Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä sosiaalihuoltolain kokonaisuudistus, joka on tässä käsittelyssä, on todella tarpeellinen ja välttämätön. Mutta samalla haluan keskustan edustajien puolesta tuoda esille muutaman huomion, jota olemme pohtineet valiokuntatyössä, ja sitten lopuksi esitän muutaman lausuman eduskunnan hyväksyttäväksi.

Ensinnäkin, emme ole täysin vakuuttuneita siitä, pystyykö tämä sosiaalihuoltolaki riittävällä tavalla ennalta ehkäisevään ja varhaiseen tukeen, vai miten tässä loppujen lopuksi käytännössä kaiken kaikkiaan käy.

Myös rahoitus on ongelmallinen. Me tiedämme, että hallitus on antanut tässä viimeisen vuoden ajan paljon lupauksia siitä, että kuntien tehtäviä ja velvoitteita karsitaan. Niin ei ole tapahtunut, mutta toisaalta sitten meille ei ole myöskään tuolla valiokunnassa tullut selväksi, onko valtio turvaamassa riittävällä tavalla rahoitusta tämän sosiaalihuoltolain toteuttamiseen kunnissa.

Tärkeä asia on erityisesti lapsiperheiden kotipalvelut, joka on sitä erityistä varhaista apua. Tähän astihan, tai sanotaanko viimeisen 15—20 vuoden aikana, on ollut niin, että lapsiperheet ovat saaneet kotipalvelua, kotiapua vain lastensuojeluasiakkuuden perusteella, ja nyt teoriassa tämä sosiaalihuoltolaki lupaa tähän korjausta. Mutta sitten juuri se, onko riittävästi henkilöstöä ja resursseja siihen, jää tässä auki.

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja kiinnitti valiokunnassa ollessaan huomiota siihen, miten tärkeää on, että toimintatapoja muutetaan, että se on ihan yhtä tärkeää kuin se, että on riittävä rahoitus. Keskusta haluaa kuuluttaa erityisesti sitä, että toivottavasti vihdoinkin tämän sosiaalihuoltolain kokonaisuudistuksen myötä päästäisiin eroon palveluiden sirpalemaisuudesta, kapeasta ammattiasiantuntijuudesta ja myös siitä, minkä me näemme sekä täällä valtionhallinnon tasolla, ministeriötasolla että kuntatasolla, että sosiaali- ja terveyssektori ja sitten toisaalta koulupuoli eivät keskustele keskenään. Se on tullut asiantuntijakuulemisissa erittäin paljon esille.

Yksi asia, joka liittyy lastensuojeluun ja on meitä huolestuttanut paljon, on se, että lähes kaikissa kunnissa sosiaalityöntekijöillä on liian paljon asiakasperheitä: on jopa 160 jossakin kunnassa, ja yli 100 asiakasperhettä on erittäinkin yleistä. Oikea taso olisi varmaan, että samalla sosiaalityöntekijällä olisi ehkä noin 30—40 asiakasta per lastensuojelun työntekijä.

Kiinnitämme huomiota myös omais- ja perhehoitoon. On erittäin surullista ja onnetonta, että tämä hallitus ei saanut koko neljän vuoden aikana annettua eduskunnalle hallituksen esitystä omaishoidon siirtämisestä Kelalle ja siitä, että laadittaisiin yhtenäiset valtakunnalliset kriteerit, joiden mukaan omaishoitajat pystyisivät saamaan myös taloudellista tukea ja olisivat asuinpaikkakunnastaan riippumatta tasa-arvoisessa asemassa. Perhehoidon osalta täällä on erikseen laki käsittelyssä, ja se myös sisältää suuria puutteita.

Arvoisa puhemies! Esitän vastalauseen 1 mukaisesti seuraavan sisältöiset lausumaehdotukset eduskunnan hyväksyttäväksi:

"1. Eduskunta edellyttää, että hallitus turvaa lapsiperheiden kotipalveluun riittävät taloudelliset resurssit.

2. Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy valmistelemaan lain muutosta lastensuojelun työntekijä/asiakasmäärä -suhteen pienentämiseksi.

3. Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee pikaisesti esityksen yhtenäisistä kriteereistä omaishoidon tuelle ja tuen siirtämisestä Kelan vastattavaksi.

4. Eduskunta edellyttää, että hallitus valmistelee tällä vaalikaudella suunnitelman yksinelävien aseman ja toimeentulon parantamiseksi."

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Uudessa sosiaalihuoltolaissa on useita hyviä parannusesityksiä nykytilanteeseen, ja se on ehdottomasti tarpeellinen. Valitettavasti siinä on myös vakavia puutteita, jotka olisivat vaatineet vielä jatkotyöstämistä ja täsmennyksiä mutta myös kustannusarviointeja. Varatut määrärahat lain toteuttamiselle ovat täysin riittämättömät.

Perussuomalaisten mielestä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki ja sosiaalihuoltolaki olisi tullut ajoittaa tulemaan voimaan samaan aikaan. Näin olisi varmistettu integraation toteutuminen parhaalla mahdollisella tavalla alusta alkaen. Nyt pidämme suurena riskinä, että sosiaalihuollon osalta tehdään rakenteellisiakin muutoksia, jotta uuden lain velvoitteisiin voidaan vastata, ja pahimmillaan joudutaan uusien muutosten eteen, kun sote-laki astuu voimaan.

On myös välttämätöntä, että henkilöstörakennetta kehitetään ja eri sosiaalialan ammattilaiset saadaan juuri niihin tehtäviin, joissa heitä eniten tarvitaan, mutta myös jotta työn mielekkyys heille itselleen lisääntyy. Turhaan ei puhuta toistuvasti huutavasta sosiaalihuollon osaajien ja ammattilaisten pulasta. Tämä on asia, joka tulee ottaa erittäin vakavasti erityisesti, kun puhutaan varhaisesta tuesta ja ennalta ehkäisevästä työstä. Tämähän on eräs lain johtotähdistä, ja sen toteutuminen on ensiarvoisen tärkeää kaikkien sosiaalihuollon asiakasryhmien osalta.

Perussuomalaisille on myös tärkeää, että sosiaalihuollon asema saataisiin vihdoin samalle viivalle terveydenhuollon kanssa. Sosiaalihuollon merkitys osana yhteiskuntaa on merkittävä, puhutaan sitten kustannuksista tai inhimillisestä ulottuvuudesta. On kohtuutonta, että yhä edelleen sosiaalihuollon aseman puolesta joudutaan käymään taistelua. Perussuomalaiset odottavat, että uusi laki korjaa asiaa, samoin kuin tuleva sote-järjestämislaki, jossa sosiaalihuoltoa ei missään tapauksessa tule unohtaa.

Sosiaalihuolto on ennalta ehkäisevää työtä mutta myös korjaavaa työtä hyvin laajoilla sektoreilla niin ihmisten, yhteisön kuin yhteiskunnankin eri tilanteissa ja asioissa. Rakenteellinen sosiaalityö, joka nyt on kirjattu lakiin, on erinomaisen kannatettava asia, ja sitä on seurattava tarkoin, niin että sen tarkoitus nousee myös käytäntöön ja sosiaalityöstä aidosti tuotetaan tietoa päätöksenteon taustalle ja yhteiskunnalliseen kes-kusteluun. Tärkeää on myös se, että nämä viestit asianmukaisesti kuullaan ja ryhdytään asianmukaisiin toimiin tiedon pohjalta. Sosiaalityön ammattilaisilla kaikilla tasoilla on se aito arkielämän tieto ihmisten ongelmista ja myös aitoja ratkaisuesityksiä.

Arvoisa puhemies! Lapsiperheiden subjektiivisesta oikeudesta kotipalveluihin on käyty paljon jopa käsitteellistäkin keskustelua, kenelle ja missä tilanteissa se viime kädessä lakiesityksen mukaan kuuluisi. On ymmärrettävää, että aina edes oikeus vain kotipalvelujen saatavuuteen ei ole riittävää tukitoimintaa perheelle, vaan tarvitaan monimuotoisia tukitoimia perheiden hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemiseen. Kotiin saatava kodinhoidollinen apu määrätyissä elämäntilanteissa aivan varmasti poistaa osaltaan tarvetta vahvempien lastensuojelutoimien tarpeeseen.

Olen itse saanut aloittaa työurani eräänlaisena kotiavustajana 16-vuotiaana, ja tällöin oli aivan selvää, että perheisiin mentiin pyynnöstä auttamaan, myös esimerkiksi lastenhoidossa, jos perheen tilanne sitä vaati. Samalla hoidettiin pyykinpesua ja ruuanlaittoa.

Perussuomalaiset ovat esittäneet entisen kotiavustajan ammattinimikkeen palauttamista, mutta vastaavasti esimerkiksi hoiva-apulaiset voisivat hyvin tähän asiaan antaa oman vahvan panoksensa. Tämä myös auttaisi tulevaisuudessa ikääntyvien kohdalla, jotka tarvitsevat kodinhoidollista apua, ja esimerkiksi lähihoitajat ja sairaanhoitajat voisivat keskittyä puhtaasti sairaanhoidolliseen puoleen. Tämä antaisi aidosti aikaa niin palvelujen saajalle kuin antajalle. Perussuomalaiset uskovat, että uusin henkilörakentein voisimme löytää myös uusia toimintamalleja ja vapauttaa resurssit sinne, missä niitä tarvitaan.

Arvoisa puhemies! Haluan nostaa esiin myös laissa olevan sosiaalihuoltolain kirjauksen henkilöstön suojaamisesta tilanteissa, joissa he ilmoittavat työnantajansa ei niin hyväksyttävistä toimista. Alan ammattilaiset pitävät ymmärtääkseni kirjausta kohtuullisena. Olen kuitenkin saanut myös viestiä, että voisi olla syytä pohtia eräänlaiseen uhkasakkoon verrattavaa kirjausta, jotta laki varmasti suojelisi ammattihenkilöstöä. Erityisesti tämä huoli on tullut esiin määräaikaisissa työsuhteissa tai koeajalla olevien henkilöiden kohdalla.

Lopuksi vielä haluaisin nostaa esiin lain eri käsitteiden määrittelyn. Valiokuntakäsittelyn aikana kävi ilmi, että saman käsitteen voi ymmärtää hyvin eri tavoin. Tämänkin vuoksi on erittäin tärkeää, että lain perusteluteksteihin kiinnitetään erityistä huomiota, jotta turhaa tulkinnanvaraisuutta ei syntyisi. On kohtuutonta, mikäli oikeuskäytäntöjen kautta joudutaan hakemaan käsitteille määritelmiä tai mitä laissa oikeasti on tarkoitettu. Tämänkin lain osalta selkeää epäselvyyttä syntyi muutamilta osin siitä, mitä perustelutekstissä on tarkoitettu. Etenkin tämä nousi esiin käsiteltäessä juuri perheille annettavaa kodinhoidollista apua ja tukea, kenelle ja missä tilanteessa sitä annetaan. Tähän valiokunta kiinnittikin huomiota, ja hyvä näin. (Puhemies koputtaa)

Lopuksi, vaikka laissa on paljon hyvää, on laissa vielä paljon korjattavaakin, josta osa nouseekin esiin perussuomalaisten jättämissä vastalauseen mukaisissa lausumaesityksissä. Näin ollen teen vastalauseen 2 mukaiset lausumaehdotukset.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kannatan edustaja Vehviläisen tekemiä lausumaehdotuksia.

Muutama sana tämän kannatuspuheenvuoron lisäksi itse tästä sosiaalihuoltolaista.

Takana on vuosien valmistelutyö, jossa on nykyaikaistettu sosiaalihuollon yleislakia tavalla, joka on ollut hyvää työtä aivan loppumetrejä lukuun ottamatta. Ne loppumetrien ongelmat ovat tulleet siitä samasta asiasta, samasta kysymyksestä, ongelmasta kuin niin monessa muussakin kohdassa. Tämä laki on lähtökohtaisesti parempi kuin se laki, jota toimeen pannaan. Resurssien ja tämän lain ristiriita on olemassa.

Tässä laissa on paljon hyvää. Näkökulma siitä, että ihminen on olemassa, asiakas on se, joka palveluja tarvitsee, nostetaan tässä laissa aivan kärkeen. Se on hyvä ja kannatettava asia. Jotta laki voi tulla edes siinä muodossaan voimaan kuin taloudelliset ja muut resurssit antavat mahdollisuuden, tämä laki tulee vaatimaan kulttuurimuutosta. Näkökulma järjestelmästä ihmiseen, se muutos pitää kyetä tekemään.

Lain keskeistä ydintä on se, että sosiaalihuollon palveluja voi itse kukin meistä tarvita jossakin vaiheessa omaa elämänkaarta. Se palvelujen tarve syntyy useimmiten siellä omassa elinympäristössä, omassa asuinympäristössä. Palvelujen saavutettavuuden tulisi olla sellainen, että on sitten millä kohdalla elämänkaarta tahansa, niin tämä palvelujen saatavuus omassa asuinympäristössä, elinympäristössä mahdollistuu.

Tässä yhteydessä on pohdittava myös yleislain- ja erillislainsäädännön suhdetta. Kokonaisuudistus sosiaalihuoltolakiin lähtee siitä, että erillislainsäädännön tarve vähenee. Mehän olemme vuosien ja tässä tapauksessa vuosikymmenten saatossa vähän ajautuneetkin siihen tilanteeseen, että erillislainsäädännön kautta on paikattu tai parannettu, kehitetty — mitä verbiä missäkin tilanteessa voikaan käyttää — niitä palveluja ja asioita, joita sosiaalihuollossa tarvitaan palvelutarpeiden täyttämiseen.

Tässä sosiaalihuoltolain kokonaisuudistuksessa on pyritty siihen, että yleislaki olisi se määräävämpi laki ja esimerkiksi lastensuojelun osalta palveluja kohdennettaisiin ennalta ehkäisevästi niin, ettei erityislainsäädännön piiriin edes jouduttaisi tai ajauduttaisi. Tämä perusperiaate on hyvä, että jos missä, niin tässä kohdassa tullaan tarvitsemaan myös niin toimintatapojen kuin toimintakulttuurinkin muutosta.

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnassa näkemyseroista huolimatta edustajilla on tahto tehdä parempaa ja hoitaa ja päättää asioista niin, että tulevaisuus olisi nykytilaa parempi. Tämä sosiaalihuoltolaki tähtää siihen, että ihmisillä olisi turvallisempi ja parempi elämä ja arki siinä omassa elämäntilanteessa. Voi vain toivoa, että tästä laista tulisi täytäntöön laitettaessa muutakin kuin lainkirjain.

Johanna Jurva /ps:

Arvoisa herra puhemies! Sosiaalihuoltolain uudistus on lämpimästi tervetullut uudistus, joka pitää sisällään paljon hyviä tavoitteita kuten painopisteen siirtämisen erityispalveluista yleispalveluihin sekä asiakkaan yhdenvertaisuuden vahvistamisen ja viranomaisyhteistyön tiivistämisen.

Asian käsittelyn yhteydessä ilmeni joitakin epäkohtia, kuten kotipalveluiden saatavuus, etuusneuvonnan riittävyys sekä kuntien riittävät resurssit ja henkilöstön koulutus.

Edustaja Mäntylä piti ansiokkaan puheenvuoron, jossa hän nosti esille juuri näitä epäkohtia, joita perussuomalaisten vastalauseeseen sisältyy, joten pidemmittä puheitta kannatan edustaja Mäntylän tekemää esitystä.

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä uudistus pitää sisällään pääosin kannatettavia tavoitteita ja esityksiä, esimerkiksi edellä mainitut viranomaisten yhteistyön tiivistäminen ja asiakkaiden yhdenvertaisuuden vahvistaminen, ja myöskään ennalta ehkäisevän työn vaikuttavuutta ja merkitystä ei voi liikaa painottaa. Lapsen edun ja lasten oikeuksien tulee aina olla painotettavia tekijöitä, ja niitä on pyrittävä toteuttamaan mahdollisimman hyvin.

Arvoisa puhemies! Kuntatalous on vaikeuksissa, kuten niin hyvin tiedämme. Huolta herättääkin se, riittävätkö kuntien resurssit uusille velvoitteille. Paljon kysymyksiä herättää se, miten rahoitus turvataan tämän tärkeän lakiesityksen toteuttamiseksi.

Tarja Filatov /sd:

Arvoisa puhemies! Laki on saanut tässä salissa kiitosta, ja se on ihan aiheellista, mutta se on saanut myös epäilyjä siitä, riittävätkö resurssit, ja epäily on varsin ymmärrettävää. Lapsiperheiden kotipalvelun tai -avun lisäämistä kannattavat varmasti kaikki, koska me hyvin tiedämme, että perheisiin, lapsiin ja nuoriin kohdistuneet auttamis- ja tukitoimet tuottavat paremmin kuin mitkään muut investoinnit. Myös suurimmat taloudelliset hyödyt saavutetaan panostamalla jo pienten lasten perheisiin.

Ehkäisevän työn voimavarat ovat monessa kunnassa alimitoitetut. Rahoituksen painopiste on siirtynyt korjaaviin toimiin. Ennalta ehkäiseviin toimiin verrattuna korjaavat toimet ovat kuitenkin hyvin kalliita. Jos katsomme tätä kustannuskehitystä, kannattaa ehkä hieman arvioida sitä, mitä on tapahtunut tässä meidän lähihistoriassamme, ja verrata sitä, mitä tapahtuu korjaavien palveluiden ja ennalta ehkäisevien palveluiden suhteen.

Jos me ajattelemme vaikkapa korjaavana palveluna lapsen sijoitusta kodin ulkopuoliseen hoivaan, niin se maksaa vuodessa 90 000 euroa. Ennalta ehkäisevässä toiminnassa näillä samoilla toimilla, joilla yhtä syrjäytynyttä nuorta maksetaan, me saisimme 1 000 tapaamista sosiaalityöntekijän kanssa tai 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai 400 perheneuvolakäyntiä tai lähes 3 000 tuntia kotipalvelua ja 7 vuotta intensiivistä perhetyötä. Kun näitä lukuja ajattelee nykytilanteeseen, voi sanoa, että meillä on varaa ennalta ehkäiseviin toimiin. Meillä ei ole varaa jättää niitä tekemättä, ei inhimillisesti eikä taloudellisesti.

Jos me mietimme, mitä on tapahtunut siinä kokonaisuudessa ja miten palvelurakenteemme on muuttunut, niin esimerkiksi vielä 1990-luvun alussa lapsiperheitä, jotka saivat kotipalvelua tai kotihoidon apua, oli noin 50 000. Vuonna 2000 näitä perheitä oli enää alle 20 000 ja vuonna 2012 enää alle 10 000. Eli vuodesta 1990 suunnilleen näihin päiviin kotihoidon apua saaneiden lapsiperheiden määrä väheni yli 80 prosenttia. Samaan aikaan meillä kasvatus- ja perheneuvoloiden asiakasmäärät lisääntyivät lähes 50 prosenttia. Lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrä lisääntyi yli 100 prosenttia. Huostaan otettujen nuorisoikäisten osuus ikäluokasta kasvoi yli 150 prosenttia, ja psykiatrisessa laitoshoidossa olevien ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten osuus ikäluokasta kasvoi yli 150 prosenttia.

Jos me mietimme tätä kehitystä, me näemme, että näillä rahoilla on yhteys. Mielestäni edustaja Rehula sanoi hyvin, kun hän sanoi, että pelkkä laki ei riitä, vaan tarvitaan ajatuksellista muutosta, ja näillä luvuilla yritän perustella sitä ajatuksellisen muutoksen yhteyttä myös talouteen. Liian usein me kunnissa ajattelemme vain sitä yhden vuoden budjettia. Jos me panostamme ennalta ehkäiseviin toimiin, niin se maksaa tässä ja nyt, mutta muutaman vuoden päästä se saattaa tuottaa huomattavat säästöt. Meidän pitäisi myös sosiaalipolitiikassa osata ajatella, että on ennalta ehkäiseviä investointeja, ei palvelukuluja.