5) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sakon ja rikesakon
määräämisestä annetun lain
1 §:n sekä rikoslain 2 a luvun
muuttamisesta
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Kuten hallituksen esityksestä käy
ilmi, koska rangaistusmääräysmenettelyssä määrättyjä sakkoja
ei enää voida muuntaa vankeudeksi, on syytä lakia muuttaa,
jotta voitaisiin edistää rikosoikeusjärjestelmän
uskottavuutta ja lain ja käskyjen noudattamista. Lisäksi
tämä myös lisää yleistä lainkuuliaisuutta.
Arvoisa puhemies! Nythän on tilanne sellainen, että jos
näitä rangaistusmääräysmenettelyssä saatuja
sakkoja on kirjoitettu, niin käytännössähän
niitä ei ole muutettu vankeudeksi, ja nythän tässä uudistuksessa
tehdään sitten näin, että jos
henkilölle on käsiteltävänä olevaa
rikkomusta edeltävän vuoden aikana tehtyjen tekojen
perusteella määrätty vähintään
kolme sakkorangaistusta, rikkomus käsiteltäisiin
tuomioistui-messa elikkä silloin se muunnettaisiin vankeudeksi,
ellei näitä sakkoja makseta. Siinä mielessä tämähän
on erittäin hyvä uudistus. Täytyy myös muistaa
se, että vielä 2000-luvun alkupuolella tuomioistuimissa
ratkaistiin vuosittain lähes 20 000 muuntorangaistusasiaa,
joten toki tässä on pelkona se, että nämä oikeusistuimet
voivat ruuhkautua joltain osin.
Vuonna 2013 sakon muuntorangaistusta suorittavia vankeja oli
päivittäin keskimäärin 48 ja niitä oli
yhteensä 1 155 vankia kaiken kaikkiaan. Vielä 2006
muuntorangaistusta suorittavia vankeja oli keskimäärin
189 henkilöä päivittäin.
Arvoisa puhemies! Yhtä asiaa kuitenkin ihmettelen:
miksi tässä hallituksen esityksessä pitää lieventää näitä vankeusrangaistuksen
minimikestoja ja enimmäisaikoja? Tällä hetkellähän vähimmäispituus
on ollut 4 päivää, ja nyt se muuttuu
5 päiväksi, ja enimmäisrangaistus muuttuu
60 päivästä 40 päiväksi.
Ruotsissahan vastaava enimmäispituus on 180 päivää.
Sitten lisäksi tämä 4 sakkopäivää muuntautuu
1 päiväksi vankeutta, joka aikaisemmin on ollut
3 päiväsakkoa.
No, miksi näin ei saisi tehdä? Hallituksen
esityksestä käy myös hyvin ilmi se, että sakon muuntorangaistusta
suorittavat vangit ovat kaikki terveydentilaltaan muita vankeja
paljon huonommassa kunnossa. Yleensä on tavallista, että nämä vangit
saapuvat tai tuodaan vankilaan päihtyneinä. Itsekin
olen erään Raha-automaattiyhdistyksen projektin
valvovana henkilönä nähnyt sen, kun ollaan
tehty Jokelan vankilassa sakko-osastolla työtä,
että nämä vangit, jos jotkut, tarvitsevat
sen pysäytyksen. Yleensä heillä on vakava
päihde- tai huumekäyttö taustalla, ja
siinä mielessä tämä on monelle
ensimmäinen pakkohoitopaikka, jos voidaan näin
sanoa. Monet vangit ovatkin olleet kiitollisia siitä, että heidän
sakkonsa on muunnettu vankeusrangaistukseksi, nimittäin
se huumeiden käyttö on siellä vankilassa yleensä loppunut.
Silloin kun me teimme töitä, niin meidän
tehtävämme oli ottaa heistä koppi silloin,
kun he vapautuvat vankilasta, ja silloin sen yhdistyksen työntekijä teki
työtä vankilassa ja siellä saatiin se
päihteiden käyttö myös loppumaan
ja arki alkoi pää selvänä.
Vankeinhoitolaitos tekeekin erittäin hyvää päihdetyötä Suomessa,
ja toivoisin sitä, että myös tällä tavalla,
kun me lakia nyt muutamme, me saisimme oikealla tavalla myös
autettua näitä henkilöitä ottamalla
heidät kiinni ja laittamalla vankeusrangaistusta istumaan.
Tämä myös tuo lisää oikeusturvaa
esimerkiksi kauppiaille siinä mielessä, etteivät
samat henkilöt jatkuvasti pidä lakia pilkkanaan
ja jatka näpistelyä, koska siitä käytännössä ei
ole seurannut yhtään mitään.
Toivon, arvoisa puhemies, että tämä hallituksen
esitys tuo lain kunnioituksen sitä vaativalle tasolle ja
tämä edistäisi rikosoikeusjärjestelmän uskottavuutta
ja käskyjen noudattamista tulevaisuudessa. — Kiitos.
Ismo Soukola /ps:
Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että on
saatu tämä etukäteinen armahdus nyt sitten
pois päiväjärjestyksestä, kun
tämä lakiesitys on annettu. Sitähän
tämä käytännössä oli,
kun tämä sakkojen muuntorangaistus poistettiin
muutama vuosi takaperin — se oli etukäteinen armahdus
juuri näille taparikollisille, jotka tämän
tästä ne juoksukaljansa hakevat kaupoista. Kyllä me
lainvalvojat hämmästyimme erittäin paljon
tästä lakimuutoksesta, jota nimenomaan perusteltiin
tasa-arvolla. Ei kuulemma ollut soveliasta, että jotkut
selviävät sakoista maksamalla, kun taas rahattomat
joutuvat vankilaan, ikään kuin sakko olisi tasaluonteinen
vero, joka lankeaa kaikille — sakkohan on rangaistus tehdystä rikoksesta.
Tämä lakiesitys on hyvään
suuntaan menossa, mutta ilmeisesti tässä on edelleen
kyse siitä, että kun vankipaikkoja ei ole, niin
on pakko ollut lieventää näitä vankeuteen
johtavia tapahtumia. Ennenhän yksikin maksamaton sakko
johti muuntorangaistukseen. Nyt näitä rikoksia
täytyy tehdä neljä, tai saa tehdä neljä,
ennen kuin tämä asia käynnistyy. Ja sittenkin,
jos päiväsakkojen lukumäärä jää alle
20:n, voidaan vielä kyseenalaistaa, tapahtuuko tässä asiassa
etenemistä.
Edustaja Niikko mainitsi, että näitä muun- torangaistusoikeudenkäyntejä oli
aikaisemmin useita tuhansia. Täytyy toki myöntää,
että nämä istunnot olivat hyvinkin nopeita,
että ne olivat ohi nuijan kopautuksella eikä saliin
tarvinnut kutsua kuultavaksi ketään, niin että siinä mielessä rasitus
oikeudelle, tuomioistuimelle, ei ollut kovinkaan kova.
Mutta kuten sanoin, oikeaan suuntaan ollaan menossa, ja tästä on
hyvä jatkaa eteenpäin. Kerrankin voi hyvällä syyllä hallituksen
esitystä ihan ilolla tervehtiä.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Tästä ovat jo edustajat
Niikko ja Soukola pitäneet varsin perusteellisen puheenvuoron.
Tämä hallituksen esitys on erittäin
hyvä, koska sellainen yhteiskunta, jossa rikoksesta ei
seuraa rangaistusta, antaa kyllä täysin väärän
moraalisen viestin. Todella paljon on tullut kauppiailta viestiä siitä,
että näitä — kuten Soukola sanoi — niin
sanotun jatkuvan juoksukaljan hakijoita on entistä suurempi
määrä. Se on itsestään
selvää, että jos siitä todellista
rangaistusta ei seuraa, niin aivan varmasti se johtaa siihen, että moraali
rappeutuu ja entistä enemmän on niitä,
jotka tätä mahdollisuutta käyttävät.
Täällä Niikko hyvin toi esille myöskin
sen puolen, että se, että se arki pysähtyy
hetkeksi aikaa ja ollaan ohjatun toiminnan piirissä, saattaa olla
sille henkilölle itsellensäkin apu niin kuin elämässä eteenpäin
eikä päinvastoin, mitä tällä varmaan
alun perin haettiin.
On myönnettävä, että silloin,
kun tämä asia täällä salissa
toiseen suuntaan vietiin — muistan, että silloin
oikeusministeri Tuija Brax tätä hyvin voimakkaasti
täällä ajoi — tehtiin väärä liike,
ja nyt on tehty oikea liike siinä, että se korjataan.
Ja vaikka tässä nyt edellytetään
sitä, että pitää olla kolme
rangaistusta, niin se aika pitkälle tämän
asian kuitenkin korjaa, koska nimenomaan nämä taparikolliset,
jatkuvasti näpistelyyn syyllistyvät henkilöt,
ovat sellaisia, jotka tästä kierteestä täytyy
saada pois. He ovat myös niitä, jotka ovat eniten
näitä myymälävarkauksia aiheuttaneet.
Erittäin hyvä asia, että tässä on
otettu järki käteen ja palautettu toimiva rangaistusjärjestelmä.
Reijo Hongisto /ps:
Arvoisa herra puhemies! Lähetekeskustelussa olevalla
hallituksen esityksellä esitetään muutettavaksi
sakosta ja rikesakosta annettua lakia niin, että toistuvasti
sakkorangaistuksiin syyllistyneille olisi mahdollista tuomita muuntorangaistus,
jos sakkoa ei saada perityksi — näin sellaisissa
tapauksissa, joissa kyseiselle henkilölle on edeltävän
vuoden aikana määrätty jo vähintään
kolme sakkorangaistusta. Vuoden sisään tapahtuvasta
rikoksesta ei enää kirjoitettaisi neljättä sakkoa
vaan tutkintailmoitus ja asia käsiteltäisiin aikanaan
tuomioistuimessa.
Yleensä nämä viikoittain sakkoja
keräävät henkilöt ovat jonkin
sortin taparikollisia, ja heidän yleisin rikkomuksensa
lienee näpistys: joku näpistää ruokaa,
joku juomaa ja joku ajoneuvoonsa polttoainetta. Tällä hetkellä näille
sarjanäpistelijöille kirjoitetaan rangaistusvaatimuksia,
mutta moni heistä repii saamansa sakon heti paikalla. Tämä on
erittäin turhauttavaa sakon kirjoittaneille poliiseille
mutta erityisesti näpistysrikoksen asianomistajalle. Kaikenlainen
kunnioitus oikeusjärjestelmää kohtaan
on kadonnut näiltä henkilöiltä,
ja jotkut jopa ylpeilevät sillä, että otan
minkä otan, ette te minulle mitään kuitenkaan
saa. Tällainen tilanne on omiaan rapauttamaan luottamusta
oikeusjärjestelmäämme laajemminkin. On
erittäin hyvä, että tilanteeseen esitetään
muutosta. Kun oikeudenvastaisesta teosta saa rangaistuksen, sen
pitää tekijässä tuntua rangaistukselta
eikä teolta, jolla voi ylpeillä.
Uskon vakaasti, että lakimuutos palauttaa kunnioitusta
oikeusjärjestelmäämme. Hintana on tietenkin
se, että se kuormittaa ainakin alkuun alioikeuksia melkoisesti.
Kun sakon saaneet huomaavat joutuvansa sovittamaan tekonsa taas
vankilassa, vähenee oikeudenloukkauksien määrä sitä mukaa
ja myös vähitellen alioikeuksien ratkaistavaksi
tulevat sakkojutut, jotka yleensä ovat selviä ja
kiistattomia.
Arvoisa herra puhemies! Minä kannatan lämpimästi
tätä lakiesitystä.
Markus Mustajärvi /vr:
Arvoisa puhemies! Aina silloin, kun huomaan, että on
olemassa vaara, että olen edustaja Satosen kanssa samaa
mieltä, se panee lukemaan hallituksen esityksen tavallista
tarkemmin, kun siinä on käynyt sitten niin, että jos
edustaja Satonen ja minä olemme olleet samaa mieltä,
niin aika monta prosenttia niistä meidän mielipiteistämme
on sitten osoittautunut myöhemmin vääräksi.
Kovin montaa kertaa tämmöistä ei ole
kuitenkaan käynyt, ennemminkin se on ollut joko—tai-tilanne.
Mutta täällä on sanottu ihan oikeita
asioita siitä, että nämähän
ovat aika lailla reppanoita, joita tämä muutos
koskee. Mutta aivan yhtä lailla, oli se kuka hyvänsä,
jos osoittaa tämmöistä yleistä piittaamattomuutta
rangaistuksesta, siitä, mikä on oikein ja väärin,
niin silloin on varmaan parempi ottaa taka-askelia. Tässähän
nyt palautetaan tätä muuntorangaistusta, tosin
tiukoin ehdoin ja vain osin. Mutta kyllä ainakin minä ajattelen
tässä kohtaa nuoria: heidän kohdallaan
on kyllä tärkeätä se, että he
kasvavat siihen, että jos tekee väärin,
niin siitä aina seuraa sitten jotain.
En osaa sanoa, kuinka hyvin tämä toimii sitten,
jos ajatellaan tuommoista alan miesten kööriä,
jolla on juomisesta puute, ja siinä lähellä on joku
pieni kioski, huoltoasema tai kauppa, jossa on sitten se yksi PAMilainen
myyjä. Kyllähän nämä osaavat
sitten kiintiöidä, jos ovat tulleet lähelle
rajaa, että kenen kestää vielä käydä hakemassa
juoksukaljaa, ja sitten laitetaan se kaveri asialle, jolla on kiintiöstä vielä käyttämättä.
En pysty arvioimaan sitten sitäkään,
paljonko tämä tulee maksamaan entiseen käytäntöön
verrattuna ja mitä tapahtuu vankipaikkakuormitukselle.
Mutta kuitenkin tuo iso periaate on minusta tärkeä,
elikkä jos rikotaan lakia, jos tehdään väärin,
niin siitä aina seuraa joku rangaistus.
Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmassa
vuodelta 2011 kuvataan seuraavaa: "Löysä rikosoikeuspolitiikka
on synnyttänyt pikkurikollisten ’vapaasäädyn’,
joka voi rangaistuksitta ryöstellä pieniä kauppoja
kantamalla varastamiaan tavaroita ulos yksinäisen ja syystäkin peloissaan
olevan kassatyöntekijän edestä. Nämä rikolliset,
jos sattuvat joskus jäämään
kiinni, voivat naureskellen repiä poliisin kirjoittamat
sakkolaput, koska lakia on äskettäin huononnettu niin,
että maksamattomista poliisisakoista ei enää joudu
sakonmuuntovankeuteen. Ulosottomieskin on käytännössä voimaton
tämän rikollisaineksen maksamattomien sakkojen
edessä."
Mielestäni on hienoa, että hallitus on reagoinut
tähän samaan epäkohtaan, johonka perussuomalaiset
kiinnitti vaalikauden alussa huomiota. Olemme täällä toisaalla
vaaliohjelmassamme myös halunneet yleisesti kiristää kriminaalipolitiikkaa,
ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä,
että kyllä oikeudenhoidon tila on sellainen asia,
mistä me emme voi ruveta tinkimään. Jos
on niin, että vankeinhoitoon tarvitaan lisää rahaa,
eli käytännössä vankipaikat
lisääntyvät, niin sitten meidän
pitää sitä määrärahaa
sinne myöntää. Se ei ole mikään
itsetarkoitus, mutta onhan se hullunkurinen tilanne, jos eduskunta
joutuu rikollisten edessä miettimään,
että meidän pitää panna pantarangaistukset
tai antaa heidän tosiaan repiä nämä sakkolaput
ilman seurauksia, että me emme vain voi mitään
asialle, koska rahat on loppu. Näin se ei voi kerta kaikkiaan
olla.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Oli hyvä, että tässä asiassa
näyttää olevan laidasta laitaan yksimielisyys.
Se on tietysti tärkeää, että tässä ollaan
laajalti tultu siihen tulokseen, että mennään
tällä ratkaisulla eteenpäin.
Pyysin vielä puheenvuoron sen vuoksi, että edustaja
Hongisto mainitsi myös tästä polttoainevarkaudesta.
Täytyy sanoa, että minun kotikunnassani Sastamalassa
on — voin sanoa ihan paikankin, kun olen yrittäjien
kanssa asiasta keskustellut — tällainen Häijään
Neste, iso huoltoasema, joka on halunnut vielä pitää osittain
palveluasemaa, koska meidän alueella on paljon iäkkäitä ihmisiä,
jotka kokevat hankalaksi ostaa automaateista. Me tiedämme,
että monella ketjulla ilmeisesti, esimerkiksi ABC:llä,
on pelkästään nämä automaattiasemat,
jotta sieltä ei pystytä varastamaan. Nämä huoltoaseman
pitäjät kertoivat minulle, että vuosittain
he häviävät semmoisen viisinumeroisen
summan euroja sillä, että polttoainevarkauksia
on niin paljon, vaikka siellä on asianmukaiset valvontakamerat.
Jotkut niistä, jotka polttoainevarkauteen syyllistyvät, jopa
morjestavat sinne kameraan, eli aivan niin kuin välinpitämättömästi
suhtaudutaan tähän. Kyllä tällainen
toiminta täytyy saada loppumaan, ja se on samalla myös
helpotus niille, jotka sitä palveluasemaa ihan oikeasti
tarvitsevat.
Ismo Soukola /ps:
Arvoisa puhemies! Eivät nämä kaikki
ihan reppanoita ole. Näitten joukossa on ihan, voi sanoa,
normaalisti työssäkäyviä ja palkkansa
ansaitsevia ihmisiä, jotka sitten venyttävät
lakia niin pitkälle kuin se on mahdollista. Kyllä minä muistan,
että jouluaatonaattona kävimme hakemassa asunnostaan
erään kaverin suorittamaan 43 päivän
muuntosakkorangaistusta. Ihan työssäkäyvä ihminen,
mutta eipä vain ollut viitsinyt maksaa sakkojansa. Se oli
silloin, ja nythän tämä tilanne on vielä hurjempi,
kun ei tarvitse senkään vertaa vastuutaan kantaa.
Tästä muuntorangaistuksen poistamisestahan oli
sekin seuraus, että kauppiaat eivät enää suostuneet
tähän rangaistusvaatimusmenettelyyn, vaan ne piti
sitten vähän vahvemman kautta kierrättää esitutkinnassa
ja käräjien kautta, ja sekös sitten taas
kuormittaa ihan suotta esitutkintaa ja oikeuslaitoksia. Eihän
tämä muuntorangaistus tässä uudessa
hallituksen esityksessä nyt siltikään
vielä mikään kohtuuton ole, maksimi 40 päivää.
Kun ajatellaan, että konstaapeli voi kirjoittaa maksimissaan
120 päivää sakkoa yhdestä teosta,
niin aika pieni kuittaus se kuitenkin loppujen lopuksi on.
Niin kuin tässä on tuotu esille, ihan vahingossa
ei niitä sakkoja muuntamaan joudu vankilassa istuen, vaan
jopa vielä vankilan porteillakin ne sakkonsa voi maksaa,
ja asia on sitä myöten hoidettu. Ei tässä tarvitse
sitä pelätä, että ihmisoi- keuksia
poljettaisiin taikka muuta, mitä aina silloin tällöin
on tässäkin asiassa kuullut.
Keskustelu päättyi.