15) Laki rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoamisesta
Margareta Pietikäinen /r:
Fru talman! Enligt olika utredningar blir var femte kvinna
misshandlad i hemmet. Tidigare var det svårt att ingripa
i våldsamheter i hemmet. För att betona samhällets
inställning till våld oberoende av var det sker,
och för att myndigherna skall kunna ingripa i familjevåld
också utan att målsäganden begär
det, ändrades bestämmelserna om misshandel i det
andra skedet av totalrevisionen av strafflagen, så att
också misshandel som sker på privat plats lyder
under allmänt åtal.
Lagutskottet införde då vid sin utskottsbehandling
en bestämmelse om åtgärdseftergift som
tillåter allmänna åklagaren att låta
bli att väcka åtal, ifall målsäganden
av egen fast vilja begär att åtal inte skall väckas
och att det inte finns något viktigt allmänt eller
enskilt intresse som kräver att åtal väcks.
I lagutskottets betänkande betonades att målsäganden
skall fatta sitt beslut frivilligt utan någon som helst
påtryckning och fullt medveten om de juridiska konsekvenserna
av beslutet. Att kontrollera detta har varit väldigt svårt,
om inte rent ut sagt omöjligt. Speciellt åtalsrätten
vid misshandel är problematisk just i samband med familjevåld.
Maktförhållandena inom ett parförhållande
eller inom en familj kan vara sådana att misshandelsoffer
genom påtryckning kan förmås avstå från
att yrka på straff för gärningsmannen.
Riksåklagaren har i en allmän anvisning till åklagarna
den 20 januari 2000 påpekat att 21 kap. 17 § strafflagen
i praktiken tillämpats mera än vad som var meningen.
Eftergifter vid misshandel har gjorts i betydligt högre
grad än vid övriga brott, vilket alltså inte
varit avsikten.
Rouva puhemies! Valtakunnansyyttäjä on syyttäjille
antamassaan yleisessä ohjeessa todennut, että rikoslain
21 luvun 17 §:ää on sovellettu käytännössä enemmän
kuin on ollut tarkoitus. Toimenpiteistä luopumista on pahoinpitelytapauksissa
tapahtunut huomattavasti suuremmassa määrin kuin
muiden rikosten osalta, mikä ei ollut tarkoitus. Rikoslain
21 luvun 17 § antaa mahdollisuuden toimenpiteistä luopumiseen
myös silloin, kun kyse on tavallisesta pahoinpitelystä, kun
taas rikoslain toimenpiteistä luopumista koskeva yleinen
pykälä antaa syyttäjälle mahdollisuuden
luopua toimenpiteistä, kun kyseessä on lievä pahoinpitely.
Koska rikoslain 21 luvun 17 §:n on osoitettu antaneen
aihetta toimenpiteistä luopumiseen paljon tarkoitettua
suuremmassa määrin ja koska rikoslain toimenpiteistä luopumista
koskeva yleinen pykälä antaa edelleen mahdollisuuden
asianomistajalle vaikuttaa syytteen nostamiseen tapauksissa, jotka
voidaan kuvailla vähäpätöisiksi,
tai silloin, kun voidaan vedota kohtuullisuuteen, nuoruudesta johtuvaan
ymmärtämättömyyteen tai konkurrenssiin,
tulisi mielestäni 17 § kumota. Tämä on
yksi tarpeellisista lainsäädäntötoimista perheväkivaltaan
puuttumiseksi.
Tässä yhteydessä haluan myöskin
todeta, että toinen peräämäni
toimenpide on lähestymiskiellon laajentaminen, mikä merkitsee
lähestymiskiellon käyttömahdollisuutta
myös silloin, kun väkivaltaa esiintyy omassa kodissa.
Tekijä on voitava poistaa määräajaksi
yhteisestä kodista siten, että muut perheenjäsenet
voivat jäädä turvallisesti kotiinsa.
Tätä lakia tietääkseni valmistellaan
parhaillaan. Toivon, että myös tämä lakialoitteeni
pikaisesti johtaa toimenpiteisiin.
Marja Tiura /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite koskien
rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoamista on erittäin
ajankohtainen. Pahoinpitelyä koskevat säännökset
muutettiin rikoslain kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa siten,
että pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos myös
silloin, kun se tapahtuu yksityisellä paikalla. Tällä haluttiin
tuolloin erityisesti korostaa sitä, ettei väkivaltaa
sallita perhepiirissäkään.
Lakivaliokunta lisäsi vuonna 1994 lain käsittelyn
yhteydessä toimenpiteistä luopumista koskevan
säännöksen. Tämä antaa
nyt syyttäjälle mahdollisuuden jättää syytteen
nostamatta, jos asianomistaja näin pyytää ja
jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu syytettä vaadi.
Lakivaliokunta korosti tuolloin mietinnössään,
että asianomistajan on tehtävä päätöksensä vapaaehtoisesti,
ilman painostusta. Valiokunnan mielestä tuolloinkin pahoinpitelyn
on lähtökohtaisesti oltava virallisen syyttäjän
alainen rikos.
Miten henkilön vakaa tahto selvitetään?
Jos väkivalta on jatkuvaa tai toistuvaa, yleinen etu astuu
aina voimaan. Syyte tulisi näin ollen nostaa. Tämä on
kuitenkin aiheuttanut käytännössä ongelmia.
Laki ei ole toiminut halutulla tavalla. Lain alkuperäinen
tarkoitus suojella väkivallan kohteeksi joutunutta henkilöä ei
ole toteutunut. Toimenpiteistä luopumista on tapahtunut
useammin kuin muiden rikosten kohdalla. Esimerkiksi vuonna 98 pahoinpitelysyyte
jätettiin nostamatta 2 500 tapauksessa. Syyttämättäjättämisistä noin 1 700
oli tehty joko uhrin pyynnön tai sovittelun perusteella.
Haluankin nyt osoittaa syyttävällä sormella
maamme syyttäjäkuntaa. Syyttäjät
ovat tulkinneet pykälää avomielisesti,
ja moni parisuhdeväkivaltajuttu on sen takia rauennut.
Tänä päivänä tilastot
kertovat karun totuuden: Perheväkivalta on Suomessa paha
ongelma. On valitettavaa, että kansainvälisesti
katsottuna se on juuri suomalaiselle yhteiskunnalle ominainen ongelma.
Joka kolmas suomalainen nainen on joutunut miehen lyönnin
kohteeksi. Valitettavan usein lyöjä on se, joka
alun perin oli rakkain kaikista. Yli 100 000:ta parisuhteessa
elävää naista on viimeisen vuoden aikana
lyönyt oma mies. Lyömisen lisäksi useat
parisuhteessa elävät naiset saavat kokea jatkuvaa
väkivallalla uhkailua, henkistä painostusta ja
alistamista. Usein taustalla on sairaalloinen mustasukkaisuus tai
toisen puolison alemmuudentunne.
Moni perheväkivallan uhri vaikenee. Apua ei haeta.
Esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa parisuhteessa kokevat
eivät juuri koskaan ota yhteyttä poliisiin, vaikka
raiskaus on aina myöskin parisuhteessa virallisen syytteen
alainen rikos. Apua haetaan yleensä vasta silloin, kun
pahoinpitelystä on seurauksena mustelmaa pahempia vammoja.
Noin 80 prosenttia vakavaa väkivaltaa kokeneista naisista
ei soita poliisia paikalle. 20 prosenttia pahoinpidellyistä naisista
ei lähde lääkäriin edes silloin,
kun kahakassa on murtunut luita. Silloinkin kun lääkäriin
mennään, valehdellaan usein vammojen tulleen esimerkiksi
kaatumisesta. Tutkimusten mukaan vain 12 prosenttia uhreista hakee
apua virallista reittiä myöten.
On tavallista, että pahoinpidelty nainen haluaa myöhemmin
pelosta perua rikosilmoituksen tai pyytää syyttäjää luopumaan
syytteestä. Tämän takana on pelko perheen
ja lasten tulevaisuudesta, leimautumisesta paikkakunnalla, menetetyistä sukulaisuussuhteista.
Nainen haluaa aina yrittää loppuun asti ja uskoo
parempaan huomiseen.
Lähisuhdeväkivallassa on aina kyse alistamisesta.
Uhri on kovan painostuksen alla eikä pysty ajattelemaan
selkeästi, saati hakemaan ammattiapua. Totuus on yleensä se,
että kun puoliso lyö kerran, lyö helposti
toisenkin kerran.
Arvoisa puhemies! Syyskuun alussa astui voimaan laki, joka korotti
törkeän pahoinpitelyn alarajaa yhteen vuoteen
vankeutta. Tämä oli tervetullut uudistus, sillä suuri
osa rangaistuksista oli lähellä minimiä.
Tämä muutos koventaa rangaistuksia myös
käytännössä. Kriminaalipoliittinen henki
on nyt se, että sekä syyttäjä-
että tuomarikunnan tulisi ankaroittaa käytäntöä pahoinpitelyissä.
Nyt jos koskaan olisi syytä korjata myös tämä rikoslain
21 lukua koskeva epäkohta lainsäädännössä pikimmiten.
Toimenpiteistä luopumista koskeva pykälä pitäisi
poistaa kokonaan. Silloin syyttäjän ratkaisukäytäntö myöskin
yhtenäistyisi. Syyttäjät tulkitsevat
tätä pykälää liian
laajasti, ja se ei kerta kaikkiaan toimi. Suomen noudattama linja
pahoinpitelyissä on lievä. Lyhyt ehdoton vankeusrangaistus
vastaisi paremmin muiden Euroopan maiden rangaistuskäytäntöä.
Lohdullista on se, että väkivallasta voidaan joissakin
tapauksissa päästä eroon, kun apua on haettu.
Yli 40 prosentissa suhteista, joissa oli ollut väkivaltaa
yli kymmenen vuotta sitten, pahoinpitelyt ovat nyt loppuneet. Ilman
ulkopuolisen apua väkivallan kierrettä on vaikea
katkaista.
Laki lähestymiskiellosta astui voimaan vuoden 99 alusta.
Oikeusministeriössä valmistellaan nyt parhaillaan
lakiehdotusta perheen sisäisestä lähestymiskiellosta.
Väkivaltainen perheenjäsen voitaisiin ehdotuksen
mukaan häätää yhteisestä asunnosta
kolmeksi kuukaudeksi, jona aikana tilanne selvitetään.
Tämä on aivan oikein, sillä tähän
asti lähtijä on aina ollut vaimo ja lapset miehen
jäädessä asumaan yhteiseen asuntoon.
Nykyistä voimassa olevaa lähestymiskieltolakia
on sovellettu runsaasti, mutta perheväkivallan uhreja voimassa
oleva laki ei ole riittävästi ottanut huomioon.
On hyvä, että lainsäädäntöä laajennetaan
tältä osin.
Arvoisa puhemies! Perheiden sisäiset väkivallanteot
ovat viime aikoina paitsi lisääntyneet, myös
raaistuneet. Haluaisinkin kiinnittää huomiota
vielä parisuhdesurmiin ja erityisesti niiden raakuuteen.
Helsingin Sanomat tutki kaikki hovioikeuksissa vuosina 1998—2000
ratkaistut henkirikokset, joissa mies tai nainen oli surmannut kumppaninsa.
Lehden mukaan yli kolmannes miessurmaajista tappoi kumppaninsa paljain
käsin hakkaamalla, potkimalla tai kuristamalla. Paljain
käsin tehdyistä surmista miehet saivat selvästi
lievempiä rangaistuksia kuin aseella tehdyistä.
Kolmannes heistä selvisi korkeintaan kuuden vuoden tuomiolla.
Keskimääräinen rangaistus oli yli puolitoista
vuotta lyhyempi. Lievemmät rangaistukset selittyvät
sillä, että paljain käsin surmannut mies
ei ole oikeuden mielestä aina voinut mieltää,
että uhri voisi kuolla. Tällöin tuomio
tulee kuolemantuottamuksesta eikä taposta.
Tässäkin asiassa meidän tulee osoittaa
syyttävällä sormellamme syyttäjäkuntaamme.
Syytettyä ei voida tuomita ankarammasta teosta kuin siitä,
josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Mielessäni
herääkin kysymys, eikö pahoinpitelijän todellakaan
tarvitse käsittää, että hänen
uhrinsa voi kuolla pitkän pahoinpitelyn aiheuttamiin vammoihin.
Joka kolmas nainen sanoi surmanneensa miehensä itsepuolustukseksi.
Usein naisilla oli myös vammoja, jotka todistivat miehen
tekemästä pahoinpitelystä. Oikeudet kuitenkin
hyväksyivät hätävarjeluväitteen
vain harvoin ja silloinkin vain, kun ne katsoivat, että nainen
oli miehen hyökkäyksen torjuakseen käyttänyt
liikaa väkivaltaa. Aineistossa ei ollut yhtään
tapausta, jossa nainen olisi kokonaan jätetty rangaistuksetta
hätävarjelun takia. Tuomioistuimilla oli vaikeuksia vetää rajaa
sen välille, oliko kyseessä hätävarjelu
vai ei.
Parisuhdesurmista tuomitut rangaistukset ovat koventuneet viime
vuosina. Entistä useampi kumppaninsa surmaaja sai yli kymmenen
vuoden vankeustuomion. Rangaistukset ovat koventuneet, koska teot
ovat raaistuneet. Yhä useampi surmasi kumppaninsa täydessä ymmärryksessä.
Lopuksi, arvoisa puhemies: Meidän tulee muistaa myös
näissä parisuhteissa elävien lapsia ja
heidän käsitystään yhteiskunnasta.
Lapsi oppii pahoinpitelyn ja sen arkipäiväisyyden.
Lainsäädännön tehtävä on
myöskin suojella perheen muita jäseniä ja
lopettaa pahoinpitelyt mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Varhaisella
ja riittävän aikaisella puuttumisella pelastamme monta
pientä elämää. Minun mielestäni
on käsittämätöntä,
että syyttämättäjättämiskäytäntö on maassamme
niin laaja, että se ulottuu pahoinpitelyyn.
Jaana Ylä-Mononen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä ed. Pietikäisen
lakialoite rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoamisesta on erittäin tärkeä hoitaa
myönteisesti eteenpäin. En kertaa, mitä keskustelussa
on jo läpikäyty, mutta kiinnitän vielä huomiota
siihen lähestymiskiellon lisäksi, että yksi
ongelma on myös se, että pienet käräjäoikeudet
ovat sellainen kynnys myöskin perheväkivallan
kohdatessa, että helposti ei lähdetä liikkeelle
lainkaan sieltä kotoa, missä tätä perheväkivaltaa
on nähty.
Silloin pitäisi olla yleisesti tiedossa ja selvää se,
että voi saada oman asiansa käsittelyyn toisessa
käräjäoikeudessa, jos käräjäoikeus
sijaitsee esimerkiksi omalla kotipaikkakunnalla. Tästä olen
ollut oikeusministeri Koskiseen yhteydessä ja tehnyt myös
kirjallisen kysymyksen ja toivon, että tätä asiaa
myöskin esimerkiksi ne edustajat, jotka ovat kyseisessä valiokunnassa,
missä tätä käsitellään,
eteenpäin vievät.
Jouni Lehtimäki /kok:
Arvoisa puhemies! Jäin tässä hiukan
miettimään sitä, puuttuiko aloitteentekijä tällä kertaa
syyhyn vai seuraukseen ja vetääkö hän
liian tiukan linjan perheväkivallan ja rikoslain 21 luvun
17 §:n välillä. Henkilökohtainen
kantani on nimittäin se, vaikka en myöskään
halua väheksyä parisuhdeväkivaltaa, että tätä pykälää tarvitaan
myöskin tilanteisiin, joissa pahoinpitelijä haluaa
hyvittää tekonsa vaikkapa korvaamalla aiheuttamansa
vahingon. Näihin tilanteisiin tarvitaan kyllä tämän
tyyppistä pykälää, joka mahdollistaa
syyttämättäjättämisen,
mutta yleinen syyttämättäjättäminen
on liian tiukka, se vaatii tosiaan vähäpätöisyyttä tai nuoruutta
syykseen.
Pitää myöskin muistaa se, että 21
luvun 17 § ei pakota syyttäjää jättämään
syyttämättä, vaan se mahdollistaa sen,
eli oikea tapa voisi myöskin olla se, että valtakunnansyyttäjä tiukemmin
ohjeistaisi alempia syyttäjiä siinä,
mitä pykälä tarkoittaa, missä tilanteessa
syyttäjä voi jättää syyttämättä.
Margareta Pietikäinen /r(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Käytäntö on kuitenkin selvästi
osoittanut ja näitä esimerkkejä on tullut monelta
taholta, että nimenomaan perheväkivaltatapauksissa
on uhattu. On todettu, että jos et vedä nyt tätä asiaa
pois, niin silloin lyön ja lyön kovaa. Tämä on
arkinen todellisuus, ja totta kai naapurit tai tuttavat tietävät,
mutta valitettavasti vasta siinä vaiheessa, kun nainen
on kuollut, tiedetään, että tämä asia
oli todella näin ja tärkeä.
Erkki Kanerva /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä valtakunnansyyttäjän
virka on uusi virka, ja näyttää siltä,
että valtakunnansyyttäjän rooli ei ole vielä oikein
hahmottunut. Valtakunnansyyttäjän roolia on viime
aikoinakin tarkkailtu ja arvioitu sen viraston ulkopuoleltakin.
On totta, että valtakunnansyyttäjälle
varmaan kuuluu aloitteellisuus kriminaalipolitiikan suhteen, mutta
kuuluuko siihen rooliin kriminaalipolitiikan tekeminen siihen mittaan
saakka kuin ensimmäinen viranhaltija on sitä tehnyt,
se varmaan tässä lähivuosina nähdään.
Tunnen ed. Pietikäisen kiistattomat ansiot lähestymiskieltolain,
hyvin toimivan, tarkoitukseensa sopivan ja tarpeellisen lähestymiskieltolain,
syntyhistoriassa. Ymmärrän niin, että samaa
hyväksyttävää tavoitetta hän
etsii nyt tässäkin lakiesityksessään.
Siinä mielessä lakiesitys on hyvinkin ymmärrettävä.
Ed. Pietikäisen puheenvuorossaan tavallaan tuntemattomana
esittelemä perheen sisäinen lähestymiskielto,
tulossa oleva esitys siitä, varmaan palvelee sitä tarkoitusta,
mitä ed. Pietikäinen hakee, varmaan palvelee samalla
tavalla kuin lähestymiskieltolaki sinänsä ja
toimii tässä akuutissa tilanteessa nopeasti.
Sitten tähän esitykseen: Jos sain oikein muistiin,
ed. Tiura sanoi, että kun puoliso lyö kerran, hän
todennäköisesti lyö toisenkin kerran.
Jos puolisoa syytetään, hän varmasti
lyö toisenkin kerran. Jos puolisoa sovittelun ja sovinnon
jälkeenkin vielä syytetään,
niin hän varmasti lyö toisenkin kerran. Edelleen
ed. Tiuraa lainaten: "Ilman ulkopuolisen apua väkivallasta
ei päästä." Ei päästä,
mutta jos toinen puolisoista on molempien tahdosta riippumatta tuomittu
esimerkiksi vapausrangaistukseen, ulkopuolisen avun hakemiselle
tulee varsin korkea kynnys. Silloin väkivallasta ei todella
päästä.
Taustaksi se, että minä olen toiminut 36 vuotta
sosiaalikosmetologina, niin kuin minä olen poliisin virkaa
kuvannut, vuodesta 67 alkaen rikostutkijana ja vuodesta 71 lähtien
lähes yhtäjaksoisesti tutkinnanjohtajana. Sanoisin
niin, että ammattinsa osaava esitutkinnan suorittaja kyllä tietää,
onko rangaistusvaatimus peruttu vakaasta tahdosta vai painostuksen
alla. Hänen velvollisuutensa on ja hän osaa välittää tämän
tiedon syyttäjälle.
Aivan kuten ed. Lehtimäki totesi, valtakunnansyyttäjällä on
kaikki välineet, kaikki mahdollisuudet ja toistaiseksi
vielä auktoriteettikin ohjeistaa syyttäjiä niin,
että toimenpiteistäluopumissäädös
toimii niin kuin eduskunta ja lakivaliokunta on aikanaan tarkoittanut.
Tämä erikoistapaus toimenpiteistä luopumisesta
on varmaan syntynyt vakaasta harkinnasta. Uskon, että se
on syntynyt vakaasta harkinnasta, kun nyt olen tässä evakkotyössäni
saanut seurata lakivaliokunnan työskentelyä ja
osallistua siihen jo runsaan kahden vuoden ajan. Meidän
pitää kerätä siitä enemmän
kokemuksia, ennen kuin sitä käydään heittämään
pois.
Sitten sellainen havainto, että todennäköisesti esillä oleva
säädös on rikoslain 21 luvun 17 §:ssä eikä 12
luvun 17 §:ssä, niin kuin listassa erheellisesti
sanotaan, mutta se varmasti korjaantuu mahdollisessa käsittelyssä.
Sanoisin kyllä vielä kootusti niin, että tässä asiassa
valtakunnansyyttäjän pitää ensin
toimia ja sitten pitää kerätä vielä lisää kokemuksia,
ettei nyt heitettäisi lasta pesuveden mukana.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Ed. Pietikäisen aloite on mielestäni
todella tärkeä. Tässä on tullut
jo esille, että tässä on useampia eri näkökulmia,
puuttumisen vaikeus ja tuomioiden vaikeus, tuomitaanko vai jätetäänkö syyttämättä.
Perheiden
sisäiset väkivallat ovat todella lisääntyneet,
ed. Pietikäinen kuvasi arkitodellisuuden. Niinpä toivoisi
tämän lakialoitteen kohdalla, että tämä etenisi
lakivaliokunnassa, jotta sitä voitaisiin käsitellä eri
näkökulmista, mitä erilaisia vaihtoehtoja
voitaisiin harkita. Jos ajatellaan, että syyttämättä jätetään,
mitä muuta silloin tehdään? Jos ei tässä esitettyyn
ratkaisuun päästä, kyllä minun
mielestäni jotakin muutosta tässä asiassa tulee
saada aikaan myös tuomiolainsäädännön myötä,
vaikka se ei tätä asiaa ratkaise.
Tiedämme, että tarvitaan paljon ennalta ehkäiseviä ja
monia yhteiskunnallisia toimenpiteitä, joilla tähän
puututaan, mutta näen, että tämä asia tälläkin
tavalla osoittaa sitä, että ihmisen perusoikeus
olla ja elää turvallisesti on vakava asia. Tähän
tulee puuttua, ja sillä tavalla näkisin, että tätä vietäisiin
eteenpäin ja avattaisiin eri näkökulmat lakivaliokunnassa
tämän asian suhteen.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni ed. Margareta Pietikäinen
on tällä lakialoitteellaan rikoslain 21 luvun
17 §:n kumoamisesta synnyttänyt kyllä hyvän
keskustelun eduskunnan salissa. Toivon, että asianomaisessa
valiokunnassa edelleen tämä keskustelu jatkuu.
Ymmärrän toisaalta niitä näkökohtia,
joita ed. Erkki Kanerva kokeneena poliisimiehenä ja poliisitoimessaan
sanoisinko ihmiset tuntevana on voinut esittää.
Mutta toisaalta fyysinen väkivalta niin kuin tietysti väkivalta
kaikissa muissakin muodoissaan on vakava asia, jota yhteiskunnan ei
tule sallia. Silloin kun fyysistä väkivaltaa tapahtuu
perheessä, parisuhteessa, tämä on erityisen
vakava ja ongelmallinen asia, varsinkin jos kärsivä osapuoli
ei rohkene kertoa väkivallasta eikä näin
ollen saa sitä keskeytettyä.
Siksi koen, että ed. Margareta Pietikäinen
on tehnyt hyvän ja kannatettavan lakialoitteen, jolla tämä ongelma
tulee keskusteluun ja osaltaan toivon mukaan myös korjaukseen.
Väkivalta on asia, johon tulee voida puuttua. Eräät
onnettomat tapaukset ovat olleet esimerkkinä siitä,
että kun on voitu sopia, yhteiskunta ei ole voinut väkivaltaan
sillä tavalla puuttua kuin olisi ollut toivottavaa ja näin
mahdollisesti estää vielä pahempia väkivaltarikoksia.
Toivon, että lainsäädäntö voisi
olla heikomman osapuolen tukena, tässä tapauksessa
sen osapuolen tukena, joka pelkää saattaa asiaa
viranomaisten tietoon. Toivon, että juuri tämä heikomman
osapuolen näkökulma voisi tässä asiassa
tulla jatkokäsittelyssä esille.
Margareta Pietikäinen /r:
Puhemies! Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan, joka on nimeltään
Usko, Toivo, Hakkaus, nainen on väkivallan uhri joka viidennessä perheessä.
Vuoden aikana noin 90 000 naista joutuu miehensä tai
ex-miehensä väkivallan uhriksi. Tämän
saman tutkimuksen mukaan suomalaiset miehet pahoinpitelevät
jotakuta noin puoli miljoonaa kertaa vuodessa.
Ed. Erkki Kanerva toivoi, että saataisiin lisää aikaa
ja lisää kokemusta, ennen kuin ryhdytään lakimuutokseen.
Minun mielestäni näiden lukujen valossa ei ole
aikaa odottaa. Niin kuin omassa puheenvuorossani aikaisemmin totesin,
valtakunnansyyttäjähän on todennut, että tätä lakipykälää on
sovellettu käytännössä paljon
enemmän kuin on ollut tarkoitus. Tiedän myös,
että silloin kun tämä asia oli käsittelyssä lakivaliokunnassa, alkuperäisessä hallituksen
esityksessähän tämä pykälä ei
ollut mukana, mutta lakivaliokunnan käsittelyssä tämä lisättiin.
Minusta tämä oli selkeä virhe.
Kun ed. Kanerva toteaa, että jos mies tai nainen lyö ja
jos nostetaan syyte, niin silloin lyö toisenkin kerran,
tämä on karua tekstiä. Ymmärrän toki,
että usein näin varmaan on, mutta olen sitä mieltä,
että vaikka syytettä ei nostettaisikaan, niin
valitettavasti kierre usein on sellainen, että lyödään
sen toisenkin kerran. Tästä todella löytyy
tilastotietoa, mutta myöskin käytännön
kokemuksia.
Voin itse sanoa, että lähestymiskieltolain
ansiosta hyvin moni uhri on ottanut minuun yhteyttä ja
kertonut käytännössä, miten
hänen elämänsä on. Kun puhumme
väkivallasta, kuten jossakin puheenvuorossa tuli esille,
nimenomaan valitettavasti Suomessa perheväkivalta ja väkivalta
on hyvin yleistä. On todettu, että meillä on
maailmanennätys näissä asioissa. Totta
kai ennalta ehkäisevä työ ja kaikki työ,
mitä voidaan tehdä ennakkoon, on hyvä,
mutta silloin kun väkivalta on tosiasia, siihen pitää puuttua,
ja sen takia olenkin tehnyt tämän lakialoitteeni.
Erkki Kanerva /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En tahdo vähätellä tätä ongelmaa,
se on varmasti vähintään niin suuri kuin aloitteen
tekijä kuvasi. Minusta ed. Pietikäinen osui naulan
kantaan, kun hän siteerasi valtakunnansyyttäjä Kuusimäkeä,
että tätä lakia on sovellettu enemmän
kuin lainsäätäjän tarkoitus
oli, siis sovellettu useammin kuin oli tarkoitus. Ei silloin ole
kysymys säädöksen virheestä ja
puutteesta, vaan soveltajan käytännöstä,
ja soveltajan esimies on valtakunnansyyttäjä Matti
Kuusimäki.
Kari Myllyniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! Minun on valitettavasti oltava eri mieltä kuin
ed. Kanerva tästä asiasta, mikä ei välttämättä ole ihan
yllättävää. Siinä vaiheessa,
kun perheenäiti tekee rikosilmoituksen, että häntä on
pahoinpidelty, niin häntä on pahoinpidelty sitä ennen useita
kertoja, kymmeniä kertoja, ehkä vuosikausia. Rikosilmoitus
ei synny heti ensimmäisen tapahtuman jälkeen missään
tapauksessa tavanomaisessa perheessä. Väkivallan
kierre on kyllä saatava katkaistua, ei se voi jatkua.
Itse kun olin 39 vuotta poliisina ja suurimman osan siitä rikospoliisissa,
näin kyllä hyvin surkeita tapauksia siitä,
kuinka väkivalta on jatkunut ja jatkunut eikä siihen
kukaan ole uskaltanut puuttua. Esimerkiksi niinkin pienessä kaupungissa kuin
Oulu on vuosittain 1 200—1 400 niin sanottua
kotihälytystä, ja lähes jokaisessa näistä tapauksista
on pahoinpidelty perheenjäseniä, useimmiten vaimoa.
Viime aikoina ovat jossakin määrin naisetkin siihen
syyllistyneet, että miestä pahoinpidellään,
mutta aivan mitättömissä määrin, ettei
sitä kannata eikä voi edes lausuakaan.
Sen vuoksi voimassa oleva laki on kääntynyt ihan
selvästi itseään vastaan. Näkeehän
sen syyttämättäjättämispäätöksistäkin.
Jos syyteratkaisu siirtyisi vain syyttäjälle,
silloin miehenpuoli ei voisi ainakaan syyttää vaimoa,
että sinä voisit tämän perua
nyt ja tästä ei oikeuteen mentäisi. Ei ainakaan
syntyisi lisää vihaa siitä. Käytin
vähän rumaa sanontaa viime kerralla, kun samaa
asiaa käsiteltiin, että sunnuntaiaamuna vaimo
tulee yksi silmä mustana ilmoittamaan, että mieheni minut
pahoinpiteli, ja maanantaina tulee molemmat silmät mustana
ja sanoo, että ei hän pahoinpidellytkään.
Silloin on juuri sellainen ratkaisu tässä, että uhkailulla
ja uudella pahoinpitelyllä estetään asioitten
oikeuskäsittelyä.
Siihen, että näitä tapahtuu näin
paljon Suomessa, olemme ihan itse syypäitä, sanoisinko suomalaiset
sinänsä ja eduskunta. Suomessa on kaikkein lievimmät
lait väkivallan suhteen, ja meillä on kaikista
eniten väkivaltaa. Ei se voi olla ihan sattuma. Jos Ruotsissa
kadulla lyöt toista nenään, että veri
tirskahtaa, siitä tulee aina kuukausi linnaa ja on lusittava
se linna, on oltava siellä linnassa eikä tule
mitään ehdollista ja yhdyskuntapalvelua. Suomessa
jätetään 20—30 prosenttia kaikistakin
pahoinpitelyistä syyttämättä.
Ei se voi tällä tavalla olla tämä asia.
Se on johtanut tähän tilanteeseen sitten, missä saadaan nyrkkivallan
kautta pitää kuria, erikoisesti kotioloissa. Vaikka
tämä pykälä kumottaisiin, syyttäjälle
jää kuitenkin semmoinen kohtuuspykälä — en
muista sitä pykälää tarkasti — rikoslain
ihan selkeä pykälä, jossa voi syyttäjä kohtuusyistä jättää syyttämättä,
jos katsoo, että asia ei ole kuitenkaan sellainen ja kaikkien
osapuolten kannalta olisi parempi, ettei syytettä nostettaisi.
Siellä jää edelleenkin syyteharkinta,
ja sitä syyttäjät ovat aika usein käyttäneet.
Nyt ainoastaan tässä asiassa ja huumausainelaissa
on tämmöinen erityinen kaksinkertainen anteeksiantotapa.
Kaikkien muitten rikosten kohdalla on sillä tavalla, että syyttäjä voi
vedota vain perusrikoslain pykälään — en
muista rikoslain lukua enkä pykälän numeroa
sinänsä — jolla perusteella voi jättää syyttämättä.
Näissä kahdessa tapauksessa on tämmöinen
niin sanottu kaksinkertainen anteeksianto-oikeus.
Sattumalta, eikä se ole mikään paha
asia sinänsä, itsekin tein saman tyyppisen tai
aika lailla sanasta sanaan saman sisältöisen lakialoitteen muutama
viikko sitten. Tiesin kyllä muutaman päivän
päästä, että ed. Pietikäinen
on tekemässä myöskin tätä aloitetta.
Tässä ei ole mitään pahaa. Lakialoitteenihan
on jo lakivaliokunnassa. Ei sitä käsittelyyn tietenkään
ole otettu, kun se yhdessä nimellä vain on siellä.
Tämäkin tulee sinne, ja ihan hyvä on,
että tätä asiaa mahdollisimman laajasti
käsitellään. Kyllä tämä laki
on valitettavasti susi.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Mikkola.
Marja-Liisa Tykkyläinen /sd:
Arvoisa puhemies! Väkivalta on aina sana, jolle pitää voida tehdä jotakin.
Ed. Myllyniemi totesi, että Suomen eduskunnassa on syytä,
että väkivalta on päässyt lisääntymään.
Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että meidän
päätöksenteossa on jotakin sellaista,
mikä pitää korjata, sillä väkivaltaa ei
pidä hyväksyä. Ehkä siinä on
syynä se, että liberalisoiminen on tullut useiden
lakien yhteyteen meidän eduskuntamme puitteissa.
Tässä yhteydessä haluan todeta, että on
ihan hyvä, että ed. Pietikäinen on puuttunut
väkivaltakysymykseen. Toivoisin, että lakivaliokunta
voisi tätä asiaa käsitellä.
Tiedän sen, että rikoslainsäädäntöjä on
hyväksytty, itsekin olen ollut lakivaliokunnassa käsittelemässä rikoslain
uudistuksia, ja myöskin tämä todistaa
sitä, että kaikki ei ole kohdallaan, koska jälleen
uudelleen ja uudelleen joudutaan palautumaan näihin kysymyksiin.
Tässä yhteydessä, herra puhemies,
haluan todeta, että tänä päivänä viimeksi
minuun otettiin yhteyttä sellaisissa asioissa, että yhä enemmän lehdistö julkaisee
väkivalta-asioita ja liittyen nyt nuorison puolelle. Tämä saattaa
olla yksi kysymys, joka lisää omalta osaltaan
väkivaltarikoksia. Tämäkin tulisi ottaa
huomioon, kun lainsäädäntöä käsitellään
lakivaliokunnassa.
Keskustelu päättyy.