Täysistunnon pöytäkirja 126/2014 vp

PTK 126/2014 vp

126. TIISTAINA 9. JOULUKUUTA 2014 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

48) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ei tue hallitusohjelmassa esitettyä tavoitetta nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Kokonaisuudessaan esitetyt muutokset heikentävät suomalaisen koulutusjärjestelmän toimintaedellytyksiä. Laadukas koulutus ja sen kautta syntynyt korkea osaaminen ovat suomalaisen menestyksen perusta, ja koulutuksesta karsimalla saavutetut lyhytnäköiset säästöt heijastuvat väistämättä tulevaisuuden talouskasvuun. Ehtiikö Suomi mukaan junaan, jos maailmantaloudessa tapahtuu tuntuva käänne parempaan päin, vai tyssääkö matkamme kenties oikeanlaisen osaamisen puutteeseen?

Myös hallitusohjelmassa tiedostetaan, että osaavat ja hyvinvoivat ihmiset ovat Suomen keskeisin taloudellinen menestystekijä, ja hallitusohjelmassakin luvataan panostuksia opetuksen ja tutkimuksen laatuun. Mutta tämän hallituksen esityksen vaikutukset tulevat olemaan päinvastaisia. Ammattikorkeakoulujen rahoitusvastuun siirtäminen valtiolle, kuntien peruspalveluiden valtionosuusuudistukseen liittyvät muutokset sekä säästöt lukiokoulutuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta muodostavat kokonaisvaltaisen riskin suomalaisen koulutusjärjestelmän toimivuuden näkökulmasta. Eri asteilla toimivien oppilaitosten toiminta on turvattava ja taattava riittävä rahoitus, jotta ne pystyvät järjestämään laadukasta koulutusta jatkossakin ja toivottavasti vielä kehittämäänkin toimintaansa. Erityisesti perusopetukseen ja toisen asteen koulutukseen kohdistuvat säästöt vaikuttavat laajalti lasten ja nuorten elämään.

Myös koulutuksen alueellisen saavutettavuuden suhteen hallituksen esitys on myrkkyä. Rakenteellinen uudistaminen ei ole sama kuin koulutuksen järjestäjien määrän vähentäminen, vaikka nykyhallitukselle rakenteellinen uudistus tarkoittaa ilmiselvästi niittohommia ja omaan jalkaan ampumista. Valtionosuusuudistuksen yh-teydessä sovittu perustamishankkeiden rahoituksen siirtyminen kunnan peruspalvelujen valtionosuuksiin vaikuttaa tässä suhteessa epäilyttävältä.

Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla homekoulut ja muut rapistuvat toimitilat huutavat remontin tarpeesta. Tältä osin rahoitus ei saa vaarantua rahoitusvastuuseen liittyvien muutosten seurauksena. Myös vapaan sivistystyön tulevaisuus on taattava turvaamalla sen järjestäjille riittävä rahoitus.

Ammatillisen aikuiskoulutuksen merkitys on entistä suurempi tämän päivän työelämän muuttuvia tarpeita ja vaatimuksia ajatellen, joten aikuiskoulutuksen isoa kuvaa ajatellen pienissä säästöissä ei ole järkeä.

Arvoisa puhemies! Koulutukseen kohdistuvat säästötoimenpiteet heijastuvat väistämättä laadukkaan koulutuksen järjestämiseen ja koulutuksen tasavertaiseen saatavuuteen. Säästötoimet ovat jatkuneet jo ihan liian pitkään, ja tästä johtuen koulutuksen laadun ja saatavuuden pitkän aikavälin kehityksen näkökulmasta pienetkään lisäsäästötoimenpiteet eivät ole suotavia.

Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset tekivät vastalauseen hallituksen esityksestä 258, ja SiVin keskustapuolueen edustajat yhtyivät vastalauseeseen. Tulemme esittämään tämän esityksen 258 hylkäämistä. — Kiitos.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen opetus- ja kulttuuritoimen rahoitukseen liittyvä esitys on täysin ristiriidassa hallitusohjelmassa kirjattuun tavoitteeseen nähden tehdä Suomesta maailman osaavin kansa vuoteen 2020 mennessä. Vain laadukkaan koulutuksen myötä voimme taata osaavan työvoiman tarjonnan tulevaisuudessa työmarkkinoillamme. Lyhytnäköisesti toteutetut säästöt koulutuksessa saattavat pitkällä aikavälillä jopa hidastaa Suomen kansantalouden kasvua tuntuvasti.

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeakoulujen rahoitusvastuun siirtäminen valtiolle, kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin kohdistuvat muutokset sekä säästöt lukiokoulutuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta muodostavat konkreettisen riskin suomalaisen koulutusjärjestelmän toimivuudelle tulevaisuudessa. Eri koulutusasteiden oppilaitoksille olisi taattava riittävä rahoitus, jotta ne pystyvät tarjoamaan kaikille kansalaisille laadukasta koulutusta jatkossakin. Myös kouluverkoston kattavuuteen on kiinnitettävä huomiota, etteivät koulumatkat maaseudulla veny sietämättömän pitkiksi kylien ja pienien kaupunkien oppilaitosten — usein hyvin lyhytnäköisesti tehtyjen — sulkemispäätösten myötä.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Taloudellisesti vaikeina aikoina yleensä on ollut tapana panostaa koulutukseen ja tietysti myös tutkimukseen ja kehitykseen, sillä vain sitä kautta me pystymme saamaan eväitä nousuun. 1990-luvun laman aikanahan Suomessa toimittiin päinvastoin kuin nyt toimitaan, ja nyt nähdään — verrattaessa Pohjoismaihin, muihin valtioihin — että esimerkiksi Ruotsi ja Tanska ovat esimerkkejä maista, joissa panostetaan tutkimukseen ja koulutukseen huomattavasti paremmin. Siinä mielessä täytyy muistaa, että korkea sivistys ja osaaminen ovat elintärkeitä kestävälle kasvulle ja hyvinvoinnille ja ilman tätä Suomi ei tule pärjäämään tässä globaalissa maailmassa. Kun yritykset etsivät merkittäviä valtioita, mihin ne pääkonttoreitaan sijoittavat ja työpisteitä laittavat, niin kyllä ne katsovat sitä, miten valtio panostaa tutkimukseen ja kehitykseen ja koulutukseen. Siinä mielessä me tulemme näkemään tämän jatkuvan koulutuksen leikkauksen laskun vasta vuosien päästä, jolloin työvoimaa, osaavaa työvoimaa, ei hakeudu eikä pääkonttoreita hakeudu tänne, kun ei ole riittävästi sitä tietopääomaa heidän näkökannaltaan, mitä he odottaisivat Suomelta löytyvän.

Yleiskeskustelu päättyi.