Opetusministeri Maija Rask

Arvoisa herra puhemies! Nyt puhutaan tulevaisuudesta.

Hallitus on antanut eduskunnalle lain, jolla muutetaan perusopetuslakia, lukiolakia ja ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia. Näillä laeilla on tarkoitus aiempaa selkeämmin korostaa lasten ja nuorten kehitykseen liittyvien vaikeuksien ennalta ehkäisemistä ja varhaista puuttumista erilaisiin ennakoitaviin vaikeuksiin. Kysymys on ennen kaikkea oppilashuollon tehostamisesta. Tällä esityksellä pyritään edistämään oppilaiden psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia.

Varhainen puuttuminen lasten ja nuorten ongelmiin sekä ennalta ehkäisevän toiminnan tehostaminen aivan selvästi ja varmasti aiheuttaa tulevaisuudessa merkittäviä kustannussäästöjä, kun myöhempi tarve runsaasti varoja vaativiin sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpiteisiin vähenee. Oppilaan ja opiskelijan elämän kannalta riittävän ajoissa annettu apu on mittaamattoman arvokasta.

Esitys perustuu suurelta osin vuonna 2000 annettuun niin sanotun turvatyöryhmän mietintöön ja tänä vuonna annettuihin oppilashuoltotyöryhmän ehdotuksiin. Lääninhallitusten tekemä arviointi oppilashuollosta vuonna 2001 tukee erittäin vahvasti tämän lakiesityksen antamista.

Arvoisa puhemies! Mitä se oppilashuolto sitten oikein on? Sillä tarkoitetaan lapsen, oppilaan, hyvän oppimisen ja hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä ja niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämää tarvittavaa oppilashuoltoa.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä oppilashuollosta kyllä säädetään. Siitä säädetään kansanterveyslaissa ja lastensuojelulaissa, mutta nyt on tahdottu tämä oppilashuolto-oikeus kirjata myös koululakeihin. Jos kunnat ovat huolehtineet velvollisuudesta ylläpitää kouluterveydenhuoltoa ja jos kunnat ovat järjestäneet oppilaille riittävästi tukea ja ohjausta ja muita tarpeellisia toimia koulunkäyntiin ja oppilaan kehitykseen liittyviin sosiaalisiin ja psyykkisiin vaikeuksiin ja näiden poistamiseen, jotka määrää lastensuojelulaki, niin tästä laista ei mitään merkittäviä lisäkustannuksia kunnille ole tulossa.

Arvoisa puhemies! Hyvin lyhyesti yksityiskohtaisista muutoksista, joita tässä esitetään.

Ensinnäkin säädetään yhteistyövelvoitteesta sekä opetuksen järjestäjän että sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten kanssa. Säädetään myös oppilashuollon ja kodin ja koulun yhteistyöstä, niin että se on osa opetussuunnitelmaa. Poissaolojen seurantaan ja ilmoitusvelvollisuuteen myös puututaan.

Arvoisa puhemies! Oikeastaan hyvin vilkkaasti koko kesän ajan on puhuttu niin sanotusta kurinpitolaista. Tähän lakiin sisältyy määräyksiä myös järjestyksenpidosta kouluissa, mutta ne ovat vain pieni osa tätä lakikokonaisuutta. Tässä laissa täsmennetään turvallisen opiskeluympäristön käsitettä, niin että opetuksen järjestäjältä vaaditaan suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Tämä on sinänsä hyvin edistyksellistä: ensimmäistä kertaa Euroopan unionin jossakin maassa säädetään esimerkiksi väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän estämisestä kouluissa.

Järjestyssäännöt halutaan pakollisiksi. Hyvin suuressa osassa kouluista järjestyssäännöt itse asiassa tällä hetkellä jo ovat. Nehän sinänsä eivät estä huonoa järjestystä, ja luulen, että silloin, kun järjestyssäännöt kirjoitetaan yhteistyössä opiskelijoiden, oppilaiden ja opettajien kanssa, järjestys paremmin turvautuu.

Arvoisa puhemies! Se, mikä minusta tässä laissa itse asiassa on se paras asia, on se, että niissä tilanteissa, joissa lasta tai nuorta tänä päivänä uhkaa määräaikainen erottaminen, saattaa kestää viikkoja jopa kuukausia, ennen kuin tämä erottaminen pystytään panemaan toimeen. Tämä laki mahdollistaa nyt sen, että toimeenpanoa voidaan nopeuttaa. Kun monissa muissa yhteyksissä on puhuttu siitä, kuinka löysässä hirressä joutuu joku roikkumaan, kun odottaa mahdollista tutkintaa ja rangaistusta, niin mielestäni tällaisen koululaisen, nuoren, roikuttaminen niin sanotusti löysässä hirressä, kun hän tietää, että mahdollinen erottaminen on edessä, ei kyllä opiskelumotivaatiota lisää.

Sitten laissa on myös määräykset siitä, että jos oppilas ei häiritessään noudata poistumismääräystä oppitunnilta, niin rehtorille ja opettajille annetaan oikeus poistaa oppilas luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta tai koulun tilaisuudesta. Sekin todetaan, että jos poistettava oppilas vastarintaa tekemällä yrittää välttää tämän poistamisen, on oikeus käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolusteltavina oppilaan ikä, tilanteen uhkaavuus tai häirinnän vakavuus sekä tilanteen kokonaisarvio huomioon ottaen.

Arvoisa puhemies! Pidän tärkeänä saada kertoa, että opetusministeriön alkuperäisessä esityksessä en esittänyt voima-sanaa, mutta jotta pääsimme tästä asiasta yksimielisyyteen ja saimme tämän lain eduskuntaan, niin nyt sinne pykälään on kirjoitettu "tarpeelliset voimakeinot".

Jukka  Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! Pääsääntöisesti en halua puhua lähetekeskustelussa asioista, jotka tulevat sivistysvaliokuntaan, jota pidän päävaliokuntanani, enkä nytkään kovin laajasti tähän asiaan ota kantaa enkä myöskään lyö kantojani lukkoon miltään osin, vaan niin kuin eduskunnan hyvä työskentelytapa on, kuuntelemme asiantuntijoita, ja esimerkiksi tämän lain kohdalta siihen on mitä erityisin tarve erityisesti sen asian kohdalta, johon ministeri Rask äsken päätti puheenvuoronsa.

Haluan kuitenkin alkuun todeta sen, että tämä laki perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain pykälien muuttamisesta vahventaa koulutuksen tasa-arvoa ja syrjäytymisen estämistä, koska tästä mielestäni nimenomaan on kysymys, kun korostetaan lasten ja nuorten kehitykseen liittyvien vaikeuksien ennalta ehkäisemistä ja varhaista puuttumista näihin vaikeuksiin ja edistetään hyvää oppimista sekä oppilaiden psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia.

Tämä on erinomainen laki. Ministeri Raskia voi ihan ansaitusti kiittää siitä, että me saamme vielä tämän lain käsitellä syksyn aikana. Sitten kun tähän vielä liitetään se sivistysvaliokunnan yhteinen näkemys, että esimerkiksi opinto-ohjausta tulee vahvemmin resursoida, koska se nimenomaan myöskin palvelee tasa-arvoa ja syrjäytymisen ehkäisyä, niin tässä on olemassa hyvä kokonaisuus.

Arvoisa puhemies! Minulla ei ole edellytyksiä mennä kaikkiin yksityiskohtiin nyt koskien tätä häiritsevän ja turvallisuutta vaarantavan oppilaan poistamista luokasta tai koulun alueelta. Mutta suhtaudun tähän esitykseen tältä osin hyvin kriittisesti, onko tämä se signaali ja näkemys, jonka parlamentti ja sivistysvaliokunta haluavat nyt kouluille, opettajille, vanhemmille ja lapsille antaa.

Jos pelkistän ja yksinkertaistan, niin tämän uuden pykäläkohdan perusteluissa on itse asiassa kirjoitettu paremmin ja pehmeämmin tämä asia kuin on suoraan luettavissa tästä lakipykälästä. Pykälän perusteluissahan todetaan: "Tarpeellisia keinoja voisivat olla esimerkiksi väkivaltaisesti tai uhkaavasti käyttäytyvän oppilaan rauhoittaminen kiinni pitämällä ja taluttaminen pois tilanteesta." Mutta itse tässä pykälässä on minusta jotenkin ristiriitaisesti lähdetty siitä, että "jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen - -". Tässä on minusta jotenkin loogisesti vastakkain tällainen epämääräinen vastarinta ja toisaalta puhe ja pyyntö, että oppilas poistuu. Haluan kyllä tähän asiaan erittäin perusteellisesti perehtyä asiantuntijoita kuulemalla, voisiko tämän asian nimenomaan lain tasolla kirjoittaa paremmin ja näitä perusteluja myös paremmin huomioon ottavaksi, koska mielestäni selvää on, että tämän kaltaisessa kriisi- ja ongelmatilanteessa, jolloin lapseen tai nuoreen joudutaan tavalla tai toisella käymään kosketuksenomaisesti kiinni, niin pääsääntöisesti se lapsi tai nuori on sen kaltaisessa tilassa, että siitä voi seurata vain aina huonompi ja huonompi vaihtoehto.

Mutta tiedän sen ja kannan myös aidosti huolta siitä, että lapsilla ja nuorilla on luovuttamaton oikeus saada opiskella rauhassa oppitunnin aikana. Siis en hyväksy hulinaa, hälinää enkä minkään kaltaista tällaista yli menevää rettelöintiä oppitunnin aikana. Siihen pitää puuttua. Se on luovuttamaton oikeus lapsilla. Mutta kuten valiokuntaneuvos Arajärvi julkisuuteen antamassa kannanotossaan totesi, näin sen ymmärsin, vähän tämän tyyppisten ongelmien hoidossa ja hoitamisessa voi olla esimerkiksi sekin vaihtoehto, että jos on ongelmallinen tilanne, niin opettaja kutsuu paikalle jonkun toisen opettajan ja rehtorin ja se asia sitten vain koetetaan puhumalla hoitaa eikä niin, että käydään raiveleihin kiinni. Itse en näe voimakeinoja myöskään, ainakaan tässä vaiheessa vielä, riittävän perusteltuina. Tältä osin ministeri Raskin varauksellisuus on myöskin lähellä sitä ehkä humanistista kasvatusnäkemystä, joka itsellänikin on.

Mutta kuten, arvoisa puhemies, sanoin, tämä asia vaatii erittäin perusteellisen asiantuntijakuulemisen, löytyisikö tähän parempi muotoilu ja tilannearviointi kuin mihin nyt hallituksen esityksessä on päädytty.

Inkeri  Kerola  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun tulkitsin tuossa ed. Gustafssonin tunteita, niin täytyy sanoa, että vähän samoilla aaltopituuksilla liikun minäkin tätä lakia lukiessani. Ennen kaikkea tulee mieleen se vanha sananlasku, että poissa silmistä, poissa huolesta.

Erityisesti mietin tätä lakia myös siinä valossa, että kun on kysymys niistä oppilaista, niistä lapsista, niistä nuorista, jotka oireilevat laillaan omaa elämäänsä, ehkä omaa elämäänsä, mutta monesti myös perheensä elämää, onko oikein se, että puutumme heidän reagointiinsa tällaisella voimallisella menettelytavalla. Siinä meillä varmasti on pohtimista.

Tässä työssä mukana olleena ja tällaisiakin tapauksia käsitelleenä, mistä tässä laissa erikoisesti puhutaan, tulee mieleen monesti sekin, että syli tai joku lämpimämpi kohtelu tällaisia oppilaita kohtaan olisi monta kertaa varmasti toimivampi menetelmä kuin konsanansa tämä lakiesitys ja pykälät, joihin puheessani viittaan.

Mietin myös sitä, onko oppilashuolto tänä päivänä niin suistunut raiteiltaan, että tarvitsemme siihen Opetushallitusta, emmekö selviä siitä muutoin.

Tulee mieleen myöskin se, mihin ministeri aiemmin viittasi, että tämä lakiesitys ei vaadi toteutuessaan lisäresursseja. Olen toista mieltä. Jos luetaan tätä lakia pykälittäin, uutta henkilökuntaa sosiaalipuolelle tarvitaan runsain mitoin. Kun tänä päivänä tehdään oppilashuollollisia toimenpiteitä, ja niitä tosiaan tehdään tänäkin päivänä ilman, että laki on ollut erikseen siihen velvoittamassa, niin kyllä monta kertaa vastauksena kuuluu se, että sosiaalitoimen puolelta ei löydy henkilökuntaa enää tällaisten tapausten selvittämiseen. Siksi olenkin sitä mieltä, että siitä huolimatta, että kunta olisi hoitanut kouluterveydenhuoltonsa hyvin ja myöskin panostanut ennalta ehkäiseviin toimiin, tämän lain myötä tarvitsemme myöskin sosiaalipuolen henkilökuntaa lisää, mikä sinänsä tarkoittaa suoranaisesti myös rahallisia menoeriä kunnalle.

Muutamiin pykäliin pysähtyäkseni haluaisin ottaa ensinnäkin esille sen, että perusopetuslain 3 §:ssä puhutaan opetuksen järjestämisestä. Tässä pohdin sitä, onko kysymys opetuksen sisällöstä vai menetelmistä. 3 §:ssähän viitataan siihen, että opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Samoin mietin sitä, että jos oppilas poistetaan luokkatilanteesta, tukeeko tämä ja edistääkö tämä toimenpide oppilaan tervettä kasvua ja kehitystä. Niin ikään 14 §:ssä mennään mielestäni oppisisällöllisiin asioihin.

Sen sijaan 15 § Opetussuunnitelma ja siinä kehotus toimia kodin ja koulun yhteistyössä saa miettimään sitä, että juuri nämä oppilaat usein tarvitsisivat vanhempia, joita heillä ei ole, ja näin ollen tätä yhteistyövelvoitetta ei voida saavuttaa.

Sitten 26 §:ssä viitataan oppivelvollisuuden suorittamiseen, ja tässä pohdin sitä näkökulmaa, että oppilaan poistaminen luokasta ei edesauta oppivelvollisuuden suorittamista. Monta kertaa jää lyhyempiä tai pitempiä jaksoja opetuksesta saavuttamatta, mikäli näitä toimenpiteitä käytetään hyvinkin usein.

31 a § Oppilashuolto on valiokunnan erityistarkasteluun otettava pykälikkö momentteineen. Siinä viitataan mielestäni asioihin, jotka vaativat tarkennusta.

Seuraavaksi ollaan 42 §:ssä, jossa viitataan muutoksenhakuun. Miten tämä toimenpide voidaan suorittaa, vaatii varmasti myös erityisperusteluja.

Arvoisa puhemies! Kaikkinensa oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön on määritelty lukiolain 21 §:ssä. Haluaisin laajentaa tämän pykälän käsittelyä turvallisuuteen kokonaisuutena ja myös siihen, käykö niin, että opettajan "kynnys" sietää turvallisen ympäristön luomisen edellytyksiä nousee tai madaltuu tämän lain myötä. Ennen pitkää saattaa käydä niin, että tuntuu helpottavalta se, että saa pienimmästäkin syystä poistaa oppilaan silmistänsä. Tätä mietin erikoisesti lukiossa mutta myös perusopetuksessa, jossa ryhmäkoot alkavat olla jo äärirajoilla määrällisesti, ja myöskin oppilasaines näissä alkaa kasautua ei helposti käsiteltävän joukon puolelle.

Arvoisa puhemies! Haluaisin nähdä tämän lain myönteisessä valossa, mutta mielestäni tähän sisältyy niin paljon spekulatiivista ainesta ja erikoisen tarkastelun kohteeksi tulevaa ainesta, että toivoisin, että valiokunta jaksaisi tätä käsitellä erityisen antaumuksella huomioiden myöskin sen, että meillä on oppisisältöjä, jotka vaativat tiettyä tavoitteellisuutta jokaisen oppilaan kohdalla, sellaisenkin, joka ei ehkä kulje tavallista elämänpolkua. En haluaisi olla vahvistamassa lakia, joka tänä päivänä syrjäytyneitä oppilaita syrjäyttää edelleen.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Koulunkäynnin ja opiskelun tärkein tehtävä on epäilemättä oppiminen. Suomi on tässä suhteessa tullut saaneeksi varsin paljon mainetta viime puolen vuoden aikana Oecd:n Pisa-tutkimuksen ansiosta, jossa suomalaiset 15-vuotiaat sijoittuivat ensi sijalle lukemisessa ja kolmanneksi ja neljänneksi myös matematiikassa ja luonnontieteissä. Niin kuin me tiedämme, tämä on herättänyt suurta huomiota ympäri maailmaa, erityisesti Saksassa. Kun henkilökohtaisesti allekirjoittaneellakin oli tilaisuus Ranskassa kesällä itsekin opiskella, sain paljon kysymyksiä siitä, miten me suomalaiset olemme näin hyviä opiskelutulosten suhteen, nimenomaan nuorten opiskelutulosten suhteen.

Puhemies! Koulun toisena tehtävänä on myöskin kasvatus. Mielestäni se merkitsee kaikkien toisten kunnioittamista ja mahdollisuutta häiriöttömään opiskeluun. Haluan erityisesti korostaa sitä, että jokaisella suomalaisella koululaisella ja opiskelijalla pitää olla oikeus häiriöttömään koulunkäyntiin. Mutta, puhemies, se ei voi tapahtua siten, että opettajat ja muut viranomaiset käyttävät kohtuuttoman kovia otteita, enkä väitä, että Suomessa tähänkään mennessä näin olisi tehty. Uskon, että suomalaisten opettajien keskuudessa terve järki on kaikissa tilanteissa pääasiassa kuitenkin päässyt voitolle. Mutta tosiasia on se, että ongelmat kouluissa ovat lisääntyneet nimenomaan kurinpidon suhteen, ja siinä suhteessa tämä laki on todella tervetullut. Se antaa uusia resursseja, uusia mahdollisuuksia näitten ongelmien poistamiseen.

Toisaalta tietysti selvää on, että mikään laki ei voi kuitenkaan poistaa perussyitä. Mielestäni meidän poliitikkoina, kansanedustajina, on myöskin nähtävä se, että näihin perussyihin, jotka eivät nyt kuulu tämän lain piiriin, on käytävä käsiksi entistä voimakkaammin eli siihen, mikä aiheuttaa lasten syrjäytymistä. Se on vanhempien työttömyys, useimmiten työttömyys ja syrjäytyminen, joka sitten aiheuttaa lasten syrjäytymisen ja aiheuttaa näitä kouluongelmia. Pääasiallisesti kouluongelmat aiheutuvat tästä. Kun kuulee tosiaan hälyttäviä lukuja siitä, kuinka paljon meillä on syrjäytyneitä perheitä ja sitten perheitä, joista lapsia käy koulua, todella me olemme vakavan ongelman edessä.

Täällä jo viitattiin lisäbudjettikeskustelussa siihen Vappu Taipaleen haastatteluun pari viikkoa sitten, joka ennakoi Stakesin tulevaa tutkimusta, jonka mukaan köyhien lasten lukumäärä, tarkoittaa köyhien perheiden lukumäärää, on hälyttävästi lisääntymässä meidän maassamme. Tästä suurelta osin uskon näitten kouluongelmien myöskin lähtevän liikkeelle, vaikka kuten totesin, en usko, että ne suinkaan kaikki ovat lähtöisin sieltä. Tosiasia on se, että meillä on aina Suomessa ollut kouluissa ongelmia. Ei se ole pelkästään tämän päivän ongelma.

Mitä tulee sitten keinojen käyttämiseen, kuten ministeri Rask puheenvuorossaan totesi, tätähän lakia on vähän kohumainostettu sillä tavalla, että tämä on kurinpitolaki, ja ehkä tässä loppuvaiheessa juuri minun mielestäni tämä pykälä sai valitettavan sanamuodon. Henkilökohtainen veikkaukseni on, että sivistysvaliokunta tulee lausuntojen perusteella poistamaan sanan "voima" siitä. Mielestäni aivan riittävää on se, että käytössä on tarpeellisia keinoja. Kyllä se sitten sanoo kaikille tervejärkisille ihmisille, mitä nämä tarpeelliset keinot ovat.

Mutta, puhemies, vielä kerran: On välttämätöntä, ettei vähemmistö, joka häiriköi luokassa, pääse terrorisoimaan enemmistöä. Mutta yhtä välttämätöntä on se, että kaikista lapsista ja nuorista pidetään huolta, olipa heidän asemansa sitten koulussa minkälainen tahansa.

Suvi  Lindén  /kok:

Arvoisa puhemies! On erinomaista, että eduskunta saa vihdoin käsiteltäväkseen oppilashuoltoa koskevat lainmuutokset, jättihän niin sanottu turvatyöryhmä ehdotuksensa opetusministeriölle jo yli kaksi vuotta sitten. Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön, ja nyt käsiteltäväksi tuodut muutokset ovat jo pitkään kaivattuja, muun muassa kouluturvallisuutta edistäviä toimia. Nämä toimenpiteet edistävät hyvää oppimista sekä oppilaiden psyykkistä ja fyysistä terveyttä sekä sosiaalista hyvinvointia.

Esityksen mukaan oppilas- ja opiskelijahuollon sekä kodin ja koulun yhteistyön keskeiset periaatteet lisätään opetussuunnitelman perusteisiin. Tämä on saanut monet pelkäämään sitä, että uudistukset olisivat liian julistuksellisia eikä käytäntö todellisuudessa muuttuisi. Mielestäni kuitenkin on hyvä asia, että esitykset on määritelty tarkasti, ja varmasti sivistysvaliokunta tulee tarkoin tätä lakia tarkastelemaan tästäkin näkökulmasta.

Erittäin hyvä asia on myös, että kodin ja koulun yhteistyön käytäntöjä kirjataan nykyistä tarkemmin. Kouluihin on myös kaivattu takaisin järjestyssääntöjä, jotka tämän esityksen mukaan tulevatkin pakollisiksi. Viesti kouluistamme on, että arkipäivän luokkatilanteissa esiintyy yhä enemmän häiriötilanteita. Kokoomuksen eduskuntaryhmä vaati jo viime kesän kesäkokouksen kannanotossaan, että muiden oppilaiden turvallisuutta vaarantava ja oppimista jatkuvasti häiriköivä oppilas pitää olla mahdollista ei ainoastaan kehottaa poistumaan vaan poistaa luokasta. Näinhän tässä lakiehdotuksessa nyt on. Suomalainen opettajankoulutus on erittäin korkeatasoista, ja kyllä opettajiemme tilannearviokykyyn tulee voida luottaa.

Julkisuudessa on esitetty ajatus siitä, että häiriköivän oppilaan poistoon tarvittaisiin kahta aikuista. Ainakin tältä istumalta mielestäni esitys on turhanpuoleinen. Tilanteet luokissa muodostuvat nopeasti, ja opettajilla on oltava myös keino rauhoittaa ne muiden oppilaiden opiskelurauhan turvaamiseksi. Hyvä johtajuus, hyvä työyhteisön, koulun, ilmapiiri tuo parhaat oppimistulokset, niin kuin koululakien selonteossa todettiin, ja tällä lainsäädännöllä varmasti parannetaan tätä kokonaisuutta.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Miellytti se tapa, millä ministeri Rask esitteli tätä lakiesitystä, kun mediassa on käsitelty, että me odotamme tänne eduskuntaan kurinpitolakia koulutoimeen. Kuitenkin ministeri aloitti sillä, että tämä on oppilashuoltolaki ja sen kautta tavoitteena on oppilaan oikeusturvan parantaminen. Niin itsekin ajattelen. Tietysti on tärkeä asia myöskin se, että turvallinen oppimisympäristö lain mukaan taataan oppilaalle. Mutta todella on odotettu lakia ja toivotaan, että kunnat ottavat tämän vakavasti, ja toivotaan, että sivistysvaliokunta saa tähän hengen ja sellaisen tunteen, että jotakin todella tehdään ja että kuntia myöskin vähän pakotetaan ja kepillä ja porkkanalla uhataan, jos näin ei muuten tapahdu.

Ed. Elo viittasi juuri tähän Pisa-tutkimukseen. Me suomalaiset olemme sellainen kansa, että me haluamme aina kaikkea hyvää esitellä, ja Pisa-tutkimuksen toinen puoli onkin jäänyt vähän vähemmälle. Nuorista on todettu tässä Oecd-tutkimuksessa, että humalakäyttäytyminen esimerkiksi on aivan ykkösasioita suomalaisten nuorten keskuudessa, mikä muualla Oecd-maissa on vähän harvinaisempaa. On varmasti sellaisia asioita, joita todella tällä lakiesityksellä parannetaan, ja siinä mielessä tämä laki on lohdullinen.

Mutta kyllä se vaan niin on, että esimerkiksi kouluterveydenhuolto on ollut hyvin korkealla tasolla, mutta sitä aika paljon ovat kunnat joutuneet laman aikana leikkaamaan, ja myöskin organisaatiomuutos on aiheuttanut sen, kun meillä on käytössä väestövastuuperiaate, että varsinaisesti kouluterveydenhoitajia ei enää ole olemassakaan vaan vauvasta vaariin hoidetaan. Se on aiheuttanut sen, että kouluilla ei aina valitettavasti ole omaa kouluterveydenhoitajaa, joka olisi tärkeä asia tämänikäisille nuorille, eli jatkuvuus ja turva on tärkeää.

Tärkeää on myöskin se, että oppilaalle taataan, silloin jos hän joutuu esimerkiksi kotiolosuhteista tai alentuneen itsetunnon tähden vähän sille polulle, että koulu ei maistu, tuki koulukuraattoritoiminnalla, koulupsykologien avustuksella eteenpäin. Tämä on hyvä asia, jos tästä tulee ikään kuin subjektiivinen oikeus, kuten esimerkiksi tukiopetuksesta uusissa koululaeissa.

Sitten turvallisesta oppimisympäristöstä: Muistan, että silloin kun edellisellä kaudella sivistysvaliokunnassa olimme tekemässä näitä uusia koululakeja, tämä pykälä oli sellainen, jota todella hioimme ja josta halusimme hyvin selkeän ja hyvän. Mielestäni siinä selkeästi sanotaan, mitä tarkoittaa turvallinen oppimisympäristö. Kun täällä on vihjailtu, että tämä "voimakeinoin" olisi joku hirveän iso mantra, joka erottaa näissä asioissa, niin eihän se näin ole. Tänään esimerkiksi kuulin tapauksesta, jossa oppilas oli lyönyt opettajaa tuolilla päähän ja opettaja oli joutunut sairaalahoitoon. Eihän siinä oikeastaan silittelemällä sitten kauhean selkeästi päästä eteenpäin. (Ed. Gustafsson: Miten se tähän asiaan liittyy?) — No, se liittyy sillä tavalla, että oppilas ei voi silloin hyvin, ja jos näin on, että hän seuraavaksi iskee oppilasta tuolilla päähän, niin kyllä se nyt vähän tähän liittyy. Tässä tullaan siihen, että meillä on laissa hyvin selkeästi kirjattu oppilaiden turvallinen oppimisympäristö. Se on tärkeä asia ja siihen itse panostan, koska mielestäni on muiden oppilaiden oikeusturvakysymys, jos tämmöisiä kurinpidollisia asioita ei saada hoidettua silittelemällä tai puhumalla kauniisti. Ei se vaan onnistu.

Olen itse käynyt tarkkisluokassa, ollut siellä monta tuntia tänä syksynä kuuntelemassa ja katselemassa, ja kyllä minä aika huolestunut olen siitä, minkälaisia oppilaita voi olla. Se ainakin minun silmäni aukaisi, mutta ei se tarkoita sitä, että ajatuksissani heitä rankaisen. Heillä on joitakin ongelmia ollut, ja heitä ei voi jättää yksin, heitä varten juuri oppilashuollollisia toimenpiteitä tässä laissa tehdään. On ollut erilaisia kokeilujakin siitä, että jos oppilas joudutaan poistamaan luokasta, hänelle tulisi taata samassa koulussa ja samalla hetkellä tukitoimenpiteitä. En tiedä, miten se on mahdollista, mutta toivoisin, että näin olisi, koska siitähän ei ole mitään hyötyä, että nuori, lapsi, poistetaan eri tavoin luokasta, minkä jälkeen hänelle ei tapahdukaan mitään. Se on minusta väärää toimintaa eikä edesauta lapsen, nuoren, kehittymistä vaan rankaisee eikä johda oikeastaan mihinkään.

Minusta on myöskin hyvä asia, että järjestyssäännöt tulevat kouluihin. Siinä varmasti vanhempainyhdistyksillä tulee olemaan suuri rooli, minkälaiset niistä tulee, ja se on tärkeää. Olisin jotenkin toivonut, että tässä olisi vanhempainyhdistyksen asemaa virallistettu jollain tapaa enemmän, koska oletetaan, että he myöskin ovat mukana koulun arvioinnissa.

Tärkeänä pidän myöskin yhteistyövelvoitetta, koska oppilashuollollisissa toimenpiteissä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa tehtävä yhteistyö niin mielenterveyspuolella kuin sairaanhoidossakin on erittäin tärkeä asia.

Tiedän myöskin, että oppilashuoltoon liittyy aika paljon tavoitteita siitä, että syrjäytyminen pystytään estämään. Monta kertaa nuori, tyttö tai poika, kärsii puberteetista ja vaikeuksia on, mutta kun päästään vuosi eteenpäin, hänestä tulee ihan fiksu nuori ihminen, jolla ne vaikeudet ovat takanapäin.

Arvoisa puhemies! Mielestäni laki on hyvä, ja käsittelin sitä nimenomaan, ed. Elo, niin, että ensin käsittelin oppilashuollollisia asioita, joita pidän tämän lain tärkeimpänä kohtana, ja sitten sitä toista tärkeää eli oppimisympäristöä, jonka pitää olla turvallinen.

Mikko Elo /sd (vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Nyt paljastuikin, että kokoomuksessa on todellinen rautarouva, ed. Tulonen, joka vähän niin kuin rautaa rajalle eli ... (Ed. Gustafsson: Nytkö se vasta selvisi ed. Elolle?) — vasta nyt, vasta nyt, pitkän ajan jälkeen — eli rautaa rajalle, voimakeinoja tarvitaan. Se tuntuu vähän liioitellulta minusta myöskin. Ed. Gustafssonin kanssa olen aivan samaa mieltä. En ymmärrä mitä tämä laki olisi auttanut siihen, jos oppilas lyö opettajaa tuolilla päähän, mutta ehkä se olisi sitä saattanut jotenkin estää, en minä nyt sitä mene sanomaan.

Mutta puhemies, se mitä halusin sanoa: Luin tästä Pisa-tutkimuksesta 15-sivuisen englanninkielisen selvityksen. Siinä ei kyllä suomalaisten humalahakuisuudesta nuorten osalta mainittu mitään. Sehän on, ed. Tulonen, Programme for International Student Assessment eli kansainvälinen ohjelma opiskelijoitten arvioinnista. Ei siinä humalasta puhuttu yhtään mitään.

Inkeri  Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivoisin, että ed. Tulonen antaisi myös ratkaisunsa siihen, millä tavalla saadaan lisäresursseja nimenomaan taloudellisen avun muodossa koulupsykologi- ja koulukuraattorilinjalle, koska niistä on huutava pula. Ilman sitä, että niihin lisäresursseja annetaan välillisesti kuntien kautta valtiolta, ei ratkaisu synny.

Tuohon tuoliongelmatiikkaan voisi tietenkin sanoa, että totta kai tämä laki olisi auttanut siinä sen jälkeen, kun tuo tapahtuma on sattunut. Sen jälkeen oppilas olisi voitu poistaa luokasta, mutta en tiedä, mitä se olisi vaikuttanut. Ennalta ehkäisevistä toimista on puutetta.

Irja  Tulonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella, oikeastaan ärsyttääkseni teitä sanoin tämän tuolijutun, mutta se on ihan totta, näin on tapahtunut. Miettikääpäs vähän, jos olisitte opettaja tai koulun rehtori, mitä siinä tilanteessa tehtäisiin. Nämä ovat ilmeisesti aika vakavia asioita. Sen tähden halusin havahduttaa teitä, jotka haluatte vähän miedommin tekstein näitä kurinpidollisia asioita toimittaa. Jos olen rautarouva, kun haluan todella, että oppimisympäristö on rauhallinen, niin oikein mielelläni silloin olen. Pidän oikeusturvan kannalta tärkeänä, että kouluihin saataisiin selkeämpiä ohjeita. Oletan, että näillä koulukohtaisilla järjestyssäännöillä saadaan hyvää aikaan.

Ed. Kerolalle: Kyllä kunnat varmasti arvioivat esimerkiksi tämän lain (Puhemies koputtaa) voimantulon yhteydessä, mitä tehdään. Omassa kotikaupungissani Tampereella perustetaan ensi vuodeksi kaksi koulukuraattorin ja yksi koulupsykologin virka. (Puhemies koputtaa) Kyse on siitä myöskin, mitä priorisoidaan.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Todella hyvä, että tämä niin sanottu oppilashuoltolaki on nyt käsittelyssämme. Siihen yhdyn, mitä täällä on jo puhuttu nimenomaan siitä, mitä sivistysvaliokunnan tulisi nyt erityisesti ottaa huomioon, miten menetellään näissä erilaisissa kurinpitotoimenpiteissä. Tässä tuodaan esille myös erittäin hyvin oppimisympäristön erilaiset ongelmat, joista tässä keskustelussa on jo puhuttu. Sitten sanotaan, että välttämättä tähän ei tule mitään varsinaisesti uutta organisaatiota, ei myöskään kovin paljon resurssejakaan. Tästä kyllä toivoisin jotenkin uudenlaista näkökulmaa, kun kuitenkin ne ongelmat ovat niin moninaiset, mitä täällä on. Pääsemmekö me ilman, voi sanoa, huomattavia uusia resursointeja? Toivoisin tätä samaa, mitä täällä on jo kysytty, millä tavalla tämä resursoidaan kaiken kaikkiaan.

Jos ajattelen tätä kurinpitokysymystä, niin kyllä yhdyn siihen, että meidän pitäisi löytää koko oppilashuoltoon, kouluterveydenhuoltoon kouluterveydenhoitajasta aina koulupsykologiin ym. enemmän osaamista, että he voisivat havaita jotakin, ennen kuin se tuoli lentää. Silloin se on se ehkä kansanterveyslain olennainen osuus, että hoito ja huolto on läsnä, saatavilla, että joka koulussa on riittävästi silmiä ja korvia, on osaamista ja tiimissä työskentelyä siten, että opettajat ja eri ammattialojen osaajat ovat yhdessä ja mahdollisesti luokassa on jopa kaksi opettajaa tai erityisalan ihmisiä tekemässä työtä, jossa kasvatetaan ja opetetaan ja opitaan. Minusta siellä on löydettävä ihan uudenlaisia toimintamuotoja, ei voimakeinoja, uudenlaisia toimintamuotoja kaiken kaikkiaan.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin käsillä olevan lain 31 a §:n oppilashuolto -kohdasta: Kaipaisin ja toivon, että valiokuntakeskusteluissa perehdytään tarkemmin siihen, onko tällainen puitelainsäädäntö, vihjeiden antaminen siitä, mitä oppilashuolto pitää sisällään, näin epämääräinen, hyvää tarkoittava teksti, joka ei välttämättä takaa yhtään mitään, riittävä niihin ongelmiin, mihin täällä edelliset puhujat ovat, totta vie, ihan aiheellisesti viitanneet.

Otan muutaman esimerkin. Ei välttämättä riitä se, että on tarpeeksi rahaa palkata ihmisiä. Suomessa koulutetaan psykologeja ja psykiatreja väestöön nähden poikkeuksellisen paljon. Mikään tutkimus ei viittaa, että väestömme on maailman hulluinta taikka lähellä edes sitä, että mielenterveysongelmia olisi poikkeuksellisen paljon. Sen sijaan hyvin paljon on viitteitä siitä, että kelakorvausratkaisuilla me ohjaamme tällä hetkellä työmarkkinoilla olevia psykologeja ja psykiatreja yksityiselle puolelle antamaan pitkäaikaisia terapioita, joista saa kelakorvauksen. Tämän takia esimerkiksi koulupsykologien virkoja on avoinna täyttämättä vaikka kuinka paljon.

Jos valiokuntakuulemisissa käy selville, että oikeasti tilanne on näin vakava kuin minulle ainakin alan asiantuntijat ovat kertoneet, niin toivoisin, että te valiokunnassa pystyisitte silloin avaamaan 31 a §:n todellisuutta ja esittämään myös konkreettisia keinoja, miten näistä hurskaista toivomuksista ja viitteistä tehdään todella nykyistä laadukkaampaa oppilashuoltoa.

Meillä on aika paljon tuoreita arvioita siitä, missä jamassa koulujemme oppilashuolto on, ja ne arviot ovat todellakin ikäviä. Siitä näkökulmasta tervehdin toki ilolla, että tämä laki on nyt saatu valmiiksi. Tiedän, että sitä on ministeriössäkin pidetty erittäin tärkeänä ja sen eteen on tehty paljon työtä. Paitsi että tarvitaan oppilaan mielen huoltoa, kaipaan myös sitä, että valiokunta pystyy arvioimaan, miltä osin oppilashuolto, yleensä kouluyhteisö, pystyy ensinnäkin olemaan selvillä ja hankkimaan aktiivisesti tietoa siitä, onko kaikilla oppilailla turvallinen aikuisyhteisö ympärillään. Ei ole kyse vain isästä ja äidistä vaan ylipäätänsä arjessa turvallisista, jotakuinkin luotettavista aikuisista. Sitten jos on niin, että oppilaalta selvästi tämä turvallinen aikuisyhteisö puuttuu, niin oppilashuollolla pitää olla keinoja ottaa yhteyttä kunnan eri vapaaehtoistoimijoihin, seurakuntaan, kunnan viranomaisiin, lähiympäristöön ylipäätänsä ja tehdä asialle jotain. Tätä tehdään hirvittävän vähän varsinkin yläastevaiheessa, että oikeasti joku siellä niissä valtavissa massoissa, jotka eivät enää ole edes luokkayhteisöjä, ottaisi jokaisen oppilaan elämästä selvää. Jos tätä ei tehdä, oppilashuoltopykälä 31 a on yhtä tyhjän kanssa. Jos se tarkoittaa, että sitten vasta, kun se tuoli nousee tai jotain muuta tapahtuu, muistetaan, että ai niin, pitäisi varmaan ottaa selvää, kuka tämä ihminen on ja mitä sille kuuluu, silloin tämä järjestely on mennyt pieleen hyvistä lain sanamuodoista huolimatta.

Terveysliikuntatoimikunnan puheenjohtajana puhun taas kerran siitä, että nuorisomme eli koululaisemme ovat äärimmäisen huonossa kunnossa. Vähintään puolet heistä liikkuu terveytensä kannalta aivan liian vähän. Aikuisiän diabetes, joka on elintapasairaus ja johon kuollaan kymmenenkin vuotta ennenaikaisesti ja ennen kuolemaa usein hyvin pahasti kidutaan — joudutaan ehkä amputaatioihin, menetetään näkö, elämänlaatu heikkenee merkittävästi — johtuu vääristä elämäntavoista ja sitä on nykyään jo teini-ikäisillä ja jopa joillakin lapsilla, kakkostyypin diabetesta. Yhteiskunnalla ei ole kyllä neuvolaverkoston lisäksi mitään muuta tehokasta keinoa puuttua tähän asiaan kuin antaa se kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon tehtäväksi.

Senpä takia valiokunnalle rohkenisin toivoa, että katsoisitte terveysliikuntatoimintakunnan mietinnöstä tältä osin ne toimenpiteet, mihin valtioneuvosto on osaltaan siinä yhteydessä sitoutunut, ja katsoisitte realistisen rahoituksen ja velvoitteet kuntoon siitä, että koulujen on otettava selvää, miten oppilaat kulkevat kouluun ja takaisin. Se on hyvin keskeinen arkiliikunnan osa. Jos se tapahtuu kävellen tai sitten isompien lasten osalta polkupyörällä, talvella hiihtäen, olemme kansanterveydellisesti jo aivan eri maassa kuin tänä päivänä olemme. Jos sitten on syitä, miksi se ei voi tapahtua luontevasti itse itseään liikuttaen, silloin koululla on erityisvastuu järjestää sitten iltapäiviksi tai välitunneiksi, vapaa-ajalle, liikkumista jopa niin, että liikkumista annetaan sitten läksyksi ja läksyjen suoritusta kontrolloidaan yhdessä perheiden kanssa. Oppilashuollon pykälä ei käytännössä auta oppilaita, jos ei se tee nykyistä selvästi paremmin monia asioita. Jos asiantuntijakuulemisessa käy selville, että tarkoitus on, että mikään ei erityisesti ainakaan lyhyellä aikataululla muutu, mitään uusia velvoitteita ei synny, mitään uusia semmoisia asioita, joita seurattaisiin siltä kannalta, onko muutos tapahtunut, ei tapahdu, tämä pykälä jää olemaan yhtä tyhjän kanssa.

Sitten kurinpitoon. Itse olin niin sanotun välivuoden yläasteella tarkkailuluokan opettajana vastavalmistuneena ylioppilaana ja koulun rehtori kutsui minut siihen tehtävään siksi, että ne kaikki kuusi poikaa, joita opetin, olivat olleet aikaisemmin uimakoulussani. Rehtori katsoi, että tarjolla olevasta työvoimasta minä olin siinä tilanteessa ilman opetustakin pätevin sen takia, että minulla oli kontakti näihin lapsiin. (Ed. Gustafsson: Siis uimamaisteri!) — Uimamaisteri ja koripallovalmentaja ja mitähän vielä. — Tietysti olen jäävi arvioimaan, mutta sillä kokemuksella arvioisin, että sitä ei pidä väheksyä, että varsinkin vaikeassa murrosiässä olevia lapsia ja nuoria opettaa semmoinen henkilö, joka on tuntenut heidät jo lapsena.

Siitä tullaankin siihen, että kurinpitoasia on monessa tilanteessa vältettävissä, jos ensinnäkin päästäisiin siihen uusien koululakien sallimaan tilanteeseen, että jako ylä- ja ala-asteiden välillä ei olisi niin jyrkkä kuin se tänä päivänä on, jos voitaisiin tehdä niin, että tutut, jo ennen sitä myllertävää murrosikää tutuiksi käyneet opettajat ainakin joiltain osin opettaisivat myös niitä murrosikäisiä, ja varsinkin — ja tämä on mielestäni suuri haaste, se on ehkä vähän tabu, josta ei uskalleta puhua — päästäisiin pois siitä, että varsinkin yläastevaiheessa, vaikka sitä yläastetta ei virallisesti olekaan, aineenopettajina on hyvin paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan halunneet murrosikäisten opettajiksi. He halusivat sen aineen asiantuntijatehtäviin ja päätyivät vasten tahtoaan murrosikäisten opettajiksi. Se on huomattavasti tärkeämpi asia kuin se, annetaanko jossain tilanteessa oikeus käyttää väkivaltaa hätääntyneessä tai häiriintyneessä tilassa olevaa nuorta kohtaan. Silloin täytyisi myös rohjeta löytää aikaa ja rohkeutta katsoa sitä, ketkä, millä motiiveilla ja millä koulutustaustalla opettavat murrosikäisiä.

Sitten itse väkivallan käytöstä. Jossain määrin tätä keskustelua kuuntelee vähän kuin aikoinaan keskustelua rauhaanpakottamisesta ja Sankt Petersburgin periaatteista. Missä menee se raja, mikä on klassista, viisasta, suomalaisista rauhanturvajoukoista tuttua aseetonta ja väkivallatonta, psykologiaan, henkiseen vahvuuteen, varmaan ja rauhalliseen käyttäytymiseen, puheeseen, vahvaan ja luotettavaan aikuisen läsnäoloon perustuvaa toimintaa, jossa vain viimekätisenä, äärimmäisen harvoin, tuskin koskaan käytettävänä vaihtoehtona on se, että jos ihan pakko on, niin käytetään fyysistä kontaktia? Missä taas alkaa sitten semmoinen Nato-joukkojen rauhaanpakottamistyyppinen toiminta, että ensin jo tönäistään ja sitten ehkä muutenkin uhataan ja kolmanneksi kysytään, olisinko voinut tehdä jotain toisin? Toivon, että valiokunta tältä osin rohkenee löytää keinoja, miten tämä pykälä voidaan kirjoittaa paremmin tätä ensimmäistä vaihtoehtoa tukevaksi.

On varmaan kaikille, jotka kouluyhteisössä ovat olleet, selvää, että joskus tilanne on sellainen, että on ihan hyväkin, että fyysisesti tehdään rajat, mutta silloin sen ei tarvitse olla välttämättä väkivaltaa. Kiinni pitäminen, lähelle tuleminen, semmoisen pahimman murrosiän kohtauksen rauhoittaminen, siihen kontaktin saaminen on joskus ihan välttämätöntä. Mutta pitääkö sitä kutsua välttämättä kurinpidoksi, vai onko kysymys pedagogisesti oikeasta toiminnasta? Luin juuri Tiede-lehdestä, että varsinkin poikien murrosiälle on löytymässä todennäköisesti ihan fysiologisiakin selityksiä. Kyse saattaa olla todellakin siitä, kun ihan täysjärkiset ja fiksut pojat saattavat pariksi vuodeksi mennä aika sekaisin, että poikien murrosiässä aivomassa kasvaa poikkeuksellisen nopeasti ja sähköjärjestelmät ovat vähän aikaa sekaisin. Silloin saattaa olla kyse ihan siitä, että täytyy vähän auttaa. (Ed. Gustafsson: Feministit keksivät viisaita selityksiä!) — Tätä voi tapahtua toki tytöillekin, ed. Gustafsson. Luin vain sen lehtiartikkelin, joka kertoi pojista.

Aivan lopuksi toivoisin valiokunnalle reippautta ja rohkeutta olla tekemättä tästä poliittista vaaliteemaa. En voinut olla kuulematta kokoomuksen tahon puheenvuoroista sitä äänensävyä, että oikeasti nyt ensinnäkin liioitellaan koulun arjen ongelmia ja halutaan esittää niihin sellaisia kuriratkaisuja, jotka eivät ole tästä päivästä. Mutta samaan aikaan on tunnustettava ja tunnistettava se, että joskus pitää mennä lähelle. Mielestäni julkisuudessa valiokuntaneuvos Arajärven esitys siitä, että silloin, jos aikuisilta voimaa tarvitaan, niitä aikuisia olisikin kaksi, on sangen varteenotettava. (Ed. Gustafsson: Juuri näin, yksinkertainen parannus!) Eikä silloin ole kyse, niin kuin jossain lehdessä kommentoitiin, 70-luvun aatteista, hanttapulien ja huligaanien suojelemisesta, vaan silloin on kysymys myös tämän aikuisen oikeusturvan suojelemisesta. Silloin sitä tilannetta arvioimassa on kaksi aikuista plus koko oppilasyhteisö. Sen tilanteen jälkikäteinen purkaminenkin on todennäköisesti huomattavasti realistisempaa ja rauhallisempaa ja oikeudenmukaisempaa.

Irina  Krohn  /vihr:

Arvoisa puhemies! On erinomaista, että koulun oppilasturvaa parannetaan ja tämä laki antaa siihen mahdollisuuden, mutta yhä enemmän olen huolestunut siitä, että koululle sälytetään vastuu ratkaista ongelmia, jotka ovat syntyneet jossain aivan muualla. Jos ajatellaan, että meillä Suomessa tällä hetkellä pienten lasten isät tekevät pisintä työpäivää, koululaisten äidit ovat epävarmoissa työsuhteissa ja pätkätöissä, me asumme Euroopan ahtaiten, meillä on Euroopan huonoin työsuhdeturva, niin ne olosuhteet, joissa vanhemmat vetävät vastuullista vanhemmuuttaan, ovat aika turvattomat. Meillä alkoholin käyttö lisääntyy, samoin meillä on hyvin korkeat tilastoluvut perheväkivallasta. Useinhan on tilanne niin, että jos perheessä isä lyö äitiä, niin ainakin äiti, jos ei sitten isä, lyö lapsia. Jos lapset oirehtivat koulussa, sehän kertoo siitä, että koulu on jo turva, koulu on se turvallinen paikka, missä lapsi uskaltaa oirehtia. Sen takia yhä enemmän toivoisi, että kouluympäristö tietyllä tavalla olisi se paikka, jossa lapsi uskaltaisi kertoa, mitä hänelle ja perheelle kuuluu, jos tätä asiaa lapsi ei ole voinut kotona ilmaista.

Kurinpitosääntö oli hyvin yllättävä, ja olin oikeastaan hyvin ilahtunut ja ymmärsin hyvin, että voima-sana ei ole ministeri Raskin alkuperäinen esitys, eikä se sopisikaan hänen profiiliinsa. Mutta meillä toisin sanoen on ensimmäisenä Euroopassa saatu lainsäädäntö, missä saadaan käyttää voimakeinoja, ja samanaikaisesti meillä on Oecd:n parhaat oppimistulokset. Tuntuu, että olemme hyvin yli-innokkaasti näitä voimakeinoja lisäämässä kouluun.

Jos tämän kaltaista toimintaa tarvitaan, sen ei mielestäni välttämättä kuuluisi olla opettajan tehtävä. Jos on todella tilanne, että oppilas saa poistumiskehotuksen ja ei poistu, aivan yhtä hyvin voitaisiin ajatella, jos todella on menty tällaiseen pisteeseen koulussa, että oppilas ei tottele opettajan sanaa, että silloin kutsuttaisiin vartiointipalvelu eli ikään kuin tämä tehtävä rajattaisiin pois opettajan tehtävästä. Se tavallaan myös toisi dramaattisesti esille, kuinka erillinen asia pedagogisesta tehtävästä tämän kaltaisten kurinpitotoimien suorittaminen on. Toinen erittäin hyvä ja helppo ratkaisu olisi todella tämä valiokuntaneuvos Arajärven ehdotus siitä, että olisi kaksi aikuista, vaikkapa koulun keittäjä tai vahtimestari siinä tilanteessa.

Itse ajattelen, että tämän kaltainen mahdollisuus opettajalle voi olla myös aika kova sudenkuoppa. Jos todella ajatellaan sellaista oppilasta, joka haluaa haastaa riitaa, ikään kuin hakee tilanteita, missä hän luokkayhteisölle tai itselleen esittää uhmakasta, niin tieto siitä, että opettajalla on tämmöinen uusi keino käytettävissään, on myös haaste oppilaalle saada opettaja käyttämään sitä: No, miksi et sitten heitä minua ulos? Tässä tulee tilanne, että kumpikin kiihdyttää toista sellaiseen toimintaan, mikä oikeastaan ei kuulu koulun toimintaan, jos ajatellaan perinteistä opettajaamme, joka on vastuuntuntoinen ja hyvä mutta jolla on aika heikot erikoispedagogiset valmiudet. En ole ollut tarkkailuluokan opettaja niin kuin kollegani Brax enkä usko, että olisin yhtään hyvä, koska en ole uimamaisteri, mutta jos on tällainen oppilas, joka ei poistu, ja opettaja lähtee tähän dialogiin, että kannan sinut ulos tai pidän kiinni tai poistan, niin siinä vaiheessahan ei voi tietää, mitä siitä seuraa.

Poliisikoulutuksessa ja armeijakoulutuksessa ja muussa ollaan hirveän tarkkoja siitä, että sitten kun lähdetään tämän kaltaiselle fyysisen vuoropuhelun asteelle, tiedetään, mitkä ovat ne tavat, miten se tehdään. Opettaja, joka ajattelee, että hän nyt ottaa tämän uuden keinon käyttöön, voi olla aika kiusallisessa tilanteessa luokkayhteisön edessä. Oppilaat tuntevat toisensa niin hyvin, että vaikka he voivat kärsiä jonkun oppilaan häiriköinnistä ja toivoa, että heille tulisi oppimisrauha, samanaikaisesti tuntevat ryhmähengen mukaisesti myös aika suurta solidaarisuutta tätä oppilasta kohtaan ja tietävät ehkä jotain sellaista perhetaustasta, mitä opettaja ei tiedä, tai jostain muusta syystä siinä tilanteessa, kun luokan eteen tulee tämä performanssi, että opettaja käyttää voimapolitiikan valtuuksia, vaikka aikuisnäkökulmasta näyttää, että opettaja toimii oikein hyvin, niin voi olla, että hän siinä luokan edessä menettää jotain sen kaltaista perusturvasta, mitä muut oppilaat tarvitsevat.

Ymmärsin ed. Braxin puheenvuoron näin, että voi olla pedagogisesti hyvä, jos joskus opettaja ikään kuin pakotetusti tarjoaa oppilaalle jonkinlaista syliä, jonkinlaista fyysistä rajaa. Lapselle, joka ei ole kokenut fyysistä välittämistä, jo se, että koskee ilman kipua, voi olla välittämistä ilmaiseva toimenpide. Mutta tämä vaatimus voima-sanan käytöstä ja tämän liittäminen kurinpitolakiin pikemminkin viittaa siihen, että opettajalle annettaisiin ikään kuin uudelleen sen kaltainen vanha auktoriteettiasema, mikä opettajalla on ollut sinä aikana, kun karttakepillä lyötiin sormille tai jotain muuta. En usko, että se sopii meidän uuteen pedagogiseen tilanteeseemme, missä on oivallettu elinikäisen oppimisen myötä, että oppiminen on lopulta pohjimmiltaan aina vapaaehtoista. Sitä ei voida pakottaa. Voidaan pakottaa olemaan hiljaa luokassa, mutta jotta todella saataisiin oppimistuloksia, pitää luoda ympäristö, missä uskalletaan oppia.

Jos todella on niin, että meillä on tällaisia häirikköoppilaita ja muita, niin eikö olisi rehellisempää joko myöntää, että me tarvitsemme suomalaiseen kouluun vartijoita — me emme pysty ikään kuin koulussa auttamaan sitä, mikä on jäänyt perheessä kesken — tai sitten vielä voimakkaammin parantaa turvaverkkoa tai koulun velvollisuutta tietää, mitä oppilaalle kotona oikeasti kuuluu. Niin kuin aikaisemminkin olen myös valiokunnassa puhunut, niin kauan kuin ei ole systemaattista järjestelmää, millä koulun pitäisi reagoida epäilyyn perheväkivallasta, tuntuu ennenaikaiselta turvautua tämän kaltaisiin keinoihin.

Jos nyt ajattelen itseäni oppijana ja muuta, niin kyllä oppimisessa kaikkein tärkein asia on se tunne turvallisuudesta. Jos meillä todella on koulussa lapsia, joiden perussisäinen olotila ei ole rauhallinen tai turvallinen, niin kyllä meidän pitää ensisijaisesti hoitaa se kuntoon ennen kuin tällaisia näytösluontoisia aseita annetaan tällaisessa ikuisessa performanssissa opettaja vastaan uhitteleva oppilas, varsinkin kun pedagogiset tutkimukset kertovat, että usein tällaista uutta voimakeinoa käyttävät juuri sellaiset opettajat, jotka eivät ole lunastaneet aidosti auktoriteetti- tai ohjaaja-asemaa luokkayhteisön edessä. Todella sanon, että tämä voi olla pidemmän päälle sellainen sudenkuoppa, missä oppilas saadaan poistettua luokasta ja jäljelle jäävien oppilaiden ikään kuin oppimisrauha turvattua hiljaisuuden osalta, mutta kokemus oppimisympäristön turvallisuudesta on murrettu pitkäksi aikaa.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa puhemies! Haluan uskoa niin, että lapsille ja nuorille, oppilaille, mahdollistetaan luovuttamaton oikeus oppia. Ymmärrän niin, että todella meidän yhteiskunnassamme koulun tehtävä on kasvatus ja opetuksen antaminen ja oppimisen mahdollistaminen.

Nyt kysymys tietysti on siitä yhteiskunnallisesta tilanteesta ja niistä oppilashuollollisista tarpeista, mitä on ilmennyt menneinä aikoina meidän koulumaailmassamme, ja siihen nyt tällä lakiesityksellä varmasti haetaan vastausta. Mielestäni on kyllä hyvä, että tätä asiaa käsitellään tällä tavalla kuin hallituksen esityksessä on, että ei lain nimi ole esimerkiksi laki oppilashuollosta vaan että näitä olemassa olevia opetukseen liittyviä lakeja täydennetään tällä tavalla ja ikään kuin yritetään tätä kautta hakea vastausta tähän kysymykseen. Olen itse tuohon kirjoittanut, että tällä haetaan välineitä oppilashuollollisiin kysymyksiin ja esille tulleisiin tarpeisiin.

Mutta en tämän keskustelun perusteella vielä ole vakuuttunut, millä tavalla tätä esitystä tulisi vielä hioa sivistysvaliokunnassa. Toivonkin, että siellä asiantuntijoita todella kuullaan, niin kuin täällä on vaadittu laajasti, että löydetään lopullinen pykälien sanamuoto. Kuten tiedetään, meillä oppilashuoltotyötä on jo tehty. Itse olen kansanterveystyön johtava hoitaja, ja niin kauan kuin siellä työssä olen ollut, meillä on ollut oppilashuoltotyöryhmät. Kysymys on sitten vaan ollut niistä tilanteista, miten yhteistyö ja verkottunut toiminta sujuu, kun on eri hallinnot ja eri organisaatiot lapsen hyväksi toimimassa.

Viime aikoina tietysti suurimmat kysymykset ovat olleet juuri ne, kuten täällä sanottiinkin jossain puheenvuorossa, että tämähän ei pysähdy syihin, poista perusasioita, miksi tapahtuu esimerkiksi häiriköintiä tai joitain oppilashuoltotarpeita syntyy. Ennalta ehkäisevä työ on kaikkein tärkeintä, ja oppilashuolto on parhaimmillaan ennalta ehkäisevää työtä. Mutta kouluterveydenhuollon resurssit ovat ne, jotka tällä hetkellä ovat kaikkein vajavaisimmat. Esimerkiksi siihen on pysähdyttävä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys 205 on varsin hyvä ja mielestäni ajankohtainen. Kaikki ne perustelut, mitä hallituksen esityksessä kirjallisesti on tuotu esille, ovat oikeaan osuneita, aivan kuten tehty lainsäädäntöesityskin. Mielestäni voi vain sanoa, että jo oli aikakin. Oli hyvä, että tämän kaltainen hallituksen esitys on annettu ja että tästä on syntynyt ja jatkuu vilkas keskustelu, koska se laajentaa eri näkökulmista tätä tärkeää kysymystä, mikä liittyy kouluelämään, kouluyhteisöön, opettajien ja oppilaitten työympäristöön, työturvallisuuteen ja ennen kaikkea siihen, että ongelmatapauksiin puututaan ja myöskin ongelmiin joutuneita autetaan.

Minusta puuttumisen tulee olla myös sellaista, että siinä autetaan ja saadaan asioita kuntoon. Sehän se pitää olla tarkoitus. Elikkä tässä nyt minun mielestäni aika hyvin on hallituksen esityksen perusteluissa nähty se tilanne, missä tänä päivänä ollaan kouluelämässä, ja halutaan lainsäädännöllisillä tekijöillä luoda edellytykset koulun työrauhaan, hyvään oppimiseen, turvallisuuteen ja ongelmien ennaltaehkäisemiseen ja sitten kun ongelmia tulee — niitähän toki tulee aina, ei ongelmatonta elämää olekaan — myöskin niihin puuttumiseen, jotta ongelmat eivät pahene ja auttaa sitten näissä ongelmissa.

Täällä on tuotu esille oppilashuolto. Se on erittäin hyvä asia. Jälleen kerran tässä voi vain todeta, että kunnat tarvitsevat resursseja tähän riittävästi. On paikkakuntia, joissa näitä on. Omalla paikkakunnallani Haapamäellä oppilashuollon mahdollisuudet ovat erinomaisen hyvät johtuen, että on pieni koulu, pieni lukio, pieni yläaste, turvallinen ala-aste. Juuri nämä jo luovat mahdollisuudet hyviin puitteisiin, joihin valitettavasti ei likimainkaan kaikkialla ole mahdollisuutta. Elikkä koulun koko, luokkakoot on yksi tärkeä kysymys. Siellä, missä voidaan tuntea toisiaan, missä opo tuntee oppilaita, rehtori tuntee oppilaat nimeltä, missä tunnetaan puolin ja toisin, tämä on jo hyvä asia, ja missä voidaan tuntea kotitausta jne., niin se aina vain paranee. Silloin juuri pienet kouluyksiköt ovat mahtavassa etuasemassa suuriin mammuttiopetustehtaisiin nähden, jotka eivät olekaan enää mitään kasvattavia oppilaitoksia, vaan jotain aivan muuta mallia.

Täällä on kiinnitetty huomiota kurinpitokysymykseen. Mielestäni on todella aikakin tähän asiaan puuttua. Kysymyshän on siitä, että on työrauha opettajalle ja oppilaalle. Jos luokassa on pari häirikköä — yksikin tehokas riittää, mutta kaksi on paljon enemmän — se pystyy häiritsemään koko luokan opiskelua.

Sen verran aikoinaan olen ollut opettajana, että tiedän, että jos jollakin luokalla oli tämmöiset häiriköt ja rinnakkaisluokalla ei ollut, oppimistulokset olivat aivan erilaiset näillä luokilla johtuen siitä, että toisessa luokassa muutama häirikkö riitti pilaamaan opiskelun monissa oppiaineissa koko luokalta. Sen takia näihin kysymyksiin on todella aika puuttua eikä pidä nähdä, että aihetta ei olisi.

Millä tavalla tuo puuttuminen tehdään, se on sitten asia erikseen. Toimien tulee olla riittävän tehokkaita, jotta ne täyttävät tehtävänsä. Täällä on tuotu esille se, että oppilas voidaan poistaa luokasta. Tämä on hyvä asia. Häiritsevä ei ole vain pois silmistä, vaan työrauha tulee muille. Samalla siinä on tietty sanktio rikkomuksista.

Minusta valiokuntaneuvos Arajärvi toi erinomaisen idean esille, että kaksi aikuista olisi tässä luokasta poistamisessa. Minusta se silloin on vähän niin kuin vakavampi asia, kun kaksi aikuista käsittelee. Se on minusta hyvä asia. Kuten ed. Brax toi erinomaisesti esille ja eräät muutkin, että oppilas voi olla jonkunlainen sankari luokan edessä, vaikka piilotajuisesti, kun hän uskaltaa jollekin opettajalle käyttäytyä tuhmasti. Samalla kun luokka tietää, että tämä on väärin, samalla luokka kokee tämän tuhmasti käyttäytyvän sankariksi ja myötätunnolla häntä tukee, ja tuhmasti käyttäytyvä ei näitä sanktioita koe minään. Hän on sitten sankari omalla tavallaan. Mutta jos siinä on kaksi opettajaa tai henkilökuntaan kuuluvaa, jotka puuttuvat, niin kyllä se vähän nolo tilanne on silloin poistujan kannalta. Hän todella kokee sanktion.

Silloin tätä rankaisutoimenpidettä — tai sanottakoon puuttumista, sen ei tarvitse olla rankaisu käsitteenä, vaan puuttumista häiriökäyttäytymiseen — ei myöskään sitten liian helposti käytetä. Tämäkin saa silloin vakiintuneet muodot. Silloin tämä nuori kokee, että nyt hän on jotakin tehnyt, kun kaksi ihmistä hänen käytökseensä puuttuu. Ei nyt voi kiusata enää vaan jotakin opettajaa, jota haluaisi kiusata, vaan nyt puuttuu jo kaksi henkilöä. Minusta valiokuntaneuvos Arajärvi esitti hyvän viisauden.

Sivistysvaliokunnan delegaatio kävi viikko sitten Puolassa. Kävimme siellä eliittikoulussa, joka toi mieleen kasarmin. Siellä oli virkapukuiset ohranan miehet, kaksi miestä pöydän takana kuin päivystäjät varuskunnassa. Minä kysyin ja kysyimme, mitä varten he ovat. Oppilaat käyttäytyivät hyvin fiksusta ja kiltisti, että mitään häiriötä ei näkynyt. Mutta sanottiin, että he pitävät huolta, ettei ketään ulkopuolisia aiheetta pääse kaupungin keskustassa tulemaan kouluun ja ei tule huumeongelmia eikä muuta. Kenties sitäkin torjuttiin ennalta tuolla, mutta samalla varmasti nämä olisivat olleet henkilöt, jotka olisivat puuttuneet, jos kiusaamista olisi tapahtunut.

Meillä toivottavasti ei näin pitkälle tarvitse mennä, mutta minusta tuo ajatus kahden henkilön käyttämisestä eräänä vaihtoehtona, jos tarvitsee luokasta poistaa, on hyvä. Järjestys koulussa ei merkitse kovuutta, vaan se merkitsee lujuutta. Kovuus ja lujuus ovat ihan eri asiat. Kova on se kovis, joka häiritsee koulutovereitaan ja opettajiaan, mutta jos kasvatuksesta osoitetaan lujuutta, että ei saa häiritä tovereitaan, ei saa häiritä opetusta, ei saa opettajaa häiritä, niin sillä on toivottavasti kasvattava vaikutus.

Mutta sitten ed. Kerola täällä toi esille sen, että jos on poissa luokasta, on poissa silmistä ja poissa huolista. Ei se saa tähän jäädä, vaan jos henkilö joudutaan poistamaan luokasta, kyllä siihen pitäisi jollakin otteella, joka kasvattaa tätä nuorta, puuttua ja silloin käyttää näitä koulun ammattihenkilöitä tai mitkä tässä on, että ei olisi vain sanktio vaan nimenomaan tämä kasvattava näkökulma, että tämä nuori voisi sopeutua luokkayhteisöön mahdollisuuksien mukaan ja että päästäisiin tuloksiin. Siis ei vain sanktio, vaan pitäisi katsoa siitä eteenpäin, ja on mielestäni tärkeää, että nähtäisiin koulutyö tämmöisenä kokonaisvaltaisena. Varsin monet opettajat juuri yläasteelta ovat ottaneet minuunkin yhteyttä siitä vaikeudesta, kun joutuu opettamaan suuria luokkia. Oppilaat eivät ole kiinnostuneita oppimisesta, ja opettajat väsyvät ja uupuvat ennenaikaisesti eläkkeellekin.

Toivon, että valiokuntakäsittelyissä tämä hallituksen oikeaan aikaan annettu hyvä esitys vielä jalostuu ja tulee entistä parempana kouluelämän parhaaksi ja nuorten parhaaksi käyttöön.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Vaikka ilta on edennyt jo aika pitkälle, haluan käyttää puheenvuoron tästä hallituksen esityksestä, jossa muutetaan perusopetuslain, lukiolain ja ammatillista koulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta koskevan lain sisältöä ja jossa keskeisenä lähtökohtana on nimenomaan lasten ja nuorten kehitykseen liittyvien vaikeuksien ennaltaehkäiseminen ja varhainen puuttuminen ja kodin ja koulun yhteistyön periaatteet ja ehkä kaikkein eniten etukäteen puhutelleena asiana tämä rehtorin ja opettajan valtuuksien lisääminen järjestyksenpitoon.

Käytän puheenvuoron lähinnä sen vuoksi, että olen itsekin ollut joskus koululainen, mutta ennen kaikkea tällä hetkellä monen koululaisen ja ennen kaikkea monen pojan isänä saanut seurata tämän päivän koulua sen julkisen keskustelun lisäksi, mitä toki käydään. Ajattelen näin, että varmasti lähtökohtaisesti monet asiat ovat paremminkin, mitä tämän tyyppinen lain esiinnostaminen ehkä päällimmäisenä synnyttää, mutta myös niin, että minusta kaikkein huolestuttavin asia on se, että kodin ja koulun roolit ovat sekoittumassa. Olen monissa vanhempainilloissa sanonut näin, että kun puhutaan kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä, meillä ei saisi hämärtyä se, että ehkä meillä vanhempina ei ole riittävää valmiutta keskittyä opetukseen, mutta toivon mukaan meillä on jo luontaisesti riittävät valmiudet ottaa kuitenkin ydinvastuu kasvatuksesta. Jos koulu ottaa ydinvastuun opetuksesta ja oppilaiden oppimaan auttamisesta, niin uskon, että tältä pohjalta syntyy aika hyviä ja hedelmällisiä tuloksia.

Koko tämä laki ja ennen kaikkea näiden lisävaltuuksien siirtäminen koululle on minusta erittäin iso periaatteellinen kysymys siinä mielessä, olemmeko taas päätymässä siihen tilanteeseen, että niissä asioissa, jotka pitää hoitaa kotona, me ikään kuin annamme lisävaltuutusta siinä mielessä, että kyllä sitä sitten ehtii ja kyllä koulu hoitaa omansa ajallaan. Minusta tämä on erittäin iso periaatteellinen kysymys, ja ajattelen niin, että meidän eduskunnassa tulisi pysähtyä siihen, mitä me voimme tehdä enemmän, että kodit ja vanhemmat tuntevat sen vastuun, joka heille kasvatuksesta kuuluu ja jota ei voida siirtää mihinkään muualle. Minä toivoisin, että tässä peruslähtökohdassa löytyisi semmoista päättäjien ja ennen kaikkea päättäjien ja vanhempien välistä yhteistyötä, jossa intohimoisen oppijan tavoin etsittäisiin niitä ratkaisuja, joilla tätä nykyistä tilannetta voidaan parantaa.

Minä kirjoitin maanantaipäivän lehteen kolumnin, jossa lainasin muistoja viiden vuoden takaa. Olin Yhdysvalloissa käymässä. Tutustuimme Wisconsinin osavaltiossa kouluoloihin. Vierailimme Madisonin lisäksi pienessä Bellevillen kunnassa, ja lähtemättömästi jäi mieleen tämän koulun rehtori, joka tuli vieraita vastaan jo ulko-ovelle ja ulko-ovella ylpeänä esitteli koulun ovenpielessä ollutta kylttiä "Ei huumeita eikä aseita". Minut silloin pysäytti tämän yhdysvaltalaisen peruskoulun ovenpielessä ollut kyltti, mutta ajattelen näin, mitenkä kehitys seuraa meillä Suomessa tätä yhdysvaltalaista kehitystä, kun luen näitä perusteluita ja nimenomaan oppimisympäristön turvallisuudesta kirjattuja lähtökohtia, tämänhetkistä tilannetta, että meillä ollaan tilanteessa, jossa erilaisten päihteiden aiheuttamaa uhkaa on lähes 10 prosentissa kouluista ja noin 5 prosentissa kouluista oppilas on uhannut yhteisön muita jäseniä jollakin teräaseella tai muulla aseella. Minusta, jos puhutaan tämän tasoisista asioista, siis 5—10 prosentin suuruusluokassa, ei ole enää kehityksen näkökulmasta kysymys herkistä signaaleista, vaan kertakaikkisen huolestuttavasta, syvästi huolestuttavasta kehityslinjasta, johonka meidän suomalaisina päättäjinä pitäisi pysähtyä huomattavasti vahvemmin, ennen kuin ovenpieliin tarvitaan vastaavan suuntaisia kylttejä.

Kyllä meidän pitäisi löytää ratkaisut, joissa lähtökohtana on se, että kouluissa ei ole huumeita, päihteitä eikä aseita. Tämän asian ratkaiseminen on ennen kaikkea siellä lapsen kasvuympäristössä vaadittavaa kurinalaisuutta. Minä rohkenen käyttää tässä sanaa kurinalaisuus, koska monta kertaa joudun hämmästelemään sitä, mitenkä kasvatuksessa on sekoittumassa aikuisen roolit sillä tasolla, että me emme aikuisina uskalla asettaa sitä kurinalaista elämänkulttuuria lastemme lähtökohdaksi, joka luo sen perusturvallisuuden, joka kuitenkin on välttämätön ehyelle aikuisuudelle, sanoisin näin, että ehyelle nuoruudelle. Minkä tyyppisiä kurinpidollisia keinoja tarvitaan? Tässä on tätä tiettyä termiä aika monessa puheenvuorossa jo kyseenalaistettu, kun tässä valmistellussa lakitekstissä lukee näin, että "opiskelijan poistamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina" opiskelijan ikä jne. huomioon ottaen. Kaikesta huolimatta minäkin tämän kyseenalaistan, vaikka olen erittäin voimakkaasti esiintuomassa lasten kasvuun ja kasvatukseen vahvaa kurinalaisuutta.

Minä toivon, että tällaiset asiat pystytään erottamaan. Minä muistan erittäin elävästi enkä malta olla ajattelematta ääneen sitä, kun kerättiin nimilistaa siihen, millä tavalla lasten, nuorten rikosoikeudellista ikärajaa alennetaan. Tässä yhteydessä sanoin, että tietyllä tavalla ymmärrän sen, että haetaan ratkaisua hyvin oikean suuntaiseen asiaan, mutta täysin väärässä järjestyksessä. Jos alle 15-vuotiaan lapsen vanhemmat eivät joudu minkäänlaiseen vastuuseen lapsensa teoista, minusta me lainsäätäjinä emme ole nähneet tämän kasvun ja kehityksen prosessin kokonaisuutta. Minä huomattavasti hanakammin panisin nimeni sellaiseen paperiin, jolla haetaan jonkin näköistä todellista vastuuta alle 15-vuotiaan lapsen vanhemmille. (Ed. Gustafsson: Mitä näille 10 prosentille tehdään sitten?) — Se pitää meidän yhteisesti miettiä. Siksi sanoin, että tarvitaan intohimoisen oppijan otetta etsiä todellisia kestäviä ratkaisuja, mutta ed. Gustafsson, sanon näin, että jos tähän malliin Suomessa jatketaan, niin viisi vuotta lisää, ja nämä luvut ovat 20 prosenttia ja 10 prosenttia, jotka ovat tämän lakiesityksen perusteluissa.

Sen vuoksi, arvoisa puhemies, ihan lopuksi haluan todeta tähän murrosikään, jota on monessa yhteydessä sivuttu. Minusta yksi hyvin lähellä käytäntöä oleva ratkaisu on se, että murrosikäiset, siis peruskoulun yläasteella olevat, oppilaat saisivat oman opettajan, saisivat useammassa tapauksessa kiinteän luokkahuoneen, jossa he voisivat tietyllä tavalla kokea sitä perusturvallisuutta, sellaista rauhallisuutta, mitä elämässä tarvitaan. Minusta tämä olisi sellainen asia, että se palvelisi myös niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat ehkä menettäneet oman isänsä, oman äitinsä, koska vielä murrosiässä oleva lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen läheisyyden. Tämän todisteeksi haluan kertoa kansainvälisen tutkimustuloksen, jonka olen saanut tietooni professori Lea Pulkkisen kautta: Alle 14-vuotiaan nuoren osalta, jos hänellä ei ole turvallista läheistä aikuissuhdetta, päihteiden käytön riski kasvaa jo kymmenen tunnin viikottaisen yksinolon puitteissa. Jos tämä yksinolon aika nousee yli kahteenkymmeneen tuntiin, päihteiden käytön riski lisääntyy merkittävästi. Tässä mielessä se, että meillä on tämmöinen aikuisen läheisyys tarjota lapsille, nuorille sen sijaan, että meillä on tämmöinen kertakäyttöopettajakulttuuri, olisi yksi erittäin iso periaatteellinen parannus.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On oikeastaan tähän aikaan illasta hienoa päästä puhumaan näin syvälliseen keskusteluun näiden vahvojen puhujien jälkeen, jotka ovat tätä opetuksellista puolta enempikin ruotineet, kuin mitä itse aion näin rahvaan näkemyksellä tätä asiaa katsoa. Mutta yritän muistaa erityisen tarkkaan nyt ed. Kerolan antamat saatesanat, mitä tähän puheenvuorooni liittyy, että koeta tiivistää, oleellinen äkkiä esille. Näin ymmärsin tämän sisällön tässä asiassa. Siinä mielessä pyrin katselemaan tätä enempi 50- ja 60-luvun koululaisen maalaismiehen näkökulmasta, mitä tämä asia on sisällään olemassa.

Olen aivan erikoisesti ihmetellyt julkisuudessa olevaa hälyä ja näköalaa tämän hallituksen esityksen valmisteluun liittyen siitä, että annetaan opettajille lainsäädännöllä oikeus poistaa oppilas luokasta. Mielestäni, niin kuin ed. Karjula totesi puheenvuorossaan, joka oli tällä lailla syvällisesti asiaan sisälle menevä ja myöskin kasvatuksellisesti opettavainen vaikkapa kansanedustajalle kuunnella, kasvatustyössä monessakin tapauksessa on epäonnistuttu. Tähän liittäisin ja lisäisin, kuinka voi syntyä kuria ja järjestystä tällä menolla tässä yhteiskunnassa, kun kuri ja järjestys on tuntematon kaikissa muissakin elämänvaiheissa, kun vanhemmilla ei ole kokemusta kurista ja järjestyksestä ja opettajat on hyvin sivistyneesti kasvatettu ymmärtämään tätä vapaata tahdonilmaisua.

On hyvä, että tähän jotenkin puututaan, mutta minusta on valitettava näköala, että tähän joudutaan lainsäädännöllisesti pykälä kerrallaan puuttumaan, kuinka oppilaan oikeutta voidaan rajoittaa niin, että opettajalla ja rehtorilla on oikeus poistaa luokasta. Kyllä tämä ei ole tämän sivistyksen mitta eikä sitä voi sivistykseen mitenkään verrata, vaan kyllä koulussa pitää olla, olipa minkä lajin koulu tahansa, kuri ja järjestys ja sellainen järjestys, että kun muistan sitä vanhaa opettajaa, joka katsannollaan terävästi katsoi, se vastasi viittä kepin sivallusta eikä tarvinnut sen pidemmälle tulla eikä nähdä. Tämän näköistä opettajankoulutusta toivoisin tähän tasavaltaan, sellaista henkeä ja järjestystä, että hyssyttely loppuisi, mutta järjestys olisi sen tyyppinen, että voimaa ei tarvitsisi käyttää.

Pidän aivan erikoisena ihmeenä, että täällä viime viikonvaihteen sunnuntain uutisten pääaihe oli oikeastaan se, että valiokuntaneuvos Arajärvi oli ottanut tähän kantaa sillä lailla, että tarvitaan kaksi aikuista ihmistä ratkomaan jne. Tällaisilla kannanotoilla tämä yhteiskunta ei ainakaan eteenpäin mene. Olisin noin rahvaanomaisesti sanonut, että kun hirvimetsällä tätä asiaa kuuntelimme ja mietiskelimme, tulimme siihen käsitykseen, että pieniä ovat herrojen murheet Helsingissäkin, kun he tällaisia asioita pohtivat ja tekevät. Luulisi olevan merkittävämpääkin syventymistä näihin asioihin. (Ed. Gustafsson: Hirvien kaataminen! Montako kaadoitte?) — Ed. Gustafsson, tässä asiassa sanon tarkan näköalan: ammuin tarkalleen yhden hirven. (Ed. Elo: Oliko alkoholilla osuutta keskustelussa?) — Mutta tähän nähden, tähän kysymykseen, miten me sitä keskustelua kävimme: kävimme luonnonvoimien ympärillä, nuotiolla ja sen pohjalta pelkän kahvin varassa. Siinä mielessä minusta tuntuukin, että pääsimme parhaiten esille tähän syvempään vaiheeseen. (Ed. Elo: Mutta ei tulos näyttänyt hyvältä!) — No tässä, ed. Elo, täytyy sanoa, että tulos oli aivan erinomainen, oppimis- ja kaiken muunkin käsittelyn suhteen aivan lyömätön.

Jos tästä asiasta voisi vielä todeta, miten mennään tässä eteenpäin, minusta tämä hallituksen esityksen erinomainen luonne on se, että lähdetään siitä näkökohdasta liikkeelle, että oppilaalle, koululaiselle, turvataan ainutlaatuiset oppimismahdollisuudet, turvataan riittävä työrauha ja nimenomaan se, mitä näissä salipuheenvuoroissa jotenkin olisi jäänyt kaipaamaan, sellainen koulurauha, että kiusaamiseen puututaan jo riittävän aikaisessa vaiheessa, niin kuin tässä sisällössä todetaan. Turvallinen opiskeluympäristö, se on kaiken a ja o, mikä täältä sisällöstä paistaa ja tulee näkyviin.

Herra puhemies! Tämä oli lyhyt näköala, mitä itse tässä katsoin ja mitä olen kuullut illan aikana kaikkine hirvenmetsästyksineen, mutta toivon, että otetaan huomioon se, miten tämä vaikuttaa yhteiskunnan tulevaisuuteen, menestymiseen, kilpailukykyyn ja myöskin oppimismahdollisuuksiin. Siinä on tämän Suomen kansan tulevaisuuden mahdollisuudet. (Ed. Elo: Hirvenmetsästys!)

Jyrki Katainen /kok:

Herra puhemies! Pystyn yhtymään ed. Karjulan käyttämään puheenvuoroon lähes täysin. Yksi yksityiskohta, johon haluaisin kuitenkin puuttua, on tämä, kun ed. Karjula totesi, että hän näkee nimenomaan tässä opettajien ja rehtoreiden oikeuksien lisäämisessä eräänlaisen periaatteellisen siirtymän tavallaan kotien vastuusta, voisiko sanoa, viranomaisvastuun kasvattamiseen.

En oikeastaan itse näe asiaa samalla tavalla, koska en haluaisi nähdä muun muassa tätä esitystä viranomainen—asiakas-suhteen hoitamiseen liittyvänä kysymyksenä, vaan pikemminkin aikuisen ja lapsen välisen suhteen hoitamiseen liittyvänä kysymyksenä. Eli koulussa on monenlaisia arkipäivään liittyviä tilanteita, joihin törmätään yhtä lailla kotona kuin kouluissa, ja ilmeisesti on käynyt tarpeelliseksi tarkistaa myös näitä niin sanottuja kurinpidollisia oikeuksia, jotta tällainen vanhempi—lapsi-suhde olisi sen kaltainen, kuin sen kuuluu ollakin.

Näin ollen halusin tässä yhteydessä tämän asian tuoda esille. Muuten, kuten alussa totesin, hyvin pitkälti yhdyn vanhempien vastuun korostamiseen ja yhteiskunnalliseen näkemykseen, mitä ed. Karjula omassa puheenvuorossaan toi esille.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Jotta ei välihuudostani tehtäisi vääriä johtopäätöksiä, kun peräsin ed. Karjulalta, mitä näille vanhemmille sitten voidaan ja tulisi tehdä, jotka eivät ole sisäistäneet tai ymmärtäneet vanhemmuuden vastuuta ja merkitystä, haluan todeta kuitenkin seuraavaa eduskunnan pöytäkirjoihin:

Valmistautuessani keskustan perhepoliittiseen välikysymyskeskusteluun kävin lävitse erilaisia tutkimuksia, jolloin muun muassa törmäsin sellaiseen tutkimustietoon, että tuossa reilut kymmenen vuotta sitten, kun lapsilta kysyttiin, ovatko vanhemmat kiinnostuneita heidän koulunkäynnistään sanan vaativassa mielessä, niin silloin tällaisia vanhempia oli vain 1—2 prosenttia. Pari vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa tällaisten vanhempien osuus oli kasvanut 7 prosenttiin. Tavallaan tämä välihuuto kumpusi oikeastaan tästä todellisuudesta, mitä itse asiassa me voimme tehdä, kun vanhemmuus on hukassa ja vastuu karannut. Se on syvä yhteiskuntapoliittinen kysymys, joka kytkeytyy laajasti yhteiskunnan rakenteellisiin, poliittisiinkin ongelmiin, työttömyyteen, syrjäytymiseen, mutta myöskin tällaiseen ikään kuin, miten sen sanoisin, velttouteen, välipitämättömyyteen, itsekkyyteen ja tavallaan sen kaltaisiin arvoihin, jotka eivät vanhemmuuteen istu. En halua yksin tehdä ongelman taustaksi yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia. Niiden takana on myöskin hyvin syvällisiä yksilötason muutoksia, joiden ratkaiseminen ei ole helppoa, ei edes politiikan keinoin. Mutta se on meidän tehtävämme siltä osin kuin voimme siihen vanhemmuuden kasvamiseen vaikuttaa.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Hirvenmetsästäjänä ja koirakilpailujen tuomarina tunnettu ed. Seppo Lahtela käytti sellaisen puheenvuoron, jota ei voi olla lyhyesti kommentoimatta. Hän nimittäin suoritti sellaisen rinnastuksen, että ne pelisäännöt, jotka vallitsevat tuolla koirien maailmassa ja muitten sosiaalisten eläinten maailmassa, olisivat sellaisenaan sovellettavissa ihmisyhteiskuntaan. Kiinnitän ed. Seppo Lahtelan huomiota vakavasti siihen, että nämä sosiaaliset eläimet ja sosiaalinen laji ihminen erottuvat siinä, että ihmisen lajiominaisuuksiin kuuluu sen ymmärtäminen, mitä tekee. Tällä tavalla nämä asiat ovat paljon komplisoidumpia ja paljon vaikeampia, joissa kuitenkin tämmöisellä kuin kurinalaisuus-käsitteellä on hyvin merkittävä osuus. Mutta toivoisi, että tällaisia rinnastuksia ei tehtäisi silloin, kun on ihmisten maailmaan tarkoitetusta lainsäädännöstä kysymys.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Karjula ym. ovat tuoneet vahvasti esille kodin merkitystä. Tämä on aivan oikein. On kysymys kokonaisvaltaisesta asiasta, jossa paitsi koti on mukana, siinä on toki kirkko mukana, mutta ennen kaikkea toveripiiri, vapaa-aika, viestintävälineet, media. Kaikki nämä vaikuttavat lasten ja nuorten elämään. Silloin täytyy kyllä yhteiskunnan vastuuta korostaa juuri koulun kautta, koska koulu on se, mihin yhteiskunta voi vaikuttaa. Kodit ovat menettäneet osaltaan otettaan. Entisajan maalaisyhteiskunnassa lapset tottuivat jo nuoresta pitäen työhön. Vanhemmat opettivat heitä tekemään pienimpiäkin työtehtäviä. Vanhemmat olivat kasvattajia.

Nyt ei ole niitä mahdollisuuksia aina, eli ihan niin kuin ed. Gustafsson toi esille, yhteiskunnan muutosten myötä tilanne on mennyt siihen, että vanhempien ote on vähentynyt. Nämä muut oheiskasvattajat ovat tulleet esille, eli koulun merkitys sitä enemmän korostuu. Sitä enemmän kuin se korostuu, yhteiskunnan on nähtävä myös tämän tärkeys. Samalla kun tuodaan tämä kokonaisvaltainen näkemys esille, täytyy muistaa juuri nyt, kun puhutaan koulusta, että emme siirrä vastuuta muille, vaan korostamme sen vastuuta.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä keskustelu on varmasti ollut hyvin arvokastakin, jos kohta se on myös todella liikkunut laidasta laitaan varsin monilla muillakin alueilla kuin ihan itse hallituksen esityksen sisällössä. Vanhempien vastuu tai yleensäkin aikuisten vastuu, eihän tarvitse olla vain vanhempien, vaan yleensä aikuisten, lähiympäristö, sen korostuminen ja sen tärkeyden painottaminen on erittäin tärkeää.

Kun ajatellaan ympäristöä, missä lapsi nykyään kasvaa, se on paljon epävarmempi kaikesta huolimatta. Siinä ovat sekä ympäristön muutokset että myöskin aivan ehkä jo kliseeksi tullut ympäristötuhokysymys. Joka tapauksessa uutiset, koulukirjat, kaikki kertovat epävarmuudesta: Sodan uhka, ajoittain käytävät sodat, jotka tulevat television kautta koteihin, tämä tosiasiamaailma ja sen lisäksi virtuaalimaailma, että voidaan potkaista 20 kertaa päähän maassa makaavaa ihmistä, jonka jälkeen ihminen nousee ylös jatkamaan taistelua tai tappelua. Kaikki tämä on tätä ympäristöä, raameja, jonka sisällä pieni ihminen kasvaa. Yhteiskunnan ratkaisumallit ovat myös vähissä. Silloin korostuvat sellaiset asiat kuin neuvolatoiminta, kouluterveydenhoito, joihin tässä keskustelussa on myös viitattu.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kataisen puheenvuoron johdosta ajattelin käyttää puheenvuoron, joka liittyy 42 §:ään, jossa nimenomaan viitataan siihen suhteeseen, josta ed. Katainen sanoi, että tässä laissa ei sitä ollenkaan ole, muutoksenhakuun ja siinä valituksen vireillepanoon. Minusta tämä on toinen äärilaita tätä lakia. Kun keskustelemme ed. Tiusasen mainitsemasta pienen ihmisen kasvuympäristöstä ja toisaalla meillä on sitten valituksen alainen toimenpide, jossa nimenomaisessa tapauksessa saatetaan tuomioistuimessa ratkoa sitä, onko opettaja kohdellut oppilasta voimakeinoin vai ei-voimakeinoin, niin ollaan aika vaikeiden asioiden kanssa tekemisissä.

Seppo  Lahtela  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Aioin tässä loppuvaiheessa käyttää eräästä tunnetusta uudemmasta kirjasta lainauksen, missä kurista ja järjestyksestä ja oikeudenmukaisuudesta puhutaan, mutta enpä nyt tällä kertaa käytäkään sitä, vaan toteaisin, rouva puhemies, ed. Pulliaiselle, että kuullun ja näkemisen ymmärtäminen on varmaan täällä salissa siitä kiinni, mitä halutaan tahtoa ja nähdä. Mielestäni opettajan esimerkki, olemus, hyväntahtoisuus ja järjestyksen ylläpito tuovat turvan kaikille osanottajille, kaikille oppilaille, eikä siinä tippaakaan tarvitse miettiä yhteyksiä mihinkään muuhun maailman kuin tähän koulumaailmaan. Olen sitä mieltä, että vähääkään puheenvuorossani en viitannut mihinkään muuhun tältä osin, mutta jos tätä ymmärtämistä pannaan näin kovin laajalle, niin sitten täytyy sanoa, että puheenvuoroja täytyy selkeyttää ja terävöittää.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Oikeastaan ed. Kataisen käyttämään puheenvuoroon: Luulen, että pääsin siihen ajatukseen kiinni, mitä sanoitte. Minä hyväksyn sen, jos on kysymys nimenomaan siitä, että aikuisen rooliin kuuluva suhtautuminen saa vakuuden opettajan toimintaan, mutta silti kysyn edelleen sitä, että jos me lain tasolla tällaista asiaa käsittelemme, liittyykö tähän väärä tulkinta, väärä viesti siitä, että se perusvastuu, joka kuuluu kodille kasvatuksesta, on siirtymässä johonkin muualle.

Arvoisa puhemies! Vielä lisäksi haluan ed. Gustafssonin käyttämään puheenvuoroon todeta sen, että minusta meidän pitäisi nöyremmin eduskunnassakin pysähtyä siihen, mitä ihan oikeasti tarkoittaa se, että me vahvistamme kotien ja vanhempien tekemää kasvatustyötä. Siihen liittyy muun muassa ei vain kodin ja koulun vaan myös kodin, koulun ja työelämän parempien käytäntöjen löytäminen, joka vapauttaa myös vanhemmille aikaa siinä vaiheessa, kun lapset tarvitsevat omia vanhempiaan.

Opetusministeri  Maija Rask

Arvoisa rouva puhemies! Hakematta tulee mieleen, että on ollut mukava todeta, että tästä asiasta ovat enimmäkseen puheenvuoroja käyttäneet mieskansanedustajat. Minusta se jollakin tavalla tuntuu hyvältä. En tiedä, miksi, mutta siltä vain tuntuu, ja sen ajattelin ääneen sanoa.

Näissä puheenvuoroissa on puhuttu siitä, tuleeko tässä lisäkustannuksia kunnille vai ei. Mikä tässä lakiesityksessä oppilashuollon parantamisessa ja tehostamisessa ei maksa? Yhteistyövelvoitteen lisääminen ei maksa, poissa olleen seurannasta ei tule kustannuksia, järjestyssääntöjen laatimisesta ei tule kustannuksia eikä myöskään siitä, että tehdään suunnitelma opiskelijan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta tai häirinnältä, määräaikaisen erottamisen nopeuttaminen ei lisää kustannuksia eikä myöskään keinojen lisääminen häiritsevän oppilaan poistamiseksi luokasta.

Kuntia velvoittaa tällä hetkellä kansanterveyslaki ja lastensuojelulaki. Kansanterveyslaki toteaa, että kunnan pitää huolehtia kouluterveydenhuollosta, oppilaan terveydellisten olojen valvonnasta, terveydenhoidosta ja eräistä tutkimuksista. Lastensuojelulain mukaan kunnan tulee järjestää oppilaille riittävä tuki ja ohjaus, ja jos kunta on näitä lakeja noudattanut, ei niitä lisäkustannuksia tule. Mutta toisaalta voi tietysti todeta sen, mikä sanotaan hallituksen esityksen sivulla 20, että esitetyt muutokset voivat aiheuttaa kunnalle verrattain vähän lisäkustannuksia lähinnä oppilashuollon ja opiskelijahuollon tehostamisen vuoksi. Se, mitä pidän tärkeänä ja mihin tällä nimenomaan pyritään, on se, että kuitenkin varhainen puuttuminen lasten ja nuorten ongelmiin auttaa säästämään kustannuksia usean vuoden aikavälillä, koska se vähentää tarvetta runsaasti resursseja vaativiin sosiaalihuollon toimenpiteisiin, ja onhan se inhimillistä, kun täällä esimerkiksi ed. Karjula on puhunut vanhemmuudesta ja lasten huolenpidosta.

Arvoisa puhemies! Oppivelvollisuudesta ei tällä lailla ketään vapauteta, ei edes sitä häiriköivää, luokasta poistettua tai määräaikaisesti erotettua lasta, vaan hänen oppivelvollisuudestaan pitää pitää huoli muilla keinoin.

Lopuksi haluan vielä todeta sen, mikä minusta on ollut hyvä: Hyvin monessa puheenvuorossa on todettu, että niillä oppilailla, jotka eivät häiriköi, on oikeus häiriöttömään opetukseen. Tässä halutaan myös se turvata.