1) Hallituksen esitys laiksi kansalaisuuslain muuttamisesta
Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallitus esittää kansalaisuuslain
muuttamista, ja perustuslakivaliokunta on käsitellyt tämän
hallituksen esityksen. Hallituksen esityksen lähtökohtana
on se, että kansalaisuuden edellyttämää asumisaikaa
lyhennettäisiin siten, että yhtäjaksoisen
asumisajan aika olisi 5 vuotta ja jos aikaa kerätään,
niin tuossa tilanteessa edellytettäisiin 7 vuoden asumista
Suomessa.
Asumisaikaedellytyksessä voitaisiin tehdä myöskin
poikkeuksia, ja näitä poikkeuksia lakiesityksessä selkeytettäisiin.
Myöskin laitettaisiin poikkeusmahdollisuuksia niissä tilanteissa, joissa
vaaditaan kielitaidon osaamista, ja laitetaan selvemmät
säännöt siltä osin, millä tavoilla voi
osoittaa hallitsevansa suomen tai ruotsin kielen. Myöskin
nuhteettomuusedellytyksen osalta laitetaan tiettyjä selkeämpiä sääntöjä.
Paljon keskusteltu kysymys varsinkin ulkosuomalaisten keskuudessa
on myöskin ollut Suomen kansalaisuuden takaisin saaminen,
ja nyt näitä sääntöjä selkeytetään
niin, että 5 vuoden palautusajasta tulee pysyvä siten,
että entinen Suomen kansalainen voi saada kansalaisuuden yhdellä ilmoitusmenettelyllä.
Tämä 5 vuoden aika tulee sitten jatkossa toimimaan
myöskin entistä kansalaista koskevana.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta toteaa, että perustuslain
mukaisesti kansalaisuudella ei ole enää välttämättä samaa
asemaa kuin sillä oli ennen vuoden 1995 perusoikeusuudistusta. Nimittäin
tänä päivänä perusoikeudet
eivät kuulu pelkästään Suomen
kansalaisille, vaan ne kuuluvat pääsääntöisesti
kaikille Suomessa asuville henkilöille. Kuitenkin tästä huolimatta
täytyy sanoa, että kansalaisuudella on merkittävä asema kansalaisen
ja valtion välisessä tunnetilassa. Tältä osin
voidaan pitää tärkeänä sitä,
että kansalainen, joka aikoo pysyvästi asua Suomessa,
voi saada kansalaisuuden, koska uskomme, että se vahvistaa
tämän henkilön lojaliteettia Suomea kohtaan
ja myöskin kiinnostusta Suomessa tapahtuvaan poliittiseen
ja muuhun päätöksentekoon. Eli kysymys
on siis edelleen merkittävästä yksilön
ja valtion välisestä siteestä.
Mitä tulee sitten yksityiskohtiin, perustuslakivaliokunta
on tehnyt useampia muutoksia hallituksen esitykseen. Ja mitä tulee
ensinnäkin kielitaitoedellytyksen osoittamiseen, niin tältä osin lähtökohtana
on se, että täytyy osoittaa joko suomen tai ruotsin
kielen suullinen taito. Mitä tulee viittomakieleen, niin
jos ei voi puhua, viittomakieltä voi käyttää.
Hallituksen esityksessä on sillä tavalla, että täytyy
osata suomen ja suomenruotsin viittomakieltä. Mielenkiintoista,
että ruotsinkielinen viittomakieli on eri kuin suomenruotsin
viittomakieli. Tältä osin täytyy sanoa, että hallitukselle
on ilmeisesti tapahtunut pieni kömmähdys, ja lähtökohta
on se, että täytyy osata joko suomen viittomakieltä tai
suomenruotsin viittomakieltä. Tällainen muutos
tähän hallituksen esitykseen on tehty. (Hälinää)
Puhemies:
Anteeksi, ed. Sasi, aivan hetkinen. (Puhemies koputtaa) — Olkaa
hyvä.
Kiitoksia, arvoisa puhemies.
Mitä tulee sitten kielitaidon osoittamiseen, tältä osin
myöskin hallituksen esityksessä ovat olleet vanhat
lähtökohdat. On lähdetty siitä,
että kielitaito tulisi osoittaa kielitutkinnon yleistasolla
3. Tänä päivänä puhutaan
taitotasosta eikä yleistaitotasosta, ja tätä koskeva
täsmennys on myöskin tehty tähän
lakiin.
Kolmas mielenkiintoinen elementti tässä hallituksen
esityksessä on se, että on asetettu 65 vuoden
ikäraja, jonka jälkeen voidaan asettaa lievemmät
vaatimukset kielitaidon osaamisen osalta. Lievemmät vaatimukset
tulevat kysymykseen myöskin silloin, jos kyseessä on
humanitäärisen suojelun perusteella Suomessa asuva
henkilö, jolla on pakolaisasema. Tätä on
jouduttu jälleen pohtimaan, kuten jätevesiasetuksen
lievennystenkin yhteydessä. Ja valitettavaa on se, että hallituksen
esityksessä ei ole mitään perusteita sille,
mistä syystä on valittu 65 vuoden ikä.
Valiokunta huomauttaa, että on tärkeätä,
että kun näitä ikärajoja esitetään,
niille esitetään aina hyväksyttävät
perusteet.
Kuitenkin tässä yhteydessä on katsottu,
että ihmisen kielitaidon oppimiskyky saattaa heikentyä 65
vuoden iän yhteydessä. Siitä syystä perustuslakivaliokunta
on lähtenyt siitä, että 65 vuoden ikäraja
voidaan hyväksyä, mikä tarkoittaa sitä,
että sen jälkeen riittää se,
että henkilöllä on suomen tai ruotsin
kielen ymmärtämisen ja puhumisen alkeet hallinnassa
tai että hän voi osoittaa, että hän
on säännöllisesti osallistunut jommankumman
kielen opiskeluun ja sillä tavalla hankkinut ainakin tietyt
perustiedot, jotta voi tulla yhteiskunnassa toimeen.
Arvoisa puhemies! Mielestäni kansalaisuuslaki, kun
tämä hallituksen esitys täällä hyväksytään
perustuslakivaliokunnan korjaamassa muodossa, auttaa todellakin
kotiutumista Suomeen ja on sillä tavalla arvokas prosessi
tässä kotouttamiskehittämisessä.
Minna Sirnö /vas:
Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Monelle meistä kansalaisuus
on itsestäänselvyys, emmekä pohdi sitä,
mikä merkitys kansalaisuudella on meille tai muille. Mutta
monelle maahanmuuttajalle kansalaisuus on identiteettikysymys. Kansalaisuuden
saamisessa on kysymys siitä, että samalla omaksuu
myös uuden kotimaansa identiteetin. Kansalaisuudella on maahanmuuttajille
myös itsetuntoa kohottava merkitys. Se tarkoittaa, että tulee
hyväksytyksi uuteen yhteisöön. Ja ennen
kaikkea kansalaisuus on merkki siitä, että maahanmuuttaja
on sitoutunut yhteiskuntaan ja on valmis myös toimimaan siinä yhteiskunnassa.
Niinpä kansalaisuuslain ei missään
tapauksessa pitäisi olla este kansalaisuuden saamiselle. Voimassa
olevan kansalaisuuslain henki ei ehkä niinkään
ole sitä ollut, mutta valitettavasti tulkinnat ovat monellakin
tapaa sitä olleet. Nimittäin voimassa olevan kansalaisuuslain
aikana muun muassa kansalaisuushakemusten kesto on ylittänyt
suorastaan sietämättömät rajat.
Käytännössä kansalaisuuden saamisen
ehdot ovat ylittyneet useammalla vuodella siitä, mitä lakiin
on kirjattu. Kansalaisuuden saaminen on Suomessa kallista. Se maksaa
noin 900 euroa, kun siihen liittyy sekä kielitutkinto että hakemuksen
jättäminen, ja valitettavasti nykyisin voimassa
olevan lain tulkinta vaihtelee eri poliisipiireissä. Osa
on tulkinnut erittäin tiukasti erityisesti juuri näitä kansalaisuuslakiin
liittyviä kielitutkintovaatimuksia, mikä on nyt
käytännössä tarkoittanut sitä,
että kansalaisuuden saamismahdollisuudet ovat pitkälti
riippuneet siitä poliisipiiristä, mistä maahanmuuttajat
ovat kansalaisuutta hakeneet.
Aikoinaan vuonna 2003, kun voimassa oleva kansalaisuuslaki ainakin
kielivaatimusten osalta tuli voimaan, tapahtui samanaikaisesti kaksi asiaa,
jotka kertovat siitä, että meidän hallintomme
ei aina ole ihan synkronissa eivätkä sen osat seurustele
keskenään. Nimittäin samanaikaisesti uudistettiin
kielitutkintolakia ja kansalaisuuslakia. Saamani tiedon mukaan kansalaisuuslakia oli
valmisteltu vanhan kielitaitoasteikon mukaisesti, joka oli 1:stä 9:ään,
mutta tämän kansalaisuuslain uudistuksen kanssa
yhtä aikaa kielitaitoasteikko muuttui 1:stä 6:een,
mikä tarkoitti sitä, että silloinen kolmonen
eli tyydyttävä muuttuikin hyväksi kielitaitovaatimuksissa.
Kyseltyäni tätä jo aikoinaan lakia valmistelleilta
tahoilta ministeriöstä he ilmoittivat, että koska
laki oli vuonna 2003 liian tuore, sitä ei voitu heti lähteä muokkaamaan,
mutta seuraavan kerran, kun suurempi muutos tähän
kansalaisuuslakiin tulee, tämä kielitaitoasia
otetaan erityisesti huomioon. No, näin on osittain käynytkin.
Kielitaito on ehkä tärkein sitoutumisen muoto,
mikä maahanmuuttajalla on tullessaan jonkun yhteiskunnan
jäseneksi. Tosin myönnettäköön
myös se, että kielitaidoksi riittää aluksi
se, että pärjää arjessa ja pärjää työyhteisössä,
sillä kielitaitohan on sosiaalinen taito. Se kehittyy parhaimmillaan
silloin, kun sitä on mahdollisuus käyttää.
Aina välttämättä koulutus, tai
edes kirjoitustaito, ei ole se ensimmäinen asia, joka maahanmuuttajan
pitäisi oppia, vaan sen arjen kielenkäyttö,
että selviää normaaleista arkisista asioista.
Nyt käsillä oleva hallituksen esitys ja perustuslakivaliokunnan
mietintö siitä ovat toki parannuksia kielitaidon
osalta monellakin tavalla, mutta valitettavasti niihin on jäänyt
kaksi aukkoa, joista aikoinaan olen tehnyt lakialoitteen sekä vuonna
2003 että vuonna 2007.
Ensimmäinen koskee ihan tätä normaalia
kielitaitopykälää eli taitotaso kakkosta,
ja se olisi palauttanut kielitaitovaatimuksen tyydyttäväksi. On
hämmentävää, että itse
asiassa hallituksen esityksessä ja perustuslakivaliokunnan
mietinnössä kyseinen 17 § on
muutettu muilta osin niin, että siinä käytännössä on
tyydyttävät taidot, paitsi juuri tämän
vasta maahan muuttaneitten kannalta keskeisimmän eli kielitaitotutkinnon
kohdalla. Siinä edelleen edellytetään
hyviä taitoja, ja mielestäni se on ristiriidassa
tämän lakipykälän muitten vaatimusten
kanssa.
Toinen, mikä mielestäni hallituksen esityksestä ja
perustuslakivaliokunnan mietinnöstä puuttuu, on
selkeästi se, että kielitaitoa pitäisi
edelleenkin olla mahdollista osoittaa muullakin tavalla kuin pelkkien
tutkintojen kautta, eli työyhteisössä voisi
muun muassa käydä testaaja, joka testaisi kielitaitoa.
Seuraava puute tässä laissa on mielestäni
edelleenkin, perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeenkin,
se, että tämän lain sukupuolivaikutuksia
ei vieläkään ole arvioitu. Voimassa olevan lain
seurauksena on ollut valitettavasti nähtävissä se,
että monissa maahanmuuttajaperheissä kotiäidit,
jotka ovat tulleet perheen yhdistämisen kautta, ovat jääneet
vaille kansalaisuutta, koska he eivät ole a) ensinnäkään
saaneet riittävää koulutusta ja b) heitä ei
tietyllä tavalla ole imaistu tähän yhteisöön
ja c) tämä kielitaitovaatimuskynnys on ollut niin
korkea, että kotiäiti, joka ei välttämättä pysty
harjoittamaan sitä kieltä, ei ole pystynyt myöskään
ylittämään kolmosen vaatimustasoa. Niinpä Suomessa,
ja ihan minunkin tuttavapiirissäni, on useampia surullisia
tapauksia siitä, että koko muu perhe on saanut
Suomen kansalaisuuden, mutta äiti ei ole saanut kansalaisuutta
juuri tämän kielitaitovaatimuksen takia. Seurauksena
on ollut se, että — nykyisin kansalaisuudesta
seuraa ainakin yksi merkittävä asia, nimittäin
Suomen passi — koko muu perhe pystyy matkustamaan lähtömaahan
Suomen kansalaisina, mutta äiti matkustaa jatkuvasti epävarmalla
muukalaispassilla, jonka kohtelusta me kuitenkin tiedämme,
että varsinkaan kriisialueilla se ei välttämättä ole
paras mahdollinen.
Huoleni sukupuolivaikutusten arvioinnin lisäksi on
se, kun tässä selkeästi on jätetty
tämä korkeampi taitovaatimus peruskielitutkinnon kohdalle,
onko tämän tarkoituksena osoittaa, että me
hyväksymme sen tilanteen, että meillä on Suomessa
kansalaisuutta vailla oleva matalapalkkainen työntekijäjoukkio,
joka on selkeästi eriarvoisessa asemassa ja jolle vielä erikseen
kielitutkinnon kautta osoitetaan, että se on toisarvoinen
ihmisryhmä Suomessa. Kenen etu on kohdistaa tämä erottelu
ja korkeampi kielitaitovaatimus erityisesti näihin mahdollisesti
kaikista heikoimmassa asemassa oleviin?
Koska mielestäni laki ja siitä annettu mietintö eivät
ole parantaneet tilannetta riittävällä tavalla, tulen
esittämään yksityiskohtaisessa käsittelyssä 17 §:ään
muutoksia, jotka on jaettu teille pöydille.
Kalle Jokinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Otan esille tässä puheenvuorossani
vain kaksi näkökulmaa kansalaisuuslain muutokseen. Toinen
niistä koskee nuhteettomuusedellytystä. Eli useilla
valtioilla on kansalaisuuden edellytyksenä nuhteettomuusedellytys,
jossa arvioidaan kansalaisuuden hakijan syyllistymistä rikokseen ja
mahdollisuutta ottaa nämä huomioon, kun kansalaisuutta
myönnetään. Tässä arvioidaan
rikoksen laatua ja sitä, kuinka kauan on kulunut rikoksen
rangaistuksen suorittamisesta. Nämä samat kysymykset
ovat tulleet esille oleskelulupa-asioiden ja oleskelulupien myöntämisen
ja jatkamisen yhteydessä.
Nyt esityksessä puututaan tähän kysymykseen
ja on myös tehty vertailua muiden Pohjoismaiden käytännöstä.
Muissa Pohjoismaissa tämä nuhteettomuusedellytysvaatimus
on huomattavasti Suomea tiukempi, niin Norjassa, Islannissa, Ruotsissa
kuin Tanskassakin, jota meillä monesti pidetään
varsin liberaalina maana. Tanskassa esimerkiksi alle 1,5 vuoden
vankeusrangaistuksesta seuraa odotusaikaa kansalaisuuden saamiselle
8—18 vuotta. Suomessa tuo odotusaika olisi 7 vuotta. Tanskan
käytännön ja lain mukaan, jos henkilö on
tuomittu vähintään 1,5 vuoden vankeuteen,
ei kansalaisuuden saaminen ole lainkaan mahdollista edes odotusajan
jälkeen. Meillä tuo on mahdollista.
Tässä kohtaa voisikin kysyä, onko
tässä pohdittu riittävästi,
minkälaisia kansalaisia me haluamme tämän
kansalaisuusmenettelyn takia Suomeen. Paljon puhutaan veroparatiiseista
taloudellisissa kysymyksissä, mutta ollaanko rakentamassa
Suomeen nyt tämmöistä rosvoparatiisia, jossa
jonkun odotusajan kuluttua voi kansalaisuuden saada rikoksesta riippumatta.
Hyvää tuolla on, että siellä on
kokonaisuusharkintapykälä. Lain 19 §:n
mukaan sisäasiainministeriö voisi antaa ohjeita
odotusajan tarkemmasta määräytymisestä.
Ministeriö ei ole niitä antanut, mutta Maahanmuuttovirasto
soveltaa omaa ohjettaan. Siinä voidaan silloin arvioida
rikoksen törkeysastetta ja sitä, onko kulunut
riittävän kauan rikoksen tuomion suorittamisesta,
jotta tuo kansalaisuus voidaan myöntää.
Toinen asia. Ei mitään niin huonoa, etteikö jotain
hyvääkin. Täällä lakiesityksessä on
erittäin hyvä pointti, joka liittyy entisen Suomen
kansalaisuuden takaisin saamiseen, eli ilmoitusmenettely, joka on
ollut lain 60 §:ssä. Oli 5 vuoden ajan mahdollista
ilmoituksella saada takaisin Suomen kansalaisuus, jos oli sen jostain
syystä menettänyt. Tämän menettäminen
on voinut johtua esimerkiksi sellaisesta tapauksesta, että on
hakenut jonkun toisen maan kansalaisuutta, jossa yhteydessä sitten
on menettänyt alkuperäisen Suomen kansalaisuutensa.
On ihmisiä työn takia ulkomailla, ja siellä sitten
työn takia tai paikallisen sosiaaliturvan tai joidenkin
muiden etuuksien vuoksi haetaan ulkomaiden kansalaisuutta, ja samassa
yhteydessä on saatettu menettää tuo Suomen
kansalaisuus.
Tiedän myös tapauksen, jossa lapsi, joka oli merkittynä äidin
passiin, oli menettänyt Suomen kansalaisuutensa siinä yhteydessä,
kun oli tullut täysi-ikäiseksi ja hakenut tuon
asuinmaansa kansalaisuutta. Nyt tuo määräaika,
joka 5 vuotta oli voimassa, päättyi toukokuussa
2008, ja jos ei siihen mennessä huomannut hakea uudestaan
Suomen kansalaisuutta ja kaksoiskansalaisuutta, niin se määräaika
on mennyt ohitse. Tämä lakiesitys nyt korjaa sen,
ja se on erittäin hyvä asia, että tämä antaa
mahdollisuuden kansalaisuuden takaisin saamiseksi niille, jotka
ovat sen jossain yhteydessä menettäneet.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Lyhyesti kahteen asiaan. Ensiksi tuohon entiseen Suomen
kansalaisuuteen. On todella tärkeää,
että tämä ilmoitusmenettely tulee voimaan
ja usein vahingossa tarkoituksetta tapahtunut Suomen kansalaisuuden
menettäminen voidaan palauttaa. Se on tärkeä asia.
Toinen kysymys, jonka ed. Sirnö otti vahvasti esille,
on tämä kielitaidon osoittaminen. Ed. Sirnön
tekemä muutosehdotus on siis jaettu pöydille,
ja mielestäni olisi tärkeätä,
että me kaikki katsoisimme sen tarkoin ja nimenomaan tasa-arvonäkökulmasta
tuon kielitaitotason huomioimisen ottaisimme tehtäväksemme.
Arvoisa puhemies! On siis hyvä kokonaisuus hallitukselta
tuoda tällainen kansalaisuuslaki, mutta niin kuin täällä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajakin
totesi, on ollut syytä myös mietinnössä tätä hallituksen
esitystä parantaa, ja vielä on jäänyt
parannettavaa, niin kuin ed. Sirnö totesi.
Ulla Karvo /kok:
Arvoisa puhemies! Kiinnitän vain yhteen asiaan huomiota.
Perustuslakivaliokunta on viime aikoina joutunut ottamaan kantaa
ikärajakysymykseen eri lakiesitysten käsittelyjen
yhteydessä. Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan
ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa
eri asemaan muun muassa iän perusteella. Iän perusteella
eriarvoiseen kohteluun asettamiselle tulee olla perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttävä syy. Tämän
hyväksyttävän syyn on oltava asiallisessa
ja kiinteässä yhteydessä lain tarkoitukseen.
Nyt käsiteltävänä olevassa
kansalaisuuslain muuttamista koskevassa esityksessä kielitaitovaatimuksesta
voidaan joustaa 65 vuotta täyttäneiden osalta.
Hallituksen esityksessä ei kuitenkaan esitetä perusteluita
tälle 60 vuoden ikärajalle, ja kuten perustuslakivaliokunnan
puheenjohtaja Sasi totesi, olisi syytä jatkossa lainvalmisteluvaiheessa
kiinnittää erityistä huomiota nimenomaan
perusteluiden esittämiseen ja niiden kestävyyteen.
Harvinaisen hankala tilanne on valiokunnassa ryhtyä arvioimaan
näiden ikärajojen hyväksyttävyyttä,
jos niille ei löydy perusteita. Kuitenkin tässä tapauksessa
perustuslakivaliokunta on katsonut tämän ikärajan
sääntelyn hyväksyttäväksi,
koska tarkoituksena on lieventää vanhempien hakijoiden
mahdollisuutta kielitaitoedellytyksistä huolimatta saada
Suomen kansalaisuus.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puhemies! Kollegat, kansalaiset! Tässä on
todella hyvääkin, niin kuin täällä on
jo mainittu, kuten entisen Suomen kansalaisen mahdollisuus saada
yhdellä ilmoitusmenettelyllä kansalaisuus takaisin.
Se on hyvä, mutta kun vielä sitten saataisiin
... kun Suomi Euroopan maista tässäkin on ainoa,
jossa on tuplaverotuskin vielä, monet valittavat edelleen — tai
se ei ole edes valitusasia, vaan todella ikävä juttu,
että tämä rikkoo jopa EU-sääntöjä tässä asiassa.
Mutta muuten tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä ja
perussuomalaisenakin ihmettelen ennen kaikkea tätä,
kun meillä on koko ajan puhuttu siitä, että kotouttaminen
on mennyt pieleen ja että sitä pitäisi
parantaa, miten voi olla mahdollista — kun ruotsin kielen
osaamisen määrä on maassamme valahtamassa
tulevaisuudessa 4 prosenttiin ja näin — että täällä edelleen
rinnastetaan ruotsin osaaminen kotoutettaville ihmisille tässä maassa
siihen, että pärjää Suomessa.
Jokainen meistä tietää, että rkp:läiset,
varsinkin rkp:läiset poliitikkoina, mutta ruotsinkieliset lähes
poikkeuksetta osaavat suomea tässä maassa. Mutta
nyt tämä lakiesitys ikään kuin
hämää kotoutettavia ihmisiä,
että he voivat opiskella ruotsia ja pärjäisivät
sillä muka Suomessa. Eihän se niin mene ollenkaan.
Heidät todella petetään tällä tässä maassa
luulemaan, että kaksikielisyys mahdollistaisi pärjäämisen.
Ehkä tämä liittyy jotenkin siihen, niin
kuin TV2:ssä ennen joulua jo toimittajat paljastivat, että Rkp
on päättänyt, että heidän
kannatuksensa nousee tässä lähivuosina, arvoisa
puhemies, 10 prosenttiin sillä, että maahanmuuttajille
opetetaan ruotsin kieli. Jokainen voi laskea, kuinka paljon maahanmuuttajia
täytyy Suomeen haalia ja sitten hööpöttää heidät
siihen, että Suomessa pärjää pelkästään
ruotsin kielelläkin. Eli tämä on jotenkin
järjetön juttu, koska heidän, jotka opiskelevat
ruotsia, täytyisi kuitenkin oppia suomi pärjätäkseen
Suomessa ja varsinkin tulevaisuuden nykymuotoisessa Suomessa.
Sitten täällä on tämmöisiä vähän älyttömiä juttuja,
taisi ed. Sasikin lukea. Täällä lukee:
"Valiokunta pitää tärkeänä,
että iän vaikutusta kielen oppimiseen selvitetään
- -".
Arvoisa puhemies ja sihteeristö! Koska olette ilmeisesti
fiksuimpia täällä koko laitoksessa, ajat sitten
tutkimukset ovat näyttäneet sen, että kielen
oppimiselle ratkaiseva ikä on noin kolmesta neljästä vuodesta
seitsemään vuoteen. Tänä päivänä aivotutkimus,
jopa kaiken näköinen kielellisneurologinen tutkimus,
todistaa sen, että meillä on eräänlainen
kielikone, jolla on herkkä altistusvaihe — ikään
kuin avaruuteen ammutaan raketti — jona aikana me opimme
kielet kaikista parhaiten. Sen jälkeen, on todistettu,
että ihan sama, vaikka olisi 15- tai 60-vuotias, jos motivoidaan
kunnolla, jos saadaan se suggestio päälle, että kannattaa
oppia vieras kieli, vaikka rakastuneena tai vanhempana, että sijoittuu
paremmin yhteiskuntaan. Mutta mitä suggestiivista, mitä motivoivaa
on siinä, että hööpötettäisiin
opiskelemaan pelkästään ruotsin kieli
Suomessa? Kysyn vaan.
Vielä voin sanoa sen, että kun suomalais-ugrilaisissa
kielissä, aivan kuin ed. Sirnö sanoi, kieli on
tärkein sydämen ja tavallaan ihmisen kotouttamisen
asia, niin Virossa ja Suomessa ainoastaan kieli ja mieli, viron
tai eestin keel ja meel, on melkein sama asia. Kieli ja mieli. Missään
muussa indoeurooppalaisessa kielessä, ruotsissa, se ei ole
niin lähellä, kun se on sama asia.
Kun Suomessa mieli tekee — Kalevala alkaa jo sanoilla
"mieleni minun tekevi" — niin kieli haisee, tuoksuu, on
läsnä siinä ilmaisussa. Koko kielen olemus
korostaa Suomessa, eestissä, se sana, että me
olemme tässä mukana hyvässä mielessä,
että meidän mielemme tekee olla suomalaisia, että me
olemme mielellämme tässä maassa.
Antti Vuolanne /sd:
Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Tuossa hallituksen
esityksessä oli alun perin tehty erittäin suuren
mittaluokan virhe, jonka nyt olemme perustuslakivaliokunnassa korjanneet.
Se on käsitys viittomakielestä ja viittomakielen
asemasta. On tärkeää, että viittomakieli
ymmärretään oikeaksi kieleksi ja ymmärretään
se, että viittomakieli ei ole korvaavia merkkejä,
käsimerkkejä tai jonkinlaista suomen kieltä,
ruotsin kieltä täydentävää merkistöä, vaan
viittomakieli on oma itsenäinen kielensä, jossa
on oma kielioppinsa, ja viittomakielellä voi ilmaista minkä tahansa
asian, mitä yleensäkin kielellä voi ilmaista.
On myös tärkeää ymmärtää,
että esimerkiksi kuurolle, viittomakieliselle, joka syntymästään
saakka käyttää äidinkielenään
viittomakieltä, ruotsin kieli tai suomen kieli on täysin
vieras kieli. Suomalainenkaan viittomakieli ei ole sellaisessa yhteydessä suomen
kieleen, että voitaisiin sanoa, että ne toisiansa
tukisivat. Voidaan puhua näistä huulioista; nekään eivät
muodosta suoranaisia suomalaisia sanoja kaikissa tapauksissa, ja
sanajärjestys on erilainen. Eli esimerkiksi viittomakielinen
syntyperäinen kuuro ihminen joutuu opiskelemaan suomen kielen
tai ruotsin kielen kokonaan alusta uudelleen kuin vieraan kielen.
Siksi tämä perustuslakivaliokunnassa tehty muutos
tuohon lakiehdotukseen on erittäin tärkeä.
Tuossahan alun perin hallitus ehdotti, että jos viittomakielinen
hakee Suomen kansalaisuutta, niin hän voisi viittomakielellä kielitaitoedellytyksissä
korvata
suomen tai ruotsin kielen suullisen taidon mutta ei kirjallista
taitoa. Mutta tässä uudessa, korjatussa ja parannetussa
versiossa sitten viittomakielellä voi korvata sekä kirjoitetun
että suullisen suomen tai ruotsin kielen taidon, ja tämä vastaa
täysin oikeita periaatteita ja relevanttia kielipolitiikkaa.
Kari Rajamäki /sd:
Arvoisa puhemies! Aivan aluksi tästä käsittelystä.
Kuten täällä perustuslakivaliokunnan
puheenjohtaja totesi, kansalaisuuden oikeudellinen ulottuvuus ja
vaikutus ovat osin muuttuneet. Tässä suhteessa
pidän kyllä perustelemattomana, että tätä esitystä ei
ole käsitelty hallintovaliokunnassa tai edes pyydetty perustuslakivaliokunnan
taholta hallintovaliokunnan lausuntoa. Kyseessähän
on pitkälti myös ulkomaalaislainsäädäntöön,
maahanmuuttoon ja kotouttamiseen liittyvä lainsäädäntö.
Muutama näkökohta, jotka tältä osin
ehkä olisivat tätä vielä lisäksi
puoltaneet:
Ihan yleisesti, kansalaisuushakemusten käsittely on
ollut perinteisesti liian hidasta. On hyvä, että tähän
haetaan joustavuutta ja nopeutta. Silloin kun kotouttamisedellytykset
ovat kunnossa, täytyy pystyä nopeaan kansalaisuuden
myöntämismenettelyyn. Täytyy sanoa, että ne
ulkomaalaiset, joita olen tavannut, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden,
ovat olleet todella ja ovat tänä päivänä ylpeitä saamastaan
kansalaisuudesta. Mutta toisaalta meillä ei ole tämä asia
ollut yhteismitallisesti käsittelyssä. Vieläkin
törmää henkilöihin, jotka ovat
kasvattaneet aviopuolisona lapsensa tässä maassa,
kouluttaneet ja lähtevät sitten vanhemmalla iällä hakemaan
kaksoiskansalaisuutta eli myös Suomen kansalaisuutta, ja
se on tehty niin byrokraattiseksi ja vaikeaksi, että se
on jo henkilöä loukkaavaa, näiden testaajien
hakeminen ja testien suorittaminen. Kieltämättä tällainen
menettely omaltakin alueeltani erään alun pitäen
saksalaisen perheenäidin osalta on täysin käsittämätön,
myös kun ajatellaan tätä lainsäädäntöä,
miten tässä hallituksen esityksessä kielitaidon
osalta sitten menetellään.
Nimittäin ensinnäkin pidän erittäin
huonona sitä, että hallintovaliokunta ei tätä käsitellyt, myös
sen takia, että tässä olisi ollut erinomainen mahdollisuus
kansalaisuustestien selvittämiseen, kuten monissa muissa
maissa se on ollut tärkeä elementti, kun selvitetään
kansalaisuuden edellytysten täyttymistä ulkomaalaisen
osalta: miten hän jakaa arvot, miten hän tuntee
yhteiskunnan pelisäännöt, kansanvaltaisen
tasa-arvoisen suomalaisen yhteiskunnan perustan. Tässä yhteydessä olisi
ehdottomasti tarvittu juuri hallintovaliokunnan käsittelyä sen
takia, että kansalaisuustestikysymys olisi vihdoin viimein
otettu esille.
Lisäksi kotouttamisen kannalta ei ole ongelmatonta
se, että me lähdemme siitä, että jos
hakija osoittaa hallitsevansa suomen tai ruotsin kielen, niin kotouttaminen
on siltä osin kunnossa. Ollaan nyt rehellisiä:
pelkkä ruotsin kielen osaaminen Suomessa tarkoittaa sitä,
että ihminen sidotaan tietyille asuinalueille Suomessa.
Ahvenanmaallahan sillä pärjää kaikista
parhaiten, tällä kotouttamisedellytyksellä,
muutoinkin aika rajatulla alueella. Toimimista eri ammateissa, valtionhallinnossa
tai muissa, tämä kyllä rajaa tältä pohjalta
erittäin vaikeasti, tulevia mahdollisuuksia. Suomen kansalaisena
ei suomen opiskelu ole enää ihan yksinkertainen
asia, toki kansalaisopistot löytyvät, mutta se
ei ole enää sitten ihan yksinkertainen asia.
Sitten hallintovaliokunnan käsittelyä olisi mielestäni
puoltanut myöskin se, että tähän
kansalaisuuden saamiseen liittyvät turvallisuusnäkökohdat
ja turvallisuusarvioinnit ulkomaalaisen osalta kuuluvat perinteisesti
hallintovaliokunnan, tämän talon poliisi- ja ulkomaalaishallinto-, maahanmuuttoasioiden
valiokunnan, toimintaan. Nimittäin suojelupoliisin lausunnot
kyllä varmasti otetaan edelleenkin niin kuin aikaisemmin
huomioon, mutta tämä vanha periaate siitä, että ulkomaalaisen
henkilöllisyyttä pidetään selvitettynä,
jos hän on esiintynyt vähintään
viimeksi kuluneet kymmenen vuotta väestötietojärjestelmästä ilmenevällä henkilöllisyydellä,
vaikka hän on aiemmin esiintynyt useammalla kuin yhdellä henkilöllisyydellä,
pitää sisällään tämän päivän
turvallisuusympäristössä, sisäisen
turvallisuuden ympäristössä, erittäin
suuren vaaratekijän. 70 prosentilla turvapaikkaa Suomesta
hakevilla ei ole henkilöllisyyttä eikä asiapapereita. Me
tiedämme tarkalleen, että tähän
voi sisältyä ja sisältyy tiettyjä turvallisuusriskejä.
Sen takia minä toivon, että kun tämä ei
ilmeisesti enää tähän ehdi,
niin pikimmiten seuraavan hallituksen ja seuraavan eduskunnan hallintovaliokunnan
toimesta
arvioidaan myöskin muuttuneen turvallisuusympäristön
pohjalta tätä lähestymistapaa henkilöllisyyden
osalta.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
Arvoisa puhemies, värderade talman! Ensinnäkin
kiitos näistä kommenteista, jotka liittyivät
ilmoitusmahdollisuuden ottamiseen uudelleen tähän
kansalaisuuslakiin.
Toisaalta oli hyvä, että oli niin sanottu
deadline, koska se merkitsi tiettyä virstanpylvästä:
siihen mennessä pyritään saamaan vanha
suomalainen kansalaisuus takaisin. Me tiedämme, että se toimii,
koska puolet näistä, jotka ilmoittivat tästä vanhan,
viiden vuoden säädöksen aikana, ilmoittautui
viimeisen puolen vuoden aikana.
Mutta on meitäkin valmistelun aikana hämmästyttänyt,
miten moni henkilö on yhtäkkiä hakiessaan
uutta passia huomannut, että ei enää ole Suomen
kansalainen. On hyvä, että tätäkin
asiaa voidaan korjata. Valmistelun yhteydessä muun muassa
ulkosuomalaisparlamentti halusi vielä laajempaa ilmoitusvelvollisuuden
saamista takaisin, mutta se ei ollut mahdollista ajatellen esimerkiksi
asiakirjoja ja vastaavia.
Sitten mitä tulee itse asiassa vaadittavaan asuinaikaan,
niin valitettava tosiasia on ollut tällä hetkellä se,
että se todellinen kesto on ollut paljon, paljon pitempi
niistä syistä, joihin moni edustaja on viitannut.
Voi sanoa, että hyvällä hallinnolla,
jos sitä saadaan aikaan Maahanmuuttovirastossa tältäkin
osin, voi olla vähintään kohtuullistava
ja oikeudenmukaistava vaikutus, niin että saadaan kansalaisuusasioissa
myöskin nopeampi käsittely.
Sitten mitä tulee poikkeamisperusteisiin, täytyy
sanoa, että se varmaan oli yksi niistä asioista, joita
kaikista eniten punnittiin, koska toisaalta kohtuus voi vaatia,
että näistä voidaan poiketa. Tyypillisesti
meillä oli, niin kuin tässä salissakin on
ollut aiemmin esillä, esimerkkinä vanhemmat, niin
sanotut inkeriläismummut, joilla on ollut hyvä toiminnallinen
kielitaito mutta jotka eivät kirjallisesti pysty sitä osoittamaan.
Näitä tilanteita on, ja heitäkin varten
tarvitaan tämä kohtuullisuuspykälä.
Mutta toisaalta, niin kuin tässä on mainittu, tämä kansalaisuus
suomalaisen käsityksen mukaan on polku kotoutumisen tielle,
ja jos liian helposti on mahdollisuus saada poikkeuksia, emme uskoneet,
että se sitten edistää nimenomaan kotiäitien
kotoutumista. Päinvastoin haluamme uuden kotouttamislain
avulla saada yhä useamman äidin myöskin
kielikoulutuksen piiriin ja sitä kautta todellakin tasa-arvoisiksi
esimerkiksi muun perheen kanssa. Vaikkei ehkä tässä hallituksen
esityksessä tätä suvausta tehty, niin
keskusteluissa ja valmistelussa se oli hyvin vahvasti esillä.
Mitä sitten tulee tähän niin sanottuun
kielitestiin, niin ministeriö ei puutu siihen, mihin valiokuntaan
näitä asioita lähetetään,
mutta mielenkiintoista on, että meillä on hyvä pohja
nyt hallintovaliokunnan pyytämälle selvitykselle,
joka koskee kansalaisuustestejä, koska tämän
valmistelun yhteydessä suoritettiin pienempimuotoinen selvitys
muun muassa silloin voimassa olevasta kansainvälisestä käytännöstä ja
kansalaisuustestien eduista ja haitoista. Todettakoon myöskin,
että kun hyvin useasti puhutaan kansalaisuustesteistä ja
arvoista, niin esimerkiksi kielikurssien opetussisältöön
kuuluu laajasti paljon sellaista, joka sisältää tietoa
suomalaisesta yhteiskunnasta, ja sitä kautta arvot ja tieto
suomalaisesta yhteiskunnasta välittyvät. Me tiedämme, että jo
tällä hetkellä eniten valituksia liittyy
nimenomaan kielitestien läpäisemiseen. On hyvin mahdollista,
että kansalaisuustesti lisäisi eriarvoisuutta
ja monimutkaistaisi käsittelyä ja lisäisi hallintotuomioistuinten
työtä tuomatta vastaavaa etua. Mutta opetussuunnitelmaan
se sisältyy, ja tässä yhteydessä tehty
esivalmistelu on hyvä pohja sille selvitykselle, jota hallintovaliokunta on
pyytänyt.
On myöskin mielenkiintoista todeta, että Maahanmuuttovirasto,
kun sitä kuultiin eduskunnassa, nosti uudelleen esiin nämä kansalaisuustestit. Virasto
oli kiinteästi mukana lakia valmisteltaessa eikä lausunnossaan
tästä hallituksen esityksestä enää esittänyt
kansalaisuustestien käyttöönottoa.
Minna Sirnö /vas:
Arvoisa puhemies! Hyvä ministeri tietää vanhasta
kokemuksesta pitkällä poliittisella urallansa,
että poikkeussääntöjä ja poikkeusmahdollisuuksia
sovelletaan erittäin harvoin Suomessa. Ainakin nykyisen,
voimassa olevan lain soveltaminen on osoittanut, että ensinnäkin
poikkeusmahdollisuuden käyttäminen on vaihdellut
poliisipiireittäin ja tämä kielipykälä on
tehnyt sellaisia tilanteita, että vaikka henkilö olisi
täyttänyt nämä poikkeusedellytykset,
hänen hakemustaan ei ole poliisilaitoksella edes otettu
vastaan, koska hän ei ole täyttänyt kielitaitovaatimusta.
Ainakin toivon, että siinä vaiheessa, kun ministeri
alkaa ohjeistaa tämän uuden lain soveltamista,
erityisesti kiinnitetään huomiota poliisipiireihin,
jotka ovat eturintamassa siinä vaiheessa, kun kansalaisuushakemuksia vastaanotetaan.
Toinen asia, mihin vielä haluaisin puuttua, on lapsen
asema kansalaisuuteen nähden. On erinomaista, että lain
24 §:ssä tunnustetaan se tosiasia, että kaikilla
Suomeen saapuvilla maahanmuuttajalapsilla ei ole huoltajaa mukana,
vaan heillä on edunvalvoja, ja että myös
edunvalvoja voi olla hakemassa kansalaisuutta. Itse omassa alkuperäisessä lakialoitteessani
esitin tämän lisäksi, että syntyminen
Suomessa takaisi mahdollisuuden hakea kansalaisuutta. Näinhän
ei tällä hetkellä ole. Lapsen kansalaisuuden
syntymähetkellä, vaikka hän syntyisi
Turussa, Tampereella, Rovaniemellä tai Oulussa, määrittää hänen äitinsä kansalaisuus,
ja jos äidille ei ole annettu kansalaisuutta ja äiti
on tässä huonossa asemassa oleva kotiäiti,
jolla ei ole myöskään todennäköisesti
mahdollisuutta saada kansalaisuutta, hänen lapsensakin
jää vaille kansalaisuutta, vaikka koko muu perhe
ja vanhemmat lapset olisivat saaneet jo kansalaisuuden täyttäessään
kieliehdot. Mielestäni tämä on aidosti
sellainen kohta, jossa kannattaa vielä kiinnittää huomiota
lain sudenkuoppaan äitien ja heidän kauttansa
syntyvien lasten kohdalla.
Päätin, että en tee syntyperään
liittyvää esitystäni tässä,
koska totesin, että kansalaisuuslaki näköjään
pitää muuttaa yksi kieli kerrallaan ja yksi pykälä kerrallaan.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Jokinen lausahti, että meidän
tulee ratkaista se, minkälaisia kansalaisia ja asukkaita
me haluamme Suomeen.
Arvoisa puhemies! Minä taas kiinnitän huomiota
siihen, haluammeko me omat kansalaisemme takaisin tänne
Suomeen, ja sitähän ollaan nyt helpottamassa tällä kansalaisuudenpalauttamisasialla.
Yritän kuvata teille ihan lyhyesti sitä, mistä tässä voi
olla kysymys, ja pikkuisen itsekkäästi, kun paremmin
tapauksen tunnen, puhun omasta perheyhteisöstäni.
Isäni, siis suomalainen, kävi koulunsa Pietarissa
ja sitten teknisen koulutuksen saaneena ajautui Ukrainaan kenkätehtaan
johtajaksi ja toimijaksi. Siinä kävi semmoinen
näppärä juttu, että syntymäaika
muuttui kanssa tunnetusta yleisestä syystä. Hänet
pelasti näissä asioissa mielenkiintoinen linkki,
nimittäin Venäjälle tuli vallankumous,
ja se kosketti myöskin Odessaa Ukrainassa, ja siitä oli
seurauksena sitten se, että hän joutui pakenemaan
Ukrainasta Suomeen ja täällä Tampereella
osui väärälle puolelle rintamalinjaa ja
joutui pakenemaan Saksaan, ja sieltä oli helpompi palata
Suomeen palauttaakseen itselleen oikean syntymäajan. Ja
niin hän sitten Suomessa kuoli ja kuolinilmoituksessa oli
oikea syntymäaika.
Sitten kun mennään tähän
nykyiseen perheyhteisöön, niin minulla on kaksi
poikaa, joista toisen vaimo on unkarilainen ja tänä päivänä juuri ennen
puoltapäivää synnytti tyttölapsen,
joka on siis unkarilais-suomalainen uusi kansalainen, johonkin kansalaisuuteen
lukeutuva. Se on jännittävää nyt
katsoa, mitä siitä nyt sitten seuraa. Toisen pojan
vaimo on japanilainen, ja siinä on jo ollut ihan tarpeeksi
asioita niitten paperiasioitten hoitamisessa, kun nämä kirjainmerkitkin
poikkeavat toisistaan sen verran, että pitää tavuttaa
aivan uudella tavalla.
Arvoisa puhemies! Näitten oppien jälkeen totean,
että nämä asiat voisivat ainakin Suomen kansalaisten
osalta olla helppoja ratkaisuja eikä pitäisi niuhottaa
näissä asioissa.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puhemies! Koska ministeri ei puuttunut tähän
ruotsin kieli -asiaan yhtään, niin sen verran
vielä sanoisin, että kun on ollut Irlanninkin
suurlähetystössä ja Englannin suurlähettilään
ja vastaavien kanssa keskusteluja ja sitten muutenkin ihmisten,
jotka ovat tulleet tänne eri tavoin, niin aina kuulee saman jutun,
että miksei meillä ole englanninkielistä aamu-tv:tä tai
ainakin uutisia, siis koska englanti on se indoeurooppalainen kieli,
joka hallitaan yllättävän hyvin Euroopassa
sitten, kun jotain hallitaan. Toki aikoinaan ruotsin kieli oli Norjassa, mitä tahansa
niitä oli 1960-luvullakin, niin ensimmäisenä Beatles
ja kaikki rock and rollkin meni Ruotsiin, koska se oli niin lähellä Englantia.
En aio väittää nyt, että siinä olisi
jotain pahaa, että jos ruotsalaiset tulevat tänne
tai norjalaiset, niin he voivat saada kielitestin heti läpi
ja kaikkea vastaavaa. Onhan se tietysti demokraattisesti epäoikeudenmukaista,
mutta tavallaan se on hyvä, koska he ovat pohjoismaisia
ja he ovat jo sopeutuneet tähän tietynlaiseen
skandinaaviseen järjestelmään.
Mutta se on taas väärin virolaisia kohtaan, koska
eestin keel kuitenkin sen verran eroaa suomesta, että virolaiset
eivät saa kansalaisuutta. Heidän täytyy
opetella aika paljon oppiakseen. Eli ruotsalainen, norjalainen,
tanskalainen, kaikki voivat tämän kielipoliittisen
pykälän kautta saada paljon helpommin juttunsa
läpi ja myös saksalaiset, koska, niin kuin sanoin,
kyse on indoeurooppalaisista kielistä. Eli tässä on
tietty epädemokraattinen ja tavallaan kansalaisoikeuksia
polkeva juttu näin. Eli ainakin meidän pitäisi tässä nyt
vaatia sitä, että jos joku aikoo opiskella pelkästään
ruotsin, niin pitää opiskella myös suomi.
Jonkunlainen kaksikielisyyden vaatimus, koska vielä kerran:
muuten me peteytetään kotoutettava ihminen.
Kotouttaminen, muualle tulo on aina psyykkisesti, henkisesti,
tunteellisesti, emotionaalisesti äärimmäisen
vaikeaa. Jos ihminen havahtuu jossain kohtaa siihen, että hänet
on todella petetty tähän yhteiskuntaan opettelemaan
väärä kieli, jotta hän voisi
helpommin päästä tänne, niin
ollaan tosi nolossa tilanteessa ja ehkä justiin silloin mennään
näihin terrori- ja muihin asioihin, katkeruuteen: jotain
jää hampaankoloon.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! En ymmärrä tätä keskustelua
kielestä ja kielitesteistä. Onhan ilman muuta
selvä asia, että jos aikoo Suomen kansalaiseksi,
täytyy osata suomen kieltä jonkin verran. En muista
sen tamperelaisen kirjailijan nimeä, joka on maahanmuuttaja mutta
joka tänä talvena, syksynä, kohautti
sen vuoksi, että hän on kirjoittanut hienon kirjan
suomen kielellä ja oppinut suomen kielen. Ei se niin vaikeaa
hänen mielestään ole ja ei se varmaan
ole muillekaan, niin että kyllä kieltä täytyy
osata jos aikoo olla Suomen kansalainen.
Minä ihmettelen ministeri Thorsin heittoa Maahanmuuttovirastolle
siitä, että he eivät vaatineet sitä kansalaisuustestiä lain
valmistelussa vaan vasta sitten meidän perustuslakivaliokunnassa.
He todellakin vaativat sitä. Onko missään muussa
maassa niin, että pääsisi kansalaiseksi
ilman kansalaisuustestiä? Ainakin Ruotsissa on aika kova
vaatimus, ennen kun saa kansalaisuuden. Täytyy osata se
yhteiskunta. Eihän Suomen yhteiskunnassa voi olla, ellei
tiedä edes alkeita suomalaisesta yhteiskunnasta.
Sitten vielä toinen asia: Ministeri Thors on ilmeisesti
antanut selonteon niistä eduista, joita Suomeen tulevat
maahanmuuttajat saavat. Me olemme kyllä Euroopan unionin
kärjessä. Ruotsi antaa 3 euroa, asunnon ja ruuan,
mutta vain 3 euroa päivässä. Suomi antaa
asunnon, ruuan, lähes 10 euroa päivässä plus
sairaanhoidon ja lääkkeet. Yhdessäkään
Euroopan unionin maassa ei ole näin hyvät, erinomaiset
edut. Ei tänne kansalaisuutta tarvita, tänne pääsee
kyllä muutenkin.
Minna Sirnö /vas:
Arvoisa puhemies! Edustajat Jokinen ja Pulliainen nostivat kysymyksen siitä,
keitä me haluamme tänne kansalaisiksemme. Mielestäni
tässä laissa kuitenkin osoitetaan, keitä me
haluamme. Nimittäin tämä kielitaitotutkinnon
yleinen taitotasovaade 3 tarkoittaa käytännössä sitä,
että kovin harvalla tietyltä kielialueelta tulevalla
tai ei kovin korkeaa koulutusta aiemmin omaavalla on mahdollisuutta
saada Suomen kansalaisuus. Sen sijaan hivenen paremmin koulutetuilla
ja jo Suomessa syntyneillä maahanmuuttajalapsilla on selkeämpi
polku tästä lähtien tämän
kielipykälän kautta Suomen kansalaisuuteen.
Esitänkin toivomuksen, että ministeri viestittäisi
vähemmistövaltuutetulle, että kun tätä lakia lähdetään
noudattamaan, niin erittäin tarkasti seurattaisiin tämän
17 §:n 1 momentin 1 kohdan kohdalla sitä,
aiheuttaako se syrjintää ja onko todella niin,
että vaikkapa tietyistä arabivaltioista tulleet
kielitaidottomat ja mahdollisesti kirjoitustaidottomat ihmiset jäävät
edelleen, asuttuaan Suomessa 15 vuotta, 20 vuotta, ilman Suomen kansalaisuutta,
vaikka he omassa arjessaan pärjäävät
selkeästi suomen tai ruotsin kielellä?
Kalle Jokinen /kok:
Arvoisa puhemies! Tässä on taas hiukan mittasuhdeharhaa
tässä keskustelussa. On luonnollista, että suomen
kieli pitää osata, kun Suomessa aikoo asua ja
Suomen kansalaisena olla. On välttämätöntäkin
osata sitä. Mutta sitten, kun keskustellaan siitä,
mikä sen kielitaidon taso on, ja verrataan sitä esimerkiksi tähän
kysymykseen, jonka nostin tuossa aiemmassani puheenvuorossani rikollisista,
jotka ovat saaneet kovia rikostuomioita, niin tässä samassa keskustelussa
nyt sitten verrataan heidän tuloaan Suomen kansalaisiksi.
Kysyinkin tuossa ministeriltä, miksei meillä ole
harkittu tätä Tanskan mallin mukaista rajaa rikoksen
törkeysasteen mukaan, ja sen rajan jälkeen ei
olisi mahdollista saada Suomen kansalaisuutta. Miksi me annamme mahdollisuuden
tietyn odotusajan jälkeen rikokseen syyllistyneille tulla
Suomen kansalaisiksi?
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu kansalaisuudesta
tietysti tulee nyt suhteellistaa siihen muutokseen, mitä maailmassa
on tapahtunut. Rajat madaltuvat, ihmiset liikkuvat sujuvammin alueelta
toiselle kuin koskaan aikaisemmin historiassa, ja tietysti myöskin
kansalaisuuden kannalta olennainen tekijä, joka on tavallaan
vähentänyt kansalaisuuden merkitystä,
on kaksoiskansalaisuus-käsitteen olemassaolo. Silti, kuten
täällä puheenvuoroissa on tuotu esille,
kansalaisuus merkitsee jotakin. Se merkitsee jotakin meille kaikille
tässä salissa, että me olemme suomalaisia
ja meillä on yhteinen kulttuuri, yhteiset päätöstenjärjestelmätkin, yhteinen
elintila ja sitten kielikin, johon tässä on viitattu.
Silti minusta on huolestuttavaa se, jos kansalaisuuslaki on ensisijaisesti
ikään kuin siitä näkökulmasta
säädetty, että se on este ihmiselle saada
kansalaisuutta eikä niinkään niinpäin,
että pyritään tukemaan sitä,
että ihminen löytää asuinsijan
jossakin paikassa tätä luomakuntaa, maapalloa
ja tulee osaksi sitä yhteiskuntaa.
Tässä suhteessa tietenkin, jos haluaa asiaa
pikkuisen filosofoida, voi olla, että tämä keskustelukin
tänään 2011 Suomen eduskunnassa näyttäytyy
50—100 vuoden päästä kovin kummalliselta,
kun maailma on yhä enemmän integroitunut ja yhä enemmän
tunnistamme sen, että luomakunnan muut kappaleet, linnut,
petoeläimet ylittävät rajoja. Kuka määrittää sen,
että ihmisellä ei ole oikeutta etsiä asuinsijaansa
sieltä, minkä hän katsoo parhaimmaksi
eikä niinpäin, kun täällä käydään
keskustelua, kenet me hyväksymme suomalaiseksi?
Minusta on tärkeätä, että me
tunnistamme suomalaisuuden. On tärkeätä,
että täällä asuvat ihmiset pystyvät
kommunikoimaan keskenään, Suomen kieli on tärkeä,
mutta ymmärtäkäämme kuitenkin
se lähestymistapa, että me olemme ihmisiä riippumatta
näistä rajoista, joita tällä hetkellä kansallisvaltiokeskeisessä maailmanjärjestelmässä
vielä on.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
Arvoisa puhemies, värderade talman! Ihan lyhyesti.
Todettakoon, ed. Ukkola, että Ruotsissa ei edes testata
kielitaitoa. Siitä on keskusteltu ehkä koko tämän
vuosituhannen ajan, mutta ei vielä siihen ole päädytty.
Meillä on runsaasti Euroopan maita, joissa ei ole kansalaisuustestiä,
Ranska on muun muassa sen tyyppinen maa, Belgia jne. Elikkä nämä ovat
vähemmistömaita tällä hetkellä,
joilla on sitä kansalaisuustestiä siinä muodossa
kuin nyt esitetään.
Sitten mitä tulee tähän selvitykseen,
niin se osoitti selkeästi, että turvapaikanhakijoille
maksettava tuki on suhteessa elinkustannuksiin. Yksi lehti on levittänyt
toisenlaista tietoa taas menneellä viikolla ja ottanut
muutamia esimerkkejä. Minä en ymmärrä,
että nämä maksettavat korvaukset
olisivat sellainen tekijä, kuin nyt puhutaan, koska Ruotsissa
kuitenkin elinkustannukset ovat alemmat ja siten korvaukset myöskin alemmat,
mutta siellä on melkein kymmenenkertainen määrä turvapaikanhakijoita
Suomeen verrattuna.
Mitä tulee nyt tähän uudistukseen,
tähän niin sanottuun odotusaikaan, niin toisaalta
voi sanoa, ed. Jokinen, että tässä suoritetaan
kokonaisharkintaa. Tässä joutuu odottamaan kansalaisuutta myöskin
verrattaen pienistä rikkeistä johtuen, mutta rikos
voidaan Suomessa sovittaa. Monessa mielessä minä haluan
nyt ainakin sanoa, että Tanska ei ole esikuvani maahanmuuttopolitiikassa.
Mitä tulee tähän kielikeskusteluun
suomen tai ruotsin kielestä, niin ymmärtääkseni
kyllä viranomaiset lähtevät siitä,
että molemmilla kielillä voi pärjätä,
ja monelle itse asiassa on paljon helpompi tie löytää tiensä kielellisesti
ruotsin kielen kautta suomalaiseen yhteiskuntaan ja tällä tavalla
löytää kotoutumisen paikka täällä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! On todella tärkeää,
että Suomeen tulevat henkilöt voivat löytää täällä sijansa
ja kotoutua tähän maahan. Samalla me suomalaiset
voimme säilyttää oman kulttuuriperintömme.
Tänne tulevat arvostavat sitä, että me
suomalaiset omaamme omat tapamme, oman kulttuuriperintömme,
ja tämä laki, joka on nyt kokonaisuudessaan käsiteltävänä,
on minusta osaltaan auttamassa sitä, että tähän
suomalaiseen ympäristöön tänne
tulijat voivat olla tervetulleita.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! Minä toivon, että ministeri
lähettää sen selvityksen minulle, että minä voin
itse tarkistaa asian. Minä en usko, että Ruotsissa
olisivat elinkustannukset Suomea halvemmat. Aion kyllä tämän asian
selvittää. Minusta tuo on aivan mahdoton käsitys,
että näin olisi.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puhemies! Korostaisin kyllä nyt sitä,
että ruotsi ei ole maailmassa mitenkään
uhattu kieli. Suomi sen sijaan on, ja eestin kieli on. Me voimme
näillä lainsäädännöllisillä toimilla
tehdä jotain sen säilymisen hyväksi.
Ihmiset lähes poikkeuksetta, aivan kuten ed. Ukkolakin
mainitsi kyseisin tšekkitaustaisen kirjailijan, kehuvat
sitä, kuinka upea ja hyvä kieli suomi on, kun
sen on oppinut. Eli kun voimme lainsäädännöllä itse
päättää sen tulevaisuudestamme,
että ihmiset löytäisivät uuden
tavan katsoa indoeurooppalaiseen kulttuuriin ja kaikkeen, niin mehän
teemme sen, emmekä mene siihen helppoon, mitä ministeri
Thors sanoo. Niin kuin sanoin, kaikki tanskalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset,
islantilaiset pääsevät meidän
kansalaisiksemme epädemokraattisen helposti, mutta eivät
tee mitään varsinaisen suomalaisen kulttuurin
eteen, koska heidän ei tarvitse edes oppia suomen kieltä tai
suomalaista kulttuuria tässä mielessä.
Eli me lainsäätäjinä päätämme
näistä asioista, ja toivon, että tästä yhteiskunnasta
löytyy sitä huolta, mitä EU:n sisältäkin.
Aivan jopa voisi sanoa niin, kuten tänään
Helsingin Sanomissa hyvin kuuluisa toimittajakin totesi, että Rkp
alkaa olla kaikista vakavin uhka sille, että nekin, jotka
arvostavat ruotsin kieltä, eivät tykkää enää siitä politiikasta
yhtään, miten sitä ajetaan väkisin
Suomessa niin, ettei kuunnella kansalaisten mielipiteitä.
Jacob Söderman /sd:
Arvoisa puhemies! Minä ymmärrän
tämän kansalaisuuslain sillä tavalla,
että näiden maahanmuuttajien tulee osoittaa osaavansa
ainakin yhden kansalaiskielen, että saavat Suomen kansalaisuuden.
Se voi olla sillä tavalla hyvin käytännöllinen,
että monet maahanmuuttajathan tulevat ruotsinkielisiin
pitäjiin, jotka ovat olleet huomattavasti hanakampia ottamaan
vastaan heitä kuin monet suomenkieliset. Se ei millään
tavalla uhkaa suomen kieltä, koska jokainen, joka tänne
jää kansalaiseksi, tietysti näkee suuren
hyödyn siinä, että oppii suomen kielen,
enkä minä usko, että tämä lakiesitys
on missään mielessä kielipoliittinen
tai tähtäisi siihen, että se hankaloittaisi
suomen kielen asemaa. Sitä paitsi, kun he käyvät
siellä Närpiössä tai Pietarsaaressa
tai Raaseporissa koulua, niin he joutuvat lukemaan tätä pakkosuomea,
joka on hyvin hyödyllistä osata.
Minä olisin puuttunut toiseenkin asiaan eli siihen,
että täällä puhuttiin näistä ikärajoista.
Nyt on ollut ikärajoja muutamissa lakiesityksissä, jotka
on esitetty jonkun ihmisen hyödyksi, että yli
65-vuotiaan tai yli 68-vuotiaan tai yli 75-vuotiaan pitää saada
tiettyä hyötyä, ja onnetonta on ollut
ihan se, jonka ed. Karvo täällä toi esille,
että ei ole perusteltu, miksi juuri se ikäraja.
Mutta se, mikä on hyvin olennaista, on se, että ihmisoikeusasiakirjoissa
sekä Euroopan unionin perusasiakirjassa 25 artiklassa lähdetään
siitä, että näille ikääntyneille
henkilöille pitää turvata ihmisarvoinen
elämä ja heille voi määrätä etuja,
ja samasta lähtee sosiaalinen perusoikeuskirja Euroopan
neuvostossa. Tältä kannalta ovat hyvin hyödyllisiä nämä hallituksen
esitykset, mutta toivoisi, että hallitus vastaisuudessa
muistaisi perustella sitä ikärajaa.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! "Maassa maan tavalla" kuuluu nykyisin tämä muotoilu,
kun pohditaan maahanmuuttajien tulemista Suomeen, ja sehän
ei pidä sisällään ainoastaan
sitä, että Suomessa toimitaan Suomen lakien mukaan,
Suomessa toimitaan suomalaisen työlainsäädännön
pohjalta, ei ole kaksia työmarkkinoita. Se pitää myöskin
sisällään sen, että täällä mielellään
osataan myöskin tätä kieltä, mitä täällä käytetään,
eli suomen kieltä tai ruotsin kieltä, kuten tässä on
tullut esille. Kyse on siis siitä, että ihminen
pystyy luontevasti sosiaalistumaan tässä suomalaisessa
yhteiskunnassa ja myöskin on sitten työelämässä mahdollisesti
mukana.
Sen sijaan, kun tehdään näitä kielitestejä,
niin siihen kyllä täytyisi suhtautua sillä tavalla,
että jälleenkään tämä kielitesti
ei saisi olla este, varsinaisesti ikään kuin esteen
rakentamista. Siinä täytyy olla suhteellisuudentajua.
Olennaisinta on, että ihminen kykenee kommunikoimaan, puhumaan
ja ymmärtämään. Tässä ei
tarvitse olla huippukääntäjiä,
niin kuin meillä kouluissa on kielitaitoa aikoinaan ainakin
opetettu. Tässä täytyisi olla lähtökohtana
se, että kielen hallinnasta ymmärretään,
mihin sillä pyritään.
Tämä, mihin ed. Pertti Virtanen täällä viittasi, että ruotsalaiset,
pohjoismaalaiset ovat etulyönnissä tullessaan
Suomeen verrattuna muihin, on vaan elämää,
eikä kysymys ole siitä, ovatko virolaiset helpommin
oppimassa suomen kielen kuin venäläiset tai jostain
muualta tulevat, vaan kysymys on siitä, että jos
on tuo avu olemassa, että pystyy nämä paikalliskielet
helpommin omaksumaan kuin joku muu, niin se on tietysti etu siinä tilanteessa,
että sopeutuu paremmin tähän suomalaiseen
yhteiskuntaan, kykenee paremmin kommunikoimaan. Se epätasa-arvoisuus
meillä elämässä on, että joillakin
on paremmat avut kuin jollakin toisella johonkin sopeutumisprosessiin.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puhemies! Melkein arvasin, mitä ed. Kimmo Kiljunen
sanoo. Mutta kaikki me tiedämme, ainakin täällä luultavasti
kaikki tietävät, että tämä tilanne
on tullut tämän kaltaiseksi lainsäädännön
kautta. Rkp on ollut hallituksessa 1970-luvulta asti. Sen osuus
on aina vaan pienentynyt, mutta jatkuvasti sille on luvattu isompi
osa kakusta, jotta se tukisi hallituksien päätöksiä.
Koko ajan me olemme vinoutuneet siitä tilanteesta, missä me
olemme Suomessa kielipoliittisesti.
Nyt kun vedetään ihmisoikeudet tähän
tällä tavalla niin kuin humanisti Kiljunen vetää,
niin totta kai me voimme nähdä, että on
hyvä, että ihmiset saavat kansalaisuuden, vaikkeivät
osaisikaan niin hyvin kieltä. Mutta haluan korostaa vielä sitä,
että tämä tilanne ei ole vaan niin kuin
tullut tuolla tavalla. Historioitsijanakin ed. Kiljunen tajuaa,
että tämä on järjestetty siksi,
että toisilla on paljon paremmat oikeudet täällä Skandinaviassa käyttää Suomea
hyväkseen, Suomi-neitoa hyväkseen, pelkästään
suomalaisen lainsäädännön takia.
Enkä ole kiristämässä mitään,
vaan edelleen sanon, että me voimme herättää ihmiset
näkemään toisella mielellä asioita,
pakottaa heidät, houkutella suggestiivisesti oppimaan suomen kielen
kauneuden ja rikkauden ja tajuamaan sen jotenkin muuten. Nythän
me vaan lähinnä yhden puolueen yksisilmäisen
mustavalkoisen politiikan takia koko ajan estämme toteutumasta
sen asian, mikä on ollut jo kauan ilmassa, että nämä asiat
voisivat olla rinnakkain mutta että suomen kieli todettaisiin
vähemmistökieleksi, Euroopassa melkein uhanalaiseksi,
ja että sen oppimista, sen säilymistä tuettaisiin
kaikin mahdollisin tavoin myös tämän
kaltaisen lainsäädännön muodossa.
Yleiskeskustelu päättyi.