Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä asia on varsin oikealla paikallaan nyt tämän pitkän listan ensimmäisenä. Hallituksen esityshän on vuodelta 2003 laiksi Pallas—Yllästunturin kansallispuistosta sekä eräiden luonnonsuojelualueiden perustamisesta valtionmaille annetun lain muuttamisesta. Myöskin tänä vuonna on keskusteltu erittäin paljon kansallispuistoista ja niiden statuksesta, sekä Lapin kansallispuistosta että viime aikoina myös eteläisen Suomen pienimpien kansallispuistojen asemasta, ja muun muassa metsästysoikeudet ovat olleet vahvasti näissä keskusteluissa mukana.

Ympäristövaliokunta käsitteli tämän asian ja sai sen käsittelyyn liittyen myös perustuslakivaliokunnan lausunnon, jossa nimenomaan painotettiin valtiosääntöoikeudellista saamelaisten ja paikallisten asukkaiden oikeuksien turvaamista lain tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että kun alun pitäen myös lain valmistelussa oli ajateltu asetuksen tai käyttö- ja hoitosuunnitelman käyttöä näiden paikallisten oikeuksien määrittelijänä, niin perustuslakivaliokunta aivan oikein katsoi, että uuden perustuslain vallitessa nämä oikeudet täytyy asettaa ja nostaa lain tasolle.

Nimenomaisesti Pallas—Yllästunturin kansallispuiston osalta, joka on maamme kookkain tämän laajennuksen myötä, on myös näiden oikeuksien tarkastelu hyvin paikallaan. Valiokunta kävi viime kevättalvella paikan päällä kolmessa kunnassa kuulemassa paikallisia ihmisiä, lappilaisia, siellä missä he asuvat, ei niin, että me olisimme vain odottaneet heidän tuloaan tänne Helsinkiin. Tässä valiokunta teki myös, voi sanoa, käsittelyn suhteen historiaa; näin aikaisemmin ei ole kansallispuistojen kohdalla menetelty.

Ympäristövaliokunta kävi ... (Hälinää)

Puhemies! Ympäristövaliokunta kävi niin Muonion, Kittilän kuin Enontekiön kunnissa kuulemassa paikallista väkeä ja sai sieltä varsin hyviä välittömiä huomioita sekä tutustui myös itse Pallas—Yllästunturin kokonaisuuteen. Paikallisten asukkaiden metsästys- ja kalastusoikeuksien suhteen ei tuossa kuulemisessa ollut laajempaa ristiriitaa sen suhteen, mikä valiokunnan käsitys oli, ja myöskin tätä asiaa valiokunnan näkökulmasta on hyvällä tavalla vuorovaikutteisesti valmisteltu paikallisten asukkaiden kanssa.

Kun Enontekiöllä nostettiin tässä asiassa esille, että osa muodostettavana olevaa kansallispuistoa irrotettaisiin kansallispuiston ulkopuolelle lähinnä hiihtohissien rakentamiseen, niin tämä näkökohta on asiantuntija- ja kansalaiskuulemisen yhteydessä väistynyt. Siihen ei ole myöskään teknisiä tai luonnon olosuhteiden tuomia mahdollisuuksia.

Puhemies! Tässä on kysymys myös tietysti Natura-lainsäädännöstä. Tämän kansallispuiston pohjalla ovat Natura-alueet, ja näin ollen niiden muusta johtuva suojelu on varsin tärkeätä myös ihan kansallisesta näkökulmasta. Eräs asia kuitenkin, joka myös perustuslakivaliokunnan lausunnossa on nostettu esille, on niin kutsutun Kyrön Lapinkylän asukkaiden oikeusasema kansallispuiston alueella. Tämän tilanteen taustalla on se, että Kyrön Lapinkylä sijaitsee edelleen Kittilän kunnan alueella, mutta alue, joka kuului aikaisemmin kansallispuistoalueeseen ja sinne suunniteltavaan kansallispuistoon, Kittilän kunnan alueena siirrettiin valtioneuvoston päätöksellä Muonion kuntaan. Näin ollen nämä Kyrön Lapinkylän asukkaat kittiläläisinä eivät enää omaa oikeutta metsästää kansallispuiston alueella, koska siinä ei ole Kittilän kunnan aluetta. Metsästyslain 8 §:n mukaan oikeus harjoittaa metsästystä valtion mailla on kytketty kunnan jäsenyyteen. Näin ollen siihen, että ne vanhat oikeudet, mitkä Lapinkylän asukkailla on ollut metsästysoikeuksina, edelleenkin säilyisivät, ei ole siis voitu saada ratkaisua sen jälkeen, kun ministeri Mannisen päätös käytännössä tämän kuntarajan muuttamisesta tuli voimaan. Tätä asiaa valiokunta varsin tarkoin omassa mietinnön valmistelussaan käsitteli.

Mutta yhtä kaikki, arvoisa puhemies, tämä ympäristövaliokunnan mietintö on yksimielinen. Valiokunnan näkemyksen mukaan metsästysoikeuteen ja kalastusoikeuteen, jotka Lapin alueella on valtion mailla erityisesti taattu alueen asukkaille, ei liity ongelmia. Siitä, mikä liittyy perustuslakivaliokunnan poronhoitoon ja kotitarvepuunottoon liittyvään huomioon ja nimenomaan kotitarvepuunottoon, voin todeta, että valiokunta katsoi, ettei tämä asia ole ikään kuin ajankohtainen ollut enää vuosikymmeniin. Alueen asukkaiden kotitarvepuunotto ja -puunsaanti on turvattu muulla tavoin. Se ei ole ongelma tämän kansallispuiston perustamisen yhteydessä. Mitä poronhoitoon tulee, sen oikeudet on taattu lainsäädännössä muutenkin.

Näin ollen valiokunta on muuttanut hallituksen esitystä 4 §:n kohdalla, Paikallisten asukkaiden oikeudet, ja niin kuin näette, arvoisat kollegat, varsin pitkästi ja yksityiskohtaisesti nostanut nämä oikeudet lain tasolle, niin kuin me silloin Lapin kuulemisessa myöskin ilmoitimme alueen asukkaille pyrkivämme tekemään. Näin ollen lopputuloksena voidaan sanoa, että Pallas—Yllästunturi, komea, merkittävä kansallispuisto, suuri, laaja, suomalaiseen kansallismaisemaan asettuva kansallispuisto, on todellakin syntymässä yksimielisen mietinnön saattamana ja varsin yksimielisesti myöskin alueen asukkaiden ja kuntien kannattamana. Ainoana asiana, jota ei tässä vaiheessa pystytä muuttamaan taikka toisin säätämään, on mainitsemani Kyrön Lapinkylän asukkaiden oikeusasema kansallispuistoalueella johtuen tehdystä kuntarajan muutoksesta.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä Pallas—Yllästunturin kansallispuistohanke näyttää virittäneen aika runsaita periaatteellisia keskusteluja, mutta mielenkiintoista tässä on se, että siihen tämän keskustelun keskeiseen asiaan, metsästysoikeuteen, liittyen en ole kuullut kenenkään lausuvan mitään siitä, mitä kuuluu itse metsästysoikeuden viisaaseen käyttöön. Nyt tällä kertaa taitaa käydä niin, että sattuman kautta — arvoisa puhemies, tähdennän — sattuman kautta lopputulos näyttää oikein hyvältä. Nimittäin, kun katsotaan ensinnäkin tätä 4 §:n tekstiä, jossa, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja kuvasi, on hyvin tarkkaan kuvattu nämä metsästysoikeudet ja viitattu tietysti metsästyslain 8 §:n mukaiseen paikkakuntalaisen metsästysoikeuteen valtion mailla, niin tähän samaan liittyy myöskin hyvin merkityksellinen karttaliite, jossa on rasteroinnilla ilmaistu, missä saa metsästää, ja sitten toisella merkinnällä se, missä ei saa metsästää. Tässä on toteutumassa sattuman kautta se suuri viisaus, joka sisältyi tämän alan keskeisen kansainvälisen oppikirjan, Aldo Leopoldin kirjoittaman teoksen Game Management, keskeiseen sanomaan. Se kirja on muuten vuodelta 1933, paksu, tuommoinen lähes 500-sivuinen, jos nyt voisi sanoa tämän alan raamattu, joka on ollut yliopistollinen oppikirja, kuten sanoin, hyvin kauan aikaa, sieltä 30-luvulta lähtien.

Siinä sanotaan, että pitäisi aina pyrkiä siihen, että aina jokin osa hallinnassa olevasta metsästysalueesta on ajankohtaisen metsästyksen ulkopuolella. Elikkä tällä tavalla taataan sitten silloinkin, kun luonnonolosuhteet ovat riistan lisääntymiselle heikot, se, että kannan se niin sanottu perusydinkanta säilyy, niin että se tuottaa uuden metsästettävän kannan. Näin suositeltiin, ja sitä on noudatettu muuten Yhdysvalloissa aika tarkkaankin, Co-operative Wildlife Unitit ovat sitä noudattaneet hyvinkin tarkoin, että aina kun on laaja metsästysalue, vuosittain tietyt alueet ovat sen metsästysrasituksen ulkopuolella. Tässä se syntyy nyt sen johdosta, että on olemassa reittejä ja kulkureittejä jnp., turistialueita, sellaisia, joissa ihmisiä paljon liikkuu, että siellä ei turvallisuussyistä, niin olen ymmärtänyt, metsästetä. Mutta näin sattumalta toteutuu tämä ihannetila myöskin, joka on minusta erinomaisen hyvä tulos, ja mikä kauneinta, jos niitä riistaeläimiä siellä nyt ylipäätään on, riekkoja nyt ainakin on tällä alueella, niin näillä turisteilla, jotka siellä liikkuvat tämän Pallas—Yllästunturin kansallispuiston alueella, on mahdollisuus nähdä näitä riistaeläimiä, joka antaa tietysti elämyksen joka ikinen kerta, kun tämmöinen paikalle sattuu.

Elikkä siis toisin sanoen, arvoisa puhemies, ihan hyvä, että näin on sattunut, koska tällä on tietysti mitä suurin merkitys. Minä toivoisin, että tämä sama tavalla tai toisella toteutuisi myöskin muissa Lapin kansallispuistoissa eikä nyt vaan tässä tapauksessa.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaisen hyvään huomioon tähän karttaliitteeseen liittyen haluaisin tässä kohdin todeta, että todella toisin kuin aikaisemmin kansallispuistojen karttojen yhteydessä, nyt meillä on todella hyvät kartat myös lainsäädännön pohjalla. Hallituksen esityksessä alun pitäen ollut karttaluonnos on siis erityisesti täsmentynyt. Alue, jolla metsästys on ollut sallittua, on merkitty rasteroinnilla tähän karttaluonnokseen, karttaan, ja näin todetaan, että se ei ole sallittu alueilla, jotka ovat välittömästi lähellä majoitusliikkeitä, ja sitten Ounas—Pallastunturin Paljakka-alueella. Tällä Paljakka-alueella se ei ole myöskään sallittu. Tämä, minkä ed. Pulliainen totesi, juuri pitää paikkansa. Tässä on laaja alue, jolla on mahdollisuus rauhassa metsästykseltä havainnoida luontoa.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys Pallas—Yllästunturin kansallispuistosta on mielestäni kokonaisuutena hyvä ehdotus. Ympäristövaliokunta, johon kuulun, puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muutamin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Olen elänyt nuoruuteni tuon alueen läheisyydessä ja olen sitäkin taustaa vasten valmis hyväksymään tämän lakiehdotuksen. Olen nähnyt ja kokenut Länsi-Lapin luonnon sellaisena, kuin se oli sodan jälkeen 1940-luvun lopulla lähes koskemattomana, upeana ja luonnontilassa. Olen nähnyt ja kokenut myös noiden metsien hakkaamisen, ja hyväksyn toimenpiteen myös jälkikäteen, 50 vuotta myöhemmin. Lappiin evakosta ja sodasta palanneet ihmiset eivät olisi ilman laajoja metsähakkuita selviytyneet poltetussa Lapissa. Miksi kerroin tuon tänä päivänä, vuonna 2004, täältä eduskunnan puhujakorokkeelta? Kerroin sen siksi, että tämän päivän periaattein Lapissa olisi käyty toinen Lapin sota eli sota luonnonsuojelijoiden kanssa, jos tämän päivän periaattein olisi yritetty elää 50 vuotta sitten tuolla alueella.

On valitettavaa, että ympäristöministeriön ja ympäristökeskusten edustajat ovat tänä päivänä jatkuvasti kielteisesti esillä julkisuudessa lähes joka puolella maata, ja kysymys on tuolloin lähinnä suojeluun liittyvistä asioista. Ympäristöministeriön ja ympäristökeskusten edustajilla ei ole riittävästi neuvotteluhalua ja -taitoa maanomistajien kanssa. Nyt viimeistään pitäisi kyllä hälytyskellojen soida itse ministeri Enestaminkin korvissa.

Esillä olevaa Pallas—Yllästunturin kansallispuistohanketta haluan kuitenkin tässä mielessä korostaa positiivisena esimerkkinä, miten ihmisiä tulisi kuulla suojelupäätöksiä tehtäessä. Kävihän alueella ympäristövaliokunta, kuten täällä puheenjohtaja Tiusanen kertoi, kuulemassa asukkaita ja maanomistajia. Vaikka alueisiin kohdistuu monenlaisia paineita ja toiveita, on lopputulos kaikkien osapuolten kannalta vähintäänkin tyydyttävä. Valiokunta on esittänyt muutoksia, jotka parantavat maanomistajien ja muiden ihmisten asemaa alueella vielä tämän lain säätämisen jälkeenkin.

Arvoisa puhemies! Näin ympäristöministeriön ja ympäristökeskusten edustajien tulisi toimia kaikkien asioiden osalta eli keskustella ja neuvotella ihmisten kanssa, kuulla ja kuunnella heitä. Vain tällä tavalla ympäristöministeriö voi korjata imagoaan, joka on tänä päivänä todella huono, niin kuin eilen muun muassa MOT-ohjelmasta saimme nähdä.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! On todellakin erinomainen asia, että maahamme voidaan perustaa hyvässä yhteisymmärryksessä paikallisen väestön kanssa maamme laajin ja upein kansallispuisto, joka ulottuu etelästä Kolarin kunnan Ylläkseltä pohjoiseen Enontekiön kunnan Ounastunturille.

Tällä alueellahan oli vanhastaan olemassa tämä Pallas—Ounaksen kansallispuisto, jota sitten oltiin laajentamassa eteläosaan Ylläs—Aakenuksen kansallispuistolla, mutta valmisteluvaiheen kuluessa sitten päädyttiin siihen, että päädytään yhteen yhteiseen kansallispuistoon, jonka nimeksi sitten tuli Pallas—Yllästunturin kansallispuisto. Ovat tietysti aivan oikeutettuja olleet nekin mielipiteet, että tässä nimessä olisi pitänyt kaikkien näiden upeiden tunturien näkyä. Varsinkin Ounastunturin suunnassa ollaan siinä suhteessa pettyneitä, että tähän nimeen ei Ounastunturi mahtunut. Mutta tämä nyt on ollut ministeriön valinta, ja kyllä tämä Pallas—Yllästunturin kansallispuisto -nimikin kuvaa tietysti tuon alueen merkittävyyttä.

Ympäristövaliokunnalle on syytä lausua kiitokset menettelytavoista tämän asian yhteydessä. On aivan niin kuin puheenjohtaja Tiusanen kertoi, että valiokunta käytti aikaa tutustuakseen alueeseen paikan päällä ja kuullakseen aidosti ihmisten näkemyksiä tästä asiasta. Se vain siihen korjauksena, että kyllä valiokunta kävi myöskin Kolarin kunnassa, aloitti itse asiassa sieltä Ylläkseltä tämän, kun puheenjohtaja Tiusanen totesi, että näitten kolmen kunnan alueella kuuleminen tehtiin, mutta kyllä siinä käytiin kaikki nämä pitäjät läpi.

Ed. Pulliainen hieman vähätteli näitä periaatteellisia kantoja, joita tämän yhteydessä on otettu, mutta tämä on antanut perustuslakivaliokunnassa aiheen erittäin merkittävään kannanottoon. Nimittäin perustuslakivaliokunta on tämän käsittelyn yhteydessä antanut näkemyksen siitä, että paikallisten oikeudet ovat perustuslain suojaa nauttivia ja mikäli niihin tehdään muutoksia, on ne toteutettava lain tasolla eikä asetustasolla. Tämä on erittäin merkittävä kannanotto. Tässähän on kysymys nimittäin alueesta, jossa ihmisille metsästys, kalastus ja poronhoito, jopa kotitarvepuunotto, ovat olleet historiallisesti aivan olennainen osa heidän toimeentuloaan. On syytä muistaa tässä salissa, ettei näitä erämaita koskaan olisi asutettu, ellei olisi toteutettu sitä valtakunnanpolitiikkaa, jota Kustaa Vaasan ajoista lähtien on toteutettu, että samalla kun ihmisille on annettu tiloja pohjoisesta, heille on annettu myös eräitä oikeuksia. Ei kukaan tuonne Jumalan selän taakse olisi lähtenyt, ellei hän olisi saanut verovapauksia taikka sitten, niin kuin myöhemmin, esimerkiksi paikallisten metsästysoikeuksia. Näitä oikeuksia helposti vähätellään täällä etelässä, mutta ne ovat tänäkin päivänä niitä, jotka vaikuttavat aivan aidolla tavalla paikallisten ihmisten viihtyvyyteen ja siihen, että he juurtuvat sinne kotikonnuilleen.

Perustuslakivaliokunta on kunnioittanut tätä näkemystä ja todennut, että siellähän on kolmenlaisia oikeudenomistajia: saamelaiset alkuperäiskansan statuksen mukaan; paikalliset asukkaat oman kunnan alueella metsästysoikeuden osalta; ja kolmanneksi paikalliset asukkaat erityisperusteisine oikeuksineen, jotka he asiakirjoin voivat todentaa, mitä oikeuksia heillä näihin alueisiin on. Nämä ovat erittäin merkittäviä, enkä toivo, että kukaan näitä periaatteellisia oikeuksia väheksyy tai tahtoo polkea. Tässä suhteessa on annettava ympäristövaliokunnalle tietysti kiitosta, että se on semmoisenaan perustuslakivaliokunnan näkemykset kirjannut ja tässä sitten edellytetään lakiin tiettyjä muutoksia tämän vuoksi.

Sivumennen sanottuna tämä perustuslakivaliokunnan kannanotto on muuten sellainen, että sen kyllä tulee näkyä myöskin Metsähallitus-lain käsittelyn yhteydessä. Se on vain näin.

Yksi kauneusvirhe tässä on, ja se on valitettava. Puheenjohtaja Tiusanen viittasi siihen viitatessaan tähän ympäristövaliokunnan lausuntoon kuntajaon muutoksesta johtuvasta oikeudellisen aseman muutoksesta, joka muutos koskee nimenomaan Raattaman ja Rauhalan kyläläisiä ennen muuta. Perustuslakivaliokuntahan otti tähänkin kannan, jossa se totesi, että edellytetään, että nämä niin sanotut Kyrön Lapinkylän oikeudet käydään läpi, koska sillä kohtaahan rikotaan perustuslain heille suomaa oikeutta. Tältä osin on tietysti pettymys se, että ympäristövaliokunta ei pystynyt tässä yhteydessä kirjaamaan näiden kylien oikeutta metsästykseen tuolla kansallispuiston alueella nyt Muonion kunnan alueelle siirtyneessä osassa. Tältä osin on siis ilmeisesti korjattava tämä asia niin, että maa- ja metsätalousministeriö antaa lakiesityksen, jossa metsästyslakiin kirjataan näitten ihmisten oikeudet. Ne ovat erittäin elinvoimaisia alueita. Sivumennen sanottuna Raattaman kylässä syntyi viime vuonna seitsemän lasta, saman verran kuin Pelkosenniemen pitäjässä yhteensä, ja se on vain yksi kylä siellä. Heille on erittäin merkittävä alue tämä nyt toisen kunnan alueelle siirtynyt alue nimenomaan metsästyksen ja kalastuksen ja poronhoidonkin osalta.

Kaiken tämän sanotun osalta kuitenkin on todettava, että tässä tehdään kaunis, merkittävä ympäristöteko ja pääosin erittäin hyvässä yhteistyössä paikallisen väestön kanssa.

Esko-Juhani Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Pallas—Ylläksen kansallispuiston perustaminen osoittaa, että asenteet Lapissakin ovat hyvin muuttuneet. Vielä 80-luvun alussa meillä UKK-puiston kannattajilla oli joskus piilopaikoista uupelo. Nyt olemme kaikki positiivisella asenteella, koska tällaisen ison puiston luominen on myös matkailun kannalta myönteistä.

Ongelmaksi jää nyt tämä Kyrön Lapinkylän tilanne. Raattama—Rauhala-alueella muuttuu tilanne, jos ei eduskunnassa toisia päätöksiä tehdä. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä tulee esittämään toisessa käsittelyssä tätä muutosta edellyttävän ponsilauselman, ja minä nyt toivon, että koko eduskunta on siinä sitten mukana, että näiden kylien tilanne ei lähtisi muuttumaan metsästyksen ja kalastuksen oikeuksien osalta. Toivomme kovasti tukea kaikilta.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta toteaa: "Ympäristövaliokunnan tulee lisäksi selvittää kuntaliitosten johdosta epäselväksi muodostunutta Kyrön Lapinkylän asukkaiden oikeusasemaa Pallas—Yllästunturin kansallispuiston alueella." Ympäristövaliokunta on erinomaisen paljon tätä asiaa selvittänyt, ja se näkyy myöskin mietinnössä. Siitä on oma osuutensa otsikolla Kuntajaon muutoksesta johtuva oikeudellisen aseman muutos, ja niin kuin totesin jo aikaisemmin, metsästysoikeutta säätää metsästyslain 8 §, joka toteaa, että metsästysoikeus on valtion mailla kytketty kunnan jäsenyyteen. Jos tästä tehdään ponsi, että asia pitää selvittää ja maa- ja metsätalousministeriön on ryhdyttävä lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin — jonka lainsäädäntöalueeseen tämä siis kuuluu; tätä ei luonnonsuojelulain kautta toteuteta, vaan metsästyslain kautta — niin mikäpä siinä, mutta kyllä valiokunta myös omassaan kannanotossaan toteaa, että asiaan pitää valtioneuvoston suunnassa palata.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Hyvin lyhyesti: Kyllä ympäristövaliokunnan tahto on päivänselvä, mutta eduskunnasta pitää tulla nyt kyllä kirkas viesti tässä asiassa, että tämä ei jää toivotaan toivotaan -osastolle.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Sodankäynnissä ja rakkaudessa yksi periaate olisi yleensä olemassa, että ystävät lähellä ja viholliset kaukana. Näin katsoen tuntuisi vähän siltä, että kun etelän mies puhuu lappilaisten Pallas—Yllästunturin asukkaitten puolesta ja tämän ympäristöarvojen puolesta, niin tässä ovat nämä viholliset riittävän kaukana olemassa. Mutta minä koen tämän asian niin, että ne siellä nimenomaan ovat ystäviä ja pitää nähdä niin, että ajamme tämän Suomen vähän lähemmäs toisiamme, meillä on yhteisiä etuja valvottavana niin etelässä kuin pohjoisessakin. (Ed. Lamminen: Omassa vaalipiirissä on viholliset!) — Ed. Lamminen tietää varsin hyvin, että pahimpia kilpailijoita ovat oman vaalipiirin katalat ja kierot ehdokkaat jne., se peli jatkuu siitä eteenkinpäin. (Ed. Pulliainen: Samaan puolueeseen kuuluvat!) — Tämän asian voi niin katsoa, että mitä kierompi, sen lähempänä yleensä.

Mutta, herra puhemies, tähän asiaan.

On hyvä nähdä, että ympäristövaliokunta on nyt joskus siirtynyt vähän suomalaistenkin asian puolelle. (Ed. Sasi: Perustuslakivaliokunnan vaatimuksesta!) Kun tiedän, että tämä ympäristöhallinto, ympäristöministeriö ja virkamiehet yleensä, jos eivät ole oikeastaan väärin asennoituneet tai vääräoppisia, niin ainakin ovat sillä lailla kieroutuneet, että näkevät vain yhden putken, ja sen yhden putken sisälle menevät sitten kaikki asiat. Erinomaisen hyvin ymmärrän nämä luontoarvot ja niitten luontoarvojen merkityksen Suomessa, mutta en ymmärrä sitä, että niitten perusteella pitää tämä suomalainen elämä terrorisoida niin, että tämä tavanomainen ihmisten elo vaikeutuu, puhumattakaan, että yrittäminen vaikeutuu. Tässä Pallas—Yllästunturi-asiassa ei niinkään ole yrittämisen vaikeutumisesta kyse, mutta sitäkään ei voi pois sulkea eikä pois ajaa, kun kysymys on porotaloudesta, ja myöskin metsästyksen osalta voisi sanoa, että vaikea vetää yhteen, että on matkailusta kyse, mutta kyllä se pikkasen liittyy siihenkin.

Puhun tässä nyt vähän matkailusta ja metsästyksestä silläkin nimikkeellä, kun huomenna on tietenkin merkittävä päivä. Niin on tänäänkin. Ed. Lamminen, muistatte varmaan, että 65 vuotta taaksepäin vihollinen ylitti itärajan ja uhkasi maamme turvallisuutta ja tulevaisuutta. Huomenna on merkittävä päivä vanhoihin perinteisiin nähden, kun on ikään kuin ensimmäinen päivä, kun oravaa saa metsästää luvallisesti, jos sitä nyt joku metsästää.

Mutta mitä syntyy tähän mietintöön, ymmärrän erinomaisen hyvin, että tässä ministeriön ja hallituksen esitys on ollut vähän vaisu ja vähän ahtaasti katsottu, mutta se, että tämä valiokuntakierroksella on syntynyt niin sanotusti osittain hyvään sisältöön, on hatunnoston arvoinen temppu, ja kun ed. Sasi sanoi, että perustuslakivaliokunta on tässä asiassa ollut keskeisessä osassa, niin tätä tervehdin erinomaisen hyvänä ja myönteisenä asiana. Katson, että perustuslakivaliokunnan tehtävänä on nimenomaan vaalia, valvoa suomalaisten asioita ja, vielä tärkeämpää, pitää tästä pienestä Lapin kansasta, kansanosasta, huolta, kun siitä yleensä täällä etelässä ei juuri muisteta paljon huolta kantaa.

Mutta mitä mietinnön sisällöstä löytyy sen tärkeän haaran kohdalta myönteistä, on tämä metsästysoikeus. Tämän osalta näkisin, että ympäristövaliokunnassa mitä ilmeisimmin on tapahtunut suuri herännäisyyden aika, kun on nähty, että tämä metsästys ja metsästysmahdollisuus kansallispuistojen alueella ei suinkaan tuhoa sitä kansallispuiston periaatetta ja sisältöä vaan mahdollistaa niitten puistojen rakentumisen niin pohjoiseen kuin eteläänkin, kun se metsästys tapahtuu sillä tasolla, että se käy ikään kuin tämän vanhan, periaatteisen, ikimuistoisen nautinnan tavalla silloin, kun sillä oli elinkeinollinen merkitys. On aivan eri asia tuhota näitä riistakantoja tai järkyttää niitten sisältöä kuin metsästää kestävän käytön periaatteella sitä tuottoa sieltä pois. Myöskin, jos ajatellaan, niin tässä jos vielä lukisi se, että suurpedot ja kaikki muut vihatut, luontoon kuulumattomat eläimet olisi jotenkin huomioitu — en nyt tarkoita, että se olisi pitänyt kirjoittaa, mutta vaikka rivien välissä olisi ollut olemassa — niin vielä paremmalta näyttäisi. (Ed. Pulliainen: Eivätkö suurpedot kuulu luontoon ollenkaan?)

Kalastusoikeuden osalta on aivan samalla lailla nähtävissä — ed. Pulliainen, kalastus on tärkeä asia — että täytyy nähdä ja ymmärtää paikallisten asukkaitten merkitys, sen kalastuksen merkitys niille asukkaille. Se on ikimuistoinen oikeus, ja sillä on eletty ja tultu toimeen, sillä on perheet ja lapset kasvatettu silloin, kun ruuasta pulaa on ollut olemassa.

Mitä sitten tulee tähän poronhoitoon, mitä erityisenä ammattikuntana katson, ja mietin täältä, niin otsikon "Poronhoito ja kotitarvepuunotto" alta löytyy, suora lainaus: "Paikallisten asukkaiden kotitarvepuunottoa on turvattu isojaosta lähtien erottamalla valtionmaista itsenäisiä tiloja sekä myöhemmin perustamalla alueen läheisyyteen yhteismetsiä ja jakamalla maata paikallisille asukkaille porotilalain ja luontaiselinkeinolainsäädännön nojalla." Tätä yritin miettiä, mitä tämä tarkoittaa, ja tämän voisi sanoa, että en tiedä, kumpaan tämä nyt sitten kuuluu, kapitalismin korostamiseen vaiko sosialismin laajentamiseen, ei todennäköisesti kumpaankaan, mutta kyllähän on niin, että isojaossa ei ole mitenkään näillä porotiloilla rakennettu erikseen poronhoidon yhteydessä puunotto-oikeutta, vaan kyllä poronhoito ja paimennus on tapahtunut ennen, niin kuin tapahtuu nytkin, siellä valtionmailla ja sillä tarkoitettaneen sitä poronhoitajien oikeutta ottaa puita kodan ja nuotion ja muitten tekoon. Tästä saa siten vähän väärän käsityksen, mutta tulkoon nyt sitten huomioitua, että itse katson, että kyllä näillä yhteismetsillä ei kuitenkaan ole sitä poronhoitoon kuuluvaa polttopuunotto-oikeutta turvattu eikä hoidettu, niin kuin ei muutenkaan tässä.

Herra puhemies! Pidän tätä mietintöä hyvänä ja pidän tätä oikean suuntaisena viittauksena siihen, että ehkä ympäristöhallinto tämän mietinnön kautta ottaa oppia ja oppii ymmärtämään myöskin sen, mitä näiden vanhojen, perinteisten luontoarvojen hyväksikäyttö tarkoittaa myöskin muilla luonnonsuojelualueilla, olkoot ne pohjoisessa taikka erityisesti täällä etelässä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ajattelin vähän samasta näkökulmasta tarkastella tätä asiaa kuin ed. Seppo Lahtela tässä edellä.

Ensinnäkin voi tietysti lähteä siitä toteamuksesta, jotta itse olin ympäristövaliokunnan reissussa katsomassa näitä seutukuntia ja alueita, tuntureita ja myös kuulemistilaisuuksissa ja se kyllä avarsi aika paljon näkemältä ja kuulemalta, koska siellä kuunneltiin paikallisia ihmisiä ja heidän tuntojaan. Se tietysti on hyvää asioiden valmistelua kaiken kaikkiaan, mitä tehtiin, koska sitä ennen, voi sanoa, oli vähän toisen näköinen käsitys koko asiasta, mitä paikalliset ihmiset haluavat. Silloin tuli hyvin esille metsästysoikeuskysymys, mitä on useimmissa puheenvuoroissa korostettu, ja se tärkeys, minkä paikalliset ihmiset näkevät sen oikeuden osalta, ja yleensä oikeus siihen maahan ja sen käyttöön.

Sen takia ajattelin itse vähän samalla tavalla käydä läpi tätä kysymystä kuin ed. Seppo Lahtela edellä, koska minusta tässä pitää tämmöinen näkökulma näihin eteläisempiin kansallispuistoihin ottaa, koska niitä nyt ollaan valmistelemassa ja ilmeisesti ensi viikolla käsitellään ympäristövaliokunnassa ja varmaan tulevat lähiaikoina tänne saliin, eli mikä on siellä paikallisväestön asema, näissä eteläisimmissä. Kun ottaa vielä huomioon sen, jotta näissä kansallispuistoissa, jotka ovat hyvin karuissa olosuhteissa, riistan määrä on huomattavasti vähäisempi, ravinnon määrä on eläimillä huomattavasti vähäisempi, niin tuntuu aika ihmeeltä, miksi täällä eteläisimmässä Suomessa, jossa kansallispuistoja nyt laajennetaan — ainakin kolmea puistoa ihan lähiaikoina — jotkut tahot ovat tiukasti sitä mieltä, että siellä ei voitaisi metsästyksellä rajoittaa eläinkantoja.

Kun maa- ja metsätalousvaliokunnassa on kuunneltu asiantuntijoita ja kuultu hirvitiheyksiä joiltakin alueilta, niin tuntuu jotenkin käsittämättömältä se, että sinne jotkut ihmiset haluavat jättää vastalauseen vielä. Sehän tarkoittaa sitä, jos niitä hirviä ei vähennetä, kun kansallispuistojen halki kulkee valtateitä, jotta siellä ihmisiä tulee vammautumaan ja kolareita tulee sattumaan aika paljon. Minusta hallittu sääntely metsästyksen kautta pitää sallia eteläisimmissä kansallispuistoissa, samaten kuin pienpetokantojen sääntely, jotka voivat paisua aika isoiksi. Ymmärsin, jotta Pallas—Ylläs-alueella pystytään metsästämään aika vapaasti, mutta siellä pienpetokannat on pidetty aika hyvin kurissa, mikä tarkoittaa, jotta kun ei välttämättä ole luontaisia vihollisia näille eläimille, ihmiset ovat pystyneet hoitamaan siltä osin luonnon tasapainoa. Mutta vielä enemmän täällä etelämmässä, missä näitä uusia laajennuksia tehdään, pitäisi nämä ottaa huomioon, ja toivoisi, että tässä salissa löytyisi järki näiden asioiden osalta.

Sitten yksi asia koskien yhdenvertaisuutta pohjoisen ja etelän välillä on kanssa yleisesti ottaen alkuperäisväestön asema. Meillähän tahtoo näissä monissa ... Muistan aikanaan, kun Kolin kansallispuistoa käsiteltiin, jotta vaikka ihmiset voivat osoittaa, että heidän sukunsa on asunut siellä satoja vuosia, niin siellä ei voinut venettä enää vetää jonkun kansallispuiston järven rantaan, kun siinä kuulemma jotakin tuhoutuu, vaikka ihmiset ovat asuneet siellä ja maisema on kestänyt semmoisena, siis semmoinen käyttöoikeus on ollut heillä olemassa. Sen takia minä odotan, että suomalaisessa yhteiskunnassa ajateltaisiin näitä asioita myös siltä näkökulmalta, miten yks kaks heti, kun perustetaan kansallispuisto, joku asia voi tuhoutua, vaikka sitä on käytetty kestävän kehityksen periaatteen mukaan iät kaikki ja luontoarvot on siellä säilytetty. Jos semmoinen pelko on olemassa, niin annetaan hoito-ohjeita ja semmoisia säännöksiä ja neuvoja, jotta ei semmoista tuhoamista tapahdu, jos epäillään sitä, mutta ei tehtäisi semmoisia älyttömän tiukkoja suojelusäännöksiä, joista kukaan ei hyödy ja joissa ei ole mitään järkeä.

Ihan lopuksi, kun näitä jatkossa valmistellaan, niin tässähän nyt sallitaan paikallisväestölle tietyllä tavalla jotain polttopuuoikeuksia, mutta toivon kyllä, että näissä monissa kysymyksissä, kun näitä puistoja ja suojelualueita tehdään, katsottaisiin, jotta järjen käyttö olisi sallittu. Hyvä esimerkki on viime kesältä Pohjois-Karjalasta Kontiolahdelta, jotta kun trombi kaatoi saaresta, oliko se Jouhtenisen saari nimeltään, puuston kokonaan, niin sinne jätettiin, Metsähallituksen maalle, puut mätänemään. Siinä on useamman sadantuhannen edestä puuta mätänemässä, ja se kuulemma jotenkin edistää kaiken näköistä luonnonsuojelua. Minusta se on täysin pöljää hommaa, täysin älytöntä hommaa. Miksi tehdään näin, miksi niitä ei oteta hyötykäyttöön, kun meillä kuitenkin on aina rahasta puute? Olisi se vähän nätimpi nimittäin ihmisten liikkuakin, kun se ei ole mikään totaalisuojelualue — joku Natura-alue se kuulemma on — ja sinne voisivat ihmiset nousta kömpiä kesällä vaikka aurinkoa ottamaan. Nyt siellä on semmoinen ryteikkö, ettei sinne uskalla mennä eikä pääsekään, koska se on paksua tukkipuuta pitkällään. Ötökäthän siellä tietysti elävät, ja jos joku niistä nauttii, niin käyköön niitä ötököitä katsomassa, mutta muuten siinä ei ole päätä eikä häntää.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys Pallas—Yllästunturin kansallispuistosta on pitkälle ottanut huomioon myös paikallisen väen odotuksia ja toiveita. Ennakkoon oli paljon avoimia kysymyksiä metsästykseen, kalastukseen, yritystoimintaan ja kulkemiseen liittyen. Perinteisiin oikeuksiin liittyvät kysymykset on käyty valiokunnassa perusteellisesti läpi. Vapaa metsästysoikeus ja kalastus voivat jatkua entiseen malliin. Porotaloudella on omia ongelmia, joita tällä kansallispuistopäätöksellä ei toki voida ratkaista. Kuitenkaan tällä päätöksellä ei vaikeuteta porotalouden harjoittamista puiston vaikutusalueella. Nyt perustettava kansallispuisto ja sen luontoarvot palvelevat koko Länsi-Lapin kehittämistä.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä oleva Pallas—Yllästunturin kansallispuiston laajentamista koskeva lakiesitys mielestäni kaipaa syvällisempää tarkastelua siitä, miten se vaikuttaa paikallisten ihmisten elämään ja yleensä siihen elämään, mitä Suomen metsävaltaisilla alueilla tällä hetkellä ylläpidetään.

Ensimmäisenä asiana nostaisin esille ihan oikeasti ja aidosti paikallisten ihmisten oikeudet, ikimuistoiset nautintaoikeudet, joita näillä alueilla ja varsinkin Lapissa on. Pitää muistaa se, että esimerkiksi Itä-Suomessa on myös harvaan asutusaluetta, jolla esimerkiksi metsästysoikeuden arvo tulevaisuudessa tulee olemaan esimerkiksi matkailuelinkeinon kannalta aivan ensiarvoisen tärkeä.

Perustuslakivaliokunta omassa lausunnossaan liittyen tähän kansallispuiston laajentamisesitykseen otti kannan, että perustuslakivaliokunta katsoo, että saamelaisten ja paikallisten asukkaiden perinteisten kalastus- ja metsästysoikeuksien sekä kotitarvepuunoton pääperiaatteiden tulee käydä ilmi suoraan laista. Tämä on myös edellytys lakiehdotuksen säätämiselle tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Tällä linjauksella perustuslakivaliokunta halusi nimenomaan korostaa sitä, että paikallisten ihmisten ikimuistoisiin nautintaoikeuksiin ei voida tällä keinoin kiertoteitse käydä. Jo edellisessä puheenvuorossa tämä Kyrön Lapinkylän kohtalo mielestäni pitää hoitaa niin, että niiden ihmisten oikeuksiin, jotka niillä ihmisillä ennen ovat olleet, ei missään nimessä saa kajota, koska kysymyksessä on ikimuistoinen nautintaoikeus ja näillä ihmisillä näihin alueisiin on ihan juridisesti pätevät asiakirjat olemassa. Elikkä kysymyksessä on olemassa oleva oikeus, jota ei voida hallinnollisella päätöksellä tai muuttamalla lakia lakkauttaa, ilman että käytäisiin perustuslainsäätämisjärjestyksessä tämä asia läpi.

Tämän takia on paikallisten ihmisten kannalta erinomaisen tärkeää, että nämä oikeudet säilyvät. Tämä koskee tietenkin Pallas—Yllästunturin laajennusta oikeasti, mutta se koskee myös tulevia muita vastaavia hankkeita, koska näitä varmasti, toivoisin tässä asiassa olevani väärässä, että näitä suojelualueiden ylettömiä laajennuksia ei nyt joka päivä tässä talossa käsiteltäisi, mutta lähimenneisyys osoittaa sen, että niitä varmaan vielä edessäpäinkin on.

Mitä tulee elinkeinojen kehittämiseen näillä alueilla, onhan aivan selvä asia, että jos me puhumme matkailusta, nykyajan matkailijat esimerkiksi nyt joulun alla, kun Lappiin lentää Englannista saakka kymmeniätuhansia ihmisiä lentokoneella nauttimaan Lapin talvesta ja lumesta ja joulupukista ja poroista, niin eiväthän he sinne tule tietenkään pelkkää eksotiikkaa katsomaan vain ja ainoastaan, vaan he tarvitsevat myös erinomaisen korkeatasoiset palvelut ja näiden palvelujen järjestämiseen tarvitaan varmasti korkeatasoista rakentamista. Viittaan tässä yhteydessä esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käytyyn keskusteluun Kolin kansallispuiston laajentamisesta ja siinä yhteydessä elinkeinojen kehittämisestä tällä alueella. Jos sillä alueella me jatkuvien ympäristöriitojen tähden emme pysty 100 metrin tienpätkää korjaamaan, niin kyllä siinä yhteydessä esimerkiksi jonkun kylpylän rakentaminen tai ravintolan ja hotellin laajentaminen tai laskettelurinteiden korjaaminen ja kehittäminen ei varmasti onnistu, jos 100 metrin tienpätkän kaivuu ei onnistu yksinkertaisesti siitä syystä, että se häiritsee jonkun mielestä luonnonrauhaa, kun se kuitenkin turisteille ja ihmisille varattu alue on, jolla esitellään sitä alkuperäistä luontoa. Jos haluamme, että elinkeinot kehittyvät, se tarkoittaa automaattisesti, että myös palvelut sillä alueella ovat hyvät. Kukaan ei enää halua majoittua maapohjaisiin majoihin, vaan turisti haluaa, että siellä on viimeisen päälle kaikki palvelut nykyaikaisine varusteineen ja on myös oheistoimintaa liittyen tähän matkaan. Matkailu kasvavana alana, työtä tarjoavana alana Suomessa pitää aidosti säilyttää sellaisena eikä tälle elinkeinolle saa asettaa keinotekoisia esteitä, joissa me suomalaiset olemme näköjään kyllä mestareita kaikenlaisia elinkeinotoiminnan esteitä rakentamaan.

Toinen asia, johon haluan kiinnittää huomiota, on kaivostoiminta. Viime vuosina Suomessa on ollut ennenkuulumattoman vilkasta malminetsintätoimintaa, joka on johtanut siihen, että tällä hetkellä tässä maassa on lukuisia erittäin suuria kaivoshankkeita vireillä, jotka tulevaisuudessa takaavat nimenomaan näille alueille esimerkiksi Lapissa ja Itä-Suomessa monta, monta uutta työpaikkaa. Pitää muistaa, että suomalainen kaivosteknologia on maailman huippua. Se osaa hoitaa ympäristöasiansa viimeisen päälle hyvin. Jos me kiellämme esimerkiksi erilaisilla suojelu- ja rauhoitusalueilla kaivostoiminnan, esimerkiksi Pallas—Yllästunturin alueella — tässä on maininta siitä, että malminetsintää saadaan harrastaa tällä alueella, ihan oikein — mutta pitää varmistaa myös se, että emme mielettömällä lupabyrokratialla tuhoa tätä lupaavaa uutta buumia, joka kaivosalalle on syntymässä.

Olin sen työryhmän puheenjohtaja, joka teki koulutusselvityksen koskien Pohjois-Karjalan koulutustarpeita kivi- ja mineraalialalla. Pelkästään Pohjois-Karjalan alueella vuoteen 2010 mennessä on luvassa noin 800 uutta työpaikkaa kivi- ja mineraalipuolelle, pelkästään Pohjois-Karjalan kokoisella alueella. Se kaivosteknologia, jota näillä alueilla tullaan soveltamaan muun muassa Ilomantsin Pampalon kaivosalueella, joka lupaavasti on alussa näillä hetkillä, tai oikeastaan ensi helmikuun alusta alkaen tutkimukset jatkuvat, on aivan maailman huippua ja erittäin ympäristöystävällistä. Jos me emme näitä kaivostoiminnan mahdollisuuksia tässä maassa hyödynnä, sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että kaivokset siirtyvät sitten sellaisille alueille rajojemme ulkopuolelle, joilla ei ole käytännössä minkäänlaisia ympäristösääntöjä voimassa ja joilla voidaan luontoa niin sanotusti raiskata mielin määrin.

Kolmantena asiana vielä haluaisin nostaa esille metsätalouden edellytykset. Suomalainen metsäteollisuus tänä päivänä ei ole enää kansallista metsäteollisuutta, vaan esimerkiksi kolmesta suurimmasta metsäteollisuusyrityksestä kahden päätöksenteko on jo siirtynyt ulkomaille. Jos emme säilytä tässä maassa metsätalouden toimintaedellytyksiä erilaisten suojeluohjelmien tiimellyksessä kunnossa, se tarkoittaa vääjäämättä sitä, että ulkomaisessa päätöksenteossa mukana on talousihmisiä, jotka varmasti katselevat päätteiltään päätöstä tehdessään, missä maassa pystytään kannattavaa metsätaloutta harrastamaan. Ja päätöksenteko, kun ylikansallinen yhtiö tekee päätöksiä esimerkiksi kannattamattoman metsäteollisuuden lakkauttamisesta, se päätös ei tunne suomalaisten ihmisten etua, ei sitten yhtään. Kysymys on kylmistä taloudellisista faktoista. Kysymys on vain siitä, haluammeko me suomalaisen metsätalouden kukoistavan tässä maassa. Tärkeä osa siinä on, jotta säilytämme nämä metsätalousalueet metsätalousalueina, ja näillä suojelualueilla, mitkä nyt on jo varattu, niillä harrastamme sitä toimintaa. Mutta jos me pistämme nämä asiat sekaisin, voimme varautua siihen, että metsäteollisuudessa tulevaisuudessa ei ole sitä määrää työpaikkoja, mitä tällä hetkellä. On sanottu, että aikanaan 80-luvun lopun ja 90-luvun alun lama, joka toi Suomeen melkein 500 000 työtöntä huippuaikoina, se on se yläraja, minkä tämä kansakunta kestää. Mutta älkäämme sinne asti asioiden anna kehittyä. Meidän pitää metsätaloudenkin toimintaedellytykset turvata, kuten kaivostoiminnan ja matkailun. Tällaisen niin kuin Pallas—Yllästunturin kansallispuiston laajentamisessa on myös mahdollisuuksia, mutta niillä mahdollisuuksilla älkäämme pilatko muita elinkeinoja.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Aivan lyhyesti: Todella, kun on kysytty sekä suomalaisilta että etenkin ulkomaalaisilta, Lontoon melusta Lappiin lentäneiltä turisteilta, mikä heitä vetää, mikä heistä on kaikkein merkittävintä, niin se on luonto, puhdas luonto — ja hiljaisuus. Se on ehkä se kaikkein vaikuttavin asia.

Arvoisa puhemies! Vielä tähän ihmisten ikimuistoiset nautintaoikeudet -ajatukseen. Niin kuin ympäristövaliokunnan yksimielisessä mietinnössä todetaan, valtioneuvosto teki 18. kesäkuuta 2003 päätöksen kuntajaon muuttamisesta Kittilän ja Muonion kuntien välillä, jonka seurauksena nykyisen Pallas—Ounastunturin kansallispuiston Kittilän puoleinen osa siirtyi Muonion kuntaan. Tässä oli ministeri Manninen toimijana. Siinä tilanteessa olisi varmasti pitänyt katsoa myöskin näitä ikimuistoisia oikeuksia; ei tullut katsottua. Nyt sitten tietysti katsotaan jatkossa, niin kuin täällä ed. Tenniläkin totesi.

Ed. Rundgrenille totean kiitoksena: Kolarissa olimme, olimme hyvin tyytyväisiä, ja valiokunta, mukana myös asiantuntijat Metsähallituksesta ja ympäristöministeriöstä, sai erinomaista vieraanvaraisuutta nimenomaan siinä mielessä, että tietoa tuli. Tämä vieraanvaraisuus merkitsee siis tietoa, ei, oikeusministeri Koskinen, mitään sellaista, joka teitä pitäisi huolestuttaa. Mutta se, mikä ehkä olisi hyvä myöskin oikeusministeriön ottaa huomioon ja myös lainvalmistelijoiden yleensä, on paikallinen kuuleminen, se, että kuullaan. Ja vieraanvaraisuus merkitsee nimenomaan sitä, että on mahdollisuus tavata nimenomaan ne henkilöt, joita tehtävän lain jälkiseuraamukset koskevat, juuri niitä ihmisiä, joita lainsäädäntö välittömästi koskee. Sillä tavalla todellakin nyt tässä asiassa esimerkiksi sellainen perusasia kuin Århusin sopimus tulee todella hyvin voimaan. Neljä kuntaa oli tässä käynnin kohteena, joista kolmen kunnan alueella on tämä Pallas—Ylläs-kansallispuisto.