Päivi Räsänen /kd(esittelypuheenvuoro):

Tällä lakiehdotuksella on tarkoitus vahvistaa ihmisarvon toteutumista siten, ettei perustuslain sanamuodosta johdu liian tiukkoja rajoituksia muulle lainsäädännölle sen määritellessä yhteiskunnallisesti hyväksyttävän ja torjuttavan välistä rajaa sananvapauden toteutumisessa. Tämä kysymys on ollut merkittävänä esillä muun muassa kuvatallenteiden levittämistä koskevan lainsäädännön yhteydessä.

Kun viime kaudella muistaakseni, vai oliko jo Lipposen ensimmäisellä hallituskaudella, käsiteltiin kuvaohjelmien ennakkotarkastuksesta luopumista koskevaa lakiehdotusta, niin nimenomaan tässä yhteydessä tulkinta sananvapaudesta nousi hyvin voimakkaasti esiin ja perustuslain säädöksiin, sanamuotoihin, vedottiin silloin nimenomaan sen puolesta, että tällaista kuvaohjelmien ennakkotarkastusta ei voitaisi edes raa’an väkivallan ja kovan pornografian osalta lainsäädännössä säilyttää.

Tässä lakiehdotuksessa esitetään, että myös ihmisarvo nostettaisiin alaikäisten suojelemisen rinnalle tärkeäksi lainsäädännön kriteeriksi. Eurooppalaisessa keskustelussa sekä lasten että ihmisarvon suojelu ovat merkittäviä käsitteitä. Samalla lavennetaan mainintaa kuvaohjelmista sanonnalla "ja vastaavaa viestintää", koska pelkkä maininta kuvaohjelmista on nykyisen viestintäkäsityksen ja viestinnän vaikutusarvioiden mukaan liian ahdas. Käytännön elämässä aikuisiin ja alaikäisiin suuntautuvan viestinnän rajat eivät ole millään tavalla selkeitä tai kovinkaan helposti valvottavissa.

Ihmisarvo on uuden valtiosäännön keskeinen perusta. Se on ollut lainsäädäntömme ohjenuora toki myös aiemmin. Perustuslain 1 §:n 2 momentissa todetaan, että valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden. Tämän periaatteen käytännön toteutumisen määrittelee puolestaan erillislainsäädäntö, jonka tulee noudattaa perustuslaissa ilmaistuja periaatteita. Perustuslaissa säädellään sananvapautta ja julkisuutta 2 luvun 12 §:ssä. Pykälässä annetaan mahdollisuus säätää rajoituksia sananvapauteen, mikäli lastensuojelulliset näkökohdat sitä vaativat. Tosin täytyy todeta, että myös näiden lastensuojelullisten näkökohtien tulkinta on käynyt varsin tiukaksi eli kovin helposti tätäkään näkökohtaa ei ole erillislainsäädännössä huomioitu. Mutta ihmisarvokysymys on tästä jäänyt täysin huomiotta. Lainsäätäjällä olisi näin enemmän harkintavaltaa erillislainsäädännön laatimisessa, mikäli perustuslain kriteereissä otettaisiin huomioon alaikäisten lisäksi myös ihmisarvon suojeleminen.

Monet vanhemmat ovat huolestuneina seuranneet kuvallisen ja vastaavan viestinnän muotoja, jotka eivät ole vastanneet heidän käsitystään terveestä viestinnästä. Samalla on havaittu, että monet muodollisesti aikuisille tarkoitetut viestintätuotteet ovat käytännössä aivan liian helposti myös levinneet alaikäisten käsiin. Kansainvälisen lapsen oikeuksien yleissopimuksen 17 artiklan mukaan sopimusvaltiot tunnustavat joukkotiedotusvälineiden tärkeän tehtävän. Artiklassa taataan, että lapsi saa tietoa monenlaisista kansallisista ja kansainvälisistä lähteistä, erityisesti niistä, joiden toiminta tähtää hänen sosiaalisen, hengellisen ja moraalisen hyvinvointinsa sekä ruumiillisen terveytensä ja mielenterveytensä edistämiseen. Artiklassa rohkaistaan myös kehittämään asianmukaisia toimintatapoja lasten suojelemiseksi heidän hyvinvoinnilleen vahingollisilta tiedoilta ja aineistolta.

Viestinnän tehtävänä on vaikuttaa myös silloin, kun viestinnän kohde on täysi-ikäinen. Siten lainsäädäntöön on mielestäni tarpeen luoda mahdollisuus rajoittaa myös ihmisarvoa loukkaavaa viestintää. Tätä mahdollisuutta nykylainsäädäntö ei näytä riittävästi turvaavan varsinkaan, jos muistelemme vaikkapa tätä kuvaohjelmien ennakkotarkastusmahdollisuudesta luopumista koskevaa lainsäädännön uudistusprosessia.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Räsäsen aloite on mielestäni sellainen, joka pitäisi todella saada eteenpäin. Perustelen sitä niillä syillä, mitkä ed. Räsänen tässä toi esille, mutta myös sillä, että itse olen ihan tässä vasta ollut eräässä tilanteessa, jossa lehtien ja julkaisujen levittäjän kanssa kävimme keskustelua siitä, millä voitaisiin vaikuttaa siihen, että voisimme lapsiamme suojella niiltä kaikilta paitsi väkivaltaisilta videoilta, myös julkaisuilta, jotka ovat pornografisia jne. ja joita perheetkään eivät haluaisi katsella tai joita ei pitäisi olla sellaisissa julkisissa paikoissa, joissa niitä on selkeästi näkyvillä, esimerkiksi kaupoissa, lehtikioskeissa jne., jotka ovat julkisia paikkoja, kun sinne mennään ostamaan. Sieltä tuli selkeä viesti, että lainsäätäjän on tehtävä jotakin. Lehden julkaisijat, levittäjät, myyjät, tekevät sitä, mikä on heidän tehtävänsä. He odottavat, että lainsäätäjät tekevät sellaisia lakeja, joilla voidaan puuttua vahingoittavaan julkaisuun. Silloin olin aika ymmällä, kun minä ajattelin, että lakeja olemme täällä tehneet, meillä on perustuslaki ja meillä on tämä kuvanauhalaki, ja niissä olemme kyllä todella tehneet näitä huomioita, että emme ole saaneet niihin sitä lapsen suojelua riittävästi näkyviin. Sen vuoksi nyt toivoisin, että tästä lähtisi keskustelua, mitä me lainsäätäjät teemme lapsen suojelemiseksi.