Pertti Salovaara /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Korkein hallinto-oikeus antoi toissapäivänä päätöksen
kiistassa, jossa käytetyn auton tuoja kiisti Tullin tavan
määrittää hänen autonsa
verotuspäätöksen peruste. Tullihan käyttää hyvin yleisesti
Grey-Hen Oy:n markkinainformaatiota elikkä tällaista
pyyntihintaennustetta, jonka perusteisiin ei auton tuojalla ole
mahdollisuutta perehtyä, siis juuri hänen tuomansa
yksilön osalta. Jos tuotu yksilö on harvinainen,
on Tullin verotuspäätös ollut hyvin vaikeasti
ennustettava auton tuojan kannalta. Verotusperusteiden on aina oltava
kansalaisen kannalta avoimia ja läpinäkyviä,
ja tällainen vain Tullin käytössä oleva
tilasto ei sitä ole.
Mitä asianomainen ministeri aikoo tehdä ja hallitus,
jotta tuontiautojen verotusperusteet muuttuvat avoimiksi ja että verotuspäätökset
perustuisivat aina todellisiin myyntihintoihin?
Puhemies:
Ministeri Wideroos ei ole paikalla. Vastaako valtiovarainministeri?
Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma
Arvoisa puhemies! Todellakin, ministeri Wideroosille kuuluu
tulliasiat. Hän on EU-asioissa matkoilla.
Sanon lyhyesti sen, mitä asiasta tiedän, eli Tulli
on ottanut käyttöön oman hintaseurantajärjestelmän.
Se on tehty vuonna 2005. Sitä on asteittain rakennettu
ja parannettu, ja se antaa jatkossa mahdollisuuden siihen, että meillä on
veropäätöksiin käytettävissä avoin
järjestelmä, josta näkee, miten hinnat
ovat määräytyneet kotimaassa tehdyissä kaupoissa.
Tässä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä tärkeätä oli
todellakin se, että se vahvisti sen, että veromäärittely
tapahtuu Suomen hintatason mukaan eli sen mukaisesti, mikä on
käytettyjen autojen hinta täällä. Asteittain
tämä siirtyminen on siis ollut jo käynnissä,
ja sitä on tarkoitus nyt nopeuttaa.
Pertti Salovaara /kesk:
Arvoisa puhemies! Joka tapauksessa on nyt arvioitu, että tämän KHO:n
päätöksen perusteella nyt virheelliseksi todetun
järjestelmän aikana tehtyjä autojen verotuspäätöksiä on
tehty noin 150 000. Tällä hetkellä 3 000
verovalitusta makaa siellä Tullissa.
On aivan selvää, että nämä valitukset
tulevat lähiaikoina, lähikuukausina, lisääntymään räjähdysmäisesti
ja tämän suman purkaminen kestää vuosia.
Viimeistään nyt alkaa olla minusta kaikille selvää,
että tämä Suomen autoverojärjestelmä on nyt
tiensä päässä. Meidän
on alennettava autoveroa. Meidän on poistettava se mieluummin
kokonaan ja siirryttävä näihin vuotuisiin
maksuihin, ympäristöperusteisiin sellaisiin. Komissio
on kehottanut meitä siirtymään tälle
linjalle jo vuosia. Miksi näin ei ole tehty?
Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma
Arvoisa puhemies! Todellakin on perusteltua uudistaa autoverotusta
ennen kaikkea ympäristösyiden perusteella eli
hakeutua sellaisen autoverojärjestelmään,
joka suosii vähäpäästöisiä autoja.
Se liittyy täälläkin moneen kertaan puhuttuun ilmastonmuutokseen
ja niihin toimiin, mitä voimme tehdä tuon ilmastonmuutoksen
pysäyttämiseksi. Autoverotuksen uudistuksen valmistelu
on käynnissä myös teknisessä mielessä.
Se edellyttää aika huomattavia tietojärjestelmän muutoksia.
Niitä myös parhaillaan valmistellaan.
On kuitenkin syytä sanoa, että uudistus pitää toteuttaa
ilmeisestikin asteittain, koska jos kertaheitolla tehtäisiin
se ratkaisu, mitä edustaja tässä esitti,
että lopetetaan uusien autojen verotus ja siirrytään
vanhojen autojen veroon, niin se tarkoittaisi tietysti aivan jättimäistä vuotuisen
käyttömaksun nostoa ja sillä olisi erityisesti
pienituloisille ihmisille sellaisia seurauksia, joita en pidä hyväksyttävänä.
Eli uudistus täytyy toteuttaa asteittain, jotta se on myös
sosiaalisesti ja tulonjaollisesti oikea.
Bjarne Kallis /kd:
Herra puhemies! Huomaan kyllä, että valtiovarainministeri
on aika hyvin perillä näistä ongelmista.
Aivan kuten ed. Salovaara totesi, niin kyllä Verohallituksen
tekemät päätökset ovat virheellisiä.
On arvioitu, että 80 000 päätöstä on
virheellisiä.
Kysymykseni kuuluukin: Kun tämä tiedetään — on
turha väittää, ettei näin olisi,
koska se on näin — niin mihin toimenpiteisiin
aikoo hallitus ryhtyä, jotta todella noudatettaisiin verolain
ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen vaatimuksia,
joita ei nyt ole noudatettu?
Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma
Arvoisa puhemies! Niin kuin edellä oli jo puhetta,
tämä on siis ministeri Wideroosin alaa ja olen tässä huonommilla
tiedoilla varustettu kuin mitä tietysti asiaa hoitava ministeri
on. Olen kuitenkin tietoinen siitä, että Tulli
on tehnyt itsekorjauksia, joissa on siis lähdetty automaattisesti
oikaisemaan näitä virheellisiä päätöksiä,
ja nämä korjaukset ovat jo valittajien tiedossa.
Sitten sen lisäksi tilanne on sellainen, että arvonlisäveropalautusta
haettaessa näitä tapauksia on Helsingin hovioikeudessa
poikkeuksellisen paljon, mutta aikaisemmat korkeimman hallinto-oikeuden
päätökset viittaavat siihen, että arvonlisäveron
osalta muutoksia ei olisi tulossa. Eli osa niistä tapauksista,
jotka nyt ovat valituksessa, on ilmeisesti sellaisia, että niihin
enää ei tule uusia päätöksiä verrattuna
Tullin jo tekemiin itseoikaisupäätöksiin.
Kaiken kaikkiaan tilanne on joka tapauksessa erittäin
huono ja kertoo siitä, että tässä suhteessa emme
ole onnistuneet sopeutumaan riittävän nopeasti
tämän muuttuneen tuonnin aiheuttamaan uuteen tilanteeseen.
Pekka Vilkuna /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tässä on nyt kaksi
eri asiaa keskustelussa: Suomen kieroutunut autoverotus, kauttaaltaan virheellinen
ja EU:n sääntöihin sopeutumaton, ja sitten
Tullin käyttäytyminen tässä asiassa.
Te, arvoisa valtiovarainministeri, sanoitte äsken, että Tulli
otti käyttöönsä säännöt.
Onko kysymyksessä valtio valtiossa, joka voi ottaa omia
sääntöjä käyttöönsä ilman
ulkopuolista tai jotain muuta valvontaa? Minulla on käytännön
esimerkki, että saman merkkisistä saman vuosimallin
autoista on täysin erilaiset verotuspäätökset.
Näyttää, että siellä tehdään
arpomalla päätöksiä. Onko kysymyksessä tosiaan
valtio valtiossa, joka saa tehdä itse säännöksensä Tullissa?
Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma
Puhemies! Tuohon kysymykseen sinänsä pystyn vastaamaan
kyllä, eli siis Tulli ei ole valtio valtiossa, mutta muutoin
tietoni eivät ole riittäviä, että pystyisin
tätä taustaa, mihin edustaja viittaa, riittävästi
valottamaan. Kun sanoin, "Tulli on ottanut käyttöön",
niin en puhunut uusista säännöistä vaan
siitä, että se on luonut oman hintaseurantajärjestelmän,
ja se tarkoittaa sitä, että se on avoin, sieltä voi
kansalainen tarkistaa, minkä tyyppisiin tietoihin Tullin
veropäätös nojaa. Nyt tässä yksityisessä järjestelmässä,
jota on käytetty, ongelma on se, että sen tietoja
ei ole ollut tarkistettavissa, ja on ymmärrettävästi
kansalaisen oikeusturvan kannalta kestämätön
tilanne, että Tulli tekee päätöksen,
ehkä sinällään oikeankin, mutta
sen päätöksen perusteluita eli tätä hintatasoa
ei ole ollut tarkistettavissa.
Kun tämä Tullin itse rakentama hintaseurantajärjestelmä saadaan
käyttöön kokonaisuudessaan, niin se poistaa
tämän ongelman ja silloin jokainen voi siitä järjestelmästä tarkistaa,
mikä on käytettyjen autojen kyseisen vuoden merkin hintataso
täällä. Tämä järjestelmä tulee
täysin avoimeksi, ja se tullaan sijoittamaan nettiin, ja sitä kautta
jokainen voi käydä seuraamassa hintoja siitä riippumatta,
tuoko autoja ulkoa vai ei.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ministeri kertoi äsken meille,
että autoverotusta ollaan eurooppalaistamassa siten, että se
suosii jatkossa ympäristöystävällisempää ja
mahdollisesti myöskin turvallisempaa autokantaa, ja tämä on
kovin kannatettavaa. Kerroitte myöskin, että valmistelu
ministeriössä on jo meneillään.
Nyt kysyisin aikataulukysymyksen:
Miten te arvioitte, valtiovarainministeri, milloin uusi, eurooppalaisempi
autoverolaki on saatu voimaan Suomessa ja milloin sitä aletaan
vaiheittain soveltamaan myöskin meidän valtakunnassamme?
Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma
Arvoisa puhemies! Tämä valmistelu ei ehdi
nykyisen eduskunnan aikana käsiteltäväksi,
joten se tulee olemaan seuraavan eduskunnan tärkeitä ratkaisuja.