Täysistunnon pöytäkirja 123/2004 vp

PTK 123/2004 vp

123. TORSTAINA 18. MARRASKUUTA 2004 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Pohjois-Suomen rautateiden kunnossapidon kilpailuttaminen

Esko-Juhani  Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Minulla on kysymys liikenne- ja viestintäministeri Luhtaselle.

Ratahallintokeskus on kilpailuttamassa pohjoisten ratojen kunnossapitoa, ja nyt sitä tehtävää hoitava VR-Rata on hylätty tästä kilpailusta, kun tarjous myöhästyi muutaman minuutin. Aikooko arvoisa ministeri ja ministeriö käsitellä tämän asian ja selvittää, mistä kaikesta siinä on kysymys, sillä kyse on jopa yli 200 työntekijän tilanteesta ja työsuhteesta? Eli mikä tässä nyt oli se tapahtumien todellinen kulku, onko liikenne- ja viestintäministeriöllä nyt selvyyttä, mikä tässä asiassa on totuus?

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Arvoisa herra puhemies! Tässä asiassa on kaiken kaikkiaan siis Ratahallintokeskus ollut toimijana, ja voin sanoa näin, että kun tämä tilanne meille paljastui, olemme ryhtyneet välittömästi toimenpiteisiin vetääksemme ikään kuin suitsia Ratahallintokeskuksen toiminnalle.

Lähtökohtana tässä ovat jo muutamia vuosia sitten esitetyt raportit ja selvitykset siitä, että Ratahallintokeskuksen toimintaa tulisi kaikin tavoin tehostaa. Tässä mielessä Ratahallintokeskus oli ensimmäisten joukossa avannut siellä Pohjois-Suomessa kilpailuttamisen näine ikävine seurauksineen.

Voin sanoa näin, että VR:n osalta kaiken kaikkiaan myöhästyminen tarjouskilpailusta on todella valtionyhtiöltä käsittämätön virhe, ja on ilman muuta paikallaan ja välttämätöntä, että yhtiö selvittää sen, kuinka näin on voinut käydä, ja huolehtii sitten siitä, että jatkossa ei näin käy. Hankintamenettely on käynnissä, juridiikkaa selvitetään sen suhteen, mitkä ovat juridiset mahdollisuudet selvitä tästä tilanteesta.

Esko-Juhani  Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Asetus valtion hankinnoista antaa mahdollisuuden ottaa mukaan myöhästynyt tarjous, jos tämä myöhästyminen ei ole johtunut tarjoajasta. Tässä tapauksessa kyse on ilmeisesti jonkun henkilön, yksilön, virheestä eli ei VR-Radan virheestä, ja tämän kyllä pitäisi vaikuttaa siihen, että Ratahallintokeskus avaa uudelleen tämän kilpailutilanteen. Katsotaan edes ne kilpailutarjoukset. Sitä paitsi Ratahallintokeskus ensin hyväksyi sen tarjouksen ja vasta useamman päivän jälkeen hylkäsi. Kysyn vielä:

Eihän tässä vain ole kysymys siitä, että etukäteen jo sovittiin, että nyt yksityistetään? Tähän minusta viittaa se Ratahallintokeskuksen johdon erään osan taholta annettu lausunto, että tässä tarjouskilpailussa hinta ei sitten muuten ratkaise.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Arvoisa puhemies! Meidän taholtamme ei ollut mennyt ainakaan minkäänlaista sellaista ohjetta saatikka viestiä, että tästä alkaa yksityistäminen ja pelisääntöjä ei pidä noudattaa. Mitä tulee tähän akuuttiin tilanteeseen, tämän hankintamenettelyn juridiikka on siis kesken ja asiaa selvitellään parhaillaan. Lähden siitä, että kaikki mahdollisuudet tässä juridisessa tilanteessa otetaan huomioon, mutta tässä tilanteessa asian ollessa kesken on parempi, että en ota kantaa yksityiskohtaisesti, mitä nimenomaan juuri tässä sattuneessa tilanteessa on tehtävä, ennen kuin saan selvitykset asiasta.

Matti Ahde /sd:

Herra puhemies! Tässähän on kysymys viiden vuoden Pohjois-Suomen radanpidon kunnossapitotöistä ja yli 200 työntekijästä. Jos tämmöisen 7 minuutin takia nämä 200 työntekijää joutuvat joko irtisanotuiksi tai edes irtisanomisuhan alle, lomautetuiksi, se tietenkin on suuri munaus, niin kuin tulkitsen ministerinkin sanoneen, tässä tapauksessa VR-Radan osalta. Kysymykseni kuuluu:

Katsooko ministeri mahdolliseksi kuitenkin sen, että sekä valtion että VR:n yhteisin toimin voidaan tässä onnettomassa tilanteessa löytää ratkaisu, jossa näiden 200 ammattityöntekijän, siis VR-Radan ammattimiehen ja -naisen, työpaikat voidaan turvata, koska viisi vuotta on todella pitkä aika tässä tarjouskilpailussa?

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Arvoisa puhemies! Niin kuin totesin, tämä juridinen selvittely on kesken, enkä näe mitään järkeä siinä, että minä ottaisin tässä etukäteen kantaa siihen, kuinka tulen menettelemään, kun juridinen selvittely on kesken. Voin sanoa näin, että tässä tietysti pitää varautua myös siihen, että mahdollisia oikeudenkäyntejäkin tulee tästä asiasta, kyllä tämä niin tärkeä asia on. Me kyllä omasta puolestamme valmistaudumme ihan kaikkeen. Mutta vielä tähän kesken olevaan tarjouspyyntöprosessiin, sen yksityiskohtiin, en ota tässä vaiheessa ennakoivasti kantaa. Mutta sanon näin, että totta kai tulemme tekemään kaikkemme sen suhteen, että asia korjautuisi mahdollisimman hyvällä tavalla ja tämä käsittämätön möhläys saataisiin pois päiväjärjestyksestä.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Todella tuntuu ihmeelliseltä, että jos Makkaratalosta 150 metrin päässä on Ratahallintokeskus, pystyy tällainen tärkeä tarjous, kun kysymyksessä on 200 työntekijän työpanos viiden vuoden ajalta, myöhästymään. No, se siitä.

Mutta erikoista on se, että kun nämä työntekijät ovat huippuammattiosaajia, korkean teknologian osaajia, niin mistä se urakoitsija saa sen 200 hyvin koulutettua työntekijää, koska minun tietojeni mukaan ja vanhastaan, kun urakoin VR:lle, pitää olla hyvin koulutettu henkilökunta, että saa mennä rata-alueelle edes töihin.

Toinen kysymys: Minkä takia sitten Patrian tarjous Portugaliin myöhästyi puolella tunnilla ja siinä meni taas sitten 300 miljoonaa euroa? Kysyn ministeri Kääriäiseltä: Miten tämä on mahdollista? (Eduskunnasta: Pääministerin tulisi vähän paremmin huolehtia joukoistaan!)

Puolustusministeri  Seppo Kääriäinen

Arvoisa puhemies! Vastuuministerinä tässä ja vastaajana on paremminkin ministeri Pekkarinen, mutta sen verran kuitenkin kommentoin, että myöhästyminen oli 37 minuuttia, joka tämäkin on tietysti aivan käsittämätön asia ja on johtanut siihen, että sinänsä erittäin hyvä tarjous hyvältä yritykseltä, ainakin tässä vaiheessa, näyttää jäävän käsittelyn ja kilpailun ulkopuolelle, mikä olisi ja on Suomelle äärimmäisen kova tappio ja yhtiön osalta tietysti voi sanoa, että erittäin harmillinen asia. Yhtiö yrittää omalta osaltaan vielä tehdä töitä, että sen tarjous tulisi mukaan, ja toivotaan, että se onnistuu. Totta kai, on päivänselvää, että sitten tämän yhtiön sisällä — valtiohan on tässä merkittävä omistaja — käydään asianmukainen jälkiselvittely, mistä kaikesta tämmöinen myöhästyminen on voinut johtua.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Minä tietysti voisin kiittää ministeri Kääriäistä jo paljosta vastaamisesta tuohon kysymykseen.

Ehkä voisin jatkaa kuitenkin sen verran, että ei nyt ole vielä mitenkään kirkossa kuulutettu se, että tämä asia olisi lopullisesti ohitse. Tämä tarjousmenettely tapahtui kaiketi sillä tavalla, että viimeisten päivien aikaan niihin kilpailuehtoihin tuli vielä joitakin muutoksia, ja minulle kerrotusti suomalaisilla tarjousten jättäjillä oli se käsitys, että tavallaan siitä vaiheesta, kun vielä muutoksia kilpailumenettelyyn tulee, alkaa uudelleen juosta se kahdeksan päivän ajanjakso, jonka kuluessa tarjoukset vielä voisi jättää. Voi olla, että kysymys on tällaisesta inhimillisestä erehdyksestä tuon suhteen, voi olla, että kysymys on jostakin muusta, mutta vielä kaiken aikaa selvitetään asiaa Portugalissa, enkä pidä täysin mahdottomana sitä, että vielä onnistumisen edellytykset tässä asiassa voisi olla ainakin (Puhemies koputtaa) siihen, että tarjous voisi tulla huomioon otetuksi. Eri asia on, miten se menestyy itse kilpailussa.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Luhtanen mielestäni ihan oikein totesi sen, että asia pitää selvittää juurta jaksain. Toivoisin nimenomaan sitä, että nyt, kun liikenneministeriössä on ollut pikkasen samanlaisia ongelmia, että selvittelyjä on tehty esimerkiksi väylämaksujen osalta jne. ja tihkuu erilaisia tietoja pala palalta, ministerin johdolla nimenomaan suoritettaisiin tämä selvitys, mistä tämä johtuu. Toisaalta on otettava myös huomioon toisessa vaakakupissa se, että jos pannaan uusi tarjouskilpailu, miten käy sitten. Joutuuko valtio korvausvelvolliseksi mahdollisesti näille muille, jotka ovat tarjouksen ajoissa jättäneet?

Mutta, arvoisa herra puhemies, kysymyksen siitä, kuka on tehnyt nämä, pitäisi olla selvä. Eivätkö tällaisessa tilanteessa nyt ainakin vastuuhenkilöt saa jo kenkää?

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Arvoisa puhemies! No, en varsinaisesti kengän antamiseen ota kantaa. Mutta voin sanoa, että en tässä tietenkään toimettomana ole ollut. Minusta on erittäin hyvä asia se, että nyt kilpailuttamisvimman tässä vaiheessa paljastuu tällaisia epäkohtia. Lähden juuri siitä, että koko tämä prosessi kaikkinensa on selvitettävä erittäin perusteellisesti. Voin sanoa näin, että minä lähden siitä, että esimerkiksi kunnossapitotöiden osalta kilpailua ei avata yhtään enempää kuin nyt käynnistetyssä kokeilussa on saatu kokemuksia ja se pysähtyy tässä vaiheessa tähän, kunnes nämä on selvitetty, koko prosessi, perusteellisesti.

Tämä edellyttää tietysti myös meidän taholtamme sitä, että omistajaohjausta koko tässä kokonaisuudessa entisestään tiivistetään ja kaikella tavalla katsotaan, mitä kaikkea koko tähän prosessiin, omistajaohjauksesta lähtien, liittyy. Mutta tämä prosessi selvitetään juurta jaksaen ja sitten katsotaan, mihinkä on (Puhemies koputtaa) mahdollista ryhtyä. Asia on varmasti täällä esillä myös jatkossa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun ministeri toistuvasti kertoo, että selvitetään perusteellisesti asiaa, niin varmaan se yksinkertaisin selvitettävä asia on se, veikö tämän asiakirjan kirjekyyhky, joka meni väärään osoitteeseen, vai veikö sen lähetti vai tämä asianomainen virkamies vai kuka sen kiikutti, koska se lähti VR-Rata Oy:stä ja kuka sen vei. Se kai olisi kai noin kolmessa minuutissa selvitettävä asia. Voisiko ministeri tämän kertoa? (Naurua)

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Arvoisa puhemies! En todellakaan itse ole — varmistan sen, ettei tule väärinkäsityksiä — en minä siis eikä liikenneministeriö ole ollut kirjekyyhky eikä minkäänmoinen. Se on tapahtunut siellä asianomaisten tahojen välillä. Selvityksestä välittömästi saimme tietoomme tietysti, että muutaman minuutin ajasta oli kyse ja sitten sillä perusteella kuitenkin oli päätetty, että myöhästyneitä tarjouksia ei oteta vastaan. Nyt tässä selvittelyssä on nimenomaan kyse siitä, voidaanko ulkopuolisin toimin tulkita hankintalakia siten, että nämä aikamääreet esimerkiksi voitaisiin murtaa, taikka onko, niin kuin tässä kuulimme, Patrian prosessissa tapahtunut sellaista, että prosessissa olisi jotakin virheitä. Näitähän minä en lähde ennakoimaan, ennen kuin selvitystyö on tehty.

Kyllä minä uskon, että sen selvitys, kuka on vienyt ja missä ajassa, ei todellakaan vaadi taitoa, vaan sen, onko noudatettu hankintalakia vai ei. Se on se selvittelyn kohde ja se, voidaanko (Puhemies koputtaa) sillä perusteella tehdä mitään vai ei. Minulla on se käsitys, että hankintalaki on hyvin tiukka näissä asioissa kaiken kaikkiaan. Mutta sen näkee nyt sitten, kun tämä juridinen (Puhemies koputtaa) selvitystyö on tehty.

Ed. Arja Alho merkitään läsnä olevaksi.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On todellakin hyvä, että ed. Tennilä nosti tämän tarjoussotkukysymyksen täällä kyselytunnilla esiin. Huomaan ministeri Luhtasen vastauksesta, että töihin on ryhdytty ministeriössä. On äärimmäisen tärkeää katsoa nyt myös omistajaohjauksen kannalta, että silloin, kun tehdään laitoksista ja virastoista osakeyhtiöitä, siellä pitää osata toimia myöskin niin kuin osakeyhtiöt toimivat. Tämä on myös hyvin tärkeä viesti sinne.

Olennainen kysymys on, totta kai, se, että nämä yli 200 ihmistä eivät joudu työttömiksi. Se tulee maksamaan, totta kai, sekin valtiolle, jos näin tulisi käymään. Olisi äärimmäisen huonoa omistajapolitiikkaa, jos näin kävisi. Mutta avainkysymys, ministeri Luhtanen, on se, että ei näillä tarjouksilla ole mitään arvoa, jos tätä työtä ei voida tehdä.

Mikä on rahoituksen tilanne nyt tämän Pohjois-Suomen rataverkoston kunnostamishankkeessa, jota varten näitä tarjouksia jätettiin? Miten varmana te voitte pitää rahoituksen olemassaoloa ja kohdentamista tähän kohteeseen?

Ed. Astrid Thors merkitään läsnä olevaksi.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Arvoisa puhemies! Kun tämä kilpailu on nyt avattu Pohjois-Suomessa vuosina 2002—2003 edeltäjäni aikana tehtyjen selvitysten perusteella, mikä on aivan oikein, koska tehostamisesta on kaiken kaikkiaan ollut kyse, ja koko tämä valmistelu on tehty sinänsä käsittääkseni oikein ja oikeiden periaatteiden mukaisesti, niin tietysti lähden siitä, että kun tällainen operaatio on tehty, siihen myös on rahat olemassa.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä ministeri sanoi, että kilpailu on syy siihen, että tässä on tapahtunut hama VR-Rata Oy:lle. Ei se kilpailu ole syy, vaan siellä ei yksinkertaisesti johto ja valvonta toimi. Totuushan on se, että kyllähän hetkessä saadaan selville, kuka sen kirjeen on vienyt, eikä tässä mitään selvityksiä tarvita. Nyt vain tarvitaan sitä, kuka vastaa siitä, että järjestelmät VR:ssä eivät toimi, ministeri Luhtanen. Te olette se ylin vastuullinen, ja teidän pitää ottaa vastuu tästä ja pitää huolta siitä, että VR-konsernissa asiat toimivat. Jos minä olisin ministeri, minä ainakin vaihtaisin VR:n hallituksen jäseniä. (Naurua)

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Arvoisa puhemies! Edeltäjänäni ministeri Sasi on ilmeisesti antanut liian vaikeita tehtäviä Pohjois-Suomen piirille toteutettavaksi. (Naurua) Totta kai näin on, että näistä pitää vastata kokonaisuutena, mutta ei niin helppoa siis siinä mielessä ole vastata siitä, onko kaikki tapahtunut ja mitenkä ja lainsäädännön puitteissa vai ei. Minä katson, että oleellisin kysymys tässä on nyt se, voidaanko vai ei tilannetta korjata millään tavalla sellaiseksi, että ... Ymmärsin myös kysyjien tarkoituksen siinä mielessä, voitaisiinko tämä operaatio ikään kuin uusia taikka jollakin menettelyllä huomioida tämä myöhästynyt tarjous. (Ed. Kuosmanen: Tarjous palautettu, ei voida käsitellä!) — Sellainen käsitys minullakin on, mutta palaamme tähän asiaan vielä selvityksen jälkeen.

Minä en ole sitä todennut, että kilpailu on kaikkeen syypää, vaan sen, että kilpailu näemmä edellyttää myös valmiuksia osata toimia siinä kilpailutetussa maailmassa, toimia oikein, (Ed. Kuosmanen: Tunteeko kellonajat?) ja tässä (Puhemies koputtaa) suhteessa näin ei ole ollut, jos ei ole kysymys ollut pelkästään ja ainoastaan inhimillisestä erehdyksestä taikka huolimattomuudesta. Mutta siitä lähden, ettei ennen kuin tämä sotku selvitetään, ja voi olla, ettei jatkossakaan, enempää kunnossapitotöiden kilpailuttamista tässä vaiheessa avata.

Ed. Heidi Hautala merkitään läsnä olevaksi.

Harry Wallin /sd:

Arvoisa herra puhemies! 90-luvulla koko Euroopassa tuli vallalle halu kilpailuttaa erityisesti rautatieliikennettä. Tässä tietysti oikeisto on ollut erityisen innokas. Ministeri Sasi on ministerinä ollessaan tehnyt monia aloitteita, miten voitaisiin lisätä kilpailua. Nyt kuitenkin voidaan todeta, että esimerkiksi Englannissa rataverkko on rappeutunut niin, että yhteiskunta joutuu ottamaan sen uudelleen haltuunsa.

Nyt kun lähdetään rautateiden kunnossapitoa kilpailuttamaan ja Suomen markkinat ovat erittäin pienet — meillä on vähän osaamista, ja nyt se ainoa toimija Rata Oy on poissa tästä kilpailusta — voi myöskin kysyä, mistä löytyvät ne ammattimiehet. Ei niitä löydy Tielaitokselta tai jostain muualta. Näin ollen tämä koko ajatus kunnossapidon kilpailuttamisesta on vain teoreettinen. Kysynkin ministeriltä:

Lähdetäänkö sellaiselle linjalle, että lopetetaan tällainen ideologiaan perustuva kilpailuttaminen, jossa ei ole käytännössä kuitenkaan mahdollisuuksia toimia? (Kokoomuksen ryhmästä: Oho!)

Ensimmäinen varapuhemies:

Myönnän ensin lisäkysymyksen ed. Tennilälle, joka oli alkuperäinen kysyjä, ja vastauksen jälkeen mennään uuteen kysymykseen.

Esko-Juhani  Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä ensin vastaus ed. Kuosmaselle, mistä työntekijät. Jos työ menee yksityiselle, se ostaa ne VR-Radalta. Tässä on pakkoyksityistäminen nyt selvästi kysymyksessä. Ei ole mitään todellista kilpailijaa, vaan kaikki rakennetaan valtion toimijan varaan, joka on pelattu nyt ulos tai joka pelautuu ulos, jos ei tuota asetusta oikein tulkita. Minusta asetus antaa mahdollisuuden tulkita toisin asian. Siellä on takaportti. Täytyyhän semmoinen olla. Ajatelkaa, jos joku kilpailija ostaa jonkun toisen firman avainhenkilön juuri kilpailutustilanteessa ja mitään muka ei enää voitaisi tehdä. Pakkohan on olla aina joku takaportti.

Ensimmäinen varapuhemies:

Pyydän kysymystä.

Puhuja

Minä haluan tätä Ratahallintokeskuksen johdon roolia tässä selvitellä. Miksi sieltä julistettiin, että hinta ei ratkaise tässä kilpailussa, sitten kun VR-Rata oli ulkona?

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen

Puhemies! Vielä tästä kilpailuttamisesta yleensä. Näitähän on erilaisia malleja. Kun kunnossapitoa ja peruskunnossapitoa nyt Ratahallintokeskuksen toimesta kilpailutetaan ja on näitä pieniä alueita, käytetään aliurakoitsijoita, alihankkijoita, tämä malli on vastaavanlainen kuin Ruotsissa. Siellä ei ole esimerkiksi ilmennyt minkäänlaisia turvallisuuteen tai muuhun liittyviä ongelmia. Englannin malli on aivan toisenlainen. Siellähän pyritään voittoa tuottaviin järjestelmiin. Meillähän tässä ei millään tavalla pyritä voittoa tuottavaan tilanteeseen vaan siihen, että asia tehostuisi ja olisi ikään kuin näitten urakoitsijoitten välillä kilpailua ja tätä kautta toiminta tehostuisi ja saataisiin edullisia tarjouksia. Tämä sinänsä on täysin hallinnassa oleva asia, jos niin halutaan.

Vielä palaan tähän alkuperäiseen asetelmaan. Tullaan selvittämään, voiko tässä päästä eteenpäin ja mitenkä. Kun asia on lopullisesti selvinnyt, sitten voimme palata tähän asiaan. Tässä yhteydessä, toistan vielä, en ota kantaa siihen. Kun en tiedäkään tulkintaa, en pidä kannan ottamista järkevänä. Odotan tietoa siitä, mitenkä hankintalakia tulkitaan tässä tapauksessa.

Ensimmäinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.