7) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maataloustuotteiden
markkinajärjestelystä annetun lain muuttamisesta
ja elintarvikelain 2 §:n 3 momentin kumoamisesta
Jari Leppä /kesk(esittelypuheenvuoro):
Herra puhemies! Muutama sana tästä lakiesityksestä on
paikallaan. Elikkä tällä lakimuutoksellahan maataloustuotteiden
markkinajärjestelystä annettua lakia muutetaan
siten, että sinne lisätään Euroopan
unionin lainsäädännön mukaisesti välttämättömät
tuottajaorganisaatioiden hyväksymiset ja kaupanpitämisen
vaatimukset ja muutoinkin modernisoidaan lakia. Tältä osin
se on ihan paikallaan.
Valiokunta kiinnittää muutamiin asioihin huomiota,
ja yksi asia on se, että valiokunta pitää tärkeänä,
että muillekin aloille kuin hedelmä- ja vihannesalalle
tarjotaan uusia keinoja markkinahallintaan ja viljelijöiden
neuvotteluvoiman parantamiseen esimerkiksi tuottaja- ja toimialaorganisaatioiden
kautta.
Valiokunta myös pitää ihan täysin
välttämättömänä,
myös taloudellisista syistä, sitä, että valvonnan
hallintaprosesseja yksinkertaistetaan ja joustavoitetaan. Tätä kautta
saamme byrokratiaa vähemmälle kuin mitä sitä tällä hetkellä voimassa
olevassa laissa on.
Tähän liittyvät myöskin
Tullin tarkastusmenettelyt ja sen tarvitsemat resurssit, ja niistä totta kai
pitää huolehtia. Tässä yhteydessä ei
puututa tarkastusmaksuihin koskevaan säädöstöön.
Se on erillinen lainsäädäntöhanke,
ja esitys onkin valmisteltu siten, että nämä valmistellaan
erikseen ja aikanaan sitten myöskin päätetään.
Mutta tästä riippumatta kunnilla on omat mahdollisuutensa
tästä laistakin johtuviin maksujen tarkistuksiin,
ja siihen ei millään tavalla tämä lakiesitys puutu.
Mutta sitten vakavampi asia, arvoisa puhemies, ja se on se,
että me joudumme niin valiokuntakäsittelyssä kuin
myöskin nyt suuressa salissa tekemään
tämän ja myöskin päiväjärjestyksen
seuraavan lain osalta päätöksiä vaillinaisin tiedoin:
meillä ei ole käytettävissä kaikkia
niitä säädöksiä ja
niitä viittauksia, joita Euroopan unionista tulee. Siksi
ne on valiokunta myöskin maininnut selkeästi tässä mietintötekstissään. Tällaista
lainsäädäntötyötä toivottavasti
ei tässä talossa Suomessa jouduta tekemään.
Tämä ei ole meidän lainsäätäjien
kannalta missään tapauksessa hyväksyttävää,
että me joudumme tekemään näin — niin
kuin näette kaikki, täällä mietintötekstissä lakipykälien
osalta on tyhjiä sulkeita, joihin sitten lisätään
aikanaan tarvittavat viittaukset Euroopan unionin lainsäädäntöön.
Tämä ei ole hyvää lainsäädäntömenettelyä,
ja hallituksesta riippumatta ja Euroopan unionista, kulloisestakin
komissiosta ja päätöksentekomekanismeista,
riippumatta näin ei voi jatkossa olla. Toivottavasti tämä viesti
menee kaikille perille, että tämä ei
ole oikea tapa säätää lakeja.
Timo V. Korhonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Minäkin aloitan siitä,
mihin puheenjohtaja Leppä lopetti, eli meidän
on kyllä syytä kiinnittää erittäin
kriittistä huomiota siihen, että tässä talossa
joudutaan tekemään lainsäädäntöä puutteellisin
tiedoin.
Mutta sitten tähän itse lakiesitykseen. Tämä lakiesityshän
on muun muassa sen takia tärkeä, että meidän
on haettava ja löydettävä kaikki mahdolliset
keinot sen eteen, että viljelijöitten tuottaja-asemaa
tässä elintarvikeketjussa voidaan kaiken kaikkiaan
parantaa. Minkä vuoksi? Sen takia, että meidän
maatalousalkutuotanto on tällä hetkellä hyvinkin
vakavassa kannattavuuskriisissä. Olisi tärkeää,
että myös muille aloille kuin pelkästään
hedelmä- ja vihannesalalle tarjotaan uusia keinoja markkinahallintaan
ja viljelijöitten neuvotteluvoiman parantamiseen esimerkiksi
tuottaja—toimiala-organisaatioitten kautta. Tähän
meidän pitää löytää keinoja,
ja tämän vuoksi olisi syytä myös
kiirehtiä tähän asiaan liittyvän
sääntelyn kilpailuvaikutuksen selvittämisen
toteuttamista.
Mutta lakiesitys, arvoisa puhemies, kaiken kaikkiaan on erittäin
hyvä.
Arto Pirttilahti /kesk:
Arvoisa puhemies! Todellakin Suomen maataloustuotannon tila
on kriisissä. Esimerkkinä nostetaan nyt vaikka
lihantuotanto- ja sianlihantuotantoalat ja varsinkin tämä kilpailu
sitten suhteessa meidän Euroopan unionin muihin maihin.
On erittäin tärkeää, että tuottajien
asemaa tällä vankistetaan ja tuottaja—toimiala-organisaatioita
voidaan myös perustaa muille toimialoille.
Myös tässä lainsäädännössä on
erittäin hyvä kohta niin kuin monessa muussakin
ainakin hyvä tarkoitus on, että pidetään
välttämättömänä yksinkertaistaa
valvonnan ja hallintoportaiden byrokratiaa. Nämä ovat
semmoisia hienoja lauseita, mutta aina päätösten
jälkeen, kuinka moninkertaiseksi se byrokratia sitten muodostuukin, itse
olen huolissani, toteutuuko tämä todella siellä ruohonjuuritasolla,
missä valvontaa tehdään, myös
sitten ministeriöitten ja muitten kautta. Jospa nyt kerrankin
saataisiin se käytäntöön. Esimerkkinä pidän
tätä aikaisemman hallituksen aikana tehdyn Kivikon
raportin hyvää käyttöönottoa
maaseutuhallinnon alalla. Toivottavasti tässäkin
tämä tulee toteutumaan.
Jari Leppä /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämän lain sisältö todellakin
tarkoittaa sitä, että tuottajilla on oikeudenmukaisempi
osuus elintarvikemarkkinoista ja koko pitkästä ketjusta
ja mahdollisuus saada neuvotteluvoimaa on tasapainoisempi toivon
mukaan tämän lain soveltamisen jälkeen.
Meillä Suomessa tuottaja—toimiala-organisaatiota
ei ole kovin monelle maataloustuotannon alalle syntynyt, ja yksi
syy on se, että meillä toimintatavaksi on jo vuosikymmenien
aikana vakiintunut osuuskuntatoiminta. Siksi on oleellisen tärkeää,
että me pidämme huolen kansallisesti siitä,
että meidän lainsäädäntömme,
niin verolainsäädäntö kuin kaikki
muukin lainsäädäntö, tunnistaa
tasavertaisena toiminnan muotona myös osuuskunnat niin
osakeyhtiöiden, pörssiyhtiöiden kuin
henkilöyhtiöidenkin kanssa eikä sitä osuustoimintaa
lähdetä tarpeettomalla tavalla ahdistamaan ja
ajamaan nurkkaan. Se vaikuttaa suoraan myöskin silloin
tuottajan asemaan elintarvikemarkkinoilla, ja juuri sen parantamiseen,
sanotaan kolmannen kerran, tämä laki tuo selkeästi
muutosta parempaan suuntaan, mutta pidetään huoli,
että niillä kansallisilla toimilla me emme vie
asiaa huonompaan suuntaan.
Yleiskeskustelu päättyi.