3) Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on siis hallituksen
esitys eduskunnalle laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta. Tässähän
on tarkoitus, että tähän sisällytetään säännökset
kuntien velvollisuudesta järjestää palvelutarpeen
arviointi. Tällä on tietysti hirveän hyvä ja
ihan selkeä tarkoitus kohdistaa ikääntyneeseen
väestöön tiettyä palvelutarpeen
arviointia, ja tästä tietysti, jos ei enempää ajattele,
saattaa saada kuvan, että sen tarpeen arvioinnin jälkeen
myöskin tapahtuu jotain.
Tässä on kaksi ongelmaa, joiden takia valiokunnan
osa oppositiosta on tehnyt vastalauseen, jota, puhemies, esitän
tässä käsittelyn pohjaksi. Siinä on
kaksi asiaa, joihin kiinnitetään huomiota. Toinen
on tämä ikäraja, kun ehdotetaan palvelutarpeen
arviointia 80 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille,
ja toisaalta ei ehdoteta siihen turvaksi hallintopäätöstä,
jota me ehdotamme myöskin tässä vastalauseessa.
Näitä kahta asiaa käsittelen hivenen
lähemmin.
Tarkoitus siis on hyvä, mutta suuntautuu ehkä hivenen
liian vanhaan väestönosaan. Se ei riitä, pitäisi
olla ehkä pieni nuorennusleikkaus siinä. Toteutus
tässä nyt on sitten se suuri kysymysmerkki. Onko
tämä pelkästään hallinnollinen muutos?
Voi olla, että niin on. Hallitus esittää esityksessään
muun muassa niin sanottua Tanskan-mallia, jossa terveydenhoitajan
toimesta tehdään kotikäyntejä paljon
luontevammin paljon aikaisemmin. Ei velvoiteta näin tietyn
iän jälkeen tietyn tasoisiin tarkistuksiin, vaan
paljon joustavammin käytetään sitä ammattihenkilöstöä apuna.
Itse asiassa olisin ollut tämän niin sanotun Tanskan-mallin
mukaisesti liikkeellä, jos se meillä Suomessa
olisi ollut mahdollista, varsinkin, kun ajatellaan, että tämä kaikkiaan
perustuu yksilöityyn pyyntöön, joka on
kaiken pohjana. Voi olla niin, että se pyyntö on
ihan selvä ja selkeä, mutta kunnalla ei nyt ainakaan
tämän esityksen mukaan, kuten sanottu, ole velvollisuutta aloittaa
mitään erityisiä toimenpiteitä.
Luodaan ehkä turhia toiveita. Toisaalta osa asiantuntijoista
myöskin kysyi, tuoko tämä loppujen lopuksi mitään
lisää, sillä meillä on jo laki
potilaan oikeuksista, meillä on sosiaalihuoltolaki ja meillä on
myöskin perustuslaki. Niiden kautta on soveltavin tavoin
kyllä kaikki tämä, mitä tässä ehdotetaan,
itse asiassa nyt jo tehtävissä, jos haluttaisiin.
Tässä näyttää vähän
siltä, että ollaan edelleenkin kunnan palvelujen
saatavuuden armoilla, vaikka tämä laki tämmöisenä tulisi
voimaan. Tämä on tietysti hyvä askel
oikeaan suuntaan, ei siinä ole mitään
pahaa, mutta se kysymys on, onko tämä riittävä.
Totta kai tämä luo paineita palveluille, sehän
on ihan selvä asia, mutta kunnilla ovat tunnetuista syistä taloudelliset
edellytykset sitä luokkaa, että kaikkien uusien
asioiden suhteen täytyy olla kyllä realismia,
jos odottaa, että niiden rahoitus ainakaan helposti järjestyisi.
Arvoisa puhemies! Me kuuntelimme valiokunnassa yhdeksää eri
asiantuntijatahoa tämän asian ympärillä.
Lyhyesti siteeraan näistä seitsemää,
jotka tavalla tai toisella puuttuivat siihen, että ikärajan
pitäisi olla mieluummin 75 kuin 80 tai tässä pitäisi
olla turvana jonkin tasoinen hallintopäätös
tai vastaava. Alzheimerin keskusliitto omassa lausunnossaan kiinnittää huomiota erittäin
hyvin siihen, että tämä laki koskee nyt
yli 80-vuotiaita ja tässä ikäryhmässä muistisairauksien,
dementoivien sairauksien, esiintyvyys on yli 13 prosenttia. Mikäli
lain uudistuksella alennettaisiin ikärajaa koskemaan alle
75-vuotiaita, päästäisiin ennalta ehkäisevästi
vaikuttamaan siihen osaan väestöstä,
jossa muistisairauksien esiintyvyys on vain alle 9 prosenttia. Eli
tämä yksi suureneva potilasryhmä saataisiin
selvästi aikaisemmin, ajoissa hoitoon ennalta ehkäisevässä mielessä niin
kuin pitäisi. He myöskin viittaavat Tanskan-malliin
ja suosittavat näitä kotikäyntejä nimenomaan
ennalta ehkäisevässä mielessä jo
75-vuotiaille.
Kehitysvammaisten Tukiliitto sanoo puolestaan tästä tavallaan
hallintopäätöksestä tai siitä, että se
palvelutarve turvattaisiin, muun muassa seuraavaa: "Lopulta kaikkein
tärkein asia asiakkaalle on palvelun toteutuminen käytännössä ilman
kohtuuttomia viivytyksiä. Palvelutarpeen kartoituksen tuleekin
johtaa siihen, että asiakas saa viivytyksettä tarvitsemansa
palvelut, jotta hän voi viettää mahdollisimman
täysipainoista elämää. Siksi
sosiaalihuollon takuusta on jäänyt olennainen
osa puuttumaan eli aikarajoja tarvittaisiin myös siihen,
missä ajassa päätös palvelun järjestämisestä ja
sen käytännön toteuttamisesta on tehtävä."
Miten sitten virkamiespuolella? Etelä-Suomen lääninhallitus
ottaa hyvin selkeän kannan ja sanoo, että asiakkaan
palvelun tarpeen arviointia koskeva ehdotettu lainsäädäntömuutos
tulisi lääninhallituksen käsityksen mukaan
kohdentaa jo 75 vuotta täyttäneisiin ihmisiin
muun muassa siitä syystä, että palvelua
nyt esitetylle ikäryhmälle ei voida pitää hallituksen
esityksessä mainittuna riittävän varhaisena
auttamisena ja tukemisena, kun otetaan huomioon väestön
tämänhetkinen elinodote, joka naisilla on 81,6
vuotta ja miehillä 74,6 vuotta.
Arvoisa puhemies! Jo nämä lausuntositeeraukset,
näitä on seitsemän yhdeksästä,
kaikki puolustavat sitä, että ikärajaa
alennettaisiin ja myöskin tämä hallintopäätös
asiasta tehtäisiin. Vanhus- ja lähimmäispalvelun
liitto lausuu aivan saman suuntaisesti näistä ei-kiireellisistä tapauksista,
ja liitto perustelee ikärajan alentamista 75 vuoteen ennalta
ehkäisevänä toimenpiteenä, jolloin
asiakkaan palvelujen tarve ja elinolosuhteet kartoitetaan sekä tehdään
tarvittavat päätökset palveluista. Näin
selvästi siis Vanhus- ja lähimmäispalvelun
liitto.
Vanhustyön keskusliitto on myöskin samoilla jäljillä.
Lainaus heiltä: "Vanhustyön keskusliiton näkemyksen
mukaan ikärajan tulisi olla alempi eli 75 vuotta. Tätä voidaan
perustella sillä, että 75 vuotta täyttäneistä moni
tarvitsee sosiaalihuollon palveluita. Erityisesti iäkkäiden miesten
suhteen 80 vuotta vaikuttaa korkealta ikärajalta."
No, miten meidän Stakes, joka tutkii hyvin paljon näitä asioita?
He ovat vähän eri linjoilla. En tätä kaikkea
ehkä ajan puutteen vuoksi tässä lue,
mutta erityistä huomiota meillä herätti
heidän väitteensä, jossa sanottiin tiettyihin
tutkimuksiin vedoten, että 75-vuotiaat kokivat itsensä usein
nuoriksi eivätkä katsoneet tarvitsevansa kotikäyntejä.
Totta kai, jos terveiltä 75-vuotiailta kysytään.
Mutta eihän heille mitään toimenpiteitä tarvitse
silloin tehdäkään. Se arviointikäynti
on nopea. Stakes oli siis sillä kannalla epäsuorasti,
että 80 vuotta olisi oikea raja, mutta heidän lausunnossaan
kerrotaan kyllä hyvin noin luontevasti, mitä tässä sitten
tarvitaan, minkälaisia palveluita. Eniten koetaan pulaa
siivousavusta, kuljetuspalveluista, asiointiavusta sekä muuhun
kodin ylläpitoon ja pyykinpesuun liittyvistä asioista.
Tämän arvioinnin pitäisi kattaa fyysisen,
kognitiivisen, psyykkisen ja sosiaalisen tuen tarpeet sekä asuinympäristön
mahdolliset muutospaineet. Asiantuntijoita siis tarvitaan toisissa,
mutta ei varmasti kaikissa asioissa.
Invalidiliitto puolestaan lausunnossaan kiinnittää ensinnäkin
huomiota siihen, että "kansaneläkelain mukaista
erityishoitotukea saavat henkilöt ovat vaikeavammaisia".
Invalidiliitto toteaa, että "jatkotyöskentelyssä palvelutarpeen
arviointi siten kuin se on esityksessä ehdotettu pitäisi
laajentaa koskemaan myös tilanteita, joissa maksetaan Kelan
erityishoitotukea, siis toisin sanoen, joka on kohdennettu vaikeavammaisille". Tämä
lainaus
loppuu, mutta se jatkuu hivenen myöhemmin toisessa paikassa.
"Todellisen tarpeen ja olemassa olevien rajallisten palveluiden ja
tukitoimien vastaamattomuudesta johtuen, josta on olemassa myös
laajaa oikeuskäytäntöä, on Invalidiliiton
mielestä välttämätöntä jatkotyöskentelyssä vahvistaa
esityksessä esitetyn ryhmän oikeutta saada palvelu-
ja tukitoimia tarvearvioinnin pohjalta määräajassa
siten kuin terveydenhuollossa on hoitotakuun osalta säädetty."
Lainaus jatkuu vielä vähän. "Jos palvelutarpeen
arviointi tarkoittaa myös viranomaisen velvollisuutta tarpeen
ilmetessä tehdä hallintopäätös,
tulee se Invalidiliiton mielestä tulla esille nimenomaisesti
myös pykälätasolla."
Arvoisa puhemies! Poikkeuksellisesti halusin siteerata näin
montaa asiantuntijalausuntoa asiassa, joka luonteensa vuoksi on
erittäin tärkeä tulevassa Suomessa, jossa
epidemologinen data ihan selvästi kertoo, miten meidän
väestöpyramidimme muuttuu. Kun yhdeksästä kuullusta
asiantuntijasta valiokunnassa seitsemän on sitä mieltä,
että ikäraja on 75 ja tämä palvelutarpeen arvioinnin
seuraus tarvitsisi turvata jonkinlaisella päätöksellä,
niin en voi muuta sanoa kuin että tämä on
hallitukselta hyvin lievä alku onneksi oikeaan suuntaan,
mutta koen, että tähän asiaan olisi syytä palata.
Ulla Anttila /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä totesi, että tässä lakiesityksessä kaivattaisiin
nuorennusleikkausta. Itse tein esityksen, joka oli rinnakkaislakialoite
tälle hallituksen esitykselle, ja tuo oma esitykseni, jonka allekirjoitti
neljä kansanedustajaa, oli todellinen nuorennusleikkaus.
Nimittäin esitimme tässä lakiesityksessä olevan
40 a §:n 2 momentissa sitä, että tämä ei-kiireellisimpiä tapauksia
koskeva palvelutarpeen arviointi ulotettaisiin lapsen hoitotuesta
annetun lain 2 §:n mukaista hoitotukea, korotettua hoitotukea
tai erityishoitotukea saaville lapsille. Nyt valiokunnan mietinnössä tämä lakialoite
on sivuutettu vain muutamalla lauseella, todettu, että nämä lapset
eivät saa joutua syrjinnän kohteeksi. Olisin kuitenkin
toivonut, että valiokunta olisi tämän
asian ottanut vakavammin käsittelyyn. Ed. Akaan-Penttilän
puheenvuorosta ymmärsin, että tukea tälle
lakialoitteelleni oli tullut Invalidiliiton lausunnosta erityishoitotuen osalta.
Minusta eduskunta on vakavan priorisointikeskustelun edessä miettiessään,
mitkä väestöryhmät saavat minkäkinlaisia
palveluita. Tässä lakiesityksessä palvelutarpeen
kartoituksen ulkopuolelle on tämän 40 a §:n
2 momentissa rajatun tarkoituksen osalta rajattu nimenomaan vammaiset
ja pitkäaikaissairaat lapset. Ne vammaiset henkilöt,
jotka ovat tämän eläkkeensaajien hoitotuen
piirissä, ovat tämän palvelukartoituksen
piirissä. On kuitenkin selkeä tosiasia, että vaikeavammaiset
lapset ja pitkäaikaissairaat lapset ja heidän
vanhempansa elävät usein tilanteessa, jossa palveluverkko
on hyvin hajanainen, palvelun tarjoajat tulevat eri puolilta ja
vanhemmat joutuvat tekemisiin hyvin monimutkaisen asiantuntijaverkoston
kanssa. Tässä yhteydessä sellainen kokonaisvaltainen
palvelutarpeen arviointi olisi paikallaan ja se saattaisi helpottaa
ratkaisevasti perheen tilannetta niin, että yksi taho olisi se,
joka olisi vastuussa myös tämän palveluverkoston
ylläpitämisestä.
On myös ongelmia siinä, että kaikki
vammaiset lapset eivät saa asianmukaisia palveluita. Palvelujen
ja kuntoutuksen määrässä on
valitettavasti vaihtelua eri puolilla maata. Näin ollen
tältäkin kannalta tämmöisen
asianmukaisen palvelutarpeen arvioinnin laatiminen myös
lapsille on tärkeää.
Kiinnitän, arvoisa puhemies, huomiota myös siihen,
että Suomi on allekirjoittanut Lapsen oikeuksien sopimuksen.
Lapsen oikeuksien sopimus on ainoa ihmisoikeussopimus, joka pitää sisällään
oikeuden niin sanottuun positiiviseen ikädiskriminaatioon.
Tämän positiivisen ikädiskriminaation
piirissä ovat nimenomaan lapset, ja lapsi-käsite
tarkoittaa meidän lainsäädännössämme
alle 18-vuotiaita henkilöitä eli lapsia ja nuoria.
On erittäin valitettavaa, että tässä laissa
on tehty päinvastainen rajaus. Nämä lapset
ja nuoret, jotka ovat vammaisia, on rajattu tämän
lain ulkopuolelle. Minun mielestäni tämä on
Lapsen oikeuksien sopimuksen hengen vastaista. Tarkoituksenani on,
arvoisa puhemies, laatia tästä asiasta ponsiesitys
lakiesityksen toiseen käsittelyyn. Koska näiden
henkilöiden osalta tilannetta ei ole parannettu, niin en
näiden muiden oppositioryhmien esitystä ikärajauksesta
halua hyväksyä, koska katson, että seuraavassa
vaiheessa nimenomaan tämän lain piiriin pitäisi
saada nämä erityistä tukea tarvitsevat
lapset ja nuoret.
Virpa Puisto /sd:
Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä kahteen aiempaan
puheenvuoroon siltä osin, että jo ennen asiantuntijoiden
kuulemista lähetekeskustelussa tuli ilmi se, että 75
on ollut se oikea ikäraja. Nyt olemme sijoittamassa sen
80:een, mikä on tämän päivän
ajattelun henki. Toivon, että tätä seurataan
erittäin tarkasti, ja vaikka kyseessä ei ole erityinen
sairaus tai hoidontarve, myös sosiaaliseen ja asuinympäristöön
kiinnitetään erityistä huomiota, koska
yksinäisyyden myötä on nähtävissä apatiaa,
masennusta ja päihteiden väärinkäyttöä.
Samoin ed. Ulla Anttilan esille tuomat vammaisten lasten elinolot
ja oikeutus tähän hoidon suunnitelmaan ja arviointiin
ovat totta, ja mielestäni sitä asiaa pitää vahvistaa
vammaispalvelulain yhteydessä viimeistään.
Kokonaisuudessaan toivon, että näihin asioihin
palataan ja varmistetaan seurannassa se, että esimerkiksi
80 vuotta täyttäneet eivät tämän
lain myötä menetä hoitotakuun oikeuttamaa
nopeampaa hoidonsaantia.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä lukiessaan noita
valiokunnassa esitettyjä lausuntoja osoitti selkeästi,
että tämä 80 vuotta on liian korkea ikäraja.
Viittaan vain Stakesin lausuntoon, että 75-vuotiaat tuntevat
itsensä usein nuoriksi. Voi olla, että usein tuntevatkin,
mutta entäs ne, jotka eivät tunne? He ovat yleensä jo
kohtuullisen vaikeasti sairaita. Tässä on juuri
se ongelma, että tällä tavalla vaarantuu ennaltaehkäisy,
sellainen ajoissa puuttuminen, jolla voitaisiin estää sairastuminen
todella vakaviin ja kalliisti hoidettaviin sairauksiin. Nyt voi käydä niin,
että kunnat ryhtyvät valiokunnan lausumasta huolimatta
harrastamaan diskriminointia, jossa tämä raja
vedetään 80 vuoteen, etenkään
kun valtionosuuksia tähän toimintaan ei lisää tule.
Aivan samoin on se, että tässähän
annetaan oikeus arviointiin, ei mihinkään toimenpiteisiin.
Olin itse asiassa tänään kuuntelemassa
samaisen Stakesin seminaarissa tutkimusta siitä, kuinka
tämä meidän ikääntymisemme
ei sinänsä lisää sairaanhoitokustannuksiamme.
Ne lisääntyvät vain siksi, että ikääntyvät
sairastuvat tauteihin, jotka vaativat pitkäaikaishoitoja,
useimmiten juuri siitä syystä, että tarpeeksi
ajoissa ei puututa. Minusta tämä on hyvä perustelu
sille, että ilmoitan kannattavani ed. Akaan-Penttilän
ehdotusta vastalauseen ottamisesta käsittelyn pohjaksi.
Maija Perho /kok:
Arvoisa puhemies! Haluan ensimmäiseksi todeta, että vastalauseessa
esitetyt muutokset ovat perusteltuja niistä syistä, jotka
ed. Akaan-Penttilä täällä perusteellisesti esitteli.
Todellakin tämä on pieni alku, mutta tämän alun
jälkeen sitten kaipaa vastauksia jatkotoimenpiteistä.
Täällä lain perusteluissahan on todettu
se, että palvelutarpeen arvioinnin jälkeen on
tehtävä päätös palvelujen
myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä,
ja mikäli on todettu tämä palvelujen
tarve, niin asiakkaalle on laadittava asiakaslain 7 §:n
mukainen hoito- ja palvelusuunnitelma, mutta tämän
laatimisen aikataulua, enimmäismääräaikaa,
ei ole määritelty. On ainoastaan todettu, että tämä palvelutarpeen
arviointi pitää tehdä tästä yhteydenotosta
viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä.
Mutta olennaistahan on se, miten ja missä aikataulussa
nämä palvelutarpeet sitten toteutetaan.
On tiettyjä asioita, jotka ovat todella huolestuttavia
erityisesti vanhusten näkökulmasta ja varmasti
myös eri-ikäisten vammaisten näkökulmasta.
Ne ovat yhä vähentyneet kotipalvelut, ja kotipalveluja
saavat yhä sairaammat, yhä enemmän palveluja
tarvitsevat, mutta se tarkoittaa sitä, että asiakasmäärä vähenee
sitä mukaa kuin palvelutarve yksittäisissä tapauksissa
kasvaa, ellei resurssilisäystä tule. Kun ajatellaan,
mikä merkitys sillä, että kotihoitoa
ja palveluasumista tehokkaasti tuetaan, on ennen kaikkea inhimilliseltä kannalta,
siltä kannalta, että vielä paljonkin palveluja
tarvitsevalle koti on kaikkein mieluisin hoitopaikka, niin tämä kehitys,
joka on jo jatkunut kymmenisen vuotta, on kovasti ristiriidassa tämän
yksilötason toiveen ja myös ainakin kaikissa alan
juhlapuheissa julki lausuttujen toiveiden ja tavoitteiden kanssa.
Sen vuoksi toivoisi, että tämä lakiesitys
saisi sitten jatkoa todella siitä, missä ajassa
nämä palvelut sitten on järjestettävä,
tai ensin siitä, missä ajassa tämä hoito-
ja palvelusuunnitelma on laadittava ja sen mukaiset palvelut järjestettävä.
Ed. U. Anttila nosti esille varsin aiheellisesti vammaiset lapset
ja nuoret erityisesti. Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämisen selvittelyssä
selvityshenkilö Erkki
Paara on nostanut yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi
sen, että palveluohjauksesta tulisi lakisääteinen
etuus ja lakisääteinen palvelu. Tätä pidän
todella tärkeänä varsinkin niissä tilanteissa,
joissa perheeseen syntyy vammainen lapsi tai lapsi äkillisesti
vammautuu. Jokainen tämän tilanteen läpi
käynyt tietää, kuinka tuskallinen prosessi
on juosta kokoon eri viranomaisten toimeenpanemien etuuksien ja
palvelujen kokonaisuus. Tästä syystä tämän
palveluohjauksen merkitys on todella tärkeä.
On tietysti makuasia se, minkä lain yhteydessä tämä lakisääteinen
palvelu säädettäisiin, mutta asiayhteyttä ajatellen
se mielestäni sopii hyvin tähän tulevaan
vammaispalvelulainsäädäntöön. Ongelma
on vain se, että aikataulu on tältäkin osin
viivästynyt ja tällä hetkellä ei
ole tarkkaa tietoa siitä, milloin tämä tulee.
Tietysti alun pitäen olisi ollut varmasti mahdollista tämä oikeus säätää myöskin
tässä yhteydessä juuri niistä syistä,
että nämä palvelusuunnitelman laatimisen
tarpeet ovat erittäin akuutit juuri näissä tilanteissa.
Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mielestäni Erkki Paaran ajatukset
siitä, että tämä palvelusuunnitelma
säädetään pakolliseksi, ovat
erittäin tervetulleita. Mutta kun sitä kysymystä käsitellään
jo tämän lain yhteydessä ja kun otetaan
huomioon se, että erityinen palvelujen tarve on vammaisilla
lapsilla, niin minusta olisi ollut aivan oikeudenmukaisuuden nimissä reilua,
että tässä yhteydessä olisi
arvioitu myös tämän ryhmän asemaa
ottaen juuri huomioon, että Suomi on allekirjoittanut Lapsen
oikeuksien sopimuksen ja lasten pitäisi saada tässä maassa
erityistä suojaa ja turvaa. Tältä kannalta asian
pitkittäminen myöhempien lakien yhteyteen on sinänsä valitettavaa.
Reijo Laitinen /sd:
Herra puhemies! Olen vähän samoilla linjoilla
kuin ed. Anttila: Tämä lakihan olisi varsin hyvin
mahdollistanut sen, että vammaisten lasten ja nuorten lasten
asema olisi tässä samassa yhteydessä otettu
käsittelyyn. En näe mitään perusteita
oikein sille, miksei näin olisi voitu edetä. Turha
tämän asian osalta tätä kysymystä on
pitkittää.
Ed. Perho sanoi sen, että on vähän
makuasia, missä yhteydessä käsitellään.
No, varmasti näin on, ja tästäkin voisi
todeta sen, että makuasiapohjaltakin se olisi voitu tässä yhteydessä varsin
hyvin käsitellä. Minulla ei ainakaan ole tiedossa
se, milloin vammaispalvelulaki on tulossa sitten eduskuntaan. Näin
ollen tämän kysymyksen sivuuttaminen sitten oli
valitettavaa.
Ikärajakysymyksestähän täällä valiokunnan lausunnossa
todetaan se, että palvelutarpeen arvioinnin ikärajan
asettaminen 80 vuoteen on valiokunnan käsityksen mukaan
jossain määrin ongelmallista ehkäisevän
sosiaalihuollon tarkoituksenmukaisuuden ja oikea-aikaisen kohdentamisen
kannalta, ja varmasti näin on. Tästä tietenkin täytyy
nyt todeta se, että tässä on päästy
jonkinlaiseen alkuun mutta ikärajan osaltakin kyllä on syytä arvioida
lähitulevaisuudessa, kun kokemuksia saadaan, tulisiko sitä alentaa.
Täytyy seurata tämän lain toimivuutta
ja tarvittaessa palata mahdollisimman pikaisesti tähän
kysymykseen.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen
lakiesitys on varmasti ihan hyvä, ja mietintökin
on, voi sanoa, kirjoitettu todella osaaottavasti, jos näin
voi todeta. Mutta valitettavasti tilanne on se, että kunnat
eivät kyllä tällä hetkellä pysty
tarjoamaan juurikaan niitä palveluja. Kun tiedämme,
että joka kunnassa on säästöohjelma
päällä, niin sen johdosta joka asian
periaatteessa pitäisi olla lakitasolla säädetty
ja jopa subjektiiviseksi oikeudeksi määritelty,
koska käytäntö on osoittanut sen, että kun ei
ole varoja, palvelut jäävät hoitamatta.
Arvoisa puhemies! Minun mielestäni se, mitä ed.
Ulla Anttila täällä esitti vammaisten
lasten osalta, olisi ollut parempi ottaa suoraan pykälään.
Täällä kauniisti sanotaan vammaisista
kyllä, mutta niin kuin äsken totesin, se ei vaan
käytännössä toimi tällä hetkellä kunnissa.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ikä tai vanheneminen tai vanhuus
ei ole mikään sairaus, se on hyvin tärkeä asia.
On ongelmallista tällaisia ikänumeroita, -rajoja,
lakiin ja asetuksiin ottaa, niin kuin 75 tai 80, koska yksilöt
ovat hyvin erilaisia kokonaisterveyden näkökulmasta.
Biologinen terveys, biologinen ikä — sanoisin
nimenomaan biologinen ikä — on tällainen merkki,
jonka näkee ihmisten kudoksista kyllä, ne ovat
hyvin erilaisia ihan riippumatta kalenteri-iästä.
Näin ollen, puhemies, olisi hyvinkin tärkeätä tämä,
mitä ed. Ulla Anttila täällä sanoi
koko väestön tarkastelusta tähän
nähden. Vammaisuus, sairaus jo ihan nuorella iälläkin
vaatii erilaisia toimia, eikä silloin olisi järkevää,
että tämä ikätarkastelu on siellä elämänkaaren
loppupuolella, joka tapauksessa ainakin puolenvälin toisella puolella
selkeästi.
Tähän liittyy myöskin niiden kohdalla,
jotka vaatisivat ja vaativat jo nuorella iällä jatkuvaa kuntoutusta,
se, että meillähän tällainen
65:n ikä on leikkurina, jonka jälkeen sitten Kansaneläkelaitos
ei maksa kuntoutusta vaan se siirtyy sitten ulkopuolelle maksajan
roolista ja astuu kehästä pois. Tämä on
ongelmallista niiden ihmisten näkökulmasta, joilla
on ollut kuntoutusta, jotka vaativat sitä. On monia sairaustyyppejä,
muun muassa nimenomaan reuma, reumatoidi artriitti, on tyypillinen
sairaus, joka vaatii koko elämän ajan sen jälkeen,
kun se on pidemmälle kehittynyt, kuntoutusta.
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Oikean suuntainen mutta riittämätön
on usein kuultu ilmaus eduskunnan täysistunnoissa silloin,
kun oppositio arvostelee ja arvioi (Ed. Pulliainen: Niin se keskustakin
oppositiossa arvioi!) — kokemusta on, ed. Pulliainen — hallituksen
tekemiä esityksiä. Tänään
on käsittelyssämme sosiaalihuoltolain muutos,
jossa lakiin sisällytetään säännökset
kuntien velvollisuudesta järjestää palvelutarpeen
arviointi ikääntyneemmälle väestönosallemme
pyrkien löytämään keinoja siihen,
miten jatkossa paremmin menestyisimme ja kuntien palvelut ikääntyvälle
väestölle pystyttäisiin nykyistä paremmin
järjestämään.
Tätä esitystä on käynyt
noin kymmenen edustajaa tähän mennessä kommentoimassa,
ja tulee vääjäämättä kuva,
että tässä ei olisi juurikaan hyviä asioita.
Kyllä ed. Akaan-Penttilä omassa puheenvuorossaan
totesi muun muassa, että oikean suuntainen, niin kuin omankin
puheenvuoroni aloitin. Oikean suuntainenhan tämä on,
mutta etenemisvauhti on liian lievä. Ainakin itse koen niin,
että nykyisellä valtionosuusjärjestelmällä, nykyisellä tavalla
ohjata kuntien toimintaa, tämä on se tie, jolla
lainsäätäjä kuntakentälle
viestejä lähettää siitä,
mitkä asiat ovat tärkeämpiä kuin jotkut
toiset.
Valiokunta toteaa mietinnössään,
että valiokunta pitää vanhusten sosiaalipalvelujen
tarpeen arvioinnin määräaikaistamista
lähtökohtaisesti sosiaalihuollon asiakkaan asemaa
ja yhdenvertaista kohtelua edistävänä uudistuksena.
Olen samaa mieltä tämän mietinnön
kanssa. Tämä on edistävä askel
siihen suuntaan, johon pitää mennä. Lakiehdotuksen
mukaisella positiivisella erityiskohtelulla voidaan lisätä vanhusten
ja kansaneläkelain mukaista erityishoitotukea saavien henkilöiden
mahdollisuutta sosiaalipalvelujen saantiin. Näin tällä lailla
on tarkoitettu, ja itse uskon siihen, että näin
tämä myös toimii.
Oppositio on arvioinut tämän riittämättömäksi,
ja on luettavissa tuosta vastalauseesta, mitä toivotaan.
Toivoisin, että ne, jotka ovat allekirjoittaneet tämän
vastalauseen, ja erityisesti kokoomuksen osalta joku pystyy vastaamaan,
onko tämä se tie, jolla te haluatte kehittää meidän
järjestelmäämme jatkossakin. Nimittäin
tämähän tarkoittaa sitä, että poimitaan
rusinoita pullasta ja pidetään nykyinen rahoitusjärjestelmä kuntien
ja valtion välillä sellaisena kuin se on. Oma
käsitykseni on, että ilman isompaa valtionosuusremonttia
toisen tyyppisen lainsäädännön
aikaansaaminen on jokseenkin mahdotonta tai siinä tilanteessa
sitten ajaudutaan tilanteisiin, jotka tuskin ovat meidän
päättäjien ja meidän lainsäätäjien
toivomia.
Sitten toinen asia. Luotammeko me täällä Helsingissä siihen,
että vielä ainakin toistaiseksi vähän
yli 400 kunnassa ammattitaitoiset viranhaltijat osaavat tehdä oman
työnsä? Itse luotan heihin. Myönnän,
että tässä on se vaara, että keskitytään
näihin henkilöihin, joita tämä lakiesitys koskee,
ja se syrjäyttää välttämättömiä toimenpiteitä jossain
muualla. Mutta toisaalta, niin kuin totesin, uskon siihen, että ammattinsa
osaavat sosiaalihuollon työntekijät osaavat tehdä tämänkin lain
voimaan tultua työnsä niin, että se tulee
kohdelleeksi myös muita väestöryhmiä oikeudenmukaisesti,
myös niitä väestöryhmiä,
jotka eivät ole tämän lain piirissä.
Toistan uudemman kerran. Tämä on uudistus, joka
on kenties riittämätön mutta oikean suuntainen.
Tämä on käytettävissä olevilla
keinoilla se suunta, johon lainsäädäntöä tulee
ohjata ja niitä edellytyksiä, joita meillä nykyjärjestelmän
mukaisesti on olemassa. Kokonaan toinen juttu sitten on, mikäli
lähdemme tekemään uutta remonttia. On
vain mielenkiintoista seurata, onko tämä tämän
syksyn ainoa viesti tähän suuntaan opposition
osalta. Muistini mukaan tämä ei sitä ole,
ja ennen kuin jouluun asti päästään,
saattaa olla, että törmäämme
vastaavan kaltaiseen tilanteeseen myös jatkossa.
Mitä tulee lapsiin ja nuoriin vammaisiin, olisiko lainsäädäntöä näiltä osin
myös heidän osaltaan tarvittu? Varmasti olisi.
Tässä on nyt vain pakko uskoa hallituspuolueen
kansanedustajana siihen, että kun vammaispalvelulakia toivon
mukaan tällä vaalikaudella vielä päästään
eduskunnassa käsittelemään, nämä asiat
tulevat tuossa yhteydessä huomioon otetuiksi, koska kiistattahan
on selvää, että kun eri väestöryhmiä arvioidaan
ja heidän palvelutarpeitaan, niin lapset ja nuoret vammaiset
ovat tällöin ansainneet oman erityisroolinsa ja
arviointinsa. Toivon mukaan, niin kuin totesin, vammaispalvelulain
uudistuksen yhteydessä tällaiseen tilanteeseen
myös päästään.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Suunnitelmieni vastaisesti vastaankin ed.
Rehulalle.
Onko sitä rahaa ensinnäkin? Kyllä sitä rahaa on.
Juuri tuolla televisiossa julistettiin, että 315 miljoonaa
euroa on tullut lisää suunniteltuun nähden,
ja lisäksi jos vielä harmaa talous saataisiin
kuriin, niin sitä olisi vielä enemmän
käytettävissä näihin uudistuksiin.
Toisekseen pitäisi kunnille antaa niille kuuluvat rahat,
nämä pakkolainat poistaa. Silloin kyllä tätä rahaa
kunnille olisi, ja silloin voitaisiin toteuttaa niitä pyrkimyksiä,
jotka ed. Rehulakin tässä tunnusti täysin
perustelluiksi. Nythän on siis sosiaalihuoltolaki auki,
ja silloin käsitellään tietysti sosiaalihuoltolakia
eikä muita lakeja. Ed. Ulla Anttilan lakialoitteessa on
erittäin perusteltu malli todelliseen tarpeeseen järjestää palvelutarpeen
arviointi. Vastalauseessa on vähän toisenlainen
malli, ja sekin on hyvin perusteltu, niin että kyllä tämä kokonaisuus,
ed. Rehula, toimii ihan mainiosti ja hyvin. Muutoinkin totean, että on
ihanaa kuunnella teidän puheenvuoroanne, kun se on ihan
samanlainen oppositiossa ja hallituksessa, mutta siinä on
vain yhdessä kohdin ei ja kyllä vaihtanut paikkaa.
Tuula Väätäinen /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Tiusanen sanoi äsken, että vanhuus
ei ole sairaus. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Mutta toisaalta tutkimukset ja ehkä maalaisjärkikin
kertovat sen, että 80 vuotta täyttäneet
tarvitsevat nuorempia enemmän palveluita, ja tämä on
myös yksi peruste siihen, että tämä ikäraja
on tässä.
Toisaalta on kannettu huolta siitä, kuinka kunnissa
riittävät sitten resurssit muiden erityisryhmien
palveluihin, koska vanhuksille tulee tämä erityisoikeus
nyt sitten palveluiden kartoittamiseen. Kuinka suuri se huoli sitten
olisi ollut, jos tämä ikäraja olisi vielä nuorempi,
75 vuotta, se jää tavallaan kysymysmerkiksi. Vaikka
olenkin sitä mieltä, että ennalta ehkäisevässä mielessä ikärajan
alentaminen olisi ollut paikallaan, se ei olisi ollut kuntien voimavarojen
ja voimavarat huomioon ottaen kovin realistista. Siinä mielessä ajattelen,
että tällä tavalla voi aloittaa. Yhdyn niihin
puheenvuoroihin, joissa on sanottu, että asiaa täytyy
seurata, ja sitten mahdollisesti jatkossa ikärajaa alentaa.
Mutta ennen sitä täytyy sitten kartoittaa nämä muut
erityisryhmät, lapset ja muut vammaiset.
Yleiskeskustelu päättyy.