9) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
Sisäministeri Päivi Räsänen
Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen esityksellä mahdollistettaisiin
se, että oleskelulu-pahakemuksen ulkomailla voisi tulevaisuudes- sa
jättää Suomen edustuston sijasta toisen Schengen-valtion
edustustolle tai ulkoiselle palveluntarjoajalle. Oleskeluluvan hakemisen
mahdollisuutta siten helpotettaisiin. Ulkoasiainministeriö sopisi
Suomen edustustolle kuuluvien tiettyjen oleskelulupatehtävien
antamisesta ja varmistaisi, että tehtävät
voidaan turvallisesti ja laadukkaasti hoitaa ulkoisen toimijan toimesta. Näin
helpotettaisiin Suomen edustuston työtaakkaa etenkin ruuhkaisissa
paikoissa.
Oleskelulupahakemus tulee kuitenkin aina ensin Suomen edustustoon
tarkistettavaksi, ennen sen toimittamista Suomeen Maahanmuuttovirastolle,
joten muutoksella tavoitellaan vähintään samaa
laatutasoa kuin mitä se on tälläkin hetkellä.
Oleskelulupatehtävien ulkoistamisessa on ky-se samantyyppisestä menettelystä kuin
jo viisumeiden kohdalla tehdään esimerkiksi Venäjällä ja
Ukrainassa. Viisumiasioissa saadut hyvät kokemukset ulkoistamisesta
ja oleskelulupa-asioiden suuret määrät
joissakin edustustoissa ovat saaneet aiheen pohtia ulkoistamisella
saatavia hyötyjä myös oleskelulupa-asioissa.
Erona on nyt kuitenkin se, että oleskelulupamenettely
on Suomen kansalliseen lainsäädäntöön
pohjautuvaa, kun viisumiasioissa puolestaan noudatetaan EU:n viisumiasetusta.
Tästä syystä esitystä tuleekin
arvioida perustuslain 124 §:n kannalta, jossa
säädetään julkisen hallintotehtävän
antamisesta muulle kuin viranomaiselle ja säädetään,
että merkittävää julkisen vallan
käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan
antaa vain viranomaiselle tiettyjen edellytysten vallitessa.
Nähdäkseni esitys on linjassa perustuslain kanssa.
Perustuslain vaatimuksia korostaa se esityksen lähtökohta,
että ulkoistaminen tapahtuisi ensisijaisesti toisen Schengen-valtion
edustustolle ja viimesijaisesti ulkoiselle palveluntarjoajalle.
Oleskelulupatehtävien ulkoistamisessa on keskeistä myös
se, että annettavat tehtävät ovat avustavia
ja teknisiä eivätkä ne sisällä mitään
päätöksentekovaltaa. Keskeistä on
myös se, että ulkoisella toimijalla, on se sitten
toinen Schengen-valtio tai yksityinen yritys, on tehokkaan tietosuojan edellyttämät
puitteet kunnossa. Lisäksi on tärkeää,
että ulkoasiainministeriö ja Suomen edustusto
suorittavat tehokasta valvontaa.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
ei tuo nopeasti muutoksia oleskeluluvan hakemiseen ulkomailla, koska
ulkoistaminen oleskelulupa-asioissa edellyttää tiedonsiirtoon
soveltuvista teknisistä seikoista varmistumista, suomalaisen
hallintomenettelyn takeiden turvaamista, kouluttamista tehtävien
hoitamiseen ja etenkin tietoturvallisen menettelyn varmistamista.
Oleskeluluvat ovat myös monitahoisempia kuin viisumit ja
antavat haltijalleen enemmän oikeuksia, muun muassa asumisen,
sosiaaliturvan, työnteon, opiskelun ja vapaan liikkumisen
osalta, joten on tärkeää, että ulkoistamismenettely
toimii laadukkaasti ja sitä valvotaan tehokkaasti. Vaikka nopeita
muutoksia ei olisi tulossa, tällä esityksellä kuitenkin
tehtäisiin mahdolliseksi se, että ulkoasiainministeriö voisi
ryhtyä valmistelemaan joissakin edustustoissaan — todennäköisesti
samoissa, joissa viisumitoimintoja on jo ulkoistettu — esityksessä mainittujen
tiettyjen tehtävien ulkoistamista.
Reijo Hongisto /ps:
Arvoisa herra puhemies! Tällä hetkellä ainoastaan
Suomen ulkomaanedustusto voi ottaa vastaan oleskelulupahakemuksen
ulkomailla ja antaa tiedoksi siihen liittyvän päätöksen.
Nyt puheena olevassa lakiesityksessä ulkomailla oleskelulupa-asioihin
liittyviä tiettyjä tehtäviä,
kuten ministeri mainitsi, voitaisiin antaa toisen Schengen-valtion
edustustolle tai viimesijaisesti ulkoiselle palveluntarjoajalle.
Esityksellä tavoitellaan sitä, että on
tarpeen luoda vaihtoehtoisia tapoja nykyiselle järjestelylle
ja mahdollistaa oleskelulupahakemusten vastaanoton ja tiedoksiannon
osalta samanlaisia yhteistyömalleja, joita jo käytetään
viisumihakemusten osalta. Pohdiskelin tätä lakiesitystä lukiessani,
ovatko vaihtoehtoiset tavat itsetarkoitus vai se, että myös
tulevaisuudessa oleskelulupa myönnetään
henkilölle, joka oleskeluluvan todella "ansaitsee".
Jos ulkomaalaisluvan myöntämiseen kuuluvia
avustavia ja teknisiä tehtäviä annetaan
jonkun toisen Schengen-maan edustustolle, täytyy olla tavattoman
tarkka siitä, että näitä Suomen antamia
määräyksiä noudatetaan ehdottomasti. Ei
voi tulla kysymykseenkään sellainen vaihtoehto,
että tässä tulisi niin sanottua ohivirtausta
tai ohipuhallusta, vaan Suomen täytyy haukkana valvoa omia
etuuksiaan, jotta tänne ei pääse henkilöitä,
joita me emme tänne halua tulevan.
Arvoisa herra puhemies! Minä itse kyllä pidän
parempana ja varmempana, että Suomi hoitaa jatkossakin
lähetystöjensä kautta kaikki oleskelulupa-asiat
alusta loppuun. Ymmärrän vajavaiset resurssit,
ja pyritään parantamaan toimintoja, mutta riskiä ei
saa ottaa siinä mielessä, että Suomeen
pääsee henkilöitä, joita me
emme tänne toivo tulevan.
Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Herra puhemies! Kyseisellä ulkomaalaislain muutoksella annettaisiin
todella oikeus siirtää ulkomailla oleskelulupa-asioihin
liittyviä tiettyjä tehtäviä toisen
Schengen-valtion edustajistolle tai ulkoiselle palveluntarjoajalle.
Esitys pyrkii siis luomaan vaihtoehtoisia tapoja nykyisille oleskelulupakäytännöille.
Pidän varsin hyvänä nykyistä käytäntöä,
jossa vain Suomen ulkomaanedustusto voi ottaa vastaan oleskelulupahakemuksen
ulkomailla ja tiedottaa päätöksestä.
Voidaan pitää riskialttiina maamme sisäisen turvallisuuden
ja maahanmuuton kontrolloinnin näkökulmasta, mikäli
esimerkiksi Suomea huomattavasti välinpitämättömämpää maahanmuuttopolitiikkaa
harrastava maa, kuten esimerkiksi Ruotsi, ottaisi vastuuta Suomeen
kohdistuvista oleskelulupahakemuksista. Myös suurella skeptisyydellä on
suhtauduttava siihen ehdotukseen, että voisimme ulkoistaa
oleskelulupien käsittelyä kolmansille osapuolille.
Oleskelulupien käsittelyn ulkoistaminen voi pahimmillaan
johtaa jopa oleskelulupien kauppaamisilmiöön.
Arvoisa puhemies! Nykyinen ja sitä edeltävä hallitus
eivät ole onnistuneet tehtävässään
säädellä tehokkaasti Suomeen kohdistuvan
maahanmuuton laatua ja määrää.
Maahamme suuntautuu liikaa työperätöntä maahanmuuttoa.
Pelkään, että tämän
ulkomaalaislain muutosesityksen hyväksyminen on jälleen
yksi askel kohti hallitsematonta maahanmuuttopolitiikkaa, jonka seuraukset
olisivat maallemme dramaattiset.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksestä käy
ilmi, että Suomen ulkomaanedustustot vastaanottivat vuonna
2013 yhteensä 14 100 oleskelulupahakemusta ja
tästä määrästä noin
66 prosenttia kaikista vireille tulleista ensimmäisistä oleskelulupahakemuksista tehtiin
muualla kuin kotimaassa ennen Suomeen saapumista. Sitten kun lisäksi
tiedetään se, että Suomi edustaa toista
Schengen-valtiota 17:ssä omassa edustustossaan ja toinen
Schengen-maa Suomea 60 maassa, niin tällä toki
ymmärrän sen, että nämä hakemukset
jatkossa varmaan voidaan toimittaa näihin 60:een muuhun
Schengen-maassa olevaan edustustoon, jotka myös Suomea edustavat.
Olisinkin kysynyt ministeriltä, kasvaako hakemusten
määrä merkittävästi,
kuten viisumihakemukset ovat myös kasvaneet sen jälkeen,
kun niiden hakeminen mahdollistettiin esimerkiksi Venäjällä muuallakin
kuin edustustoissa ainoastaan. Lisäksi olisin tiedustellut,
miten jatkossa oleskelulupien oikeellisuutta pystytään
tarkistamaan, mikäli ulkopuolinen toimija eli joku muu kuin
Schengen-alueen edustusto näitä hakemuksia rupeaa
käsittelemään, ja millä me varmistamme
sen, että he noudattavat samaa tarkkuutta ja kriteerejä hakemuksia
käsitellessään.
Kuten edustaja Saarakkala tässä esitti, meidän täytyy
aina olla sen verran skeptisiä, että näillä hyvin
helposti voidaan myös jossain kulttuurissa harjoittaa kauppaa
oleskelulupien myöntämisessä ja käsittelyssä.
Siinä mielessä pelkään pahoin, että jos
näiden oleskelulupahakemuksien määrä räjähtää merkittävässä määrin,
niin niitä ei välttämättä pystytä Maahanmuuttovirastossa
tarkistamaan niin huolellisesti, että me voisimme luotettavalla
tarkkuudella myöntää oleskelulupia kaikille
henkilöille. Mehän emme halua sitä, että meille
tulee tähän maahan sellaisia aineksia, joista
olemme keskustelleet juuri viime aikoina Lähi-idän
kriisin ja näitten sotatoimialueitten yhteydessä.
Anne Louhelainen /ps:
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ulkomaalaislakia. Esityksen mukaan ulkomailla oleskelulupa-asioihin
liittyviä tiettyjä tehtäviä voitaisiin antaa
toisen Schengen-valtion edustustolle tai ulkoiselle palveluntarjoajalle.
Oleskelulupiin liittyy kuitenkin paljon kansallista sääntelyä.
Oleskelulupiin liittyy luvan haltijalle myös oikeusvaikutuksia
Suomessa. Oleskeluluvan saanut henkilö voi asua, oleskella
ja liikkua Suomessa sekä poistua maasta ja palata maahan
luvan voimassaoloaikana.
Oleskeluluvan haltijalla on myös muun muassa oikeus
sosiaaliturvaan. Kyseessä on siis lakiesitys, jota ei saa
ohittaa ilman kunnollista arviointia sen vaikutuksista. Esityksen
tavoitteena on luoda vaihtoehtoisia tapoja nykyiselle järjestelylle
ja mahdollistaa oleskelulupahakemuksiin liittyvien menettelyiden
järjestämiseksi yhteistyömalleja. Esitetyt
vaihtoehtoiset menettelyt mahdollistaisivat sen, että Suomi
voisi yksittäisissä maissa ryhtyä tekemään
yhteistyötä toisen Schengen-valtion kanssa.
Olisinkin halunnut ministeriltä tiedustella, minkä maiden
kanssa tätä mahdollista yhteistyötä on
pohdittu. Esityksen mukaan Suomi voisi ryhtyä tekemään
yhteistyötä myös ulkoisen palveluntarjoajan
kanssa. Minkätyyppisiä nämä ulkoiset
palveluntarjoajat sitten olisivat, ja miten voitaisiin laadukas
käsittely edelleen taata? Tarkoittaisiko se Suomen edustustojen
toimipisteiden tai henkilökunnan määrän
vähentämistä edelleen?
Arvoisa ministeri, tätä tärkeää toimintaa
ei pidä ulkoistaa eikä siirtää toisen
valtion tehtäväksi.
Juho Eerola /ps:
Arvoisa puhemies! Esitän ministerille ihan vain yhden
kysymyksen: miten tämä uudistus nyt estää ei-toivottujen
maahanmuuttajaryhmien Suomeen saapumista? Eli kääntäen,
toisin sanottuna: saadaanko tällä esityksellä huoltosuhdetta
heikentävää ja sisäistä turvallisuutta
vaarantavaa maahanmuuttoa kuriin? Tämmöisiä asioitahan
meidän tulisi täällä miettiä eikä sitä,
miten tänne tuloa jotenkin saadaan helpotettua. En itse
ainakaan ollenkaan ymmärrä, miten tämä uudistus
palvelee suomalaisia ja Suomen kansalaisia.
Sisäministeri Päivi Räsänen
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin totean, että taustana
tälle toki on se, että Suomi on viime vuosina
sulkenut ihan säästösyistä suuren
määrän edustustojaan, ja sen vuoksi oleskelulupien saaminen,
jos ajatellaan työperäistä maahantulotarkoitusta
tai opiskelutarkoitusta, on vaikeutunut.
Täällä kysyttiin, että mitkä olisivat
sellaisia tahoja, joiden kanssa tämä yhteistyön
aloittaminen voisi tulla kyseeseen. Niitä voisivat olla
esimerkiksi Venäjä, Ukraina, Intia, Kiina, joissa
oleskelulupahakemusten määrät ovat suhteellisen
suuret. Tässä yhteydessä muistutan, että tämä ei
koske siis turvapaikkahakemuksia, vaan nimenomaan työperäisiä ja
opiskeluun liittyviä oleskelulupahakemuksia ennen muuta.
Painotan myös sitä, että ulkoistamisessa
annettavat tehtävät olisivat luonteeltaan nimenomaan
teknisiä ja avustavia tehtäviä, eli korostan
sitä, että ne eivät sisällä harkinta-
tai päätöksentekovaltaa. Annettavat tehtävät
määritellään tarkasti laissa,
eikä muita tehtäviä voida antaa. Tällaisia
tehtäviä olisivat esimerkiksi hakemiseen liittyvien
yleisten tietojen antaminen, tietojen antaminen hakijalle vaadituista
asiakirjoista tai tietojen, hakemusten ja käsittelymaksujen vastaanottaminen,
toimittaminen Suomen edustustolle, hakijan henkilöllisyyden
varmistaminen, biometristen tunnisteiden ottaminen ja tallentaminen
ja ajanvarausten hoitaminen henkilökohtaista käyntiä varten
Suomen edustustoissa tai ulkoisen palveluntarjoajan luona ja muita oleskeluluvan
hakijan kuulemiseen liittyviä järjestelyiden hoitamisia
ja niin edelleen, ja lisäksi päätöksen,
tiedonannon välittäminen. Tietenkin on tärkeää,
niin kuin jo totesin, että tätä pohditaan
tarkasti perustuslain kannalta, koska perustuslain lähtökohta
on se, että merkittävää julkisen
vallan käyttämistä sisältäviä tehtäviä voidaan
antaa vain viranomaiselle, ja silloin sentyyppistä tehtävää ei
tietenkään voida ulkoistaa.
Keskustelu päättyi.