2) Kansallinen energia- ja ilmastostrategia: Valtioneuvoston
selonteko eduskunnalle 20. päivänä maaliskuuta
2013
Marjo Matikainen-Kallström /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko on päivitys
vuoden 2008 ilmasto- ja energiastrategiaan. Tässä selonteossa
on noin 120 strategista linjausta. Siinä on linjattu asioita,
nimenomaan puhtaan energian toimenpiteitä, aina vuoteen
2035 saakka. Näillä toimenpiteillä on
tarkoitus vähentää energiantuotannon, asumisen
ja liikenteen päästöjä ja samalla
luoda uusia teknologian vientipotentiaaleja ja -mahdollisuuksia.
Valiokunta on myös kiinnittänyt huomiota siihen,
että energia- ja ilmastotiekarttaa vuoteen 2050 valmistellaan
paraikaa myöskin parlamentaarisessa energiapoliittisessa
työryhmässä, jossa on kaikista puolueista
edustajia. Tämän takia valiokunta ei ole halunnut
lähteä linjaamaan uusia tavoitteita, uusia tekijöitä kovinkaan
vahvasti, koska näistä linjauksista nyt keskustellaan
nimenomaan täällä parlamentaarisessa
työryhmässä.
Talousvaliokunta on nostanut esille muutamia huomioita siitä,
mitä tässä selonteossa olisi voinut harkita
ja käsitellä vähän paremmin.
Esimerkiksi vesivoima jää valitettavan vähälle
huomiolle. Samoin biokaasun lisäämisen tavoitteet puuttuvat.
Energian verotuksesta olisi selonteossa voinut olla pohdintaa: minkälaiset
asiat energiaverotuksessa vaikuttavat nimenomaan kilpailukykyyn
ja taloudellisiin yritysten toimintamahdollisuuksiin meidän
energiaintensiivisessä teollisuudessa.
Toimintaympäristöä on analysoitu
aika ohuesti. Eli selonteko olisi ollut oivallinen paikka tunnistaa
epävarmuustekijöitä ja arvioida vaihtoehtoisia
suunnitelmia. Nämä laajemmat analyysit eri tavoitteiden
ja keinojen yhteensopivuudesta ja niiden epäsuorista pitkän
aikavälin vaikutuksista puuttuvat, joskin olemme saaneet
selvityksen siitä, että näitä toimintaympäristön
muutoksiakin laajemmin tässä parlamentaarisessa
työryhmässä analysoidaan ja tehdään
sitten niiden pohjalta päätöksiä.
Valiokunta on kiinnittänyt siihen huomiota, että nimenomaan
toimintaympäristön muutoksista liuskekaasu, joka
on mullistamassa meidän energiamarkkinoita ja nimenomaan
hintaa aika voimakkaastikin, on jäänyt pienelle
huomiolle ja tästä syystä aiheutuva kivihiilen
alhainen hinta, joka on jo pitkään ollut markkinoilla
tämän suuntainen, on lisännyt kivihiilen
käyttöä maailmanlaajuisesti ja nimenomaan
lisännyt sitten myöskin päästöjä,
koska kivihiili on haitallisimmista polttoaineista se suurin. Valiokunta
on myös kiinnittänyt huomiota siihen hallitusohjelman kirjaukseen,
jossa nimenomaan kiikkulaudan mallina turvetta ei saisi vähentää kivihiilen
kustannuksella, vaikka nyt on juuri näin käynyt.
Valiokunnalla on huomioita päästökauppaan. Se
nähdään edelleen hyvänä keinona
päästöjen vähentämiseen,
joskin siinä on rakennevikoja. Niitähän
komissio on nyt yrittänyt viime vuosien aikana korjailla.
Valiokunnan mukaan päästökaupan tulisi
toimia markkinaehtoisesti.
Valiokunta huomioi sen, että Suomen teollisuus on energiaintensiivistä ja
yli kaksi kolmasosaa energian tarpeesta on tuonnin varassa. Tästä syystä Suomi
on erittäin haavoittuvainen energian maailmanmarkkinoiden
häiriöille, jolloin nämä toimintaympäristöt
on äärimmäisen tärkeää huomioida.
Huoltovarmuus, energiatehokkuus, metsäpohjaisen biomassan
käyttö, kohtuuhintaisen energian toimitusvarmuus
myös kulutushuippujen aikaan edellyttävät
nimenomaan omavaraisuusasteen nostamista ja energiatehokkuuden parantamista.
Energiasektorin tukijärjestelmä on nykyisellään
varsin monimutkainen. Näitä tukimuotoja hallinnoidaan
kolmella eri hallinnonalalla, mikä haittaa ja vaikeuttaa
päätöksentekoa ja eri tukien arviointia,
mihin suuntaan ne vaikuttavat. Ne eivät ole yhteismitallisia
tilastoinninkaan kannalta. Valiokunnan mielestä olisi otettava
käyttöön mekanismeja, joissa julkisyhteisöt
voisivat muuten kuin suorin tuin edistää tiettyjä energiantuotantotapoja.
Lopuksi vielä, arvoisa puhemies, Suomen kilpailukyvyn
kannalta on erittäin tärkeää,
että elinkeinoelämän logistiikan kustannukset
pysyvät kohtuullisina.
Ja vielä, arvoisa puhemies, mietintöön
sisältyy kaksi vastalausetta.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Seuraavaksi lausuntovaliokunnan eli ympäristövaliokunnan
puheenjohtaja edustaja Martti Korhonen.
Martti Korhonen /vas(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Aloitan puheenvuoroni niillä puutteilla,
jotka valiokunnan käsittelyn yhteydessä nousivat
esille kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta. Strategia
on itse asiassa valiokunnan sanoin todettuna vaatimaton päivitys edelliseen
strategiaan. Valiokunta kaipasi selvästi pidemmän
aikavälin tarkastelua, kun näin merkittävästä asiasta
puhutaan. Strategia ei kiinnitä riittävästi
huomiota kunnianhimoisten päästövähennystavoitteiden
tarpeeseen eikä järjestelmän muutoksen
aikaansaamiseen. Strategia ei myöskään
kiinnitä riittävästi huomiota cleantech-sektorin
kehittämiseen.
Ympäristövaliokunta kaipaa lisää vauhtia energiatehokkuuteen
ja uusiutuvan energian lisäämiseen. Julkisissa
hankinnoissa myös on lisättävä cleantech- ja
ympäristöhankintojen kysyntää ja
pienimuotoisen hajautetun energiantuotannon lisäämisen
esteet on pystyttävä purkamaan. Ympäristövaliokunta
pitää myös valitettavana, että tilastotiedot
kivihiilen käytön lisääntymisestä ovat
saapuneet vasta lausunnon hyväksy-misen jälkeen.
Ennakkotietojen mukaan kivihiilen kulutus on lisääntynyt
puolen vuoden aikana 37 prosenttia. Tässä kohdassa
ympäristövaliokunta toteaa, että tähänastiset
toimenpiteet ovat siis olleet tehottomia. Energia- ja ilmastostrategian
päivitysten pitää elää ajassa,
mieluummin tulevassa ajassa. Nyt tällä hetkellä näyttää,
että ne laahaavat paljon aikaa jäljessä.
Ympäristövaliokunta on tarkastellut kansallista
energia- ja ilmastostrategiaa pidemmän aikavälin
näkökulmasta. Lausunnossaan valiokunta tuo esiin
vuoden 2020 tavoitteisiin keskittyvän strategian osalta
sen, että se jättää vähemmälle huomiolle
olennaiset kysymykset, jotka ovat vuosien 2030 ja 2050 tavoitteita.
Valiokunta katsoo myös, että selonteossa olisi
pitänyt käsitellä laajemmin pitkän
tähtäimen tavoitteita ja globaalia energiamarkkinoiden
murrosta. Energiankulutuksen kasvu on yhä voimakkaammin
siirtynyt Aasian kasvaville markkinoille, ja toisaalta taas Yhdysvaltojen
energiapolitiikka on todella kokenut rajun muutoksen liuskekaasun
tuotannon myötä.
Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunta korostaa
lausunnossaan, että päästövähennystavoitteen
rinnalla uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tavoitteet tuovat
ennustettavuutta investoijille, edistävät energiantuotannon
järjestelmän muutosta ja hyödyttävät
suomalaista cleantech-sektoria. Suomen tulee luoda kysyntää uusille
teknologioille, uusiutuvalle energialle ja energiatehokkuusratkaisuille.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että strategiaan sisältyy erikseen puhtaan teknologian
liiketoiminnan kehittäminen. Ilmastonmuutokseen, vesi- ja
jätehuoltoon ja raaka-aineiden saatavuuteen liittyvät
haasteet ovat vahvistaneet puhtaan teknologian markkinoita. Energia-alan
ympäristömääräysten
kiristyminen ja markkinaehtoiset muutokset vauhdittavat energian
tuotantorakenteen muutosta.
Cleantech on yksi Suomen nopeimmin kasvavista aloista. Suomessa
kasvu on ollut lähes 10 prosenttia vuositasolla. Strategialla
toteutetaan EU:n ilmastotavoitteita, mutta taustalla on nähtävä globaali
ilmastoneuvotteluprosessi. Uuden maailmanlaajuisen sopimuksen aikaansaamisella
on ratkaiseva merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja
maapallon lämpenemisen hidastamisessa. Ilmastosopimusneuvotteluissa
Suomen tulee pitää kiinni kunnianhimoisista tavoitteista. Ei
ole meillä eikä maapallolla varaa epäonnistua uuden
sitovan ilmastosopimuksen aikaansaamisessa.
Valiokunta korostaa, että on tärkeää rakentaa mahdollisimman
aikaisessa vaiheessa polkua kohti vuoden 2050 ilmastotavoitteita.
Tavoitteena on energiankulutuksen kasvun pysäyttäminen,
energiatehokkuuden parantaminen ja vähäpäästöisten
rakenteiden luominen. Ennakoiva eli etupainotteinen päästövähennyspolku
estää turhat investoinnit rakenteisiin, jotka
sitovat tuotannon korkeisiin päästömääriin
vuosikymmeniksi eteenpäin.
Arvoisa puhemies! Valiokunta muistuttaa, että energiatehokkuuden
parantaminen, energiansäästö ja uusiutuvan
energian lisääminen parantavat energiaomavaraisuutta.
Suomelle luodaan kestävää teollisuuspolitiikkaa
ja jopa kilpailuetua edistämällä puhdasta
ja vähähiilistä teknologiaa ja säästämällä energiaa.
Ilmastopäästöjen vähentämiskustannukset
on arvioitu huomattavasti pienemmiksi kuin hallitsemattomasta ilmaston
lämpenemisestä aiheutuvat menetykset. Ilmastopolitiikka
ja energiatuotannon muutos on nähtävä kansallisen
kilpailukyvyn ja kestävän kasvun mahdollisuuksina.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Puhemiesneuvostossa käydyn keskustelun mukaisesti ennen muita
puheenvuoroja puhemies myöntää vielä puheenvuorot
kahden vastalauseen ensimmäisille allekirjoittajille. Sen
jälkeen debatti. Edustaja Pekkarinen, olkaa hyvä.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Kiitoksia rakentavasta menettelytavasta, jonka
puhemiesneuvosto on tässä omaksunut.
Arvoisa puhemies! Oikeastaan voisi sanoa ihan samalla tavalla
kuin edustaja Korhonen äsken tuossa: tämä hallituksen
selonteko on vaatimaton päivitys vuoden 2008 strategiaan
ja niihin lakeihin ja siihen pakettiin, mistä säädettiin vuonna
2010. Mutta ihan omat ansionsa toki tällä on.
Myös valiokunnan täällä esitelty
mietintö mielestäni jalostaa monin kohdin Suomen
energia- ja ilmastolinjausta ihan oikeaan suuntaan. Keskustan mielestä selonteko
on siis kuitenkin varovainen eikä edes yritä edelläkävijän
rooliin esimerkiksi uusiutuvan energian käyttämisessä ja
jalostamisessa, cleantech mukaan lukien.
Voimakkaimman kritiikin keskustan vastalause kohdistaa siihen,
että hallitus on toiminut ja toimii käytännössä selontekoon
kirjoitetun tekstin vastaisesti. Yksi esimerkki: "Edistetään
metsäpohjaisen biomassan käyttöä kivihiilen
korvaamiseksi siten, että kivihiilen voimalaitoskäyttö pääosin
syrjäytyy vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteeseen
pääsemiseksi varmistetaan energiatuen riittävyys."
Edelleen luvataan varmistaa turpeen kilpailukyky kivihiileen verrattuna.
Arvoisa puhemies! Käytännössä hallitus
toimii täsmälleen päinvastoin. Kuluvan
vuoden alusta lukien lakeja on muutettu niin, että kun
kivihiilen maailmanmarkkinahinta on romahtanut, Suomi on sinänsä muuttanut
omia säädöksiään, mutta
täsmälleen väärään
suuntaan: turpeen verotusta on kiristetty ja puun tuki laskettu
kolmannekseen, minkä seurauksena Suomeen virtaa valtavasti
kivihiiltä. Se on puolen miljardin valuuttameno vuodessa,
se on tuhansia työpaikkoja Suomessa, se on päästökehityksen
kannalta huono suunta.
Tästä syystä keskustan ensimmäinen
lausuma tähän asiaan kuuluu näin: "Eduskunta
edellyttää, että hallitus korjaa ensi
tilassa tehdyn virheen ja tuo esitykset, joilla uusiutuvan bioenergian muuttuvahintainen
tuotantotuki palautetaan kaikissa oloissa kivihiileen nähden
kilpailukykyiseksi ja turpeen käyttö varmistetaan
aina kivihiiltä edullisemmaksi."
Toinen asia liittyy pienimuotoiseen hajautettuun tuotantoon
ja sen mahdollisuuksiin, sen verkkoon pääsyyn.
Hallitus lupaa selonteossaan, että luodaan edellytykset
sille, että näin käy ja vielä että tämä tapahtuisi
tämän vuoden loppuun mennessä. Käytännössä näin
ei käy, ja tästä syystä keskusta
haluaa omalla lausumallaan vauhdittaa toimia, joita, tämänsuuntaisia,
tiedän ministeriössä tehdyn. Tämä toinen
lausuma kuuluu, että "hallitus ryhtyy pikimmiten lupaamiinsa
toimiin pienimuotoisen energiatuotannon edistämiseksi ja
verkkoon pääsyn parantamiseksi". Eri puolella
Suomessa on pienimuotoista tuotantoa, jonka verkkoon pääsemisen
tekniset edellytykset ovat nyt olemassa, kun uusi mittarointijärjestelmä Suomessa
alkaa olla valmis.
Metsien kasvu vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
Durbanissa tehtiin semmoinen käsittämätön
sopimus, että suomalaiset metsät, jotka tosiasiassa
ovat valtava nielu, aiheuttavatkin päästöjä.
Tämä hölmö ratkaisu pitää ensi
tilassa kyetä korjaamaan. On lupailtu, että se
korjataan. Mitään käytännön
toimia, sellaisia konkreettisia, ei vielä näy.
Keskusta edellyttää omassa lausumassaan, että "hallitus
ryhtyy toimenpiteisiin Suomen metsänielun tunnustamiseksi
jatkossa luonnontieteellisten tosiasioiden mukaiseksi, jolloin Suomen
metsät muuttuvat päästöjen aiheuttajasta
päästöjen nielijäksi", niin
kuin asian oikea laita on.
Hallituksen strategia ei liioin rohkene siis sanoa, kuinka paljon
uusiutuvan ja kotimaisen energian osuuden tulisi jatkossa olla vuoden 2020
jälkeen, niin kuin edustaja Korhonen täällä omassa
puheenvuorossaan sanoi.
Arvoisa puhemies! Keskustan näkemyksen mukaan Suomella
on kaikki mahdollisuudet nostaa uusiutuvan energian osuus vuoteen
2030 mennessä aina 50 prosenttiin asti. Tämä edellyttää,
että tukijärjestelmää korjataan,
että energiapuun käyttö nousee 13,5 miljoonasta
kiintokuutiometristä vuoden 2020 tasolla aina sinne 20 miljoonaan
kiintokuutiometriin ja että tuulen lisäkäyttö — aivan
niin kuin hallitus ihan oikein tavoitteeksi asettaa 9 terawattituntia — käytännössä
voidaan
toteuttaa.
Keskustan mielestä uusiutuvan energian kokonaistarjonnan
on mahdollista nousta 150 terawattituntiin, ja kun kokonaisenergian
kulutus 2030 ei ole enemmän kuin 300, se 50 prosenttia uusiutuvalle
on täysin mahdollista. Käytännössä tämä merkitsee
samalla, että Suomen energiaomavaraisuus, joka vielä kolme
vuotta sitten oli 30 prosenttia, voidaan nostaa 50 prosenttiin:
siitä toinen tärkeä 50 prosenttia. Kun
uusiutuvaa energiaa lisätään tällä keskustan
esittämällä tavalla, se käytännössä tarkoittaa
myös sitä, että silloin energiatuotannon
päästöttömyydessä päästään
valtavia askeleita eteenpäin. Tästä edelleen
seuraa se, että keskustan näkemyksen mukaan Suomi
2030-luvulle tultaessa voi sitoutua siihen, että päästövähenemä voi
olla 50 prosenttia. Tästä tämä keskustan
mainitsema 50—50—50 tulee, 2030-luvulle mennessä.
Arvoisa puhemies! Viimeinen lausuma, minkä me esitämme,
kuuluukin näin: "Eduskunta edellyttää,
että hallitus tehostaa toimia uusiutuvan energian käytön
lisäämiseksi, omavaraisuuden kohentamiseksi ja
päästöjen vähentämiseksi niin,
että vuoteen 2030 mennessä energiaomavaraisuus
nostetaan 50 prosenttiin, uusiutuvan osuus 50 prosenttiin ja että näiden
toimien seurauksena voidaan tavoitella päästöjen
vähentämistä 50 prosentilla vuoteen 2005
verrattuna." Joka on se Kioton lähtövuosi.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Tämän jälkeen edustaja Turunen,
ja sitten otamme vielä ministeri Vapaavuoren ja sen jälkeen
debatti.
Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset jättivät
talousvaliokunnassa talousvaliokunnan mietintöön
vastalauseen ja keskittyivät tässä vastalauseessa
pääasiassa turpeen vähäiseen
arvioon ja sen käyttöön ja sen näkymiin.
Talousvaliokunnan mietintö ottaa suhteellisen kattavasti
kantaa kotimaiseen monialaiseen energiantuotantoon mutta vähättelee
merkittävän kotimaisen energian, turpeen, käyttöä tuotantomuotona.
Asiantuntijalausunnoissa on kiinnitetty huomiota siihen, että turve
lisää merkittävästi huoltovarmuutta
eikä sen käytön ole nähty perustuvan
luontoarvojen kannalta merkittäville suoalueille vaan jo
käytössä oleville soille ja siinäkin
varsin maltillisesti.
Tällä hetkellä tuotannossa on alle
1 prosentti suopinta-alastamme. Ympäristövastuullista
turvetuotantoa olisikin pystyttävä lisäämään
nykyisestä jo ojitetuilla suoalueilla aina 5 prosenttiin. Turvetuotanto
on kotimaista paikallis- ja aluetaloutta tukevaa elinkeinoa, ja
hallitusohjelmakirjaus nimenomaisesti katsoo, että turpeen
tuotanto ei saa vähentyä niin, että kivihiilen
käyttö lisääntyy. No, miten
on käynyt, sen me näemme nyt. Kivihiiltä poltetaan
massiivisesti koko maassa.
Turvetuotannon kasvihuonepäästöjen
on tutkimuksissa arvioitu olevan puuhun verrattavissa, ja runsaspäästöisillä alueilla
voidaan alittaa oleellisesti hiilen päästöt
ja olla öljyn päästöjen kanssa
suurin piirtein tasoissa. Lisäksi on muistettava, että vaikka
turve luokitellaan uusiutumattomaksi energiamuodoksi — muuten äänestyspäätöksellä
— sen
todetaan kasvavan vuodessa kuitenkin merkittävästi.
Turpeelle tulisikin saada uusiutuvan biomassan status.
Myös turpeen käyttöä vaikeuttavaa
lupakäytäntöä on purettava kiireesti.
Tähän selontekoon valmistunut mietintö ei
ota tähän riittävästi kantaa.
Lisäksi näköpiirissä on tulossa
merkittäviä uhkia luvituksen suhteen ja ympäristölainsäädännön
kokonaisuudistus myös luontoarvojen tiimoilta. Lupakäytäntöjen
korjaaminen ja uh-kien poistaminen on välttämätöntä jo
energiakauppatasevajeemme vuoksi, joka on kehittymässä entistä huonompaan
suuntaan. Ilmasto- ja energiapoliittinen selonteko jättää tämänkin
käytännössä huomioimatta. Suomen
energiatuonnin kauppatase on kahtena viime vuonna ollut miinuksella
7—8 miljardia. Tämä on muuten sama summa,
minkä hallitus ottaa lisävelkaa ensi vuonna.
Selonteko ottaa, kuten mietinnössä todetaan, niukasti
kantaa pientuotannon lisäämiseen. Pientuotannossa
nähdään ennemminkin vientipotentiaali.
Sekin on hyvä näkökulma, mutta pienimuotoinen
chp-tuotanto on myös kotimainen vaihtoehto sähkön-
ja lämmöntuotannossa. Siksi sitä ei tule
sivuuttaa kevyesti yhtenä vaihtoehtona, jotta Suomessa
aidosti voidaan pyrkiä energiaomavaraiseksi maaksi. Metsähakkeen
tuotantotukea olisikin nostettava ja turpeen raippaverotus laskettava
vähintään vuoden 2012 tasolle.
Arvoisa puhemies! Nostamalla kotimaisen energian käyttöastetta
reilusti, mikä on vain tahdosta kiinni, hoidamme työllisyyttä.
Kotimaisen energiantuotannon yhteyteen olisi luotavissa nopeastikin
uusia työpaikkoja tässä vaikeassa talouden
taantumassa. Hallitus on kertonut tavoitteekseen 200 000
uutta työpaikkaa. Liki puolet niistä voitaisiin
synnyttää kotimaisen energiantuotannon ja -käytön
yhteyteen. Ympäristövastuulliseen turvetuotantoon
on kehitettävä uusia tekniikoita, joilla turve
saadaan nopeasti ja ympäristöystävällisesti
nostettua. Turvetuotantoa onkin kiittäminen viime vuosien
kehitystyöstä, jota alalla on tehty paljon vesistö-
ja ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.
Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi: Millainen Suomi on öljyn
jälkeen? Maamme energiankäytöstä öljyn
osuus on noin 25 prosenttia. Öljyn hinta maailmalla nousee
ja näin vetää kauppatasettamme pinnan
alle jatkossakin. Suomalaiset kuluttavat öljyä noin
200 000 tynnyriä päivässä, mikä tarkoittaa
noin 6:ta litraa henkeä kohti vuoden jokaisena päivänä.
Suomi kuitenkin voisi olla öljyvaltio halutessaan. Monien
eri lähteiden, muun muassa VTT:n, mukaan 2,5 metsähakekuution
lämpöarvo on 2 000 kilowattituntia, kevyen öljyn
energiasisältö on 100 litralla noin 1 000
kilowattituntia, eli 2,5 hakekuutiota vastaa 200 litran tynnyriä kevyttä polttoöljyä.
Arvoisa puhemies! Metsissämme on valtava määrä energiaa,
joka pitäisi hyödyntää.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Ministeri Vapaavuori, 5 minuuttia puhuja-aitiosta.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Kun täällä ehkä saattoi
syntyä semmoinen vaikutelma, että asiat ovat huonosti,
niin yritän sanoa, että kyllä asiat ovat
pääosin hyvin. Kansainvälinen energiajärjestö IEA
keväällä teki Suomea koskevan maaraportin
ja kehui Suomea itse asiassa energiapolitiikan mallimaaksi. Kun otetaan
huomioon, ettei meillä ole omia öljyvaroja, ei
hiilivaroja, ei kaasuvaroja ja vesivoimavaratkin ovat rajalliset,
siihen nähden olemme onnistuneet luomaan hyvin kustannustehokkaan
ja hyvin diversifioidun järjestelmän.
Tämän sanoessani en yritä tästä erityisesti
ottaa sulkaa hattuun hallitukselle vaan todeta, että tämä on
seurausta pitkäjänteisestä politiikasta, mitä Suomessa
on tehty vuosikymmeniä, ja meillä on pääosin
energia-asiat hyvin.
Haluan kiittää myös talousvaliokuntaa
ja sen tarmokasta puheenjohtajaa hyvästä mietinnöstä. Tässä on
kiinnitetty moniin tärkeisiin asioihin fiksulla tavalla
huomiota ja siitä huolimatta, että siellä on
vähän kritiikkiäkin, niin pitää sanoa, että hyvin
laadittu mietintö. Täysin kelvottomia eivät
ole myöskään keskustan ja perussuomalaisten
vastalauseet, niissäkin on käsitelty monia tärkeitä aiheita,
eikä taida olla ihan kelvoton tämä hallituksen
selontekokaan, kun jopa edustaja Pekkarinen täällä sen
ansioita äityi kehumaan. (Anni Sinnemäki: Ympäristövaliokunnan
lausunto on tosi hyvä!)
Arvoisa puhemies! Keskeisin osa kritiikistä niin talousvaliokunnan
mietinnössä kuin varsinkin keskustan vastalauseessa
itse asiassa liittyy vuoden 2020 jälkeiseen aikaan. Tämän
takia en ihan oikein haluaisi ottaa tätä kritiikkiä vastaan. Olemme
nimenomaisesti todenneet, että tämä on päivitys
vuoden 2008 strategiasta, sen fokus on vuosi 2020, sen tehtävänä on
katsoa sen perään niin, että varmistuu,
että tulemme täyttämään
ne sitoumukset, mihin 2020 olemme velvoittautuneita. Tässä selkeästi
osoitetaan, että Suomi tulee sen tekemään
yhtenä harvoista EU-maista.
Aivan erityisen oudolta tuntuu tämä kritiikki niin
hallituspuolueitten kuin opposition toimesta sen takia, että olemme
nimenomaan perustaneet parlamentaarisen komitean, jonka tehtävänä nimenomaan
on käydä 2020 jälkeistä aikaa
yhdessä läpi kansallisesti tärkeässä asiassa
sen sijaan, että siitä kulloisenkin hallituksen
ja opposition välillä taistellaan, ja kun tämä puolestaan
on saanut paljon kiitosta, niin hieman oudolta tämä tuntuu.
Täällä siis syytetään
hallitusta siitä, mistä aikaisemmin on kiitetty
hallitusta, eli siitä, että hallitus ei yksipuolisesti
sanele 2020 jälkeistä maailmaa vaan tekee sen
yhdessä opposition kanssa. Kannattaisi nyt yrittää olla
johdonmukainen retoriikassaan niin, että joko ollaan iloisia
siitä, että tehdään se yhdessä ja
sitten jätetään hallitus haukkumatta
siitä, että se ei yritä tehdä sitä yksin,
tai sitten todetaan, että emme me haluakaan tehdä sitä yhdessä,
ja sitten annetaan hallitukselle valtuudet mennä yksinään
eteenpäin.
Arvoisa puhemies! Muutamaan hajahuomioon ja kohtaan vähän
sieltä täältä.
Mietinnössä puhutaan vesivoimasta ja energiaverotuksesta
ja toivotaan, että niihin olisi kiinnitetty enemmän
huomiota. Vesivoiman osalta voisi todeta, että strategiassa
ei ollut tarvetta tehdä uusia linjauksia, mikä liittyy
myös hallitusohjelmakirjauksiin siitä, ettei vesilakiin
eikä koskiensuojelulakiin tehdä muutoksia, joten
hirvittävän paljon uutta sanottavaa ei ollut.
Energiaverotuksenkin osalta on hyvä todeta, että suuri
rakennemuutos toteutettiin vuoden 2011 alussa ja siinä mielessä kamalan
paljon lisättävää ei ollut.
Täällä peräänkuulutettiin
laskelmien päivittämistä ja toimintaympäristön
muutoksen analysointia. Voi sanoa, että laskelmia on nimenomaisesti
päivitetty. Strategiassa on nimenomaisesti päivitetty
talouskehityksestä ja teollisuuden rakennekehityksestä aiheutunut
muutos.
Mitä toimintaympäristön muutoksen
analysointiin tulee, niin siinä on jo vähän
enemmän mieltä, olkoonkin näin, että globaalien
energiamarkkinoiden muutoksen vaikutus on itse asiassa kiihtynyt
kuluvan vuoden aikana vielä huomattavasti. Esimerkiksi
hiilen osalta tämä merkittävä hinnanalennus,
joka sitten on heijastunut globaalisti hyvin moneen eri asiaan,
on itse asiassa pääosin tapahtunut vasta strategian
taustalaskelman valmistumisen jälkeen, mikä toisaalta korostaa
sitä, että maailmassa tapahtuu koko ajan valtava
määrä muutoksia, on tapahtunut historiassa
ja todennäköisesti tapahtuu tulevaisuudessakin,
jotka vaikuttavat olennaisesti.
Olen iloinen siitä, että EU-sääntelyn
osalta valiokunta on selkeästi päätynyt
linjaamaan yhden tavoitteen järjestelmän puolesta,
mikä vastaa hallituksen tulokulmaa, ja myös siitä,
että täällä selkeästi
pidetään päästökauppaa
kaikista ongelmistaan huolimatta edelleen parhaana ohjauskeinona
jatkossa, mikä myöskin vastaa hallituksen linjauksia.
Arvoisa puhemies! Viimeinen huomioni tässä yhteydessä liittyy
keskustan vastalauseeseen. Keskustan näkemyksen mukaan
Suomella on hyvät mahdollisuudet nostaa uusiutuvan energian osuus
2030-luvulle tultaessa yli 50 prosentin. Olen tästä samaa
mieltä. (Mauri Pekkarinen: Hyvä!) Emme me tästä riitaa
saa aikaiseksi. Helppoa se ei tule olemaan. Se tulee olemaan erittäin haastavaa
ja tulee olemaan keskeinen osa parlamentaarista työtämme.
Keskusta toteaa, että tämä edellyttää yhtäältä vähintään
nykyisen mittaisten metsäteollisuuden sivuvirtojen energiankäyttöä,
ja tämä on erittäin tärkeä huomio.
Kun me olemme huolissamme uusiutuvan energian tulevaisuudesta Suomessa, meidän
pitäisi ennen kaikkea olla huolissamme metsäteollisuuden
toimintaedellytysten menestyksestä Suomessa. Ylivoimaisesti
suurin yksittäinen merkitys koko meidän uusiutuvan
energian politiikassa on sillä, miten metsäteollisuus Suomessa
voi.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Tämän jälkeen debatti. Pyydän
edustajia, jotka haluavat tästä aiheesta osallistua
debattiin, ilmoittautumaan nousemalla seisomaan ja painamalla V-painiketta.
Marjo Matikainen-Kallström /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri kiinnitti huomiota ihan oikeutetusti
siihen, että valiokunta on osittain puuttunut myös
asioihin, jotka ovat vuoden 2020 jälkeiseen aikaan kuuluvia.
Mutta tästä jatkamme keskustelua sitten parlamentaarisessa
työryhmässä.
Nostan esiin sen, että kun valiokunta on kiinnittänyt
täällä näihin ohjauskeinoihin
huomiota, niin toivon, että voimme jatkaa sitä keskustelua, ovatko
ne ohjauskeinot sellaisia, että ne pitää lyödä kiinni
todella faktisesti, niin kuin nyt on 20—20—20,
johon me itse asiassa pääsemme. Mutta kun siihen
samalla sitten tulee verotusta ja tulee päästökauppaa
ja on maailman ympäristönmuutokset yhtä lailla,
niin auttaako siinä yhtään sitten se,
että me lyömme tiukasti kiinni nämä ohjauskeinot?
Ja kun meillä on monta eri ohjauskeinoa, jotka erilaisissa
taloudellisissa tilanteissa vaikuttavat eri suuntiin, niin ajavatko
ne to- della päästöttömyyttä,
kustannustehokkuutta ja markkinaehtoisuutta?
Sirpa Paatero /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Koko tavoite on ilmastonmuutoksen torjunta
ja edullisen ja varman energiansaannin ja omavaraisuusasteen nostaminen.
Ilahduttavaahan tässä on todeta, että päästöt
ovat vähentyneet suunnitellusti, uusiutuvien määrä on lisääntynyt
suunnitellusti, energiatehokkuus on lisääntynyt
suunnitellusti ja liikenteen biopolttoaineiden osuus on lisääntynyt
suunnitellusti. Elikkä kaikki ne tavoitteet, joita on asetettu,
ovat toteutumassa tällä strategiakaudella.
Tämä yhden päästövähennystavoitteen
malli puoltaa tämän hallituksen linjaa, koska
myöskin EU-selonteossa jo otettiin kanta tähän
samaiseen malliin, niin että tässä luottaisimme
tulevaisuudessa innovaatioihin ja tekniikkaan, niin että uusiutuva
energia lisääntyisi ja energiatehokkuuden eteen
tehtäisiin lisää töitä,
kun meillä olisi yksi päästövähennystavoite
ja kaikki toimisivat siihen suuntaan.
Meillä on sen lisäksi tietysti myös
liikenne ja asuminen, jotka eivät ole sitten siinä sarjassa,
ja niihin kohtiin voitaisiin tehdä sitten kansallisia tavoitteita
ja jättää tämä yksi
päästövähennystavoite EU-tasoisena
tavoitteena taakse.
Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kysymys on kuitenkin nyt energia- ja ilmastopolitiikasta,
ja kun kuuntelin tuota edellistä puhujaa, että jos
ensisijainen tavoite on kuitenkin vain ilmastonmuutoksen torjuminen, niin
meillä ei ole keinoja siihen Suomessa. Se on globaali ongelma,
ja meidän täytyy pystyä tekemään
niitä globaaleja ratkaisuja ja olla siinä maailmanlaajuisesti
mukana, mutta niitä me emme pysty valitettavasti Suomessa
ratkaisemaan. Mitä me pystymme tekemään
täällä Suomessa, niin varsinkin energiapolitiikkaa,
ja meidän pitäisikin mennä energiakylki
tässä edellä.
Itse asiassa kiitän ministeriä siitä,
että hän on perustanut tämän
parlamentaarisen energia- ja ilmastopoliittisen työryhmän.
Tämä on hyvä juttu, näin näitä asioita
pitää hoitaa. Näin pitäisi hoitaa kuntarakenneuudistus
ja sote-uudistuskin.
Meidän hallitusohjelmassa on kirjaus tästä turpeen
alasajosta niin, että se ei korvaudu sitten kivihiilellä,
ja myös tämä sama asia on kuitenkin sitten
tässä selonteossa, jossa linjataan hiukan pidemmälle,
ja se vie kuitenkin tämän yhden merkittävän
energiaraaka-aineen, kotimaisen raaka-aineen, pois pelistä.
Minä toivoisinkin, että me oikeasti voisimme käydä tällaista
vapaata keskustelua ja vapautuneemmin tätä keskustelua
turpeen osalta, koska minä uskon siihen, että tähän maahan
saadaan kuitenkin tämmöinen ympäristövastuullinen
turvetuotanto nimenomaan sitä tekniikkaa vielä edelleen
kehittämällä, niin että se hyväksyttäisiin
sitten myös yhtenä vaihtoehtona raaka-aineeksi
mukaan.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aivan oikein, viime vuoden loppuun saakka
Suomi kulki edellisen hallituksen energiapaketin pohjalta aivan
oikeaan suuntaan. IEA kiittelee, te, ministeri, kiittelette, Paatero
kiittelee, juuri näin. Mutta ettekö te vieläkään
huomaa, mitä on tapahtunut vuodenvaihteen jälkeen?
Te heikensitte suomalaisen bioenergian kilpailukykyä radikaalisti
ja ratkaisevasti. Suomeen kivihiili kerta kaikkiaan vyöryy tällä hetkellä rajojen
takaa. Ministerin täytyy tietää, että suomalaiselle
bioraaka-aineelle pohjautuvia chp-laitoksia Suomessa ei investoida
tänä vuonna. Kuinka monta on investoitu tällaista? Jos
ministeri kertoo muutamankaan esimerkin. Ei investoida, koska kilpailukyky
on mennyt. Teidän täytyy ensi tilassa tämä korjata.
Mitä tulee myöhempään aikaan,
kiitos komiteasta, se on ihan hyvä juttu. Mutta kun te
tässä kuitenkin käsittelette vuotta 25
ja te käsittelette vuotta 50, niin katsottaessa sinne olisi
tarvittu rohkeutta. Sitä me tarkoitamme omassa vastalauseessamme,
kun edellytämme, että Suomi ottaa rohkeamman etunojan
kohti uusiutuvaa, päästötöntä ja
kestävää kehitystä.
Jari Myllykoski /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! On totta se, mitä edustaja
Pekkarinen tuossa mainitsi. Nyt on tehtävä jotakin,
ja toivoisinkin ja olisin toivonut, että enemmän
oltaisiin uskallettu ottaa myös kansallisesti vastuuta,
koska ilmasto- ja energiapolitiikka joko mahdollistaa teollisuuspolitiikkaa
ja suomalaista teollisuutta tässä maassa tahi
ei. Tärkeätä olisi, että tätä cleantechiä halutaan
edistää. Se on meillä jokaisella aivan
varmasti ykkösasiana, että me voimme olla uusiutuvan
energian, uu- den cleantech-teknologian synnyttäjämaa,
mikä myös tuo uutta teollisuutta ja sitä kautta
mahdollistaa vientiteollisuuden kasvun.
Olisi tärkeätä, että meillä kansallisesti
ymmärrettäisiin, että valtio, kunnat,
maakunnat tekisivät sellaisia ratkaisuja, että tähän
maahan syntyisi referenssilaitoksia, ja otettaisiin vielä uskaliaampia
askeleita siihen, että me pystyisimme käyttämään
innovaatiotukia näitten laitosten synnyttämiseen,
sitä kautta tulisi osaamisen kehittymistä meidän
teollisuudessa ja siitä saatava uusi vientituote.
Lars Erik Gästgivars /r(vastauspuheenvuoro):
Ärade talman, arvoisa puhemies! När det gäller
den nationella energi- och klimatstrategin är det väsentligt
att ha både ett kort och ett långt perspektiv.
På kort sikt är det förkastligt om den förda
energipolitiken åter leder till ett större beroende
av kolkraft. Det finns oroväckande tendenser att utvecklingen
har gått i den riktningen.
Torven som energikälla måste ses i detta
perspektiv. Andelen förnybar energi i Finland ska helt
enligt EU:s mål vara 38 procent 2020. Det är ändå inte
försvarbart med en sådan energipolitik som innebär
att en reducerad användning av torv leder till att kolkraften ökar,
som det nu är fallet vid ett av världens största
biokraftverk i Jakobstad.
En annan sak är att vi målmedvetet på sikt
ska satsa på förnybara energikällor:
skog, vatten, vind och sol. I enlighet med regeringsprogrammet är
målet på lång sikt ett koldioxidneutralt samhälle år
2050. En färdplan mot detta mål har utarbetats
och denna färdplan är en ökad energieffekt
enligt en av grundpelarna.
Meidän täytyy kuitenkin varoa sellaista keskustelua,
missä vain lausutaan suuria sanoja ja kauniita päämääriä.
Järkevämpää on maanläheisempi
ja realistinen pienten askelten politiikka. Luodaan paremmat edellytykset
pienille ja keskisuurille yrityksille toimia tällä vihreällä alalla.
Deras insatser behövs för att få exporten
att dra. Grön energiteknologi är även
i detta perspektiv en satsning på framtiden.
Johanna Karimäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ilmastonmuutos on maapallon ekosysteemin
suurin uhka. Se on niin suuri ympäristöongelma,
että tarvitaan laaja valikoima erilaisia myönteisiä ohjauskeinoja
väestön vähentämiseksi ja kestävien
investointien tukemiseksi. Näin ollen tarvitaan jatkossakin
kunnianhimoiset tavoitteet sekä päästövähennykselle
että uusiutuvan energian osuudelle että energiatehokkuuden
lisäämiselle. Se tarjoaa Suomelle myös
mahdollisuuksia meidän teollisuudelle, cleantech-teknologialle
ja sitä kautta viennille.
Selonteossa linjataan myös se, että pientuotantoon
ja sen edistämiseen tarvitaan jotakin uutta keinoa, koska
tämä on sellainen osa-alue, mitä ei Suomessa
ole riittävästi vielä edistetty. Itse
asiassa jokainen lausunnonantovaliokunta kuin myös talousvaliokunta
kannatti tätä tavoitetta erittäin lämpimästi
ja kiirehti pientuotannon edistämistä.
Kysyisin ministeri Vapaavuorelta: kuinka etenevät selvitykset
nettomittaroinnin ottamiseksi käyttöön?
Puhemies Eero Heinäluoma:
Sitten ministeri Vapaavuori, 5 minuuttia puhuja-aitiosta.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Olen aikaisemmin sen myöntänyt
ja myönnän sen kernaasti tässä ja
nyt myös, että on selvää, että jo
hallitusohjelmassa tehdyt linjaukset turpeen veronkorotuksesta ja
siihen liittyen metsähakkeen syöttötariffin
tuen vähenemisestä eivät ole osuneet
tähän aikaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Se on ihan selvä asia. (Mauri Pekkarinen: Oikein hyvä,
että ministeri myöntää!) Yhtä selvää on
kuitenkin myöntää siellä oppositiossa,
että tämä ei ole keskeisin syy siihen,
mitä markkinoilla tällä hetkellä tapahtuu.
Kivihiili vyöryy tällä hetkellä ei
pelkästään Suomeen vaan koko Eurooppaan,
ja se johtuu pääosin kahdesta tekijästä:
toisaalta taloudellisista suhdanteista ympäri maailmaa,
jotka ovat johtaneet muun muassa päästöoikeuden
hinnan alenemiseen, sekä toisaalta Yhdysvaltain liuskekaasuvallankumouksesta,
joka on osaltaan myöskin johtanut kivihiilen olennaisen
hinnan alenemiseen. Olemme TEMissä suhtautuneet tähän
erittäin vakavasti ja pohdimme, millä mahdollisin keinoin
voimme tähän asiaan vielä vaikuttaa.
Mutta kuten olen aiemminkin todennut, olemme tehneet simulointeja:
vaikka turpeen vero poistettaisiin kokonaan eli mentäisiin
olennaisesti alemmalle tasolle kuin millä se oli, kun tämä hallitus
aloitti, niin tämän jälkeenkin kivihiili
olisi lauhdetuotannossa kilpailukykyisempi kuin tällä hetkellä kotimaiset
polttoaineet ovat. (Mauri Pekkarisen välihuuto) Tämä vain
kuvastaa sen, että nämä turpeen veronkorotukset,
jotka sinänsä ovat olleet onnettomia tässä ajassa,
minkä mielelläni kernaasti myönnän,
eivät ole tämän ongelman perimmäinen
syy.
Toinen ongelma on se, että turpeen luvitus on Suomessa
jo vuosikausia mennyt varsin hitaasti eteenpäin. Meillä poistuu
noin 2 000—3 000 hehtaaria turvemaata
joka vuosi käytöstä, ja samaan aikaan
tilalle luvitetaan vain noin 1 000 hehtaaria. On ihan selvää,
että kun tätä matkaa jatketaan, niin
sitten kun päälle osuu vielä muutama
runsassateinen kesä, niin tilanne on erittäin hankala.
Eli kyllä me, edustaja Pekkarinen, olemme ihan täysin
yksimielisiä siitä, että nykyinen tilanne
ei ole optimaalinen, että se on ongelma, ja kukaan ei ole
pyrkinyt siihen, että kivihiili täällä,
varsinkaan lauhdetuotannossa, syrjäyttää kotimaista.
(Mauri Pekkarinen: Mutta miksette te korjaa?) Mutta faktisesti ne
syyt johtuvat maailmanmarkkinoista, johtuvat Yhdysvalloista, ne johtuvat
kansainvälisistä suhdanteista eivätkä hallituksen
veropäätöksistä. (Mauri Pekkarinen: Tästä ollaan
eri mieltä!)
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa ei suoraan
sitä vastakkainasettelua ole tehty, mutta se, mikä keskusteluun
aika ajoin liittyy ja joka minua voimakkaasti häiritsee,
on cleantechin ja meidän perinteisen, vahvan, raskaan metsä-
ja metalliteollisuuden vastakkainasettelu. Kyllä me tarvitsemme
tässä maassa ihan varmasti ihan molempia, eikä tämä ole
niin yksinkertaista, että ottamalla valtavasti etunojaa
ja tuhoamalla täältä jotakin saataisiin
jotain toista samalla lailla tilalle. Me pystymme tämän
asian hoitamaan sillä lailla fiksusti, että me
voimme oikeasti pitää molemmista huolta. Saksa
on hyvä esimerkki siitä, että kun otetaan
valtavasti etunojaa uusiutuvissa, niin se ei kuitenkaan ihan hirvittävästi
automaattisesti tuo sillä cleantech-puolella. Suomi on hyvä esimerkki
siitä, että cleantech-puolella voidaan saada aikaan
yllättävän paljonkin ilman, että kotimaassa
on tehty samantyyppisiä toimenpiteitä kuin mitä täällä välttämättä haetaan.
Me pystymme tämän asian hoitamaan siten, ja pienessä maassa
se pitää pystyä hoitamaan siten, ettemme
me aseta erilaisia teollisuuksia, vanhempaa tai uudempaa, cleantechiä tai
perinteistä metsäteollisuutta ja metalliteollisuutta,
vastakkain. Se on minusta äärimmäisen
tärkeä viesti tälle salille.
Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Me pystymme tekemään enemmän
silloin, jos teemme kunnianhimoista, ilmaston kannalta realistista
politiikkaa. (Mauri Pekkarinen: Teettekö?)
Suomen cleantech-viennin suurimmat sektorit ovat uusiutuva energia
ja energiatehokkuus. Totta kai tässä tilanteessa
Suomen kannattaa olla ajamassa sitä, että Euroopan
unionin 2030-tavoitteissa ovat mukana niin energiatehokkuus kuin
uusiutuva energia. Se on aivan selvästi ja varmasti meidän
kansallinen etumme ja asia, joka tuo meille työpaikkoja.
Arvoisa puhemies! Mitä tulee hiilen lisääntyneeseen
käyttöön, onhan ministeri huomannut, että vihreä eduskuntaryhmä on
julkaissut paketin, jossa hiilen hyljeksimiseen esitetään
useita erilaisia toimenpiteitä? Yksi toimenpide on se, että energiaverotuksessa
CO2-komponentin osuutta lisättäisiin.
Onko ministeri tutustunut näihin ehdotuksiin ja aikooko
viedä niitä eteenpäin?
Jari Lindström /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Täällä on
puhuttu muutamaan otteeseen tästä pienimuotoisen
sähköntuotannon edistämisestä,
ja olen aikaisemminkin ministeri Vapaavuorelta kysynyt niiden käytännön
esteiden poistamisten perään, ja ministeri on luvannut
jo joitain toimenpiteitä. Tässä selonteossa
esitetyt toimenpiteet pientuotannon käytännön
esteiden poistamiseksi ovat aika lailla puutteellisia, ja olen itse
esittänyt toimenpidealoitteessani, että nimenomaan
sähkön ja lämmön yhteistuotannon
edistämiseksi tulisi keventää syöttötariffin
hallintobyrokratiaa, kehittää laitosten uutuusvaatimuksen
käsittelyä ja helpottaa pientuotannon verkkoon
pääsyä. Lisäksi tämän
tariffijärjestelmän alaraja olisi poistettava
metsähake- ja biokaasuvoimaloilta tai ainakin
sitä tulisi laskea merkittävästi. Missä tämän
asian suhteen mennään, kun selontekoa on päivitetty,
vai pitääkö tätä selontekoa
vielä peräti päivitellä sen
suhteen, ettei toimia pientuotannon käytännön
esteiden poistamisesta tai edes pienentämisestä ole vielä aloitettu?
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä on vaikea seurata tätä ministerin
logiikkaa, että kun hiilen maailmanmarkkinahinta on tullut
ropisten alas — sehän pitää paikkansa — niin
hallitus siihen vastaa. Mutta miten se vastaa? Niinkö,
että se parantaisi kotimaisen vaihtoehdon kilpailukykyä? No
ei, vaan täsmälleen päinvastoin tuo pari
kolme euroa lisää turpeen hintaan megawattitunnilta
ja sitten ottaa pois uusiutuvan tukea enimmillään
6 euroa megawattitunnilta. Yhteensä lähes 10 euroa
megawattitunnilta on se kilpailukyvyn heikennys, mikä seuraa
hallituksen toimista. Eihän tässä ole
mitään logiikkaa.
Mitä, edustaja Sinnemäki, teidän
toimiinne tulee, teidän puolueenne toimiin, te olette mukana toimissa,
joissa kivihiili suorastaan toistamiseen sanottuna vyöryy
Suomeen. Teidän ratkaisunne, mitä te olette olleet äänestämässä,
edustaja Sinnemäki, tarkoittavat sitä, että suomalainen
puu (Puhemies koputtaa) korvautuu Uralin takaa kaivettavalla kivihiilellä.
Eihän siinä ole mitään järkeä.
Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä kyllä otan tämän edustaja
Pekkarisen kritiikin vakavasti ja toivon, että koko hallitus
ottaa sen vakavasti. Kivihiilen maailmanmarkkinahinnan lasku on
nyt ollut meillä nähtävillä jo
riittävän pitkän aikaa. Kyllä meidän
nyt täytyy reagoida siihen ja löytää ne keinot.
Meillä on monia hyviä keinoja, millä pystymme
reagoimaan tähän tilanteeseen. Emme tietenkään
voi muuttaa kivihiilen maailmanmarkkinahintaa tästä vaan,
mutta voimme tehdä sellaisia toimenpiteitä, joilla
parannetaan ennen kaikkea kotimaisen biomassan, metsäenergian, asemaa
tässäkin tilanteessa, ja kyllä niihin
olisi nyt syytä ryhtyä, muuten edustaja Pekkarinen
saa meitä vihreitäkin haukkua.
Harri Jaskari /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä juuri arvoisa ministeri sanoi,
että tietynlainen veron määrä ei
ole yksittäinen tekijä vaan siinä ovat
nämä liuskekaasukysymykset, päästöoikeuden
hinta ja nämä vastaavat. Nythän myöskin
kerrottiin, että tässä voitaisiin parantaa
tätä kilpailukykyä kenties muuttamalla
Suomen lainsäädäntöä.
Olen tyytyväinen siinä vihreiden kannanotosta,
mitenkä me pystyisimme parantamaan sitä ja saataisiin
kotimaisen suuntaan enempi tätä käyttöä kivihiilen sijasta.
Varmasti teemme kaikkemme sen eteen.
Mutta varsinainen kysymykseni liittyy näihin kommentteihin,
mitä ministeri sanoi, että metsäteollisuus
tai perinteinen teollisuus ja cleantech ovat vastakkain. Minun mielestäni
enempi ovat vastakkain suomalainen julkinen sektori ja yksityinen
sektori. Se liittyy julkisiin hankintoihin. Tuemmeko me cleantech-puolen
julkisia hankintoja? Me teemme vaikka jätteenpoltossa hyvin perinteisiä arinateknologioita
sen sijaan, että olisi uusia cleantech-hankintoja, aidosti
innovatiivisia ja uusia toimenpiteitä. Siinä meidän
pitäisi laittaa tietyt rajoitteet tai ainakin tietyt prosentit, miten
pitäisi ottaa huomioon cleantech-hankinnat julkisissa hankinnoissa.
Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Talouspolitiikasta ei voi enää tänä päivänä energiapolitiikkaa
erottaa,
ja Suomi tarvitsee kasvua ja työpaikkoja. Kun ilmastopolitiikka
tähän meille antaa luonnontieteellisen viitekehyksen,
niin kunnianhimoa tulee olla löytää kansainvälinen
sopu. Jotenkin olen huolissani EU:n tason keskusteluista. Onkohan
EU itsellensä kuuro eikä myönnä sitä,
mitä liuskekaasu ja liuskeöljy ovat aiheuttaneet
esimerkiksi Yhdysvaltojen ja läntisten maailmojen hinnalle,
ja ajattelemmeko me, että voisimme sulkea korvamme ja silmämme
tältä myös tässä selonteossa?
Jos ei siihen ministerin alkupuheenvuoron aikana ollut aikaa, niin
nyt olisi mahdollisuus antaa se tieto, mitä teemme Suomessa
ja muualla. Siinä ei ole mitään järkeä,
että täällä tehokkaasti toimiva
raskas teollisuus siirretään päästökauppa-alueen
ulkopuolisiin maihin. Siinä ei ole mitään
luonnontieteellistä järkeä, ja sen takia
kunnianhimon tulee olla korkealla.
Äskeiseen turvekeskusteluun: kun tämä paketti
saadaan kasaan niin, että turve ei korvaudu kivihiilellä eikä energian
hinta syö Suomen kasvupotentiaalia, niin näillä eväillä,
ministeri, töihin.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Kyllä hallitus ottaa erittäin
vakavasti tämänkin hiilitilanteen. Olemme siitä täysin
yhtä huolissamme kuin koko eduskunta, ja kuten olen todennut,
niin TEM valmistelee toimenpiteitä, joilla tähän
voitaisiin puuttua. Mutta helppoa se ei ole, koska suurin paine
tulee maailmanmarkkinoilta ja koko Eurooppa on itse asiassa samanlaisten
ongel-mien äärellä.
Arvoisa puhemies! Edustaja Sinnemäki täällä totesi,
että on aivan selvästi ja varmasti Suomen etu.
Arvoisa edustaja Sinnemäki, ei ole. Se on teidän
henkilökohtainen kantanne ja ehkä vihreitten kanta,
mutta hallituksen kanta on toinen. Hallituksen selkeän
enemmistön kanta on toinen. Ei ole näin. Ja näyttää myös
siltä, että eduskunnan kanta on nyt toinen. Eduskunta
toteaa tästä ihan selkeästi mietinnössään
viitaten useisiin asiantuntijalausuntoihin, joitten mukaan on tuotu
esille, että "yhden tavoitteen järjestelmä olisi
kustannustehokkaampi ja ohjaisi investointeja johdonmukaisemmin"
ja niin edelleen ja niin edelleen. Ei tästä tieteellistä totuutta
ole olemassa, mutta kansakunnan valtaenemmistö on eri mieltä teidän
kanssanne. Sen takia ehkä eduskunnan salissa ei pitäisi
sanoa, että on aivan selvästi ja varmasti Suomen
etu joku asia.
Mitä tähän kivihiileen vielä tulee,
on selvää, että meidän pitää tehdä kaikkemme
sen eteen, että sitä pystyttäisiin korvaamaan
kotimaisilla polttoaineilla siellä, missä se on
kustannustehokasta.
Toinen asia, joka on ollut hallituksen linjana jo edelliseltä kaudelta
alkaen, on se, että meidän pitäisi varmistaa
myönnettyjen ydinvoimalupien toteutuminen, jota kautta
kivihiili saataisiin korvattua lauhdetuotannosta.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Keskustelu näyttää jatkuvan.
Pirkko Mattila /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Vapaavuori, te ette nyt vastannut
noihin pientuotannon ongelmiin, mistä edustaja Lindström
tuossa kyseli. Samoja asioita olen kysellyt itsekin. Kertokaa nyt
meille niitä konkreettisia esimerkkejä, millä pientuotantoa
saadaan vauhditettua. Kannatan itse myös tätä chp-tuotantoa
pienimuotoisesti.
Jätitte myös mainitsematta agrobiomassat:
miten maatalouden jätteitä tai elintarvikejätteitä voitaisiin
hyödyntää paremmin, mihin maa- ja metsätalousvaliokunta
otti lausunnossaan kantaa.
Mutta vielä, ministeri Vapaavuori, te puhuitte nyt
siitä, että metsäteollisuudella täytyy
olla puuhuolto kunnossa. Kyllä me olemme varmasti siitä kaikki
samaa mieltä, että metsäteollisuus on teollisuutemme
yksi tärkeä jalka, mutta onko nyt niin, että sillä varjolla
me jätämme kuitenkin rästihakkuita metsiimme
todella paljon ja yhä enenevässä määrin,
että vahditaan mustasukkaisesti sitä puuraaka-ainetta,
että sitä nyt ei sitten sinne lämpökattilaan
pääsisi niin helposti vilahtamaan?
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kauppataseemme vajoaa jatkuvasti yhä negatiivisemmaksi,
ja kivihiilen vyöryminen Suomen polttolaitoksille myöskin
pahentaa tätä kauppataseen alijäämää.
Elikkä tämä on myöskin muuta
kuin ilmastopoliittinen ongelma. (Mauri Pekkarinen: Juuri näin!)
Mutta olen kiinnittänyt huomiota tässä keskustelussa
nimenomaan edustaja Pekkarisen esille nostamaan pienimuotoisen energiatuotannon markkinoille
pääsyyn ja verkkoon pääsyyn.
Ongelma ei oikeastaan ole tämän hallituksen aikaansaama
vaan edellisen hallituksen, jolloinka, edustaja Pekkarinen, toimitte
ministerinä ja teidän johdollanne valmisteltiin
syöttötariffijärjestelmä. Se
syöttötariffijärjestelmä, joka
teidän johdollanne valmisteltiin ja tuotiin eduskunnan päätettäväksi — se
estää pienimuotoisen tuotannon verkkoon pääsyn.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tuollaisessa väitteessä nyt
ei ole minkäänlaista perää,
ei sitten minkäänlaista perää.
Pienimuotoisessa chp-tuotannossa silloin, kun on biokaasusta kysymys,
0,1 megan laitos tai suurempi pääsee syöttötariffijärjestelmän
piiriin. Jos on vielä pienempi elikkä jos yksittäisen
pienen navetan taakse laitettaisiin biokaasulaitos, niin sitä voidaan
vastaavasti tukea maa- ja metsätalousministeriön
investointituilla, ja niitä tukia on sinne myönnetty
ja niin poispäin. Ei tämä ole se ongelma.
Ongelma on verkkoon pääsyn tekninen ongelma,
ja nyt meillä on näitten mittareitten uusintaprosessi
ollut meneillään. En muista, oliko se niin, että tämän
vuoden loppuun, ministeri voi muistaa paremmin, vai ensi vuoden
loppuun, kun pitää... — Tämän
vuoden loppuun mennessä pitää tämän
mittarointijärjestelmän olla valmis. — Meillä on
tekninen valmius olemassa kunnolla ensimmäisen kerran vasta
nyt siihen, että pienimuotoinenkin tuotanto pääsee
verkkoon. Ei se helppoa ole nytkään. Siihen tarvitaan
yhteiset järjestelmät ja myöskin yhteinen
verottajan mukaantulo ennen kuin tämä toimii.
Minä ymmärrän, että TEMissä tätä työtä on tehty.
He eivät vielä pääse siinä valmiiksi,
vaikka täällä selonteossa luvataan, että se
olisi vuodenvaihteessa, mutta minä luotan, että ennen
pitkää se sieltä tulee.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä te, edustaja Pekkarinen, hyvin
tiedätte, että teidän johdollanne luotiin
niin vaikea ja pientuottajalle kallis järjestelmä,
että ei pientuottajilla käytännössä ole
mahdollisuutta päästä syöttötariffin
piiriin. Kyllä se vaan johtuu siitä teidän
johdollanne valmistellusta lainsäädännöstä.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä käytän vielä esimerkin,
jossa kuvaan, minkälaiseen järjestelmään
päästiin. Sähkön hinta tällä hetkellä on
alle 50 euroa megawattitunti, se on vähän yli
40 euroa megawattitunti suurin piirtein. Otettiin käyttöön
pienimuotoisen chp-tuotannon tuki, siis 0,1 megaa, ei tarvitse olla
iso laitos, 0,1 megaa tässä syöttötariffijärjestelmässä.
Siinä taataan hinta 83,5 euroa megawattitunnilta sille
sähkölle, ja jos lämpö saadaan
50-prosenttisesti käyttöön, maksetaan
50 euron preemio siihen päälle elikkä megawattitunnista
saadaan yhteensä 133,5 euroa. Minäkään
en kehtaa esittää yhtään parempaa
tukea kuin se tukijärjestelmä.
Mitä tulee hallintajärjestelmään,
no, siinä on oma byrokratiansa, mutta ei se ole se este,
ei se ole este millään tavalla. Tämän
verkkoon pääsyn tekniset ongelmat ovat todellinen
este, ei se byrokratia, mikä siinä on.
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Viime kaudella laadittu syöttötariffi
on pohjimmiltaan hyvä ja kustannustehokas ratkaisu, edistää uusiutuvia,
mutta siinä on se ongelma, että kokoraja on asetettu aika
korkealle. Se, että kokoraja on asetettu sille tasolle,
ei ole kyllä ensisijaisesti edustaja Pekkarisen vika, koska
hän ministerinä teki tarmokkaasti töitä uusiutuvan
energian edistämisen suhteen. Silloin hallituksessa oli
vähän toiset voimat, jotka estivät, että vielä pienemmässä kokoluokassa
uusiutuvaa energiaa olisi voitu edistää.
Mutta haluan kiittää keskustaa siitä,
että keskusta on puolueena tuonut keskusteluun oman näkemyksensä siitä,
mitä 2030 tavoitteiden pitäisi olla. Haluaisin
kysyä siitä vain tarkennusta: kun keskusta esittää,
että uusiutuvan energian osuuden pitää olla
50 prosenttia ja kotimaisen energian osuuden 50 prosenttia, tarkoittaako
se sitä, että me tuotamme pelkästään
kotimaisilla uusiutuvilla sen kotimaisen energian ja lopetamme turpeen
käytön vai että me käytämme
turvetta mutta sitten tuomme uusiutuvaa energiaa ulkomailta? Muuten
tämä, kaksi rinnakkaista tavoitetta, on aika erikoinen.
Oletteko te valmiit asettamaan tavoitteen myös energiatehokkuudelle?
Arto Pirttilahti /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä varmaan arvioidaan nyt
tätä strategiaa suhteessa hallituksen tekoihin aika
lailla ja sitä on saatu kuullakin. Itse yhdyn näihin
näkemyksiin juuri turpeenkin osalta, että jos
halutaan kotimaista energiaa käyttää ja
nostaa, niin osasyynä on tietenkin verotus. Luopuuko nyt
hallitus sitten tästä turpeen viimeisestä veronkorotuksesta,
mikä on suunnitelmissa? Kysyn ministeriltä suoraan.
Eikös tämä olisi yksi siihen suuntaan,
sanotaan, draiveri? Minun mielestäni tämä on
enemmänkin draiveria, mitä hallitus esittää.
Pienmuotoisesta tuotannosta meillä on hyviä esimerkkejä,
että valtionyhtiö Fortum on ottanut jo vastaan
pientuotantoa vahvastikin ja heillä on siinä hyvät
valmiudet.
Lisäksi vielä tähän mietintöön:
On erittäin hyvä, että tässä on
myös pienvesivoima mukana. Meillä on hyvin paljon
erilaisia hyviä pienvesivoimakohteita Suomessa, mitkä tulisi
saada mukaan myös tähän pientuotantoon
ja uudelleenrakentamiseen.
Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä on keskusteltu
siitä, onko ilmastopolitiikkaa vai energiapolitiikkaa;
minusta sen pitää olla molempia. Itse kyllä lähden
siitä näkökulmasta, että meillä on
globaali tavoite pysyttää lämpeneminen
alle 2 asteessa ja tähän tavoitteeseen on meidän
kaikkien tavoitteiden myös tähdättävä.
Sen takia minusta me voimme tehdä enemmän globaalilla
tasolla, mutta myös näitten Suomen askelten pitää olla
tässä samassa linjassa. Niinpä esimerkiksi
liikenteen osalta meillä on paljon tehtävää esimerkiksi
polttoaineen osalta, jossa Suomi on edelläkävijä ja
kehittäjä. Muut tarvitsevat tätä tietoa,
mitä meillä on. Muutokset tuotanto- ja kuluttajatavoissa
johtavat sitten uusiin sovellutuksiin, kysyntään
cleantechissä, jossa meillä myöskin on
mahdollisuuksia kehittää osaamisen kautta näitä.
Minusta ei missään tapauksessa pidä asettaa
näitä vastakkain, vaan tehokas ja hyvä,
tavoitteellinen ilmastopolitiikka on aikaansaatavissa parhaiten
sillä tavalla, että teemme myös sellaista
energiapolitiikkaa, joka toteuttaa vähähiilisyyttä.
Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Vapaavuorelle haluaisin kuitenkin
todeta, että tässä selonteossa, niin
kuin esimerkiksi EU-selonteossakin, tämä kanta
koskien Euroopan unionin 2030 tavoitteita ei ole aivan yksiselitteinen.
Siinä pikemminkin pohdiskellaan sitä, että ehkä on
näin, että yksi tavoite olisi kustannustehokas,
mutta toisaalta siinä pohdiskellaan myös niitä etuja,
mitä erityisesti energia-alan toimijoille olisi siitä,
että meillä on uusituvan energian tavoite ja energiatehokkuustavoite.
On totta, että meillä ei ole tulevaisuudesta
sellaista täsmällistä tieteellistä tutkimusta,
joka todistaisi minun tai edes teidän näkemyksenne Suomen
työpaikkojen edusta todeksi. Minusta selvästi
näyttää siltä, että meidän
nimenomaan, kun meillä on sitä osaamista uusiutuvassa
ja tehokkuudessa, kannattaisi pyrkiä siihen, että koko Euroopan
unionin tasolla näissä asioissa nimenomaan tapahtuisi
päästöjen vähentämistä,
jotta meille syntyisi työpaikkoja. Älkää sitten
tulko minulle itkemään, jos Suomesta työpaikat
vähenevät, ainakin oli ehdotuksia.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Ministeri Vapaavuori, 2 minuuttia.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tästä isosta
kuvasta. Energia- ja ilmastopolitiikassa yleensä puhutaan
kolmesta isosta tavoitteesta. Ehkä se perinteisin liittyy
toimitusvarmuuteen, huoltovarmuuteen, ja siihen liittyy myös
muun muassa omavaraisuuskysymys: koko meidän länsimainen
sivilisaatio ja itse asiassa koko globaali sivilisaatio pitkälti
perustuu häiriöttömään
energian saantiin. Se on keskeinen lähtökohta.
Toinen on kilpailukyky ja ylipäänsä kustannukset,
ja sitten kolmas on ilmastonmuutoksen vastainen taistelu. Energia-
ja ilmastopolitiikka nykyisessä modernissa maailmassa on
tasapainoilua näitten kolmen välillä siten,
että niitä kaikkia pyritään
ottamaan huomioon ja löytämään
sieltä triangelin keskeltä semmoinen kohta, joka
optimoi nämä kaikki kolme.
Arvoisa puhemies! Kysymys tai itse asiassa keskustan esitys — jota
lämpimästi sympatiseeraan — tavoitteesta
50 prosentille kotimaista 2030-luvulle tultaessa on erittäin
hyvä tavoite, mutta on kovin haasteellinen. Esimerkiksi
Pöyry on omissa laskelmissaan arvioinut, että voi
olla, että se, mitä se metsähakkeelta
edellyttää, ei ole realismia. Tiedämme
myös, miten suuria haasteita meillä on tuulivoiman
tuotannon lisäämisen suhteen. On selvää,
että tuulivoiman tuotannon puolella ei päästä lähellekään
niitä tavoitteita, mitä ollaan esitetty, ellei
tätä melukysymystä pystytä ratkaisemaan
jollain semmoisella tavalla, joka kuitenkin hieman nykyistä enemmän
vapauttaa mahdollisuuksia tuulivoimatuotannolle.
Arvoisa puhemies! Täällä on pientuotannosta puhuttu
moneen otteeseen. Se on monella tapaa symbolinen ja tärkeä asia,
olkoonkin, että se ei tätä koko yhtälöä ratkaise.
Kuluneenkin vuoden aikana on tapahtunut monia asioita. Vain esimerkin
mainitakseni energiateollisuus on luonut valtakunnalliset suositukset
pientuotannon teknisistä liittämisvaatimuksista,
joka on tärkeä kysymys. Edustaja Pekkarinen täällä aivan
oikein totesi monia isoja haasteita, jotka kuitenkin sen laajamittaisen
käyttöönoton tiellä ovat, ennen kaikkea
verotukseen liittyviä kysymyksiä. Tässä on
kuitenkin aika hyvin päästy eteenpäin,
ja nyt tarkoituksena TEMissä on vielä tämän
kuun aikana asettaa erillinen pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmä,
jossa vielä kerran kammataan näitä auki
olevia esteitä ja pyritään mahdollisuuksien
mukaan sitä edistämään.
Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämän vuoden puolella on
parlamentaarinen komitea, energia- ja ilmastokomitea, asetettu,
ja sen työ on alkanut. Sekä talousvaliokunta että ympäristövaliokunta
omassa lausunnossaan siis esittävät kannanoton,
jonka mukaan tämän tiekartan valmistelua tulisi
kiirehtiä. Totta kai sen tulee tapahtua avoimesti ja tavoitteiden
tulee olla kunnianhimoiset, mutta valiokunta nostaa yhden asian,
joka on tietenkin myöskin oma kantani: sen, että samalla
pitää huolehtia siitä, että Suomen
ja koko Euroopan elinkeinoelämän kilpailukykyä ei
sitten rasiteta liikaa. Tämä on tärkeätä erityisesti
Suomelle, koska ollaan niin energiaintensiivisen teollisuuden kanssa
tekemisissä, että niitä uusia rasitteita ei
toivottavasti tämän tiekartan laatimisen yhteydessä enää tule.
Kauko Tuupainen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sotien jälkeen 50-luvulla, kun olin
pikkupoika, muistan, että kansalaiset kehuivat USA:ta,
Amerikkaa, ja pitivät sitä ihmemaana. Lentävä slogan
oli tuolloin, että käytä kotimaista,
mutta osta amerikkalaista. Nyt 2010-luvulla tuskin meistä kukaan
enää ihannoi Amerikkaa ja varsinkaan Amerikan
taloutta, mutta siitä huolimatta näyttää hallitus
suosivan edelleenkin ulkomaisia energiatuotteita ja väheksyvän
meidän vihreätä kultaamme metsää eli
puuta ja ruskeaa kuparia eli turvetta. Mistä tämä johtuu?
Toinen asia vielä tähän debattipuheenvuoron päätökseksi
on se, että viime vuonna, 2012, erilaisia energiatuotteita
tuotiin Suomeen 13,5 miljardin euron edestä. Se on merkittävästi
enemmän kuin tämänvuotinen kestävyysvaje.
Minusta olisi paikallaan, että hallitus kaikesta huolimatta
suosii kotimaista eikä käytä ulkomaista. Passaako
se herra ministerille?
Kalle Jokinen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Liikenne- ja viestintävaliokunta
paneutuu lausunnossaan tästä kansallisesta energia-
ja ilmastostrategiasta liikenteen päästöihin
ja erityisesti vaihtoehtoisiin liikenteen polttoaineisiin. Tänään
on hyvä päivä siinä mielessä,
että tänään 17 suomalaista energiayhtiötä ovat
lanseeranneet yhteisen Liikennevirta-osakeyhtiön, joka
on palveluyritys, joka tuo sähköautojen latauspisteet
yhteiskäyttöön Suomessa, Tammisaaresta
Ouluun rajoittuvassa verkossa. Hyvä niin.
Mutta enemmän biopolttoaineista. Suomessa on biopolttoaineiden
kehittämiseen ja jalostamiseen riittävästi
raaka-ainetta ja korkeaa teknologista osaamista. Nestemäisten
biopolttoaineiden yksi hyöty on siinä, että ne
eivät tarvitse uutta jakeluverkkoa vaan nykyinen nestemäisten
polttoaineiden jakeluverkko olisi käytettävissä,
ja siinä mielessä olisi taloudellista kehittää tätä.
Ja sitten nestemäisten biopolttoaineiden kehittämisessä ei
ole pelkkä ilmastonäkökulma, vaan se
on erityisesti elinkeinopoliittinen ja työllisyysnäkökulma.
Arvoisa ministeri, miten voidaan edelleen edistää tätä nestemäisten
liikennepolttoaineiden kehittämistä?
Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Olen ihan samaa mieltä ministeri Vapaavuoren
kanssa siitä, että metsäteollisuuden
tulevaisuus ja koko klusterin tulevaisuus on täysin ratkaisevassa
asemassa siinä, miten me pystymme saavuttamaan ne asettamamme
bioenergian käytön tavoitteet, haastavat sellaiset.
Se on päivänselvä asia. Samaan asiaan
kiinnittää erittäin vahvasti lausunnossaan
myöskin maa- ja metsätalousvaliokunta huomiota,
ja siihen liittyvät sekä se raskas perinteinen
teollisuus että uusi teknologia, uudet kehittämispolut,
mihin siellä on mahdollisuutta, ja myös se pientuotanto. Kaikki
nämä ovat myöskin tuossa maa- ja metsätalousvaliokunnan
lausunnossa esillä.
Mutta sitten, arvon ministeri, te moititte keskustan asettamaa
pontta täällä ja kehutte, että teillä on
kuitenkin homma hanskassa. Mutta missä on se kunnianhimo
tämänhetkisissä päätöksissä?
Otan ne kolme asiaa esille, jotka täällä ovat
jo olleet: Durbanissa tehdyt aivan pähkähullut
päätökset, sitten kivihiilen jatkuva
tuonnin kasvu, ja kolmas on lupahallinto, joka on siis kerta kaikkiaan
kankea mutta hidas. Kyllähän teidän nyt
jotain pitää tehdä myös tässä ajassa
eikä vain aina tulevaisuudessa, eli nyt pitää panna
kiireen vilkkaa liikkeelle näitä asioita ja uudistuksia.
Täällä otettiin äsken esille
vaihtotase ja kauppatase. Ne vaikuttavat heti. Yhteisöveroalennus vaikuttaa
viiveellä, tämä vaikuttaa heti. Laittakaa
nyt, hyvä ministeri, toimeksi.
Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Nyt on tietenkin hyvin mielenkiintoista
tämä keskustelu niiltä osin, että kukaan
ei hirveästi kiinnitä huomiota muuta kuin tuotantoon
ja tuotantorakenteisiin.
Tuotantorakenneongelmahan on ollut Suomessa. Minä olen
seurannut energiapolitiikkaa melko pitkään. Ehkä se
perusongelma liittyy siihen, että tämä on
tämmöinen osaoptimoinnin mallimaa, että jokainen
tuotantolaitos osaoptimoi itsellensä ja sitten yritetään
polttoainejakeiden kautta vielä osaoptimoida, ja eihän
silloin kestävää, pitkäaikaista
tulosta pysty saavuttamaan. Nythän tämä esimerkki,
jota nyt on käytetty, liuskekaasu, joka on muuttanut kivihiilen
hinnoittelua, osoittaa sen.
Tästä oikeastaan, vaikka tämä mikään
kyselytunti ei ole, ministerille esitän kysymyksen: Miten
me pystyisimme tällaisesta osaoptimoinnista pääsemään
tämänkaltaisessa maassa, 5 miljoonaa asukasta,
energiaintensiivinen teollisuus? Meillä ei oikeastaan ole
varaa tähän pitemmässä juoksussa,
ja toisaalta sitten, kun meillä ovat kumminkin investoinnit
käytössä, jotka ovat kymmeniä vuosia
eteenpäin, niin ei tämä tilanne kestä tällaisena.
Jotakin tälle pitää pystyä tekemään.
Onko tämmöisen kokonaisvaltaisen ajattelun aika
vielä tässä päivässä,
vai onko se mennyt jo?
Raimo Piirainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minäkin liikenne- ja viestintävaliokunnan
jäsenenä nostan esille tämän
kilpailukyvyn ja ennen kaikkea kuljetusyrittäjien elinkeinon
harjoittamisen, ettei sille aiheettomasti aiheuteta vahinkoa.
Mielestäni tulisi edetä sillä tavalla,
että tämä cleantech myös yhtä aikaa
teknologian kanssa edistyy. Elikkä me olemme nyt — muistetaan hyvin
tämä rikkidirektiivikuvio — laivateollisuuden
puolella, moottoriteknologiassa huomattavasti jäljessä kehityksestä ja
ennen kaikkea myös LNG-polttoaineitten saannin suhteen
ja jakelupisteitten suhteen. Elikkä nämä kaikki
on otettava huomioon, kun edetään, ettei lähdetä ensin
muuttamaan järjestelmiä ja sen jälkeen
sitten katsota, millä tavalla kilpailukyky pidetään
yllä Suomessa.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä talousvaliokunnan
mietinnössä on mielestäni yksi erittäin
mielenkiintoinen kohta, jossa puhutaan ruokahävikistä,
joka on 10—15 prosenttia kaiken kaikkiaan, mikä tarkoittaa
valtavaa haaskausta.
Olen tietoinen siitä, että Jyväskylässä on
tehty sellainen kokeilu, jossa yli jäävää kouluruokaa myytiin
reilulla eurolla esimerkiksi eläkeläisille, ja
tämä on ihan tuore asia tältä syksyltä.
Minusta se on erittäin hyvä kokeilu, että tätä hävikkiä estettäisiin
sillä tavalla, että hyödynnetään
tätä yli jäävää ruokaa.
Kysyisin arvoisalta ministeriltä, onko hän tietoinen
tästä Jyväskylän kokeilusta
ja voisiko hän mahdollisesti omassa toiminnassaan edistää sitä,
että tämänkaltainen toiminta leviäisi koko
maahan, että hyvää, ravintopitoista kouluruokaa
tarjottaisiin eläkeläisille ja työttömille mieluummin
kuin että se heitetään jätteisiin.
Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Me puhumme tästä kansallisesta energia-
ja ilmastostrategiasta, ja on hämmästyttävää,
että täällä on puhuttu hyvin
vähän ydinvoimasta. Ministeri vilautti sitä lyhyesti
puheenvuorossaan, mutta sillähän on mitä suurin
merkitys tulevaisuudessa. Meillä on rakenteilla ja tullaan rakentamaan
vielä useita ydinvoimaloita. Se tarkoittaa sitä,
että kun meidän perinteinen raskas teollisuus
ei jatkossa enää tarvitse niin paljon energiaa
kuin vielä ennustettiin joku viitisen vuotta sitten tai
kymmenen vuotta sitten, vaan tämä kokonaisenergian
tarve on laskenut, niin tämä kivihiilen kohtuuton
osuus tulee vähenemään, ja samoin tulee
vähenemään tarve vielä jatkossa
polttaa turvetta niin paljon kuin tällä hetkellä poltetaan.
Minua ihmetyttää esimerkiksi — minä en
ole mikään kivihiilen kannattaja — se
into, jolla täällä turvetta puolustetaan.
Sen hintahan ei muodostu pelkästään siitä,
mitä se nyt maksaa, vaan sen hinta muodostuu kaikista niistä vesistövaikutuksista,
niistä joista, järvistä, jotka se on
tuhonnut, (Mauri Pekkarinen: Entäs kivihiili?) joihin on tullut
valtava määrä erilaisia laskeumia, ja
myöskin tulvaherkkyys on lisääntynyt,
(Puhemies koputtaa) kun suot eivät enää pidätä vettä. — Kivihiili
on hyvin turmiollista myöskin, edustaja Pekkarinen. (Mauri
Pekkarinen: Vielä enemmän!)
Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Lähinnä edustaja Salolaiselle.
Vapo on panostanut jo nyt 30 miljoonaa euroa uuteen teknologiaan,
joka tukee ympäristönsuojeluohjelmaa. Samalla
Vapo lupaa huolehtia siitä, että uusien turvesoiden
avaamisen ja lopettamisen jälkeen lähistöllä olevat
vesistöt ovat ainakin yhtä puhtaassa elleivät
puhtaammassa kunnossa kuin ennen turvetuotannon alkua. Yhtiönä me
vapolaiset emme kiellä menneinä aikoina tehtyjä virheitä,
mutta niistä on otettu opiksi, niin kuin edellä mainitsin.
Tiedustelisin ministeri Vapaavuorelta perusteluja siihen, mistä se
kiikastaa oikein, että aluehallintoviranomaiset viivyttävät
uusien turvelupien saamista. Suora vastaus, ministeri Vapaavuori.
Marjo Matikainen-Kallström /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllähän se kivihiili on
kaikkein tuhoisin ympäristön kannalta, ja meillä on
yhteinen turvestrategia, me olemme yhteisesti sen hyväksyneet
ja käsitelleet. Nimenomaan tähän ympäristönäkökulmaan kiinnitetään
siinä huomiota, samoin siihen omavaraisuusasteeseen, mikä on.
Minä olisin kysynyt ministeriltä tähän
lupajärjestelmään liittyviä asioita.
Meillä on tukijärjestelmä hyvin monitahoinen — kolmen
eri ministeriön alla oleva energiatuotantoon liittyvä tukijärjestelmä — mutta myöskin
lupajärjestelmä.
Meillä luvat ovat monessa suhteessa nyt se este, aivan
niin kuin ministeri jo täällä onkin tuonut
esiin. Tuulivoimassa on erityiset luvat, asiat, turvetuotannon hyödyntämisessä on
lupakysymyksiä, mutta myöskin näissä cleantechiin
liittyvissä uusissa erilaisissa teknologisissa mahdollisuuksissa — kuten
esimerkiksi hybridiratkaisuissa ja näissä sovelluksissa,
jotka olisivat meille selkeästi kauppataseen kannalta tärkeitä vientimahdollisuuksia
— meillä on
lupajärjestelmä se ongelma, kun meillä ei
Suomessa ole omia pieniä referenssikohteita, joita voisimme
käyttää sitten tässä kilpailussa.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vihreitten ryhmän varapuheenjohtaja
kyseli, mitä keskusta tarkoittaa 50 prosentilla. Me ajattelemme
niin, että uusiutuvan osuus voi olla yli 50 prosenttia — 50 prosenttia,
jopa ylitsekin — ja kotimaisen osuus vielä tätä enemmänkin.
Tämä on ihan selvä lähtökohta,
ja voidaan osoittaa menettelytavat, millä tähän
päästään, ja todellakin, päästövähenemä yli
50 prosenttia 30-luvulle tultaessa on ihan täysin mahdollista.
Mitä vielä tulee edustaja Korhosen minusta erittäin
tärkeään kysymykseen: tässähän
on, että kun uusiutuvaa, näitä kotimaisia
biopolttoaineita, lisätään, niin pelkästään
sähkön ja lämmön tarpeisiin
se lisäys, mitä keskustakin esittää,
ei kerta kaikkiaan onnistu. Sähkölle löytyy
kyllä kysyntää mutta sille lämpökuormalle
ei, ja pelkkää lauhdesähköä ei
kannata muuten puulla ajaa. Tästä syystä on äärimmäisen
tärkeää cleantech, ne uudet tuotteet,
myös uudet nestemäiset tuotteet, mistä aivan
oikein edustaja Jokinen täällä puhui.
Niitä voidaan valmistaa tästä puupohjaisesta,
myös biopohjaisesta raaka-aineesta, ja niitä voidaan
hyödyntää liikenteessä mutta
myös teollisuuden piirissä.
Oli aivan erinomainen tehdas, Fortumin hanke, tuolla Joensuussa.
Viime viikolla se otettiin käyttöön.
Se on yksi esimerkki siitä, maailman ensimmäinen
lajissaan. Näitä tällaisia läpimurtoja,
cleantech-läpimurtoja tämän biomassan muuttamisessa
myös nestemäiseksi meillä löytyy.
Markku Eestilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Pekkarinen hyvin kuvasi täällä näitä käyttömahdollisuuksia,
mitä puulle löytyy. Hieman kysynkin, koska olen
itse arvellut: mitä tapahtuu, jos puun käyttöä,
hakkeen käyttöä, nostetaan 20 miljoonaan
kuutioon, kuten edustaja Pekkarinen esitti? Se minun käsittääkseni
tarkoittaa sitä, että turvetta taklataan vastapainevoimaloista
pois, ja se on strategisesti vaarallinen tie, koska ainakaan minulle
ei ole selvinnyt, mihin puuta kannatta tulevaisuudessa käyttää.
Siitä tehdään bioöljyä,
joka syrjäyttää raskasta polttoöljyä,
niin kuin täällä vertasitte siihen Fortumin
ratkaisuun Joensuussa. Iisalmessa sitä poltetaan, valmiudet
ovat olemassa.
Jos me vähennämme turpeen käyttöä ja
sillä tavalla puun käyttöä sitten
lisätään polttamiseen, niin onko se oikea
strategia, jos me haluamme näitä biopolttoaineita
puusta tehdä, ja miten tämä logistinen
kannattavuus sitten? Ainakin itseä askarruttavat nämä asiat.
Martti Mölsä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Strategia varmaan sisältää kaiken
oleellisen hallituksen mielestä, mutta asioiden painotuksella
on kuitenkin suuri merkitys. Kuten täällä on
tullut esille, hallituksen linjaukset näkyvät
tässä energia- ja ilmastostrategiassa ja poikkeavat
voimakkaasti monen kansanedustajan kuten kansalaistenkin yleisestä mielipiteestä koskien
muun muassa turvetta ja pienimuotoista bioenergiatuotantoa.
Kuten tiedämme, poliittiset päätökset
eivät toteudu pitkän tähtäimen
suunnitelmissa, koska voimasuhteiden muuttuessa poliittinen ohjaus
tapahtuu nykyään neljän vuoden välein.
Hyviä esimerkkejä löytyy lähihistoriasta.
Poliittiset kompromissit ovat myrkkyä ja huono vaihtoehto
kestävälle kehitykselle kuten tälle strategiallekin. Kehitys
tapahtuu yritysmaailmassa tehokkaammin. Tarvitaan erilaisia porkkanoita
teknologiateollisuuden kehittymiseksi.
Keksinnöt ovat vieneet yhteiskuntaa aina eteenpäin,
ja sitä kautta ihmiskunta on hyötynyt, mutta ihmiskunnan
kasvu ja kulutuksen kasvu on kaiken tämän kompensoinut.
En minä mitään kivihiiltä ja
selittelyä kaipaa, minä kaipaan sitovia kestävän
kehityksen päätöksiä globaalisti.
Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minusta tuntuu, että jos nyt
eduskunnassa sekä käytettyjen puheenvuorojen että salissa
olevien edustajien perusteella äänestäisimme
edustaja Pekkarisen ja ministeri Vapaavuoren energiapoliittisesta
linjasta, niin voisi olla yllättävä lopputulos,
ja uskoisinpa vain, edustaja Pekkarisen suunnan mukainen.
Arvoisa puhemies! Tahtotilahan on tärkeintä silloin,
kun laaditaan nimenomaan strategiaa, energia- ja ilmastopoliittista
strategiaa, ja tahtotilan määrittelyssä tavoitetaso
täytyy asettaa riittävän korkealle. Varmasti
silloin, kun tahtotila on korkeammalla, se myös helpommin
saavutetaan. Tällä on myös merkitystä sille,
mitenkä esimerkiksi teollisuus suhtautuu investointeihin:
uskotaanko siihen, että kotimaisuusaste tulee nousemaan
ja sitä kautta käytetään enemmän
omavaraista energiatuotantoa? Tämähän
näkyy kattilatuotannossa, logistiikassa, hyvin monessa
asiassa, ja tämä on se suuri asia, joka luo sitä työtä myös
ympäri Suomea, ja siinä mielessä juuri
tällainen keskustelu, että mitä pitää tukea,
on vähän tunkkaista.
Kokoomus, ainakin edustaja Zyskowicz, joka ei ole nyt paikalla,
aina mielellään puhuu, että ei pidä tukea
kotimaista energiatuotantoa, että se on vain tukea, tukea,
tukea. (Puhemies koputtaa) Herra puhemies! Minä tuen mieluummin
kotimaista kuin ulkoa tuotavaa hiiltä.
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen tismalleen samaa mieltä edustaja
Rossin kanssa siitä, että tahtotila pitää asettaa
korkealle, on sitten kyse meidän kilpailukyvystä tai
työllisyydestä tai sitten meidän uusiutuvan
energian edistämisestä ja ilmastotavoitteista.
Ministeri Vapaavuori totesi aiemmin, että 50 prosentin
osuus uusiutuvalle energialle vuonna 2030 on haasteellinen, ja totta
kai se vaatii paljon toimenpiteitä ja se vaatii päättäväisyyttä.
Muistutan vain siitä, että silloin kun Suomelle hyväksyttiin
tämä nykyinen 38 prosentin tavoite vuodelle 2020
uusiutuvan energian osuudessa, silloin Elinkeinoelämän
keskusliiton edustaja totesi: "Tavoite on käytännössä mahdoton."
Siis käytännössä mahdoton. Nyt
jos olette seuranneet tuoreita tilastoja, niin me olemme vain muutaman
prosenttiyksikön päässä siitä uusiutuvan energian
osuudesta, jota olemme tavoitelleet vuodelle 2020. Eli kun tahtoa
löytyy, kun asetetaan kunnianhimoisia tavoitteita, niin
jos on vähän tuuriakin, niin kuin tässä viime
vuosien ta-pauksessa, pystytään repeämään,
pystytään ve-nymään paljon pitemmälle
kuin jos asetetaan hyvin vaatimattomia ja löysiä tavoitteita.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Ja vielä edustaja Paatero ja sen jälkeen ministeri
Vapaavuori.
Sirpa Paatero /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Omavaraisuuden lisääminen
on tietenkin se tahtotila, yksi näistä tavoitteista,
ja Suomen ratkaisu, monipuoliset tuotantomallit, on ollut kannatettava.
Nyt meillä on erilaisia tukimuotoja siihen, miten saada
sitten lisää uusiutuvien tuotantomuotoa. On investointitukia,
demotukia, syöttötariffeja tuulelle ja metsähakkeelle
yhteensä 150 miljoonaa myöskin ensi vuoden budjetissa.
Meillä täytyy olla näitä omia referenssihankkeita,
jotta meillä on myöskin jotakin uutta innovatiivista
vietävää. Ei uskoa muualla riitä siihen,
että Suomella on osaamista ja tahtotilaa, jos me emme saa
niitä rakennettua tänne itsellemme. Mutta tähän
päästöttömään energiatuotantoon
ja siihen turvattuun ja edullisen hintaiseen tarvitaan niitä ydinvoimalupia,
ja tässä kannustan ministeriä yhä edelleen
tuomaan eduskuntaan mahdollisimman pian myöskin tämän
tarpeen mukaan sitten Fennovoiman luvan käsiteltäväksi.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Täällä on käyty
keskustelua keskustan tavoitteenasettelun haasteellisuudesta. Edustaja
Tynkkyselle voi todeta, että jos EK on sitä mieltä,
että joku on käytännössä mahdotonta,
niin jäljempänä tulleet sukupolvet ovat osoittaneet,
ettei se ollut. Mutta jos ei nyt viitata EK:hon vaan vaikkapa Pöyryyn,
niin kuten keskusta itse toteaa, tämä tavoite
edellyttää metsähakkeen käytön
nostamista lähelle 20:tä miljoonaa kiintokuutiometriä ja
tuulivoiman lisäystä 9 terawattituntiin. Pöyryn
tekemän arvion mukaan metsähakkeen käyttö voitaisiin
nostaa noin 28 terawattituntiin, mikä vastaa siis noin
15:tä miljoonaa kiintokuutiometriä, eli siinä mielessä se
on ainakin jonkun neljänneksen vajaa.
En nyt rupea vänkäämään
näistä, kuka on oikeassa tai kuka on väärässä,
mutta totean vain, että jos Pöyryllä on
tämäntyyppinen arvio, joka on siis neljänneksen
pienempi kuin mihin keskusta pyrkii, niin ainakin se tulee olemaan
haasteellista. Toivon, että keskustan arvio on oikeassa,
ja uskon, että koko kansakunta tekee töitä sen eteen,
että se pystyttäisiin toteuttamaan, mutta kuitenkin
hyvin merkittävä asiatuntijataho pitää sitä ehkä ylimitoitettuna
odotuksena. On selvää myös, että meillä on
erittäin pitkä matka siihen, että me
saamme tuulivoimaa 9 terawattituntia. — Se 6 terawattituntiakin
tulee olemaan haasteellista näillä luvituskäytännöillä ja
näillä melunormeilla. Mutta toivotaan, että niihin
saadaan muutoksia.
Edustaja Jokinen käytti erittäin hyvän
puheenvuoron täällä nestemäisistä bioliikennepolttoaineista.
Suomihan on tämän suhteen tehnyt jo monia asioita.
Ehkä kaikkein tärkein päätös
oli viime vaalikaudella se, kun siihen liitettiin 20 prosentin sekoitusvelvollisuus,
kun se on Euroopassa 10 prosenttia, ja jo se yksinään
tulee johtamaan siihen, että meillä on erittäin
suuri insentiivi Suomessa tehdä tätä koskevaa
kehitystyötä. Myös monin eri t&k-instrumentein
ja energiatuki-instrumentein tietenkin valtiovalta tätä tukee.
Edustaja Salolainen puhui energiantarpeesta tulevaisuudessa.
Kukaan meistä ei tiedä, mitä se on. Pitää toivoa,
että edustaja Salolainen on väärässä,
mutta oli se mitä tahansa, niin joka tapauksessa pitää muistaa
se, että vaikka kokonaisenergian tarve saattaa pienentyä ja
varmaan jonkun verran pienentyykin, niin on kokonaan toinen asia — kutakuinkin
kaikki skenaariot lähtevät siitä — että siitä huolimatta
sähkön tarve tulee lisääntymään,
ja nämä on tärkeätä erottaa
toisistaan.
Arvoisa puhemies! Turpeen osalta hallituksen linja on sinänsä selkeä.
Hallitusohjelmassa lähdetään liikkeelle
siitä, että turpeen käyttöä vähennetään
maltillisesti, kuitenkin siten, ettei se korvaudu kivihiilellä.
Siis sitä vähennetään maltillisesti — siellä on
lukujakin, joita nyt en ulkoa muista — mutta sitten tietenkin
se ongelma on se, että se ei saisi korvautua kivihiilellä,
joka on ympäristön kannalta vielä vahingollisempi,
ja näin ikävä kyllä tällä hetkellä osin
käy. Se on totta, mutta noin 37. kerran yritän
tässä sanoa, että se on totta mutta se
on totta eri syistä kuin mitä keskusta täällä yrittää joukoissa
väittää.
Arvoisa puhemies! Olemme varmaan kaikki samaa mieltä siitä,
että suosi kotimaista, se on tärkeätä,
mutta on hyvä huomata, että tästäkin
salista yli puolet on sitä mieltä, että vesivoimaa
ei saa merkittävästi lisätä,
yli puolet on sitä mieltä, että turpeen
osalta ei saa sitä tehdä, ja sen lisäksi me
tiedämme, että metsäbiomassan ja tuulivoiman
osalta on tiettyjä haasteita, vaikka periaatteessa kaikki
(Markku Rossin välihuuto) haluaisivat sitä lisätä,
niin että ei tämä ihan yksinkertaista
ole. — Ja näinhän se, edustaja Rossi,
on, jos heitetään huumorin puolelle, että edellisen hallituksen
aikana kaikki oli hyvin ja tämän hallituksen aikana
kaikki on huonosti. Voitte elää siinä uskossa
tästä eteenpäinkin. (Markku Rossi: Merkitään
pöytäkirjaan!)
Arvoisa puhemies! Jos vielä lopuksi yksi asia, joka
täällä on jäänyt minun
mielestäni liian pienelle huomiolle — edustaja
Tynkkynen tai joku muu, Korhonen taisi siitä käyttää puheenvuoron — ja
se on energiatehokkuus. Energiatehokkuuteen panostaminen, energiatehokkuuteen
vahvasti panostaminen, olisi viisasta, vaikka ilmastonmuutosta ei
olisi olemassakaan. Se on ihan puhdasta säästöä,
se on sataprosenttisesti kotimainen ja se on sataprosenttisesti
uusiutuva energianlähde, ja kaiken lisäksi se
on se ala, jonka globaalit maailmanmarkkinat todennäköisesti kasvavat
kaikkein voimakkaimmin kaikkialla maailmassa, ja sen takia se avaa
myös mahtavan liiketoimintapotentiaalin.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Keskustelu jatkuu.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Joudun vähän muuttamaan
tätä omaa vastauspuheenvuoroani ministerin äskeisen
puheenvuoron perusteella. Se olisi ollut aikaisemmin paljon myönteisempi.
Mutta kun meillä on kuitenkin yhteinen tilannekuva siitä,
että hallituksen veropolitiikan päätökset
energiaverotuksessa eivät ole oikein onnistuneita, niin
eikö näin sovun merkeissä kannattaisi
nyt teidän toimia niin, että korjaisitte ne väärät
energiaveropäätökset, jotka heikensivät
puun kilpailukykyä, ja myöskin ne ratkaisut, joilla
turpeen asemaa on heikennetty? Ne ovat kuitenkin osatoimenpiteitä,
joilla pystytään kivihiilen käyttöä vähentämään
ja puun käyttöä lisäämään.
Sitten tähän turvesoiden luvitukseen. Pitääköhän
paikkansa perjantainen tieto, että vihreät saavat
läpi tässä ympäristönsuojelulainsäädännön uudistamisessa
tämän maisema-arvopykälän elikkä jatkossa
luvansaanti tulee olemaan entistä vaikeampaa turvesoille,
kun yksittäinen virkamies voi oman silmänsä mukaan
katsoa, että jollakin alueella on niin paljon arvoa, ettei
sille myönnetä enää luvitusta?
Tällainen tieto leviää nyt, ja se on
pahinta myrkkyä sille, että me saisimme riittävästi
uusia turvesoita poistettujen tilalle käyttöön.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Tietääkö tähän kukaan
vastausta? — Edustaja Sinnemäki tietää, olkaa
hyvä. — Ei tiedä. (Martti Korhonen: Ministeri
lähti!) — Ministeri lähti. Ei taida olla
tietoa läsnä.
Eero Suutari /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Vapaavuori vahvisti alustuspuheessaan
oman käsitykseni siitä, että metsäteollisuuden
toimintaympäristöstä huolehtiminen on
ylivoimaisesti tärkein tekijä sekä Suomen
tulevaisuuden kansantuotteen kasvattamiseksi että tulevien
ympäristövaatimusten täyttämisessä.
Kaikki suomalaiset haluavat, ettei kotimainen polttoaine, myöskään
turve, korvaudu kivihiilellä. Turpeen käyttöä voidaan
mielestäni aivan hyvin kasvattaakin, mikäli turpeen
negatiiviset ympäristövaikutukset tulevaisuudessa
vähenevät olemattomiin. Muuttaisinkin hallitusohjelman turpeen
käytön vähentämistavoitteen
turpeen ympäristövaikutusten vähentämistavoitteeksi.
Omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat myös tärkeitä tavoitteita.
Olisin kysynyt ministeriltä: Jos kotimaisen uusiutuvan
ja bioenergian osuutta halutaan kasvattaa vahvalla ja pitkäaikaisella
ja jopa pysyvällä tuella ja näin torjua
kivihiilen käytön kasvua, niin miten pitkän
aikaa voimme tätä tukea jatkaa, ettei sillä aiheuteta
pysyvää vauriota kilpailukykyymme? Ja jos energiatukemme
tulee olemaan pysyvää, niin miten hän
uskoisi meidän viennin ja kansantuotteen kehittyvän
pitkällä tähtäimellä?
Maria Tolppanen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vihreät ovat puhuneet täällä kauniisti
ympäristöstä ja ympäristön
säästämisestä, mutta on huomattava,
että heidän hallituskautenaan ihan tänä vuonna
ydinenergian käyttö on kasvanut 3 prosenttiyksikköä,
kivihiilen käyttö on kasvanut viimeisen 9 kuukauden
aikana 47 prosenttiyksikköä ja kivihiilellä tuotetun
erillissähkön tuotanto on noussut 80 prosenttiyksikköä.
Sen sijaan vesi- ja tuulivoiman käyttö on laskenut
6 prosenttiyksikköä vuositasolla ja maakaasun
käyttö 3 prosenttiyksiköllä.
Missä on vihreiden logiikka, kysyn minä. Laittamalla
panokset turpeeseen ja puupohjaisiin energialähteisiin tuettaisiin
kotimaista teollisuutta, tuettaisiin kotimaista työllisyyttä ja
saataisiin oma maa nostettua lamasta ylös.
Tällä hetkellä puolen vuoden aikana
meille on tuotu energiaa 6,6 miljardin edestä. Jos siitä saataisiin
edes 1 miljardi kohdistettua kotimaisen polttoaineen käyttöön
ja siihen, että sillä luotaisiin työpaikkoja,
se olisi aikamoinen apu myöskin tähän
rakennepakettiin, joka tuntuu sinänsä vesittyvän.
Timo V. Korhonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ympäristö- ja energiapolitiikka
on myös mitä suurimmassa määrin talouspolitiikkaa,
ja tätä taustaa vasten on tietysti erittäin
ongelmallista, jos meidän käyttämästämme
energiasta peräti kaksi kolmasosaa tuodaan. Täällä on
jo esille tullutkin, että tuomme yli 13 miljardilla eurolla
energiaa tähän maahan.
Meille tuodaan ennen kaikkea kivihiiltä, mihin ministerikin
omissa puheenvuoroissaan viittasi, ja ymmärsin näin,
että hän oli hyvin harmistunut siitä,
että muun muassa tämä turpeen luvitus
on nyt se yksi iso ongelma, joka tätä kivihiilen
tuontia edesauttaa. Jos nyt on näin, kuten edustaja Rantakangaskin
tuossa esille otti, että uuden ympäristönsuojelulain
yhteydessä tätä turpeen luvitusta ollaan
edelleen vaikeuttamassa, niin onhan se aika uskomaton asia, ja olisin
kyllä todella ministeriltä kysynyt, voiko hän
olla hallituksen ministerinä tällaisen esityksen
takana.
Osmo Kokko /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Myös minä olen, niin kuin
useampi edustaja täällä on ollut, huolestunut
siitä, että kivihiiltä kärrätään
tuolta ulkomailta tänne meille ja vastaavasti, kun meillä on
kotimaista puuta ja turvetta olemassa, tätä ei
sitten oikealla tavalla osata tehdä. Tässä tarvitaan
tukipolitiikkaa, tarvitaan myös veroratkaisuja, ja ennen kaikkea
turpeen osalta tämä luvitushomma on laitettava
järjestykseen.
Näillä kummallakin energiamuodolla on erittäin
työllistävä vaikutus, ja myös
omavaraisuusaste huomioon ottaen se on hyvin merkittävää tässä hommassa.
Kun ajattelemme, että kauppatase 2011 oli alijäämäinen
3,6 miljardia euroa ja siitä 60 prosenttia selittyy energian
tuonnilla, niin tätäkin seikkaa kannattaa näissä asioissa huomioida.
Mirja Vehkaperä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomen energiapolitiikka tarvitsee nyt parempaa
huoltovarmuutta, kotimaisuusasteen nostoa, vihreää taloutta,
joka työllistää, uusiutuvien energiamuotojen
lisäämistä mutta ennen kaikkea meiltä poliitikoilta
pitkäjänteisempää ja ennustettavampaa
tuki- ja verotuspolitiikkaa, jota juuri energiapolitiikan käyttäjät tarvitsevat.
Kivihiilen markkinahinnalle me emme tietysti Suomessa eikä hallituskaan
voi mitään, mutta te olette hallituksessa tehneet omilla
teoillanne entistä vaikeammaksi bioenergian tukemisen ja
kaksinkertaistaneet turpeen veron, heikentäneet myöskin
energiapuun tukea. Nämä ovat kotimaisia tekoja,
ja näitä minä syvästi paheksun.
Uusiutuvan ja kotimaisen energian tulppana ovat myös
nämä luvitusprosessit ja ympäristönsuojelulaki.
Jos se sellaisena, mitä itse olen nähnyt, tulee
eduskuntaan, sisältää luontoarvopykälän,
joka ei todellakaan helpota luvitusprosessia, varmaa on se, että valituskierteet
lähtevät entisestään tästä eteenpäin,
ja ihmettelen (Puhemies koputtaa) suuresti, jos Vapaavuori ministerinäkin
pystyy tämän hyväksymään.
Ari Jalonen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä on paljon
puhuttu ympäristöstä ja ilmastonsuojelusta.
Kyllä Suomen kannalta yksinkertaisesti tehokkain keino
suojella globaalia ilmastoa on se, että edistetään
suomalaisen teollisuuden toimintakykyä. Se on ekologinen
teko jos jokin, kun saamme pidettyä nämä työpaikat
ja tehtaat Suomessa eivätkä ne siirry sinne Kiinaan
tai jonnekin muihin halpatuotantomaihin, missä energia
tuotetaan vielä enemmän kivihiilellä kuin
nykyään Suomessa. Cleantech-teknologia on tosiaan
semmoinen, mistä löytyy myös apuja. Siinä kohtaa
kannattaisi kehittää just niitä ratkaisuja,
miten saadaan kivihiiltä puhtaammaksi, jota te nyt olette
tuomassa enemmän vielä tänne Suomeen
mutta jota on varsinkin siellä Kiinan markkinoilla.
Eeva-Maria Maijala /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minulta on täällä eduskunnassa
kysytty, onko meillä varaa pitää koko
Suomi asuttuna. Minä kysyn vastaavasti takaisin: onko meillä varaa
jättää koko Suomen voimavarat käyttämättä?
Nyt kyllä näyttää siltä, että Suomen
voimavarat jäivät käyttämättä.
Kun tuossa tuli esille, että keskustan ohjelmassa on 50 prosenttia
kotimaista, 50 prosenttia uusiutuvaa energiaa, niin sehän
onnistuu vain sillä tavalla, että me otamme koko
Suomen voimavarat käyttöön, mutta nehän
ovat hajautetusti eri puolilla Suomea. Nyt meidän pitäisi
muitakin toimintoja pystyä hajauttamaan, että voimme
myöskin energia-asioita käyttää järkevästi.
Onko tällä meidän Suomen hallituksella
tällä hetkellä halu hajauttaa, rohkeutta
hajauttaa toimenpiteitä, vai jatkaako hallitus nyt sitä,
että hallitsemattomasti keskitetään toimintoja
kaupunkiseuduille ja keskitetään kaikkia muitakin
toimintoja? Nyt katsotaan, onko rohkeutta hajauttaa asioita.
Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihmetyttää selonteon niukkasanaisuus
liuskekaasun osalta. Liuskekaasu ymmärrettävästi
herättää intohimoja. Se nähdään yhtäältä mahdollisuuksina,
toisaalta pelätään ympäristökatastrofeja.
Joka tapauksessa vastaisuudessa liuskekaasun merkitys tulee maailmanlaajuisesti
kasvamaan. Ihmettelen, että liuskekaasun ympärillä keskustelu
turvallisuuspoliittisesta ulottuvuudesta on ollut olematonta. Liuskekaasun
merkityksen kasvaessa turvallisuuspoliittinen asemointi tulee muuttumaan.
Energia- ja ilmastopolitiikka on myös turvallisuuspolitiikkaa.
Lauri Heikkilä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä on saanut pitkään kuunnella
tätä keskustelua. Alussa edustaja Martti Korhonen
otti esiin, että ilmaston lämpenemisestä johtuvat
menetykset ovat suuremmat kuin päästöjen
rajoittamisesta aiheutuneet kulut, ja Sinnemäki totesi
välillä puheessaan, että tämä ilmastokeskustelu
ja päästöjen rajoittaminen on tuonut
Suomeen ja tuo kovasti lisää työpaikkoja. Jotenkin
minusta tuntuu, näin kun on seurannut tätä oppositiosta
käsin, että on tapahtunut juuri päinvastoin
näitten seurauksena. Sieltä on tullut rikkidirektiivejä ja
muuta, ja teollisuus sanoo, että pitää muuttaa
muualle, kun ei täällä kannata (Riitta
Myller: Ilman laatuun vaikuttaa!) tehdä töitä.
Samoin tämä turvekeskustelu on vähän
herättänyt huomiota ja kotimaisen energian käyttö muuten.
Meillä on energian tuontia, eri lähteistä on
eri lukuja, mutta esimerkiksi 7—8 miljardin edestä ja
hallituksen toteama kestävyysvaje on 9 miljardin luokkaa,
joten periaatteessa kotimaisen energian käytöllä saisimme
korvattua tätä alijäämää huomattavasti,
mutta hallituksella ei näytä olevan siihen mitään
pyrkimyksiä, ei sitten minkäänlaisia.
Tätä olisin halunnut kysyä ministeriltä ja
samalla sitä, milloin saamme kompensaatiota viime kesänä olleen
Durbanin ilmastokokouksen kohtuuttomista päätöksistä,
mistä meidän piti saada kompensaatio.
Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On selkeitä kansainvälisiä laskelmia,
muun muassa tällainen kuin Sternin raportti, joka osoittaa
sen, että satsaaminen ilmastonmuutoksen torjuntaan on joka
maassa ja globaalisti huomattavasti tehokkaampaa ja taloudellisempaa
kuin se, että sitä ei tehdä. Tästä on
selviä näyttöjä.
Olen samaa mieltä siitä, kun täällä on
sanottu, että 50 prosentin uusiutuvan energian tavoite
on hyvä, myöskin siitä, minkä ministeri
täällä otti esille, että energiatehokkuus
on tärkeintä energiapolitiikkaa. Mutta sitten
ihmetyttää se, että ollaan niin varmasti
sitä mieltä, että tätä toteutetaan
parhaiten yhden tavoitteen politiikalla. Jos kerran biopolttoaineissa
on saatu hyviä tuloksia sillä, että on
asetettu määrällinen tavoite, eikö sitten
myöskin energiatehokkuudessa ja uusiutuvissa energioissa
samalla tavalla saataisi parempia tuloksia, jos asetettaisiin määrällinen
tavoite ja myöskin tuotannolle ennakoitavat olosuhteet?
Venäjän federaation
liittoneuvoston puhemies Valentina Matvienkon vierailu eduskunnassa
Puhemies Eero Heinäluoma:
Arvoisat kansanedustajat! Ilmoitan, että Venäjän
federaation liittoneuvoston puhemies Valentina Matvienko seurueineen
on saapunut seuraamaan täysistuntoa. Eduskunnan puolesta
lausun arvoisat vieraat tervetulleiksi istuntoon. (Suosionosoituksia)
Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Myller tuossa totesi, että kaikista
tehokkainta, kaikista taloudellisinta toimintaa on energiatehokkuuden parantaminen
niin ilmasto- kuin energianäkökulmastakin, niin
globaalisti kuin Suomen kannaltakin. Kyllähän
me käytämme energiaa varsinkin täällä teollistuneissa
maissa huomattavasti yli sen oman tarpeen. Meillä on ruuantuotanto,
jossa me voimme kiinnittää erittäin paljon
ilmastoasioihin huomiota ja nimenomaan energiaintensiivisyyteen
niin teollisuudessa kuin liikenteessäkin. Meillä on
tekniikkaa siihen, meillä on osaamista siihen.
Onhan se käsittämätöntä,
jos emme osaa sitä itse hyödyntää ensin,
ennen kun me yritämme sitä luoda ja viedä markkinoille.
Jos me uskottavasti toimimme, kyllä me silloin pystymme
kansakuntana näyttämään sitä esimerkkiä,
ja kumminkin näin edistyneen maan, kuin Suomi on, on oltava
siellä eturintamassa. Ei ole mitään mahdollisuutta,
että me jäämme jälkeen, ei työllisyyspolitiikasta,
ei ilmastopolitiikasta eikä energiapoliittisista lähtökohdista.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tästä on hyvin helppo jatkaa
energiatehokkuuden merkityksestä. Juuri tässä ja
nyt minusta on erittäin tärkeää — meillä on
korkeita venäläisiä edustajia täällä paikan
päällä — muistuttaa, kuinka
tärkeä ja läheinen yhteistyö meillä energia-asioissa
Venäjän kanssa on.
Mitä tulee energiatehokkuuteen, siinä on aivan
erityinen mahdollisuus. Me tuomme Venäjältä sinänsä raakaöljyä,
mutta Venäjäkin tarvitsee sitä cleantechiä,
sitä energiatehokkuutta, energian säästöön
liittyviä uusia teknologioita. Suomella on hyvät
mahdollisuudet tässä suhteessa Venäjän
kanssa yhteistyöhön. Kehittämällä omaa
cleantechiä, omaa energiatehokkuutta uskon, että me
saamme hyvän vientituotteen myös suhteessa itäiseen
kauppakumppaniimme ja hyvään naapuriimme.
Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Äskeiseen keskusteluun eli kuluttajan
vaikutusmahdollisuuksiin ja energiatehokkuuteen noin kaiken kaikkiaan.
Talousvaliokunnan mietintö ottaa myöskin kantaa,
että lisäämällä puun
käyttöä rakentamisessa päästään merkittäviin
ympäristöhyötyihin, sillä puuhun hiiltä sitoutuu
pitkäaikaisesti. Pientalo- ja vapaa-ajan rakentamisessahan
puu on ylivoimaisesti suurin rakennusmateriaali, ja tällä hetkellä erinomaisen
hyvässä vauhdissa on puukerrostalorakentaminen
ja sen tekniikoiden kehittäminen. Siellä on paljon
kotimaista työtä tulevaisuudessa, mahdollisuus
luoda uusia tehtaita, jotka rakentavat talon valmiiksi tehtaalla
ja se turvallisesti siirretään rakennuspaikalle,
ja kun se kunnolla huputetaan, niin siellä kosteusvaurioitakaan
ei pääse syntymään. Eli kotimainen
puukerrostalorakentaminen on vahvassa kehitysvaiheessa. Meillä on
puuta, meillä on hyvälaatuista puuta. Sitä kannattaa
hyödyntää.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Myönnän vielä puheenvuorot edustajille
Karimäki, Lindström, Pirttilahti, Jaskari, Salolainen,
Sinnemäki ja Oinonen, ja sen jälkeen puhujalistaan.
Johanna Karimäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Myller käytti erittäin
hyvän puheenvuoron koskien vuoden 2030 tavoitetta. Sekä päästövähennystavoite että
energiatehokkuustavoite
että uusiutuvan energian tavoite ovat kaikki hyvin tärkeitä ja
pitää jatkossakin pitää mukana.
Hajautettu kotimainen uusiutuva energia on hyvä työllisyydelle
sekä huoltovarmuudelle. Olen tehnyt sen havainnon, että ne
tahot, jotka kannattavat suurta ja keskitettyä energiaa,
vastustavat uusiutuvan energian tavoitteita ja uusiutuvan energian
tukia. Tästä juontaa tämä vahva keskustelu
yhden tavoitteen kustannustehokkuudesta, mikä tässäkin
keskustelussa näkyy.
Täällä ovat olleet myös
keskustelussa vahvasti esillä turve ja kivihiili. Mielestäni
hallituksen linja siinä, että turvetta hallitusti
vähennetään, on järkevä,
koska turpeen ilmastopäästöt ovat suuret
ja vesistöpäästöt pilaavat paikallisesti
vesistöjä. Mutta päästökauppajärjestelmä on
ensi tilassa korjattava. Toivon, että ministeri Vapaavuori
vie täältä tätä sanomaa
EU-parlamenttiin, että päästökauppajärjestelmä korjataan
niin, että siinä huomioidaan kivihiilen noussut
hinta ja taantuman vaikutukset, niin että hiilidioksiditonnin hinta
saadaan nostettua.
Jari Lindström /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Täällä on
jo varmaan kaikki lähes sanottu, mutta koetin itse miettiä, mitä ei
ole vielä sanottu tästä tärkeästä asiasta.
Tässä tuotiin esille tämä energiatehokkuus,
ja siinä on todellakin potentiaalia vientituotteeksi. Mutta
sen lisäksi varsinkin sähköenergian varastointiongelma
on semmoinen, että jos sen joku ratkaisisi, se olisi varmaan
Nobelin palkinnon arvoinen. Eli akkuteknologian kehittyminen on yksi
semmoinen, missä voi olla tulevaisuuden Nokia, ja siinä Suomen
kannattaa kyllä olla etunenässä.
Toisena tämmöisenä puhtaana tekniikkana
on vetyteknologia. Se vaatii energiaa jo itsessään, mutta
se voi olla ratkaistavissa tulevaisuudessa. Tämä on
niitä asioita, joita edustaja Jaskari mielestäni
hyvin nosti esille: meillä pitää olla
roh- keutta, ennakkoluulottomuutta tuoda näitä uusia innovaatioita
ja ennen kaikkea asennetta suhtautua niihin positiivisesti.
Arto Pirttilahti /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä cleantech: En sanoisi, että se
tuo hirveästi Suomeen uusia työpaikkoja, mutta
se säilyttää meillä vanhoja
työpaikkoja. Esimerkkini on omasta kotipaikkakunnastani Mäntästä:
Sieltä on prosessiteollisuuden pumpputeollisuus mennyt
hiljakseen Kiinaan. Sen tilalle tällä hetkellä tehdään
tuulimyllyn runkoja, mutta nämä odottavat nyt
sen takia, että lupaprosessit ovat hidastuneet, eli näitäkään
ei tällä hetkellä valmistella. Pitäisi
olla politiikassa nyt pitkäjänteisyyttä ja
nopeitakin tekoja, eli näen tämän lupaprosessoinnin
vaikuttavan myös meidän teollisuuden toimintaan
tällä hetkellä vahvasti. Esitänkin
tässä kyllä harkittavaksi sitä, kannattaisiko
poistaa ely-keskuksilta valitusoikeus, että saataisiin
näitä lupaprosesseja oikaistua ja olisi vähemmän
valituksia näissä eri portaissa. (Pentti Oinonen:
Hyvä ehdotus!)
Älysähköverkot ovat yksi, mikä täällä on kanssa
tullut esille, ja näen, että se tuo näitä mahdollisuuksia
tulevaisuudessa niin pientuotannon verkkoon siirtymiseen kuin uusia
mahdollisuuksia juuri tähän sähkön
varastointiin. Jos meillä on sähköautot,
ladataan niitä yöaikaan ja ajetaan päivällä,
voidaan myös varastoida sitä, ja siinä voidaan
myös pienvoimaa käyttää hyväksi.
Janne Sankelo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Karimäki ei tuossa omassa
puheenvuorossaan nähnyt turpeen käytölle
oikein tulevaisuutta. Pakko todeta, että hallituksen sisällä on
kyllä toisenlaistakin näkökulmaa tähän
asiaan liittyen. (Välihuutoja)
Turvetuotannossa soista on 0,6 prosenttia äkkiseltään
ajateltuna, niin että muuhun tarkoitukseen riittää se
99 ja risat prosenttia. Nyt olisikin mielestäni tärkeää,
jotta tämä turvekeskustelu etenisi oikeaan suuntaan,
laittaa vauhtia tähän soiden luokitteluun, jonka
tarkoituksena on siis tehdä selkeät pelisäännöt
siihen, mitkä suot ovat mahdollisia käyttää turvetuotannossa,
mitkä eivät. Tämä prosessi on
nyt jäänyt jahkaamaan jonnekin, ja toivoisin,
että siinä päästäisiin
mahdollisimman nopeasti eteenpäin.
Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Vapaavuori päätti
oman puheenvuoronsa energiatehokkuuden ylistykseen, ja tähän
voi todellakin yhtyä. Meillähän on valtavasti
hyötyjä saavutettavissa energiatehokkuuden parantamisessa,
niin rakennusten energiatehokkuudessa, teollisten prosessien energiatehokkuudessa
kuin tehokkaan energiajärjestelmän luomisessa,
jossa kulutushuippujen tasaaminen tai esimerkiksi edustaja Pirttilahden
esiin ottamat kysymykset sähköautoista ovat osa
ratkaisua. Energiatehokkuuden parantamisella vaikutamme kokonaisenergiankulutukseemme,
ja sillä taas vaikutamme siihen, minkä määrän
uusiutuvaa energiaa me itse asiassa tarvitsemme esimerkiksi siihen
50 prosenttiin.
Mielestäni ministeri Vapaavuori ehkä ei aivan noudattanut
omaa huoneentauluaan, kun hän hyvin tarkasti pohdiskeli
sitä, että Pöyry on nyt laskenut näin
ja näin (Puhemies koputtaa) tästä metsäenergiasta.
Kannattaa ensin pyrkiä koko järjestelmän
energiatehokkuuteen. Silloin myös uusiutuvan energian tavoitteet
tulevat helpommiksi.
Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Jos valtioneuvoston luonnostelema ympäristönsuojelulain
13 § toteutetaan siinä muodossa kuin
se on luonnosteltu, pykälän voimaantulo pysäyttäisi
turvetuotannon luvituksen lähes kokonaan. Kysymyksessä olevassa
pykälässähän ympäristöhaitta-arvot
otettaisiin huomioon uusia turvelupia myönnettäessä,
ja on otettava huomioon, että arvothan voivat vaihdella
ja vaihtelevatkin virkamiesten näkemysten mukaan, eli lupien
saanti kiristyisi huomattavasti jatkossakin. Tietääkseni
pääministeri Katainen on jo lätkäissyt
puumerkkinsä tämän luonnoksen alle.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Vielä edustaja Satonen, ja sen jälkeen puhujalistaan.
Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on noussut
hyvin esille se, että on tarve saada enemmän kotimaista
energiaa, myöskin uusiutuvaa energiaa, mutta ihmettelen
kyllä sitä, että vesivoima on niiden
energiamuotojen ulkopuolella, joita maksimaalisesti olisi tarkoitus
hyödyntää, koska se on ainoa uusiutuva,
joka kannattaa itse itsensä. Puu kannattaa huomattavasti
paremmin kuin tuulivoima, ja myöskin turpeella on omat
roolinsa tässä energiapaletissa, kun kotimaisuutta
ratkaistaan, ja tietenkin sitten ydinvoimalla päästöttömänä energiana
myöskin.
Haluaisin kuitenkin nostaa esille sen näkökulman,
että nyt viime aikoina eurooppalaisessa keskustelussa on
tapahtunut aika paljon. Iso-Britannia lähti tekemään
ydinvoimalaa. Saksassa mietitään uudenlaisia linjauksia
uuden hallituksen taholta energiapolitiikkaan. Me emme voi katsoa
täällä pelkästään
sitä, täyttääkö Suomi
ne tavoitteet, mitkä EU:sta on annettu, vaan meidän pitää katsoa
myöskin sitä, miten muut maat niistä selviytyvät
ja minkälainen kilpailutilanne sitä kautta muodostuu.
Eli laajempi kuva tarvitaan siihen, koska Suomi on energiavaltainen
maa ja meillä on energiavaltaista teollisuutta ja sen pitää kannattaa
myös jatkossa.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Pekka Ravi.
Kauko Tuupainen /ps:
Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri! Hallitus tavoittelee strategiassaan
tuontienergian korvaamista kotimaisella energialla. Hallitus tunnistaa
bioenergian roolin merkittävänä ja kustannustehokkaana
tapana lisätä kotimaisen uusiutuvan energian osuutta Suomessa.
Hallituksen strategiaan sopii kuitenkin erittäin huonosti
edullisen ja huoltovarmuutta lisäävän
turpeen käytön vähentäminen.
Suomi tuo joka vuosi yli kaksi kolmasosaa käyttämästään
energiasta ulkomailta. Viime vuonna erilaisia energiatuotteita tuotiin
Suomeen arviolta 1,5 miljardin euron arvosta, eli tämä selittää paljolti
Suomen heikentynyttä vaihtotasetta. Puun käytön
kasvu pitäisi suunnata tuontienergian ja erityisesti kivihiilen
korvaamiseen eikä turpeen korvaamiseen.
Hallituksen strategialinjauksia huonontaa se, että hallitus
on monin paikoin merkittävästi heikentänyt
alan toimintaedellytyksiä. Maaliskuussa esitetyt kehysriihipäätökset
eivät vastaa strategiassa asetettuihin tavoitteisiin vaan
päinvastoin jopa heikentävät alan työllistämisnäkymiä.
Arvoisa puhemies! Edustan näkemystä siitä, että kotimaisten
polttoaineiden asema ja kilpailukyky tulisi turvata suhteessa tuontipolttoaineisiin.
Metsähakkeen tuen leikkaukset ja turpeen veronkiristykset
on lopetettava. Sen sijaan kotimaisten polttoaineiden rasitteista
olisi päästävä kokonaan eroon.
Muiden energianlähteiden korkeampi verotus ei ratkaise
tämänhetkistä ongelmaa, koska kotimaisten
polttoaineiden ahdingossa kyse on ennen kaikkea polttoaineiden saatavuudesta
sekä metsähakkeen kilpailukyvystä sähköntuotannossa,
jota ohjataan verojen sijasta tukien kautta. Uusiutuvan energian
investointituista olisi pidettävä kiinni sen sijaan,
että niitä jatkuvasti leikataan.
Arvoisa puhemies! Hallituksen lähtökohtaa, jossa
"turpeen käyttöä vähennetään
suunnitelmallisesti sen aiheuttamien päästöjen
ja muiden ympäristöhaittojen vuoksi siten, ettei
turve korvaudu hiilellä", on sinänsä vaikea
ymmärtää. Kysynkin: miksi huoltovarmuuden
kannalta keskeisintä, edullista ja kotimaista polttoainetta
ylipäänsä ehdoin tahdoin ajetaan alas?
Turpeen tuotantomäärä jäi
kesällä 2012 olosuhteista johtuen erittäin
alhaiseksi, mistä syystä turvetta ei riittänyt
normaalia käyttöä vastaavaa määrää vaan
turvetta jouduttiin korvaamaan ennen kaikkea tuontienergialla. Vuoteen
2020 mennessä turvetuotantopinta-ala vähenee Suomessa
alle 45 000 hehtaariin, mikäli ympäristölupia
myönnetään jatkossakin nykyhitaudella. Turvetuotannon
ympäristönsuojeluohje "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa"
ja tekeillä oleva ympäristönsuojelulain
uudistus sekä alueellisesti vesiensuojelun tavoite- ja
toimenpideohjelmat johtavat kaikki ympäristölupien
ehtojen edelleen kiristymiseen suoraan tai välittömästi.
Olisikin suotavaa, että
1) hallitus pitää huolen siitä, että turpeen
byrokraattinen lupasuma pienenee,
2) hallituksen tulisi sitoutua siihen, että tarvittava
määrä turvetta todella saadaan käyttöön
esimerkiksi kirjauksella, että mikäli tuotantomääristä jäädään,
ryhtyy hallitus purkamaan tuotannon esteitä, ja
3) hallitus velvoitetaan edistämään
kotimaisen turpeen energiakäyttöä ja
varmistamaan, ettei se korvaudu kivihiilellä.
Arvoisa puhemies! Lopuksi totean perussuomalaisten ympäristövaliokuntaryhmän
tapaan, että hallitus ja eduskunta eivät saa tehdä päätöksiä vastoin
kansallisia intressejämme, koska tällöin
joudumme maksamaan niistä kalliin hinnan. Maamme ei tarvitse
toista Durbania tai rikkidirektiiviä.
Jukka Kärnä /sd:
Arvoisa puhemies! Muutama sana energiamarkkinoista ja markkinoiden muutoksesta.
Lausuntovaliokuntien esiin nostama toimintaympäristön
muutoksen analysoinnin osuus on tässä selonteossa
puutteellinen. Selonteossa ei esimerkiksi tuoda tarpeeksi esille
energiamarkkinoiden jo tapahtunutta muutosta. Epätyypillisten hiilivetyjen,
kuten liuskekaasun, liuskeöljyn sekä nesteytetyn
maakaasun, erittäin voimakas markkinoille tulo on jo muuttanut
energiamarkkinoita merkittävästi. Usean valiokunnan
kuulemien asiantuntijoitten mukaan tämä energiasektori
tulee olemaan suurten rakenteellisten muutosten kourissa tulevaisuudessa
ja on jo nyt.
Talousvaliokunta ihan oikein toteaa, että selonteko
olisi ollut oiva paikka nostaa esiin näitä epävarmuustekijöitä ja
nostaa esiin vaihtoehtoisia skenaarioita energiamarkkinoiden tulevaisuudesta.
Toisin sanoen laajat analyysit tavoitteiden sekä tietenkin
keinojen yhteensopivuudesta puuttuvat. Talousvaliokunta korostaa
mietinnössään energiamarkkinoiden murroksen
huomioimista vuoden 2050 energiatiekartan laadintapuuhassa. Selonteko
jättää ihan liian vähälle
pohtimiselle vesivoiman lisärakentamisen. Vesivoimahan
on päästötön ja säätöominaisuuksiltaan erinomainen
sähköntuotantomuoto.
Sitten muutama sana energiaomavaraisuudesta: Kun Suomen teollisuudessa
teollisuus on niin energiaintensiivistä kuin se on ja kun
yli kaksi kolmasosaa energiantarpeestamme on tuonnin varassa, niin
yhtälö tekee Suomesta erittäin haavoittuvan
energian maailmanmarkkinoiden erilaisille häiriötekijöille.
On tärkeää, että kohtuuhintaisen
energian saatavuus sekä toimitusvarmuus myös niitten
kulutushuippujen aikana edellyttävät omavaraisuusasteemme
nostamista reippaasti sekä energiatehokkuuden parantamista, totta
kai.
Energian toimitusvarmuus ja huoltovarmuus ovat mitä suurimmassa
määrin tällä hetkellä kiinni
siitä energiantuotantomme hajauttamisesta eri tuotantomuotojen
välille. Tämä mallihan on hyvä,
mutta silti tuonnin osuutta pitää pystyä vähentämään.
Tuonnin suuri suhteellinen osuus lisää lisäksi
toimitusvarmuuteen liittyviä riskejä sekä rasittaa
vaihtotasettamme. Kuitenkin energiantuonnin määrä näyttää jatkuvan
ainakin siihen saakka, kun tämä Olkiluoto 3 saadaan
käyttöön ja tuottamaan sähköä,
ja myöskin tämän kolmosen käyttöönoton
jälkeen tehoriittävyys on heikompi kuin eurooppalaiset
tavoitteet edellyttävät. Omavaraisuus saavutetaan
aikaisintaan silloin, kun 2020-luvulla periaateluvat saaneet ydinvoimalat
käynnistyvät sekä uusiutuvan sähkön
tuotanto kasvaa. Toivonkin, että paljon puheena olleen
Hanhikiven voimalan lupa- ja omistusasiat saadaan mahdollisimman
nopeasti hoidettua ja kuokka voidaan lyödä maahan
ja rakentaminen aloittaa.
Tänään paljon on puhuttanut turve.
En varmaan kovin paljon uutta pysty siihen keskusteluun enää tuomaan,
mutta oma henkilökohtainen mielipiteeni siitä turpeesta
on joka tapauksessa se, että ennemmin kotimaista turvetta
kuin Uralin takaa kivihiiltä. Hallitusohjelmassa on linjattu,
että turpeen energiakäyttöä on
vähennettävä suunnitellusti niin, ettei
se korvaudu kivihiilellä. Kuinkas sitten kävikään?
Johanna Karimäki /vihr:
Arvoisa puhemies! Ilmastonmuutos on maapallon ekosysteemin
suurin uhka. Tuore IPCC:n raportti kertoi hätkähdyttävää tietoa
merien lämpenemisestä ja arktisen jään
peittämän alueen pienentymisestä. Merenpinnan
nousu kiihtynee. Olemme globaalisti ilmastopäästöissä nyt
pahimmalla kasvu-uralla. Maapallon keskilämpötila
voi nousta vuosisadan loppuun mennessä 5 astetta. Tavoite
lämpötilan nousun rajoittamisesta 2 asteeseen
edellyttää päästöjen
rajua vähentämistä ja sitä,
että neljä viidesosaa nykyisistä tunnetuista
fossiilisista polttoainevaroista jätetään
maahan.
Hallituksen selonteko ei vielä tarjoa kaikkia ratkaisuja
maailman pelastamiseksi, vaan se jatkaa edellisen hallituksen linjaa.
Päivityksen kaksi merkittävää asiaa
ovat se, että tuulivoiman tavoitetta vuodelle 2025 on linjattu
9 terawattituntiin, ja se, että selonteko kiinnittää huomiota pientuotannon
edistämiseen, mitä esitetään
selvitettäväksi.
Talousvaliokunta on mietinnössään
käynyt läpi teknologian tarjoamia mahdollisuuksia
ja vaatii korjausta toimimattomaan päästökauppaan
sekä tuulivoiman rakentamisen esteiden määrätietoista
poistamista. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa kuultiin kiinnostavia
asioita. Tärkeitä ovat kunnianhimoiset tavoitteet
ilmastonmuutoksen torjumiseksi. EU:n nykyisissä ilmastotavoitteissa
vuodelle 2020 on tavoitteet päästövähennykselle,
osuus uusiutuvalle energialle ja energiatehokkuuden lisäämiselle, kullekin
20 prosenttia parannusta vuoden 1990 tasosta.
Jatkossa on tärkeää päättää kaikista
näistä kolmesta yhä kunnianhimoisemmat
tavoitteet. Strategiassa todetaan, että Suomen kanta EU:n
2030-tavoitteisiin määritellään
2050-tiekarttatyön yhteydessä. Toisaalta tekstissä suhtaudutaan
varauksella muuhun kuin päästövähennystavoitteen
asettamiseen ja painotetaan kustannustehokkuutta. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa
on
kuitenkin huomattu, että kaksoissääntely
on tehokas tilanteessa, jossa pitää saada aikaan
isoja muutoksia nopeasti. Ilmastonmuutos on ympäristöongelma,
jonka kohdalla ei yksinkertaisesti ole mahdollista testata toimivia
ohjauskeinoja ja niiden dynaamisia vaikutuksia yksi kerrallaan, vaan
on otettava käyttöön laaja valikoima
erilaisia myönteisiä ohjauskeinoja päästöjen
vähentämiseksi ja kestävien investointien
tukemiseksi. Kaikki kolme tavoitetta tarvitaan jatkossakin, ja tavoitteiden
kunnianhimotasoa on nostettava.
Yksi iso ongelma on päästökaupan
toimimattomuus ja hiilidioksiditonnin alhainen hinta. Mekanismi
on korjattava siten, että se huomioi kivihiilen hinnan
ja taantuman vaikutuksen. Ylimääräiset
päästöoikeudet on vedettävä pois
markkinoilta. Kivihiilen voittokulku lämpövoimaloissa on
pysäytettävä. Metsähakkeen tuotantotukea
on nostettava, mutta se on samalla irrotettava turpeen verotuksesta.
Metsähakkeen korjuun ja logistiikkaketjun edistämiseen
tarvitaan satsausta. On harkittava myös uusiutuvan energian
jonkinasteista käyttövelvoitetta polttolaitoksille.
Uusiutuvan energian teknologia- ja laitemarkkinoilla
on paljon vientimahdollisuuksia, mutta on tärkeää,
että Suomeen syntyy alan kotimarkkinat. Uusiutuvan energian
ja cleantechin referenssikohteiden innovaatiorahoitus on keskeistä. Esimerkiksi
kylmien alueiden merituulivoima on kansainvälisesti kasvava
alue, jolla suomalaisilla on mahdollisuuksia kehittää osaamista.
Lisäksi meillä on edellytykset toimia älykkään
liikenteen ja ict-ratkaisujen hyödyntämisessä.
Kuulemisessa nousi esiin vetytalous yhtenä aurinko- ja
tuulienergian varastointiratkaisuna. Tällöin voitaisiin
muuntaa ylimääräisen uusiutuvan sähkön
avulla hiilidioksidia ja vettä metaaniksi. Kaasu toimii
tällöin energian välivarastona. Toimiva
maakaasuinfrastruktuuri tarjoaa osaratkaisun sähkön
huoltovarmaan hyödyntämiseen.
Teollisuudessa jäte- ja sivuvirtojen hyödyntäminen
on osa tulevaisuuden luonnonvaroja säästävää menestystarinaa,
ja energiatehokkuus on kaikkein kustannustehokkain keino vähentää päästöjä.
Uusiutuvan lähienergian tuottajana Suomi on ihan tappiolla
Ruotsi-maaottelussa. On varmistettava kotitalouksien pientuottajien
verkkoon pääsy ja ylijäämäsähkön
korvaus nettomittaroinnilla.
Suomen tulee rohkeammin ja nopeammin pyrkiä monipuoliseen
uusiutuvan energian hajautettuun tuotantoon sekä sähkö- ja
lämpöverkkojen älykkyyden kehittämiseen.
Emme tietenkään ole yksin haasteiden edessä. Pariisin
syksy 2015 on tärkeä virstanpylväs maapallon
ilmastohistoriassa. Silloin on saatava kansainvälisesti
kattava globaali ilmastosopimus. Toivon viisautta maailman päättäjille
nähdä kauas ja tehdä ratkaisut tulevien
sukupolvien hyväksi.
Pentti Oinonen /ps:
Arvoisa puhemies! Tänään käsittelyssä oleva
hallituksen esitys kansallisesta ilmasto- ja energiapolitiikasta
on jo itsessään tragedia, siis murhenäytelmä,
mitä tulee Suomen energiatalouteen. Energiapolitiikan tekeminen
on tällä hallituskaudella ollut tuhoisinta maallemme
miesmuistiin. Kivihiilen polttaminen on nostanut sähkön
hintaa useilla paikkakunnilla, ja eniten siitä tietysti
kärsivät köyhimmät kansalaiset.
Kataisen hallituksen kurmuutuksen kohteena näyttävät
energiapolitiikassakin olevan kaikkein heikoimmassa asemassa olevan
kansalaiset. Suoraan sanoen ei voi kuin ihmetellä vasemmistoliittoa
ja SDP:tä, jotka tekevät hallituksessa harrastamallaan
energiapolitiikalla puolueilleen hidasta ja kivuliasta itsemurhaa.
Kokoomuskin on energiapolitiikan osalta täysin vihreiden
talutusnuorassa. Vihreät ovat sanelleet hallitukselle käsittämättömän
ohjelman, jossa kivihiili ei saa korvautua turpeella. Samaan aikaan
vihreät julistavat maailmalla, ettei saa saastuttaa. Ovatko
he tyystin unohtaneet, että kivihiilen käyttö on
paljon saastuttavampaa kuin turpeen käyttö? Onko tämmöisessä pelissä järkeä?
No, ei ole.
Turpeennostolupien saaminen on niin tiukkaa, että se
ajaa maamme tilanteeseen, jossa olemme yhä enemmän
ulkomaisten tuontipolttoaineiden, öljyn ja maakaasun mutta
varsinkin kivihiilen, varassa. Tästä taas ovat
seurauksena ennenaikaiset ja kalliit laitosinvestoinnit sekä heikentynyt
energiayhtiöiden ja kuntien talous. Luvitusten vaikeuttaminen
vähentää rankasti työpaikkoja
alalta, joka työllistää yli 11 000
suomalaista. Samalla myös omavaraisuutemme heikke-nee.
Puu- sekä turve-energia-alat tuotantoketjuna työllistävät
yhteensä yli 20 000 suomalaista. Tässä taloudellisessa
tilanteessa tarvitsemme jokaisen työpaikan. Kivihiilen
tuonti vähentää niitä.
Sitten 3 000 taalan kysymys hallitukselle: Miksi varmat
työpaikat täytyy Suomesta ajaa alas, mitä järkeä siinä on?
(Kauko Tuupainen: Kokoomuksen ideologia!) Miten alas meidän maamme
talouden pitää oikein vajota, kunnes hallitus
on tyytyväinen? Ja kolmanneksi, pitääkö Suomesta
tieten tahtoen tehdä Euroopan köyhin maa — sittenkö hallitus
on päässyt tavoitteeseensa, häh?
Arvoisa puhemies! Hallitus on aiemmin linjannut, että uudet
turpeennostoluvat nopeutuvat. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Ja miksi ei? Mikä siinä on niin vaikeaa, kun ei
tarvittaisi kuin ympäristöministeri Niinistön
antama käsky aluehallintovirastoille? Ei ole näköjään
tahtoa eikä halua, siitä tässä vain
on kysymys.
Vihreiden entinen ympäristöministeri Pekka Haavisto
aikoinaan toteutti kieroa EU-ohjelmaansa toimimalla niin, ettei
turvetta otettu EU:ssa uusiutuvien raaka-aineiden joukkoon. Näin
itsenäisyyspäivän alla voi todeta: no,
eipä se ollut ministeri Haavistolta kovin isänmaallinen
teko. Saman voi todeta myös vihreiden meppi Satu Hassista,
joka toimi EU:ssa keulahahmona rikkidirektiivin läpi ajamisessa,
direktiivin, joka rokotti viileän kylmällä kädellä Suomen teollisuutta.
Arvoisa puhemies! Mikään puolue ei ole tullut
Suomelle yhtä kalliiksi kuin vihreät. Veronkorotukset,
rikki- ja muut vastaavat direktiivit ovat hälyttävästi
lisänneet yritystemme energia- ja logistiikkakustannuksia.
Hallitus on onnistunut ainakin yhdessä asiassa, nimittäin
kapuloiden laittamisessa suomalaisen yrittämisen rattaisiin.
Hyvin vähän on hallitukselta nähty todellisia
päätöksiä, joilla Suomi saataisiin
nousuun.
Arto Pirttilahti /kesk:
Arvoisa puhemies! Aivan aluksi luen edustaja Pekkarisen tekemää vastalause-esitystä
ja
siihen liittyviä lausumaesityksiä.
Tämä meidän keskustan vastalause
talousvaliokunnassa pohjautuu hyvin pitkälle tosiaan siihen
hallituksen toimettomuuteen, mikä se tällä hetkellä on
suhteessa tähän strategiaan. Eli strategia on
strategia, ja hallitus on tehnyt sitten ihan omia linjauksiaan,
omia päätöksiään.
Tässä on neljä painopistettä.
Ensimmäinen on juuri tämän turpeen verotuksen
ratkaisuasiat: millä tavalla me saamme kohdalleen sen asian, millä muuttuvahintainen
sähkön tuotantotuki ja verotus palautettaisiin
sille tasolle, mitä se oli ennen kuin hallitus on lähtenyt
sitä rukkaamaan. Saataisiin siinä kotimainen käyttövoima
kivihiiltä edullisemmaksi.
Peräämme myös tässä,
että hallituksen tulisi pikimmiten lähteä toimiin
pienimuotoisen energian kytkemisessä verkkoon, verkkoon
pääsyssä, että me saisimme pienimuotoiseen
energiaan niin teknologista kehitystä kuin myös
sitä sitten tosiasiassa käyttöön.
Keskusta toteaa myös tämän mahdollisuuden, että meillä on
mahdollisuus vuoteen 2030 mennessä siihen 50 prosentin
uusiutuvien määrään ja myös
kotimaisuusaste nostetaan 50:een ja tätä kautta
päästövähennys on mahdollista
saada 50 prosenttiin vuoteen 2005 verrattuna.
Vielä tämän kansainvälisen
osuuden osalta toivomme mitä pikaisimpia päätöksiä todellakin hallitukselta
ja kansainvälisillä areenoilla, että me
saisimme nämä Suomen metsät hiilinieluksi ennemminkin
kuin päästöjen kohteeksi.
Tänään on ollut vilkas keskustelu
kaikkinensa energiasta ja ilmastostrategiasta. Jäin itse
vähän odottamaan enemmän tuossa selonteossa
myös sitä kansainvälisen kentän
arviointia, että missä mennään,
ja todellakin hallituksen arviointia siitä vielä,
mitkä ovat tulevat näkymät, mutta saatiinkin
sitten ministeri Vapaavuorelta selonteko siitä, että onkin
tavoite vain vuoteen 2020 asti tarkastella näitä asioita.
Muutamia näkymiä, mitä itse tässä näen.
Keskieurooppalainen energia tuotannon osalta on erittäin
mielenkiintoisessa turbulenssissa. Saksa on luopumassa ydinvoimasta,
ja he ovat sijoittaneet uusiutuvaan mittavia määriä.
Puhutaan jopa sadan miljardin euron investoinnista kaikkineen siihen.
Mutta toisaalta Saksa pelaa kaksinaamaisesti. He tukevat joka vuosi
ainakin vuoteen 2018 asti kivihiilen tuotantoa 2 miljardilla eurolla.
Suhteessa tähänkin ihmettelen sitä, miksi
meidän pitää sitten omaa turvetta kurittaa,
kun naapurimaatkin näin toimivat. Iso-Britannia taas omalta
osaltaan on satsannut viime aikoina ydinvoimaan ja määrittänyt
niinkin huikean tukisumman kuin 109 euroa megawattitunnille, taannut sen
35 vuodeksi.
Mielestäni näillä isoilla valtioilla
on pitkäjänteistä näkemystä siihen,
millä he pitävät oman maansa kilpailukyvyn
yllä ja saavat edullisempaa energiaa. Vielä sitten
tulee lahjana liuskekaasu ja kaasutuotantoon liittyvät,
liuskeöljyyn tulevat asiat, jolloin vielä kivihiilen
hinta erikseen tulee laskemaan.
Olen käynyt myös Saksassa ruskohiilikaivoksella.
Jos puhutaan, että turvetuotanto on ympäristöä saastuttavaa,
niin kyllä ruskohiilen kaivaminen 30 metristä kyliä siirtäen
jos jokin on ekokatastrofi, se, mitä tapahtuu tällä hetkellä niin
sanotusti entisen Itä-Saksan puolella.
Saksa tulee tarvitsemaan säätövoimaa,
ja se vaikuttaa meidän markkinoihin, sähkömarkkinoihin,
tulevassa. Verkot tulevat parantumaan, eli Suomen ja Viron välillä lähtee
verkko tuota pikaa käyntiin. Ensi vuonna tai viimeistään
seuraavana vuonna Ruotsin ja Latvian välille tulee uusi
merikaapeli ja tätä kautta Saksa tulee saamaan
lisää pohjoismaista vesi- ja säätövoimaa. Mitä se
tulee vaikuttamaan meidän sähkönhintaan,
sitä ei ole arvioitu eikä ajateltu.
Pohjoismailla on maailman osalta parhaat sähkömarkkinat
tällä hetkellä, yhteismarkkinat, ja tätä ollaan
suunnitelmassa laajentamassa siten, että olisimme yhtä sähkömarkkina-aluetta
niin Saksaan kuin Espanjaan asti, ja tämäkin on
lähivuosien asia. Mitä tämä tulee
meille merkitsemään? Samoiten kaasumarkkinat ovat
laajassa kaaressa.
Mutta kotimaisuuteen vielä ihan sen verran, arvoisa
puhemies, että meillä on tavoite tämä 30 prosenttia
kotimaisuusasteesta. Tälläkin hetkellä,
kun katsotaan Fingridin sivuilta, mikä on sähkön
tuotanto ja kulutus, kulutus on noin 11 405 megawattia
ja tuotanto 9 210, eli joka hetki me tuomme tällä hetkellä kahden
pienen ydinvoimalan verran sähköä muualta.
Toivon vielä tähän loppuun, että ne
luvat, niin ydinvoimaluvat kuin turveluvat ja kaikkinensa tämä luvitus — ei
nyt tyrittäisi tätä meidän omaa energiapakettia
pelkästään näihin viranomais-
ja lupakäytäntöihin.
Maria Lohela /ps:
Arvoisa puhemies! Aivan kuten niin monessa muussakin asiassa,
myös energia- ja ilmastopolitiikassa tulee tunnustaa tosiasiat.
Meidän tulee kysyä itseltämme, mihin asti
pienellä Suomen kansalla on vaikutusvaltaa tai muutosmahdollisuuksia
suurissa globaaleissa kysymyksissä kuten ilmastonmuutoksen
torjunnassa. Samaan aikaan on tiedostettava ja edellytettävä,
että oikeus puhtaaseen ja terveelliseen ympäristöön
kuuluu kaikille. Ongelmien hoito vaatii siis paikallista sitoutumista
ympäri maailmaa. Kasaamalla itsellemme entisestään
velvollisuuksia uhkaamme heikentää vain omaa asemaamme
vaikuttamatta kokonaisuuteen juuri millään tavalla.
Suomi on tehnyt jo todella paljon päästövähennyksien
eteen. Silti Suomen osuus maapallon kokonaispäästöistä on
maksimissaan noin 0,2 prosentin luokkaa.
Suomesta on kadonnut kymmeniätuhansia teollisuustyöpaikkoja
tämän vuosituhannen puolella. Teollisuus ei ole
kuitenkaan hävinnyt maailmasta mihinkään,
se on vain siirtynyt Kiinaan ja muihin vähemmän
kehittyneisiin maihin, joissa teollisuus saastuttaa ja lisää kasvihuonepäästöjä entistä
enemmän
lisäten kokonaispäästöjä ja saastuttaen
merkittävästi paikallisesti. Kiinan per capita -päästöt
ovat jo ohittaneet EU:n vastaavat.
Itsensä ruoskimisen sijaan Suomen tulisi suhtautua
ilmasto- ja energiapolitiikkaan myönteisestä näkökulmasta.
Cleantech-teknologia ja bioenergia tulisi nähdä ilmastotavoitteiden
lisäksi myös osana tavoitetta energiaomavaraisesta
Suomesta. Valitettavasti hallitus ei kuitenkaan ole antanut tukeaan
esimerkiksi turpeen käytön lisäämiselle.
Lukuisista selvityksistä käy ilmi, että kivihiili
ja muu tuontienergia korvaavat turvetta energiantuotannossa. Tässäkään
asiat eivät mene siihen suuntaan kuin hallitus kaavailee.
Kansainvälisen järjestelmän keskeisiä periaatteita
ovat luottamus, vastavuoroisuus ja sopimusten noudattaminen. Näitä arvoja
perussuomalaiset haluavat johdonmukaisesti edistää kansainvälisessä politiikassa
kaikilla sektoreilla. Perussuomalaisten poliittinen vaihtoehto on
luopua yksipuolisesta ruoskimisesta päästöjen
vähentämisessä ja edellyttää tasapuolista
kohtelua kaikille. Yksi ratkaisu voisi olla jollain tavoin suoriin päästömaksuihin
siirtyminen, siis niin, että se maksaa, joka saastuttaa,
eikä niin kuin nyt, että Suomi maksaa, että joku
muu ei saastuttaisi. Ominaispäästöjärjestelmää voidaan
rakentaa ja kehittää, ja se ottaa huomioon jo
tehdyt investoinnit, joilla vähennetään
päästöjä. Tämä jos mikä kannustaa
ympäristötekoihin.
Jari Lindström /ps:
Arvoisa herra puhemies! Pystymme jatkossa valmistamaan biopohjaisista
tuotteista liikennepolttoaineita, biokaasua ja biohiiltä.
Pyrolyysiöljy korvaa raskaan polttoöljyn, ja turpeen
ja puun polttokäyttö on kotimainen energiaratkaisu.
Tämän lisäksi sähkön
varastointi mahdollistuu, kun akkuteknologiat kehittyvät
ja halpenevat. Nanoteknologia auttaa omalta osaltaan tässä.
Tulevaisuuden nokia voikin olla nimenomaan tässä teknologiassa.
Alueellinen energiantuotanto, mukaan lukien lämpö ja
sähkö, kotimaisista raaka-aineista ja kotimaisilla
teknologioilla on yksi tärkeä ratkaisu. Myös
liikenteen polttoaineet voidaan valmistaa kotimaisin voimin kotimaisista
lähteistä. Tällä tavalla esimerkiksi
kaupungit ja kunnat voisivat vähentää omien
autojensa, koneittensa ja laitteidensa kustannuksia. Itse asiassa
tavoitetta kohti Suomen energiaomavaraisuutta on lähdettävä tavoittelemaan
ensin kunnissa ja alueilla. Samalla tällaisen alue-energiaratkaisun
työllisyysvaikutukset voivat tuoda eräiden arvioiden
mukaan kymmeniätuhansia pysyviä työpaikkoja
Suomeen, jos teknologiasta alkaen suositaan kotimaisuutta. Se vaikuttaa
ilman muuta positiivisesti myös ilmastotavoitteeseen ja
auttaa kilpailukykyämme, jos niin päätetään
haluta.
Koko Suomi voisi olla siis energiaomavarainen omilla uusiutuvilla
energiaraaka-aineillaan ja muilla energialähteillään.
Varsinkin maaseudulla omat raaka-aineresurssit riittäisivät
isossa osassa Suomea energiantuotantoon. Investoinnit kannattaisivat,
koska silloin isoihin sähkö- ja energialaskuihin
käytetyt rahat eivät virtaisi pois omalta alueelta
tai koko maasta vaan ne jäisivät suoraan omalle
alueelle pyörittämään omalta osaltaan
taloutta. Tämän lisäksi energiatehokkuus,
joka täällä on monesti mainittu, on toinen tämmöinen
merkittävä panostuksen kohde.
Useat tekijät kuitenkin jarruttavat muutoksia. Uusiutuvaan
energiaan siirrytään melkoisen hitaasti erilaisten
esteiden vuoksi, lainsäädännön, lupaprosessien
ja verotuksen, nyt muutaman mainitakseni. Muutos nykyisestä fossiilisesta energiapolitiikasta
uuteen, kestävään energiahuoltoon on
pitkäkestoinen yhteiskunnallinen prosessi. Tärkeää on
ymmärtää tämän prosessin keskeiset
piirteet ja niihin vaikuttavat tekijät, ja uuteen käytäntöön
pitää saada osallisiksi kaikki osapuolet energian
tuottajista, sen siirtäjistä ja kauppiaista aina
yksittäisiin kuluttajiin.
Jarruttavia tekijöitä on siis useita. Tekniikka
ei ole välttämättä vielä tarpeeksi
kehittynyttä. Siksi tarvitaan rohkeutta, ennakkoluulottomuutta
ja positiivista asennetta suhtautua uuteen teknologiaan ja tekniikkaan.
Sosiaalinen vastustus on myös usein hyvin voimakasta,
kuten esimerkiksi tuulivoiman osalta on nähty. Sen lisäksi
vakiintuneen energiasektorin eli suurten toimijoiden vastahanka
haittaa edistymistä. Varsinkin pienen tuottajan ja innovoijan
on todella vaikeata päästä markkinoille. Lisäksi
lainsäädäntö, kuten tuossa mainitsin,
ja verotus tukevat tuontienergiaa. Sen takia näiden säädösten
ja lakien pitäisi palvella kotimaisen energiantuotannon
lisäämistä ja voimistamista.
Näiden ongelmien poistamiseen kannustan hallitusta.
Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Uusiutuvan energian tuotannossa hallitus ennustaa pääsevänsä 38
prosentin osuuteen 2020-luvulla, eikä tavoite 50 prosentin
energiaomavaraisuudesta ole mahdoton, mutta energiapolitiikassa
tulee tehdä täyskäännös,
ja edustaja Lindströmillä oli hyviä ajatuksia
sen toteuttamiseksi. Kotimaisen ja bioenergian, kuten puuhakkeen
ja turpeen, verotus ja tuet pitäisi palauttaa vuoden 2012
tasolle, mutta hyvältä ei kuulostanut, kun täällä näitä ministerin
puheita turvettakin ajatellen kuunteli.
Pirkanmaalla on suota yli 220 000 hehtaaria, josta
tuotantoon soveltuvaa olisi runsaat 10 prosenttia. On suorastaan
edesvastuutonta jättää hyödyntämättä kansallista
energiaomaisuuttamme. Lisäksi turvelupien käsittelyä tulee
nopeuttaa ja luvittaa lisää turpeennostoalueita.
Näin kivihiilen käytöstä voitaisiin
luopua lyhyelläkin aikavälillä. Hallitus
siis sahaa omaa nilkkaansa ajamalla alas kotimaista turvetuotantoa
kivihiilen kustannuksella. Huolestuttavaa on todeta, että Suomessakin
kivihiilen käyttö on tammi—syyskuussa
noussut lähes 50 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Euroopassakin päästöoikeuksien hinnanlasku
suosii juuri kivihiiltä. Saastuttamisesta ei tarvitse paljoa
maksaa, eikä taloudellista perustetta ole luopua siis kivihiilituotannosta.
En tiedä, mitä hallitus tekee tämän päästökaupan
asian korjaamiseksi, eli joka saastuttaa, sen pitäisi myös
maksaa.
Tuulivoiman käyttö soveltuu rannikoille, mutta
se ei ratkaise ainakaan vielä energiatarpeitamme. Rakentaminen
on vaatinut ja vaatii edelleen huomattavia tukitoimia. Mutta voi
sanoa, että energiantuotantomme on liiaksi tuontipolttoaineiden
varassa. Talousvaliokunta on oikein maininnut, että selonteko
jättää vesivoiman tarkastelun vähälle
huomiolle, vaikka se on myös kotimainen, päästötön,
uusiutuva sähköntuotannon muoto.
Myös ydinvoima jakaa päättäjien
mielipiteitä. On esitetty, ettei ydinvoima ole paljoakaan
muita energiamuotoja halvempaa. Olkiluoto 3:n ydinvoimalan rakentamista
voisi verrata sanontaan "rakennetaan kuten Iisakinkirkkoa", jota
rakennettiin 40 vuotta. Olkiluodon työt ovat alkaneet vuonna
2005. Alkuperäiset kustannukset olivat runsaat 3 miljardia
euroa, mutta viime vuoden kustannukset ovat jo 8,5 miljardia, eli jossain
on vikaa. Tarvitaanko ydinvoimaa? Mielestäni ei välttämättä.
Meillä on paljon kehitettävää energiaomavaraisuutemme
suhteen, jos on halua. Lainsäädäntö ja
verotus tukevat tuontienergiaa. Säädösten
ja lakien pitäisi palvella kotimaisen energian lisäämistä ja
monipuolistamista. Samalla kun panostamme uusiin energiamuotoihin
ja uusiin tapoihin tuottaa energiaa, tulisi myös kulutuksen
kasvua hillitä. Myös maalämmön
hyödyntämisessä Suomi on vielä kehitysmaa.
Arvoisa puhemies! Euroopan unionin uusiutuvan energian direktiivi
res vaatii jäsenmaita tuottamaan vuoteen 2020 mennessä 10
prosenttia liikenteen polttoaineista uusiutuvilla energialähteillä.
Direktiivin tarkoituksena on vähentää liikenteen
hiilidioksidipäästöjä. Tuloksena
on kuitenkin ollut viljelykasvipohjaisten biopolttoaineiden käytön
räjähdysmäinen kasvu. Kun viljelykasvipohjaisten
biopolttoaineiden tuotanto valtaa alaa, ruuan ja rehun tuotantoon
tarkoitetuilla alueilla, tarvitaan tietysti lisää viljelysmaata
korvaamaan nämä alueet. Uuden viljelysmaan tarve
johtaa metsien raivaamiseen, josta taas aiheutuu kasvihuonepäästöjä.
Kaiken kaikkiaan hallituksella ei ole näkemyksiä vuosikymmenten
saatossa, mitä energiapolitiikassa tarvitaan, eikä sellaista
politiikkaa, että myös Suomi voisi siihen sitoutua.
Me perussuomalaiset emme ymmärrä kyllä tätä hallituksen
politiikkaa etenkään tämän turpeen
tuotannossa.
Lauri Heikkilä /ps:
Arvoisa puhemies! Hallitus ei huomioi kotimaista turvetuotantoa
riittävällä vakavuudella. Turpeen energiakäyttöä voitaisiin
lisätä. Turpeen käyttöä hankaloittaa
lupakäytäntö, ja se on pikaisesti uudistettava
ja byrokratiaa poistettava.
Energiantuonti maassamme vaihtelee eri tilastojen mukaan 7 ja
10 miljardin välillä ja se on kestävyysvajeen,
joka on 9 miljardia, suuruusluokkaa. Siten kotimaisen energian tehokkaammalla
käytöllä voitaisiin korjata suuri osa
kestävyysvajeestamme. Nykyisin meillä on suuri energiakauppatasevaje,
eikä sitä huomioida riittävästi.
Se johtuu ilmeisesti hallituksen huolimattomuudesta ja saamattomuudesta.
Hallitus on lisäksi korottanut turpeen verotusta, mikä toimii juuri
päinvastoin kuin olisi hyödyllistä.
Suomen pitäisi pyrkiä aidosti energiaomavaraiseksi.
Pienimuotoinen chp-tuotanto pitäisi nähdä mahdollisuutena.
Hallitusta voisi kritisoida myös Durbanin kokouksesta.
Siellä metsiemme hiilinielu muuttui ilmastopäästöiksi.
Myöskään luvattuja kompensaatioita Durbanin
neuvotteluista ei ole näkynyt eikä kuulunut. Milloin hallitus
korjaa tämän virheen, sillä unionin sisäisessä ratkaisussa
tähän on aiemmin lupailtu muutosta?
Bioenergian kilpailukyky on myös vaarassa. Kataisen
hallitus on heikentänyt muun muassa energiapuun tukea.
Maamme pitäisi näin ollen suojata myös
tuhoisalta ilmastopolitiikalta.
Arvoisa puhemies! Eräitä kannatettavia strategisia
linjauksia ovat seuraavat: Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvät
toimet tulee suunnitella ja toteuttaa niin, etteivät ne
vaaranna kotimaista maataloutta tai globaalia ruokaturvaa. Kotitalouksissa
ja vähittäiskaupassa on vähennettävä ruokahävikkiä elintarvikeketjun
joka vaiheessa ja korostettava ruokavalintojen merkitystä kasvihuonepäästöjen
vähentämiseksi. Erityisesti kuluttajat ovat tässä tärkeässä roolissa.
Maatalouspohjaisen biomassan energiakäytön edistämisessä ja
kehittämisessä painopiste on muissa kuin ravinnoksi
käytettävissä biomassoissa. Suomessa
muun muassa metsien ensiharvennusjätteitä riittää biomassoihin.
Pyritään käyttämään
myös turvetta nykyistä enemmän energianlähteenä. Edistetään
toimia, joilla kehitetään suljettuja ravinne-
ja ainekiertoja maatalouspohjaisessa energiantuotannossa. Tällä suojataan
ilmastoa.
Timo V. Korhonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Selonteossa on monia oikeita tavoitteita Suomen
energiapolitiikkaan. Nämä ilmasto- ja energiapoliittisen
selonteon tavoitteet voisi ehkä kiteyttää yhteen
lauseeseen: tuodaan vähemmän ja tehdään
itse Suomessa enemmän.
Muun muassa tässä energia- ja ilmastostrategian
tekstissä hallitus sitoutuu edellisen hallituksen tavoiteasetantaan
erittäin hyvin, mutta kuten täälläkin
debatin aikana on todettu, niin teot ovat sitten jotakin muuta.
Käytännössä hallitus, käytän
sanaa, romutti vuoden 2013 alussa kotimaisen bioenergian kilpailukyvyn
kivihiileen verrattuna eli muuttuvahintaisen, metsähakkeella
tuotetun sähkön tuotantotuen taso alennettiin
ja turpeen verotusta kiristettiin, ja nyt todella kivihiiltä tuodaan
erittäin valtavat, suuret määrät
Suomeen. Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä Suomi
tuo yli kaksi kolmasosaa käyttämästään
energiasta ulkomailta. Viime vuonna erilaisia energiatuotteita tuotiin
Suomeen ehkä noin 13,5 miljardin euron arvosta. Eli kyllä hallitus
tässäkin joutuu menemään peilin
eteen. Energian tuonti jo yksin selittää erittäin
paljon heikentynyttä vaihtotasettamme.
Voi sanoa, että erityisen onnetonta hallituksen energiapolitiikassa
on ollut lyhytjänteisyys. Jälleen on tehty ideologisia
päätöksiä, muun muassa turpeen
veronkorotukset, joitten vaikutuksista ei ole päätöstä tehtäessä tiedetty
ja joita ei ole haluttu selvittää. Jos me tavoittelemme,
kuten meidän pitää tavoitella, energiaomavaraisuutemme
merkittävää nostamista — tavoitteenhan pitää olla
korkealla, vähintään 50 prosentin energiaomavaraisuus
vuoteen 2030 mennessä — niin kyllä se
edellyttää erittäin pitkäjänteistä politiikkaa,
erittäin pitkäjänteistä energiapolitiikkaa.
Nyt nähdyt alaa koskeneet verojen korotukset ja lyhytnäköiset
tukileikkaukset synnyttävät ainoastaan epävarmuutta
satojen miljoonien eurojen investointipäätöksiä harkitsevalle
toimialalle, ja valitettavasti tämä hallituksen
lyhytjänteisyys näkyy jo alalla muun muassa sillä tavalla, että irtisanomisia
on tehty aika tavalla ja valitettavasti myös monet yritykset
ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Tilanne kärjistyy,
ellei ryhdytä pikaisiin korjaustoimiin, eli nyt on panostettava
todella kotimaiseen energiaan.
Kun talousvaliokunta on tätä energia- ja ilmastoselontekoa
käsitellyt, tehnyt siitä mietinnön, niin
siellä mietinnössä on keskustan ryhmän
vastalause. Ehdotankin tässä, että hyväksyttäisiin
keskustan vastalauseen mukainen ehdotus, joka karkeasti ja lyhyesti
ottaen pitää sisällään
muun muassa sen, että hallitus nyt korjaa ensi tilassa
tehdyt virheet energiapolitiikassa, hallitus ryhtyy pikimmiten lupaamiinsa
toimiin pienimuotoisen energiantuotannon edistämiseksi
ja verkkoon pääsyn parantamiseksi ja hallitus tehostaa
toimia uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi,
omavaraisuuden kohentamiseksi ja päästöjen
vähentämiseksi ja hallituksen tulee myös
ryhtyä toimenpiteisiin Suomen metsänielun tunnustamiseksi
jatkossa luonnontieteellisten tosiasioitten mukaiseksi, jolloin
Suomen metsät muuttuvat päästöjen
aiheuttajasta päästöjen nielijäksi.
Arvoisa puhemies! Ehdotan siis, että hyväksytään
keskustan vastalauseen mukainen ehdotus.
Jari Leppä /kesk:
Herra puhemies! Aluksi kannatan edustaja Timo Korhosen tekemää ehdotusta
tuosta keskustan vastalauseen sanamuodosta ilmasto- ja energiastrategian
yhteydessä.
Puhemies! Muutama sana tähän kohtaan. Ensin
kerron, mitä maa- ja metsätalousvaliokunta lausunnossaan
tästä strategiasta on lausunut. Valiokunta erittäin
vahvasti alleviivasi sitä merkittävää potentiaalia,
jota meidän uusiutuvat luonnonvaramme meidän ilmasto-
ja energiastrategiaamme tarjoavat, ja niitä mahdollisuuksia,
joita ne sisällään pitävät.
Valiokunta katsoo, että biomassojen hyvä saatavuus
ja nykyisen metsäteollisuuden menestyminen yhdessä uusien
biotalouden tuotteiden kehittämisen kanssa ovat tärkeimmät
lähtökohdat biotalouden ja sitä kautta
koko meidän energia- ja ilmastostrategiamme edistämisessä.
Suomessa on panostettava erityisesti puuston kasvuun, metsänhoitoon,
puun markkinoille saattamiseen sekä metsäteollisuuden
toimintaedellytysten turvaamiseen ja kehittämiseen. Biojalostus- ja -taloustuotteille
on luotava etulyöntiasema, jotta kulutus ohjautuu kohti
uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvaa tuotantoa. Tämä edellyttää myös
aktiivista EU-politiikkaa ja Suomen erityisolosuhteiden huomioimista
tässä yhteydessä.
Valiokunta korostaa energian hinnan pitämistä metsäklusterin
kannalta kilpailukykyisellä tasolla. Samoin se edellyttää,
että meillä viranomaistahot pitävät
yhtä elikkä niiden toiminta on linjassa keskenään.
Tällä hetkellä valiokunnan mielestä näin
ei ole vaan nyt meillä on erilaisia tavoitteita ja erilaisia
toimintatapoja eri ministeriöillä, eri viranomaisilla,
ja tämä on korjattava asia ihan ehdottomasti.
Valiokunta myös korostaa, että Suomen energiaratkaisujen
on oltava sellaisia, ettei kivihiilen käyttö lisäänny.
Tämä on siis maa- ja metsätalousvaliokunnassa
aivan yksimielisesti ja yksiselitteisesti sanottu. Myös
edelleen kuvataan niitä tavoitteita eli metsien toimintaa
myös hiilivarastoina ja hiilinieluina, ja tämä pitää ottaa
huomioon. Se on otettu meillä Kansallisessa metsäohjelmassa
huomioon. Ainoa huono puoli on vain se, että niin kuin
tämän vuoden budjetista on käynyt ilmi
ja ministeriössä myös on todettu, tämän vuoden
budjetti ei toteuta Kansallista metsäohjelmaa.
Toinen hankala asia tässä hiilinieluasiassa
on Durbanin kokouksessa sovittu laskentasääntö, joka
muuttaa metsän muun maankäytön osalta niin,
että se ei enää olisi hiilinielu vaan
että siitä tulisi hiilen päästön
lähde, ja tämähän ei Suomen kannalta
ole lainkaan ymmärrettävä asia. Tässä kirjoitetaan
myöskin ihan koko luonnonlakia uudestaan tämän
Durbanin kokouksen päätelmien pohjalta. Siksi
valiokunta toteaa, että Suomen on pikaisesti neuvoteltava.
Jo vuonna 2011 joulukuussa ympäristöneuvoston
kokouksesta lähtien ratkaisua on etsitty ympäristöministeriöiden kanssa
ja komission kanssa löytämättä sitä,
ja nyt pitää tuo ratkaisu löytyä,
jotta ne Suomelle tulevat haitat tästä voidaan,
niin kuin luvattu on, estää ja Suomelle kompensaatio
asiasta aikaiseksi saada.
Samoin valiokunta pitää erittäin
merkittävänä asiana sitä, että me
pidämme huolta kotimaisesta ruuantuotannosta ja sillä me
pystymme patoamaan tuontia ja sillä tavoin myöskin
vähentämään hiilijalanjälkeämme
ja energia- ja ilmasto-olosuhteitamme parantamaan. Kotimaisen huoltovarmuuden
ylläpitäminen on ensisijaisen tärkeätä ilmastonmuutokseen
sopeutumisenkin kannalta.
Samoin valiokunta ottaa kantaa myös turpeen käyttöön
ja niin, että valiokunta haluaa, että hallitus
tekee pikaisesti hallitusohjelmaankin sisältyvän
suoluokituksen ja sillä tavoin myös edesauttaa
turveluvituksen nopeuttamista, joka tällä hetkellä on
hidasta. Huomattavasti enemmän poistuu turvealueita käytöstä kuin
uusia aikaansaadaan, ja tämä ei valiokunnan mielestä missään
tapauksessa ole meidän maamme vaihtotaseen, kauppataseen,
työllisyyden, energiapolitiikkamme kannalta lainkaan hyvä tilanne,
ja siksi tähän pitää kiinnittää huomiota.
Lopuksi kaksi asiaa vielä: Biokaasun tuotannossa, liikennepolttoainetuotannossa,
on erittäin merkittävä potentiaali myöskin
erilaisista sivuvirroista, joita meidän maaseutumme ja
siihen liittyvä teollisuus tuottaa. Ne pitää pystyä vahvemmin,
voimakkaammin hyödyntämään meillä.
Sitten kotimaisen energian pientuotannon esteet esimerkiksi sähköverkkoon
liittymisen osalta on poistettava, liittymisen mahdollisuuksia on parannettava
ja kannustettava pientuottajia niin, että he tekevät
investointeja ja siten myöskin pääsevät
hyötymään tuosta kotimaisesta energiasta
ja sitä kautta koko yhteiskunta hyötyy.
Yhteenvetona maa- ja metsätalousvaliokunnan osalta:
kunnianhimon tasoa valiokunta halusi lisää uusiutuvien
energioiden ja suomalaisen biotalouden edistämiseen.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Anssi Joutsenlahti.
Martti Mölsä /ps:
Arvoisa puhemies! Seuraavaksi pieni kertomus siitä,
että oppositiollakin on vaikutusmahdollisuuksia valiokunnissa. Lainaus
talousvaliokunnan mietinnöstä: "Pientuotanto.
Pientuotannolla tarkoitetaan tyypillisesti maalämpöä,
aurinkovoimaa, pienvesivoimaa tai pientuulivoimaa. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa
on tullut esille, että erityisen tehokkaita ratkaisuja
saadaan yhdistämällä useamman uusiutuvan
energianlähteen tuotto. Esimerkkinä tällaisesta
voidaan mainita maaläm-mön ja aurinkoenergian
yhteiskäyttö."
Talousvaliokunta lisäsi lukemaani tekstiin "pienvesivoiman"
opposition ehdotuksesta ja lähes yksimielisesti. Olen tietenkin
iloinen tästä, että tuli tämmöinen
teksti, koska pientuotannolla on kannatusta. Muun muassa Energiateollisuuden
teettämän tutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä haluaisi
enemmän tuuli- ja aurinkoenergiaa, joten lähienergialle
on kysyntää. Siksi jatkossa kaikki esteet tulee
poistaa ja katsoa kohti kestävämpää tulevaisuutta
pienenergiatuotannossa.
Kaikesta huolimatta kuitenkin perussuomalaiset ovat jättäneet
vastalauseen koskien lähinnä turvetuotannon rajoittamista
ja bioenergian käyttöön liittyviä asioita.
Eli ehdotan, että vastalause hyväksytään.
James Hirvisaari /m11:
Arvoisa puhemies! Verotukselliset ohjausliikkeet ja lakipykälät
ovat tärkeitä instrumentteja, kun mietitään
mahdollisen talouskasvun ja teollisuuden viriämisen yhteensovittamista
ilmastotavoitteiden kanssa. Hienosäädöillä voidaan
ohjata Suomi-laivaa helposti myös huonoon suuntaan.
Selonteossa luotetaan kovasti siihen, että yrityksillä ja
teollisuudella on varaa ja haluja investoida ympäristöystävällisiin
ja uusiutuviin energiamuotoihin. Maailman ja Suomen taloudellisen
tilanteen epävakaus herättää kuitenkin
skeptisiäkin ajatuksia. Suomalaisten päättäjien
olisi kyettävä asettamaan suomalaisten etu prioriteettilistan
ykkössijalle omien maailmanparannusideologioiden asemesta.
Toivon kovasti, ettei näiden ilmasto- ja energiasuuntausten
anneta ainakaan heikentää kilpailukykyämme
tai yrittämisen henkeä.
Selonteossa puhutaan valtavista investoinneista ja lupaillaan
uusia työpaikkoja, mutta taloudellinen menestys uusiutuvan
energian kautta ei suinkaan ole kiveen hakattua. Riskejä on
paljon, mikä on hyvä pitää mielessä.
Huolen voi esittää myös siitä,
kuinka ihmisten mahdollisuuksia liikkua ja tehdä työtä ollaan
verottamassa ja hankaloittamassa ilmastonmuutoksen nimissä.
Tuntuu, että idealistit ovat kokonaan unohtaneet maalaisjärjen
näitä kiristyviä säädöksiä miettiessään.
Arvoisa puhemies! On hyvä asia, että kotimaiseen
ruokatuotantoon panostetaan. Sillä on muun muassa huoltovarmuuden
kannalta suuri merkitys. Siinä mielessä myös
omavaraisuus energiantuotannossa on enemmän kuin suotavaa.
Toivottavasti kuitenkaan kalliiksi käyvä logistiikka
ei tule asettumaan suomalaisten, suomalaisen elintarviketuotannon
menestyksen esteeksi. Suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus ovat
ykkösasioita.
Arvoisa puhemies! Muutos-puolueen tavoitteena on Suomen kansalaisten
ja Suomen valtion kansallisten etujen ajaminen edistämällä Suomen
liittymistä kaikkiin kansainvälisiin liittoihin ja
järjestöihin, joiden jäsenyyden avulla
voidaan ajaa Suomen valtion ja sen kansalaisten etuja, sekä irrottautumista
kaikista Suomelle ja suomalaisille epäedullisista sopimuksista,
jotka heikentävät merkittävästi
Suomen mahdollisuuksia valvoa kansallisia etujamme.
Arvoisa puhemies! EU:n yhteinen ilmastopolitiikka ja päästökiintiöt
ovat juuri sellaisia suomalaisille epäedullisia sopimuksia,
joista Suomen tulisi irrottautua mahdollisimman pian. Vähintään
olisi kysyttävä siinäkin kansalaisten
mielipidettä.
Osmo Kokko /ps:
Arvoisa puhemies! Tänä päivänä bioenergiasta
sekä muutoinkin uusiutuvista energialähteistä puhutaan
yhä enemmän ja enemmän. Tämän
näen positiivisena kehityksenä maassamme. Esimerkiksi
Pohjois-Karjala on ollut uusiutuvien energialähteiden käytössä edelläkävijä sekä kansallisesti
että kansainvälisesti tarkasteltuna. Kaikkiaan
uusiutuvan energian osuus Pohjois-Karjalan energian kokonaiskulutuksesta
on reilut 60 prosenttia, mikä on noin puolet enemmän
muuhun Suomeen verrattuna. Pohjois-Karjalassa on ollut oma bioenergiastrategia
jo vuodesta 1991 alkaen, ja se on auttanut luomaan alueelle jopa
5 000 henkilötyövuotta. Tietenkin tätä edesauttavat
Pohjois-Karjalan hyvät metsävarat ja korkealaatuinen
metsä- ja teknologiaosaaminen.
Arvoisa puhemies! Uusiutuvista energialähteistä puhuttaessa
ei voida sivuuttaa myöskään kotimaisen
polttoaineen käytön merkityksen lisäystä.
Alan tutkimukseen ja tuotantoon tuleekin osoittaa tarvittavat resurssit.
Puusta ja turpeesta tuotetun nestemäisen polttoaineen valmistus
tulee varmasti jatkossa korostumaan entisestään. Kotimainen
energiantuotanto tarjoaa helpostikin useita tuhansia, ellei toistakymmentä tuhatta
pysyvää työpaikkaa. Kansantaloudellisesti
tällä on myös suuri merkitys. Kaikkia
lupakäytänteitä on nopeutettava, ne eivät
saa olla kehityksen jarruna. On myös tärkeää,
etteivät työpaikat ja rahat valuisi ulkomaille
vaan pysyisivät kotimaassa.
Arvoisa puhemies! Puhuttaessa turpeesta kokonaisalana sekä omana
politiikkalohkonaan, kuten kuuluu, on pakko todeta, että turvepolitiikka
on enemmän tai vähemmän maassamme epäonnistunutta.
Alaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota
kuin mitä nyt tehdään. Turve on Suomen
energiahuoltovarmuuden kannalta keskeinen tekijä, joten
sen saatavuus tulisi turvata. Turve on lisäksi tärkeä polttoaine
monissa kunnallisissa energialaitoksissa sekä teollisuudessa yleensäkin
yhdessä puun kanssa. On syytä myös muistaa,
että turpeen säilöntäkestävyys
on korkeatasoista luokkaa. Itse asiassa se on kantojen ohella ainoa
kotimainen polttoaine, joka kestää helpostikin
useamman vuoden varastointia. Viime aikoina ongelmana on ollut jossakin
määrin tosiseikka, että turvetta ei ole
ollut riittävästi varastoissa. Toki tähän
ovat osasyynä myös sateiset kesät, jolloin
tavaraa ei ole saatu nostettua varastoon riittävää määrää.
Arvoisa puhemies! Turpeen saatavuus on kuitenkin ollut heikko
jo useamman vuoden ajan. Saman tien sen hinta on ollut nousussa.
Kun turpeen hinta on ollut nousussa, eräät energiayhtiöt ovat
korvanneet turpeen kivihiilellä. Toisaalta yksi varsin
painava syy on myös se, että turvesoiden lupaprosesseihin
kuluu liikaakin aikaa. Luvitus on yksinkertaisesti liian hidasta.
Onkin mahdollista, että pitkällä aikavälillä turpeen
hinta nousee entisestään, jos turvesoita ei saada
lisää käyttöön. Nyt
turvesoiden lupasumasta ja kotimaisen energiapuutuen heikentymisestä johtuen turvelupa
on johtanut siihen, että useissa suomalaisissa isoissa
kaupungeissa olevissa energialaitoksissa on jouduttu turvautumaan
kivihiilen polttamiseen. Kyseessä on merkittävä,
rakenteisiin asti ulottuva muutos, jonka kehitys uhkaa reilua 1 200
työpaikkaa Suomessa.
Pauli Kiuru /kok:
Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme valtioneuvoston
selontekoa energia- ja ilmastostrategiasta. Talousvaliokunta on laatinut
kattavan mietinnön aiheesta ja kuullut useampia valiokuntia,
jotka ovat antaneet asiasta lausunnon.
Ympäristövaliokunnassa käsittelemme
asiaa, ja lausunnossamme muistutamme, että päästöjen vähentämiskustannukset
on yleisesti arvioitu huomattavasti pienemmiksi kuin hallitsemattomasta
ilmaston lämpenemisestä seuraavat menetykset.
Käytännön esimerkkejä on jo
tullut maailmalta runsaasti. Esimerkiksi Pekingissä Kiinassa
ilma alkaa olla niin saastunutta, että sairastuvuuden takia
yritysten sijoittuminen alueelle pienenee ja kustannukset yhteiskunnalle
sitä myötä kasvavat.
Ei Suomi eikä edes EU voi ratkaista globaalia ilmasto-ongelmaa
omilla energiaratkaisuillaan. Tässä suhteessa
tietysti meidän täytyy olla realisteja. Pääpaino
Suomessa on kiinnitettävä uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin,
cleantechiin, tuulivoimaan, hajautettuun pientuotantoon ja niin edespäin.
Energiaomavaraisuus on hyvä tavoite, eikä energian
viennissäkään voi olla eikä pitäisi olla
mitään moitittavaa. Joillekin energian vienti tuntuu
olevan kuitenkin jollain tavalla ikään kuin väärää vientitoimintaa — se
liittynee ydinvoimakeskusteluun.
Puurakentamisesta, arvoisa puhemies, muutama sana. Lisäämällä puun
käyttöä rakentamisessa päästään
merkittävästi suurempiin ympäristöhyötyihin
kuin pelkästään parantamalla rakennusten
energiatehokkuutta. Puurakentamista puoltavat näin ollen
kansantaloudelliset syyt mutta myös ilmastosyyt. Puurakentamisen
esteet Suomessa ovat olleet pitkälti itse aiheutettuja. Hyvä asia
tässä on se, että ratkaisut ovat siis myös
pitkälti omissa käsissämme. Ympäristövaliokunnassa
olemme perehtyneet puurakentamiseen ja sen nykytilaan, ja ainakin
oma käsitykseni on se, että asian suhteen ollaan
menemässä oikeaan suuntaan hallitusohjelman linjausten
mukaisesti.
Eeva-Maria Maijala /kesk:
Arvoisa puhemies! Tarvitsemme rohkeampia linjauksia energia-alalta
tavoitteidemme saavuttamiseksi. Vihreä talous on Suomelle
mahdollisuus, josta on otettava kiinni. Koko maan hajallaan olevat
voimavarat, erilaiset vihreän energian mahdollisuudet,
on otettava kiinni ja alettava töihin. Ne on otettava rohkeasti
käyttöön.
Tänään on puhuttu jo hyvin paljon
kivihiilen käytöstä, mutta niin puhun
minäkin, koska kivihiilen käyttö on kuulemma
lisääntynyt lyhyessä ajassa 37 prosenttia.
Suomen hallitus ei todellakaan saisi noin vain todeta, että no,
näin on käynyt. Kyse on sen mittaluokan asiasta
nykyisessä huonossa taloudellisessa tilanteessa, että on
täysin vastuutonta politiikkaa todeta vain, että no, näin
on käynyt.
Hallituksella on näissä asioissa käytettävissä työkaluja.
Onko Suomen hallituksella oikeasti halua kehittää Suomea?
Haluammeko me oikeasti kantaa vastuutamme ympäristöstämme?
Hallitus ei siihen näemmä nyt kauhean halukas
ole. Hallituksella olisi nyt mahdollisuus tehdä esitys monestakin
asiasta, mikä liittyy näihin ympäristöpuolen
ja energiapuolen asioihin, millä voisimme vaikuttaa meidän
energian tekemiseemme, tuottamiseemme ja ilmastoon liittyviin asioihin. Ottakaa,
hyvät henkilöt, asiasta kiinni ja alkakaa töihin älkääkä vain
ihmetelkö.
Tänään on puhuttu hyvin paljon myöskin
turpeen käytöstä, ja niin puhun minäkin.
Minä puhun sen takia, että turve on äänestämällä päätetty uusiutumattomaksi
luonnonvaraksi. Turve uusiutuu kuitenkin. Jos minä oikein
muistan, niin turve uusiutuu 10 000 kertaa nopeammin kuin
kivihiili. Jo 300 vuodessa turve on uusiutunut aika paljon.
Kun energiaksi käytetään turvetta,
niin eihän sitä turvetta ole tarkoitus käyttää kovin
isoja määriä kerralla, mutta sen käyttäminen
on järkevää yhdessä muiden kotimaisten
raaka-aineitten kanssa. Emme vähennä turpeemme
määrää kohtuuttomasti, jos tuemme
sillä tehokkaasti hakkeemme käyttöä.
Saamme tätä kautta kokonaisvaltaisesti ympäristöystävällisiä ratkaisuja.
Jos me poltamme kaukaa tuotua hiiltä, niin siinä ovat ympäristöystävällisyys
ja ilmastoasiat hyvin kaukana. Jo hiilen kuljetus jättää pahat
hiilijalanjäljet. Hiilen polttamisella luovutamme hiiltä ilmastoomme
pysyvästi. Turve taas uusiutuu, vaikkakin hitaasti, ja
sitoo sitten myöskin uudelleen hiiltä.
Suomalaisen turpeen käyttöä vaikeutetaan koko
ajan. Verotuksen lisäksi — verotusasia kuulemma
taas kohta pahenee, toivottavasti hallitus tekee tässä muutoksen — uutena
ongelmana ovat uudet soidensuojelualueet. Eilisessä Luonnonsuojelija-lehdessä juuri
tuotiin esille se, kuinka soidensuojelualueita on tarkoitus lisätä huomattavasti.
Ja sitten olennainen asia: uusi ympäristönsuojelulaki.
Ympäristönsuojelulakia on luvattu meille tänne
saliin keskusteluun mahdollisesti jo hyvinkin lähiaikoina.
Ympäristönsuojelulaissa, joka on kuulemma vihreitten
kynnyskysymys hallituksessa pysymiselle, tulee ilmeisesti olemaan
olennaisena tekijänä käsite "luontoarvot".
Luontoarvot on varmasti asia, mistä me kaikki haluamme
pitää kiinni, sillä luontoarvot on meille
kaikille tärkeä asia. Mutta miten se kirjoitetaan
lakiin?
Lain tulkinnassa on semmoinen vaara, että vihreästi
suuntautuneet henkilöt tulkitsevat kaikki kohteet luontoarvoiltaan
merkittäviksi — ja vihreäksi suuntautuneilla en
tarkoita tässä ta-pauksessa keskustalaisia,
jotka ovat todellisia vihreitä, maanvihreitä.
Näin yksittäinen virkamies saattaisi saada lain
myötä vallan lausunnon antamisellaan. Virkamies
saisi vallan, siis vallan, sanomalla, että tässä ovat
luontoarvot tällä kohdalla tärkeitä,
ja kun hän tämän lausunnossaan kirjoittaa
näin, niin sitä kautta hän käyttää valtaa,
ja ainakin minun käsitykseni mukaan laissa on määritelty,
että valta kuuluu kansalle ja sitä kautta kansan
valitsemalle kunnanvaltuustolle, joka hoitaa kaavoitusasioita, ja
sitten myöskin myöhemmin eduskunnalle näissä asioissa.
Eli meidän niistä asioista pitäisi päättää,
siitä, voidaanko turvetta esimerkiksi käyttää energiamuotona.
Arvoisa puhemies, lopuksi vielä totean, että myös
ympäristövaliokunnassa meidän keskustan
ryhmä jätti eriävän mielipiteen,
ja meidän teemamme oli tässä eriävässä mielipiteessä,
että ympäristö vaatii kovempia tekoja
politiikalta ja että Suomen talous vaatii kovempia ympäristötekoja.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Kansallinen energia- ja ilmastostrategia
on asia, jonka vaikutukset ovat merkittäviä, ja
tasapainottelu eri energiavaihtoehtojen välillä on
usein kovin haastavaa. Maantieteellinen sijaintimme yhdessä vallitsevan
ilmaston kanssa sanelee pitkälti energiankulutuksen tarpeet
yhdessä teollisuuden kanssa. Kohtuuhintaisen energian toimitusvarmuudesta
on pidettävä kiinni huomioiden kulutushuiput.
Näin ollen, aivan kuten talousvaliokunnan mietinnöstä tulee
ilmi, pitää energiantuotannon omavaraisuusastettamme
nostaa ja energiatehokkuutta parantaa. Tästä näkökulmasta
energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet vuoden 2020 jälkeiselle
ajalle asettavat rajaehtoja edellä mainittujen tavoitteiden
näkökulmasta. Se, minkä tien Suomi valitsee,
vaikuttaa talouteemme tuntuvasti. Mielestäni tässä asiassa
tulee seurata muiden EU-maiden kehitystä eikä väkisin
yrittää sännätä edellä suomalaisten
hyvinvoinnin kustannuksella.
Uusia tapoja tuottaa energiaa tulee ilman muuta harkita. Tuulivoiman
kehittäminen Suomessa on tosin esimerkki asiasta, jossa
olisi voinut miettiä tovin pidempään.
Tehokkuuteen nähden se on verrattain kallista, ja erityisluonteestaan johtuen
siitä aiheutuu paljon haittoja lähiympäristölle.
Tuulivoimaloiden sijainti asutuksen suhteen ja ulkolaisten tuulivoimayrittäjien
suosiminen suhteessa kotimaisiin yrittäjiin pitää punnita tarkasti.
Turpeen hyödyntämistä energiantuotannossa ei
sovi unohtaa. Turvetta meillä on rutkasti omasta takaa.
Tästä johtuen sen tehokkaampi hyödyntäminen
lisää huoltovarmuuttamme. Toki ympäristövastuu
on otettava huomioon turve-energiankin tuotannossa.
Turpeen laajamittaisemman hyödyntämisen seurauksena
syntyisi lisää työpaikkoja. Lupakäytäntöjä liittyen
turve-energian tuotantoon tulee selkiyttää nykyisestä,
jotta tämä toiminta saadaan sujuvammaksi. Turpeeseen
energiantuotantomuotona tulisi panostaa enemmän, jotta
suomalaisten kodit ja navetat saataisiin jatkossakin lämmitettyä ympäri
vuoden.
Pitäisi olla itsestäänselvyys, että omavarai-suuden
alleviivaaminen energiantuotannossamme on elintärkeää.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Edustaja Pekkarisella on tässä kohdassa vasta kahdeksas
puheenvuoro. Kaikki on ollut asiaa.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Minä olen tottunut olemaan aika
vastuullinen kansanedustaja, ja jos nyt niin on, että tämä yhdeksäs
ei riitä ja puhemies on sitä mieltä,
että voisi enemmänkin puhella, niin, arvoisa puhemies,
otan haasteen vastaan ja illan aikaan pyrin täällä vielä avaamaan
sanaista arkkua sen mukaan, kun siihen tarvetta löytyy.
Se oli kohteliaisuus puhemieheltä, ja se täytyy
ottaa juuri sellaisena.
Muutama kommentti. Todella niissä kahdeksassa puheenvuorossa
tuli sanottua yhtä ja toista, mutta muutama kommentti jo
aiemmin käytyyn ja ehkä nyt sitten viimeksi tuohon
edustaja Elomaankin käyttämään
puheenvuoroon tuulivoimasta. On pakko korjata nyt pöytäkirjoihin,
että se väite, että Suomessa suositaan
jotenkin meidän tuulivoiman rakentamisessa ulkolaisia sijoittajia,
ei kerta kaikkiaan pidä paikkaansa. En tunnista miltään
kohtaa sellaista järjestelyä, joka asettaa jotenkin
ulkolaisen sijoittajan tässä järjestelmässä parempaan
asemaan kuin suomalaisen — ehdottomasti en. Mutta Suomi
on yhtäältä maa, jonneka pääomat
voivat hakeutua myöskin rajojen ulkopuolelta ihan vapaasti,
niin kuin suomalaisetkin pääomat voivat hakeutua
niin Ruotsiin kuin Espanjaan tai Puolaan tai mihin tahansa maahan
ihan vapaasti. Näistä neljästä vapaudesta
yksi, mitä Euroopan unionissa toteutetaan, on juuri pääomien
vapaa liikkuvuus, niin kuin me kaikki tiedämme.
Mitä sitten tulee siihen, sopivatko nämä,
mitä nyt tavoitteena on — siis se 2 000—2 500
megawatin tavoite tarkoittaa noin 700 tuulivoimalaa vuoteen 2020
mennessä, karkealla jyvällä se tarkoittaa
tätä määrää — tähän
armaaseen isänmaahan, nämä 700 voimalaa,
vai eivätkö ne sovi, no, voidaan ottaa tällainen
vertailu: Otetaan vaikka tuo Saksa nyt tuosta. Sehän on
jonkun verran isompi maantieteellisesti kuin Suomi. Siellä on tällä hetkellä noin
25 000 tuulivoimalaa. Tosin merkittävä osa
on offshore, siis niin kuin merialueella, mutta erittäin
paljon maa-alueilla, ja heidän tavoitteensa on, että siellä on
muutaman ajan kuluttua 75 000 tuulivoimalaa. Verrattuna niihin
Suomen 700:aan siinähän on jonkunlainen ero, eikö niin?
Ja kun Saksa on kuitenkin aika taajaan asuttu, siellä on
porukkaa vähän siellä sun täällä,
se on aika tiheästi asuttu, niin se, että he saavat
sen kaiken keskelle sopimaan 75 000 tuulimyllyä,
sehän on kyllä minunkin mielestäni suoritus.
Se on se heidän tavoitteensa.
Mutta sitä, että tänne ei sopisi
700:aa, on kyllä vähän vaikea ymmärtää.
Kyllä tässä on nyt vähän
niin kuin herännyt sellainenkin vastustus ja sellaisissakin
kohdissa ja sellaisissa asioissa, joissa se on ihan kohtuutonta.
Minusta esimerkiksi Puolustusvoimain erittäin tiukalle
linjalle, kun he linjaavat, että suurin piirtein yli 100
kilometrin päähän pitää sijoittua
lähimmän tuulivoimalan, ei nyt mitään
järkiperusteluja löydy. Tai se, että Suomi
asettaa melunormit kovemmiksi kuin muualla Euroopassa asetetaan:
Emme me ole sen herkkäkorvaisempia kovin paljon kuin muuallakaan.
Miksi meillä pitäisi olla merkittävästi
tiukemmat normit ja niin poispäin? Näitä esimerkkejä löytyy
pilvin pimein, jotka meillä ovat tarpeettomana esteenä.
Mitä tulee sitten vielä siihen, kuinka paljon Suomi
nyt ylipäänsä sitten on tukemassa uusiutuvaa
energiaa, niin yhdyn täällä monien esittämiin
näkemyksiin siitä, että kyllä tässä omavaraisuudesta,
suomalaisesta työstä, suomalaisen valuutan menosta
ulos, kaikesta siitä, on kysymys silloin, kun puhutaan,
käytetäänkö kotimaista vai turvaudutaanko
ulkolaiseen, ja varsinkin, jos se ulkolainen täällä päivällä todetusti
on vielä hiiltä, päästöjä aiheuttavaa
ja kaiken lisäksi siihen lähiympäristöön,
mistä sitä otetaan, kaivetaan, valtavasti erilaisia
ympäristöongelmia aiheuttavaa. Jos tämä on
suomalaiselle energiavaihtoehto, niin totta kai meidän
pitäisi nyt palata suomalaiseen.
Minusta oli erittäin hyvä, että ministeri
suurin piirtein neljä kertaa kielsi hallituksen politiikan täällä päivän
aikaan, vai oliko viisi kertaa, mutta minun mielestäni
ainakin neljä kertaa tunnusti sen, että ne ratkaisut,
mitä hallitus on tehnyt tässä, kun muutti
kotimaisen bion kilpailukykyä turpeeseen nähden
huonompaan suuntaan, ovat tietyllä tavalla väärin.
Ja sitten hän väheksyi sen merkitystä.
Minä vielä toistamiseen sanon, että kun
turveveroa nostettiin 2 eurolla megawattitunnilta ja kun puun muuttuvahintaista
tukea vähennetään maksimissaan 6 eurolla,
se tarkoittaa 8 euron leikkausta suomalaisen, kotimaisen bioenergian
tuesta, siis 8 euroa, 9 euroa megawattitunnilta. Ja kun energian
hinta markkinoilla on tällä hetkellä noin
40 euroa, se on erittäin iso leikkaus, mikä tehtiin
suomalaiseen kilpailukykyyn. Tästä syystä vielä kerran
se vaade, toive, että hallitus peruisi tämän
esityksen, on tavattoman tärkeä.
Mitä tulee uusiutuvaan — edustaja Suutari täällä vähän
niin kuin äimisteli, sinänsä ihan objektiivisin
perustein varmaan, kannaltaan objektiivisin perustein, sitä,
käytämmekö me liikaa tukea uusiutuvaan — nyt
minä totean, että tässä on nyt
vähän yli 150 miljoonaa euroa, mitä täällä budjetissa
tällä hetkellä on, ja se nousee enimmillään,
jos tämä strategia toteutetaan vuoteen 2020 mennessä,
noin 300 miljoonaan euroon alkuperäisten suunnitelmien
mukaan vuodessa. Vielä kertaalleen, mitä kaikkea
sillä saadaan, se on iso asia. Minä vertaan vain
Saksaan: Saksassa viime vuonna oli 20 miljardia euroa ja tänä vuonna
arvio on noin 30 miljardia euroa. Me puhumme ihan eri luokan asioista.
Ja kaikkeen tähän liittyy se, että näillä toimilla
me edistimme kotimaista cleantechiä, kotimaista teknologiaa
viime vaalikaudella. Ei Euroopan unioni sitä määrännyt.
Me vedimme itse sellaisen johtopäätöksen, että me
asetamme esimerkiksi liikenteen polttoaineille 20 prosentin velvoitteen
vuoteen 2020 mennessä, ja sen seurauksena monet alan suomalaiset
yritykset kehittävät uusia tuotteita myös nestemäisten
polttoaineiden kehittämiseen.
Arvoisa puhemies! Näillä ajatuksilla se yhdeksäs
puheenvuoro tuli käytettyä. — Anteeksi, minun
piti vielä kannattaa, arvoisa puhemies, tietysti näitä esityksiä,
mitä täällä on. Esitykset on kuulemma
tehty. Minä luulin, että on tehty täällä...
(Välihuuto) — Edustaja Pirttilahdelle minä joudun
toteamaan, että ne on tehty ja minä kannatan niitä. — Minä luulin,
arvoisa puhemies, että kun minä päivällä sanoin,
että me esitämme ja keskusta esittää,
niin se olisi esitys, mutta täällä pitää olla
kuulemma vähän egoistinen ja kertoa, että minä esitän.
Eli tämän virheen nyt opin jatkoa silmällä pitäen
enkä koskaan sano, että keskusta esittää,
vaan sanon aina, että minä esitän. Mutta
ne on esitetty, ja minä kannatan niitä tehtyjä esityksiä,
jotka edustaja Korhonen teki.
Teuvo Hakkarainen /ps:
Arvoisa puhemies! Jos tästä ääntä tulee,
niin minä yritän tämän viedä loppuun.
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia ei ole onnistunut.
Hallituksen linjalla kaadetaan maamme teollisuus. Säädökset,
rikkidirektiivit, ilmastosopimukset, veronkorotukset nostavat yritysten
kustannuksia ja pahimmillaan kaatavat ne.
Tuntuu, että hallitus tekee kaikkensa, että suomalaisten
yritysten tulevaisuus romuttuu. Kokoomuksen siunaama vihervasemmiston
energiapolitiikka on käsittämättömän
kehnoa. Viherhumppa tuntuu hallitsevan koko sixpackiä.
Vihervasemmisto haluaa suojella ympäristöä,
ja samaan aikaan se ajaa kuitenkin kivihiilipolitiikkaansa, joka
on paljon vahingollisempaa ympä-ristölle kuin
esimerkiksi turve.
Turpeen käyttöä pyritään
koko ajan vähentämään, vaikka
se olisi kaikella tapaa järkevämpää politiikkaa
kuin kivihiilen käyttö. Se esimerkiksi työllistää enemmän
kuin tuontikivihiili. Jopa tuhansia työpaikkoja voidaan
menettää turpeen käytön vähentämisen
myötä. Koko energiankulutuksesta öljy
kattaa noin 25 prosenttia. Turpeen ja puun käyttöönotolla
voitaisiin paikata tämä 25 prosenttia niin, että olisimme
energian osalta omavaraisia. Samalla voitaisiin luoda lähelle
100 000 työpaikkaa ja pitää koko
maa asuttuna.
Tämä on myös ympäristöystävällinen
tapa tuottaa energiaa. Ennen paperi- ja metsäteollisuus
saastutti vesistöjä ja ilmastoa, mutta nykyteknologialla
näin ei ole tapahtunut enää pitkään aikaan.
Päinvastoin vesistöt ovat jopa paremmassa kunnossa.
Sama pätee turpeentuotantoon. Nykyteknologialla se ei saastuta,
kun se tehdään oikein. Mutta nyt kun siellä soilla
ollaan niitä koppiaisia suojelemassa, niin verrataanpa,
paljonko liikenteessä kuolee joka päivä niitä hyrriäisiä. Siellä niitä menee,
mutta elinkeino viedään maaseudulta pois joutavilla
jutuilla. Uusiutuva energia olisi omavarainen tapa tuottaa energiaa,
ja kauppataseen alijäämä saataisiin siten
tasattua. Varsinkin maaseudulla nämä työpaikat
ovat elintärkeitä. Ilmastotavoitteisiin vetoaminen
on tässä kohtaa pelkkää hurskastelua.
Kotimaisen turpeen käyttäminen on koko maan etu,
ja sen täytyy korvata tuontienergia. Täytyy myös
muistaa, että kivihiilen polttaminen turpeen sijasta väistämättä nostaa
energian hintaa jopa 20 prosenttia.
Ympäristönsuojelulain uudistuksella turvepykälä hankaloittaisi
turvetuotantoa, ja sillä olisi huomattava heikentävä vaikutus
kansantalouteen. Uusi luontoarvojen arviointimenettely vaikeuttaisi
siis entisestään turvetuotannon luvitusta. Se
myös lisäisi painetta siirtyä kotimaisesta turpeesta
fossiilisiin tuontipolttoaineisiin.
Arvoisa puhemies! Tämä myös edelleen
nostaisi sähkön ja lämmön hintaa,
mikä olisi isku kuluttajille ja teollisuudelle.
Lasse Hautala /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tällainen kansallinen energia-
ja ilmastostrategia on asiapaperi, joka tulisi olla jokaisella maalla.
Suomi ja Euroopan unionin jäsenmaat ja monet muut maat
ovat osallistuneet ilmastoneuvotteluihin, mutta niiden tulokset
ovat valitettavasti olleet sellaisia, että Euroopan unionin
jäsenmailla on jatkossakin johtava rooli ilmaston suojelemisessa.
Tämä eittämättä vaikeuttaa
kilpailukyvyn parantamista, ja kuten monet vienti- ynnä muut
taloustilastot osoittavat, niin Euroopan unionin alueella kilpailukyky
on heikentynyt, ja valitettavasti näillä linjauksilla
on ollut myöskin merkittävä meidän
omaa kilpailukykyä heikentävä vaikutus.
Energia- ja ilmastostrategialla tulee olla tavoitteita. Keskusta
on esittänyt selkeät tavoiteluvut 50—50—50,
josta ensimmäinen 50 osoittaa sitä, että uusiutuvan
energian tavoite tulisi olla 50 prosenttia kokonaisenergian kulutuksesta,
toinen 50 prosenttia on päästöjen vähentäminen
ja kolmas 50 prosenttia energiaomavaraisuus. Nä-mä ovat
tavoitteita, jotka on asetettu meillä omille linjauksille.
Tämä energiaomavaraisuuden tavoite on mielestäni
sellainen, joka olisi kaikista nopeimmin tavoitettavissa, mutta
valitettavasti nyt meillä Suomessa vallitsee linja, jossa
kotimaisia energioita jätetään merkittävässä määrin
hyödyntämättä. Puuenergian ja
turpeen verotusta ollaan kiristetty, ja se vaikuttaa merkittävästi
siihen, että kotimaista energiaa ei hyödynnetä.
Myös jätteenpoltolla on hyviä edellytyksiä toimia
uusiutuvan energian lähteenä, ja myös
muut biomassat voidaan niihin lukea.
Turpeen osalta hallitus on ottanut aivan tosiaan eriskummallisen
linjan ja linjannut, että turvetuotannosta tulee vähitellen
luopua. On kuitenkin muistettava se, että meillä turvetuotannossa on
vain noin alle prosentti koko suoalasta. Noin 60 000 hehtaaria
on se ala, joka on noston kohteena, ja esimerkiksi suojeltua suota
on yli 1 100 000 hehtaaria ja luonnontilaisia
suoalueita lähes 4 miljoonaa hehtaaria. Turvetuotanto on
lisäksi alueellisesti erittäin merkittävä elinkeino, ja
kesäaikana se työllistää kausiluonteisesti
todella hyvin nuoria ihmisiä, jotka tarvitsevat kipeästi
kesätyöpaikkoja.
Täällä on monissa puheenvuoroissa
käyty keskustelua tuulivoimasta. Silloin kun edellisen
hallituksen aikana tuulivoiman osalta nämä syöttötariffit
päätettiin, niin alkuinnostus tuulivoiman lisäämiseen
oli hyvä. Monilla alueilla asukkailla oli aluksi ennakkoluuloja
tuulivoiman lisäämisestä melu- ynnä muiden
haittojen johdosta, mutta monilla alueilla näistä asioista
on päästy jo sopuun.
Ihmetyksen kohde tällä hetkellä tuulivoiman kehittämisen
jarruttamisessa tulee meidän omista virastoista. Esimerkiksi
Puolustusvoimat edellyttää todella pitkiä suojaetäisyyksiä,
ja niin kuin täällä äsken edustaja
Pekkarinen toi esiin näitä Saksan tuulivoimalukuja,
niin täytyy huomioida se, että siellä kun
on 25 000 tuulivoimalaa ja lentokenttien kappalemäärä olennaisesti
suurempi kuin Suomessa, niin siellä ei näistä ole
mitään haittaa. Myös ely-keskuksissa
on isoja eroja. Osa vaatii ympäristövaikutusten
arviointia tehtäväksi alueilla tai tuulivoimapuistoissa,
joissa tuulimyllyjen kappalemääräkin
jää alle kymmeneen. Nämä kaikki
ovat sellaisia tekijöitä, jotka hidastavat tuulivoiman
kehittämistä.
Puurakentaminen on myöskin ympäristöteko, ja
olisi toivottavaa, että meillä puurakentamista suosittaisiin
entistä enempi. Tällä hetkellähän meillä toki
on mahdollisuus jo tehdä viisikerroksisia kerrostalojakin
puurakenteisesti, mutta kyllä siinä tavoitteessa
on vielä paljon tehtävää. Kun maa-
ja metsätalousvaliokunnan delegaatio vieraili pari kuukautta
sitten Kanadassa, niin siellä saa tällä hetkellä jo
rakentaa jopa 12-kerroksisia kerrostaloja.
Arvoisa puhemies! Vielä yhteen asiaan haluan kiinnittää huomiota,
ja se on se, että näissä ilmastoneuvotteluissa
meidän metsämme eivät ole enää hiilinielu
vaan päästöjen aiheuttaja. Tämä on
kerta kaikkiaan aivan järjetön asetelma, ja tämä olisi
otettava kyllä hallituksessa ihan tosissaan, että tämä linjaus
saataisiin muutettua, koska kyllä me tähän
mennessä olemme biologiastakin jo sen oppineet, että tilannehan
on juuri päinvastainen.
Reijo Hongisto /ps:
Arvoisa herra puhemies! Energiantarpeestamme kaksi kolmasosaa on
tuonnin varassa. Tämä on käsittämätön
ja kestämätön tila. Tuonti heikentää kauppatasettamme
ja huoltovarmuuttamme. Kauppataseemme on vuosittain miinuksella
noin 7 miljardia euroa. Suurimpana yksittäisenä syynä kauppataseemme
kehnoon tilaan on juuri energian tuonti. Huoltovarmuudesta ei voida
edes puhua, koska olemme käytännössä lähes
kokonaan tuontienergian varassa. Salissa on tänäänkin
moneen kertaan puhuttu energiaomavaraisuudestamme ja sen merkityksestä kriisitilanteessa
ja moneen kertaan korostettu kotimaisen uusiutuvan energian käytön
lisäämistä. Valitettavasti kuitenkaan puheet
ja hallituksen teot eivät näytä kohtaavan. Kotimaisen
energian lisäämisen sijaan hallitus on lisännyt
politikoinnillaan kivihiilen tuontia.
Soistamme on turvetuotantokäytössä alle
1 prosentti. Sateisina kesinä tuo vähäinen
tuotantoalueiden määrä kostautuu sillä,
että emme yksinkertaisesti sadekuurojen välissä kykene
nostamaan riittävästi polttoainetta talven varalle. Tämä on
ongelma, jota korjataan sitten kivihiilen tuonnilla. Ongelma poistuisi,
mikäli turvetuotantoon otettaisiin nykyistä enemmän
alueita. Näin laajemmilta alueilta olisi mahdollista nostaa
nykyistä enemmän turvetta, mikä osaltaan luonnollisesti
vähentäisi kivihiilen tuonnin tarvetta.
Omassa puheenvuorossaan ministeri Vapaavuori totesi: "Turpeen
luvitus on mennyt sangen hitaasti eteenpäin." Jäin
pohtimaan ministerin sanoja ja kuuntelin, kun edustaja Oinonen kysyi ministeriltä,
mistä tämä hitaasti eteneminen johtuu.
Ministeri vastasi, että hallitusohjelmaan on kirjattu turpeen
tuotannon vähentäminen. Mielestäni onkin
aihetta kysyä, mikä on hallituksen linja ja mikä on
hallituksen tahto. Puheiden perusteella tuntuu siltä, että osa
sixpackistä on kotimaisen energian kannalla ja osa vastustaa
sitä. Hallituspuolueiden kiistellessä energiakannastaan
tulvii koko ajan kivihiiltä suomalaisiin lämpölaitoksiin,
ja mielestäni tässä energiaratkaisussa
ei ole voittajia vaan pelkästään häviäjiä.
Hallitus näyttää olevan oman ohjelmansa
vanki, koska mitään, mitä Säätytalolla
on sovittu, ei muuteta, vaikka kaikki järkisyyt huutaisivat
muutoksen puolesta.
Arvoisa herra puhemies! Kataisen hallitusohjelman orjallinen
noudattaminen tulee Suomen kansalle erittäin kalliiksi.
Edustaja Hautala totesi omassa puheenvuorossaan puurakentamisen
tärkeydestä ja merkityksestä myöskin
tälle ilmastostrategialle. Itse hirsitalossa asuvana puhun
lämpimästi puurakentamisen puolesta. Tällä hetkellä ollaan
ottamassa käyttöön niin sanottua CLT-tekniikkaa
eli cross-laminated timber -tekniikkaa, jolla puuta liimaamalla
ristiinlaminoidaan seinäelementtejä. Nämä seinäelementit
tuotetaan sisällä tehdashalleissa, ei tule rakennusaikaista
kosteutta, ne ovat kustannustehokkaita ja erittäin mittatarkkoja.
Meillä Suomessa on puuraaka-ainetta, meillä Suomessa
on kyky ja osaaminen valmistaa näitä elementtejä.
Meillä on myöskin elementtien käyttämiseen
ilmeinen tarve. Puuelementti on yksi parhaimmista vaihtoehdoista
talon runkorakenteeksi. Jos asiaa tarkastellaan vielä vaikkapa
maan-järistysalueella, niin ristiinlaminoitu puuelementtitalo
pysyy pystyssä vielä siinä vaiheessa, kun
maanjäristys sortaa perinteisellä tekniikalla tehdyn
tiilitalon.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Hongisto piti niin jykevän
puheen puurakentamisen puolesta, että on mainittava, että olen
samaa mieltä.
Debatissa jo nostin esille tämän kysymyksen, mikä jatkuvasti
tässä energia- ja ilmastopolitiikan yhteydessä tulee
esille. Täällä suojellaan ilmastoa niin
paljon, että me saastutamme sitä. Täällä rasitetaan
suomalaista teollisuutta niin paljon, että se lähtee
täältä pois. Näin Suomen hallitus
saastuttaa ilmastoamme.
Se, missä Suomen hallitus voisi tehdä jotain varsin
määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä,
olisi se, että turve määritettäisiin
uudelleen uusiutuvaksi energiaksi — vaikkakin se on hidasta,
uusiutuvaa se on. Tämä todellisuus pitäisi
ladata tuonne Rysselin herrojen kaaliin, ja kun siellä nyt on
markkinoimassa käyty milloin mistäkin syystä,
niin tämä on yksi todella iso asia, mitä Suomen
hallituksen pitäisi tehdä.
Turvetuotanto ja puun käyttö eri muodoissaan energiantuotannossa
ovat avainasemassa siinä, miten me saamme energiaomavaraisuutta
ja jopa kauppatasettamme korjattua. Tässä kohtaa
tulee vastaan hyvin usein se, että soita halutaan suojella
ja että soita ei ole. Tämän isänmaamme
nimi on Suomi, ja väitetään, että suo-alkuliite
viittaa siihen, että täällä on
soita. Niitä on paljon, vaikka julkisuudessa hyvin usein
pyritään muodostamaan sellainen kuva, että meillä ei
ole soita. Ja on totta, että tiettyjä koskemattomia
soita pitää suojella ja jättää ne
luonnonvaraan, mutta on muistettava myös se, että suot
uusiutuvat. Eli kun se on uusiutuva energianlähde, niin
myös suot uusiutuvat ja antavat luonnolle mahdollisuuden kehittyä uudelleen
entiselleen ja samalla rikastuttaa esimerkiksi eläinkantaamme.
Tämä puoli jää unohduksiin hyvin
usein näistä asioista keskustellessa.
Toinen energiamuoto, mikä on hyvin ristiriitainen,
on tämä tuulivoima. Tuulivoiman eri ongelmia ja
näitä haittoja vähätellään
jatkuvasti, kun taas sitten hyötyjä ja erityisesti
tuulivoiman saamia tukia liioitellaan aivan tolkuttomasti, voisi
sanoa jopa näin. Tuulivoimalla on kiistatta oma paikkansa,
mutta tästä vääristelystä johtuen se
saa aivan liikaa huomiota osakseen, ja näitä ongelmia,
mitä siihen kiistatta liittyy, ei oteta riittävästi
huomioon. Tässä kohtaa olisikin syytä miettiä näitä tukia,
että pitääkö niitä tukia
purkaa ja poistaa ja niitä tavoitteitakin, että mylly
on joka niemennotkossa, vähän korjata uudelleen, koska
tämä tukimäärä asettaa
eri energiamuodot eriarvoiseen asemaan. Suomessa, missä nyt
näinä kuukausina on odotettavissa, että täällä on maassa
lunta ja pakkasta, sitä energiaa tarvitaan.
Jos me tahdomme halvemmaksi energiaa, mitä me kiistatta
tahdomme, niin verojen vähennys olisi se luonnollinen tie
antaa tasapuoliset etenemismahdollisuudet eri energiamuodoille. Halvasta
energiasta hyötyvät sekä kotitaloudet, jolloin
ostovoima lisääntyy, että teollisuus,
jolloin saamme työpaikkoja ja kilpailukykymme kasvaa ja
vienti vetää. — Jäi sen verran,
arvoisa puhemies, puhumatta vielä, että otanpa
toisen puheenvuoron.
Arto Pirttilahti /kesk:
Arvoisa puhemies! Todellakin, Suomen energian kotimaisuusaste on
vain 30 prosenttia, ja meillä on tavoitteena nostaa sitä ylöspäin.
Yhtä lailla meidän keskustan esityksessä on,
että sen pitäisi olla vähintään 50
prosenttia vuonna 2030, yhtä lailla siinä tulisi olla
uudistuvaa energiaa 50 prosenttia. Tätä kautta
me saisimme laskettua kokonaispäästöjä noin 50
prosenttia.
Miten siihen päästään? Meillä on
tällä hetkellä aika hyvä energiapaletti
Suomessa. Meillä on siellä ydinvoimaa, ja sitä tarvitaan
vielä lisää, jotta turvaamme sillä teollisuuden
sähkönsaannin myös tulevaisuudessa. Toivon,
että nämä luvat, mitkä siellä ovat,
tulee käsiteltyä ja saadaan myös rakennettua
kuntoon se ydinvoima, mitä tällä hetkellä on
Suomessa.
Me tarvitsemme bioenergiaa, me tarvitsemme siihen puuta. Meidän
metsämme kasvavat noin 100 miljoonaa kuutiota vuodessa,
ja tällä hetkellä me käytämme
energiaan noin 13 miljoonaa. On arvioitu, että hyvinkin
voimme nostaa sen 20 miljoonaan kuutioon vuodessa, mutta itse katsoisin,
että se ei pelkästään olisi
polttoon menevää puuta. Meidän tarvitsee
tehdä siitä myös nestemäisiä biopolttoaineita
liikenteeseen, ja sitä kautta me voimme vahvistaa myös
liikennepolttoaineitten käyttöä. Me tarvitsemme
siinä turvetta, vaikka tässä nykyhallituksen
linjassa tämä turve onkin jonkinlainen kirosana.
Sen verotusta nostetaan, sen luvitukset ovat heikossa jamassa tällä hetkellä.
Edellisessä puheenvuorossa esitinkin sitä, pitäisikö meidän
lupien nopeuttamiseksi poistaa ely-keskuksilta valitusoikeus, että meillä olisi
yksi valitusporras vähemmän siinä mukana. Viranomainen
toisen viranomaisen päätöksestä menee
valittamaan — onko se oikea tie tehdä tätä Suomea
myös bioenergian puolella? Ei, eikä ole myöskään
turvetuotannon osalta.
Vesivoima oli tuossa selonteossa aika heikolla osalla. Omasta
esityksestäni siihen saatiin, jopa mietintöön
kirjattua, pienvesivoima. Suomi on rakennettu vesivoimalla. Suomen
teollisuus on noussut, Suomen metsäteollisuus on noussut vesivoiman
varteen. Itse tulen Mäntästä: joku tamperelainen
apteekkari aikanaan lähti ylämäkeen ja
sai sieltä edullista energiaa ja voimaa. Yhtä lailla
Nokia, yhtä lailla Valkeakoski, nämä alueet
ainakin meidän Keski-Suomen, Pirkanmaan vaiheilla ovat
nousseet juuri vesivoiman avulla. Minkä takia sitä ei
haluta myös lisätä? Itse olen ollut laittamassa
pienvesivoimaa. Meillä on hyvin paljon vanhoja myllynjalkoja
niissä kohteissa, missä ei tuulivoimaa voida käyttää,
ja siellä voidaan myös vesivoima hyödyntää.
Näen pienvesivoiman yhtenä voimavarana tähän
tulevaan energiamiksiin.
Mutta mitä sitten hallitus puhuu? Hallitus puhuu mukavia,
ja kun rakennepaketissa luetaan vielä sitten tämä ympäristölle
haitallisten tukien lista, niin siellä ei ainakaan ole
mitään toimenpiteitä siihen, että turpeen
verotusta yhtään helpotettaisiin tai muutenkaan
tämän kotimaisen bioenergian tämänhetkistä kehitystä tuettaisiin.
Eli tuen täydellisesti niitä nopeita toimenpiteitä, mitä keskustan
esityksessä on.
Vielä muutama sana, arvoisa puhemies, tähän yhteistyöhön.
Me emme siis ole yksin, Suomi tässä Euroopassa,
ja me olemme hyvässä yhteistyössä energiamarkkinoiden
suhteen Pohjoismaiden kanssa. Me olemme pohjoisia maita ja meillä on
vahvuuksia omalta osaltamme. Näen, että meidän
tulisi tiivistää yhteistyötä ennen kaikkea
vielä tämän energian osalta. Yksi vahva linjaus
on juuri tämän metsäenergian saaminen
ja siinä olevan lainsäädännön — sen,
mikä tällä hetkellä on EU:ssa — helpottaminen.
Meidän tulisi olla Pohjoismaitten kanssa yhteistyössä ja
vahvasti proaktiivisempia eli viedä komission päätöksentekoon
näitä pohjoismaisia toimintamalleja ja myös
sitä energiapohjaa, tietoutta, miten me tällä hetkellä hyödynnämme muun
muassa vesivoimaa ja metsäenergiaa. Tämmöisellä aktiivisella
otteella, että ei tultaisi vain meille sanomaan, miten
meidän täytyy toimia, me voimme viedä tätä pohjoismaista
sähkömarkkinaesimerkkiä ja myös
tätä meidän bioenergiakehitystämme
hyvinkin voimakkaasti Euroopan suuntaan.
Arvoisa puhemies! Tällä selonteolla kai meidän
täytyy nyt sitten edetä. Toivon menestystä sille
Tiekartta 2050 -työryhmälle täydestä sydämestäni,
että me saisimme siihen selkeämmät tienviitat
ja sellaiset tienviitat, mitkä sanovat tuleville hallituksille,
myös tälle hallitukselle: tehkää näitä toimenpiteitä,
menkää tämän tien mukaisesti,
niin me saamme Suomesta omavaraisen energian ja myös puhtaamman
energian Suomen.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Pekkariselle haluan selvittää,
että en tietenkään ole tuulivoimarakentamista
vastaan, mutta miltei 200 metriä korkeiden tuulivoimaloiden
sijaintipaikka tulevaisuuden kannalta on tärkeä. Jos
450 metrin päähän asutuksesta rakennetaan voimala
ja lähes 800 asukasta on eri mieltä adressissaan,
pitäisi sijaintipaikkaa silloin muuttaa — esimerkiksi
Uudessakaupungissa on näin — koska voimalahyödyt
eivät realisoidu, jos myllyn toimintaa pitää rajoittaa
asukkaisiin kohdistu-vien haittojen takia. Tämä on
yksi asia.
Ja en sanonut puheessani, että ulkolaisia voimalayrittäjiä on
suosittu, vaan näin: "Ulkolaisten tuulivoimayrittäjien
suosiminen suhteessa kotimaisiin yrittäjiin pitää punnita
tarkasti." Kun yritys rakentaa tuulivoimalan, tärkeitä asioita ovat
toimintavarmuus, yrityksen todennäköinen tavoitettavuus
25—40 vuoden jälkeen, kun alkaa tuulivoimalan
purku, ja tietenkin kustannusasiat sekä työllistävä vaikutus.
Laila Koskela /ps:
Arvoisa puhemies! Energia- ja ilmastostrategian kannalta
meidän tulisi ensisijaisesti kiinnittää enemmän
huomiota energiansäästöön, jota
tulisi myös tukea. Tuulivoimaloille on varattu tänä vuonna
noin 73 miljoonan euron tuet. Tämän lisäksi
sähkönsiirtoverkon lisääminen
tuulivoiman varalle on jo nostanut kuluttajien sähkölaskua.
Vähiten ansaitsevat kärsivät tästä eniten.
Näin ollen nykyisellään valtion tuki
tuulivoiman rakentamiselle on liian runsas, mistä on osoituksena,
että tuulivoimahankkeita oli marraskuussa 2012 valmisteilla
jo lähes 9 000 megawatin edestä. Tämä on
johtanut kilpailuun yhtiöiden välillä tuulivoiman
rakentamisessa mahdollisimman nopeasti parhaille paikoille. Nopea
rakentaminen takaa tuulivoimayhtiöille pääsyn
pikaisesti korkeamman tuotantotuen piiriin eli niin sanotun syöttötariffin
piiriin, joka on 105 euroa 30 senttiä megawattitunnilta
vuoden 2015 loppuun asti ja sen jälkeen 83 euroa 50 senttiä megawattitunnilta
12 vuoden ajan voimalan käyttöönotosta.
Suunnitelmissa tulisi myös tähdentää,
miten lähelle asutusta näitä tuulivoimaloita
saa rakentaa. Nykyisellään yli 200 metrin pyyhkäisykorkeuteen
yltävän suurvoimalan saa rakentaa jopa 300—400
metrin etäisyydelle ihmisten asunnoista tai kesämökeistä.
Puun käyttöön perustuva bioenergia
on Suomelle luontaisinta. Poikkeuksellisen metsäisessä maassa
Suomelle luontaisinta on kehittää puuhun perustuvaa
bioenergiaa. Nyt jo valtava metsien puuvaranto, 2 300 miljoonaa
kuutiometriä, kasvaa jatkuvasti, eikä muuta massakäyttöä sille ole
näköpiirissä. Puuta poistuu vuosittain
vain alle 70 prosenttia vuotuisen kasvun määrästä. Puuraaka-ainetta
käyttäviä voimalaitoksia lämmön- ja
sähkötuotantoon tulisi tukea. Tämä toisi maaseudulle
myös pysyviä työpaikkoja energiapuun
korjuuseen ja kuljetukseen.
Myös paikallisen aurinkoenergian tukeminen on Suomessa
täysin taikka liian vähän hyödynnettyä.
Esimerkiksi Lappeenrannassa on yhtä paljon aurinkotunteja
vuodessa kuin Frankfurtissa Saksassa, jossa aurinkoenergiaa käytetään
hyväksi aivan toisella lailla kuin meillä Suomessa. Ilmaston
kannalta meidän tulisi tukea ensisijaisesti saasteetonta
energiaa.
Arvoisa puhemies! Turpeen tuotantoon tulee kiinnittää erityisesti
huomiota ja huomioida ensisijaisesti nämä seikat:
Vaikka olenkin sitä mieltä, että turpeen
tuotantoa tulee lisätä, se tulee tehdä vastuullisesti,
sillä turpeennosto on pilannut satoja järviä ja
kokonaisia vesistöjä. Valvonnan asialliset työkalut
puuttuvat. Turvetuotannon vesisuojelulle ei ole asetettu puhdistustehovaatimuksia.
Tähän tulisi asettaa selkeät päästörajat, kuten
muidenkin teollisuudenalojen suhteen on tehty. Valvonta ja työkalut
puuttuvat. Vapon lanseeraama BAT-teknologia rakentuu vanhoille turvekentille
ja tarkoittaa käytännössä onnettomia
lätäköitä ja kannokkoja, joiden
läpi kuivausvedet johdetaan. Vapo on ilmoittanut luopuvansa
tuotannosta alueilla, joille ei ole kunnollisia puhdistusjärjestelmiä rakennettu.
Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut missään.
Uusiutuvaa energiaa tulee tukea ja tuottaa hajautetusti. Myös
maalämmön osuutta tulee lisätä.
Tämän voisi myös jo kaavoituksessa ottaa huomioon
lämmitysmuotona ja hyödyntää sitä enemmän.
Mika Kari /sd:
Arvoisa herra puhemies! Suomalaisessa energiatuotannossa on
vuoden 2013 aikana tapahtunut merkittävä kivihiilienergian
osuuden kasvu energian kokonaistuotannosta. Vastaavasti kotimaisen
biomassan käyttö energiatuotannossa on vähentynyt.
Syynä on muun muassa kivihiilen maailmanmarkkinahinnan
voimakas lasku johtuen matalasuhdanteen aiheuttamasta alhaisesta
kysynnästä ja päästöoikeuksien
alhaisesta hinnasta. Samaan aikaan turpeen ja biohakkeen hinnat
ovat nousseet. Hallitus on vähentänyt biomassan
energiakäytön aiempaa veronalennusta, mikä on
vaikuttanut keskeisesti siihen, että ulkomaalaisen kivihiilen käyttö on
monella alueella tullut biohaketta edullisemmaksi. Ulkomaista kivihiiltä kuljetetaan
nykyään
kasvavia määriä satamista kumipyörillä ja
junilla sisämaahan poltettavaksi. Kivihiilen kasvava käyttö vähentää kotimaista
energiaomavaraisuutta eikä luo uusia kotimaisia työpaikkoja.
Pidän tärkeänä kotimaisen
uusiutuvan energiatuotannon laajentamista, ja samaan aikaan tulee
investoida uusiutuvan energian tuotantomuotojen tutkimustyöhön.
Uusiutuvan energian tuotannon tutkiminen on innovointia, josta onnistuessaan
tulee myös hyviä vientituotteita maailman energiamarkkinoille.
Kotimainen osaaminen uusiutuvan energian tuotannon saralla on jo nyt
varsin korkeaa tasoa, mutta tässä kilvassa kirkkaimmat
mitalit saavat ne maat, jotka pystyvät tuotteistamaan uusiutuvan
energian tuotannon ja energian talteenoton vientituotteiksi. Tällä vahvistetaan
kotimaista taloutta ja vähennetään energiantuotannosta
syntyvää ympäristörasitusta.
Anne Kalmari /kesk:
Arvoisa puhemies! Aivan kuten edustaja Kari totesi, hallituksen
fossiilivoimat muuttivat energiapolitiikkaa ja nyt kivihiililaivoja
seilaa Itämerellä tungokseen asti. Itse asiassa
tammi—syyskuun aikana kivihiilen tuonti on lisääntynyt
47 prosenttia, ja se on hälyttävää.
Mikäli tuonnin sijaan tuottaisimme käyttämämme
energian omista paikallisista lähteistä kestävällä tavalla,
voisi kauppataseemme vahvistua nopeastikin 2—3 miljardia
euroa. Siksi odotukset tätäkin strategiaa kohtaan
olivat suuret, mutta täytyy sanoa, että hallituksen
puheet ovat katteettomia siihen nähden, mitä teot
ovat. Hallitus lupaa strategiassaan, että turpeen kilpailukyky
kivihiileen verrattuna turvataan. Tämä ei todellakaan
ole totta. Ihmettelen, miksi sitä kivihiilen verotusta
ei nosteta niin, että kaikkien kotimaisten polttoaineiden
kilpailukyky paranisi.
Ihmettelen samalla, miksi hallituksella on kanttia muuttaa energiatukia
niin, että puun kilpailukyky chp-laitoksissa heikkenee.
Jos hallituksella on jotakin turpeen esimerkiksi vesistöpäästöjä vastaan,
tehtäköön sitä varten lainsäädäntöä,
että nämä vesistöpäästöt
saadaan eliminoitua — näinhän tehtiin
metsäteollisuudessa 70—80-luvulla — eikä tehdä niin,
että kielletään koko turpeen käyttö ja
samalla estetään muunkin kotimaisen energian vahva
nousu. Keskustan 50—50—50-linja on pitkän
tähtäimen edistyksellinen ja rohkea strategia.
Toivoisin, että yhteinen parlamentaarinen työryhmä ottaa
tämän keskustan strategian ohjenuorakseen, sillä sillä saamme
kasvua ja työpaikkoja Suomeen.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Hyviä puheita. Jäin tuulivoiman
jälkeen siihen kohtaan, missä minulla lukee täällä "LNG-terminaali".
Kuten edustaja Kalmari tuossa totesi, niin hallituksen toimet ovat
olleet kyllä hieman sekavia, ja ikäväksemme
on tänne tämä rikkidirektiivikin tullut,
vaikkei sitä nyt ihan tämän hallituksen
piikkiin voi laittaa. Joka tapauksessa tämän seurauksena
meidän on pohdittava tarkkaan, mihin ja miten me tuomme
tämän LNG:n Suomen markkinoille. Se on näistä meriliikenteen
liikennepolttoaineista ehkä se, mikä tulee olemaan
nimenomaan se tärkein. Ainakin näillä näkymin näyttää siltä.
Mutta LNG tulee olemaan myös maan puolella olevien teollisuuslaitosten
energiamalli, joka on hyvin nousevassa ja merkittävässä asemassa,
mutta tässä pitää nimenomaan tämä maantieteellinen
sijainti katsoa erittäin tarkkaan.
Liikennepolttoaineita on tulevaisuudessa varmasti muitakin,
ja esimerkiksi vetyautot, biokaasuautot, tämmöiset
varmastikin jossain vaiheessa tulevat yleistymään.
Muun muassa sähköautot siinä vaiheessa,
kun akkuteknologia vielä kehittyy, tulevat olemaan merkittävä liikennemuoto, ja
myös jos muissakin tekniikoissa tai energiamuodoissa saadaan
sähköä säilöttyä joihinkin
akkuihin, niin se helpottaa sitten aina kokonaisuudessa.
Aurinkoenergia on yksi, mikä todennäköisesti tulee
koko maailman mittakaavassa nousemaan. Minä näkisin
siinä myös semmoisen vientimahdollisuuden. Jos
suomalaiset pystyvät täällä kehittämään
semmoisen aurinkoenergiamuodon, mikä täällä kylmissä olosuhteissa
toimii erittäin hyvin, niin silloin siinä on yksi
valmis iskulause ja vientilause: maailmalle aurinkoenergia, tämä toimii
myös täällä Pohjolassa.
Tässä pientuotantomallissa, mitä tässä perussuomalaiset
ovat peräänkuuluttaneet, omakotitalojen katoilla
löytyy tilaa paneeleille ja auringon energian talteen ottamiseen.
Tämä hajautettu tuotanto on myös siinä suhteessa
merkittävä, kun nyt on näitä myrskyjä ollut
ja sähkökatkoja tulee, että aina jos
pienessä kyläpahasessa löytyy energiakennoja,
pieniä tuulivoimaloita, polttolaitoksia, mitä tahansa
vesivoimaloita, niin se energian tulo ei katkea isonkaan puun kaaduttua
sähkölinjojen päälle. Yleensäkin
tämmöiseltä paikalliselta tuotannolta
pitäisi ottaa niitä esteitä pois ja pitäisi
ennemminkin edistää. Hevosenlannan poltto on yksi
esimerkki juuri tästä, mistä olisi järkevä poistaa
niitä esteitä, mitkä estävät
tämän vielä.
Kaikissa energiamuodoissa on kuitenkin se yksi asia, että energiaa
ei tuoteta jatkuvasti samalla mittakaavalla kuin sitä kulutetaan.
Näin ollen tarvitaan niin sanottua säätövoimaa,
ja vesivoima on tässä paras mahdollinen vastaus
tähän. Sitä pitää edelleen
kehittää, edelleen nostaa tehokkuuksia, mutta
samalla kun muistamme, että meillä on tämä ympäristö,
mitä me haluamme suojella, niin vesivoimaloiden yhteydessä on myös
sitten kiinnitettävä näihin kalaportaisiin huomiota.
Eli mennään energian kautta, mistä edellisessä puheessani
aloitin, ja palataan siihen, että meidän pitää kunnioittaa
luontoa ja ympäristöä, missä me
asumme. Meillä on maapallolla vain yksi ilmasto, jossa
koko tämä globaali kokonaisuus ratkaisee, onko
se puhdasta vai ei.
Keskustelu päättyi.