Täysistunnon pöytäkirja 135/2014 vp

PTK 135/2014 vp

135. TIISTAINA 13. TAMMIKUUTA 2015 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

Peruspalveluministeri  Susanna  Huovinen

Arvoisa puhemies! Jo pääministeri Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa todettiin, että raittiustyölaki uudistetaan kunnissa tehtävän päihdetyön kehittämiseksi. Siinä kohtaa varmasti moni meistä vähän hieraisi silmiään ja kyseli, onko meillä todella edelleen olemassa sellainen laki kuin raittiustyölaki, ja tässä ehkä tiivistyy yksi syy tämän lain uudistamisen tarpeeseen. Raittius on monen elämäntapaan liittyvä terveellinen valinta, mutta valitettavasti aika tuntuu ajaneen ohi lain nimestä, ja myös sen sisältö on jäänyt monelta liian vähälle huomiolle. Pääministeri Stubbin hallituksen hallitusohjelman mukaisesti ehkäisevän päihdetyön lainsäädännön kehittämistä jatketaan, tavoitteena voimaantulo vuonna 2015, ja tässä sitä nyt sitten esittelen eduskunnalle.

Vuodelta 1982 olevassa raittiustyölaissa on säädetty julkisen vallan toimista päihteiden ai-heuttamien haittojen ehkäisemisessä. Lain mukaan kunnan tulee aluehallintoviraston ohjauksessa ehkäistä päihteistä eli alkoholista, tupakasta, huumausaineista ja lääkkeiden väärinkäytöstä aiheutuvia haittoja laaja-alaisilla toimilla. Kunnan tulee toimia tässä yhteistyössä omien hallintokuntiensa, valtion viranomaisten ja terveysjärjestöjen kanssa. Ehkäiseviä toimia voivat olla esimerkiksi valistus, varhainen puuttuminen alkoholiongelmiin, alkoholin ja tupakan ikärajojen valvonnan tukeminen. Toimiin kuuluu muidenkin alkoholilain säännösten valvonnan tukeminen. Voidaan esimerkiksi kouluttaa kaupan työntekijöitä tai ravintolan henkilökuntaa päihtyneille myynnin valvonnassa. Keskeistä on myös turvallisuusyhteistyö poliisin kanssa. Nämä ovat esimerkkejä ehkäisevästä päihdetyöstä. Eri asia on, että jos ja kun päihdeongelmia valitettavasti syntyy, niitä hoidetaan sitten korjaavalla päihdetyöllä.

Nämä ehkäisevää päihdetyötä koskevat säännökset ovat siis jääneet käytännössä aika vieraiksi. Moni ei kunnissakaan edes tiedä raittiustyölain olemassaolosta, vaikka juuri päihdeongel-mien ennaltaehkäisyn tarve on meillä vuosikymmenten ajan kasvanut. Alkoholihaitat ovat edelleen ennätystasolla, vaikka kulutus onkin onneksi laskussa. Vaikka tupakointi on koko väestön tasolla vähentynyt, erityisesti esimerkiksi ammattikoululaisten tupakointi on edelleen huolestuttavan yleistä. Erityinen huolenaihe on terveyden epätasa-arvo. Vaikka kansanterveys on viime vuosina parantunut, väestöryhmien väliset terveyserot ovat jopa kasvaneet. Nyrkkisääntönä voimme pitää, että alkoholi ja tupakka aiheuttavat noin puolet nykyisistä terveyseroista. Kaiken tämän lisäksi päihteistä aiheutuu esimerkiksi suoria kustannuksia kunnille ja valtiolle yhteensä yli 1,6 miljardia euroa joka vuosi.

STM:n työryhmä on nyt valmistellut tämän esiteltävänä olevan lakiuudistuksen, jossa nykyisen raittiustyölain ja -asetuksen mukaiset tehtävät ja vastuut siirrettäisiin lähes sellaisinaan, nykykielisinä, uuteen lakiin. Raittiustyölaki ja -asetus korvattaisiin siis lailla ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä. Uudessa laissa säädetään ehkäisevän päihdetyön johdosta, ohjauksesta ja käytännön toimintaperiaatteista mahdollisimman yksiselitteisesti. Kunnan tehtävänä on jatkossakin väestön hyvinvoinnin edistäminen, ja vastaavasti vastuu laaja-alaisen ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä säilyisi kunnilla. Tarkennuksena nykytilaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos huolehtisi ehkäisevän päihdetyön valtakunnallisesta ohjaamisesta. Tätä laitoksen tehtävää ei ole raittiustyölaissa, vaikka laitos on ministeriön kanssa tekemänsä tulossopimuksen mukaisesti käytännössä huolehtinut jo nyt tästä tehtävästä. Kuten nykyisin, aluehallintovirastot huolehtisivat jatkossakin ehkäisevän työn alueellisesta ohjauksesta ja kuntien tukemisesta.

Arvoisa puhemies! Lyhyesti sanottuna ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä annettava laki ei sisällä mitään uusia ihmelääkkeitä tai keksintöjä, jotka poistaisivat päihdehaitat keskuudestamme. Voimassa olevaa raittiustyölakia voi sanoa sinänsä kunnossa olevaksi työkaluksi, mutta valitettavasti se on vanhentunut, se on liian tuntematon kansalaisille ja myöskin liian monilta työntekijöiltä hukassa. Uudistetulla lailla ei ole tarkoitus muuttaa ehkäisevän päihdetyön tuttuja rakenteita, mutta tämä uudistettu ja teroitettu työkalu viedään nyt jokaiseen kuntaan, ja mukana seuraavat sitten ajantasaiset käyttöohjeet.

Esimerkkinä terävämmästä lainsäädännöstä haluan nostaa esiin lain 3 §:n, jonka mukaan ehkäisevässä päihdetyössä tulee kiinnittää huomiota myös muille kuin päihteidenkäyttäjille aiheutuviin haittoihin. Kaikkien päihteiden voidaan sanoa aiheuttavan haittoja koko yhteiskunnalle ja kaikille yhteiskunnan jäsenille taloudellisina kustannuksina erilaisten haittojen hoito- ja kor-jauskustannusten muodossa esimerkiksi. Alkoholin osalta tällaisia sivullisille aiheutuvia haittoja ovat esimerkiksi yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ongelmat, erityisesti puolisoiden, lasten ja muiden läheisten kokemat sosiaaliset ongelmat ja myös valitettavasti väkivalta. Huumausaineiden osalta sivullisten kohtaamat haitat ovat samantyyppisiä, vaikka kokonaan oma ongelmansa on huumausaineisiin liittyvä rikollisuus. Tupakan osalta kaikki tietävät jo varsin hyvin passiivisen tupakoinnin aiheuttamat terveysriskit.

Valtakunnan, alueiden ja paikallisella tasolla nostetaan uudeksi tavoitteiden ja toiminnan kärjeksi viattomien osapuolten suojelu. Tämä edellyttää meiltä kaikilta sitä, että ymmärrämme ja hyväksymme esimerkiksi alkoholilainsäädännön tavoitteita oikein. Vaikka emme haluaisi itselle, perheelle tai yhteiskunnalle ongelmia omalla päihteiden tai alkoholin ja muiden aineiden käytöllä, ymmärrämme kuitenkin, että yhteiskunnassa tarvitaan tiettyjä sääntöjä ja yhteisiä rajoituksia näiden asioiden osalta, koska silloin pyritään suojelemaan erityisesti lapsia ja nuoria näiltä kyseisiltä aineilta.

Nostan vielä esiin yhteyden sosiaali- ja tervey-denhuollon palvelurakenneuudistukseen. Uusi ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskeva lainsäädäntö täydentää sote-uudistusta yhdessä sen tärkeimmistä tavoitteista: palveluiden alueellisen ja paikallisen yhdenvertaisuuden turvaamisen lisäksi tässä on tavoitteena nyt myös ehkäisevän työn tehokas ja yhdenvertainen toteutuminen koko maassa.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä lakiuudistus on tärkeä jo sen takia, että aiempi asiaa määrittävä laki on vuodelta 1982. Itse olen kovasti pahoillani siitä, ettei alkoholilain kokonaisuudistusta saatu samaan aikaan tänne eduskuntaan käsiteltäväksi. Onneksi tämä osio kokonaisuudistusta on nyt tässä vaiheessa. Luultavasti tästä ennalta ehkäisevästä päihdetyöstä ja sen tavoitteista olemme täällä eduskunnassakin enemmän samaa mieltä kuin alkoholipolitiikasta laajemmin.

Ehkäisevän päihdetyön tavoitteena on edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Parhaimmillaan työllä edistetään päihteettömiä elintapoja, vähennetään päihdehaittoja, lisätään päihdeymmärrystä sekä edistetään päihdeongelmista kärsivien kansalaisten oikeuksia.

Ehkäisevä päihdetyö on tällä hetkellä tärkeämpää kuin koskaan. Alkoholihaitat ovat edelleen ennätystasolla, vaikka kulutusta on hieman saatu vähennettyä. Huumeiden käyttö on myös lisääntymässä ja siirtynyt valitettavasti myös nuorempiin ikäryhmiin. Tupakointi on kyllä vähentynyt, mutta edelleen se aiheuttaa valtavan paljon terveydenhuoltoon lisäkustannuksia sairastavuuden lisääntymisen myötä. Päihteet ai- heuttavat vuosittain useiden miljardien lisäkustannukset yhteiskunnalle. Suurin osa näistä kustannuksista tulee kuntien maksettaviksi, joten luulisi asian kiinnostavan myös kuntapäättäjiä.

Tässä lakiuudistuksessa lähdetään siitä, että vastuu ehkäisevästä päihdetyöstä on jatkossakin kunnilla, mutta jatkossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos huolehtisi ehkäisevän päihdetyön valtakunnallisesta ohjaamisesta. Aluevalvontaviranomaisille kuuluu alueellinen ohjaus ja kun-tien tukeminen. Tukea ja ohjausta kunnat tarvitsevatkin, sillä asia hoidetaan hyvin eri tavoin eri kunnissa. Tiedän kuntia, joissa ehkäisevää päihdetyötä tehdään ammattitaidolla, koordinoidusti sekä laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Toisaalta tiedän kuntia, joissa asia ja ongelma on lakaistu lähes kokonaan maton alle. Näissä kunnissa toiminnan painopiste on pääasiassa päihdeongelmien hoidossa, mutta ei suinkaan ennaltaehkäisyssä.

Itse olisin toivonut, että lakiesityksessä olisi säilynyt ehdotus ehkäisevää päihdetyötä kunnissa koordinoivasta henkilöstä, kuten jossakin vaiheessa niin olikin, sillä käytännössä niissä kunnissa, joissa tällainen koordinoiva henkilö on nimetty, ehkäisevä päihdetyö toimii paljon paremmin kuin niissä kunnissa, joissa tätä henkilöä ei ole. Toivottavasti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus tuo yhtenäisempiä toimintatapoja myös ehkäisevään päihdetyöhön. Toisaalta tämä asia on yksi sellainen asia, jota ei sosiaali- ja terveydenhuolto pysty yksin hoitamaan. Asia kuuluu yhteiskunnan kaikille toimintalohkoille, ja tässä työssä tarvittaisiin nimenomaan sitä koordinoivaa tahoa.

Arvoisa puhemies! Kuten ministerikin totesi, tämä laki ei tuo suuria muutoksia aiempaan lainsäädäntöön, mutta toivottavasti se auttaa kuntia terästäytymään tässä asiassa. Ministerin tavoin iloitsen myös siitä, että lopultakin uskalletaan puhua myös viattomien osapuolten suojelusta. Kiellot ja rajoitukset eivät ole rangaistuksia kenellekään, vaan niiden tarkoitus on suojata muita ihmisiä päihteiden väärinkäytöltä. Jospa me muistaisimme myös tämän asian, kun keskustelemme esimerkiksi myynti- ja käyttörajoituksista. — Kiitos.

Lauri Heikkilä /ps:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi kumotaan raittiustyölaki. Vastuu ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä säilyisi kunnilla. Valitettavasti määrärahoja ja henkilökuntaa on vähennetty vuosien saatossa juuri ehkäisevästä sairaanhoidosta ja terveyskasvatuksesta. Tämä on ollut lyhytnäköistä politiikkaa, ja korjaava päihdetyö on kallista. Päihteistä aiheutuvat suoranaiset kustannukset ovat noin 1,6 miljardia euroa vuodessa.

Suomen päihdeongelmaisten tilastot ovat surullista luettavaa ja kertovat nyky-yhteiskunnan huonosta tilanteesta, missä heikommat syrjäytyvät jo nuorena päihteiden käyttäjiksi ja jopa kodittomiksi. Päihdehuollon ennalta ehkäisevä työ pitäisikin aloittaa jo yläasteella, jotta tavoitetaan nuoret ajoissa. (Jari Myllykoski: Ala-asteella!)

Arvoisa puhemies! On hyvä asia, että ehkäisevästä päihdetyöstä keskustellaan ja mietitään, mitkä ovat ne seikat meidän yhteiskunnassamme, jotka ajavat nuoret päihteiden käyttäjiksi. Miksi nuoret voivat niin huonosti? Hallituksen esityksessä 164/2014 todetaan, että vuonna 2011 A-klinikoilla kävi 43 558 asiakasta ja nuorisoasemilla 5 630 asiakasta. Kuntien päihdehuollon katkaisuhoitopalveluissa oli 11 634 asiakasta. Katkaisuhoidon asiakkaiden määrä on lisääntynyt 21 prosenttia vuodesta 2005. Valitettavan usein katkaisuhoitopaikkoja joudutaan jonottamaan liian pitkään ja päihdeongelmaiset saavat selviytyä sen sijaan omillaan. Myöskään tuettuja asumismuotoja ei ole riittävästi päihdeongelmaisille. Päihdeongelmaiset käyttävät paljon perus- ja erikoissairaanhoidon palveluja. Päihdeongelmat näkyvät hoitajan ja lääkärin työssä päivittäin. Varsinkin päivystys kuormittuu päihteiden ongelmakäyttäjistä. Siksi olisi suotavaa, että heille olisi selviämisasemia, missä he voisivat saada asianmukaista, valvottua sairaanhoitoa, sosiaalihuollon ja mielenterveyshoidon palveluita ja missä he voivat tuntea olonsa turvalliseksi.

Arvoisa puhemies! Alkoholin liikakäyttö tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Ikäviä piirteitä ovat rattijuoppojen aiheuttamat liikenneonnettomuudet, alkoholista johtuvat työtapaturmat, työstä poissaolot, perheriidat, väkivaltatilanteet ja oman terveyden riskeeraaminen. Huolestuttavaa on se, että alkoholinkulutus on lisääntynyt naisten ja yli 50-vuotiaiden keskuudessa, vaikka suurin käyttäjäryhmä on miehet. Väkivaltatilanteet ja sammumiset työllistävät poliiseja.

Terveyskasvatusta tarvitaan myös tupakoinnin saralla. Tupakointi on suomalaisten terveyden suurin yksittäinen uhka. Riski sairastua tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, syöpään, hengitystiesairauksiin ja aivohalvaukseen, on suuri. THL:n mukaan 23 prosenttia miehistä ja 16 prosenttia naisista tupakoi päivittäin vuonna 2010. Tupakoiminen on yleistä erityisesti alemmissa koulutusryhmissä ja eläkeläisten keskuudessa. Tupakoimisen lopettamista edistävä motivointi ja halvemmat nikotiinikorvausvalmisteet auttaisivat tupa-kasta eroon pääsyä. Jos kansalaiset luopuisivat tupakoinnista ja alkoholin liikakäytöstä, saattaisi joidenkin terveydenhuollon palvelujen tarve jopa puolittua.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Nyt ehdotetaan tätä ehkäisevää päihdetyön järjestämistä ja tämä raittiustyölaki kumotaan. Ehkä raittiustyölaki olisi ollut semmoinen napakampi, tietäisi, mitä siinä tarkoitetaan, mutta eipä se nimi sitten miestä pahenna.

Täällä on jo moneen kertaan sanottu, että edelleenkin tämä vastuu tästä järjestämisestä säilyy kunnalla ja valtakunnallinen ohjaus THL:llä eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

Niin kuin ministerikin mainitsi, nämä kustannukset vuosittain ovat hirmuiset, yli 1 500 miljoonaa vuodessa, ja sitten edelleen arvioidaan jokaisesta alkoholin suurkuluttajasta aiheutuvan julkiselle taloudelle vuodessa 8 000—9 000 euroa kustannuksia, ja tietysti ne ovat ennen kaikkea kuntien sosiaali- ja terveysmenoina.

Sitten myös tästä ennaltaehkäisystä. Aina on kysyttävä, että miksi Jeppe juo, ja tietysti jokaisen meidän pitäisi näyttää esimerkkiä. Suomessakin on yleensä semmoinen tapa, kun on jos jonkinlaisia kissanristiäisiä, että siellä pitää olla ensinnä alkusnapsit ja sitten muu alkoholi. Tämä suomalainen kulttuurikin on semmoista, että ei osata juhlia ilman viinaa ja päihteitä, niin että siihen varmaan meillä olisi jokaisella mahdollisuus, että osattaisiin näyttää jonkinlaista esimerkkiä.

Mutta myös se on todettava, että Suomessa nämä erilaiset kansalaisjärjestöt, niin kuin täällä sanotaan, tekevät hyvää työtä, nuoriso-, liikunta- ja kulttuurijärjestöt oman toimintansa ohella, ja joka kunnassa lähipoliisit käyvät kouluissa ja antavat tämmöistä ennaltaehkäisyä. Eli tässäkin, ministeri Huovinen, tämä ennaltaehkäisy on erittäin tärkeätä, niin kuin ollaan keskusteltu, ja myös kirkot rippikoulujen yhteydessä näin tekevät.

Toivottavasti joskus Suomenkin kansa viisastuu, että voisimme olla ilman päihteitä, huumeita, tupakkaa. Mutta näin se vain on, että mihinkä tämä suomalainen luonto näistä esityksistä huolimatta sitten muuttuu.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Kiitos, arvoisa ministeri, hyvästä esittelystä, koska tässähän on kysymys nyt olemassa olevan lain, raittiuslain, uudistamisesta, nimenmuutoksesta mutta myös täsmentämisestä, mitä tähän päivään liittyen ennalta ehkäisevä päihdetyö on.

Kun aikoinaan 82 raittiustyö irrotettiin alkoholilainsäädännöstä omaksi kokonaisuudeksi, niin sen hyvä tarkoitushan oli, että pyritään saamaan kansalaisille terveitä elämäntapoja ohjaamalla ja välttämällä päihteiden ja tupakan käyttöä. Tämä tavoite ei ilmeisesti tästä häviä mihinkään, vaan se on edelleen olemassa, ja ymmärsin tämän lain perusteluista plus pykälistä, että edelleenkin kunnilla säilyy velvollisuus oikeastaan huolehtia niistä edellytyksistä, että ennalta ehkäisevää päihdetyötä toteutetaan, koska nythän sitä toteutetaan vain kahdessa kolmasosassa kunnista.

Näin minun kysymykseni oikeastaan kuuluukin, olisiko tähän voinut saada vahvemmin sen velvollisuuden. Tässä on nyt se, että tulee toimielin vastaamaan näistä tehtävistä, jotka siinä on kyllä hyvin lueteltu, mutta samoin kuin edustaja Mäkisalo-Ropponen, kysyn, olisiko se sitten joku yhdyshenkilö, joka olisi tähän lakiin kirjattu, tai mitä tämä toimintana, mallina tarkoittaa. Ohjeita tulee ja valvontaa on, ja velvollisuus kuntien on sitä tehdä, mutta millä mallilla se tehdään, niin että saataisiin, sanotaan, sataprosenttisesti kaikki kunnat mukaan tähän raittiustyöhön eli nykyiseen ennalta ehkäisevään työhön, koska haittojen kustannukset, 1,6 miljardia, on kova luku?

Erityisesti minusta on hyvä, että tässä laissa on se, niin kuin ministeri mainitsi tämän 3 §:n, että paitsi että näitä sivullisia suojellaan, niin täällähän on maininta siitä, että tämän työn on perustuttava käytettävissä olevaan tieteelliseen näyttöön ja hyviin käytäntöihin. Silloinhan näitä hyviä käytäntöjä pitää kehittää, että olisi ihan systemaattista toimintaa, ja sitähän meillä kolmas sektori tänä päivänä tekee, ja toivoisin, että sitä vain vahvistettaisiin. Ja samoin kuin siellä 6 §:ssä on tämä, että asukkaat, kuntalaiset itse, ovat osallistumassa ja vaikuttamassa.

Merja  Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys on äärettömän hyvä, ja jotenkin tuli mieleen tämä Pohjois-Karjala-projekti, mikä toteutettiin vuosina 1972—1997 ja missä kansanterveyttä edistettiin ja lähinnä sitten sydän- ja verisuonitautikuolleisuus laski huomattavasti ja missä puututtiin lähinnä ihmisten liikuntaan ja ruokailutottumuksiin. Tavallaan kaipaisin lisää voimaa tähän lakiin, että saataisiin joku projekti jollekin kuntien alueelle yhdessä esimerkiksi päihdetyötä tekevien järjestöjen kanssa, että tämä olisi todella semmoinen näkyvä projekti, mihin tartuttaisiin ja mihin myös kohdennettaisiin määrärahoja ja seuranta.

Kun me tiedämme kuitenkin, että tällä hetkellä alkoholinkäyttö vain lisääntyy ja nuorten tupakointi esimerkiksi ammattikoululaisten keskuudessa on kohtalaisen suurta, meidän pitäisi päästä pureutumaan just siihen tiettyyn kohteeseen ja saada kunnissa esimerkiksi järjestöt yhteistyössä tekemään työtä sen eteen, että saadaan päihteiden käyttöä ja myös sitten tupakointia ja muita paheita vähennettyä. Mutta tämä tarvitsisi semmoisen vetoihmisen, tai ehkä Ehyt olisi semmoinen hyvä järjestö, mikä pystyisi tätä laajasti sitten viemään ympäri Suomea joka kuntaan.

Toivon, että tämän lain tuloksia sitten myös seurataan. Tämä on kansanterveyden kannalta äärettömän tärkeä, ja meidän pitää kyllä täältä eduskunnasta käsin tehdä kaikki sen eteen, että pystymme kohentamaan kansalaisten terveyttä, ja nimenomaan ennalta ehkäisevän työn kautta.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Ehkäisevän päihdetyön vastuuhan on kunnilla, mutta ikävää on se, että kaikki kunnat eivät sitä vastuuta ihan kiitettävästi toteuta, ja siinä mielessä toivoisin hallituksen antavan semmoisia selkeitä signaaleja kunnille, että yhdessä tekemällä, yhteisten linjojen mukaisesti me voimme välittää lapsista ja nuorista enemmän kuin tällä hetkellä.

Erityisen tärkeää ja arvokasta työtä tekee kolmas sektori, sillä itse uskon siihen, että kolmannella sektorilla on usein innovatiivisempia ja ehkä nykyaikaisempia päihdevalistustapoja kuin kunnilla, sillä heillä yleensä ne rajat rikkoutuvat paljon helpommin siinä suhteessa työntekijän ja asiakkaan kesken. Siinä mielessä on hyvä, että esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys jollain tavalla aina uudelleen tarkastaa, missä määrin varoja ohjataan ennalta ehkäisevään päihdetyöhön, sillä eihän se viime vuosina niin muodikasta ole ollut tukea järjestöjä ennalta ehkäisevän työn parissa — varat ovat kohdistuneet niin sanotusti kiireellisempiin tehtäviin.

Arvoisa puhemies! Yhden erittäin tärkeän näkökulman haluan nostaa esille: Ennalta ehkäisevää päihdetyötä olisi ennen kaikkea se, että nämä päihteidenkäyttöongelmista kärsivät saisivat pitää oman asunnon tai katon pään päällä. Usein he menettävät asuntonsa sen johdosta, että heidän elämänhallintansa on niin huonoa, että esimerkiksi toimeentulotuki tai asumistuki menee johonkin muuhun kuin sen on tarkoitettu. Tämä olisi lainsäädännössä helppo korjata siten, että sosiaalitoimessa annettaisiin toimeentulotukiasiakkaan päätöksessä mahdollisuus tehdä niin, että se raha ohjataan suoraan sinne vuokranantajalle eikä ensin sen toimeentulotukiasiakkaan tilille. Tätähän käyttävät jotkut kunnat siinä mielessä, että ne pyytävät sen asiakkaan suostumuksen, mutta suurin osa ei pyydä sitä, ja näin ollen se raha menee sen päihteidenkäyttäjän omalle tilille, ja usein siinä käy niin, että se raha menee muuhun käyttöön kuin siihen vuokranmaksuun. Tämän johdosta väitän, että tuhansia päihteidenkäyttäjiä on jäänyt asunnottomaksi täällä. Kunnat määrättyyn asti maksavat kyllä niitä rästivuokria, mutta sitten kun se raja tulee vastaan, sitten heidän kustannuksensa siirtyvät moninkertaisesti kunnille maksettavaksi, kun tulee hätämajoituspaikkoja ja muita toimenpiteitä heidän kohdalleen. Tämmöisen ehdotuksen esittäisin hallitukselle, että tässä terävöitettäisiin vähän toimintaa.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Tässä on käytetty ihan hyviä argumentteja ehkäisevän päihdetyön puolesta.

Oikeastaan vielä haluaisin nostaa esiin semmoisen näkökulman, että olisi varmasti jatkossa hyvä ja syytä myöskin miettiä niitä syitä, miksi esimerkiksi nuoret ryhtyvät juomaan. Nämä asiat eivät ole niin kovin yksioikoisia, että minkä takia he alkoholiin tai vaikka huumeisiin niin sanotusti turvautuvat. Eli pitäisi nähdä se kokonaisuus siellä taustalla.

Tiedetään kuitenkin, että nuorilla on erittäin paljon mielenterveysongelmia tänä päivänä. Heillä on vaikeuksia kiinnittyä yhteiskuntaan, ja on sellaista tietynlaista epätoivoisuutta ja monenlaisia ongelmia nuoruuden vaiheessa, ja silloin he ovat hyvin alttiita myöskin sille, että päihteet voivat tulla mukaan kuvioihin. Tämä on yksi semmoinen asia, joka minusta pitäisi nähdä, kun puhutaan esimerkiksi nuorten kohdalla valistuksesta, että se ei riitä, että aikuiset menevät sormi ojossa kouluihin puhumaan, että viina, tupakka ja huumeet ovat pahasta. He varmasti sen kaikki tiedostavat, mutta tiedostavatko aikuiset sitten, että nämä nuoret tarvitsevat myöskin niiden syiden avaamista? Eli toisaalta tässä nyt vähän peräänkuuluttaisin myöskin sitä, onko alkoholivalistus tänä päivänä enää ihan ajantasaista, ja ehkä myöskin vähän sitä, että käytäisiin laajempaa alkoholipoliittista keskustelua, mistä nämä suuret kustannukset meillä johtuvat.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Olisin vielä ottanut esiin sen, että nykyisinhän, kun kunnilla on vähän tiukassa rahat, kuulee hyvin paljon sitä, että vaikka on tiedossa, että on ihminen, joka on päihdeongelmainen, niin ei vain saa sitä maksusitoumusta asianmukaiseen hoitoon. Se on tavallaan harmi. Ja työikäisiä ihmisiä ei laiteta niihin hoitopaikkoihin, vaikka he haluaisivat päästä päihteistä eroon ja sitten palata taas työelämään. Tästäkin pitäisi varmaan kunnille tarkemmin ohjeistaa, koska on äärettömän tärkeätä, että heille, jotka päihteistä eroon haluavat, se hoito myös järjestetään asianmukaisissa paikoissa.

Peruspalveluministeri  Susanna  Huovinen

Arvoisa puhemies! Kiitos tästä keskustelusta ja hyvistä kommenteista!

Ensin edustaja Mäkisalo-Ropposen kysymykseen siitä, että tästä jäivät puuttumaan yhdyshenkilöt, jotka olivat kyllä työryhmän esityksessä mukana. Syy siihen on tietenkin se, että sitä pidettiin uutena lisäkustannuksena kunnille, ja tähän ei tässä tilanteessa voitu sitten mennä, kun on sovittu yhteisesti, ettei uusia tehtäviä kuntatalouden rasitukseksi tehdä. Mutta olen samaa mieltä, että se olisi kyllä varmasti aika lyhyellä aikajänteellä voinut maksaa itse itsensä takaisin, ja siinä mielessä näitä erilaisia päätöksiä pitäisi aina peilata sitä vasten, minkälainen hyöty toiminnasta olisi toista kautta saatavissa. Joka tapauksessa tämän lainsäädännön toimivuutta tullaan tarkasti seuraamaan, ja jokaisen kunnan täytyy oma toimielin kuitenkin nimetä. THL tulee olemaan kansallinen toiminnan ohjaaja. Uskon kyllä myös, että tässä sote-uudistuksen yhtymäpinta on olemassa. Esimerkiksi hyvien käytäntöjen levittäminen paikasta toiseen onnistuu varmasti paremmin, kun meillä on tulevaisuudessa vähäisempi määrä järjestämisvastuussa olevia tahoja myös sosiaali- ja terveydenhuollon puolella.

Puhemies! Olen aivan samaa mieltä niistä asioista, joita täällä on sanottu järjestöjen roolista. Juuri eilen sain olla kotikaupungissani eräässä järjestötilaisuudessa mukana, ja siellä totesimme ihan yhteisesti sen, että monesti esimerkiksi vertaistuen muodot ovat sellaisia, joita ei oikein viranomaistoimintana pystytä edes järjestämään. Silloin järjestöt tulevat todella tärkeään rooliin, koska monesti voi olla aika pienestäkin kiinni se avun saaminen ja rinnalla kulkeminen silloin, kun on samankaltainen elämäntarina taskussa. Siinä mielessä kyllä olen sitä mieltä, että järjestöjen roolin mukaan saaminen paitsi tässä lainsäädännössä niin myös esimerkiksi sote-lainsäädännön toimeenpanossa on aivan keskeinen edellytys sille, että voimme onnistua.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille vastauksista, mutta minä vielä haluaisin painottaa, koska kysymys on ennalta ehkäisevästä päihdetyöstä ja todella tärkeästä asiasta: kun aikoinaan raittiustyölaki irrotettiin alkoholilainsäädännöstä, nyt toivoisin, että tämä ei jää semmoiseksi siivuksi, joka ei ole tässä koko kokonaisuudessa, mikä meidän alkoholilainsäädäntö ja sen kehittäminen ovat.

Ja jos nyt vielä on aikaa, niin kysyisin: miten, arvoisa ministeri, näette tämän kokonaisalkoholilainsäädännön kehittämisen nyt erityisesti sitten tämän kohdalla, koska tämä ennalta ehkäisevä päihdetyö ei saa olla puuhastelua, vaan kun tätä ohjataan, valvotaan ja tässä on tämä toimi-elin, vaikkei siinä ole nyt sitä toimintamallia eikä koordinaattoria ja niin edelleen, niin kun siellä on kuitenkin toimijoita, jotka toimivat ja saadaan vaikuttavuutta, onko se vaikuttavuus mukana tässä seurannassa? Sitä kaipaisin tähän ehkä nostettavaksi ainakin sitten tuolla valiokuntatyöskentelyssä, tämän vaikuttavuuden esille nostamista ja sitä alkoholilainsäädännön kokonaisuudistusta.

Peruspalveluministeri  Susanna  Huovinen

Arvoisa puhemies! Vielä ehkä tähän kokonaisvaltaiseen alkoholipoliittiseen keskusteluun totean siis, että tuo kokonaisuudistus tällä kaudella ei tullut mahdolliseksi ihan aikataulullisistakaan syistä, koska meillä on siinä tärkeä yhteys myös tuonne Euroopan unionin suuntaan. Aikataulu olisi ollut aivan mahdoton myöskin eduskunnan näkökulmasta, ja sen vuoksi tämä kokonaisuudistus siirtyy.

Mutta korostan nyt sitä, että ei ole tarkoitus, että tämä ehkäisevä päihdetyö on mitään puuhastelua, vaan tämä on tärkeää työtä, jolla nimenomaan voidaan ennalta ehkäistä niitä haittoja, joita sitten maksamme monina miljardeina tässä kuluvien vuosienkin aikana. Eli tarkoitus on kyllä sitoa tämä lainsäädäntö hyvin tiukasti sitten niihin mahdollisesti uusiin, tuleviin lainsäädäntöihin. Korostan sitä, että tämä THL:n ohjaava rooli tässä on aivan keskeinen, että me saamme sitä tietoa tuolta alueilta, voimme jakaa hyviä käytäntöjä ja myöskin pidämme sitten huolta siitä, että se vaikuttavuus, jonka pitää olla kaiken toiminnan ytimenä, toteutuu.

Tapani Tölli /kesk:

Arvoisa puhemies! Tästä asiasta on käyty hyvää keskustelua. Harvalla toimenpiteellä on myöskin niin suuri taloudellinen merkitys kuin ehkäisevällä päihdetyöllä voi olla. Esimerkiksi edustaja Mäkisalo-Ropponen on useita kertoja tuonut tässä salissa esille, että alkoholin haittavaikutusten kustannus vuositasolla eri arvioiden mukaan vaihtelee 4—7 miljardissa. On kysymys todella merkittävästä asiasta. Jos tällä ehkäisevällä päihdetyöllä saadaan tuloksia aikaan, silloin tällä on myöskin meidän hyvinvointiimme merkittävä vaikutus. Minä toivon, että tämä keskustelu jatkuu ja tässä alkoholipolitiikassa päästään vahvasti eteenpäin niin, että tässä mielessä kansamme tervehtyisi.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Vielä olisin miettinyt nuoria ja sitä, että he mahdollisimman terveellistä elämää eläisivät, kun tiedetään kumminkin, että päihteiden käyttö vaikuttaa monella tavalla nuoren elimistöön, esimerkiksi muuttaa aivotoimintaa ja huonontaa muistia ynnä muuta haittaa aiheuttaa. Olisi äärettömän tärkeätä, jos pystyisimme tämän ennalta ehkäisevän työn nimenomaan lapsille ja nuorille kohdistamaan.

Keskustelu päättyi.