Täysistunnon pöytäkirja 129/2001 vp

PTK 129/2001 vp

129. PERJANTAINA 9. MARRASKUUTA 2001 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen esitys laiksi korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain 3 §:n muuttamisesta

 

Kaarina  Dromberg  /kok:

Arvoisa puhemies! Eduskunta on useasti viime vuosina vaatinut hallitukselta toimenpiteitä yliopistojen perusvoimavarojen vajeen korjaamiseksi. Viime syksynä eduskunnassa oli vireillä hallituksen esitys laiksi korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain 3 §:n muuttamisesta eli hallituksen esitys n:o 113/2000 vp. Ehdottaessaan hallituksen esitystä hyväksyttäväksi sivistysvaliokunta muutti ratkaisevalla tavalla yliopistoille suunnattavia lisävoimavaroja koskevaa säännöstä. Sivistysvaliokunnan kannanoton mukaan yliopistojen toimintamäärärahat olisivat kohonneet ... (Hälinää)

Puhemies:

(koputtaa)

Puheenjohtaja Dromberg, anteeksi hetkinen! — Täällä on totisesti sen laatuinen äänenkäyttö nyt salissa, että ei ole kohtuullista valiokunnan puheenjohtajan pitää esittelypuheenvuoroaan. Pyydän käymään yksityiset keskustelut salin ulkopuolella ja rauhoittumaan eduskuntatyöhön.

Puhuja:

Kiitos, puhemies! — Sivistysvaliokunnan kannanoton mukaan yliopistojen toimintamäärärahat olisivat kohonneet vuonna 2002 vuoteen 2000 verrattuna 978 miljoonalla markalla. Eduskunnan täysistunnon ensimmäisen käsittelyn jälkeen hallitus veti esityksen pois. Huomattavaa on, että tämän hallituksen esityksen perusteluissa ei mainita asiasta viime syksynä annettua esitystä ja sen käsittelyvaiheita.

Valiokunnan tämänkertainen mietintö on melko suppea. Seikkaperäisemmin valiokunta käsitteli yliopistojen rahoitusongelmia viimesyksyisessä mietinnössään. Valiokunta pitää myönteisenä sitä, että viime syksynä valiokunnan käsiteltävänä olleeseen hallituksen esitykseen verrattuna rahoitusjärjestelmä tässä esityksessä johtaa parempaan lopputulokseen yliopistojen kannalta niin määrärahojen suhteen kuin sen vuoksi, että tiivis kytkentä tutkintojen määriin on jätetty pois.

Valiokunta pitikin välttämättömänä jo edellä mainitussa mietinnössään ottamassaan kannanotossa, että yliopistojen rahoitusrakennetta pyritään edelleen kehittämään niin, että yliopistojen tehtäväkenttä koko laajuudessaan voitaisiin huomioida rahoitusta määriteltäessä nykyistä paremmin. Samoin valiokunta kiirehti tulosohjausjärjestelmän uudelleenarviointia niin, että opetuksen ja tutkimuksen laadulliset kriteerit sekä yliopistojen sivistystehtävän hoitaminen huomioidaan siinä nykyistä voimakkaammin. Nyt käsittelyssä olevan hallituksen esityksen säännöksen sanamuoto antaa mahdollisuuden kehittää järjestelmää, jossa voidaan rahoitukseen vaikuttavana tekijänä ottaa yliopistojen toiminta laajemmin huomioon kuin ainoastaan suoritetut tutkinnot.

Valtiovarainvaliokunta antoi eduskunnan päätöksen mukaisesti lausunnon tästä hallituksen esityksestä. Valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan sivistysvaliokunnalle ehdottanut, että sivistysvaliokunta harkitsisi hallituksen esityksen muuttamista siten, että myös vuokrasta aiheutuvat kustannustason muutokset otetaan huomioon vuosittaista määrärahatarkistusta tehtäessä. Sivistysvaliokunta on selvittänyt asiaa ja todennut, että vuokrien huomioon ottamiseen suoraan lakiin otettavan säännöksen nojalla määrärahoista päätettäessä liittyy myös monenlaisia epäkohtia. Sen vuoksi sivistysvaliokunta ei tässä vaiheessa ehdota säännöstä asiasta.

Sivistysvaliokunta kuitenkin pitää välttämättömänä, että tilakustannusten määräytyminen ja niiden huomioon ottaminen yliopistoille myönnettävissä määrärahoissa selvitetään mahdollisimman nopeasti. Selvitys tulee tehdä yhteistyössä asianomaisten tahojen kesken ja edustettuina tulee olla ainakin opetusministeriön, valtiovarainminiteriön, yliopistojen ja Senaatti-kiinteistöjen. Sen vuoksi sivistysvaliokunta ehdottaa asiasta lausumaa, jossa edellytetään pikaista selvitystä tilakustannusten yliopistoille aiheuttamista kustannuksista. Selvitykset tulee tehdä niin, että tarvittavat korjaukset voidaan tehdä vuoden 2003 talousarviosta päätettäessä.

Arvoisa puhemies! Mietintöön sisältyy vastalause, jossa ehdotetaan korkeampia määrärahalisäyksiä vuosille 2002—2004 kuin valiokunnan hyväksymässä hallituksen esityksessä.

Maria Kaisa Aula /kesk:

Arvoisa puhemies! Muutama sana valtiovarainvaliokunnan lausunnosta, jonka annoimme sivistysvaliokunnalle korkeakoulujen kehittämislaista.

Käsityksemme on sivistysvaliokunnan kanssa yhteinen siitä, mikä on korkeakoulujen ja yliopistojen tämänhetkinen ongelma. Ongelma on se, että toiminnot ovat 90-luvun aikana laajentuneet nopeammin kuin määrärahat ja näiden välille on tullut aikamoinen epäsuhta, joka on kertautunut 90-luvun aikana. Tietysti tämä johtuu erityisesti opiskelijamäärien kasvusta, mutta myös muiden tehtävien kasvusta.

On ihan hyvä ottaa muutamia lukuja. Niin kuin valiokunta toteaa, vuosina 91—99, kun otetaan toiminnan laajentuminen huomioon, osoitetut määrärahat ovat laskeneet uusia opiskelijoita kohden 13 prosenttia ja maisterin- ja tohtorintutkintojen yhteismäärää kohden 30 prosenttia. Siltä kannalta uusi korkeakoulujen kehittämislaki on erittäin tarpeen.

Kustannustason nousua on 90-luvulla kompensoitu palkkamenojen osalta, mutta esimerkiksi tilakustannusten voimakasta kasvua ei ole otettu huomioon. Tätä valtiovarainvaliokunta erityisesti keskittyi käsittelemään, ja sen vuoksi tilakustannuksista muutama sana vielä puheenvuoroni loppupuolella.

Toinen ongelma tilakustannusten ohella on se, että monia uusia tehtäviä ja hankkeita on toteutettu valtakunnallisina hankkeina, jotka on rahoitettu pääasiassa yliopistojen voimavaroja uudelleenkohdentamalla. Ne ovat pienentäneet yliopistojen niin sanottua vapaata perusrahoitusta eli sitä rahoitusta, mitä yliopistot pystyvät itse vapaasti yliopistojen sisällä kohdentamaan. Yhä suurempi osa yliopistojen rahoista on tosiaankin sitoutunut näihin erilaisiin opetusministeriön kanssa sovittuihin valtakunnallisiin tavoitteisiin.

Valtiovarainvaliokunnalla on ollut sivistysvaliokunnan kanssa tosiaan sama näkemys siitä, että yliopistojen vapaan, sitomattoman perusmäärärahan osuutta tulisi lisätä. Meillä on ollut myöskin sama käsitys siitä alun perinkin, mikä yliopistomäärärahojen vaje oli. Kun sivistysvaliokunta lähti korkeakoulujen kehittämislakia korjaamaan ja muuttamaan hallituksen esitystä, sen taustalla oli myöskin valtiovarainvaliokunnasta tullut ponsilauselma, jossa edellytimme juuri tämän suuntaista toimintaa budjettimietinnössämme.

Tämä hallituksen esitys on, totta kai, niin kuin valtiovarainvaliokuntakin toteaa, selkeästi parempi kuin hallituksen alkuperäinen esitys, ja tämä on myönteistä, mutta tämä ei kuitenkaan vielä kokonaan kompensoi jälkeenjääneisyyttä näissä yliopistojen toimintamäärärahoissa. Opetusministeriöhän itse ehdotti, jos verrataan nyt esitettyyn 500 miljoonaan markkaan, joka tässä tulee ylipistoille lisärahoitusta, 190:tä miljoonaa markkaa enemmän, ja oli tietysti hyvä, että korkeampaan summaan pyrittiin.

Yliopistorahoituksen jälkeenjääneisyys on tietysti omiaan vaikeuttamaan osaavan työvoiman saatavuutta elinkeinoelämälle, yliopistojen kilpailukykyä ja muita tämmöisiä taloudenkin näkökulmasta tärkeitä asioita. Mutta valtiovarainvaliokunta haluaa kiinnittää huomiota siihen, että rahoituksen jälkeenjääneisyys on vaikeuttanut myös yliopistojen sivistystehtävän hoitamista. Sivistystehtävä edellyttää myös panostusta sellaisiin toimintoihin, jotka eivät välttämättä näy suurina tuotannollisina kasvulukuina, mutta luovat pohjaa henkiselle ja kulttuuriselle kasvulle. Juuri tämän tyyppiset alat tahtovat tässä resurssikilpailussa jäädä jälkeen.

Valtiovarainvaliokunta kiinnitti huomiota erityisesti yliopistojen tilakustannuksiin. Yliopistokiinteistöjen hallintohan muutettiin 90-luvun lopulla, kun yliopistokiinteistöt siirrettiin opetusministeriöltä Valtion kiinteistölaitokselle, nykyisille Senaatti-kiinteistöille. Samalla otettiin käyttöön niin sanottu sisäinen vuokrajärjestelmä. Sisäinen vuokrajärjestelmä on sinänsä ihan perusteltu. Tavoitteena on lisätä tietenkin virastojen kustannustietoisuutta ja tehokasta tilojen käyttöä ja kohdentaa kustannukset oikein. Mutta sen tarkoitus oli olla virastojen sekä yliopistojen nettomenojen kannalta neutraali. Tarkoitus oli, että budjettikehystä yliopistoille lisätään sillä vuokramenojen määrällä, mitä ne maksavat Valtion kiinteistölaitokselle, nykyisille Senaatti-kiinteistöille.

Valtiovarainvaliokunnan selvityksessä kävi hyvin esille, että tätä kasvua ei ole täysimääräisesti kompensoitu. Erityisesti vuokrien indeksikorotuksia ei ole yliopistoille kompensoitu, vaan ne ovat osaltaan nakertaneet opetukseen ja tutkimukseen tarkoitettua perusvoimavaraa.

Valiokunta kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että Senaatti-kiinteistöt tekee hankesuunnitelmansa ja investointipäätöksensä tuottoperusteisesti ja käyttää pääoman 7 prosentin tuottoon perustuvaa vuokranmääritystapaa. Valiokunta katsoo, että yliopistokiinteistöjä tulisi käsitellä kuitenkin niiden erityisen luonteen edellyttämällä tavalla. Siksi olisi parempi, että yliopistojen vuokrat määräytyisivät kustannusperusteisesti eikä tuotto- tai markkinaperusteisesti.

Tämä kiinteistötoiminta kuitenkin yliopistotoiminnan näkökulmasta on välineellistä, ja sen on tarkoitus tukea koulutusta ja tutkimusta.

Tämän takia pidimme tärkeänä, että sivistysvaliokunta harkitsee kehittämislain muuttamista niin, että vuokrista aiheutuvat kustannukset otettaisiin huomioon vuosittaista määrärahatarkistusta tehtäessä. Myöskin on tärkeää ylipäätään uudelleenarvioida ja kehittää yliopistojen vuokranmääräytymisjärjestelmää niin, että vuokrien näköpiirissä oleva voimakas kasvu ja vuokrakustannusten kasvu saataisiin hallintaan. Tästä näkökulmasta pidän hyvänä, että sivistysvaliokunta on ottanut mietintöönsä tämän ponsilauselman.

Tietysti olisi ollut aina parempi, jos asia olisi saatu heti pykälämuotoon, mutta on selvää, että tässä on monia selvitettäviä asioita, jotka liittyvät niihin neuvotteluihin, joita ministeriön, yliopistojen ja Senaatti-kiinteistöjen välillä on käytävä. Näitähän on yritetty käydä kuluneen kevään ja syksynkin aikana, mutta ne ovat valitettavasti rauenneet tuloksettomina. Nyt on erittäin hyvä, että sivistysvaliokunnan ponnenkin myötä eduskunta vauhdittaa tätä työtä. Toivottavasti saadaan nämä tahot yhteen niin, että saadaan myöskin tilakustannusten osalta yliopistojen perustoimintoja paremmin tukevat käytännöt toimeen.

Opetusministeri Maija Rask

Arvoisa rouva puhemies! Sivistysvaliokunta esittää, että eduskunta hyväksyisi kehittämislakiehdotuksen muuttamattomana, ja se on hyvä asia.

Muutama sana yliopistojen perusrahoituksen turvaamisesta. Se on ollut hallituksen yksi keskeisimmistä tavoitteista. Ylipäätään voi todeta sen, että hallitus on todellakin panostanut opetukseen ja tutkimukseen. Sen näkee katsomalla budjettilukuja, koska kun vuoden 99 budjettia vertaa ensi vuoden budjettiesitykseen, niin opetusministeriön hallinnonalan menot ovat nousseet yli 6 000 miljoonaa markkaa, joten koulutukseen ja tutkimukseen halutaan panostaa.

Kuluvana vuonna yliopistojen toimintamenomäärärahat lisääntyivät yli 400 miljoonaa markkaa edelliseen vuoteen verrattuna, ja ensi vuonna yliopistojen toimintamenot lisääntyvät yli 500 miljoonaa markkaa. Tämän lisäksi kehittämislaki toteutuessaan tuo yliopistoille vuosina 2003—2004 yhteensä vähintään 297 miljoonaa markkaa. On selvää, että kehittämislain turvaaman tason yli menevät rahoitustarpeet otetaan opetusministeriössä huomioon seuraavien vuosien määrärahakehysten valmistelussa. Tästä ei varmaankaan ole epäilystä.

Tämän lisäksi usein jää huomiotta se, että Suomen Akatemian tutkimushankkeisiin sisältyvä yleiskustannusosuus ja huippuyksikkötoiminnan lisävaltuus merkitsevät täydessä laajuudessaan 165:tä miljoonaa markkaa. Näidenkin lukujen valossa voi todeta, että yliopistojen rahoituksesta tahdotaan pitää huoli.

Miten sitten Suomi panostaa korkeakoulutukseen verrattuna muihin Oecd-maihin? Valiokunnan mietinnössä on vastalause, jossa tähän kysymykseen puututaan. Vuonna 98 Suomi käytti korkea-asteen koulutukseen yli Oecd-maiden keskiarvon. Keskiarvo oli 1,33 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomen luku oli 1,67 prosenttia. Suomen jälkeen jäävät muun muassa Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Hollanti. Suomen panostus tutkimus- ja kehittämistoimintaan on maailman huippua, sitä ei kukaan voi kiistää. Mutta sitten on olemassa yksi mittari, jonka kohdalla näyttää siltä, että me jäämme jälkeen Oecd:n keskiarvosta. Se on se mittari, jolla mitataan panostusta opiskelijaa kohden. Miten se on sitten mahdollista? Se on mahdollista sen tähden, että tähän lukuun vaikuttaa se, että Suomessa kokonaisopiskelijamäärä on hyvin suuri, mutta mukana ovat poissa oleviksi ilmoittautuneet ja myös passiiviset opiskelijat.

Meillä on selvitetty opetusministeriössä sitä, kuinka paljon meillä oikeasti on yliopisto-opiskelijoita, ja näyttää siltä, että noin puolet yliopisto-opiskelijoista voidaan katsoa osa-aikaisiksi. Meillä ei ole tällaista osa-aikaisopiskelijastatusta. Huolestuttavaa oli myös se, että laajassa selvityksessä kävi ilmi, että viidennes kirjoilla olevista ei ollut edellisen vuoden aikana suorittanut lainkaan opintoja. Toisaalta jos kansainvälisessä Oecd-vertailussa otetaan lähtökohdaksi kumulatiivinen panostus per opiskelija, huomataan, että Suomessa kustannukset ovat yli 45 000 US-dollaria, kun tietoja antaneiden Oecd-maiden keskiarvo on vain hiukan yli 35 000 US-dollaria.

Arvoisa puhemies! Mitä nyt on tarkoitus tehdä? Tulosohjausjärjestelmää on syytä kehittää. Tähän on opetusministeriössä ryhdytty. Olemme asettaneet työryhmän kehittämään ministeriön ja yliopistojen välistä tulosohjausjärjestelmää ja toimintamenorahoituksen muodostumisperusteita sopimuskaudelle 2004—2006. Työryhmän määräaika on syyskuun loppuun ensi vuonna. Tulosohjausjärjestelmän kehittämisen keskeisenä lähtökohtana on valtakunnallisten korkeakoulupoliittisten tavoitteiden tukeminen, myös valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan Aulan esille tuoma sivistystehtävän tukeminen.

Yliopiston tulosohjausjärjestelmää kehitetään tavoitteena selkeä strateginen ohjaus, jossa korostetaan arvioinnin roolia toiminnan kehittämisessä. Mikä on tavoitteena? Tavoitteena on selkeästi profiloitunut yliopistolaitos, tavoitteena on yliopiston toiminnan korkea laatu, tavoitteena on vahvistunut yhteiskunnallinen ja alueellinen vaikuttavuus sekä toiminnan taloudellisuus ja tuottavuus.

Arvoisa puhemies! Mielestäni sivistysvaliokunta ja valtiovarojen sivistys- ja tiedejaos ovat puuttuneet yhteen keskeiseen ongelmakohtaan, joka liittyy yliopistojen tilakustannuksiin. On todellakin niin, että sitä on yritetty selvittää. On ollut työryhmä, jossa ovat olleet mukana Kiinteistölaitos, opetusministeriö ja yliopistot. Työ ei johtanut toivottuihin tuloksiin, vaan työryhmän työskentely on tällä hetkellä keskeytyksissä, mutta neuvotteluja tämän tilanteen ratkaisemiseksi on todellakin tarkoitus jatkaa. Mielestäni sivistysvaliokunnan ja kohta eduskunnan lausuma antaa sille kyllä hyvää pontta.

Tytti  Isohookana-Asunmaa  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Todellakin täytyy antaa opetusministeriölle runsaasti kiitosta siitä, että vihdoinkin on tulosohjaustyöryhmä asetettu ja uusia kriteereitä tulosohjauksessa yritetään löytää, koska on aivan selvästi ollut pitkän aikaa havaittavissa, että nykyiset mittarit ovat yksipuolisia.

Mutta kun kuuntelin ministerin puhetta kasvuluvuista, kyllä täytyy myöskin ottaa huomioon se, että samanaikaisesti on lisätty kustannuksia, kuten esimerkiksi vuokrakustannuksia ja tilakustannuksia, palkankorotukset ovat aika merkittävä osa ja yliopistolle on annettu viime vuosina vuosi toisensa perään velvoitteita kasvattaa opiskelijamäärää, mutta näihin ei ole tullut sitä lisäresurssia, mikä olisi tarvittu. Edelleenkin jälkeenjääneisyys on melkoinen, kuten vastalauseista aivan selvästi voidaan havaita. Myöskin sivistysvaliokunnan mietinnössä todetaan, että esitetty summa ei ole täysin kattava, kuten myöskin opetusministeriö itse on todennut, kun on enemmän esittänyt valtiovarainministeriölle.

Mutta ennen kaikkea halusin tämän vastauspuheenvuoron, puhemies, siitä syystä, että silloin kun esitetään lukuja, kuinka paljon on kasvua, pitää myöskin kertoa, että samanaikaisesti on valtiovallan taholta kustannuksia kasvatettu.

Puhemies:

Vastauspuheenvuoro on sitten minuutin mittainen.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aluksi totean kuitenkin sen, että sivistysvaliokunta tässäkin asiassa toteuttaa perustehtäväänsä, sivistyksen kehittämistä. Me olemme aika vahvalla käsialalla vaikuttaneet myöskin ammatillisen aikuiskoulutuksen voimavaroihin ja opettajankoulutukseen.

Mutta kiinnitin huomiota ministeri Raskin puheessa osa-aikaisten opiskelijoitten isoon määrään. Itse nyt toivon, että kun voimavaroja ollaan lisäämässä, niin niitä käytettäisiin yliopistoissa nimenomaan perusopetuksen edellytysten parantamiseen ja lisäämiseen ja myöskin opinto-ohjaukseen, koska tiedossani on, että erittäin paljon graduvaiheen opiskelijat jäävät roikkumaan ja ilman tarvittavaa tukea ja ohjausta.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Asia on juuri niin kuin ministeri totesi, että Suomi on opiskelijakohtaisen perusrahoituksen määrässä Oecd-maitten viimeisimpiä. Se jäi sanomatta, että meillä opiskelija—opettaja-suhde on 44 prosenttia heikompi nyt kuin vuosikymmen sitten. Opiskelijamäärät ovat nousseet kymmenillätuhansilla, mutta opettajamäärät ovat vain laskeneet. Meillä on maisterintutkintojen määrä kasvanut 37 prosenttia ja tohtorintutkintojen 121 prosenttia kyseisenä aikana. Ilman kiinteistömenoja itse asiassa budjettirahoituksen määrä tutkintoa kohti on tosiasiassa laskenut 26 prosenttia. Myöskin tästä määrärahalisäyksestä huomattava osahan on inflaatioon liittyviä korotuksia, joten sellainen reaalinen raha, jonka yliopistot saavat, (Puhemies koputtaa) on todellakin perusrahoituksessa laskeva.

Irja   Tulonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministerille onnea vaan niissä neuvotteluissa, jotka koskevat Senaatti-kiinteistöjä ja tulostavoitetta, mikä täytyisi tulla vuokrien korotuksista, jotka asettaa valtiovarainministeriö. Tämä on sivistysvaliokunnan yhteinen tahto ja toive, että tämä asia saadaan kuntoon.

Arvoisa puhemies! Kun ministeri kiinnitti huomiota siihen, että meillä on erinäisiä ryhmiä, joille täytyy tulla lisää koulutusta, opettajat ja lääkärit, niin valiokunta on ja itsekin olen siitä tosi huolestunut, että kun kuitenkin meillä on uusi laki ja me tiedämme, että opettajia me joudumme kouluttamaan määrällisesti todella paljon, samoin lääkäreitä, jotta ei tule ihan valtavaa työvoimapulaa näillä kahdella alueella, niin on valtavan vaikeaa tavallaan tarpeeksi kohdentaa näistä rahoista näille lisämäärällisille (Puhemies koputtaa) koulutusohjelmille. Tuntuu, että niihin täytyisi saada vielä lisäpanostusta.

Jouko  Skinnari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministerin puheenvuoro oli ihan hyvä määrärahojen lisäysten osalta, mutta se, mikä puuttui sekä hänen että aikaisempien puheenvuorojen käyttäjien puheista, oli se, miten raha jakautuu muun muassa niitten paikkakuntien osalle, jotka ovat yliopistojen täydennyskoulutuskeskusten tai muitten osien paikkakuntia, kuten esimerkiksi Lahti. Tässä tullaan siihen tilanteeseen, miten yliopistojen sisällä rahat jaetaan, mutta myös millä tavoin opetusministeriö voi itse osallistua siihen, että yliopistotoiminta olisi näillä usein myös, niin kuin Lahden ja Porin laita on, korkean työttömyyden alueilla riittävän korkeatasoista. Esimerkiksi Lahden kaupunki tällä hetkellä maksaa professorin viroista (Puhemies koputtaa) nimenomaan sen osuuden, että ne virat yleensä voivat olla olemassa, eikä se voi olla kaupungin tehtävä.

Olavi  Ala-Nissilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Usein sanotaan, että jokin hallituksen esitys on oikean suuntainen, mutta riittämätön. Mielestäni tässä esityksessä tämä luonnehdinta on enemmän kuin paikallaan.

Keskustahan esitti valtiovarainvaliokunnassa, että tämä lisäys olisi vuosina 2002—2004 vähintään 50 miljoonaa euroa eli 300 miljoonaa markkaa vuodessa. Kun on tulevaisuusinvestoinnista kysymys, tämä olisi ollut hyvin perusteltua.

Toinen näkökulma on Senaatti-kiinteistöjen rooli, josta eduskunnassa on puhuttu. Kyllähän se politiikka yliopistojenkin suhteen yleensäkin on erittäin kovaa tulostavoitteista politiikkaa, jossa ei ole kyllä huomioitu niitä tavoitteita, joita yhteiskunnalla voisi olla esimerkiksi yliopistojen osalta.

Kimmo Kiljunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri kiinnitti huomiota siihen huolestuttavaan tilanteeseen, että opiskelu Suomessa on liiaksi osa-aikaista. Sitä ei ole tarkoitettu osa-aikaiseksi primäärisesti, ja peräti viidesosa opiskelijoista ministerin mukaan ei lainkaan suorita opintoja.

Haluaisin tiedustella ministeriltä, onko opintotukijärjestelmämme itse asiassa sen kaltainen, että se ei rohkaise täysipainoiseen opiskeluun. Meillä opintoraha on liian pieni, jotta se takaisi toimeentulon opiskelijalle, ja kun opiskelijat eivät halua ottaa markkinaehtoisia opintolainoja, niin huomattava osa opiskelijoista on samanaikaisesti osa-aikaisessa työssä. Tämä on tietenkin epäkelpo järjestelmä. Eikö meidän pitäisi pyrkiä kattavaan opintotukeen, joka olisi selkeästi suorituksiin sidottua, jolloin voitaisiin täysipainoisesti opiskella?

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri aloitti puheenvuoronsa toteamalla, että on hyvä, että sivistysvaliokunta esittää hallituksen esitystä muuttamattomana. Minä sanon, että on erittäin huono, että se ei ottanut valtiovarainvaliokunnan ehdotusta huomioon. Nimittäin Senaatti-kiinteistöt vaativat kymmenen vuoden vuokrasopimuksia korotusautomaatilla. Arvoisa ministeri ihmettelee, miksi osa-aikaistuminen opinnoissa yleistyy. Siksi, että peruskursseja ei ole riittävästi tarjolla. On järkevämpää osa-aikaistaa opiskelu, kun peruskurssitarjontaa ei ole riittävästi.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Rask toi hyvin esille Suomen paikan Oecd-maiden joukossa. Mutta erityisesti hän toi esille myös suomalaisen opiskelijan aseman eli passiivisuuden ja poissaolot. Rahoja on nyt lisätty niinkin suuressa määrin kuin ministeri toi esille. Tulee hyvin selkeästi esiin se, että palkkakustannukset, tilakustannukset ja uudet velvoitteet vievät niistä huomattavan osan, ja silloin juuri tähän ydinasiaan, josta tulee olla huolissaan, eli perusopetukseen, ei jää rahaa, niin kuin edellisessä puheenvuorossa ed. Pulliainen ja muut ovat jo tuoneet esille. Nyt jos koska tulee olla huolissaan opiskelijoitten asemasta, siitä, miten perusopetus turvataan. Kun opettaja—opiskelija-suhde on tällainen, siinä ei opintojen ohjaus toteudu. Näen, että on todella valitettavaa, että vaikka (Puhemies koputtaa) sivistysvaliokunnassa pääsimme pitkälle, valtiovarainvaliokunnan mietintöön emme saaneet tätä asiaa.

Pia Viitanen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kaiken kaikkiaan lienee kuitenkin selvää, että tässä vaiheessa korkeakoulut tulevat saamaan merkittävästi lisää rahaa. Vaikka lisäys ei ihan niin suuri ollutkaan kuin sivistysvaliokunta aikaisemmin olisi halunnut, tämä on kuitenkin se askel eteenpäin, mitä haluan korostaa.

Haluan myös korostaa meidän ponttamme siitä, että jatkossa selvitetään vuokrakustannusten osuus rauhassa, koska tämä malli, joka toimisi menoautomaattina, ei olisi ollut paras mahdollinen.

Arvoisa puhemies! Sen takia halusin vastauspuheenvuoron, että nyt kun tätä kautta osaltaan mennään askel eteenpäin yliopistojen perusvoimavarojen rahoituksessa, niin tämä toivottavasti myös heijastuu yhteiskunnalliseen keskusteluun siten, että näemme, että julkisesti voimme parantaa yliopistojen perusrahoitusta, niin ettei tarvitse lähteä iänikuiseen jankutukseen siitä, että jotkut lukukausimaksutyyppiset ratkaisut olisivat ratkaisuja niihin ongelmiin, joita korkeakoulujen rahoituksessa on.

Tässä yhteydessä haluan, arvoisa puhemies, todeta, että missään tapauksessa suomalaisessa yhteiskunnassa ei saa jatkossakaan keskustelusta huolimatta ottaa askelta siihen suuntaan, että korkeakouluopetusta tai mitään muutakaan opetusta meillä muutettaisiin maksulliseksi lukukausimaksujen johdosta. Se olkoon meidän tasa-arvoisen yhteiskuntamme peruskivi edelleenkin.

Matti  Saarinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin kiinnitän huomiota tilavuokriin. Laskennalliset tilavuokrat valtion omistamissa toimitiloissa ovat sisäistä rahalla näpertelemistä ja pyörittämistä. Nehän tulisi käsitellä kirjanpidollisin keinoin. Eihän siinä oikeasti valtiokonsernissa raha liiku. Esimerkiksi eihän täysistunnostakaan makseta vuokraa eduskunnan kiinteistöhallinnolle. Voidaan tietysti kirjanpidossa niitä lukuja pyöritellä, jos niin halutaan, mutta ei sillä herran huonetta rakenneta.

Sen sijaan valtiolla olisi tarvetta järjestää kirjanpitonsa niin, että miljardien EU-tuloutukset tai -menot osuisivat oikealle talousarviovuodelle. Meillä on nytkin talousarviokorjausesitys täällä, joka on 1,8 miljardia, kun raha osuu väärälle vuodelle. Siellä olisi oikeasti tehtävää. Tämä on näpertelyä näitten sisäisten asioitten kanssa, koska siellä summien pitäisi olla saman suuruiset meno- ja tulopuolella ja siitä välistä ei saa vetää kukaan.

Rakel  Hiltunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Sinänsä tässä hyvässä kokonaisuudessa on taas kerran niin, että kehitystä halutaan viedä eteenpäin ottamalla esiin huolenaiheita. Tässä yhdyn niihin kansanedustajiin, jotka ovat omalta osaltaan esittäneet huolensa tästä, ettei valtiovarainvaliokunnan lausunnon mukaista kantaa sivistysvaliokunnasta tullut. Ymmärrän, että asia ei ollut vielä kypsä. Sen tämä keskustelu on osoittanut. Toivon, että ministeri Raskin lisäksi koko hallitus sitoutuu siihen, että saadaan tähän asiaan kohtuullinen ratkaisu.

Kyllä yliopistojen sisällöllinen ja opetuksellinen kehittämistyö vaikeutuu, mikäli vuokramuutoksiin ei saada pysyvää asetelmaa yliopistojen ja valtion välillä.

Opetusministeri Maija Rask

Arvoisa rouva puhemies! Kommenttina edustajien puheenvuoroihin totean lyhyesti opintojen etenemisen tehostamisesta yliopistoissa.

Opetusministeriö on edellyttänyt jokaiselta yliopistolta strategiaa tämän vuoden loppuun mennessä siitä, millä tavalla opintojen suunnittelu-, ohjaus- ja seurantajärjestelmillä, opintoviikkojen mitoituksella ja muilla opetusjärjestelyillä taataan se, että opiskelijoilla olisi todella realistiset mahdollisuudet suorittaa opintonsa säädetyissä ajoissa. Opetuksen ja opintojen ohjauksen kehittämishankkeita opetusministeriöstä tuetaan vuosina 2001—2003 noin 30 miljoonalla markalla.

Näiltä strategioilta edellytetään myös sitä, että yliopistoissa voidaan siirtyä opiskelijakeskeiseen toimintatapaan, jolloin todellakin tuetaan opiskelijoiden valmistumista. On selvää, että jos ei ole kursseja, ei silloin voi kursseja suorittaa. Se on ihan totta. Täytyy miettiä myös sitä, että meillä on yliopistoja, joissa viiteen kuukauteen vuodessa ei järjestetä opiskelua. Kysymys myös siitä, kuinka paljon opiskelua järjestetään, on keskeinen. Åbo Akademissa on otettu käyttöön kolmas lukukausi. Myös se on keskeistä, minä viikonpäivinä opetusta järjestetään. Jos tiistaista torstaihin järjestetään opetusta, kyllä opiskelijan on mahdoton silloin opintojaan suorittaa. Tässä tietysti täytyy asiaa tarkastella monelta kantilta.

Sitten kysymys opiskelijamääristä suhteessa opettajamääriin: On tietysti selvää, että jos noin puolet opiskelijoista on osa-aikaopiskelijoita, se vaikuttaa kyllä siihen määrään, miten opiskelijat osallistuvat tarjottuun opetukseen. Itse asiassa uusien opiskelijoiden määrä on kolme per opettaja. Tämä on yksi luku, joka on aika tuore. Sen pitäisi kyllä mahdollistaa yksilöllinen opintojen suunnittelu ja ohjaus ja myös opintojen etenemisen seuranta.

Opintojen ohjaus, johon ed. Gustafsson puuttui, on hyvin keskeinen kysymys. Sitä on ihan hiljattain arvioitu. Tuloksena oli se, että ohjausta kyllä on runsaasti, mutta erityisesti ohjausta pitäisi koordinoida ja saada tarkoituksenmukainen työnjako. Niin kuin ed. Gustafsson totesi, myös graduohjaus on yksi asia, johon pitää kiinnittää huomiota, mutta kyllä myös siihen opintojen alkuvaiheeseen, jotta opiskelija pääsee hyvällä tavalla opinnoissaan käyntiin.

Ed. Skinnari puuttui siihen, millä tavalla pidetään huoli, että niillä paikkakunnilla, joilla ei varsinaista yliopistoa ole vaan on olemassa olevien yliopistojen sivutoimipisteitä, rahoituksesta huolehditaan. Meillähän on Lahtea, Poria, Seinäjokea, Mikkeliä. Vuosittain tulossopimusneuvotteluissa asianomaisten yliopistojen kanssa puututaan myös siihen, millä tavalla yliopistot huolehtivat näistä sivutoimipisteistään. Meillä on tällä hetkellä tähän ehkä liittyen tärkeä asia se, että meillä on työryhmä, joka ihan lähiaikoina tulee antamaan mietintönsä, joka liittyy yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen alueelliseen vaikuttavuuteen. Tässä tätäkin ed. Skinnarin esille ottamaa kysymystä arvioidaan.

Opintotukikysymykset, jotka kuuluvat ministeri Lindénin toimialaan, ovat ikuinen keskustelunaihe. On selvää, että pelkkä opintoraha, vaikka asumistuella lisättynä, ei riitä varmistamaan sitä, että pelkästään sillä selviäisi. Mutta kansainvälisesti verrattuna meidän opintotukemme on kyllä hyvällä tasolla. Se, löytyykö opintotuen lisäykseen esityksiä ja poliittista tahtoa, on varmasti yksi keskeinen kysymys. Mutta tietysti se, että opinnot pitkittyvät sen tähden, että opiskelijat käyvät työssä, on se opintojen pitkittymisen keskeisin syy. Joku opiskelija käy töissä sen tähden, että turvaa elantonsa. Joku käy työssä sen tähden, että varmistaa tulevan työpaikan. Syyt ovat monia. Niitä minun mielestäni ei tietenkään pidä mennä arvioimaan hyviksi tai huonoiksi. Jokainen opiskelija vastaa omasta elämästään.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Mieleni tekisi pitää tämä koko pitkä puhe, jonka olen valmistellut. Mutta jotta pysyisimme aikataulussa, voin lyhentää sitä ja siirtää puheenvuoroni sellaiseen ajankohtaan, että saan sen rauhallisesti pitää. Ihan pari lukua haluan kuitenkin esille ottaa.

Ilman kiinteistömenoja budjettirahoituksen määrä tutkintoa kohden on tosiasiassa laskenut 26 prosenttia. Se on keskustelussa tullut esille. Toinen fakta: vuonna 2000 opetusministeriön rahoittaman budjettirahoituksen ulkopuolisen rahoituksen osuus on noussut 36 prosenttiin yliopistojen kokonaisrahoituksesta. Tässä pientä pohjaa sille vastalauseelle, jonka olemme tehneet liittyen tähän lakiesitykseen. Tulen lain käsittelyn yksityiskohtaisessa käsittelyssä esittämään vastalauseen sisältämät muutosehdotukset. Tässä, arvoisa puhemies, lyhyesti.

Puhemies:

Asian käsittely keskeytetään.