Täysistunnon pöytäkirja 120/2002 vp

PTK 120/2002 vp

120. TORSTAINA 17. LOKAKUUTA 2002 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

10) Laki lukiolain 36 §:n muuttamisesta

 

Mikko  Kuoppa  /vas:

Arvoisa puhemies! Meillähän on maksuton lukio periaatteessa. Käytännössähän tilanne ei tällainen ole vaan opiskelijat joutuvat maksamaan oppikirjoista ja muusta opiskelumateriaalista. Tämän lisäksi, kun meillä on periaatteena maksuton lukio, maksuttomuusperiaatetta vastaan mielestäni hyvin voimakkaasti sotii se, että loppututkinto on kuitenkin maksullinen. Siitä kerätään maksua, ja nämä maksut ovat kuitenkin aika huomattaviakin tänä päivänä, kun opiskelu, kuten jo aikaisemmissa yhteyksissä on tullut esille, on varsin kallista ja opiskelijat ovat hyvin usein vähävaraisia, pienituloisia ihmisiä. Pahimmillaan ylioppilastutkinnosta saattaa joutua maksamaan jopa 200 euroa. Se on korkein mahdollinen maksu, mikä siitä menee. Mutta siitä huolimatta, että suorittaisi vain minimiainemäärän ja yhdellä kertaa ylioppilastutkinnon, maksu kohoaa mielestäni kohtuuttoman korkeaksi ja ennen kaikkea se sotii sitä maksuttomuusperiaatetta vastaan, joka lukiolaissa on.

Mielestäni lukion ylioppilastutkintomaksu tulisi poistaa ja sisällyttää tämä opetusministeriön normaaliin budjettirahoitukseen, sieltä kerätä nämä rahat, kun täällä on ollut myöskin pelkoa siitä, että kunnat tai koulut joutuisivat tämän maksamaan. Mielestäni kouluilla ei ole sellaisia varoja, että tämä voisi siirtyä niiden kustannettavaksi, vaan se pitäisi siirtää normaaliin opetusministeriön budjettirahoitukseen ja sitä kautta kattaa yhteisillä verovaroilla, jolloin myös voitaisiin tasata sitä, että nämä maksut eivät muodostuisi pienituloisille ja erityisesti yksinhuoltajaperheille kohtuuttoman suuriksi.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Tutustuin ed. Mikko Kuopan tekemään lakialoitteeseen koskien lukiolain muuttamista. Täytyy sanoa, että muutama kysymys heräsi mieleeni tästä aihepiiristä.

Ensinnäkin, kun verrataan ylioppilastutkintomaksua oppikirjoihin ja muuhun opiskelumateriaaliin liittyviin kustannuksiin lukioaikana, niihin suhteutettuna ylioppilastutkintomaksu on pieni markkamäärä. Mutta tietysti tietyissä tilanteissa, joissa esimerkiksi vanhempien tulot eivät riitä kattamaan näitä, herääkin mieleeni kysymys, eikö tänä päivänä ole mahdollista saada avustusta ylioppilastutkintomaksuun. Minulla on sellainen käsitys, että tietyissä tilanteissa se olisi mahdollista.

Toinen asia, jonka haluaisin myöskin ed. Kuopalta kysyä, joka tämän lakialoitteen on tehnyt: Varmasti hän on selvittänyt taustoja, montako oppilasta on jättänyt ylioppilaskirjoitukset väliin näiden maksujen takia. Yleisesti ottaen varmasti on joku syy olemassa, minkä takia alun perin tällainen maksu on säädetty maksettavaksi. Haluaisinkin ed. Kuopalta kysyä, mikähän se syy täällä taustalla alun perin on ollut, ihan näin keskustelun pohjaksi.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kuopan aloitteessa on siinä mielessä järkeä, jotta tässä on sosiaalista luonnetta hyvin paljon. Aina on joutunut puolustamaan köyhiä tässä salissa, ja täällä hyvin vähän köyhien puolustajia näyttää olevan. Ed. Kuoppa kuuluu yhtenä niihin.

Minusta tässä ei pidä tehdä semmoista asetelmaa, niin kuin ed. Tiuran kysymykseen voisi liittää, kun hän kyseli, jotta eikö saa jostakin. Totta kai soskusta saa. Mutta se tekee jo lähtötilanteen heti sillä tavalla ihmistaimen osalta eriarvoiseksi. Muistan hyvin oman aikani. Ne lapset, joiden vanhemmat eivät pystyneet kenkiä ostamaan, hakivat monot ja kengät sieltä ja olivat leimattuja heti silloin jo koulusta asti elikkä kokivat olevansa huonompia kuin muut. Sitä on vaikea sanoa, mitä se myöhemmässä elämässä voi vaikuttaa ihmisen psyykeen ja ajatteluun ja omanarvontunteeseen, miten vahva ihminen on, onko jo pienestä pitäen syntynyt huonommaksi. Sen takia minusta myös tässä opetuksen maksuttomuuden pitäisi toteutua kaiken kaikkiaan.

Sen sijaan se on kyllä totta, mitä ed. Tiura totesi puheenvuorossaan, jotta lukiossa joutuu muun muassa kirjat hankkimaan, ostamaan kaikki. Minusta sekin pitäisi saada sillä tavalla, jotta sen materiaalin pitäisi olla maksutonta, mikä lisäisi tasa-arvoa kaikkien välillä sieltä alusta pitäen. Koska perusopetus on maksutonta, pitäisi päästä jo sille asteelle, että kaikki voivat käydä lukion, että siihen asti on maksutonta. Sitten on eri asia, kun lähdetään korkeampiin asteisiin. Sitten joudutaan jo miettimään, onko enää siellä välttämättä maksutonta kaikki.

Mikko Kuoppa /vas:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tässä on lähtökohtana tietenkin se, että tämä on periaatteellinen kysymys pitkälti. Meillä on maksuton peruskoulu, meillä on maksuton lukio. Mutta jotta saisi sen lukion päästötodistuksen elikkä ylioppilastodistuksen, pitää maksaa siitä. Minusta se on aika nurinkurinen asia.

Toiseksi en voi pitää sitä ed. Tiuran lähtökohtaa oikeana, että toimeentulotukea pitää hakea, jotta saa maksuttoman koulun päästötodistuksen maksettua. Sanoitte, että tämmöistä avustusta voi saada. Mielestäni tämä on täysin käsittämätön lähtökohta, enkä voi ymmärtää sellaista lähtökohtaa lainkaan.

Puheenvuorossani jo mainitsin oppikirjat ja opiskelumateriaalin. Onko joku jättänyt ylioppilastutkinnon sen takia väliin, ettei hän ole saanut maksua maksettua — en minä rupea väittämään, että semmoisia tapauksia olisi. Uskoisin niin, että jos eivät muut, niin hyvät sukulaiset tai jotkut tuttavat rahoittavat tämän maksun. Mutta pidän periaatteena tätä vääränä, että kun meillä on tosiaan maksuton peruskoulu, meillä on maksuton lukio, niin jotta saisi sen päästötodistuksen, sen viimeisen paperin, siitä täytyy maksaa vähintäänkin 129 euroa käytännössä. Jos nyt oikein muistan parin vuoden takaista aikaa, se oli noin 30 miljoonan markan kokonaispotti, joka näistä ylioppilastutkintomaksuista kerättiin, joten se ei ole kuitenkaan mikään valtavan suuri rahamäärä opetusministeriön budjetissa. Näin ollen en voi pitää sitä järkevänä. Tietenkin valtaosa vanhemmista pystyy sen ilman ongelmia maksamaan. Uskon, että erityisesti ed. Tiuran kaltaisilla edustajilla ei ole koskaan ollut ongelmia, kun heillä ei koskaan ole ollut ongelmia rahan suhteen. Sen verran minäkin tiedän taustoista.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluaisin ed. Kuopalle huomauttaa, että kyse kai ei ole siitä, että tällä asetetaan vastakkain köyhiä tai rikkaita opiskelijoita millään tavalla. Halusin vain kysyä ed. Kuopalta perusteluja enkä ymmärrä, mitä negatiivista siinä asiassa on. Oikeastaan tästä ed. Kuopan vastauksesta huomaa sen, että taustalla on aika paljon myöskin muuta vaikutinta.

Mutta jos asia todellakin niin on, että näitä maksuja peritään tänä päivänä ja niihin ei ole mahdollista saada huojennusta, silloin pitäisi mielestäni keskustella myöskin oppikirjamateriaalista ja muusta materiaalista, mitä lukioissa käytetään, koska suhteessa ne ovat paljon kalliimpia kuin loppututkinnon kustannus tai todistuksen kustannus, eikö niin, ed. Kuoppa? Silloin pitäisi tästä kokonaisuudesta käsittääkseni käydä keskustelua.

Mielestäni on täysin asiaankuulumatonta käydä keskustelua toisten edustajien taloudellisesta tilanteesta täällä salissa.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Opetuksen maksuttomuus olisi tietenkin hyvä tavoite perusopetuksessa ja koskien lukiota ja myöskin ammatillisia oppilaitoksia. Oppikirjat ja oppimateriaalithan maksavat eri oppilaitoksissa. Ne maksavat vielä sillä tavalla, että saattaa olla erilaista käytäntöä eri oppilaitosten välillä eri kunnissa. Sitten myös opintolinjat vaikuttavat varsinkin ammatillisessa koulutuksessa materiaalien määrään ja sitä kautta myöskin kustannuksiin. Mutta kaiken kaikkiaan minä näkisin tämän ed. Kuopan aloitteen ihan hyvänä, kun ajatellaan vielä sitäkin asiaa, että opiskelijoita ei ole hellitty viime vuosina kovin paljon valtion taholta. Opintotuki on jäänyt jälkeen muusta tulokehityksestä. Kyllä tällaiset maksut tietenkin voitaisiin siinäkin mielessä poistaa. Silloin oltaisiin vähän samalla viivalla perusopetuksessa.

Marja  Tiura  /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Valpas oikeastaan puheenvuorossaan otti esille asian, jota haluan myöskin omalta osaltani kommentoida, nimittäin opintotukikysymystä koskien lukiolaisia. Koska puhumme lukio-opiskelijoiden kustannuksista koskien nimenomaan oppikirjoja ja koskien myöskin muuta opiskelumateriaalia, joka suhteessa lopullisen päästötodistuksen kustannukseen on kuitenkin paljon suurempi tekijä, sen tähden mielestäni ed. Valppaan puheenvuoro oli erittäin hyvä, koska tästä opintotukiproblematiikasta koskien lukiolaisia pitäisi myöskin nostaa enenevässä määrin keskustelua. Kyse tässä ei kai ole siitä, että me laitamme vastakkain erilaisessa taloudellisessa tilanteessa olevia perheitä. Se on lähtökohta, ja sen myöskin tulee olla lähtökohta. Toivon, että ed. Kuoppa kuuntelee tämän puheenvuoroni hyvin tarkasti.

Mikko Kuoppa /vas:

Arvoisa puhemies! On totta, että lukiolaisten opintotuki on todella pieni ja sitä tulisi korottaa, jotta lukiolaisten asema siltä osin paranisi. Se nyt vaan on tosiasia, että tämmöinen ylioppilastutkintomaksu peritään. Varakkaammille perheille se ei ole mikään ongelma, mutta pienituloisille, yksinhuoltajaperheille, kun sattuu vielä niin, että on tuplavahinko, joka valmistuu samaan aikaan ylioppilaaksi, tästä maksusta tulee huomattava rasite.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että jos on maksuton koulu, niin kuin meillä peruskoulun ja lukion lähtökohtana on, että ne ovat maksuttomat, en ymmärrä sitä, minkä tähden sitten ylioppilastutkinnosta pitää maksaa erityinen maksu. Se olisi sama kuin se, jos peruskoulun päästötodistuksesta kerättäisiin maksu, se olisi toinen vastaavanlainen epäkohta. Mielestäni tämä sotii tätä periaatetta vastaan. Ilmeisesti ed. Tiura ei voi ymmärtää maksuttoman lukion ja maksuttoman peruskoulun periaatetta.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Koska keskustelu laajeni vähän opintotukiasiaan, tässä on vielä eräs elementti, joka täytyisi huomioida. Alle 20-vuotiaat toisen asteen opiskelijat ovat opintotukiasiassa aivan eriarvoisessa asemassa verrattuna taas korkeakouluopiskelijoihin, koska heidän opintotukensa on sidottu myöskin vanhempien tuloon. Näinhän ei saisi olla, koska kysymyshän voi olla täysi-ikäisestä opiskelijasta, joka ei asu enää vanhempiensa luona. Olenkin tehnyt tästä aloitteen, ja minusta tässä on aika iso eriarvoistava epäkohta, joka pitäisi ehdottomasti korjata. Se on ehkä vielä suurempi periaatteellinen vääryys, kun ajatellaan näitä opiskelukustannuksia.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti.

Ed. Tiura totesi, että ei pidä asettaa vastakkain köyhiä ja rikkaita. Ei pidäkään, ihan oikein, mutta vastakkainasettelu tulee näköjään sitä kautta, jotta muutosvoimaa rikkaimmilla ei siihen suuntaan ole, jotta köyhemmät saisivat enemmän oikeutta ja tasa-arvoa. Se ajatusrakenne on vaan semmoinen, ja sen takia odottaisi, jotta myös rikkaiden edustajat ymmärtäisivät tämän kysymyksen, että tämä on tasa-arvoistava seikka sillä tavalla kuin ed. Kuoppa on koko ajan puhunut. Jotta voi saada todistuksen sieltä, siitä pitää maksaa ja sen lisäksi oppikirjamateriaalista. Meidän pitäisi kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnassamme, jossa eletään, löytää semmoinen tahto niin köyhien kuin rikkaiden — ja ennen kaikkea rikkaiden — että semmoinen muutosvoima luodaan siinä, jotta tehdään tämmöinen järjestelmä, jossa vähintään lukioportaalle on maksuton opetus siten, jotta kirjat ja tutkintotodistuskin kuuluvat siihen maksuttomuuteen. Sitten eteenpäin siitä pitää katsoa, minkä tyyppinen harkinta siinä tulee olemaan, koska siinäkin näkisi, jotta köyhät voisivat opiskella niin pitkään kuin pää kestää eikä se olisi ongelma, että vanhemmat eivät pysty rahoittamaan sitä eikä välttämättä opiskelijan tarvitsisi velkaantua niin paljon, että siitä joutuu sitten maksamaan kymmeniä vuosia opintovelkoja, että on saanut ammatin tai hyvän koulutuksen.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan vielä lopuksi puheenvuorossani tuoda sen asian esille korostetusti, että maksuton lukio ja peruskoulu on täällä kyllä hyvin ymmärretty. Mutta jos me puhumme maksuttomasta lukiosta, silloin haluan vielä tähdentää sitä tosiasiaa, että meidän pitää keskustella myöskin opiskelumateriaalien ja kirjojen kustannuksesta aivan samalla tavalla kuin me puhumme päästötodistuksen kustannuksesta, koska suhteessa näiden kirjojen ja opiskelumateriaalien kustannukset ovat vielä korkeammat sen kolmen neljän vuoden aikana, kun henkilö opiskelee lukiossa. Silloin tämä koko paketti pitäisi käydä tässä keskustelussa läpi ja keskustella plus tämä opintotukikysymys, jonka ed. Valpas nosti täällä esille. Tämä ei ole mikään vastakkainasettelukysymys missään tapauksessa, vaan pitäisi puhua kokonaisuuksista ja muistaa ne.

Keskustelu päättyy.