perusrahoitus on turvattava.

Taide ja kulttuuri on jokaisen suomalaisen perusoikeus. Vuosikymmenten aikana kulttuuripolitiikkamme on aina lähtenyt alueellisen tasa-arvon lähtökohdasta. Haluamme, että kaikkialla Suomessa on tarjolla kulttuuripalveluita. Suomessa on poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat kehittää kulttuuria kunnallisen, seutukunnallisen ja alueellisen kehittämisen voimavarana, jos vain resursseista huolehditaan. Joka kunnassa on ollut kirjastolaitos jo 50-luvulta alkaen. Alueelliset taidetoimikunnat ovat toimineet 60-luvulta alkaen. Valtionosuutta saavat ammatillisesti hoidetut taidelaitokset, teatterit, orkesterit ja taidemuseot löytyvät kaikista maakunnista. Kulttuuri on erittäin tärkeä alueiden ja paikallistason identiteetin vahvistajana, yhteisen elämänlaadun ja hyvinvoinnin parantajana. Kulttuuri myös edistää yhteenkuuluvuutta, suvaitsevaisuutta ja monimuotoisuutta. Myös taidekasvatusta kehitettäessä on huomioitava alueellinen kattavuus. Lapsilla tulee olla asuinpaikasta riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet laadukkaaseen taidekasvatukseen ja kulttuuripalveluihin. Lastenkulttuurin merkitys lasten ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisijänä on myös tiedostettu tässä salissa esimerkiksi keskusteltaessa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Suunniteltu lastenkulttuurikeskusten verkosto tulee ehdottomasti toteuttaa.

Arvoisa puhemies! Esitetty prosenttiperiaate rakennuskustannuksista taidehankintoihin on erittäin kannatettava, samoin tavoite valtion kulttuuribudjetin nostamisesta 0,4 prosenttiin bkt:sta. Suomi sivistysvaltiona ei saa unohtaa teknologisen kehityksen rinnalla taiteen yksilöä kehittävää roolia eikä sitä, että kulttuuripalveluiden on oltava alueellisesti tasa-arvoisessa asemassa.

Outi  Ojala  /vas:

Arvoisa puhemies! Taiteeseen kuuluu kyky liikauttaa sisintämme. Taiteella on tie tunteisiimme. Taide tuottaa meille mielihyvää ja iloa. Se innoittaa ja motivoi meitä. Se voi myös kohauttaa, tuoda esiin ristiriitoja ja epäkohtia. Taide jättää harvoin ketään kylmäksi. Siinä on sen voima. Me tarvitsemme taidetta pienestä pitäen. Taide kuuluu meille kaikille peruspalveluna, välttämättömänä ylellisyytenä. Taide työllistää. Se työllistää paljon muitakin kuin taiteentekijöitä. Kun Kuhmossa jälleen ensi kesänä soi kamarimusiikki tai Tampereen Teatterikesä jälleen avautuu, paikkakunnan yritykset ja kotitaloudet saavat osansa meidän musiikinystävien ja teatterinystävien rahapussista. Musiikki, elokuva, kuvaohjelma ja monet muut voivat olla ja ovatkin erinomaisia vientituotteita ja antavat suomalaisen panoksen maailman kulttuuritarjontaan.

Yhteiskunnan tehtävä on luoda edellytyksiä monipuoliselle taiteen syntymiselle sen kaikissa eri muodoissa ja antaa kansalaisille ikään ja asuinpaikkaan katsomatta mahdollisimman hyvät palvelut. Tämä merkitsee riittävän yhteiskunnan tuen osoittamista ja sellaisten verotuksellisten ratkaisujen ja sosiaaliturvaa koskevien ratkaisujen löytämistä, jotka tukevat eivätkä haittaa vaan päinvastoin edistävät taiteen syntymistä. Verotuskysymyksissä odotamme eduskunnan valtiovarainvaliokunnalta paneutumista nimenomaan taiteen tekemisen erityisolosuhteisiin. Kun yhä useammin olemme riippuvaisia niistä ratkaisuista, joita Euroopan unionissa yhdessä tehdään tekijänoikeuskysymyksissä tai verotuksen suhteen, on tärkeää, että Suomi on niissä aloitteellinen. Hallitus on nyt valmistanut taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelman, joka menee jatkovalmisteluun. On valitettavaa, että ohjelma valmistuu vaalikauden lopulla, joten sen toteuttaminen jää pakostakin seuraavalle hallitukselle ja eduskunnalle. Ohjelman keskeisten esitysten tulee olla perustana laadittaessa uutta hallitusohjelmaa. Vasemmistoliitto haluaa kiirehtiä kulttuuribudjetin 0,4 prosentin bkt-osuutta.

Arvoisa puhemies! Taiteelle ei pidä asettaa tulostavoitteita, eikä julkisen vallan tehtävänä ole sanella taiteen sisältöä, vaan se on taiteilijan itsensä ja hänen yleisönsä jatkuvan vuoropuhelun tulosta. Yhteiskunnan tehtävänä ei ole rajojen asettaminen taiteilijoille vaan mahdollisuuksien avaaminen.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Det kändes befriande att ta del av förslaget till statsrådets konst- och konstnärspolitiska program. Kommissionen har på ett förtjänstfullt sätt analyserat behovet och nuläget i konst- och konstnärspolitiken. Vi måste också vara lyhörda för de kontakter vi nu får från konstutövare. Det finns en uppenbar oro för att statens stöd till de olika konstsektorerna inte räcker till. Kommissionens förslag att 0,4 procent av bnp skulle användas för konst är bra.

Arvoisa puhemies! Luovuus ja luominen ovat perusedellytyksenä kehityksen eteenpäinmenolle. Ohjelmaehdotus on laadittu myönteisellä tavalla, ja se sisältää merkittäviä painotuksia ja periaatteita. Taiteen merkitys innovatiivisuuden edellytyksenä on tärkeä lähtökohta. Taiteen merkitys ja luomisen ilo ovat tärkeitä ihmisten mielenterveydelle, lasten kehitykselle ja kasvulle ja maan kulttuurielämälle.

Jag är glad över den starka betoningen av kulturell rikedom och mångfald i programmet och det starka stödet för den finlandssvenska kulturen. Av rapporterna framgår det att den finlandssvenska kulturen har varit och är en grundläggande faktor som berikar konstlivet i vårt land. I dokumentet föreslås därför att strukturerna för den finlandssvenska kulturen och minoritetskulturerna stöds och vidareutvecklas.

Konst- och kulturtjänster är en grundrättighet. Staten bör stöda konstutövandet och möjliggöra för alla att ta del av konst. Skolans roll är också viktig som konstfostrare och som inspiratör. Stödet till konsten måste vara uppbyggt på ett långsiktigt sätt. Om tipsmedlen inte räcker till för att täcka de utgifter man kommit överens om i budgeten, måste regeringen ha beredskap att skjuta till resurser så att denna sektor är tryggad. Det måste alltid finnas utrymme för diversitet inom konst- och kulturtjänster.

Arvoisa puhemies! Taiteeseen ja kulttuuriin panostaminen lisää kaikissa maissa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Taide- ja kulttuuripalvelut rakentavat siltaa eri kulttuurien välille. Luovuuden ja luovan toiminnan avulla voidaan ihmisten psyykkistä hyvinvointia vahvistaa.

Kulttuuripolitiikassa on kyse taloudellisten voimavarojen jakamisesta luovien resurssien kehittämiseksi ja toiminnan turvaamiseksi. Meillä on oltava välineet ja ratkaisut mahdollisimman laaja-alaisen taiteen ja sen harjoittamisen turvaamiseksi. Kulttuuri ja taide eivät ole ajankulua, eikä niitä pidä nähdä kustannuksena. Taide on osa elämämme sosiaalista ulottuvuutta. Sellaiset hankkeet kuin taide terveydenhuollossa ja taide koulussa ovat tärkeitä. Esimerkiksi sairaalapelletoiminta on hyvä esimerkki onnistuneesta toiminnasta, jossa teatteri auttaa ja piristää sairaita lapsia.

Värderade talman! Jag vill varmt stöda förslaget att statsrådets nästa framtidsredogörelse skall ha ett konstnärligt och kulturellt perspektiv och att statsrådet inleder ett långsiktigt, tväradministrativt program för det kreativa välfärdssamhället. Det är på tiden att vi erkänner att den teknologiska innovativiteten allena inte räcker till. Människans kreativitet och möjligheter att utöva någon form av konstnärlighet är en mänsklig, oersättlig resurs och rättighet. Förutom att konst och kulturtjänster fostrar både unga och gamla kan de också lära oss att överbygga klyftor och öka förståelsen för varandra i samhället.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä on ehdotus huhtikuussa 2003 toivottavasti aloittavan hallituksen perheiden, sivistyksen ja paremman elämän hallitusohjelmaksi.

Taide on perusoikeus. Sen rahoitus ei voi olla Speden Spelien ja Pitkävedon kiinnostavuuden varassa. Veikkauksen voittovaroja käytetään edelleen taiteen ja kulttuurin tukemiseen, mutta hallitus sitoutuu etukäteen tarvittavaan rahoitukseen ja kattaa Veikkauksen mahdollisen alijäämän budjettivaroin.

Taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma toteaa tavoitteekseen nostaa kulttuurin rahoitusosuuden 0,2:sta 0,4:ään bkt:sta. Hallitus sitoutuu tähän tavoitteeseen vaalikaudella. Taide ja tiede ovat kaksi eri asiaa, mutta yhtä arvokasta tapaa tarkastella todellisuutta. Suomen panostukset teknologiaan tarvitsevat rinnalleen määrätietoisen panostuksen humanismiin. Sivistyneessä yhteiskunnassa taiteella ei voi olla huutolaislapsen asemaa, jossa alimman tarjouksen tekijä saa asian hoitaakseen. Suurten murrosten aikana juuri kulttuuriperintö ja sen uudistaminen antavat ihmisille sitä henkistä perusturvaa, jonka varassa muutokset ovat mahdollisia.

Suomen taiteilijakunta on liian pitkään muodostanut ison osan Suomen köyhälistöä. Taiteilijan työttömyys on yhtä suuri yhteiskunnallinen ongelma kuin telakkatyöläisenkin. Taiteilijan toimeentulohuolet heijastuvat myös hänen lähipiiriinsä. Myös taiteilijan lapset tarvitsevat uudet kurahaalarit siinä kuin muutkin suomalaislapset.

Suomalaisen elokuvan rahoitustilanne on täysin epäsuhteinen siihen laatuun ja määrään nähden, mitä tuotetaan.

Teatterin ja tanssin puolella on yleisen rahoitusvajeen lisäksi myös rakenteellisia ongelmia. Lain ulkopuoliset ryhmät eli lainsuojattomat saavat noin prosentin avustuksista, vaikka ne tuottavat yli viidenneksen kaikista ensi-illoista. Tanssipuolella miltei kaikki työskentelevät vailla vakituista työpaikkaa. Taiteen eri tuotantotavat saatetaan rahoituksellisesti nykyistä tasa-arvoisempaan asemaan.

Kansallisteatterin peruskorjaus siirretään budjettivaroin katettavaksi.

Juuri taiteen kautta ajattelun keskeiset välineet sana ja mielikuva kehittyvät. Kirjallisuus ja kuvataide ovat siksi itseisarvo, jonka laatu ja saatavuus heijastuu niin kansalaiseen kykyyn selvitä arjesta kuin hallintovirkamiehen kykyyn laatia selväkielinen muistio.

Parhaimmillaan taideteokset kiteyttävät ihmiselämän erään paradoksin: pyrkimyksen ikuisuuteen ja kuolemattomuuteen ja halun elää tätä hetkeä. Satojen vuosien kuluttua monet nykyiset elokuvat ovat saman kaltaisia ikuisia muistomerkkejä ajastamme kuin meille ovat menneisyydestä kertovat kirkot ja katedraalit. Hetken taiteet, kuten tanssi, teatteri tai musiikki, ovat olemassa vain sen ajan, kun ihmiset samassa tilassa, esiintyjät ja yleisö, elävät yhteistä todellisuutta. Taide on parhaimmillaan hetken aikaa enemmän kuin totta. Taide antaa meille mahdollisuuden tuntea empatiaa muita kohtaan, (Puhemies koputtaa) mahdollisuuden samastua meille vieraisiin kohtaloihin. Tämä on yksi taiteen tärkeimpiä lahjoja väkivallan ja sodan repimälle maailmalle. (Puhemies koputtaa) Hallituksen ohjenuorana olkoon: ihminen ei elä yksin leivästä, mutta taiteilija elää myös leivästä.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto on määritellyt taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelman tavoitteeksi luovan toiminnan edistämisen. Taide kaikkine ilmaisumuotoineen voi monipuolistaa ja rikastuttaa itseilmaisua ja henkistä elämäämme. Parhaimmillaan se on minäkuvaa rakentavaa ja hyvään henkiseen eheytymiseen johtavaa. Tällaiselle taiteelle yhteiskunnan on turvattava kaikki sen toimintaedellytykset. Taidekasvatus, taideterapia, taide kokonaisuudessaan voi helpottaa myös syrjäytyneisyyttä ja auttaa ymmärtämään erilaisuutta.

Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä haluan tuoda esille, että liian usein saamme todeta kulttuuritarjonnan valitettavasti olevan arvoiltaan sellaista, että se ei kokonaisuudessaan vastaa yleisiä kulttuurisia arvoja vaan ehkä enemmän tuo ilmi yksilön rajatonta oikeutta. Entistä tärkeämmäksi nousee kysymys, minkälaisen maailmankuvan jäsentämiseen kokonaisuudessaan taide ohjaa, esimerkkinä keskustelu Nykytaiteen museossa Kiasmassa meneillään olevasta Toinen tuleminen -näyttelystä. Tämä on herättänyt kysymyksen siitä, millaista taidetta ja kulttuuria nimenomaan voidaan ja tulee yhteiskunnan varoin tukea, nimenomaan tämä: yhteiskunnan varoin tukea. Edellä mainittua näyttelyähän markkinoidaan kouluille ja sanotaan, että se käsittelee erityisesti nuorille tärkeitä kysymyksiä, esimerkiksi uskontoa. Eli tässä kysymyksenä on, mitä taide yhteiskunnan tukemana tavoittelee?

Monet meistä ovat huolissaan turvattomuuden ja pahoinvoinnin tuotoksista, teoista, jotka näyttäytyvät mielettöminä ja uhkaavat kenen tahansa elämää. Miksemme haluaisi antaa etusijaa kestäville arvoille, ja haluaisin sanoa: tässä yhteiskunnassa myös kristillisille arvoille ja kristillisiä arvoja ja myönteisiä toimintatapoja vaalivalle kulttuurille? Näin vähennettäisiin sitä tarjontaa, joka talloo jalkoihinsa myönteisen hyvyyden ja lisää väkivaltaa. Arkihan monelle lapselle on juuri sitä.

Ohjelmatoimikunnan asiakirjassa lähtökohtana on, että valtioneuvosto käynnistää pitkäjänteisen luovaan hyvinvointiyhteiskuntaan tähtäävän ohjelman, jossa taide olisi keskeinen osa yhteiskuntaa uudistavaa innovaatioperustaa. Tämä on hyvä asia.

Kulttuurilla on oma merkityksensä monien paikkakuntien imagon ja tunnettuuden rakentamisessa ja myös yksilöiden. On tärkeää, ettei kulttuuritarjonta keskity vain suuriin kaupunkeihin ja suuriin massatapahtumiin. Verovaroin tuettavan kulttuuritarjonnan tulee kohdella tasapuolisesti paitsi alueita, myös erilaisten ryhmien toimintaa, joista tärkeimpänä näen lasten ja nuorten kasvulle myönteisen luovan ilmaisun mahdollisuuden tukemisen. (Puhemies koputtaa) Kaikilla lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus hyvään taidekasvatukseen.

Marja-Liisa  Tykkyläinen  /sd:

Arvoisa puhemies! Kulttuurirahoituksen pääpaino on kymmenessä vuodessa siirtynyt verovaroista veikkausvoittovaroihin. Samalla on perinteisen taiteen tukeminen joutunut puristuksiin. Vaikka tämä lainsäädäntö olikin luotu vain tilapäiseksi 90-luvulla, niin laman jälkeen tätä on edelleenkin toteutettu ja näin on leikattu valtion tukea edelleenkin. Veikkauksen tuoton kasvu ei ole lainkaan kohdistunut liikuntaan ja nuorisotyöhön. Lisäbudjetin yhteydessä käyty keskustelu Veikkauksen tuoton alijäämästä antaa kuvan, että asiaan liittyy jotakin yllätyksellistä, ja tämän johdosta onkin tärkeää, että me tarkastelemme tarkkaan realistista tuottolukua, jolle eduskunta olisi voinut rakentaa kestävän rahoitussuunnitelman.

Budjetin valmistelun yhteydessä osoitettu piittaamattomuus eduskunnan säätämiin lakeihin nähden hämmästyttää. Eduskunta päätti yksimielisesti säätää lain Veikkauksen ja rahapelien tuotonjaosta arpajaislain säätämille edunsaajille. Budjettiesityksen ainoa viittaus lakiin on esitys sen tilapäisestä kumoamisesta. Tämä ei voi näin olla. Tähän on puututtava.

Valtiovarainministeri vaatii opetusministeriötä jakamaan ensi vuonna vain osan harkinnanvaraisista avustuksista, jotta Veikkauksen tuoton heilahtelua voitaisiin loppuvuodesta tasoittaa. Tuo liikkumavara tarkoittaisi esimerkiksi kulttuurilaitosten tai -järjestöjen avustusten ehdollista jakoa, jolloin saajat vasta loppuvuodesta tietäisivät, mikä heidän lopullinen avustustasonsa on. Tämä olisi kestämätön tilanne kaikille avustusten piirissä oleville. Tätä ei voida kuitenkaan hyväksyä, koska tuhannet kulttuurityöntekijät, järjestöihmiset, opettajat, ohjaajat ym. on palkattu valtakunnan tasolla maakunnissa ja paikallisella tasolla Veikkauksen tuotoista saaduilla varoilla.

Arvoisa puhemies! Kiinnitän tässä huomiota siihen, että Kansallisteatterin laina tulisi hoitaa varsinaisesta budjetista eikä opetusministeriön raamista. Tätä rahoitusta, joka on 2,8 miljoonaa euroa tällä hetkellä, voitaisiin käyttää suoraan taiteen edistämiseen. Tämä rahahan tulee aina jatkuvasti käytettäväksi 15 vuoden ajan, jos tähän ei saada korjausta.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan toivon, että saamme taidepoliittisen selonteon ja taiteelle sille kuuluvan aseman suomalaisessa yhteiskunnassa.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Maaseudulla ja myöskin kaikkialla muualla maassa kirjastot ovat tärkeä osa käsiteltävänä olevaa asiaa. Meidän tulee pitää huoli, että tämä peruspalvelu voi täyttää myös sitä tehtävää, mikä sillä on taiteen ja kulttuurin sektorilla mukaan lukien kyläkirjastot, kirjastoautot.

Samalla näkisin, että yhteiskunnan tukeman taiteen osaltaan pitäisi suhtautua yhteiskuntaan myönteisesti, olla yhteiskunnan yleisesti hyväksymien arvojen ja näkemysten mukaista. Taiteilijalla toki pitää olla vapaus, mutta näkisin, että silloin, kun yhteiskunta on maksajana, myös maksajan näkemyksellä tulee olla sijansa, kuten täällä on osaltaan tuotu esille. Tällä en halua taiteilijan vapautta rajoittaa vaan nähdä asiaa laajemmassa mielessä.

Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että taiteesta käydään tällainen laajamittainen keskustelu. Näkisin, että taiteen on kohdattava jokainen kansalainen mahdollisuuksiensa mukaan.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Taiteen merkitys ihmiselle on elintärkeä, ja sillä on merkitys myös meidän lastemme ja nuortemme kasvamiseen ja kehittymiseen emotionaaliseksi ihmiseksi, joka tuntee ja kokee asiat taiteen kautta. On jopa tutkimuksissa todettu, että sillä on ollut virkistävä ja hyvä merkitys ihmisen ja lapsen kasvamiselle. Sen tähden olen erityisen huolestunut siitä, millä tavalla me eduskunnassa pystymme tätä tukemaan. Toistaiseksi emme kovin hyvin. Toteankin, että siinä mielessä tämä ohjelma, mitä nyt juuri käsittelemme, on erittäin tärkeä.

Jos ajatellaan sitä, että me olemme liikunnallisesti tukeneet lapsien iltapäiväkerhotoimintaa Nuori Suomi -projektin kautta, niin se on hyvä asia, mutta toivoisin todella, että voisimme tukea myös lasten kulttuurillista, taiteellista iltapäivää. Tässä tulen siihen, että opetusministeriössä on suunnitteilla lasten osaamiskeskukset, joissa lastenkulttuurin tuntemus olisi merkittävä. Toivon todella tälle hankkeelle positiivisuutta. Se tarvitsee myöskin rahaa ja rahoitusta. Ensi vuoden budjetissa on pieni raha, joka ei tule riittämään.

Sairastuminen on ihmiselle aina hyvin vaikea asia. On todettu, että esimerkiksi mielenterveysongelmissa on taiteella, kulttuurilla, tervehdyttävä ja parantava merkitys. Sen tähden on tärkeää, että ihmiset oppivat kulttuurin käyttämiseen ja käyttäjiksi jo varhain.

Minusta esimerkiksi sellaiset asiat, missä nuoret saadaan kulttuurin käyttäjiksi varhain, ovat ilolla tervehdittäviä. Nuoret lukevat suomalaisten kirjailijoiden teoksia, nuoret käyvät teatterissa, konserteissa. Minusta esimerkiksi sen kaltainen menettely, jossa nuorille taataan niin sanottu kulttuurikortti kuntien taholta, jotta he voivat käyttää kotikuntansa, kaupunkinsa, kulttuuripalveluita, on todella kannatettava.

Kannatettava on myöskin se asia, mikä tässä taidepoliittisessa ohjelmassa on esitetty, että kun kunnat tai valtio rakentavat seiniä, tekevät sairaaloita, kouluja, niin aina rakennuskustannuksista erotetaan osa taiteelle ja sitä kautta tehdään kulttuuri jokapäiväiseksi. Samalla lailla sairaaloissa voidaan pitää taidenäyttelyitä, sairaalan seinillä voi olla muutakin kuin pelkästään ohjeita, miten pestään hampaita ja miten on hyvä mennä aikaisin nukkumaan jne. Taide tekee sairaistakin paljon terveempiä.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Keskustelualoitteessa todetaan, että taide on yksilön perusoikeus. Aivan oikein, näin asia todellakin on. Sen takia taidetta ja laajemminkin kulttuuria yhteiskunnallisena voimavarana pitää tukea ja edistää. Taide kehittää yksilöä ja vahvistaa hänen identiteettiään. Taiteen lisäksi yhteiskunnan pitää kannustaa kansalaisia lukemaan ja käyttämään kirjastoja. Taiteen ja eritoten kirjallisuuden rooli eriytyvän ja monimuotoisen yhteiskunnan jäsentämisessä korostuu kansainvälisyyden kasvun myötä.

Katson, että meidän on pidettävä kirjastot käyttäjille ilmaisina. Erityisesti opiskelijat ovat riippuvaisia kirjastojen palveluista. Taiteen ja tieteen merkitys jo pelkästään yleissivistyksen näkökulmasta on huomattava. Tästä syystä kirjastojen rahoitus on turvattava jatkossakin.

Taiteen merkitystä ei voi vähätellä. Taiteen pitää olla kansalaisia varten ja yhteiskunnan pitää osata arvostaa taiteen tekijöitä, joista monet joutuvat nykyään hankkimaan leipänsä jollain muulla työllä kuin taiteella. Tämän epäkohdan korjaamiseksi taiteeseen osoitettuja määrärahoja pitää korottaa.

Taiteen yhteiskunnallisen merkityksen tulee myös saada sellainen ulottuvuus, että myös esimerkiksi työttömät ja vähävaraiset ihmiset ja heidän perheenjäsenensä voivat harrastaa ja toteuttaa itseään taiteen kautta. Puhtaasti markkinavetoinen kulttuuri on vain varakkaiden ihmisten nautintoja. Taiteen tulee olla kaikkien ihmisten saatavilla ja siitä tulee voida nauttia koko elinkaaren ajan.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Mielestäni nyt käsiteltävän asian taustalla on silloisen ministeri Lindénin eräs tärkeitä päätöksiä asettaa ed. S. Pietikäisen johtama toimikunta, koska mitä ilmeisimmin tällä tuotetulla hyvällä aineistolla on tärkeä suuntaava merkitys taide- ja taidepolitiikan osalta tässä maassa, etenkin jos noita linjauksia hyödynnetään.

Edustan sitä näkökulmaa, että taide kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Edustan myös sitä näkökulmaa, että kodilla ja koululla on erityinen merkitys kasvavan lapsen ja nuoren taide-elämyksiin ja -tuntemuksiin silloin, kun liikutaan musiikin, kuvataiteen, teatteri-, näyttämötaiteen, rakennustaiteen tai kirjallisuuden ja liikunta- ja tanssitaiteenkin parissa.

Eduskunnan on tehtävä muutos suunnitelmiin arvonlisäveron osalta. Tuo ajateltu prosentti vuoden alusta on liian korkea. On noudatettava Euroopan unionin jäsenmaiden muita vastaavia esimerkkejä, vaikka verotus onkin kansallisella pohjalla määriteltävä. 8 prosenttia taideteosten myynnistä saattaisi alv:n osalta olla aivan paikallaan. Sitten tuo asia, joka täällä esitetään, on myöskin se, että bruttokansantuotteesta tietty osa, 0,2:sta 0,4:ään, eduskunnan päätöksin voitaisiin jonain lähipäivänä osoittaa kulttuurin ja taiteen tukemiseen.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa puhemies! Aristoteles kutsui katharsikseksi selkiytymistä ja puhdistumista. Kun tragedian katsoja seuraa säälittäviä ja pelottavia tapahtumia näyttämöllä, hän oppii jotakin siitä, millainen ihminen hän pohjimmiltaan on. Hän saattaa oppia tuntemaan säälin ja pelon tunteita entistä asianmukaisemmalla tavalla. Katsomalla ja kuuntelemalla tunnistamme yhteiskunnan ilmiöitä, joita emme muuten ehkä niin selvästi huomaa.

Taide luo yhteisöllisyyttä myös yli kulttuurirajojen ja kansainvälisesti. Taide, oli se sitten nykytanssia, runoja, käsityötä tai vaikkapa musiikkia, luo elämyksiä, jotka tuottamansa mielihyvän kautta pitävät yllä hyvää mielenterveyttä, todennäköisesti tuottamallaan naurulla pidentävät ikää ja esimerkiksi urheilussa esitetyllä taidenautinnolla, kuten taitoluistelulla, innostavat myös fyysisen hyvänolon ylläpitoon.

Taide on niin paljon muutakin kuin kategorisesti siihen luettavaa tai joltain momentilta määrärahaa saavaa. Luova hyvinvointiyhteiskunta on todella haastava ohjelma. On esimerkiksi totta, että teollisuudessa aletaan ymmärtää muotoilun merkitys kaupallisesti merkittävänä panostuksena yhä laajemmin. Poikkiammatillinen työväki tuottaa yleensä yrityksille enemmän kuin yksi plus yksi on kaksi.

Arvoisa puhemies! Taide- ja taiteilijapoliittinen toimikunta muistuttaa, että taide nähdään yhtenä muutos-, kilpailu- ja vetovoimatekijänä, johon panostaminen parantaa alueiden välisessä kilpailussa menestymisen edellytyksiä. On tärkeätä, että alueellista tasa-arvoa nostetaan esiin myös taiteesta puhuttaessa unohtamatta kirjastoja. Kuntien on kuitenkin vaikea rahoittaa kulttuuripuolta, kun edes lakisääteisten palvelujen rahoittamiseen ei ole kaikilla varaa. Onkin ironista, että taideapurahoista valtaosa, lähes 80 prosenttia, jaetaan toistuvasti Etelä-Suomeen, vaikka hakijoista puolet on muualta.

No, on ehkä yllättävää, että taide-elämyksiä on edelleen saatavilla maakunnissa. Joroisista katsoen löytyy 100 kilometrin säteellä ainakin viisi teatteria, kaksi kaupunginorkesteria, viisi taidemuseota ja toistakymmentä historiallista museota. Mutta lasten ja nuorten taideharrastuksen kannalta ovat tärkeitä niin sanotut lähiharrastuspaikat ja -ohjaajat. Kuten urheilupuolella, taiteen puolella ei ole ehkä seuratoiminta ja vapaaehtoistyö yhtä voimakasta, eli kehittämisen varaa taidekentänkin sisällä on.

Peruskoulujen vähentäessä taide- ja taitoaineiden opetusta on alettu huolestua myös siitä, kuinka lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuus oppia kädentaitoja. Taiteen perusopetushan on lakiin perustuvaa, vuosittain etenevää vapaaehtoista taideopetusta. Etelä- ja Pohjois-Savon käsi- ja taideteollisuusyhdistykset ovatkin aloittaneet projektin, jonka tavoitteena on perustaa yhteinen Savon kädentaitokoulu. Jotta taide laajasti ymmärrettynä kiinnostaisi myös poikia, on lähestymistavan oltava ehkä erilainen kuin tyttöjä tavoiteltaessa.

Arvoisa puhemies! Rationalisointi ja priorisointi eivät tahdo sopia taiteeseen. Taide vierastaa tehokkuusajattelua ja korostaa henkisiä ja pehmeitä arvoja. On ironista, jos se sen takia saa kärsiä leikkauksista. Jos tavoitellaan 0,4:ää prosenttia bruttokansantuotteesta, pitäisi sille tehdä aikataulukin.

Lopuksi, kuten itävaltalainen Otto Weiss on todennut: "Moni kirjailija haluaisi kirjoittaa selvästi, mutta hänen perheensä on liian suuri ja hänen tekijänpalkkionsa liian pieni."

Pirjo-Riitta  Antvuori  /kok:

Arvoisa puhemies! Puheenvuoron lyhyyden vuoksi otan esille vain yhden näkökulman: kulttuurin ja taiteen merkityksen lapsille.

En tässä yhteydessä puutu moniin muihin tärkeisiin teemoihin, kuten kulttuurin rahoitukseen, verotukseen ja taiteilijoiden asemaan liittyviin kysymyksiin.

Lastenkulttuurin esille nostaminen on mielestäni tärkeämpää nyt kuin koskaan aikaisemmin. Kun katsomme kaikkea sitä, mitä ympärillämme tapahtuu, niitä ilmiöitä ja sitä keskustelua, jota käydään lasten ja nuorten tilanteesta, on paikallaan pysähtyä miettimään, miten kulttuuri ja taide voisivat olla apuna lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukena.

Keskustelualoitteen alussa sanotaan: "Taide avaa ihmiselle luovan itseilmaisun, tunne-elämän kehittämisen ja itseymmärryksen väylän, jonka kautta hän myös rakentaa identiteettiään ja jäsentää todellisuutta." Tämä pätee mitä suurimmassa määrin juuri lapsiin. Lastenkulttuuria ei pidä nähdä pelkästään taiteen ja kulttuurin tuntemukseen tähtäävänä taidekasvatuksena. Lastenkulttuurin suurin merkitys on mielestäni siinä, että lapsi voi kulttuurin ja taiteen kautta saada sellaisia kokemuksia, sellaisia elämyksiä, jotka auttavat häntä hahmottamaan ja rakentamaan omaa persoonallisuuttaan, itsetuntoaan ja moraaliaan. Taide voi olla lapselle myös avain omien herkimpien tunteiden löytämiseen ja ilmaisemiseen.

Mitä kiivaammin yhteiskuntamme elää ja mitä suurempi informaatiotulva lastenkin silmille päivittäin iskee, sitä herkemmin meidän aikuisten tulisi huolehtia siitä, että lapsilla ja nuorilla on kyky hahmottaa ja sietää tätä kaikkea. Näin ei vain valitettavasti tapahdu. Herkkyys, luovuus, itseilmaisu, taiteellisuus ovat arvoja, jotka jäävät niin herkästi meidän aikuisten luoman kiireen, tehokkuuden ja suorituskeskeisyyden jalkoihin.

Tästä näkökulmasta katsoen lasten kulttuurin edistäminen on aivan välttämätöntä ja asiaan on puututtava nopeasti. En tarkoita pelkästään valtion kulttuurimäärärahojen tasoa ja kohdentamista esimerkiksi kunnallisessa päätöksenteossa vaan myös lapsille tuotetun kulttuuriin sisältöä ja laatua. Ei ole lainkaan yhdentekevää, millaista kulttuuria lapsille ja nuorille tarjotaan. Varsinkin kaupallisen tarjonnan laadun ohjaaminen on totta kai vaikeaa, ellei osin mahdotontakin, mutta siitä huolimatta haluan uskoa siihen, että lapsille kulttuuria ja taidetta tuottavat tahot osaavat ja myös haluavat nähdä sen, kuinka suuri merkitys laadulla ja sisällöllä on lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta. Tässäkin asiassa meidän aikuisten olisi osattava katsella maailmaa lasten ja nuorten silmin.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kuka oli hallitsemassa Molièren aikana tai Shakespearen aikana? Nuo hallitsijat eivät hallitse enää meidän mieliämme, mutta Molière ja Shakespeare tekevät sen myös tänään. Taiteen yhteiskunnallinen merkitys on tällä hetkellä myös keino ihmisille selviytyä tässä pirstaleisessa maailmassa. Taide auttaa meitä suomalaisia selviytymään globalisoituvassa maailmassa ja sen haasteista, se auttaa selviytymään päivästä toiseen, mutta se antaa myös tukevan matkasauvan suomalaisuuden matkalle läpi tämän planeetan. Se on väline, joka auttaa tekemään meistä suomalaisista eurooppalaisia mutta ennen muuta tämän planeetan kansalaisia. Elävä taide antaa vaihtoehdon myös Internet-maailmalle, luo omasta maailmastamme elävää, aitoa elämysmaailmaa, joka koetaan yhdessä ja joka vahvistaa ihmisten välistä solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Taide auttaa meitä ymmärtämään toisenlaisuutta, erilaisuutta, ja se auttaa meitä pääsemään irti toisenlaisuuden pelosta.

Viime aikojen kielteisten tapahtumien vastapainoksi emme tarvitse lisää turvallisuushenkilöitä, emme tarvitse lisää vain psykiatreja vaan myös enemmän vahvempaa kulttuuria, jota taide parhaimmillaan luo. Elävän taiteen merkitys tuntuu myös tässä keskustelussa, kun kulttuuriväki on protestoinut eduskunnan edessä ja todennut protestoivansa valtion kulttuuria ja "halveksivaa tulo- ja menoarviota vuodelle 2003 vastaan".

Arvoisa puhemies! Elävä taide on elävän yhteiskunnan edellytys.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Taiteen yhteiskunnallisella merkityksellä on lahjomaton mittari. Se on kirjoitettu historia. Meidän oma menneisyytemme halutaan hyvin mielellään nähdä nimenomaan myönteisesti taiteen historian kautta. Sen kielteiset puolet ovat sotien historiaa. Tässä katsannossa, kun on kysymys eurooppalaisesta huippuvaltiosta, on äärimmäisen perusteltua, että me takaamme taiteen aineelliset voimavarat budjettirahoituksen kautta ja bruttoperiaatteella ohjaamme satunnaiset pelituotot sinne budjettien katteeksi aina niin kuin pelihaluinen kansa haluaa kulloinkin rahansa valtiolle lahjoittaa.

Välineinä taiteen tukemisessa ovat apurahat, äärimmäisen järkevästi järjestetty arvonlisäverokohtelu kaikkine ulottuvuuksineen ja eläketurva. Suomalainen yhteiskunta on hoitanut näitä asioita niin hyvin, että muun muassa kuvataiteilijat puhuvat ylikoulutuksesta. Minun mielestäni kuitenkaan ylikoulutuksesta ei voida puhua, jos sen koulutetun joukon asemasta huolehditaan asiaan kuuluvalla tavalla. Silloinhan kysymys on vain yhteiskunnallisesta rikkaudesta.

Kulttuuriministeri   Kaarina   Dromberg

Arvoisa puhemies! On ollut erittäin arvokasta tämä keskustelu, mikä täällä salissa tänään on käyty. Tietenkin ongelmakohdat ovat myöskin tulleet aika selvästi täällä esille. Täytyy sanoa, että taiteilija- ja taidepoliittinen ohjelma, jota iltakoulussa eilen käsiteltiin, sisältää juuri näitä elementtejä. Niihin yritetään löytää ratkaisu ja myöskin rahoitusmallit. Rauhoittaisin tätä tilannetta hieman. Vielä sanoisin ed. Isohookana-Asunmaalle, kun katson tätä budjettia, että silloin kun Ahon hallitus lopetti toimintansa 1995, kulttuuri- ja taidemäärärahat olivat 252 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä ne ovat 304 miljoonaa euroa, eli koko ajan tämä trendi on kuitenkin vahvistunut, että on tuettu taidetta. Alueellista taidetta on tuettu erittäin paljon. Kuhmokin saa myös valtion harkinnanvaraista rahaa omaan toimintaansa. Jos lähdetään näistä luvuista, niin ne näyttävät kyllä kohtuullisen hyvää tulosta. Mutta lastenkulttuuri on meillä myöskin painopistealueena, ja siihenhän me saimme ensi vuoden talousarvioon määrärahoja. Toivottavasti me pystymme myöskin sitä levittämään laajemmalle uusien lasten kulttuurikeskuksien kautta, joiden tarkoituksena on verkostoitua koko maahan. Sitten ... saanko jatkaa hetken?

Vielä näihin Veikkauksen määrärahoihin. Se on tietysti ongelmallista, jos ajatellaan taiteen tulevaisuutta. Jos me saisimme nuo kirjastojen määrärahat sen kymmenen vuoden aikataulussa siirrettyä budjetin puolelle, niin se avartaisi nimenomaan tätä tilannetta, joka meillä on, kun olemme niin riippuvaisia Veikkauksen määrärahoista.

Sirpa  Pietikäinen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kommentti ed. Isohookana-Asunmaalle ensimmäisenä. Ohjelmassa käsitellään melko laajasti alueellisia palveluita ja niiden kehittämistä. Teksti alkaa sivulta 31. Myöskin lukeminen helpottaisi ehkä sen vision löytämistä ohjelmasta. Debattia tarvitaan sekä täällä salissa että valiokunnassa siitä, mikä on oikea visio ja miten me sen kulttuurisisällöltä haluamme.

Viimeinen kommentti tähän liittyen on se, että kulttuuripolitiikka sisällöltään ja painotuksiltaan tarvitsee elävää keskustelua ja myös mielipide-eroavuuksia, mutta kannattaa miettiä, missä se oikea syntipukki milloinkin sijaitsee, enkä ole nyt ihan varma, onko opetusministeriö se oikea suunta, mistä kulttuurin ja taiteen suurimmat ongelmat lähtevät. Lienee enemmän resurssien puolella. Sen takia, kun eduskunta on hyvin yksimielinen isoista kulttuurin merkitystavoitteista, toivottavasti se myös näkyy eduskunnan käsittelyssä budjetin ja lisäbudjetin yhteydessä.

Ilkka Taipale /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvostan taidetta mutta en taidekeskustelua silloin, kun luetaan vanhoja ylioppilasaineita. Täällä vallitsee parhaillaan suomalainen kolmiodraama. On taiteilijat ja 1 500 ihmistä mielenosoituksessa, valtio ja Asunnottomien yö. Nämä eivät kohtaa toisiansa. Jos taiteilijoista 1 500 tänä yönä olisi mennyt Asunnottomien yöhön eikä aina vain Taiteiden yöhön, he saisivat rahansa kansalta paljon aikaisemmin. Samalla tavalla HUS on kriisissä, sinne rahaa; armeija on kriisissä, sinne rahaa. Jos taiteilijat soluttaisivat nämä järjestöjensä avulla, armeija olisi kaunis, HUS olisi kaunis. Täällä ei todella saa laulaa, mutta runoja saa lausua. Cesar Vallejo — tämä on muuten ainoa taiteilijan puheenvuoro tänään — sanoi: "Rakastettu olkoon hän, jossa on luteita, hän, joka kulkee sateessa reikäisin kengin, hän, joka valvoo leivän raatoa kahden tulitikun valossa, hän, jolta jää sormet oven väliin, hän, jolla ei ole syntymäpäivää, hän, joka kadotti tulipalossa varjonsa."

Joudun katoamaan taiteen parista varjottomaan yöhön. (Suosionosoituksia yleisöparvella)

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun olin kirkasotsainen taiteensosiologian opiskelija, lajittelin taiteen hyväksi taiteeksi eli sellaiseksi taiteeksi, joka tuottaa positiivista mielihyvää, ja huonoksi taiteeksi, joka tuottaa negatiivista mielihyvää. Jokainen voi ajatella esimerkkejä siitä. Luulen, että silloin, kun eduskunta lähtee määrittelemään sitä, mikä on hyvää taidetta tai huonoa taidetta, silloin mennään helpolla hatelikkoon. Mutta tämä taidepoliittinen keskustelu on meidän asiamme nimenomaan, mutta se on huomattavasti vaikeampaa kuin heittää lausuntoja siitä, mikä on hyvää taidetta tai huonoa taidetta.

Pidän onnellisena sitä, että tähän keskusteluun on otettu erittäin monessa puheenvuorossa lasten tilanne esille. Itsekin haluan korostaa sitä ja uskon, että tämän keskustelun myötä tämä tuo sitä meidän yhteistä huoltamme esille siitä, mikä lasten tilanne on. (Puhemies koputtaa)

Pidän tätä ohjelmaesitystä oikein hyvänä, vaikka voidaan vivahteista olla eri mieltä.

Esko  Helle  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaikka nämä puheenvuorot olivat pitkälti yleisluontoisia, ne osoittivat myös eroja puoluelinjausten kesken. Eräät täälläkin hieman viittasivat markkinoiden vetovoimaan, vaikka tosiasia tietysti on, että kovimmat markkinamiehet kiertävät tämmöiset kulttuurikeskustelut tai sivistyskeskustelut hyvin kaukaa. Jotkut viittasivat jopa sensuurin tarpeeseen, mutta en suosittele sellaisia. Vaikka tiedän, että nykyinen kulttuuriministeri Dromberg on suhteellisen avaramielinen ihminen, en haluaisi sitä, että apurahataiteilijat joutuisivat hyväksyttämään hänellä teoksensa. Samoin en hyväksy sitä, että kirjastonhoitaja ottaa kunnankirjastoon vain sellaista kirjallisuutta, joka häntä itseään miellyttää. Minusta taiteilijalla tulee olla vapaus, ja vapauteen kuuluu ylilyöntejä ja kaikenlaisia harhaiskuja ainakin joittenkin (Puhemies koputtaa) kuulijoitten ja katsojien mielessä.

Janina Andersson /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olemme kaikki yksimielisiä siitä, että lapsille ja nuorille on saatava kulttuuria. Mutta ongelma on ehkä juuri siinä, että nämä samat ihmiset, jotka ovat meidän lapsillemme esikuvia ja antavat heille itsetuntoa, he ovat myös kantaaottavia taiteilijoita. Olen itse läheltä seurannut esimerkiksi yhtä tanssiryhmää, joka on ottanut erittäin vahvasti kantaa, niin vahvasti, että päättäjät kokivat sen epämiellyttävänä. Silloin on valitettavasti niin, että joskus taiteilijakin joutuu pohtimaan, uskaltaako hän tehdä ja sanoa, mitä haluaa, vai pelkääkö hän menettävänsä tukea. Pelkääkö hän oman tukensa puolesta, jos hän ottaa kantaa johonkin, mikä ärsyttää päättäjiä. Se on aika pelottavaa, jos taiteilija ei uskalla ottaa kantaa myös silloin, kun se voi olla meille pelottavaa. Joskus taide voi pelottaa siinä, että se tuo esiin semmoisia ennakkoluuloja ja kipukohteita yhteiskunnassamme, jotka ovat itse asiassa meille häpeäksi. Se on myös taiteilijan tehtävä. Sen takia ehkä joskus rahahanat ovat kiinni silloinkin, kun niiden pitäisi olla auki, vain sen takia, että me vähän pelkäämme taidetta.

Jouko  Skinnari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Työ- ja tasa-arvoasiain valiokunnan näkökulmasta esittäisin erittäin tärkeänä asiana työllistämisen. Opetusministeriön omien tilastojen mukaan vuonna 97 kulttuuri työllisti vähän yli 86 000 suomalaista. Sen merkitys on samaa luokkaa kuin it-teollisuuden, jonka työllisyys on laskenut viime aikoina. Tämä näkökulma on tästä jäänyt kokonaan pois. Ruotsissa, kun Abba oli menestyvä musiikkiyhtiö, sen valuuttatulot Ruotsille olivat erittäin merkittävät. Silloin Suomessakin alettiin kiinnittää huomiota siihen, mikä on kulttuurin merkitys Euroopassa vastapainona Yhdysvalloille, joka elokuvien, lipputulojen ja muitten, musiikin tekijänoikeuksien osalta köyhdyttää Eurooppaa sen takia, että emme panosta riittävästi kulttuuriin.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! On kuultu komeita, yleviäkin puheenvuoroja, mutta tietysti ydinkysymys on siinä, että meidän täytyy puhua ikävistäkin asioista eli rahasta. Siksi, ministeri Dromberg, hyvin olennainen kysymys on se, oletteko te valmiit sitoutumaan siihen linjaan, minkä jo toitte julki, että esimerkiksi kirjastojen osalta tavoitteeksi asetetaan hyvin nopea riippumattomuus veikkausvoittovarojen käytöstä ja täysi rahoitus valtion budjetista. Tämä on erittäin merkittävä rakenteellinen kysymys ja rakenteellinen ongelma niin kauan, kuin pelimarkoillamme rahoitamme taidetta ja kulttuuria.

Tästä on päästävä irti. Meillä on paljon sellaisia taiteen ja kulttuurin peruspalveluja, joiden paikka on budjetissa. Ja niin kauan kuin tämä ongelma on ratkaisematta, olemme tavallaan tyhjän päällä.

Toinen kysymys, joka tähän liittyy: yhteiskunnan täytyisi tehdä johdonmukaisia ratkaisuja. Nyt, kun kuvataiteen myyntitulo jää arvonlisäveron piiriin, sen tuotto yhteiskunnalle on tavattoman vähäinen. Ei pitäisi tämän kaltaisia järjestelmiä luoda, jos sitä tuottoa ei kuitenkaan pystytä tavallaan palauttamaan kuvataiteen hyväksi (Puhemies koputtaa) esimerkiksi apurahajärjestelmää kehittämällä. Tässäkin on kysymys juuri siitä, että pitää olla johdonmukainen näkemys (Puhemies koputtaa) ja visio siitä, mitä yhteiskunta taidepolitiikassaan haluaa.

Hanna Markkula-Kivisilta /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Antvuori puhui lastenkulttuurista niin hyvin ja viisaasti perustellen, että kun oman puheenvuoroni tarkoitus oli korostaa taiteen merkitystä lasten tasapainoisen kasvun osana, ei minun tuota varsinaista puheenvuoroa enää tarvitse käyttää.

Haluan kuitenkin osaltani todeta, että esimerkiksi taideaineiden näkeminen koulussa vain lepotunteina tai harrastamisena niin sanottujen tärkeiden oppiaineiden välissä ja liian usein epäpätevien opettajien vetäminä on väärää ja vaarallista ajattelua. Taideaineet antavat rakennuspalikoita elämän rakentamiseen siinä, missä matematiikka tai maantiede, ehkä jopa enemmänkin. Ne antavat onnistumisen kokemuksia monille lapsille ja nuorille, niitä onnistumisen kokemuksia, jotka kantavat myös niiden koulutuntien yli, jotka tuntuvat liian vaikeilta tai työläiltä.

Arvoisa puhemies! Taide ja kulttuuri saavat suomalaisessa yhteiskunnassa kovin kaksijakoisia signaaleja. Toisaalta niiden tärkeyttä korostetaan, toisaalta esimerkiksi kunnissa juuri kulttuuribudjetti on se, josta leikkaaminen (Puhemies koputtaa) tulee yleensä ensimmäiseksi mieleen, kun säästöjä aletaan etsiä.

Satu Hassi /vihr (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Esitän kommentin edustajien Rauhala ja Oinonen puheenvuorojen johdosta. Niissähän vaadittiin eräänlaista hyväksyttävyyskontrollia yhteiskunnan tukemalle taiteelle.

Minusta on tärkeää ymmärtää se, että me tarvitsemme myös sitä taidetta, mikä tekee kipeää, emme pelkästään sitä taidetta, jonka vastaanottaminen on helppoa ja miellyttävää. Tänä päivänä sellaista taidetta, joka tekee kipeää, on esimerkiksi Kalervo Palsan taide. Aikoinaan tällaista kipeää taidetta ovat olleet esimerkiksi Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Voisin kuvitella, että Suomi tänä päivänä olisi henkisesti paljon ahtaampi paikka, ei ehkä olisi teknologian menestystarina, ellei Väinö Linna olisi kirjoittanut kirjojaan, joilla oli Suomen kansan henkiselle kehitykselle erittäin suuri merkitys. Timo K. Mukka on yksi esimerkki kirjailijasta, joka aikoinaan oli hyvin kiistelty (Puhemies koputtaa) ja eli kurjissa oloissa, mutta on myöhemmin nostettu merkittäväksi. Eli taide ei voi olla (Puhemies koputtaa) pelkästään sitä, mitä on helppo vastaanottaa.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! On sympaattista jatkaa tästä, mitä ed. Hassi sanoi. Meillähän on ihan lähimenneisyydessä ollut taidetta, joka ei tehnyt kipeää, eli meillä oli kulttuurimyönteinen Neuvostoliitto, kulttuurimyönteinen Itä-Saksa, joiden taiteet eivät todellakaan tehneet kipeää näiden maiden sisällä. Miksi suomalainen demokratia toimii edes niin kuin se toimii? Se toimii juuri sen takia, että meillä on ollut näitä väinölinnoja, näitä hahmoja, henkilöitä, kirjailijoita, tieteilijöitä, taiteilijoita, jotka ovat rohjenneet tehdä sen kaltaista taidetta, joka on rassannut, joka on ottanut koville myöskin kansallista psyykeä.

Mutta, arvoisa herra puhemies, se, mikä minua vaivaa tässä keskustelussa, on se, että tämä on kyllä lievästi mekaanista, siis sillä tavalla mekaanista, että me puhumme apurahoista (Puhemies koputtaa) tuollaisena hyvin mittavana määreenä, jonka käytöstä emme oikeastaan puhu kovinkaan olennaisia.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! On ihan kiistatonta se, että kirjastohankintamäärärahat ovat riittämättömiä, taiteilijoitten perusturva ontuu, apurahojen määrää ei ole saatu kasvatettua niin kuin olisi pitänyt, teattereiden ja orkestereiden valtionosuusjärjestelmä on jälkeenjäänyt jne., jne. Siksi on kyllä hyvä se, että me olemme laajasti puhumassa rahoituksesta tulevaisuudessa, ja voimme iloita siitä, että kulttuuriministeri Dromberg on saanut aikaan sen päätöksen, että 0,2:sta siirrytään 0,4:ään. Mutta tässä on nyt kyllä sellainen pelko, että tässä käy niin kuin kehitysapumäärärahoille, että meillä on 0,7 prosentin bkt-osuus, jota me emme aiokaan saavuttaa, ellemme me todella saa aikaan jonkinlaista aikataulua. Sen toiveen tässä nyt esittäisin, että ministeri Dromberg pyrkisi nyt siihen, että mahdollisimman nopeasti saataisiin aikataulu, mihin mennessä tämä 0,4 saavutettaisiin, muuten sillä ei ole mitään merkitystä (Puhemies koputtaa) käytäntöä ajatellen ja näitä äsken mainittuja ongelmia ajatellen.

Tuija  Nurmi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Taipaleen luova ja uskalias puheenvuoro antoi sellaisen tuntuman, että tämä meidän käymämme keskustelu on kovin lattea, ja tuntuu, että oma asiakin jää sen varjoon. Siitä huolimatta en malta olla sanomatta, että tästä salista löytyy kyllä muutakin osaamista kuin pelkkää verbaaliakrobatiaa. En tarkoita tässä ed. Taipaletta, vaan tiedän, että täältä löytyy paljon taiteellisia kykyjä: muun muassa laulun, soiton ja piirtämisen lahjoja.

Ed. Skinnari otti erittäin hyvin esille taiteen työllistävän vaikutuksen, ja olisin halunnut siitäkin itse muutaman sanan sanoa.

Mutta ihan loppuun se, että myös taide pystyy yhteiskunnallisesti reagoimaan paljon nopeammin kuin monet muut tahot. Edessäni on sähköposti, jossa kerrottiin juuri 11.9. World Trade Centerin iskun aikana tapahtunut tapahtuma täällä Helsingissä, jolloin ennen balettinäytöstä pääjohtaja Erkki Korhonen pyysi viettämään hiljaisen hetken, jotta arki voisi jatkua, (Puhemies koputtaa) kuitenkin kunnioittaen terroristi-iskun uhreja.

Anni  Sinnemäki  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Krohn esitti täällä varmasti parhaan mahdollisen hallitusohjelmakirjauksen seuraavaa hallitusta varten. Olisin kuitenkin halunnut palata tämän vielä nyt istuvan hallituksen ohjelmaan, jossa todetaan, että teatterilain ulkopuolisten teatteriryhmien toimintaedellytyksiä parannetaan. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja voisi kuvitella, että se johtuisi siitä, että teatterilain sisäpuolisten teattereiden asia olisi niin hyvin, mutta itse asiassa tämäkään ei ole kovin hyvin. Olisin pyytänyt kulttuuriministeriä kommentoimaan hallitusohjelman kirjausta.

Inkeri  Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Markkula-Kivisilta viittasi kattavaan lastenkulttuurin ja erikoisesti lasten taiteen harrastamiseen ja harjoittamiseen. Kysyisinkin ministeri Drombergiltä, onko hän valmis myös tulevaisuudessa linjaamaan taiteen perusopetuksen tukemisen niin, että niilläkin alueilla, joilla mahdollisesti harrastelijaohjaajista on puutetta, olisi myös taloudelliset mahdollisuudet palkata tällaisia taiteen ja kulttuurin vetäjiä, jotka mahdollistaisivat edelleen lastenkulttuurin leviämisen ja levittämisen.

Marja  Tiura  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Taide tukee itsetuntoa, opettaa keskittymistä ja antaa eväitä elämän hallinnalle. Kun puhumme alueellisesta tarjonnasta, liian harvoin kiinnitämme huomiota siihen, että alueelliset syrjäistenkin seutujen harrastajateatterit tekevät hyvää työtä nuorten, lasten, perheiden ja kaikenikäisten keskuudessa, rikastuttavat yhteisöjen, kylien ja kaupunkien elämää.

Teatteri-ilmaisu on hyvä keino käsitellä omia tunteita. Teatteri on tiivis ryhmä. Ryhmässä toimiminen estää syrjäytymistä. Näytelmät pitävät sisällään vahvan yhteiskunnallisen sanoman, käsittelevät nykyään hyvinkin rankkoja aiheita, muun muassa insestiä ja perheväkivaltaa.

Vaikka Suomessa jo tiedostetaankin, että ongelmien torjumisen kannalta ennalta ehkäisevä työ on tehokkainta, niin vasta viime vuosina on herätty huomaamaan, että ennalta ehkäisevää työtä voi ja tulee tehdä paljon laaja-alaisemmin kuin tähän asti on tehty. (Puhemies koputtaa) Tässäkin mielessä teatteri- ja kulttuuripalvelut tulee nähdä osana yhteiskuntamme infrastruktuuria ja peruspalveluja.

Marja-Liisa  Tykkyläinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Taiteilijoilla on ollut oikeus tänään nousta barrikadeille, koska on kysymys heidän elämästään, heidän toimeentulostaan. Niin teatteri, niin kuvataide kuin monet muutkin taiteenalat ovat tällä hetkellä siinä tilanteessa, että monilla taiteilijoilla on todellinen epävarmuus. Tähän on myös yhteiskunnan puututtava ja tuettava taidetta omalla osa-alueellaan.

Arvoisa puhemies! Otan myöskin kantaa nuorten taiteilijoiden kohtaan ja lasten kulttuurikeskukseen. Olen iloinen siitä, että asiantuntija Korhonen totesi, että ooppera on ottanut lastenohjelmistoon myöskin kasvatuspuolen mukaan.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaikkein olennaisintahan on se, millä tavalla yhteiskunta voi tukea luovuutta. Minusta tässä keskustelussa on monissa puheenvuoroissa sivuttu tätä peruskysymystä, mutta en malta omalta osaltani olla pysähtymättä siihen, mitä tarkoittaa se, että me luomme lapsille sellaiset edellytykset, että jokainen voi löytää itselleen rakkaan harrastuksen. Minä jollakin tavalla koen, että tässä yhteiskunnassa tämä näkökulma on jäänyt hyvin tietopainotteisen koulun kyljessä aivan liian vähälle. Mitä merkitsee tätä kautta erilaisen lahjakkuuden vapauttaminen? Se ehkä avaa sitten tiettyjen kansalaisten osalta väylät taiteen harrastamiseen aikuisena ja jopa siihen ammattiin. Mutta minusta ei saisi kapeutua nyt tämä keskustelu, kun puhumme taiteesta, (Puhemies koputtaa) liiaksi, vaan se pitäisi kytkeä siihen kaikkeen luovuuteen, mitä terve yhteiskunta monipuolisesti tarvitsee.

Irina  Krohn  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Taiteen rahoitus on myös osa sananvapautta. On tärkeä puheenvuoro tullut sensuurista, mutta se, minkälaista taidetta rahoitetaan, on myös yhteiskunnan viesti rakenteiden tasolla. Tilanne, missä juuri kaikki uudistuva ja kokeellinen, jossa on juuri sitä kipupisteiden esiintuomisen pakkoa, jää vajavaisesti rahoitetuksi, on tietyllä tavalla tällaista rakenteellista, jos ei sensuuria, niin sananvapauden kaventumista. Miten kulttuuriministeri Dromberg aikoo tämän dilemman uuden ja vanhan välillä ratkaista, jos resurssit eivät tästä nouse?

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni taiteen tulee koskettaa tunteita, niin niitä myönteisiä kuin kielteisiä. Sitä en mielestäni puheessani sanonut, ettei saisi kipua tuottaa, vaan mukana on koko tunneskaala. Mutta siitä olen kyllä huolissani, jos kipu, joka taiteen äärellä syntyy, jää ja lapsi kokee siinä jäävänsä hajalle tai rikkinäiseksi. Silloin viittaan erityisesti en kontrolliin vaan siihen, kuinka paljon meillä on kouluissa mahdollisuutta opettajilla tuntien myötä käsitellä näitä kysymyksiä, viedä niitä sitten pidemmälle. Tästä kannan huolta, koska näen, ettei meillä perusopetuksessa niin kovin paljon taiteisiin ja tämmöisiin tunteita käsitteleviin asioihin jää aikaa varsinkaan suurissa ryhmissä. Näin koen, että kyllä meillä lapset ovat aika hajalla tai rikki. Ei kai meillä muuten niin paljon pahoinvointia olisi. On suuret ryhmät. Siellä voi olla joku herkkä lapsi, jolla ehkä se seuraava toimenpide on se, että hän sen tuskan purkaa johonkin toiseen ihmiseen tai lapseen.

Irja  Tulonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Nurmi totesi, että täällä salissakin on taiteen tekijöitä ja esittäjiä. Minusta ed. Satu Hassin runot ovat todella hyviä. Kannattaa lukea. Ei mikään mainoskatko, mutta ihan vilpittömästi kannatan niiden lukemista.

Toteaisin ministeri Drombergille, että mielestäni hän on hyvin ansiokkaasti pitänyt huolta siitä eduskunnan tahdosta, mitä arpajaislakiin tulee, jos muistetaan, että me muutimme aikoinaan hallituksen esitystä niin, että edunsaajat tulevat lakiin. Toivotan ministeri Drombergille menestystä jatkossakin, että näin tulee tapahtua.

Huolestunut olen myöskin siitä, että Kansallisteatterin rakennuskustannukset yritetään nyt selvittää niin, että arpajaisvoittovaroilla maksatetaan ne. (Puhemies koputtaa) Minusta tämä ei ole oikein hyvä. Toivon, että me pääsemme sen kaltaiseen ratkaisuun, että näin ei tule tapahtumaan ja edunsaajat (Puhemies koputtaa) saavat sen, mikä niille kuuluu.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Rauhala puki sensuuriajattelunsa nyt vähän toisenlaiseen pukuun, mutta perusidea ei lähtenyt siitä yhtään mihinkään.

Toteaisin vaan ed. Rauhalalle, että tuo politiikka, mitä te edustatte, johtaa ei-julkiseen toimeliaisuuteen. Luovuutta te ette pysty millään tukahduttamaan. Mitä ei-julkisempaa toimeliaisuus on, sen kiinnostavampaa se on. Se johtaa juuri päinvastaiseen tulokseen kuin te ajattelette.

Katri  Komi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aiempiin puheenvuoroihin ja myös ed. Pulliaisen puheenvuoroon viitaten pari sanaa. Mielestäni Suomessa taiteen teko on demokraattista juuri sen takia, että taidetta tehdään myös näiden niin sanottujen virallisten taidepiirien ulkopuolella, ja tämmöisenä se pitää myös säilyttää. On hyvä, että taide ei toimi yksinomaan niin sanotun kulttuuriteollisuuden ehdoilla tänä päivänä.

Mutta kulttuuriministeriltä olisin kysynyt: Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto lähestyi kansanedustajia toiveella, että kun taiteen myynnin arvonlisävero tulee ensi vuoden alusta voimaan, niin onko mahdoton pyyntö, että se perittäisiin kalenterivuosittain.

Jukka  Gustafsson  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ymmärrän ja puolustan kyllä ed. Rauhalaa. Minusta ei pidä hyväksyä älytöntä tappamista ja siihen rinnastettavaa niin sanottua taidetta, mutta nyt ei ole mahdollisuus mennä tässä syvempään.

Minusta tämän keskustelun yksi keskeinen johtopäätös on se, että sivistysvaliokunta täysissä ruumiin ja sielun voimissa oli myöskin sitä mieltä, että kirjastojen määrärahat tulee kymmenen vuoden aikavälillä siirtää budjetin yleiskatteeksi. Kun taustalla kuitenkin taiteilijat ihan oikeutetusti toivovat yhteiskunnalta vähän merkittävämpää tukea — myöskin työllisyysperustelu, minkä ed. Skinnari toi esille, oli erittäin arvokas — niin meidän täytyy voimavaroja jostain saada, ja nimenomaan tämä Veikkauksen tuotto (Puhemies koputtaa) on eräs sellainen, ja toivon, että tämä keskustelu johtaa siihen, että tästä pidetään kiinni.

Kulttuuriministeri   Kaarina  Dromberg

Arvoisa puhemies! Kun näistä kirjaston määrärahoista nyt niin vahvasti tietysti syntyy se ongelma, miten tätä taidebudjettia rahoitetaan, niin kyllä minun mielestäni nämä täytyy ehdottomasti tämän kymmenen vuoden aikana siirtää budjetin puolelle, koska 1995, silloin kun oli lama-aika, ne siirrettiin sinne ja pikkuhiljaa ne ovat kasaantuneet sinne. Ei ole oikein, että ne ovat siellä, vaan niiden täytyy olla budjetin puolella, koska kirjasto on peruspalvelu ja se on niitä harvoja palveluja maailmassa, jotka riittävät meillä ympäri Suomea, ja niitä palveluja todellakin käytetään paljon.

Näistä Kansallisteatterin määrärahoista. Kun me itse teimme budjetin, niin me laitoimme ne budjetin puolelle, mutta hallitusneuvotteluissa ne sitten siirrettiin veikkausvoittomäärärahoihin. Se ei ollut meidän oma tahtomme.

Kun ajatellaan Suomea kulttuurimaana, niin meillä oli 10 000 kesätapahtumaa, ja niistä ei nyt sitten kaikkia kuitenkaan voitu valtion budjetista tukea, mutta aika paljon kuitenkin: oli 200 anomusta ja 100:aa pystyttiin tukemaan näistä pienemmistäkin tapahtumista.

Minun mielestäni meillä on kulttuuri levittäytynyt kyllä koko maahan ja kesäkulttuuri erityisesti, mutta toki meidän täytyy myöskin laitosten toimintaa tukea. Meillä oli kyllä esitys myöskin henkilötyövuosiin niin teattereille kuin orkestereille ja museoille, mutta tuossa neuvottelussa meiltä pyyhittiin ne pois. Se oli kyllä huono asia, koska me tiedämme sen tarpeen, mitä näilläkin alueilla on.

Sitten jos puhutaan näistä teattereiden ulkopuolisista ryhmistä, niin ne ovat kyllä runsastuneet aika paljon tänä päivänä. Tietenkin heidänkin tarpeensa täytyy tulevaisuudessa minusta paremmin huomioida, ne ovat kuitenkin syke normaalille kulttuuritoiminnalle.

Tässä ei ehdi, puhemies, kaikkeen vastaamaan.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Ihminen rakentaa taiteen kautta identiteettiään ja jäsentää todellisuuttaan jo lapsesta lähtien. Taidetta ihminen tarvitsee myös tunne-elämänsä kehittämiseen sekä itseymmärryksen ja oman luovuutensa työstämiseen. Taide on kiinteä osa kaikkea arkea. Se on iso ja merkittävä osa suomalaisuutta niin Suomessa kuin maailmalla. Olemme ylpeitä taiteilijoistamme ja heidän osaamisestaan ja heidän luomisvoimansa tuloksista, joiden kautta myös omaa maatamme mielletään muissa kulttuureissa.

Taide ei ole vain osa yksilöä ja yhteiskuntaa, vaan yhteisö myös tarvitsee taidetta ja luovuutta. Yhteisölle taide on sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, jonka avulla yhteisö kehittää itseään. Kaikki innovaatiot ovat syntyneet luovuudesta, ja mikä olisi yhteiskuntamme ilman niitä. Suomi tarvitsee oman kansallisen kulttuurin, ja lisäksi kulttuuri on hyvä keino sopeutumisessa yhä kansainvälistyvään maailmaan. Taiteen avulla voimme oppia hyväksymään ja paremmin ymmärtämään monikulttuurisuuden ja kääntämään sen suomalaisen yhteiskunnan voimavaraksi ja vahvuudeksi. Esimerkiksi maahanmuuttajien integroituminen osaksi suomalaista yhteiskuntaa voisi helpottua taiteen keinojen avulla. Taide toimii silloinkin, kun yhteistä puhuttua kieltä ei vielä ole olemassa. Myös oma kulttuurimme saisi tästä uutta rikkautta.

Kaikkien yhteisön jäsenten mahdollisuus päästä osalliseksi kulttuurista luo henkistä, sosiaalista ja sivistyksellistä tasa-arvoa. Tällä alueella syntyneiden eriarvoisuuksien korjaaminen on usein vaikeaa ja pitkäkestoista, ja siksi hyvinvointivaltiosta puhuttaessa pitää tunnistaa myös kulttuuriset arvot. Taiteen tuleekin olla perusoikeus, ja mahdollisuus kulttuurin tuntemiseen on taattava kaikille. Esimerkiksi taloudellisiin tekijöihin, alueelliseen etäisyyteen, vähemmistöasemaan, liikkumisesteisiin ja muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai elämäntilanteeseen liittyvät esteet on pystyttävä poistamaan.

Taiteesta puhuttaessa ei voida unohtaa taiteilijoita. Taiteilijan työn tulos ei ole vain oman elinkeinon harjoittamista, vaan taide on myös kansallista omaisuutta, joka edustaa samanlaista yhteistä hyvää kuin esimerkiksi tiede. Tämän vuoksi julkisen tuen tarpeellisuus taiteelle on Suomessa yleisesti hyväksytty asia. Suomen kaltaisessa pienessä maassa julkisen tuen merkitys jopa korostuu. Taiteen merkitys niin yksilölle kuin yhteiskunnalle on suuri, ja siksi taiteen luomisedellytyksiin tulee kiinnittää vakavaa huomiota. Tulevaisuuden haasteisiin on pystyttävä vastaamaan myös taloudellisesti, jotta innovaatioista syntyvä taide säilyttäisi ansaitsemansa paikan samalla lailla innovaatiosta syntyvän tieteen aisaparina. Taloudellista tehokkuutta vaativan yhteiskunnan tulee huomata taiteen ja kulttuurin merkitys kansainvälisen kilpailukykymme ylläpitäjänä sekä uusien innovaatioiden luojana. Taiteen perusrahoitus on saatava kuntoon.

Arvoisa puhemies! Ennen kuin lähden myös minäkin osaltani tuonne asunnottomien nuotioille, niin totean, että myös ilmaisuvapaus on säilytettävä. Lasten turva taiteen kokemisessa on taide-elämystä hänen kanssaan jakavassa vanhemmassa.

Niilo Keränen /kesk:

Herra puhemies! Taidetta ja kulttuuria tulee resursoida riittävästi. Apurahoja on oltava niin, että ne mahdollistavat luomistyötä. Taidekasvatuksen tulee alkaa riittävän kattavana jo lapsuudesta, jotta taiteellisesti lahjakkaat lapset ja nuoret saavat lahjoilleen tukea ja kannustusta. Taiteilijoiden sosiaaliturva on myös pystyttävä järjestämään.

Herra puhemies! Näiden taiteen ulkoista asemaa koskevien asioitten perustaksi tohtisin kuitenkin tehdä sen kysymyksen, joka on tämän keskustelun otsikkona. Mikä on taiteen yhteiskunnallinen merkitys? Mikä tekee taiteen niin arvokkaaksi, että yhteiskunnan on siihen panostettava? Luovuus sinänsä on arvokas asia. Kauneus, jota eri taitelijat esittävät enemmän tai vähemmän, kuuluu sinänsä jo antiikin filosofian perusarvoihin. Taide työllistää, se tuo elämyksiä yleisölle, tavallisen arkipäivän ja juhlan keskellä. Taide tuottaa kunniaa tekijälleen, kotikunnalle ja isänmaalle, jos näin juhlallisesti sanoisin.

Otan tässä kuitenkin vielä yhden esimerkin taiteen yhteiskunnallisesta merkityksestä ja palaan muutaman virkkeen ajaksi historiaan, tässä tapauksessa nimenomaan Suomen historiaan. 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikoihin ja sitten myös itsenäistymisen aikoihin taiteella ja kulttuurilla, erityisesti kirjallisuudella ja kuvataiteella, oli erittäin suuri merkitys suomalaisen kansallistunnon kohottajana. Toki musiikilla ja muun muassa näyttämötaiteella oli oma merkityksensä. Suomalaisen kulttuurin omaleimaisuudella tehtiin politiikkaa, jos näin rajusti uskaltaa sanoa, olihan kulttuuriarvoilla ja sivistyksellä oma merkityksensä puolueidenkin synnyssä. Itsenäisyyden ajan alkuvuosikymmeninä kirjallisuus nosti esille yhteiskunnan kipeitä kohtia. Esimerkkejä olisi lukuisia. Vielä 60-luvullakin taide osasi käsitellä uuden tyyppiseksi muotoutuvan yhteiskuntamme murrosta.

Mutta, arvoisa puhemies, mikä on tilanne nyt? Suomalaiset ovat niittäneet menestystä taiteen eri aloilla ja isoillakin foorumeilla. Mutta pureutuuko taide tänään tämän päivän yhteiskunnan kipeisiin kohtiin, syrjäytymiseen, alueitten ja ihmisten eriarvoistumiseen, lasten pahoinvointiin, muuttuneisiin elämäntapoihin, joissa pääasiaksi on noussut henkilökohtainen menestys ja viihtyminen? Elokuva, ehkä teatteri, lienevät parhaiten ajan hermolla, mutta perinteinen kuvataide tai kirjallisuus ovat aivan varmasti menettäneet asemaansa yhteiskunnan omanatuntona. Tämän päivän suomalainen kirja on tyypillisimmillään julkkistilitystä tai yhdessä kuvataiteen kanssa erikoisuuksilla herkuttelua. Toki sitä samaa herkuttelua esiintyy kaikessa taiteessa. Rakennustaiteesta en puhu mitään, koska silloin toteaisin, että peltiputki sopisi paremmin peräposiolle teollisuushalliksi eikä Suomen arvokkaimmalle paikalle.

Arvoisa puhemies! Vastaus kysymykseen: Perusrakenteiden, joihin alussa viittasin, on oltava kunnossa, mutta taiteella on myös vastuunsa ja nimenomaan itselleen.

Satu Hassi /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen tietyllä tapaa hämmästynyt siitä, että tässä keskustelussa ei ole lainkaan mainittu tuoretta suomalaisen yhteiskunnan järkytystä, nimittäin räjäytystä Myyrmanni-kauppakeskuksessa. Tuon räjäytyksen yhteydessä minä mietin sitä, että se kertoo karmealla tavalla siitä, että tässä yhteiskunnassa tapahtuu niiden asioiden lisäksi, joista me olemme tietoisia, myös jotain sellaista, mitä me emme tiedosta oikein hyvin, ja sellaisia asioita, joita on vaikea edes pukea sanoiksi sillä kielellä, mitä olemme tottuneet esimerkiksi eduskunnassa käyttämään.

Taiteen yksi tärkeimpiä asioita on, että se mahdollistaa sen, että tuodaan esille niitäkin asioita, joita on vaikea käsitellä niillä käsitteillä, sillä kielellä, mitä olemme tottuneet esimerkiksi politiikassa ja hallinnossa tai sitten tieteessä käyttämään. Tässä keskustelussa on jo moni todennut, että taide on ihmisen perustarpeita. Siitä mielestäni kertoo sekin, että ei tunneta yhtään niin primitiivistä kulttuuria, että siinä ihmisillä ei olisi kertomuksia, runoja, lauluja, musiikkia, kuvia tai veistoksia. Sellaisillakin ihmisillä, joiden aineelliset elinolot meidän mittapuumme mukaan ovat hyvin ankeat, on tarve taiteeseen.

No, meillä on toisaalta olemassa tutkimuksia siitä, että esimerkiksi taidenäyttelyissä käyminen edistää terveyttä, ei pelkästään sairaiden ihmisten paranemista vaan myöskin terveiden ihmisten terveenä pysymistä. Lääkärilehti äskettäin kertoi tutkimuksesta, jonka tulos oli se, että ruma ympäristö tuottaa masennusta. Mielestäni tämä on yksi osoitus siitä, että meidän pitäisi ymmärtää taide ja kulttuuri myös laajemmin, ei pelkästään maalauksina, patsaina, sävellyksinä jnp., vaan myöskin esimerkiksi osa kulttuuria on se, miltä meidän rakennettu ympäristömme näyttää. Kysymys on esteettisten arvojen arvostamisesta ylipäätänsä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, vaikkapa rakennuksia koskevassa päätöksenteossa. Toivoisin, että suomalainen yhteiskunta tässä asiassa pystyisi menemään eteenpäin nykytilanteesta.

Arvoisa puhemies! Olen yksi niistä harvoista nykyisistä kansanedustajista, joka on elättänyt itsensä vapaana taiteilijana. Silloin ne viisi vuotta, jolloin elin vapaana kirjailijana, olin myös yksinhuoltajaäiti. Ja se, mitä ed. Krohn puhui taiteilijan lapsen kurahousuista, oli minulle hyvin omakohtainen asia. Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta myös monet käytännön asiat, rahoitukseen ja toimeentuloon, verotukseen ynnä muuhun liittyvät (Puhemies koputtaa) asiat, jotka ovat taiteilijoiden arkisia ongelmia, saisivat ratkaisunsa.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Hämeenlinnan torilla Valon päivänä 3. helmikuuta tänä vuonna tunnelma oli kuin afrikkalaisessa heimokokouksessa. Rumpujen rytmistä kaikui koko hämäläinen tori, ja maagiset tahdit loivat juhlavat puitteet Valon päivän juhlailtaan. Vanhat paarmat -rumpuryhmä esiintyi ensimmäistä kertaa. Läänintaiteilija Kari Mäkirannan johdolla yhdeksän Hämeenlinnan vankisairaalan päihdekuntoutusosaston miestä esiintyi vankilamuseosta lainatuissa raidallisissa vaatteissa. Vangit olivat viiden kuukauden aikana saaneet todellisen taidekylvyn. Laitoksiin kulttuuria tuova Voimaa ilosta -taideprojekti oli ulottanut lonkeronsa Hämeenlinnan vankilaan. He muun muassa musisoivat, tekivät itselleen erilaisia naamareita ja ovat maalanneet vankilan muuria kuvataiteilijoiden ohjauksessa. Vangeille taide on tuonut itseluottamusta ja uskoa tulevaisuuteen. Heidän kommenttinsa taiteen merkityksestä ovat rohkaisevia. Yksi heistä toteaa näin: "Rumpusessiot olivat hyvä kokemus jo senkin puoleen, että siellä tuli vankilassa ja vangin elämässä harvinaista kannustusta ja positiivista palautetta." Toinen taas toteaa: "Olen löytänyt itsestäni aivan uusia puolia, joiden olemassaolosta en aiemmin edes tiennyt. Uskon, että näistä taidejutuista on mulle apua tulevaisuudessa myös siviilissä. Tämä on ollut todella siistiä toimintaa. Taide on opettanut mua myös puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä." Minusta Voimaa ilosta -projekti on merkittävä ja oiva esimerkki siitä, kuinka hyvin yksityisen ihmisen taidekokemuksilla ja -elämyksillä on myös yhteiskunnallista merkitystä.

Ehdotuksessa taide- ja taiteilijapoliittiseksi ohjelmaksi tätä taiteen roolia yhteisön voimavarana on käsitelty kiitettävästi. Esimerkkinä taiteen yhteisöllisestä vaikutuksesta mainitaan muun muassa taiteen soveltava käyttö terveyden ja muun fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä. Kyse on yksilöiden hyvinvoinnista, mutta sen tuottaminen toteutuu niin, että yhteisöt oivaltavat taiteen soveltamisen hyödyn omassa toiminnassaan ja antavat sille tärkeän arvon.

Taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma on otettava vaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ohjelmaan. Annan täyden tuen esitykselle nostaa kulttuuribudjetin bkt-osuus 0,2 prosentista 0,4 prosenttiin.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Keskustelemme juuri taiteen yhteiskunnallisesta merkityksestä, ja se on toki perin suuri.

Ed. Hassi puhui siitä, kuinka emme ole ottaneet kantaa Myyrmäen tapahtumaan, ja puhui taiteen merkityksestä terveydelle. Puhemies koputti nuijaa pöytään ja käski jo lopettamaan nonverbaalisesti. En saanut puristettua huuliltani tarkemmin ulos juuri sitä, mitä tarkoitin: juuri Kansallisoopperan tapahtuma, hiljainen hetki, kuvasi sitä, kuinka nopeasti kulttuuri voi reagoida tämän päivän tapahtumiin. Olen pahoillani, että en pystynyt ilmaisemaan itseäni paremmin.

Lääkärinä tiedän, että kulttuuri, varsinkin musiikki ja kuvataide mutta varsinkin musiikki, on hengen ja ruumiin hyvinvoinnille perin tärkeä. Sillä voi purkaa tuntojaan. Sanotaan myös, että Mozartin musiikki kehittää matemaattista älyä, ja taas, kun yhteiskunnallisista asioista puhumme, esimerkiksi reggae-musiikki ja Strauss vanhemman musiikki, joista molemmista pidän erittäin paljon, olivat vallankumousmusiikkia. Ainakin tiedän, että edesmennyt etäinen sukulaiseni Toivo Kuula murhattiin sen takia, että häntä pidettiin ääriliikkeen edustajana. Kyllä voi poliittisesti ilmaista paljon tuntoja kulttuurilla ja myös yhteiskunnallisesti tietenkin.

Itse valitettavasti olen saanut vain seurata kulttuuria kotikasvatuksen kautta, teatterin, kuvataiteen, musiikin ja tanssin kautta. Isoisäni oli pelimanni, äiti oli johtoryhmässä, jossa teatteritaidetta käsiteltiin, Turkka oli kotonamme vieraana jne. Sunnuntaisin vietiin kirkon sijasta taidenäyttelyyn, ja minusta piti tulla tanssija, mutta totesin, että on helpompaa ruveta lääkäriksi.

On tärkeää huomata, että kulttuurin ja sen eri taidemuotojen avulla voidaan rakentaa rauhaa, niin kuin ed. Tiusanen jo mainitsi, luoda kulttuurisuhteita. Mitä ovatkaan tehneet laulaja Hynninen, mitä tekee Osmo Vänskä tällä hetkellä, joka on samassa niin sanotussa kulttuurirotaryklubissa kanssani Lahdessa, Talvela, edesmennyt, jonka kanssa mieheni täti vaihtoi pässin päittäin, Sibelius, jonka musiikki on myös pidettyä, ei vain kuuluisaa jne.

Ei saa myöskään unohtaa kuvataiteilijoiden Palmu ja Yli-Mäyry kansainvälistä työtä, kun he vievät Suomen mainetta ulkomaille edelleen ja työllistävät itse itsensä. Niin kuin ed. Skinnari mainitsi, taide myös työllistää monta henkilöä. Sitä ei saa suinkaan unohtaa. On erittäin vaikea taiteen muoto elättää itsensä taiteella.

Reijo  Kallio  /sd:

Herra puhemies! Keskeinen kysymys, johon täällä joissakin puheenvuoroissa on jo viitattu, on se, miten me kykenemme turvaamaan kulttuurin ja taiteen julkisen rahoituksen. Tässä mielessä kulttuuribudjetin 0,4 prosentin bruttokansantuoteosuus on hyvä tavoite minunkin mielestäni. Se on selkeä ja konkreettinen.

Olen samaa mieltä ministeri Drombergin kanssa siitä, että kirjastomäärärahat tulee siirtää valtion budjettiin. Mielestäni siirtämisen tulee alkaa ensi vuonna, kuten arpajaisverolain yhteydessä säädimme.

Minulla on se käsitys, että monet kulttuurilaitoksemme ovat jo nyt liiallisessa määrin joutuneet turvautumaan yksityiseen sponsorirahoitukseen pyrkiessään tekemään laadukasta työtä ja toteuttaessaan upeita produktioitaan. Kulttuuri- ja taiteilijapiireissä onkin seurattu huolestuneina tätä kehitystä. Jokainen lisämarkka toki sinänsä on tarpeen, mutta mielestäni sponsorirahoitukseen liittyy se ongelma, että se yleensä suuntautuu kohteisiin, jotka tuovat mahdollisimman suuren näyttävyyden ja julkisuuden ja jotka myötäilevät valtavirtaa. Tämä on varsin hankala kuvio vaihtoehtoiskulttuurin ja -taiteen kannalta.

Julkisen rahoituksen ongelma nähdäkseni johtuu siitä, että valtio ei ole kyennyt täysimääräisesti korvaamaan omien laitostensa kasvavia käyttömenoja. Meillä on kyllä riittänyt kohtuullisesti rahaa rakentamiseen, ja vaikeuksia onkin tullut vasta siinä vaiheessa, kun talot ovat valmistuneet. Niinpä esimerkiksi kiinteistöjen vuokria on jouduttu kattamaan yhä enemmän laitosten sisältötuotantoon tarkoitetuilla varoilla. Tämä kehitys ei tietenkään voi jatkua.

Sitten pari sanaa alueellisista taidetoimikunnista, jotka jatkavat läänintaidetoimikuntien perinnettä. Näiden alueellisten taidetoimikuntien oma kanta on jo pitkään ollut, että ne tulisi entistä kiinteämmin saada muun valtion taidehallinnon yhteyteen. Tätä ajatusta itsekin lämpimästi kannatan. Mielestäni alueellisilla taidetoimikunnilla on tärkeä asema alueellisen taiteen edistämisessä ja taidetoimikunnat ja niiden riittävä resursointi ovat myöskin oikeanlaista aluepolitiikkaa.

Apuraha- ja avustustoiminta ovat perinteisesti olleet keskeisiä taidetoimikuntien taiteen edistämismuotoja. Ongelmana tässä vain on se, että taiteen edistämismäärärahat ovat pysyneet samalla tasolla viimeiset 25 vuotta. Tähän mielestäni tarvitaan ehdottomasti korjausta. Mielestäni juuri alueilla on parhaat asiantuntijat arvioimaan apurahojen tarvetta. Siellä ensimmäisenä huomataan muun muassa nuoret lahjakkuudet, joita on syytä kannustaa apurahoin.

Anni  Sinnemäki  /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensin muutama yleinen huomio:

Taidepoliittisessa ohjelmassa esitetty tavoite nostaa kulttuuribudjetti 0,2 prosentista 0,4 prosenttiin bkt:sta on ehdottoman kannatettava, koska vain kulttuurin rahoitusta lisäämällä voimme poistaa niitä epäkohtia, joita tällä hetkellä on yhteiskunnan taiteen tukemisessa, ilman että asetamme eri kulttuurimuotoja vastakkain.

Toiseksi haluaisin sanoa asian, joka on tullut tässä keskustelussa monta kertaa esille, mutta se on niin tärkeä, että katson, että sitä voi toistaa. Taiteen tukemisen taso pitää voida päättää poliittisesti. Siinä on poliittinen vastuu, kuinka paljon tuemme taidetta. Sitten jos rahoitusta tulee, se voi tulla budjetista tai tulkoon vaikka veikkausvaroista mutta se ei voi vaihdella sen mukaan, miten Veikkauksen tuotto kehittyy. Se päätös ei voi tulla Veikkauksen tuoton kautta, vaan sen päätöksen täytyy olla poliittinen ratkaisu.

Täällä on myös tuotu esiin, että taiteilijan toimeentulo ja sosiaaliturva eivät ole yhdenvertaisella tasolla muiden kansalaisten kanssa. Muutama esimerkki:

Kun urheilijat halusivat itselleen erityistä ja tarpeellista verotilijärjestelyä, tämä talo pystyi sellaisen järjestämään. Mutta vaikka taiteilijoille tätä samaa verotilijärjestelyä on esitetty jo ensimmäisessä Taisto-toimikunnassa, siihen ei ole vielä pystytty.

Toinen pieni esimerkki oli sellainen, jonka ed. Komi täällä jo otti esille, joka koski arvonlisäveron tilityskautta. Myöskään valtiovarainministeriön edustaja ei ole sanonut mitään kunnollista perustetta sille, ettei tämä verotilityskausi voisi olla vuoden mittainen. Kehottaisin erityisesti tässä kohtaa hallituspuolueiden edustajia kiinnittämään tähän asiaan huomiota ja miettimään, eikö tähän olisi eduskunnan syytä tehdä muutos.

Sitten olisin halunnut sanoa muutaman sanan elokuvasta ehkä siksi, että itse pidän elokuvista paljon, mutta toisaalta sen takia, että ne palvelevat tässä monella tapaa hyvänä esimerkkinä. On olemassa Suomalaisen elokuvan tavoiteohjelma, jossa on selkeät ja konkreettiset päämäärät, mutta tätä ohjelmaa ei ole toteutettu. Tämä on ehkä jollain tavalla tyypillinen ilmiö.

Toiseksi pyytäisin kulttuuriministeriä välittämään terveiset hallitukselle ja erityisesti pääministeri Lipposelle, joka on tänäänkin kyselytunnilla puhunut työllisyydestä ja siitä, kuinka tuponeuvottelujen jälkeen hallitus voi puuttua työllisyyskysymyksiin. Hänen kannattaisi ottaa huomioon se, että taiteen tukeminen voisi olla juuri sellainen työllisyyspoliittinenkin toimenpide, johon tuponeuvottelujen jälkeen ryhdyttäisiin.

Jouko  Skinnari  /sd:

Herra puhemies! Itse korostin jo lyhyessä puheenvuorossani työllisyyden merkitystä. Euroopassahan Ranska on panostanut kulttuuriin erittäin paljon. Se on ollut jonkinlainen Euroopan lippulaiva. Samaten pieni Irlanti on panostanut musiikkiin ja moneen muuhun kulttuuriin. Toisin sanoen pienen itsenäisen valtion yksi peruskivi on kulttuuri. Siitähän Suomikin on itsenäisyytensä, tai vieressämme oleva Viro, ammentanut. Tässä mielessä ilman kulttuuria ei itsenäisyyttä voi olla.

Kulttuurista voimme olla ylpeitä. Mielenosoituksesta, jota alusta asti seurasin, jäi vähän sellainen kuva, että ei ole mitään tehty. Kyllähän meillä on paljon tehty. Me kansanedustajat olemme ylpeitä omien kotikaupunkiemme, minä Lahden kulttuurista tai Päijät-Hämeen kulttuurista. Voimme sanoa, että olemme olleet monissa asioissa mukana. Neljä vuotta sitten minut ministerinä erotettiin omasta valtuustoryhmästäni, kun kannatin Sibelius-talon rakentamista. Tosin ehkä siitä viidestä kuukaudesta oli se hyöty, että keksin talolle nimen, koska muuten siitä olisi tullut Lahti-talo. (Naurua)

Toisin sanoen me olemme täällä eduskunnassa huolissamme suomalaisen kulttuurin tilasta. Eipä tätä keskustelua muuten olisi. Ainoa ongelma on tietysti se, että täällä ovat mukana ne, jotka ovat niin sanottuja pelastettuja. Täällä pitäisi olla nimenomaan niitä, joille vielä tekisi hyvää kuulla, mikä kulttuurin merkitys on.

Täällä ei ole ehkä sillä tavoin tullut esille yhteisöllisyys, joka on erittäin korostettu sana. Äskettäin muun muassa eläkeläisten viikolla monet puhujat korostivat yhteisöllisyyttä ja sitä, miten tärkeä se on ihmiselle ja hänen terveydelleen. Kansaneläkelaitoksen tohtori, aivokirurgi Hyyppä on tehnyt tutkimuksen siitä, minkä takia Pohjanmaalla ruotsinkieliset elävät kauemmin kuin suomenkieliset. Oli yllätys, että syy ei ollut liikunta, ei vähempi alkoholi tai terveemmät elämäntavat vaan se oli kulttuuri ja yhteisöllisyys eli se, että ruotsinkieliset vähemmistönä osallistuivat kulttuuriin enemmän kuin suomenkieliset, osallistuivat musiikkiin, soittivat, osallistuivat kuorolauluun ja tämän tyyppiseen kulttuuriin, jossa he olivat keskenään paljon enemmän kuin suomenkieliset.

Lopuksi sanoisin sen, että rahoitusasia on erittäin tärkeä. Siinä suhteessa valtio ei ainoastaan arvonlisäveron osalta vaan rahoituslähteitten osalta ja sponsoroinnin osalta voisi sekä valtakunnallisesti että alueellisesti tehdä niitä ratkaisuja, jotka auttavat tässä hyvässä ohjelmassa, joka nyt on käsittelyn pohjana.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa puhemies! Joskus vielä tuntuu, että on olemassa sellainen mysteerinen kuva siitä, mikä on oikea taiteilija. Hän on kärsivä ihminen, joka elää kylmässä, huonoissa vaatteissa, juo paljon alkoholia, jolla on paljon rakastajia tai rakastajattaria. Sitten hän yksin siellä kärsii ja luo tuskissaan ja tulee hyvää taidetta. Mutta itse en usko tähän ollenkaan. Minä uskon, että hän on aivan tavallinen ihminen, jolla on hyvä, normaali perhe-elämä, lapset, lämmintä ja hyvää ruokaa ja turvallisuutta, ja luo vähintään yhtä hyvää taidetta ja ehkä parempaakin.

Kun me olemme huolissamme siitä, että meillä on nyt uusi sukupolvi, joka elää pätkätöissä eikä halua lapsia sen takia, että on niin epävarma olo, niin jos mikään on epävarmaa, se on taiteilijan elämä, epävarmaa kuin mikä. Silloin jos asuntolainat painavat päälle ja tietää, että apuraha tulee tai ei tule, ja koko ajan pitää anoa ja olla polvillaan, missään nimessä ei nykyinen työntekijä voi ärsyttää työnantajaa, koska pätkätyö loppuu siihen, jos ärsyttää. Jos me olemme tavallaan työnantajia, minä pelkään sitä, että meitä ei uskalleta ärsyttää siinä pelossa, että silloin se pätkätyö loppuu siihen. Perustulo olisi eräs malli, johon ehkä pitäisi vähitellen päästä Suomessakin. Meillä olisi edes jonkinlainen lattia kaikilla varmuuden vuoksi, ja sen päälle rakennetaan muuta lisäturvaa, mutta ei voi yhtäkkiä tippua ihan tyhjyyteen.

Herr talman! Avundsjuka är säkert delvis en orsak till att kultur är någonting som man har en ganska schizofren inställning till. Man tänker att om någon får göra någonting han älskar som sitt jobb så skall han väl inte vänta sig särskilt mycket pengar som tack för det också. Det skall väl vara tillräckligt mycken belöning att man älskar det man gör. Men i så fall borde inte jag heller få skattebetalarnas pengar som lön för jag älskar också det jag gör. Jag tror faktiskt att det att vi har människor som utövar kultur ger mervärde också för så många andra människor omkring dem att det är någonting vi borde vara beredda att satsa på. Man borde egentligen inte betala skatt alls på sådant arbete för det är inte till skada för någon, enbart till nytta. Jag tycker att vi inte borde betala skatt för sådant som inte skadar någon. Om vi smutsar ner eller använder energi, då skall vi betala skatt, men inte när vi gör andra människor lyckliga.

Lopuksi vielä: Olen aika varma siitä, että jos ihminen elää sellaisessa paineessa, että hänen pitää koko ajan tehdä jotain muuta työtä voidakseen tehdä sitten välillä vähän aikaa sitä, mitä hän rakastaa, hän ei jaksa tehdä sitä kunnolla. Me tarvitsemme aikaa, aikaa ajatella ja aikaa olla luovia. Sitä emme voi tehdä, jos meillä on koko ajan paine ja stressi päällä.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu kulttuurin tarpeellisuudesta ja tärkeydestä. Valitettavasti viime vuosina kulttuurin tarpeet ovat kuitenkin unohtuneet, kun tehdään käytännössä päätöksiä. Tämä koskee niin kuntia kuin valtiotakin. Monissa kunnissa kulttuurimäärärahoja on leikattu, ja valtiolla on ollut vallalla lähes nollalinja, eli kulttuuribudjettia ei ole elvytetty laman ajoista. Se alkaa näkyä, ja varmasti yksi merkki oli tämänpäiväinen mielenilmaisu, joka oli minusta ihan hyvä, oikean asian puolesta.

Mutta tällainen kehitys, mikä meillä on ollut viime vuosina, on vaarallinen. Kansakunta ilman kuvataidetta, kirjoja, elokuvia, musiikkia, tanssia, teatteria jne. olisi varsin tyhjä ja henkisesti ahdas. Kulttuurilla on suuri merkitys myös kansakunnan identiteetille ja hyvinvoinnille. Siksi siitä on huolehdittava myös päätöksenteossa. Pelkät puheet täällä eivät valitettavasti riitä. Valtion tulee näyttää tässä asiassa myönteistä esimerkkiä ensimmäisenä. Me voimme vaikuttaa täällä omalta osaltamme kulttuurin ongelmiin, kun käsittelemme ensi vuoden talousarviota, johon on saatava sellaisia muutoksia, että muun muassa taide huomioidaan nykyistä paremmin.

Kirjastoista toteaisin, että määrärahat on saatava budjettiin aivan niin kuin sivistysvaliokunta on linjannut. Siellä on myöskin aikataulu olemassa. Tämähän tehtiin hallituksen esityksestä poikkeavasti sivistysvaliokunnassa, eli asioihin voidaan täällä vaikuttaa, jos yhteistä tahtoa on.

Arvoisa puhemies! Kuvataiteen myynti tulee ensi vuonna arvonlisäverojärjestelmän piiriin, ja tämä järjestelmä on saatava kuvataiteelle oikeudenmukaisemmaksi. On väärin, että jos verotusta muuten pyritään keventämään eri ryhmiltä, niin kuvataiteen verotus ensi vuonna kiristyisi. Tämäkin on sellainen asia, että se voidaan täällä estää, ja se pitää estää.

Lopuksi, kannatan myöskin esityksiä, että kulttuuri saa bruttokansantuotteesta monissa puheenvuoroissa mainitun 0,4 prosentin osuuden. Määräaika, milloin tähän päästään, on myös määriteltävä, sekin on tullut täällä esille. Ellei sitä määritellä, voi olla, että se ei toteudu pitkään pitkään aikaan. Sen takia myöskin määräaikaisuus tässä on tarpeen. Se osoittaa, että olemme tämän asian kanssa myöskin tosissaan liikkeellä.

Markku  Laukkanen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vielä muutama sana, ensin rahasta. Nämä ovat hyvin konkreettisia asioita, ministeri Dromberg, arpajaisveroratkaisu, siihen liittyen kirjastojen siirtäminen budjettiin nopealla aikataululla, niin kuin ed. Kallio täällä sanoi, ja sitten tämä 0,4 prosentin tavoitteen toteuttaminen, sen paneminen toimeen, konkreettisia asioita, joihin todellakin yhteiskuntapolitiikan keinoin voidaan vaikuttaa, kulttuuriin ja taiteeseen Suomessa.

On hyvä tietysti muistaa, kun rahasta puhutaan, että rahaahan meillä on yhteiskunnassa enemmän kuin koskaan, konsanaan. Tulee vain mieleen, missä mahtavat olla tämän päivän kulttuurin mesenaatit, sellaiset kulttuurin sponsoroijat, joita meillä oli vanhassa yhteiskunnassa. Missä ovat ne suuret kulttuurin ystävät? Monet heistä ovat kuolleet, mutta meillä on optiomiljonäärejä. Nekin rahat olisi hyvä saada palvelemaan myöskin avoimilla taidemarkkinoilla oikealla tavalla taidetta ja sen kehitystä.

Sitten muutama kommentti vielä käytyyn keskusteluun.

On puhuttu paljon sisältötuotannosta, ja tämä aina liitetään uuteen digitaaliseen maailmaan ja uuteen teknologiaan, joka ikään kuin sitten luo jonkinlaista uutta mediaa, uutta sisältöä. On kuitenkin aina hyvä muistaa, kun puhutaan uudesta mediasta, että kaikki perustuu kuitenkin vanhaan mediaan, kaikki perustuu kuitenkin siihen luomiseen. Jonkun pitää edelleenkin istua ja kirjoittaa, istua alas, kirjoittaa ja luoda. On hyvä aina nähdä se, että teknologia on kuitenkin viime kädessä vain väline. Digitaalisuus on vain väline taideteoksen esittämiselle, jakelulle ja markkinoinnille. Sisältö on aina olennaista, ja siihen on aina hyvä palata.

Herra puhemies! Ed. Hassi käytti täällä tavattoman tärkeän puheenvuoron siitä, mitä on se arjen taide, jonka tavallinen kansalainen voi kohdata. Totta kai se on silloin juuri se miljöö, se vanha kulttuurimiljöö, joka syntyy tähän yhteiskuntaan ihmisen käden rakentamisen kautta. Eduskunta ja hallitus voivat omilla rahoituspäätöksillään merkittävällä tavalla ohjata sitä, miltä meidän urbaani kulttuurimme, miltä meidän maaseutumme näyttää tänä päivänä. Siksi ne askeleet, mitä on esimerkiksi asuntopolitiikassa pyritty ottamaan tällaiseen tiiviiseen, matalaan rakentamiseen, ja esimerkiksi paluu moderniin puurakentamiseen, ovat kaikki asioita, joilla voidaan vaikuttaa merkittävällä tavalla oman yhteiskuntamme estetiikkaan ja välittää siitä sellaisia viestejä, joita me yhteiskunnasta haluamme.

Lopuksi, herra puhemies, Eurooppahan on hyvin mielenkiintoisella tavalla palaamassa kulttuurisesti juurilleen, sellaisille juurille, joilla rajat määräytyvät enemmän tavallaan kulttuuriin ja kieleen perustuen kuin sotiin ja miekalla piirrettyihin rajoihin. Tässä tullaankin juuri siihen, että myöskin suomalaisen kulttuurin juuret ovat syvällä alueilla ja paikallisissa kulttuureissa, maakuntakulttuureissa. Siksi tällaisilla suomalaisilla kulttuureilla on tavattoman paljon annettavaa sellaiseen eurooppalaiseen kulttuurin vuokseen, joka on hyvin moninainen, ja se on satojen kulttuurien Eurooppa, johon suomalaiset voivat mielestäni myös tavattoman ylpeästi liittyä. Tästä on loistavia esimerkkejä (Puhemies koputtaa) edelleenkin, kansallisen taiteen merkkiteoksia, jotka ovat syntyneet esimerkiksi karelianismin kulta-aikana.

Kulttuuriministeri Kaarina Dromberg

Arvoisa puhemies! Haluan ensinnäkin kiittää ed. Sirpa Pietikäistä vielä kerran siitä erittäin hyvästä työstä, jota työstämme nyt hallituksessa ja josta tulemme tekemään ohjelman vielä tällä kaudella.

Kun puhutaan työllisyydestä kulttuurin merkeissä, todella tämä alue on näkymättömänä jäänyt käsittelemättä, vaikka siellä on 4 prosenttia tällä hetkellä työllistettävästä voimasta. Katson, että työllistyminen on tulevaisuudessa vielä suurempaa siinä mielessä, että ihmisten vapaa-aika lisääntyy, heidän kulttuuriharrastuksensa lisääntyvät, ja kun tulee uusia välineitä, niin kuin mediataidetta ym., meillä on aivan uusia mahdollisuuksia vielä rikastuttaa nykyistä kulttuuria.

Minua on henkilökohtaisesti huolestuttanut, että kun on tehty nuorista gallup, mistä he ovat valmiit leikkaamaan, niin siellä tuli esille se, että he ovat valmiit panostamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon, ja kuitenkin kulttuuri oli se, jota he vähemmän ymmärsivät sisällöllisesti. Jos ajatellaan nuorten elämää tänä päivänä, he eivät ole avanneet myöskään sitä itselleen, miten paljon he tänä päivänä käyttävät kulttuuripalveluja: musiikkipalveluja, uusia medioita, elokuvapalveluita jnp. Meillä on aikamoinen tiedotuksellinen tehtävä, koska nämä nuoret elävät todella siinä maailmassa, joka on kulttuuria täynnä, mutta he eivät ymmärrä sen arvoa.

Kun puhutaan lapsista ja lastenkulttuurista, pidän erittäin tärkeänä sitä, että jo kodissa alkaa se kulttuurikasvatus ja koulutuksessa kulttuuri, eri taidemuodot, saavat myöskin vahvuutensa, niin että lapset ymmärtävät kulttuuria ja myöskin heistä tulee kulttuurin ammattilaisia tai harrastajia.

Kun puhutaan teknologisesta kehityksestä, minun mielestäni siihen kuuluu automaattisesti se sisältötuotanto, jonka ed. Laukkanen toi esille. Tässähän me teemme nyt hallituksessa mahtavaa työtä, jotta me saamme nämä molemmat osapuolet yhdistymään ja palvelemaan toinen toisiansa. Kun ajatellaan elinkeinoelämää, niin se ei ole osannut käyttää täysin hyväkseen myös kilpailuetuna taiteen eri muotoja vahvistaakseen omaa identiteettiään ja samalla tukeakseen taiteellista työtä meidän maassamme. Se on meille myöskin kansainvälisesti erittäin merkittävä alue, joka on vielä huomattavasti käyttämättä.

Olen erittäin iloinen myöskin siitä, että taiteilijat ovat olleet tukemassa meitä tänään tässä vaativassa työssämme ja näin antaneet myöskin suuntaa meille tulevaisuuteen. Kun puhutaan rahoituksesta, mikä tänä päivänä on todellakin yksi tärkeä osa menestymistä, se ei ole ainoa osa, vaan se henkinen voima, joka näissä ihmisissä on, on se peruslähtökohta, ja valtion toimenpitein me voimme antaa sille uutta voimaa, jotta me saamme myöskin kulttuurisesti kansamme vahvan identiteetin esille tässä suomalaisuudessa ja globaalisessa maailmassa.

Kulttuuri on voimavaramme ja kansamme henkinen selkäranka.

Sirpa Pietikäinen  /kok:

Arvoisa puhemies! Mielestäni on merkityksellinen oivallus se, että taide ei ole paikka, missä käydään, vaan se ympäröi meidän arkielämäämme muodossa tai toisessa asutuksena jatkuvasti ympärillämme. Jos ajatellaan nyt vaikka tätäkin paikkaa, missä olemme tällä hetkellä: entä jos kaikki kulttuurin ja taiteen merkit täältä riisuttaisiin ja ne korvattaisiin joko pelkällä tyhjällä tai ne korvattaisiin riitasoinnuilla, ärsyttävillä viesteillä tai pelkillä markkinaviesteillä?

Toinen olennainen oivallus mielestäni on se, että taide sekä vaatii toleranssia että se myöskin tuottaa toleranssia. Taide on mielestäni parhaimmillaan silloin, kun se on juuri siellä marginaalissa, missä se kysyy ja se herättää ihmisissä kysymyksiä. Se ilmaisee uudella tavalla, ja se esittää tai herättää jollakin epäsovinnaisella, ei-totunnaisella tavalla, koska se saa sen uudistumisprosessin ja luovuuden ja myöskin henkilökohtaisen täydentymisen sekä yksilössä että yhteisössä aikaan.

Näistä summana seuraa se ajatus, että taide on ja sen pitää olla autonomista. Toivon, että olemme kaikki sen verran kulturelleja, että tämmöinen sievistelyajattelu ja myöskin siihen liittyvä taiteen sisällön rajoittamisen ajattelu voidaan jättää sikseen. Mutta koska kulttuuri on kansallinen voimavara, valtion tehtävänä on taata sen edellytykset.

Lopuksi, herra puhemies, kolmas näkökulma on se, että kun meillä on alkamassa täällä hyvin hedelmällinen, uusia näkökulmia tuova taide- ja kulttuuripoliittinen keskustelu, millä tavalla eduskunta jatkaa tätä keskustelua? Tämä on ollut hyvin yleisellä tasolla. Esimerkiksi liiteaineiston taustalla on aikamoinen määrä taide- ja taiteilijapoliittiseen ohjelmatyöhön liittyviä muistioita ja mietintöjä, joissa käydään läpi muun muassa taiteilijoiden verotusasemaa, työllisyysasemaa, tekijäntilikysymyksiä sekä monia muita kysymyksiä. Usein niissä ei ole kyse valtion rahoituksen määrästä eikä siitä, että tämä kansakunta ei siihen kykenisi, vaan siitä poliittisesta tahdosta. Uskon, että tämä eduskunta tekisi omalta osaltaan tällaisen vuosituhannen alun merkittävän teon, jos se kykenisi luomaan sen poliittisen tahdon, että myöskin nämä taiteelle merkittävät olennaiset kysymykset voidaan toteuttaa budjetin ja tulevien budjettien yhteydessä.