Täysistunnon pöytäkirja 136/2005 vp

PTK 136/2005 vp

136. MAANANTAINA 12. JOULUKUUTA 2005 kello 12 (12.07)

Tarkistettu versio 2.0

16) Hallituksen esitys laiksi koe-eläintoiminnasta ja laiksi eläinsuojelulain muuttamisesta

 

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Ihan lyhyesti maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnöstä.

Mielestäni nuo lausumaehdotukset ovat hyviä. Siellä on painotettu tärkeitä asioita. Jos ehdotukset lukee tarkoin, niin itse ymmärrän, että nimenomaan kysymys on tässä asiasta, jonka myös ympäristövaliokunta omassa lausunnossaan ja lausunnon liitteessä on todennut, eli kysymyksessä on koe-eläinlautakunnan jaostojen kokoonpano ja jaostokäsittelyjen tasapuolisuus. Nythän on kiinnitetty huomiota siihen, että toisin kuin esityksen perusteluissa on, jaostokäsittely ei tule olemaan aivan saman rakenteista sikäli, että kun otamme huomioon jaostojen jakautumisen, niin aina jaostoista puuttuu joko eläinsuojelun taikka etiikan asiantuntemus, siis eläinsuojelun tai etiikan asiantuntemus.

Näin ollen on hyvä, että asiaa seurataan, niin kuin maa- ja metsätalousvaliokunnan lausumaehdotuksessa on todettu, eli seurataan tilanteen jatkumista. Olisi ollut tietysti toivottavaa, että tässä vaiheessa jo olisimme pystyneet yhdessä tekemään lakiin pykälämuutoksen, joka olisi laajentanut lähtökohtaisesti koe-eläinlautakunnan kokoonpanoa.

Lopuksi, puhemies, kun kysymyksessä on nyt selkärankaisilla eläimillä tehtävät kokeet, niin tähän on paneuduttu tässä mietinnössä kyllä. Siihen liittyy vain kysymys sellaisesta tosiasiasta, että on myös muita hyvin pitkälle kehittyneitä eläinlajeja, jotka eivät ole selkärankaisia, muun muassa kahdeksanraajaiset eli octopus-tyyppiset eläimet, ja ne ovat hyvin kehittyneitä myös keskushermoston osalta.

Keskustelu päättyy.